Sivun näyttöjä yhteensä

sunnuntai 31. elokuuta 2014

Työ, mitä se on?

jormas: Eilen tosiaan olimme Urbaaneilla asuntomessuilla. Esittelimme siellä kuten päivis kirjoitti, Merikonttikotiamme. Ja kuulimme muun muassa Helsingin suusta entisenkaltaista asenteellisuutta: "Tuusulanjoenvarsi on oiva paikka kokeilla jotakin tällaista pientä ja uuttakin, mutta vastaavat hankkeet ovat marginaaleille. Helsingissä kuitenkin on niin ja niin monta asunnotonta, joten asunnottomuuden poistajaksi ei moisista hankkeista ole."

Kysyin, että kuinkahan suuria näiden hankkeiden pitäisi sitten olla, jotta ne eivät ole kaukana miljoonakaupungista olevan Helsigin mielestä vain marginaaleille? Sillä suurin paikan päällä tutustumani yksittäinen merikonttikotihanke on miljoonakaupunki Amasterdamissa. Siinä on kymmenessä viisikerroksisessa kerrostalossa kodit tuhannelle opiskelijalle.

Myötätuntoisen nyökytyksen lisäksi ei muuta vastausta tullut. Mutta Merikonttikotihanke etenee joka tapauksessa valtakuntamme pääkaupungissakin, vaikkakaan en osaa sanoa milloin, missä muodossa enkä ylipäätään missä. Ehkä Myllypyron tai Kontulan laitamailla. Monta kertaa elämäni varrella olen törmännyt palkkatyöntekijöihin, joiden suurin ansio on estää muita tekemästä ja laittaa kapuloita toisten rattaisiin. Yleensä nämä lähes kaiken uuden torppaajat ovat niitä, joiden palkkarahat tulevat meidän kaikkien maksamista veroista.

Mutta mitä on työ ja työaika? Sitä olen pohtinut melkoisesti. On helppo ymmärtää esimerkiksi rekkakuskia, joka ei edes lastaa tai pura omaa kuormaansa, vaan ainoastaan ajaa. Ja niin sanottu juorukello kirjaa ylös ajo- ja lepoajat. Hän saa siis palkan ajamisesta.

Samoin on helppo ymmärtää liukuhihnatyöntekijää, joka tekee sitä mitä omalla paikalla pitää tehdä silloin, kun hihna ja sillä olevat tavarat tai komponentin kulkevat. Ja siitä tekemisestä tulee palkka.

Mutta entäpä monet muut, lähinnä sellaiset, jotka eivät tee ruumiillista työtä? Työaikaa kuluu paljon rupatteluun, keskusteluun siellä sun täällä työyhteisössä pääasiassa aivan muusta kuin työasioista. Lisäksi monen työhön kuuluu paljon odottelua, suunnittelua, mielipiteiden vaihtoa, palavereita. Tärkein palkkatyön osio näyttää muodostuvan läsnäolosta eikä tekemisestä. Kokemuksesta myös tiedän monen käyttävän melkoisesti työaikaa siihen, että ei tarvitsisi tehdä sitä mitä pitäisi.
Yhteistä niin sanottujen henkisen työn jobeille on usein, että työnohjaus ja sen sellaisten pitää kuulua oleellisena osana siihen työaikaan, josta maksetaan palkka. Jos työtä tehtäisiin samalla teholla kuin muun muassa ojankaivaja, aikaansaannos ei fyysisestä työstä pitäisi olla aivan toista kuin se nykyisin on.

Ennen oli ainakin joissakin työehto- tai työsopimuksissa varallaolosta oma korvauksensa, joka ei ollut niin suuri kuin varsinaisesta tekemisestä. Vaan eipä liene enää. Monessa työpisteessä on koko yötyöaika enemmän tai vähemmän läsnäoloa varmuuden vuoksi. Öisin siis tehdään vähiten, mutta palkkaa saadaan eniten. Ja odotetaan, jos vaikka jotain syntyisi..... Monen hoito- tai hoivalaitoksen yövalvojan työ oli ja on edelleen paljon sellaista, että varmuuden vuoksi on oltava......

On oltava läsnä varmuuden vuoksi, mutta onko siitä saatava sama tai suurempi vuorokaudesta tai sen ajasta johtuva korvaus kuin varsinaisesta päiväsajan tekemisestäkin? Näin taitaa olla monen yövartijankin laita, joka ei kierrä vartioitavasta yksiköstä toiseen, vaan vahtii vaikkapa tehdassalia öisin. Että josko tulisi varkaita tai joku muu luvaton kulkijan saranan puolelta sisään..

Paras tätä kirjoittaessani muistiin putkahtanut oli venäläinen tai oikeastaan neuvostoliittolainen lossinkuljettaja, jonka lossi oli myyty kahdeksan vuotta aiemmin. Uuden lossin tuloa hän oli odottanut palkkaa nauttien lähes kymmenen vuotta, sillä vanhakin lossi oli odottanut ajamattomana korjausta ennen katoamistaan toista vuotta.

lauantai 30. elokuuta 2014

Urbaanit asumismessut ja Kääntöpöytä

päivis: Tänään toteutettiin Dodo ry:n vuotuinen Urbaanit asumismessut -tapahtuma. Dodo on ympäristöjärjestö, jonka mielestä ratkaisu ympäristöongelmiin löytyy kaupungeista. Kaupungin taas pitää olla elävä ja salliva. Dodo ry:n ihannekaupungissa on tilaa seikkailla ja vain olla. "Elämä siellä on ekologista, eli nautinnollista, monipuolista ja hauskaa", järjestö julistaa.

Ainakin yritys on hyvä. Urbaanien asumismessujen iltatapahtuma järjestettiin Pasilan vanhojen veturihallien kupeessa sijaitsevalla Kääntöpöydällä. Meidät oli Jorman kanssa kutsuttu sinne panelisteiksi puhumaan vaihtoehtoisista asumisratkaisuista eli Merikonttikodistamme. Puheenvuoromme aikana paikalle tuodulla suurella taulutelevisiolla pyörivät Mari Mäkiön ottamat kuvat Merikonttikodistamme.

Vaikka tapahtuman idea keskittyi hauskempi Helsinki -ajatuksen ympärille, myös meidän kokemuksillamme yrittää päästä merikonttirakentajiksi Helsingin maaperälle, oli käyttöä.

Paneelin muina jäseninä oli toinenkin (tai pitää kai sanoa kolmas) merikonttiekspertti, Harri Nordling, Helsingin kaupungin näkemyksiä edusti apulaiskaupunginjohtaja Hannu Penttilä ja asuntoveneen rakentanut Matti Myllymäki kertoi omista kokemuksistaan. Urban Helsinkiä edustava Juhana Rantavuori puolestaan kuvaili sitä, miten asumisen aiheesta innostuneet kaupunkilaiset on otettu mukaan suunnittelutyöhön.

Messujen esittelykohteina oli useampiakin asuntoveneitä, vaikka Helsingin suhtautuminen niihin onkin ollut uskomattoman nihkeää. Se kävi selväksi illan keskustelun aikana. Apulaiskaupunginjohtaja Penttilä pysyi silti kylmän rauhallisena, vaikka kritiikki olikin välillä ankaraa.

