Sivun näyttöjä yhteensä

torstai 31. elokuuta 2017

Valokuvaus vetää puoleensa

päivis: Olen ehkä jossain määrin luovuttaja, kun ajattelen, ettei valokuvaamisessa ole enää mitään hohtoa, kun nykyään jokaisella on kamera kourassaan. Kenellä minkäkinlaisessa puhelimessa. Lähes jokainen voi onnistua ottamaan loistavia valokuvia. Ennen niin saattoivat tehdä vain ammattilaiset tai ne, joilla on luontaisesti silmää kuvan ottamiselle.


Silti tunnen, että valokuvaaminen on jotenkin minunkin juttuni. Siitäkin huolimatta, että olen paljon laiskempi kuvaaja kuin esimerkiksi Jorma. Tiedän kuitenkin, että "ei se määrä, vaan laatu".

Uskon, etten enää koskaan rakenna neulansilmäkameraa, jolla kuvaaminen on todella hidasta. Ja siksi tulosta syntyy tosi hitaasti. Muinainen kokemus kyseisenlaisesta kamerasta jäi kuitenkin lähtemättömästi mieleen. Luulen, että pysyttelen enimmäkseen siinä samassa laitteessa kuin suurin osa muistakin nykykuvaajista: kännykkäkamerassa.

Kerran innostuin myös ajatuksesta ottaa riistakameraselfieitä. Joitakin kuvia olen ottanutkin, mutta alkuperäinen ideani taisi hieman kuivua kokoon.

Pari päivää sitten kuvasin työasioissa hyvällä järjestelmäkameralla. Käytin myös salamaa, jota en mielelläni tee. Mieluiten kuvaisin luonnonvalossa. Tällä kertaa siihen ei ollut mahdollisuutta, mutta olin kuitenkin innoissani, kun jokaisessa kuvassa valaistus tuntui olevan kohdallaan.

Kännykkäkaveralla valokuvaamisen lisäksi saatan innostua myös videoimaan. Kuvasin eilen pari lyhyttä muutaman sekunnin mittaista videota, kun keksin, että tuulta on mukava kuvata. Päätin, että alan tehdä tuulivideoita, joita nyt ainakin aluksi julkaisen Facebookissa.

keskiviikko 30. elokuuta 2017

Syysrastit 2017

jormas: Olen osallistunut Syysrasteille koko sen historian ajan joka vuosi. Siis yli 15 kertaa. Perustehtäväkin on ollut aina sama. Olen sanonut jonkun sanasen itsestäni, minulle tärkeistä asioista ja lukenut tarinan tai pari. Luulen, että joka vuosi toinen niistä on ollut Ristin sanomaa tai Vaikea risti. Sama tarina kahdella eri nimellä. Hyppysiini se tarttui ensi kerran rutattuna paperina Haapamäen kirkossa.

Alkunsa Syysrastit sai Keski-Suomessa, adventistien kurssipaikassa Laukaan Kallioniemessä. Jossa jengi söi iltanuotiolla hyvällä ruokahalulla kasvismakkaroita tietämättään.
Toinen osio minulla on ollut tietokilpailu, johon ensimmäisenä vuotena oli aikaa puoli päivää. Nyttemmin vain tuokio alussa ja tuokio lopussa.

Jaan kysymykset Rastien alussa muutamilla sanoilla ja julkaisen vastaukset lopussa muutamilla sanoilla. Ja annan kiertopalkintona kiertävän taulun vuottajajoukkueelle tuokioksi ottaakseni sen pois. Sillä joka vuosi taulu saa uuden, kaiverretun laatan, jonka jälkeen toimitan sen kisan voittaneen joukkueen, usein päiväkeskuksen seinälle. Kerran vein taulun Raumalle Toivon tuvalle. Saadakseni kuulla, että "ehei, ei tänne, sillä voittaja oli saman niminen päiväkeskus Joutsassa". Vai olikohan se toisinpäin. Joka tapauksessa seuraavana viikonloppuna kiikutimme kiertopalkinnon oikeaan osoitteeseen.

Jo parina vuotena on tietokilpailu menettänyt hohtoaan, sillä osa joukkueista kaivaa vastaukset netistä. Vaikka toisin ohjeistan ja toivon. Viime vuonna muutin kisaa hieman ja laitoin mukaan arvoituksia ja kompakysymyksiä. Yhtä huonolla menestyksellä.
Tälle vuodelle en laatinut kuin yhden yhteenlaskutehtävän. Joka on ehkä osoittautunut vaikean sorttikseksi, sillä tätä kirjoittaessani Rastien puolessa välissä, ei minulle ole palautunut ainuttakaan vastausta.

tiistai 29. elokuuta 2017

Päädyin Niilon kanssa sveitsiläisjuustolan pihaan

päivis: Vieraissa paikoissa käydessä huomaa usein monenlaista mielenkiintoista. Jotain erilaista kuin omissa kotinurkissa. Olen usein pohtinut, johtuuko se siitä, että tuttuja asioita ei enää näe samalla tavalla hienoina tai mielenkiintoisina, vai onko tosiaan niin, että ruoho oikeasti on vihreämpää aidan toisella puolella.

Sen ainakin tiedän, että kotona eivät monet nuhruiset ja korjattavat asiat pistä enää silmään, kun niitä on aikansa katsellut. Tosin, huomaan kyllä aina Merikonttikodin päätyikkunaa kehystävän metallin, jossa maali on alkanut ruosteilla. Samoin sillan kaiteen vihreä töhnä, joka varmasti lähtisi pois vedellä ja harjalla, ärsyttää. Se taas johtuu siitä, että olen jo parin kesän aikana laistanut maalipensseliin ja harjaan tarttumisen.

On harmillista, että omaa elinympäristöään ei ehkä osaa arvostaa riittävästi vain siitä syystä, että mahdolliset upeat asiatkin ovat käyneet liian arkisiksi. Ne eivät tunnu mitenkään erityisiltä, vaikka hyvin voisivat olla sitä.

Kun tänään ajoimme Perheniemi-nimiseen paikkaan, lähes huokailimme matkan varrella, miten hienon näköisiä maatalojen ulkorakennuksia teiden varsilla oli. Ja kun Niilon kanssa kiertelin Perheniemen teitä, edelleen siellä täällä huomasin erikoisia ja upeita, vähän vanhemman oloisia rakennuksia. Olikohan tässä kyse juuri siitä, että muualla huomaa helpommin näkemisen arvoisia asioita? Tai sitten vain olimme päätyneet paikkaan, jossa toden totta on kauniita vanhoja rakennuksia.


Kuvan rakennus osoittautui sveitsiläisen Johann Treuthardtin perustamaksi entiseksi juustolaksi 1800-luvulta. Rakennuksen ulkoseinään Treuthardtin sukulaiset olivat myöhemmin kiinnittäneet kyltin, jossa lyhyesti todettiin juustolan alkuperä.

Kun Suomessa on lähes vuoden joka viikko nimetty jollekin asialle, voisi ehkä päättää myös, että on joku tietty viikko - tai vaikka edes yksi päivä - jolloin lähiympäristöstä etsittäisiin joku omasta mielestä katsomisen arvoinen asia, jota sitten ihasteltaisiin yksin tai porukalla. Ehkä alankin tästä lähtien etsiä aktiivisesti omilta kotikulmilta tällaisia huomaamattomia, mutta omalla tavallaan upeita asioita.

maanantai 28. elokuuta 2017

Tekijän- ja julkaisuoikeudet

jormas: Aina silloin tällöin olen pohtinut tekijän- ja julkaisuoikeuksia ja mitä kaikkia muita säädöksiä aiheeseen liittyykään.

Kun lehti tai muu tiedotusväline julkaisee jotain, on käsittääkseni oikeudet materiaaliin julkaisijalla itsellään tai vaikkapa kuvan ottajalla. Siinä on jotain, jota en ymmärrä, sillä mistä kuvan tai jutun oikeudet omistava on saanut luvan jakaa materiaalin kotiini?

Kun kirjoitan taskussa kulkevan älylaitteeni hakupalvelukenttään jonkun sanan, niin minulle tulvii mieletön määrä sellaista, jota en etsi enkä ole pyytänyt. Jos kirjoitan hakukenttään esimerkiksi Jorma Soini, saan 545 000 tulosta 0,62 sekunnissa. Eikä juuri yksikään taho ole saanut lupaa tulla kotiini julkaisemaan yhtään mitään. Mutta ei huolta, hyvin saavat tulla, sillä asia ei minua närästä lainkaan.

Mutta kuinka Google kuvapankkeineen saa julkaista tai linkittää ottamiani kuvia tai jonkun minusta tekemiäni juttuja kysymättä minulta mitään? Samaan paikkaan ovat joutuneet myös monet itse kirjoittamani blogit ynnä muut, jotka olen laittanut nettiin. Mutta kun sitten otan vaikkapa johonkin blogiini samasta kuvapankista kuvan, saatan saada joltakin taholta laskun perääni kuvan luvattomasta käytöstä. Näin on käynytkin.

Jotenkin ymmärrän, jos käytän materiaalia kaupallisiin tarkoituksiin, mutta en kyllä aina silloinkaan. Kuinka kuka tahansa voi ottaa vaikkapa Merikonttikodistamme tonttimme ulkopuolelta kuvan, jolla elävöittää lehdelle myymäänsä juttua, enkä voi asialle mitään. En tosin halua voidakaan. Mutta haluaisin samat oikeudet kuin muillakin.
Entäpä sitten, kun joku on julkaissut lehdessä maksullisen ilmoituksen. Kenellä on siihen oikeudet sen jälkeen? Lehdelläkö vai ilmoituksen maksajalla? Entä vanhenevatko oikeudet joskus? Jos Hesari julkaisee tänä päivänä syntymäpäivänäni 16.5.1950 olleita maksullisia ilmoituksia, niin onko minulla niiden julkaisemiseen sama oikeus kuin lehdelläkin? Tai onko silläkään? Tai onko kenellä tahansa?

sunnuntai 27. elokuuta 2017

Myllykylässä käveltiin ja vietettiin syksyistä kesäpäivää

päivis: Myllykylän Omakotiyhdistyksen järjestämä kyläkävely ja kesäjuhla vietettiin juuri sellaisessa säässä kuin saattoi arvata: oli poutaa, mutta välillä tuli vettä ihan rankastikin. Oikukas sää ei liene kuitenkaan ollut syynä vähään osallistujamäärään.

Monica Elander-Heinon suunnittelema kyläkävely sai paljon kehuja.
Olimme yhdistyksen johtokunnassa päättäneet, että yhdistämme kyläkävelyn ja kesäjuhlan. Kävelylle oli ensin ajatuksena ottaa mallia Maa- ja kotitalousnaisten vetämistä kyläkävelyistä. Sellainen pidettiin keväällä naapurissa, Ruotsinkylässä. Ajatus oman näköisestä kyläkävelystä vei kuitekin voiton.

En ollut todistamassa tapahtumaa, koska jäin valmistelemaan meillä pidettävän kesäjuhlan tarjoiluja. Kävelyllä olleilta kuulin kuitenkin, että se oli oikein onnistunut. Silti mahdollisille tulevillekin kyläkävelyille jäi paljon selvitettäviä asioita.

