Sivun näyttöjä yhteensä

sunnuntai 30. syyskuuta 2012

Vähän niin kuin laittaisi mökkiä talviteloille

päivis: Tein jo ajat sitten listan, mitä on tehtävä, ennen kuin minäkin suuntaan kohti Thaimaata. Listan käytännön toteutuksen aika on ollut eilen ja tänään. Vähän on samanlainen fiilis niin kuin laittaisi mökkiä talviteloille, vaikka koskaan en ole sellaista ollutkaan tekemässä. Voin vain kuvitella. Aikaisempaan verrattuna meillä on nyt paikkoja kylmillään, sillä sähkömittari käy pakkasten tullessa, ja ehkä jo nytkin, niin vinhaa vauhtia, että tämä ratkaisu tuntuu oikein järkevältä.

Vaikka piha tästä vähän hiljenee, ei se tarkoita, että paikka on ihan omillaan. Harvalla, mökkiläisellä varsinkaan, varmaan on mahdollisuus samaan kuin on meillä. Säännöllisesti Jokilaaksossa käyvät yksi poliisi ja kaksi turvallisuusalan ammattilaista valvomassa, että kaikki on kohdallaan. Siinä sivussa syöttävät myös kaikki metsän ja muut eläimet, joita täällä ruokimme.

Matkalle lähtö on aina mukavaa. Tylsintä siinä on pakkaaminen, mutta kun matkustaa vain toiseen kotiin, pakattavaakin on varsin vähän: passi, matkalippu, rahaa, luottokortit, lääkkeet, neljä kirjaa, tietokone, kaksi pakettia kahvia ja kamera. Siinä noin päällisin puolin tämänkertainen matkakassini sisältö. Lähtöselvityksenkin tein jo netin kautta, joten kaikki alkaa olla valmista. Jorma on luvannut odottaa minua huomisaamuna Ranen talon uima-altaalla, joka on kuulemma lähellä Jomtien bussiasemaa. Ehkä löytyvät, allas ja puoliso.

lauantai 29. syyskuuta 2012

Aamurytmejä

jormas: Eilen oli kertakaikkiaan ihmeellinen juttu painon- ja kunnonhallintaprojektini kanssa, sillä ilman mitään muutosta päivärytmiin tai syömiseen, kaikin tavoin normaaleilla kuvioilla oli paino noussut 0,7 kg, kun se tähän saakka yhtä poikkeusta lukuunottamatta on pudonnut päivittäin puolen kilon molemmin puolin.
Olin kuin maani myynyt ja kuljin murheen alhossa. Paino oli siis 94,5 kiloa. Läskiksi en kuitenkaan lyönyt, vaan tänäkin aamuna tallustimme entiseen tapaan puolitoista tuntia. Ja sitten vaakalle ja rinta rottingilla pois, sillä mittari näytti 93,6 kg.
Mikkelin maisteri ottaa condon parvekkeella
yhteyksiä maailmalle
Kävelylenkin ja elintarvekemyymälän edessä olevalla vaakalla toteutetun punnitusten jälkeen otamme kukin mieltymystemme mukaan 7 Elevenistä juomat. Minulla se usein on muutaman desin appelsiinituoremehu.

Sen jälkeen hipsimme viereisen condon altaalle, jossa tulee pulikoitua ja uituakin 34 metrin allas eestaas pari kertaa ainakin. Maailmaa parannetaan vedessä löhöten aika tovi. Vaan eipä se maailman meno taida meidän tuumailuista juurikaan muuttua.

Usein menemme Ramin condolle ja jos isännällä on mennyt lenkki ja siihen liittyvä painonhallinta kohdalleen, saattaa tiedossa Ramin tarjoamat nessikaffet.

Päivis rentona viime talvena Rantaparlamentissä
Siitä jatkan monesti yksin tai seurassa rantatuoleille, joilla "raittiiden rannassa" kokoontuu Rantaparlamentti. Ja maailman parantaminen jatkuu.
Ranta on silloin myös aamupalan paikkani. Siihen sisältyy "mixfruit", joka on lautasellinen banaania, vasimelonia, sitruunaviipale, ananasta ja mangoa. Ja palan painikkeeksi "soda water".
Puolen päivän aikaan tulee tuolien välissä kiertävä leivonnaisten myyjä, jolta otan usein kanelipullan sekä kupin kahvia. Ja näin on aamupäivä vierähtänyt.
Iltapäivän ja illan tohinoihin saatan vielä jossain vaiheessa palata.

perjantai 28. syyskuuta 2012

Tulva Tuusulanjoella

päivis: Pitkästä aikaa aurinko näyttäytyy juuri nyt kun tätä kirjoitan alkuillasta perjantaina. Vettä on satanut monena päivänä ja jos ei ole santanut, on taivas ainakin ollut harmaa. Yhtenä päivänä tuntui melkein kuin pilvet olisivat yltäneet maahan saakka.

Niilokin ihmetteli korkealle noussutta Tuusulanjoen pintaa.
Sateet ovat tuoneet myös tulvat. Jokilammessa vesi oli jo viikolla noussut niin korkealle, että minulla oli vaikeuksia saada nostettua uimaportaat pois rannalta. Siinäpä sitten olikin syksyn viimeinen uimareissu, kun melkein jouduin sukeltamaan saadakseni niistä otteen. Tänään vesi oli vieläkin korkeammalla, kun kävin Jokilammen rannalla.

Pikkulampi, joka laskee kahdestakin kohtaa Tuusulanjoen suuntaan, ei näytä tulvivan, mutta lammesta lähtevien purojen vesi on kyllä selvästi korkeammalla. Savisilta pelloilta lampeen päätyvä vesi on myös ruskeaakin ruskeampaa.

En ole tarkastanut sillan pielessä olevasta tolpasta, miten paljon normaalitilaa korkeammalla vesi nyt on. Niin korkealla se kuitenkin on, että virran mukana tulevat kasvit ja roskatkin juuttuvat siltaan. Yhtään styroxpalasta ei kuitenkaan vielä ole siltaan takertunut. Niitähän viime tulvan aikaan jaksoin ihmetellä.

torstai 27. syyskuuta 2012

Kahlevanki

jormas: Paino 93,8 kg. Joskus kirjoitin ihmisen hulluudesta ja itsekkyydestä, joihin liittyy maailman kummallisuuksista ja kammottavuuksista iso osa tavalla tai toisella. Silloinen tarina kertoi alkoholisoituneiden apinoiden hoitokodista Intiassa, johon englantilainen vapaaehtoisjärjestö pelastaa ihmisten alkoholisteiksi asti juottamia gibbon-apinoita ympäri maailman. Siellä ne vuoden aikana vieroitetaan viinasta ja jos apina siitä selviää hengissä, harjoittelee se parisuhdetta toiseen sukupuoleen sen jälkeen niin ikään vuoden. Sitten pariskunta vapautetaan luontoon takaisin sillä edellytyksellä, että parisuuhdetta harjoitteleva pari oppii elämään sovussa toisen kanssa eikä pahoinpitele kumppaniaan esimerkiksi hengiltä.

Kahlevanki etupäässä venäläisille tarkoitetun kuppilan seinässä
Täällä Pattayalla oli ja on vieläkin naapurikadulla kaksi vitivalkoista kahlevankia ilman selliä, papukaijaa tarkemmin. Jo vuosia ne ovat ihastuttaneet turisteja ja ikävä kyllä myös minua.
Viime talvikauden aikana on kotikatummekin sitten saanut oman vankinsa, joka ei ole valkoinen, vaan vihreän kirjava papukaija.
Sitä en tiedä ovatko sen olot naapurin kaijoja paremmat, sillä meidän tien kaijalla on oma selli seinässä, johon taivaalle tarkoitettu lintu on kahlehdittu puolen metrin kettingillä.
Valkoisten kaijojen en ole koskaan kuullut pitävän mitään ääntä saati puhuvan ihmisten kieltä. Tätä kielillä puhumisen armolahjaa ei ainakaan vielä liene meidänkään kadun kaijalla. Mutta ääntä siitä lähtee kaikkien kaijojen edestä. Joten on se sitten naaras tai uros, niin suurisuisen ja kovaäänisen kumppanin siitä joku saa jos on saadakseen.

keskiviikko 26. syyskuuta 2012

Asuntomessut 2013

päivis: Merikonttikotien esittely ensi kesän asuntomessuilla Hyvinkäällä liikahti tänään eteenpäin. Pidimme Samarian Selki-keskuksessa Vihdissä palaverin, jossa oli läsnä Suomen asuntomessujen edustaja. Hän näytti asialle vihreää valoa ja kertoi erinäisiä yksityiskohtia, joita meidän tulee tietää ja ottaa huomioon.
Kontti on vielä kyljellään. Seuraavaksi leikataan aukot ovia
ja ikkunoita varten.
Uskoisin, että merikonttiin rakennetut kodit, Sinkku- ja Duokoti, herättävät ansaittua huomiota. Asuntomessuille osallistuminen antaa jo sinällään tilaisuuden päästä median valokiilaan. Kaikkien hankkeessa mukana olleiden, suunnittelijoiden, tekijöiden ja varmaan myös meidän koeasujien, Jorman ja minun pitää varautua antamaan fiksuja haastatteluja aiheesta. Erityisesti koen mukavaksi, jos pääsen kertomaan, että merikonttiin tosiaankin voidaan tehdä aukkoja ja asentaa niihin ikkunoita. Niin monta kertaa olen tuohon ikkuna-asiaan joutunut vastaamaan, että "kyllä tosiaan, konttiin tulee ikkunat". Jopa oikein kivan mallisetkin sitä paitsi.

