Sivun näyttöjä yhteensä

tiistai 26. helmikuuta 2013

Thaimaa

Näillä lennämme ilman välilaskua Singaporen kentälle
jormas: Tänä päivänä on tehty viime silauksia sinne ja tänne sekä tehty myös joitakin Duokodin hankintoja.
Edessä on Aasiaan parin kuukauden reissu, josta suurimman osan vietämme Thaimaan Pattayalla entiseen tapaan.
Ohjelmassa on kuitenkin nyt ainakin Singapore, jossa käymme mennessä ja tullessa. Mahdollisuuksien rajoissa on myös Malesia ja ehkä jotain muutakin.
Parin kuukauden ajan blogijutut painottuvat siis Aasian auringon alla tapahtuviin, mitä ne sitten lienevätkään.
Tänä iltana taksi hakee meidät Jokilaaksosta ja matka alkaa. Meillä molemmilla on tällä kertaa oma lentokone, joilla on tarkoitus lennellä peräkkäin ja rinnakkain sekä muissa muodostelmissa, jos matkalla niitä ilmenee..

maanantai 25. helmikuuta 2013

Muistui mieleen kasvihuone

päivis: Vanha kaveri lähetti sähköpostia Jyväskylässä aloittavasta kaupunkiviljelykerhosta. Oli pitänyt tallessa pari ikivanhaa ottamaani kuvaa, jotka muinoin julkaistiin jossain puutarha-alan lehdessä. En millään meinannut muistaa, että olen ne edes ottanut, mutta muistin sitten kun muistuteltiin.

Niinhän me tosiaan osuuskunta Suunnitteluverkko A4:n vuosien aikana teimme: kirjoitimme juttuja, teimme töitä ekologisten konttorien eteen ja suunnittelimme muun muassa esitteitä. Varmaan mainioin niistä oli Saaristokaupunginosa Säynätsalon matkailuesite. Arkkitehti- ja insinöörihommiakin A4 teki. Jokainen pääsi toteuttamaan niitä asioita, joita osasi ja halusi. Mutta historiaa on sekin lafka.

Tämän kuvan oton jälkeenkin on tullut vielä paljon lunta,
mutta edelleen kasvihuone näyttäisi olevan kunnossa.
Oma kasvihuone tuli sähköposteilusta mieleen. Mehän vielä lämmittelemme huhtikuussa Thaimaassa ja Singaporessa, kun kasvihuonetta pitäisi olla jo täyttä häkää valmistamassa alkavaa kasvukautta varten. Onneksi on tietysti olemassa ammattilaisten valmiiksi kasvattamia taimia, jotka pitää vain istuttaa kasvihuoneeseen. Tosin viime vuonna ainakin tomaatin taimet pääsivät tilapäisesti loppumaan. Ehkä on hyvä, ettemme olekaan liian ajoissa asialla, sillä viime keväänähän onnistuimme palelluttamaan joukon taimia. Opimme kantapään kautta, että taimia ei kannata jättää ulkosalle, jos yöksi on tiedossa hallaa.

Kasvihuonetta rakentaessamme mietimme, miten pitäisi suhtautua rakennuksen katolle satavaan lumeen. Saimme monenlaisia neuvoja: ei tarvitse tehdä mitään, pitää luoda lumet pois katolta ja kannattaa laittaa pressu katolle, jotta lumi luistaa omia aikojaan maahan. Valitsimme keskimmäisen neuvon eli lumet on hellävaraisesti luotu katolta alas tai ehkä liu'uttaminen on paremmin asiaa kuvaava termi. Vielä ei voi tietää, onko lumi tehnyt kasvihuoneeseen vaurioita, mutta eiköhän sekin selviä keväällä.

sunnuntai 24. helmikuuta 2013

Ristomatti Ratia ja Davide Lamparelli

jormas: Jatkan Merikontikodin sisustamisesta päiviksen innoittamana. Koska luomme myös mielikuvia ja laatuakin pitää olla, niin mikäpä on oivallisempi tapa tuoda sitä esiin kuin Ristomatti Ratia ja Davide Lamparelli, jotka ovat suunnitelleet juuri meidän henkeemme ja kotiimme sopivat hanat.
Suunnittelua on innoittanut kuikan siluetti ja aaltojen hiomat rantakivet. Mukava on siis hanoja availla ja antaa yli sata metriä syvän porakaivoveden solista, vaikka se tuodaankin erillisessä yli tuhannen litran säiliössä.
 
Myös oleskelutilojen lattiapäällyste on valittu. Sen valmistaja on Tarkett. Maton etsimiseen käytimme tunottomasti aikaa ja polttoainetta ja kävimme nettiä apuna käyttäen käytännössä kaikki valtakunnan myyjät läpi.
 
Kostean sekä teknisen tilan matotamme myös. Siinäkin valmistaja on Tarkett, mutta materiaali vastoin oleskelutilan solumuovi- tai kumipohjaa on täysviinyliä.
Suihkuhuoneen seinät on tarkoitus vesieristää siten, että pinta olisi niin sileä, että voisimme laittaa esimerkiksi yhdelle seinälle Duokodin henkeen istuvan tapetin. Tämän mahdollistaa suihkukaappi, jolloin kylpyhuoneen ei sinällään tarvitsisi olla vesitiivis.
 
Päiviksen mainitsemat ulkovalot ovat hyvinkin sirot ja kauniit, sillä niiden tarkoitus ei ole valaista työvalon tai valonhettimen tapaan koko pihaa, vaan luoda sisäänkäynteihin tunnelmaa ja sen verran valoa, että löytyy porras ja avaimelle paikka.
Valaistus sisällä on vielä avoin asia, joka on ratkaistava silloin, kun olemme pallon toisella puolella. Mutta sitä varten on netit ja skypet, joten eiköhän tämäkin tehtävä hoidu ajallaan.
 
Yhteen päätyyn tulee koko sen mittaiset kolme lasi-ikkunaa lattiasta kattoon. Siinä olevat konttiin kuuluvat konttiovet jätämme eristämättä ja päällystämättä. Niiden kiinni ollessa se onkin ainut paikka, joka kertoo sisällä, että olemme merikontissa.
 

lauantai 23. helmikuuta 2013

Merikonttikodin sisustus jatkuu

päivis: Tänään on hankittu materiaalit ja muut tarvikkeet, jotta Duokodin rakentaminen etenee, vaikka emme olekaan paikalla. Se tarkoitti peräkärryllistä tavaraa. Matot asuinhuoneisiin, tekniseen tilaan ja kylppäriin ovat nyt Samarian hallilla Vihdissä. Siellä on myös suihkukaappi, josta ajattelimme, ettei se voi olla hyvä, koska oli niin halpa. Aika näyttää.

Ostimme myös kylppäriin pesualtaan, lasisen puolipallon. Keittiöön tuli hankittua kaksi pyöreää allasta, joista toinen on aivan matala ja sen päällä on puinen leikkuulauta. Yhtä hyvin se toimii laskualustana, joka pitää olla lieden vieressä. Lieden toiselle puolelle tulee astianpesukoneen päälle taso, jonka materiaalin myös valitsimme tänään.

Lisäksi ostimme kolme ulkovalaisinta, yhden jokaisen oven viereen. Ulko-ovia meille tuleekin 50-neliöiseen asuntoon ihan hulppeasti.

Duokoti on edistynyt tästä tilanteesta, joka on kuvattu pari
päivää sitten. Perällä näkyvään päätyyn tuleva tekninen
tilakin on jo eristetty seinällä kylppäristä.
Vihdissä ei aina ensisilmäyksellä huomaa, että rakentaminen on edennyt. Tosiasiassa edellisestä käynnistä edistystä on tapahtunut muun muassa eristämisen osalta ja tekninen tila on erotettu seinällä kylppäristä. Teknisen osan ja kylppärin väliin tulee vielä eristettä, joka toivon mukaan vaimentaa vesipumpusta lähtevää ääntä. Sosiaalikontissa sen ääneen on jo tottunut, mutta on tietysti kiva, jos Duokodissa pumppu ei ole niin äänekäs. Sähköjohdoillekin on varmaan jo tehty kaikki putkitukset valmiiksi. On oikeastaan vähän sääli, että emme ole näkemässä sisustamista, mutta varmaan on ihan yhtä mukavaa, kun seuraavan kerran pääsemme käymään Vihdissä, Duokoti on jo lähes valmis.

perjantai 22. helmikuuta 2013

Sininauhasäätiö vai Sininauha-Asunnot, asumispalvelusäätiö

jormas. Enpä ole pieneen aikaan kirjoittanut työnantajastani mitään, en kielteistä enkä myönteistä, joten nyt on sen aika. Sinällään mielipiteelläni olisi voinut olla sijansa muuallakin kuin blogissamme, mutta koska Sininauha-konsernin kulttuurin ei kuulu sanoa julkisesti eikä paljon muutenkaan itsestään kritiikin sanaa, niin olkoon foorumi siihen tällä kertaa tämä blogi.