Annebergin kartanon piharakennuksesta löytyi monenlaista Myllykylään
ja Tuusulaan liittyvää esineistöä.
Suurin osa kävelylle osallistuneista käveli meille saakka. Olimme elätelleet toivoa, että osallistujia olisi edes kolmisen kymmentä. Siitä taidettiin kuitenkin jäädä. Pihallemme ja kotaan grillaamaan kokoontui suunnilleen 20 kyläläistä. Muutama tuli naapurikylänkin puolelta.

Meillä Myllykylässä ei ole juuri muuta kuin me ihmiset omakotitaloinemme. Ja koirat, kissojakin tuntuu olevan. Kun monissa muissa Tuusulan kylissä on vähintään oma koulu, meillä ei ole sitäkään. Tosin 1970-luvulla sellaisestakin kyläläiset olivat haaveilleet.

Meillä on vain muutama kylänraitti. Sitä paitsi Myllykylä on jakautunut kahteen osaan. On Kiilinmäen Yläkylä ja Myllykyläntien toisella puolella, Tuusulanjoen varrella oleva Alakylä. Lisäksi ovat monet kaltaisemme, jotka asuvat Myllykylässä, mutta eivät kuitenkaan sen ytimessä. Kokemus yhteisestä myllykyläläisyydestä voi olla haasteellista.

Ja kun vielä osaisimme kuvata sen, mikä tekee juuri meidän Myllykylästämme erityisen ja ainutlaatuisen. Myllykyliähän Suomen maasta taitaa löytyä kymmenittäin.

Jotenkin en jaksa täysin uskoa siihen, että yhteisöllisyyden syntyyn tarvitaan jokin fyysinen paikka, jossa ihmiset kokoontuvat. Kylällämme ei kai kauppaa kummempaa "kokoontumispaikkaa" ollut silloinkaan, kun ajatukset omasta koulusta tuotiin julki. Silti kylällä oli sellaista aktiivisuutta, jota sen koomin ei ole taidettu täällä kokea. Yhteisön tekevät kuitenkin lopulta ihmiset, eivät seinät.

Vaikka tämänkertainen kesäjuhla ei suurta suosiota saavuttanutkaan, ehkä se on silti alku jollekin uudelle. Kyläkävelyn aikana oli mietitty ainakin Myllykylän ilmeen kohentamista. Kenties ideat alkavat tästä pursuta. Tärkeäähän on, että ollaan yhdessä ja jaetaan ajatuksia. Ja jospa kesäjuhlista meillä Jokilaakossa tulee uusi perinne, jonka useampikin kyläläinen kokee jatkossa omakseen.

lauantai 26. elokuuta 2017

Tuusulan Myllykylä, Jokilaakso, Skålbäck eli Maljapuro, Purolampi ja Finavia

jormas: Tuusulassa on noussut poru, kun Finavia on rakennellut maankaatopaikkojaan arveluttavalla tavalla. Sen vuoksi Tuusulanjokeen ja sen myötä Vantaanjokeen on päässyt ja pääsee sinne kuulumattomia aineita. Aineita, joiden avulla pidetään Helsinki-Vantaan lentoaseman kiitoratoja käyttökunnossa myös talvisaikaan. Mistä tarkemmin on kysymys, selviää tämän linkin takaa.

Jokilaakson Purolampeen tämä liittyy myös mitä suuremmassa määrin, vaikka yllä mainittujen nesteiden ei pitäisi kulkea lainkaan Jokilaakson läpi. Mutta luonto ja luonnossa reittejään etsivä vesi kulkee usein omia polkujaan. Niin tässäkin tapauksessa. Näihin reitteihin on löytänyt tiensä myös Finavia vesineen.

Jokilaaksossa on monta lampea, joista yhdelle olimme antaneet nimen Pikkulampi. Selvisi, että Pikkulampi onkin Purolampi. Joka on saanut nimensä siihen laskevasta purosta, minkä enemmän tai vähemmän virallinen nimi on Skålbäck.

Nimen on ehkä aikoinaan suomentanut Maljapuroksi Henrik Åhman. Hän kertoi sen synnystä, että lähellä Tuusulantietä, Maantienkylässä on niin sanottu Lemminkäisen lähde. Joka aikoinaan "räjähti" ja etsi uuden uoman, jolloin syntyi puro ja sen jälkeen maillemme lampi. Henrik kertoi, että metsämiehet ja muutkin ammensivat aikoinaan metsäpurosta vettä janoonsa. Vesi oli ollut niin kirkasta, että puroa alettiin kutsumaan Skålbäckiksi eli Maljapuroksi

Pari vuotta sitten tutkitutimme lampemme veden, joka tulosten mukaan oli "hyvälaatuista uimavettä". Arvatenkin lampi on myös itsessään lähdepohjainen, sillä vesi on aina muutaman asteen kylmempää kuin muissa lammissamme tai Tuusulanjoessa.

Vaan  toisin on ollut tänä kesänä. Vesi ei ole juuri houkuttanut uimaan saati muuhun, sillä sitä peittää usein vihreä kerros. Sitä emme tiedä onko kyseessä luonnon oma ilmiö tai mistä vihreä lampeemme syntyy, mutta joka tapauksessa se laskee puroa myöten noin sadan metrin päässä olevaan Tuusulanjokeen. Hieman sen yläpuolelle, mistä joen varrella on tavattu merkittävä vuollejokisimpukkaesiintymä, joka selvisi hengissä joen ruoppauksesta. Nyt saattaa silläkin olla uusi koettelemus edessään tai peräti kohdalla.

perjantai 25. elokuuta 2017

Tapahtuma ei synny tyhjästä

päivis: Olen kuluneen vuoden aikana ollut järjestämässä tapahtumia sekä työasioissa että vapaa-ajalla. Yksi töihin liittyvistä tapahtumista toteutettiin viime syksynä eri puolilla Suomea viidellä eri paikkakunnalla. Niitä suunnitellessa ja pienimpiäkin yksityiskohtia sopiessa ei jäänyt epäselväksi, miten suuri työ suhteellisen vaatimattomankin tilaisuuden järjestäminen on.

Viime sunnuntainen ravintolapäivä oli sekin melkoinen ponnistus. Jos tarvikkeiden hankinta ja vastuullani ollut sopan keitto ei ollutkaan erityisen työläs asia, ravintolapäivä pyöri kuitenkin mielessä jo viikkoja ennen varsinaista tapahtumaa. Ajatteleminenkin voi toisinaan olla melko raskasta.

Kun ravintolapäivän tohinoista selvittiin, edessä on ollut kylätapahtuman suunnittelu. Tosiasiassa sitä en ole kauheasti stressannut, koska tapahtuman järjestäjinä on lähes koko omakotiyhdistyksemme johtokunta.
Omakotiyhdistyksemme on kutsunut kaikki lauantaiksi myllykyläläiset
kesäjuhlaan, joka sään puolesta ei taida olla kovin kesäinen. Syömme
kuitenkin yhdessä, kuten tänä viikonloppuna kuuluu tehdä.
Tänään kävin kuitenkin ruokaostoksilla yhden toisen johtokunnan jäsenen kanssa. Juomien hankinnan olivat jo toiset hoitaneet. Meidän tehtävänämme oli ruokatarvikkeiden osto. Kauppaan ajaessamme päätimme lopullisesti, mitä suunnilleen laitamme huomenna tarjolle.

Ostoskärry alkoi täyttyä nopeaan tahtiin. Tuli hankittua vähän enemmänkin kuin mitä olimme ajatelleet. Naposteltavat kesäjuhlastamme eivät ainakaan lopu. Iloinen yllätys oli, että ostosten loppusumma jäi huomattavasti halvemmaksi kuin tavaraa kärryyn mättäessä uskoimme. Taisimme olla aika taitavia ostajia.

Kun järjestää tapahtumaa, johon ei tarvitse ilmoittautua etukäteen, joutuu melkoisesti arpomaan, minkä verran tarvitaan syötävää ja juotavaa. Päädyimme jonkinlaiseen arvioon, joka vedettiin täysin hatusta. Hermoilua vähentääksemme ajattelimme, että ruokaa riittää niin kauan kuin riittää. Ja jos grillattavat makkarat uhkaavat loppua, niitä voi aina hakea lähikaupasta lisää. Meidän tapauksessamme tosin lähikauppa on noin viiden kilometrin päässä.

Huomiseksi odotamme enää edes kohtuullista kesäpäivää. Lämpöä ei ole luvassa. Hyvä jos ei kuitenkaan sataisi. Sitähän aina jokaisen ulkoilmatapahtuman järjestäjät toivovat.

torstai 24. elokuuta 2017

Avoin kysymys Valtionkonttori/Kansalaisneuvonta/Keski-Uudenmaan sote

jormas: Tuusula kuuluu kokeilukuntiin, joissa voi valita muun muassa lääkärin peruspalveluiden tuottajan. Ohjeet ovat selvät myös netin käyttäjille, joten tarkoitukseni oli valita palveluntuottaja sähköisesti. Mutta siitä alkoivat ongelmat, sillä mikään kolmesta pankkiyhteydestäni ei kelvannut, vaikka samana päivänä ne toimivat verottajan sivulle, jossa vaihdoin tilinumeroni sekä kaikkiin kolmeen käyttämääni pankkiin. Samoin oli laita mobiilitunnisteeni kanssa.

Pitkään pohdin, että missä mahtaa olla vika ja soittelin ja odottelin puheluja monta tuntia kahtena päivänä. Sain toinen toistaan viisaampia neuvoja Kansalaisneuvonnasta lähtien. Kenelläkään ei ollut aikaa saati tarvetta kuunnella omia arvioitani syistä. Tässä muutamia esimerkkejä:

"Sähköisissä palveluissa saattaa olla lyhytaikaisia katkoksia, jotka voivat estää palvelun käytön. Yritä tunnistautumista hetken kuluttua uudelleen. Voit myös kokeilla seuraavia yleisiä keinoja sähköisen palvelun käytön epäonnistuessa:
- Tyhjennä selaimesi välimuisti ja kokeile palveluun kirjautumista uudelleen.
- Kokeile palvelun käyttöä toisella selaimella (Firefox, Chrome, Internet Explorer).
- Jos mahdollista, kokeile palvelun käyttöä toisella laitteella.

Pankki voi myös myöntää erilaisia verkkopankkitunnuksia asiakkaille. Voit tarkistaa omasta pankistasi, ovatko sinulle myönnetyt verkkopankkitunnuksesi omaan henkilötunnukseesi sidotut eli onko niillä mahdollista tunnistautua sähköisiin palveluihin. Esim. yhteiskäyttötilin tai yrityksen verkkopankkitunnuksilla ei voi tunnistautua. Mobiilivarmenteen käyttöön liittyvissä asioissa sinun kannattaa olla yhteydessä oman puhelinoperaattorisi asiakaspalveluun.

