Sivun näyttöjä yhteensä

keskiviikko 30. marraskuuta 2011

Itse tuoppini jäljet mä tunnen

jormas. Tänään matkustin Espooseen. Meiläläiselle on sen verran harvinaista herkkua, että joku työnantajan työpiste tai -muoto kutsuu kylään, joten olin aivan otettu tutustuessani Espoossa avattuun päiväkeskukseen. Päivään liittyi myös nimikilpailu päiväkeskukselle. Palkintona on purjevene. Veikkaan, että ei kuitenkaan sen kokoinen, jolla voisi seilata lahden yli toiselle puolelle Piritan satamaan. Ehkä palkinto on kylpyammekokoa pikemminkin.Itse ehdotin kolmeakin nimeä. Päiväkeskus sijaitsee seudulla, jossa monet
nimet liittyvät mereen tai veteen ainakin. Yksi ehdotukseni oli Vastatuuli ja toinen Laitamyötäinen. Kolmatta ehdotustani myös perustelin, sillä ehdotin nimeksi Menninkäinen. Päivänsäde ja Menninkäinen on kaunis ja äärimmäisen surullinen rakkaustarina mahdottomasta rakkaudesta. Siinä peikko pimeydestä rakastuu kaikenkattavasti valon lapseen. Päivänvalo on kuitenkin peikolle kuolemaksi, joten rakastavaiset eivät koskaan voi saada toisiaan. Laulun teki aikoineen Repe Helismaa, joka oli sotien jälkeisten vuosien eräänlainen Irwin Goodman, jolla oli monenlaista karenssia ja kieltoa musiikkakappaleiden ja esiintymisienkion suhteen. Kappaleen teki tunnetuksi Tapsa Rautavaara, joka itsekin tunsi oikein hyvin tuopin jäljet. Hänen vaelluksensa maan päällä päättyi liukastumiseen Tikkurilan uimahallissa. Tunsin Tapsan ja sen verran usein olin hänen kanssaan uinut sekä saunonut, joten sisäistä liukastetta saattoi olla vauhdittamassa miehen kaatumista.

Muistan kun Tapsa usein otti kolpakon käteensä ja loihe lausumaan, että tuopin ottamiseen tarvitaan mies ja joi aina kerralla tuopin tyhjäksi. Sitä seurasi monesti hetken hiljaisuus, jonka jälkeen Tapsa kosteus silmäkulmassaan sanoi: "Ja pöydälle jättämiseen tarvittaisiin isompi mies."

Minulle meni pitkä tovi ennen kuin opin syvällä sydämessäni ymmärtämään hänen monien laulujensa sangen syvällistä sanomaa.

Mutta huomenne avataan joulukalenterista ensimmäinen luukku ja blogissamme aloittaa jouluun saakka kestävä joulutarina.

tiistai 29. marraskuuta 2011

Tekemisen helppous

päivis: Olen oppinut ajattelemaan koiran kanssa kuntopolkua kiertäessäni. Muualla kävellessä ajatteleminen on vaikeampaa, koska ympärillä on niin paljon virikkeellistä katsottavaa. Vajaan kahden kilometrin pituisen kuntopolun joka puu ja pensas on käynyt jo niin tutuiksi, ettei niihin tarvitse juurikaan syventyä. Äsken kiersin lenkin ja ajattelin.

Mietin valokuvaamisen muuttumista. Kun muinoin valokuvaus alkoi yleistyä, ihmiset kävivät valokuvaajalla otattamassa itsestään pönäköitä kuvia, joista tehtiin toisille käyntikortin tapaan jaettavia visiittikortteja tai suunnilleen postikortin kokoisia kabinettikortteja. Valokuvaajan studioon mentiin joko yksin tai porukalla. Joskus kaupunkilaisten kotieläimetkin saattoivat päästä mukaan valokuvaan.

Omat kamerat yleistyivät vasta joskus sotien jälkeen. Tosin helppo tapa kuvata oli keksitty jo sitä ennen: neulansilmäkamera. Olen itsekin rakentanut sellaisen kenkälaatikosta. Kuvaaminen oli mukavaa. Valittu kohde tallentui kameran sisällä olevalle filmille vasta useiden minuuttien jälkeen. Siksi neulansilmäkameroilla ei kovin paljon ole otettu henkilökuvia. Tai jos on, aina kuvattavien joukossa on ollut joku, joka ei ole malttanut pysyä riittävän kauan paikoillaan. Siksi neulansilmäkameroiden ryhmäkuvissa on aina joukossa jokunen haamu. Pitkiä valotusajat olivat tietysti muinoin tavallisemmillakin kameroilla.

Ostin ensimmäisen kamerani -70-luvulla ja myöhemmin samalla vuosikymmenellä järjestelmäkameran. Kuvia ei vielä silloinkaan räpsitty, sillä jokainen otos tallentui filmille ja kukapa olisi halunnut maksaa valokuvausliikkeelle huonoista kuvista. Silloin maltoin vielä käyttää oikeasti järjestelmää ja valotuksen valitsin tilanteen mukaan.

Digikuvaus on tehnyt valokuvaamisesta ehkä turhankin helppoa. Toisaalta kuvien ottamiseen ei liity samanlaista painetta saada joka kerta onnistunut otos. Tällöin joskus voi melkein vahingossakin saada hyviä kuvia. Fotosoppaamista (näinköhän se kirjoitetaan?) en sen sijaan ymmärrä ollenkaan. Minusta se ei enää ole valokuvaamista.

Kuvaamisen lisäksi on helppo lähettää kuva samantien
eteenpäin. Melkein kaikissa puhelimissa on jo kamera.

Kun kamerat tulivat matkapuhelimiin, valokuvaus tuli entistä helpommaksi ja ehkä voi sanoa, että se myös yleistyi. Melkein kaikilla on nykyään "kamera" mukanaan.

Itse käytin tänään puhelimen kameraa "neuvotellessani henkilökohtaisen pukeutumisneuvojani kanssa". Lähetin kuvia tulevan juhlatilaisuuden vaatetuksestani ja neuvoja arvioi, minkälainen käsilaukku sopii asuuni. Hiemanpa on maailma muuttunut valokuvaamisen ja muunkin tekemisen suhteen.

maanantai 28. marraskuuta 2011

Emmekö eläkään ikuisesti

jormas: päivis oli innostunut muistelemaan, kun hän lauloi koulussa Hoosiannaa. Minullakin joululauluihin liittyy paljon hyvinkin rakkaita muistoja. Näin päättelen siksi, että moni laulu herkistää mielen. En tosin tiedä miksi minulla joulussa on aimo annos haikeutta, mutta myös surumielisyyttä. Usein ajattelen joululauluja kuunnellessani kuolleita vanhempiani, että näinkö heitä jossakin muodossa joskus.Minulla oli kansakoulussa todistuksessa aina laulunumero kuusi, Mutta sitten vanhempani houkuttelivat minut yhteiskouluun lupaamalla, että jos pääsen, saan syödä jäätelöä niin paljon kuin yhdellä kerralla kykenen. Pääsin kouluun ja jaksoin syödä yhdeksän suklaatötteröä, joka on mielijäätelöni vieläkin.
Mutta takaisin niihin joululauluihin. Yhteiskoulun ensimmäisellä luokalla oli musiikintunnilla niin sanotut laulukokeet. Lauloin ensimmäisen säkeistön kappaleesta Heinillä härkien kaukalon ja sain heti musiikkinumeroksi yhdeksän. Ja jouduin laulamaan kyseisen laulun koko koulun joulujuhlissa yksin. Ja siihen loppui soolourani laulajana.

Sitten toiseen aiheeseen. Kun olin lapsi, oli päivieni määrä rajaton ja kesäkin tuntui jatkuvan ikuisesti. En osaa sanoa milloin ensimmäisen kerran olen alkanut tiedostamaan, että päivien määrä ei olekaan rajaton ja ainakin täällä maan päällä suurin osa niistä on jo takana.
Tälle ajattelulle on sukulainen, että meidän on äärimmäisen vaikea nähdä ansiotyö yli oman työuran. Sitäkään en pysty ajallisesti paikallistamaan milloin minulle tuli tärkeäksi miten sininauha- ja katulähetystyö voivat jälkeeni.
Olen huomannut sen olevan vaikeaa muillekin, kun yritän puhua heille asioista ja siementen kyvämisestä, jotka tuotavat satoa aikaisintaan parinkymmenen vuoden kuluttua.

Ja tälle ajattelulle taas sukulainen on, että oman johtajuuden aikana on pakko tehdä jotain muutoksia pelkästään siksi, että edeltäjä on tehnyt samat asiat jollakin määrätyllä tavalla. Löysin aikoinaan itseni nimittäin tilanteesta, että edeltäjäni oli suunnitellut ja piirtänyt Sininauhasäätiöön määrätynlaisen piirrustuksen tai kuvan, joka meillä näkyy takorautatöinäkin jossakin ikkunoissa. Siinä on mummon mökki ja mökin katolla kissa. Kokonaisuus symboloi aivan oivalliseslla tavalla, ei ainoastaan asuntoa, vaan sitä kuinka asubnnosta muodostuu viihtyisä koti.

En usko olevani itsetunnoltani kovinkaan vaurioinen, mutta silti minulla oli vaikeuksia hyväksyä Esa Toivarin tekemä kaunis ja oiva symboli. Se oli vaikeaa siksikin, että en kyennyt siinä asiassa samaan saati parempaan. Sama tilanne saattaa olla sen kanssa, että jollakin on tarve muuttaa Sininauhasäätiön nimi joksikin toiseksi. Toivottavasti ei kuitenkaan vain siksi, että kyseinen nimi on käsialaani.

sunnuntai 27. marraskuuta 2011

Hoosianna

päivis: Tänään on ensimmäinen adventti, jota minulle edustaa ennen kaikkea Hoosianna. Jos kouluvuosilta jotain mukavaa on jäänyt mieleen, on se Hoosiannan veisaaminen koulun juhlasalissa. Koulussa ei tietenkään oltu sunnuntaina, mutta Hoosianna kuului perinteeseen ehkä viimeisenä köulupäivänä ennen adventtia.

Tänään alko radiossa soida myös Toivontuottajien Jouluradio. Pääkaupunkiseudulla kanava kuuluu ainakin taajuudella 102,4. Jouluradiokin on soittanut pitkin päivää Hoosiannaa erilaisina versioina. Minusta paras tapa on laulaa sitä kovaäänisesti melkein karjuen niin kuin kakarana koulussa innostuttiin tekemään. Yksi tänään kuulemistani versioista oli kaikkea muuta, pehmeää mieskuorolaulua. Eipä säväyttänyt.

Jaksan muuten aina ihmetellä sitä, miksi meillä Suomessa ollaan niin vieraskoreita, että kaikki rakkaat joulu- ja muutkin perinnejuhlat ollaan mielellään kieltämässä ja vain siksi, että juhliin osallistujien joukossa on muualta Suomeen tulleita. Veikkaan ettei Hoosiannankaan äärelle enää kouluissa kokoonnuta sankoin joukoin.