Meillä on pomot ja vähän muutkin työntekijät vaihtuneet tiuhaan tahtiin viime vuosina. Ja kun ainakin jotkut keillä on edes vähän aikaa vallan murusia käytössä, haluavat jättää jälkensä, eivät jäljet ole kaikkien mielestä vain hyviä eikä edes asiaa eteenpäin vieviä.

Näistä yksi on Sininauhasäätiön nimenmuutos. Ennen Sininauha-perheeseen kuului yhdistyspohjainen Sininauhaliitto, osakeyhtiöpohjainen Sininauha Oy ja säätiöpohjainen Sininauhasäätiö. Mielestäni simppeliä ja loogista. Vaan ei kaikkien mielestä, joten tilalle on tulossa Sininauha-Asunnot, asumispalvelusäätiö.

Kun säätiön slogan aikoinaan oli tuetun asumisen, tuetun tekemisen ja tuetun olemisen osaaja ja edelläkävijä, niin neutraali Sininauhasäätiö istui nimeksi vallan mainiosti. Yllä mainittu slogan lisäksi toi esiin kolme toiminnan keskeisintä asiaa.

Kuntouttava työtoiminta, opiskelu, vapaaehtoistyö, kannustin- ja aktivointirahapohjainen tekeminen sekä vastuunkanto olivat niitä tuetun tekmisen muotoja.

Asuntot, joissa asuu tavalla tai toisella tukea tarvitsevia, olivat tuetut asumisen kulmakivi.

Ja viimeisenä itse asiassa kaikkein vaikein, eli tuettu oleminen, jota varten on vuosikymmeniä kehitetty päiväkeskustoimintaa. Päiväkeskukset ovat tekemisen lisäksi antaneet ja tarjonneet paikan, johon voi kuulua ja jossa voi vaan olla ja levähtää tai peräti viihtyä tekemättä mitään.

Miksi tämä viimeinen on sitten se kaikkein vaikein? Monelle isälle ja äidille, mutta miksei muillekin, ole kovasti tuttu lausahdus, että "äiti äiti tai isä isä, mulla ei ole mitään tekemistä." Myös moni nuori, ja vanhempikin on muuttanut elämän rytmiään juuri hyödyksi olemisen puutteen vuoksi sellaiseksi, että he elävät öisin ja nukkuvat päivät. Ja yön tekemiset ovat sellaisia, jotka eivät päivänvaloa kestäisikään. Nimittäin "olemisen sietämätön keveys" on aivan totta. Jos ihminen ei koe olevansa millään muotoa tarpeellinen tai hyödyksi jollekin, nakertaa se itsetuntoa tehokkaalla ja salakavalalla tavalla.

Sininauhasäätiön uusi nimi hukkaa tämän moniammatillisen tekijän profiloinnin mahdollisuuden ja jatkossa Sininauha-Asunnot, asumispalvelusäätiö näyttäytyy ulospäin nimensa puolesta vain ja ainoastaan vuokra-asuntojen ylläpitäjänä. Harmi...

torstai 21. helmikuuta 2013

Sosiaalikontti jää vaikka merikonttikoti tuleekin

päivis: Kahteen merikonttiin rakennettavasta Duokodista tulee melkein niin kuin mikä pienkoti tahansa. Siinä on keittiö, olohuone, makuuhuone ja työhuone. Jonkinlaista vaatehuonettakin on tiedossa. Nämä kaikki tosin ovat yhtä yhtenäistä tilaa ilman väliseiniä. Seinän takana on vain kylppäri. Rinnakkain olevissa pitkissä konteissa on tietysti pitkää seinäpintaa, mutta kummassakin on reilun kokoinen aukko, joka tekee kodista avaranoloisen.

Kylppäriä on viime päivät mietitty kovasti ja yksi käsittämätön havainto on ollut, ettei mistään rakennustarvikeliikkeestä näytä löytyvän vaihtoehtoja seinälaatoille. Ennen vanhaan monet kylppärit verhoiltiin muovimattoa ohuemmalla, mutta tapettia paksummalla seinämateriaalilla. Ne nyt olivat mitä olivat, mutta luulisi, että niistäkin olisi innostuttu kehittämään nykyaikaisia versioita. Mutta eipä vain ole.

Toinen ihmetys on olleet muovimatot. Kaikissa liikkeissä niitä ei enää edes ole. On vain pieniä näytepaloja, joista pitäisi osata valita ja sen jälkeen tilata haluamansa määrä mattoa. En yhtään ihmettele, että muovimattojen käyttö on kokenut inflaation. Muuksi sitä ei kai voi nimittää. Mattomallit ovat sitä paitsi aika omituisia. En ymmärrä, miksi muovimaton pitää näyttää parketilta tai laminaatilta tai joltain epämääräiseltä laatalta. Miksi muovimattoja ei voi suunnitella näyttämään joltain ihan omanlaiseltaan? Tänään tosin iskimme silmämme ehkä Lontoon katuja esittävään katukarttamuovimattoon. Päätimme kuitenkin nukkua yön yli ennen kuin teemme päätöksen. Valkopohjainen matto ei ole ollenkaan sitä, mitä alkuun lattialle on ajateltu laittaa.

Olemme taipumassa ajatukseen, ettei Duokotiin tule pesutornia, vaikka sille onkin paikka varattuna kylppäristä. Pesutornin puuttuminen tekisi tilan tietysti vähän väljemmäksi, ja kun meillä jo nyt on testattu puolitoista vuotta sosiaalikonttia ja sen pesutornia, olisi vähän harmi jättää se vaille käyttöä. Ei ole ollenkaan hankalaa hoitaa pyykinpesua erillisessä rakennuksessa. Edelleenkin aika moni käyttää kerrostalon pyykkitupaa sen sijaan, että kotona kylppärissä olisi pesukone. Vanhojen talojen kylppärit ovat sitä paitsi usein niin pieniä, ettei niissä edes ole tilaa ylimääräisille laitteille.

Olemme muuten pitäneet tiukasti kiinni siitä, että sosiaalikontin pesuaineet ovat biohajoavia. Sitä ne ovat aina hiushoitoaineita myöten. Yhden käytännön ongelman olen tästä periaatteesta kiinni pitämisestä löytänyt: kaikki pyykit eivät näytä tulevan niin puhtaiksi kuin toivoisi. Siihen on tietysti ratkaisu: sappisaippua. Mutta kun ei sekään aina tunnu tehoavan. Jotkut liat eivät ilmeisesti lähde puhtaaksi muuten kuin räjäyttämällä ja sehän taitaa olla vain sanonta.
 

keskiviikko 20. helmikuuta 2013

Henkilötietolaki ja henkilörekisteri

jormas. Lehdessä oli pari päivää sitten juttu, että saako joku lainata toisen tekstiä netistä julkaisutarkoituksessa ja niin edelleen. Elämän aiheesta oli nostanut joku turhantapainen julkkis tai julkimo. Taisi olla Julkisen sanan neovosto, joka lausui asiasta, että kyllä saa lainata.

Vaikka tämä ei asiaan ainakaan suoraan liity, jäin pohtimaan muun muassa Facebookia ja sinne ihmisten keräämiä tietoja kavereistaan ynnä muista tutuista ja tuntemattomista. Meillä nimittäin on henkilötietolaki, joka sanoo aika kattavasti henkilörekisterin pitämisestä, sen lainalaisuuksista sekä vastuista. Se sanoo muun muassa, että jos valvot nauhoittavien kameroiden avulla vuokratalosi pihaa, pidät henkilörekisteriä, jolloin sinun on tehtävä tästä asianmukainen ilmoitus rekisterinpitäjineen.