Jos edellä mainitut asiat on jo tarkistettu, kannattaa ongelmaa selvitellä kokeilemalla tunnistautua useampaan sähköiseen palveluun, varmistaaksesi, ettei tietyssä palvelussa ole tilapäistä katkosta, joka estää tunnistautumisen. Voit kokeilla tunnistautua esim. VRK:n omien tietojen tarkastus -palveluun, johon pääset oheisesta linkistä.
Selaimen välimuistin tyhjentäminen tai toisen selaimen käyttö (Chrome, Internet Explorer, Firefox) auttavat useimmissa tunnistautumiseen liittyvissä ongelmissa, joten niitä kannattaa vielä kokeilla.
Huomioithan myös, että kirjautuminen kannattaa aina tehdä käyttäen kyseisen asiointipalvelun omalla sivulla olevaa kirjautumispainiketta."

MUTTA MIKÄ ON TÄMÄN PALAUTTEEN TARKOITUS JA YDIN? Vaikka kuinka yritin kysyä, että voisikohan olla mahdollista, että koska asun merikonteista tehdyssä kodissa ilman pysyvää rakennuslupaa , niin maistraatti on kirjannut minut "vailla vakinaista asuntoa olevaksi" ja ohjelma ei siksi hyväksy kirjautumistani. Ei kuulemma voi. Koin itseni mitättömäksi ja tietämättömäksi kansalaiseksi, jonka ei tule ehdottaa saati neuvoa, vaan ottaa ainoastaan vastaan mitä annetaan. Vaikka niiden avulla ei selvästikään päästä haluttuun lopputulokseen.

Onneksi koko valitettavan, tympeän ketjun päästä löytyi maistraatista asiakaspalvelija, jolla oli Mikki-Hiiren tavoin suuret korvat ja pieni suu. Hän kuunteli ja kuunteli ja viimein sanoi, että katsotaanpa. Ja aivan totta. Vaimoni oli kirjattu yhteiseen kotiimme vakituisesti asuvaksi ja minua ei. Nyt sitten "henkikirjottajankin" mielestä asun pysyvästi vaimoni luona ja voimme jopa äänestää samassa paikassa.

JA SITTEN SE KYSYMYS. Jos "vailla vakinaista asuntoa oleva" ei voi käyttää Soten valinnanvapauskokeilun sähköisiä palveluja siksi, että tunnistusjärjestelmä ei suostu tunnistamaan kansalaista ilman vakituisen asunnon osoitetta, niin eikö kaikille kansalaisille tarkoitettu palvelu aseta kansalaiset eriarvoiseen asemaan?

keskiviikko 23. elokuuta 2017

Kuvat hukassa

päivis: Ennen valokuvien säilyttäminen oli yksinkertaista: kaikki kuvat liimattiin valokuvakansioon, joita perheessä saattoi olla yksi tai kaksi. Joskus tietysti useampiakin. Tai jos kuvia ei viitsitty laittaa kansioihin, niitä löytyi jostain kaapista mahdollisesti kenkälaatikollinen.

Kun hankin ensimmäisen kamerani, olin alle kaksikymppinen. Joitakin vuosia myöhemmin ostin hyvän järjestelmäkameran. Silloin kuvat oli tapana laittaa muovitarkuissa kansioihin. Useimmat 1970-luvun valokuvat menettivät alkuperäiset värinsä muutamassa vuodessa.

Sen ajan kameroissa oli filmirullat, joten kuvatessa kannatti olla tarkkana, ettei joutuisi maksamaan epäkuranteista valokuvista. Monista varsinkin 1980-luvulla kuvaamistani rullista minulla on edelleen tallella myös kehitetyt filmit.

Olin Keskisuomalaisen kotimaan toimituksessa töissä, kun ensimmäisen kerran tulin tietoiseksi digitaalisesta valokuvaamisesta. Talon valokuvaajilla oli ainakin yksi sellainen kamera käytössään. Sen jälkeen ei varmaan mennyt kovinkaan monta vuotta, kun digikuvaaminen alkoi olla jo kaikkien ihmisten saavutettavissa. Itse kyllä käytin vanhaa järjestelmäkameraani aina 2000-luvun alkuun asti.


Aika monta vuotta taisi kuitenkin mennä siihen, että kamerat tulivat myös puhelimiin. Kännykkäkameroiden kehitys on ollut melkoisen huimaa. Jokainen on nykyään valokuvaaja. Kuvia räpsitään asiasta kuin asiasta. Enää ei tarvitse olla kyse tärkeästä perhejuhlasta, jotta tilanne voidaan tallentaa kameralla.


Kuvaamisen helppouden seurauksena valokuvista on tullut jo vähän liiankin arkipäiviäisiä asioita. Ja kun kuvat eivät enää oikein mahdu kameroihin, tietokoneille, eivätkä muistitikuillekaan, niiden voi antaa mennä pilveen.

Omat pilvikokemukseni eivät ole pelkästään myönteisiä. Kun pari vuotta sitten puhelimeni hajosi, eivät uuteen puhelimeen ottamani kuvat enää osanneetkaan tallentua samaiseen pilveen. Puhelimen muistissa niitä taas alkoi olla niin paljon, ettei niiden siirtämistä esimerkiksi tietokoneelle jaksanut ajatellakaan. Luulen, että siinä yhteydessä melkoinen määrä kuvaamaani materiaalia häipyy taivaan tuuliin, ei mihinkään pilveen.


Nyt kun aloitan uusien laitteiden, puhelimen ja tietokoneen hallintaa, toivon, että kuvani eivät jatkossa olisi enää hukassa. Luulen, että nyt alan viimein jo ymmärtääkin tuota pilveen kopioitumista. Mutta pilvien logiikkaa en silti vieläkään ymmärrä. Mieluinen yllätys oli kuitenkin, kun löysin omalta uudelta tietokoneeltani Jorman tunnusten takaa vuosikausien ajalta Jorman, mutta myös minun ottamia valokuvia. Tuossa tekstin lomassa on muutama tuosta pilvestä löytyneitä kuviamme, joita en nyt sen enempää lähde selittelemään.

tiistai 22. elokuuta 2017

Elämän tähden, Tavoitesuunnitelma 2017

Tavoitesuunnitelma 2017 

Merikonttikodit

Työtä merikonteista rakennettavien asuntojen tunnetuksi tekemisen eteen jatketaan. Tavoitteena on rakentaa/rakennuttaa Sinkkukoti, joka valmistuisi viimeistään Tuusulan Asuntomessuille vuonna 2020. Aihetta pidetään säännöllisesti esillä esimerkiksi sosiaalisessa mediassa (Facebook, Twitter ja Instagram). Päivi Strandén jatkaa Merikonttiaiheisten artikkelien kirjoittamista Uusi toivo -lehteen. Muutenkin yhdistys jatkaa tarpeen mukaan konsultointia merikonttien rakentamisesta kiinnostuneille.
Tuusulan Jokilaaksoon sijoitetun Merikonttikodin käytäntöjen ja toimivuuden testaaminen sekä dokumentointi jatkuu. Merikonttikodin viideksi vuodeksi myönnetty rakennuslupa päättyy heinäkuussa. Rakennukselle haetaan jatkolupaa viideksi vuodeksi.
Jokilaaksoon hankittujen varastomerikonttien käyttöä kirpputorin sijoituspaikkana sekä eri tekniikoiden testaamista niissä jatketaan.

Ympäristötyö

Tuusulan Jokilaakso on edelleen ”koetila”, jonka keskuksena toimii Merikonttikoti. Neuvotteluja yhdeksi osaksi Eläinten pelastusrinkiä jatketaan. Tarkoitus on, että Jokilaakso toimisi ”sopeutumisvalmennuspaikkana luonnosta huostaan otetulle eläimille niiden kuntoutuessa takaisin luontoon.
Tilan alueelle sijoitetaan lisää linnunpönttöjä.
Koivun mahlan juoksutuskokeilua jatketaan. Mikäli kerääminen onnistuu, mahlaa voidaan lahjoittaa ulkopuolisillekin.
Jatkossakin Jokilaakson tilan kautta voi kulkea hiihtolatu, jonka kunnostamisesta vastaa Myllykylän Mylly -niminen yhdistys. Tilan alueelle avataan uusia polkuja ja entisiä kunnostetaan.
Salon Meri-Teijossa sijaitsevien merialueosuuksien, H2O1 ja H2O2, virkistys- ja vapaa-ajan toiminnan tarjoamia mahdollisuuksia hyödynnetään enemmän, kun vuonna 2014 hankitun, matkailuajoneuvon pysäköinnin mahdollistavan tilan rinnalta hankittiin toinen samankokoinen alue.
Rapulatilan käytön monipuolistamista kartoitetaan

Vapaaehtoistyö Thaimaassa

Vapaaehtoistyö Thaimaassa keskittyy pääasiassa suoraan ja välilliseen kodittomien koirien auttamiseen. Jorma Soini ja Päivi Strandén ovat luoneet toimivat verkostot paikallisten eläinsuojelua harjoittavien henkilöiden ja yhteisöjen kanssa. Henkilökohtaisten avustusten avulla on muun muassa pystytty tukemaan koirien sterilisaation eteen tehtävää työtä.

Blogi ja Facebook


Kotisivuina käytetään yhdistyksen Face- ja blogisivuja. Päivittäistä Elämän tähden ry:n kirjoittelua (http://elamantahden.blogspot.fi/) ja (https://www.facebook.com/groups/1934123223491712/?ref=group_header) jatketaan. Päivittäisestä kirjoittamisesta vastaavat edelleen Jorma Soini ja Päivi Strandén. Kirjoitusten aihepiiri liittyy yhdistyksen toimintaan, mutta myös laajemmin erilaisiin elämän osa-alueisiin sekä ihmisten, eläinten ja kasvien hyvinvointiin liittyviin ilmiöihin. Kirjoitusten aihepiiriä pyritään painottamaan enemmän koskemaan yhdistyksen kotikuntaa, Tuusulaa. Yhdistyksellä on myös omat Facebook-sivut.

Lähimmät haasteet

Duokodin nykyinen viiden vuoden tilapäinen rakennuslupa umpeutuu elokuussa. Tarkoitus on hakea uutta tilapäistä lupaa, jotta Merikonttikodin testausta voidaan jatkaa.
Myös Sinkkukodin suunnittelua jatketaan samalla kun mahdolliselle rakentamiselle etsitään edelleen taloudellisesti toteuttamiskelpoista rakentajaa. Suomen Asuntomessujen ja Tuusulan kunnan kanssa jatketaan neuvotteluja Sinkkukodin esittelemiseksi Tuusulan asuntomessuilla vuonna 2020. Jos rakentaja ja rahoitus löytyvät, on rakentaminen tarkoitus aloittaa ensi talvena tai viimeistään 2018 keväällä.
Nykyisten sääntöjen mukaan yhdistyksen tarkoitus on ihmisten ja eläinten hyvinvoinnin parantaminen. Sääntöjä tullaan uudistamaan ja rinnalle otetaan myös kasvit. Samassa yhteydessä katsotaan onko sääntöjä tarvetta uudistaa muiltakin osin.

maanantai 21. elokuuta 2017

Melkein oma ravintola

päivis: Ravintolapäivä on takana. Hyrylän torille Liisan kanssa väsäämämme "ravintola" tarjosi saariston vegaaniherkkuja. Merellistä lohikeittoa muistuttavan sopan "kala" oli todellisuudessa nyhtökauraa ja keiton maito oli kaurakermaa. Jälkiruokana luomukahvin tai -teen kanssa tarjoilimme Oreo-kekseillä täytettyjä suklaamuffinsseja.

