Liikettä, hetkiä ja kohtaamisia Thaimaassa

päivis: Pelle Miljoona lauloi aikoinaan levylle, että moottoritie on kuuma. Thaimaassa kaikki tiet ovat kuumia. Moottoritielle meillä ei kaksipyöräisellä, ei vaikka kuinka alla on uutuuttaan kiiltävä Harrikka, edes ole asiaa, joten tänään valitsimme gps:stä reitin, joka opastaisi meidät oman maakuntamme pääkaupungin (tämä on puolittain arvaus) laitamille, jossa ruotsalainen Michael J. Baines hoivaa ja ruokkii tyylikkäällä tavalla sikäläisiä kulkukoiria. Tiedossa oli mennen tullen ajoa välillä kovinkin ruuhkaisella Sukhumvithilla, jossa menoa muun liikenteen lisäksi hidastavat lukemattomat liikennevalot.

Perille päästyämme ajoimme hämmentyneinä lähes ympyrää, kun gps näytti selvästi oikeaa paikkaa, mutta koirista tai aidatusta koiratarhasta ei ollut hajuakaan. Oli kuitenkin ravintola, jonka terassilla lounasti joukko farangeja tai falangeja, kuten meitä ulkomaalaisia täällä kutsutaan. Kipaisin kysymään neuvoa. Tuttuun tapaan tiedustelin ensin, että puhuvatko rouvat ja seurassaan ollut herra englantia. Toinen naisista myönsi puhuvansa. Noinkohan?

Selitin, että etsimme ruotsalaista Michaelia, jolla pitäisi olla juuri suunnilleen tässä kohtaa koirille tarkoitettu paikka. Eikä mitä. Englannintaitoinen alkoi änkyttää, että mikä dog. Mitä tarkoitan? Toinen, joka ei kehunut englannin kielellään, ruotsinsi, että hund. Olivat siis ruotsalaisia. Vaihdoin kieltä.

Vaikka väittivät, etteivät ole paikallisia, tuntuivat kuitenkin tietävän hyvin, että suljetun naapuriravintolan omistaja on Michael ja hänen entinen työntekijänsä kantaa selkä vääränä ruokaa pöytiin näille ruotsalaisille. Eivät he toki asiaa ihan näin ilmaisseet, mutta asioita tarkkailevana tein tällaisen huomion. Nuori ja pieni thaikkutarjoilija pyöräytti nopeasti paperille Michaelin puhelinnumeron, jonka sitten kadun toisella puolella seistessämme huomasimme suurin numeroin myös Michaelin entisen ravintolan myynti-/vuokrausilmoituksissa. Mutta kun Michael ei vastannut, piti keksiä muita konsteja.

Koirat pitävät mietä liikkeellä. Jouluaattona Jorma kävi ruokkimassa tuttua
koiralaumaa Köyhien rannaksi kutsumassamme paikassa. Itse olin samaan
aikaan vapaaehtoisena auttelemassa Meowin koiratarhalla.

Puhelimesta löytyy nykyään monenlaista informaatiota internetin avustamana. Niin löytyy Michaelista ja hänen koiristaankin. Pari erehdystä Miccelle kuitenkin on käynyt sivuja päivittäessään. Ensimmäinen on tietysti tuon entisen ravintolan osoitteen jääminen sivuille ja toinen on oikeaan osoitteeseen liittyvien numeroiden pyörähtäminen väärään järjestykseen. Tuurillamme tietysti valitsimme kahdesta vaihtoehdosta sen väärän, joka jollekin on kuitenkin oikea. Päätimme kokeille tuota paikkaa, sillä se olisi paluumatkamme varrella. Kotiin oli jo syytä kääntyä, sillä olimme yli 50 kilometrin päässä Pattayalta ja iltapäivä oli jo pitkällä.

Jossain kohtaa Jorma huikkasi minulle, että tuossa se paikka oli. Gps oli siis jälleen opastanut oikein, mutta siinäkään kohtaa ei ollut tietoakaan koirista tai koiratarhasta. Sujuvasti jatkoimme kohti kotia.