Vaan miten tosiaan lienee minun Facebook osoitteistoni ja tiedostoni ystävieni harrastuksineen ja mitä kaikkea siellä voikaan omassa rekisterissäni olla. Näihin tiedostoihin voi nimittäin määrätyin edellytyksin olla mahdollisuus myös muilla, josta esimerkkinä on kotisivuilleni tai näyttöruudulleni silloin tällöin, vaikkakin automaatin ilmoittamat vinkit, että tunnetko näitä ja niin edelleen.
Ja vaikka muut eivät tietoihin käsiksi pääsisikään, niin pidänkö henkilötietolain mukaista rekisteriä ystävistäni ja tutuistani, sillä ne ovat, kuten aiemmin mainitsin, muidenkin käytettävissä kuin minun. Ne siis eivät ole vain henkilökohtaiseen käyttöön tarkoitettuja osoitteistoja, vaan paljon muuta. Luulenpa, että joku myy tämän kautta keräämiään tietonippuja myös kohdennettuuun markkinointi- tai mainostarkoitukseen.

Minä siis luulen, että kyseessä on henkilrekisterin pitäminen, mutta siihen soppaan ei moni varsinkaaan virkansa puolesta halua näppejään laittaa, sillä siinä saattaisi olla suota tervottavaksi tulevillekin sukupolville.

Sinälläänhän asia taitaa olla kuitenkin aivan yhtä järjetön kuin oikeuden päätös uusista kunnallisvaaleista siksi, että ääniä on saattanut olla laskemassa ehdokas tai hänen sukulaisensa. Jääviys on tottakai, sen ymmärrän, mutta miksei lasketa äänet uudelleen taatusti jäävittömien toimesta, sillä äänestysliputhan on kuitenkin lainkin velvoittamana pidettävä tallessa?

tiistai 19. helmikuuta 2013

Merikonttikodin sisustusvinkit

päivis: Otsikko ei ihan päde tähän tekstiin. Duokodin sisustusta ei vielä täsmälleen ole suunniteltu. Jorman ajatus on, että sinne hankitaan parvisänky. Minua surettaa siinä se, että Niilo ei silloin pääse kömpimään meidän kainaloon, niin kuin se nykyään usein tekee. Sillä on varmaan nyt joku äitinsä puolelta tuleva geeni vallalla. Tosin ulkona se käyttäytyy hyvinkin terhakasti niin kuin jack russelin kuuluu. Niilon isähän on russeli.

Sisustaminen on vasta siinä vaiheessa, että pitää päättää lattiamatto, keittiön kaapinovien väri ja vetimet. Kaappien väri on kyllä jo valittu, se on kirkas punainen. Lattiamattojakin käytiin vähän katselemassa lauantaina. Kylppärin pintamateriaaleista ei uskalla sanoa vielä mitään. Sen verran ajateltiin, että kylppärin allas voisi olla pyöreä. Esteettömyysvaatimusten vuoksi kylppäriin ei ole suunniteltu suihkukaappia, mutta jälkikäteen sen saatamme kuitenkin hankkia.

Takkahan on jo Selkissä odottamassa ja siihen liittyvät hormit tulivat sinne eilen.

Keittiön kaapistot on olleet oikeastaan ainut asia, joka on vaivannut mieltäni. Tai olen nähnyt mörköjä niiden suhteen. Olen pelännyt, että joku päättää mitään kysymättä hankkia sinne "kartanomalliset" ovet. En tiedä, mikä olisi oikea termi. Peiliovat on kai sinne päin. Olisi kauhea tyylirikko laittaa merikonttiin maalaisromantiikkaa edustava sisustus. Mutta ehkä sekään ei olisi niin paha, jos maalaisromantiikan laittaisi oikein överiksi. Se ei tosin taida edustaa meidän kummankaan makua. Otin Amsterdamin-reissullamme kuvan merikonttikerrostalon seinässä olleesta suuresta julisteesta kuvan, jossa opiskelijaneitokaisen asunto oli suunnitelu juuri niin päinvastaiseksi kuin vain voi olla kristallikruunuineen ja rokokootuoleineen. Kuva näkyy yhtä huonosti kuin sulan reunassa jäällä tepasteleva sorsapariskunta pari päivää sitten, mutta näkyy jollain tavalla kuitenkin.
 


maanantai 18. helmikuuta 2013

Elämä on...

jormas: Iltalehden ja Keski-Uusimaan uutisointi ja sen mukana tullut julkisuus on ollut sangen mielenkiintoista märehdittävää. Kun peilaan sitä siihen, että asunnottomuusteeman ympärillä olen ollut monellakin tavalla julkisuudessa yli 30 vuoden ajan sekä myös itsekin kirjoitellut, niin Merikonttikoti on kiinnostavuudellaan ollut todella yliveto.

Palaute ja kysymykset ovat olleet innostavia ja niistä voi päätellä, että valtakunnassamme moni muukin on pähkäillyt saman aiheen ympärillä. Vaan se saattaa edelleen pitää paikkansa, että merikonteista tehtyjä asuntoja ei Suomessa ole, sillä mistään ei ole tullut viestiä, että nimenomaan Merikonteista tehty asunto olisi saanut valtakunnassamme rakennusluvan asunnoksi.
Varsinkaan vakituiseksi sellaiseksi. Tosin sitähän ei ole vielä meilläkään, joka ei ole niinkään Merikonttikodista kiinni, vaan mieluumminkin testauspaikasta Tuusulan Myllykylän Jokilaaksossa.

Tänään kuitenkin löimme osaltamme kiinni sen, että asuntomessuille meneminen ei ole enää meistä kiinni, joten meitä sitova verkko on kyseiselle organisaatiolle heitetty. Jos sponsoreita ei löydy lisää, menee omat ja naapurinkin siemenperunat, mutta kuten Dna sanoo, elämä on. Ja Matti, että se on lisäksi laiffii.
Jatkan kuvan muodossa  Merikonttikotien esittelyä, sillä mitä erilaisemmat oman tiensä kulkijat ympäri maailman ovat väsänneet niistä itselleen koteja. Kuvan rakennelma ei liene Pohjolan maista, sillä pakkasenkestävyys lienee heikonlainen.
Mutta  eläytyä voin asukkaaseen, joka on vähällä rahalla rakennellut itselleen persoonallisen kodin, jossa ainakin minä todennäköisesti  viihtyisin oivalla tavalla.
Me jatkamme omalla sarallamme ja pidämme blogimme lukijat enemmän tai vähemmän ajan tasalla.

sunnuntai 17. helmikuuta 2013

Kenelle merikontti sopii asunnoksi?

päivis: Merikonttikodin sopivuutta erilaisiin tarkoituksiin on paljon pohdittu. Tai siitä on ainakin puhuttu. Jos katsoo Container Atlas -kirjaa tai vähän googlaa suuren maailman merikonttiratkaisuja, vastaus on tietysti, että se sopii kenelle tahansa. Yhtälailla köyhälle ja rikkaalle. Merikontti taipuu vaikka minkälaisiin ratkaisuihin ja yksi yksinkertaisimmista on parhaillaan valmistumassa oleva Sinkkukoti.

Hesarissa oli muutama päivä sitten juttua nuoresta arkkitehtiopiskelijasta, joka visioi vanhoille, suurille omakotitonteille piha-asuntoja, yksiöitä, joissa voisi asua hänen mielestään kai kaltaisensa nuori ihminen. Miksi ei myös joku omakotitaloa asuvan lapsiperheen isovanhemmista, esimerkiksi? Silloin se toimisi eräänlaisena mummonmökkinä.

Arkkitehtiopiskelijan toive oli, että omakotitalojen pihayksiöt olisivat kaikki yksilöllisiä ulkomuodoltaan. Siksi merikonttikoti ei voi olla ratkaisu hänen ajatteluunsa, mutta se ei silti estä ajattelemasta, että merikonttikoti olisi nimenomaan ratkaisu vaikka siihen hetkeen, kun perheen aikuistuva lapsi haluaisi itsenäistyä, mutta ei kuitenkaan ole vielä valmis muuttamaan aivan omilleen. Ja sitten tosiaan se isovanhempi, joka ehkä möisi liian suureksi jääneen kerrostalokotinsa ja hankkisi tilalle merikonttikodin. Jäisi vielä rahaakin elämiseen.

Jorma mainitsi Iltalehden jutussa, että ajatus konttiasumisesta kääntyy helposti ihmisten mielissä laitapuolenkulkijoiden asuttamiseen. Ehkä he ovat hakeneet suojaa konteista, koska kuvitelma elää niin sitkeässä. Ja eräänkin kerran olen joutunut vastaamaan, että "kyllä, Duokotiin tulee ikkunoita, vieläpä aika monta". Niin kuin tulee Sinkkukotiinkin.