Aukkojen teko onkin seuraavana Selkin hallissa edessä nyt kun pohjat on eristetty asianmukaisesti. Vaikka rakentaminen tuntuu olevan vielä vasta alullaan, kotien sisustamista pitää jo nyt alkaa miettiä. Näin meitä tänään siinäkin asiassa valistettiin.

tiistai 25. syyskuuta 2012

Koiraruokaa

jormas: Paino 94,8 kg, joka tarkoittaa sitä, että se nousi 0,2kg edellis-aamusta. Syy siihen on, veikkaan, Seuran makoisa lihamakaroonilaatikko.
Mutta pääsääntöisesti jatkan thairuuan syömistä ja aamupalaksi otan vain kahvia ja ehkä hedelmiä.
Aiemmin taisin kirjoittaa, että säästän sillloin päivittäin ruokakuluissa 200 bahtia, joita en säilytä taskuissa, vaan annan niitä kerjäläisille sekä eräälle amerikkalaiselle miehelle, joka blogikuvien autolla ruokkii koiria sekä kerää muun muassa roskia.
Tänään jututimme kyseistä jenkkiä, joka tarkemmin sanottuna on kotoisin Hawaiin saarelta tai osavaltiosta. Hän kertoi liikuttavan tarinan aivan pienestä tytöstä sekä siitä miksi hän inhoaa tupakantumppeja yli kaiken. Mies Hawaiilta nimittäin oli pelastanut vedestä juuri tukehtumaisillaan olevan lapsen, jonka nielutorven oli tukkinut rantavedessä kellunut tupakannatsa.

Mutta palataaanka koiriin, joiden avulla tai vuoksi tämäkin tarina saa arkisen eikä niinkään ylevän lopun. Kun siis annan rahaa kulku- ja vähän muidenkin koirien ruokkimiseen, autan myös kambodzalaisia heidän mahdollisessa nälkäongelmassaan. Miten niin, ehtii joku ajatella. Siten, että kauppiaita ja salakuljettajia on monenlaisia. Aina silloin jää rajalla kiinni koiria aivan täyteen sullottuja kuorma- ja rekka-autojakin. Koirat olisivat menneet naapurimaahan ihmisille ruuaksi. Kirjoitin mahdollisessa nälkäongelmassa siksi, etten tiedä minkälaisiin ruokapöytiin koirat päätyvät. Tosin luulen, että tullin huomaan rajalle jääneillä koirilla ei ole sen onnellisempi loppu.

maanantai 24. syyskuuta 2012

Onnettomuuspaikan raivaus on käynnissä

päivis: Palailin tänään hyvissä ajoin iltapäivällä työkeikalta Mäntästä. Tampereen moottoritiellä huomasin tienvarren digitaulussa maininnan, että ysitien ramppi Helsingin suuntaan on poikki. Niinpä olikin. Rampin edessä oli poliisiautoa ja poliisimies- ja nainen viittoilivat autoilijoita jatkamaan tiellä kohti Nokiaa, Poria ja mitä lie. Vaikka nykyisessä suvussani on yksi poliisi, sen verran heikäläisiä pelkään, etten arvannut pysähtyä moottoritielle kysymään, että mistäs minä nyt sitten Helsingin suuntaan pääsen. Ajattelin, että kai jossain on lisää poliiseja viittoilemassa kohti kiertotietä.

Onnettomuuskohta näkyi moottoritielle. Korkeammalta sillalta oli pudonnut täysperävaunurekka alas. Rekan etummainen vaunu oli maassa. Rekan suunnalta tuli harmaata, kitkerän hajuista savua ja ohjaamo oli palanut mustaksi. Takimmainen perävaunu oli juuttunut sillan reunaan. Tuntui pahalta katsoa. Ilman muuta oletin, että kuskille on käynyt huonosti.

Kun niitä lisäpoliiseja ei missään näkynyt, enkä myöskään kuunnellut radiota, josta olisi voinut tulla jotain tiedotteita, päätin vain ajaa eteenpäin Nokian suuntaan. Siellä soitin veljelleni ja kysyin neuvoa, miten pääsen Nokialta takaisin etelään menevälle tielle. Pekka sanoi jonkun kohdan, josta pitäisi kääntyä, kun ensin jatkan eteenpäin. En painanut risteystä mieleeni, vaan luotin GPS-paikantimeen. Olisi kannattanut kuunnella Pekkaa. Päädyin jonnekin Satakuntaan ja matka pitenin niin, että kun laskin olevani takaisin Jokilaaksossa joskus kolmen tai neljän aikaan, olinkin täällä vasta puoli seitsemältä.

Niitä radion tiedotteita kuuntelin myöhemmin, kun olin ensin kuunnellut ruotsalaisen Nordmanin CD:n. Onnettomuuspaikan raivauksen kerrottiin jatkuvan huomisaamuun saakka. Kiertotien paikkakin kerrottiin, mutta minulle siitä ei enää ollut hyötyä. Superhyvä uutinen oli, rekkakuskille ei ollut käynyt juuri mitenkään.

sunnuntai 23. syyskuuta 2012

Pattaya, Koh Samet ja maailman pienuus

jormas: Paino oli tänä aamuna lenkin jälkeen 95,3 kg, joten kolme kiloa Suomesta tuotua massaa on jäänyt neljssä päivässä Siaminlahden rannoille.

Eilen syötiin Seuralla hernekeittoa ja piti syödä sen päälle lättyjä hillon kanssa, mutta päivä oli kävijöiden määrän suhteen sen verran iso menestys, että vaikka taikinaa oli tuplaten viikon takaiseen, lätyt loppuivat heti kättelyssä.
Kotikatumme parvekkeeltamme merelle päin.
Maailma on pieni varsinkin usein silloin, kun ei mitään etsi. Ja kun etsii, etsimäänsä ei aina löydä millään. Kuten auton avaimia, puhelinta ja niin edelleen. Itsensä löytäminenkin on minulla ollut eräänkin kerran melkoisen työn takana.

Minulla on ollut Sininauhasäätiössä todella lämminsydäminen työtoveri Tuula Olenius, jolta on riittänyt suuresta sydämestä asiakkaiden lisäksi lämpöä myös monelle työtoverille. Minä heidän joukossaan. Maailman pienuudesta kertoo se, että Pattaya Suomi-Seuran keittiöstä hernekeittokattilan ääreltä löytyi eilen yllättäen Tuulan entinen työtoveri, joka lähetteli kovasti Suomeen Tuulalle sekä HDL:n väelle terveisíä. Nimenkin muistan, sillä Sininauhaliitossa oli aiemmin työntekijä, jonka nimi oli Varhamaa. Tuulan tuttu taas oli ja on edelleenkin Parhamaa. Liekö perinyt lämpönsä Tuulalta vai päinvastoin tai jotenkin muuten.
Seuramme puheenjohtaja nimittäin joutui yllättäen sairaalakeikalle, joten uutta vapaaehtoisväkeä on pestattu ja tehtäviäkin on jaettu uudelleen, joista minäkin sain tai otin ihan mielellään osani. Niihin kuului muun muassa Makron tukussa käynti, jotta saamme kävijöille maanantaina suut makeaksi ja janoakin sammumaan.

Jos huomenna aamulenkin jälkeen ovat kelit suotuisat, otan Ranen kanssa moottoripyörällä suunnaksi luonnonsuojelualueella sijaitsevan luonnokauniin saaren Kah Sametin suunnaksi ja viivähdämme siellä päivän pari ja yöt päälle.

lauantai 22. syyskuuta 2012

Kansallinen etätyöpäivä

päivis: Eilen oli kansallinen (ellei peräti kansainvälinen) etätyöpäivä. Asia tulee lähelle, sillä oma työni on juuri sellaista, että se mitä suurimmassa määrin mahdollistaa etätyön. Näin olen myös omalta kohdaltani sopinut työnantajan kanssa.

Etätyöpäivä ei ollut mikään megauutinen, mutta sai se kuitenkin jossain määrin huomiota. Silmiin sattui ensin Keski-Uusimaassa ollut kirjoitus, joka alkoi aivan uutisartikkelinoloisesti, mutta kun juttu jatkui minä-muodossa, huomasin, että tekstin perässä oli nimi ja kotikunta ja poliittinen ryhmä, johon kirjoittaja kuuluu ja arvatenkin on tyrkyllä kuntansa valtuustoon syksyn vaaleissa. Konstit on monet, että pääsee mainostamaan itseään.

Myöhemmin kuulin sosiaalikontin ja auton radiosta jorinoita aiheesta. Etätyöpäivä tuntui potuttavan niitä, joilla työn luonteen vuoksi siihen ei ole mahdollisuutta. Se on tietysti uravalinta, tai sattuma, jos työt ovat sellaisia että niitä pitää tehdä jossain tietyssä kohteessa. Sillekin radiossa kerrottiin oma termi, se on läsnätyö. Ollaan läsnä, eikä siinäkään sinänsä ole mitään pahaa. Hoidettavat tarvitsevat hoitajansa, sotkuiset paikat siivoojansa ja liukuhihnallakin pitää olla läsnä. Oppilaatkin edelleen tarvitsevat opettajansa, vaikka mitä monenlaisimpia opintoja voi nykyään suorittaa verkon kautta eli opettajakin voi hoidella osan työstään etänä. Näin maailma muuttuu.

On varmasti niitä ihmisiä, jotka hoitavat etätyönsä tiukasti työajoissa pysyen. Radiosta kuullun kommentin mukaan, joillekin voi olla tärkeää jopa pukeutua kotona, niin kuin tekisi työpaikalle mennessäkin. Joku kanava palkitsi parhaina pitämiään kommentteja ja tuo pukeutuja oli yksi niistä. Palkituksi tuli myös toteamus, jonka mukaan etätyössä voi näyttää vaikka Frankensteinin morsiamelta, eikä kukaan tiedä. Itse tunnustan kuuluvani tuohon jälkimmäiseen porukkaan. Joskus huomaan olevani vielä iltapäivän puolella kylpytakki päällä, jos päivä on tullut aloitettua aamu-uinnilla.

