Sivun näyttöjä yhteensä

tiistai 30. lokakuuta 2012

Porsaitako olemme kaikki?

jormas: Joku päivä sitten kirjoitin, että palaan jäteasiaan myöhemmin, kun itsestä tuntuu, että on sen aika. Nyt on sen aika, joten asiaa lyhyesti.
Thaimaassa käy vuosittain 20 miljoonaa turistia. Jos jokainen turisti virtsaa mereen lomansa aikana litran, tekee se 20 miljoonaan litraa. Tiedän, tiedän, että näin ei ole asian laita, sillä joku ei tee tarpeitaan veteen lainkaan, vaan on oppinut niin sanotusti sisäsiistiksi ja käyttää niihin tarpeisiin varta vasten tehtyjä tiloja. Tietämättömillekin tiloihin on opastus, joissa useinmiten lukee toilet tai wc. Lukutaidottomia autetaan siten, että usein opasteissa on myös miehen ja naisen kuvat. Tämä on hyödyksi silloin, kun on vaikeuksia löytää oman sukupuolen toilettia. Suomeksi sanottuna itsekkäille ääliöille tästäkään ei ole mitään apua.
Sillä on olemassa varsinaisia sikoja, jotka eivät uimarannalla rantatuolissa varjon alla istuessaan käy vedessä minkään muun vuoksi kuin tyhjentääkseen sinne kusilastinsa. Ei ehkä tee sioille oikeitta nimittää näitä oman elämänsä sankareita sioiksi, sillä nekään eivät taida tehdä tarpeitaan veteen, jossa piehtaroivat itse.
Muttta jatketaan aiheesta vielä vähän. Kuten aiemmin kirjoitin, pääsääntöisesti kaikki sadevesi menee Thaimaassa, kuten ilmeisesti vähän joka puolella palloa sellaisenaan erilaisia joen- tai muita vesiuomia pitkin mereen. Jos siis ne, jotka eivät tee tarpeitaan mereen, roskaavat muuten lomansa aikana parin litran tilavuudeen verran heittämällä muovipulloja, jäätelöpapereita mehutölkkejä ja niin edelleen kadun varsille, josta ne ajautuvat sateiden mukana mereen, koska pääosin edelle mainitut turistit ovat merten rannoilla, on meidän jätemäärämme vesistölle melkoinen.

Tätä ei tarvitse lukijoiden laskea itse, vaan teen sen puolestanne. Jos 20 miljoonaa turistia likaa vettä lomansa aikana kahden litran tilavuuden verran, tekee se 40 miljoonaa litraa kusta ja muuta jätettä vuodessa. Paljonko se sitten on kansankielellä?
Yksi kuutio on tuhat litraa, joita niin sanottu kymppipyöräkuorma-autoa vie kerralla kymmenen.. Siis kymmenen tuhatta litraa.
Joten 40 000 000 litraa jaettuna 10 000 litralle, tekee 4000 kymppipyöräautollista sitä itseään matalaan Siaminlahteen turistien toimesta. Joten iloitkaamme yhdessä vastuullisesta matkailusta.

maanantai 29. lokakuuta 2012

Bangkokin Ikea

päivis: Bangkokin Ikeasta voi siis kirjoittaa blogiin kahtenakin päivänä peräkkäin - tai ei kannattaisi kirjoittaa oikeastaan ollenkaan. Käynti siellä oli ainakin itselleni pettymys, sillä kuvittelin sen olevan jotain muuta kuin Vantaan tai Espoon Ikea. Edes vähän paikallisempi tuotteiltaan. Mutta näin ei ollut. Kotiseudun Ikeoista poikkeavaa siellä olivat vain asiakkaat. Suurin osa heistä oli aasialaisia, arvatenkin thaimaalaisia. Ja osastoilla viipyili samaan aikaan myös kolme oranssikaapuista munkkia. Mitä lie olivatkaan sisustamassa.

Olin päättänyt ostaa jotain, kun kerran näin kaukaisessa Ikeassa käydään, mutta mitään ostettavaa ei kertakaikkiaan ollut, kun kaikki oli sitä tismalleen samaa ja samalla tavalla esille laitettua tavaraa kuin on meilläkin.


Tässä esiteltiin innovaatio, joka oli kehitetty silppuamaan kookospähkinän
kuoret, joista täällä päivittäin syntyy valtavat määrät jätettä. Oletettavasti
silpulle oli keksitty myös jokin hyötykäyttö.

Messut sen sijaan olivat hauska kokemus, vaikka työkalujen sijaan näimme valtaisan määrän toinen toistaan hienompia kahvikoneita ja muita ravintola-alan laitteita ja tuotteita. Ravintolapuolen messuilta olisi voinut myös keksiä itselleen francising-liikekonseptin alkaen modernista mopoon liitetystä myyntikärrystä.

Toiset messut joilla kävimme esitteli erilaisia maaseudun teknologian uutuuksia ja innovaatioita. Ihan kaikki meille ei auennut. Esimerkiksi kauko-ohjattava, pyörillä kulkeva laite, jossa oli suuria kouria muistuttava otin. Seinällä pyörivä video paljasti, että laitteella oli kai tarkoitus ottaa kanalassa kiinni kanoja. Ainakin sillä filmillä kanat olivat konetta älykkäämpiä ja painelivat ketterästi laitteen edellä karkuun. Yhtään kanan nappaamista emme videolta nähneet. Luulen että kielimuuri esti meitä ymmärtämästä laitteen todellista ideaa. Kielitaitoa olisi tarvittu myös osastoilla, joilla esiteltiin kylien pienyrittäjyyttä. Nyt jäi varmaan moni hyvä asia ymmärtämättä. Ymmärsimme sentään ostaa kaksi luonnonmateriaaleilla värjätystä puuvillasta valmistettua lierihattua.

sunnuntai 28. lokakuuta 2012

Messuilla ja Ikeassa

jormas: Tämän päivän vietimme Bangkokissa ja kävimme kaksilla messuilla sekä paikallisessa Ikeassa. On se vaan merkillinen tuote koko Ikea, sillä tasan samalla konseptilla ja sisällöllä myydään thaimaalaisille ja suomalaisille hyvällä menestyksellä niin huonekaluja kuin mattojakin ja ylipäätään kaikkea mitä Ikea myy.

Kaikki on samaa ympäri maapallon ruotsalaisia lihapyöryköitä myöten. Niitä söin muuten 15 kappaletta. Ekstrana ruuan annostelija tökkäsi vielä yhden pyörykän kylkeen hammastikussa olevan Ruotsin lipun. Sen otin kuin kotimaan lipun konsanaan . Aivan kaikki ei kuitenkaan ollut Vantaan Ikean kanssa samaa, sillä täällä en saanut sydäninfarktia. Tosin en ole sitä Vantaallakaan saanuit kuin kerran. Ja tosi kovan petin siksi aikaa, kun piipaa-auto tuli.

Parilla messuillakin siis oltiin samalla reissulla, jotka olivat osin hyvinkin mielenkiintoiset. Kaiken maailman ekoviljelyt, luonnon säästäminen ja vaihtoehtoiset polttoaineet olivat kovasti esillä tekniikan messuilla täälläkin päin maailman kolkaa. Mielenkiintoista näillä messuille oli sekin, että sisäänpääsymaksua ei ollut lainkaan, vaan sain rintaani oikein komean kortin, jonka kanssa oli rehvakasta kulkea "ylimeren"vieraana, jonka kotimaa on Suomi. Ja yhdistys Elämän tähden ry. Titteli meni kirjaimella väärin, sillä sen piti olla special expert, mutta kyllähän erikoisvientikin minulle passasi.

Kun tulimme päivän päätteeksi autollemme, oli autoa parkeerattu pikkubussimme eteen, taakse ja joka puolelle, joten minusta tilanne oli sellainen, että pois lähdetään sitten, kun muut tulevat messujen päätyttyä siirtämään autonsa pois. Vaan kuinka väärässä jälleen kerran olinkaan.
Tapoihin kuuluu täkäläisittäin kyseisessä pysäköintitavassa jättää auton vaihde vapaalle ja pyörät suoraan. Jotta autojen siirtely voidaan toteuttaa ihmisvoimin omistajien ollessa ties missä. Ensin tietenkin suunnitellaan, että tuota Toyotaa tuonne metri ja sitten perään työnnetään tuo Mazda, jotta saadaan Isuzu tuohon koloon. Ja sitten kun työnnetään kolme autoa takaisin, niin eiköhän meidän pikkubussimme sitten tuosta välistä jo mahdukin.

Roskaamisasiaan ajattelin palata jo tässä kirjoituksessa, mutta säästän sen kokonaan omaksi kirjoitukseksi ja kirjoitan, kun tähtien asento on sen verran nurja, että mälsästä aiheesta on mukava kirjoittaa. Pohjaksi kuitenkin, että Thaimaassa vierailee vuosittain lähes 20 miljoonaa turistia.

lauantai 27. lokakuuta 2012

Thaimaan tuoksut ja maut

päivis: Tällä kertaa olen kiinnittänyt aikaisempaa enemmän huomiota täkäläisiin tuoksuihin. Suuremmissa kauppaliikkeissä tunnutaan osaavan sama kuin Suomessa: asiakkaita houkutellaan erilaisten tuoksujen avulla sisälle liikkeisiin.

Mutta aitoja tuoksuja on monin verroin enemmän oikeastaan kaikkialla. Vain luonto tuoksuu vähemmän kuin meillä. Vaikka en syö lihaa, huomaan että katukeittiöistä ja myyntikärryistä tulee usein ympäristöön lähes huumaavia ruoan tuoksuja. Tuoksuja ei olekaan liha, vaan erilaiset mausteet. Täällähän ruoka on usein tulista ja thaikkuruokaa tilatessa pitääkin aina varmistaa, ettei pöytään tuoda niin voimakkaasti maustettua annosta, että se jää lautaselle.

Joskus kahvinkin tai vaniljan tuoksu leijailee ilmassa ja tietysti suitsukkeiden. Suitsukkeita poltetaan monilla Buddhalle (tai pahoille hengille, en siis tosiaankaan tiedä) omistetuilla alttareilla. Ja niitä on ihan kaikkialla katujen ja jalkakäytävien varrella, talojen seinustoilla ja sisätiloissakin.