Huonosti näkyy, mutta näkyy kuitenkin, että
sorsapariskunta tepastelee jään reunalla.
Mutta loppuun ihan dokumentoinnin vuoksi tieto kevään (?) ensimmäisistä muuttolinnuista. Tänään Tuusulanjoella sillan pielessä uiskenteli ja tepasteli jäällä kaksi sorsaa, herra ja rouva. Saattavat kyllä olla vielä moneen kertaan tänä talvena suojan tarpeessa. Siihenkin tietysti merikontti voisi tarjota ratkaisun.

lauantai 16. helmikuuta 2013

Merikonttimaailmaa...

Vapise Kaisa Saarinen...
jormas: päivis pisti  tänään monot jalkaan ja monoihin sukset ja lähti sivakoimaan maittemme läpi kulkevaa hiihtolatua. Ja ei aikaakaan, niin metsän siimeksestä tupsahti kotipihaan hiihtäjätär päivis punaisine poskineen. Oli kuulemma ollut mukavaa.

Vaan toinenkin lumilajien harrastaja tai useampikin asustaa Jokilaaksossa. Nimittäin saukko tai saukot, sillä silmiimme emme ole vielä saaneet niistä ainuttakaan. Sen sijaan joen penkalla on siellä täällä jälkiä, kun ne laskeskelevat peffamäkeä sulaan Tuusulanjokeen.

Merikonttikotien saama julkisuun Keski-Uusimaan ja Iltalehden uutisten jälkeen on kaksin- ellei kolminkertaistanut blogikävijöidemme määrän. Sekin on mukavaa ja vielä mukavampaa on, että kävijöiden mukana on tullut kannustavia kommentteja. Ne ovatkin tarpeen, sillä monta mutkaa on on ollut matkassa ja on varmaan jatkossakin. Yksi niistä on raha tai oikeammin sen puute, vaikka sitä tiemmä painetaan koko ajan lisää monen maan voimalla. Mutta  sen kanavointi itselle tai yhdistyksemme käyttöön tuntuu olevan perin työlästä ja aikaa vievää puuhaa.

Koemme kuitenkin olevamme määrätyllä lailla voiton puolella, sillä Duo- ja Sinkkukodit valmistuvat varmasti. Aivan  yhtä vakuuttunein mielin olemme menossa ainakin toisen kodin kanssa Hyvinkään asuntomessuille, kun vaan saisimme jostakin kuljetussponsorin, joka hoitelisi huushollit sinne ja takaisin. Elämän tähden ry ei nimittäin ole kaupallinen yritys vaan yhtä kaukana siitä kuin yö on päivästä. Laitan tämänkertaiseen blogiin yhden palautteen kuvien muodossa ilman lupaa, mutta otan pois, jos niin halutaan tai vaaditaan.

Kas tässä: "Hei, sattui silmiin mielenkiintoinen juttu konttirakentamisestasi. Vihdin Selki on historiallinen paikkakunta elementti ja tilaelementtirakentamisessa. Kimmo Sahramaa rakensi sinne Makrotalon tilaelementtitehtaan. Kimmo oli ensimmäinen maailmassa joka käytti uretaania elementtien eristysaineena.  Makrotalo oli aikoinaan Euroopan suurimpia elementtitehtaita.
Nykyään touhuan Kimmon kanssa "vallankumouksellisen" rakennusteknologian Stellarin parissa. Stellar on teräsrankaraami, joka valetaan kevytbetoniin.
Tässä linkki:  https://www.youtube.com/watch?v=dr7WazfjLVw

Konttirakentaminen on itselleni maailmalta tuttu. Monimuotoinen ja moniin tarkoituksiin soveltuva kameleontti.

Kotiin maailmalta tultuani halusin ittelleni harrastustallin. Ei löytynny sopivaa ostettavaksi eikä vuokrattavaksi. Niinpä ryhdyin suunnittelemaan ja rakentamaan sellaisen. Suunnittelu omasta päästäni ja toteutus hartiapankilla.  Yx ja toinen on hieraissut silmiään kun projektiani ovat syynäilleet.

Tässä on kuva Harvard pilottihallista. (Harvard on lyhenne, tulee selvästä suomen kielestä, harrasta, varastoi ja duunaa).  Mulla on runkona neljä 40 jalkaista ylikorkeaa merikonttia, ja niiden väleissä on kolme 60 M2 lämmintä harrastustallia.  Lämpimästä tallista on käynti romu- ja raatovarastoon.  Hallini sijaitsee Lahti-Forssa tien (kantatie 54) varrella 9 km Riihimäen ABC:ltä Lopen suuntaan.
Palkkasin paikalliset huligaanit tekemään hallin julkisivusta muraalin.

Toinen samanlainen rakennus on työn alla.   Tarkoituksenani on tarjota tästä tiloja muillekin varastointiin ja harrastukseen.
Sosiaalitiloja tontille olen suunnitellut merikontista, juurikin samalla konseptilla kuin näkemäni Sinkku. Ja samalla tavalla, että viemäreitä ei tehdä ja käyttövesi tulee taivaalta, eli off-grid.  Tontille tulee lännen mallin tuulimylly.

Tulen Hyvinkäälle tutustumaan konttikotiin.

perjantai 15. helmikuuta 2013

Merikonttikodista juttua Iltalehden verkkolehdessä

päivis: Yllättävästi Keski-Uusimaan juttu on poikinut lisää julkisuutta Merikonttikoti-hankkeelle. Eilinen Jormalle tehty puhelinhaastattelu päätyi tänään jutuksi Iltalehden verkkolehteen, kuvien kanssa. Juttu löytyy tämän linkin takaa: http://www.iltalehti.fi/asuminen/2013021516676100_an.shtml.

Konttikerrostalo voidaan koristella näinkin.
Kuva on Amsterdamista reilun vuoden takaa.
On mukava huomata, että asiallamme on myös yleistä mielenkiintoa. Joku oli jo kysellyt konttikodin työpiirustuksiakin. Iltalehden toimittaja toivoi myös, että oltaisiin yhteydessä, kun aiheesta on uutta kerrottavaa. Naureskeltiin, että meillä tosiaan on konttikodin osalta aina jotain ennen kertomatonta rakentamisen edetessä ja kotien viimein valmistuttua. On nähty niitäkin iltapäivä- ja naistenlehtien kestojuttuja, joissa koskaan ei ole mitään uutta. Toistetaan vain tarinaa, josta on luettu jo moneen kertaan ennenkin.

Joidenkin asioiden suhteen alkaa olla kiire, että ennätetään päättää ennen kuin häivytään Aasian suuntaan. Duokodin lattiamateriaali on päättämättä. Joku käsitys siitä on, mutta ei ole käyty katsomassa missään tarjolla olevia vaihtoehtoja. Ei sen jälkeen, kun päätettiin, ettei laitetakaan laminaattia, vaan muovimatto. Myös muun muassa keittiökaappien väri, vetimet ja työtason materiaali on valitsematta. Se tehtiin kertaalleen Ikeassa, mutta kun Ikea ei lähtenytkään sisustamaan Duokotia Asuntomessuille, luovuttiin koko Ikea-ideasta. Varmaan on paljon sellaista sälää, jonka joku muu päättää puolestamme, mutta siihen on tyytyminen.

torstai 14. helmikuuta 2013

Lisää Merikonteista

jormas: Nyt kirjoitamme lähes päivittäin Merikonttikodeista, sillä asian tiimoilta on tullut jonkun verran yhteydenottoja. Tänään esimerkiksi  soitteli toimittaja Iltalehdestä, joten saatamme ainakin nettilehdessä ylittää valtakunnallisen uutiskynnyksen.
Todella on niin, että vain mielikuvitus ja asenteet laittaa rajoja...
Myös Järvenpään Mestariasunnot käsitteli hanketta hallituksessaan ja saamiemme tietojen mukaan hanke etenee siellä myönteisten tuulien siivittämänä.
Tänään käivmme valitsemassa ekokäymälämme. Alkuperäisten suunnitelmien mukaan seuraava testattava sillä sektorille on Mulltoa 55.'
Testikäytässähän meillä on ollut toista  vuotta Separett, joka sekin on oikein oiva peli. Se ei kuitenkaan käsittele nestemäistä ureaa, joten siksikin seuraavatestattavakäymälälaite on Mulltoa, joka käsittelee kaiken suolistoperäisen jätteen.
Vihdin Selkissäkin tuli piipahdettua, joka onkin yksi tämän projektin mukavimpia puolia. Siellä nimittäin monet taitavat kädet tekevät historiaa Suomen asumisvaihtoehtoihin.

keskiviikko 13. helmikuuta 2013

Milloin ensimmäinen kerrostalo merikonteista Suomeen?