Kaikki menivät kaupaksi. Soppa loppui alle tunnissa, muffinssit noin 1,5 tuntia siitä, kun viimein pääsimme aloittamaan. Alussa nimittäin tapahtui pieniä unohduksia, joten jouduimme sunnuntaina aamulla ajamaan yhden ylimääräisen reissun hakeaksemme tarjottaviin kuuluvat saaristolaisleivät.

Olimme varautuneet, että kaikkea jää yli. Mietimme, mitä lopulle keitolle ja muffinsseille tehdään ravintolapäivän päätyttyä.

Ensimmäistä ravintolapäiväämme voi hyvällä syyllä kutusa menestykseksi.
Ajattelimme myös, että tuskin saamme omiamme pois. Ravintolapäivä vaati melkoisesti monenlaisia hankintoja. Toisin sanoin rahaa paloi. Lopulta kuitenkin pääsimme omillemme ja saimme jopa vähän vaivan palkkaakin.

Ainoa asia, joka jäi harmittamaan oli se, ettemme käyttäneet suurempia kattiloita. Myös muffinsseja olisi mennyt enemmän. Kahvikin loppui kesken. Ehkä seuraavan kerran pitää hankkia soppatykki ja muutkin tarjottavat sen mukaan.

sunnuntai 20. elokuuta 2017

Elämän tähden, Vuosikertomus 2016

Vuosikertomus 2016

Merikonttikodit

Työtä merikonteista rakennettavien asuntojen tunnetuksi tekemisen eteen jatkettiin. Aihetta on pidetty säännöllisesti esillä Elämän tähden ry:n blogikirjoituksissa ja esimerkiksi sosiaalisessa mediassa (Facebook, Twitter ja Instagram). Ylen Kaikki kotona -ohjelman toimittaja kävi haastattelemassa Päivi Strandénia ja Jorma Soinia. Vahvasti vaihtoehtoiseen asumiseen ja elämään keskittynyt ohjelma kuultiin radiosta keväällä. Uusi toivo -lehti julkaisi ensimmäisen osan Päivi Strandénin kirjoittamasta artikkelisarjasta, joka kertoo asumisesta Merikonttikodissa.

Konsultointia merikonttien rakentamisesta kiinnostuneille on jatkettu. Tuusulan Jokilaaksoon sijoitetun Merikonttikodin käytäntöjen ja toimivuuden testaaminen on jatkunut edelleen.Jokilaakson tilalle hankittiin varastokäyttöön ja erilaisten rakenteellisten vaihtoehtojen testaamiseen kaksi uutta merikonttia. Yhdistys on selvittänyt rahoitusmahdollisuuksia yhdestä kontista rakennettavan Sinkkukodin rakentamiseksi. Tavoitteena on merikontista tehdyn pientalon esittely Tuusulan Asuntomessuilla vuonna 2020.

Kirpputoritoiminta

Omia polkuja kulkevien kivijalkakauppa/kohtaamispaikka Hyrylän Kaupparaitilla jouduttiin lopettamaan kesällä, kun Tuusulan kunnan työllistämisyksikkö ei enää sijoittanut kuntouttavassa työtoiminnassa olevia henkilöitä yhdistyksen osoittamiin tehtäviin.

Kirpputorin yläkerrassa olleet tuotteet (lähinnä vaatteita) lahjoitettiin Samaria rf:n kirpputoreille. Alakerta puolestaan tyhjennettiin Jokilaaksoon, jossa toinen hankituista merikonteista sisustettiin kirpputorilta jääneillä kalusteilla ja myytävillä esineillä (pääasiassa erilaisia astioita).

Mäntsälässä toimivan kirpputoriyrittäjän kanssa kokeiltiin jäljelle jääneen tavaran kuljetusta ja niiden myyntiä Mäntsälässä.

Ympäristötyö

Tuusulan Jokilaakso toimii edelleen ”koetilana”, jonka keskus Merikonttikoti on. Jokilaaksosta ilmoitettiin 20 linnunpönttöä Ylen Miljoona linnunpönttöä -kampanjaan.

Koivun mahlan juoksutusta kokeiltiin. Edellisen kevään kokeiluihin verrattuna mahlan talteen otto onnistui jo paremmin.

Jokilaakson tilan kautta kulki nytkin talvikuukausina hiihtolatu, jonka kunnostamisesta vastaa Myllykylän Mylly -niminen yhdistys. Alku- ja loppuvuoden lumitilanne on ollut kehnonlainen, joten hiihtäjiä on näkynyt vain harvakseltaan.Jokilaakson tilan naapurustossa sijaitsee luonnonlähde, jonka käytöstä on neuvoteltu maanomistajan kanssa. Lähteen vesi tutkitutettiin ja sen osoittautuessa hyväksi käyttö- ja talousvedeksi, sen käyttöä edistettiin informoimalla Myllykylän asukkaita tutkimustuloksista.

Jämsässä sijaitseva muutaman hehtaarin Rapula-tila lampineen on edelleen ollut etupäässä Jämsänseudun koiraharrastajien käytössä. Vastineeksi heiltä on edellytetty paikkojen siistimistä. Pohjavesilampea on käytetty myös uimiseen. Lisäksi tilalla ovat viihtyneet yöaikaan myös nuoret.

Salon Meri-Teijossa sijaitsevien merialueosuuksien, H2O1 ja H2O2, virkistys- ja vapaa-ajan toiminnan tarjoamia mahdollisuuksia hyödynnettiin, kun vuonna 2014 hankitun, matkailuajoneuvon pysäköinnin mahdollistavan tilan rinnalta hankittiin toinen saman kokoinen alue. Satamaparkiksi nimetty alue on ollut kesän aikana muutaman kerran käytössä.

Vapaaehtoistyö Thaimaassa

Vapaaehtoistyö Thaimaassa jatkui muun muassa yhdistettynä Jorma Soinin ja Päivi Strandénin toimintaan Pattaya Suomi-Seurassa ja sen hallituksessa. Yhdistys osallistui yksittäisten jäsentensä kautta muun muassa avustustyöhön, jota Pattaya Suomi-Seura ry kohdentaa Länsi-Thaimaassa sijaitsevaan lastenkotiin.

Työtä kodittomien koirien auttamiseksi jatkettiin yhteistyössä muiden vapaaehtoisten kanssa. Lisäksi vuoden erityisteemaksi valittiin roskien vähentäminen ja sen tunnetuksi tekeminen oman esimerkin avulla. Tätä toteutettiin muun muassa siistimällä Pattayan Jomtienin rantoja viikoittain.

Nettisivut, blogi ja Facebook

Yhdistyksen kotisivuja (www.elamantahden.fi) päivittäminen on päättynyt. Sivuja ylläpidettiin sivuilla olleiden mainosten tuottojen turvin. Osa mainostajista vetäytyi eikä riittäviä resursseja löytynyt sivujen markkinoimiseksi mahdollisille mainostajilla. Voimavaroja keskitettiin Face- ja blogikirjoitteluun (www.elamantahden.blogspot.fi). Molempien sivujen kävijämäärät kasvoivat huomattavasti. Päivittäisestä blogiin kirjoittamisesta vastaavat edelleen Jorma Soini ja Päivi Strandén.

Kotisivuina käytetään yhdistyksen Facebook- ja blogisivuja.Kirjoitusten aihepiiri liittyi nytkin yhdistyksen toimintaan, mutta myös laajemmin erilaisiin elämän osa-alueisiin sekä ihmisten, eläinten ja kasvien hyvinvointiin liittyviin ilmiöihin. Yhdistyksen Omia polkuja kulkevien kaupan omat Facebook-sivut muutettuun kirpputoritoiminnan päätyttyä enemmän Elämän tähden ry:n sivuiksi.

Yhdistyksen hallitus

Elämän tähden ry:n hallituksen puheenjohtajana jatkoi Jorma Soini ja varapuheenjohtajana Paavo Luukkonen. Muina jäseninä toimivat Sirkka Sivil ja Päivi Strandén. Vuoden 2016 aikana hallitus piti yhden kokouksen.

lauantai 19. elokuuta 2017

Kesäjuhlaähky

päivis: Tuntuu, että kuluvana kesänä on järjestetty erilaisia tapahtumia enemmän kuin koskaan ennen. Ehkä kyse ei ole vain tunteesta. Suomi 100 -juhlavuosi on varmaan monen tapahtuman taustalla. Kyseisen juhlan nimissä tunnutaan nykyään puuhattavan yhtä sun toista. Jopa meidän kesällä hankittua "löylyn sieluamme" koristaa Suomi 100 -logo.

Tänään kävimme tapahtumassa, jolla ei kuitenkaan ole lie mitään tekemistä kotimaamme satavuotisjuhlien kanssa. Hyrylän kupeessa olevalla Vanhalla Unkalla vietettiin tapahtumaa, jossa mielenkiinnon kohteina olivat kaikenlaiset moottorilla toimivat kulkupelit. Oli hienoja uusia kuorma-autoja, vanhoja kuorma-autoja, Pappa-Tuntureita, Amerikan rautoja ja moottoripyöriä.

En malttanut olla poikkeamatta vanhaan linjuriin rakennettuun matkailuautoon. Väkeä oli paljon sisällä, joku varmasti oli ajoneuvon omistajakin. Tapahtuma oli leppoisa, joten ilman turhija esittelyjä sain vilkuilla ympärilleni nähdäkseni, miten bussi on vaatimattomasti muutettu asumiskäyttöön.

Ulkoilmatapahtumat ovat siitäkin mukavia, että niihin voi aina mennä koiran kanssa. Ja koiralle yleensä löytyy myös seuraa. Koiran pään sisään ei pysty menemään, joten ihmisen on vähän vaikea sanoa, miksi johonkin satunnaiseen tapaamiseen liittyy niin suuria tunteita, että pitää ihan ärhennellä. Ja sitten toisaalta ollaan niin hyvää pataa jonkun toisen lajitoverin kanssa.

Minulla oli Vanhan Unkan tapahtumasta otettuna muutama kiva kuva, mutta uuden tietokoneen kanssa on vielä vähän opettelemista. Sain vain yhden kuvan tallennettua tietokoneelleni, muut kuvat ovat vielä pilvessä. Joten tuo yksi ainokainen olkoon nyt kuvituskuvana tämänpäiväisestä tapahtumatarjonnasta.

No, jotain sain sentään tehtyä. Tässä on kuva Niilosta ja suurikokoisesta kaverista, jolle ei tarvinnut ärhennellä. Toisin oli, kun päivän aikana vastaan sattui paremmin Niilon kokoluokkaa oleva karvainen kaveri.

perjantai 18. elokuuta 2017

Elämän tähden ry, vuosikokous

jormas: Elämän tähden ry on perustettu viime vuosituhannen loppupuolella. "Yhdistyksen tarkoituksena on ihmisten ja eläinten hyvinvoinnin edistäminen ja elämänlaadun parantaminen Suomessa ja ulkomailla".