Saatoin seurata 1980- ja 1990-luvulla koulujen käytäntöä suhteessa kirkkoon kuulumattomiin oppilaisiin. Eipä silloin kukaan välittänyt siitä, miltä ateistien tai muuten vain kirkosta eronneiden lapsista tuntuu, kun joulujuhla järjestetään esimerkiksi kirkossa. Mutta heti kun maahan alkoi virrata vierasta väkeä, tuntui että koulussa kuin koulussa alettiin olla huolissaan, etteivät vain uudet tulokkaat pahoittaisi mieltään joutuessaan kuulemaan jouluevankeliumia. Siinä huumassa ei tunnuttu huomaavan, eikä huomata kai oikein vieläkään, että oikeasti kannattaisi kysyä, miltä tuntuu niistä, joilta tässä yltiöpäisestä huomaavaisuudesta johtuen on viety joulukuvaelmien ja Suvivirren laulamisen ilo.

Yksi henkilökunnasta on kateissa.

jormas: Tänään on toivuttu viikon työmatkasta ja etsitty Kanilahdian henkilökuntaa. Yksi kolmesta, tarkemmin Kakkonen, on kadonnut tai lähtenyt muuten vaan viihteelle. Harmillista, sillä Kakkosella oli vankka osa joulukuun ensimmäisenä päivänä tällä palstalla alkavassa joulutarinassa.

Aamusella istutimme tulppaanin mukuloita parikymmentä tsibaletta ja kevät näyttää onko Amsterdamin tuliaisista Suomen maassa eläjiksi. Ja jos on, niin meneekö kanien ruuaksi sitä mukaa, kun vihreää pukkaa.

Sitten ostin tumman, nanokankaisen puvun, jotta se säilyy siistinä päällä, vaikka tulisi syötyä tai muuten örvellettyä siten, että hieman roiskuu. Hintaa kravatteineen ja uusine paitoineen oli oikein hyvälaatuisen etelänmatkan verran. Joten kyllä se päällä kelpaa mennä päiviksen kanssa Järvenpään kaupungin kutsuvierasvastaanotolle ja konserttiin.

Myös Niilo-koira tulee kaupunkikodista maalle tänään, jahka ennen sitä on saunottu Sininauhatalolla.

lauantai 26. marraskuuta 2011

Ko(nt)ti & Ko(nt)ti

jormas: päivis oli kirjoitellut ansiokkaasti rasismista ja sen eri ilmiöistä. Mielenkiintoista. Joskus tekisi mieli mennä vähän perusteellisemmin tutustumaan maahan, jossa niin sanotut valkolaiset ovat selvä vähemmistö. Että miten siellä suhtaudutaan valkolaisiin ja muihin vähemmistöihin. Kun olin Bogotassa katulasten lastenkodissa, tulivat lapset vuoteeni ympärille joka aamu vertaamaan omia käsivarsiaan. Että olivatko ne tulleet yön aikana yhtä vaaleiksi kun omani.

Amsterdamin ansiokas reissu on nyt takana. Erilaisiin kontesta rakennettuihin kerrostaloihin tai muihin kokonaisuuuksiin tutustuimme neljässä eri paikassa. Yksi oli puolalaisille siirtotyöläisille tarkoitettu kerrostalo, toinen useamman kerrostalon kokonaisuus oli Pelastusarmeijan asuntola ja kaksi muuta olivat opiskelijoille tarkoitettuja asumismuotoja. Niistä suurempi piti sisällään hieman toistakymmentä kerrostaloa, joissa asuntoja oli 1000. Luit oikein, tuhat.
Sitten hyppysiimme sattui konteista tehtyjä pari elintarvikekauppaa, suutari, pesula sekä paljon toimistoja eri puolilla kaupunkia. Kerrostalojen lämmönjakohuoneita oli niin ikään tehty kontteihin. Kaikkiaan minulle tuli selväksi, että Euroopassa kontit ovat vahva vaihtoehto asuntopulan ratkaisemiseksi.
Tutustuimme myös laivoissa asumiseen, joita toteutetaan varsinkin niin sanotusti asuntolaivoissa.Niitä Amsterdamista löytyy yli 2000.
Sen lisäksi paljonj ajatuksia herätti telltakylä, jossa ihmiset asuivat protestoidakseen, kuten reissun alussa taisin kirjoittaa, rikkaiden ylivaltaa. Minua se puhutteli sen vuoksi, että tämä jengi oli tosiaan viikosta toiseen valmis luopumaan jostakin ajaakseen tärkeäksi pitämäänsä asiaa. Ei nimittäin ole mitään herkkua asua pienessä Sopu- tai harjateltassa, kun vettä sataa lähes joka päivä ja lämpötila on vain hieman nollan yläpuolella. Näillä aktivisteilla ei ollut pesu- eikä paljon muitakaan paikkoja elämäänsä helpottamaan.

perjantai 25. marraskuuta 2011

Maassa maan tavalla

Suomessa tämä herkut varmasti kiellettäisiin, mutta Hollanti
on monin tavoin sallivampi maa, jossa varmasti myöskin
tiukkapipoisuutta esiintyy vähemmän kuin meillä.
päivis: Hollannissa, tai ainakin täällä Amsterdamissa, on paljon väkeä, joista suurinta osaa ei ehkä pidä kutsua maahanmuuttajiksi, vaikka eivät ihan pesunkestäviltä alankomaalaisilta näytäkään. Hollanti on ollut aikoinaan suuri siirtomaaherra ja siitä johtuen maassa on varmaan jo monen sukupolven ajan elänyt muitakin kuin peruskeskieurooppalaisia. Suhtautuminen erinäköisiin taitaa siksi olla luontevampaa. Sitä paitsi Suomeen verrattuna erilaisilta näyttävät ihmiset ovat taustoiltaan eri väkeä kuin on suuri osa Suomeen kotoutumista yrittävistä.

Tässä oli taas pitkähkö johdanto aiheeseen etniset ihmiset ja erityisesti ne, joilla on erivärinen iho. Meillähän on nykyään pannassa kaikki asiat, joissa viitataan ihonväriin, jos se on mustanpuhuva tai muuten tumma. Enää ei saa myydä Neekerin suukkoja eikä Laku-Pekka-lakritsia. Mutta Hollannissa sellaisesta ei kai ole kuultu mitään tai täällä asiaan ei ole suhtauduttu samanlaisella vakavuudella ja paatoksella kuin Suomessa. Hollantilaiset ovat ilmiselvästi jotenkin leppoisampia ja moneen suuntaan suvaitsevaisempiakin.

Täällä konditoriat kauppaavat toinen toistaan herkullisempia kakkuja, joissa kuvataan mustaihoista ihmistä vanhaan Aapis-kirjatyyliin. Ihan samanlaisia nukkehahmoja näimme tämänpäiväisen lounaspaikkamme seinillä paksuihin köysiin kietoutuneita. Ja ehkä silmiinpistävin oli kaupungin heinoimman tavaratalon somistus, jossa neljä mustaihoista, hyvin afrikkalaisesti puettua jättiläisnukkea sahasi paksuja köysiä pitkin ylös ja alas tavaratalon ensimmäisen ja viidennen kerroksen väliä. Meillä tuollaisen näyttäminen ja käyttäminen tulkittaisiin varmasti rasismiksi.

Meni nyt sen verran rasismipuolelle, että on pakko jatkaa. Minua kiusaa Suomessa tällä hetkellä käytävä rasismikeskustelu, jossa esimerkiksi puolueiden puheenjohtajat ovat sanoneet tiukkaan sävyyn, että "meidän puolueemme ei hyväksy rasismia". Se onkin ihan oikea kannanotto, mutta joskus olisi kyllä hyvä keskustella siitäkin, mitä rasisimi oikeasti tarkoittaa kenenkin mielestä ja antaa tälle termille yhteisesti hyväksyttävä sisältö. Nyt tuntuu, että rasismin nimiin voi laittaa vaikka mitä asioita. Ihan hyvänä esimerkkinä voi mainita sen, että jos joku muu kuin valkoistakin valkoisempi suomalainen tekee jotain sopimatonta tai jopa kiellettyä ja siihen puututaan, kyseessä onkin rasismi. Omasta työhistoriastanikin voisin kertoa lukuisia esimerkkejä siitä, miten olen saanut kuulla olevani esimerkiksi natsi, kun olen joutunut häiritsevää käytöstä selvitellessäni nokkapokka-tilanteeseen jonkun hieman etäämmältä tänne tulleen kanssa.

torstai 24. marraskuuta 2011

Angel Place

jormas: Bonusmatka Amsterdamissa on jatkunut myönteisissä merkeissä. Ja vastoin kuin päivis, itse
kirjoitan työstä ja milloin mistäkin.
Meitä kuljetti ja opasti eilen Amsterdamin yliopiston psykologian professori Kees van der Veer neljässä eri kohteessa. Mukava mies kaikin tavoin, joka kertoi paikallisena erikoisuutena muun muassa, että kanaalikaupungin suosituin syy tai selitys töistä ynnä muualta myöhästymisille on, että silta oli auki.
Tänään ajalimme julkisilla välineillä Amsterdamia ristiin rastiin ja palasimme muun muassa opiskelijakommuuniin ottamaan hieman valokuvia lisää, sillä edellisellä kerralla ilma oli kovin sumuinen.
Matkalla sinne satuimme myös paikallisen moottoripyöräkerhon tilojen liepeille, josta oheinen kuva. Kun itsekin kuulun moottoripyöräilijöihin, niin mielenkiintoa on ylipäätään erilaisten pyöräkerhojen toimintaan. Lisäksi kuulun muutamien muiden suomalaisten kanssa määrättyyn amerikkalaiseen moottoripyöräkerhoon, jonka liivit päällä olen tervetullut Helvetin enkeleiden kerhotiloihin monessa maassa.
Ken on blogiamme lukenut saattaa muistaa, kun kesällä muun muassa vierailimme Niilo-koiran kanssa vastaavissa kerhotiloissa Helsingissä.
Amsterdamin kaupunki on näyttäytynyt meille ihmisineen oikein ystävällisenä ja täällä on ollut helppoa ja mukavaa sekä tutustua että visioida asunnottomille uusia mahdollisuuksia ihmisarvoiseen elämään. Sen luominen on luonnollisesti huomattavasti helpompaa, jos on puitteet, joihin voi rakentaa kodin. Huomenna on viimeinen varsinainen työpäivä, jolloin tutustumme muun muassa asuntolaivamuseoon.

keskiviikko 23. marraskuuta 2011

I love Amsterdam

Tätä toitotetaan kaikkialla. Eikä syyttä. Amsterdamia on
helppo rakastaaa tai rakastua siihen lyhyelläkin vierailulla.
päivis: Olen päättänyt, etten kirjoittele työasioitani tälle blogille, joten tältä yhteiseltä Amsterdamin-työmatkaltammekin kirjoittelen ihan niin kuin en olisi täällä töihin liittyen ollutkaan.

