Sivun näyttöjä yhteensä

sunnuntai 28. helmikuuta 2021

Väärien valintojen asiantuntija * 206

Taidanpa viivähtää sivun tai useammankin rakkaudessa, kun tuli mieleen yön aikana englantilainen mies, joka hyppäsi korkean condon parvekkeelta Pattayalla juuri siksi koska ei ollutkaan nuoren naisen rakkauden ainut kohde. Sitä paitsi olenhan kirjassani pomppinut aiemminkin vailla sen suurempaa logiikkaa, joten miksei väliin sovi rakkauttakin suruineen. 

Oli mielenkiintoista huomata sosiaalisessa mediassa jokunen suomalainen nainen sekä mies, jotka mielestään tiesivät sydämeni liikkeet itseäni paremmin. Ja voihan niin ollakin, sillä rakkauksissani on ollut hyvin vähän sijaa järjellä, tunteille sitäkin enemmän. Silloin ei voi kylläkään järjellä juuri ymmärtää yhtään enempää kuin miestäkään, joka on mustasukkaisuuksissa tappanut vaimonsa ja lastensa äidin. 

Jäi mieleen varsinkin yksi itseäni kylmempi kirpale, joka selitteleli viisauttaan asioistani sillä, että koska purin julkisesti surujani ja vuodatin, kuten hän sanoi krokotiilin kyyneleitä, silloin pitää kestää arvosteluakin. Kestänkin paremmin kuin moni arvaakaan. Tästä asioistani tietävästä kuitenkin ajattelin, että krokotiilin kyyneleiden lisäksi on kyyneleitä ja kyyn eleitä. Nämä olivat minulle viimeksi mainittuja.

Kun ei Jokilaaksossa ole keskustelukumppaneita, vaan vain eläimet kuuntelemassa, etsin ymmärrystä maailmalta samalla englantia opetellen. En tiedä miten on muiden kulkijoiden laita, mutta minua on eniten auttanut lähes ikäiseni nainen Kanadasta, joka sanoi, että jos munat ovat yhdessä korissa, on hintakin sen mukainen, kun tulee haaveri.

Ei silti mennyt heti jakeluun syvimmät nyanssit viisaudesta. Lisää valoa antoi toinen, saman ikäluokan nainen Singaporesta sanoessaan, että ehkä ei pitäisi rakastaa ketään sataprosenttisesti vaan jättää rakkautta varastoon tai käyttää sitä toisiin kohteisiin. Silloin ei kaikki romahda, jos ja kun joku pettää.

Nyt meni ymmärrykseen, vaikkei se olekaan minun tieni. Rakkaus on antanut elämässäni eniten ja vienyt eniten. Joten jatkan valitsemallani tiellä mustavalkoisesti kuten juodessanikin. Reipas vuosikymmen kaikki tai ei mitään, se on polkuni. Jatkossakin suren täysillä ja iloitsen täysillä, vaikka se onkin viedä välillä lopunkin järjen. 

lauantai 27. helmikuuta 2021

Väärien valintojen asiantuntija * 205

Seven Seas on hieno kokonaisuus, joka on yhä yksi seudun tyylikkäimmistä. Suomalaisuuttakin siinä on, sillä Koneen hisseja on liki parikymmentä. Niitä on mukava esitellä kotimaisina tuotteina, vaikka ovatkin tehty missä lienee. Toinen suomalainen tuote on höyrysaunat, joita kutsun "Harvian höyryhuoneiksi". Niissä vastaavasti ei ole mitään ylpeyden eikä ylpeilyn aihetta.

Vaikka ne ovatkin olleet varmasti hieno tuote myytäväksi, eivät "saunat" ole sitä käytännössä. Kun höyrysellaiset olivat ensimmäiset kerrat monisatapäisen joukon käytössä, olivat ne pettymys kaikille. Digitaaliset käyttöpaneelit kaikkien käytettävissä eri tuoksuisine höyryineen ja lämpötiloineen. Kun niitä sitten yrittivät ihmiset käyttää lapsista aikuisiin, kiinalaisista venäläisiin ja afrikkalaista intialaisiin sekä me ainoina suomalaisina, oli epäkuntoisuus taattua tavaraa.

Myöhemmin yksi  korjausoperaatioista laittoi osan digisäätimistä pleksilasien taakse, mikä ei auttanut mihinkään vaivaan eikä vikaan. Oletettu epäkuntoisuus oli monesti juuri lasin takana ollevissa, sähköisissä napeissa. Oli lottovoitto, jos saunat olivat kunnossa ja ekstrasellainen, jos toinen oli rikki. Silloin saunottiin kaikki yhdessä aivan liian pienessä höyryhuoneessa. Tiivis tunnelma oli kuitenkin mukava. Molemmista tuotteista annoin suoraan palautetta valmistajille. Ei tullut vastausta, kummaltakaan. Se on varma, että yksikään saunassa käynyt ei Harviaa kenellekään suosittele. 

Kaikkien kahdeksan kahdeksankerroksisen rakennuksen katoille piti tulla keinonurmet, auringonottopaikkoja ja muita aktiviteetteja. Mutta vain yksi rakennus ehti saada nurmensa. Mekin olimme siellä yksisssä, olisivatko olleet Uudenvuodenbailut. Myöhemmin tuli lukot oviin ja kattotilat suljettiin. Monia selityksiä kuulin. Yksi tarina kertoi, että joku oli hypännyt, pudotettu tai muuten vaan pudonnut katolta. Sen jälkeen katot ovat olleet suljettuina.

Kaikki on mahdollista varsinkin rakkaudessa. Joku saattaa löytää elämänsä rakkauden tyttöbaarista ja huomaa yhtenä päivänä olevansa vain yksi unelmien prinsessan monista rakkauksista. Joka oli tullut niin rakkaaksi, että sen vuoksi kannattaa päättää päivänsä. Elämäni varrella aihe on tullut minullekin monesti kipeyteen asti tutuksi. 

perjantai 26. helmikuuta 2021

Väärien valintojen asiantuntija * 204

Ensimmäinen yö ja monen monet sen jälkeenkin ja yhä nytkin tuntuivat ja tuntuvat ihmeellisiltä, että olimme päässeet osallisiksi Thaikodista ja puitteista sen ympärillä. Terassiltamme oli matkaa uima-altaaseen ehkä viisi metriä. Lisäksi neljän asunnon rantamme oli hyvinkin yksityinen. Muut pääsivät sinne vain uimalla. Kun ilta ja pimeys tulivat eikä kukaan nähnyt, hipsin usein veteen Aatamin asussa. Tätä Päivi paheksui rakkaus silmissä. Senkin muistan ikuisesti. 

Monet minut tuntevat tietävät, että olen hyvin eläinrakas. Varsinkin koirat ovat tärkeitä ja puhunkin niille paljon. Ne pitävät salaisuuteni tai en ainakaan ymmärrä, mitä ne minusta puhuvat heimoveljilleen. Sen tiedän, että ne haukkuvat monesti minua vähemmän kuin ihmiset. 

Varsinkin alkuaikoina koirat pitivät kiinni reviiristään, jonne ihmiset olivat tunkeneet ison condokokonaisuuden hotelleineen. Kun allas oli viimein valmis, jäi elävästi mieleen yksi ruskeavalkoinen koira, joka ikään kuin salaa kävi uimassa rantamme portailta.

Toinenkin hauska tapaus liittyy Seven Seasin koiriin. Säilytin crocs-jalkineitani käytävällä oven ulkopuolella, vaikka siistijät niistä silloin tällöin huomattelivatkin. Ihan ymmärrettävää sekin, sillä jos käytävä on täynnä jalkineita, vaikeuttaahan se siivoamistakin aika tavalla. 

Alussa eivät käytävien sähkölukot toimineet ja ovet olivat ulos auki. Yhtenä aamuna oli toinen kenkä kadonnut. Alitajuisesti olin satavarma, että joku ruokkimistamme koirista on sen vienyt. Tätä ei Päivi uskonut, kunnes silmiini sattui uutinen koirasta, jonka jäljiltä löytyi iso kasa ihmisiltä anastettuja jalkineita. Yhtenä päivänä joku talon henkilökunnasta kuitenkin palautti jostain löytämänsä kenkäni. 

Sitä mukaa, kun kaikkialle tuli lisää valmista jälkeä, tuli vartijoiden toimesta myös koirille porttikielto ja lähtö kadulle sekä viereiselle, rakentamattomalle tontille. Meillä on säilynyt koko ajan oma, omituinen suhteemme koiriin, jota eivät muutaman suomalaiset katsele suopein silmin. Heidän on vaikea ymmärtää paikallisiakaan, sillä kulttuuriin ja uskoonkin kuuluu uudelleen syntyminen maan päälle eläimeksi tai henkiolennoksi. Jos tappaa tai kohtelee huonosti koiraa, se saattaa olla mummusi tai esimerkiksi nuorena kuollut lapsesi. 

torstai 25. helmikuuta 2021

Väärien valintojen asiantuntija * 203

Oli mukavaa ja jännittävääkin seurata ison kohteen valmistumista. Meidän rahoissa oli paljon tai peräti lähes kaikki pelissä. Moni rakennushenkilö tuli tutuksi eikä kukaan ajanut työmaalta pois, vaikka pyörimme siellä ja myyntitiloissa lähes päivittän. Eikä kysellyt saati ehdotellut kypäriä. Vaikka vielä oli paljon edessä ennen valmistumista, mielikuvissani uin monet kerrat pitkässä altaassa, jolle ei oltu kaivettu vielä paikkaakaan.

Piti myös oppia, että aikatauluista viis. Oli oltava tyytyväinen, kun ja jos tekijät ilmestyivät aamuisin töihin. Suomessa ollessamme meillä oli Pattayalla "luottomies", joka raportoi edistymisestä. Yhtenä aamuna hän chattasi, että ei näy enää porukkaa byggalla, pankki lienee ottanut kaiken haltuunsa. Maailmamme romahti. Seuraava päivänä hän chattasi: "Sorry hätiköinti, eilinen olikin thaimaalainen juhla- ja vapaapäivä." Ja minä ajattelin, että mihin tarvitsisin vihamiehiä tai muita inhokkeja, kun ystävätkin ovat tuollaisia.

Ajan kanssa tuli selväksi, että kotimme ei valmistu luvattuun määräpäivään mennessä. Tutkimme sopimuksista miten viivästyssakkojen laita mahtoikaan olla. Tuli selväksi, että olikin kaksi päivämäärää.

Toinen oli milloin myytäessä kohteen ilmoitettiin olevan valmis. Toinen taas oli tasan vuoden kuluttua luvatusta valmistumispäivästä. Silloin lähtisivät viivästyssakot kilisemään tyhjänä ammottavaan rahapussiimme. Tämänkin myyntitavan käsitin. Oli tietenkin helpompaa myydä kohdetta, jos sen sanoo valmistuvan kolmen vuoden sijaan vuotta aiemmin. Mutta täsmälleen sakkojen alkamispäivänä, saimme avaimen uuteen Thaikotiimme ja muutimme ensimmäisten joukossa keskelle isoa rakennustyömaata.