Käytännössä koko ajan olemme tehneet puhdasta vapaaehtoistyötä, joskin matkaan mahtuu muun muassa pari projektia. Lehteäkin, nimeltään In105-lehti olemme julkaisseet. Päätoimittajan pestin hoiti Päivi Strandén, joka itse asiassa teki EU-rahoilla koko lehden kannesta kanteen. Nykyisin Päivi toimiin hallituksen jäsenyyden lisäksi mm. yhdistyksen toiminnanjohtaja. Sekin vapaaehtoistyötä.

Joka vuosi vuosikokouskutsu materiaaleineen on lähetetty yhdistyksemme jokaiselle jäsenelle, välillä paperipostina ja viima aikoina sähköisessä muodossa. Kun tapa ei ole kertaakaan kokousruuhkaa saanut aikaiseksi, muutamme toistaiseksi käytäntöä ja kokouskutsu julkaistaan sosiaalisessa mediassa, tarkemmin yhdistyksemme blogi- ja Facebooksivuilla, jotka toimivat myös kotisivuinamme.

Ennen vuosikokousta palastelen yhdistyksen blogisivuille ainakin
Vuosikertomuksen 2016 ja Tavoitesuunnitelman 2017.

torstai 17. elokuuta 2017

Puuhapäivät

päivis: Lähipäivien aikana riittää tekemistä. Jorma jo eilisessä blogissaan vinkkasi reilun viikon päähän, jolloin meillä pidetään Myllykylän kesäjuhlat. Ennen sitä, sunnuntaina, on ravintolapäivä, jota varten on tehty valmisteluja jo jonkin aikaa.

Tänään kiersin Jorman ja Niilon kanssa kuuautolla jakamassa tekemäni ja Jorman tulostamat kyläkävelyn ja kesäjuhlan kutsut kyläläisten postilaatikoihin. Jos tottunut jakaja tekee sen puolessa tunnissa, meiltä siihen meni lähemmäs puolitoista tuntia.

Ihan tällaista postilaatikkoriviä emme kyläkierroksella tavanneet.
Ravintolapäivään on uponnut jo niin paljon rahaa, että vaikka soppamme ja leivonnaisemme menisivät hyvin kaupaksi, tuskin saamme edes omiamme pois. Sen sijaan meillä on nyt esimerkiksi kaksi styroksista kylmälaukkua, joille en ihan heti keksi tulevaa käyttöä. Nyt niistä toista tarvitaan pitämään Liisan tekemät suklaaleivonnaiset kylminä ja juuri ennen "ravintolan" avaamista keitetty keitto lämpimänä.

Tarjottavan keiton lämpimyys turvataan myös keittolevyn avulla. Onneksi sellainen kuuluu meillä matkakodin lisävarustuksiin.

Kertakäyttöastioitakin varmasti jää johonkin nurkkiin pyörimään. Pidin kiinni siitä, että muovisia niistä ovat vain keittolusikat ja kahvilusikat. Keittoa varten hankin Kuin oma -palvelusta seitsemän litran vetoisen kattilan. Maksan siitä kolmelta päivältä kuusi euroa ja haen sen kattilan omistajalta. Ja tietysti palautankin.

En tiedä, miten suosittu palvelu Kuin oma on. Se on kuitenkin loistava idea, sillä monestihan sitä tarvitsee milloin mitäkin tavaraa, jota olisi ihan turha ostaa itselle. Vähän olen mietiskellyt, mitä voisin itsekin laittaa lainattavaksi. Vielä en ole keksinyt, omistanko jotain sellaista, jota jotkut tarvitsisivat, mutta itselle sillä ei olisi jatkuvaa käyttöä.

Kesäjuhla ei onneksi taida enää vaatia hirveästi meidän valmistelujamme. Tosin olen merkannut yhden lomapäivän ensi viikon perjantaille, jolloin käymme parin Myllykylän Omakotiyhdistyksen johtokunnan jäsenen kanssa ostamassa ruokatarvikkeita kesäjuhlaa varten. Yritän kuitenkin luimistella sen verran, että en joutuisi ainakaan laittamaan mitään ruokaa.

Kaiken touhuamisen keskellä olen välillä miettinyt, että missähän välissä pääsen taas marjametsään. Tänään kuitenkin kävin tapahtumamainosten jaon jälkeen pihakoivikossa, josta löytyikin jo mukavasti kypsyneitä vadelmia.

keskiviikko 16. elokuuta 2017

Kyläkävely ja Kesäjuhla

jormas: Usein pohdin kuinka tekisin seuraavan, joka toiselle päivälle lankeavan bloginkirjoitukseni.
Kuuden vuoden aikana olen tuhantena päivänä ollut asian äärellä.
Aivan harvoja poikkeuksia lukuun ottamatta, ne ovat "omia juttujani", jotka ovat itselleni julkaisemisen arvoisia.
Ehkä kerran kuukaudessa julkaisen muutaman kuvan kavalkadeja omista otoksistani, joita räpsin ehkäpä joka päivä. Joskus on framilla jotain muutakin. Kuten tänään.

tiistai 15. elokuuta 2017

Aina vaan vegaanimpi

päivis: Kirjoittelin joskus vuosi sitten suhtautumisestani veganismiin ja kasvissyöntiin. Olin silloin havainnut, että ruoka, josta puuttuvat kokonaan esimerkiksi maitotuotteet, oli alkanut kiinnostaa entistä enemmän. Silloin kuitenkin tunnustin rakastavani liikaa juustoja, jotta voisin luopua niistä.

Juustoja syön edelleenkin, mutta vuoden takaista himoa niihin en enää tunne. Jos ja kun valitsen juustoja, mieluiten ostan luomua. Juustojen vegaaniversioita en ole vielä opetellut käyttämään, maistanut toki olen.

Kananmunienkin kanssa jokin on muuttunut. Niitä ei kulu entiseen tahtiin. Ja kun ostan niitä, ovat ne jo kyllä pitkän aikaa olleet aina luomumunia. En siedä ajatusta "vapaista kanoista", jotka todellisuudessa joutuvat kuitenkin elämään hyvin ahtaasti. Ihan varma en ole luomukanaloissakaan elävien kanojen oloista. Olen lähinnä kuvitellut, että luomu-sana takaa myös sen, että kanat saavat elää joten kuten lajityypillistä elämää.

Varsinkin keitettyjen kananmunien syönti on alkanut tökkiä.

Seurailen edelleen erilaisia vegaanien Facebook-sivuja, joissa välillä törmää hyvinkin tiukkoihin mielipiteisiin oikeaoppisesta ruoasta. Viimeksi silmiin osui keskustelu viikunoista, joiden sisälle ampiaiset saattavat kuolla. Siksi osa vegaaneista ei käytä viikunoita. Osa taas ei varmaan edes tiedä koko asiaa. Siihen keskusteluun joku tosin totesi, että joka tapauksessa jokainen vegaani syö tietämättään vuosittain ihan merkittävän määrän esimerkiksi hyönteisiä, joita on jäänyt kasvisten sekaan. Hunajaanhan tosi-vegaani ei myöskään koske.

Tänään löysin itseni miettimästä, voisinko ostaa nahkaisen suojuksen uuteen kannettavaan tietokoneeseeni. Tuntui, etten voi, enkä varsinkaan halua. Kävin siis pienen keskustelun aiheesta itseni kanssa. Tosin en ostanut minkäänlaista muutakaan pussukkaa, koska mikään tarjolla olleista ei lopulta oikein miellyttänyt. Ei hinnan eikä ulkonäön puolesta. Yhden tyrmäsin sen pahan hajun vuoksi.

Jatkan siis melkein vegaanina. Uskon että tosi-vegaanin mielestä sellainen ei edes ole mahdollista. Tähänastisen vegaaniuteni huipentuu varmasti ensi sunnuntaina, kun keittelen Hyrylän torilla pidettävään ravintolapäivään nyhtökaurasoppaa. Pitää toivoa, että säät suosivat Saariston vegaaniherkut -ravintolaamme, jossa kaikki muukin kuin soppa ovat tiukastikin arvioiden vegaanisia.

maanantai 14. elokuuta 2017

Veturimiesten lakko on syvältä

jormas: En ole koskaan pitänyt itseäni kommunistina enkä kapitalistina enkä edes siltä väliltä. Olen ajatellut, että nurjalla mielellä voi kokea olevansa aina riiston kohteena. Eikä silloin ole suurtakaan merkitystä viekö rahani kommunisti vai porvari. Ehkä juuri siksi en ymmärräkään kaikkea mitä arjen pyörittämiseen kai tarvitaan. Yksi niistä on lakkoaseen käyttäminen minulle täysin käsittämättömällä tavalla.

Tällä kertaa maljani täyttyi veturimiesten vuorokauden lakosta, jolloin he laittavat Venäjälle meneviä henkilöjunia lukuun ottamatta koko valtakunnan raideliikenteen seis. Miksi milloin mikäkin työtätekevien ryhmä saa milloin milläkin syyllä tehdä kiusaa minulle ja haitata elämääni?

Koska vetureita eivät omista veturinkuljettajat eikä niitä juuri ole heidän rahoillaan hankittu, niin mihin logiikkaan perustuu kieltäytyä tekemästä työtä mihin heidät on palkattu? Veturit on hankittu kaikkien junakyydin ynnä niillä kulkevien rahtien ja veronmaksajien rahoilla.

Jos minulla olisi veturi ja sitä ajaisi moisesta syystä työstä kieltäytyvä tyyppi, tulisi tempusta kenkää. Joko siitä paikasta suoraan tai mutkan kautta.

Veturit vaunuineen, kiskoineen ja asemineen omistaa aivan yksiselitteisesti Suomen kansa. Niiden käytöstä päättää omistajien edustajien valitsema hallitus, eivätkä veturimiehet. Jotka ovat nyt sitä mieltä, että he päättävät mitä minunkin omistamallani kalustolla tehdään. Ja kun näin ei tapahdu, he laittavat liikenteen seis.

Itse olen tehnyt kymmentä vuotta lukuun ottamatta koko työikäni palkkatyötä. Tuon reippaan kymmenen vuoden siivun olin kentällä ja elin ilman työtä. Jolloin silloinkaan ei juoma eikä silava loppunut pöydästä. Eikä työ. Ei koskaan, vaikka en päivääkään ole ollut lakossa. En mennyt vaikka tuntui joskus työpaikalla, että henki lähtee.

Olen uskonut ja uskon edelleen siihen, että työ eikä siitä palkka lopu koskaan tekemällä. Mutta monelta se loppuu nirsoilemalla, joista yksi ilmenemismuoto on olla tekemättä sitä milloin milläkin syyllä. Kuten esimerkiksi veturimiehet nyt. Tottakai ymmärrän myös riistokapitalistin olemassa olon. Joka veisi tuhkatkin pesästä ja tapetit seiniltä. Mutta nyt ei ole kyse siitä, vaan junamatkustajien edusta. Sen pitäisi olla tärkeintä. Mutta ei, sillä kyse on veturimiesten eduista kustannuksellani.