Amsterdam on jollain tavalla tuttu kaupunki muutamien vuosien takaa. Olemme Jorman kanssa olleet täällä matkailuautolla aiemminkin kaksi tai kolme kertaa. Ehkä kolme, koska muistan yöpymisen camping-alueella, joen varressa ja hieman etäämmällä Atlantin rannalla, josta ajoimme skootterilla kaupungille. Edellisillä kerroilla kiusasi avoimuus, joka liittyi huumeiden käyttöön. Kyseinen huume on cannabis, jota täällä ei oikein huumeeksi taideta luokitellakaan. Sitä pössytellään posket lommollaan asiaa varten perustetuissa kahviloissa. Mahdollisuus tietysti houkuttaa väkeä myös muista maista ja nykyään kuulemma englantilaiset nuoret ovat kesäisin oikein kaupungin erityisriesa. Pössyttelyn lisäksi heidän harrastuksiinsa kuuluu viinan tai kaljan tolkuton juonti, josta tietysti seuraa monenlaisia ei-toivottuja lieveilmiöitä.

Tällä kerralla en ole antanut cannabiskahviloiden häiritä itseäni eli niitä on tuntunut olevan vähemmän kuin aikaisemmin. Tuskin oikeasti ovat mihinkään vähentyneet. Turisteja täällä on paljon nytkin, vaikka talvi jo kolkuttaa ovella. Amsterdamin kanavien jäätymisestä kuulimme, että kyllä ne edelleen jäätyvät silloin tällöin ja kaupunkilaiset haluaisivat silloin luistella. Risteilyalusten yrittäjät panevat kuitenkin kovasti kampoihin, koska he puolestaan haluavat, että jäät murretaan, jotta voisivat harjoittaa bisnestään ympäri vuoden.

Mutta pyöräilijät jos mitkä ovat tämän kaupungin ykköskansalaisia. Heillä tuntuu olevan kaikkien liikennesääntöjen vastaisesti etuajo-oikeus aina ja kaikkialla. Turha on jalankulkijankaan kitistä edes suojatiellä. Sielläkin on syytä pompata nopeasti sivuun, jos pyöräilijä sattuu paikalle samaan aikaan. Hänelle suojatie on vain rivi valkoisella maalilla vedettyjä viivoja. Silti viihdyn täällä erinomaisesti, Kaupunki on hassun näköisine taloineen ja kanavineen todella kaunis.

tiistai 22. marraskuuta 2011

Alankomaat

jormas: No niin, nyt ollaan Amsterdamissa. Lento oli lähdössä tunnin myöhässä, kun taivaalla oli niin täyttä, että pienen Finnairin pieni lentokone ei mahtunut joukkoon. Ja kun päästiin taivaalle, oli maassa niin täyttä, että kaarreltiin aikamme ympäri Damin ilmatilaa, että mahduttiin alas. Mutta niin vaan päivis van der Lohikoski, Ami van der Pääskylänrinne ja jormas van der Tuusula, olimme perillä.
Päätimme kävellä hotellille All Season, jonne oli matkaa parisen kilometriä.
Kävelymatkalla törmäsimme jo moneen ihmetyksen aiheeseen, joista oheinen kuva. Siinä on sata- tai viisikymmenpäinen porukka vallannut palasen kaupunkia ja he olivat asuneet teltoissa jo yli kuukauden aiheena vastustaa rikkaita ja elintasokuilua. Siellä kuulemma ollaan, kunnes muutosta on luvassa maailman menoon. Vaan olipa kapitalismi rouhaissut heistäkin palasen, sillä yksi tyyppi sanoi, että saat kuvata koiraa viidellä eurolla.
Puistikon jengi väitti, kun kiertelin joukossa päiviksen kanssa, että he ovat työssäkäyvää väkeä. Kunto kyllä keskellä päivää oli joillakin sitä luokkaa, että ei tainnut työ oikein luonnistaa, vaikka olisi ollut vähän suvaitsevampikin yhteiskunta tai työnantaja. Meillä kaikki on pulkassa ja paikallinen professori hakee meidät aamulla keirrokselle. Täällä ollaan ja huomenna lisää, jos yhteydet toimii ja tähtien asento on suotuisa.

maanantai 21. marraskuuta 2011

Vaunukotia ja konsultaatiota

jormas: Tänäänkin oli hyvä päivä. Heti aamulla meillä oli Järvenpäässä palaveri, jossa Vaunukoti-hanke harppasi oivan askeleen eteenpäin. Meidän uusi, mahdollinen yhteistyökumppanimme on kaivanut virolaiselta valmistajalta motivaation tai ainakin innostuksen uudelleen esiin, joten tällä hetkellä olemme tilanteessa, että koekoti voisi olla testattavana ensi keväänä.


Sitten pidin jäsenjärjestökonsultaation kutsusta Vihreällä Keitaalla, joka sekin oli oikein oivallinen ja asioita eteenpäin vievä reissu.
Päällimmäinen aihe oli Helsingin kilpailutus sekä kristillinen hoito. Helsingin kilpailuttuksen aiheeseen palaan, mutta vasta aikaisintaan joulukuussa. Syytkin siihen kerron sitten.

Sininauhaliiton uusi juristi on aloittanut hommansa tänään, ja oli todella upeaa puristaa Timo Mutalahden kättä. Oleellinen osa Sininauhaliiton kokonaisuutta on palannut kotiin.

Viikonlopun aikana oli oikein pakkasta, meilläkin Jokilaaksossa parhaimmillaan 8 astetta. Mutta sekä kodassa että Matkakodissa riitti lämpöä. Pihapiiriäkin laajensimme ja raivasimme polun pienelle saaralle, joka on Pikkulammessamme. Kun elämme kansainvalistyvässä maailmassa, olemme mekin osaltamme siinä mukana. Tällä kertaa siten, että nimeämme saaria muilla kuin kotokielellämme. Aiemmin yhdessä kolmesta Jokilammesta oleva saari sai nimekseen Strandö toisella kotikielellämme ja nyt käyttöön ottamamme saari on nimetty Kanikonttorimme henkilökunnan mukaan Rabbitislandiksi. Englantia siis.

sunnuntai 20. marraskuuta 2011

Autopyykillä

Minä ja Martti Vehon pihassa
tammikuussa 2009. Tässä vaiheessa
auto oli vielä puhdas ja tuliterä,
rekisterikilpikin puuttui.
päivis: Näin kerran TV-dokumentin, jossa jostain sademetsän kätköistä vietiin perhe "sivistyksen" pariin ja tarkkailtiin heidän hämmennystään länsimaisen kulttuurin viidakossa. Perhe laitettiin tietysti ruokaostoksille marketiin ja teetätettiin muutakin yhtä hauskaa.

Tuo dokumentti muistui mieleeni, kun istuimme tänään autopesulassa. Vettä ruiskusi monesta suunnasta ja harjat pyörivät vimmatusti yli auton. Olisi ollut melkein hyvä syy pelätä, että laitteet rusentavat koko autoparan ja meidät sen mukana. Mitenkähän joku sellainen, joka olisi vaikka vähän puoliväkisin raahattu jostain eksoottisesta syrjäkylästä tänne Suomeen tai johonkin muuhun autoistettuun valtakuntaan, kokisi tuon saman? Luulen etteivät kaikki autokulttuurin kotkotuksiin sopeutuneetkaan mielellään istu auton sisällä odottamassa pesun päättymistä. Pesuhallin seinässä juuri niitä varten varmaan onkin varoitus, ettei autosta saa poistua kesken pesuohjelman. Moni saattaisi lähteä pakoon, ellei kyltti kieltäisi. Järki tietysti myös sanoo, ettei harjojen ja liuottimien sekaan ole hyvä rynnätä.

Suljetun paikan kammoisille ja kaikille muillekin autopesuloita kammoksuville on onneksi olemassa palvelu, jossa auton voi jättää osaaviin käsiin ja palata vartin tai puolen tunnin päästä hakemaan puhdistunut ajokki. Minäkin käytän sellaista palvelua silloin tällöin. Se tulee vain turhan kalliiksi, koska käyttämäni autopesula on suuren liikekeskuksen yhteydessä. Pesu vie oman aikansa ja sen ajan tietysti käyttää kauppoja kolutessa. Vaikka käsinpesu maksaa jopa vähemmän kuin konepesu, rahaa haaskaantuu sillä reissulla yleensä ostoksista riippuen nelin- tai viisinkertainen määrä. Usein sitä paitsi ihan turhaan tavaraan.

Ymmärrettävistä syistä autoja ei enää juurikaan pestä itse käsipelillä. Paitsi tietysti paikoissa, joissa sellaista self-service-palvelua on tarjolla. Ennen auton kurat luututtiin kotipihalla ja maa nieli pesuvedet ja pulverit. Pestiin varmaan vielä parikymmentä vuotta sitten kerrostalojen asfaltoiduilla parkkialueillakin, jos vain vettä oli jostain saatavilla. Onneksi ympäristömääräykset ja ymmärryksen lisääntyminen ovat tehneet stopin tuollaiselle aktiivisuudelle. Nyt autopesulat ovat ihan kiitettävästi laajentunut bisnesala. Niiden kannattavuudesta sen sijaan en osaa sanoa mitään varmaa. Jos jossain, niin pääkaupunkiseudulla kannattavuus lienee kuitenkin hyvä. Kun itse päädyin Keski-Suomesta Helsinkiin kymmenkunta vuotta sitten, yksi havaitsemani ero maaseutukaupungin ja pääkaupungin välillä oli autojen likaisuus. Kehä kolmosen eteläpuolella ajeltiin puhtailla autoilla, kotipuolessa hyvää tasoa oli vielä se, jos rekkarin pystyi lukemaan kuran alta.

Yhtenä iltana

jormas: Oltiin Hectorin konsertissa Hartwall-Areenalla.
Mukana oli Ake, Make, Pera, Tarja Halonen ja me.....
sekä reippaat kymmenentuhatta muuta.


Yhtenä iltana lausuttais' ei sanaakaan.
Yhtenä iltana ois lupa koskettaa vaan,
Koskettaa toista ja toinen ois tuntematon.
Vierasta koskettaa loimutessa auringon.
Yhtenä iltana kuunnella tuulia vaan.
Yhtenä iltana ääniä lapsuudestaan.
Kuunnella tähtien sinfoniaa taivaalla.
Delfiinialtaissa laulua ilman ja maan.

Yhtenä iltana paljon jos viiniä jois.
Yhtenä iltana unohtaa pelkonsa vois.
Yhtenä iltana kuoleman pyörteestä pois...
Yhtenä iltana vannoisi rakkauttaan.
Yhtenä iltana maailma ois kohdallaan.
Yhtenä iltana aikuiset lapsia ois.
Laulaa ja leikkiä maailma vieläkin vois...
Yhtenä iltana ihmiset jäis tanssimaan.
Yhtenä iltana kauniita liikkeitä vaan...
Yhtenä iltana mentäisi ei nukkumaan.

