Sivun näyttöjä yhteensä

perjantai 30. marraskuuta 2012

Lumi teki enkelin eteiseen

päivis: Hektorin sanoituksia on joskus moitittu vaikeasti ymmärrettäviksi. Enpä minäkään ymmärrä, miten lumi tekee enkelin. Yleensähän ihmiset tekevät lumihankeen enkeliltä näyttäviä jälkiä.

Helsingin keskustassa riitti päivällä lunta.
Tänään näin Vantaan Pakkalassa, miten aasialaisen näköiset ihmiset tekivät lumihankeen ihmisen kuvia heittäytymällä hankeen. Heillä oli ilmiselvästi hauskaa. Itseäni paleli, kun tarvoin joukon ohi ja yritin nopeasti päästä sisälle lämpimään. Aasialaisen näköisiä oli kymmenkunta ja varmaan jokainen kävi vuorollaan ikuistamassa itsensä hankeen ja kameralle. Eivät näyttäneet edes palelevan.

Tänään eteläisessä Suomessa olikin hyvä tilaisuus tehdä enkeleitä. Aika moni teki silti lumitöitä. Jormakin aurasi mönkijällä koko Soiniityntien (kun sitä ei kukaan muu pyytämättä auraa) ja pihan. Lunta tulee varmaan vieläkin, mutta en sitä nyt näe, koska ulkona on jo niin pimeää. Toisaalta lunta ei varmaan ole tullut ihan niin paljon kuin pelättiin. Kova tuuli sen sijaan on ollut tänään totista totta. Varsinkin merialueilla.

Vaikka ymmärränkin jollain tasolla VR:n viime- ja edellistalven vaikeudet, tänään yhtiön julkisuuteen antamat lupaukset kuulostivat turhilta lupauksilta. Ongelmia ei enää pitänyt tulla, mutta niinpä vain kuulin, että Helsingin suuntaan tulleet junat eivät päässeet Tikkurilaa pitemmälle.

torstai 29. marraskuuta 2012

Maailmanloppu

jormas: päivis oli ottanut sinällään mielenkiintoisen aiheen käsittelyyn eilen. Nimittäin kuun räjäyttämisen. Ja asialla maailmanpoliisit eli jenkit. Ehkä heitäkään ei saisi sanoa jenkeiksi, sillä sehän lienee yhtä rasistinen sana kuin ryssä.

Kuun räjäyttämisestä on lyhyt matka maailmanlopun pohdintoihin, joita nyt muutaman rivin ja parin kuvan verran aion blogikirjoituksessani harrastaa.
Olen nimittäin ollut tasan tarkkaan sitä mieltä, että hulluuksissaan ihminen saattaa olla ainut elävä, joka kykenee tappamaan oman lajinsa ja rotunsa niin sanotusti sukupuuttoon.
Tosin voi olla, että niin ei käy ja osa meistä tai paremminkin tulevista sukupolvista on ehtinyt tai muuten vaan siirtynyt toiselle planeetalle. Ellei tosiaan niitä jotkut maailman napoina ja neroina itseään pitävät onnistu räjäyttämään tai muuten tuhoamaan ennen sitä. Tätä vauhtiahan maapallo kyllä hukkuu ihmisten aiheuttamaan siihen itsensä ynnä muihin saasteisiin.

Kun eilen luin lehdestä, että jostakin järvestä, 20 metriä paksun ikijään alta on löytynyt elämää palloltamme, jutun mukaan ilman happea elävää, niin palaan ruotuun, että ihminen kykenee hävittämään itsensä, mutta ei elämää sinällään.

Vuosikymmen pari sitten luin, kun jostakin päin pallomme kolkkaa oltiin myrkyillä hävittämässä rottia. Kävikin niin, että ihmisiä alkoi kuolla kyseisiin myrkkyihin ja rotat jatkoivat porskuttamistaan.

Sitä paitsi, jos tinkii itsekkyydestään ja neroudestaan, niin mitä väliä sillä on, jos elämä tai ihmisrotu maapallolta loppuu, sillä uskon siihen, että maailmankaikkeus on elämää täynnä. Ja jos ja kun vielä jumalakin, sellaisena kuin meistä itsekukin hänet käsittää on olemassa, niin silloinhan tapahtuu vain kuten on tarkoitettukin,

keskiviikko 28. marraskuuta 2012

Kun kuu aiottiin räjäyttää

päivis: Poimin aina aamuvarhaisella Sosiaalikontin radiosta pieniä uutisia. Tämänaamuinen juontajan kertoma tarina ei kyllä olisi jäänyt pikku-uutiseksi, jos kerrottu aikomus olisi toteutettu. Sen mukaan nimittäin Yhdysvallat suunnitteli kylmän sodan aikaan 1959 kuun räjäyttämistä. Jonkun nimeltä mainitun tiedemiehen tehtäväksi oli annettu toteutuksen käytäntöönpanon laskeminen.

Kuun räjäyttäminen liittyi voiman näyttöön. USA halusi kuun räjäyttämisuhkailullaan osoittaa Neuvostoliitolle olevansa maailman mahti.

Onneksi hankkeesta luovuttiin, vaikka tuo mainittu tiedemies oli jo laskenut, minkälainen atomipommi taivaankappaleen tuhoamiseen tarvitaan. Myöhemmät tiedemiehet puolestaan ovat päätyneet uskomaan, että jos kuu olisi räjäytetty, maapallo olisi jontenkin vinksahtanut paikoiltaan ja siitä taas olisi seurannut laajat ilmastonmuutokset. Ja kun tietää kuun vaikutuksen esimerkiksi vuorovesiin, seuraukset olisivat varmaan olleet kummalliset. Mieleen tulee, olisiko koko maapallo voinut suistua radaltaan ja kadota jonnekin ulkoavaruuteen.

Kyllä öisellä taivaalla tarvitaan muutakin kuin vain ajoittaisia ilotulituksia.
Kuun räjäyttämisestä nyt joku ruotsalainen tutkija on todennut, että ei se nyt ihan kokonaan olisi taivaalta kadonnut, mutta jenkkien aikomus olisi siitä kuitenkin lohkaissut jonkinmoisen palasen. Olisi mielenkiintoista tietää, että mitähän amerikkalaisten kuun räjäyttäjien päässä on oikein liikkunut. Jos osaamista on ollut suunnitella räjäytystä, luulisi, että ymmärrys olisi riittänyt käsittämään myös sen verran, että kuun katoaminen taivaalta aiheuttaa myös maan pinnalla melkoisia ekologisia seuraamuksia.

tiistai 27. marraskuuta 2012

Alkoholimainonta

jormas: Tänään olisi blogikirjoittelumme suhteen juhlapäivä, sillä ylitimme ensi kerran tuhannen lukijan tai kerran määrän kuukaudessa. Sen kunniaksi juon Lidlin alkoholittoman oluen iltasella.
Toki tiedän, että tuhat on vielä pieni määrä, sillä on paljon sellaisia blogeja, joissa lukijakerrat eivät ole kertaakaan alle kymmenentuhatta kertaa kuussa. Mutta tuhat on tuhat, sata on sata ja yksi on yksi.

Nyt on tiedotusvälineissä keskustelta aika aktiivisesti siitä, että valitsemamme päättäjät Arkadianmäellä eivät tunnu pääsevän yksimielisyyteen siitä pitäisikö alkoholimainontaa rajoittaa ja jos pitäisi, niin miten.
 
Täytyy sanoa, että kyllä minä olen joskus ja joissakin asioissa säälittävän hyväuskoinen höynäytettävä. Olin nimnittäin uskonut, kun minulle on sanottu, että alkoholia pitää valtio myydä tarkoin säädellysti varsinkin siksi, että muuten salakuljetus ja muu ulkomailta roudatun viinan tuonti kasvaa.
Nyt kun luin päättäjien ja ties minkä Panimolliittojen ynnä muiden perusteluita, miksi mainonta pitäisi sallia, koin kyllä tulleeni pahemman kerran höynäytetyksi, sillä valtiovalta venkuloi siinä mukana.
Oma maalais- tai muukaan järkeni ei mitenkään voi ymmärtää, että jos eduskunnan todellinen ja aito tarkoitus on alkoholinkulutuksen vähentäminen, niin miksi sallia minkäänlaista mainontaa? Ei kai salakuljetus siitä lisäänny, jos lehdessä, bussien kyljissä ja vähän siellä sun täällä ei ole alkoholimainoksia lainkaan?

Ja jatkoa seurasi. Myös urheiluseurat näyttivät parahtaneen, että jos ei viinaa mainosteta eikä myydä urheilutapahtumissa, menee urheiluseurojen talous kuralle. Viina ja urheilu se se vasta hyvä alusta on kasvaa lapsesta aikuiseksi.

Linjakasta tässä valtakunnassa on ollut suhtautumisemme tupakkaan, joka onkin joutunut sangen ahtaalle. Mielestäni se on kaikken etu, sillä lienee aika harvassa tapaukset, jossa tupakoinnista olisi seurannut jotain oikeasti hyvää.

Näin on kyllä mielestäni alkoholinkin laita, vaikka minullakin on omat hauskani ollut sen kanssa. Mutta vaikka kuinka pengon omaani ja vähän muidenkin menneisyyttä, ei alkoholista ole kyllä minulle eikä tiedossani ole muitakaan, joille olisi sen käytöstä seurannut mitään aitoa hyvää.

maanantai 26. marraskuuta 2012

Hyvä isä

päivis: Hesarin Mielipide-sivulla julkaistu kirjoitus jäi vaivaamaan. Siinä nainen, äiti, kirjoitti katkerana, ettei hänen entinen puolisonsa halua tavata heidän yhteistä lastaan. Naisen kirjoituksen perusteella vaikuttaa, että isä on täysi hulttio. Sitä ei varmaan ole edes syytä epäillä. Naisen, äidin, asenne asiaan sen sijaan herättää ajatuksia.

Äiti toivoo, että lapsella olisi oikea isä, joka rakastaisi lastaan ehdoitti ja haluaisi viettää aikaansa lapsen kanssa - muulloinkin kuin tapaamiaikojen pakottamana. Isän pitäisi harrastaa lapsen kanssa, hakea tarhasta. Isän pitäisi naisen mielestä olla lähellä ja soitella. Ja vielä pitäisi olla ehdoitta ja vilpittömästi isä lapselleen.