Jotkut tuoksut ovat hajuja. Ainakin durian-hedelmä haisee pahalle, mutta täällä on myös ikävä tapa heittää roskia ympäristöön. Osa niistä jää haisemaan. Viemäreistäkin tulee usein paha löyhkä.


Merestä pyydystetään monenlaista syötävää, sea foodia. Keinot ovat myös monenlaiset.

Päätin heti ensimmäisenä päivänä tänne tullessani, että yritän olla olematta liian ennakkoluuloinen makujen suhteen. En siis hae ruokalistalta aina kaikkein tutuinta ja turvallisinta annosta. Ensimmäisenä päivänä söinkin ruoaksi tomaattikeittoa, jota harvemmin, jos koskaan, tulee kotimaassa syötyä. Paitsi jonain lämmin kuppi -versiona. Mustekalan olen kyllä tietoisesti jättänyt lautaselle tai tökännyt Jormalle. Sitä en halua edes maistaa.

Tänään tartuin epäillen haarukka-ruokalusikka-yhdistelmään, jolla oli tarkoitus syödä ruokaa, jonka käsitin olevan porkkanakakkua ja katkarapuja. Ne ja versot paistettiin pannulla ja epäilyistäni huolimatta annos oli oikein maukas. Porkkanakakun palatkin maistuivat porkkanalta, vaikka oranssia väriä niistä sai hakemallakin hakea.


perjantai 26. lokakuuta 2012

Sydäninfarktin vuosipäivä

jormas: Eilen oli merkkipäivä. Laatuaan 6. sellainen ja nimeltään Sydäninfarktin vuosipäivä.
Jokunen vuosi sitten minut nimittäin roudattiin Vantaan Ikeasta piipaa-autolla Meilahden sydänvalvomoon. Hengen lähtö oli silloin lähellä ja oikeastaan suurin syy, miksen heivannut henkisesti, oli päivis. Näin kuinka hän huolehti ja hyysäsi sekä varmasti vei Taivaan Isälle suurimpana rukouksenaan, että selviäisin. Jotenkin siitä touhuamisesta paistoi rakkaus.
Joten enhän voinut tehdä päivikselle sitä, että lähtisin noin vaan kesken tuonpuoleiseen. Ja sitä paitsi Meilahden teholla ja varsinkin sydänvalvomossa hoitsut reagovat jokaiseen rasahdukseen, että eihän sinne voi kai kukaan kuolla.
Joka tapauksessa merkkipäivää olen juhlinut siitä lähtien syömällä sitä mitä mieli halajaa ainakin kerran vuodessa. No, on sitä tullut herkuteltua muulloinkin silloin tällöin. HK:n Sininen on joka tapauksessa vuosipäivänä se ykkösjuttu.
Muistan, kun yhdessä vaiheessa meinasin hurahtaa kaiken mailman Kabanosseihin, joista mainostettiin, että lihaa niin ja niin paljon. Mutta sitten tajusin tai joku laittoi tajuamaan, jotta makkaran pitää maistua makkaralle eikä lihalle ja reissu- sekä työmiehen makkaran makua ei tule ilman jauhoja. Siitä lähtien olen ollut merkkiuskollinen. Tällä erää merkkipäiväkekkerit jäivät väliin, mutta asiaan palataan jälkijunassa, kun saavun ensi kuussa Suomeen.


Päivis Siaminlahden aamu-usvassa
Täällä Pattayalla on monta keskustelun aihetta, joista ei päästä yksimielisyyteen. Yksi niistä on Siaminlahden veden laatu. Itse olen ollut varovasti sitä mieltä, että täällä on sangen kattava ja kelvollinen viemärijärjestelmä puhdistamoineen, mutta sadevedet katujen roskineen menevät putkia myöten mereen. Ja tästä johtuu kausittain meren roskaisuus.
Eilen ollessamme varsin kelpo aluksella vesillä koko päivän ja ajelimme ristiin rastiin pitkin saaristoa sain asialle vahvistuksen. Ja mieheltä, joka saa leipänsä vesillä. Siihen luotan, kunnes joku tuo muuta faktaa esiin.
Kun kyseinen lahti on varsin matala ja virtauksia täynnä, sekoittuu vesikin silloin ja se vaikuttaa kirkkauteen.
Eilen sen sijaan avomerellä on kybän sää ja vesi kirkasta. Snorklaamalla näki varmasti viiden metrin syvyyteen. Ja voi sitä merisiilien määrää pohjassa. Oli kaikkiaan hieno päivä, jota voi suositella muillekin, vaikka ei kalastuksesta pitäisikään.

Yhtä asiaa en veden puhtausasiassa ymmärrä. Ne ovat ne suomalaiset, mutta varmasti muunmaalaisetkin, jotka puhuvat veden ja maanteiden paskaisuudesta, mutta käyvät uimareissulla kusellä meressä, vaikka toilet ei ole missään kohdassa rantaa kuin muutaman metrin päässä. Miksi thaimaalaisten pitäisi puhdistaa omat jätteensä, jos me emme osaa vessaan itsekään?

torstai 25. lokakuuta 2012

Päivä merellä

päivis: Heti alkuun täytyy tunnustaa, että minusta ei ole snorklaajaksi, vaikka homma vaikuttaakin helpolta ja tosi mukavalta. Hengitys vain ei toimi niiden laitteiden kanssa. Tämä tuli todistettua, kun osallistuimme kalastusmatkalle, jonka yhtenä osana oli tuo snorklaus.
Jormalta snorklaus sujui kuin leikki.

Suomalaisvetoisen Siam Great Adventures -nimisen firman tyylikäs pikkubussi haki meidät Soi Welcomilta ja vei suomalaisen kipparimme ja neljä muuta matkustajaa niin ikään tyylikkään Ocean Marinan rantaan. Pienvenesatamassa odotti firman vastikään hankkima edelleen sekin tyylikäs alus, jolla ajelimme merelle. Arviolta olimme enimmillään noin puolentoista tunnin ajomatkan päässä rannasta välillä kalastajat kalastusta harrastaen, mutta kävimme myös matalikolla lähellä pientä saarta.

Pienellä saaliilla olisi ollut monta jakajaa.
Päivä merellä ei ole hassumpi valinta, vaikka ei kalastusta harrastakaan. Oli mukava seurata toisten intoa ja erityisen hyvilläni olin jokaisesta takaisin mereen heitetystä kalasta. Thaikkulainen apukapteeni nimittäin tunsi hyvin kaikki erikoisen näköiset kalat ja varmisti, että liian pienet arvokalat palautettiin mereen kasvamaan.

Koska aluksella ei päässyt saaren rantaan, sinne piti uida. Totesin, että paljon helpompi on uida sama matka altaassa. Aallokko oli jonkinmoinen, mutta vaikka jalka olisi ehkä yltänyt jo ennen rantaa pohjaan, en sitä uskaltanut edes kokeilla, sillä apukapteeni varoitti näkemistään merisiileistä. Niihin ei kuulemma kannata jalkaansa tökätä.

keskiviikko 24. lokakuuta 2012

Vain sadan euron tähden

jormas: Maailma on monenlaista vääryyttä täynnä. Lahdessa päätti suomalainen urho ryöstää thaihierojan, jonka liikkeessä hän kävi ensimmäisen kerran. Miekkonen haki puukon ja kun hierojatar ei antanut rahoja, pisti tyyppi naisen kuoliaaksi. Kakkua tuli keräjäoikeudessa 100 euron vuoksi 12 vuotta. Joten ei tarvitse väkivaltatarinoita kertoa Pattayan katuelämästä, sillä niitä riittää omasta takaakin.

Vauhtia polle vai onko mielessä seksi?
Oma mielenkiintoinen ilmiönsä on täällä Thaimaassa lapsenkasvatus. Suomalainen, siis ainakin minä, olen jo tottunut siihen, että keskisormea näyttävät liikennepoliiseiksi ryhtyneet kanssa-autoilijat Suomessa, kun kaikki ei mene liikenteessä oman pillin mukaan. Heitä on miespuolisia ruuhka-aikaan melkoisesti tien päällä.
Ja kun isukit tätä harrastavat, on oppi taattua tulevalle sukupolvelle. Joskus tuntuukin, että vaikka ei sormella ole vielä opittu kaivamaan kunnolla omaa nenää, on kyseisellä pelillä opeteltu kansainvälisistä sormimerkeistä se omasta mielestä tärkein.
En tiedä kuinka totta on, mutta minulle on sanottu, että jos falangi näyttää keskisormea paikallisille Thaimaassa, on melko taattu selkäsauna tai pahenpaakin tiedossa.
Mutta ne lapset ja nuoret. On kertakaikkisen upeaa huomata, että he kunnioittavat vanhempia ihmisiä, ovatpa ne sitten paikallisia tai turisteja. Kun suomalainen nuori näyttää keskisormea, ei hän näe tai käsitä sitä äsken mainittua räkäistä nokkaansa pitemmälle, sillä sitä saa hänkin mitä kylvää, kun aika rientää. Nimittäin omilta lapsiltaan viimeistään silloin, kun tapetilla on heidän murkkuikänsä.

Thaikotona meillä on myös oma, mielenkiintoinen ilmiönsä. Ja montakin, mutta tässä yksi. Nimittäin siivellämme kodissamme asustava kymmensenttinen kekko. Se on sisiliskon näköinen, hyönteisiä syövä harmiton vipeltäjä, joka on saanut armon elää kanssamme päivikseltäkin ainakin niin kauan, kun ei putoa katosta niskaamme varsinkaan nukkuessamme.

tiistai 23. lokakuuta 2012

Palveluja kannattaa käyttää

päivis: Täällä Thaimaassa tulee käytettyä huomattavasti enemmän kaikenlaisia palveluja kuin kotimaassa. Mikä on käyttäessä, kun hinnat ovat aivan jotain muuta kuin meillä Suomessa. Esimerkiksi julkinen liikenne tarkoittaa täällä tavallisten taksien lisäksi mopotakseja ja lavatakseja. Mopotakseja en ole koskaan käyttänyt, joten niiden hinnoista en tiedä. Meiltä Pattayan keskusta-alueelle pääsee lavataksilla 10 bahtilla eli suunnilleen 0,25 eurolla. Jos ajaa tietyn aluerajan yli, hinta kaksinkertaistuu. Aika pitkän matkan kymmenellä bahtilla kuitenkin saa matkustaa.

