Sivun näyttöjä yhteensä

tiistai 31. tammikuuta 2012

Asunnon siivoaminen

päivis: Muistan kuulleeni mielipiteen, että asunto pysyy siistimpänä, jos se on suuri, mutta pieni koti vaatii useammin siivoamista. Näin siksi, että pienessä asunnossa villakoirat ja muu sotku ei pääse levittäytymään ympäriinsä ja ikään kuin katoamaan, niin kuin isossa asunnossa.

Nyt teen tunnustuksen: en juurikaan siivoa Matkakodissa. Eipä sitä tee Jormakaan. Minulle siivoamista vastaa päivittäinen, monen monituisen kertaa toistuva pintojen pyyhkiminen. Kaikki vähääkään siivoamisesta ymmärtävät tietävät, mitä pintojen pyyhkiminen tarkoittaa. En siis selitä. Lattiaa lakaisen pienen pienellä harjalla, jos siltä tuntuu. Lumen satamisen jälkeen ei juurikaan ole tuntunut. Meillä koko lattiapintaa peittävät alkuperäiset Euramobilin matot, joten lattian pesuun en ole koskaan ryhtynyt. Joudunkohan vielä häpeämään tätäkin tunnustusta?

Tänään inspiroiduin ja vein peiton ulos pakkaseen tuulettumaan koko päiväksi. Kun vaihdoin sänkyyn lakanat, nakkasin myös tyynyt ja koristetyynyt ulos hankeen. Ja matot tietysti. Kaivoin kohmeisen imurin kodasta, mutta hyvin sujui. Tosin imurista puuttui osa, joten jouduin hoitamaan homman vain pienellä putken pätkällä.

Lumi teki hyvää matoille. Luulin että ne olivat viime kevään pesulakäynnin jälkeen likaantuneet taas uudelleen, mutta lumessa ravistelu ja harjaaminen saivatkin ihmeitä aikaan. Lika olikin irtolikaa. Voi mikä häpeän aihe taas!

Olen kyllä jossain määrin samaa mieltä, että suuremmassa asunnossa sotku ei näy niin hyvin kuin pienessä. Matkakodissa kun jättää muutaman paperin pöydälle, tuntuu että sekasorto on valmis. Mutta ei täällä muutenkaan asiat voi olla niin tip top kuin jossain normikodissa. Vaatteita roikkuu jokaisessa mahdollisesa naulakossa, kun kodissamme on vain yksi vaatekaappi. Sosiaalikontti tosin on noussut arvoon arvaamattomaan, koska siellä voi säilyttää melkoisesti käyttövaatteita. Ja suihkussa säilytetään kenkiä ja biojäteastia, koska sosiaalikontin suihkukaapin ansiosta Matkakodin suihkua ei nyt tarvita.

Erilaisissa haastatteluissa ihmisiltä kysytään usein, mikä on heidän mottonsa. Taisin juuri keksiä omani. Se on "kaikkeen tottuu".

maanantai 30. tammikuuta 2012

Joskus istun, mutta sydämessäni seison kuitenkin

jormas: Tänään oli työpalaveri aamusta. Tai ei oikeastaan, sillä kysymys on tehtävästä, jota olen tehnyt nimettynä toimitusjohtajana kohta vuoden ilman korvausta. Isot johtajat tai johtaja oli ensin sitä mieltä, että mennään syömään ja firma maksaa. Kun sitten lähtijöitä ei itseni lisäksi ollut montaakaan, big boss olikin sitä mieltä, että mennään vaan, mutta maksetaankin kukin omamme. Muut lounassetelillä ja minä omilla rahoilla. Ehkä'. Kaikki lähtijät olivat ainakin palkkatyössä ja saivat syämisestäkin palkan. Paitsi minä. Syötiin kuitenkin. Kuka hyvällä mielin ja minä vähemmän hyvillä mielin. Ajattelin, että litistämisen ja nitistämisen tapoja on monia. Lähes vuoden ilmaisen työn tekeminen ei ollut edes kebabin arvoista. Sitten ajattelin, että ehkä se oli ajattelemattomuutta. Ja kun sitä ajattelin, tulin siihen tulokseen, että moisella ajattelemattomuudella ei taida paljon olla rinnallakulkemisen tai myötäelämisen taitoja tai mahdollisuuksiakaan. Ja tulin tulokseen, että ehkä sitä ei tarvitakaan, jos haluaa olla muiden yläpuolella oleva johtaja. Ja jos ei siihen muuten eväät riitä, pitää litistää ja nitistää muita. Jotta on muiden yläpuolella. Sillä voi saada jotain, mutta ei kunnioitusta.
Sosiaalinen media on mielenkiintoinen ilmio, kun ajattelen vaikka tätä blogia. En onnistu juuri saamaan keskusteluja aikaiseksi. Toisin on kuitenkin esimerkiksi facebookissa. Kun sinne laitan viestin, että hoh hoh, taas on aamu tai jotain muuta yhtä syvällistä, niin jo joku laittaa viestin, että tykkään tästä tai kommentoi jotenkin muuten. Vastauksia on tuota pikaa puolenkymmentä. Mutta ehkä kasvokirja onkin sellainen nettiyhteisö, johon voi kokea kuuluvansa, vaikka ei olisi mitään asiaakaan? Ehkä ihmiset kokevat ja haluavat kokea kuuluvansa jonnekin ja se poistaa yksinäisyyttä. Mukava kuitenkin, että se on olemassa, vaikka ei minulla juuri koskaan ole ollut siellä juuri mitään sanottavaa. Joku tietenkin voi ajatella, että miten olisikaan, kun ei ole blogissakaan. Mutta onhan minulla. Ainakin omasta mielestä ja sehän on tärkeintä. Vai onko?

sunnuntai 29. tammikuuta 2012

Minun reviirini

päivis: Ajattelin kirjoittaa vaihteeksi jotain kevyttä, vaikkakin edelleen asumiseen liittyvää. Mielessä pyörivät muun muassa erilaiset sisustukset, joista ehkä kummallisin näkemäni (televisiossa luulen) oli täysin vaaleanpunainen asunto. Voi olla että jonkun mielestä joku design-huusholli on yhtä koominen esimerkiksi mustavalkoisine sisustuksineen.

Tuo otsikoimani reviiriasia alkoi kuitenkin vaivata mieltä. Ihmiset asuvat eri tavoin ja oma reviiri asunnon tai omakotitalon ympärillä on kenellä minkäkin kokoinen. Joku asuu kerrostalon ensimmäisessä kerroksessa, jossa jalkakäytävää käyttävät ohikulkijat kulkevat aivat ikkunan edestä (jos siis ikkunat ovat niin alhaalla). Reviiri päättyy silloin suunnilleen ikkunaverhoihin. Omaa reviiriä ei ylempienkään kerrosten asukkailla juuri muutenkaan ole, ellei asuntoon satu kuulumaan hyvän kokoista parveketta.

Paitsi että joku voi kuvitella, että joku osa kerrostalon piha-alueesta on hänen reviiriään. Asuin muinoin, entisessä elämässäni, kerrostalon alimmassa kerroksessa, jossa asunnon terrassimaiselle parvekkeelle pääsi parvekkeiden puoleisen pihan kautta. Alueella oli paljon samanlaisia kerrostaloja ja alimpien kerrosten asukkaat käyttivät yleisesti myös tätä parvekereittiä sisään tai ulos kulkiessaan. Niin käytimme mekin, tosin aika harvoin. Mutta sekin oli liikaa naapurihuoneiston asukkaalle. Melko traumaattisin mielin myimme pari vuotta aiemmin hankitun kotimme otettuamme ensin yhteen talon hallituksen kanssa, jonka yksi jäsenistä naapurimme oli. Lopputulos oli, että hallitus joutui toteamaan ukaasinsa ja uhkauksensa laittomiksi, mutta siinä vaiheessa olimme jo pakanneet kimpsumme ja kampsumme. Toivoin kuitenkin, ettei asuntomme ostanut perhe joutunut samanlaisen kiusaamisen kohteeksi.

Kun olemme nyt asuneet matkakotiamme jo yli seitsemän kuukauden ajan, on tullut pohdittua ja tutkittua kaikenlaisia asioita. Yksi niistä on reviirikysymys. Miten pitkälle voimme oman reviirimme määrittää ulottuvan yli kahdeksan hehtaarin tiluksilla? Ihan pihaamme emme satunnaisia kulkijoita halua ja siihen liittyen selvisi muuten, että matkailuajoneuvot ja myös teltat kuuluvat kotirauhan piiriin. Toisaalta jokamiehen oikeudet antavat aika kivan oikeuden kulkea toisten mailla. Tällä hetkellä oma reviirimme tuntuu sopivalta, kun Tuusulan kunnan hiihtoladullekin tehtiin uusi linjaus ja se kiertää nyt pihana pitämämme alueen. Lumihan estää melko tehokkaasti muiden pihan poikki pyrkivien aikeet.

lauantai 28. tammikuuta 2012

Periaatekysymyskö?

jormas: Viikolla Keski-Uusimaan ansiokas toimittaja Leena Joensuu nosti esiin Tuusulan Tuomalassa asuvan pariskunnan, joista toinen on 80 ja toinen 73-vuotias. Asuntona on viehättävässä idyllissä omakotitalossa pihasaunoineen ja kantovesineen. Sen myötä luonnollisesti puucee ja niin edelleen. Oma kaivo on saastunut minulle kerrotun mukaan siksi, että se on niin lähellä tietä. Jos näin on, olisi kai voinut yhteiskunnalta saada korvausta saastuneesta vedestä, jolla tehdä uusi kaivo. Näin toki on voinut käydäkin, mutta rahat ovat voineet mennä moneen muuhun käyttöäön ja tarkoitukseen ja on jäänyt puhdas juomavesi hankkimatta. Itse tosin ajattelen niin, että jos yhteiskunta pilaa kaivon, on sen tehtävä hommata taloon vesi tavalla tai toiselle eikä antaa nippua seteleitä, että hommatkaa uusi kaivo tai liittykää johonkin vesiosuuskuntaan. Näin toimiminen on sukulaissielu sille, että me saastutamme maapallon ja annamme jälkikasvulle rahat mukana viesti, että ostakaa uusi pallo tai muuttakaa kuuhun.
Lehden (ei Eero Lehden, vaikka kyseinen aviisi hänen onkin) mukaan ongelmassa on erikoista se, että rollaattoria käyttävä mies vie vieressä olevaan, vanhaan sorakuoppaan letkun kontaten ja ylös tulee samalla tavalla. Paikan päällä tänään käyneenä totesin, että rinne on kyllä niin jyrkkä, jotta alas mennään pyörien tai milloin mitenkin ja minäkään en pääsisi ylös kuin kontaten.
Irvokasta asiassa on myös, että kohtalaisen vauras kunta ei kykene laittamaan asiaa siten tolalle, että se tyydyttäisi vanhuksia. Tänään olen kuitenkin kuunnellut sen verran kuntapäättäjiä, joten pakko on ajatella, että asiasta on syystä tai toisesta tullut periaatekysymys ja kukaan tai jotkut eivät haluakaan laittaa asiaa kuntoon.
Me, siis Elämän tähden ry sekä päivis ja jormas, laitamme tämän viime kädessä kuntoon, jos kukaan muu ei sitä tee. Mieleni tekisi avunantajien joukossa mainita myös työnantajani, mutta sen verran on viime aikoina kynnet lipsuneet, jotta on syytä puhua vaan siitä ja niistä, joissa ja joilla on sanojen lisäksi eväitä halun lisäksi tehdäkin jotain. Jos tämä asia ei tule kuntoon, palaamme siihen satavarmasti tällä palstalla. Me vaikka viemme vedes Jokilaaksosta Seepsula Oy:n porakaivosta mönkijällä vanhuksille.
Koko on suhteellista. Tuleva Sinkkukoti olisi aivan liian
suuri Niilo-koiralle kodiksi tai koirankopinkopiksi.
Tänään oli toinenkin mielenkiintoinen sessio, sillä kävimme Vihdin Selkissä, Samarian yksikössä, jonne olemme viimein saaneet toimitettua merikontin, josta tulee jollekin järvenpääläiselle Sinkkukoti vähintäänkin määräajaksi. Toinenkin testikoti on viritteillä. Puolet suurempi, jossa laitamme kaksi konttia yhteen ja teeemme niin sanotun Duokodin. Se ei tule valmistuttuaankaan kuitenkaan kenellekäään asunnoksi, vaan sijoitamme sen Jokilaaksoon, jossa testaamme erilaisia toimintoja. Duokodin johdosta ensimmäinen yhteidenotto on otettu Tuusulan rakennusvalvontaan ja pohjavire on myönteinen. Konttikoti-projektia seuraamme akviisesti tulevaisuudessa, joten pysykää näköetäisyydellä.

perjantai 27. tammikuuta 2012

Kommuuniasuminen ei ole taakse jäänyttä elämää

päivis: Kun alkuviikon blogissani mainitsin kommuuniasumisesta, minulla oli mielikuva menneestä maailmasta tai että korkeintaan opiskelijat enää saattavat asua näin. Eilen luin Kodinrakentaja-lehteä ja jouduin tarkistamaan kantaani. Lehti oli haastatellut nuorehkon näköistä miestä, jolla on jo pitkä kokemus kommuuniasumisesta. Edellisellä kerralla se oli toteutettu vuokratussa omakotitalossa, mutta omistajan palattua ulkomaankomennukselta, kommuunin väen piti etsiä jostain jotain uutta tilalle.