Yhtenä iltana ei olis historiaa.
Yhtenä iltana alusta vois aloittaa.
Yhtenä iltana väisteltäis ei Jumalaa.
Yhtenä iltana ei paettais kuolemaa..

text+music
Heikki Harma

lauantai 19. marraskuuta 2011

Ilmastonmuutosta

Ainakin paju tuntuu helposti sekoavan, jos sää poikkeaa
normaalista. Pajunkissat ilmestyvät yleensä pääsiäisen
aikoihin pensaisiin, nyt keskellä marraskuuta.
päivis: Sää on aihe, joka kiinnostaa ihmisiä monesta eri syystä. Ennen säätä tarkkailtiin, koska siitä konkreettisesti riippui, saatiinko ruokaa. Katovuodet tiesivät katoa myös ihmisten keskuudessa. Nykyihmisille sään vaihtelut ovat lähinnä sen seuraamista, pitääkö aamulla ottaa mukaan sateenvarjo, milloin on vaihdettava talvirenkaat tai tarkeneenko ulkona ilman takkia. Vesillä liikkujat ovat tietysti oma asiansa. Myrskyt ovat varmasti samanlainen tarkkailun kohde nyt kuin oli satoja vuosia sitten. Kaiken ennakointiin vain on saatu paljon uusia välineitä.

Ilmastonmuutoksen varmuutta moni epäilee yhä, vaikka lukuisat merkit ja sään ääri-ilmiöt viittaavat siihen, että muutos on tosiasia. Ehkä on liian kirpaisevaa hyväksyä se, että luonto ei kestä ihmisen tekosia. Tai loppupeleissä luonto kai on se, joka jää. Ihminen itse ei varmasti tätä vauhtia kestä maapallolla loputtomiin.

Nyt taas ihmetellään, kun talvi viipyy. Olen sen verran pitkään elänyt, että samanlaisia alkutalvia on tullut koettua ennenkin. Muistan parinkymmenen vuoden takaa marraskuun, kun päivänkakkarat kukkivat. Ja kouluvuosilta muistan talven, ettei hieman ennen joulua ollut vielä lunta. Nämä tapahtuivat Jyväskylän seudulla, jossa sää on hieman erilainen kuin täällä etelässä. Sattoi olla vuosi 2006, kun Helsingissä pyöräilimme jouluaattona  Hietaniemen hautausmaalle sytyttämään kynttilöitä. Lunta ei silloinkaan ollut. Ja sitten olivat välissä nuo kaksi edellistä lumitalvea, joiden en ainakaan minä toivoisi toistuvan ihan yhtä runsaina. Meillä Tuusulassa viikko tai pari sitten kukkivat kissankellot.

Lumettomaan ja pimeään marraskuuhunkin tottuu. Suoraan sanottuna, en tällä hetkellä kaipaa yhtään lunta, vaikka se antaisikin pimeisiin iltoihin ja aamuihin valoa.

perjantai 18. marraskuuta 2011

Jullu ja juomisen vähentäminen


Tänään sain työkutsun Lappiin ja sen kunniaksi.....
jormas: Tänään jätimme Helsingin päihdehuollon kilpailutuksen täydennysasiakirjat ja jäämme odottamaan päätöstä. Sen aika pitäisi olla ensi tiistaina, joten perästä kuuluu, sanoi joku, jota en muista. Meni tosi tiukille aika, sillä monen toimijan ja tekijät yhteensovittaminen on oma haasteensa. Vaikka ajat sitten olen oppinut, että oma osuuteni ei jää viime tippaan, jää siihen monia muita ja muita tekijöitä. Usein myös käy niin, että asiakirjojen tarkistamiseen, täydentämiseen ja korjaamiseen ei jää aikaa lainkaan, jos kokonaismateriaalin saa kasaan tuntia tai kahta ennen määräaikaa. Vaikka osallistuimme Sininauha Oy:n kautta vain pieneen osioon kokonaisuudesta, oli tehtyjen asiakirjojen määrä yli 50. Ne eivät myöskään olleet asiakirjoja, jotka ovat valmiina jossakin, vaan suurelta osin teimme ja teemme ne aina jokaista kilpailutusta varten erikseen. Tätä kirjoittaessa on kuitenkin hyvä mieli, sillä Sininauha Oy:n osuutta emme juuri paremmin ainakaan minun vetämänä olisi kyennyt tekemään. Jos taas ajattelemme koko kilpailutuksen kokonaisuutta, olisimme kyenneet Sininauhakonsernina paljonkin parempaan ja monipuolisempaan tarjoukseen. Se kuitenkin vaatii saumatonta yhteistyötä ja yhteen hiileen puhaltamista niiden välillä, jotka tekevät päätöksiä oman työrukkasensa eli työnantajan mandaatilla.
Nyt aion asioiden osalta hieman huokaista ja syventyä palkkatyönkuvani uudelleen muokkaamiseen. Kysyntää ja tarvetta kentällä on monenlaista, joten tästä on hyvä jatkaa.....

torstai 17. marraskuuta 2011

Kielitaidottomat lääkärit

päivis: Kun on alettu jo tottua uutisiin valelääkäreistä, Keski-Uusimaa-lehti repäisee otsikon, jossa todetaan, että "kielitaidoton lääkäri ei kelpaa päivystykseen". Tuusulassa on muutama vuokralääkäri hyllytetty päivystystyöstä, koska kielitaito ja päivystyksen kiireinen työtahti ovat olleet toimimaton yhtälö. Uutinen ei kerro, ovatko kyseiset lääkärit kuitenkin voineet työskennellä normaalissa terveyskeskustyössä.

Tuntuu kyllä aika hurjalta, jos lääkärin kielitaito ei riitä ymmärtämään vastaanotolle tulleen potilaan puhetta. Siinä ei varmaan pahimmillaan ollan kaukana siitä, että potilaalla on vastassaan lääkäri, joka ymmärtää puhetta, mutta ei lääketiedettä. Olen kyllä itsekin kuullut juttuja, miten terveyskeskuslääkäri on ollut aivan eri planeetalla kuin potilas. Kyse on nimenomaan ollut lääkärin heikosta suomen kielen taidosta.

Samainen Keskari kirjoittaa terveysviranomaisen kannan olevan, että muissa maissa annettu lääkärikoulutus ei välttämättä vastaa suomalaisessa terveydenhuollossa tarvittavia taitoja. Minusta se on pötypuhetta. Voi olla että suomalainen terveyskeskuskulttuuri on erilainen kuin jossain toisessa maassa, mutta että lääketieteen opetus olisi jotenkin heikompaa. Se on jo vähän halpamainen väite. Tuo kielitaidottomuus sen sijaan on asia, josta olisi jo vuosikaudet voinut repiä otsikoita.

Jyyrille kyytiä

jormas: Pitkästä aikaa onnistuimme herättämään varhaisiltä talviunilta Sininauhasäätiön liikuntaharrastusten yhden ensimmäisistä, eli tenniksen. Kentällä meitä huhki nelja enemmän tai vähemmän säätiöläistä pelilahjakkuutta ilman henkilökortteja parituntisen. Itse pelasin Pappa Rautiaisen kanssa kentän toisella puolella olevaa, yllättävän kankeaa nourisotiimiä vastaan, joka uhosi hankkivansa paidat selkätekstillä "Jyyrille kyytiä". Kun Papan kanssa olimme latoneet taululle tylysti 2-muna, ei paitojen hankinnasta ainakaan mainitulla tekstillä ollut oikein tarvetta edes puhua.Juniori Hakkaraisella sinällään tyyli on parantunut kilojen myötä, sillä Jokilaaksosta hän tuli hakemaan minua aamusella ennen kuutta Reino-aamutossut jalassa. Onneksi olin itse saanut vastaavat suvulta 50-vuotislahjaksi reippaan kymmenen vuotta sitten ja sain autokyydin. Ilman Reinoja en kuulemma olisi oikein mahtunut samaan autoon. Sinällään oli oikein mukavaa ja entinen henki palasi muistikuviin, kun yhteisen työhyvinvoinnin nimissä harrastimme liiikuntaa enemmänkin.

Päiviksen kanssa Subilta katselin muuten viikolla Rööperi-elokuvan. Pidin siitä kovasti ja paljon oli tuttua omasta nuoruudesta tai ainakin vähän nuorempana olemisesta. Ehkä oma menneisyyteni ei ollut niin väkivallan kyllästämää kuin kyseisen elokuvan meno.
Mieleen jäi eristyisesti Samuli Edelmanin lausuma, että en tykkää juoda viinaa, kun sitten mä en enää oo mä. Pistämättömästi sanottu mieheltä, jonka suu ei oikeassa elämässäkään ole aivan tuohesta ollut. Lauantaina porhallan päiviksen kanssa Hectorin konsertiin Hartwall-areenalle kuuntelemaan muun muassa kuinka lumi teki enkelin eteiseen.

keskiviikko 16. marraskuuta 2011

Kävijät tähän saakka eli viime kuun 14. päivästä lähtien

jormas: Tässä teille tosiaan hieman tilastoja kävijöistä. Suomi ja Thaimaa ovat jollain lailla ymmärrettäviä, sillä vietämmehän aikaa Pattayalla aika paljon. Mutta Yhdysvallat ja Venäjä ovat mielenkiintoisia mysteereitä, joten olisi oikein mukava, jos edes joko laittaisi jonkun kommentin.

Joulukuusta aiomme ison osan blogista pyhittää niin sanotulle joulusadulle, jossa pääosassa on vankilamenneissyyden omaava Kanikonttorin henkilökunta.

Finland
 522
Thailand
 205
United States
136
Russia
 41
Germany
 3
Brazil
 1
China
 1
Estonia
 1
India
 1

tiistai 15. marraskuuta 2011

Koiravero

päivis: Keski-Uusimaa-lehti uutisoi tänään, että Järvenpään valtuustossa äänestettiin koiraveron lopettamisen puolesta. Kovin moni ei 50 euron veroa per koira enää puoltanut. Saman uutisen mukaan Tuusula, Sipoo ja Kerava ovat samanlaisen päätöksen tehneet jo aiemmin. Esimerkiksi Helsingissä jokaisesta karvaturrista pitäisi edelleen tuo vero maksaa. Siis pitäisi. Eihän siitä ota selvää Erkkikään, kenellä ja miten paljon koiria on.

Koiravero juontanee juurensa jostain historiallisilta ajoilta, jolloin yritettiin rajoittaa köyhän kansan halua harjoittaa metsästystä koirien kanssa. Jorma varmaan korjaa, jos muistan asian väärin.

Nykyään koiravero on varmaan monessa kunnassa, missä veroa enää ylipäätään kerätään, mennyt kunnan pohjattomaan kassaan. Helsingissä on kyllä kiitettävästi esimerkiksi koirapuistoja, jotka ehkä kertovat siitä, että vero on korvamerkitty ja veronmaksunsa vastineeksi koirat saavat kunnallisia palveluja puistojen muodossa. Moni verovelvollinen varmaan maksaisikin mielellään veron lemmikistään, jos voisi vakuuttua, etteivät rahat mene johonkin muuhun kuin koirien hyväksi. Juuri muuta kunnallista palvelua kuin koirapuistot en tähän hätään keksikään.

Mielenkiintoinen sana muuten tuo korvamerkitty. Mistähän mahtaa juontaa juurensa? Viittaisikohan se koiraan vai johonkin muuhun eläimeen?