Minulla työ- ja vapaa-aika ei oikein koskaan ole ollut kaksi erillistä maailmaa. Työ on työtä, mutta usein ns. vapaalla aivot työstävät jotain työasiaa tai jos projektissa on vaikka valokuvaaminen kuvituskuvien hankkimiseksi, ei se katso viikonpäivää tai kellonaikaa, jos hollille sattuu hyvä kuva-aihe. Jonkun varhaiseen tai myöhäiseen sähköpostiinkin vastailen ihan helposti epätyypilliseen aikaan, jos satun koneen äärelle ja siltä tuntuu. Tällaisessa työtavassa voi tietysti olla vaikeutensa pysyä kärryllä siitä, pysyvätkö työtunnit normityöajoissa. Radiossa todettiin, aivan oikein, sekin, että etätyötä tekevät saavat enemmän aikaan kuin työpaikalle raahautuvat. Väitän, että jos työntekoa alettaisiin kellokallen menetelmin mitata, etätyöntekijä saa vähemmillä tunneilla tehtyä sen, mitä tekisi työpaikallaan.

Sattuivatko nämä nuoret kameran eteen työ- vai vapaa-ajalla? Se on lopulta
se ja sama. Kuvalle oli kuitenkin jossain kohtaa käyttöä kuvituskuvana.
Silloin kun työasiat haukkaavat turhan suuren osan ajasta, työ- ja vapaa-ajan rajattomuus voi muodostua ongelmaksi. Itselle kuitenkin paljon pahempaa on, jos yrittäisin pakottaa itseni johonkin kahdeksasta neljään tai yhdeksästä viiteen päivärytmiin. Valtaosalla työpäivät ovat tätä, mutta siitäkin joukosta suuri osa voi unohtaa työasiansa, kun painaa työpaikan oven kiinni kotiin lähtiessään.

Tärkeä huomio on sekin, että miten paljon olemme valmiit käyttämään aikaa työmatkoihin ja minkälaisin taloudellisin ja ympäristökustannuksin. Pelastan osaltani maailmaa, kun en päivittäin istu aamuin illoin ruuhkassa kolmea varttia. Jokilaakso kun sattuu sijaitsemaan lähes tulkoon julkisen liikenteen tavoittamattomissa. En silti halua syyllistää niitä, jotka etätyön mahdollisuudesta huolimatta menevät töihin työpaikalle ja osallistuvat mahdollisesti ruuhkassa istumiseenkin. Monen mielestä ajatus siitä, että olisi aamusta iltaan kotona, vaikka töitä tehdenkin, voi olla ylitsepääsemättömän ahdistava tai ainakin typerä ajatus.



perjantai 21. syyskuuta 2012

Oli Phantomin vuoro käydä pesulla ja kauneushoidossa

jormas: Paino oli tänä aamuna lenkin jälkeen 96,1 kg. Se on pudonnut siis kahden päivän aikana 2,2 kiloa, jonka arvelen olevan suurimksi osaksi nestettä. Sitä tosin en tiedä miksi täällä Pattayan auringon alla, jossa lämpö ei juuri yölläkään ole alle suomalaisen hellerajan, nestettä erittyisi enemmän. Tai siis erittyisi siten, että se pudottaa painoa. Se on tietty, että täällä tulee hikoiltua enemmän, mutta niin tulee juotuakin.
Omaan kunto-ohjelmaan olen päivittäisen kävelyn lisäksi päättänyt vaihtaa länsiruuan tilalle enemmän thairuokaa, jonka uskon auttavan operaatiossani saada paino alle 90 kilon.
Phantom kauneushoitolan jälkeen
Phantom-pyörämme oli saanut merenläheisessä säilytystilassa pressun alla puolen vuoden aikana ruostepilkkuja joka puolelle. Sen johdosta mieli oli apea, kun pyöräkin oli niin alakuloisen näköinen.
Vein pyörän tuttuun paikkaan, jossa  se on 3-4 euron pesussa tullut aina varsin puhtaaksi ja kiiltäväksikin. Tuttu kaveri katsoi pyörää aikansa, puisteli päätään moneen kertaan, mutta loihe viimein lausumaan, että no ploblem, sillä r-kirjain ei thaikulta hevin irtoa. "800 pahtia" eli noin parikymppiä euroissa "ja tule parin tunnin päästä hakemaan, niin peli on valmis. Ja näin tapahtui, pyörä on nätimpi kuin aikoihin."

Hotellin uima-allas, joka on ollut käytössämme, on remontissa. Joten altaita, joita täällä kyllä piisaa, on etsittävä muualta. Matka altaalle tai altaille pitenee, mutta mikä täällä on ollessa ja mennessä, sillä kiire on ainakin minulle nykyisin muutenkin varsin outo ilmiö.

Tänään menin ensi kerran Budha-vuoren toiselle puolelle tällä reissulla. Siellä sijaitsee Pohjois-Pattaya, joka on oikeastaan tämän monisatatuhatpäisen kaupungin ydin. Päiviksen kanssa asustamme vuoren toisella puolella, Etelä-Pattayalla, jonka yksi virallinen nimi on Jomtien.
Pattayalle molemmin puolin on mukava tulla ja olla, kun ihmiset ovat ystävällisiä ja monet tutuksi tulleet suomalaisetkin ottavat silminnähden iloisin mielin vastaan.

Kuvan lintu ei ole kotikatumme Kaija tai Kaj
Kotikatumme on myös saanut uuden vangin. Se on värikäs papukaija, jonka ehkä sopivan tilaisuuden tullen valokuvaan blogiimme. Se raakkuu aaamusta iltaan syistä, jota voin vain arvailla. Yksi syys voi olla naapurikadun kaksi kaijaa, jotka eivät ole värikkäitä, vaan aivan aitoja blondeja.  Jos siis ovat tyttövankeja ja jospa meidän katumme kaija ei olekaan Kaija vaan Kaj.

Mutta paivis tulee tänne reippaan viikon kuluttua ja se on itselleni kohokohta, sillä hän on sydämeni valittu. Urhea likkakin on, kun aina vaan käy uimassa kannadanhanhien kanssa kymmenateisessa vedessä.

torstai 20. syyskuuta 2012

Uimakelit ja kanadanhanhet

päivis: Eilen en käynyt uimassa, koska koko päivän sateli vettä, välillä kovastikin. Mutta tänään oli taas uusi päivä, tai paremminkin ilta. Kello näytti jo melkein seitsemää, kun keksin että voisi käydä uimassa. Taivas oli lähes pilvetön, mutta aurinko oli jo niin alhaalla, ettei se paistanut Jokilammelle puiden takaa.

Vesi on joko lämmennyt tai sitten vedenlämpömittarin puuttuminen vaikuttaa psykologisesti: vesi ei tunnu niin kylmältä kuin aiemmin. Yleensä kylmä vesi tuntuu ensimmäisenä nilkoissa, mutta nyt ei ollenkaan.

Eilen tunnistin Jokilammella olleet suuret linnut kanadanhanhiksi. Ne ovat muistini mukaan laji, jota emme ole täällä aikaisemmin nähneet. Lintukirjan mukaan kanadanhanhien määrä on lisääntynyt, mutta samanlaista riesalajia niistä ei ole vielä tullut niin kuin on tullut valkoposkihanhista. Viime viikonlopun aikaan ryhmä joutsenia kävi levähtämässä lammilla ja ne lähtivät niin tohkeissaan jatkamaan matkaa, että yksi linnuista joutui tekemään nopean väistöliikkeen, ettei olisi törmännyt pihan poikki menevään voimajohtoon.

Yksi Jokilaakson tai lähimetsän harmillisista ilmiöistä on hirvikärpänen. Vaikka en käy missään pöpelikössä, vaan kierrän vain Niilon kanssa kuntopolun, aika usein olen sillä lenkillä saanut mukaani hirvikärpäsen. Ne kulkevat pitkin kaulaa ja niskaa ja eilen tunsin yhden kipittävän pitkin ihoani pitkän aikaa. En vain onnistunut nappaamaan sitä. Kenkäkaupassa lopulta sain sen hyppysiini ja kuvittelin, miltä mahtoi kassalla käydessä näyttää, jos myyjä huomasi pienen "seuralaiseni". Mutta ei ehkä huomannut, sillä ainakaan ilme ei värähtänytkään.

Joku sanoi, että hirvikärpäset ovat merkki siitä, että lähistöllä on hirviä. Onhan niitä ollutkin, mutta viimeksi olen täällä nähnyt hirviä vuosi sitten syksyllä. Ne olivat kyllä uskomattoman upea näky.

keskiviikko 19. syyskuuta 2012

Päivän hyvä työ

jormas: Huomasin, että päivis oli hankkinut itselleen yöksi jännitystä. Mistä hän sitä hankki, on aivan todellista sekin, sillä Jokilaakso on juuri sen verran rauhallisella paikalla, että syyspimeällä ylimääräiseen sydämentykytykseen riittää auton valot aamuyöstä veräjän takana, jota aivan varmasti Niilo omalla haukunnallaan täydentää. Hän nimittäin osaa käyttää ääntään sen mukaan onko kyseessä arviointihaukku, tiaiset aterialla, Kanikonttorin elämä tai aivan aito ihmisahavainto. Silloin ääni pahin, joka pahenee, jos kyseessä on peräti auto ihmisineen.

Mutta mitä olen Thaimaan Pattayalla valvottuani koneessa yön ja sitten päivän päälle. Matka meni kaikin tavoin oivalla tavalla, joka päättyi jo totuttuun tapaan 150 kilometrin linja-autotaipaleeseen Thaikodillemme.
 