Viiden hengen porukka päätyi ostamaan itselleen suuren asunnon jugendtalosta Helsingin keskustasta. Sen perusteella on pakko päätellä, ettei kyse voi olla opiskelijoista. Lehtijuttu ei asukkaiden taustoista sen kummemmin kerro. Toteaapahan vain lyhyesti, että Naimisissa. Koti kommuunissa.

Haastateltu Kim Wessman kertoo, että kommuuniasuminen vaatii kaikilta venymistä. Hän myöntää silti hieman ihmetellen, ettei asukkailla koko kolmevuotisen yhteisasumisen aikana ole kertaakaan tullut kinaa. Sopeutumisessa auttavatkin selvät pelisäännöt. Yhdessä on myös sovittu, miten toimitaan, jos joku haluaa muuttaa pois. Viimeinen vaihtoehto on myydä koko roska ja jakaa myynnistä saadut rahat.

Kim Wessman toteaa haastattelun lopuksi tietävänsä monia, jotka haaveilevat yhteisöasumisesta hyvien muistojen, yksinäisyyden tai jonkun muun syyn vuoksi. Harva kuitenkaan uskaltaa toteuttaa haavettaan.

torstai 26. tammikuuta 2012

Vapaaehtois ja Pro bono -työ

jormas: Pro bono tarkoittaa yleisen hyvän eteen vastikkeettomasti tehtyä, lähinnä asiantuntijatyötä, mutta nykyisin muutakin ilman korvausta annettua työtä tai palvelua, jota tarjotaan lähinnä niille, joilla ei muutoin olisi resursseja hankkia kyseistä palvelua.
Tämän on tuttua myös työelämästä ja kyseinen Pro bono lieneekin saanut alkunsa Yhdysvalloista, jossa asianajajat alkoivat ottamaan myös sellaisia asiakkaita, joilla ei ollut varaa maksaa palveluista.
Lähes jokainen voi kantaa yhteiskuntavastuuta
Vapaaehtoistyö onkin myös niin sanotusti uraputkessa oleville yhä useammin tärkeä osa työn sisältöä ja merkitystä. Työ ja ura eivät enää tänä päivänä olekaan elämän tärkeimpiä asioita kaikkien mielestä. Ne ovat toki mukana arvolistoilla edelleen, mutta eivät välttämättä yllä edes top kolmen joukkoon.Arvomaailman muutokset saavat yhä useamman tarkastelemaan toimintaansa entistä laajemmasta yhteiskuntavastuun näkövinkkelistä.
Asianajotoimisto Borenius & Kemppisellä sanotaan heidän Yhteiskuntavastuuohjelmassaan, että ”sosiaalista omaatuntoa ei pidä hankkia rahalla”. Yrityksen toimitusjohtaja Jyrki Tähtinen sanoo myös, että sisäisessä kehitystilaisuudessamme huomasimme, että meillä oli henkilöstön kesken vahva yksimielisyys siitä, että esimerkiksi sosiaalista omaatuntoa ei pidä ostaa shekkiviholla. Samalla todettiin, ettei joulukorttirahojen lahjoittaminen hyväntekeväisyyteen täytä sitä henkistä ja moraalista tarvetta, mikä ihmisillä nykyisin työelämässä on. Hän jatkaa: "Myös asianajotoimistojen asiakkaat ovat alkaneet vähitellen kiinnittää entistä enemmän huomiota yritysten vastuullisuuskäytäntöihin."
Alan eurooppalaisessa asiakaskyselyssä 10 % vastaajista kertoi kysyvänsä tarjouspyyntöjen yhteydessä myös yrityksen yhteiskuntavastuutoiminnasta. Trendi on tässä suhteessa Tähtisen mukaan aikaisempaan verrattuna selvästi nouseva.
Tähtinen jatkaa: "Kun itse aloittelin asianajajauraani parikymmentä vuotta sitten, pidettiin itsestään selvänä, että jokainen asianajaja tähtää yrityksensä osakkaaksi, ja on myös valmis tekemään tämän eteen paljon töitä. Työpäivät venyvät silloin väistämättä pitkiksi ja elämä on työkeskeistä.

Enää näin ei välttämättä ole.  Oikein hätkähdin kun asia tuli ensimmäistä kertaa esiin työhaastattelussa joitakin vuosia sitten. Tänä päivänä työnhakijat kertovat olevansa kyllä erittäin kiinnostuneita urasta ja haluavat tehdä paljon töitä sen eteen, mutta sanovat samalla suoraan, että myös vapaa-aika, perhe, harrastukset tai jokin muu kuin työ voi olla heille vähintään yhtä tärkeä osa elämää. Siihen halutaan panostaa, eikä jatkuva töiden teko iltamyöhään siten ole mahdollista. Monet sanovat suoraan myös, ettei ansiotyö ole heidän keskeinen tavoitteensa elämässä.
Henkilöstön ja vapaaehtoistyön osalta vastuullisuuteen voidaan kannustaa ja tukemalla työntekijöiden työn ja vapaa-ajan yhteensovittamista joustavilla työaikaratkaisuilla, sairaan lapsen hoitopalveluilla sekä etätyön mahdollistavilla laitehankinnoilla. Ja kuten sanottua, ottamalla niin sanottu vapaaehtoistyö ja sen tukeminen osaksi yhteiskuntavastuuta. Itse esimerkiksi olin kohta vuoden ajan antanut merkittävästi aikaa toimimalla Sininauha Oy:n toimitusjohtajana ilman palkkaa tai muuta korvausta. Syntyneitä kulujakin olen maksanut niin sanotusti omasta pussista.

SOSIAALINEN SPONSOROINTI

Elämän tähden ry:n kotisivuilla mainostaminen on osa sosiaalista sponsorointia ja antaa yrityksille, mutta myös yksittäisille ihmisille mahdollisuuden kantaa yhteiskuntavastuuta silloinkin, kun varsinaiseen, konkreettiseen tekemiseen ei ole jostain syystä mahdollisuuksia. Suosittelen tutustumaan yrityksiin, jotka mainostavat Elämän tähden ry:n kotisivuilla, sillä ne kaikki ovat oivia esimerkkiä hyvien tuotteiden ja palveluiden lisäksi myös yhteiskuntavastuusta.

keskiviikko 25. tammikuuta 2012

Vanhukset palvelutaloihin?

päivis: Aamun Keski-Uusimaa-lehti julkaisi jutun ikääntyneestä ja melko huonokuntoisesta pariskunnasta, jotka asuvat kantoveden varassa olevassa omakotitalossaan. Pihakaivon vesi on saastunut ja vaikeilla eritysijärjestelyillä taloon saadaan vesi jonkin matkan päässä olevan soramontun pohjalta. Juomavesi ostetaan kaupasta. Jutun kuvituksestakin pystyy päättelemään, että pariskunta asuu kaunista taloa ja tärkeä osa päivän rutiineja on pihan lintulaudalle pyrähtävien tinttien ja oravien seuraaminen.

Pariskunnan kotikunta ei ole vesirumbassa halunnut tulla vastaan, vaan on asukkaiden mukaan esittänyt, että heidän tulisi jättää omakotitalonsa ja siirtyä asumaan esimerkiksi palvelutaloon. Elämä jatkuu siis entisellään ja liikuntarajoitteinen mies käy välillä kontaten pumppaamassa soramontun pohjalta vettä vesisäiliöihin.

Asukkaat toivovat ilman muuta helpompaa elämää itselleen, mutta ei kuitenkaan niin helppoa kuin kunnan kotihoito ehdottaa.

Tapaus ei ole mitenkään poikkeuksellinen. On tavallista, että ulkopuoliset, viranomaiset tai sukulaiset, tietävät omasta mielestään paremmin, miten vanhusten tulisi elämänsä järjestää. Jutunkin pariskunta tuntuisi pärjäävän muutoin oikein hyvin, mutta veden saanti vain tuottaa ongelmia. Yleisesti hyväksytty hokemakin kuuluu, että jokaisen pitäisi voida asua omassa kodissaan niin pitkään kuin mahdollista. Mutta jos asukkaat itse pitävätkin omassa kodissaan pysymistä mahdollisena, jossain vaiheessa tulevat normittajat, jotka heristävät sormeaan ja ovat tietävinään asian asukasta paremmin.

Vanheneva ikäpolvi toisteli usein ennen vanhaan, että he haluavat omille lapsilleen helpomman elämän kuin itse ovat eläneet. Näitä ajatuksia viljeltiin usein esimerkiksi työn ja koulutuksen suhteen. Nyt sama ikäpolvi on tainnut jäädä käänteisesti saman ajattelun uhriksi, kun nuorempi ikäpolvi haluaa päästä säätämään vanhustensa elämää käyttämällä kriteereinä omia käsityksiään helpommasta elämästä.

Luin eilenkin Keski-Uusimaata. Siellä oli juttua dementian torjunnasta. Tutkimukseenkin vedoten todettiin, että dementiaa voidaan ehkäistä liikunnan avulla. Tämänaamuinen vettä kontaten hakeva pappa ei ehkä ole ihan hyvä malliesimerkki dementian torjunnasta liikkumalla, mutta kyllä kai aika moni omakotitalosta palvelutaloon tai kerrostaloonkin "häädetty" ikäihminen on vaarassa dementoitua ennen aikojaan, jos luontainen liikunta oman mökin askareiden parissa jää historiaan.

tiistai 24. tammikuuta 2012

Lappi, Rovaniemi ja Sodankylä

jormas: Nyt ollaan Lapin portilla eli tunnin kuluttua Rovaniemellä. Yön matkustin junassa, yhden hengen makuuhytissä, sillä se on oiva ja miellyttävä tapa siirtyä yön aikana etelästä pohjoiseen. Edessä on auton vuokraus. jäsenjärjestökäynti Rovaniemen päiväkeskuksessa, toivottavasti aamupuuron ryydittämänä. Sieltä jatkan Sodankylään, jossa tapaan perusturvajohtajan, Lapin Sinisarastuksen väkeä ja keitä muita, jää nähtäväksi. Perusturvajohtajan tapaamiseen menen avoimin ja kuuntelevin mielin. Myöhäisenä iltapäivänä meillä on parin tunnin sessio teemasta Minustako vapaaehtoinen? Aion kertoa tarinoita, nostaa esiin Pro bono -työn sekä sen, ettå jokainen ihminen on ennemmänkin kuin Veikko Lavin laulun arvoinen.
Lapin kahden kuukauden yö on päättynyt ja keskipäivän
aurinko paistaa siellä jossakin..
Tämän päiväistä blogiani kirjoittelen makuuhyttini alapetillä ikkunasta pimeyttä katsellen. Pohdin elämää ja ihmisten ihmisyyttä tai sen puutetta. Ajattelen päivistä ja minua sekä alkuaikojamme Sininauhasäätiössä, kun muita työntekijöitä ei ollut. Talous oli hyvin tiukalla ja asiantuntijoiden mielestä lähes niin sanotusti kuralla. Ajattelen kolmenkymmenen vuoden ajalta työntekijöitä, jotka ovat lähteneet Sininauhasta kuka hyvillä ja kuka huonoilla mielin. Ajattelen, että mitä arjessa tarkoittaa olla lähimmäinen ja onko kristillisyys siinä mukana aidosti. Hiljattain Jyväskylän Katulähetyksestä eläkkeelle jäänyt kelpo työ- ja vähän muukin kaverini Raimo Oksa sanoi kerran pistävästi, että on olemassa kyyneleitä ja kyyn eleitä. Se nousee mieleeni usein silloin, kun luissa tuntuu joidenkin itseäni koskeva ajattelu, että Mauri on työnsä tehnyt, Mauri saa mennä.
Mutta päivän mittaan katsotaan löytyykö tämän aamumietiskelyn oheen kuvaa Lapista.

maanantai 23. tammikuuta 2012

Pekka Haavisto ja muut vihreät

Jono Pekka Haaviston vaalivalvojaisiin Urho Kekkosen
kadulla oli pitkä. Osa jonottajista joutui odottamaan
sisään pääsyään kauan aukaa.  
päivis: Eilen illalla olimme Jorman kanssa Pekka Haaviston vaalivalvojaisissa Tavastialla. Tunnetussa kulttuurikapakassa ilo oli ylimmillään ja nousi tietty kattoon asti "vaalivoiton" varmistuttua. Tänään vaalitulosta on ruodittu kaikissa medioissa ja tietysti kaikkialla siellä, missä vähintään kaksi ihmistä on kohdannut toisensa. Päivän suuri kysymys on se, kenelle ne antavat äänensä, joiden ehdokas ei päässyt jatkoon. Vai jättävätkö ehkä kokonaan äänestämättä.