Joku (ehkä Kennelliitto) on keksinyt hauskan "palvelun" koiraihmisille. Ja käyttäjän kannalta myös täysin maksuttoman. Joissan tarkemmin määrittelemättömissä paikoissa on nimittäin tarjolla tarroja (olen nähnytkin jossain, mutta en muista missä), joita esimerkiksi omakotitalojen asukkaat voivat liimata roskistensa kylkeen. Tarrassa annetaan lupa laittaa koiran jätöspussi merkittyyn roskikseen. Enpä tiedä, mikä tarrojen hyötysuhde on, mutta ihan mukava keksintö tuo on. Laittaa myös ehkä hieman paremmin koiranomistajat ajattelemaan, onko korrektia jättää koiran kikkare vaikka keskelle jalkakäytävää.

maanantai 14. marraskuuta 2011

Työkaveri

päivis: Kun otimme osaomistuskoira-Niilon, ajattelin, että siitä tulee työkaveri, joka voi olla mukana melkeinpä kaikissa työhön liittyvissä tilanteissa, paitsi tietysti ruokatunnilla, jos menee jonnekin ulos syömään. Samoin ajattelin tapahtuvan vapaa-ajalla: Niilo voisi olla mukana kaikkialla, mihin koirilla ei erikseen ole pääsy kielletty.

Vapaa-ajan riennoissa Niilo onkin ollut monessa mukana. Se on ollut matkassamme Lasipalatsilla, kun Pekka Haavistosta alettiin ensimmäisen kerran julkisesti leipoa presidenttiehdokasta, se on kulkenut mukana, kun on käyty tarvikehankinnoilla Bauhausissa, Kodin Terrassa sitä kehotettiin poistumaan, koska liikkeessä on myös kahvio. Sen jälkeen emme ole olleet Kodin Terran vakiasiakkaita. Puuilossakin Niilo on käynyt kanssamme ostoksilla. Kesällä kävimme Sompasaaren konttikahvilassa nimeltä Ihana Kahvila, sinne Niilo oli tervetullut. Erilaisia julkisen liikenteen välineitäkin se on käyttänyt: metroa, ratikkaa ja Suomenlinnan lauttaa.

Ihan sellaista työkaveria siitä en ole vielä onnistunut koulimaan kuin alkuun toivoin. Ehkä syy ei ole Niilon, vaan työtehtävien. Niitä ei ole ajateltu koiran näkökulmasta. Tänään se kuitenkin oli kuin vanha tekijä, kun osallistuin maanantaiseen toimistopalaveriin. Työhuoneellani se malttoi olla tylsistymättä. Puruluu riitti pitkäksi aikaa viihdykkeeksi ja muutama käyntikerta ulkona. Olen päättänyt olla sen suhteen pitkämielinen. Uskon että ajan kanssa se jopa alkaa viihtyä, kunhan tulee sopivalla tavalla huomioiduksi. Ehkä on vähän kornia sanoa, mutta työhyvinvointini taitaa tällä hetkellä olla pitkälti Niilon ansiota. Tämän enempää en sitten työkuvioitani taidakaan tällä palstalla avata.

Punaisen palllukan arvoitus on ratkennut

jormas: 10.11. kyselin kuvan kanssa, että mikähän mahtaa kuvassa oleva laatikko olla, jossa oli pari nappia ja muun muassa punainen kupu. Sekä ovet molemmin puolin, joista toinen näkyi kuvassa. Saimme yhden ansiokkaan vastauksen, jossa oikeata oli sen verran, että jotain on tarkoitus seurata.Kun Amer-Tupakka eli Boston oli Hyrylässä oli jokaisen varsinaisesta tehdashallista, jossa nikotiinikääryleitä tehtiin kuljettava kyseisen laatikon ohi ja painettava nappia. Laatikon molemmin puolin oli tarkastushuoneet, joissa toisessa tehtiin naisille ja toisissa miehille ruumintarkastukset ja tutkittiin oliko tupakkavarkaita liikenteessä. Nappia painaessa syttyi sattumanvaraisesti punainen valo, jolloin oli mentävä jompaan kumpaan koppiin. Toimenpidettä aina työvuoron vaihtuessa seurasi niin sanottu porttivahti. Jos löytyi tupakoita tai ei mennyt tarkastettavaksi, ei tarvinnut seuraavana päivänä enää tulla töihin, vaan voi hakea konttorin kassalta lopputilin ja työtodistuksen. Siinä luki työsuhteen päättymisen syy selvällä suomen kielellä: Varkaus.

sunnuntai 13. marraskuuta 2011

Puun hakkuuta


Kodassa on mukava istua ihan muuten vaan. Nyt kuitenkin
tulen loimussa kypsyy etualalla juureksia foliossa ja toisella
laidalla valmistuvat muut syömiset valurautapannussa.

päivis: Tänään ja eilen tein puita. Määrä ei ollut suuren suuri, ehkä kolme täyttä kottikärryllistä sahattuja halkoja, jotka kirveellä pilkoin klapeiksi. Jorma hoiteli sahaushomman näppärällä sähkömoottorisahalla.

En ole yli kymmeneen vuoteen käyttänyt kirvestä, joten hakkaaminen tuntui lihaksissa, joita en juuri tiennyt olevan olemassakaan. Alkuun piti hioa tekniikkaakin, että halot edes suostuivat halkeamaan. Huomasin, että harjoitus kuitenkin kannatti. Tänään homma hoitui jo helpommin. Tai sitten tämänpäiväiset halot olivat niin lahoja, että hakkaaminen oli helpompaa.

Tiedostin erilaiset tekniikat sekä Jorman neuvojen perusteella että eilen jotain elokuvaa katsellessani. Siinä nuori tyttö hakkasi puita ja isku oli suorastaan vimmainen omaan hakkaamiseeni verrattuna. En edes hirvinnyt kokeilla samaa lyöntitekniikkaa tänään ja kuten sanoin, homma tuntui helpommalta muutenkin.

Olemme tehneet puita, koska Jokilaaksossa on kota ja siellä tulisija. Siellä olemme nyt paistelleet joitakin kertoja makkaraa (minä tofuversioita), Jorma lihaa, kaalikääryleidenkin lämmittäminen on onnistunut ja minä olen onnitunut valmistamaan oikein maukkaita naurisnyyttejä. Niitäkin tehdessä tarvitaan kokemusta ja harjoittelua. Kypsyivät nopeammin, kun maltoin tehdä nauriista ohuempia viipaleita. Seuraava haaste on loimulohen valmistus. Ja vaikka ei olisi mitään kypsennettävääkään, elävän tulen katseleminen on aina yhtä mukavaa ja rauhoittavaa. 

lauantai 12. marraskuuta 2011

Onko alkoholismin hoidossa valelääkäreitä?

Kuka tulee saunapalaveriin, niín laitetaan maailman asiat
kuntoon, ja aloitetaan Somalian merirosvoista?
jormas: On kertakaikkisen hieno mahdollisuus, että voimme käydä SIninauhatalolla Krämertintiellä saunomassa. Tänäänkin teimme aamupäivän kotaan puita ja sitten menimme saunomaan. Sen lämpiämistä odotellessa hoitelimme kauppareissun ja sitten saunaan sekä saunatuoreena takaisín Jokilaaksoon. Siellä laitoimme tulet kotakeittiöön ja paistelimme elävällä tulella monenkinlaista suussa sulavaa. Jokilaakso syksyn tulleen muuttaa ulkonäköään lähes joka päivä ja varsinkin nyt, kun olemme rakennelleet pari hiihtosiltaa, jotta saamme ladut pois Matkakotimme nurkalta. Kanikonttorin henkilökunta, Ykkönen, Kakkonen ja Kolmonen nauttii silminnähden vapaudestaan, kunnes tulee haukka, kettu, ilves tai supikoira, joka pistää Coyntry-kanit poskeensa. Se on kuitenkin vapauden hinta ja jos ei oikein pitkälle lähde loikkimaan, niin saattapi henkikultakin säilyä.

Valelääkäri ja kai nyt sitten vähän useampikin on mielenkiintoinen ilmiö, eikä varmasti ollenkaan hauska varsinkaan niille, jotka ovat sen johdosta joutuneet väärien hoitotoimenpiteiden kohteeksi tai eivät ole saaneet hoitioa lainkaan. Mutta miten tämä on mahdollista? Olisiko osansa sillä, että lääkäri on niitä viimeisiä tavallisen tallaajan auktoriteetteja, jonka tekemisiä ja tekemättä jättämisiä ei kukaan ole rohjennut kyseenalaistaa?
Itse toimin päihdetyössä ja vaikka olenkin sosiaalineuvos, ei minulla ole nykyisin pätevyyttä eden vaatimattoman asumispalveluyksikön yövalvojaksi. Ja sitä valvovat viranomaiset, palveluiden ostajat sekä myyjät eli työnantaja tosi tarkaan. Ja vielä tarkemmin, jos teen päihdehoitotyötä. Mutta jos teen sitä ilman korvausta ja ilman laitosta, niin kukaan ei edes voi siihen puuttua.
Kun alkoholismikin on sairaus, niin voisi ajatella, että senkin hoitamiseen voitaisiin tarvita lääkäriä. Mutta jos kohdalle sattuukin valelääkäri, niin voisiko hän tehdä juopolle suurenkin vahingon?

perjantai 11. marraskuuta 2011

Kolmiolääkkeitä

jormas: Jokunen aika sitten aloitin tunnustelut Lehtipisteen kanssa, jos saisimme Uusi toivo -lehden myyntiin R-Kioskeihin. Nyt yhdyshenkilömme on kadonnut kuin se jokin Saharaan. Ehkä kohta pitää viritellä uusia verkkoja.
Sitäkin ehdin pohtimaan, kun kohtalaisesti vierastamani Maskun huonekalukauppa mainostaa, että vain hullu ostaa muualta. Tarkoitan, että jos siinä lukisi, että vain neekeri ostaa muualta, niin se saattaisi olla kunnianloukkauksen tai ainakin syrjinnän tai minkä lienee paikka. Muttta saako ihmistä sitten sanoa hulluksi vai voisiko siitäkin joku nostaa elämän? Lisää aasinsiltaa tulee siitä, että Stockmannilla on Hullut Päivät, joten kokeeko siinäkin joku syrjintää. No itse en mene niillekään, kun siellä on hirveä ryysis.....ja ehkä muita hulluja.
Valokuvaan laitoin yhden mainoksen, josta pidin, sillä se käsitteli kodittomuutta tai asunnottomuutta mukavalla tavalla.

Tänään määrätyllä kellonlyömälla syntyi numerosarja 11.11.-11 klo 11:11.

torstai 10. marraskuuta 2011

Minne Guggenheim-museo?

päivis: Suunnitelmat ja toiveet saada Guggenheim-museo Suomeen elävät yhä. En ole seurannut prosessia juuri mitenkään, joten en tiedä tasan tarkkaan, mihin museo haluttaisiin sijoittaa. Muistelen, että joihinkin niin sanottuihin hyviin paikkoihin kuitenkin. Ehkä se olisi esimerkiksi Katajanokan laivaterminaalin alue, jonne on haluttu aikaisemmin sijoittaa myös muun muassa ristin muotoinen lasihotelli.