Taisin tehdä tämänkin muuton yksin Päivin ollessa Suomessa. Jonkun kerran pohdimme mitä teemme vanhan kotimme muutaman vuoden vanhoille kalusteille, sillä uuden asunnon olimme ostaneet kalustettuna. Eikä niitä muuten myytykään. Koska Seuralla oli vuokra-aikaa vielä jäljellä, päätimme lahjoittaa kalut yhteiselle yhdistyksellemme. Ehkä itsekkäästi ajattelin ne kiitoksen arvoisiksi. Olin tässä väärässä. 


keskiviikko 24. helmikuuta 2021

Väärien valintojen asiantuntija * 202

Luulen, että myös Päivi ihastui Thaimaahan ja Jomtieniin. Sillä kerran hän kysyi, että mitäpä mieltä olen, jos hän ostaa asunnon sieltä. Tähän minä, että olet tukenut minua huimissa ja päättömissäkin hankkeissani, joten tottakai saat vuorostaan kaiken tukeni ja apuni rinnallasi kulkien. 

Näin me ryhdyimme viemään yhteistä unelmaamme eteenpäin. Kiersimme ensin melkoisen määrän valmiita asuntoja, mutta yksikään ei ollut mieleinen. Sitten kiersimme varmasti yhtä monta rakenteilla olevaa kohdetta, eikä löytynyt niistäkään meille sopivaa.

Pian käsitimme, että jos emme halua tinkiä mistään, on etsittävä kohteita, joita ei ole vielä edes aloitettu. Sillä niin omituinen ei makumme ollut, etteivätkö muutkin hamunneet samoja huoneistoja. Oli oltava ajoissa liikkeellä suurella riskilllä, sillä Pattayallakin on paljon kesken jääneitä kohteita. 

Pikkuisen tai paljonkin karsiutui pois, kun Päivis sanoi, että hänellä ei ole merinäköala tärkeä. Itse ajattelin, että uima-altaan reunalta sitten. Siinäkin oli työmaata yllin kyllin. Mutta niin vaan kävi, että otimme tämän riskin. Intialaisen rakennuttajan ensimmäinen Thaimaan kohde oli meille täydellinen. Ihastuimme Seven Seasiin ja varasimme mielestäni kohteen 1500 asunnosta parhaimman.

Kun maksoimme ensimmäisen erän, ei tontilla ollut vielä tikkuakaan ristissä. Tai oli kaksi koirien toilettitolppina. Näitä koiria vailla ihmiskotia ruokimme ja visioimme niiden kanssa tulevaa paikan päällä joka päivä.

Se oli mukavaa aikaa ja silloin uskoimme, että meillä on yhteinen elämä, kunnes kuolema meidät erottaa. Viimein alkoi montun kaivaminen ja perustusten teko. Tontin reunalle ilmestyi pitkä rivi rakentajien ja perheiden peltikoteja. Ja koiria tietty lisää, sillä joku heitti tai antoi muuten niillekin ruokaa.

Senkin muistan, kun kotimme oli saanut seinä-, katto- ja lattiaelementit, muutti betonilattialle 6-henkinen perhe. Neljä pientä, ihanaa lasta ja vanhemmat, jotka olivat rakennuksella töissä ja tekivät myös meidän Thaikotiamme. Tämä perhe oli itse asiassa tulevan kotimme ensimmäiset asukkaat. Thaimaassa ja tietysti monessa muussakin maassa on yleistä, että lapset ovat vanhempien mukana töissä. Se on hieno asia myös lapsille. 


tiistai 23. helmikuuta 2021

Väärien valintojen asiantuntija * 201

Toimintaan lähdin mukaan aktiivisesti, kun pitkäaikainen puheenjohtaja Risto Nyman pyysi. Sanoin hänelle, että okei, jos jäsenistö niin hyväksi näkee. Jatkoin vielä, mutta tiedän, että sinulla on ojankaivajan kielenkäyttö ja minulla mattomiehen, joten olen mukana niin kauan kuin mahdumme samalle kupille yhtä aikaa.

Vuosia meillä olikin hyvä yhteistyö. Sitten huomasin muuttaessamme ennen Seuran uusia tiloja omaan Thaikotiimme Seven Seasiin, että suhtautuminen minuun ja ehkä Päivikseenkin muuttui. Ajattelin, että tekemällämme työllä ei ollutkaan niin suurta merkitystä kuin itse luulimme. Ehkä tärkeintä olikin vain hyvä ja luotettava vuokranmaksaja. Hyvissä ajoin ennen vuosikokousta ilmoitin, etten ole enää käytettävissä hallituksen jäsenenä.

Risto Nyman teki valtavan työn Pattaya Suomi-Seuran nostamiseksi varteenotettavaksi toimijaksi eikä minulla ollut mitään syytä vaikeuttaa hyvän, suomalaisen yhdistyksen toimintaa. Oli tullut aika väistyä lupaukseni mukaisesti. Mutta pieni kun mieleni joskus on, niin kaikki tietävien pikkulintujen viesti myöhemmin hiveli: "Päästiin Soinista eroon hänen omasta tahdostaan, mutta mitään parempaa ei saatu tilalle".

Se ei myöhemmin hivellyt, kun huomasin kritiikin Ristoa kohtaan kasvaneen niin suureksi, että vuosikokouksessa jokunen vuosi myöhemmin Nyman sai kilpailijan ja Christer Mannila haastoi hänet puheenjohtajakisaan. Risto kisan voitti, mutta ehkä hän laski vuorostaan silloin laillani yksi plus yksi eikä ollut enää seuraavana valintavuonna käytettävissä.

Riston ja itseni poisjäämisten aikoihin ajattelin: "Toisten työt näyttävät usein helpommilta kuin omamme ja mitä paremmin muut työnsä tekevät, sitä helpommilta ne näyttävät." Ehkä molemmat saimme kokea "Mauri on työnsä tehnyt, Mauri saa mennä." 

Tästä kokemastani olisin voinut jättää jotain kirjoittamatta tai kirjoittaa toisin. Mutta tämä on tieni ja kirjassani kirjoitan muistakin itselleni tärkeistä yhteisöistä, kuten olen kokenut enkä vain hymistellen.

Jossakin joulun tietämillä kysyin Seuran Facebook-sivuilla miksi kaikki toiminta on seis. Tivasin asiaa useammankin kerran ja viimein sain puheenjohtajalta vastaukseksi "koska kaikki vastuunkantajat ovat Suomessa". Sen jälkeen koko keskustelu poistettiin sivuilta. Huomasin, että yhdistys ei siedä keskustelufoorumillaan julkista, kriittistä ja sinällään kehittävää vuoropuhelua edes entisen lailla. 

Minulla nimittäin oli ajatus, jota olisin ehdottanut. Vaikka Korona-pandemia on sulkenut paljon paikkoja Thaimaassa, on moni paikka myös auki, suomalaisvetoisia ravintoloitakin. Hieman kyseltyäni huomasin halukkuutta olevan järjestää esimerkiksi jouluateria yhdessä Pattaya Suomi-Seuran kanssa, jonka ei olisi tarvinnut kuin antaa nimensä käyttöön ja ehkä kirjoittaa Suomesta joulutervehdys tai välittää se live-videona joulupöytään. Moni samantapainen hanke olisi yleisestikin kaikkien etu, mutta ensin on kyettävä pienentämään itsensä. 

Aina emme ymmärrä joissakin asioissa tarvittavan kaikkia ennen kuin on myöhäistä. Siitä sain esimakua, kun kysyin uudelta puheenjohtajalta, että paljonko on velkaa. Ainut vastaus, joka irtosi, oli "paljon".  Vaikka entinen puheenjohtajakin piti useita asioita omana tietonaan, oli saamani vastaus yliveto. Velat eivät tule maksetuksi ilman käyttäjiä ja vapaaehtoistyöntekijöitä, jos enää hoituvat niidenkään kanssa.

Vaikka tämä onkin osin arvailua, tiedän, että jäsenmäärä oli pudonnut puoleen jo ennen Koronaa ja Seura ui hyvin syvissä vesissä. En toivoisi sen kaatuvan, mutta ensimmäisenä olisi tosiaan ymmärrettävä kaikkia tarvittavan. Ehkä minuakin. 

maanantai 22. helmikuuta 2021

Väärien valintojen asiantuntija * 200

Tänään on vuoden kestävän kirjaprojektini 200. kirjoituspäivä. Kirjoitan blogimaisesti ja julkaisen kirjoittamani päivittäin yhdistyksemme, Elämän tähden sivuilla. Joskus sinne tullut palaute saa aikaan, että viivähdän jossakin aiheessa kauemmin kuin olin ajatellut. Niin kävi eilisen kirjoituksen ansiosta, joten saakoon Pattaya Suomi-Seurakin kappaleen lähihistoriaansa siten miten se on itselläni tiedossa ja muistissa.

Jäsenistö halusi joka tapauksessa omat tilat, joiden hankkimiseen ei ollut rahaa. Se karsi mahdollisuuksista 99 %. Jäljelle jäi 1 % Juha Timosen ja hänen yrityksensä Siam Oriental Ltd:n muodossa. Joka tarkoitti, että tilat oli hankittava hänen rakennuttamasta kohteesta. Jäsenistö käsitteli mahdollista ostoa ainakin kahdessa vuosikokouksessa eikä muutamaa mutinaa lukuunottamatta ollut juuri kuin hankkeen takana olevia.

Niinpä Seura laittoi kyntensä ja tyhjät kätensä kerrostalon alakerran rakentamisen alkuun pääsemässä oleviin tiloihin, joihin voitiin tehdä haluamamme muutokset. Siinä vaiheessa oli mukana vielä paljon innokasta väkeä, jonka johdosta teimme ehkä ensimmäisen, mielestäni suuren virhearvioinnin.

Alun alkujaankin oli tarkoitus, että Suomessa toimestani rekisteröity Seura ei omista tiloja. Vaan sitä varten perustettiin thaimaalainen yritys, jonka osakkaiksi pyrittiin saamaan mahdollisimman moni yhdistyksen jäsen, muu henkilö tai yhteisö. Tilojen kauppahinta jaettiin noin 100 euron osakkuuksiin. Osakekirjoja kauppasimme ja tarjosimme monella tavalla. Meidänkin pieni yhdistyksemme Elämän rähden ry. osti kaksi osaketta, joilla sai muun muassa katolla sijaitsevan allasosaston ja saunan ilmaisen käyttöoikeuden. Unelma oli, että jäsenistö omistaa tilat ja Pattaya Suomi-Seura on vuokralainen. Koska Seura oli rekisteröity juridiseksi toimijaksi, se sitoutui ostamaan tai ottamaan muulla tavoin hallintaansa myymättä jääneet 100 euron osakkeet.

Jäsenistön halukkuus kantaa vastuuta osakkuuden muodossa hiipui lähes olemattomiin, joten Seura jäi kohtuuttoman velkataakan ikeeseen. Toisaalta tämän ymmärrän ja toisaalta en. Ehkä eniten siksi, koska oletan, ettei osakkeen tai useamman ostaneita ole kyetty merkitsemään virallisesti osakerekisteriin vuosienkaan jälkeen. Miksi lähteä laittamaan rahojaan johonkin sellaiseen, hyväänkään hankkeeseen mikä ei ehkä milloinkaan näytä siltä miltä piti? 

sunnuntai 21. helmikuuta 2021

Väärien valintojen asiantuntija * 199

Pattaya Suomi-Seurassa oli ja on aktiivien joukko, joista osa sai ja saa tekemisistään jotain korvausta, jotkut kuten Päivis ja minä emme mitään. Emme halunneetkaan, vaan toiminta seuran palveluiden käyttäjien hyväksi oli meidän yksi tapa kantaa yhteiskuntavastuuta. Maksoimme omat ruokammekin, vaikka moni, talkoolainenkin söi niin sanotusti talon piikkiin. Mukana olevat paikalliset saavat ehkä edelleenkin oikeaa, suhteellisen vaatimatonta palkkaa.