On hyvä, jos pystyy päästämään irti tuhoisasta päähänpinttymästä.
Tuntui oikeastaan pahalta naisen puolesta, sillä hän näyttää takertuneen täysin miehen vastuuttomuuteen ja haluttomuuteen. Nainen haluaisi muuttaa ex-miehensä muuksi kuin tämä on. Aika mahdoton tehtävä. Niinhän moni haluaa muuttaa olemassakin olevan puolison joksikin muuksi tai ainakin vähän paremmaksi. Yleensä kai tuloksetta.

Itse olen oppinut, että toista ei juurikaan kannata yrittää muuttaa. Tai jos kuvittelee sen onnistuvan, samalla takuuvarmasti tuhoaa jotain. Itsensä muuttamista sen sijaan voisi harkita. Jos olisin parisuhdeneuvoja tai psykologi, antaisin tuolle mielipidekirjoittajalle ohjeeksi unohtaa koko ukko. Kehottaisin alkaa elää niin kuin elää moni pienperhe, jossa isää ei ole koskaan ollutkaan. Eipä tarvitsisi ruikuttaa jonkun vastuuttoman huithapelin perään.
 

sunnuntai 25. marraskuuta 2012

Elämän tarkoitus lienee muutakin kuin murheen karkotus

jormas: Vaikka tietenkin on mukavaa ja tarpeellista olla ja tulla biologiseksi äidiksi tai isäksi, ei sitä kuitenkaan vanhemmuuteen tarvita, sillä maailma on täynnä isättömyydestä, äidittömyydestä ja rakkaudettomuudesta kärsiviä lapsia. Eikä elämäntarkoituksen syvimmäksi olemukseksi minulle muutenkaan riitä, syöminen, naiminen eikä rakastaminenkaan. Samoin on laita hyödyksi olemisen ja tarpeellisena olemisen kanssa, vaikka se repaleisen itsetuntoni vuoksi tuntuukin usein ylevältä tai ainakin mukavalta. On siis etsittävä muita elämän tarkoituksia.

Jos ihminen uskoo olevansa maailman napa ja elämää suurempi eläjä, en heille osaa sanoa muuta kuin, että jatkakaa etsimistä. Jos sen sijaan omissa ajatuksissa ja mietteissä tuntuisi olevan tilaa jollekin ihmistä ja itseään suuremmalle, on hän ehkä löytänyt tai löytämässä jotakin oleellista. Tosin ihmisen itsekkyydessä senkin. Nimittäin polun pään, joka johtaa sinne jonnekin, jossa ei aikaa ole, vaan sen tilalla on ikuisuus, iankaikkisuus ja ikuinen elämä sen jossakin muodossa. Kristityistä iso osa on löytänyt tämän avulla tai vuoksi Isän ja Hänen Poikansa, mutta eivät kaikki kristityistä suurimman osan ajattelemalla tavalla, sillä osa esimerkiksi juutalaisista odottaa vasta Vapahtajaa maan päälle.

Maa päällään pitää myös lukemattoman määrän erilaisia muita uskontoja ja filosofioita, joihin uskovista oletettavasti ainakin osa on tullut ja tulee tai uskoo tulevansa uskostaan autuaaksi. Mutta uskossaan saattaa myös ajautua harhapoluille. Juice lauloi, että "elämän tarkoitus on murheen karkoitus". Ja mies itse karkotti murheitaan oletuksena, että ne voi hukuttaa viinaan. Huonosti sillä eivät hukkuneet murheet, vaan lähti oma henki ennenaikaisesti. Itselleni selvisi kohtalaisen periodin lätränneenä, että murheet eivät huku viinaan, vaan omaavat peräti loistavan uimataidon. Joten ollaan ja eletään rauhassa polunpäätä iankaikkisuuteen etsien tai vahvistaen, sillä jos sellainen on olemassa, niin tavataan ehkä portilla. Jos kirjoittamaansa ja laulamaansa on uskominen, niin siellä olen jossain vaiheessa Repe Helismaan, Tapsa Rautavaaran ja Ontuvan Erikssonin kanssa.

lauantai 24. marraskuuta 2012

James Bond Flamengossa

päivis: Uusinta James Bond -leffaa on kehuttu niin hyväksi, että tänään mekin päätimme nähdä sen. Työantajan kulttuuriseteleillä elokuvissa käynti kannattaa. Toinen paikka, johon itse olen niitä käyttänyt, on uimahalli. Jorma on sen lisäksi maksanut seteleillä jonkun tenniksen pelivuoron tai muuta vastaavaa.

Jos pitää toimintaelokuvista, Skyfall varmaan sijoittuu arvoasteikon yläpäähän. Itse en erityisesti ole sen sortin elokuvien ystävä, joten en osaa sanoa siitä muuta kuin että se oli ainakin hyvin tehty. Elokuvan alkupään moottoripyörä- ja muut hurjastelut olivat ihan uskomattomia. Nykyinen Bond, Daniel Craig, näyttää muuten aivan venäläiseltä.

Bond-elokuvissa suosikkini on ehkä Bondin naispomo M, josta nyt en sano yhtään enempää, etten turhaan paljastaisi juonta. Muistan myös vanhoista Bondeista sihteerin kaltaisen neiti tai rouva Moneypennyn, joka myös ilmestyi kuvaan. Tosin en ole Bondeja säännöllisesti katsellut, enkä siksi tiedä, ketkä ovat olleet milloinkin kehissä ja ketkä eivät.

Olimme Flamengon Finnkinossa aamupäivänäytöksessä, jossa varmaan käy vähemmän väkeä kuin myöhemmin päivällä. Vähän tietysti harmitti, kun ensimmäistä kertaa Thaimaasta paluun jälkeen juuri tänään sattui paistamaan aurinko. Istuimme sen ainutlaatuisen (?) hetken pimeässä elokuvasalissa. Kun elokuva oli ohi, taivas oli jo pilvessä ja muutenkin aurinko oli laskemaan päin.

Kun kassalla saimme valita paikat, muistui mieleen muinainen elokuva-aiheinen luento, joka kuului kai Jyväksylän yliopiston taidehistorian opintoihin. Luennoitsija totesi silloin, että elokuvissa paras paikka on viidennellä rivillä ja sen keskiosassa. Viides rivi oli varattu, mutta saimme paikat neljännen rivin keskelle. Hyvin näkyi siitäkin.

perjantai 23. marraskuuta 2012

En ole katkera, mutta kuitenkin..

jormas: Kerronpa teille tarinan. Aikoinaan kuoli isäni, kuten myöhemmin äitinikin. Isäni kuoleman jälkeen olisi äidillä ollut ikänsä ja terveytensä puolesta mahdollisuus ainakin yhteen uuteen elämään. Ja niin hän viettikin, tosin aivan toisen- ja lyhyenlaisen kuin me jo iältämme aikuisiksi kasvaneet lapset toivoimme. Äitini alkoholisoitui varsin vinhaa tahtia ja mikä oli juodessa, kun samassa talossa asui muun muassa hänen hulttiopoikansa. Minä, joka join vielä äitiänikin enemmän.

Mielen taakkaa ja muuta kuormaa oli minulle kertynyt vuosien saatossa niin äidin kuin isänkin taholta, sillä minun oli niin kovin vaikea hyväksyä heidän puutteellista rakkauttaan. Monesti olin päättänyt ja mielessäni sanonut, että ennemmin tai myöhemmin tulee maksun aika.
Ikävä kyllä sama vaikeus näyttää olevan omalla pojallanikin. Omalta osaltani lopullisesti tilit selväksi ja anteeksiannot ja -pyytämiset olen vanhempieni osalta tehnyt heidän haudoillaan. Tosin anteeksi on tullut annettua muuallakin, josta vähän lisää. Hautuumaat ovat minulle kuitenkin hengellisesti paljonkin kirkkoja tärkeämpiä paikkoja.

Kun aikoinaan löysin äitini oksentamassa keittiön lattialla sapen paloja laskiämpäriin polvillaan, oli se minulle kova paikka. Hoidin tai hoidimme äitini siitä paikasta Hyrylän terveyskeskukseen, jossa häneltä vielä katkesi verisuoni päästä tehden hänet loppuiäksi laitoksessa eläjän.

Siellä terveyskeskuksen käytävällä sairaalasängyssä näin hänet langanlaihana, suu mutrulle sairaudesta vääntyneenä, kun peitto oli pudonnut lattalle. Aivan selvästi kuulin jostakin äänen, joka sanoi: "No niin Jorma, nyt on maksun aika kaikesta kokemasta, äitisi tekemästä vääryydestä."
Kyyneleet valuivat silmissäni, kun kristallinkirkkaasti koin, että ei ole mitään muuta vaihtoehtoa kuin anteeksianto. Siinä minä sitten sen tein ja jälkeenpäin ajatellen koin kasvaneeni ihmisenäkin melkoisesti.

Mutta ankara kun itselleni ja muille olen, niin valmis en ole anteeksi antamisen suhteen vieläkään. Vapahtajan irvikuva, vaikka Hänen Isänsä loi minut yhdeksi kuvakseen. Mikä on nimittäin anteeksiantaessa, kun anteeksiannettava on täysin puolustuskyvytön. Jälkeenpäin ajatellen anteeksi antaminen äidilleni oli sekin vain itsekkyyttä, jonka moottori on havainto, että muuten en katkeroitumatta selviä itse itseni kanssa.

Mutta joku ehkä elää elämänsä alusta loppuun ja käyttövoima on vahingonilo ja muutenkin toisten pahasta olosta nauttiminen sekä oman polttoaineen ammentaminen. Aiheen tähän kirjoitukseen nimittäin sain toissapäivän kirjoitukseni Anonyymin kommentista, että "en ole katkera, mutta kuitenkin".

En tiedä olenko katkera, mutta Sininauhasäätiöstä lähden näillä näkymin sangen pahoilla mielin. Toki aion pitää itsekin huolta oman mielen myrkyttämisestä ja vastalääkkeistä, sillä vain sillä diagnoosilla on parantava vaikutus, jonka teen itsestäni peilin ääressä tai tähtitaivaan tai peiton alla. Minulla on kuitenkin hyvin pitkä matka anteeksiannosta puolustuskyvyttömälle äidilleni kykyyn ja ennen kaikkea haluun antaa anteeksi ihmisille, jotka on minuun nähden valtaa ja jotka ovat virtaa ja elinvoimaa täynnä.