Taisi olla Rauma, joka valmistelee uutta pienkerrostaloaluetta, jossa talot rakennetaan puusta. Hanke on kai jatkoa vanhalle Raumalle, jonka rakennukset pääsääntöisesti ovat puisia. Voi olla, että poimin tuon radiouutisen puolihuolimattomasti ja kerrostalorakentamisella ei ole mitään tekemistä perinteisen Rauman keskustan kanssa. Mutta joku on kuitenkin suunnitellut jotain uutta ja nyt toteutetaan.

Kun olemme monien vaikeuksien kautta merikonttikotien kanssa jo niinkin pitkällä kuin nyt olemme, ei tuntuisi ihan mahdottomalta asialta samalla vauhdilla rakennuttaa lisää Sinkkukoteja, joita pinottaisiin päällekkäin ja rinnakkain, ihan niin kuin olemme Amsterdamissa nähneet.

Totta puhuen, vaatisi todella ennakkoluulottomuutta rakennusvalvontaviranomaisilta, että kerrostalon rakentaminen merikonteista voisi Suomessa toteutua. Olemme oman Duokotimme kanssa edelläkävijöitä, mutta ehkä kokemuksemme siinä asumisesta voivat vasta muutaman vuoden päästä jalostua joksikin suuremmaksi kokonaisuudeksi, kerrostaloksi esimerkiksi.

Amsterdamissa merikonteista rakennettuja kerrostaloja on lukuisia.
Kun merikonttien kanssa puurtaminen on niin pitkään ollut lähellä omaa arkea, ei ehkä osaa aivan nähdäkään, miten tärkeää on koeasua merikontteja. Pitää ihan opetella ymmärtämään se. Rakentamisen edistymisestä pitäisi löytyä dokumentoitua tietoa Vihdistä Samarian hallilta. Kun Duokoti viimein on käsissämme, dokumentointia pitää jatkaa. Miten sen tarkalleen teemme, siitä ei vielä ole selvää näkemystä. Blogin kirjoittamisesta emme kuitenkaan aio luopua.

tiistai 12. helmikuuta 2013

Sosiaalineuvos Jorma Soini muuttaa konttiin

Kyseisellä otsikolla vuonna 2009 uutisoivat tiedotusvälineet, kun osallistuin päiviksen kanssa nettihuutokauppaan saadaksemme yöpyä merikontissa keskellä Helsinkiä.
Tapahtumasta pätkiä sieltä täältä löytyy netistä, kun googlaa vaikka hakusanoilla narinkkatori ja kontti. Tämä muun muassa löytyi netistä: http://www.youtube.com/watch?v=Xc9Q1Iw5QqA.


Yksi aiheeseen liittyvä uutinen on tässä:

"Tarja Halosen nimittämä sosiaalineuvos Jorma Soini muuttaa konttiin lauantaina klo 12. Soini oli innostunut kontista nähtyään sen Narinkkatorilla. Hänen mielestään juuri tämän tyyppiset kontit voisivat olla ratkaisuna asunnottomuuteen.

Narinkkatorin kontti oli viihtyisä
Jorma muuttaa konttiin vaimonsa Päivin ja kahden kanin kanssa. Jormaa voi katsella kontissa tietenkin ihan paikan päällä ja livekuvaa kontista tulee netissä parhaaseen katseluaikaan, eli läpi vuorokauden.

Jorman tunnelmia kontissa voi tiedustella ihan livenä Skypen välityksellä. Yhteys aukeaa heti Jorman asettauduttua konttiin.

Huuto.netistä itselleen vuorokaudeksi remontuidun kontin voittanut, Jorma Soini vietti yön vaimoineen ja kaneineen keskellä Helsingin Narinkkatorilla. Viihtyisässä kontissa oli lämmintä ja mukavaa. Varustukseen kuului mm. taulutelevisio, ekotakka, herätyslamppu ja pelikonsoli (joka kylläkin hajosi samantien). Lisäksi keittiö ja kylpyhuone oli viimeisen päälle hieno.

Vuorokausi sujui hyvin, vaikka yörauhaa oli rikkonut aina silloin tällöin yöllä kaupungilla juhlineet ihmiset. Jatkopaikaksi kuitenkaan kontti ei päätynyt, vaikka yritys oli kova. Soini kertoi olleensa tyytyväinen asuntoonsa ja piti kokemusta kaikin puolin miellyttvänä.
Soini halusi asua kontissa, koska se on lähellä hänen omaa työtänsä ja elämäntehtväänsä, eli asunnottomuuden poistoa. Jorma Soini on Sininauhasäätiön toimitusjohtaja ja Tarja Halosen nimittämä sosiaalineuvos.

Jorman elämää kontissa pystyi seuraamaan livenä myös netissä ja halukkaille annettiin mahdollisuus olla Skypen kautta yhteydessä Jormaan. Yöllä Jorman nukkuessa chattia piti yllä Jorman ja Päivin kanit, Törky ja Kari."

maanantai 11. helmikuuta 2013

Merikonttikoti ehkä Asunnottomuusmessuille

päivis: Tapasimme tänään kaksi taiteilijaa, Jani Leinosen ja Riiko Sakkisen. He toimivat ensi kesänä Hyvinkään taidemuseolla järjestettävien Asunnottomuusmessujen - Taju 13 kuraattoreina. Leinonen ja Sakkinen kokoavat joukkoja taiteilija- ja järjestöpiireistä toteuttamaan perinteisen taiteen sijaan näyttelykokonaisuuden, jonka tarkoitus on olla jonkinlainen vaihtoehto tai vastaisku samanaikaisille Asuntomessuille.

Keskustelu oli hedelmällinen ja vaakakupissa osallistuminen Duokodin kanssa Asunnottomuusmessuille Asuntomessujen sijaan alkoi tuntua houkuttelevalta vaihtoehdolta. Asuntomessujen osalta vaikeutena on edelleen muun muassa kuljetuksen järjestäminen Selkistä Hyvinkäälle ja sieltä tänne Tuusulaan. Rahoitus on edelleen auki. Asunnottomuusmessujen osalta asia saattaisi ratketa. Sillä on meille suuri merkitys.

Itseäni myös kiinnostaisi kovasti sellaisen työpajan järjestäminen, jossa jokin taiteilijaopiskelijoiden tai vastaava ryhmä maalaisi Duokodin kyljet paikan päällä.

Sen verran innostuimme asiasta, että paikkaa piti jo käydä katsomassa. Voi olla, että tuo kuva on suunnilleen siltä alueelta, johon merikonttikoti voitaisiin sijoittaa. Lääniä taidemuseon ympärillä on lähes niin kuin Ruttopuistossa, kuten Jani Leinonen asian ilmaisi. On tietysti haaste jättää Duokoti kahdeksi ja puoleksi kuukaudeksi Hyvinkään keskustaan. Saattaisi käydä vaikka niin, että taiteilijanalkujen sijaan maalareiksi innostuisivat töhrijät. Mutta se ei pelaa joka pelkää. Ja siihenkin Jormalla oli jo mielessä ratkaisu: asutaan Duokodissa Hyvinkäällä koko kaksi ja puoli kuukautta.

sunnuntai 10. helmikuuta 2013

lauantai 9. helmikuuta 2013

Miksi haluamme asua merikontissa?

päivis: Nyt tulee varmaan kirjoitettua jotain, jota en ole kovin syvällisesti pohtinut. Otan silti sen riskin. Meiltä kysytään usein, miksi haluamme asua merikontissa. Viimeksi eilen kysyttiin, miksi emme rakentaisi Jokilaaksoon hirsimökkiä?

Tuohon eiliseen kysymykseen voisi ensinnäkin vastata tietysti, että hirsimökkien tekijöitä kyllä on, mutta ei ole merikonttiin kotinsa rakentavia. Ja vaikka kuinka joku väittää, niin tuskin noin 50-neliöinen hirsitalo on noin vain sellaisenaan siirrettävissä rekan kyytiin ja kuljetettavissa paikkaan x. Että se siitä.