Oma, suurin vastuun sektorini oli vastata vuoden ympäri jokaiseen neljään sähköpostiosoitteeseen tulleisiin kyselyihin ja erilaisiin pyyntöihin. Sekä ylläpitää Seuran koti- ja Facebooksivuja. Usein tekemisen lomassa tuli pohdittua onko puuhasteluissamme mitään järkeä, sillä käyttäjien joukossa oli myös marmattien armolahjan saaneita, joille mikään eikä koskaan ollut hyvin. Kuitenkaan he eivät laittaneet milloinkaan tikkua ristiin yhteiseksi hyväksi.

Tekemisen ja ylipäätään Seuran toiminnan mielekkyydestä sain varmuuden yhden yöllisen yhteydenoton myötä. Viranomaiset olivat löytäneet vainajan, jolla ei ollut mitään papereita. Tai oli yksi mistä he päättelivät kyseessä olevan suomalaisen ja osasivat ottaa yhteyttä. Se oli taskunpohjalla ollut Pattaya Suomi-Seuran jäsenkortti. Sen ansioista kujilta löytynyt mies sai henkilöllisyyden ja omaiset mahdollisuuden järjestää muun muassa muistotilaisuuden ja halutessaan kuljetuksen kotimaan multiin. Silloin käsitin, että pelkästään tämän vuoksi kannattaa maksaa parin kympin jäsenmaksu.

Monet vuodet puhuttiin, että olisi hyvä saada omat tilat. Kaikki jäsenmaksut menivät nimittäin vuokriin. Eivätkä aivan riittäneetkään, sähkö- ja vesimaksuista puhumattakaan. Monena kautena kiertelin yksin ja puheenjohtaja Risto Nymanin kanssa pitkin kaupunkia katselemassa uusia tiloja. Kaikki kaatui viimeistään siihen, että Seuralla ei ollut rahaa. Jäsenistö oli kuitenkin monen kerran kyselynkin jälkeen sitä mieltä, että omat tilat olisi hyvä saada, joten sen eteen tein myös töitä. 

Oli jotenkin toivoton yhtälö, että tarvittaisiin omat tilat, mutta ei ole yhtään rahaa. Siinä vaiheessa katosi viimeinenkin välittäjä tai myyjä. Kunnes törmäsimme suureen suomalaiseen rakennuttajaan ja Juha Timoseen. Hän kuunteli, mutta ei lähtenytkään kiusaantuneena pois meidän tyhjätaskujen luota, vaan sanoi, että istutaan alas tuumaamaan. 

lauantai 20. helmikuuta 2021

Väärien valintojen asiantuntija * 198

Neljännen kerroksen Thaikotimme makuuhuoneessa ei ollut ikkunaa eikä juuri muutakaan valoaukkoa. Ovessa oli vain pienen pieni hyttysverkollinen luukku. Silti en kokenut huononakaan yönä nukkuvani ikkunattomassa kopissa, vaan se oli meidän rakas makuuhuoneemme.

Muitakin eläimiä kolibrien lisäksi asui kanssamme. Gekkoliskoja vilisti siellä täällä ja minun piti oikein lukea niiden elämästä ennen kuin hyväksyin ne ja opin lopulta pitämäänkin. Ne nimittäin söivät nälkäänsä kodissamme asuvia muita pieniä vipeltäjiä. Joskus jännäsimme vuoteen yläpuolella katossa olevaa gekkoa, että putoaako se päällemme vai ei. 

Oma lukunsa olivat moskiitot ja muut samankokoiset kiusantekijät, jotka aiheuttivat ihon kutinaa ja joskus paukamiakin. Niidenkin kanssa opin tulemaan juttuun, kun huomasin kutinan kestävän itselläni maksimissaan puoli tuntia.

Mutta vaikka asuimme neljännessä kerroksessa, pyrki sinne sellaistakin väkeä, joiden kanssa en aikonut jakaa kotiamme. Sillä kun kerran olin menossa toilettiin, huomasin jotain yövalon valokeilassa vilahtavan jaloissa. Selvisi, että se oli rotta, joita Thaimaassa riittää syötäväksi asti.

Seuraavana päivänä ostin luukullisen, pienen häkin ja sadan litran vesisaavin, joista viritin ansan. Yöllä heräsin joka kerta, kun pyydys laukesi. Upotin rotan häkkeineen ostamaani vesisaaviin ja aamulla vedin saaviin hukkuneen vainajan vessanpöntöstä alas. Kaikkiaan pyydystin näitä, kai kaikkien inhokkeja ainakin kymmenen.

Loppuaikoina muutin käytäntöä, josta en kertonut Päiviksellekään. Ajattelin, että mitä minä noitakaan tappamaan, sillä eivät ne siihen lopu. Joten kun häkin luukku kilahti, kippasin rotan elävänä pyttyyn ja pistin kannen kiinni. Sitten vetäisin vettä pari kertaa perään ja toivotin hyvää matkaa minne se sitten päätyikään.

Thaimaassa, kuten monessa muussakin maassa, on jätehuolto paljon Suomea perässä. Se tarjoaa monelle eläimelle toinen toistaan parempia lounaspöytiä, joista rottien lisäksi esimerkiksi koirat vailla ihmiskotia saavat osansa. 

perjantai 19. helmikuuta 2021

Väärien valintojen asiantuntija * 197

Tein Pattayan Jomtienin kaupunginosaan 1-3 matkaa vuodessa yksin ja Päivin kanssa. Poikkeuksetta jokainen oli mukava syksyn, talviajan sekä kevään, joka kerta toisenlaisen sisällön antaja. Asuimme Thaimaassa monessa paikassa ja kannoimme kaiken tarvitsemamme mukanamme 8000 kilometriä eestaas. Mutta kerran lähtiessäni reissuun Suomesta, sanoi Päivi, että "voisithan sinä katsoa meikkilaukulle paikan, vaikka en juuri meikkaakaan". 

Olimme Pattaya Suomi-Seurassa rivijäseninä ja myöhemmin hallituksessakin. Minäkin kai sen historian yhtenä pitkäaikaisemmista varapuheenjohtajista. Soi Welcomilla sijaitsevat toimitilat olivat jäämässä pieniksi ja yhdistykselle tarjoutui mahdollisuus vuokrata vierestä uutta tilaa neljä, hissitöntä kerrosta. Joten piti saada vastuunkantajia uudessa muodossa, sillä jäsenistö ei nousisi portaita ylimpiin kerrokseen, vaan tarjottavat palvelut oli oltava lähempänä katutasoa. Niitä tiloja taas ei voinut viereiseltä hotellilta vuokrata erikseen, vaan oli otettatava kaikki tai ei mitään.

Niinpä puheenjohtaja järjesti mahdollisten, uusien tilojen näytön, jos joku tulisi mukaan kantamaan vastuuta ja ottaisi niistä osan käyttöönsä. Siellä silmäilin minäkin muiden joukossa varsinkin ylintä kerrosta ja sen yläpuolella olevaa kattoterassia. Moni muukin tuumaili osaltaan, mutta vain tuumaili. Kun ei valmista näyttänyt tulevan, kysyin Ristolta mikä olisi Seuran kannalta hyvä ratkaisu. Tähän hän, että jos joku vuokraisi aina koko kerroksen vähintään vuodeksi.

Siinä paikassa ojensin käteni ja sanoin, että sovittu. Niihin tiloihin teimme ensimmäisen Thaikotimme. Kun Päivi oli aiemmin valmistanut meille kodin Pessiin, kun palasin sairaalasta, tein nyt saman vastaavasti hänelle. Suomeen chattasin, että nyt on meikkilaukulle paikka.

Uuteen kotiimme kuului myös parveke, jossa joimme usein aamukahvit ja muutenkin katselimme kadun elämää ja elimme siinä laillamme mukana. Kun joku naapuri oli ostanut uuden auton, ilmestyi silloin tällöin "hengen mies", joka vettä pirskotellen siunasi kulkuneuvon taipaleelle. 

Meillä oli parvekkeen "apinakeinujemme" välissä ikuiset jouluvalot, vaikka ei ollut joulusta tietoakaan. Kun kerran tulimme jonkun päivän reissusta, oli valojen johtoon tehnyt erakkokolibri pariskunta pesän, johon haudonnan jälkeen syntyivät myös lintulapset. Näin parvekkeelle tuli käyttöajat ja vuorot. Kun jompi kumpi vanhemmista ilmestyi kaiteen reunalle suu täynnä lastenruokaa, siirryimme sisään siksi aikaa, että perhe tuli ruokittua. 

torstai 18. helmikuuta 2021

Väärien valintojen asiantuntija * 196

Työnantajalle rahaa vastaan annettu aika työmatkoineen oli helposti kolmasosa vuorokaudesta. Kuitenkin jo silloin pohdin mitä teen, jos osanani on myös vuosia, jolloin en myy enää itseäni. Halusin saada sitä ennen puitteet kohdalleen, joihin olisi hyvä rakentaa päivieni sisältöä kulkiessani kohti sellaista missä rajallisuus ei ole enää osanani.

Tahdoin löytää paikan, jossa oli muitakin suomalaisia, koska minusta oli mukavaa keskustella Matti Nykäsestä ja hänen silloisesta vaimostaan Mervistä. Lisäksi halusin tietää mitä kuuluu Jasmin Mäntylälle ja kenen kanssa hän milloinkin jakaa mitä sitten jakaakaan. Ja olihan niitä Tuksu Tukiaisia ynnä muitakin merkittäviä henkilöitä, joiden elämää seuraan juorulehtien sekä sosiaalisen median välityksellä. 

Tässä vaiheessa mahdollisia elämäni leppoistamispaikkoja oli useita. Mutta koska ikuinen kesä oli tärkeä, karsiutui paljon pois Portugalia ja Espanjan Aurinkorannikkoa myöten. Sitten toivoin, että ihmiset olisivat ystävällisiä ja paikka olisi Ilmarisen kuukausittain täyttämälle eläkepussilleni sopiva. Se pudotti pois Kanariansaaret ja Floridan. Varsinkin Jenkeissä käydessäni koin, että paikalliset katsoivat minua pitkin nenänvartta. Oli se sitten omaa pienuuttani tai ei.

Jäljelle jäi Aasia ja sieltä tarkemmin Thaimaa. Oli suomalaisia omiin tarpeisiin, oli ikuista aurinkoa, oli ystävällisyyttä ja hinnaltaan sopivaa. Ehkä ainut kielteinen seikka on pitkä matka. Joka ei ole sitä kaikille. Joskus on vieressäni istunut hemmo tai hemmotar, joka on ottanut pillerin, "napin", kiinnittänyt turvavyön, sulkenut silmänsä ja nukkunut yli aamupalan, päiväkahvit, päivällisen ja iltapalan. Silmänsä hän avaa, kun lentokoneen pyörät koskettavat kiitorataa 10 tunnin taipaleen jommassa kummassa päässä.

Pidän kovasti Aasiasta. Jos kaikki on kohdallaan, olenkin siellä yhtäjaksoisesti karvan verran alle puoli vuotta, jotta Kela ei pudota minua pois suomalaisen sosiaaliturvan piiristä. Ehkä oloni pallon toisella puolen on silti eräänlaista venäläistä rulettia. Sillä tiedän, että jos saan reissussa uudelleen vaikkapa sydäninfarktin, niin vakuutukseni maksaa vain muutaman päivän akuutin hoidon.