Hieronnat, manikyyri ja pedikyyri ovat halpaa huvia. Tunnin jalkahieronta maksaa suunnilleen viisi euroa. Yleensä jalkahierontaan kuuluu myös käsien, niskan ja hartioiden hieronta, mutta nyt olen nähnyt mainoksia, jossa nuo jaloista kauempana olevat ruumiinosat on jalkahieronnan yhteydessä hinnoiteltu erikseen.


Jorma ompelutti kassiinsa uuden vetoketjun rikkoutuneen tilalle. Hinta 50 bahtia eli noin 1,25 euroa. Hain äsken kuvan pyykit pesulassa. Paksu nippu puhdasta pyykkiä. Hinta 300 bahtia. Nyt on tullut moneen paikkaan mahdollisuus laittaa itse pyykit koneeseen, mutta käytämme pesulapalveluja jo siksikin, että on mukava saada pyykit silitettyinä. Kotona silittämistä ei tule harrastettua kuin pakon edessä.

En kirjoita noita esimerkkejä rehvastellakseni halvoilla palveluilla. Kirjoitan tätä siksi, että tiedostan varsin hyvin täkäläisen palkkatason. En siitä aiemmin tiennyt mitään summia, mutta uusin Pattaya Business Supplement -lehti kirjoittaa aiheesta. Sen mukaan Bangkokin ja viiden sen lähimmän provinssin sekä Phuketin alueella kuuluu noudattaa minimipalkkalakia, joka tarkoittaa 300 bahtia päivässä. Vähimmäispalkkalain on tarkoitus astua voimaan koko maassa ensi tammikuusta alkaen. 300 bahtia on suunnilleen 7,5 euroa. Sama rahasumma siis, jonka maksoimme kotikadun varrella olevalle pesulalle.

Minimipalkka on todella minimaalinen, joten ei kannata ihmetellä, miksi hinnat täällä enimmäkseen ovat niin halvat. Se ei ole selvinnyt, miksi toiset voivat viettää vapaapäiviä ja toiset näyttävät painavan töitä joka ikinen päivä. Nyt on vietetty jonkun aiemman kuninkaan syntymäpäivää. Se taitaa olla tasan tänään. Juhlinta on alkanut jo viikonvaihteessa ja loppunee huomiseen mennessä. Pattayalle on tullut Bangkokista paljon juhlapyhien viettäjiä. Sen kuulemma näkee muun muassa autojen rekisterikilvistä, mikäli osaa lukea thaita.

Buddha-uskovaiset ovat nyt myös kärvistelleet kasvissyöjinä. Syystä, jota en tiedä, lihan syönti on ollut kielletty. Hyvä juttu tietysti minun mielestäni. Nakluassa olisi päässyt jopa osallistumaan kasvisruokafestareille. En ole vieläkään syttynyt thaikkuruoalle, joten festarit jätettiin väliin.

maanantai 22. lokakuuta 2012

Palveluita suomalaisille

jormas: Eipä ollutkaan paino pompannut, vaan tuli sataa grammaa vaille pohjalukemat, mittarin näyttäessä 90,8 kg. Tuli hyvä mieli, jonka kunniaksi piti syödä tuhti annos Seuran bossin tekemää lihamureketta.

Päiviksen kirjoitusta pitää hääpäivän osalta sen verran korjata, että osana sitä oli kyllä hänen mainitsemansa lounas. Mutta kokonaisuus oli kuitenkin niin, että lupasin vaimolleni päiväksi itseni ja lompakkoni. Ja sitä varten kävin oikein pankissa nostamassa varmuuden vuoksi vähän bahtitäydennystä. Hyvin kohtuullisesti ja vastuullisesti puolisoni kuitenkin minua ja lompakkoni anteja käytti.

Tämän päivän blogiini olen poiminut kotikadultamme pari kuvaa. Tai jos tarkkoja ollaan, niin toinen on viereiseltä kadulta, mutta Soi Welcomelta kuitenkin.
Molemmissa kuvissa on Suomen lippu, joka toisessa oikein liehuu ja toisessa ovat väritkin päinvastoin.
Liuhuva lippumme on kotiamme vastapäätä olevasta katutason kulmahuoneistosta, johon on monikin yrittäjä viritellyt jos jonkinlaista salaattibaaria ynnä muuta parin viime vuoden aikana.
Yksikään niistä ei ole päässyt niin pitkälle, että olisi ollut avajaiset saati sitten oikein aukioloajatkin.

Tämä uusin paikallinen yrittäjä lähtee ainakin suomalaisittain mielenkiintoisesti profiloiden, sillä rakennustyömään keskellä liehuu ylhäisessä yksinäisyydessä valtakuntamme lippu.
Ajatus osuu ainakin minun isänmaallisuuteeni ja siitä hyvästä tulen käyttämään palveluntarjoajaa, mikä hänen tuotteensa tai konseptinsa sitten lieneekään.

Sellaisenkin havainnon olen tehnyt, että varsinkin niin sanotut suomalaisomisteiset juomakuppilat ovat kovin riippuvaisia isännistään. Jos Hannun baarin Hannu on myymässä vaikkapa talvirenkaita Ruotsissa, ammottaa kuppila täällä tyhjyyttään. Asiakasvirtaa ei vaan ole ilman bossia, jonka kavereita kuppilan kantaväki haluaa olla. Hannulla on muuten koira, jonka nimi on Vodka.
Aivan sama tilanne on Lapuan baarilla. Jos isäntä on eteläpohjalaisilla lakeuksilla, on asiakkaatkin ties missä ja kauppa ei käy. Siihen ei näissä kioskeissa riitä tytöt eikä mitkään muutkaan houkuttimet.

sunnuntai 21. lokakuuta 2012

Merkkipäivä

päivis: Jorman eilen blogiin laittama kuva olisi ehkä sopinut paremmin tälle päivälle, joka on meidän hääpäivämme. 5 v. Jorma lupasi tarjota lounaan päivän kunniaksi ja ostipa muutama päivä sitten minulle rannalta sormuksenkin merkkipäivää juhlistaakseen.

Tässä on ehkä suurin koiralauma, joka on sattunut aamulenkin varrelle.
Edes hääpäivä ei ollut syy jättää aamulenkkiä väliin. Liikkeelle lähdettiin yhtä aikaa auringon nousun kanssa noin puoli seitsemältä. Päivä alkaa siitä mukavasti, vaikka välillä tuntee rääkkäävänsä itseään. Puolentoista tai kahden tunnin ripeätahtinen lenkki lähes 30 asteen lämmössä ei ole mikään pikku juttu. Mutta joka ilta seuraavaa aamua odottaa yhtä hartaasti.


Kelluvien markkinoiden henkeen kuuluu, että osa myyjistä
tarjoaa tuotteitaan veneistä. Itse suhtaudun hieman varauk-
sella kaikenlaisten katukeittiöiden antimiin. Paitsi banaani-
lettuja paistavien kauppiaiden tekemiin herkkuihin. Ne on
tosin syytä jättää väliin, jos aikoo hallita painoaan.
Hääpäivän ohjelmaan kuului myös uivilla markkinoilla käynti. Sinne mennessä saattoi huomata, että juuri tämä sunnuntai oli ehkä hieman erikoinen paikallisenkin väen mielestä: väkeä oli valtavasti liikkeellä ja se näkyi ja tuntui ruuhkina kaikilla teillä. Jorma ihmetteli, miksi poukkoilen Phantomin kyydissä poikkeuksellisesti, mutta kyllä ajolinjatkin olivat erilaiset kuin tavallisesti. Ruuhkaanhan voi moottoripyörällä joko juuttua tai sitten puikkelehtia muun liikenteen välissä ja päästä autoilijoita vikkelämmin eteenpäin.

Tämänpäiväinen lounas syötiin buffet-ravintolassa, kuten eilinenkin, joten on syytä olettaa, että huomennakin virallinen punnitus antaa vähän masentavat lukemat meille molemmille.

lauantai 20. lokakuuta 2012

Ruut Sjöblom Tuusulan kunnanvaltuustoon

jormas: Tänään oli paino ensimmäisen kerran alle 91, tarkalleen ottaen 90,7 kg. Sen kunniaksi piti tietenkin syödä kunnolla, joten arvaan painon olevan huomenna 92 kilon paikkeilla.
Kelit ovat meitä tosiaan varsinkin viime viikon hemmotelleet. Vettä ei ole juuri satanut ja lämpö on keikkunut 30 molemmin puolin.

Eilen ja tänään täällä oli kunnallisvaalien äänestyspäivät. Paikkana suurinpiirtein Pattayan komein hotelli, jonne ei meikäläisellä ole varaa saati asiaa muuta kuin äänestämään. Siinä tarkoituksessa se on palvellut suomalaisia aiemminkin.

Vaikka olenkin aatemailmaltani Vihreä, sai tällä kertaa puoluesidonnaisuus kyytiä ja äänestimme päiviksen kanssa Ruut Sjöblomia, jonka olen tuntenut aivan pikkutytöstä saakka. Tuttu toki oli jo hänen isoisäkin, jonka niin sanotuilla vanhapiikasisaruksilla isäni oli firaapelirenkinä.
Ruut on teologian maisteri ja tekee parasta aikaa tohtorin väitöskirjaa. Kaikin tavoin sopiva ihminen ajamaa tuusulalaisten asiaa, sillä hänen juurensa ovat tukevasti kunnan maaperässä. Suvun hautakin taitaa olla niitä harvoja, jotka ovat Hyrylässä sijaitsevan kirkon pihamaalla.

Seuran kävijämäärä jatkaa kasvuaan ja hyvä niin. Mukaan on tullut myös uusia käsiä, jalkoja sekä aivoja, jotta varsinkaan ruuan eteen puurtävat eivät vallan näänny taakkansa alle.

Päiviksen kanssa aamuni on poikkeuksetta alkanut auringon nousun aikaan reippaan kymmenen kilometrin kävelylenkillä. Joka käytännössä tarkoittaa, että kun tämä parin kuukauden sessio on loppu, on tullut käveltyä reippaasti enemmän kuin Kivikylästä Keski-Suomaan ja takaisin.
Sen ansiosta on paino pudonnut ja kunto noussut. Joka taas on omiaan lisäämään elonpäiviä, sillä elämä on laiffii....

perjantai 19. lokakuuta 2012

Voiko Thaimaata ymmärtää?

päivis: Taisin joskus poimia Thaimaan-matkaoppaasta ajatuksen, että Thaimaata ei ulkopuolinen pysty ymmärtämään kuin pitkään täällä oleskelemalla ja kenties ei silloinkaan. Voin hyvin uskoa sen. On monia asioita, jotka eivät avaudu näkijälle tai kokijalle. Kielimuuri ei ainakaan yhtään auta asiaa.