Miksiköhän tällaisia uusia ja arvokkaita arkkitehtuurikohteita halutaan aina mallata paikkoihin, joissa jo muutenkin on arvokiinteistöjä? Miksi pönkitetään lisää sitä, että jokin osa kaupungista on upeampi kuin jotkut muut alueet? Katajanokalta löytyy jo nyt kenties hienompi jugendrakennusten kokonaisuus kuin mistään muualta Helsingissä. Eiran Huvilakatua on usein mainostettu komeimmaksi kohteeksi, mutta sitä se ei ehkä sittenkään ole. Asiaa voi arvioida käymällä vaikkapa Katajanokan Luotsikadulla.

Miksi Guggenheim-museota tai ylipäätään jotain uutta ja komeaa, ei voida sijoittaa paikkoihin, jotka selvästi tarvitsevat jotain henkeä kohottavaa. Pääkaupunkiseudulta löytyy pilvin pimein aneemisia ja alakuloisia kaupunginosia, jotka ilman muuta ansaitisisivat omat Guggenheiminsa. Mutta ilmeisesti meillä halutaan entisestään kyykyttää niitä, jotka joutuvat asumaan lähiöissä, joista ei hakemallakaan löydä mitään silmää hivelevää. Voi vain kuvitella, mikä piristysruiske vaikkapa Guggenheim-museo olisi lähiössä, jossa liiketilat ammottavat tyhjyyttään ja jos jotain palveluja löytyy, ne ovat kaljakuppiloita, pizzerioita ja rupusia halpahalleja.

Punainen pallukka

jormas: Neljäkymmentäviisi vuotta sitten olin Amer-Tupakalla tai kuten termi silloin kuului "Bostonilla töissä" Olin traktorin apumies ja haaveilin traktorikuskin ammatista, kun vaan saisin traktorin ajokortin. No, kortin sain.....ja lopputilin. Neuvoin kuulemma liikaa traktorinkuljettajia, joten sama vika oli jo silloin kuten Nytkin. Nyt tosin en pääse pahemmin neuvomaan, kun ei ole kovin lähellä tuota elävää työyhteisöäkään. Ameriin liittyy vieressä olevan kuva ja vaikka en ole ketään saanutkaan vastaamaan kuva-arvoituksiini, ei se estä yrittämästä. Eli mikä laite on kuvassa? Vastatkaa kommenttina ja valitkaa "Nimetön", niin ei tarvita mitään kirjautumisia.

Jos omaa samantapaisen suuvärkin kuin itselläni on, on myös kestettävä sen mukaista huumoria ja leikinlaskua. Joku tai ei kuka tahansa joku, vaan vuosia tuntemani ja arvostamani toiminnanjohtaja ehdotti yhden jos toisenkin kuullen Sininauhaliiton Kampin tilaisuudessa, että kun sinulla ei Soini tällä erää ole paljon maskottia suurempaa roolia työelämässä, niin eikö joku voisi järjestää Sininauhaliiton tapaisen keräyskampanjan, jossa jokainen osallistuja saisi Soinin näköisen maskotin. Tähän lisäsin, että aivan. Ja kun otetaan ulkonäköni huomioon, niin keräys tai ainakaan näköiseni maskotti ei olisi tarkoitettu alle kuusitoistavuotiaille lainkaan.

Tänään jatkettiin myös Jokilaaksossa talveen varustautumista ja muutin muun muassa sähkösopimukseni tuulisähkösellaiseksi. Ja koko Kanikonttorin henkilökunta selvisi loistavasti ensimmäisestä pakkasyöstä. Miinusta oli aamulla viisi pykälää.
Vaunukotihankkeessa on tultu hieman takaisin niin sanotuilta harharetkiltämme ja palasimme enemmän lähtöruutuun. Aion neuvotella virolaisten valmistajien kanssa, jos vaunu Samarian lisäksi tehtäisiin Tallinnassa, mutta mahdollisesti Suomessa tehdylle alustalle. Joten homma etenee. Vaikealla polulla on se hyvä puoli, että jos joskus saamme valmista, ei ole kilpailijoitakaan hetkeen ainakaan samalla tuotteella.

Minä muuten arvostan sitä, että joku jengi töhrii tai teippailee autoja, jotka ovat pysäköity invapaikoille ilman asianmukaisia lupia.

keskiviikko 9. marraskuuta 2011

Sitä sun tätä

päivis: Käyviin tässä muutama päivä sitten Korsossa Sitä sun tätä -nimisessä kirpparissa ja myymälässä. Tai olisi käyty, jos olisi ollut auki. Jostain syystä oli kiinni. Kaupassa on kirpparitavaran lisäksi Thaimaasta tuotuja esineitä. Näin ainakin nettisivujen välityksellä olettaisin.

Edellä oleva oli olevinaan aasinsilta tai esipuhe alla olevaan tekstiin. Kirjoitan sitä sun tätä, mitä nyt on ajatuksissa pyörähdellyt.

Tänään pääsin joulutunnelmaan. Ei tietysti ole vielä ollenkaan ajankohtaista ja joka vuosi jaksankin mielessäni protestoida liian aikaisia aloitettuja joulutapahtumia ja -markkinoita. Joulutunnelma iski, kun etsin työasioissa netistä jouluevankeliumin tekstiä. Päädyin sivuille, joilla oli kaikkea mahdollista joulullista ja taustalla soi viehkeä joululaulu.

Tuunaaminen on ollut muotia jo pitkään. Tuunataan vaatteita ja tuunaamalla laitetaan asuntojakin edustavampaan myyntikuntoon. Tuunata voi ruokiakin. Asia muistui mieleeni, kun huomasin marketissa luomukasviskeittoa. Ostin pussillisen valmiskeittoa, jonka luvataan riittävän kahteen annokseen. En vielä keksinyt, miten sitä tuunaisin, mutta ilmiselvästi siihen pitää lisätä vielä jotain, ennen kuin sen panee tarjolle. Jorman lautaselle voin ennen mikrolämmitystä laittaa vaikka lihapullia, omaan keittooni kelpaisivat vaikka fetajuustokuutiot. Myös raejuusto keiton lisukkeena on hyvää.

Kaneistakin pitää kuulemma kirjoittaa. Ne ovat välillä kateissa ja välillä aivan kuin odottavat meitä, milloin kontin, milloin autotallin nurkalla. Jokilaakson pihaan pitääkin ajaa varovasti, kun ei voi tietää, missä ne milloinkin luuraavat.

Viime yönä taivaan halki pyyhkäisi jokin asteroidi. En tiedä, pelättiinkö joskus, että se törmäisi maapalloon. Ei kuitenkaan tehnyt sitä. Jorma kävi yöllä ulkona tiiraamassa, josko näkisi tuon taivaankappaleen ohilennon. Ei tainnut nähdä kuin täysikuun. 

Vahvinkin voi murtua

jormas: Eilen oli Sininauhaliiton juhlavuoden kansalaisjuhla Kampin liikekeskuksessa. Keskellä käytävää, keskeisellä paikalla ja keskellä kansaa. Myös Sininauhasäätiö oli hyvin mukana ja esillä. Olen ollut Sininauhassa tavalla tai toisella mukana reippaat kolmekymmentä vuotta ja minusta nyt ollut tapahtuma on ylivoimasti profiililtaan paras, jos tarkoitus oli tavoittaa niin sanotusti kadun tallaajia ja tavallisia ihmisiä.
Paneeleja oli parikin, joista toisesta on viereinen kuva. Mukana on kokemusasiantuntija Köpi Salomäki, Sininauhasäätiön boss Satu Taiveaho sekä asunnottomuuden erityisasiantuntija Peter Fredriksson.
Anti oli kaikin tavoin loistava ja erityisti jäi mieleen Risto, joita mahtuu jokaiseen tilaisuuteen oivallisesti yksi ja kaksikin, mutta ei enempää, sillä muuten show siirtyy jonnekin muualle kuin on tarkoitettu. Tämän Riston puheenvourossa liikunti syviä tunteitani seikka, joka jäi varmasti useimmilta kuulematta. Hän nimittäin aloitti puheenvuoron sanoen, että hän syntyi asunnottomaksi.
Mutta jotain kritiikkiäkin on ja se liittyy juomapuoleen, josta Sininauhaliiton lisäksi vastasi Säätytalolla valtiovaltamme. Tarjolla oli juhlakansalle sekä valko- että punasellaista niille, joille maistuu prosentit. Niille joille ie prosentit maistu, oli tarjolla virvokkeita. Eli jälleen kerran peräänkuulutan profoiloitua, alkoholitonta vaihtoehtoa. Tähän aiheeseen aion syventyä nyt todenteolla.

Tänään aamusella olinkin sitten jo Säätiön joryssä esittelemässä Vaunukotihankettamme varsin innoissani. Intoa riitti seuraavaan, aiheeseen liittyvään neuvotteluun, jossa sain kuulle, että Sininauhasäätiöstä oli oltu heihin yhteydessä. Harmitti, etten ollut tästä tietoinen, vaikka aamulla oli aiheeseen liittyvä palaveri.

maanantai 7. marraskuuta 2011

Onko värillä väiiä...

jormas: Eilen oli iltasella ohjelmassa Sininauhaliiton juhlavuoteen liittyvä Tuomasmessu. Tilaisuus oli hyvin kaunis, puhutteleva ja kirkko oli pullollaan väkeä. Aarne Kiviniemi ja Satu Taiveaho toivat ylipäätään Sininauhaa ja sen tekemää työtä hyvin tyylikkäästi ja myönteisesti esiin.
Sininauhaliiton väkeä luottamushenkilöistä lähtien oli mukana melko paljon. Yksi seikka kiinnitti kuitenkin huomioni, sillä Sininauhaliitosta eikä Sininauhasäätiöstä ollut juurikaan niin sanotusti vapaaehtoisia osallistujia. Illallakin vielä pohdin, että emmekö mahdollisesti halua hengellisyytemme näkyvän yhteisissä tilaisuuksissa tai onko hengellisyytemme jotenkin kateissa. Tai onko peräti niin, että emme tiedosta sitä olevan lainkaan. Sitä nimittäin meillä lähes kaikilla on, sillä harva meistä olettaa olevansa maailman napa, vaan uskoo, että on jotain ihmistä suurempaa.

Sininauhaliiton juhlavuoden teema on, että vahvinkin meistä voi murtua. Se on aivan varmasti totta, mutta minkälainen murtuminen on sallittua ja mikä ei?
Viime päivinä olemme saaneet lehdestä lukea, että isä, joka makaa tehohoidossa, poltti kotinsa ja sen mukana 2 ja 6 vuotiaat lapsensa äidin ollessa muualla. Kun en taustoja tiedä, voin vain arvella mitä on tregedian taustalla. Sen arvaan, että on tapahtunut totaalinen murtuminen syistä, joita en ainakaan toistaiseksi, varsinkaan blogissani lähde arvelemaan. Joku on katkaissut kamelin selän. Siihenkin jää pieni varaus, sillä mielen sairaudet ovat moniilmeiset ja -mieliset.