Mutta elämä on ja minä keikun siinä mukana aikani, kuten me kaikki. Suomessa istun eläkeläislahjaksi tyätovereiltani saamassa keinutolissa ja muistelen kaikkea mitä on tullut tehtyä. Enkä niinkään sitä mitä olisi ollut mukava tehdä, jos ja jos, mutta kun ja kun ja niin edelleen. 

keskiviikko 17. helmikuuta 2021

Väärien valintojen asiantuntija * 195

Jos oli Kolumbiaan mennessä elo ja olo perillä arvoitus, niin sitä se oli myös Thaimaan Pattayalla. Suurin yksittäinen vaikuttaja, että sinne lähdin, taisi olla Raimo Perälahti, joka kehui paikkaa kovasti. Minulla oli tiedossa vain hänen reissunsa aikaisen vuokraemännän yhteystiedot. Tältä ystävälliseltä, paikalliselta rouvalta vuokrasin condosta kodin näkemättä ja maksoinkin etukäteen. Muuten se oli kielitaidottoman hyppy monelta osin uuteen ja tuntemattomaan. 

Kaupanpäällisiksi sain vuokraemännältä koko ajaksi skootterin käyttööni. Kun olin ajanut ensimmäisellä kerralla muutaman sata metriä, pysähdyin pää pyörällä ja ajattelin, että koskaan en osaa takaisin. Niin häkellyttävää oli kaksipyöräisellä vasemmanpuoleinen liikenne ja ihmisten määrä. Mutta niin vaan reviirini kasvoi hiljalleen enkä enää Thaimaassa hevin eksy, vaikka usein on etsittävä koordinaatteja milloin missäkin ja milläkin tavalla.

Condo on kerrostalo, täynnä kalustettuja osakehuoneistoja, joista osaa voi vuokrata oikeastaan kuinka pitkäksi aikaa tahansa. Joillekin siinäkin oli reviiriä tarpeeksi, sillä joku ei selviä lomansa tai matkansa aikana juuri alakerran tyttöbaaria kauemmas.

Muistan erään itseäni iäkkäämmän, yksinäisen miehen, joka joi joka päivä alakerran baarissa kunnes nukahti. Sen jälkeen tytöt kantoivat hänet omaan asuntoon, riisuivat ja peittelivät. Tultiin hyvin juttuun ja tarinoitiin paljon. Hän sanoi ottavansa aamuisin tallelokerosta vain sen verran rahaa kuin saa sinä päivänä kuluakin. Jos jotain oli aamulla taskussa, hän ajatteli jonkun menneen pieleen, sillä kuvioon kuului, että tytöt tyhjentävät taskut kantopalkaksi ja muuksi palkkioksi. 

Rannat ovat upeita ja mitä kauemmas menee suurista kaupungeista, sitä kirkkaampaa on vesi. Pattayan rantojen yhteispituus on yli 10 kilometiä. Kun on korkean sesongin aika, on varjoilla suojattuja rantatuoleja varmasti 100 000. Joukossa on myös suomalaisten suosimia paikkoja. On Lemminkäisten rantaa lippuineen, on Raittiiden ja Savolaisten rantaa, on Kolmekolmosta ja mitä kaikkea lieneekään.

Kun niistä yhdessä istuin jalkoja Siaminlahdessa uittaen, pohdin elämääni. Kaksi asiaa oli varmaa. Nettotuloni olivat pienenemässä melko tasan puolella. Mutta vaikka yritin kuinka ajatella kielteisesti, toinen fakta oli, että koin saaneeni tuplaten lisää elämänlaatua.

En ole koskaan saanut selvyyttä mikä saa ihmisen juoksemaan rahan ja tarpeettoman krääsän perässä vuosikymmenestä toiseen hullun lailla. Vaikka osa aivoista sanoo koko ajan, että onni ei löydy sieltä. Eikä edes mielenrauha. Samassa oravanpyörässä vietin itsekin yli puolet elämästäni. Luulen edelleen, että ilman isäni kuolinvuoteella löytämääni viisautta, olisin kuollut työsorvin ääreen. Eikä se ole edes huono vaihtoehto, vaan varsin helppo tapa kokea olevansa tarpeellinen. 

tiistai 16. helmikuuta 2021

Väärien valintojen asiantuntija * 194

Takana oli ensimmäinen leppoistamisjakso ja edessä ensimmäinen työjakso ilman mitään statusta saati tekemistä. En osannut sitä mitenkään surkutella varsinkaan alussa, kunhan odottelin seuraavaa kuuden viikon uutta vapaajaksoa jossakin. Vaikka minulla oli työpaikka, ei minulla ollut työpaikkaa eikä mitään tekemistä. Kunhan kiertelin eri toimipisteissä ja ihmettelin. Kun jälkeeni kävi lyhyessä ajassa puolen tusinaa toimitusjohtajaa koittamassa onneaan, olen siitäkin oppinut jotain. Jos ei oivalla mitä pitäisi itse operatiivisena johtajana tehdä, niin kuinka tekemistä voisi keksiä vanhalle veturillekaan. 

Ensi kosketus Thaimaahan oli Päivillä ja minulla, kun seurasimme Tapaninpäivän tsunamin uutisia ja tuhoja. Se kosketti suomalaisiakin syvältä, sillä hyökyaalto vei muun muassa loistavan muusikon, Aki Sirkesalon perheineen. Ja laittoi Sauli Niinistön kiipeämään sähköpylvääseen pakoon veden voimaa.

Samoihin aikoihin pohdimme koto-Suomessa tekisimmekö matkan jonnekin. Tsunamiuutisista jäi mieleen, olisiko ollut peräti kuningas, joka sanoi, että emme kaipaa niinkään valtioiden apua, sillä naapurimaat ovat kärsineet vielä enemmän. Sen sijaan hän toivotti kolmannen sektorin tervetulleeksi, Punaisen Ristin ja niin edelleen.

Sitten haastateltiin paikallisia, jotka olivat menettäneet kaiken: elinkeinon, kodin ja läheisiä. Silti heillä oli vain yksi toive, "tulkaa takaisin". Eniten Thaimaassa kärsivätkin ne, joiden leipä oli turismissa. Samoihin aikoihin oli jossakin päin muuta maailmaa sateet ja tulva vieneet myös paljon. Heitäkin haastateltiin ja kontrasti oli valtava. Siellä oli itku ja hammasten kiristys. Syyttävät sormet osoittivat kotikaupunkia ja -valtioita. Aivan toisin kuin Thaimaassa. 

Silloin päätimme, että Phuketiin ja Khao Lakiin mennään ensimmäisellä lennolla, kun sinne pääsee. Kolmeksi viikoksi vuokrasimme kaksi skootteria, joilla kiertelimme tuhoalueita. Mukana oli vaatimaton avustuspussi, josta annoimme välillä vähän rahaa kotinsa, myyntikojunsa tai kalastusveneen menettäneille. Tuntui hyvältä, kun voimme kantaa pienen kortemme uusiin kekoihin tulvaveden viemien tilalle. Maa ja sen ihmiset lumosivat meidät ja sinne suuntasin myös seuraavalla eläkejaksolla. 

maanantai 15. helmikuuta 2021

Väärien valintojen asiantuntija * 193

Ollessani Sasaimassa kävelin alas kaupunkiin vuoren rinteeltä joka päivä kerran tai parikin. Kiertelin joka puolella ja yritin luoda yhteyttä paikallisiin. Erityisesti pidin kylän pikku puodista, jossa myytiin arkeen kaikkea tarpeellista. Ihastuin hyllyssä olleeseen, puiseen soppakauhaan, joka heidän kielellään oli cucharon. Halusin sen, mutten keksinyt itselleni käyttötarkoitusta ja koriste-esineeksi en sitä aikonut Suomeen viedä. Niinpä siitä tuli löylykauha, jonka varteen kaiverrutin muun muassa paikan nimen ja vuosiluvun. Tehtävässään tämä öljyisestä puusta käsin kaiverrettu, ainutlaatuinen muisto on palvellut Suomessa toistakymmentä vuotta useammassakin saunassa.

Ensimmäisen leppoistamisjaksoni aikana ehdin muuallekin. Muun muassa 1000 kilometrin päähän rannikolle, Etelä-Amerikan vanhimpaan kaupunkiin Santa-Martaan. Siellä isolla rannalla paikallisten keskellä lähes ilman vaatteita tunsin luissani miltä tuntuu, kun kaikki tuijottavat ihon värin vuoksi. Koin olleeni rannan ainut kalpea- tai valkonaama.

Viimein tuli aika hyvästellä rakkaiksi tulleet ystävät, varsinkin lapset ja lähdin Reinelin kuljettamana nyssyköineni paluumatkalle. Jos koin tullessani sydämentykytyksiä Lontoossa, niin kyllä vastaavat Bogotan lentokentällä menivät kirkkaasti piikkipaikalle. Huomasin nimittäin siellä olevan tarkkaakin tarkemmat pistokokeet. Vaikka kuinka yritin huokailla yläkertaan, arvasin, että tuurillani juuri minut poimitaan jonosta syynättäväksi. 

Näin myös kävi ja ymmärsin tilanteeni toivottomuuden umpikujineen. Miten tällä kielitaidolla tai muutenkaan selitän, että matkalaukkuni muovipussissa oleva ruoho ja kasvien lehdet ovat vain tuliaisia Suomessa lemmikkikaneilleni? Mutta niin vaan Luojani minua kuuli ja otti toivomukseni myös huomioon. Kuin ihmeen kaupalla tullimies jätti juuri sen Goretex-takkini hihan puristelematta, jossa heinät olivat. Vielä koneen noustessa yläilmoihin huokailin kiitoksiani jonnekin taivaanrannan ylisille tai sen taakse.

Kun pääsin Vallilaan, Pessi ja Illusia kotiini, vein tuliaiset Kanikonttorin kahdelle valkoiselle ja karvaiselle työntekijälle, joiden työnkuva oli viihdyttäminen. Niille selitin, että ette arvaakaan kuinka lähellä oli, etten vuoksenne jäänyt vuosiksi kolumbialaiseen vankilaan kärsimään huumetuomiota salakuljetuksesta.

sunnuntai 14. helmikuuta 2021

Väärien valintojen asiantuntija * 192

Bogotan lastenkoti ei ollut ainut paikka missä vietin aikaani ja olin lapsille läsnä. Lähes sadan kilometrin päässä, vuoren rinteellä aivan sademetsän reunalla oli Sasaiman kylä tai ehkä kaupunki. Siellä oli toinen lastenkoti, jota ylläpidettiin osin suomalaisvoimin. Ehkä se on joskus ollut Leila Ponkalan koti. Hieno paikka jokatapauksessa.

Kuljin sinne usein yli vuorten linja-autolla ihmisten, kanojen ja muiden kotieläinten joukossa. Oikeastaan joka kerta oli joku, usein rekka-auto suistunut kapealta tieltä alas rotkoon. Yhtä usein meidät pysäytti aseellinen joukko. Joillakin oli samanlaiset asut, joillakin ei. Kaikki matkustajat komennettiin seisomaan ulos jalat haralleen ja kädet ylös, katseet linja-auton kylkeen suunnattuina. Jokainen tutkittiin tarkkaan. Paitsi minua, minulla riitti suomalaisen passin esittäminen. He olivat suomalaiselle, oudolle kulkijalle hyvin ystävällisiä sissejä tai mitä milloinkin lienivätkään. Loistavalla kielitaidollani vaihdoin usein jonkun sanasenkin asemiesten kanssa ja kerroin lumisista talvista jolloin koko Suomi on valkoinen.