Vasemmanpuoleiseen korkeaan aukkoon tulee ikkuna, toiseen ovi.
Eikä hirsimökissä edes ole mitään testattavaa, ellei nyt sitten keksisi jotain ihan erikoista tekniikkaa, jota ei ole koskaan kokeiltu. Mutta se ei meitä kiinnostanut. Ei tullut hirsimökki suoraan sanoen edes mieleen, kun alettiin visioida Jokilaaksossa asumista. Tai en edes muista, kumpi oli ensin, muna vai kana. Ajateltiinko edes ihan alkumetreillä, että teemme meille kotia. Kyllä siinä todennäköisesti oli kovasti mukana ajatus, että teemme jotain uutta, jota voidaan hyödyntää monella eri tavalla. Ei ajatus vaunukodista tai merikonttikodeista lähtenyt ainakaan täysin itsekkäistä tarpeista. Matkan varrella käyttötavat vain ovat lisääntyneet.

Merikontissa on jotain kiehtovaa. Se on tosi kompakti asia. Sen käyttöä asuntona ei ole vaikea kuvitella mielessään. Matkakoti on leveydeltään suunnilleen samankokoinen kuin kontti, mutta pituutta siinä on konttia vähemmän. Pitää vain laittaa mielessään rinnakkain Sinkkukoti ja jatkaa ajatuksissaan Matkakotia muutamalla metrillä. Duokoti taas muistuttaa Laukaassa olevaa kotia, joka myös on aikoinaan tuotu kahtena kappaleena tänne Pitkäniemeen. Palat on laitettu rinnakkain ja kooltaan Pitkäniemen asunto on lähes täsmälleen yhtä suuri kuin Duokoti. On ollut helppo verrata.

Myönnän, että minullakin säilyi pitkään kaurismäkeläinen mielikuva kontissa asumisesta, mutta olen jo aikoja sitten sen karistanut mielestäni. Meille merikonttikotien rakentajille on melkein raamatuksi muodostunut kirja nimeltä Container Atlas http://www.amazon.com/Container-Atlas-Practical-Guide-Architecture/dp/3899552865. Sen äärellä viimeistään tajuaa, että konttien muuttaminen asunnoiksi tai muiksi hyötytiloiksi ei ole hassumpi idea.

perjantai 8. helmikuuta 2013

Tässä kodissa ei ole vaivaa naapurien metelöinnnistä

jormas: Silloin tällöin tulee kopioitua tai ainakin lainattua tekstejä ja kuviakin muilta. En tiedä kuinka rikollista se on, mutta ajattelen, että jos lähde mainitaan ja materiaalia on poimittu netistä ilman kaupallisia tarkoituksia, niin ehkä siitä ilman linnaa selviää.

Aamulehdestä löysin seuraavan jutun, joka sekin on poiminut ainakin juttuunsa tietoja muiden blogista:

Bratislav Stojkovic ei pelkää kuolleita, sillä hän asuu heidän keskellään. Stojkovicin koti on hautakammio Nisin kaupungin vanhalla hautausmaalla.
– Heidän sielunsa ovat jo missä niiden pitääkin olla: taivaassa tai helvetissä. Heidän luunsa eivät häiritse enää ketään, hän sanoo.
40-vuotias mies lepää yönsä maan alla, kun lämpötilat laskevat hytisyttäviin talvilukemiin. Stojkovic vakuuttaa, ettei ole haudanryöstäjä tai -häpäisijä. Kammio oli auki, kun hän saapui tänne 15 vuotta sitten.
Tuolloin parikymppisen nuorukaisen isä oli juuri kuollut tulipalossa, joka tuhosi heidän kotitalonsa. Rakennusalan opinnot olivat loppusuoralla, mutta Stojkovic ei saanut oman alan töitä maan sekasortoisessa tilanteessa.
 Hän asui aikansa sukulaisten nurkissa ja kokeili kovaa elämää kadulla, kunnes joku vinkkasi hylätystä kalmistosta.
Siitä tuli Stojkovicin koti, ja uuden ystävän hän sai jo tuolloin vuosia kuolleiden kanssa nukkuneesta Aleksandar Dejicistä. Miehet luottavat toisiinsa, kun ystäviä ja sukulaisia ei enää ole.

Ilman kotia ei saa apua

Oma tupa, oma lupa tai ainakin rauha
Stojkovicin ja Dejicin elämän tragedia on julma sääntö: ei osoitetta, ei sosiaaliavustuksia. Se on noidankehä, johon moni huono-osainen tahtomattaan sinkoutuu Serbiassa.
Maan seitsemästä miljoonasta asukkaasta noin 200 000 on vailla asuntoa. Lisääntyvästä asunnottomuudesta on syytetty talouspakotteita, joita maalle määrättiin Jugoslavian hajoamissotien jälkeen 1990-luvulla.
Ihmisoikeusjärjestön viimevuotisen selvityksen mukaan seitsemän prosenttia väestöstä elää köyhyysrajan alapuolella, eikä asunnottomien majoissa ole kaikille tilaa.
– Meillä on sängyt noin 300 ihmiselle Belgradissa, vaikka tarvitsisimme erityisesti talvikuukausina vähintään kolme kertaa enemmän, kertoo yömajassa vapaaehtoisena työskentelevä Mirna Jokic.
Ihmisoikeusaktivistien sitkeän työn ansiosta tilanne saattaa parantua hieman. He saivat aikaan sen, että jatkossa asunnottomat voivat rekisteröityä sosiaaliturvan saajiksi yömajansa osoitteen perusteella.

Asunnoton nousee haudasta

53-vuotias Dejic muutti hautaholviin 20 vuotta sitten asunnottoman isänsä kanssa. Sitten isä sairastui ja kuoli matkalla sairaalaan. Nyt Dejicin koko maallinen omaisuus on tässä: mustalla nesteellä täytettyjä purkkeja, ruoantähteitä ja joitain vanhoja vaatteita.
Dejic ei ole tehnyt päivääkään töitä kuten ei myöskään Stojkovic. Lähistön asukkaat auttavat heitä joskus ja tuovat ruokaa, vaatteita, jopa rahaa. Stojkovic kertoo tarvitsevansa rahaa kulkeakseen silloin tällöin bussilla kilometrien päähän kylpylälle peseytymään.
Molemmat sanovat olevansa sinut hautausmaalla asumisen kanssa, mutta Stojkovicin kammion ruumisarkut on peitetty kankaalla.
– En vain halua katseeni harhautuvan heihin koko ajan, hän sanoo.
Vieraita käy harvoin. Silloin tällöin satunnainen narkomaani piileskelee hautakivien takana.
Stojkovic on huolissaan haudoilla vierailevien omaisten puolesta.
– Säikäyttää pahasti, kun näkee elävän miehen tulevan ulos haudasta.

Lähteenä käytetty myös blogia: http://bit.ly/10S8KKW

torstai 7. helmikuuta 2013

Merikonttikoti ja julkisuus

päivis: Merikonttikotien julkistamisesta on aina silloin tällöin käyty keskustelua, mutta mitään konkreettista ajatusta ei ole toistaiseksi itse viety eteenpäin. Itse olin ajatellut, että ainakin siinä vaiheessa, kun Duokoti ja Sinkkukoti ovat esillä Hyvinkään asuntomessuilla, ne saavat julkisuutta. Jos siis olemme siellä. Sehän on vielä hieman vaiheessa eli epävarmaa. Mutta sitten tulikin tuo paikallislehti ja päätti puolestamme.

Keski-Uusimaan toimittaja ja kuvaaja kävivät vielä tänään Jokilaaksossa, koska haluavat pienen kainalojutun varsinaisen konttikotijutun yhteyteen. Samalla saimme kuulla, että se ensimmäinen Merikonttikodin julkistamisjuttu on ensi sunnuntain lehdessä. Eikä sen enempää eikä vähempää kuin koko sivun mittaisena.

Matkakotiasumista varsinkaan talvella moni ei ehkä ymmärrä.
Tapa, jolla julkistaminen tapahtuu, kääntää huomion vääjäämättä meihin henkilöinä. Siinä ei tietenkään mikään mene väärin, sillä kyllä koko siirrettävän kodin idea ja visio on meiltä lähtöisin. Oman osuuteni tiedän ja vielä kirkkaammin sen, että ilman Jorman sinnikkyyttä tässä ei oltaisi. Meillä saattaisi olla Matkakodin lisäksi kakkoskotina tai työhuoneena Jokilaaksossa joku säälittävä vanha matkailuvaunu tai sitten olisimme lähteneet kehittelemään pyörillä liikkuvaa asumusta, jollaisen rakentamista kävimme aivan alkuvaiheessa katsomassa Tallinnassa. Jostain syystä olimme saaneet kipinän siirrettävään asuinrakennukseen ja pitkän ja vaikean kehittelyn lopputulos alkaa nyt häämöttää.