Olen joskus lukenut Hesarista Pasilan Kääntöpöydän toiminnasta, joten nyt oli mukava päästä näkemään, mistä on kyse. Tarjolla oli ihania kasvisruokia, mutta sorruin syömään vain makean mustapapu-brownien.

Kääntöpöydän erikoisuus on korkea kasvihuone, jossa varsinkin tomaatit näyttävät pärjäävän erinomaisesti. Tosin en tiedä, miten niitä saadaan poimittua, niin korkealla ne kasvoivat. Viinirypäleetkin ovat antaneen runsaan sadon.

Kääntöpöydän kaupunkiviljelykset sijaitsivat aivan vanhojen junaratojen varrella. Vaikka Dodo ry puuhailee kaupunkiviljelyksenkin parissa, se ei silti halua leimautua vain siihen. Yhdistys askaroi mielellään laajemmin inhimillisen ja ekologisen elämän osa-alueilla. Dodo on siksi hyvä kumppani myös Elämän tähden ry:lle. Ehkä kumppanuus konkretisoituu joskus muutenkin kuin Merikonttikodin kautta.

perjantai 29. elokuuta 2014

Posti kulkee

jormas: Jokunen päivä sitten saimme uutisia, joiden mukaan Itellan sisään on päässyt ainakin tuokioksi pilkistämään järjen valo. Se nimittäin päätti palauttaa nimensä Postiksi. Tai ei aivan, sillä perään on ilmestynyt sana Group.

Group ja group. Englannin kieli ja suomen kielen vähättely tuntuu olevan meillä huonolla itsetunnolla varustetulla kansalla kurssissa ja Finnairilla menee yhä huonommin. Silti se katsoo, että se ei valtion enemmistölafkana tarvitse suomalaisten matkustajien apua tuloksensa turvaksi, vaan vähentää entisestään suomenkielisiä kuulutuksia vähän yhdellä jos toisellakin ulkomaanlennolla.

Seli seli selityksiä on jaettu koko kansalle ja minullakin on omani. Suomen kieli katoaa vastaavasti sitä mukaa, kun lentokonehenkilökunnaksi palkataan väkeä, joka ei osaa suomea kuin Nico Rosbergin verran. Miestä en tunne, mutta hän jaksaa silti minua huvittaa. Sillä vaikka hän ei sanojensa mukaan koe olevansa yhtään suomalainen, ei hän voi mitään kaksoiskansalaisuudelleen eikä Ruotsissa syntyneelle, suomalaiselle Keke-isukille. Puolisuomalainen ja sillä siisti.
Mutta kuten joku luki, me kävimme Ruotissa Viking Linellä. Oli mukava kuunnella suomalaisen (ahvenanmaalainen) laivakonsernin kuulutukset, jotka olivat neljällä kielellä. Suomi niistä ensimmäisenä.

Mutta takaisin Postiin. Siellä on edessä taas henkilökunnan vähennykset, sillä paperisen postin kulku vähentyy enemmän kuin firmassa on osattu ymmärtää. Näin varmasti on, mutta ei postilaitoskaan ole tehnyt juuri mitään perinteisen paperisen viestinnän elossa pitämiseksi.

Tällä valtion lafkalla on oiva tuote, jota se ei paljon markkinoi. Se on internetissä sähköisesti tehtävä, todella helppokäyttöinen postikortti, joka lähtee sähköisesti kohtuuhinnalla ja tulee postilaatikkoon tai -luukusta paperisena. Varsinkin ulkomailla ollessani, mutta muutenkin, niitä on mukava lähetellä joko omilla tai netistä löytyvillä valmiilla kuvilla.

Tämän palstan lukijoilta en ole paljoa pyytänyt, joten en ole paljoa saanutkaan. Mutta nyt pyydän. Lähettäkää nyt joku meille alkumatkansa sähköisesti tekevä kortti osoitteella:  Omia polkuja kulkevien kivijalkakauppa-kohtauspaikka, Kaupparaitti 5, 04300 TUUSULA tai Elämän tähden ry, Soiniityntie 35, 04360 TUUSULA.

Kortteja pääsette väsäämään tästä: http://www.posti.fi/palvelutverkossa/postikorttinetista/.

Etukäteen koko meidän yhdistyksen väen puolesta kiittäen. Kerron sitten montako korttia tuli.

torstai 28. elokuuta 2014

Elämä on mallillaan

päivis: Jorma on eilen kirjoittanut Jokilaakson luonnosta. Jatkan aiheesta matkalla kotiin Toivakan Taulun kartanosta, jossa olin eilisaamusta saakka työyhteisön kanssa kehittämispäivillä. Poissa ollessani tärkeitä tiedotteita, joita Jorma minulle lähetti, koskivat pihamaamme asukkaita: kaneja.

Kaneista on aina huoli, kun olemme molemmat pois, mutta yhtä tärkeää on saada tietää niiden voinnista, kun vain toinen on paikalla. Sain huojentavan viestin, että Mustis on tallessa. Se myös on tänään osoittanut selvästi kesyyntymisen merkkejä loikkimalla terassillamme. Tuntui mukavalta saada tuon havainnon sisältänyt viesti.

Muut kanit ovat aika tavalla keskenään samanlaisia, joten joukosta on vaikea erottaa yksilöitä. Mutta Mustis on omaa maata, kani Ykkösen geenejä kantava lemmikki, josta olen ennenkin kirjoittanut. Koosta päätellen Mustis alkaa olla jo täysikasvuinen. Sen sukupuolesta emme kuitenkaan ole päässeet perille.

Yhtä mielenkiintoinen seurattava on kasvihuone. Varsinkin, jos on pois päivän tai pari, siellä on tapahtunut yhtä sun toista. Suuremmat tomaatit kypsyvät nyt hitaasti, mutta minitomaatteja voi poimia melkein kuin marjoja. Niille viilentynytkin sää on ollut riittävä.

Kurkkujen varret ovat nopeasti kellastuneet. Vihreää väriä ei tunnut riittävän myöskään avomaan kurkuille.

Melkein unohdin yhden seurattavamme: tavin. Tai emme ole asiaa kummemmin tarkistaneet, mutta tavilta Pikkulammessa koko kesän asustellut vesilintu vaikuttaa. Se on lammella, koska se ei ole oppinut lentämään. Välillä olemme luulleet, että sen lentoharjoitukset ovat tuottaneet tulosta, mutta sitten se taas ilmestyy erakkona näkyviin. Melkein olen alkanut uskoa, että muut vesilinnut, joita aikaisempina kesinä on lammella viihtynyt enemmänkin, ovat alkaneet välttää paikkaa, jossa lentokyvytön asustaa.

keskiviikko 27. elokuuta 2014

Jokilaakson orastavan syksyn elämää

jormas: Syksy tekee tuloaan, jota seuraamme kuten muitakin vuodenaikoja. Ja elämme niiden mukaan. Eilen aamulla lammilla piti aika mekastusta lepotauolla ollut kurkilauma. Jokilampien vesi on aamu-uinnilla käydessämme nyt viidentoista asteen molemmin puolin, joten virkistävämpään suuntaan mennään. Aamuista pulahdusta jatketaan päiviksen  kanssa ehkä viime vuoden tapaan jäiden tuloon saakka.

