Väärien valintojen asiantuntija * 54

Liisan kanssa asuttiin Vaasankadun kodissa, jonka aikoinaan oli hankkinut hänen äitinsä. Näin jälkeenpäin ajatellen, liikuntavamma huomioden, asunnossa ei paljon hyviä puolia ollut.

Liisa ajoi itse myös autoaan, mihin oli asennettu käsihallintalaitteet. Mutta kodista autoon oli portaita, joista hän selvisi omin avuin jalan ainoastaan tukisidoksen, kyynärsauvojen ja ajan kanssa. Kahdenkymmenen metrin matkaan saattoi mennä puoli tuntia. Joskus enemmän, jos piha oli liukas.

Monesti itsekseni tuumailin, että paremminkin voisi olla. Ilman tukisidosta tai pyörätuolia hän ei päässyt vuoteesta edes wc-tilojen ovelle kuin lattiaa myöten itseään istuallaan liikkuttaen. Usein hän ehti perille, muttei aina. Koskaan Liisa ei valittanut tästä.

Pyörätuolilla ei toiletin sisäpuolelle ollut asiaa. Kylpyhuoneen oviaukon laajentaminen oli mahdotonta, joten kylpyammeen ja sen yläpuolella olevan suihkun käyttö oli vähintään yhtä hankalaa. Koko tilan lattiakin oli lähes 20 senttimetriä muuta lattiaa korkeammalla.

Talon saunaa Liisa ei ollut koskaan edes nähnyt saati käyttänyt. Se antoi minulle yhden haasteista, jonka halusin ratkaista helpottamaan arkea ja tuomaan meille jotain extraa. Sellaista mikä on lähes kaikille itsestään selvyys.

Viimein käytöstä poistui pyörätuoli, jota yhteiskunta ei halunnut takaisin. Tai pyynnöstä jätti sen meille ja tartuin toimeen. Monet päivät suunnittelin ja taas suunnittelin etsien tapaa kuinka sen saisin niin kapeaksi, että sillä mahtuisi kapeista kylpy- sekä löylyhuoneen ovista. Tuolilla, johon ei mahdu istumaan, ei juuri käyttöä ole.

Meillä oli tuttu, pientä metallipajaa pitävä mies, jonka kanssa rakensimme käytännössä tuolin uudelleen. Sen renkaat eivät enää olleet tuolin sivuilla vaan istuimen alla. Muistelen, että varsinainen työn tekijä ei halunnut rahaakaan monen päivän jobista.

Iäti muistan Liisan jännityksen ja ilon, kun hän pääsi ensimmäisen kerran oman talon saunaan. Ehkä sen merkitys näkyi parhaiten kasvoilla hänen kertoessa jossain ylpeänä saunavuorostaan.

Nämä kaikki olivat tilanteita, joita itkin yksin. Joskus ilosta ja joskus surusta. Ehkä elämäni suurimmista rikkauksista onkin tunteella elämisen sekä rinnalla kulkemisen halu ja taito. Ne myös satuttavat eniten, mutta niistä en halua mistään hinnasta luopua.

Neljänkymmenen viimeisen vuoden aikana sydämeni vakituisin asukas on ollut alakulo ja melankolia. Se on ollut läsnä myös kaikissa rakkauksissani. Ehkä vain vanhempieni rakkauden olen kokenut niin, että olen riittänyt sellaisena kuin olen, olen sitten ollut tai tehnyt mitä tahansa.

Väärien valintojen asiantuntija * 48

En malta olla kirjoittamatta tätä, sillä kielenkorjaaja Tiina Hokkanen-Ojalta tuli palautteen lisäksi selvitys, miksi hän ei ottanut pelkästään puolisonsa sukunimeä. Koska se olisi siirtänyt eläkepäivän loppukuuhun, joka ei olisi natsannut niin hyvin vuokranmaksupäivään.

Esteettömämmän ympäristön eteen tein itse asiassa paljon töitä. Törmäsin tietämättömyyteen, asenteellisuuksiin, luutuneisiin käsityksiin, mutta myös oivaan yhteistyöhön. Yksi sen edustaja oli Jyväskylän rakennusarkkitehti Pentti Leminen. Joka teki asian kanssa ja eteen minkä pystyi ja osasi. Se oli joskus huvittavaakin.

Kun Seminaarinkadulla saneerattiin Beckerin omakotitaloa kirjailijoiden käyttöön, johti kapeat portaat yläkertaan. Jonne sinnekin Pentti piirsi ja teetti oikeaoppisen, pyörätuolimitoituksellisen wc-tilan kaiteineen ja isoine peileineen.

Kun näin sen valmiina portaiden päässä, nauroin ehkä vähän samaan tapaan kuin Irwin osoittaessaan punaisella sametilla hopeista plektraa. Tähän Pentti itsekin hieman huvittuneena: "Kun ei hissiä saatu, ajattelin, että jos joku onnistuu retuuttamaan yläkertaan pyörätuolinkäyttäjän, niin onhan sitten ainakin hyvä vessa."

Merkittävimpänä saavutuksenani tällä sektorilla pidän Jyväskylän maalaiskunnan kunnantalon saneerauksen yhteydessä toteutettua esteettömyyttä luiskineen, hisseineen, induktiosilmukoineen, kaiteineen, kontrasteineen, väriraitoineen jne. Oli hieno ja itsekäskin tunne, kun koneisto pyysi apuani, että tuletko mukaan, tehdään mitä voidaan?

Sieltä talosta on paljon hyviä muistoja valtuutettuna. Kerran kuntavaalien jälkeen lehdet kirjoittivat Liisasta, että maalaiskunnan äänikuningatar. Näin ja koin sen olleen hänen elämänsä yksi suurista onnistumisen hetkistä.

Parhaimmillaan meitä oli valtuustossa viisi vihreää. Neljä asiansa osannutta naista ja minä. Yhden parhaista tekemisemme palautteista sain ennen kokousta täynnä olevassa kunnan kahviossa. Kun valtuuston puheenjohtaja Pekka Toivonen huusi minulle pää punaisena kaikkien kuullen armeijan kapteenin äänellä: "Pidä Soini ne naisesi kurissa. Ne käyttävät kunnassa suurempaa valtaa kuin koko Keskustapuolue."