Tämänpäiväisestä haastattelusta syntyvä kainalojuttu on varmaan ihan oma lukunsa. Uskon, että moni Keskarin lukija ja muukin asioistamme tietävä saattaa pitää meitä puolihulluina konttikotitouhuinemme. On varmaan niin kuin heittäisi löylyä kiukaalle, kun lehti vielä julkistaa nykyisen asumismuotomme Matkakodissa. Sehän kai mielletään, näin talvisaikaan varsinkin, lähinnä erilaisten reppumiesten tilapäiseksi ja pakon sanelemaksi tavaksi järjestää asumisensa työpaikkakunnalla.

keskiviikko 6. helmikuuta 2013

Lumi- vaan ei muita töitä

jormas: Moni on kuullut Murphyn laista, joka kai tarkoittaa, että asioita tapahtuu silloin kun ei toivoisi ja että usein jostakin seuraa vääjäämättä jotain ennalta määrättyä. Niin tai näin, mutta eilen tuli lunta sangen rivakasti, joten  mönkijällä aurauslevyineen on ollut ja olisi ollut käyttöä. Mutta kuinka ollakaan, aurauksen ollessa parhaassa vauhdissa katkesi vinssin nailonnaru, jota alan myyjät ja asiantuntijat niin kovasti suosittelivat.

Yli tunnin makasin hangessa etsien vinssin kelalta katkennutta päätä onnettomin tuloksia ja saldona oli vain kohtalainen harmitus ja kylmetys. Sitten vielä huolto, joka on palvellut minua kybällä ei suostunut vastaamaan eikä soittamaan takaisin, jonka vuoksi oli lähdettävä aamusta liikkeelle. Palvelu Bike Wordissa oli kuitenkin entisenlaista ja yhtä ensiluokkaita kaikin tavoin ja sain mönkijän heti työn alle.

Mönkijän kesäkäyttöä odotellessa
Ja kun näin toivoin ja ajattelin käyvän, oli mukanani kannettava tietokone. Ja silmien alla iso rivi pyöriä ynnä muita tarpeettomia, mutta niin kovin mukavia härveleitä. Joten mikä tässä on kaffetta juodessa kirjoittaa blogia.

Tähän aamuun mahtui vielä Miikka Rautiaisen soitto, että lähdenkö huomenna aamusta 6.30 pelaamaan tennistä. Sanoin, että mikä ettei, jos ei puhuta työasioista. Siksi näin, koska lajia ei saa harrastaa enää työpaikkaliikuntana, niin sitten ei puhutakaan töistä. Toisin oli silloin, kun työstä maksettava palkka ei ollut tärkein tekemisen motiivi, vaan sydämen asenne.

Lisäksi totesin, että täysin vallattomana puolieläkeläisenä ei selkänikään kestä kuunnella kaiken maailman jorinoita töistä, jotka aikoinaan olivat minulle siis lähes tulkoon elämää suurempia asioita. Sanon sen näin, koska näin ajattelin, kun minut lähes sorvin ääresta roudattiin piipaa-autolla Meilahteen sydäninfarktin saaneena.
Mutta edelleen on niin, kuten toissapäivänä kirjoitin ja elämä on ihmisen parasta aikaa. Vaan voi se olla toisinkin. Sen tiedämme sitten, kun jätämme ajan ja siirrymme sinne jonnekin toiseen todellisuuteen ja muotoon, jossa aikaa ei ole.

tiistai 5. helmikuuta 2013

Merikonttikoti alkaa näyttää rakennukselta

päivis: Käynti Selkissä (vai Selissä?) vahvisti uskoa, että Duokoti valmistuu ja vieläpä tulevan kevään aikana. Toisen kontin toisen päädyn koko seinän kokoinen ikkuna hieman jännittää. Vaikka se tehdään kolmesta erillisestä ikkunaruudusta, kontin siirtely voi silti tuottaa yllätyksen. Mutta ehkä sekin on laskettava osaksi konttikodin testaamista. Toisaalta Hollantiin on tuotu Kiinasta valmiita, yhden kontin kokoisia asuntoja, joissa päädyt ovat lasia. Jos ne kestävät matkan Kiinasta Eurooppaan, niin miksi eivät sitten muutaman kymmenen kilometrin kuljetusta.



Duokodin kontit on jo tuotu lähemmäksi toisiaan. Koolauskin on tehty. Päädyn kokoinen
ikkuna tulee konttiin, jonka edustalla näkyy postinkantajan kärryt. Isot ovet jäävät ja
ne voi tarvittaessa sulkea. Ikkunat ja lasiovet on jo tilattu. Vasemmanpuoleisen kontin
päätyyn tulee tila vesi- ja harmaavesisäiliöille ja muulle tekniikalle.
Olemme ajatelleet, että Duokodin paikka on tässä, missä Matkakoti nyt on eli Pikkulammen rannalla. Vaan viime yönä valvoessani mietin taas mahdollisuutta laittaa koti levikkeelle, joka tehtiin viime kesänä. Siinä meillä olisi toisen päädyn suunta Rabbitislandin suuntaan ja toinen Jokilammelle. Tuota paikkaa aloimme kuitenkin viimeksi vierastaa siksi, että se ei ainakaan nykyisen puuston suojassa ole niin valoisa kuin Pikkulammen ranta.

Duokotiin on tarkoitus laittaa tiskikone, jota alkuun hieman vastustelin. Väitin aina, että tiskaan vähemmällä vedellä kuin tiskikone. Olen joutunut tarkistamaan mielipiteeni. Loppujen lopuksi vettä lorahtaa käsin tiskatessa melkoinen määrä, vaikka teenkin sen mielestäni tosi säästeliäästi. Nykyisten astianpesukoneiden vedenkulutus on tosi pieni, vain 10-12 litraa. Astioitahan meillä riittää, kunhan vain roudataan tänne kaikista varastoista ja Laukaassakin on enemmän kuin siellä tulee käytettyä. Tiskikonetta ei siis tarvitse käyttää kovin usein, kun on yllin kyllin astioita.

maanantai 4. helmikuuta 2013

Jokainen ihminen on kodin arvoinen

jormas: Tämä päivä meni asumiseen liittyvien asioiden parissa ja Meilahdessa. Siellä olen nimittäin ollut kuudetta vuotta vapaaehtoisessa kolestrolitutkimuksessa. Se tarkoittaa sairaalassa käyntia noin neljä kertaa vuodessa, joista yhdellä kerralla vuoisittain pumppua tutkitaan tarkemminkin kaiken maailman antureilla.

Tänään hoitsu kertoi, kun kyselin jatkosta. Hän sanoi tämänhän piti loppua jo kolmeen vuoteen. mutta toisin kävi. Tutkittavat olivat hänen mukaansa selvinneet niin hyvin, ettei juuri ole ollut aivohalvauksia, aivoverenvuotoja, ei sydänpysähdyksiäkään eikä juuri muitakaan katastrofeja, vaan jengi on voinut odotettua paremmin.
Kun sen kuulee, kuten se lienee tarkoitettu, on se hieno juttu. Mutta sen voi kuulla toisinkin. Kun ei meitä ole saatu hengiltä kolmessa eikä kuudessakaan vuodessa, niin ensi kuussa lääketehdas jossain maailman kolkassa ratkaisee, kannattaako näillä mömmöillä enää yrittääkään. Hienoa tämäkin, sillä elämä on ihmisen parasta aikaa, sanoo Nykäs-Matti ja minä.

Sitten puuhastin Järvenpäässä työryhmässä, jossa visioimme asumisneuvontaan ja sen tapaiseen uusia työkaluja ja muita eväitä. Porukassa on hyvä henki ja muutenkin Järvenpään ja sen omistamien yhtiöden henkilökunta on osaavaa ja innostunutta. Tämäkin on siis kovin mukavaa.

Tässä kasvaa kaneille, linnuille sekä minulle ruoka-aineita
Sitten noudin linnuille auringonkukan siemeniä säkillisen. Kuorimattomia, sillä meillä on muutakin eläinkuntaa, joille ainakin jollakin tavalla kelpaavat kuoret. Niitä syövät havaintojeni mukaan kanimme Harmis ja hänen Kärkkäis-kaverinsa.