Nauhoihin sidotut kukkakoristeet ovat osa
thaimaalaista uskonnon harjoittamista.
Koristeita näkee niin autojen peruutus-
peileissä, mopojen ohjaustangoissa tai
vaikka puihin kiinnitettyinä kuten tässä.
Thaimaalaisten uskonnollisuus on silmiinpistävää. Merkkejä siitä näkee melkein mihin tahansa silmänsä kääntää. Jonkinlaisia rukouspaikkoja on siellä täällä ja pieniä temppeleitä muistuttavia rakennelmia on ulko- ja sisätiloissa. Aina ei tarvita edes temppeliä. Buddhalle - tai pahoille hengille lepystystarkoituksessa - tuodaan ruokaa ja juomaa. Juoma on yleensä punaista Fantaa, mutta tässä välillä sitä ei näkynyt. Näin vain maitoa. Nyt punaiset Fanta-pullot ovat taas ilmestyneet rukouspaikoille. Yritin kerran Suomessa etsiä julkisilta paikoilta merkkejä kristinuskosta, mutta etsiminen tyrehtyi siihen, kun merkit tuntuivat olevan aika vähissä. Täällä siis Buddha-uskoisten asiat ovat aivan toisin. Varsinkin aamuvarhaisella katukuvassa runsain määrin näkyvät oranssipukuiset munkit vielä korostavat uskonnollisuuden läsnä oloa.

Ladyboyt ovat niin ikään ilmiö, jota ei oikein ymmärrä. Thaimaalaisille näyttää olevan aivan normaalia, että joistakin miespuolisista tulee ladyboy-henkilöitä. Naisen asuun pukeutuvia ja naismaisesti käyttäytyviä. En usko, että heitä edes hyljeksitään mitenkään, kuten meillä varmaan transsuja. Ladyboyt ovat esimerkiksi erilaisissa palveluammateissa siinä missä sukupuoleltaan selvästi miehet tai naiset. Ehkä herttaisin näkemäni ladyboy työskenteli moottoripyörien parissa liikkeessä, josta Jorma osti Phantomin.

Mutta ei kai tänne erityisesti ymmärtämään ole tultukaan. Mietin eilisen kuluttajapaneelin jälkeen, että miksi juuri Thaimaa. Yksi syy varmaan on, että täällä on niin paljon tuttuja asioita ja toisaalta sopiva annos eksotiikkaa. Olonsa on helppo tuntea kotoisaksi. Se kuluttajajuttu oli kansainvälisen markkinatutkimusfirman toteuttama ja ilmiselvästi Big C -nimisen kauppaketjun maksama tutkimushanke. Meitä oli kahdeksan pohjoismaalaista, joilta kyseltiin kaikenlaisia kokemuksia, mieltymyksiä ja toiveita, miten meitä voitaisiin täällä paremmin palvella. Minä mainitsin tuotteiksi, joita kaupoista ei kokemukseni mukaan saa, Juhla-Mokan ja Marseillen saippuan. Eli jos Juhla-Mokka ilmestyy Big C:n hyllylle, niin se on kyllä minun ansiotani.

torstai 18. lokakuuta 2012

Pattaya Suomi-Seura

jormas: Tänäänkin oli puuhapäivä ja heti aamusta kuljetin päivistä kaupungille, sillä hän osallistui johonkin kuluttajatutkimukseen, josta kertokoot itse, jos tarpeelliseksi näkee.

Myös seuran http://pattayasuomiseura.fi/ kotisivuja tuli päivän mittaan hieman päivittyä, sillä toiminta vilkastuu koko ajan. Uusia jäseniä tulee myös sen verran ripeästi, että se povaa hyvää ja vilkasta talvea Pattayalla ainakin suomalaisten keskuuteen.

Kuvan ottohetkellä on koiran kuolemasta nyt puolitoista
viikkoa. Enää sen kimpussa eivät viihtyneet madotkaan.
Myös tämän kauden ensimmäinen hallituksen kokous pidettiin, jossa olikin monenlaista pientä, mutta tärkeää päätettävää. Päätimme esimerkiksi koeluonteisesti julkaista netissä hallituksen kokouksen pöytäkirjat siltä osin, kun katsomme ne julkisiksi.
Väki nimittäin on täälläkin samanlaista kuin Suomessa, joka pahimmillaan tarkoittaa, että kaikki ne asiat, joista on vähänkin hajua, jotkut vääntävät mieleisekseen ja levittävät juoruina sinne tänne.
Ja vaikka sinne joukkoon laittaa tavalla tai toisella totuudenkin, ei se huhumyllyä pysäytä. Karavaani kuitenkin jatkaa kulkuaan ja me päätimme rekisteröidä Pattaya Suomi-Seuran myös Suomeen, ellei joku ole sitä jo tehnyt.

Päivän päätteeksi kävimme vielä pulahtamassa urheilukeskuksen altaalla, joka on kävely-, mutta myös oivan moottoripyörämatkan päässä. Siellä olikin altaallinen lapsia opettelemassa oikein valmentajien kanssa uimaan tosissaan ja kilpaa. Heitäkin oli mukava seurata.

keskiviikko 17. lokakuuta 2012

Thaimaa - uusavuttomien paratiisi

päivis: Thaimaassa ei tarvitsisi omistaa omia astioita, eikä edes ruokapöytää, saadakseen itsensä ja perheensä ruokittua. Valmiita ruoka-annoksia saa ostaa erilaisista katukeittiöistä ja liikkuvista kärryistä. Varsinkin thaimaalaiset näyttävät käyttävän tätä mahdollisuutta hyväkseen ja heti aamusta alkaen, jolloin ruokamyyjät lähtevät liikkeelle. Yksi moponsa sivuvaunusta myyden, toinen lava-auton lavalta. Silloin isäntä on yleensä kuskina ja todennäköisesti hänen rouvansa istuu lavalla keskellä soppakattiloita. Usein myyntiä vielä tehostetaan kovaäänisten avulla.

Täytyy tietysti tunnustaa, että olen nähnyt vain sen thaimaalaisen todellisuuden, jonka voi kokea turistialueilla. Muualla olen liikkunut vain läpikulkijan ominaisuudessa ja siinähän ei paikallista arkea paljonkaan pääse näkemään.

Hedelmiäkään ei tarvitse itse kuoria ja pilkkoa. Niitä voi
ostaa pakattuina. Valmispakkausten styrox-lautasista ja
muovikelmuista syntyy tosin harmillisen paljon jätettä
Tokihan ruokaa tehdään kotonakin, mutta oletukseni on, että keittiöihin ei panosteta tavallisissa huusholleissa samaan tapaan kuin vaikkapa falangien kansoittamissa condoissa. Meilläkin on aulakeittiöksi kutsumamme keittiö, joka käytännössä on vain tila, jonne olemme hankkineet pöytänä ja työtasona toimivan kaapin, pari baarijakkaraa, mikron, jenkkikaapin ja altaan päälle telineen, joka ajaa tiskikaapin virkaa.

Thaimaa on myös hedelmänsyöjien paratiisi. Pitää vain tietää mitä haluaa tai ainakin uskaltautua maistamaan. Useimmat hedelmät ovat meille nimeltä tuntemattomia, mutta sehän ei estä syömästä niitä. Sitä paitsi googlettamalla monille hedelmille löytyy ainakin jonkunkielinen nimi. Oma suosikkini, jota toistaiseksi olen Suomesta löytänyt vain Stockmannilta, ja sieltäkin kovaan hintaan, on dragon fruit. Haisuista duriania olen maistanut vain jäätelönä. Kokemus ei ole innostanut ostamaan itse hedelmää.

 

tiistai 16. lokakuuta 2012

Koh Larn

Jormaksen jalat, Koh Larnin ranta ja lähes koko päivis
jormas: Jo kerran oli paino alle 92 kg, tarkalleen 91,7 virallisessa punnituksessa. Punnitus tapahtuu Raittiiden rannan tai Hyrsylanmutkan Seven elevenin edessä, jossa yhden bahtin kolikoilla toimiva vaaka on. Tänä aamuna paino oli kuitenkin 92,5, joten "en tiiä, mutta vaikeeta on" sanoi aikoinaan kohtalainen kaverini "Kettu" Kari Virtanen Jyväskylästä ja minä.Tämän aamun äijäporukkaan oli ilmestynyt päiviksen lisäksi toinenkin nainen, Hannele Vantaalta, joka kuitenkin hipsi niis sanotuissa etujoukoissa, sillä me suunnistimme lähisaarelle Koh Larnille päiväksi.
Sinne päästään reippaan puolen tunnin lauttamatkan siivittämänä. Vesi saarella on Pattayan rantoihin verrattuna kristallinkirkasta ja pohjankin näkee, varsinkin hyvillä vesillä monen metrin syvyyteen.
Tekemistä uimisen ja rantadivaaneilla istumisen lisäksi ei saarella juuri ole, mutta reippaassa 30 asteen kelissä ei paljon muuta kaipaakaan. Siis kaikin tavoin mukava paikka lähellä mannerta. Joskin kallis, sillä kaikki siellä maksaa vähintään tuplat.

Kun meillä on vuokrasuhteeseemme liittyvän hotellin uima-altaan remontti aina vaan kesken, olemme myös jatkaneet meitä vauraampien ihmisten uima-altaiden käyttöoikeuksien keräilyä, sillä vedessä on kiva ......Eilinen kierros  toi saaliiksi yhden,arvatenkin ainakin jollakin tavalla kunnallisen altaan.
Se sijaitsee aivan käyttämämme tenniskentän vieressä, joten altaaseen on mukavan matsin jälkeen pulahtaa. Myös matka Thaikodistamme kyseiseen urheilukeskukseen on kävelymatkan päässä, joten siihenkin harrastukseen vesi on oiva lisämauste.

maanantai 15. lokakuuta 2012

Äijien kanssa lenkillä

päivis: Aamulenkit ovat kuuluneet Jorman thaikkuohjelmaan ja nyt myös näköjään minun. Suunnilleen viikko sitten Jorma sai minut houkuteltua mukaansa lenkille, jonka teimme omia aikojamme ja reittejämme kaksistaan. Nyt on arki tullut siihenkin asiaan ja lenkille lähdetään äijäporukalla.