Toinenkin asia askarrutti mieltäni. päivis näytti pohtivat omassa kirjoituksessaan tummia, mustia ja ylipäätään värillisiä ihmisiä. Piti oikein pinnistellä missä tilanteissa on tarpeellista ylipäätään tuoda esiin ihmisten ihonväriä. Kilteisiä seikkoja mieleni sopukoista putkahteli esiin useampiakin, mutta että ihonväri nousisi esiin keskusteluissa tai ylipäätään julkisuudessa jonkun myönteisen asian yhteydessä onkin jo harvinaisempaa.

Ja kolmas, joka nousi esiin Tuomasmessussa. Siellä puhuivat syrjäytyneistä. Miten järjestäytyneessa yhteiskunnassa voi syrjäytyä? Ei mitenkään, ja laidoillakin kulkee monenlaista talllustelijaa. Kadulla elämäänsä viettävä asunnoton ja toisella laidalla, yhtä syrjäytyneenä keskivertoelämästä tasavaltamme presidentti Tarja Halonen. Ja isosta maailmasta löytyy useita, jotka eivät jaksaneet elää laidalla, Kuten Michael Jackson, Elvis Presley, Marilyn Monroe ja monet muut.

sunnuntai 6. marraskuuta 2011

Telkkariton päivä

Jos ei katso telkkaria, voi vaikka päästä
televisioon, kuten tämä viulisti, joka
vuosi sitten Helsingin Taiteiden yönä
kapusi Kiasman edessä roskikseen
soittamaan klassista.
päivis: En ole mitenkään riippuvainen television katsomisesta, vaikka joskus meillä onkin podettu jonkinasteista uutisaddiktia. Siksi kai vasta nyt illalla - sunnuntaina kaiken lisäksi - huomasin, ettei tänään ole avattu lainkaan telkkaria. Ja vaikka ilta on vielä nuori, vilkaisu lehden TV-sivuille riitti vakuuttamaan, että toosa saakin pysyä kiinni.

Ihme ettei kukaan markkinoi telkkaritonta päivää, niin kuin kannustetaan viettämään autotonta päivää tai älä osta mitään -päivää. Vuodessa on 365 päivää, joten vielä olisi varmasti vapaana vaikka minkälaisia asioita, joita ilman voisi päivänsä viettää. Ehkä alankin suunnitella jokaiselle päivälle jonkin asian, jota ilman voin hyvin tulla toimeen. Tai ehkä pitää olla vähän haastetta, eikä valitakaan asioita, jotka ovat ihan samantekeviä tai jonninjoutavia. Onnistuisikohan esimerkiksi päivä ilman rahaa? Luulen että aika moni joutuu pakosta onnistumaan siinä, jos tili ammottaa tyhjyyttään. Rahaton päivä kuuluisi ilman muuta sarjaan epämukavat ole ilman -päivät.

Mitä sitten sain vastineeksi, kun en avannut telkkaria? Koska kyseessä oli sunnuntaipäivä, aikaa saada muita asioita oli tietysti runsain määrin. Kävelin moneen kertaan Niilon kanssa ja kertasin koirakoulun oppeja, joihin se ei oikein malttanut keskittyä. Imuroin auton. Luin toiseen kertaan Keski-Uusimaa-lehden, josta ilmestyi pyhäinpäivän johdosta vain yksi viikonloppunumero lauantaina. Luin toiseen kertaan toisenkin lehden, Kodinrakentajan. Etsimme Jorman kanssa googlettamalla kartalta pääsyä Lillå-joelle, jonka nimisenä Tuusulanjoki laskee Vantaaseen. Pesin pyykkiä. Tein vähän töitä, ja ajattelin paljonkin töitä. En laittanut ruokaa. Kävimme illalla Tuomasmessussa. Laitoin ruokaa messun jälkeen, koska oli niin nälkä ja leipää ei voinut siihen hätään syödä, koska muuten ei olisi aamuksi riittänyt leipää.

Keski-Uusimaasta huomasin typerän Maskun huonekaluliikkeen mainoksen, jossa ilmoitetaan, että "vain hullu ostaa muualta". Jos olisin aikeissa ostaa huonekaluja, kiertäisin kyseisen liikkeen kaukaa ihan tuosta mainoksesta johtuen. Näyttää firman mainososasto ajattelevan, että sen lisäksi, että pitävät joitakin ihmisiä hulluina, pitävät myös tyhminä. Voin helposti luetella liudan ihmisiä, joiden sisustusmaku jo sanoo, ettei Maskuun kannata mennä. Hakevat kalusteensa jostain muualta. Eivätkä sitä paitsi ole hullujakaan. Mitähän Masku muuten tarkoittaa ilmaisulla hullu? Sairaalahoitoa vaativaa mielenterveysongelmaista henkilöäkö ehkä? Aika mauton mainos joka tapauksessa, joka ei kyllä ansaitsisi riviäkään kommentointia, mutta näin vain kävi että lähdin kommentoimaan.

Illalla sain vielä sähköpostin, jossa työn kautta tuttu ihminen ehdotti, että vaihdetaan valokuvia. Aika hauska ajatus, johon aion sanoa, että sopii minulle.

lauantai 5. marraskuuta 2011

Värit

päivis: Särähti korvaan telkkariuutinen, jossa puhuttiin Yhdysvaltain huonosta työllisyystilanteesta. Siinä kerrottiin, että erityisesti mustilla on ollut vaikeuksia saada työtä. Ja sitten haastateltiin muutamaa tummaihoista ihmistä, jotka kertoivat lähetelleensä satojakin työpaikkahakemuksia ilman tulosta. Ja taustalla toiset "mustat" jonottivat työkkärin palveluihin.

Yritin höristellä korviani, miten jutussa haastateltu viranomainen nimitti näitä epäonnisia työnhakijoita. Olin kuulevinani englanninkielisestä puheesta, että nimitys oli afro-amerikkalainen. No, sana-musta taipuu tietysti helpommin suomalaisen suussa, mutta miten se voi olla sen hyväksyttävämpi nimitys kuin neekeri, joka meillä on ollut jo vuosikaudet pannassa ja halventavaksi ilmaisuksi päätetty. Minusta musta kuulostaa vähintään yhtä epäilyttävältä sanalta kuin neekerikin. Varsinakaan kun nuo mustiksi määritellyt ovat kyllä kaikkea muuta kuin mustia, minusta paremminkin eri sävyisiä ruskeita. Jos on pakko erotella valtaväestöstä, miksi ei siis Yhdysvaltain tapauksessa voisi sanoa että tummaihoiset. Tietysti määritelmästä puuttuu silloin tieteellinen tarkkuus, koska myös latinot ovat jonkin verran tummaihoisia ja heitä työllistymisen vaikeus ei kai sitten koskenut.

Meillä ollaan muuten tuo rasismin vastainen työ tuottanut erityisesti kouluikäisissä hyvää tulosta. Ainakin tämän seuraavan esimerkin perusteella näin voi päätellä. Ja tarina on tosi.

Eräässä suuressa liikekeskuksessa tyttönen soitti poliisille, että häneltä on varastettu kännykkä ja rahapussi tai mitä nyt olikaan viety. Poliisi oli varsin nopeasti paikalla ja kysyi tytöltä varkaan tuntomerkkejä. Tyttö antoi vihjeen vaatetuksesta, jollainen rosvolla oli. Tuntomerkit sopivat noin kymmeneen näköpiirissä olevaan henkilöön. Poliisit pyysivät lisää tuntomerkkejä, mutta tyttö vain kiemurteli ja oli selvästi vaivautunut. Kun poliisit vielä uudelleen pyysivät tarkentamaan, tyttö ääni vapisten sanoi, että sehän on rasismia, jos hän sanoo. Sanoi sitten lopulta kuitenkin jonkin etnisen määriltelmän, jonka perusteella voro olisi voitu tavoittaa, mutta siinä vaiheessa se oli jo myöhäistä.

Tarvitseeko Teemu palokuntaa?

jormas: Pihatöitä on tehty edelleen. AIkoinaan Tauno Valo, jonka soraruletin ansiosta julkisuus lanseerasi sellainen termin kuin Hyrylän hävittäjät. Se tuli sara-autoista, jotka varsin vaudikkaasti ajoivat maata lähinnä Kivikylään. Tauno pääsi eduskuntaankin teemalla, kun hän jakoi vaalistilaisuuksissa pieniä hiekkapusseja, joissa luki päällä, että soraa sosialismin rattaisiin. Me emme laita sitä sinne, vaan pihaan, kuten kuvasta näkyy. Kaikkiaan on sitä tänä kesänä levitetty reippaat 20 kuormaa. Tonneissa se tekee muuten 400 ja kiloissa 400 000.
Tänään puuhattiin myös kolmelle sillalle rungot, jotta saamme Myllykylän Myllyn ylläpitämän hiihtoladun pois pihasta. Maillemme se toki jää, sillä pitäähän maalla hiihtolatu vieressä olla.
Samalla teemme toiselle pikku saaremmelle Pikkulammessa sillan, jolla ei ole mitään virkaa. Mutta ihmistähän kiehtoo kaikki se minne se ei pääse. Kuten lähes olemattomalle saarelle.
Meillä ei soraa laiteta sosialismin eikä muihihkaan rattaisiin, vaan jalkojen alle

Luin aamulla Teemu Selänteestä, mutta otsikko johti harhaan, kun se kertoi, että Teemu oli polttanut hihansa. Ajattelin, että tulipaloonko mies on joutunut, mutta sisäsivut avasivat asiaa enemmän. Tulen merkeissä edettiin silti, sillä sisäsivulla luki, että hihojen lisäksi mies oli polttanut myös päreensä. Ja tulen tai sen sammuttamisen merkeissä kai oli kentällä jatkettu, kun lehden mukaan vesipullokin oli saanut kyytiä.

Tänään posti toi viimein sellaisen ihmeellisyyden kuin Jokilaakson historien ensimmäisen sanomalehden. Sen Sininauhasäätiö on tilannut kotitoimistoomme. Vaan eipä posti tai sen jakaja löytänyt laatikkoa, vaan piti soitella jakelupäivystykseen. Jos aivan tarkkoja ollaan, niin eihän se ollutkaan laatikon ensimmäinen sanomalehti, sillä viikolla siellä oli joku maataloussanomat traktoriammattilaisille. Sehän sinällään istui luontevasti kokonaisuuteemme, sillä mönkijämme on rekisteröity maataloustraktoriksi. Maatalousmaaksi nimettyä joutomaata meillä on yli 8 hehtaaria, jonka ansioista verottaja katsoo minut maanviljelijäksi ja veroilmoituksenikin on framille silloin, kuin muillakin maajusseilla. Maalla on mukavaa.

perjantai 4. marraskuuta 2011

Jokilaakson kodassa

jormas: Tämän aamupäivän paransimme maailmaa ystävyydeksi muodostuneet Matti Kid Hytösen kanssa luonnon helmassa. Jokilaakson kota antaakin oivan mahdollisuuden työ- ja muihinkin palavereihinMatti on Kris Suomen  http://www.kris.fi/ hallituksen puheenjohtaja ja tehnyt todella merkittävää työtä vankilassa olevien, sinne joutuvien ja sieltä poispäässeiden kanssa. Toiminta on valtakunnallista ja itsekin istun Etelä-Suomen järjestön hallituksessa.
Mutta missä viipyy makkarat, tuumaa Kid.
Iltapäivä menikin sitten puuhatessa kohtalaisen asumisaihion kimpussa, joka liittyy Sininauhasäätiöön. Kohde sijaitsee kantakaupungin alueella jo olisi toteutuessaan merkittävä uusi taso työssä asunnottomuuden hyväksi.