Meitä on siis moneksi ja huomaan tuottavani mahdollisesti iloa jollekin, joka olettaa oman hyvinvoinnin paranevan tai olevan riippuvainen toisten pahasta olosta ja mielestä.Mutta ilonsa kullakin, sillä onhan mukavaa, jos joku saa nautintoa siitä, että puran ja kerron pahasta olostani varsin julkisesti muille.
Kateudesta elinvoiman saavalle olisin myös oiva ja oikea kohde, sillä vuoristoradasta huolimatta minulla on hyvä elämä ja pääsääntöisesti oikein hyvä olla.

Tosi ystävä tai edes sinne päin, olisi valmis kulkemaan kappaleen matkaa rinnallani ihan muuten vaan.

torstai 22. marraskuuta 2012

Tuhlaajapojan kotiinpaluu

päivis: Ei ole ehkä täysin korrektia rinnastaa Raamatun kertomusta ja kanin ilmestymistä takaisin kotipihaan, mutta jonkinlaista juhlan tuntua siinä kuitenkin oli. Tosin minä en Ykköstä ole vieläkään nähnyt, mutta Jorma keskusteli sen kanssa viime yönä pihalla. Olisin minäkin siihen iloiseen kohtaamiseen voinut osallistua, mutta en vain jaksanut. Kuuntelin kyllä sujuvasti Jorman yksinpuhelua. Kanithan eivät tunnetusti osaa ihmisten kieltä. Joku satusetä voi tietysti siitäkin olla eri mieltä.

Tänään kania sitten ei ole enää näkynytkään, ei edes lyhyenä valoisan aikana. Tai ei kyllä voi sanoa, että olisi valoisaa. Keskipäivälläkin oli niin hämärää, että. Oikeasti huomaan nyt kärsiväni tästä kaamoksesta, mutta yritän silti olla lietsomatta itseäni mihinkään syysmasennukseen. Se ei ole ollut minulle ennenkään tyypillistä.

Tältä näyttää 160 vilkkuvaa ledvaloa pimeällä pihalla.
Mutta sen mitä luonto ei meille anna eli valoa, sitä saamme esimerkiksi Lidlistä ja sähköpistokkeesta. Kun tulin jo täysin pimeän aikaan kotipihaan, meillä loisti kesähuoneen rungossa vilkkuvalojen sarja. Jorma oli ne päivän aikana siihen viritellyt. Täytyy myöntää, että pienet ledvalot jopa valaisivat pihaa.

keskiviikko 21. marraskuuta 2012

Huono päivä

jormas: Vaikka enää ei työpäiviä olekaan, ovat päivät menneet työasioiden kimpussa aika tarkkaan. Vähemmän mieltä olentävä lisä siihen tapahtui matkani aikana, sillä vt. toimitusjohtaja ilmoitti minulle, että koska palkkatyöpäivät on tehty, ei voida maksaa kuluja vapaaehtoistyöstäkään, vaikka lähtiessä oli toisin sovittu.
Kuvan boss ei liity tekstiin
Meitä on moneen junaan osan jäädessä asemallekin, ja sen myötä tunnistan omat hyvät ja huonot puolet niin työntekijänä kuin esimiehenänikin. Yhtä tai oikeastaan aikaa montaa piirrettä, joita olen saanut nyt maistaa, en itsessäni tunnista. Yksi niistä on sanojen syöminen ja toinen on selän takana asioiden muuttaminen.
Tätäkin ilmiötä voisi selittää monin tavoin, mutta yleensä on niin, että pomo, jolla omat substanssit ja ylipäätään oma osaaminen riittävät, ei alaisiaan paina saadekseen itseään esiin. Minun jälkeeni on kierroksessa nyt muutaman vuoden sisällä kolmas boss ja edellä mainittua ilmiötä olen saanut minä ja moni muukin maistaa. Yhtään ainutta paluuta ei Pattayalta ole minulla ollut, ettei joku olisi sorkkinut kertaalleen ja välillä useastikin kanssani sovittua.
Kun aikoinaan kuuntelin Marimekon Kirsti Paakkasta en edes arvannut kuinka viisaasti hän sanoi ja ajatteli todetessaan, että hänelle on itsestään selvyys ja itseasiassa Marimekon suurimpia voimavaroja sen oivaltaminen, että firma on täynnä pomoa pätevämpiä työntekijöitä.
Oman luonteeni tuntien ei enää puutu paljoa maljasta, joka laittaa tasaamaan hieman puntteja, sillä harvalla on puhtaat jauhot pussissa täydellisesti. Oli kaikkiaan työn osalta, jos ei otsikon mukaisesti huono päivä, niin ainakin sellainen, joka tiputti kunnioittamian ihmisiä raadollisten meikäläisten joukkoon.

tiistai 20. marraskuuta 2012

Vielä asutaan Matkakodissa

päivis: Vielä toinenkin talvi asutaan Matkakodissa. Jos suunnitelmiin ei olisi tullut asuntomessuille menoa, Merikonttikoti saattaisi olla jo valmis. Tai mistä sen tietää.

Thaimaan noin 50-neliöisen kerrostaloasunnon ja samankokoisen kattoterassin jälkeen elämän pitää taas asettua Matkakodin noin 18 neliöön. Askeettisuutta lisää vielä päätös olla laittamatta matkailuauton säiliöihin vettä. Vettä ei myöskään loroteta lavuaareihin. Lotraamisen pitää siis tapahtua joko sosiaalikontissa tai ulkosalla. Pari kertaa olen ennättänyt pestä tomaatteja niin, että olen laittanut tomaattipussiin vettä ja hölskyttänyt pussia pihalla. Kaipa puhdistuvat niinkin. Ja säästyy kallista sähköä, koska säiliötiloja ei tarvitse lämmittää irtopattereilla, kuten teimme viime talvena.

Eniten kuitenkin kaipaan tällä hetkellä valoja viereiselle kuntopolulle. Näkyisi illalla ikkunasta muutakin kuin pimeää. Sitä paitsi Niilo tulee meille torstaina ja olisi mukava entiseen tapaan kiertää joka päivä sen kanssa kuntopolun tuttu lenkki. Päivä vain on niin lyhyt, että varmasti ennättää tulla jo pimeä, ennen kuin itse joutaa päivän töiltä kävelylle. Jostain syystä Tuusulan kunta ei ole saanut valoja palamaan, vaikka kuntopolun käyttäjiä varmasti olisi iltaisin enemmänkin.

Nyt vähän naurattaa lenkkeilymme, jota ennen pidin ihan hyvänä suorituksena, kun lenkin heitti päivittäin kertaalleen. Kuntopolku on suunnilleen viidesosan mittainen siitä, mitä Jomtienilla joka päivä kävelimme. Siellä sentään oli lämpöäkin niin paljon, ettei siihen täällä edes kuumimmilla kesähelteillä päästä.

Vaikka on kylmää, märkää ja pimeää, yhden ilonaiheen voin kuitenkin mainita. Pitkään remontissa ollut lentokentän kiitorata on poissa ollessamme valmistunut ja otettu taas käyttöön. Se tarkoittaa, että koneet taas aika ajoin laskeutuvat tuosta ohitsemme. Meitähän laskeutuvat koneet eivät ole koskaan häirinneet.

maanantai 19. marraskuuta 2012

Hiiriterrorismiako?

jormas: Kyllä nyt on pimeyttä ja märkää, vaikka muille jaettavaksi, sillä aurinko ei Jokilaaksossa kauaa taivaalla viihdy.
Vaan enpä ehtinyt kauaa olla Matkakodissa, kun puhelin hälytti. Se oli siinä mielessä ihmeellistä, sillä Suomesta tulevien puheluiden osalta oli ollut pari kuukautta koko lailla hiljaista.

Puhelimessa on mies menneisyydestä tai ainakin kuuden vuoden takaa, jolloin olin soittajasta kuullut viimeksi. Enkä silloinkaan kovinkaan mairittelevia mainintoja.
Ensin tuli melkoinen tovi pelkästään minun kehumista ja sitten pyyntö, että voisinko soittaa hänelle, kun minulla kaiketi on enemmän rahaa.
En suostunut, joten jatkettiin keskustelua, jonka suunnan kyllä olin arvannut jo ensi metreiltä. Että voisinko lähettää hänelle pari-kolme kymppiä rahaa toiselle puolelle Suomea, kun pitäisi hankkia parikymppiselle pojalle sitä tai tätä.
Väliin totesin ja kysäisin, että hiljaista on ollut hänet taholtaan, sillä kertaakaan emme ole soitelleet kuuden vuoden aikana. Ja nyt kun soitat, pyydät rahaa. Ja jos et sitä tarvitsisi tai pyytäisi, et olisi soittanut nytkään.

Tuli koko lailla paha ja nurja mieli, sillä toki minua saa pitää yksinkertaisena, jota kieltamättä ainakin asiakohtaisesti olenkin. Mutta jos joku erehtyy pitämään minua yksinkertaisempana kuin on oma käsitykseni, niin siitä ei hyvää seuraa tai ainakin keskustelun sävy muuttuu.
Niin nytkin, kun kysyín, että olen kuullut olevan kyyneleitä ja kyyn eleitä. Joten kumpaan kastiin hän soittonsa laittaisi?
Siihen se puhelu sitten koko lailla asiallisesti loppuikin. Mutta katsotaan jatkoa, sillä pyysin miehen Jokilaaksoon uimaan nyt tai kesällä.

Jo illalla eilen huomasin, että reissumme aikana oli Martti osa-autolle tapahtunut jotain, sillä abs-jarrujen merkkivalo paloi ja paloi, vaikka mitä tein.
Joten päivist vei Martin Veholle autolääkäriin, josta saimme sen poiskin tänään. Diagnoosi oli kuitenkin muuttunut autotohtorin päivällisestä ennakkoarviosta, sillä koko johtosarjan kuoret olivat puolen metrin matkalta tipotiessään.
Vaan enpä olisi heti arvannut, jos kerta olisi ollut ensimmäinen. Nimittäin hiiret tai hiiri oli herkutellut johdoilla, kun Martti oli vailla käyttöä ja muuta huolenpitoa pari kuukautta.