Syksy on meille kuitenkin myös uuden kesän odotusta, sillä talven tullen suuntaamme taas Thaimaan Pattayalle. Tai oikeastaan Buddha Hillin toiselle puolelle, Jomtien kaupunkiin. Tällä kertaa lennämme totuttua kuukauden kaksi myöhemmin eli marraskuun lopussa. Voinemme sanoa katteellisesti (ei kateellisesti), että jos Putin suo, sillä edelleen olemme lentämässä Ukraina Airlinesilla Kiovaan ja sieltä Bangkokiin. Joulun ja uudenvuoden vietämme siis Aasiassa.

Näihin syksyn marjoihin loppuu suoraan luonnosta kesän syömiseni
Tuusulan Myllykylän Jokilaaksossa on monta mieleistä juttua. Yksi ovat luonnon tarjoilut, joita olemme monipuolistaneet omilla istutuksilla kasvihuoneessa ja vähän sen ulkopuolellakin. Marjapensaista herneisiin ja raparperistä ruohosipuliin. Ja onpa meillä ensi kertaa Kurpitsakukkulakin metsän keskellä. Minulle riittääkin pitkin kesää naposteltavaa alkaen jo silloin, kun lumi ei ole vielä kaikkialta varjopaikoista sulanut päätyen käytännössä siihen, kun ensilumi sataa maahan.

Raparperistä kesän syöminki taitaa kohdallani alkaa ja pihjajanmarjoihin päättyä. Väliin mahtuu istutettuja herkkuja, mutta myös luonnon sitä itseään. Vadelmat, mustikat, puolukat suolaheinät, ahomansikat, villiintyneet ruohosipulit ja monet muut, sillä sienten aikakin saattaa vielä joskus tulla.

Joku alaa enemmän ymmärtävä voisi rikastuttaa luonnon antimien käyttöäni monella tapaa. Ehkä senkin aika tulee. Uutta tänä kesänä olivat kuitenkin päiviksen leivonnaisten joukkoon laittamat paukkubalsamin varret.

Yksinäinen orvokki pihassamme uhkaa syksyn tuloa vuodesta toiseen
Irwin lauloi viimeisessä suuressa hitissään rentun ruususta eli maitohorsmasta. Se elää meilläkin nokkosten ja takiaisten joukossa. Elintilaa tulee niiltä vuosien saatossa valtaamaan köyhän orkidea eli paukkubalsami. Se ei paljon tarvitse elääkseen ja leviää jopa metsään.

Tällä hetkellä ajattelen, että tehköön niin. Vaan voi sekin joskus olla toisinkin, mutta sitä pohdin tarvittaessa niiden kanssa, jotka suojelivat vuollejokisimpukkamme, kunnostivat Tuusulanjokea ja kaivoivat maillemme Jokilammet. Sillä niiden toimenpiteiden myötä asukkaaksi tuli tämä Himalajalta kotoisin oleva balsami. Suon sille kuitenkin elon ja olon luonamme, sillä sen siemenet ovat monen pikkulinnun herkkua.

tiistai 26. elokuuta 2014

Kanit ja rusakko

päivis: Eilen illalla pihallamme nähtiin hauska näytelmä, kun kanien joukkoon hakeutui rusakko. Ja minkälainen rusakko? Ei mikään rääpäle, vaan valtavan kokoinen yksilö, joka taatusti oli suurempi kuin rusakot yleensä. Nettitietojen mukaan rusakon paino vaihtelee kahdesta kahdeksaan kiloon. Kun Niilon paino on noin 8,4 kiloa, rusakon koosta päätellen se oli helpostikin kymmenkiloinen.

Rusakko oli melkein kuin kenguru loikkiessaan kanien perässä pitkin pihapiiriä. Mutta jos oikein havaitsin, kanit näyttivät olevan sittenkin ripeäkinttuisempia kuin rusakko, joka todennäköisesti oli uros. Se ilmeisesti myös esitti pienille kaneille jonkinlaisen kosiotanssin pomppiessaan pystyasennossa takajaloillaan. Vastaavaa en ole koskaan ennen nähnyt.

Onhan tässä pihassa ennenkin jänikset vierailleet. Muistan miten musta kani nimeltä Ykkönen selvästikin riiusteli jäniksen, oletettavasti juuri rusakon kanssa. Yhdessä ne aina katosivat metsän siimekseen. Mutta tuo rusakko oli paljon sopusuhtaisempi, vain vähän kaneja suurempi, mutta kenties pitempikorvainen.

Mutta tämä oli aivan jättiläinen. Jostain syystä minulle tuli eläintä katsellessani kengurun lisäksi mieleen venäläinen painija Karelin.

Ilta oli jo hämärtynyt, kun pääsimme seuraamaan kanien ja rusakon luontonäytelmää. Kuvien ottaminen ei onnistunut, mutta netistä onneksi löytyy niitä. Tässä kuvassa on hyvin samankaltainen rusakko kuin pihassamme käynyt.

Mutta me varmasti näimme rusakkojen rusakon, jollainen tämä kuvan luontokappale ei varmaankaan ole.

maanantai 25. elokuuta 2014

40000000000000000000000 planeettaa

jormas: Tämän päivän Hesarissa vastattiin lasten kysymyksiin. Yksi oli kuinka monta planeettaa on maailmankaikkeudessa? Vastaus oli, että 200 miljardia kertaa 200 miljardia. Siis ei 200 miljardia plus 200 miljardia vaan 200 miljardia kertaa 200 miljardia. Eli nelosen perään 22 nollaa. Jos nykymuotoisen ihmisen iäksi laskisi 100 000 vuotta, on meitä ihmisiksi itseään kutsuvia, toinen toistaan tyhmempiä tai viisaampia kaikkiaan ollut ja elänyt 50 miljardin molemmin puolin. Joten jos kaikki planeetat tai edes pieni murto-osa olisivat ihmiselle elinkelpoisia, riittäisi jokaiselle oma pallo vielä hyvin pitkäksi aikaa eteenkin päin. Kun sanotaan, että tyhmyys tarvitsee tilaa, niin tässähän sitä on meille kaikille tarjolla roppakaupalla. Kun vaan jotenkin pääsisi......eikö?

Matkalippua muille maille odotellessa tämä kristinuskon mukaan Jumalan kuvaksi luotu eläväinen tappaa suruttomasti toisiaan ja muita eläviä maallisen mammonan ja vallan vuoksi. Vain muutaman dollarin tähden tai kourallisesta dollareita, sanoivat Clint Eastwood ja Ennio Morricone. Juudas Iskariotkin taisi kuulua samaan kastiin. Kuten me kaikki, kuka mistäkin hinnasta.

Silti osa meistä on siinä sivussa niin valaistunut ja valistunut, että sanoo tietävänsä, ettei muualla ole mitään elämää. Ei Luojan eikä minkään muunkaan luomaa. Toisinkin päin varmuutta löytyy, kuten olemme huomanneet. Muun muassa milloin minkäkin uskontokunnan edustajien ja sanan julistajien muodossa.

Olenko joskus tämän näköinen
Just, sanon minä. Samat ihmisnerot, jotka tietävät maailman kaikki salat, kinastelevat miten mahtaa kirjosieppo osata etelän mailta takaisin pönttöönsä Pohjolan perukoille taas ensi vuonna. Tai sitten ihmettelemme kuinka lohi osaa tulla Lapin jokiin kutemaan, vaikka ei ole siellä päinkään koskaan käynyt. Tai kuinka vastaavasti mehiläinen ei osaa takaisin kotipesäänsä, jos joku on kääntänyt kodin suuaukon sen poissa ollessa toiseen suuntaan. Näillä eväillä sitten pitäisi hallita maailman meriä, kansoja ja koko luomakuntaa.