Tänä aamuna sitten lähdinkin jo aamulenkille, sillä painossa on pudottamisen varaa melkoisesti. Elopaino on nyt 97,3 kiloa, jossa on parikymmentäkiloa liikaa.
Aamu-uinnilla tuli käytyä meressä sekä kuvan altaalla. Veden lämpö näytti olevan vain 22, joka tosin sekin on just puolet enemmän kuin Jokilammissamme.

Heti ensimmäisellä lenkillä tapahtui asia, joka kantaa kauan ja liikuttaa minua kyyneliin saakka. Rannalla on monenlaista elämää, joista yksi on kyyhkysten maailmaa. Niinpä niitä nytkin oli parveksi saakka etsimässä naposteltavaa arvatenkin turistien ruuantähteistä.
Kun kävelimme, pyrähti lentoomme muutaman siivekkään lauma. Paitsi yksi. Se oli langanlaihaksi laihtunut kyyhkypolo, joka oli onnistunut kiertämään kaulansa ympärille muovipussin.
Näky pysäytti minut ja lähdin pitkin rantahiekkaa välillä kävelemään ja välillä juoksemaan sen perässä. Ja kas, viimein onnistuin jallituksessani ja sain kuin sainkin läpsäytettyä paljaat varpaani pussin päälle.
Kyyhkynen räpiköi hengen hädässään, että nyt viimeistään tulee kuolema. Viimein sain sen syliini ja asettelin kämmenteni sisään linnun sekä siivet varovasti suppuun. Varovasti kiersin sen hentoakin hennomman kaulan ympräriltä muovipussin irti, joka oli kiertynet siihen pari, kolme kierrosta.
Kun pussi oli irti, totesin, että jo vain, nyt puluseni on lentoon lähdön ja vapauden aika, joten take it easy. Ja niin se kohosi siivilleen ja otti suunnaksi ulapan sekä Siamin lahden

tiistai 18. syyskuuta 2012

Synkkä ja myrskyinen yö

päivis: Tuli mieleen joku Ressu-kirja, jolla oli tuo sama nimi. Viime yö, tai oikeammin ilta, oli melko synkkä ja myrskyinen. Tuuli hurjasti ja välillä tuli vettä kuin aisaa. Mistähän tuokin sanonta on peräisin?

Yöksi tuuli jo tuntui tyyntyneen, mutta yöstä voisin kirjoittaa kauhujen yönä, en sään vaan jonkun muun vuoksi. Mutta nytkin totuus on kuitenkin jotain muuta kuin mitä mielikuvitus sai aikaan. Heräsin joskus puoli kolmen aikoihin, kun Niilo haukkui aivan vimmatusti. Nopeasti huomasin, että haukkumisen syynä olivat auton valot ja varmaan varsinkin sen moottorin ääni. Auto näytti olevan sillalla ja mielessäni noiduin, että olin jättänyt sillan portin lukitsematta. Ajattelin, että kohta tulija avaa portin ja ajaa pihaan. Enempää en uskaltanut ajatellakaan. Seistyään aikansa sillan pielessä, auto kääntyi ja ajoi pois. Meni aika pitkään, että uni tuli uudelleen.

Ja sitten sama uusiksi: kello oli puoli viisi, kun Niilo taas alkoi haukkua ja sillalla näkyi auton valot. Ihmettelin, että onpa nyt yhdelle yölle jo tarpeeksi herätyksiä ja jonkinmoista kauhuakin ilmassa. Jonkun ajan jälkeen auto kääntyi ja meni pois. Kehuin Niiloa hyvästä suorituksesta.

Viimeöisten autojen käyntien syy olisi varmaan jäänyt hämärän peittoon ja aiheuttanut alitajuista pelkoa tulevina öinä, ellen olisi tänään päivällä jättänyt porttia auki. Pihaan ajoi Eltelin paku. Eltel tekee meillä päin kaikenlaisia suursähkötöitä. Kuski tuli autosta ja kysyi, olisinko ehkä löytänyt sillalta avainnippua, joka oli viime yönä joutunut hävöksiin. Myrsky oli katkonut sähköjä joissain ja meidän maillamme on joku miehen mainitsema laite, jota pitää aika ajoin käydä katsomassa. Tiedetään, sillä Eltelin porukkaa käy usein yhden tietyn sähkötolpan juurella. Nyt sähkökatkos oli yöllä aiheuttanut käynnin tarpeen ja ehkä toinen käynti liittyi siihen kadonneeseen avainnippuun.

Hetkeäkään ei kyllä yöllä tullut mieleen lähteä kyselemään, millä asialla myöhäinen kulkija on liikkeellä.

maanantai 17. syyskuuta 2012

Thaimaan Pattaya tai oikeastaan Jomtien

jormas: päivis kirjoitti, että olemme Tuusulan kirjastojen käyttäjiä, joka pitääkin paikkansa. Aamun Keski-Uusimaasta luin, että kuntamme kirjastot ovat tänään suljettuina koulutuspäivän vuoksi.
Pisti ajattelemaan. Lähikauppamme on Lahelassa sijaitseva K-kauppa, joka on avoinna vuoden lähes jokaisena paivänä sunnuntait mukaan luettuna aamusta iltamyöhään.
Miltä tuntuisi sen ovessa lappu, että kauppa on tänään suljettu koulutuspäivän vuoksi. Onko ero siinä, että kaupan väkeä voidaan kouluttaa porrastetusti tai ei kouluteta lainkaan, mutta kirjaston osalta näin ei voida toimia?
Tai onko kyse siitä, että kauppiaan leipä henkilökuntineen on kiinni maksavista asiakkaista, mutta kirjaston  monpoliasema ja verorahat saavat aikaan sen, että asiakas ei olekaan samassa asiassa kuin yksityisellä palvelun ynnä muun tuottajalla? Kirjaston palvelu sinällään on ainakin minulle ollut aivan ensiluokkaista.
Jos kauppias toimisi aukiolojen suhteen, kuten moni kunnan ja välillä valtionkin laitos, saisi ovelle laittaa pian pysyvämmän lapun: "Kauppa suljettu".

Tänään aamulla olikin sitten näillä näkymin vuoden viimeinen uinti Jokilaakson Jokilammissa, sillä muuttolintujen lailla suuntaan Finnairin, ainakin vielä sinivalkoisin siivin etelään. Uimavesi oli alle kymmenen asteen ilmassa yksitoista-asteisen virkistävää.

Jokilaakson Kanikonttoriinkin on tullut uutta elämää, sillä varastokonttimme alla asustaa pikkukärkkäislauma, joita olen yhtäaikaisesti nähnyt neljä kappaletta. Kolme citykanin näköistä countrykania ja yksi vitivalkoinen taapertaja. Metsä ja luonto ylipäätään Jokilaaksossa on kuitenkin vaaroja ja nälkäisiä lihansyöjiä täynnä. Joten tarkkana pitää pikkukärkkäisten olla, jos mielii talven yli säilyä hengissä.


Rantaleijona jormas päiviksen kuvaamana Koh Changilla
Vaan minä menen kahdeksi kuukaudeksi lämpimään ja Thaimaan Pattayalla moni asia on toisin. Vesi kuten ilmakin on siellä päivin öin pääsääntöisesti yli 25 astetta, vaikka vielä onkin sadekausi. Siellä se tarkoittaa yleensä vettä ja aurinkoa. Sateen aurinko kuivattaa tuotapikaa eikä se minulle ole tuottanut koskaan mitään vaivaa. Päinvastoin.
 
Lento lähtee Vantaalta iltapäivän viiden paikkeilla ja on perillä noin kymmenen tuntia möhemmin. Mutta kun kesälläkin on kello siellä neljä tuntia edellä, menetän sen ajan taivaan tuuliin. Tosin takaisin tullessa saan sen takaisin korkojen kanssa, sillä reissun aikana alkaa talviaika ja kelloja siirretään siis viisi tuntia taaksepäin. 20 %:n korko siis ajan lainaamisesta.
Turistikausi Thaimaan Patttaylla on aluillaan ja väkimäärä Patttaya Suomi-Seuran tiloissa lähentelee päivittäin viittäkymmentä kävijää.

sunnuntai 16. syyskuuta 2012

Ulla-Lena Lundbergin Jää

päivis: Ostan satunnaisesti kirjoja. Usein ne ovat dekkaripokkareita. Kovakantisina saatan ostaa jyväskyläläiskirjailijoiden, Markku Ropposen ja Pirjo Hassisen uutuuksia. Nyt kun ei ole kirjahyllyä, eikä oikein missään tilaa uusille kirjoille, olemme oppineet käymään uuden kotikuntamme, Tuusulan kirjastossa.

Tänään ostin pitkästä aikaa kovakantisen uutuuskirjan, jonka kirjoittaja ei suinkaan asustele Jyväskylässä. Kökarista lähtöisin oleva, mutta nykyään Porvoossa asuva Ulla-Lena Lundberg on julkaissut uuden kirjan nimeltä Jää. Sitä kehuttiin, mutta vaikka ei olisi kehuttukaan, olisin sen saattanut hankkia. Olen lukenut pari Lundbergin aikaisempaa romaania. Toinen oli saaristoon sijoittuva Leo (1989) ja toinen sotavuosista kertova Marsipaanisotilas (2001). Pidin molemmista tosi paljon.