Mutta se aiempi tapaus, jonka vuoksi en tästä hämmästynyt, oli niin ikään hiirten aikaan saama. Silloin ne olivat jyrsineet Matkakotimme pissapojan letkun poikki ja lipittäneet talven mittaan koko tenttulitkun pissapojan säiliöstä typötyhjäksi.
Joten on siinä kohmelo hiirillä ollut, kun aineet ovat viimein loppuneet. Jos selvisivät edes hengissä ryyppäjäisistään.

sunnuntai 18. marraskuuta 2012

Pohjolassa

päivis: Koko päivän olimme auringon paisteessa, kun Finnair lensi pilvien yläpuolella, niin kuin asiaan kuuluu. Täällä perillä sen sijaan on pimeää, märkää ja kylmää. Puutkin ovat pudottaneet lehtensä, mitä nyt ennen täydellisen pimeän tuloa sen verran ennätti maisemaa erottaa. Mutta kai tähänkin taas tottuu.

lauantai 17. marraskuuta 2012

Jokilaakso kutsuu

jormas: Paino tänä aamuna 88,7, kun se kahdeksan viikkoa sitten oli tasan kymmenen kiloa enemmän. Hyvä jormas!

Huomen aamuna Kukka-Markku hakee meidät Thaikodiltamme ja me lennämme Finnairin puhalluslampulla Suomeen. Jos aikataulut pitävät kutinsa, olemme Vantaa-Helsinki lentoasemalla kello 15 jälkeen.

perjantai 16. marraskuuta 2012

Thaimaan mittoja ja muita yksiköitä

päivis: Thaimaan-viikot alkavat tällä erää olla taas ohi. Suomeen lähdön päivien mittaamisen myötä huomion voisi sanoa kiinnittyneen muun muassa thaimaalaisiin mittaustapoihin ja eroavaisuuksiin meidän ja heidän välillään.

Täällä tiedetään oikein hyvin, että nyt eletään vuotta 2012, mutta sen rinnalla on myös paikallinen ajanlaskujärjestelmä, jonka mukaan kuluva vuosi on 2555. Ajanlasku on aloitettu Buddhan kuolemasta. Perinteisen ajanlaskun mukainen uusi vuosi on huhtikuussa, jolloin täällä vietetään karmeaa Songkrania, vesijuhlaa, jota en enää ikinä halua olla todistamassa. Yksi kerta riitti. Olen käsittänyt, että alkujaan vesijuhla oli ihan viaton juhla, mutta ainakin turistipaikkakunnilla falangit ovat tehneet siitä täydellisen sotatilan, jossa aseina käytetään valtavan kokoisia, jääkylmällä vedellä ladattuja vesipyssyjä. Muinaisen säännön mukaan vettä ei ripsutella (näin tosiaan alkujaan tehtiin) toisten päälle enää auringon laskettua, mutta sitäkään aiheesta villiintyneet turistit eivät ymmärrä.


Kun meillä viikko päättyy raamatullisesti sunnuntaihin, täällä se alkaa sunnuntaista. Seinällämme olevaa kalenteriamme vilkaistessa on monesti tullut erehdyttyä viikonpäivästä, kun tuota sunnuntain paikkaa ei aina muista. Kalenterissa on myös joka kuukausi joku tai jokunen punainen päivä muulloinkin kuin sunnuntaina. Ne tarkoittavat jotain buddhapäivää tai vastaavaa. Myös kuninkaallisille henkilöille, eläville tai edesmenneille, on nimetyt päivät kalenterissa. Hallitsevalla kuninkaalla on syntymäpäivä meidän itsenäisyyspäivämme aattona eli 5.12.

Mittoja täällä ei aina ilmoiteta metreissä ja senteissä. Litra on kyllä litra ainakin polttoaineasemilla. Meillä on sänky, jossa on tukeva patja, jollaisia täällä on tapana käyttää. Patjaan ei tunnu löytyvän millään sopivan kokoista lakanaa, joka mielellään saisi olla muotoon ommeltu. Tavallisen lakanan virittäminen tosi painavan patjan päälle on mission impossible, joten muotoon ommellun kanssa on helpompi touhuta. Lakanapaketeissa kerrotaan joku mitta ja myös sanallinen koko. King size on meidän patjamme koko, oletan, mutta silti tuntuu, että lakanan osto on arpapeliä. Senteissä patjan leveys on 160 ja päätinkin että tuon seuraavalla kerralla Suomesta muotoon ommellun, 160-senttisen lakanan. Kun sanoin Jormalle, että hankin sen todennäköisesti Lidlistä, jossa välillä myydään hyviä ja edullisia lakanoita, en saanut ollenkaan myötätuntoa.

Kellonaikoja täällä on 12, ei siis 24. Jotta turistikin ymmärtää, mistä ajasta on kyse, kellonajan perään laitetaan a.m. tai p.m.

Oma erikoisuutensa ovat katujen nimet. Suuri osa taajamien katuosoitteista on Soi, jonka perässä on joku numero. Jotta tietäisi, mistä etsitty Soi löytyy, pitää tietää, miltä pääkadulta se alkaa. Meidän kotikadullamme sen sijaan on numeron sijaan nimi, Soi Welcome. Kun numeroidut soit on merkitty kadun alkupäässä olevalla pyöreällä merkillä, meidän kadullamme ei nimikylttiä olekaan. Katu on oletettavasti saanut nimensä suuresta Welcome-hotellista.

torstai 15. marraskuuta 2012

Painon- je elämänhallintaa

jormas: Painonhallintaprojektini tältä osin lähenee loppuaan, kuten reissummekin, sillä ensi sunnuntaiaamuna lähdemme kohti Suomea. Kun kahdeksan viikkoa sitten tulin Pattayalle, oli painoni 98,7 kg ja tavoite oli saada se alle 90. Kolme päivää sitten olin virallisella ponnituspaikallamme ja paino oli 89,6 tai 5, eilen se oli 90 ja tänään 89,5.Voin siis sanoa painoni ja itseni olevan tällä hetkellä asetuissa tavoitteissa. Hienoa sanon minä. Ruuassa säästämäni rahan olen jakanut köyhille, sairaille, kerjäläisille ja koirille, joten siltäkin osin on hyvä mieli.

Jotkut sanovat, että se ei ole mistään kotoisin, kun vaakalla käy joka päivä. Mutta minusta on mielenkiintoista yrittää päästä kiinni siihen, miksi paino heittelee puolentoista kilon paikkeilla lähes päivittäinkin. En ole saanut tolkkua, vaikka hajulla olenkin mikä tai mitkä tekijät painoani nostavat.

Täällä muuten on kuulemani mukaan tyyppejä, jotka 1,5-2 tunnin lenkin aikana punnitsevat itsensä kolmekin kertaa. Vaan kukin tekee tavallaan ja tulkoon sillä autuaaksi, onnelliseksi tai onnettomaksi.
Painonhallinta on minulle osa elämänhallintaa, joka taas mielestäni on yksi onnellisen elämän peruspilareita. Silloin tällöin ja aika useinkin on tullut elämänkin osalta pohdittua, että onko lopputulos, siis hetki ja tuokio tässä ja nyt, kaiken koetun vasta- ja myötämäen arvoinen. Minusta on, sillä koen vahvasti, että elämä on elämisen arvoista.

Painonhallinnasta kuitenkin arvaan, että koto-Suomessa juuston ja HK:n Sinisen kanssa ei painoni pysy kuosissa. Saldona jää joka tapauksessa eletystä kahdeksasta viikosta kunnon kohentuminen ja muutama muutaman kerran ruokittu ihminen sekä koira.

Elämänhallintaakin olisi hyvä käyttää silloin tällöin vaakalla. Melkosen ajan olen nimittäin käyttänyt rahan tai omaisuuden hankintaan. Mutta jos joku ehti luulemaan, että itselle, niin erehtyi. Itselleni en ole maallista mammonaa osannut koskaan hankkia, mutta työnantajalleni kylläkin.
Vaikka olinkin muun muassa Jyväskylän Katulähetyksen ja sen jälkeen Sininauhasäätiön operatiivinen johtaja, ja vaikka ne eivät olekaan yhden ihmisen show, niin melkoisen määrän omaisuutta olen ollut molemmille hankkimassa työvuosien aikana. Vaikka velkaakin on paljon, on omaisuuden käypä arvo lienee Sininauhasäätiöllä jossakin 40 miljoonan euron paikkella.

Kun siihen päälle sähköposti tuo viestin tänne Pattayalle työnantajalta, että ei voida maksaa työajoista kulukorvauksia, kun varsinaiset työpäivät on tehty, en tiedä itkisikö vai nauraisiko. Mutta tähän ja moneen muuhunkin asiaan saatan palata sen jälkeen, kun työsuhteeni toukokuussa päättyy virallisesti.

Merikonttikotimmekin on edennyt koko ajan, joten siitäkin on hyvä mieli. Tosin vaikeuksia on ollut vaikka muille jaettavaksi ja muutoksiakin on tehty paljon.
Aikataulu on tietojeni mukaan kuitenkin sillä tavalla kohdallaan, että edelleen on tähtäimessa ensi kesän valtakunnalliset Asuntomessut sekä Duokodin saaminen Jokilaaksoon pysyväisenluonteiseksi kodiksemme sen jälkeen.
Itse olen tehnyt virheitä häpeämiseen saakka Merikonttikoti-hankkeen osalta ja kanssa, jotka eivät ole ainakaan helpottaneet tilannetta. Vaan virheitä ovat tehneet muutkin ja suurin apu ja hyöty olisi, jos kaikki voisivat ne omalta osaltaan myöntää. Silloin kaikesta tehdystä virheistä olisi eniten hyväksi rakennusaineeksi jatkoa ajatellen.

keskiviikko 14. marraskuuta 2012

Pattaya Business Supplement

päivis: Täällä Thaimaassa huomaa helposti, miten ihmisten tärkeinä kokemia asioita ovat aivan eri jutut kuin kotimaassa. Täällä käytetään pitkiä aikoja keskusteluihin matkavakuutusten kestoista ja siitä, mistä voi hankkia lisävakuutuksen, kun normaalin matkavakuutuksen vuorokaudet täyttyvät. Toinen yleinen puheenaihe on viisumi. Täällähän voi ilman viisumia oleskella yhtäjaksoisesti vain 30 vuorokautta ja jos lyhyimmän turistiviisumin hankkinut ei poistu maasta 60 vuorokauden sisällä, oleskelulle voi hakea jatkoaikaa. Maksua vastaan tietenkin. Imigration onkin paikka, joka on kovin tuttu monille Thaimaan-kävijöille. Yksi kyseisistä virastoista sijaitsee täällä Pattayan Jomtienilla ja nimestä päätellen se palvelee koko Chonburin laajaa aluetta.