Jos on joku Luojan tai jonkun muun lykky, lienee se, että ihminen ei taida ollakaan maailman napa. Vaan ainakin siinä ajassa minkä me itse kukin täällä tallustamme mitätön tyhjänpäiväisyys, joka ei juuri luomakunnalle hyvää elinaikanaan tee, vaikka siihen kykenisikin.

Allekirjoitan lisäksi väittämän, jonka mukaan hulluus ja nerous kulkevat käsi kädessä. Olen vahvasti sitä mieltä, että ihmisellä ja ylipäätään kaikella tuntevalla on oikeus ja tarkoituskin olla myös onnellinen. Luulen, että siihen tarvitaan riittävästi tai ainakin ripaus yksinkertaisuutta eikä lainkaan hulluutta tai neroutta. Mutta onnellinen ei voi olla aina, vaan ainoastaan silloin tällöin. Sillä jos ei väliin mahdu onnettomuutta, surua, vastamäkeä ja sen sellaista, tuntuisi ihmisen itsekkyydessä vähän ajan kuluttua ainainen onnikin "siltä samalta harmaalta paskalta, jota tuntuu riittävät päivästä toiseen ja vuodesta vuoteen". Tähänkin pätee sanonta: "Kiittämättömyys on maailman palkka."

Siksi on hyvä pysähtyä silloin tällöin itsensä kanssa ja tuumata mikä minun on, jos oletettavasti elettäväksi tarkoitettu elämä ei maistu kuin puulle. Jos sillekkään. Kaiken mitättömyyden ja turhuuden keskellä onkin lohdullista olla epäuskoinen. On itsekkään lohdullista ajatella, edes tuokion verran, että entäpä, jos minut onkin luotu jotain sitä varten, joka on osaltani totta pääosin vasta sen jälkeen, kun maallinen tomumajani on laskettu maan poveen, ripoteltu merten syvyyksiin tai annettu tuulen vietäväksi tuhkaksi taivaalle. Eli entäpä, jos en silloin lakkaakaan olemasta enkä kuolekaan kokonaan?

Mutta miksi meillä kaikilla on perusteltua ajatella, että näinkin voi olla? Siksi, että ihminen ei tiedä edes miten pääskynen osaa kotiinsa tai kala kutemaan pallon toiselta puolen. Kuinka me näillä eväillä voisimme tietää olemmeko kertakäyttötuote vai menemmekö sinne jonnekin, mistä tähän saakka kukaan itseään ihmiseksi kutsuva ei ole tullut todisteiden kanssa takaisin?

sunnuntai 24. elokuuta 2014

Tukholmasta Jyväskylän kautta kotiin

päivis: Aamun kotiinpaluu vaihtui pikapyrähdykseksi Jyväskylään. Koin, että on mentävä ja Jormalta tulee aina tuki tällaisille tuntemuksille.

Ennen kotiin lähtöä kävin entisellä Jyväskylän maaseurakunnan hautausmaalla. Nykyään, kuntaliitoksen seurauksena sen nimi on muutettu Lahjaharjun hautausmaaksi viereisen asuinalueen mukaan. Lahjaharju taas on oletettavasti saanut nimensä siitä, että se on sotien jälkeen syntynyt jonkinlaiselle lahjoitusmaalle. Vaan kuka tai mikä olisi lahjoittanut lukuisat tontit, sitä en tiedä. Enkä sitäkään, ovatko rakentajat kuitenkin joutuneet maksamaan rakennuspaikoistaan.

Tangokuninkaan hauta on hyvin hoidettu.
Jouluna hautakiven edessä on kynttilämeri.
Kyseisellä hautausmaalla on useita omaisiani, joiden haudoilla tulee käytyä harmillisen harvoin. Muutamaa hautaa jouduin oikein etsimään, koska en ole niillä käynyt moneen vuoteen. Muistan edesmenneitä läheisiäni muutenkin kuin hakemalla vahvistusta hautausmaalla seisoskelemalla. Toisaalta ymmärrän oikein hyvin niitäkin, joille säännölliset hautausmaakäynnit ovat tärkeitä.

Viimeksi olen varmaankin käynyt Hietaniemen hautausmaalla, kun vein Olga Hjelmmanin haudalle kynttilän. Olgaa en ole koskaan tavannut, mutta hänen testamenttilahjoituksellaan on ollut suuri merkitys työnantajalleni. Siksi haluamme pitää Jorman kanssa yllä Olgan muistoa.

Tuo entinen Jyväskylän maaseurakunnan hautausmaa ei ole ikivanha. Tai siellä ei ainakaan ole kovin paljon vanhoja hautamuistomerkkejä, päinvastoin kuin on Jyväskylän vanhalla hautausmaalla. Lahjaharjun hautausmaalla on kuitenkin säilytetty joitakin vanhoja sukuhautoja, vaikka niistä ei kukaan enää näytä huolehtivan.


Kuvasin siellä myös pahasti ruostuneen, joskus poikki menneen ristin, joka on hieman tökeröllä tavalla korjattu. Risti on ehkä haluttu säilyttää, koska sen alareunassa on herttainen enkeli.

Kun tein lähtöä pois hautausmaalta, minua tuijotti kappelin seinustalla orava käpy suussa. Olisin ottanut siitäkin valokuvan, mutta se ei selvästikään halunnut tulla kuvatuksi, vaan kipaisi nopeasti suuren männyn oksalle. Muistui heti mieleeni Ville-vaari, joka suunnitteli omia hautajaisiaan etukäteen. Hän toivoi, että hänen haudallaan lauletaan Aleksis Kiven Laulu oravasta, jossa orava makaa makeasti sammalvuoteellansa. Näin tehtiin.

lauantai 23. elokuuta 2014

Olen katulähetysväkeä

jormas: Mukava matka yli yön ja loppukesän Suomenlahden toiselle puolelle Viking Capriellan ikkunallisessa hytissä on takana.

Jotenkin koen, että jos asuisin samantapaisessa laivassa vuoden, olisin pallo, jonka saisi pyörittää ulos elävänä tai kuolleena, sillä niin hyviä ja monipuolisia ovat nytkin lipun hintaan kuuluvat ruuat ja muut herkut.

Tätä kirjoittaessani istun Tukholman Suomalaisen seurakunnan kirkossa messua odotellen. Ja ajattelen hurskaita sekä menneitä vuosia niin Katulähetyksessä kuin Sininauhassakin kiitollisin mielin.

Mutta yhteen, kai täysimittaiseen hurskauteen minusta ei ole. Nimittäin täydelliseen asioiden unohtamiseen, vaikka anteeksi kykenisin antamaankin.

Olen ehkä kuin tarinan avioparin toinen puolisko, joka sanoo unohtaneensa menneet, mutta topakan riidan tyrskeissä kaivaa muistin sopukoistaesiin yhtä ja toista. Ja toteaa mieli palaen, että silloinkin 12 vuotta sitten sanoit tai teit niin ja näin.