Minulla on luettavana venäläinen dekkari, mutta jätän sen suosiolla myöhempään ajankohtaan. Dekkareita ei ole hyvä lukea, eikä katsella liian jännittäviä TV-ohjelmia, kun jään taas yksikseni tänne Jokilaaksoon. En tosin pelkää yksin oloa, mutta turha jännitys vilkastuttaa mielikuvitusta väärään suuntaan. Onneksi minulla on kuitenkin seuranani vahtikoira Niilo, jonka iltalenkit tosin pitää hoidella melkein säkkipimeässä Jokilaaksossa. Elän kuitenkin toivossa, että Tuusulan liikuntatoimen lupaus saada kuntopolun valot alkuviikosta toimintaan pitää. On huomattavasti mukavampi käydä valaistulla kuntopolulla kuin lyhdyn kanssa pimeällä Soiniityntiellä, jossa välillä on niin helppo säikähtää pienintäkin rasahdusta.

lauantai 15. syyskuuta 2012

Merikonttikodit

jormas: Tällä kertaa kuvaan nimien osalta sensuroidun työmuistion muodossa kuinka Merikonttikoti-projektimme etenee. Paljon on siis muistiossa X-kirjaimia, mutta koska en ole kaikilta kysynyt kuinka suhtautua mahdolliseen julkisuuteen, jätin kaikki nimet pois. Toki niitä voi tarpeen niin vaatiessa kysellä minulta.

"Merikonttikodit on tarkoitus esitellä valmiina julkisuudessa ensi kesänä Hyvinkään Asuntomessuilla. Paikka messuilta on alustavasti varattu ja neuvotteluita sen osalta käydään koko ajan. Seuraavaan neuvotteluun 26.9.2012 meiltä osallistuvat XXXX.
Olisiko tämä mukava väri Merikonttikodille?

Keittiökalusteet: XXXX kanssa on sovittu, että keittiökalusteiden ensisijainen materiaali on vaneri tai vastaava, jotta saadaan lisää kestävyyttä. Arkkitehti toimittaa tarvittavan materiaalin, kuvat ynnä muut  XXXX:lle, jotka pyytävät tarjouksen XXXX:lta. Tarjouksen saamisen jälkeen ratkaistaan mitä tehdään; pyydetäänkö muita tarjouksia ja niin edelleen.
                      
Ikkunat: XXXX kanssa on sovittu, että hän pyytää tarjouksen ikkunoista XXXX:ltä. XXXX:llä on mahdollinen vaihtoehto ikkunantoimittajalle, jonka yhteystiedot hän toimittaa XXXX:lle tai kysyy niitä XXXX:ltä. Tarjousten saamisen jälkeen ratkaistaan jatkotoimenpiteet. 

Sähkötyöt ja -suunnitelmat: XXXX:n kanssa on sovittu että sähkötyöt ja epäviralliset -suunnitelmat tekee XXXX. Virallisten kuvien/suunnitelmien osalta tehdään ratkaisu myöhemmin.
XXXX toimittaa aiemmin tehdyt sähkösuunnitelmat XXXX:lle, joka ratkaisee missä määrin niitä voidaan hyödyntää. XXXX toimittaa lvi-puolen tarpeen, laitetiedot  ynnä muut XXXXlle. Sähköjä ei tehdä niin sanotusti pintatyönä. 

Lvi-työt ja epäviralliset suunnitelmat : XXXX . Virallisten suunnitelmien osalta ratkaisun tekee XXXX. 

Alusta: XXXX pyytää tarjoukset aluspalkeista, joiden päälle rakennukset sijoitetaan.

Konttien yhteen liittäminen: XXXX:n kanssa on sovittu, että he toimittavat tiivisteitä myyvän yrityksen yhteystiedot sekä 4 kpl niin sanottua lukituspultteja Duokodin palasten yhteen liittämiseksi. Neuvottelut muusta yhteistyöstä ovat vielä kesken.

Duokotiin takaksi on valittu XXXX. Tilauksen tekee XXXX. Takka tulee pohjakuvan mukaiseen paikkaan, joka on otettava huomioon, kun suunnitellaan/toteutetaan niin sanottua kelluvaa lattiaa. Myös sponsoroinnista tai muusta yhteistyöstä käydään koko ajan.

Vastaava työnjohtaja: Duokoti on saanut Tuusulaan 5 vuoden tilapäisen rakennusluvan asuinrakennukseksi. Sen osalta vastaavana työnjohtajana toimii XXXX.

Tuusulan kanssa on sovittu, että Duokoti voidaan tehdä valmiiksi ja aloitusilmoitus muine tietoineen jätetään Tuusulaan vasta, kun rakennuksen betoni tai vastaavia aluspalkkeja ollaan asentamassa Tuusulan Jokilaaksoon rakennusluvan edellyttämälle paikalle."

perjantai 14. syyskuuta 2012

Takka on valittu

päivis: Duokotiin on tulossa takka. Siihen on minun mielestäni kaksi syytä. Toinen on se, että jos tulee sähkökatkoksia, huoneet saa silti lämmitettyä. Toinen ja varsin painava syy on se, että meillä riittää polttopuuta vaikka sadaksi vuodeksi. Jokilaakso ei ole mikään metsätila, mutta täällä kasvaa paljon pientä puuta, jota joutaa hyvin poltella. Sitä paitsi puiden pilkkominen on ihan mukavaa puuhaa. Tietysti on myös ajatus vähän säästää sähkökuluissa. Viime talvena Fortum lähetteli melkoisia laskuja, kun Matkakotia piti lämmitellä niin monen patterin voimin. Merikonttikotimme eristys tietysti on ihan eri tasoa.

Olemme päätyneet Nunnauunin Centus-takkaan. Värivaihtoehtoja on ihan mukavasti.
Välillä jo ajateltiin, että jonkinlainen halpiskamina riittää. Mutta kaminat ja muut pienemmät takat eivät ole varaavia, joten puiden poltosta olisi vain lyhytkestoista iloa, hyötyä ei niinkään. Kunnes sitten päätettiin, että takkaan kannattaa satsata.

Käynti Nunnauunin takkoja myyvässä liikkeessä Lohjalla oli ratkaiseva. Siellä katselimme livenä erilaisia mahdollisia takkoja ja lopulta kahta injektoritakkaa, hauskan modernia Geniusta ja kontin sisätiloihin paremmin mahtuvaa Centusta. Päädyimme siis viimeksi mainittuun. Nämä molemmat ovat sisäkaluiltaan samanlaiset. Niissä luvataan olevan tehokas lämpöenergian talteenotto ja pitkäkestoinen lämmönluovutus.

torstai 13. syyskuuta 2012

Nuorisosäätiö

jormas: päivis kirjoitteli ansiokkaasti (kuten aina) Matkakotimme tilaihme-ominaisuuksista. Olen samaa mieltä ja vaikka meillä onkin aputiloja, kotaa ynnä varastoa ja niin edelleen Matkakotimme ulkopuolella, vain yksi on sellainen, joka ei kulje pyörillä mukanamme. Se on pesukone. Ja jos liikkuisimme enemmän paikasta toiseen camping-alueita käyttäen, emme sitäkään kaipaisi omaksi, sillä käytännössä lähes jokainen leirintäalue on varustettu pyykkituvalla.

Mielessäni ja vähän muutenkin olen pyöritellyt otsikoissa olevaa Nuorisosäätiön oikeudenkäyntiä ja kaikkea siihen liittyvää. Mielenkiintoa on lisännyt oma, entinen johtajuuteni Sininauhasäätiössä, mutta myös se, että lähes kaikki syytettyjen penkillä olevat ovat vähintään hyvän paivän tuttuja Kaikkosesta Vihriälään.
Logiikkani ja oikeudentajuni sanoo, että jos ostan muutamalla kympillä tauluja, pistän tai pistätän niihin raamit, jonka jälkeen myyn tuotoksia saadakseni rahaa vaalityöhöni, ei siinä ole mitään kummallista, vaan se on hyvää bisnestä.
Mutta jos ostaja ostaa niitä niillä yhteiskunnan rahoilla, joita olen itse ollut myöntämässä, on siinä melkoisesti poskellaan. Yhtä poskellaan on, jos olen niitä kyseiselle taholle edes tyrkyttämässä.
Entäpä sitten näin? Jos henkilö on ollut osaltaan hakemassa yhteiskunnalta rahaa, joista osa käytetään hänen vaalityöhönsä, niin onko se sopivaa tai peräti lainvastaista? Mielestäni siinäkin on silloin paljon poskellaan.
Mutta, jos Nuorisosäätiö tai mikä tahansa toimija käyttää ylipäätään kohtullisessa määrin rahoja edistääkseen toimintaansa ja sen tarkoitusta, niin mikä markkinointi- tai edistämiskeino on silloin sopivaa tai hyväksyttävää?
Jos Sininauhasäätiön toimitusjohtajana olisin ollut pyrkimässä kansanedustajaksi, niin olisiko se ollut Sininauhasäätiön etujen mukaista, jos minusta olisi tullut kansanedustaja?
Jos se olisi sitä ollut, niin olisiko silloin ollut sopivaa, että Sininauhasäätiö olisi laittanut vaikkapa Hesariin valintaani tukevan ilmoituksen tai peräti tukenut vaalityötäni tavalla tai toisella?
Entä olisiko ollut sopivaa, että olisin käyttänyt kampanjointiin osin työaikaa ja niin edelleen? Mielestäni kyllä, joten Nuorisosäätiö olisi mielestäni sinällään toiminut asiassa aivan oikein,  mutta henkilöt, joita se talloudellisesti tuki, olivat sellaisessa asemassa, että näin ei olisi tullut tehdä.

keskiviikko 12. syyskuuta 2012

Töissä kotona

päivis: Hesarin mukana tuli tänään Design-liite. En ihan hahmottanut, miten juttu kotien vajaakäytöstä liittyi aiheeseen design. Jutussa huomautettiin, että koteihin jää paljon hukkaneliöitä, kun ihmiset painuvat muualle töihin. Päiväksi jää melkoisesti viihtyisää tilaa, kun aamulla lähdetään työpaikalle.