Presidentin vaalitkin ovat poliittiset vaalit ja siitä voi rakentaa hyvän aasinsillan pohdinnalle, miten eri puolueiden kannattajat suhtautuvat asumiseen. Vihreäthän ovat tunnetusti monenlaisissa vaihtoehtotouhuissa mukana, mistä voisi päätellä, että myös asumisessa vihreät eivät ole niin kaavoihin ja normeihin kangistuneita kuin muiden puolueiden arvomaailmoja arvostavat. Erilaisissa asumisyhteisöissä asuvat ovat veikkaiukseni mukaan valtaosin vihreitä, vaikka kommuuniasumisen kulttuurin luojia Suomessa saattavatkin olla vasemmistolaisesti ajattelevat.

Jos kokoomuslaisten asumistapaa tutkittaisiin, saattaisi selvitä, että enin osa asuu omistamassaan asunnossa. Vanhastaan työväestöksi mielletty, poliittisesti vasemmalla laidalla oleva väki taas taitaa asustella ensisijaisesti vuokralla elleivät ole sitten vaikka Helsingin Käpylässä pientaloissa asuvaa vasemmistolaista kulttuuriväkeä. Vaikka voi olla, että vanhat myytit on syytä romuttaa. Eihän meillä enää edes ole aidosti työväestöä, elämäntapojen perusteella voisi ennemminkin sanoa, että valtaosa väestöstä kuuluu keskiluokkaan.

Asumista ei myöskään yksin arvoteta sen mukaan, onko koti oma vai toiselta vuokrattu. Ainakin Helsingissä on selkeästi alueita, joihin erityisesti halutaan. Joku haluaa hinnalla millä hyvänsä asua keskustassa, Kallio ja Hakaniemi ovat taas jo vuodet olleet trendiseutuja, joiden vetovoima on melkoinen. Alkujaanhan kyseiset kaupunginosat syntyivät Pitkänsillan pohjoispuolella asuvien työläisten tarpeisiin. Kun ennen yksiössä asui kokonainen perhe, nyt sinne perustaa sinkku oman kotinsa. Nähtäväksi jää, palaako Tarja Halonenkin Hakaniemeen, josta joutui 12 vuotta sitten lähtemään Mäntyniemeen. Enää ei muuten kukaan taida muistaa tai ei enää ainakaan muistuta, että Halosellakin oli "parisuhdeongelma" pyrkiessään presidentiksi. Oman muistikuvani mukaan presidenttiys aiheutti paineen mennä vihille Pentin kanssa.

sunnuntai 22. tammikuuta 2012

Elän siis olen...

jormas: Aikoinaan join paljon viinaa. Enkä viihtynyt kerrostalossa. Siitä olivat hyvillään kaikki ketkä asuivat samassa talossa ja varsinkin rapussa. Paitsi niin sanottuna rahapäivänä ne, jotka joivat yhtä kohtuuttomasti.Kun join viinaa, kuuluin 10 % väestönosaan, joka joi ja juo valtion viinoista puolet ja kun lopetin juomisen, kuuluin 10 % väestönosaan, joka ei juonut lainkaan. Enkä edelleenkään viihtynyt kerrostalossa. Kun join miten join, en ollut talossa kuten muut ja kun en juonut lainkaan, en ollut talossa kuten muut. En kokenut kuuluvani kerostaloon. Laitoin asuntoni oven kiinni sisäpuolelta tai ulkopuolelta, koin olevani erilainen ja yksin. Juomisen lopettamisen ja itsetunnon eheytymisen jälkeen erilaisuus tosin vuosien saatossa muuttui ainutlaatuisuudeksi, sillä oivalsin, että hulluus tai huonommuus ei ala siitä, jos pitää korkin kiinni.
Ei kuitenkaan tarvittu kuin kerrostalon pihatalkoot saunaoluineen, niin olin keskustelun kohteena. Jos perustelin päihteettömyyttä osana elämän raittiutta, balansia itseni ja luomakunnan kanssa, jota olen halunnut elämääni mieluummin kuin päihteitä, olin kiihko sitä tai kiihko tätä, jonka ei edes toivottu osallistuvat talon yhteisiin rientoihin. Mutta jos sanoin, että olen alkoholisti ja siksi en halua ottaa ensimmäistäkään ryyppyä, sain säälinsekaista ymmärrystä, joka puettiin ylhäältä tulevien katseiden muotoon. Voi reppanaa, mutta sinällään hienoa, että olet päässyt viinasta eroon ja olet ymmärtänyt itsekin, että koska et voi jouda siten miten me, niin joudut olemaan kokonaan ilman: "Se on silloin viisasta, sillä jokaisella ihmisellä on omat heikkoutensa."
Koin kerrostaloasumisen sellaiseksi, että siitä ei koskaan voisi muodostua minulle kodinomaista asumista, ikään kuin yhteisöä, johon halusin kuulua.
Kaikilla ei ole mistä valita
Niinpä vuosien saatossa olen osaltani ollut perustamassa monia puolimatkankoteja, joissa olen itsekin asunut ja voinut kokea kuuluvani yhteisöön. Tässä niistä yksi: http://www.jklkl.fi/index.php?id=338. Kodittomuudesta, kuten monesta muustakin aiheesta voisin kirjoittaa kirjan. Asumisen normittaminen on kertakaikkiaan minulle käsittämätön juttu, Jos asut yhteisössä, jossa sinulla on se yksityisyys esimerkiksi oman huoneen muodossa, jonka koet hyväksi ja riittäväksi, mutta jaat ja haluat jakaa muita käytössäsi olevia tiloja, kuten keittiön ja niin edelleen, olet Kelan asumistukien karsinnan kohteena. Jos jaat saman tilan puolisosi tai lapsesi kanssa, on se viranomaisten mielestä ok, mutta jos jaat sen kaverisi tai ystäväsi kanssa, rankaisee yhteiskunta sinua välittömästi. Ehkä jatkan aiheesta joskus ja varsinkin, jos joku kommentoi, sillä se on helppoa, kun katsotte sivun yläreunasta ohjeet.
Joka tapauksessa lähes kaikki asumismuodot ovat parempia kuin kodittomuus tai asunnottomuus. Toki Suomessakin on paljon sellaisia, jotka valitsevat kadun mieluummin kuin esimerkiksi asuntolan.

lauantai 21. tammikuuta 2012

Montako neliötä tarvitaan?

Naapuritalon ponnistelut yhden puun karistamien lehtien
siivoamiseksi saavuttivat koomiset mittasuhteet. Kaipuu
oikean luonnon helmaan alkoi ehkä tästä tilanteesta - tai
ehkä ei kuitenkaan.
päivis: Omalla kohdallani yksi suurimmista syistä jättää kerrostaloasuminen oli kaipuu luonnon helmaan. Luulen että saman tunteen jakaa aika moni maalle muuttanut ja ehkä erityisesti juuri ne, jotka elävät "lainsuojattomina" kesämökeillään voimatta kuitenkaan olla mökkikunnassaan kirjoilla.

Siirtyminen Jokilaaksoon oli kuitenkin luontokaipuun lisäksi jonkinlainen ahaa-elämyksen ja käytännön järjestelyjen summa. Matkakoti oli talvehtinut Hyvinkäällä hallissa, josta halusimme sen pois ja tilalle piti keksiä joku uusi paikka. Jokilaaksossa on tilaa, mutta ihan yksikseen Matkakotia tänne ei haluttu jättää. Jokilaaksokaan ei valitettavasti ole säästynyt ilkivallalta. Järkevintä oli siis asettua asumaan Matkakotiin, jossa olemme asustelleet monin pitkien Euroopan-reissujemme ajan ja kolme kuukautta talvellakin muutama vuosi sitten. Ja kyllähän me myös alkukesästä vielä haikailimme mahdollisuutta alkaa koeasua pyörien päällä olevaa vaunukotia. Joten ikään kuin kuivaharjoittelimme asumista Jokilaaksossa ja valmistauduimme tulevaan.

Nyt on takana seitsemän kuukautta Matkakodissa, yksi niistä tietty vierähti Thaimaassa. Mitään ihmeempiä käytännön ongelmia ei tässäkään tavassa asua ole. Kaikki mukavuudet löytyvät, jos ei sisältä Matkakodista, niin ainakin pihassa olevasta sosiaalikontista. Tai voi olla, että keväällä on edessä ongelma, jos kylmäkonttiin varastoidut vaatteet alkavat homehtua. Kontti sai nimittäin kosteutta sisäänsä, kun mönkijä ja Vespa siirrettiin sinne lumineen. Meiltähän tuuli vei pihassa pressuautotallin mennessään ja noille härveleille piti nopeasti järjestää uusi säilytyspaikka. Jos kamppeet eivät ole homeessa ennen kevättä, silloin on edessä suuri kuivatus- ja tuuletusoperaatio.