Mutta ikä ja eletyt vuodet sekä niiden myötä hankitut kokemukset ovat tuoneet, jos ei viisautta niin pitkää mieltä. Ainakin joskus ja joihinkin tilanteisiin.

On tullut harkintaa mitä sanoo, milloin sanoo ja missä kulmassa sen tekee. Mutta myös jos vanhoja kaivaen pitää jotakin loukata, voi sanoa, että osui ja upposi. Joskus niin hyvin ja kohdalleen, ettei tarvitse enää tässä elämässä asianomaiselle sanoa edes terve. Ja jos sanookin, se vain pahentaa asian tolaa.

päivis ja Nyyssönen "24/7 Herran
töissä" aamuisella merellä
Mutta tänään ja tällä reissulla sanon Matti Nykäsen tapaan, että elämä on elämisen arvoista ja päiviksen kanssa laiffii.

perjantai 22. elokuuta 2014

Laivaa odotellessa

päivis: Vieraskielinen puheensorina yltyy ympärillä. Odotamme pääsyä Ruotsin-laivaan. Ruotsalaisille se on Suomen-laiva. Vieressä istuu tuttuja raumalaisia, joiden puhe myös kulostaa vähän vieraalta. Raumallahan puhutaan käsittämätöntä murreta.

Muut kielet ja ihmiset, jotka samoin istuvat tai seisovat täällä odottamassa, ovat kotimaaltaan täysi arvoitus. Aasialaiset eivät varmuudella ole thaimaalaisia, eivätkä japanilaisia. Olisivatko korealaisia? Muutama aasialaisista kuitenkin lähes varmudella on Japanista. Tai sitten ei.

Lapsiperhe puhuu saksaa, mutta se ei silti tarkoita, että olisivat saksalaisia. Pääasiassa nuorista koostuva joukkio on ties mistä. Enemmänkin mietin, mikä noita noin kymmentä ihmistä yhdistää ja saa tulemaan Suomeen ja täältä pois.

Mutta kohta on aika nousta laivaan. Aula tyhjenee. Aamulla ollaan Tukholmassa.

torstai 21. elokuuta 2014

Venäläistä propagandaa(?) ja juhlapäivää

jormas: Viestintäministeri Krista Kiuru (sd.) sanoo Ylelle, että Suomen viranomaisten ei pitäisi edistää vieraan valtion etuja ajavan kanavan syntymistä Suomeen. Kiuru viittaa venäläiseen uutiskanava RT:hen. Yle nimittäin uutisoi viime viikolla, että Venäjän valtion rahoittama kanava on havitellut radioasemaa Helsinkiin.
 
Tämän jälkeen Kiuru ilmoitti, ettei radiotoimilupia ole vapaana. Sittemmin myös eri puolilla Suomea kuuluva Järviradio on kertonut olevansa kiinnostunut lähettämään RT:n ohjelmia suomen kielellä. Kiurun mukaan viranomaiset voivat ryhtyä toimenpiteisiin, jos venäläinen valtionyhtiö pyrkii ostamaan Suomen radiokanavilta ohjelma-aikaa.
 
Ministerin mukaan viranomaiset ovat saaneet jonkinlaisia yhteydenottoja RT:n Suomi-suunnitelmiin liittyen. Kiurun mukaan valtiolliset tai ulkomaalaiset yhtiöt Suomessa eivät sinänsä ole ongelma. Ministerin mielestä enemmän on kyse siitä, millaista tarjontaa Suomeen tarvitaan ja miten yhteistä taajuuspolitiikkaa edistetään suomalaisten TV:n katsojien ja radion kuuntelijoiden hyväksi.
 
Minä sanon, että voi pyhä yksinkertaisuus. Venäläisiä radiokanavia voi kuunnella myös internetissä. Oli sitten kyseessä propaganda tai mikä tahansa kanava. Nyt jos samaa saisi suomenkielellä, niin sitä Krista Kiuru näemmä paheksuu.
 
Vaikka marmatuksellani ei mitään hyötyä olekaan, niin eikö olisi aika siirtyä nykyaikaan ja luottaa kuuntelijoiden arviointikykyyn? Kansan, siis niiden, jotka ovat Kiurunkin asioitaan hoitamaan äänestäneet?
 
Kuuntelen liikkuessani paljonkin radiota ja sen tarjoamia erilaisia ohjelmia. Tuutista tulevaan antiin istuu huonosti Kiurun perustelu, että "enemmän on kyse siitä, millaista tarjontaa Suomeen tarvitaan ja miten yhteistä taajuuspolitiikkaa edistetään suomalaisten TV:n katsojien ja radion kuuntelijoiden hyväksi.
 
Minä huomaan, että valta ei istu kaikille. Olen itse varmastikin yksi niistä. Mutta laittaa henkselit Venäjän valtion rahoittamalle radiokanavalle, ei kyllä edistä lainkaan hyviä naapurisuhteita. Kyse on EU-sanktioioden lisäksi aivan ikiomasta suomalaisesta pakotteesta ja sensuurista.
 
Mutta sitten mukavampaan aiheeseen. Tänään on merkkipäiväni, kuten myös yhdistyksemme virtuaalitoimiston hoitajan, virtuaalihenkilö Soini Strandénin. Sen vuoksi eilen illalla vaimoni päivis pyöräytti piimäkakun. Juhlat siis tulossa, joten tervetuloa kaikki runsaiden lahjojen kera, jotka pyydän osoittamaan Omia polkuja kulkevien kaupalle - kohtauspaikalle.
 

Juhlakaluina pistelimme aamupalan kanssa juhlakakkua


keskiviikko 20. elokuuta 2014

Maailman pahuus ahdistaa

päivis: Alan kohta olla ihan turta ottamaan vastaan uutisia Itä-Ukrainasta, Israelin suunnalta, Pohjois-Irakista tai ebolan leviämisestä. Ei voi kuin huokaista syvään, kun lehdet kirjoittavat Saksankin salakuunnelleen amerikkalaisia. Juuri kun olivat pitäneet hirveän nuohan siitä, että salakuuntelua tapahtui toisin päin. Matti Nykäsen avioliiton käänteet ovat jo ihan lällärikamaa noiden oikeiden uutisten rinnalla.

Mietin, että minkälaista olisi elää täysin erakkona ja ilman mahdollisuutta seurata maailman tapahtumia minkään välineen kautta. Retriittejä harrastavat tekevät sitä tietysti muutaman päivän ajan. Mutta jos tuo tila olisi jatkuvaa. Istuisi vain kannon nokassa ja katselisi luontoa ja eläimiä. Voisi ahdistus maailman pahuudesta helpottaa kummasti. En luultavasti ole niin sosiaalinenkaan, että ihan heti alkaisin kaivata ihmisiä ympärilleni.
Erakon ja kanin elämäntavoissa saattaa olla paljon samaa.
Tai sadepäivä voisi olla aika ankea erakkona. Kovista pakkasista puhumattakaan. Elämä soljuisi kai silloin jotenkin tosi pienellä vaihteella, ellei peräti pakittamalla. Kanit ainakin tietävät, miten silloin pitää olla ja elää.

Katsoin eilen lyhyen pätkän jotain dokumenttia, jossa haastateltiin tutkijaa, joka haaveilee ihmisen eliniän pidentämisestä pariin sataan vuoteen tai enemmänkin. Ehkä tuo mies oli onnistunut elämään erakon elämää sivilisaation keskellä, koska oikeasti tuntui kuvittelevan suunnitelmiensa olevan mahdollisia.