Olen omaa Thaimaa-tietouttani yrittänyt kartuttaa muun muassa Pattaya Business Supplement -lehteä lukemalla. Laadukas lehti ilmestyy ilmaisjakeluna kerran kuukaudessa. Lehden arvon ymmärsin aikoinani, kun huomasin, että sen keskiaukeamalla on varsin selkeä Pattayan alueen kartta. Sen avulla kotiseutu katuineen on hahmottunut kummasti. Enää karttaa ei juurikaan tarvita, kun suunnistamme milloin mihinkin päin Pattayaa.

Lehdessä on myös palsta, joka kertoo ruohonjuuritason elämästä ja ihmisten arjesta, usein tilastojen valossa. Sieltä poimin myös muun muassa tiedon, että suosituimmilla turistiseuduilla on voimassa minimipalkkasääntö. Sen mukaan päiväpalkan on oltava vähintään 300 bahtia. Se on vain noin 7,5 euroa.
Katukeittiön myyjä on yksi tyypillisistä itsensä
työllistävistä ja epävirallisen työvoiman edustajista.
Lehden marraskuun numero kertoo Thaimaan epävirallisesta työvoimasta, jonka määrä kaikkien työllisten joukosta arvellaan olevan huikeat 62 prosenttia. Esimerkiksi Bangkokissa määrä on alhaisempi, mutta sielläkin noin 25 prosenttia. Epävirallinen työntekijäjoukko ei ole missään kirjoissa ja kansissa, joten he eivät myöskään kuulu minkäänlaisen sosiaaliturvan piiriin. Myös terveydenhoitopalvelut ovat heillä puutteellisia. Toisaalta he eivät myöskään maksa veroja.

Lehti kirjoittaa, että edellä mainittuun joukkoon kuuluvat esimerkiksi mopotaksit, myymälöiden ompelijat ja kotiapulaiset sekä tietysti kaikenlaiset katukauppiaat. Moni on päätynyt työhönsä puutteellisesta koulutuksesta johtuen. Tyypillisesti monet heistä työllistävät itse itsensä. Epävirallisen työvoiman tilanteeseen on viime aikoina kiinnitetty huomiota ja ainakin lehden artikkelista voi päätellä, että ensisijaisesti heitä ei yritetäkään saada maksamaan veroja. Kärkenä heidän tilanteessaan on hyvinvoinnin parantamiseen tähtäävät toimet.

tiistai 13. marraskuuta 2012

Persona non grata

jormas: En minäkään, kuten ei päiviskään ole tänne tullut mollaamaan suomalaisia, venäläisiä, thaimaalaisia tai ketään muitakaan.
Jos on paha täällä olla, voi olla pois tai ainakin valita seuransa. Toki kuten päivis mainitsi, tätä vauhtia voidaan olla ei toivottuja persoonia siellä ja vähän muuallakin.
Ilmiö, josta päivis puhuu, on kuitenkin aivan totta ja vaikka en itse seuraa kovin helpolla muuta tai vaihda, sillä paha olen suustani minäkin, niin päiviksen tai muussa naisseurassa häpeän kyllä kavereitani joskus juttujensa vuoksi.

Vanha viisaus sanookin, että tyhjät tynnyrit kolisevat eniten. Ja kun siihen lisätään vielä heikko itsetunto, niin kieltämättä vaikutelma tulee joskus tympeänsorttiseksi. No sitä olen varmasti minäkin melko monelle, sillä ei ole pahemmin tuttavat soitelleet tänne.

Kavereiheni varsinkin täällä kuuluu myös niin sanottu Mikkelin maisteri, joka onkin oiva veikko ja seuramies muutenkin. Hän on elämän- tai ainakin ison osan leipätyöstään tehnyt opettajana. Hänkään ei viihdy paikoissa, joissa 3/4 jutuista on kirosanoilla höystettyjä navanalustarinoita.
Maisteri ei itse kiroile lainkaan ja taisipa lyödä oppilaidensa kanssa aikoinaan vetoakain siitä tai ainakin lupasi jotain, jos joku kuulee hänen kiroilevan edes kerran. Ei hävinnyt mies kertaakaan tässäkään lajissa.

Kun tässä näemmä on tullut pahaa mieltä tai muuta mieltä painavaa asiaa purettua nyt muutaman kerran, laitan tähän loppuun viedä yhden närästyksen aiheen.
Joillekin on nimitäin päivittäin tärkeää haukkua thaimaalaisia laiskoiksi. Ja kun sen tekee maha pystyssä rantatuolissa, jota ei saa edes itse käännettyä auringon tai mielen mukaan, on siitäkin maku pois.

Mutta näin maailma menee menojaan ja me olemme mukana tai sitten emme. Mailman menoa mukana olomme ei muuta ja Pattaya on hieno paikka olla tavallisena ihmisenä tavallisten ihmisten joukossa. Tämän kertaista sessiota on jäljellä puoli viikkoa ja sitten tulemme Suomeen pohtimaan varastaisinko joulukuusen vai en.

maanantai 12. marraskuuta 2012

Ranta numero 33

päivis: Luin äskettäin Rosa Liksomin Finlandia-palkitun kirjan nimeltä Hytti numero 6. En voi sanoa pitäneeni siitä. Erityisesti siinä tökki toisen päähenkilön, venäläismiehen suuhun laitettu jatkuva navanalapuolinen puhetulva. Täällä Pattayalla olen törmännyt samanlaiseen puheeseen, joten Liksomin teksti voi hyvinkin "perustua tositapahtumiin". Kirja tosin sijoittuu Neuvostoliittoon, kahden toisilleen tuntemattoman ihmisen matkaan junassa halki Siperian.

Joku, joka on lukenut blogikirjoituksiamme, voisi väittää, että olen nyt jostain syystä ottanut suomalaiset Thaimaan-kävijämiehet hampaisiini. Ensin ihmettelen ääneen halua hankkia itseään huomattavasti nuorempia puolisoja ja nyt nämä törkypuheet. Näin ei asia todellakaan ole, mutta mitta on tullut vähitellen täyteen sekä thaimaalaisia mollaavan puheen, että tuon navanalapuolelle sijoittuvan kailotuksen osalta.

Jomtienin rannan toinen pää alkaa tästä merkistä.
Istuskelemme - tai pitää varmaan sanoa, että istuskelimme - usein Jomtienilla niin sanotulla raittiiden rannalla. Muillakin nimillä suomalaiset rannan tuntevat. Arviolta seitsemän kilometrin mittaisen rannan varrella on useitakin kohtia, joissa suomalaiset tapaavat toisiaan. Jorma niistä on kirjoittanutkin. On Lemminkäisen rantaa ja savolaisten rantaa. Raittiiden ranta on oletettavasti saanut nimensä siitä, että varsin moni siellä viihtyvä on AA-väkeä. Muitakin kävijöitä on, mutta valtaosa ostaa janojuomakseen muuta kuin olutta.

Kun menee mihin tahansa rannalle, pitää tietysti tyytyä siihen seuraan, jota ympärille kerääntyy. Tai lähteä pois. Koska olen rannan suomalaisten joukossa useimmiten ainut naisihminen, olen päätellyt, että edustan ikäni ja siviilisäätyni puolesta henkilöä, jonka seurassa ei tarvitse olla hienotunteinen eikä hillitä itseään. Joskus koko rannalla istumisen ihanuuden voi pilata yksi ainut öykkäri, joka rakastaa omaa ääntään, eikä tunne minkäänlaisia käytöstapoja. Olen kyllä elämäni aikana kuullut monenkinlaista, todella härskiä ja tympeää puhetta, mutta rantaparlamentissa, kuten paikkaa myös joskus nimitetään, kuulemani jutut ovat kyllä niin ala-arvoisia, että vastaavaa saa hakea. Toisaalta on kai niin, että tyhminkin paasaaja löytää aina kuulijansa.

Tympäntyminen edellä kuvattuun sai aikaan sen, että löysimme uuden rannan, rannan numero 33. Sielläkin suomalaiset kokoontuvat, mutta tämänpäiväisen käynnin perusteella ei vielä osaa sanoa, ovatko jutut siellä yhtään korkeatasoisempia. Toivon kuitenkin niin. Paikalla ei nimittäin lisäksemme ollut muita suomalaisia. Eipä juuri muitakaan, sillä eilinen ja tämänaamuinen ukkosmyrsky sateineen varmaan säikytti monet menemään ostoskeskuksiin tai pysymään kotonaan.

sunnuntai 11. marraskuuta 2012

Ikuinen rakkaus on mutta ei ikuista nuoruutta

jormas: päivis oli ottanut pohdittavakseen kohtalaisen aran aiheen, nimittäin suomalaismiesten nuoret thaivaimot tai muut -elämänkumppanit. Siitä aiheesta voisi aivan varmasti tehdä kirjan ja joku niin on varmasti tehnytkin. Väitöskirjaakin joku nainen väsää siitä Suomessa parasta aikaa.