Olen varmaan suurimman osan työvuosistani tehnyt töitä kotoa käsin freelancerina. Nykyinen työni on pisin jakso, jonka olen ollut yhteen soittoon palkkatyössä. Vaikka minulla onkin ollut tässäkin työssä monenlaisia työhuoneita, olen tehnyt paljon töitä kotoa käsin. Niin nytkin, vaikka joku voi ihmetellä, miten noin 17 tai 18 neliön matkailuautoon mahtuu vielä työtilakin. Meillä kuitenkin mahtuu, meille molemmille. Matkakotimme on aito tilaihme.

Monesti, varsinkin jos on meneillään joku kirjoitustyö tai muuten vain keskittymistä vaativa homma, en näe mitään järkeä ajaa ensin ruuhkassa reilut puoli tuntia työpaikalle istuakseni siellä jonkun hyväksytyn määrän tunteja ajaakseni sen jälkeen takaisin samassa ruuhkassa. Ja siinä välissä keskeyttääkseni työt siksi, että jollain on asiaa tai itselle tulee hinku päästä pölöttämään jotain muuta kuin työhön liittyvää. Olen jo ikiajat tiedostanut sen, että ns. etätöissä työteho on erilainen kuin työpaikalla ja lyhyemmässä ajassa saa kotona enemmän aikaan kuin työyhteisön keskellä.

Hesarin liitteessä arveltiin, että ihmiset haluavat mennä johonkin muualle töihin. Minä puolestani arvelen, että moni kaipaa oikeasti sosiaalisia suhteita. Haastateltu henkilö ehdotti, että töissä voisi käydä vaikka toisen kotona. Olohuoneessa tai keittiössäkin voisi työskennellä. Hmmm.

tiistai 11. syyskuuta 2012

Merikonttikotien pitkä tie

jormas: Päivä on mennyt Merikonttikotien kanssa. Julkisuus toi tietoisuuteemme varteenotettavan kilpailijan, jota on tervehdittävä ilolla, sillä asenteet ovat tiukassa ja niiden muokkaajia tarvitaan. Ihmisten ei edes tarvitse nähdä merikonttia, saati tutustua tarkemmin, kun he lyövät nimenomaan lukkoon mielipiteensä, josta ei sitten periksi anneta.
Pitkä tie on kuljettavana ennen kuin Merikonttikodit ovat totta
Onkin mielenkiintoista havaita, että jos teemme asunnon, tarkemmin sanottuna kodin kaikki viranomaismääräykset huomioiden ja niiden mukaan, niin se ei kelpaakaan, kun selviää, että se on tehty merikonteista. Masentavaa, mutta ei lannistavaa. Muutenkin jäykkä byrokratiamme ja normit saisivat olla paljon joustavampia, sillä asuvien ihmisten pitäisi itse saada päättää mitä tarvitaan siihen, että sija, johon päänsä suhteellisen pysyvästi painaa, muodostuu asunnoksi ja kodiksi, sillä ne ovat aivan eri asioita. Kodin tärkein kriteeri on, että se antaa riittävän, yksilöllisen yksityisyyden. Jollekin se ei voi muodostua kerrostalossa lainkaan ja jollekin siihen riittää oma huone. Toki tiedän onnellisia asujia, jotka jakavat huoneenkin. Niin tein minäkin nuorena kollina.

AIkoinaan puuhastin Helsinkiin veneisiin tai ylipäätään veden päälle tehtäviä asuntoja. Silloin varteenotettavan, asuntoja työkseen ylläpitävän säätiön toiminnanjohtaja sanoi minulle kuten nytkin merikonttikotien suhteen: "Vain kuolleen ruumini yli." Masentavaa, mutta ei lannistavaa.

Teimme myös tutkimusmatkan jälleen kerran takkamaailmaan löytääksemme Duokotiin varaavan takan. Ei siis kiertoilmatakkaa, vaan mahdollisimman hyvin varaavan takan ominaisuuksilla olevan lämmönlähteen, joka olisi kuitenkin suhteellisen kevyt. Siis mieluummin 500 kuin 1000 kiloa.
Samalla reissulla kävimme Vihdin Selkissä, jossa konttien eristäminen on täydessä vauhdissa. Ja kun eristämme kontteja pohjasta myös ulkopuolelta, olivat eristeiden päälle tulevat reikälevytkin jo saapuneet. Reiät eivät voi olla juuri 5 mm suuremmat, sillä muuten monenlaiset elävät eläjät löytävät tiensä eristeisiin. Jopa metsä- ynnä muut hiiret menevät yllättävän pienestä aukosta, ampiaisista puhumattakaan.

maanantai 10. syyskuuta 2012

Säätiedotus

päivis: Löydän itsestäni marmattajan, kun on kyse säätiedotteista. Melkein mikään ei harmita niin kuin väärin annettu sääennuste. Viime viikolla radiossa hehkutettiin, että tällä viikolla tulee helle. No ei tosiaan tullut. Tosin ne hehkuttelijat eivät olleetkaan meteorologeja, mutta jostain sieltä Ilmatieteen laitoksen suunnalta kai olivat tuon, nyt typerältä kuulostavan ajatuksen poimineet.

Oikeaa talvea odotellessa.
Tälle viikolle telkkarin säätiedotteetkin vielä viime viikolla lupasivat pariakymmentä astetta. Mutta nyt tietoja on tarkistettu ja hyvä jos päästään 15 asteeseen. Tänään ei mielestäni pitänyt sataa, mutta niinpä vain on tihuutellut pitkin päivää. Kahtena edellisyönä on ollut tosi kylmäkin. Äsken sentään tarkeni palelematta, kun kävin Niilon kanssa iltakävelyllä. Yhtenä iltana jo kaipailin päälleni kelsiturkkia.

Tarkkailemme päivittäin Bangkokin lämpötiloja. Ne ovat lähes poikkeuksetta päälle +30 astetta oli sitten mikä vuodenaika tahansa. Jos lämpötilaksi ennustetaan alle 30, niin jopa kuulostaa kylmältä. Melkein aina Bangkokissa näyttäisi olevan pilvistä, aika usein ennusteen mukaan myös ukkostaa.

Pattayalla, jonne Jorma pyyhältää jo viikon päästä, ei ole aivan samanlainen sää kuin Bangkokissa. Sadetta ei ainakaan ole niin usein kuin Bangkokiin ennustetaan. Mutta se, että sää tuntuu kylmältä, jos lämpötila laskee alle 30 asteen, ei ole mikään vitsi. Lämpimään säähän tottuu niin nopeasti, että muutaman asteen lasku vaikuttaa kylmältä säältä. Siihen sitten vielä vähän tuulta mukaan, niin kyllä palelee. Kaikki on niin suhteellista.

sunnuntai 9. syyskuuta 2012

Lapsettomuus ja itsekkyys

jormas: Tänäkin aamuna hipsin, nyt vähän myöhään sunnuntain kunniaksi aamu-uinnille. Ilma aamulla puoli yhdeksän oli neljä plusastetta ja vesi kymmenen sekä ripaus päälle. Virkistävää vaihtelua, sillä viikon päästä ilma on kolmenkymmenen molemmin puolin ja vesi vähän vähemmän.

Mutta varsinainen blogiaihe tänään on lapsettomuus, josta olen tainnut kirjoittaa aiemminkin. Työkuvioihin se ei juurikaan liity, mutta Taiveahon ollessa vuoden verran esimiehenäni, tuli aihetta seurattua tarkemmin, sillä Satu piti sitä esillä julkisuudessa työasioita, siis asunnottamuutta ja kodittomuutta enemmän. Tärkeitä ja ainakin ajattelemisen arvoisia aiheita kaikki. Kodittomuudesta ja vanhempien puutteesta laulavat Päivi ja Ismo Valkoniemi puhuttelevasti biisissään Kulkuri.
Minulle kotona lapsena ja nuorena ollessani vanhempieni ansiosta oli aina niin sanottuja kesälapsia, joista jotkut todellisuudessa olivat meillä kesät ja talvet.
Näin toimien vanhempani opettivat minulle kuinka lapsia voi ja pitääkin rakastaa. Mutta rakastaakseen lapisa, niitä ei tarvitse tehdä eikä edes adoptoida. Sillä maailma on täynnä rakkaudettomuutta ja lapsia, jotka ovat rakkautta vailla.
Itse en ole tietääkseni yhdenkään lapsen biologinen isä. Sen sijaan olen adoption kautta tullut isäksi lapsen ollessa varmastikin 15-vuotias. Adoptoin siis niin sanotusti murkkuikäisen nuoren. Nuori tai tulleessaan lapsi tuli perheeseeni kymmenen vuotta aiemmin. Minulla ei ole pallo ollut elämässäni montaa kertaa, jos koskaan, yhtä hukassa kuin silloin. Kadonneen pallon etsi minulle kypsään ikään ehtinyt nainen, rouva Hongisto, äiti, joka sanoi minulle käsiään yhteen läpsäyttäen, kun valitin hänelle kadonnutta itseäni: "Voi hyvänen aika kuinka suuri siunaus on saada lapsi, joka tarvitsee vanhempia."
En ollut koskaan millään muotoa osannut kaivata omaa lasta, biologista enkä muutakaan vanhemmuutta, vaan perheeseeni tuli lapsi, joka tarvitsi vanhempia.
Itse en kaivannut vanhemmuutta, vaan rakastin ja rakastan edelleen kaikkia lapsia yhtä lailla. Tämän äitini ja isäni minulle opettivat.
Voi olla, että on raju väite, mutta biologista vanhemmuutta tai adoptiolasta kaipaavilla, on kysymys enemmän tai vähemmän itsekkyydestä: "Minä tai me haluamme lapsen."
Mielestäni oman lapsen kaipuu ei selity hoiva- eikä muillakaan vieteillä, sillä lapsia ilman enemmän tai vähemmän turvallisia vanhempia on maailma täynnä. Niitäkö ei voi rakastaa samalla tavalla tai ei lainkaan siksi, kun ne eivät ole omia? Minusta kysymys on tällöin itsekkyydestä.

lauantai 8. syyskuuta 2012

Kasvihuoneen sato hiipuilee

päivis: Kasvihuone on tuottanut hyvän tomaatti-, avomaankurkku- ja persiljasadon. Retiisit onnistuivat vain ensimmäisellä kerralla, toiset nauharetiisit olivat kuin varjo ensimmäisistä. Persilja taas ei alkuun näyttänyt kasvavan ollenkaan, mutta sitten kun kasvu pääsi vauhtiin, persiljaa on riittänyt. Kun tulisi vain syötyä.