Tänään olimme jo kello 6.20 Ranen parkkipaikalla, josta siirryimme kohtauspaikalle ns. Hyrsylän mutkaan, Jomtien Beach Roadin varteen. Kuten eilenkin, kävely suuntautui kohti Buddhavuorta. Eilinen lenkki siellä oli oikein mukava, sillä vuorella on mahdollisuus kiertää yli kilometrin lenkki reittiä, jossa ei kulje moottoriajoneuvoja. Yleensähän täällä joutuu liikkumaan autojen ja mopojen jaloissa, sillä jalkakäytävät usein puuttuvat tai niiltä joutuu vähän väliä hyppäämään autotielle. Milloin edessä makaavaa koiraa tai vaikka maassa lojuvia sähkökaapeleita kiertääkseen.

Aamuinen Pattaya, tai paremminkin Jomtien, on kannattanut oppia kokemaan, Yleensähän aamut täällä ovat alkaneet auringon nousun jälkeen parvekkeella istuskelemalla. Siitäkin vähän näkee päivän alun tohinoita, mutta ei ollenkaan samalla tapaa kuin katutasolta. Kiva on ollut huomata muun muassa se, miten paljon täällä on kanoja ja kukkoja. Ja kaikki tepastelevat vapaina.

Vähän ajattelin, että tänään mennään tietä, joka nousee korkeammalle kuin eilen. Onnekseni emme menneet sinne. Ylämäkikävely ei oikein ole mielilajini. Käännyimme kuitenkin takaisin ennen jyrkkiä mäkiä, sillä tarkoitus oli lähteä läheiselle Koh Larnin saarta. Saarireissusta ei sitten tullut mitään, kun sade tuli väliin ja jäimme virumaan vain Ranen altaalle.
Ranen altaalla kukkii plumerioita.
Jorma huomautteli ensimmäisillä lenkeillämme, että loppumatkasta alan aina hyytyä. Nyt olen pysynyt vähän paremmin äijienkin vauhdissa, yleensä kuitenkin porukan viimeisenä. Jorma onkin kertonut virallisesta punnituksesta, jota itsekin olen alkanut harrastaa. Päinvastoin kuin Jormalla, painoni ei kuitenkaan ole julkinen, eikä edes puolijulkinen. Sen verran voin sanoa, että paino on pudonnut näiden aamulenkkien aikana lähes kilon. Varaa on pudota vielä paljon lisää.

sunnuntai 14. lokakuuta 2012

Vain örveltäjillekö?

jormas: Myös minä äimistelin päiviksen eilisessä blogissa esiin nostamaa, suomalaisen tai -laisten tekemään kaupallista julkaisua, joka ilmaisjakeluna lienee riippuvainen mainostajista. Aviisi tekee töitä näemmä olan takaa sen eteen, että Pattaya säilyisikin suomalaisten osalta erilaisten alamittaisten miesörveltäjien temmellyskenttänä. Se ei minulle yön ja aamupäivän pohtimisen jälkeenkään auennut, kuinka se olisi mainostajien etu. Jää maku, että niin naiset, miehet kuin lapsetkin, jotka etsivät lomakohteesta jotain muuta kuin naisten jalkojenväliä ja päätä täyteen enemmän tai vähemmän kirpeällä viinalla, peloteltaisiin mahdollisimman kauas.

Ei sovi kuin toivoa, että mainostajat äänestäisivät lompakollaan ja etsisivät hieman monipuolisemmat mainosväylät tarjota palveluitaan, sillä baht on sama lapsen, äidin tai isän maksamana.
Pattaya on nimittäin muun muassa venäläisten osalta mitä suuremmassa määrin perhelomakohde, jossa viihtyvät myös lapset.
Aivan erityisesti nostan kunnioituksesta hattua niille suomalaisnaisille, jotka ennakkoluulottomasti tulevat Pattayan rannoille ja auringon alle.
Päivista kannustan kovasti ilmaisemaan mielipiteensä palstatilaa samaisesta lehdestä pyytämällä. Jos siis kyseisen julkaisun toimituksella on selkärankaa julkaista vastine.

Tänään on tarkoitus kaivaa tennismaila ja muut aiheeseen liittyvät varusteet esiin ja mennä paikalliselle, ilmaiselle tenniskentälle antamaan palloille ja vastapelaajille kyytiä.
Samalla reisulla ajattelen liittyä paikalliseen uimaseuraan maksamalla noin 50 sentin jäsenmaksun. Heidän altaansa, jonka käytön jäsenmaksulla saa, sijaitsee kymmenen metrin päässä tenniskentästä. Toki tietojeni mukaan altaalle voi mennä muutenkin muutaman kolikon maksua vastaan, mutta olisihan se rehvakasta olla tällä uimataidolla uimaseuran jäsen.

Mutta kotimaahankin liittyvien asioiden parissa puuhataaan. Konttikoti on kohdannut yhteistyöhön liittyviä vastamäkiä, joita osaltani yritämme täältäkin käsin siloitella.
Mitään sellaista, joka vaarantaisi Merikonttikotimme, Duokodin valmistumisen, ei silti ole näköpiirissämme.

Jos olen tässä osoitteessa kirjolla yli puoli vuotta, lemppaa
Kela minut kuutamolle suomalaisesta sosiaaliturvasta.
Kaikki vaikuttaa kuitenkin kaikkeen, sanoi joku ja jossain määrin sanonta pitää myös paikkansa. Meillä nimittäin on Matkakodillemme montakin visiota ja tulevaisuuden näköalaa sen jälkeen, kun se lakkaa olemasta vakituinen kotimme Jokilaaksossa. Siis vaikka se on kotimme, ei Suomen viranomaiset hyväksy sitä asunnoksi. Siitä seuraa, että olemme Tuusulassa virallisesti vailla vakinaista asuntoa. Vanhan lain mukaan olisimme irtolaisia, joka jo sinällään oli rangaistava teko.

Viime kesänä ostimme osuuden Meriteijosta lähes 800 hehtaarin vesialueeseen, joka onkin osoittautunut huomattavasti helppohoitoisemmaksi kannaltamme katsottuna kuin vastaavan kokoinen maaalue.
Olemme siitä eteenpäin tutkaimet aktiivisina etsineet kyseisen alueen rantamilta maapalasta, jossa voisimme Matkakotimme kanssa olla yön ja päivän tai muutaman silloin, kun tähtien asento on meille siihen suotuisi. Nyt saattaa sellaista maata olla kiikarissa, joten asiaan palaamme blogissakin tulee siitä totta tai ei.

lauantai 13. lokakuuta 2012

Arkielämää Pattayalla

päivis: Maltilla suhtautumisen sijaan sain taas syyn vähän hiilestyä, kun paikallisen suomalaislehden ilmaisnumeroon oli imestynyt öykkärimäinen toimituspäällikkö, varsinainen besservisseri. Miekkonen linjaa lehdykän julkaisuksi, joka ei ole mikään Vartiotorni. Sitä ei olisi tarvinnut mitenkään alleviivata, sillä aviisi muistuttaa lähinnä Alibi-nimistä roskalehteä.

Kirjoittelija ilmeisesti arvelee, että lukijat eli Pattayalla aikaansa viettävät suomalaiset ovat yksinomaan miehiä ja miehistäkin ainoastaan niitä, jotka keskittyvät vain ryyppäämiseen ja thaikkunaisten jahtaamiseen. Sen verran paljon jutut sivuavat lisäksi poliisiputkaan ja vankilaan joutumista, että ilmeisesti oletus on, että lukijakunta koostuu myös väkivaltaisiin tilanteisiin - ilman omaa syytään tietysti - ajautuvista.

Minulle, meille ja uskoakseni suurimmalle osalle niistä, joita täällä tunnen, Pattaya on aivan jotain muuta kuin millaiseksi lehti Pattayan kuvaa. Lehteä lukemalla jää käsitykseen, ettei täällä ole juuri muuta kuin yöelämää. Toki lukijalle annetaan myös hyvät vinkit seuraavan päivän krapulasta selviytymiseen.

Tällä reissulla olen aika hyvin omaksunut Jorman tavan olla. Aamulla herätään kun päivä alkaa valjeta. Kelloa siihen ei tarvita. Auringon laskettua päivä päättyy tietokoneen äärelle ja sen jälkeen kirjan lukemiseen. Sitä jatkuu niin pitkälle, kunnes uni tulee silmään. Tylsää varmaan humalahakuisen Pattayan suomalainen -lehden kirjoittelijan mielestä.

Olen nyt osallistunut myös aamulenkeille. Ne ovat melkeinpä parasta, jota täältä saa ilmaiseksi. Lämmön, auringon ja ystävällisten ihmisten lisäksi. Ylipäätään aamuvarhaisella lenkkeileviä täällä on paljon, mutta siitähän ei tiedä mitään se, joka palvoo yöelämää ja yksinkertaisuudessaan kuvittelee muidenkin tekevän niin. Kun kävelemme pitkin Jomtien rantatietä tai Jomtien kakkostietä, pääsee hyvin näkemään, miten paikallisten ihmisten päivä täällä lähtee käyntiin. Aika monella se tarkoittaa elämää, jossa turistit ovat jotenkin läsnä. Kalastajat tuovat rantaan aamun saaliitaan ja niistä ruokaa valmistavat ja myyvät tulevat ostoksille. Thaimaalaisethan itsekin ostavat ruokansa valmiina katukeittiöistä ja kärryistä, joten pelkkää turistibisnestä aamuihin valmistautuminen ei ole. Eikä sitä ole edes rantatuolien asettelu ja päivänvarjojen avaaminen: myös thaimaalaiset viettävät mielellään aikaa rannnalla.

Jos itse tekisin lehteä suomalaislukijoille, kirjoittaisin esimerkiksi attikkeleita hedelmistä, joita voi ostaa toreilta, kärryistä katujen varsilta ja muista kuin Seven Eleveneistä tai Family Marteista. Ne ovat pieniä kauppoja, joissa ei muitakaan tuoretuotteita myydä. Vaikka meillä jo aika hyvin tunnetaan kotimaassakin eksoottiset hedelmät, täällä ne ovat aivan tavallista syötävää ja tietysti huomattavan paljon halvempia. Oma hedelmäosaamiseni on hyvin rajallinen, mutta uskon, että moni muukin olisi kiinnostunut tietämään niistä enemmän. Ja tietysti myös uskaltautuisivat maistelemaan niitä, jos joku vaikka kuvailisi hedelmien makua. Joidenkin hedelmien kuoriminenkin on ihan oma taitolajinsa.