Viikonloppuna hipsin päiviksen kanssa Tuomas messuun Acricolan kirkkoon. Jos oikein muistan, on se niin sanottujen asunnottomien seurakunnan pyhättö, joten mikä sinne on mennessä ainakin henkisesti kaltaisteni joukkoon.

torstai 3. marraskuuta 2011

Talviaika

päivis: On tietysti ihan turha murjottaa sitä, että on siirrytty talviaikaan. Oikeastihan se on meidän normaaliaikamme, joka oli ennen kuin keksittiin kesäaika. Tuntuu vain niin synkältä, kun ilta pimenee jo klo 17 aikoihin, ja pimeneminen vain jatkuu kunnes ollaan päästy joulun ohi. Mukavaa on tietysti, että aamut ovat nyt hetken aikaa valoisammat kuin olivat vielä viime viikolla. Mutta eipä tuo paljon lohduta. Pimeä mikä pimeä.

Pimeään tottuu ja vähän helpottaa, kun
lisää valoja ulos ja sisälle - tai nukkuu
koko pimeän ajan.
Olin sanomalehti Keskisuomalaisen kotimaantoimituksessa töissä, kun ensimmäisen kerran siirryttiin kesäaikaan. Joskus 1980-luvulla. Sain tehtäväkseni tentata ihmisiä siitä, miltä uusi ajankäsitys tuntuu. Taisin saada aika happamia vastauksia. Itse muistan ihmetelleeni, miten esimerkiksi lehmät reagoivat, kun aamulla lypsäjä ilmestyykin navettaan tuntia aikaisemmin. Taisin asiaa kysyäkin joltain maitotilalliselta. En muista mitä vastasi, mutta kysymyksen kohde kertoo jotain siitä, että silloin vielä ehkä tiedettiin paremmin kuin nykyään, että maito tulee lehmästä. Sanotaan, että nykylapsille, ainakin kaupunkilais sellaisille, lehmä on täysin vieras eläin.

Haluan vielä palata urbaaneihin nomadeihin ja erityisesti siihen suomalaispariskuntaan, josta jokunen päivä sitten kirjoitin. Hesarin jutussa he kertoivat, että käyvät illalla nukkumaan kello seitsemältä ja heräävät aamulla neljältä. Nukkuvat siis lähestulkoon koko pimeän ajan. Mutkatonta. Olisikohan sittenkin niin, että ongelma on lopulta korvien välissä, jos talviaikaan siirtyminen rassaa.

Vain elämää on kaikki tää

Miten kanit voivat olla tuolla vapaana,
kun minun on oltava täällä?
jormas: Myllykylän Jokilaaksossa valmistaudutaan tosiaan talven tuloon. Ajat ovat aivan erityisen kovia kuvan osaomistuskoira Niilolle, joka on aloittanut koulunkäynnin Mäntsälässä. Kuten aiemmin taisin mainita, se ei näytä oppivan riittävästi ihmisten tavoille ilman koulunkäyntiä. Ja nyt on konsepti vielä enemmän sekaisin, sillä Kanikonttorin henkilökunta, Ykkönen, Kakkonen ja Kolmonen hääräävät pihassa. Kokonaisuus on Niilolla jatkuvan kyttäämisen lisäksi muuten hanskassa, mutta jos päivis tai minä menen Kanilandiaan, on mustasukkaisuus ylipursuavaa. Sekin on ainakin itselleni mielenkiintoinen, ikään kuin fakta, että eläimen viisautta mitataan ihmisen mittareilla. Onkohan ihminen tyhmä? Miksi lintu tarvitsisi ihmisen viisautta osatakseen takaisin Afrikasta takaisin kotipönttöönsä? Eläin tarvitsee pääsääntöisesti ihmisen viisautta pitääkseen moisen tunkelijan pois omasta elämästään.
Aamusella kuitenkin kierrettiin Niilon kanssa hirvi- ja peurapolkuja pitkin Tuusulanjoen rantamaisemia ja kyllä oli nokka täynnä todella mielenkiintoisia tuoksuja. Sehän se on ihmiselle ikuinen arvoitus mitä joka paikan nuuskiminen viesteinä koiralla koirapostin muodossa tuo. Joskun posti on niin mielenkiintoista, että koko koira vapisee. Joskus taas pelkkä tuhaus riittää vastaukseksi. Mutta usein on kyllä jalkaa nostettava, vaikka sinällään merkintäaineet ovat putkesta jo sillä reissulla moneen kertaan loppuneet.

keskiviikko 2. marraskuuta 2011

Eilinen on mennyt, huomisesta emme tiedä, mutta nyt on nyt

jormas: Jäi eilinen päivä kokonaan kirjoittamisen osalta väliin, mutta onneksi päivis hoiti osaltaan jobin tyylikkäästi kirjoittamalla oivan jutun, joka kannattaa lukea ajatuksella toisenkin kerran.
Jokilaaksoa on laitettu talvikuntoon ja lähes viimeinen siihen liittyvä homma tehtiin tänään, kun korjasimme yhden ojarummun sekä levitimme soraa, tyypiltään 0-16, 70 000 kilogrammaa. Tietämättömille selvennykseksi että tyyppi tarkoittaa kiviä tai soraa siten, jotta suurin sepeli on 1,6 centtiä halkaisijaltaan.
Uuden Kanikonttorin henkilökunta on edelleen tallessa ja innoissaan työstä. Nimet on annettu ja vanha mustalainen on nimeltään Ykkönen, ruskea beatlestukka Kakkonen ja nuori tumma hurmuri tietenkin Kolmonen. Kun ne ruokapalkalla painavat hommia, on ruokatuntejakin melkoisesti. No, piha on täynnä vielä vihreää ruokaa, joten mikä on syödessä.
Sininauhatalolla oleva toimistokin on saanut niin sanotusti lopulliset kalunsa ja onkin oikein mukava hipsiä sinne lähes päivittäin töihin. Talon saunaakin käytämme viikoittain, joka tekee hyvää meille, mutta myös muuten lähestulkoon käyttämättömälle saunalle.
Jonkun viikon kuluttua lähdemme viikoksi Amsterdamiin tutustumaan merikonteista tehtyihin koteihin. Mukaan saamme päiviksen kanssa myös työtoverimme Ami Karhapään, joka onkin oikein oiva juttu. Ikäni muistan häneen liittyvän tapauksen, joka herkistää mieleni edelleenkin. Kun hänen yksikköönsä tuli pihamaalle sukaton mies, pesi Ami hänen jalkansa ja antoi sukat omista jaloistaan. Oli se vaan niin esimerkillinen teko Sininauhasäätiön työntekijältä, etten taida koskaan kyllästyä sen kertomiseen sopivissa tilanteissa.

tiistai 1. marraskuuta 2011

Syksyn sävel aamuruuhkassa

päivis: Kanavaralli pysähtyi viikonloppuna Syksyn sävel -kilpailuun, jota kerrotun mukaan ei ole aikapäiviin järjestetty. Nyt joku oli keksinyt yhdistää varainkeräyksen ja vanhan syksyn suosikkiohjelman. Tämä ei kuitenkaan ole se varsinainen asia, josta ajattelin kirjoittaa. Kirjoitan yhdestä kappaleesta, jonka nimeä en muista, mutta esittäjän nimi taisi olla Janne Raappana. Tunnen vähän huonosti näitä nykyartisteja.

Kuulin tuon kappaleen jokunen päivä aikaisemmin autoradiosta. Jorma epäili, etten ole voinut kuulla etukäteen ja vähän itsekin ihmettelin, sillä ainakaan Euroviisuissa ehdokkaina olevia kappaleita ei muistini mukaan ole koskaan saanut esittää julkisesti ennen kotimaan karsintaa. Ehkä Syksyn sävelellä on ihan erilaiset säännöt tai ei sääntöjä ollenkaan.

Kun kuuntelin kappaletta autolla kotiin päin ajaessa, en voinut välttyä ajattelemasta - jälleen kerran - että mikä tämä ihmisenä olemisen tarkoitus oikein onkaan. Sitäkö, mitä laulussa laulettiin: "kaivan auton lumihangesta", istun aamuruuhkassa", "mietin olenko oikeasti rakastanut". No ehkä ei ihan noin, mutta jotenkin tuohon tyyliin Janne Raappana lauleskeli. Sanoittaja oli osannut riimitellä sanoista hyvin koskettavat.

Aamuruuhkat, ja iltapäiväruuhkat myös, ovat viheliäinen asia. Silti monille ne ovat joka arkipäivä toistuva näytelmä. Jorma keksi nähdä niissä jotain hyvääkin, kun kerran aiheesta puhuttiin: monelle aamuruuhkassa istuminen on päivän ainut hetki, jolloin saa olla kaikessa rauhassa yksinään. En ollut valmis jakamaan tuota ajatusta, mutta niinhän se todellisuudessa varmaan on. Luulen kuitenkin, että moni tekisi aamuin, päivin ja illoin ihan toisin, jos vain voisi. Mutta olemme niin kiinni tässä oravanpyörässämme, ettei vaihtoehtoja juuri näyttäisi olevan. Paitsi noilla urbaaneilla nomadeilla, joista eilen kirjoitin vähän, ja tietysti niillä, jotka ovat ilman omaa syytään koko rattaan ulkopuolella: työttömillä esimerkiksi. Tuskinpa työttömätkään sentään aamuruuhkiin kaipaavat. Luulen ennemminkin, että kaipuu on työn tuomiin ihmissuhteisiin tai tunteeseen siitä, että on tärkeää kokea kuuluvansa johonkin ja ehkä halutaan myös tehdä jotain tärkeältä tuntuvaa.

Ja miten moni niistä, jotka jaksavat viikosta ja kuukaudesta toiseen keikkua tutussa ja turvallisessa työsuhteessa, eivät lopulta ole ollenkaan sillä alalla, jolla oikeasti haluaisivat olla. Muistan kerran joltain koulutusrupeamalta maininnan, että niin kovin moni lähtee opin tielle vanhempiensa toivetta toteuttamaan. Ja sitten ehkä nelikymppisinä tajuavat, etteivät ollenkaan halua tehdä sitä, mitä tekevät. Tämä on nyt niin vanhaa tietoa, että tuskin pätee enää, mutta tuossa iässä ainakin joskus muinoin moni heräsi ja lähti kouluttautumaan kokoaan toiselle alalle. Veikkaan, että nykyään se tehdään jo paljon aikaisemmin.

Tämä ajattelu jää nyt ihan kesken ja niin on tarkoituskin. Joskus on hyvä vähän kurkistaa mielessään siihen, minkälainen paikka maailma olisi, jos ei aina pitäisi tavoitella parempaa elämää, suurempaa palkkaa, kouluttautua lisää. Olen ihan varma, että joskus kauan sitten ihmiset Suomessakin olivat kaikesta puutteesta ja tietämättömyydestä huolimatta paljon onnellisempia kuin nyt.