Vaikka koirat jäivät tänään näkemättä, minun kannaltani päivän kruunasi lounas. Kävimme nimittäin lähes paluureitin varrella olevan Pattaya Tai -kadun kasvisravintolassa, jossa huoletta voi tilata mitä vain. Kaikki on kasvista, moni annos jopa vegaanista. Tunsin olevani kovinkin ravintolan vakioasiakas, kun tarjoilija kysäisi tuttavallisesti, että how are you today? Olisinkohan vastannut että hungry?

Koirana koirien joukossa

päivis: Olen koiratarhan vapaaehtoisena kutakuinkin harrastelija, amatööri. Alkujaan Meowin tarhalle ensimmäistä kertaa mennessäni sanoinkin, että minulle täytyy antaa tehtäviä. En oikein omin nokkineni tiedä, mitä tulisi tehdä. Nyt olen oppinut kiinnittämään huomiota muun muassa siihen, missä tarvitaan kuppiin lisää vettä tai pitäisikö jotain petipaikkaa vähän siivoilla. Jonkin aikaa meni, että edes ymmärsin, mistä voi ottaa koirille tarkoitettua vettä.

Ensimmäisinä kertoina siellä käydessäni kovastikin mielenkiintoinen tehtävä oli punkkien nyppiminen pennuilta. Osa niistä on ollut yhteistyökykyisiä, osa on pannut kovasti hanttiin. Toimenpiteeseen on kuulunut myös lääkkeen laittaminen punkkiherkille alueille.

Koirien kanssa on mukava olla, koska niille voi puhua mitä kieltä tahansa. Itsestä riippuu, uskooko niiden ymmärtävän vai ei. Välillä olen laulanutkin niille.

Isompia koiria olen vain rapsutellut silloin, kun ne ovat sitä selvästi tahtoneet. Kerran minun piti tupsutella mahdollisimman monen koiran päälle punkkien ja kirppujen torjuntajauhetta. Se oli kyllä melko koominen esitys, sillä useimmat koirat läksivät livohkaan, kun huomasivat minun lähestyvän jauhepurkin kanssa. Kukaan ei kuitenkaan käyttäytynyt vihamielisesti ja lopulta suurimmalla osalla oli ainakin ripaus valkoista jauhetta turkissaan.

Meowin nykyään noin 130 (!) koiran laumaan mahtuu kaikenlaista hännänheiluttajaa. Koskaan en kuitenkaan ole tuntenut pelkoa niiden joukossa, vaikka ne välillä ärhentelevät kovastikin toisilleen. Tai osa tekee sitä. Silloin pysyttelen loitommalla tai yritän komentamalla saada tilanteen ohi. Meowiahan ne tietysti tottelevat, mutta joskus olen ollut paikalla yksinkin ja joutunut selviämään rähinöistä. Oikeasti ne hoitavat vihamielisyytensä itse, eipä siinä ihmistä tarvita.

Hyvin usien olen tuntenut koirien keskellä ollessani, että olen koirana koirien joukossa. Koen jonkinmoista tasavertaisuutta niiden kanssa. Olen niiden reviirillä, johon ne ovat päättäneet hyväksyä myös minut. Niin ystävällisiä ne kyllä ovat kaikille, että kenenkään ei varmasti ole pakko kääntyä pois Meowin luokse mennessään. Ellei sitten kertakaikkiaan pelkää välillä äänekästäkin laumaa.

Tätä hetkeä en varmaan unohda koskaan. Toimme loukkaantuneen koiranpennun
Meowin hoteisiin ja siitä alkoi Cryn pitkä ja vaivalloinen toipuminen leikkauksineen
ja sen jälkeen uudelleen kävelemään opetteluineen.

Kirjoitin äskettäin käynnistä eläinsairaalassa Cry-pennun kanssa. Kun istuin saksalaisen auton kyydissä (on toisarvoinen asia, kuka autoa ajoi tai kenen se oli) minulle tuli liikuttavan herttaista Crytä pidellessäni tunne, että voisin istua koiranpentu sylissäni vaikka tuhannen kilometrin matkan. Siinä hetkessä oli jotain sellaista, jota en missään muualla ole kokenut.