Suuret kauppaliikkeet tai markkinat eivät suomenkielisessä ilmaisjakelulehdessä ilmoittele, mutta silti kertoisin myös niistä. Shoppailu kiinnostaa miehiäkin, tiedän. Ja täällähän on yltäkylläiset erilaisten teknisten laitteiden markkinat.Kuten myös kirjoittaisin juttuja hieronnasta, jota täällä saa edulliseen hintaan ja monella eri tavalla, rannalla tai pienissä liikkeissä. Valistaisin ehkä, miten turistin silmä voisi harjaantua valitsemaan hyvän hierojan. Ja siitäkin kertoisin, että täältä voi saada näöntarkastuksen ja uudet lasit tunnissa. Ei siis viikkojen päästä, kuten Suomessa.


Kuvan munkki pirskotti vettä ja rukoili sitä haluavien kanssa
Bangkokissa. Pattayalla munkit kulkevat ihmisten keskellä
paljain jaloin, mutta tehtävä lienee samanlainen.
Tekisin paljon tutkivaa journalismia, ettei tarvitsisi esittää hatusta vedettyjä väittämiä. Pattayan lukuisat koirat, kissat ja ihmisten parissa elävät linnut ansaitsisivat joka lehdessä omat tarinansa. Kirjoittaisin siitä, mikä täällä on hyvää ja miksi joitakin asioita on syyttä välttää. Kertoisin, miten yksin matkustava, mutta kotimaan kieltä kaipaava, voi löytää täältä toisia maanmiehiään ja -naisiaan ja tuntea elämänsä elämisen arvoiseksi.

Thaimaassa uskonto tai ehkä paremminkin buddhalainen elämäntapa on kaikkialla läsnä. Ilmaisjakelulehdeltä sen ymmärtämistä ei kannata edes odottaa, mutta vähän sitäkin varmaan voisi lukijoille yrittää avata. Jos nimittäin lehden tekijöillä on halu palvella lukijoita sen sijaan, että ensimmäisenä on mielessä oman itsensä hauskuuttaminen ala-arvoisilla tarinoilla.

perjantai 12. lokakuuta 2012

Koiran entistä ja nykyistä eiämää

jormas: Pitkästä aikaa olimme saaneet blogiin kommentin. Anonyymi oli kommentoinut "Tarvitseeko Teemu palokuntaa" kirjoitusta laittamalle sinne muun muassa Ylen arkistoon linkin, jonka takaa löytyi Hannu Karpon juttu Hyrylän hävittäjistä. Joten kiitos kommentaattorille ja minulta kehotus katsoa kyseinen pätkä, jos on intohimoja kuorma-autoiluun tai muuta mielenkiintoa tai ylipäätään Hyrylän eli Skavabölen menneisiin asioihin. Skavaböle siksi. että herrat Aki ta Turo tekivät aikoinaan katsomisen arvoisen elokuvan "Skavabölen pojat".

Kuten päivis eilen kirjoitti, on täällä Pattayalla ja varmasti koko Thaimaassa maltti valttia ja varsinkaan thaimaalaisille ei pinnaansa kannata polttaa. Mutta toisin kuin päivis väittää, minulle kelpaa niin paikallinen kuin muukin apu, mutta asiat haluan hoitaa itse, koska siten opin parhaiten. Kyse ei meillä eilen kuitenkaan ollut ainakaan kokonaan vakuutusasioista, vaan vuosittain uusittavasta veromerkistä. Sen noudamme tänään.
Vakuutusasiallekin on tietty tehtävä jotain, sillä eihän se niin voi olla, että joku olisi maksanut niin sanotun kaskon pyöräämme vuodesta toiseen. Ja pakollinen liikennevakuutuskin lienee olemassa, joka kai sekin pitäisi vuosittain maksaa. Mutta asioilla on taipumus selvitä, joten me luotamme vilpittömään ja rehtiin mieleen hoitaa asiat siten, kuten kuuluukin.

Sellaistakin on tullut täällä pohdittua, sillä vaikka uskon, että vaikka kaksi apinaa, eri sukupuolta molemmat, pannaan samaan häkkiin miljoonaksi vuodeksi, niin ei sieltä ajankaan saatossa tule toista jormasta. Joten omasta käsityksestäni evoluutiosta puuttuu melkoisen kokoinen palanen edelleen.
Sen sijaan uskon ihmisellä olevan apinaa suurempi tarve sorkkia elämän luontaista kulkua vaikkapa mainitsemaani evoluutiota sorkkien.

Jokunen päivä sitten blogiin kuvaamani entien koira
on nyt tämän näköinen
Lienee tieteellisestikin todistettu, että koira polveutuu sudesta. Joten melkoisen monta väliintuloa on viisaan ihmisen tarvinnut tehdä saadakseen ajan kanssa aikaan perhoskoiran, dalmatialaisen, Suomen ajokoiran ja ties vaikka mitä. On pitkäkarvaista ja karvatonta koiraa, on tylppänokkaista ja pitkäkuonoista ja niin edelleen.
Tämän ihmisen räpeltämä evoluutio on saanut sivistyneen nimen. Sitä kutsutaan rodun- ja koiranjalostukseksi. Näin on saatu aikaan homekoiria, rauniokoiria, huumekoiria, seurakoiria, vähemmän seurakoiria, sotakoiria, agilitykoiria ja koiria vailla mitään ihmisen asettamaa tarkoitusta tai tavoitetta. Täällä pääsääntöisesti koirat ovat ja elävät ollakseen vain koiria.

torstai 11. lokakuuta 2012

Pitää säilyttää maltti

päivis: Parikin kertaa olemme aivan lähipäivinä kuulleet toteamuksen, että Thaimaassa, tai ehkä ylipäätään vieraalla kielialueella, pitää säilyttää malttinsa, jos joku asia ei kieli- tai muiden ongelmien takia tunnu onnistuvan. Erityisen huonoja malttamaan kuuluvat olevan venäläiset, jotka eivät juurikaan osaa englantia ja arjen ongelmatilanteissa ovat sitä mieltä, että vika on heitä palvelevassa thaikussa, jonka pitäisi osata venäjää. Thaikku saattaa osata kyllä englantia. Malttinsa menettänyt kuulemma useimmiten korottaa ääntään jopa huudoksi asti.

Jorma on omaksunut asenteen, että täällä Thaimaassa ei juurikaan tarvita ns. paikallisia asiantuntijoita, jos joku asia on hoidettava. Eilen ja tänään hoidimme esimerkiksi moottoripyörän vakuutusasiaa. Eilisessä vakuutusyhtiössä ilmeni, että osin vakuutus on voimassa, mutta osa siitä on mennyt vanhaksi ja siitä erääntynyt maksu pitää käydä maksamassa paikassa se ja se. Vakuutusvirkailija tarjosi mahdollisuutta jättää noin 100 bahtia maksava asia palvelufirman hoidettavaksi, jolloin lisälaskua tulisi arviolta 400 bahtia. Kyse ei ole suurista summista, mutta Jorma oletti muistavansa missä maksun voi käydä hoitamassa. Päätimme luottaa malttiin tässäkin asiassa.

Olemme yrittäneet opetella maltin säilyttämistä hankaliltakin tuntuvissa
tilanteissa. Jorma on siinä minua taitavampi.
Tänään ajelimme tietyn sillan lähelle, jossa kyseinen toimisto sijaitsee. Kiersimme Sukhumvithin vilkasliikenteistä väylää muutamaan kertaan, mutta paikkaa ei löytynyt. Jossain lähistön vakuutusyhtiössä neuvottiin myös turvautumaan toisten apuun. Jorma ei siihen taipunut ja aikansa käveltyään löysi oikean paikan. Saman jossa oli asioinut joskus vuosi tai pari sitten. Maksu oli 150 bahtia ja kehotus palata seuraavana päivänä hakemaan moottoripyörään kiinnitettävä läpyskä, joka todistaa, että liikennevakuutus on taas voimassa.

Tänään jouduin soittamaan Pattaya Suomi-Seuran asioissa thaimaalaisnaiselle, joka puhuu varsin hyvää englantia. Täytyy myöntää, että jouduin pinnistelemään malttaakseni kuunnella tai paremminkin ymmärtääkseni, mitä hän sanoi. Onneksi pääsin luikahtamaan ongelmasta pyytämällä naista lähettämään sähköpostitse sen, mitä hän tarkalleen tarkoitti. Siunattu sähköposti.

keskiviikko 10. lokakuuta 2012

Koiran elämää

jormas: Paino 92,3 kg ja se on vähemmän kuin vuoteen. Hyvä jormas!
Kävin mielenkiinnosta katsomassa tilastoja, joista näen kuinka monta kävijää on milläkin sivulla. Kävijöiden nimiä ynnä muita tietoja ei sieltä minullekaan heru. Yli puolet enemmän kuin mitään muuta on viime päivinä käyty kurkkaamassa sivua tai blogia, jonka otsikko on "Kiinnostaisiko kunnon pano?" Mielenkiintoista omalla tavallaan.

Aiheeseen liittyy täällä Pattayallakin varsinkin jätkäporukoissa, joissa minäkin liikun, keskustelut. Yleinen solvaamisen aihe on thaimaalaisten laiskuus ja tyhmyys sekä venäläisten röyhkeys. Minun kuullen ei aiheista aina keskustella, ei varsinkaan tyhmyydestä.Olen nimittäin jonkun kerran sangen pontevasti kertonut oman mielipiteeni ja kysynyt, että minkä tasoisia teidän mielestänne pitäisi thaimaalaisten olla älykkyysosamäärältään niille miehille, joiden omissa jutuissa kolmeneljäsosaa on vyötärön alapuolisista asioista?
En kuitenkaan tee siitä suomalaisen miehen stereotypiaa, sillä ehkä se kertoo tosiaan vaan siitä minkälaisten asioiden perässä moni miespuolinen suomalainen tänne tulee ja juoksee. Vaan ei kaikki, mutta aika vähän kuulee puhuttavan siitä, että puolen tunnin ajomatkan päässä on varmasti toistakymmentä täysmittaista golfkenttää.