Taidan minäkin jatkaa hieman aiheesta, sillä asialla on toinenkin puolensa, joka on vielä arempi. Minulla on nimnittäin parin kaverin kanssa ollut Espanjassa, tarkemmin Kanarian saarilla Las Palmaksessa kuppila.
Siellä tutustuin ja tulin monelle kypsään ikään ehtineeneelle ruotsalainaiselle, mutta myös joillekin suomalaisnaisille ehkä vähän enemmän kuin hyvänpäivän tutuksi. Kypsällä iällä tarkoitan tässä tapauksessa +70 vuotta. Heillä oli tapana ostaa Afrikan mantereelta puolisalaa tulleita niin sanottuja neekeripoikia itselleen aina noin viikoksi kerrallaan.
Olen myös pohtinut jonkun kerran lähes kaikkien tuntemaa Madonnaa, jolla hänelläkin tuntuvat miesystävät nuorentuvan sitä mukaa kun tähdellä itsellä tulee ikää.
Ei aivan, mutta jollakin lailla samaan sarjaan saattaisin laittaa myös kotimaisen Paula Koivuniemen, jolla hänelläkin ovat kumppanit vaihtuneet välillä kohtalaisen tiuhaan tahtiin. Paula kuitenkaan ei selitellyt, sillä kerran kuulin radiosta hänen haastattelunsa kiville karahtaneen miessuhteen jälkeen. Toimittaja kysyi, että miten siinä taas näin kävi. Tänän Paula totesi yksioikoisesti, että intohimo loppui. Onko siis kuitenkin niin, että päiviksen nostamassa aiheessa mies ja nainen ovat loppujen lopuksi samassa veneessä?

Mielenkiintoinen poikkeus on, jos on lehtiin luottaminen, Jasmin Mäntylä, jolla on itseään huomattavastikin vanhempi elämänkumppani, joka kaiken lisäksi on tyhjätasku. Jasmin sanoo rakastavansa häntä. No, viisailla tai lähes kaiken tietävillä on tähänkin selityksensä, että isähahmoa etsii Jasmin-parka yhä edelleen. Myös suomalaismiehet sanovat rakastavansa thaivaimojaan tai -elämänkumppaneitaan. Ja niin sanovat thainaisetkin suomalaisukoistaan. Mutta mitä me oikeasti tiedämme rakkaudesta. Jos se on omalle kohdalle sattunut, niin ehkä sen mitä se on ollut itselle. Mutta sekö on ainutta ja oikeaa rakkautta, vai onko jokaisella oikeus, vaikkakaan ei aina mahdollisuutta kokoe rakkaus itselle ainutkertaisella tai ainutlaatuisella tavalla? Minullako on viisastenkivi, jolla määritellään myös muiden rakkauden määrä ja syvyys? Minulle sitä ei ole ja vähän olen sitä mieltä, että ei muillakaan ole mittareita kuin korkeintaan omien ihmsisuhteiden mittaamiseen.

Mutta onko siinä sen sijaan mieltä enemmän tai vähemmän keinotekoisesti tavoitella ikuista nuoruutta, jota kuitenkaan ei voi enää tavoittaa, sen kerran taakseen jätettyään?
Kun olen entinen juoppo, niin sieltä peruja on oppi, että elämän ja tosiasioiden muuttaminen muuksi keinotekoisesti, varsinkin kemiallisesti on järjetöntä touhua, joka vie onnen lisäksi paljon muuta. Siksikin on korkki pysynyt kiinni jo reippaat kolmekymmentä vuotta.
Vaan ovatkohan sukulaissieluja juoville alkoholisteille ne miehet, jotka käyttävät tupeeta, värjäävät milloin milläkin värillä yhä enemmän harmaantuvaa tukkaansa, syovät Viagraa sydänkohtauksen pelossa tai muuta potenssilääkettä ja niin edelleen? Ollakseen ainakin omasta mielestään nuoren näköisiä ja kai oloisiakin?

Minusta jokaiseen ihimsen elämänvaiheeseen kuuluu omat kuvionsa. Ihminen on iästä riippumatta kaunis silloin, kun hän on balanssissa itsensä ja muun luomakunnan kanssa. Mutta ennen kaikkea silloin, kun hän osaa ja uskaltaa olla aidosti itsensä ikäinen.

Lopuksi kiitos sille kommentaattorille, joka kantaa huolta päästäni, jos laitan siihen thaipoliisin kypärän.

lauantai 10. marraskuuta 2012

Vaimo Thaimaasta

päivis: Tiedän paljon suomalaismiehiä, joilla on thaimaalainen vaimo tai naisystävä. Naisystävä tarkoittaa yleensä, että eletään avoliitossa. Muut ovat kai vain hoitoja, kuten meillä Suomessa on tapana sanoa yhden illan tai yön suhteista. Niistä en tiedä mitään, mutta niin voin kyllä sanoa myös näistä vakavammin otettavista suhteista. Asiasta ei juurikaan avauduta ainakaan suomalaisnaisille, joten voin vain arvailla, miksi joku tulee tänne saakka etsimään sitä suurta rakkautta.

Vai onko rakkaus edes oikea sana kuvaamaan näitä avio- tai avoliittoja? Joissain tapauksissa kyllä varmaan. Ainakin suomalainen mies osaa sanoa jopa ääneen, että on rakastunut thaikkuunsa. Sivusta seuratessa tulee silti helposti mieleen, että kyse on vanhanaikaisesta järkiliitosta. Olen useammastakin parisuhteesta voinut joko omakohtaisesti havaita tai sitten olen sivusta kuullut suomalaismiesten harmitellen tunnustavan, että suhteessa ei ole kyse pelkästään kahden ihmisen välisestä liitosta. Aika monella pakettiin sisältyy myös vaimon äiti ja muuta lähisukua. Aika usein thaimaalaisnaisilla on myös pari lasta jonkun aiemman kumppanin kanssa ja nämä lapsetkin tietysti pitää jotenkin sovittaa tuohon suomalaisthaimaalaiseen yhtälöön. Lapset eivät välttämättä asu ydinperheessä, mutta falangimiehen odotetaan elättävän myös heidät ja maksavan esimerkiksi koulunkäyntikustannukset. Tapoja hoitaa asiat on varmaan niin monenlaisia kuin on parisuhteitakin, mutta käsittääkseni kaikissa on oletuksena, että falangi maksaa viulut, vaikka pienestä eläkkeestään.

Monet thaikkunaiset ovat kauniita, mutta niinhän sitä usein sanotaan
suomalaisistakin naisista. Tosin näistä kaunottarista toinen vasemmalta
ei olekaan nainen vaan mies eli ladyboy.
Täytyy tunnustaa, että olin hieman hämmentynyt tästä varsin suuresta thaikkunaisten ja suomalaisten miesten yhteiselojen määrästä, johon varsinkin Thaimaassa olomme alkuaikoina törmäsin. Monenkin miehen kohdalla ajattelin ensin, että ei tuolla nyt ainakaan, mutta niin vain jostain kodin uumenista se palveleva thaimaalaisnainen heiltäkin löytyi. Kun suomalaisnainen tulee tänne, hän tuskin tulee etsiäkseen itselleen paikallisen kumppanin, mutta aika harvassa lopulta ovat yksin saapuvat (toivon mukaan vapaat) miehet, joilla naisen etsintä ei olisi mielessä. Vaimoehdokkaitahan täällä riittää. Mikä ettei, kun falangit tosiaan laittavat vaikka viimeisetkin euronsa likoon pitääkseen parisuhteen koossa. Tämä on tietysti vähän kärjistetysti sanottu.

Olen joskus yrittänyt miettiä, mikä sitten saa näinkin sankoin joukoin suomalaismiehet muuttamaan ainakin osaksi aikaa vuodesta Thaimaahan. Eikö vaimoa tosiaan ole löytynyt kotimaasta? Tai jos on, onko liitto karahtanut niin pahasti kiville, että parempi vaimovaihtoehto on ehkä oman tyttären, jopa omien lastenlasten ikäinen thaimaalaisnainen, jonka kanssa ei välttämättä ole edes alkeellista yhteistä kieltä, jolla kommunikoida arjen asioista. Voisi kuvitella, että puolison kanssa olisi silloin tällöin mukava puhua syvällisistäkin asioista, mutta kuinka puhut, jos keskustelua käydään jonkinmoisella suomi-englanti-thai-siansaksalla, jos aina silläkään.

Mutta täällähän näkee huomattavasti enemmän kuin Suomessa pariskuntia, jotka kulkevat käsi kädessä. Ehkä se korvaa puuttuvan yhteisen kielen ja kielen kautta syntyvän toisesta välittämisen ja ymmärtämisen. Omin silmin voi kyllä havaita ja päätellä, että aika moni vanhempi mies luottaa siihen, että nuori thaikkuvaimo jaksaa huolehtia hänestä loppuun asti eli niin kuin vihkikaavassakin todetaan, "kunnes kuolema teidät erottaa". Tosin en ole Suomessa havainnut, että kotimaiset vaimot olisivat erityisen hanakoita jättämään vanhenevan puolisonsa, joten sekään ei taida olla riittävä selitys sille, mikä täkäläisessä parisuhteessa on niin paljon paremmin kuin Suomessa. Onhan se tietysti jotenkin lohdullista, jos saa pitää itsellään hamaan loppuun sakkaa nuorelta näyttävän vaimon. Jos on "tyytynyt" oman ikäiseensä suomalaisvaimoon, rinnalla rupsahtava kumppani tietysti muistuttaa ikävällä tavalla elämän rajallisuudesta.

perjantai 9. marraskuuta 2012

Pattayan rantakadun elämää

Kadulla voi olla monenlaisia palvelupisteitä
jormas: Päivis kirjoitti, että kun katselee ympärilleen, näkee yhtä jos toistakin tai ainakin jotain sinne päin. Se on ainakin totta, että jalkamiehenä havainnoi ympäristöä aivan toisella tavalla. Mutta muutakin ekstraa siitä saa. Tulee pysähdyttyä silloin tällöin ja jäätyä suustaankin kiinni, vaikka aina ei niin hirveän paljon yhteisiä sanoja olisikaan. Oma lukunsa ovat tietenkin suomalaiset, joiden kanssa tulee iskettyä tarinaa moneenkin kertaan ja mitä merkillisimmistä asioista.

Muistelen Suomessa Kekkosen ja Etykin aikaan, että varsin varmana tietona minullekin kerrottiin, että virkavalta roudasi irtolaisia, jotka tosin taisivat olla jo siihen aikaan asunnottomia, sillä irtolaislaki oli kumottu, muille maille pois kravatti ja muualta tulleen väen silmien alta pois.