Sasaiman kylästä oli ehkä parin kilometrin kävelymatka kohti jokilaaksoa, vuoria ja kaunista huvilaa missä lastenkoti sijaitsi. Siellä vain Reinelin vaimo söi monipuolisesti, me kaikki muut riisiä ja banaaneja aamuin, päivin sekä illoin eri muodoissa. Kakkuina, keittoina, paistettuina, raakana ja niin edelleen. Kun lähdin kotiin, olin henkisesti täynnä banaaneja ja luulin, etten koskaan enää tahdo edes nähdä niitä.

Uima-altaan reunalla sijainnut talon kaivo ei ollut vain vedenottopaikka, vaan siellä teurastettiin myös kanat. Lapset oppivat tämän taidon jo pienenä ja olivatkin innolla mukana. Sillä se tarkoitti, että seuraavana päivänä kaikki söivät kanaa. 

Keräsin itsekin banaaneja usein tilan ympärillä kasvavista puista. Samalla kun kuljin pitkässä nurmikossa paljain jaloin, noukin myös Suomikotimme Kanikonttorin henkilökunnalle tuliasheiniä. Kunnes pehtoori tuli sanomaan, että puutarhassa vilisee niin myrkyllisiä käärmeitä, etten pistämisen jälkeen ehdi edes kylän lääkärin luokse hengissä.

lauantai 13. helmikuuta 2021

Väärien valintojen asiantuntija * 191

Matka Kolumbiaan, katulasten ja muidenkin luokse oli hieno startti kohti viiden vuoden päässä sarastavaa, kokoaikaista leppoistamiselämää. Silloin en tekisi enää mitään rahallista korvausta vastaan. Vaan loppuelämäni pääsponsori olisi eläkeyhtiö Ilmarinen.

Sinne oli kuitenkin pitkä matka. Kiertelin paljon yksin Bogotan laitakatuja, vaikka minua siitä usein varoitettiin. Ajattelin, että avoin, ystävällinen mieli sekä ulkonäkö, josta voi päätellä, että tuolla ei ole mitään vietävää, auttavat pitkälle.

Ulkomailla resutessani en ole juuri törmännyt samaan väkivallan ilmiöön kuin silloin tällöin kotimaassani. Suomessa voi yöllisessä kaupungissa joutua pahoinpidellyksi siksi, että se on joidenkin mielestä kivaa. Ulkomailla näin käy vain, jos riehut itse, sekaannut muiden asioihin tai näytät ylimieliseltä tai siltä, että sinut kannattaa ryöstää.

Reinelin kanssa kiertelin monena päivänä myös köyhiä koteja, sillä suomalainen yhdistys, Koti katulapselle ry. tuki työtä jäsentensä antamilla avustuksilla. Reinelin kaikki ottivat vastaan kuin kuninkaan. Pappi ja sen lisäksi hän toi rahaa, mutta myös muuta avustusta köyhään elämään. Minäkin laitoin omistani silloin tällöin jotain, usein suoraan lasten käteen.

Vuoren rinteellä kävimme yhdessä kadun etuoikeutetun perheen luona. Etuoikeutetun siksi, että heillä oli oma tehdas. Parinkymmenen neliön huoneenssa asui mummo, kaksi lasta ja heidän vanhempansa. Yhdessä nurkassa tehtiin ruokaa, toisessa nukuttiin sekä tehtiin lapsia. Kolmannessa nurkassa käytiin pesulla ja tehtiin tarpeet. Neljännessä oli heidän tehtaansa, jossa alle kymmenen vuotiaat lapset tekivät Niken piraattitossuja. Jokaisen koulupäivän jälkeen he haistelivat tuntitolkulla kontaktiliiman höyryjä.

Kun he kuulivat minun olevan kaukaisesta Suomesta, jossa minulla on vaimo, he sanoivat olevan kunnia-asia, jos lapset saisivat tehdä Päiville tossut. Minun oli pakko soittaa hänelle saadakseni tietää jalan koon. Suomeen tuomani kengät ovat niin arvokkaat, ettei niitä voi käyttää koskaan. Tossuja ja tekijöitä, kuten vanhempiakin mummuineen kuvattiin monta kertaa.

Minusta kokemus teki vankkumattoman piraattituotteiden kannattajan. Olen nähnyt tai tiedän, kuinka lapsi kuolee nälkään äidin syliin imiessään tyhjää rintaa. Jossain katkotaan pieneltä lapselta raaja, jotta kerjääminen olisi tuottoisampaa. Tiedän myös kodeissa käytävät yölliset, hiljaisen keskustelut vanhempien kesken. Niissä päätetään kuka lapsista, tyttö tai poika myydään rikkaalle valkoiselle miehelle, jotta muut saavat ruokaa.

perjantai 12. helmikuuta 2021

Väärien valintojen asiantuntija * 190

Oli jännittävää laskeutua Bogotan lentokentälle, etsiä matkatavarat ja kävellä muodollisuuksien läpi. Kun seisoin väkijoukon keskellä, ajattelin entäpä nyt. Miten voin täältä löytää Reinelin tai hän minut? Mutta niin vaan löysimme toisemme. 

Todella lämpimän tapaamisen yhteydessä kysyi hän minulta missä aion yöpyä? Tähän minä, että jos mahdollista niin siellä missä lastenkodin lapsetkin. Reinel ei ollut tätä uskoa, vaan tarjosi yhä uudelleen hotelleja. Viimein hän taipui ja kaikki meni hienosti. Pian hän myös käsitti, etten ole kuten muut. Enkä varsinkaan hienohelma enkä turisti. 

Kun olin ison salin ovella, tuijotti minua iso joukko lapsia ruskeilla nappisilmillään. Kielimuuri vaan kasvoi, sillä olisi pitänyt olla espanjankieli hallussa. Kun he kysyivät nimeäni, levitin käteni ja sanoin: "No espanol".  Sitä 40 lasta kilvan nauroi ja sen he antoivat nimekseni. Olin No Espanol. Sillä he minua kutsuivat ja kirjoittivatkin piirrustuksiinsa monesti.

Olin päässyt sinne minne olin pyrkinytkin. Ison salin perältä sain vuoteen, jossa elin, nukuin ja asuin 5 viikkoa. Kaikkia lapsia sydämestäni rakastaen. Kun he iltaisin pomppivat ylisuuren vatsani päällä ja nyppivät partakarvojani, koin olevani suunnattoman tarpeellinen tekemättä mitään. Lasten, aikuisen ihmisen kaipuu oli kokemus, jota en unohda milloinkaan. Joka aamu oli vuoteeni vieressä jono, kun lapset halusivat verrata käsivarsiaan olivatko ne tulleet yön aikana yhtä vaaleiksi kuin omani. Silloin tiesin tulleeni oikeaan paikkaan ja olin hyvin onnellinen.

Se ei minulle milloinkaan selvinnyt mitkä olivat lasten taustat. He asuivat ja oppivat lastenkodissa viikot. Viikonloppuisin kaikki lähtivät jonnekin, vanhempiensa, sukulaisten tai ystävien luokse palatakseen sunnuntai-iltana takaisin. Jokaisella oli joku paikka jossakin muualla, vaikka ymmärsin, että jotkut olivat tulleet kadulta.

Tapasin myös kaduilla eläviä aikuisia ja lapsia. Varsinkin lasten kohdalla erilaisten aineiden imppaaminen oli yleistä. Se oli raastaa sydämeni enkä voinut auttaa heitä mitenkään. Mutta voin antaa jotain, jonka opin Bogotan kujilla ja rumasti sanottuna slummeissa. Minulle ne eivät olleet slummeja, vaan köyhien perheiden koteja, joissa ihmisillä ei ollut juuri rahaa eikä aina ruokaakaan. Mutta heillä oli rakkautta ja välittämistä enemmän kuin minulla koskaan. 

Siellä opin antamaan tuokioita, hetkiä itsestäni, joita kukaan ei voinut enää sen jälkeen ottaa pois. Siellä likaisilla kaduilla opin paljon rakkaudesta ja siitä mikä on minulle syvintä ihmisyyttä enemmän kuin mikään muu. Käsitin mitä on silloin jäljellä, kun ei ole enää mitään. 




torstai 11. helmikuuta 2021

Väärien valintojen asiantuntija * 189

Muistelen minulla menneen itseni kanssa vuosi saadakseni korvien välissä valmiiksi kuinka pääsen irti operatiivisen johtamisen oravanpyörästä. Päädyin rakentamaan tulevan viisivuotiskauden osaeläkkeen ympärille, joka oli silloin mahdollista 57 vuotta täyttäneille. Eläkkeen ja työn oli liikuttava 30 ja 70 % välissä. Esitin eläkeyhtiölleni ja hallitukselleni, että olisin 60 % työssä ja loput eläkkeellä. Tekisin paperillakin hieman pitempiä päiviä, joten käytäntö olisi fifty fifty, puolet töissä ja puolet ilman työtä kuuden viikon jaksoissa.

Tiesin myös missä haluan viettää ensimmäisen, kuuden viikon eläkejaksoni. Reissuun lähdin yksin ilman kielitaitoa. Tai olihan minulle suomen- sekä kansainvälinen elekieli. Piti olla matkakaverikin, jolla olisi ollut kielitaitoa ja kokemusta siitä minne olimme menossa. Mutta kalkkiviivoilla hän ilmoitti, ettei lähdekään ja hakee legurilta todistuksen saadakseen lentolippujen hinnan takaisin. Sekä kysyi mitä minä aion tehdä. Tuli kurja olo, mutta sanoin, että lennän koska olen niin päättänyt, minne sitten päädynkään. Liput oli hankittu Bogotaan saakka.

Ensimmäinen lento oli Vantaalta Lontooseen, jatkolento New Yorkiin ja sieltä Kolumbian. Kun pääsin Lontoon kentälle, ilmeni, ettei ole olemassa mainittua jatkolentoa. Mutta muutaman tunnin kuluttua voit lentää ostamallasi lipulla Houstoniin, jos passaa, sanoivat.

Ja minä, että oolrait ja jatkokysyin lontoon kielellä "missähän mahtaa seikkailla matkalaukkuni"? Vastaus oli "I don't know." Apuvälineenä oli ainoastaan Nokian Commicator, siihen istuttamani sanakirja sekä alati vilkas korvienväli. Niiden yhteistyöllä ja apteekin englanninkielisellä lääkeselosteella sain selitettyä, että minulla on sydänsairaus ja lääkkeeni ovat matkalaukussa. Vaikka ne olivat käsimatkatavaroissa.

Heathrow'n lentoaseman jengi istutti minut siitä paikasta pyörätuoliin ja tuulispäänä työnsivät pitkin pitkiä käytäviä kapsäkkiäni etsien. Kai ajattelivat, että kuolen kentälle ja siitä vasta soppa syntyy. Laukku löytyi ja minä lensin Houstoniin.

Helsingissä olin ennen lähtöäni tavannut Ruotsalaisen teatterin kahviossa Koti katulapselle ry:n puheenjohtajan Leila Ponkalan, jolla tiesin netin perusteella olevan kontakteja ja toimintaa Kolumbiassa. Puhuin hänelle itsestäni lopuksi todeten, että ymmärrän kyllä, jos hän ei voi oviaan minulle aukaista. Sillä ehkä olen hänen silmissä vain yksi maailman kummajaisista, joka toki olenkin. Asia jäi siihen.

Mutta kun kone laskeutui Houstoniin ja avasin nokialaiseni, tupsahti siihen Leilalta viesti: "Hei Jorma, pastori Reinel odottaa sinua Bogotan lentokentällä, kun kerrot minulle milloin sinne saavut."

keskiviikko 10. helmikuuta 2021

Väärien valintojen asiantuntija * 188

Kun tulin sairaalasta Päivin meille tekemään uuteen kotiin, olin suunnattoman kiitollinen kaikesta elämässäni ja saamastani jatkoajasta. Yhä useammin mieleen kuitenkin nousi, että tässä ja nyt on minun tehtävä isoja päätöksiä. Eikä kuten isäni, joka Kiljavan sairaalan kuolinvuoteella sanoi toivoneensa toisenlaisia eläkepäiviä. Sitten hän huokaisi lähes viimeisinä sanoinaan perheelleen, että koittakaa pärjätä ja pienen ajan jälkeen hän lähti sinne, missä aikaa ei ole. 