Koirat täällä viettävät kirpuistaan huolimatta ja niiden kanssa mielestäni onnellisempaa elämää kuin Suomessa. Thaimaalainen huolehtii koiristaan ja kissoistaan varmasti yhtä hyvin kuin suomalainenkin ja eläimen kannalta ekstrana tai ehkäpä peräti pääasiana tulee vapaus. Mutta vapaus niin tyttö- kuin poikakoirillakin saa aikaan sen, että pennut ovat aivan satavarmasti rotujen koiria, sillä niin käy, vaikka isukki- tai äiteekoira sattuisi olemaan rotukoirakin.
Vapaus tuo myös vaaroja ja niiden myötä monelle koiran lisäksi omistajalle murheita. Täällä näkeekin melko tavalla kolmejalkaisia koiria. Vapaus tuo joskus myös  äkkinäisen kuoleman, josta tämänkertainen blogikuvakin kertoo.

Falangit, siis turistit kertovat mukavan ristiriitaisesta suhtautumisesta koiraepisoideihin. Jos jostakin syystä koira puree täällä turistia, ei koiralle varmasti löydy mistään omistajaa. Vaan entäpä, kun falangi tai farangi ajaa sitten koiran päälle? Silloin vähän joka puolelta ilmestyy koiralle omistajia 3000 bahtin korvausvaatimuksineen.

tiistai 9. lokakuuta 2012

Hyötykäyttöä

päivis: Thaimaassa ei voi olla huomaamatta, että sillä, joka jonkun mielestä on täysin turhaksi jäänyt tavara tai suorastaan jäte, voi vielä olla suuri jatkokäyttö jonkun toisen mielestä. En tiedä, miten kertakäyttöjuomapuollot, joita täällä tyhjenee päivittäin tolkuton määrä, jatkojalostetaan, mutta niin vain niitäkin jotkut keräävät ja jopa maksavat tyhjistä pulloista esimerkiksi ravintoloitsijoille. Aikaisemmalta Thaimaan-matkalta muistan myös vanhan naisen, joka keräsi pulloja suuriin säkkeihin ja raahasi niitä jonnekin tuntemattomaan paikkaan. Meille tuttua pullojen palautusjärjestelmää täällä ei kuitenkaan ole.

Bangkokin reissulla näin suurehkon aaltopellistä kyhätyn talon, jonka seinän taatusti joka ikinen pellin palanen oli haettu yksi sieltä ja toinen täältä.Vaikka täällä on niin paljon kaunista ja hienoja rakennuksia, jossain menee raja, jossa esteettisillä seikoilla ei ole enää mitään merkitystä. Peltihökkelit ovat yksi esimerkki siitä. Myöskään kaikki meidän kotikatumme varren talot eivät ole kovin kauniita. Täällähän usein on niin kuin tässä meillä, että neljä päällekkäistä kerrosta muodostaa yhden yksikön, ikään kuin rapun. Niiden ulkomuotoa sitten muokataan miten kukin lystää ja mihin varat antavat myöten. Naapureilla voi olla keskenään aivan erinäköiset talojen fasadit.


Enpä olisi osannut ajatellakaan, miten paljon uusiokäyttöä
reppujen yksittäisistä osista saa irti.
 Bangkokissa näin myös yhden tavan kierrättää. Kyseinen yrittäjä, jonka olisin kovin mielelläni nähnyt työssään, ei ollut paikalla, mutta jonkinlaisen käsityksen hänen kierrätysideastaan saattoi saada. Pystytolppaan oli kiinnitetty melkoinen määrä erilaisia repun osia. Oli monenlaisia solkia ja olka- sekä muita hihnoja. Ehkä oli jokunen muunkin laukun osa. Ensivaikutelma antoi kuitenkin käsityksen, että tolppa pullotti reppuihin kuuluvia osia. Oletettavasti asiakas, jolta omasta repustaan on joku paikka pettänyt, voi kääntyä tuon käsityöläisen puoleen ja yhdessä sitten etsitään sopiva osa, jonka reppusuutari luultavasti myös kiinnittää asiakkaan laukkuun. Katujen varsilla oli varsinkin Bangkokissa paljon poljettavia Singereitä, joilla ommeltiin jos jonkinlaisia vaatekappaleita. Kai sinne joukkoon joku suutarien käyttämä ompelukonekin mahtuu.

maanantai 8. lokakuuta 2012

Kiinnostaisiko kunnon pano?

jormas: "Viikonetu toimittaa sinulle viikon kuumimmat edut sähköpostiisi. Sait tämän etukirjeen, koska olet liittynyt viikonetu.com sivuilla tai yhteistyökumppaniemme järjestämissä kilpailuissa vastaanottajaksemme."
Netti on siis ihmeellinen ja yhä ihmeellisemmäksi se käy. Jos osallistun johonkin kilpailuun, jossa voi olla vaikkapa Turkin matka palkintona, niin en voita (oletan kokemuksesta) Turkin matkaa, mutta joku muu yritys saa sieltä yhteistyökumppanina korvausta vastaan osoitetietoni ja tarjoaa vaikkapa otsikon mukaista palvelua. Minä en siitä hernettä nenääni vedä, mutta joku muu voisi vetääkin.

Käsitykseni on, että mitä erilaisempia osoitteistoja ja tietorekistereitä voi ostaa monestakin paikasta.
Otanpa esimerkin yllä olevan kirjoitukseni innoittamana. Jos ja kun joku ostaa täällä Pattayalla vaikkapa Lotuksen tavaratalosta luotto- tai pankkikortillaan kondomeja, jää ostoksesta tieto myyjälle kondomimäärineen ja -merkkeineen.
Jos taas joku ostaa vaikkapa Vuokkoset-kuukautissuojia (en edes tiedä onko sen merkkisiä). Riihikallion R-kioskista, jää siitäkin vastaavat tiedot myyjälle, jotka hän sitten voi myydä tai tehdä sopimuksen jonkun kanssa, joka tietoja myy. Ja kun meillä on täällä Pattayallakin osoite, joku tietää, että siinä ja siinä osoitteessa käytetään niitä ja niitä tuotteita.

Ja kun annamme mielikuvituksen juosta, ymmärrämme, että seulotut markkinoinnin kohderyhmätiedot ovat rahanarvoita tavaraa. Kun meillä Suomessa on Smart (Martti osa-auto), niin jossakin on tieto kaikista Suomessa ja tietenkin koko maailmassa rekisteroidyistä Smarteista, joille voi kohdennetusti kaupata vaikkapa yksiistuinsuojia.

Viikonloppuna olimme tosiaan Bangkokissa, jonne menimme lähes 200 kilometrin matkan ilmastoidussa pikkubussissa noin 5 euron hinnalla. Isossa, kymmenen miljoonan asukkaan kaupungissa päätimme olla vielä toisenkin yön käveltyämme pitkin katuja vähän muitakin myös sellaisilla alueilla, joilla ei turisteja näy eikä kai olisi suotavaa edes niille mennä. Bangkokin kaupungin läpi kulkevalla vesibussilla menimme myös kymmenen aseman tai laiturin verran.

Toisen yön vietimme aivan kauppakeskuskeskittymän ytimessä opiskelijoille tai nuorille tarkoitetussa hotellissa. Hinta oli kohtuullinen ja nuoret näyttivät olevan otettuja myönteisestä palautteestamme ja ehkäpä siitäkin, kun kaltaisemme seniorit kurkistivat heidän elämäänsä asumalla yön pelkistetyn modernissa hotellissa Lub.d.  Heidän käyntikortissaan luki yhteystietojen lisäksi: "JOKAINEN LÄHTEE YSTÄVÄNÄ". Skytrainin niin sanottu hotellin asema taisi olla National Stadium tai ainakin siellä oli kyseinen kisakeskus.

Pattaya on Budha-vuorelta katsottuna kaunis kaupunki
Pattayaa kohti lähdimme taas ilmojen kautta tai ainakin parinkymmenen metrin korkeudessa kiskoilla kulkevilla ajoneuvoilla, jos junia voi ajoneuvoiksi sanoa. Joka tapauksessa suuntasimme lentokentälle ja sieltä sitten linja-autolla Thai-kotiimme Jomtielle.

Reissu kaikkiaan oli oikein myönteinen kokemus ja nyt meillä on hallussa jakaa tietoa vaikka muille, kuinka Thaimaan suurimpaan kaupunkiin voi tutustua kohtuuhinnalla ilman turisti- ynnä muita oppaita.

sunnuntai 7. lokakuuta 2012

Närästystä monestakin asiasta

päivis: En tiedä, mitä Jorma on eilisessä blogissaan kirjoittanut, sillä teknisistä syistä teksti ei ole vielä sivulla, kun tätä kirjoitan. Otsikossa mainitaan kuitenkin mainosnärästys. Ihmisiä närästävät monet asiat ja suuri osa niistä varmaan voisi suopeammalla elämänasenteella olla aiheuttamatta närästystä. Voimavarojaan voisi hyvinkin käyttää todellisiin asioihin ja oikeiden ongelmien korjaamiseen.

Minua on aina närästänyt ihmisten eriarvoisuus. Siis äärimmilleen viedyt elämän erilaiset eväät ja mahdollisuudet elää ihmisarvoista arkea. Täällä Thaimaassa ihmisten eriarvoisuus näkyy räikeällä tavalla, kun vain viitsii ympärilleen katsoa. Köyhyys on käsin kosketeltavaa, vaikka ihmisten naamalta sitä ei juurikaan voi lukea.

Teimme viikonloppumatkan Bangkokiin, jossa näkyi enemmän asunnottomia kuin täällä kotipuolessa Pattayalla. Täällä ei kai asunnottomaksi voi laskea ihmistä, joka asuu peltihökkelissä, jossa sentään on seinät, joidenka suojiin voi maallisen omaisuutensa jättää ja olla sateelta suojassa. Peltiasumuksia on enemmän kuin niitä maan tasalta voi silmin havaita. Joskus olen päässyt kiipeämään korkeiden talojen ylimpiin kerroksiin, joista pensaikoiden suojiin kyhätyt asumukset näkyvät paremmin.