Miten edes mahtuisimme tänne, sillä syntyvyys tuskin pienenisi, mutta kaikki vain jatkaisivat elämistään (suunnitelman mukaan vireinä ja terveinä ihan tuhatvuotisiksikin saakka). Äkkiä kävisi niin, että ruoka ja vesi loppuisivat ja päät vain kolisisivat yhteen. Ehkä se käynnistäisi ja kiihdyttäisi sotia, jotka sitten harventaisivat ihmiskuntaa. Ehkä vielä tehokkaammin kuin nyt. Mutta sitä nuo ihmisvuosien pidentäjät eivät näytä ottavan huomioon tai sitten juuri se osuus eilisestä dokkarista jäi näkemättä, jossa tätä olisi ollut mahdollisuus tutkijalta tivata.

tiistai 19. elokuuta 2014

Omia polkuja kulkevien kauppa - kohtauspaikka ja Hesy

jormas: "Helsingin eläinsuojeluyhdistys pyrkii suojelemaan kaikkia eläimiä resurssiensa mukaan. Päätoiminta-alueemme on kodittomien eläinten auttaminen ja eläinten arvostuksen lisääminen. Lisäksi annamme neuvoja eläinsuojeluun ja eläinten hoitoon liittyvissä kysymyksissä.

Moni eläin etsii kotia ja moni koti etsii eläintä tälläkin ilmoitustaululla
Yhdistys vastustaa eläinten väärinkäyttöä, jota esiintyy muun muassa tehokasvatustuotannossa, turkistarhauksessa, metsästyksessä, eläinkokeissa, sirkuksissa ja viihteessä. Yhdistys kunnioittaa arvokkaita perinteitään toimimalla laillisin keinoin.

Yhdistys ylläpitää eläinten hautausmaata, joka sijaitsee Keskuspuistossa Helsingissä. Parhaiten HESY tunnetaan Itä-Pakilassa sijaitsevasta Eläinsuojelukeskuksesta.

Viimeisten 40 vuoden aikana HESY on ottanut huostaansa kymmeniätuhansia kodittomia lemmikkieläimiä ja etsinyt niille uudet, rakastavat kodit. Vuonna 2013 pelastimme 473 hylättyä eläintä – pääasiassa kissoja, mutta myös koiria, kaneja, hiiriä, rottia, marsuja, hamstereita, chinchilloja, gerbiilejä, lintuja, maa- ja vesikilpikonnia  –  ja tarjosimme niille uuden, paremman elämän."

Eilen kävimme yhdistyksemme Elämän tähden ry:n toimesta Itä-Pakilassa Hesyn niin sanotussa kissatalossa. Veimme sinne astiota, vaatteita kirpparille ja lakanoita, joista voinee tehdä kissan ja muiden eläinten makuualustoja. Sillä tokihan eläimillä pitää olla, jos ei päälly- niin aluslakana kuitenkin.

Olimme 40 minuuttia etuajassa ja emme päässeet katsomaan yhdistyksen huostaan ottamia ja siellä kotiaan etsiviä eläimiä. Mutta ehkä toisella kerralla, sillä meillä on Omia polkuja kulkevien kaupalla - kohtauspaikalla tarkoitus Maritan toimesta ommella eläinten alustoja, jahka saamme ompelukoneen Kaupalle sille tehtyyn tilaan. Sillä myös sääntöjen mukaan meille kuuluu ihmisten lisäksi eläinten hyvinvoinnin lisääminen.

Muutenkin uusia tuulia on näköpiirissä, sillä tilat omistava Seppo Sjöblom lupasi meille seuraavankin kerroksen käyttöön. Tästä iso kiitos Sepolle. Tilaa on nyt yhteensä reipas 100 neliömetriä.

Kuvioissa on myös uusi vapaaehtoinen yhteiskuntavastuunkantaja Jukka, jonka varaan laskemme yhtä ja toista. Kävijöitä kaivataan ja joukossa saisi olla ostajiakin enemmän. Ja toki, kun tilaa on nyt lisää, mahtuu sisään taas lahjoituksiakin.

maanantai 18. elokuuta 2014

Kummituksia

päivis: Töissä taas. Luin etäjakson ja loman aikana postilokerikkooni laitettuja muutamia Kirkko ja kaupunki -lehtiä. Siellä oli muun muassa juttu papista (naisesta, en tiedä onko asiayhteyden vuoksi ollenkaan syytä alleviivata sukupuolta). Jotenkin papin naiseus vain tuntui tärkeältä, koska katsoimme eilen norjalaisen elokuvan, jossa myös kutsuttiin naispappi tekemään asiaa, joka oli hänelle aivan vieras.

Kirkon ja kaupungin juttu kertoi Vuosaaressa sijaitsevan merimieskirkon papista, joka työkseen käy päivittäin satamassa viivähtävillä laivoilla miehistöä tapaamassa. Nyt hän sai erikoisen pyynnön karkottaa luksusristeilijältä kummitus, jonka epäiltiin lymyävän laivan konehuoneessa. Osa laivan työntekijöistä jopa kieltäytyi menemästä enää konehuoneeseen. Kummituksen läsnäoloa alettiin epäillä, kun laivalla sattui kaksi kuolemantapausta.

"Kummittelevat omenat" työhuoneen ikkunan takana.
Merimieskirkon pappi on tottunut kohtaamaan eri uskontoja edustavia ihmisiä ja varmasti myös paljon niitä, jotka eivät tunnusta mitään uskontoa. Ilmeisesti kummitukseen uskovista useimmat olivat muita kuin kristittyjä. Pappi päätti hetken kakisteltuaan rauhoittaa tilanteen ja kulki pitkin konehuonetta ja siunasi paikkoja. Kummitus "katosi" ja loistoristeilijä pääsi jatkamaan ajallaan matkaansa.

Olen kristitty vähintään siinä mielessä, että kuulun ev.lut kirkkoon. Tällä hetkellä olen Laukaan seurakunnan jäsen. En siis usko kummituksiin, mutta melkein kuitenkin uskoin töihin tultuani. Työhuoneeni ikkunan takana kasvaa koristeomenapuita, jotka olivat tehneet poissaoloni aikana oksilleen pieniä omenoita. Koska ulkona tuuli, oksat heiluivat ja osuivat suoraan työhuoneen ikkunaan. Kolisi niin kuin joku olisi kummitellut.

Toinen alussa mainitsemani pappi puolestaan päätyi keskustelmaan vankimielisairaalaan täysin seonneen nuoren vangin kanssa. Hänkin tuntui lopulta keksineen ratkaisun vangin tilanteeseen. Fiktiivinen vanki tosin jäi lopuksi iäkseen telkien taakse, mutta tilanne kuitenkin rauhoittui samalla tavalla kuin risteilyaluksellakin.

sunnuntai 17. elokuuta 2014

Viikon mielen liikuttajia ja Meri-Tuuli Lindström


Ei näy Dingoa, mutta Myllykylässä on myös autiotalo
jormas: Tällä aamulle olin kerännyt pitkin viikkoa sirpaleita sieltä täältä, jotka liikuttivat mieltäni johonkin suuntaan.