Joukkolakkovoiman käyttäminen varsinkin silloin, kun siihen ei meidän kaikkien kannalta ole kerta kaikkiaan perusteita, on syvältä sanonko mistä? Varsinkin, kun suurin kärsijä on täysin syytön kansalainen. Sitä paitsi kaikki, joilla on lakkotyökalu käytettävissä ovat etuoikeutettuja ja pitävät eriarvoistavasta, moneen lakiin kirjatusta etuoikeudestaan itsekkäästi kiinni.

Jos nyt kuitenkin päättäisin eläkeukkona mennä lakkoon, niin kuinka sen tekisin? Olisiko minulla tai kaltaisillani samat oikeudet? Ilmoittaisimmeko Kansaneläkelaitokselle tai eläkeyhtiö Ilmariselle, että kieltäydymme nostamasta eläkettä, jos siihen ei tule sitä tai tuota parannusta. Entä saisivatko eläkeläiset vaatimuksilleen tukilakkoon työttömät ja toimeentulotukien asiakkaat? Jotka ilmoittaisivat etteivät nosta toimeentulotukea ja työttömyysrahojaan niin kauan kuin eläkeläiset tulevat kuulluksi?

Sitä paitsi eläkeläisiä syrjitään muutenkin monin tavoin. Monella esimerkiksi on siksikin jatkuva kiire, kun kaikki on tehtävä omalla ajalla. Ei voi käydä työajalla edes parturissa tai R-kioskilla. Ei ole pekkaspäiviä, ei viikonloppuvapaita eikä kesä- eikä talvilomia.

Toisaalta viimeinkin löysin tämän päivän Hesarista työpaikkailmoituksen, jonka mukaan minullekin olisi eläkeläisduuni valmiina. Sillä ilmoituksessa sanotaan, että "kaikenikäisiä ja -kokoisia". Minunlaistani ei toista ole. Nyt joku liittää kätensä yhteen, katsoo ylös ja huokaisee: "Luojan kiitos".
Mutta mallinduuni olisi valmiina, kun vain ilmoittautuisin. Tai sitten tämäkin on huijausta. Jos menisin ilmoittautumaan, niin ehkä sanoisivat, että "juuri sinunlaistasi ei tarvita". Joten pitäköön lapionsa ja työnsä.

sunnuntai 13. elokuuta 2017

Myrsky teki tuhojaan Jokilaaksossakin

päivis: Eilinen ukkosmyrsky, joka pyyhkäisi meidänkin ylitsemme, jää varmasti ainakin joksikin aikaa historian kirjoihin. Vastaavaa en kyllä jaksa muistaa. Salamointia seuratessa ja pauketta kuunnellessa joutui hetken oikein ajattelemaan, että pitäisiköhän tässä pelätä.

No, myräkkä oli lopulta aika nopeasti ohi. Vaikka kovasti satoikin, vettä ei meillä varmaankaan tullut ihan niin paljon kuin ehkä jossain muualla. Tuhot, jotka nekään eivät olleet niin pahat kuin jossain muualla, ovat helposti korjattavissa. Tai minähän sitä en joudu tekemään. Yksi monirunkoinen pajupuu oli kaatunut taitavasti rusakoille varatun vapautusmökin päälle. Tuhoa ei ole vielä raivattu, mutta näyttää siltä, että mökki ja aitaus säilyivät ehjinä.

Rusakoiden luontoonpalautusmökki ja -aitaus saattoi selvitä pelkällä säikähdyksellä.
Jokilaaksoon tuodut rusakon poikaset on onneksi jo aikaisemmin vapautettu.
Uutiset ja sosiaalinen media ovat sen sijaan jakaneet tietoja monenmoisista tuhoista, joita poikkeuksellinen ukkosmyrsky sai aikaan. Paljon on kaatuneiden puiden alla mennyt rikki ja sähkötkin ovat tainneet monin paikoin olla poikki ainakin vähän aikaan. Koska sähköyhtiöt tiesivät tulevasta ja varautuivatkin siihen hyvin, katkokset ilmeisesti sen ansiosta jäivät lyhyiksi.

Meillä Myllykylän kuntopolulla, jota Jorma haluaa kutsuttavan luontopoluksi, saattaa sen sijaan sähkökatkos olla pitkänlainen. Kun kiersin lenkin Niilon kanssa, jotenkin aavistelin, että jonkinlaisia myrskytuhoja sen varrelta löytyy. Näin olikin. Suuri kuusi oli kaatunut (ja taisi kaataa siinä samalla mukanaan muutaman muunkin puun) ja repinyt samalla tolpista irti kuntopolun valojen sähköjohdon. Toisaalta, jos johto ei ole poikki, niin kuin näytti, saattavathan valot sinne syttyä taas pimeän tultua.

Ilmoitin kuitenkin vahingosta Tuusulan kuntaan, josta varmaan löytyy jollain juoksulla korjausporukka tällaistakin vikaa varten. Tai jos ei itseltä löydy, niin jostain kumminkin.

Vähän pienempikin puu oli kuntopolun poikki kaatunut. Sen raastoin Niilon ihmetellessä omin voimin polun sivuun.

lauantai 12. elokuuta 2017

Petangueta ja agilytykaneja

Oiva kuva kisan melskeistä on myös Mikasta,
joka ei sivuille päädy ilman vanhempien lupaa
jormas: Tänään päästiin ensi kerran kentälle petanque-harrastuksen parissa. Paikaksi olimme valinneet Hyrylän vanhan urheilukentän Puuilon takana, tenniskenttien vieressä. Kenttä on mitä parhain harrastuksen käynnistämiseen, sillä tietoon ei ole tullut, että kuulapeliä pelattaisiin missään päin Tuusulaa säännöllisesti.

Pelaajia oli neljä kappaletta, valioluokan porukkaa kaikki. Varsinkin ensikertalainen Mika, joka nuoresta iästään huolimatta osoitti heittomiehen otteita ja laittoi meille vanhoille konkareille yhdellä heittokierroksella jauhot suuhun.

Vakaa tavoite edelleen on, että saisimme pelin juurtumaan Tuusulaan. Mutta siihen tarvitaan muita mukaan, sillä 3-4 pelaajan voimin harrastus ei elä eikä kasva. Aina on myös muita menoja eikä peliharrastusta ole edes tarkoitettu kenenkään elämän tärkeimmäksi asiaksi. Seuraavan kerran kokoonnutaan samassa paikassa 19.8. kello 14. Tulkaa mukaan.

Kuvassa valmentaja perehdyttää pupua hyppäämisen saloihin.

Hauska yksityiskohta sinällään vähän käytetyllä kentällä oli, että samaan aikaan siellä harjoittelivat estejuoksijakanit tai mitä agilitypupuja lienivätkään ihmisvalmentajiensa ja omistajiensa johdolla.

Sitäkin touhua seurasin tovin, kun kaneja on kotonammekin ollut iät ja ajat. Sillä erotuksella, että pihakanejamme ei valjaisiin edes saa laitettua, koska ne vipottavat pitkin pihaa ja vähän kauempanakin villeinä ja vapaina.

perjantai 11. elokuuta 2017

Ensimmäistä kertaa Tuusulan Taiteiden yössä

päivis: Taiteiden yö on vanha idea. Jo Jyväskylässä aikoinaan järjestettiin Yläkaupungin yö -tapahtumia kesäisin. Kovinkin taiteen ympärille rakennettu kansanjuhla oli jossain määrin myös häiritsevän kostea. En tiedä, onko tapahtumaa enää, ja jos on, painottuuko se edelleen alkoholitarjonnan ympärille.

Helsinkiin muutettuani tiedostin, että sielläkin vietetään vuosittain Taiteiden yötä. Aluksi ajattelin, että sen idea on, kuten Jyväskylässä, houkutella ihmisiä juomaan, vaikka ohjelmaan kuuluukin monenlaista taiteisiin painottuvaa toritelttaa ja tilaisuutta. Välttelin koko hurlumheita, kunnes kerran eksyin joukkoon ja huomasin ohjelman olevan kaikkea muuta kuin sen kuvittelin olevan.

Helsingin Taiteiden yöstä jäi hyvä maku.

Tuusulan Taiteiden yö sijoittuu Hyrylään ja Tuusulanjärven itärannalle. Järvenpääkin taitaa saada osansa taidetarjonnasta. Ja Kellokoski ainakin.

Tuusulankin juhlinnan olen jättänyt väliin, koska koin niissä olevan rahastuksen makua. Lisäksi olen ollut liian laiska lähteäkseni edes katsomaan. Tänään kuulinkin, että tapahtuma-alueille ei aikaisemmin ole ollut pääsyä ilman Taiteiden yö -rannekkeen hankintaa. Toisin oli nyt. Jopa ilmainen bussi ajeli kuljettamassa juhlijoita Rantatien maisemiin ja sieltä pois.

Säiepaviljongin lavalla Susanna Haavisto ja Mari Kätkä.
Luultavasti lähes kaikki tapatumat olivat ilmaisia. Tosin joukossa oli ainakin Halosenniemessä järjestetty tilaisuus, jonne pääsi vain sadan euron arvoisen pääsymaksun maksamalla. Me vietimme Taiteiden yötä Hyrylän torilla, jossa lastenkonsertin jälkeen esiintyi Susanna Haavisto, jota säesti hanurilla Mari Kätkä. Moni Kätkän ja Haaviston esittämistä kappaleista taipui myös yhteislauluksi. Yhteislauluja kyllä ohjelmaan mukaan laulettiin pitkin iltaa vähän siellä sun täällä.
Hyrylän torilla näkee harvemmin tällaista ihmismäärää kuin nyt.
Meidän iltamme kruunasi munkkikahvit Taistelukoulun alueella pystytetyssä sotilaskotiteltassa. Sen jälkeen lähdimme kotiin, vaikka moni muu taisi vasta aloitella Taiteiden yötään.

torstai 10. elokuuta 2017

Ruusulankatu ja Sininauha

jormas: Päästäkseen kärryille mitä blogissani tarkoitan, pitää lukea ensin  linkin takana oleva juttu. Kysymys on nimittäin taas julkisuuteen päässeestä Sininauha-konsernin asumispalveluyksiköstä. Sinällään mielenkiintoinen yksityiskohta on, että milloin muulloin rikoksen käsittelyn yhteydessä on tapana keskittyä uutisoimaan ensisijaisesti taloyhtiöstä?

Jos kyseisen asuinyhteisön olemassa oloon haluaisi etsiä yhtä "syyllistä", niin se lienen minä. Toimin nimittäin kyseisen Sininauhasäätiön toimitusjohtajana, kun yksikkö esityksestäni päätettiin perustaa. Sitä valmisteltiin Helsingin kaupungin ja Mannerheimin Lastensuojeluliiton kanssa yhteistyössä reippaasti yli puoli vuosikymmentä. Vastasin myös sen toteutuksesta.

Sen sijaan, että työnimellä kulkeneesta Kujan-Katista tuli sisällöltään sellainen kuin sen nyt on, en ota vastuuta, vaikka olisin ehkä halunnutkin. Sillä siirryin Sininauhasäätiön bossin tehtävistä ennen yksikön valmistumista eläkkeelle. Uskallan kuitenkin edelleen olla sitä mieltä, että jos olisin ollut mukana tuottamassa ja luomassa yhteisöön elämisen sisältöjä sekä määrittämässä asumisen raameja, kyseinen asumispalvelukokonaisuus ei koskaan olisi muodostunut sellaiseksi kuin se nyt on.