Moni Thaimaan asunnoton elää siltojen alla. Tämä koditon sen sijaan oli kyhännyt
itselleen asumuksen yhdelle Bangkokin halki virtaavan joen laivalaitureista.
Bangkokissa asunnottomat olivat näkyvillä ja ihmetellä tietysti pitää, miten näinkin vauraassa maassa osa kansasta voi elää niin suuressa kurjuudessa. Joskus tätä on ennenkin pohdittu ja todettu, että luultavasti asialle yritettäisiin tehdä jotain, jos talvet olisivat niin kuin meillä Suomessa. Kylmyyteen paleltuvat asunnottomat ovat asia, jota mikään valtio ei halua ottaa vastuulleen.

perjantai 5. lokakuuta 2012

Mainosnärästystä


jormas: päivis kirjoitti ansiokkaasti jostakin porukasta, jota närästää mainokset. Vaan mistäpä löytyisi asia, joka olisi kaikien hyväksyttävissä? Ei mistään, uskallan väittää.
Kun joku meistä asuu urbaanissa ympäristössä, kuuluu siihen kaupunkimaisuus ja sen metkut myös mainoksineen. Ketä se närästää, hänelle suosittelen menolippua hieman harvempaan asutuille seuduille.
Esimerkiksi Norjan rajalta, Suomen puolelta löytyisi Lapin perukoilta Munnikurkkion käytöstä poistettu rajavartioasema.
Tähän voisi laittaa närästysmainoksen
Menisi mainoksista itseensä ottaneilla joku tovi ensimmäisenkin mainoksen löytämiseen, sillä lähimpään naapuriin ilman teitä on reippaat 50 kilometriä.
En siis jaksa minäkään päiviksen tapaan ymmärtää heitä, joiden on vastustettava jotain, jos ei muustatat, niin vastustamisen ilosta.

Ensi yön vietämme Bangkokin ytimessa, Swiss Park-hotellin ylimmän kerroksen (18.) sviitissä, joka on lisäksi kulmahuoneisto, joten mainoksia riittää vaikka muille jaettavaksi, kun vaan koko seinän korkuisista ikkunoista katsoo.

torstai 4. lokakuuta 2012

Mainoksille altistuminen

päivis: Syyskuun puolella kuuntelin autoradiosta ohjelmaa, jossa joku haastateltava purki tuskaansa siitä, että hän ja kaltaisensa altistuvat mainoksille. Porukka on ymmärrykseni mukaan löytänyt toisensa ja yhdessä tuumin tämä samanhenkisten edustaja pääsi radiokanavalla vaatimaan, että Helsingistä pitäisi kokonaan poistaa julkisilla paikoilla olevat mainokset. Firmojen nimet saisivat sentään näkyä rakennusten ulkopuolella, sen verran armoa kylttikauhuiset yrittäjille antaisivat. Vedottiin Venetsiaan, jossa mainoksia ei ole. Muistini mukaan kyllä on, mutta saattaahan siellä olla alueita, joihin mainokset vain eivät istu tai sitten ne tosiaan ovat kiellettyjä.

Aamulenkkini varrelle ei kovin räikeää
esimerkkiä mainossaasteesta nyt sattunut.
Haastateltu saivartelija se taisi myös lausua ääneen tämän ikuisen virren vähäpukeisista naisista, joita kadulla kulkija saattaa mainoksissa joutua katselemaan. Niitä varmaan joskus on, mutta en kyllä muista, että senkään lajin mainokset olisivat yleensä jotenkin mauttomia. Onhan se kuitenkin niin lutusta, kun joku mainoksille tahtomattaan altistunut muistaa olla huolissaan vähäpukeisista naisista.

Radio-ohjelman pätkä ei herättänyt oikeastaan muuta ajatusta kuin että joillakin on ehkä vähän liian kanssa ylimääräistä aikaa. Olen sen verran maailmalla kulkenut, että Suomessa mainosten määrä ei edes ole mitenkään silmiinpistävä. Paitsi tietysti noiden mainossaasteesta kärsivien mielestä. Täällä Thaimaassa mainosten määrä on silmiin pistävä, jos niin haluaa ajatella. Tai mainoksista voi ajatella niinkin, että ne vain kuuluvat asiaan. Monet mainostaulut ovat ainakin niin suuria, että sellaisia tuskin Helsingissäkään koskaan tullaan näkemään, saatika jossain muussa Suomen kaupungissa.

keskiviikko 3. lokakuuta 2012

Varkaita lienee joka maassa

jormas: Tälle päivälle olin suunnitellut mielestäni mukavan kirjoituksen. Ajattelin nimittäin kirjoittaa osaomistushevosestani Jessestä ja valkoisesta Cadillacista. Tarina kuitenkin siirtyy, sillä yö toi mukanaan muutoksen.  Thaikodissamme nimittäin kävi varas tai varkaita.

Varkailla on omatunto eri paikassa kuin munulla
Vielä neljän aikaan aamuyöstä oli päiviksen tietokone ja luonnollisesti puhelimeni tallessa olohuoneen työpöydällä, vaan eipä ollut enää, kun kello tuli kuusi, jolloin ponkaisin lenkille.
Katseeni havainnoi silloin, että kone oli pois, mutta aivoni eivät reagoineet siihen mitenkään. Vasta lenkillä tarpoessani pitkin rantastreettiä tavoitti päiviksen puhelu minut. Tietokone ja pari puhelinta olivat ottaneet niin sanotusti siivet alleen ja kadonneet sen sileän tien.
Asuntomme on neljännessä kerroksessa ja ainut väylä, josta kotiimme on päästy, on parvekkeen kautta, jossa kyllä on kalterit ovineen, mutta jotka olivat tietty auki. Joten varkaat täällä ovat yhtä häikäilemättömiä ja taitaviakin kuin koto-Suomessa.

Toki tapahtumista mielensä joksikin aikaa pahoittaa, mutta se kuuluu osaksi kokonaisuutta ja maailmalla resuamista.
Ja sitä paitsi parempiin suihin ja taskuihin, kuten myös jonnekin muuallekin on meiltä kamaa vuosien varrella lähtenyt aiemminkin. Kuten Jokilaakson pihasta roskis ja noin 100 kuutiometriä rankapuuta, jonka roudaamiseen on tarvittu enemmän kuin yksi kuorma-auto.
Kyseisestä nyysimisestä on minulla ja meillä omat käsitykset, mutta niiden kirjoittaminen tänne saattaa viedä raastupaan, joten ratkaisu tai ainakin mielipide olkoon pienemmän piirin tietona.
Elämä ja elo täällä pienistä ja välillä vähän suuremmistakin takapakeista huolimatta on kuitenkin paljon enemmän kuin mallillaan.

tiistai 2. lokakuuta 2012

Tänään kotona

päivis: Otsikko muistui mieleen vanhasta TV-ohjelmasta mustavalkotelkkareiden aikakaudelta. Mustavalkoisuudella eikä oikein otsikollakaan ole mitään tekemistä tämänpäiväisen aiheeni kanssa. Olen tietysti tänäänkin kotona, vaikka olen jo toista päivää Thaimaassa. Koti kuin koti. Aikaerostakin olen jo tainnut selvitä. Se on aina helpompi tänne päin tullessa.

Tämä koira ei taida olla töissä, mutta ehkä
se on kotonaan pankkiautomaatin edustalla.
Koska en ole vain lomalla, pitää osaan arkipäivistä suhtautua niin kuin töissä ollessa. Pohdimme äsken, kun olin tietokonetöissä kattorerassillamme riippumatossa, että miten työtunnit pitäisi laskea. Kun aloitan työpäivän täkäläisen ajan mukaan, Suomessa vielä nukutaan. Jos taas Suomesta joku vaikka lähettää sähköpostia työpäivänsä päätteeksi, minä puolestani olen lähes jo unessa. Pitäisikö ne sähköpostit kuitenkin vielä tarkistaa ja vastata, jos on syytä? Työpäivillä on tuolla logiikalla vaara venyä ylitöiden puolelle.

No vitsi, vitsi. Etätyöpäivistä on etukäteissuunnitelma ja vanhasta tottumuksesta tiedän, että vain osa siitä toteutuu. Varsinkin sähköposti tuo tullessaan sen verran paljon uutta työtä, että hyvästä suunnitelmasta jokunen asia on jätettävä odottamaan parempaa aikaa.

maanantai 1. lokakuuta 2012

Peiliin katsominen

jormas: 93,1 kg. Eilen laittoi päivis Matkakotia ja Jokilaaksoa ylipäätään talviteloille ja hups, kun yö oli kulunut, oli hän pallon toisella puolella. Ja minä vastassa. Nälkä oli päiviksellä tullessa, vaan eipä ollut vilu, sillä lämpöä Pattayalla piisaa, satoi tai paistoi.

Asia, jota en jaksa olla ihmettelemättä aina uudestaan ja uudestaan vuodesta toiseen, on ainakin meidän joidenkin suomalaisten jatkuva tarve haukkua thaimaalaisia ja lähes kaikkea heihin liittyvää.
Milloin he ovat rumia, milloin laiskoja, milloin huijareita ja valehtelijoita ja milloin mitäkin.
Silti nämä haukkujat, jotka eivät ainakaan ja varsinkaan puheissaan löydä mitään hyvää thaimaalaisista eivätkä itse asiassa koko maasta, raahaavat yhä raihnaisemmiksi käyvät luunsa tänne auringon alle vuodesta toiseen. En siis ymmärrä, että jos täällä on kaikki poskellaan, niin miksi ylipäätään tulla tänne?
Ehkäpä kysymys onkin siitä, että jos ei ole hyvä olla itsensä kanssi, niin kuinka voisi olla hyvä olla muiden ja ympäröivän maailman kanssa? Mutta ehkä joku elää päivästä toiseen mollaamalla muita.
Minusta täällä on kaikin tavoin hyvä olla ja ainakaan itselläni ei ole käytännössä mitään tarvetta moittia muita. Ei ainakaan kovin usein.

Ja jos joskus jotain olisikin, siihen auttaa useimmiten peiliin katsominen. Muistan Linnanmäellä aikoinaan, vuonna yks ja kaks oli peilitalo tai peilisali, jossa ihmiset hauskuuttivat toisiaan. Siellä peilit tekijät lihavista laihoja, laihoista pitkiä, pitkistä pätkiä ja niin edelleen.
Vaan miltähän tuntuisi hankkia kotiin kohteensa vääristävä peili, sillä peiliin katsomalla monet sanovat löytäneensä ja löytävänsä itsensä ja totuuden yhä uudelleen ja uudelleen?