Huomasin, että Itella päätti muuttaa nimensä takaisin Postiksi. Tai ei aivan, sillä uusi nimi taitaa olla Posti Group ja kai jotain vielä päälle. Hyvä juttu joka tapauksessa.

Nimenmuutos takaisin siitä mistä lähdettiin kulkee samassa sarjassa kuin Soini-allergia, jota havaitsen siellä täällä. Se ilmenee jollakin niinkin, että kaikki mikä vähänkin tuoksahtaa jormakselta on muutettava.

Nyt on risuaitaan noudettu risuja naapurikunnasta asti
Siitä oiva esimerkki on, että Sininauhasäätiössä jälkeeni pyrähtäneiden bossien aikaansaannoksesta päätti se hallituksen päätöksellä muuttaa nimensä Sininauha-Asunnot asumispalvelusäätiöksi.
Koskaan nimenmuutos ei ehtinyt saada viranomaishyväksyntää ja sen ansiosta esimerkiksi Wikipedia sanoo asiasta tällä hetkellä seuraavasti: "Sininauhasäätiö eli Sininauha-Asunnot on erilaisiin pääasiassa asumisen tarpeisiin keskittynyt järjestö. Sininauhaliiton hallitus nimeää Sininauha-Asuntojen hallituksen." Selvää pässinlihaa eikö vain?

Mutta Soiniallergiasta voi osittain toipua tai sen kanssa voi ehkä ainakin elää. Kun pöly lienee nyt laskeutunut, hallitus on päättänyt, että nimeä ei muutetakaan, vaan palataan takaisin ja nimi on jatkossakn Sininauhasäätiö. Hyvä juttu tämäkin.

Alkuperäisen logon pyrähtelijät kuitenkin onnistuivat poistamaan. Se on harmi, sillä mummonmökkeineen, kuutamoineen ja kotikissoineen logo kertoi siitä mistä pitikin. Mutta luulen, että sen verran on tautia jäljellä, että niin kauan kuin minä pidän entistä logoa hyvänä, se ei framille palaa.

Myös Sinkkukoti Järvenpäässä on saanut asukkaansa
Intiassa murhataan uutisten mukaan 1000 naista vuodessa. Todennäköisesti luku koskee niitä naisia, joiden suhteita vastakkaiseen sukupuoleen tai mahdollisia avioliittoja suku ei hyväksynyt.
Jos luvun suhteuttaa siihen, että Iniassa on väkeä yli miljardi, luulen, että Suomessa  tapetaan mustasukkaisuuksien ja perheriitojen vuoksi naisia paljon enemmän. Se ei liene kovinkaan mairittelevaa, kuten ei seuraavakaan poiminta.

Tasa-arvo nimittäin tulee joka paikkaan. Ruoka-alan freelancer Meri-Tuuli Lindström rehvasteli viime viikon torstain Ruoka-Hesarissa krapulapäivillään. Mutta jos kaikki menee jatkossakin, kuten alkoholisoitumisessa konsanaan, saamme ehkä lukea siitäkin, kun hänellä ei kohmelossaan ole mitään hehkutettavaa. Joten seurataanpa Meri-Tuulin ruuanlaittoa ja syömisiä krapula-aamuina.

lauantai 16. elokuuta 2014

Lomamatkailua

päivis: Kahden viikon loman aikana ennättää matkailla paljon. Jokaista matkaa ei tosin sellaiseksi edes helposti huomaa. Heti loman alussa kävimme Kööpenhaminassa, mutta sen jälkeen kotona on käyty vain kääntymässä. Tosin suurin osa, tai ainakin puolet öistä on vietetty kotiparvella.

Kahden viikon "matkailut" on täällä blogissakin tullut mainittua, mutta asiaan tietysti kuuluu, että kokemuksia tulee kerrattua. Jos tuohon Köpiksen käyntiin ei enää viitsi palata, eikä Salon Meri-Teijon Mathildedalissa vietettyyn viikonloppuun, niin Järvenpään-pyrähdys ja Nurmijärven-visiitti kannattaa jo mainitakin. Molemmat olivat niin sanottuja  kyläreissuja.

Nurmijärveltä palasin sitä paitsi tuliaisten kanssa. Sain kipollisen karviaisia, joista keittelin porkkana-karviais-hilloa. Sen kehutaan maistuvan lakkahillolle ja niin se tosiaan tekikin, ainakin etäisesti.
Porkkana-karviais-hillo maistuu muun
muassa neljän viljan puuron kanssa.
Yhtä mieluisa Nurmijärven-tuliainen oli sylillinen koivun risuja, jotka nyt koristavat upeasti vielä hieman keskeneräistä risuaitaamme.

Järvenpään-kyläilyyn liittyi toivoa tulevasta ja monta Thaimaahan matkustamisen odotusta. Kuten myös shihuahuan vaateliasta rapsutusta.

Myös eteläisessä naapurikunnassa, Vantaalla, on tullut matkailtua. Ikeasta jo kerroinkin alkuviikosta, mutta olen käynyt myös Jumbossa. Huomasin, että siellä on Forexin valuutanvaihtopiste. Ihan tarkalleen se löytyi Stockmannilta ja siitä hyvästä Stockmannin asiakaskortilla saa pientä etua valuuttaa vaihtaessa. Ei, ulkomaille en enää ennen loman päättymistä ennättänyt matkustaa, mutta seuraavana viikonloppuna tiedossa on Ruotsin-reissu. Paikallista valuuttaa sopii olla hieman matkalla mukana.

Virallinen, tämänkertainen lomajakso on tänään päättymässä. Vielä ennätin silti tehdä yhden lomamatkan Jyväskylään ja Laukaaseen. Aamulla tosin en osannut arvata, missä pääni illalla tyynyyn laitan. Elämä on yllätyksiä täynnä, vaikka joskus noita yllätyksiä osaakin aavistella.

perjantai 15. elokuuta 2014

Eläimet ja GPS

jormas: Joidenkin kuntien järjestyssäännöissä kissan vapaana pitäminen on aiemmin ollut kiellettyä. Uusi järjestyslaki kumoa nämä säännöt ja sallii kissan vapaan ulkoilemisen.
Kissan omistajan tai haltijan on kuitenkin huolehdittava siitä, että kissa ei mene lasten leikkipaikoille, uimarannoille, urheilukentille, toriaikana torille eikä kytkemättömänä kuntopolulle.

Rauhattomilla kaupunkialueilla yksinään ulkoilevaa kissaa uhkaavat monet vaarat. Vastuuntuntoinen omistaja ulkoiluttaakin kissaansa valvotusti aidatulla pihalla tai valjaissa. Metsästyslain mukaan kotikissalla on lain suoja koko maassa. Ainoastaan villiintyneen kissan saa lopettaa maanomistaja tai metsästysoikeuden haltija.

Kissan liikkuminen ulkona ilman omistajaansa ei kuitenkaan tarkoita sitä, että se olisi villiintynyt. Käytännössä villiintyneen kissan erottaminen kesystä edellyttää, että eläin otetaan kiinni ja sitä tarkkaillaan ainakin muutamia päiviä löytöeläinten talteenottopaikassa.

Uuden järjestyslain mukaan koirat on sen sijaan liikennemerkein taajamaksi osoitetuilla alueilla pidettävä kytkettyinä. Poikkeuksen muodostavat koirapuistot ja muut aidatut alueet, joissa koira voi olla omistajan valvonnassa vapaana.