Ehkä suurinta ihmetystä ihmisissä herättää se, miten voimme asua näin pienissä tiloissa. Itse en koe Matkakotia kovin pieneksi, neliöitä on hieman alle 20. Juuri tänään aamulla lueskelin uusinta Suomen kuvalehteä, jossa on teatterintekijä Juha Hurmeen haastattelu. Mies asuu morsmaikkansa kanssa Pispalassa suunnilleen samankokoisessa kodissa. Säälittäväksi näin vähissä neliöissä asumista voi tietysti sanoa vain siinä tapauksessa, että tutkii ensin asumisen normeja, joiden mukaan 20 neliötä on aivan liian vähän yhdellekin ihmiselle, saati sitten kahdelle. Mutta niin kuin Thaimaassa sovimme, alamme puhua sen puolesta, että asumista ei saisi liian kanssa normittaa. Pitää elää niin kuin puhuu.

perjantai 20. tammikuuta 2012

On monia asioita, joita ei voi estää

jormas: Kuten otsikko kertoo, on asioita, joita ei voi estää. Yksi niistä on päiviksenkin mainitsema lumentulo. Ja niin totta se oli hänen arvionsa, että en päässyt Martti-osa-autollamme pihaan saakka, vaan oli haettava mönkijä apuu. Me nimittäin ajamme vallan kitkarenkailla, jotka pidon kannalta eivät ole parhaat mahdolliset. Varsinkaan sen jälkeen, kun niillä on tallusettu 30 000 kilometriä. Joten se siitä, sillä  vähän ajan kuluttua oli jumissa sekä Martti että mönkijä. Mutta kun aikamme taiteilimme yhdessä, olivat molemmat härvelit pihamaalla ja pääsin hommiin. Ehkä arvaattekin, että lumihommin. Lunta on tosiaan tullut ja tulee koko ajan ja minusta se on mukavaa. Koko Jokilaakso, tekemämme Hevoshaan lenkin kanssa on peittynyt ja peittyy yhä aina vaan kauniinpaan ja kauniinpaan lumivaippaan.Tähtien asento töiden suhteen oli tänään meille oikein suotuisa, sillä jo tutusta paikasta, 150 metriä syvästä porakaivosta emme saa vettä kuin silloin, kun ei ole pakkasta. Tänään oli siis vedenhakupäivä ja runsaasta lumesta huolimatta 1200 litraa vettä on haettu ja pumpattu kolmeen eri säiliöön. Reilu tuhat litraa Sosiaalikonttiin ja loput kahteen Matkakodin säiliöön.
Tästä päivästä muuten olen käyttänyt sangen suuren osan nettisivujemme päivittämiseen lähinnä mainosten osalta. Niitä kannattaa kurkistella, sille linkkien alta löytyy muutakin kuin mainosta. Yhdistyksemme arvostaa jokaista sivuilla olevaa yritysta hyvin paljon, sillä ne eivät ole ainoastaan rahan tai leiväntekovälineitä. Vaan jokainen kantaa omalla tavallaan yhteistyökumppaneinamme yhteiskuntavastuuta elämästä sekä ihmisistä, jotka syystä tai toisesta elävät ahdíngossa, joka muuten ollenkaan aina ei ole taloudellinen.
Eeki Mantere alias Viktor Kalborrek
alias Kari Grandi jne jne...
päiviksen kirjoituksissaan esillä pitämä asumisen teema on äärimmäisen mielenkiintoinen ja monella tavalla haastava. Sillä koti ei tule vain seinistä, jos niistä lainkaan. Kuka sanoikaan, että kaiken kannan mukanani?Blogisivullamme on myös linkkejä biiseihin. Tähän aiheeseen liittyvä, yksi parhaista kappaleista löytyy sieltä. Se on edesmenneen ystäväni tai ainakin kaverini Eeki Mantereen hieno tulkinta laulusta Tuhansien tähtien hotelli. Hiljentykää rauhassa ja kuunnelkaa se. Tarkkaavaiset tai sisäpiirin ihmiset löytävät kuvista myös yhteyden Sininauhaan. Ja jos joku oivaltaa keneen, tarjoan hänelle kunnon pihvin Jokilaakson kodassa.

torstai 19. tammikuuta 2012

Miksi asuisin kerrostalossa?

Luminen talvi tarjoaa kauniita maisemia,
mutta joillekin lumi- ja muiden pihatöiden
välttäminen on hyvä syy asua kerrostalossa. 
päivis: Otsikon kysymykseen on tänään erityisen helppo vastata: siksi etten itse joutuisi tekemään lumitöitä. Lunta on tullut jostain eilisillasta alkaen ja tulee kaiken aikaa lisää. Olen jo ties kuinka monet kerrat käynyt harjaamassa ja lapioimassa samat paikat puhtaaksi lumesta. Enää ei kyllä enää riitä edes paikkojen puhdistaminen. Kävin Soiniityntien risteyksessä kolaamassa pois lumipakan, jonka Myllykyläntietä ajanut aura oli jättänyt terveisiksi. Näin tein, jotta Jorma kaupungista tullessaan pääsisi edes kääntymään oman tien puolelle. Epäilen, ettei pääse pihaan asti ennen kuin hakee mönkijän, jolla auraa noin 300 metrin matkan päätieltä omalle pihalle.

Mutta tuo alun kysymys liittyi asumiseen liittyvään pohdintaan, jota edelleen aion harrastaa. Aika useinhan kerrostalossa asuminen on taloudellinen pakko, ellei sitten asu jossain Helsingin Eiran Huvilakadulla, jossa asuminen on sekä statuskysymys että myös usealla varmasti henkilökohtainen mieltymys jugendarkkitehtuuriin. Sinne ei pääse muuten kuin omistamalla paljon rahaa tai perimällä. Monelle jossain muualla sijaitseva kerrostalo on usein välivaihe ennen rivaria tai omakotitaloa. Tai sitten siellä vain haaveillaan jostain paremmasta.

Mutta on se myös halua asua huolettomasti ja siihen viittaa tuo huomioni siitä, ettei tarvitse tehdä itse lumitöitä. Eikä leikata nurmikkoa. Ei siivota asunnon ulkopuolisia tiloja. Eikä tehdä kattoremonttia. Eikä, eikä eikä... Moni arvostaa nämä asiat niin korkealle, ettei muuta vaihtoehtoa asumiselle halua ajatellakaan.

Kerrostalot ovat alunperin kuuluneet vain kaupunkeihin, joissa tonttimaata on huonommin tarjolla kuin maalla. Muistan itse miten silloiseen kotikylääni, nykyiseen Jyväskylän kaupungin kaupunginosaan rakennettiin ensimmäinen ihmettä aiheuttanut kerrostalo. Se tuntui hienolta, mutta jälkeenpäin kävi kyllä selväksi, että se oliskin vain edullisin tapa asuttaa köyhät ihmiset. Voi olla että kaupungeissa ns. hyvällä asuinalueella kerrostaloasuminen on arvostettua, mutta kehnoihin lähiöihin kukaan ei erityisesti halua. Kai edelleenkin kaikista maineen kohottamisprojekteista huolimatta jonkun Jakomäen tai Kontulan mainitseminen herättää ihmisissä tietynlaisia mielikuvia, jotka eivät ole välttämättä kovin yleviä. Vaikka ei olisi koskaan kyseisissä paikoissa edes käynytkään.

Kypsyminen kerrostaloasumiseen voi olla joillakin sysäys lähteä kartoittamaan muita vaihtoehtoja asumiseensa. Meillä muutto asuntoautoon ei johtunut kyllästymisestä kerrostaloihin. Syyt ovat muualla, mutta siitä kirjoitan joskus myöhemmin.

keskiviikko 18. tammikuuta 2012

Jorzza Jokilaaksossa

jormas: poimin tähän alle ystäväni tai niin ainakin toivon, Jorzzan blogikirjoituksen, jonka hän on kirjoittanut matkallaan Brasiliaan. Harvoin pitää, sinällään oikein hyvä kirjoitus niin paljon asiavirheitä sisällään. Joten olkaatte hyvät. Jorzzan blogi muuten löytyy tässä osoitteesta ja linkki on myös etusivullamme otsikon "Näitäkin seuraaamme" alta: www.jorzzan.blogspot.com

Tammikuun 15. sunnuntai

Tuusula
Suoniityn tila
Suoniityntie 35

YÖMAJA
Saapuessani Suomeen itsenäisyyspäivän aikaan pääsin kotaan yöksi ennen matkan jatkamista koti-Savoon. Ystäväni Jorma asustelee Päivis-vaimonsa kanssa. Halusin tavata jälleen ystäviäni ja varsinkin kaimaani Jormaa. Jormat ovat usein merkittäviä henkilöitä, kuten keihäänheittäjä-Jorma ja Nokia-Jorma ja tämä uudehko ystäväni sininauha-Jorma. Myös hän on merkittävä henkilö alan piireissä, sosiaalineuvos ja ex-toiminnanjohtaja. Jorman ja Päivin häissä nähtiin mm nykyisistä presidenttiehdokkaista Sauli ja Pekka, joita ounastelin tulevissa vaaleissa toiselle kierrokselle menijöiksi kilvassa. Näin ounasteli myös tämä onnellinen pari. Tunsin jälleen olevani itseäni paremmassa seurassa, mutta viihdyin silti.Todennäköisesti näiden ystävieni kautta pääsen tutustumaan paremmin Suomen tulevaan presidenttiin joillakin yhteisillä puutarhakutsuilla ja minäkin saatan saada vihdoin kutsun linnanjuhliin. Ken elää, näkee!

Ystäväni asustelevat Jokilaakso-nimistä tilaa sen mukaan kun matkustelultaan ehtivät. He olivat juuri palanneet kuukauden matkalta Aasiasta ja heidän seikkailuaan voi seurata myös blogisivustolta. Sain hyviä neuvoja myös tänään alkavaa Brasilian-matkaani varten; he kun ovat silläkin suunnalla kierrelleet. Yhdessä Jorman kanssahan olen kierrellyt moottoripyörällä, linja-autolla ja junalla Thaimaassa, mistä olen kirjoitellut aikaisemmin blogissani. Olli Karinniemi on haastatellut aikaisemmin Jormaa tämän ollessa vielä Sininauhaliiton toiminnanjohtaja, nykyään hän on jo puolieläkkeellä, mutta painaa vielä tosissaan uusien projektien parissa. Näin Olli haastattelussaan:

Tuhansien tähtien hotelli

Jorma Soini on loputtoman kiinnostunut tietotekniikasta. Kannettava tietokone ja kommunikaattori on aina käden ulottuvilla. Läsnäolo on hänelle tärkeää! Kuva Olli Kariniemi
Jorma Soini on yksi niistä henkilöistä, jotka tekevät hartiavoimin työtä asunnottomuuden poistamiseksi pääkaupunkiseudulla. Hän on toimitusjohtajana Sininauhasäätiössä, joka on valtakunnallinen, erilaisiin asumisen tarpeisiin keskittynyt tuetun olemisen, tekemisen ja asumisen ammattilainen.

Tällä hetkellä säätiöllä on 80 asuntoa eri puolilla pääkaupunkiseutua, joista kaikki ovat tuetun asumisen piirissä. Tämän lisäksi se on solminut Nurmijärven, Tuusulan ja Järvenpään kanssa sopimukset sosiaalisen isännöinnin palvelujen järjestämisestä kuntien osoittamille asiakkaille.

Kulkurista kodittomien asuttajaksi

Kysyn Soinilta, miksei Suomessa, jossa kauppakeskuksia syntyy joka niemeen, notkoon ja saarelmaan, saada koteja kaikille. Rajaan kysymystäni toteamalla, että kysyn nimenomaan syrjäytyneiden asunnottomuudesta. Tiedän, ettei asunnottomuus ole pääkaupunkiseudulla pelkästään syrjäytyneiden ongelma. Vajaa kolmannes Helsingin asunnottomista on koulussa tai työssä käyviä nuoria ja aikuisia. Heidän asunnottomuutensa syy on usein elämän muutos, kuten muuttaminen pois kotoa tai avioero.

- Unohdetaan raha. Asunnottomuuden syyt ovat asenteissa. Olemme suvaitsemattomia. Se, että ongelmat kärjistyvät pääkaupunkiseudulla, jossa ihmiset elävät toistensa lähellä, osoittaa sen. Omalle reviirille ei hyväksytä syrjäytynyttä, joka on erilainen.

- Jos hän on saanut asunnon, alkaa vyörytys, jonka tarkoituksena on palauttaa hänet takaisin kadulle. Suurten kaupunkien ulkopuolella on enemmän väljyyttä ja siellä hän saa elellä asunnossaan rauhassa ilman häätöuhkaa.

Hetkinen, hetkinen. Pitäisikö minun sietää naapurin seinän takana öisin kukkuvaa syrjäytynyttä, joka ei osaa yhteisöelämän aakkosia?

- Eikö ole niin, että sietämisemme on valikoivaa. Syrjäytynyt on helppo kohde, sillä hänestä voidaan uskoa ihan mitä vaan. Häneen sovelletaan nollatoleranssia, muihin ei.


Mitä sitten teimme Jokilaakso-tilalla? Keskustelimme paitsi matkailuun liittyvistä asioista ja kävimme lenkillä koiran kanssa ja kokeilin Jorman monitoimitraktoria ja söimme joulukinkkua, jota olen kuljettanut jouluaatosta asti mukanani Skodan takatilassa. Me molemmat Jormat kehuimme possua vielä varsin mainioksi evääksi. Luut ja nahat jätin aamulla perheen mainiolle koiralle seuraavan viikon eväiksi!
Vieressä Jorman suunnittelema lämpöeristetty kontti, joka toimii perheen sosiaalitilana. Sisällä on mm suihkutilat, wc, pesukone- ja kuivausrummut, tiskipöytä ja runsaasti varastotilaa. Lisäksi sisällä on kuution kokoinen makean veden säiliö. Tällaisiin asuntoihin on ehkä tulevaisuudessa mahdollisuus yhteiskuntamme pahiten syrjäytyneillä jäsenillä. Jorma kävi vaimonsa kanssa joku aika sitten tutustumassa Amsterdamin konttitarjontaan kyseisellä alalla.
Jorma itse asustelee asuntoautossaan Päivis-vaimonsa kanssa. Kesäisin auto liikkuu liukkaasti Suomessa ja myös maamme rajojen ulkopuolella. Vespa-skootteri kulkee mukavasti Jorman suunnittelemassa kuljetustelineessä. Suurkaupungissa on kätevämpää jättää iso asuntoauto kaupungin laitamille ja jatkaa ydinkeskustaan ostoksille tai kahville Vespalla!
Jorma kyyditsi minut lentokentälle Vantaalle, mistä jatkan tänään Madridiin ja huomenna edelleen Brasiliaan. Kevään korvilla lupasin palata Jorman vierasmajaan uusien eväiden kanssa.