Kuolema, mutta myös elämä on monin tavoin ihmistä suurempaa. Mitä kauemmin tai enemmän on erosta rakkaista, sitä rakkaammaksi he kaikki ovat tulleet, poikkeuksetta. Johtuneeko siitä, että sydämessäni ei ole tilaa saati huonetta vihalle eikä katkeruudelle. Lisäksi koko ihmiskunta on joutunut kouluun, jonka nimi on Covid-19:n tuoma pandemia. Luulen, että se elämän oppilaitoksena muuttaa kaikkia pysyvästi, jotka ymmärtävät päivien rajallisuuden. Sen sijaan en tiedä sen vaikutuksesta niihin, jotka bailaavat kuten ennenkin pohtimatta huomisen murheita. 

Coronankin lisäämässä yksinäisyydessä tämä kaikki on ahdistavaa ja on haikeaa muistella tekemiäni vääriltä tai oikeilta tuntuneita valintoja. Ajattelen, että jos minulla ei olisi ollut avioliittoja ja eroja, en koskaan olisi lähtenyt Filippiineille "lapsentekomatkalle". Sinne on kirjassani kuitenkin vielä pitkä matka, sillä jäljellä oli monta, onnellista vuotta Päivin kanssa. Ne kaikki olivat meillä molemmilla hyvin työn täyteisiä, sillä asuimme edelleen työpaikalla.

Jotain minun täytyi kuitenkin valita toisin, sillä isälle ja itselleni annettu lupaus erilaisesta eläketiestä oli lunastettava. Sinällään päätös oli helppo, kun hallitukseni sen nurkumatta hyväksyi. Mutta löytää sen jälkeen elämä, jonka pääsisältö ei ole enää hektinen työ, ei ole ollut helppoa. 

Monesti olen toivonut, että jokin asia itselläni olisi lopullisessa muodossaan. Näin ei ole oikeastaan koskaan ollut. Ehkä ei milloinkaan olekaan ja säilyn oman tieni tutkimusmatkailijana loppuun saakka. Tällä hetkellä kuitenkin tuntuu, että uuden hiekkalaatikon etsiminen leluilleni saisi riittää. Toisaalta karuudessaan ja realismissaan elämän viisaus "jokaisen synkän pilven takana on uusi synkkä pilvi" on totta. Siinä on myös toivon ja ikuisuuden viesti. Sillä se on arki, missä elämme. Valitsemmepa kuinka tahansa. 

tiistai 9. helmikuuta 2021

Väärien valintojen asiantuntija * 187

Olen aina ollut huono pitämään kesä- ja muitakin lomia. Siihen on monia syitä. Ehkä ylevimmät syntyivät siksi, että rakastin työtäni. Sitäkin viljelin usein, että elämästä ei pääse lomille. Jos siitä ylipäätään pitää minnekään edes päästä. Ennemmin tai myöhemmin elämä on ohi meltä kaikilta muutenkin. Toki on hyväksi päästä ja päästää irti joskus arjen rutiineista.

Vähemmän ylevää oli tehdä tai luulla itseään korvaamattomaksi. Näin kuitenkin ajattelin koko päihdetyöni ajan. Sittemmin olen tyytynyt olemaan ainutlaatuisen ainutlaatuinen, niin hyvässä kuin vähemmän hyvässäkin, kuten me kaikki. Repaleista itsetuntoani hiveli, kun poissaolon jälkeen koin työpaikalla vähän kaiken menneen huonolle tolalle. Huomattavasti kipeämpää oli viikkojen poissaolon jälkeen kuulla työtoverilta: "Ai jaa, sä oot ollu jossain poissa, Ei me oo huomattu lainkaan. Kaikki on ihan jees."

Varsinkin Päivin kanssa harrastimme matkailua moninkin tavoin. Lentäen, junilla, linja-autoilla, veneellä, telttaillen, polkupyörillä, skoottereilla, moottorikelkoilla, henkilö- ja matkailuautoilla ja mitä kaikkia reissuvälineitä ja yöpymistapoja vuosiimme mahtuikaan.

Yhteisen matkailuauton hankinnan voisi hieman nostalgisesti ajatella näinkin: Hetkiä vietimme yhdessä milloin missäkin. Jossain vaiheessa visioimme, että jos kerran yhteistä tulevaisuutta tehdään, niin ehkä olisi mukava asuakin yhdessä. Että hankitaanko vuokrakoti tai otetaanko velkaa ja hankitaan oma koti. Eräänä aamuna taisin jatkaa aiheesta, että entäpä jos otetaan paljon velkaa ja ostetaan jotain missä ei ole mitään järkeä.

Ja niin hankimme kodin hintaisen, uuden matkailuauton. Siitä tuli Matkakotimme, jota maksoimme lähes vuosikymmenen. Rekisterinumeroksi ostin IN-105, jonka voi lukea vilkkaalla mielikuvituksella SOINI. Unelmamme oli asua siinä elämän ilta-auringossa jossain Välimeren rantamaisemissa. Pisin yhteinen reissu oli yli 12000 kilometriä läpi Euroopan ja yli Turkin vuorten Alanyan rannikolle. Päivi ajoi lähes koko matkan, ja minä luin karttaa vieressä. 

Avioeromme rikkoi paljon. Mutta ehkä kuitenkin vähemmän kuin avioliittomme jatkuminen. Eromme myötä meni sydämeni lisäksi paljon muutakin rikki. Yhdet kipeimmät pirstaleet itselleni jäi kaikista niistä unelmista, jotka liittyivät yhteiseen vanhuuteen Päiviksen kanssa.


maanantai 8. helmikuuta 2021

Väärien valintojen asiantuntija * 186

Meillä oli Mäkelänkadulla toinenkin suuri hanke. Olimme nimittäin kaikessa hiljaisuudessa tehneet ja teettäneet suunnitelmat ja arkkitehtikuvat 50 asunnon puolimatkankodista. Se oli oikeastaan oiva esimerkki siitä miten voi käydä, jos ei ole hyvää ja luotettavaa suhdetta suoraan omistajaan. Kohteessa Mäkelänkatu 56 kävi myös niin, että sain maistaa mitä tarkoittaa, kun raha puhuu, jota Sininauhasäätiöllä ei liikoja ollut. Taisin tätä pohtia jo aiemminkin, että pärjäsimme parhaiten hankkeissa, joissa muut eivät nähneet riittävästi järkeä.

Tässä järki ja raha tulivat yllättävältä taholta. Kohteen sisäpihalla sijaitsi nimittäin Eero Lehden omistama Taloustutkimus Oy, joka oli ryyppyvuosinani tovin minunkin työpaikkani Suomen Gallup Oy:n rinnalla. Joka tapauksessa neuvottelut katkesivat välittäjän kanssa aivan yllättäen. Selvisi, että Eero Lehti oli niin sanotusti vetänyt välistä ja osti kohteemme riihikuivalla rahalla. Turvatakseen Taloustutkimuksen työntekijöilleen turvalliset työmatkat, sanottiin julkisuuteenkin päätyneissä perusteluissa.

Kansan Uutiset kertoi vuonna 2009 asiasta näin: "Hiertävä kivi Asunnottomien yössä Eero Lehdelle. Kansanedustaja Eero Lehti on Asunnottomien yön yhteydessä luovutettavan kiven kolmas haltija. Vähemmän mairea muistutus toiminnasta asunnottomuusasiassa julkistettiin lauantai-iltana Helsingin Hakaniemessä järjestetyssä Asunnottomien yö -tapahtumassa. 

Hiertävä kivi on päättäjien sekä vastuunkantokykyisten ja -haluisten vaikuttajatahojen kesken kiertävä ja mieltä hiertämään tarkoitettu muistutus. Nyt vedottiin Lehden vastuuseen niin kansanedustajana kuin yrittäjänä. Kansanedustajana hän on ollut hyväksymässä valtakunnallista asunnottomuusohjelmaa ja on sitoutunut siihen. Lehteä haluttiin muistuttaa Hiertävällä kivellä, koska hänen omistamansa Taloustutkimus Oy osti viime vuonna asunnottomien tukiasuntolaksi suunnitellun teollisuuskiinteistön Mäkelänkatu 56:sta Helsingin Vallilassa. Kaupan seurauksena Sininauhasäätiön kiinteistöön aikoma tukiasuntola 50:lle pitkäaikaisasunnottomalle ei toteutunut."

Tästä kehkeytyi sinällään jälkeenpäin ajateltuna mukava kolmen neuvoksen sanan säilällä käymä mittelö, talousneuvos Lehden, tuusulalaisen sosiaalineuvoksen Antti Honkosen ja minun kesken. Antti oli johtavia puuhahenkilöitä Asunnottomien yön tiimoilta. Siihen liittyi vuosittain jaettava Hiertävä kivi, usein jollekin yhteiskunnan vaikuttajalle. Kiven oli aiemmin saanut Jan Vapaavuori ja nyt oli Eeron Lehden vuoro saada "kiertopalkinto" mieleen ja kenkään hiertämään tekemisistä tai tekemättä jätetyistä.

Kun päivä lähestyi, joku hänen hovistaan otti yhteyttä, että Eero Lehti on estynyt tulemaan tilaisuuteen ottamaan kiveä vastaan. Vastasin kysymyksellä, että tahtooko herra kansanedustaja sitten Hesariin uutisen ilman häntä, sillä vieläkin nurjempi julkisuus on taattu? Niin merkittävä valtakunnallinen Asunnottomien yön tapahtuma oli ja on yhä.

Koko tarinassa oli aimo annos tunnetta ja sopivasti henkilökohtaisuuttakin, josta ei kenellekään jäänyt mitään hampaankoloon. Muistelen Päivi Strandénin tehneen myöhemmin Eero Lehdestä myönteisen jutunkin Uusi Toivo lehteen, sillä Eero tekee edelleen merkittävää hyväntekeväisyystyötä, vaikka alan miehet ja naiset eivät sydämessä kovin korkeassa kurssissa olleetkaan. 

sunnuntai 7. helmikuuta 2021

Väärien valintojen asiantuntija * 185

Lähtö Mäkelänkadulle, Pessi & Illusiaan oli yksi elämäni suuria päätöksiä ja valintoja. Käytännössä Päivis toteutti muuton yksin, sillä sairaalassa sanoin hänelle, etten haluaisi palata enää Topikattiin Hämeentielle, Kurviin tai Sörnäisiin kadun varrelle ja katutasolle. Niinpä me vaihdoimme majaa. 

Vaikka kotimme oli kirjaimellisesti keskellä rakennustyömaata neuvotteluhuoneessa, oli se yksi onnellisimmista jaksoistani. Pessissä ajattelin viettäväni vanhuuteni ja elämäni leppoistamisjakson. Minulla oli kaikki mitä tahdoin.

Uusi elämä Luojalta ja Meilahden sydänvalvomosta saatuna, vaimo, jota rakastin yli kaiken, kuten poikaani Markoakin. Mukana oli myös unelmieni ja kutsumukseni työ, jonka ilot ja surut jaoin Päivin kanssa. Paras ja luotettavin työkaveri sekä ystäväni ikinä, mutta ennen kaikkea hän oli hyvä vaimo. Kaikki elämäni eväät olivat harmoniassa sisälläni. Olin hyvin onnellinen.