Tällä mopon sivuvaunussa kulkevalla vinssillä
on vedetty vesiltä eräskin kalastusvene
Sama meininki taisi olla Jyväskylässäkin aikoinaan, kun kuningatar Elisabeth vieraili siellä. Kaupunki, minä mukaan luettuna nimittäin tunsimme Parkkulaisen Reiskan, koko kaupungin Reiskan. Entinen nyrkkeilijä, joka ottelee toivon mukaan matseja taivasten valtakunnan väreissä. Mutta ennen taivaallista kyytiä tuonpuoleiseen hänkin taisi saada kyydin Keuruun perukoille alkoholistien hoitokotiin kuningattaren vierailun ajaksi. Se nimittäin on saletti, että ilman sitä Reiska olisi nähty samalla areenalla Elisabethin kanssa.

Tänään tapasin taas Hawaiilta tulleen miehen, joka huoltaa ja hoitaa koiria ja kai vähän ihmisiäkin. AIheeseen hän liittyy siten, että rantakadulla oli poliiseja määräänsä enemmän ja pysähdyimme päiviksen kanssa katsomaan mitä virkavalta touhuaa. Asia tiedustelin loistavalla amerikanenglannillani myös kyseiseltä jenkiltä. Hän totesi, että poliisit roudaavat taas autoillaan asunnottomia maaseudulle ja jättävät sinne. Síeltä nämä veli- ja siskokullat sitten könyävät rahattomana ja nälkäisinä ajan kanssa takaisin Pattaya Cityyn. Se ei minulle selvinnyt mikä hyöty tai tarkoitus operaatiolla on.
Matkakoti vailla vertaa
Poliiseista tuli mieleen, että eilen ostin aivan aidon Thaimaan tai Pattayan kuninkaallisen poliisin moottoripyöräkypärän. Valittavana oli valkopunainen Higway- tai kullan ja mustan värinen Patrolkypärä. Valitsin Patrollin ja se päässä aion Suomessa Vespallamme ajella kunnes kotimaan virkavalta antaa ensimmäiset sakot. Suomessa nimittäin moottoriajoneuvolla ajaessa pakollisena välineenä olevan kypärän pitää olla tyyppimerkitty ja jotenkin myös turvatarkastettu.

torstai 8. marraskuuta 2012

Kotiseutukatselmus

päivis: Kun ei jää paikoilleen, pääsee osalliseksi monenlaiseen ja näkee myös uusia asioita. Aamulenkkimme varrella pysähdyimme uimaan Pattayan poliisiaseman kohdalle ja satuimme olemaan paikalla, kun (joka-aamuinen?) vankikuljetus lähti aseman pihasta kohti seuraavaa määränpäätä. Kuljetuskoppiin siirtyi eräskin mies ja nainen, mutta kun auto lähti liikkeelle, lavalla ei näyttänyt olevan ketään. Hetki on ehkä sen verran nöyryyttävä, että kuljetettavat eivät mielellään näytä naamaansa ulkona töllisteleville. Tämä ei siis ole faktatieto vaan tulkintaa.

Vankikuljetus lähtee kohti määränpäätä Central Festifalin ostosparatiisin vierestä.
Koska aseman pihassa jatkui eilen alkanut poliisitavaroiden myynti, viipyilimme siellä ja osuimme paikalle, kun pihassa pidettiin huumeiden ja väkivallan vastaisen kampanjan tiedotustilaisuutta. Paikalla oli arvovaltaisen oloista väkeä poliisista, Lions-clubista ja ties mistä. TV-kamerat surisivat ja lehtikuvaajat näpsivät omiin tarkoituksiinsa kuvia. Olimme paikalla ainoat falangit, vaikka voisi kuvitella, että huumeisiin ja väkivaltaan sotkeutuu Pattayalla eräskin muista maista tullut vieras.
Huumeiden ja väkivallan vastainen kampanja kantaa nimeä D.A.R.E.

Päivemmällä lähdimme etsimään ruokapaikkaa Nagluasta, koska pyöräkin oli valmiiksi Pattaya Beachin siinä päässä. Nagluassa minun oli pakko todeta, että olen kyllä huono Aasian-matkaaja, koska kaikesta ruokatarjonnasta huolimatta sopivaa syötävää on vaikea löytää. Se kuuluisa kielimuuri on tietysti yksi suuri syyllinen asiaan. Jatkoimme siksi kohti Banglamungia ja Chon Buria. Ehkä olimme jossain Banglamungin paikkeilla, kun vastaan tuli suuri satama-alue. Kiertelimme siellä aikamme ja menimme sitten matkalla näkemäämme ostoskeskukseen. Sieltähän löytyi suuren ketjun pizzeria ja mikä parasta, englanninkielinen ruokalista.

keskiviikko 7. marraskuuta 2012

Walking Street

jormas: Toden totta. Päivis kirjoiti joulutuntuman etäisyydestä Thaimaan auringon alla yli 30 asteen keleissä. Mutta minä haluan ensi jouluksi Suomeen, sillä viime vuonna osoitteenmuutosilmoitus Korvatunturille ei toiminut ja joulupukki ei tullut Thaikotiimme lainkaan. Muuta selitystä en keksi sille miksi lahjapöytäni pysyi tyhjänä, nyyh. Kilttikin olin ollut. Kuten aina. Ainakin omasta mielestäni.



Pohjois-Pattayan rantakävelykatu
Mutta tänä jouluna ovat asiat toisin. Istun visusti koti-Suomessa ja varmistan, että pukilla on oikeat koordinaatit tulla kiltin-jormaksen luokse runsaine lahjasäkkeineen. No, tämä oli leikkiä, sillä itse asiassa minä en paljonkaan arvosta lahjojen hankkimista ylipäätään jonain määrättyinä päivinä tai ajankohtina. Mukavaa minusta on sen sijaan joskus yllättää lahjalla tai tulla yllätetyksi ilman mitään, varsinkaan näkyvää syytä.Tänä aamuna otimme päiviksen kanssa hieman uutta tuntumaa aamulenkkeilyymme ja ajoimme moottoripyörällämme Pohjois-Pattayan rantabulevardin pohjoispäähän, josta aloitimme joka aamuisen kävelysessiomme tällä kertaa.
Lompsutimme koko reippaan parin kilometrin hiekkarannan ja Walking Streetin päälle. Se sinällään on veikeä paikka, koska se jos joku, muuttaa yöksi muotoaan ollen koko Pattayan seudun tunnetuin tyttöjen ympärillä pyörivän yöelämän keskus.
Myös koiramaailman kaunotar tarvitsee
leponsa raskaan yön jälkeen
Mutta aamulla se on kovin hiljainen. Joskin niitäkin kuppiloita on, jotka eivät sulje oviaan koskaan. Päivällä se on vilkas katu, joka on sallittu silloin myös autoille ja mopoille. Kello 18 maissa sulkeutuvat portit moottoriajoneuvoliikenteeltä ja alkaa ilta ja yö "syntisine" menoineen.

Pohjois-Pattajan rantakatu sinällään on oikein hyvin hoidettu. Paremmin kuin kotikaupunkimme Jomtien rantamaisemat. Jomtien toinen nimi joissakin kartoissa on Etelä-Pattaya.
Muutenkin meno siellä eli meillä on huomattavastikin verkkaisempaa ja rauhallisempaa. Mutta elämää riitää molempiin vaikka muille jaettavaksi..

tiistai 6. marraskuuta 2012

Thaimaassa joulu tuntuu etäiseltä

päivis: Vanhasta kokemuksesta tiedän, että Suomessa jouluvalmistelut ovat jo käynnistyneet. Ainakin kaupat muistuttavat konvehtirasiaröykkiöillään ja koristeluin, että kristikunnan yksi vuoden suurimmista juhlista lähestyy. Tosin siihen on vielä noin puolitoista kuukautta aikaa, mutta tuskin mitään toista vuotuisjuhlaa valmistellaankaan niin perusteellisesti kuin joulua. Tietysti isänpäivä vielä sotkee kuvion ja ehkä vähän itsenäisyyspäiväkin, joista tosin viimeksi mainittu ei ole kovin merkittävä kaupallinen juhla.

Thaimaassa joulun lähestymisen voi muistaa vain lähinnä edellisvuotisista tai sitä edeltävistä, baarin katonrajaan unohtuneista joulukoristeista. Paikallisten mielessä kimaltelevat, paperiset joulukuusinauhat tai kuusen koristepallot eivät varmaankaan synnytä samanlaisia mielikuvia kuin synnyttävät meikäläisille, joten niiden poistaminen viimeistään tammikuun alussa ei tule kenellekään mieleen.

Viime joulun olimme täällä. Se oli varsin hyvä ratkaisu, koska ei tarvinnut olla osallisena jouluvalmistelujen loppurutistuksessa. Silti täälläkin vietettiin perinteistä joulua ja käytiin jopa joulukirkossa. Tämän joulun olemme koti-Suomessa, mutta onko paikka Jokilaakso vai Pitkäniemi, sitä ei onneksi ole vielä tarvinnut tarkemmin tuumata. Mutta nyt jo ikävöin sen verran Saarioisten porkkanalaatikon makua, että saatan hyvinkin panostaa ainakin ruoan puolesta jouluvalmisteluihin. Kunhan sen aika nyt koittaa.

maanantai 5. marraskuuta 2012

Hittikuvat 1 ja 2


jormas: Nyt saimme blogiimme sitä mitä toivommekin koko ajan, eli kommentteja. Peräti kaksin kappalein. Toinen kiinnitti huomiota käyttämäämme gekko nimeen, sillä hänen mielestään liskomme ovat liian pieniä sanottavaksi sillä nimellä. Tai ainakin niin sen ymmärsin. Vaan meille ne ovat, pienetkin gekkoja. Toki itse kukin voi niille kehitellä omia nimiä ja niin on ajan saatossa käynyt monellekin eläimelle. Tosin kärppä taitaa olla kärppä ja minkki minkki, mutta esimerkiksi koiralla on suomalaisittain hauvaa, piskiä, hurttaa rakkia ja niin edelleen. Koiria ne ovat kuitenkin kaikki.