 

tiistai 17. tammikuuta 2012

Asumisen vaihtoehtoja

päivis: Kirjoitin viimeksi, että alkaisin analysoida, miksi jotkut haluavat asua eri tavalla kuin muut. Läheskään kaikki ihmiset eivät nimittäin halua tehdä niin. Muistan vuosien takaa tutun ihmisen tuskailun siitä, että vuokra-asunnosta pitäisi päästä pois, koska "kyllähän sitä pitää asua omistusasunnossa". Tuttava perheineen rakensi omakotitalon ja varmasti oli asioiden tilaan tyytyväinen sekä koki tehneensä niin kuin Suomessa ihmisten odotetaan tekevän. Varsinkin korkeiden vuokrien aikana tällä näkemyksellä on todennäköisesti laajojen kansalaispiirien kannatus.

Asumismuoto, vuokralla tai omassa, ei vielä jaa ihmisiä kahtia niihin, jotka haluavat asua valtavirran mukaisesti tai jotenkin yksilöllisemmin. Rahalla saa yksilöllistä asumista tavalla, jossa vain taivas on kattona tai ehkä myös kunnan rakennusviranomainen. Tuusulassa, jossa nyt pidämme majaamme, viranomaiset ovat olleet erityisen edistyksellisiä. Täällä on jo kauan ollut muun muassa omakotitaloalueita, joissa jokainen rakentaja on saanut pystyttää tontilleen oman makunsa mukaisen kodin, kun samaan aikaan monissa muissa kunnissa talojen ulkonäköä on säädelty viranomaismääräyksin varsin tiukasti koskien katon jyrkkyyttä, ikkunoiden muotoa ja tietysti myös rakennusten väriä.

Enpä tiedä, minkälaisessa byrokratian viidakossa ovat joutuneet kahlaamaan ne, jotka ovat esimerkiksi rakentaneet kotinsa vanhaan vesitorniin, käytöstä poistettuhin junavaunuihin tai maan sisään. Juttuja tämänkaltaisista kodin omistajista saa aina silloin tällöin lukea lehdistä. Maan sisään asunnon rakentaminen on varmasti melko harvinaista, mutta käyttötarkoituksen muutoksen kautta kodin tekeminen vaikka vanhaan liiketilaan tai pankkikiinteistöön onkin jo huomattavasti yleisempää. Vanhojen tehdaskiinteistöjen muuttaminen moderneiksi loft-asunnoiksi ei välttämättä ole enää kummoinenkaan ilmaus yksilöllisyyden kaipuusta. Kyllä kai kenelle tahansa kelpaa se, että asunnossa on valoa ja avaruutta. Lofteja ei vain ole kaikille tarjolla, joten useimmat joutuvat tyytymään tavanomaisempaan kerrostaloasumiseen. Siellä sitten haaveillaan siitä omakotitalosta keskellä kaupunkia ja järven rannalla.

Äsken mainittu raha toimii kai useimmilla konsulttina asumisratkaisuja järjesteltäessä. Ratkaisuja tehdään perheen koon mukaan ja jos rahat eivät riitä normien mukaiseen väljyyteen, tunnetaan huonoa omaa tuntoa. Tosin nykyään kuulee puhuttavan paljon siitä, etteivät nuoret parit lähde rakentamaan asumispolkuaan niin kuin vielä vanhempansa tekivät. Hehän hankkivat ensin yksiön, josta perheen alkaessa kasvaa siirryttiin kaksioon ja sieltä taas kolmen huoneen ja keittiön asuntoon, ellei sitten päädytty kaksiosta aravalainoitettuun omakotitaloon. Kauhistelevia arvioita kuulee siitä, että hukka perii, kun nuoret hankkivat suoraan sen tilavan perheasunnon ja ottavat tulotasoonsa nähden kohtuuttoman suuren pankkilainan.

Mainintaa parista poikkeuksellisesta asumismuodosta lukuun ottamatta edelliseen tarinaan ei sisältynyt vielä minkäänlaista kuvausta siitä, analyysista puhumattakaan, että jotkut ihmiset haluavat syystä tai toisesta asua vaihtoehtoisesti ja normien vastaisesti. Jotkut jopa eivät halua lainkaan asua neljän seinän sisällä. Siksi tarina jatkuu taas myöhemmin.

maanantai 16. tammikuuta 2012

Eipä ole hyttysiä

jormas: Jokilaakosssa oli aamulla pakkasta -18, joten kohtalainen heinäpouta. Vaan eipä ole hyttyisiä.
Tänään olikin myös työpäivä, vaikka toisaalta on niin sanottu eläkejaksokin. Ohjelmassa oli Sahapuiston hallituksen kokousta, neuvottelua Kritsissä, työpalaveria Sininauhaliiton toiminnanjohtajan kanssa, vaalitilaisuutta Pekka Haaviston kera, lounastapaamista Juhani ja Kalle Sjöblomin samassa pöydässä, joka sinälläänkin oli merkittävä, sillä saimme ensimmäisen mainoksen Elämän tähden ry:n kotisivuille. Seepsula Oy oli tässä asiassa pään avaajana, joka onkin kertakaikkisen hieno asia. Tavoitteena on saada 10-15 tukijaa mainosten muodossa. Mutta siten, että mainoksilla olisi jokin taloudellinen hyöty ja merkitys myös ilmoittajille. Sivuillamme on tällä hetkellä noin 1000 käyntikertaa kuukaudessa, joista niin sanottuja uniikkikävijöitä on 700. Se on hyvä alku.

sunnuntai 15. tammikuuta 2012

Normitettu asuminen

Suomessa asuntolaivojen on vaikea saada
viranomaisten hyväksyntää. Amsterdamissa
erilaisiin laivoihin ja kelluville alustoille
rakennetut kodit ovat tavallinen näky.
päivis: Asumiseen ja rakentamiseen liittyvät asiat ovat kulkeneet elämässäni jonkinlaisena punaisena lankana kautta vuosien. Halusin opiskella arkkitehtuuria, mutta päädyin opiskelemaan taidehistoriaa. "Voinhan  taidehistorioitsijana tutkia rakennuksia, jos en kerran voi suunnitella niitä", muistan tuumineeni. Vaihdoin pääainetta, joten taidehistorioitsijaakaan minusta ei tullut. Tosin sen verran pitkälle harrastin taidehistorian opintoja, että tein seminaarityöni Alvar Aallon silloiselle Jyväskylän kasvatusopilliselle korkeakoululle suunnittelemasta opiskelija-asuntolasta. Myöhemmin samasta aiheesta tein Jyväskylän yliopiston museolle näyttelykäsikirjoituksen. Siinä nousi enemmän esiin se, mitä 1950-luvun opiskelija-asumiselta odotettiin. Todennäköisesti se vastasi muutenkin tuon ajan asumisen käsityksiä.

Vajaan kymmenen vuoden ajan olen työkseni katsonut asumista asunnottomuuden poistamisen näkökulmasta.

Thaimaassa kävimme Jorman kanssa pitkiä keskusteluja siitä, miten yhteiskunta normittaa asumista ja jos joku haluaa tuosta normista poiketa, se tehdään lähestulkoon mahdottomaksi. Jos esimerkiksi haluaa asua ympärivuotisesti omalla kesämökillään, on kuitenkin oltava kirjoilla jossain hyväksyttävämmässä paikassa. Päätimme noiden keskustelujen pohjalta, että alamme taistella tuulimyllyjä vastaan. Ryhdymme puolustamaan normien vastaista asumista, kyseenalaistamme näitä normeja, ja niin kuin olemme jo pitkään tehneet valmistelevaa työtä, toivon mukaan voimme aloittaa vielä tämän vuoden puolella uudenlaisen asumismuodon testaamisen.

Käytännössä olemme jo yli puolen vuoden ajan asuneet normien vastaisesti matkailuautossa, mutta kirjoilla olemme mekin olleet normien mukaisessa asunnossa. Neljä viikkoa Thaimaassa tosin oli kutakuinkin suomalaistenkin normien mukainen asumismuoto. Asuminen matkailuautossa sopii yhdelle ja toiselle ei. Suomalaisen holhousmentaliteetin mukaan sen ei pitäisi sopia kenellekään, vaikka meidän tapauksessamme esimerkiksi tämä asumistapa on loppuun saakka harkittu ja täysin oma valintamme.

Palaan omaan asumismuotoomme myöhemmin ja yritän analysoida sitä, miksi joku haluaa asua eri tavalla kuin muut.

lauantai 14. tammikuuta 2012

Pattaya Suomi-Seuran puheenjohtaja Risto Nyman täyttää 60 vuotta

Seuran jäsenkortti 2011-2012 on myös kutsukortti syntymäpäiville. Risto kutsuu kaikki jäsenet juhlimaan kanssaan Seuran toimitalolle ruokailun merkeissä 22.1. sunnuntaina kello 17:00.
Joten kaikki blogimme lukijat, liittykää Seuraan jäseneksi ja lähtekää Pattayalla juhlimaan. Vielä ehtii.

Onnitella päivänsankaria toki voinee monellakin tavalla. Yksi niistä on Seuran kotisivuilla http://www.pattayasuomiseura.fi  oleva "Vieraskirja".
Sitten Risto-ystävälleni jokunen sana näin kahden kesken. Kun mies tulee kypsään ikään, menee muisti tai ainakin se tulee harkitun valikoivaksi. Niinpä en muista tuliko minulla 50-villitystä, mutta 60-villitys tuli ja sen muistan hyvin. Siksi myös annan Sinulle vakavasti otettavan varoituksen sanan ja parikin.
Tuumaustauko Pattaya Suomi-Seuran päiväkeskuksessa.
Kuvassa Elämän tähden ry:n puheenjohtaja Jorma Soini,
Pattaya Suomi-Seuran hallituksen jäsen Leena Pulkkinen
 ja puheenjohtaja Risto Nyman.
Muistan nimittäin kuin eilisen päivän, kun villitys alkoi. Se tuntui käsien hikoiluna ja ylimääräisenä sydämentykytyksenä. Ja pitemmälle en päässytkään, sillä olin Helsingin Vanhankaupunginlahdella soutelemassa, enkä ehtinyt rantaan, kun hikoilu lakkasi, sydämen lyönnit tasaantuivat ja villitys oli ohi.

Joten Risto, pidä merkkipäivänäsi Fon tiukasti koko ajan vähintään näköetäisyydelle, jotta sinulle ei käy samoin.

Näillä sanoilla toivotan koko Elämän tähden ry:n jäsenistön puolesta Sinulle, yhteystyökumppanimme Risto, pitkää ikää sekä oikein paljon onnea.

Jorma Soini, puheenjohtaja
Elämän tähden ry,

perjantai 13. tammikuuta 2012

Talveen totuttelua

päivis: Kyllähän sen tiesi, mitä Suomessa ja Tuusulan Jokilaaksossa oli odottamassa Thaimaan lämpimien jälkeen. Kylmää, joka tosiasiassa ei tuntunut niin kylmältä kuin voisi kuvitella. Jormakin välillä hiippaili pihalla hangessa paljain jaloin. Pimeää, joka kuitenkaan ei verottanut niin pitkää osaa vuorokaudesta kuin lähtiessämme vajaa kuukausi sitten. Päivät pitenevät vanhan kokemuksenkin mukaan joulun jälkeen vimmattua vauhtia. Niin nytkin. Ja lumi toimii pimeällä omanlaisenaan lamppuna. Nyt ei viereiseltä kuntopolultakaan kajasta valot, jotka vielä ennen lähtöämme paistoivat 24 h. Jostain ihmeen syystä aikaerokaan ei (ainakaan vielä) tunnu missään.