Ja vaikka kuinka asiaa kääntelisi, on tosiasia, että ongelmia olisi enemmän, jos Ruusulankadulla kotinaan pitävät olisivat kadulla vailla mitään kattoa päänsä päällä. Olisiko siis jotain oleellista muuta edelleen tehtävissä? Oikealle kohderyhmälle väärät asumisen raamitukset ovat karhunpalvelus niille, jotka haluavat asukkaat muualle, vaikka heillä ei ole tarjota tilalle kuin katu tai Kauppatorin Kolera-allas.

Ruusulankatu ei ole kokonsakaan puolesta edes ainut Sininauha-konsernin asumispalvelukokonaisuudessa. Toinen saman kokoinen ja käytännössä samalla asukasrakenteella oleva on Vallilassa sijaitseva Pessi ja Illusia. Josta ensimmäinen ympäristön yhteydenotto tuli sen oltua valmis jo iät ja ajat. Alueen terveysaseman lääkäri nimittäin soitti ja esitti toivomuksen: "Kun ne teidän asiakkaat varaavat aikoja, niin olisiko sille jotain tehtävissä, että he myös tulisivat silloin vastaanotolle, kun lääkärille saakka tuleviakin olisi aivan riittämiin?" Ympäristön asukkaille Pessi & Illusia oli vain yksi asumiseen tarkoitettu kivitalo kivitalojen joukossa.

Mutta miten Mäkelänkadulla onnistuttiin aivan toisella lailla kuin Ruusulankadulla? Kysymys oli ja on ensi sijaisesti asumisen raameista. Siitä millä talon yhdessä luoduilla säännöillä asuminen onnistuu. Miten yhteisillä pelisäännöillä turvataan oma ja muiden asukkaiden häiriötön asuminen sekä otetaan ympäristö riittävästä huomioon.

Valitettavasti myös Pessi, kaltaiseni vanhan katujen kasvatin mielestä on mennyt turvattomampaan suuntaan. Jos jossakin, niin tässä olisi kokemusasiantuntijoiden kuulemisen paikka. Niiden, jotka ovat onnistuneet karistamaan asunnottomuutta aiheuttavan helvetinviitan harteiltaan ja niiden, joilla kyseinen viitta on yhä yllään tai ainakin kainalossa.

Minäpä kerron taas kerran vuosia Pessissä, mutta myös muissa vastaavissa yhteisöissä asuneena, mitä pitäisi tehdä. Siitäkin huolimatta, että viesti tulee edelleen väärässä kulmassa ja väärältä taholta sekä suunnalta. Sieltä missä koulunkäynnin sijaan maistuivat katu ja näkäräiset

Kun asukas aiheuttaa ensimmäisen kerran häiriötä, hän saa suullisen varoituksen. Kun asukas aiheuttaa toisen kerran häiriötä, hän saa kirjallisen varoituksen. Silloin myös kirjallisesti mainitaan, että jos vielä joudutaan puuttumaan samaan aiheeseen, aiheuttaa se huoneenvuokralain mukaisen vuokrasopimuksen välittömän purkamisen. Tai vaihtoehtoisesti uuden, asumisen turvaavan asumisen sopimuksen tekemisen. Yhdessä asukkaan kanssa tehtävän uuden sopimuksessa mainitaan, että sen ensisijainen tarkoitus on asumissuhteen päättymien sijaan asumisen turvaaminen sekä muiden asukkaiden ja ympäristön oikeuksien huomioiminen.

Uudessa sopimuksessa asukas voi edelleen tulla kotiinsa päihtyneenä, mutta päihteitä ei voi olla kassissa tai missään muuallakaan mukana eikä kotona. Jos asukkaan luokse on tulossa vieraita, heilläkään ei voi olla päihteitä eivätkä he voi olla päihtyneinä eikä edes nauttineina.

Miksi näin ei sitten tehdä? Ehkä siksi, että se vaatii vahvaa johtamista, entistä selkeämpää asumisen raamittamista, työntekijöiltä vankkaa osaamista sekä työpöytiensä takaa ohjeita antavien kirjanoppineiden kirjoista oppimansa uudelleen arviointia. Kirjanoppineilta  ja ehkä sen myötä vähän muiltakin näyttää unohtuneen, että Sininauhan myydessä kilpailutuksen kautta Helsingille tuettuja asumispalveluja, ohjaa toimintaa moni muukin kuin huoneenvuokralaki.

keskiviikko 9. elokuuta 2017

Kaikki ovat jostain kotoisin

päivis: Tänään työpaikan kahvipöydässä puhuttiin vähän omista juurista ja siitäkin, miten joku aikaisempi kotiseutu ei tunnut enää houkuttelevalta. Tai toisaalta voisi olla kovinkin vetovoimainen paikka. Ainakin kaksi meistä työpaikan keittiön pöydän äärellä istuneista totesi, että Jyväskylään voisi hyvinkin muuttaa.

Tunnen isäni puolisten sukujuurieni vuoksi vetoa Itä-Suomeen. Uskon - tai uskottelen itselleni - että karjalaiset ovat mukavaa väkeä. Kouluaikainen kesä Kiteellä ainakin jäi lähtemättömästi mieleeni, enimmäkseen myönteisellä tavalla.

Jostain syystä rajantakainen Karjala tuntuu olevan vähän enemmän minua kuin Keski-Suomi, josta äitini suku ja kaikki läheisimmät sukulaisenikin ovat kotoisin. Parhaiten tuntemani sukulaiset ovat siis olleet ja ovat edelleen Jyväskylästä ja sen ympäristöstä.

Tiedossani olevat sukujuureni ovat idässä ja keskisessä Suomessa, mutta jännityksellä odotan nyt DNA-tutkimuksen etenemistä, jonka pitäisi antaa jonkinlaista osviittaa siitä, mikä todellinen etninen taustani on. Vai onko se sittenkin juuri niiltä alueilta, joilla tiedossa olevat esivanhempani ovat asustelleet.

DNA-tutkimusten kautta saadaan tietoa satojen ja kenties tuhansienkin vuosien takaisista esivanhemmista. Ei kuitenkaan henkilöinä, kuten perinteisessä sukututkimuksessa. Jollain ilveellä noita, lähinnä kai Yhdysvalloissa tehtäviä testejä voi silti hyödyntää niin, että yhtäkkiä löytyykin ihmisiä, joiden kanssa on olemassa jonkinlainen sukuyhteys.

Lähinnä suu ammollaan olen toistaiseksi seurannut Suomi DNA-projekti -facebook-sivustossa käytävää keskustelua. Jos tavanomainen sukututkimus on välillä kovin tarkkaa puuhaa, DNA-pohjaiseen tutkimukseen en keksi edes sopivaa sanaa, joka parhaiten kuvaisi sen ylivoimaiselta vaikuttavaa vaikeusastetta.

tiistai 8. elokuuta 2017

Sosiaalinen media on huippujuttu

jormas: Päästäkseen kärryille mistä tässä blogissa on kysymys tällä kertaa, on hyväksi lukea ensin keltaisen linkin takana oleva sähköisen lehden kirjoitus ensin: jossa päätoimittaja kysyy "Miten niin pakko?"

Osaltani kaikki alkoi siitä, kun Thaimaassa vaikuttavan lehden päätoimittaja kirjoitti, että hän luopuu toistaiseksi matkapuhelimen kuljettamisesta matkassaan. Totesin, että oma laitteeni ei ole matkapuhelin, vaan taskukokoinen tietokone, jota sanotaan mobiililaitteeksi. Ja jolla voi tehdä kaikkea sitä mitä mainittu päätoimittaja Gizmo (A. Juhana Keronen) puolen pöydän kokoisella tietokoneellaan. Kun luin rivien välistä, jota en harrasta, niin tätä ei toimittaja uskonut.

Mukavaa keskustelu on ollut siksi, että olemme todennäköisesti asiassa aivan tai lähes samaa mieltä. Keskustelua olisi luontevinta käydä kyseisen lehden palautesivulla, sillä sivujen mukaan kommentointi on mahdollista. Voi ollakin, mutta ei minulle. Kolme-neljä kertaa olen lehdeltä kommentointioikeuksia pyytänyt ja lähes yhtä monta kertaa olen vastaukseksi saanut, että "työn alla". Kun Gizmo vasta hiljan ilmoitti opettelevansa Facebookin käyttöä, selvisi ehkä minulle mikä on työn alla. Se ei kenties olekaan epäkunnossa oleva tai vajaa tekniikka, vaan sen opettelu. Mutta jos en aio pitää suutani kiinni tai kyniä penaalissa, on etsittävä mielipiteille Thaimaan Suomalainen -lehden kirjoituksista muut foorumit. Siksi teen ja jaan tämän blogin.

Kirjoituksessa päätoimittaja elvistelee hänelle tulevien puheluiden määrällä ja niiden sisällöillä avunpyyntöineen. Ja tarjoaa vaihtoehdoksi Pattaya Suomi-Seuraa, seurakunnan paimenta ja jotain diakoniasäätiötä, sillä hän "on itsenäinen yrittäjä, jonka aika maksaa". Tämä on ominaisuus, jota Gizmossa arvostan ja puolustan. Nimittäin Jomtien-Pattayan kulmilla ei ole montaa suomalaista, jotka omalla, siellä tehtävällä työllä leipänsä hankkivat. Kerosen mieltä, arkea sekä juhlaakin varjostavat avunpyytäjät ovat myös jotain sellaista mitä kadehdin. Minulta ei nimittäin koskaan ole liikaa pyydetty apua. Ei rahalla eikä ilman.

Päätoimittajan lompakko ei kuulemma kestä kantaa mukana aparaattia, jonka vuoksi pitäisi venyä vuositasolla 10 000 ilmaiseen työrupeamaan vuodessa. Itse säädän laitteeni käyttöä siinä olevilla säätimillä, jotka ovat myös puhelujen vastaanottamista varten. Soitot voi kääntää toiselle henkilölle tai nauhoitus- ja vastauspalveluun, soittajalle voi lähettää automaattisen tekstiviestin tai ääniviestin, puhelimen voi laittaa äänettömille tai peräti kokonaan kiinni. Vaihtoehtoja on lähes rajaton määrä. Sen sijaan jos puhelimen jättää kokonaan matkasta pois, ei sillä voi luonnollisesti soittaakaan. Eikä tehdä mitään muutakaan, jota yritin huonolla menestyksellä kertoa sen käyttäytymiseen hermostuneelle Keroselle.

Päivi Strandénin kanssa olemme kirjoittaneet kohta kuuden vuoden ajan joka päivä blogin päivässä. Niitä on siis pari tuhatta. Lähes kaikki on luettavissa tästä. Suurin yksittäinen lukijamäärä on ollut Päivin kirjoituksella thaimaalaisen ajokortin hankinnasta. Nämä kaikki kirjoituksemme ovat kaikkien vapaasti käytettävissä. Mukaan luettuna lehdet ja muut kaupalliset julkaisijat.