Toinen kommentaattori sen sijaan oli kiinnittänyt huuomiota tapaani laskea turistien Siaminlahteen tai Thaimaan rantavesiin ylipäätään turistien lorottavan urean, virtsan tai kusen määrää.
Minähän laskin, että litra per lärvi per reissu ja siitä kirjoittamani määrän sain. Toki joku ei laske uimaveteen virtsojaan kertaakaan, mutta joku toinen kymmenkertaisen tai vielä suuremman määrän per reissu. Toisen litran persoonaa kohden laskin kaikesta muusta jätteestä ja roskista ylipäätään, jotka turistien ansiosta ajautuvat sateen mukana mereen.
Tästä kaikesta tuli siis 20 miljoonan vuosittaisen turistin mereen laskemaksi jätemääräksi 4000 kymppipyöräkuorma-autollista.
Laskemani määrä on taatusti alakanttiin, joten lukemasta pidän kiinni. Kommentin antaja muistanut mainita senkin, että virtsasta on 95 % vettä. Niin onkin, tosin täällä lämpimässä ehkä vähän vähemmän, sillä vettä haihtuu meistä muuta kautta sen verran enemmän. Mutta olipa veden määrä mitä hyvänsä, itselleni en kusivettä pidä sopivana kylpy- enkä uimavetenä. Ja sitä paitsi muiden tai omaan uimaveteen virtsaaminen kertoo minulle aika tavallakin kyseisen henkilön sivistyksestä tai muusta henkisestä tasosta.

Me olemme myös jatkaneet "meitä rikkaampien falangien uima-altaiden käyttöoikeuksien" bongaillua ja sen jälkeen keräilyä. Tai oikeamminhan me salakäytämme altaita tekeytymällä hotellin asukkaiksi tai asukkaiden vieraiksi. Uusin löytömme on allas, jossa on juuri meidän ikäisille sopiva vesiliukumäki. Siitä todisteena tämän blogin kaksi kuvaa.

Kelit täällä vaan paranevat, joten mikä on ollessa. Sinällään on mielenkiintoista, että moni paikallinen pitää ilmaa täällä liian kuumana. Ne heistä, jotka ovat Suomessa käyneet, sanovat Pohjolan ilmaa ja lämpötilaa oikein sopiviksi.

sunnuntai 4. marraskuuta 2012

Thaimaa tutuksi

päivis: Jorma kirjoitti eilen monista asioista, joita pitää oppia tietämään, voidakseen elää mahdollisimman vaivattomasti arkea vieraassa maassa. Tässä tapauksessa Thaimaassa. Meidän "kotoutumistamme" ovat ilman muuta helpottaneet Pattaya Suomi-Seura ja sitä ja montaa muutakin kautta tutuksi tulleet, täällä pitempään oleilleet suomalaiset.

Tutustuminen Thaimaahan ei kuitenkaan kaikilta osin pidä sisällään hyödyllistä tietoa. Harmillisen usein tulee tunne, että toisille tarjottu tieto ei aina edes perustu tosiasioihin. Aina vain joutuu kuuntelemaan niitä, jotka haluavat mollata tätä maata oikein urakalla. Sitä on vaikea käsittää, koska nuo samat ihmiset kuitenkin ovat viihtyneet täällä vuosikausia. Tottahan kritisoida saa ja sitä teen välillä itsekin, mutta turhaa haukkumista en käsitä.

Baaritytöt ovat raskaasta työstään huolimatta iloista väkeä. Iltaan
valmistaudutaan huolella meikkaamalla ja hiusten laitolla.
Esimerkki: Olen ottanut rannalla hieronnan, jota kuuloetäisyydellä oleva suomalainen kommentoi toteamalla, että hieroja ei osaa hommaansa. Minä sentään olin siinä hierottavana ja olin tyytyväinen. Otin toisenkin kerran jalkahieronnan ja sama suomalainen oli taas todistamassa tilannetta. Koska olin edelliskerran kommenteista antanut hänelle haisevan vastalauseen, hierojan haukkuminen tapahtui nyt sillä välin kun olin uimassa. Tällä kertaa käytetyt sanat olivat olleet edellistä karkeammat. Suomalainen jopa oli tietävinään hierojan taustat ja laiskuuden edellisessä työpaikassaan. Aivan uskomatonta.

On mukava huomata, että täällä on myös sellaisia suomalaisia, jotka haluavat jakaa mahdollisimman todenperäistä ja monipuolista tietoa Thaimaasta. Pattaya Suomi-Seuran internetsivuilla on esimerkiksi palvelu, jonne voi laittaa Pattayalle tuloon tai täällä oleskeluun liittyviä kysymyksiä. Niihin voi puolestaan vastata kuka tahansa. Myös seuran hallituksen jäseniin otetaan usein yhteyttä sähköpostitse ja kysellään neuvoa.

Myös monilla netin keskustelupalstoilla Thaimaa-aiheista käydään vilkasta vuoropuhelua. Aivan äskettäin naureskelimme gekoista käydylle keskustelulle. Gekothan vähän niin kuin kuuluvat täällä lähes joka huushollin vakioeläjiin. Ne ovat sitä paitsi hyödyllisiä, koska käyttävät ravinnokseen hyönteisiä. Joku gekkokammoinen kysyi esimerkiksi, että onko niitä myös korkeatasoisissa hotelleissa. Varmasti on. Joku yhtä kammoinen oli onneksi vastannut, että niihin tottuu ja liskojen ylipäätään hän totesi olleen perheen lasten erityissuosiossa.

Aika usein tuntuu, että Thaimaahan tulijat unohtavat, että tämä ei ole Suomi. Sitä paitsi meillä on mainio sanonta, joka kannattaa missä tahansa ulkomailla muistaa: "maassa maan tavalla".

lauantai 3. marraskuuta 2012

Thaimaa

jormas: Nyt olemme aktiivisesti satsanneet Pattyalle ja siellä olemiseen kolme vuotta, vaikka ensimmäisestä Thaimaan matkastamme taitaa olle kymmenen vuotta tai lähes. Se olisi tietenkin helppo tarkistaa, sillä lensimme Phuketiin ensimmäisellä mahdollisella lennolle tsunamin jälkeen. Siellä kiertelimme autioita Kao Lakin rantoja ja ihmettelimme sekä siunailimme luonnonvoimien aikaansaamia tuhoja.

Kun tänään pysähdyin ajattelemaan kulunutta kolmea vuotta, mitä kaikkea tarvitaan ylipäätään johonkin paikkaan juurtumiseen tai kiintymiseen, on se kuljettuna aikamoinen ja monipuolinen taival. On etsitty sopivat apteekit, ruokapaikat, muut kaupat, opeteltu aukioloajat, ostettu moottoripyörä, välillä vuokrattu niitä, koettu murto- ja muutkin varkaat, tultu tutuksi monen paikallisen kanssa, opeteltu ylipäätään tuntemaan Helsingin kokoinen kaupunki, asioitu ulkomaalaisvirastossa useammankin kerran, äänestetty suomalaisten ja Suomen vaaleissa, toimittu vaalivirkailijana, tavattu suurlähettiläs, juhlittu eräätkin karkelot ja eletty arjet, tuettu lasten päiväkotia, ja suomalaista koulua, saunottu ja uitu, oltu joulupukin apulaisena, maksettu pimeitä ja vähemmän pimeitä sakkoja, pesetetty pyörää ja huollettu samoin, tutustutta Siaminlahden saariin ja vaikka mitä.
Listaa voisi jatkaa melkoisesti ja kauan. Ehkä sen joskus teenkin. Se on kuitenkin tullut meille molemmille selväksi, että kaikki on ollut vaivan arvoista ja Pattayalle ja siellä olevaanThaikotiimme on mukava tulla.

perjantai 2. marraskuuta 2012

Sametin saarella

päivis: Blogissa oli parin päivän tauko, kun kävimme Koh Sametin saarella. Nimi ei viittaa samettiin, vaikka voisikin, sillä ilma siellä on samettisen lämmin ja pehmeä, kuten merivesikin. Lisäksi vesi on huomattavasti kirkkaampaa kuin täällä Pattayan suunnalla. Johtunee siitä, että Koh Sametilla rannat ovat vaaleata hiekkaa, joten veteen ei pääse sekoittumaan humusta, kuten täällä meillä päin. Vaalea hiekka on melkein kuin valkoista vehnäjauhoa tai lähes tulkoon perunajauhoa.

Koh Samet on luonnonsuojelualuetta, mutta suosittuna turistisaarena luonnosuojelu on vaikeaa. Tai ainakin suurelta osalta turisteista se näkyy unohtuvan. Edes Pattayalla en ole nähnyt niin paljon lasinsiruja rannoilla. Onneksi emme niihin tallanneet, vaikka enimmäkseen kuljimmekin paljain jaloin.

Saari ei taida olla kovin omavarainen muuten kuin luonnonkauneutensa suhteen. Seurasimme, miten laivoilla tuotiin vettä, joka johdettiin saareen säiliöihin paksuilla letkuilla. Tätä tapahtui samaan kohteeseen ainakin kaksi kertaa päivässä. Pois lähtiessä näimme, miten laivastamme purettiin (tai melkein lennätettiin, kuten kuvasta näkyy) laiturille säkeittäin jääkuutioita. Me turistit tietysti haluamme juoda juomamme viileinä, joten jokainen saarella kävijä on siis ehkä huomaamattaan edesauttamassa tätä hullutusta.


Ajoimme Koh Sametin vastarannelle Phantomilla, joka jäi rannan parkkiin. Lähtösatama oli jonkin sortin kunnallinen laituripaikka Ban Phenissä. Onneksi sataman nimi jäi mieleen, sillä paluulippumme kelpuutettiin laivaan, joka rantautuikin aivan eri laituriin. Emme olleet varanneet yöpymispaikkaa etukäteen. Emmehän edes lähtiessä tienneet, montako päivää viivymme saarella.


Vong Duengin hiljainen ranta aamulla kukonlaulun aikaan.
Ensimmäisen yön vietimme halvahkossa bungalovissa ja toisen yön toisella rannalla ihan eri laatu- ja hintaluokan majoituksessa. Suunnittelimme tekevämme joskus patikointiretket, jolla kiertäisimme saaren ympäri ja yöpyisimme aina sopivan päivämatkan jälkeen. Jo nyt innostuimme kokeilemaan kävelyä ja vaihdoimme rantaa nousemalla saaren poikki korkean mäen ylittävän, todella huonokuntoisen tien kautta. Paluumatkan teimme rantoja ja polkuja pitkin takaisin saaren pääsatamaan.