Niilo vahtipaikallaan Matkakodin kojelaudalla.
Kaikki on siis hyvinkin kohdallaan. Niilo oli poissa ollessamme kasvattanut mittojaan joko oikeasti kasvamalla tai pulskistumalla. Se tuli luoksemme eilen ja tänään huomasin, että valjaat olivat käyneet vähän kireäksi. Löysäsin niitä sentin tai pari. Tuliaiseksi saamastaan Angry birs -pehmolelusta Niilo oli ehkä saman verran kiinnostunut kuin vanhasta nallestaan tai Amsterdamin-tuliaisena saamastaan kanilelusta. Merkille pantavaa Niilon paluussa oli taas se, että kaksi kotia ei näytä tuottavan sille minkäänlaista ongelmaa. Se näyttäisi pitävän ihan luontevana sitä, että toinen koti on maalla ja toinen kaupungissa, ja kummassakin kodissa on eri ihmiset sitä paapomassa.

torstai 12. tammikuuta 2012

Talvikoti

jormas. Niin vaan huitastiin 12 kilometrin korkeusessa vastatuuleen reippaan kymmnen tunnin taival Pattayan lämmöstä koto-Suomeen ja lumen keskellä. Aamusta heti kentältä suoraan lumitöihin ja uskokaa tai älkää, oli oikein mukavaa. Kanikonttorin henkilökunnan keskuudessa on taas kato käynyt, kuten viime reissullammekin. Nyt ei jäljellä ole enää kuin yksi pupu, jolla arvatenkin on hieman orpo olo. Pikkulampi on mennyt jäähän ja siinä on oikein jäniksenkin jälkiä, joten samaan heimoon kuuluvia vierailíjoita on ainakin ollut pihapiirissä.
Tässä Talvikodissa ja tässä maisemassa Tuusulan
Jokilaaksossa vietämme asumme ja vietämme
paljon aikaa, kun olemme Suomessa
Finnair oli jo yhdessä vaiheessa menettänyt lähes kaikki pluspisteensä, mutta tällä reissulla niitä tuli pikkuisen takaisin. Kun on tullut jokunen lento lennettyä muidenkin firmojen koneella, niin aina, kun on lähdetty kyseisen lentoyhtiön kotimaasta tai lennetty sinne, on kuulutukset olleet ensimmäisenä lentoyhtiön ko.timaan kielellä. Paitsi Finnairilla. Siellä kuulutetaan useimmiten ensin englanniksi ja Thaimaan lennoilla muut kielet, suomi, ruotsi ja thai tulevat milloin missäkin järjestyksessä. Jos siis ylipäätään tulevat. Vaan tänään oli tämän suhteen toinen lentoemännistä linjassa ja aloitti aina suomella. Ja toinen ei. Meistä ei kuitenkaan tule yhtään kansainvälisempiä sillä tavalla, vaan sopiva annos isänmaanrakkautta ja kansallistuntoa on aina paikallaan, sillä Suomessa on edelleen paljon hyvää. Vaikka meille ei Thaimaan helteitä olekaan, on meillä kesässä yksi, jota ei Thaimaassa voi kokea, vaikka on lämmintä. Se on aamukaste ja kesän tuoksut.

keskiviikko 11. tammikuuta 2012

Korealaisessa saunassa

päivis: Korealaisessa saunassa tuli käytyä tälläkin reissulla, vaikka aivan viime tipassa eli eilen. Täällä on saunoja monessakin paikassa tai ainakin luvataan olevan. Kaikistahan ei voi tietää. Ainakaan suomalaisen käsitystä saunasta ne eivät aina vastaa, näin olen kuullut. Hieman Pattayan ulkopuolella (radan toisella puolella) sijaitsevassa saunassa on hintalaatu kohdallaan. Luksusta vajaalla neljällä eurolla ei saa, mutta saa kuitenkin kaksi pyyhettä, uima-asun niin halutessaan ja pöytään tuotuna hedelmiä ja suuren kannullisen vettä.

Saunavaihtoehdot ovat tavallinen sähkösauna ja höyrysauna. Itse viihdyn paremmin höyrysaunassa. Tavallisen saunan puolella ihoon voi hieroa isossa kipossa olevaa suolaa.

Saunalaitos on osin katettu, mukava uima-allas on taivasalla. Pihassa pääsee pulahtamaan kylmä- ja kuuma-altaisiin. On myös oma ladyjen kylmäallas. Paikka kaipaisi pientä pintaremonttia ollakseen todella viihtyisä, mutta tällaisenaankin se palvelee hyvin tarkoitustaan.

Saunojien kansallisuuksia voi osin vain arvailla. On thaimaalaisia ja ehkä korealaisia, falangeja pitkin Eurooppaa ja suomalaisiakin tietty. Eilen huomasin paikalla olevan parikin maanmiestämme. Ja tietysti venäläisiä, kuinkas muuten. Kuten Jorma kirjoitti, venäläiset ovat tuoneet tänne myös hyvää vaatiessaan monenlaisia palveluja. Palvelujen vaatiminen meni kyllä eilen eräältä naapurin mieheltä överiksi. Herra ja hidalko käskytti henkilökuntaan kuuluvan nuoren pojan puhdistamaan muovituolit, joille herran seurue myöhemmin laski ahterinsa. Poika oli syystäkin hieman hämmentyneen näköinen: tuoleilla oli vain puista karisseita leihtiä.

Ehkä venäläisten Thaimaa-turistien joskus niin kovin moukkamainen käytös pitää antaa anteeksi, kun muistelee niitä aikoja, jolloin suomalaiset alkoivat suurin joukoin matkustella maailmalla. Ei kai muinaista Neuvostoliiton-matkailuakaan voi ajatella tuntematta häpeää. Varmaan joku erehtyy vielä Tallinnaankin matkustaessaan kuvittelemaan, että suomalaisuudesta voisi paikallisten silmissä saada jotain irtopisteitä. Todellisuudessa nuorempi väki esimerkiksi hotelleissa ei enää kykene palvelemaan suomen kielellä ja miksi oikeastaan pitäisikään. Ei Suomi ole mikään maailman napa, vaikka sitkeästi kuvittelemmekin sen sitä olevan. Meillähän ruotsalainenkin joutuu suunnilleen kaikkialla Stockmannin ulkopuolella asioidessaan puhumaan englantia, vaikka virallisesti kaksikielisessä Suomessa joka ikinen iikka joutuu kouluvuosinaan oppimaan vähintään pakkoruotsin alkeet.

tiistai 10. tammikuuta 2012

Rabbit Resort

Huomenna lähdemme kohti lentokenttää ja koto-Suomea. Yön aikana saamme takaisin sen viisi tuntia, jonka tänne tullessamme menetimme. Tuliaisiakin tuodaan Jokilaakson eläinkunnalle. Niilo-koira saa piraatti Angry Bird pehmolelun, josta päivis taisi blogissa julkaista kuvankin. Myös Kanikonttorin henkilökunta, josta tallessa oli lähtiessämme Ykkönen ja Kolmonen, saa meiltä paikallista kaninruokaa. Ja sitten Jokilaakson lintulauma, jolla on kaksikin seisovaa lounaspöytää koko talven pihapiirissä. Heille tai niille tuomme jotain tosi ekstoottista. Nimittäin papukaijoille tarkoitettuja siemeniä. Tämä kaikki sillä varauksella, että tulli ei niitä mahdollisesti löytäessään luokittele huumausaineeksi tai jonkun huumepuun siemeniksi.
Rannalla kävellessämme tutustuimme myös paikalliseen Kanikonttoriin tai ainakin kanien majataloon.Luksusta olivat olot. Vihreätä joka puolelle, joten Jokilaakson Sosiaalikontin alla kotiaan pitävät Ykkönen ja Kolmonen olisivat olleet haltioissaan. Pikkuisen ehdimme kävelemään piha-alueella ennen kuin vartija tuli ja ajoi meidät pois. Vaan kallis ja hieno oli paikka. Kymmenen yön yöpyminen Rabbit Resortissa maksaa saman verran kuin Thaikotimme Soi Welcomella vuodessa. Paikallista Kanilandiaa ylläpitää herra ja rouva Rabbit, jotka kyllä kuvan perusteella näyttivät aivan ihmisiltä.
Matka on kertakaikkiaan ollut mukava, johon on sisältynyt sopivia annoksia töitäkin. Että ei mene liian samettiseksi, kirjoitan työstä tai sen tekemisestä jotain kielteistä. Se on ihmisten, lähinnä työtovereiden haluttomuus tai muu vaikeus kommunikoida sähköpostilla työasioista. Se on sangen merkillinen ilmiö. Jos keskustelen livenä jonkun kanssa, yleensä hän vastaa. Jos soitan jollekin, niin yleensä silloinkin vastaataan. Tosin siinäkin on poikkeutensa, jos soittajan nimi tai määrätty tuttu numero näkyy näytöllä. Tähän ilmiöön on omat, alamittaiset syynsä, jotka jätän kirjoittamatta. Ja sitten ovat sähköpostit määrätyille henkilöille, joihin he eivät yleensä vastaa. Kun olin johtavassa asemassa he vastasivat, joka sekin on mielenkiintoinen asia.

maanantai 9. tammikuuta 2012

Loma alkaa huveta

Jorma hallitsee myös lomanvieton.
päivis: Viimeiset lomapäivät ovat käsillä. Näinhän siinä aina käy. Vietimme sananmukaisesti kotiloman. En kauheasti valehtele, jos väitän, ettemme käyneet 15 kilometriä kauempana Soi Welcomilta. Yhden päiväretken teimme Pattayan edustalla olevalle Koh Larnin saarelle ja muuten liikuskelimme moottoripyörällä ja vähän lavataksillakin Pattayalla ja sen laitamilla.

Sanan loma voi tietysti kyseenalaistaa, sillä jokainen aamu on sisältänyt muutaman tunnin töitä, vapaaehtois- ja palkkatyötä. Itse lähdin tänne mukanani lupaus neljästä etätyöpäivästä. Hyvällä omalla tunnolla voin sanoa, että on niitä tainnut kertyä enemmänkin. Jorman töitä en ala arvioida. Hän on työnteon ja yleensäkin tekemisen suhteen huomattavasti ahkerampi kuin minä, joka mielelläni vietän aikaa vain istuskelemalla ja elämää tarkkailemalla. Minusta se on ihan puhdasoppista laiskottelua, jonka taidan hallita täällä Thaimaassa paremmin kuin kotimaassa, jossa tuntuu, että aina pitäisi olla jotain nypläämässä.

Lomasäitä pitää aina myös muistaa muistella. Ne olivat hyvät yhtä tihkusadepäivää lukuun ottamatta. Välillä tuuli kovastikin ja varsinkin hotelli Welcomin altaalla ollessa. Olisikohan se jotenkin erityisen tuuliherkkä paikka, enpä tiedä.

Koska olemme asuneet Thaimaan-kotiamme jo yli vuoden, tänne ei ole enää juuri mitään erityisempää tarvinnut hankkia. Tämän reissun idea on kuitenkin ollut laittaa nukkumapaikka myös kattoterassille. Sinne hankimme ensimmäisenä hyttysverkon, jollainen löytyi USA:n armeijan ylijäämävarastosta Sukhumvit Roadin varrelta. Sopivaa sänkyäkin on etsitty, mutta turhaan. Ehkä oli hyvä, ettei sitä löytynytkään, sillä eilen kävelimme Jomptienin rannan päähän asti ja sillä reissulla bongasimme rantatuoli-/hierontapöytämallin, joka palvelisi aivan erinomaisesti meidän tarvettamme. Nyt pitää enää keksiä, missä näitä puisia sänkyjä tehdään.

sunnuntai 8. tammikuuta 2012

Rasismi

jormas: Tähän kirjoitan rasismista varsinkin, jos saan jonkun kommentin aiheesta........Näin kirjoitin täkäläisittäin aamulla ja suomalaisittain aamuyöstä.
Puoleen päivään mennessä oli tullut yksi kommentti Savon suunnasta, joka oli yhtä alamittainen kuin rasismikin.
Mutta mitä se rasismi sitten on? Vietän kohtalaisen osan ajastani edelleen Suomessa ja olen tekemisissä monenkinlaisen, vähemmistöön kuuluvan ihmisryhmän kanssa. Saan määrätyissä tilanteissa kuulla silloin tällöin, että RASISTI. Tähän riittää esimerkiksi, kun ja jos en Helsingissä kadulla kävellessäni tee tilaa vastaani käveleville, iholtaan itseäni tummaihoisemmille. Kansalaisuudenkin tiedän, mutten kirjoita. Etten tule leimatuksi rasistiksi täälläkin.