Kymmenestä maahan kaivetusta perunastakin on jo voitu keitellä vaikka kuinka monta kattilallista syötävää. Mitään uusia perunoita ne eivät tietenkään ole, koska laitettiin maahan vasta kesäkuun alussa. Perunoiden merkistä ei silloin ollut tietoa, mutta keitettynä veikkaisin niiden olevan Pitoa. Sen verran hajoavia näyttävät olevan.

Avomaankurkkua on syöty päivittäin, mutta nyt niiden kasvu näkyy hiipuvan. Kurkut eivät kasva enää kunnolla edes suoriksi, vaan ovat omituisia vänkkyröitä. Muistan kun EU jossain vaiheessa vaati, että kauppoihin saa laittaa myyntiin vain suoria kurkkuja. En ymmärrä minkälaiset madon luvut kurkuille pitää lukea, että ne ymmärtävät kasvaa suoriksi.

Lyhyet avomaan kurkutkaan eivät tottele EU-määräystä
kasvaa suoriksi. Tomaatit kypsyvät hitaanlaisesti.
Tomaattia lykkäisi vaikka kuinka paljon, mutta eivät meinaa millään kypsyä. Veikkaan, että viimeiset tomaatit pitää poimia raakoina ja yrittää kypsentää sisätiloissa.

Herneviljely meni poskelleen ja vinkkejä kuunneltuamme olemme tulleet käsitykseen, että kasvihuone oli herneelle liian lämmin paikka. Tämä pitää muistaa ensi keväänä. Kasvihuoneen ulkoseinustalla multasäkeissä mansikan varret ja lehdet kasvoivat hurjasti, mutta satoa ne tuottivat vain nimeksi. Sisällä amppelimansikka taas on lykkinyt pitkän aikaa pieniä marjoja.

Porkkanoille kasvihuoneessa oli luultavati liian vähän multaa ja niitä ei tullut harvennettua niin kuin olisi pitänyt. Kyllä niitäkin on syöty, mutta harvakseltaan. Tillin viljely ei onnistunut ollenkaan.

perjantai 7. syyskuuta 2012

Pappi ja paimenet

jormas: Silloin tällöin olen kertonut tarinaa, jossa maanviljelijä tai talonpoika seisoskeli pyhäaamuna aidan tolppaan nojaten. Ja katseli hyvin hoidettua, viljavaa peltoaan ilmeisen tyytyväisenä sadonkorjuuaikaa odotellen, kun kylän pappi tulla lompsotti paikalle. Hän myös katsoi aikansa peltoa, aikansa viljelijää ja levitti kätensä sekä loihe lausumaan: "Eikö ole ihmeellisiä Taivaan Isän työt? Maajussi katsoi tovin pappia ja tovin peltoaan, sylkäisi mällin suustaan sanoen: "Että jo vain ja mikä ettei, mutta olisipa pappi nähnyt pellon, kun Isä hoiti sitä yksin."

Toinenkin tarina papista piristää silloin tällöin mieltäni. Siinä samainen pappi piti pyhänä kirkossa kirkkokansalle saarnaansa ja samainen maajussi loisti poissaolollaan. Samassa pappi näki saarnapöntostään, kun edellisen tarinan talonpoika tai maajussi meni tietä pitkin hevosellaan puukuorman päällä istuen. Viljelijän viikolla kaupalla kohdatessaan, ajatteli pappi puoliksi leikkimielellä, puoliksi tosissaan kuitata pellon reunassa käydyn keskustelun. "Että sinä se vaan kirkonmenojen aikaan puita ajelet." Taas katsoi viljelijä pappia todetet: "Että jo vain. Ajattelin näes sen olevan Isän mieleen. sillä toinen vaihtoehto olisi ollut istua kirkossa kuuntelemassa saarnaasi ja ajatella puunajoa. Nyt istuin puukuorman päällä ja ajattelin Jumalaa."

Mutta maajussilla oli myös lapsia ja yhtenä päivänä ei Kasper-poikaa löytynyt mistään. Häntä etsi koko kylän väki pitkin iltapäivää ja pimeyskin oli jo peittämässä maan. Vaan ei näkynyt Kasperia. Kunnes sitten synkähkön kuusimetsän takaa oli yksi etsijöistä, itse asiassa edellisten tariniden pappi kuulevinaan lapsen ääntä. Hän kulki kohta ääntä ja kyllä vain, aivan selvästi joku luetteli lapsen äänellä aakkosia. Ja niin Kasper löytyi niin sanotun kyläkuopan pohjalta aivan pieneen sykkyrään käpertyneenä. Pappi nosti pojan ylös todeten, että löysinpäs, kun kuulin äänesi, mutta mitä sinä teit? Kasper-poika totesi, että minä rukoilin. Tähän sielunpaimen naurahti, että et aivan, sillä minähän kuulin, että luettelit aakkosia. Aivan, sanoi poika: "Annoin Taivaan Isälle kirjaimia, sillä kyllä hän tietää mitä tarvitsen."

torstai 6. syyskuuta 2012

Kirjaston uusi palvelumuoto

päivis: Olin tänään Rahiksen järjestämässä järjestöjen viestintäseminaarissa Lasipalatsilla ja siellä kävin tauolla katsomassa myös kokeilupistettä, jossa esiteltiin arkea helpottavia ratkaisuja. Näyttelyn on tarkoitus kiertää kirjastoissa Uudellamaalla. Hankkeelle on saatu EU:n aluekehitysrahaa.

Näytillä oli muun muassa eräänlainen hellavahti, joka on minulle työn puolesta jonkin verran tuttu laite. Suomalaisen kehittelyn tulos oli myös lääkeannostelija, joka voidaan säätää niin, että muistamaton lääkkeiden käyttäjä muistaa ottaa päivittäiset lääkkeensä, mutta ei toisaalta voi huitaista kerralla esimerkiksi neljän päivän lääkkeitä. Sähköpolkupyöräkin oli esillä ja joku nuorille tarkoitettu tietokonepohjainen kitaransoittojuttu. Otin kokeilupisteesä muistoksi mukaani plektran, joka on tuossa kuvassa.
Plektra voi olla tämänkin näköinen. Jorma kertoo mielellään
hauskaa tarinaa Irvinin plektranhankintareissusta. Se plektra
ei tainnut näyttää ollenkaan tällaiselta.

Kirjastoja tulevaisuudessa kiertävä kokeilupiste tai näyttely tavoittelee sitä, että kansalaiset löytäisivät sen avulla uusia ratkaisuja arjen haasteisiin. Yksi hyvä ratkaisu, jota näyttelyssä ei ollut, on minusta yksinkertainen laite, jolla saa helposti tiukat hillo- ja muut vastaavat purkit napsaistua auki.

Jos oikein ymmärrän, näyttelyn tarkotus on myös innostaa ihmisiä keksimään uusia arjen vempeleitä. Ihan tolkkua en ideasta saanut, jonka tosin sanottiinkiin olevan vasta alkutekijöissään. Voi olla että hankkeen esitteen tekijöiden olisi kannattanut käväistä viestintäseminaarissa, jossa muistutettiin muun muassa siitä, että kannattaa välttää oman ammattialan slangin käyttöä, jos haluaa muidenkin ymmärtävän asiaa.

keskiviikko 5. syyskuuta 2012

Satu, Jasmin, Tuksu

jormas: Kun yön ja yön välissä on viiden tunnin hämärä ja kun säätiedotus lupaa sateen ja sateen väliin viistosti piiskaavaa sadetta, tekee mieli ottaa alle Finnairin puhalluslamppu ja suunnata sinne minne Pekka Pouta nimensä mukaisesti lupaa muuta kuin sadetta. Itselle tästä tulee totta jo totuttuun tapaan vajaan parin viikon kuluttua, kun suuntaan reiluksi kahdeksi kuukaudeksi Thaimaan Pattayalle. Ja päivis perässsä Aihe siellä on sekin tuttu ja osaltamme olemme taas  mukana käynnistämässä Pattaya Suomi-Seuran vuosittaista vapaaehtoistoimintaa. Siitä enemmän tietoa: http://www.pattayasuomiseura.fi/


 
Päiviä täyttää tällä hetkellä sangen kokonaisvaltaisesti merikonttikodit, joiden ympärillä tulee aika tavalla käytyä myös netissä, sillä tietoa muun muassa materiaaleista ja varustuksesta muutenkin tarvitaan aika tavalla. Aika monta päivää olen etsinyt esimerkiksi pienikokoista, varaavaa takkaa, jota ei muurattaisi, vaan se olisi niin sanotusti valmistakka. Tänään kävin livenä tutustumassa yhteen netin mukaan lupaavaan vaihtoehtoon, joka ikävä kyllä oli pettymys.