Pessin ensimmäinen rakennusvaihe oli takana ja talossa asui paljon ihmisiä. He kaikki toisen rakennusvaiheen keskellä, joka valmistuttuaan toi aikanaan puolensataa uutta kodin tarvitsijaa ja paljon muita toimintoja lisää.

Kuntoutumiseni alkoi rakennusmiesten sotkemalta allasosastolta, minkä olimme aiemmin kunnostaneet ja ottaneet uudelleen käyttöön. Sen 14 metriä pitkässä altaassa uin joka aamu kilometrin tai enemmän. Alussa yhden altaanmitan uiminen vaati minulta kaksi pysähdystä ja aikaa sen mukaisesti. Mutta niin vaan sydämeni vahvistui, vaikka Ikeassa tai aiemminkin saatu tälli jätti sinne ikuisen jäljen.

Matka oli pitkä aamuisille, kilometrien polkupyörä- ja kävelylenkeille. Niiltä muistan yhden äidin, joka kaksosia vaunuissa työntäen porhalsi puistopolulla ohitseni. Enkä pysynyt perässä, vaikka laitoin kaikki peliin.

Oikeastaan aamulenkkeihin, -saunaan ja -uinteihin liittyy kipeä havaintoni, että kohdallani ei ole ollut kovinkaan monia, jotka olisivat olleet ystäviäni riippumatta mitä teen tai mikä on asemani. Näillä aamusessioillani oli kanssakulkijoita enemmän sekä vähemmän, kuten kadehtijoitakin, että mitähän ne siellä puhuvat ja niin edelleen. Kun sitten luovuin toimitusjohtajuudesta, lähtivät lenkki- ja saunakaveritkin yksitellen. Vain Maakorven Heikki jäi. Hän oli fyysisen ja henkisen kuntoutumiseni ainoita tukipilareita. Olen siitä hyvin kiitollinen, kuten kaveruudestakin.

Mutta maailma menee menojaan ja me kaikki olemme tavalla tai toisella aikamme siinä mukana. Minä yhteiskunnallisine asemineni varsinkin nykyisin entistä mitättömämpänä ja Heikki vastaavasti merkityksellisempänä. Sillä hän opiskeli papiksi ja hoitanee virkaansa jossakin Länsi-Suomessa. Yhteys häneen on katkennut, jonka perään silloin tällöin haikailen ja huhuilenkin. Ja pohdin, että olikohan Hekkikin vain mandaattiystävä monen muun lailla. 


lauantai 6. helmikuuta 2021

Väärien valintojen asiantuntija * 184

Päivi Strandénin muutaman sivun artikkeli elämästäni hiuskarvan varassa julkaistiin Uusi Toivo- lehdessä 2007. Siihen kirjoitin loppusanat: "Kun näitä päätössanoja kirjoitan, on sydäninfarktista kulunut lähes vuosi ja koen voivani fyysisesti paremmin kuin koskaan. Olenkin sanonut usein jälkeenpäin, että siunattu sepelvaltimotauti.

Kokemuksenakin tämä on ollut ylivertainen. Kun aikoinaan join käytännössä päivittäin, totesin usein, että minähän voin lopettaa, jos juominen käy liikaa hengen päälle. Näin myös tapahtui. Tosin sadannen lopettamispäätöksen ja muutaman sairaalareissun jälkeen.

Tapahtunut karsi omavoimaisuuteni erinomaisella tavalla, sillä sairaalavuoteella tiliä tehdessäni havahduin todellisuuteen, että hyvänen aika, minullehan voi tapahtua jotakin, jolle en voi mitään. Kaikista kovin juttu kuitenkin oli havaita kuinka paljon joku voi minusta välittää, rakastaa."

Koska kirjoitan kirjaani nettiinkin päivittäin, saan silloin tällöin palautetta, joista olen kiitollinen ja jotka joskus pysäyttävät pohtimaan: "Paljon pelkkiä nimiä, joista näkee, että kyseessä on yksityinen ja hyvin henkilökohtainen päiväkirja. Teksti ilman lukijoita on pelkkä merkkijono. Pelkkä nimien luetteleminen ei tee tekstistä kirjaa."

Tottahan annettu palaute on, mutta en kirjoita saadakseni lukijoita saati kosiakseni heitä. Aiemmin mainitsin, että kirjoitan vain yhdelle, sillä hetkellä syntymättömälle pojalleni, jonka syntymisen ilon jaoin tapahtumahetkellä näillä sivuilla. Nyt olen menettänyt ainoan, tärkeän lukijani. Miksi näin kävi, senkin vielä kirjoitan.

Toinen syy miksi kirjoitan on, että koska itselläni on aikaa eikä uutta elämässäni tapahdu entisellä vauhdilla, elän elettyä uudelleen. Elää omaa elämää uudestaan, on osoittautunut raskaaksi ja mielenkiintoiseksi matkaksi. Itken, suren menettämääni ja naurankin välillä. Sekä puhun lintulaudan linnuille, metsän puille ja kasvien kerrostalon asukkaille. 



perjantai 5. helmikuuta 2021

Väärien valintojen asiantuntija * 183

Jorma oli saanut ruokaohjeita, joihin oli listattu hyvät, harvemmin käytettäväksi sopivat ja "kielletyt" ruoka-aineet. Oli vakuuttunut, että pystyy sitoutumaan hyviin eli vihreään listaan. Aion tehdä samoin. Muutos merkitsee, että kotiruoka tulee arvoonsa ja se vaatii kyllä myös viitseliäisyyttä. Ruuasta puhuminen tällä tavoin on jo tulevaisuuteen tähtäämistä. Sydänvalvonnassa oltiin tässä ja nyt. Seurattiin senhetkistä tilaa.

Meille tuli kinaa, kun esitteitä selatessani tokaisin, että kahteen yhdistykseen en haluaisi liittyä, koska ajattelin, että niissä vain mässäillään omalla tilanteella: sydänyhdistykseen ja työttömien yhdistykseen. Jorma näki asian toisin. En halunnut kinata.

Naapuripetin miehellä oli taas villit jutut. Jorma mainitsi, että mies, ohitusleikkausta odottava Pena, on pärjännyt tänään vähemmillä nitroilla. Ilmeisesti hauskanpito tekee sydänpotilaalle hyvää.

Käytiin alakerran kanttiinissa kahvilla. Jormalla ei ehkä edelleenkään olisi ollut siihen lupaa, ei ainakaan eilen ollut. Käynti sujui ongelmitta. Olisihan se voinut ottaa kovillekin kaiken tapahtuneen jälkeen.

Sinikka ja Hannu tulivat, hetken päästä Rami. Jorma houkutteli Hannua harrastamaan kanssaan uimista. Sauraanhoitaja kävi selittämässä mitä Jorman sydämelle oli tapahtunut ja tehty. Yksi suoni oli ollut kokonaan tukossa, toisen tukos oli 70-prosenttinen. Hoitaja oli rauhallinen ja toiveikas. Hyvältä näyttää, mikäli Jorma sitoutuu elämäntapamuutokseen. Siihen Jorma totesi, ettei se ole hänelle ongelma. Onhan elämänhistoriassa tapahtunut jo kaksi suurta muutosta, raitistuminen ja rankan tupakoinnin lopettaminen.

Läksin kuuden jälkeen Hannun ja Sinikan kyydissä Kurviin ja menin suoraan kauppaan. Ajattelin ostaa salaattitarpeita mahdollista huomista kotiinpaluuta ajatellen. Löytyi myös 5-prosenttista Aamupalajuustoa, jonka Jorma mielellään valitsisi vihreältä listalta.

Illalla pakkailin vielä Jormaksen tavaroita ja vaatteita. Uskon maanantaiseen kotiinpaluuseen ja samanaikaiseen muuttoon Mäkelänkadulle. Eki on luvannut purkaa sängyn ja kasata taas. Siitä se asuminen alkaa. Tulossa on ehkä elämäni erikoisin muutto, monella tapaa.

Jorma pääsi maanantaina sairaalasta. Ajoimme Meilahdesta Mäkelänkadulle, jonne olin saanut kyhättyä meille kodintapaisen paikan. Alkoi uusi elämä, uusien tapojen ja tottumusten opettelu." 

torstai 4. helmikuuta 2021

Väärien valintojen asiantuntija * 182

Huone kaksi, ikkunapaikka. Talon ylimmästä kerroksesta on upeat näköalat pimeälläkin. Merinäköala, hoitaja lupasi. Kolmen hengen huoneessa on suulas, vanhempi mies. Kolmas paikka on tyhjä. Täällä on vierailuajat, päinvastoin kuin ensiavussa ja sydänvalvomossa. Osaston hoitaja lupaa, että voin viipyä vielä, vaikka kello alkaakin olla 19.

Epävarma lähihoitajaharjoittelija tulee kysymään Jormaksen ruokatoiveita. Tarjolla on toiveiden tynnyri. Haluatko teen kanssa hunajaa? Tummaa vai vaaleaa leipää? Velli vai puuro?

Lähden pimeään ja sateiseen iltaan. Avaan puhelimen. Kauko on jättänyt viestin vastaajaan. Pentti on kuollut. Sydän petti. Nukun taas vain lyhyet yöunet, vaikka Jorman tilanne tuntuukin jo vakaammalta. Teen aamuyöstä töitä, vastailen muutamaan Jorman saamaan sähköpostiin ja kerron samalla, miksi vastaukset tulevat minulta.

Soitan puoli kahdeksan aikaan Jorman pöytäpuhelimeen. Yö on sujunut hyvin. Kerron sopineeni Markon kanssa illalla, että hän ja Päivi tulevat vierailuajan alkuun klo 13 aikoihin. Minä käyn kirjamessuilla, jonne saimme Katjalta liput ja tulen sieltä vähän myöhemmin sairaalaan.

Sairaalan ala-aulassa törmään Aarneen, Päivi ja Marko ovat hakemassa kanttiinista kahvia. Menen hissillä ylös. Jorma odottaa osaston käytävällä vieressään Kristian, joka piirtelee keskittyneenä. Jorman ei vielä annettu lähteä osastoa pitemmälle.

Päivi ja Marko lähtevät. Aarnelle Jorma valittaa sitä samaa, ettei organisaatio suinkaan hänen poissaolostaan kärsi. Muutakin sentään puhutaan. Taitavat sopia, että alkavat käymään yhdessä uimassa viikoittain. Aarne jo käy. Aarne ja Kristian lähtevät. Elsi on tullut hakemaan.

Jaksan kuuteen asti haukotellen. Jorma patistaa minua lähtemään ja vannottaa, että soitan Umalle samat terveiset kuin Aarnellekin on kerrottu, ja Timolle myös. Näin teen. Yöni oli jo hieman parempi. Heräsin silti varhain ja käänsin kelloa. Yökö on pitempi vai alkava päivä, kun siirrytään talviaikaan? Soitin Jormalle, odotteli aamupalaa, joka sunnuntaina jaettiin myöhemmin kuin muina aamuina. Yö oli mennyt hyvin. Kaikki kuulosti olevan kunnossa.