Mutta kuka silloin on rasisti? Minäkö, joka en tee tilaa vai hänkö, joka haukkuu minua rasistiksi sen vuoksi?
Siis onko niin, että niin sanottu vähemmistöön kuuluva saa ja voi nimitellä valtaväestön edustajaa kuinka tahtoo ja se ei ole rasismia, mutta ei päinvastoin, sillä se on rasismia?
Jos mustalainen sanoo minua valkoihoiseksi tai kaaleksi tai minä häntä mustalaiseksi, niin kuka silloin on rasisti? Mielestäni ei kukaan, sillä juoppo on juoppo, rampa on rampa, valkolainen on valkolainen, mustalainen on mustalainen, intiaani on intiaani ja eskimo on eskimo.

Eilen löysin kadunvarresta roikkumasta muutaman nuken. Muistui kuvatessa mieleen, että Suomessa piti poistaa lakritsipatukan paperista tummaihoisen kuva sekä teksti Laku-Pekka. Kun liitteenä olevaa kuvaa katselin, niin ajattelin, että laitan sen blogiimme tekstillä: "hirressä, myytävänä, näytillä vai jotakin muuta?"

lauantai 7. tammikuuta 2012

Arjen kulttuuriantropologiaa

päivis: Varsin arvostettu Thaimaa-matkaopas julistaa sivuillaan, että thaimaalaista elämää ymmärtääkseen pitää viettää täällä vuosia, kenties koko elämä. Ensilukemalta nielin ajatuksen, mutta se jäi vaivaamaan. Miksi ylipäätään pitäisi ymmärtää kaikki toisen kulttuurin asiat ja toisaalta, eiköhän joku suomalainenkin elämänmeno thaimaalaisen näkökulmasta ole sen verran omituista, ettei sitä ihan muutamassa vuodessa Suomessa oleilemalla pysty käsittämään, jos edes koskaan. Ehkäpä oppaan kirjoittaja halusikin vain korostaa omaa asemaansa, koska hän kuitenkin on viettänyt täällä aikaansa varmasti huomattavasti kauemmin kuin kukaan kirjan lukijoista.


Turismin ympärillä pyörivä Thaimaan
arki näyttäytyy matkailijalle muun
muassa monenlaisena kaupankäyntinä
markkinoilla.
Minulla itselläni ei ole hirveän suurta tarvetta ymmärtää esimerkiksi buddhalaisuutta, joka toisaalta on oleellinen osa thaimaalaista elämänmeno ja vaikuttaa varmasti moniin arjen asioihinkin. Varsinainen arki on ihmisillä kuitenkin ihan niin kuin missä tahansa muuallakin. Eletään perhe- tai sinkkuelämää, käydään töissä ja lapset koulussa. Tosin joskus epäilyttää, että joidenkin lastenkin pitää uurastaan perheen elannon eteen ja koulunkäynti on silloin kakkosijalla. Sen verran olen nähnyt koululaisiakin, että tiedän täällä olevan jonkinlainen koulupukupakko. Virallista pukua varsinkin teinitytöt tuunaavat sitten oman maun ja muodin mukaiseksi niin kuin varmaan kaikkialla niissä maissa, joissa koululaiset pukeutuvat yhtenäiseen asuun.

Suomalaiset pitävät itseään kovin työteliäinä ihmisinä, mutta minusta thaimaalaiset ovat sitä vielä enemmän. En tiedä, minkälaiset työaikalait täällä mahtaa olla, mutta välillä tuntuu, että ne, joilla työtä on, tekevät sitä aamusta iltaan, seitsemänä päivänä viikossa. Meillä Suomessahan on kai lähestulkoon maailman pisimmät kesälomat. Täällä veikkaan, ettei ainakaan matkailun parissa työtään tekevillä lomanviettoon kovin paljon ole aikaa tai mahdollisuuksia. Tämänviikkoinen Pattaya Business -lehti tosin kirjoitti ja muistutti turismin parissa toimivia, että high seasonin -jälkeen tulee taas low season. Rahaa ei tule tasaisesti ympäri vuoden. Vaan tämän kyllä varmasti tietävät lehtiä lukemattakin ne sadat ja tuhannet rantapaikkojen liepeiltä leipänsä hankkivat ihmiset, joiden päivittäinen tienesti on tasan tarkaan siitä kiinni, minkä verran maassa milloinkin on turisteja.

En siis lähde ymmärtämään asioita sen enempää kuin on tarpeen. Itse nautin paljon enemmän siitä, kun voin havainnoida ihan tavallisia asioita, ovat ne sitten omissa silmissäni kummallisia, eksoottisia tai päivä päivältä aina vain tutummiksi tulevia asioita. Kai sitä voisi nimittää jonkinmoiseksi arkielämän kulttuuriantropologiaksi. Ja kun ollaan keskellä turismia, ei riitä, että havainnoi thaimaalaista elämää, melkein yhtä kiinnostavaa on tehdä havaintoja täällä turisteina oleskelevien ihmeellisestä maailmasta.

perjantai 6. tammikuuta 2012

Piratismin yksi puoli

jormas: päivis oli kirjoituksessaan mainostanut minua piraattituotteiden hyväksyjänä. Se on totta, mutta toki siinäkin on rajansa. Tiedän tai olen nähnyt, kun lapsi kuolee Afrikan kuumuudessa ja kuivuudessa äidin syliin yksinkertaisesti nälkään imiessään äitinsä tyhjää rintaa. Tai kun todella köyhässä perheessä, jollaisia emme edes halua kuvitella olevan olemassakaan, vanhemmat joutuvat valitsemaan, kuka lapsista myydään rikkaalle valkoiselle miehelle. Tarkoituksiin, joista en ainakaan nyt kirjoita. Tai kun vanhemmat vääntävät vastasyntyneeltä lapselta raajan loppuiäksi käyttökelvottomaksi, jotta lapsen kanssa on helpompi kerjätä ruokaa ja rahaa muulle perheelle.
Olen myös käynyt Bogotan slummeissa, jotka kuitenkin oikeasti siellä kuten muuallakin  ympäri maailmaa, ovat aivan tavallisten, köyhien perheiden asuntoalueita. Kun tulvat ja mutavyöryt vievät osan kodeista ja ihmisistä lopullisesti, jäljelle jääneet rakentavat uudet peltihökkelinsä, risu- ja savimajansa entisten viereen, sillä se on parasta mitä he voivat saada.
Alueella asuu myös hyvätuloisia, etuoikeutettuja perheitä ja ruokakuntia, joilla voi olla oma tehdas. 5 x 5 metrin huoneessa voi asua mummo, lasten vanhemmat ja lapset. Yhdessä nurkassa tehdään tarpeet ja käydään pesulla, yhdessä nurkassa nukutaan ja tehdään lisää lapsia, yhdessä nurkassa tehdään ruokaa ja syödään ja yhdessä nurkassa on heidän tehtaansa. Siellä vanhemmat lapset tekevät, ompelevat ja liimaavat esimerkiksi Nike-piraattitossuja. Siellä ei käy työsuojelupiiri katsomassa, että liimaliottimien kanssa toimitaan oikein Etuoikeutettuja he ovat kuitenkin siksi, että heidän ei tarvitse valita ainuttakaan edellä mainitsemistani muista vaihtoehdoista. Muitakin, yhtä huonoja elämisen malleja olen kokenut ja ehkä nekin saavat blogissamme joskus sijansa.

Suomessa, edelleen aineellisen yltäkylläisyyden keskellä on helppo sanoa ja paheksua yhtä jos toistakin. Sanoa, etten osta piraattituotteita, kun ne tehdään lapsityövoimalla. Mutta vaihtoehdoton kritiikki on määrätyllä tavalla pahinta kehityksen jarruttajaa, minkä tiedän. On helppo kritisoida, mutta vaihtoehtoa tivatessa ei ole tarjota kuin olkapäiden kohautus. Me unohdamme, että meilläkään ei ole kovien kauaa aikaa, kun "jäi toiset aamulla nukkumaan, kun otin konttini naulastaan ja kiiruhdin karjatielle." Kun meillä ei ole ollut oikotietä aineelliseen hyvinvointiin, niin on kohtuutonta ajatella, että se olisi jollakin muulla kansalla.

torstai 5. tammikuuta 2012

Angry birds

Angry birds -tuotteiden ja ruusulaukkujen
suosiota ei voi nyt olla huomaamatta.
päivis: Suomalaisten väitetään kaipaavan maailmalla ollessaan salmiakkia ja ruisleipää ainakin. Itse en varsinkaan salmiakkia ikävöi. En itse asiassa tiedä ketään, joka ylipäätään hinkuaisi erityisesti salmiakkia. Suomessa kauppojen karkkihyllyjen tarjontakaan ei puhu sen puolesta, että salmiakki olisi millään tavoin ihmisten suosikkimakeinen. Ehkä salmiakki on vain myytti, jota jostain kumman syystä halutaan ylläpitää.

Matkustellessa on aika helppo huomata, mita kulloisessakin maassa turistien oletetaan haluavan hankkia tuomisinaan. Suomessa ollaan hyvillään, jos turistin matkaan lähtee Marimekkoa, Arabiaa tai vaikka Pentikin tuotteita. Ilman Muumi-mukia maasta ei lähestulkoon ole sopivaa poistua. Meillä halutaan näyttää maailmalle, että olemme laatutietoinen design-kansa.

Thaimaassa yhä vähenevässä määrin uskoisin oletuksena olevan, että matkustavaisen on tärkeä löytää itselleen tai tuomisinaan joku feikkituote, kopio Vuittonin laukusta tai Rolexin kellosta. Toki kopiot käyvät edelleen kaupaksi, mutta saattaa olla niin, että turisti arvostaa kopion nimeä enemmän sitä, että saa toimivan tuotteen aitoa edullisemmin. Kopiopuhelinten myyntiin erikoistuneita liikkeitä löytyy Pattayaltakin pilvin pimein, eikä ole mikään ongelma saada suomenkielisellä ohjelmalla varustettua Nokian uutuuspuhelinta pilkkahinnalla. Esimerkiksi.

Tuotteiden kopiointi pitää siis edelleen pintansa. Ehkä kohde vain vaihtuu. Tällä kertaa ei ole voinut välttyä huomaamasta, että Angry birds on täällä kova sana. Varmaan se on sitä muuallakin maailmalla, sillä lintua löytyy niin pehmoleluina, paidan somisteena, laukkujen koristeena, tarroina, kelloina jne. Me, tai erityisesti Jorma Kolumbian-kokemustensa jälkeen, olemme käyttäneet slogania "ostakaa piraattituotteita" ja siksi Niilokin saa tuliaisena Angry birds -pehmolelun. Tiedä sitten miten se saa linnun pyöreistä muodoista otteen alapurentaisella hammasrivistöllään.

Jos jätetään nuo feikkituotteet ja katsellaan vähän muuta tavaratarjontaa, niin ainakin erilaiset puutuotteet pitävät aina vain pintansa. Ranta on aika hyvä näyttelytila tehdä arviota, mikä on milloinkin in. Rahapussit ovat myös taattu tuliaistuote. Kansainvälisten tuotteiden kopioiden tilalle ovat minun arvioni mukaan nyt kiilaamassa enemmänkin paikallisten merkkitavaroiden kopiot. Oletettavasti krogotiilin- tai käärmeennahkaisia lompakoita ja kukkaroita jäljitellään muoviversioina ja hyvinkin näyttävän näköisen tuotteen voi saada noin 2,5 eurolla. Aika moni päätyy myös ostamaan erilaisia kesävaatteita, joille on kovasti käyttöä täällä, mutta joissa ei sitten välttämättä kotimaassa kehtaisikaan kuljeskella.