Mutta takkaa netistä etsiessäni törmään moneen muuhun mielenkiintoiseen virtuaalimaalmassa myös merikonttien osalta. Viereisessä kuvassa ovat palomiehet tehneet konteista kaksikerroksisen omakotitalon näköisen rakennuksen, jossa he harjoittelevat palavaan rakennukseen menemistä sekä savusukellusta. Merikontissa lienee se hyvä puoli palomiehille, että sen kai voi "polttaa" moneen kertaan.

Tänään sattui silmiin myös ensimmäinen uuteen työhön liittyvä viihdeuutinen entisestä Sininauhasäätiön toimitusjohtajasta Satu Taiveahosta, joka vuoden pestin jälkeen vaihtoi siis työpaikkaa. Ihmiset repivät hauskuutta itselleen ja välillä vähän muillekin milloin mistäkin Nyt tai jo aiemmin olen kuullut mies- ja naisporukasta, joka seuraa Sadun, Jasmin Mäntylän sekä Tuksun alias Johanna Tukiaisten taivalta julkisuudessa. Tämä näiden kolmen naisen jukisuuskuvaa seuraava porukkaa pitää keskenään leikkimielistä kisaa, että kuka bongaa niin sanotuista iltapäivälehdistä jutun joistakin näistä kolmesta naisesta, joka ei ole niin sanottu viihdeuutinen, niin hän saa muilta maukkaan lounaan. Yhtään kilpailuun liittyvää lounasta ei ole vielä tarvinnut kenenkään ostaa saati sitten syödä.

tiistai 4. syyskuuta 2012

Matkakotiasumisen outouksia

päivis: Kun koti on matkailuautossa, se mahdollistaa ja myös pakottaa joihinkin poikkeaviin asioihin. Olemme esimerkiksi täällä Jokilaaksossa voineet siirtää Matkakotia fiiliksen ja välillä tarpeen mukaan. Viime viikonlopun asuimme pihapiirin reunalla, jossa kaadettiin ryteikköä ja tehtiin uutta pohjaa tulevaisuuden tarpeisiin. Halusimme kokeilla, miltä siellä tuntuisi asua. Huomasimme kuitenkin viihtyvämme paremmin vanhalla paikalla, jonne palasimme eilen. Välillä olimme pihatöiden alta evakossa kuntopolun suunnalla, mutta siitä taisin jo kirjoittaakin aikaisemmin.

Matkakotiin piti kesällä tehdä remonttia, joka kesti useamman päivän. Silloin piti lähteä evakkoon Laukaaseen, sillä emmehän voineet muuttaa kodin mukana Klaukkalaan korjaamolle.

Ensi perjantaina koti lähtee taas alta, mutta toivon mukaan vain päiväksi tai korkeintaan muutamaksi tunniksi. Moottoriin pitää vaihtaa öljyt ja tehdä ehkä jotain muutakin konepellin alapuolista huoltoa, jos siltä näyttää. Samalla on tarkoitus pesettää koko koti, nämä palvelut kun ovat saatavilla samasta paikasta tuosta varsin läheltä Maantiekylästä.

Keväällä kuvittelin, että ajamme matkailuautolla tänä kesänä vain Syysrasteille Lohjalle, mutta onhan noita reissuja tullut enemmänkin: Kiuruvettä, Tuuria, Nokiaa, Salon Meri-Teijoa, Hankoa, Raumaa, Tammisaarta ja Varkautta. Laukaassakin olemme kerran käyneet Matkakodilla.

maanantai 3. syyskuuta 2012

Taidetta ilman nimeä

jormas: Vaan eipä jääneet maanantaiuinnit väliin päiviksen ennustuksista huolimatta, vaan ennen kuin kukko kolmesti tai kertaakaan lauloi, olimme aamu-uinnilla. Tällä kertaa se oli oikein uimista pulahduksen sijaan. Veden lämpö on aamuisin siinä viidentoista hujakoilla. Ja mollikka muutenkin on pilkistellyt silloin tällöin pitkin päivää, joten oikein mukavat kelit ilmojenkin osalta.
Tämä on Jokilaakson "Taidetta ilman nimeä", joka lisäksi
odottaa messinkilaattaa ja tekstiä siihen
Matkakotia siirsimme taas kerran niin sanotulle entiselle paikalle. Sitä on siirrelty silloin tällöin saadaksemme varmuuden mihin tahdomme Duokodin ja taas mistä vastaavasti tulee paikat vieraille ja omalle Matkakodillemme. Mutta päätöksiä ei sen suhteen tarvitse tehdä vielä, joten toistaiseksi soudamme ja huopaamme.
Tänään kävin työpisteelläni Krämertintiellä, jossa onkin aika myräkkä, sillä moni Sininauhasäätiön työntekijä on saanut sieltä uuden työhuoneen. Ja taas moni Sininauhaliiton työntekijä on joutunut/saanut vaihtaa työhuoneensa avokonttoriksi tai vastaavasti. Joku ehkä tykkää, mutta vastaavasti joku ei taatusti tykkää.
Päivän epistolaan kuului myös käynti Espoossa, josko olisimme saaneet lyötyä lukkoon muun muassa takka- ja lattiamateriaalivalinnat ja peräti tehtyä tilaukset. Mutta ei, vielä ei aika ollut siihen kypsä, sillä varsinkin pienen, varaavan takan löytyminen näyttää olevan melkoisen haasteellinen juttu.
Huomenna on ohjelmassa muun muassa käynti ARA:ssa merikonttikotiemme tiimoilta. Tarkoitus on, että ARA lähtisi hankkeeseen mukaan, joka auttaisi meitä taloudellisesti, mutta myös monella muulla tavalla. Esimerkiksi Hyvinkään asuntomessuilla olisi mukava, mutta myös asialle hyödyksi purjehtia ARA:nkin lipun alla.

sunnuntai 2. syyskuuta 2012

Uimakelit jatkuvat

päivis: Tänään sää suosi vielä kesäharrastuksia, vaikka minäkin voin jo myöntää, että olemme siirtyneet kesästä syksyyn. Minulle kesä tarkoittaa kolmea kuukautta, jotka kouluaikanani olivat lomakuukaudet eli kesä-, heinä- ja elokuu. Kesä loppui vasta syyskuun alussa ja niin se menee minulla edelleenkin.

Tänään sää oli kuitenkin sen verran lämmin ja aurinkoinen, että saatoimme viettää kesäsunnuntaita. Se tarkoitti ruoanlaittoa kesähuoneessa (hyönteisverkolla suojattu katos sohvineen ja pöytineen). Ja tietysti myöhäisen lounaan jatkeeksi otettiin päiväunet kumpikin omalla sohvallamme.

Uiminen ei ole kyllä pelkästään kesäharrastus. Periaatteena meillä on suunnilleen niin, että uimassa voi käydä, jos uimapaikka ei ole jäässä. Jäähän voi sitä paitsi tehdä reiän eli avannon. Avantoa meillä ei Jokilaaksossa viime talvena ollut, mutta uimakausi on aloitettu varhain keväällä ja tänä vuonna se päättyy käytännön syistä tässä kuussa täällä kotimaassa. Tänään oli sitä paitsi ihan mukava uimakeli. Kylmään veteen on tänä suvena totuttu, joten hiusten pesukin luonnistui Jokilammessa ilman hytistelyjä.

Huomiseksi, maanantaiksi, luvattiin taas sateita, joten voi olla että uiminen jää silloin väliin. Mutta siis vain väliin. Uimakelit jatkuvat vielä ihan varmasti.

lauantai 1. syyskuuta 2012

Merikonttikotia ja puutarhatöitä

jormas: Eilinen päivä puuhasteltiin Jokilaaksossa, sillä rakennusluvan innoittamana teimme pohjatöitä Duokodille. Aivan erityisen merkittävän tuen hankkeelle on antanut Seepsula Oy, mutta myös Juhani Sjöblom. Ilman heitä ei oltaisi niin pitkällä kuin ollaan. Itse asiassa emme tiedä kuinka hanke olisi rahoitettu.
Eilinen oli oiva esimerkki avusta, sillä aamupäivän mittaan pihaan ajettiin 24 niin sanottua kymppipyöräkuormaa mursketta, joka levitettiin valmiiksi pohjaksi. Sen työn, niin ikään talkootyönä teki Karl Sjöblom, joka hänkin viettää pääosan ajastaan Thaimaan pohjoisosassa.


Kallu toi päivikselle työkalun, jotta saamme perunat ylös
Kylkiäisenä kaikelle puuhaamiselle olemme suunnitelleet Jokilaaksoon patsasta tai ainakin jonkinlaista muistomerkkiä jahka saamme alueen säätiöitettyä. Kivipaasi kuitenkin saatiin paikalleen, mutta se on vasta alku. Patsaalta puuttuu nimi sekä mahdollisen tekstillinen messinkilaatta. Olisiko jollakin ehdotuksia miten muistomerkin kanssa jatketaan; nimiehdotusta, tekstiä tai muuta sellaista?

Vihdin Selkissä niin ikään hommat jatkuvat. Työvaiheena on tälle hetkellä konttien pohjien saattaminen sille tolalle, jotta saamme eristeet niin sanotusti lattian alle. Pohjassa on muun muassa satapäin ruuvinkantoja, jotka kaikki on katkottava. Sen jälkeen katkaisukohta on käsiteltävä jotenkin ruostumista vastaan. Tähän on ehkä Ferrex oiva materiaali?

Neljäs päivä ensi kuuta on ohjelmassa ARA-neuvottelu, jonne menemme pienellä porukalla esittelemään Konttikotihankettamme. Siinäkin olisivat hyvät neuvot ja vinkit tarpeen. Mutta mistä niitä saisi, sillä vaikka blogillamme on satapäin lukijoita, ovat kommentit yhtä harvassa kuin lottovoitto? Kommentteja voisi lähettää sähköpostillakin: in105@in105.fi.