Ajoin skootterin Mäkelänkadulle talvisäilytykseen ja kiertelin samalla paikkoja. Allasosaston saunalla oli taas kuljettu, likaisia kengänjälkiä oli vaikka kuinka. Kaapissa ollut kahvipaketti oli huvennut lähes puoleen, Digestive-keksit olivat myös menneet parempiin suihin. Suututti ja mietin onko syytä mainita tästä Jormalle. Ovatko tämäntapaiset viestit pahaksi toipujalle. Kerroin kuitenkin, kun menin sairaalaan yhden jälkeen. Jorma kehotti vaatimaan vastaavalta mestarilta, että sotkut siivotaan. Myös meidän tulevien asuintilojemme valmistumista pitää hoputtaa, siivottava on sielläkin. 

keskiviikko 3. helmikuuta 2021

Väärien valintojen asiantuntija * 181

Sydänvalvomossa on akuuttipotilas (akuutimpi kuin muut). Hänelle tehtävät toimenpiteet vaativat pitkään koko henkilökunnan huomion. Tällä osastolla ei ole aikaa rupatteluun, mutta silti näyttää, että jokainen saa riittävästi aikaa ja ennen kaikkea ystävällistä kohtelua. Tehokkuus ja tekniikka eivät ole syrjäyttäneet inhimillisyyttä.

Alan itsekin olla väsyksissä. Yhdeksän aikoihin lähden, avaan taas puhelimen ja laitan tekstiviestin Päiville, Markolle ja Liisalle. Kerron, että pallolaajennuksen teko onnistui. Ohitusleikkausta ei tarvita.

Sydänvalvomon akuuteimmalla potilaalla oli vanha, mustaan jakkupukuun pukeutunut vaimo paikalla. Mietin, mitähän ajatuksia pienen ja hauraannäköisen vaimon päässä risteilee. Huoli puolisosta kuten minullakin, huoli tulevaisuudesta, jota vanhalla pariskunnalla kenties ei muutenkaan olisi pitkään jäljellä? Pelko yksinäisyydestä?

Avaan telkkarin. Runoraadin runot ja niiden väliin heitettävät arvostelut katoavat jonnekin, kun vaivun yhä syvempään uneen. Herään sen verran, että saan painettua kaukosäätimestä television sammuksiin. Unta jatkuu kolmeen saakka, jolloin ahdistus ja pelko palaavat.

Perjantaiaamuna soitan sairaalaan. Hoitaja kertoo, että minkäänlaisia komplikaatioita ei ole pallolaajennuksen jälkeen tullut. Saman toistaa Jorma, yö on kulunut rauhallisesti. Kerron tulevani klo 16 jälkeen. Koko työpäivä on täynnä ohjelmaa. 

Mukanani on taas tukku viestejä kun menen sairaalaan. Sydänvalvomossa viereisten paikkojen potilaat ovat vaihtuneet: toisella puolella nukkuu harmaatukkainen vironvenäläinen, toisella kurdi, vanhempi herra hänkin.

Jorma on saanut käydä suihkussa, sykettä mittaava piuha on vielä paikallaan: piuha pitää olla koska ollaan sydänvalvomossa. Jorma on luvattu siirtää osastolle, mutta siellä ei ole tilaa ja valvomossa sitä vielä toistaiseksi on.

Jorma kertoo Aarnen kysyneen onko Jorma täällä ollessaan tuntenut Taivaan Isän läheisyyden. En voinut olla itkemättä liikutuksesta, kun Jorma kertoo sanoneensa Aarnelle, että Päiviksen rakkauden hän on kyllä tuntenut.

Työasiat puhutaan muun jutustelun ohessa, en kerro mielestäni mitään sellaista mikä voisi harmittaa. Huomaan silti Jormaa hieman harmittavan, ettei siihen oikein luoteta, että hänen rakentamansa organisaatio toimii hänen poissaolostaan huolimatta. Heikko lenkki on talous ja sitä Jorma muistuttaa viestittäneensä jo pitkään. Lupaan kertoa Timolle tällaiset terveiset.

Hieman ennen seitsemää miespuolinen hoitaja – hänenkin taustansa on Jorma ehtinyt selvittää: kuopiolainen – tulee ja  kertoo, että siirtyminen osastolle tapahtuu välittömästi. Kerään Jorman henkilökohtaiset tavarat, hoitaja työntää Jormaa pyörätuolissa, nousemme hissillä 15. kerrokseen. Osasto on numero 152, lasiovissa lukee Kardiologian klinikka. 

tiistai 2. helmikuuta 2021

Väärien valintojen asiantuntija * 180

Liisa lähtee, jäämme kahdestaan. Jorma on huoneen vaihdon yhteydessä saanut päälleen sairaalan vaatteet. Rinnasta lähtevät piuhat ovat vaihtuneet erinäköisiksi. Peti on leveämpi. Jorma on entisensä. Hoitaja tulee kertomaan, että varjoainekuvaukseen pääsee aivan kohta. Pidämme toivoa yllä, että pallolaajennuksen teko onnistuu.

Lähden käymään Kurvissa. Sataa kaatamalla, kun juoksen nelosen ratikkaan. Puhelimeen on sairaalassaolon aikana tullut uusia viestejä. Sana Jorman sairastumisesta on kiirinyt. Monelta on tullut päivän aikana maininta siitä, että Jorma on päässyt parhaaseen hoitoon, Meilahden sairaala on korkeassa kurssissa. On myös rukoiltu.

Laitan Jorman pyynnöstä sähköpostiviestin Sininauhaliiton osoitteeseen. Kerron siinäkin, että asia on mitä julkisin. Printtaan Nebulan päiväkirjalta työntekijöidemme myötätuntoisia kirjoituksia ja otan ne mukaani, kun lähden seitsemän jälkeen takaisin sairaalaan. Nukuin edellisenä yönä vain parisen tuntia, mutta väsymys ei juuri nyt tunnu.

Sairaalassa odottaa hyvä uutinen: pallolaajennus on pystytty tekemään ja se on onnistunut. Kaksi suonta on ollut tukossa, toinen kokonaan ja ilmeisesti jo pitemmän aikaa. Jorma on saanut iltapalaa, joka lähes päivän kestäneen paaston jälkeen tuntuu turhan kevyeltä. Jorma pyytää hakemaan teensä kanssa sämpylän. Sairaalan kahvio ei ole enää auki, välipala-automaatin tarjonta on uskomattoman kehno. Lihapiirakka on ainut tähän hätään sopiva, mutta ei tietystikään muuten sopivaa syötävää, ei varsinkaan tässä tilanteessa.

Keskustelemme enemmänkin ruuasta ja sen merkityksestä. Ruokaremontti on syytä tehdä. Lääkäri on suositellut jokaisen aterian alkuun kunnon salaattiannosta. Sianliha on parempi vaihtoehto kuin naudanliha, jossa on piilorasvaa. Ruisleipä ilman levitettä pitäisi kuulua aterian yhteyteen. Säännöllisyys syömisen suhteen on yksi suurimmista remontin kohteista. Mutta kaikki muutokset on toteutettavissa.

Jormaa väsyttää. Nivustaive on kipeä ja siihen tehty aukko alkaa vuotaa. Tekee pahaa, enkä pysty salamaan sitä, vaikka pitäisi. Hoitajat laittavat hankalan lyijypainon vuotokohdan päälle. Vuorokauden kestänyt petissä lähes paikallaan olo alkaa tuntua selässäkin. Jorma sanoo pyytävänsä nukahtamislääkkeen, kun yövuorolaiset tulevat remmiin. 

maanantai 1. helmikuuta 2021

Väärien valintojen asiantuntija * 179

Huone 21. Rauhoittavan paljon teknisiä laitteita, jotka piippaavat ja surisevat. Keskellä valvomo. Sermin takana Jorma rinta täynnä antureita. Käden suoneen on pistetty sisäänmeno tippalääkitykselle. Keskisormeen kiinnitetty laite mittaa hapen saantia. Jorma on kuten ennenkin, mutta täynnä vierasta tavaraa.

Juttelemme elämän yllätyksistä. Tällaiset jutut tulevat tilaamatta. Vielä ei voi aavistaakaan, mitä tästä seuraa. Huomistakaan emme tiedä, kuten emme tietysti koskaan muulloinkaan. Keuhkoröntgeniin. Verikokeita. Tuloksia pitää vielä odottaa. Työasiat vaativat osansa. Sovitaan: hoidan puhelut, otan vastaan, menen työmaakokoukseen, neuvotteluun, soitan arkkitehdille.

Lähden ennen kymmentä, että voin soittaa vielä Jorman pojalle, aikuiselle miehelle, Markolle. On vaikea lähteä. Marko ei vastaa, mutta soittaa kun olen juuri ajanut bensamittarille. Kerron mitä on tapahtunut. Jorma arveli, että Marko ottaa asian raskaasti. Kerroin asioiden olevan melko hyvin. Ei pidä huolestua.

Tulen Kurviin ja itken. Kirjoitan työyhteisön päiväkirjalle Jorman pyytämän viestin, sähköposteille laitan Ikeassa ottamani kuvan, kuva-arvoituksen. Työpöydällä on kuva Jormasta ja minusta, olemme siinä iloisia. Itken taas. Vien kuvan sängyn viereen.

Nukun huonosti. Nousen kahden aikaan, luen sähköpostit. Hannulta on tullut viesti. Kehottaa kertomaan, että tervetuloa nitrodiskomiesten joukkoon. Soitan ensiavun numeroon. Pelästyn, kun minulle kerrotaan, että Jorma ei ole enää siellä. Missäs sitten? On siirretty sydänvalvontaan, josta en saa puhelimeen omahoitajaa, mutta kuulen, että kaikki on kunnossa. Jorma nukkuu. Siirto ei johdu siitä, että tilassa olisi tapahtunut muutos huonompaan.

Torkun aamuun. Kuuden jälkeen soitan taas sydänvalvomoon. Hoitaja kertoo, että Jorma nukkuu edelleen. Se rauhoittaa. Kertoo ultraäänitutkimuksesta, pallolaajennuksesta, termit menevät ohi. Sydän on kuitenkin saanut tällin ja sitä hoidetaan. Minulla on suuri luottamus siihen, että Jorma on kaikin tavoin hyvissä käsissä. Laitan hallituksen puheenjohtajalle tekstiviestin ja kerron tilanteen. Timo pyytää pitämään itsensä ajan tasalla meidän molempien voinnista.

Hommat on hoidettava, tuntuu miltä tuntuu, Jorma aina sanoo. Aloitan työt, soitan muutaman puhelun. Junassa matkalla koulutukseen, soitan sairaalaan. Saan Jorman puhelimeen. On aamupalalla. Infarkti on ehkä ollut kertaalleen jo ennen eilistä. Varjoainekuvaus saattaa olla tänään, pallolaajennus voidaan mahdollisesti tehdä samaan aikaan. Sairasloman kestostakin on ollut puhetta: kuukausi. Miten saan Jorman pysymään kuukauden pois töistä? Sanon tulevani iltapäivällä.

Jorman pyynnöstä laitan viestin muillekin hallituksen jäsenille. Tulee myötätuntoisia vastauksia ja lupauksia avusta, jos sitä töiden hoitamiseksi tarvitaan. Lähden koulutuksesta kahden jälkeen. Liisa haluaa tulla kanssani sairaalaan, Marko ja Päivi ovat lähteneet sieltä pois juuri ennen tuloamme. Hannukin on käynyt. Sydänvalvomo löytyy helposti heti ensiavun sisäänkäynnin vierestä. Varjoainekuvauksen ajankohdasta ei vieläkään ole varmuutta, ja jos pallolaajennus ei onnistu, on edessä ohitusleikkaus.

Liisa huomaa, että Jorman syke laskee, kun puhumme työasioista. Siinäkään Jorma ei siis ole kuten muut. Muutenkin monitorin näyttämät luvut, sen mitä niistä ymmärrämme, ovat hyvät. Lääkitys tekee tehtävänsä.