Thaimaan Suomalainen lehti ilakoi aikoinaan, kun sen kirjoitus saavutti lehden lukijamääräennätyksen. Joka oli hyvän jutun lisäksi sen ansiota, että jaoin sen monipuolisesti Facebookissa. Se oli silloin, kun lehden päätoimittaja ei osannut käyttää Facebookia. Gizmo kysyy myös onko järkevää raahata mukanaan aparaattia, jonka vuoksi jonkun pitäisi venyä 10 000 ilmaiseen työrupeamaan vuodessa. Minä taas kysyn onko kysyjä sitä kysyessään järkevä vai jonkun oluen tai driksun ottanut? Siitäkin tiedän jotain, sillä aikansa minun pakkoni oli kolpakko.

maanantai 7. elokuuta 2017

Ravintolapäivään valmistautuessa

päivis: Ravintolapäiviä on Suomessa vietetty keväästä 2011 alkaen. Seuraava ravintolapäivä toteutetaan 20.8. Silloin olemme Liisan kanssa valmistautuneet pistämään Hyrylän torille pystyyn oman vegaanisen telttaravintolamme. Kuppilamme aukeaa puoliltapäivin.

Olin juuri bongannut netistä nyhtökaurakeittoreseptin, kun keksin, että kohtahan vietetään taas ravintolapäivää. Jos joku ei tiedä, mikä se on, voin kertoa, että se on päivä, jolloin kuka tahansa voi perustaa päiväksi oman ravintolan. Silloin ympäri maailman ihmiset laittavat tarjolle kuka mitäkin syötävää.

Oma kokemukseni ravintolapäivistä rajoittuu pariin käyntiin tutussa yksityiskodissa, jossa syötiin hyväntekeväisyyden merkeissä lämmintä ruokaa ja jälkiruokaa kahvin kanssa. Kerran olen testannut Käpylän seurakunnan aasialaisia ravintolapäivän herkkuja. Toivon mukaan Hyrylän torille tulee paljon muitakin samalla asialla olevia ja tietysti paljon ravintolapäivästä innostuneita asiakkaita.

Meidän ravintolassamme tarjotaan vegaanista syötävää. On saaristolaisvaikutteista nyhtökaurakeittoa ja saman henkistä leipää tai sämpylöitä. Sämpylöiden muodosta ei vielä ole ihan varmuutta, sillä koeversiot eivät uunissa toimineet ihan niin kuin piti. Maku tosin on aivan super.


Jälkiruokana tai muuten vain nautittavaksi on telttaravintolassamme tarjolla kahvin tai teen kanssa muffinsseja, joiden erikoisuutena on muffinssin sisään leivottu Oreo-keksi. Oreo-keksit taas ovat makupaloja, joiden arvon jokainen tinkimätön vegaani tuntee ja tietää.

Vegaaniset herkkumme sopivat hyvin myös niille, jotka jostain muusta syystä eivät halua tai voi käyttää maitotuotteita. Eilen toteutimme koelounaan. Jälkiruoan lisäksi myös keitto ja leipä saivat kehut normaalisti sekaruokaa syöviltä eli sekaaneilta koemaistajiltamme.

Herkkujemme menekki on täysi arvoitus. Ihan hirveän suurta määrää ei oikein uskalla valmistaa, mutta minkään säälittävän pienen kattilankaan kanssa torille ei mielestäni ole asiaa. Sama koskee herkkumuffinssejamme. Niin pitkään myydään kuin syötävää riittää. Tai ainakin klo 17 saakka.

sunnuntai 6. elokuuta 2017

Usain Bolt, Mika Myllylä, Justin Gatlin ja Matti Nykänen

jormas: Joskus tulee tartuttua blogiaiheisiin, jotka alkuun tuntuvat kovin suurilta. Kuten tänään. Aiheesta innostuin, kun joku kirjoitti Faceen kommentin, että ei arvosta doping-Gatlinia. Se pysäytti ajattelemaan, kun Lontoon MM-kisojen yleisö buuasi Gatlinille. Kun Usain Bolt otti hänet kainaloonsa ja sanoi: "Onnea. Olet tehnyt tämän eteen paljon työtä. Et ansaitse näitä buuauksia." Justin purskahti itkuun.

Otsikon urheilijoilla on myös eroja. Puolet on kärynnyt dopingista ja puolet ei. On heillä yhteistäkin. Ehkä halu voittaa, halu olla lajissaan maailman paras, on yksi niistä. Voittamisen vimman lisäksi tarvitaan muutakin. Kurinalaisuutta ja ehkä annos narsismia lienevät oivia ominaisuuksia. Koska nykyään urheillaan myös työksi ja siitä tulee leipä itselle ja monelle muulle, on narsismin sukulaisuudella, halulla olla esillä ja palvottu oma sijansa.

Matti Nykäsen tunnen jollain lailla, Mika Myllylää en tuntenut lainkaan. Matin veli sanoi kerran minulle. että Matti ei halunnut muuta kuin hypätä. Ehkä ilman sitä Matti olisi ollut Jyväskylässä ensisuojan asukas. Toisaalta mikäpä siinä, sillä yösijan se tarjosi joskus Kari Tapiolle ja monelle muulle, jotka ovat luotuja kulkemaan.

Luulen, että Mattia veti mäkihyppyuransa alussa puoleensa vain ja ainoastaan ilmalennon mukana tullut jännitys. Näin ajattelen siksi, että vaikka en harrastanut mäkihyppyä, harrastin mäkien laskua. Siihen Hyrylän seudun hiekkakuopat antoivat Etelä-Suomessa ainutlaatuisen mahdollisuuden. En sano, että olin seudun paras, mutta varmasti kahjoin tai hulluin. Oli monia rinteitä, joista ei laskenut kukaan muu. Kun sellaisen laskun pysyi pystyssä, pienen mittapuun suosio ja ihailu kieltämättä imarteli.

Matin elämää olen pohtinut jonkun kerran myös hänen taustajoukoissaan. Siitä hän ei tiennyt mitään eikä taida tietää vieläkään. Yksi vaihe oli, kun Matti itse ja hänen läheisensä yrittivät saada alkoholinkäytön loppumaan tyystin tai vähintäänkin hallintaan. Matin elämää laulajana sen sijaan pohdin monesti Irwin Goodmanin kanssa, jonka kanssa kuljin kappaleen matkaa. Antti sanoi usein, että ymmärsi Mattia monellakin tavalla. Eikä vähiten siksi, että kumpikaan ei osannut laulaa. Irwin sanoi Matilla olevan vaikeampaa siksikin, että "se ei osaa tehdä hittejä".

Mutta takasin alun face-kommenttiin. Mika Myllylä on sellainen, jonka tarina on surullinen, mutta myös opettavainen, jos sen joku osaisi kertoa. Mika antoi urheilulle kaikkensa. Mutta tarinassa on muutakin, sillä hän oli tunnustava kristitty. Joka kiitti Jumalaa Usain Boltin lailla, kun oli voittanut kisan. Ehkä he kokivat rukouksensa tulleen kuulluksi. Mutta miten sen kokee kuolemansairas, joka yhtäaikaisesti rukoilee paranemista tai edes kivutonta päivää? Miten hän kokee Jumalan, joka antaa Boltille ja Myllylälle maallisen, kirkkaimman mitalin, maallista kunniaa ja maallista mammonaa, mutta toiselle ei edes kivutonta päivää?

Miltä mahtaa tuntua, kun Jumalaan uskovalle miehelle ei riitä ylhäältä mielestään saatu mainen glamour, vaan hän lähtee hakemaan lisäpotkua dopingin avulla? Kun tästä käry käy, pitäisikö tuntua vain ja ainoastaan siltä, että Luojani palautti vilpillisen urheilijan oikealle tielle? Kun tälle tielle jatkopoluksi tulee päihteet ja ennenaikainen kuolema, koen että ihminen, sellaisena kuin Luoja hänet loi, on yrittänyt parhaansa ja antanut kaikkensa. Tätä minä arvostan.

lauantai 5. elokuuta 2017

Leppoisa lauantaipäivä

päivis: Lauantai mennä hurahti sekalaisen puuhastelun merkeissä. Aamun lehtien lukuun oli vielä mukavasti aikaa ja sen päälle tietysti käytiin uimassakin. Uuden laiturin myötä aamu- ja muihinkin uinteihin on useimmiten liittynyt istuskelu laiturilla. Aika monena päivänä olemme tänä kesänä saaneet uimareissuillamme nähdä myös Jokilammella asustelevan harmaahaikaran. Niin tänäänkin. Istuskelulle ei ainakaan aamuisin ole kohta enää aikaa, kun loma vääjäämättä loppuu tähän.

Olen jo pitkän aikaa valmistautunut henkisesti 20.8. Hyrylän torilla pidettävään Ravintolapäivään. Perustamme sinne Liisan kanssa vegaanista syötävää tarjoavan ravintolan. Tänään otin mainosta varten kuvan ravintolamme toisesta kyltistä, jossa kerrotaan, mistä on kyse. Liisan on tehnyt suuren työn leipomuksia testatessaan. Minun vuoroni on keittää huomenna saaristolaissopasta koeversio.

Vieraitakin kävi tänään. Kulunut viikko on ollut siinä mielessä poikkeuksellinen, että meillä on käynyt paljon vieraita. Tämän päiväisiä vieraita varten paistoin aamulla mustikkapiirakan. Itse poimituista, melkein kesän ensimmäisistä mustikoista.

Hieman surullisina olemme seuranneet Mustista, toista pihakaniamme, jolta näyttää kaveri kadonneen. Ruskiksesta ei ole kahteen päivään minkäänlaista havaintoa. Yleensä kaneistamme Mustis on se, joka välillä katoaa omille reissuilleen.

Samaan aikaan iloksemme toinen vapautusoperaatioon osallistuneista rusakoista sen sijaan näyttää jäävän pihapiiriimme. Useammankin kerran päivässä se tulee aivan päätyikkunamme alle mutustamaan leikattua nurmikkoa.

Ainakaan vielä kanien ja rusakon välille ei ole syntynyt ystävyyssuhdetta. Sitä tietysti odotamme, ja varsinkin nyt, kun harmillisesti näyttää siltä, että Ruskikselle on tapahtunut jotain ikävää.

Illansuussa kävin vielä poimimassa puoli litraa mustikoita. Muutama vadelmakin oli jo kypsynyt. Aamulla syömme mustikoita riisipuuron kanssa. Keitin illalla puuron valmiiksi riisikeittimellä, jota en vähään aikaan olekaan käyttänyt. Luulen, ettei riisipuuroa tulisi keiteltyä ilman Thaimaasta tuomaamme keitintä. Niin helposti puuro palaa pohjaan tavallisessa kattilassa.

Muuten ilta sujui taas uinnin merkeissä ja hirveää, mutta laadukasta väkivaltaviihdettä katsellessa. Löysimme HBO Nordicilta joskus aikaisemminkin katselemamme Banshee-sarjan, johon on tullut uusia kausia. Sen vastapainoksi voi ennen nukkumaan menoa rauhoittua hetken aikaa vaikka Lontoon MM-kisoja katselemalla.