Enpä tiedä, olisinko osannut kiinnittää huomiota asiaan, ellen olisi jouluaterialle valmistautuessani huomannut, että asukokonaisuudestani puuttuu iltalaukku. Laukunetsinnän ansiosta olen kuitenkin vakuuttunut, että eräs tämän kauden ehdottomista hittituotteista on ruusukoristeinen laukku. Ruusulaukut ovat puhjenneet nuppuun aivan kuin oikea ruusukin. Voi olla, että tulkintani kukan lajikkeesta on vähän sinne päin, mutta moniterälehtisellä kukalla koristeltuja, erikokoisia laukkuja näkyy nyt joka taholla. Kun vielä joulun alla sopivanvärisen- ja mallisen ruusulaukun etsintä oli hieman työlästä, nyt tarjontaa on vaikka millä mitalla. Parhaat laukut olen nähnyt pehmeästä nahasta valmistettuina, halpispaikat myyvät turistin kukkarolle sopivaan hintaan lähes nahalta tuntuvia versioita.

keskiviikko 4. tammikuuta 2012

Kotikadun elämää

jormas: Ilotulitus taukosi tai ehkä oikeammin väheni eilen illalla. Veikkaan, että vain vähäksi aikaa, sillä seuraavaksi juhlitaan kiinalaisten uutta vuotta, joka länsimaisittain alkaa tammikuun 23. päivä. Silloin päättyy lohikäärmeen vuosi ja alkaa jäniksen vuosi. Vuosisadatkin kulkevat omaa latuaan ja ovat meikäläisten ajanlaskua edellä. päivis mainitsi yhdessä kirjoituksessa, että Soi Welcome -kadulla tai lähes asuva koiraäiti oli saanut poikasia. Jonkun päivän jo kannoimme huolta, että ovatko kaikki koiralapset kadonneet tai saaneet surullisen lopun. Huoli oli ennenaikainen, sillä katukuvaan on ilmestynyt pari, kolme pienien pentujen taluttajaa, jotka kulkevat talutushihnoissa pennut toisessa päässä. Sekin on vähän päinvastoin kuin meillä Suomessa. Pentuja opetetaan elämään irti kadulla sekä väistämään sen vaaroja.
Täältä tullaan elämä, oletko valmis vastaanottamaan meidät?
Niistä autot ja kaksipyöräiset lienevät pahin, sillä panta, vaatteet tai huivi pelastaa ne useimmissa tapauksissa koirapartioilta. Niistä puhutaan silloin tällöin, mutta koskaan emme ole niitä itse nähneet.Viikoittain kotikadullamme ilmestyy aina uutta vipinää ja uutta yrittäjää monenkinlaiseen falangin tarpeeseen. Meitä vastapäätä on esimerkiksi ruotsalainen ravintola Ettan´s, jossa olemme noin kerran viikossa syöneet oikein hyvää graavilohta. Kuppila on kuitenkin nyt pienentynyt puolella ja se on toisen nelikerroksisen viipaleensa muuttanut remontin kautta vierastaloksi ja majoitushuoneiksi. Parvekkeelta olemme morjestelleet hyviä huomenia uusille asukkaille ja viimeinenkin asunto on nyt täynnä.
Venäläisten tarpeita otetaan täällä aina enemmän ja enemmän huomioon, joka näkyy heidän kielisten mainosten, kylttien ynnä muiden houkuttumien lisääntymisinä. Mutta kuten aikaisemmin kirjoitin, katselen naapurikansan touhuja hieman uudella ilmeella, sillä totta se on, he ostelevat täällä melkoisesti yhtä sun toista tavaraa sekä palveluita.
Meillä on reissua jäljellä reipas viikko ja täälläkin oloon on liittynyt sopivia annoksia töitä niin päiviksellä kuin minullakin. Niistä kerron jossain mutkassa, jos lohikäärmeen vuoden viime päivinä on oma tähtieni asento kertomiselle suotuisa.

tiistai 3. tammikuuta 2012

Väärä tulkinta

Kuvan puettu koira ei liity
oheiseen tarinaan.
päivis: Miten usein joutuukaan tilanteeseen, että tekee jostain näkemästään väärän tulkinnan, kun ei todellisuudessa tiedä, mitä on tapahtunut. Usein tulkinta muuttuu mielessä todeksi ja jatkaa ehkä tarinana omaa elämäänsä. Eilen illalla seurasin parvekkeeltamme tilannetta, josta lopulta oli pakko todeta, että ainakin ensimmäinen tulkintani oli väärä.

Welcome-hotellin suunnalta käveli pariskunta, thaikkunainen ja luultavasti falangimies. Miehellä oli sylissään jotain, luulin ensin että pikkulapsi, mutta se olikin koira. Nainen otti siniseen vaatteeseen puetun koiran mieheltä, jolloin mies sananmukaisesti kaatui maahan suorilta jaloilta. Onnekkaasti miehellä kädessä ollut kaljapuollo säilyi ehjänä. Tulkitsin, että mies oli änkyräkännissä ja sammui kesken kävelyn. Mies jäi liikkumattomana maahan makaamaan.

Naapurissamme olevasta ruotsalaisesta golf-firmasta tuli vaalea viikinki ihmettelemään tapausta. Tuli jokunen muukin ihminen. Nainen koiran kanssa kääntyi kannoillaan ja läksi ripeästi takaisin sinne suuntaan mistä oli tullutkin. Ajattelin, siis tulkitsin, että nainen näki tilaisuutensa tulleen ja pääsisi näin eroon miehestä. Hieman tietysti ihmetystä herätti, miksi nainen lykkäsi koiran kadun varrella seisseelle naiselle ja jatkoi juosten matkaansa.

Vaalea viikinki ja joku golf-firmasta tulleista nostivat velton "sammuneen" pois liikenteen jaloista. Äkkiä mies virkosi ja nousi istumaan vieressään olleelle tuolille. Mies näytti kädellään hyökkääviä liikkeitä kohti pohjettaan, sai lasin vettä ja vessapaperirullan. Tässä vaiheessa tulkitsin, että koira on purrut miestä ja paperilla hän olisi voinut pyyhkiä jalkaansa. Samassa katua pitkin tuli lavataksin tapainen, mutta pienempi auto, josta aiemmin näkemäni nainen hyppäsi ulos apumiehen paikalta. Auton takaosa oli auki ja päihtyneeksi olettamani mies avustettiin kyytiin. Kuski vei hänelle vielä vessapaperirullan, jolla arvelemaani koiranpuremaa oli varmasti tarkoitus painella.

Tulkintani piti vielä hetken sisällään ajatuksen, että oma koira oli purrut, mutta korjasin versiotani tapahtmumasta niin, että hyökkääjä olikin ollut joku toinen koira ja siksi mies oli nostanut puetun lemmikin syliinsä turvaan. Tilanne on ollut kuitenkin ilmeisen raju, sillä, edelleen parvekkeelta katselijan tulkintana oletan, että maahan kaatumisen syy olikin pyörtyminen. Mihin miestä sitten lähdettiin kuljettamaan? Oletan että lääkärin pakeille jäykkäkouristuspiikille ja tikattavaksi.

maanantai 2. tammikuuta 2012

Sala- ja valerikkaita




jormas: Itse en kuulu sala- tai valerikkaisiin, sillä taskut, kuten pankkitilikin ammottavat tyhjyyttään tai ainakin niissä olisi tilaa vaikka minkä valtakunnan valuutalle. Olen pyrkinyt keräämään sitä, jonka vien taatusti mukanani kirkkomultiin tai sitten se lähtee aikanaan savuna tai jonain muuna kanssani taivaalle kohti kadotusta tai iankaikkisuutta. Keräämäni ei käy kuitenkaan maksuvälineenä kovinkaan monessa paikassa maapallolla. Miten lienee taivaan portilla, on arvoitus sekin. Tosin ehkä ei olisi hassumpi paikka jäädä Ontuvan Erikssonin viereen portin pieleenkään: http://www.youtube.com/watch?v=SpjESEykWe8
Vuoden viimeisenä päivänä Hesarissa Janne Toivonen pohdiskeli salarikkaita. Jutun mukaan heitä ei oikein saatu haastateltua. Jotakin oli kuitenkin irronnut: "Työn arvo on luterilaisessa maassa juntattu tajuntaan pienestä pitäen. Laakereilla ei haluta levätä, koska se vie äkkiä elämänilon. Hollywood-mielikuvat viiniä luksuskodissa litkivistä rikkaista, kuin kultahäkissä elävistä stressaantuneista eläimistä, ei ole väärä. Alkoholismi ja mielenterveysongelmat ovat myös rikkaiden, jotka laukeavat usein siinä vaiheessa, kun elämisestä katoaa työn tuoma motivaatio. Ei voi vetäytyä Bahamalle polttelemaan sikaria. Elämästä kataoasi äkkiä merkitys."

Niinpä, juo kolinaa tai konjakkia, olo on aamulla sama, sanoi rantojen mies. Mutta onko tosiaan niin, että ainut, joka laittaa meidät nykyisin tekemään töitä, on raha? Eikö millään muulla ole merkitystä riittävästi työmotivaation luomiseen?

Kun aikoinaan maatalon emäntä ja isäntä ottivat pirtissä yhteen sanansäilällä, loppui riita tai ainakin siihen tuli katkos, kun piti lähteä iltalypsylle. Sinne ei menty siksi, että saadaan rahaa, vaan siksi, että muuten lehmät on aamulla maitokuumeessa ja lapset eivät saa aamupuuroa maidon kanssa. Jossain jälkijunassa tuli raha. Jos tuli silloinkaan, sillä töitä tehtiin ruuan ja elämisen eteen ja siksi, että lapsilla olisi helpompaa. Ei siksi, että päästäisiin polttelemaan sikareita kaukomaille. Ja kun olen seurannut sekä köyhien että rikkaiden elämää, ei raha ole tuonut onnea lapsille yhtään sen enempää kuin rahattomuuskaan. Aristoteles Onassiksen Christina tytär sanoi aikoinaan, että kukaan ihminen ei ole itkenyt Cadillacissa enempää kuin hän. Hänellä oli kaikki, mutta ei kuitenkaan mitään, mitä hän olisi arvostanut riittävästi elämänhalun säilymiseksi.

Usein onkin niin, että yksityisyrittäjän vaikein bisnes on parisuhde puolisoon sekä perhe sen jälkeen, kun niissä ei mitään voida ostaa eikä maksaa rahalla.

Oma lukunsa ovat valerikkaat, joita heitäkin mahtuu maailmaan. He elävät tai ovat elävinään kuin omistaisivat koko maailman tai ainakin puolivaltakuntaa, vaikka vaatteetkaan eivät olisi omia. Ja tämäkin tyyppi puree meihin tai ainakin osaan meistä.
Joku kypsään ikään ehtinyt muistaa tästä sarjasta Pertti Ylermi Lingrenin, josta Wikipedia kirjoittaa muun muassa näin:
Pertti Ylermi Lindgren eli "kreivi" Lindgren (s. 13. huhtikuuta 1936 Turku) on 1960- ja 1970-luvun vaihteessa kuuluisuutta saanut Auervaaran perinteitä jatkanut naistenmies. Lindgren julkaisi 1960-luvun lopulla Jallu-lehdessä muistelmansa, joiden mukaan hän oli ollut 76 kertaa kihloissa ja istunut vankilassa niihin liittyneiden rahahuijausten takia yli kolme ja puoli vuotta. Ruotsin MalmössäLindgren oli esiintynyt kreivi Oxenstiernana ja huijannut myös kaupungin silmäätekeviä. Lindgren pystyi esiintymään vakuuttavasti aatelisena, sillä hän oli ollut sotalapsena Ruotsissa erään aatelisperheen kartanossa ja päässyt tällöin seuraamaan aatelisten elämää. Lindgren siirtyi sittemmin rikolliselta uralta iskelmälaulajaksi ja muutti lopulta kokonaan Ruotsiin.Lindgren muutti Tukholmaan vuonna 1976 ja on asunut siellä siitä lähtien. Hän hankki myös perushoitajan koulutuksen ja ehti työskennellä seitsemän vuoden ajan dementiahoitajana, kunnes joutui lopettamaan hoitajan työn saatuaan sydäninfarktin.