Mutta päivän tärkein sessio oli Vihdin Selkissä, jossa meitä haastatteli Keski-Uusimaan toimittaja valokuvaajineen. Lehti nimittäin oli meihin yhteydessä ilmaisten halunsa tehdä juttu Merikonttikodeista. Käytiin vähän kaikkea läpi ja tarinaa kai olisi riittänyt kirjan verran. Joka tapauksessa  nyt on sen aika, että tulemme hankkeen kanssa julkisuuteen, joka antaa meille varmaankin suuntaviivoja minne mennä hankkeen kanssa jatkossa.

sunnuntai 3. helmikuuta 2013

Koiran ruokamieltymykset

päivis: Niilo on meillä ollessaan ollut aina niin sanottu huonosti syövä koira. Se ei ruokakupin eteensä saadessaan ala syödä hanakasti, kuten se tekee kaupunkikodissaan. Niilohan on osaomistuskoira, joka asuu vuorotellen meillä maalla Tuusulassa ja Liisan ja Timon luona Helsingin kantakaupungissa.

Ruokailutavat muuttuivat, kun luovuimme veden kanssa tarjottavista Royal Canin -nappuloista, joita se syö myös kaupungissa. Aloin keitellä Niilolle Yrjölän puuroa, johon sekoitin kypsennettyä jauhelihaa sekä erinäisiä vitamiineja, öljyä ja nyt myös merilevää hampaiden terveyden edistämiseksi. Yrjölän puuro maistui alusta saakka, eikä koiraa tarvinnut enää houkutella syömään. Kunnes.

Niilo katselee mielellään kaneja. Niihin
se on joskus saanut kuonokosketuksen,
mutta aina ovat pirkäkorvat saaneet olla
rauhassa. Tässä kytätään Ykköstä, joka
ei ole joulun jälkeen nähty.
Vaihtelun vuoksi ajattelin tarjota Niilolle pakastekalaa ja sekoitin sitä keitettynä puuroon. Vaan sepä ei kelvannutkaan. Niilo kävi nuuhkaisemassa kuppia pari kertaa, mutta ei koskenutkaan ruokaan. Kuppi seisoi muutaman tunnin koskemattomana lattialla, kunnes kippasin herkun biojäteastiaan. Ajattelin, että jos ei kerran koira syö kaloja, niin me ainakin syödään loput kalat. Kokeeksi kuitenkin tarjosin Niilolle kalaa pelkiltään ja sehän kelpasikin. Kun seuraavan kerran oli ruoka-aika, ajattelin ottaa riskin ja laitoin Yrjölän puuron sekaan sekä jauhelihaa että kalaa. Hyvin maistui.

On Niilon ruokailutottumuksissa muitakin kummallisuuksia. Kaupungissa se mielellään nuolee makean jogurttikupin, mutta meillä se perääntyy kauas, jos sille tarjoaa marjajogurttikuppia.

Hiiri ei Niilon mielestä myöskään ole syötävää. Harmikseni en ollut näkemässä, kun hiiri eksyi pihassa Niilon reviirille. Jorma sen sijaan näki, miten hiiri juoksi henkensä hädässä karkuun, kun Niilo tuli sen perässä nokka aivan hiiressä kiinni. Vaan ei tehnyt sille mitään. Seurasi vain tarkkana, minne pikkueläin paineli turvaan.

lauantai 2. helmikuuta 2013

Singapore ja Songkran

Singapore
jormas: Tänään on tuumattu miten ja milloin menemme Aasiaan, tarkemmin Pattayalle auringon alle, mutta myös kantamaan yhteiskuntavastuuta. Kohdallamme se tarkoittaa www.pattayasuomiseura.fi toimintaa. Finnair vaan on tällä erää hinnoitellut pussillemme sopivat suorat lennot kuutamolle, joten on keksittävä uusia väärennöksiä. Mutte ei hätää, sillä maailma on täynnä madollisuuksia. Jos huomisen Hesarin matkailusivut eivät tuo uusia eväitä, niin me otamme lennot Singaporeen ja sieltä Bangkokiin ja takaisin. Takaisin tullessa toppaamme kai kolmekymmentä kilometriä halkaisijaltaan olevaan, pieneen saarivaltioon viikoksi tai pariksi. Ihmisiä moisella alueella asuu saman verran kuin koko Suomessa.


Vesijuhlat
Pattayalla olemiseen jää aikaan kuutisen viikkoa. Olon siellä päätämme songkran-vesijuhliin. Aikoinaan ne olivat oikein mukavat pirkeet, joissa paikallisen hellin käsin piskoittelivat vettä toisten päälle toivotellen sitä ja tätä hyvää.
Vaan toisin on nykyään. Joka kulmalla on paikallisten, lähinnä nuorten lisäksi kännissä örveltäviä turisteja kaupasta ostettavine vesitykkeineen, joilla vesi lentää monta kymmentä metriä. Ei tarvitse edes olla täysipäinen, niin selvinpäin tätä nykyisin lähes viikon kestävää terrorisointia riittää yksi kerta. Joka vuosi moni loukkaantuu ja jokunen kuoleekin, sillä tykkien kohteeksi joutuvat jalkamiesten lisäksi myös kaksipyöräisillä ajavat. Vesi tulee pahimmillaan niin kovalla paineella, että se kaataa helposti reilun sadan kuution skootterit.

perjantai 1. helmikuuta 2013

Onko se nyt niin vaikeaa olla ilman alkoholia?

päivis: Tipaton tammikuu päättyi, kun kalenteri kääntyi helmikuun puolelle. Yllätyin muutamista lehtijutuista, joista kävi ilmi, että tammikuun päättyminen suorastaan kannustaa ihmisiä juomaan. Asialla oikein rehvastellaan.

Päivän Hesarissakin helmikuuhun oli valmistauduttu jutulla, jonka ingresissä todetaan, että "ainoa tyylikäs tapa lopettaa tipaton on ranskalaistyylinen iltapäivähiprakka". Ajatus on napattu jääkiekkovalmentaja Pentti Matikaiselta, jonka on kerrottu ehdottaneen suomalaisille eurooppalaistyylistä iltapäivätissuttelua.

Toimittaja on kierrellyt Helsingin pintapaikkoja, joissa hän melko huonolla menestyksellä yrittää tissutella. Juomaa kyllä on tarjolla, mutta ei onneksi juurikaan kaltaistaan seuraa. Jossain testaajaa ärsyttää aterimien kolina. Alkometriin puhalletut lukemat kuitenkin nousevat.

En oikein ymmärrä mitä tarkoitusta tuokin lähes tabloid-aukeaman pituinen juttu palvelee. Ymmärrän, ettei alkoholinkaan suhteen aina tarvitse olla niin tiukkapipoinen, mutta ainakin tämä juttu näyttää vain kannustavan kokeilemaan jotain vastaavaa. Hiprakassa olevat ihmiset eivät sitä paitsi ole kovin hauskoja, vaikka itse ehkä niin kuvittelevat. Seuraava vaihe ei ole yhtään sen parempi. Lopettaessaan tissuttelunsa kirjoittaja kertoo puhaltaneensa 0,76 promillea. Humala on turruttanut. Enää ei taideta olla edes eurooppalaisittain pikkuhiprakassa.

On tietysti hyvä, että alkoholia käyttävät ihmiset pitävät edes kuukauden verran paussia, mutta tuskin tipaton silti ongelmakäyttäjiä pysäyttää. Vaikka jotkut niin ehkä kuvittelevat. Kuuntelin joku aika sitten radiosta toimittajan kannustavaa vaahtoamista, miten runsaasti alkoholia käyttävän kannattaisi aina vähitellen pidentää juomaväliä. Puhe tuli naiselta naiselle. Viikossa kohenee terveys. Jossain kohtaa painokin saattaa pudota. Ulkonäkö kohenee, mutta mikä kauheinta: toimittaja oli sitä mieltä, että kun malttaa olla, olisikohan ollut jotain kolme kuukautta juomatta, voi jo onnistua hankkiutumaan raskaaksi. On aika vastuutonta kannustaa päihdeongelmaista naista lapsen tekoon. Eiköhän raskausajan alkoholin käytän vakavista haitoista ole ihan tarpeeksi tietoa tarjolla.