Mistä nuo pyssymiehet oikein tietää missä minä olen?
Koiria ei saa päästää uimarannoille, urheilukentille, lasten leikkipaikoille, toriaikana torille eikä kytkemättömänä kuntopoluille. Koiranomistajan on myös korjattava koiransa ulosteet pois taajamien hoidetuilla alueilla.

Nyt kun kissa siis saa olla laillisesti irti taajaman ulkopuolella, niin kuinka voit tietää missä se esimerkiksi yön aikana kulkee? Kissan vihaajat ja ihmiset, jotka eivät voi ymmärtää miksi koiralla ei ole samoja oikeuksia, perustelevat että käytännössä kissan ja koiran kiinnipitovelvoite on sama, sillä heidän mukaan kissan kulkuja on mahdotonta seurata.


Vaan se ei pidä paikkaansa. Erilaisia GPS-seurantalaitteita on toinen toistaan parempia. Päästän kissan ulos illalla ja tiedän, että se palaa viimeistään aamulla murkinoimaan jälleen kupistaan. Mutta missä se on oikein seikkaillut? Nyt voin viimeistään päästä käsiksi eläimen sielunelämään ja seurata lemmikkini liikkeitä suoraan kartalta.

Englantilaiskylän 50 kotikissaa saivat kaulaansa GPS-paikantimen ja pääsimme seuraamaan niiden liikkeitä ympäri vuorokauden viime maanantain TV-ohjelmassa. Monet kissat vierailivat toisten ruokakupeilla ja eivätkä juurikaan viitsineet saalistaa. Suomessa moni on väittänyt kissan verenhimoisesta tavasta lahdata kaikki kotipihan linnut ynnä muut pienet nisäkkäät. Sek ei taidakaan pitää paikkaansa. Sen sijaan vieraiden lajitovereiden läheisyys aiheutti kissoille stressiä.
Tutkijat myös havaitsivat, että kissoilla on keinonsa aikatauluttaa ulkoilunsa astumatta naapurin tassuille. Omistajat puolestaan yllättyivät mirriensä mittavista retkistä kodin ulkopuolella.

torstai 14. elokuuta 2014

Kesäloman viime päivät

päivis: Kahden viikon kesäloma alkaa olla lopuillaan. En muistanutkaan, miten mukavaa lomailu on. Kaksi viikkoa on minulle sopiva pätkä. Tosin tein ennen lomaa kuuden viikon etätyöjakson, joten työpaikalla ei ole tarvinnut käydä lähes kahteen kuukauteen. Aamuiset työmatkaruuhkat ovat siten taas pitkästä aikaa edessä.

Minulla ei ollut loman suhteen minkäänlaisia ennakko-odotuksia, eikä paineita tehdä tiettyjä asioita. Ei myöskään ole ollut tarvetta viettää lomapäiviä riippumatossa maaten tekemättä yhtään mitään. Pitkästä aikaa tosin luin kirjaa, jonka olin aloittanut jo kesäkuun lopulla. Nyt alkaa kirjakin, norjalainen dekkari, olla lopuillaan.

Nautin ehkä vähän kummallisista asioista. Esimerkiksi siitä, että saan palautettua tyhjät juomatölkit kauppaan. Tai käyn vaihtamassa Tanskan kruunut euroiksi ja euroista Ruotsin kruunuiksi, jotta reilun viikon päästä Tukholmassa käydessä pussissa olisi vähän paikallista valuuttaa. Mukavalta tuntuu sekin, että monet rästissä olleet työt on viimein tullut tehtyä. Miksi usein onkin niin vaikea hoitaa asioita, jotka on joka tapauksessa tehtävä?

Eilen sen sijaan kiehuin kiekkua istuttuani puolitoista tuntia Järvenpään poliisilaitoksella - turhaan. Sain keväällä taksikortin ja ajokortin uudistamisen yhteydessä kehotuksen tulla takaisin ennen kuin lääkärintodistus vanhenee. Uskoin mitä sanottiin, vaikka edellisenä päivänä netistä lääkärintodistusasiaa tutkittuani aloinkin arvella, että lääkärintodistuksen olemassaolo on varmasti kirjattu tietoihini jo keväällä. Näin sitten lopulta olikin. Ystävällinen virkailija pahoitteli saamaani väärää informaatiota, vaikka hieman muistelin, että juuri hän oli kehottanut palaamaan asiaan ennen syyskuun alkua. Asia on nyt kuitenkin kunnossa, vaikka tympeä jonottaminen suututtikin sillä hetkellä.

Tietysti on tullut vähän kokkailtuakin, vaikka olenkin yrittänyt välttää leipomista, sillä kesän aikana on vyötärön ympärille ja vähän muuallekin kertynyt taas jokunen liikakilo. Huomisen aamupalalla syömme jogurtin kanssa omatekoista karviaissosetta. Ehkä maistelemme myös vähintään puolipannassa olevaa makeaa syötävääkin. Kuvassa oleva piirakan näköinen tekele on jonkinlainen epätoivoinen yritys tehdä leivonnainen aineksista, joita sattui olemaan ja löytymään: onnettoman kokoisia raparpereja ja vadelmahilloa pannukakkutaikinaan sekoitettuna. Tekele oli lopulta jäähdyttyään varsin maukas, mutta opin myös sen, että jääkaapissa kannattaisi aina olla vähintään muutama desi piimää. Piimästä kun saa vaikka minkälaisia leivonnaisia aikaiseksi.

keskiviikko 13. elokuuta 2014

päivis menee uimaan

jormas: päivis kirjoitti eilen, että kolmiosaisen taulun kehykset olivat Ikeassa halvat. Niin olivatkin, kun maksoivat vain 11,95 euroa.

Siitä innostuin laskemaan omalla tavallani paljonko kuvan taulu olisi tullut maksamaan kokonaan ulkopuolisille ammattilaisille  annetuilla toimeksiannoilla.

Kun meillä käy firman kautta putki-, sähkömies tai vastaava, ottaa se 75 tai 85 euroa tunti ja alv päälle. Toisin sanoen vähän yli tai alle satasen tunti ynnä matkakorvaus 85 senttiä kilometri yrityksen laskuttamana.

Siitä voin laskea, että kohtuullinen kuvauspalkkio kolmesta valokuvasta on 400 euroa ynnä matkakulut 45 euroa, kehysten haku Ikeasta 2 tuntia eli 200 euroa, matkakulut Ikeaan ja takaisin 20 euroa, valokuvien editointi ja muu muokkaus 2 tuntia eli 200 euroa, värivalokuvien tulostus musteineen 150 euroa, kehykset 11,95 euroa ja asennus kehyksiin sekä taulun asennus seinälle yhteensä 1 tunti 100 euroa. Tästä tulee taulun hinnaksi pikkuisen vaille tonnin ilman laskutuslisiä.

Vertailun vuoksi kunnat ja kolmas sektori maksavat kuntouttavasta työstä tekijälle 1-2 euroa tunti tai vastaavan suuruinen muu taloudellinen etuus. Joskus tuntuu, että yhteiskunta ei ole vieläkään aivan tasa-arvoinen.

tiistai 12. elokuuta 2014

Syitä mennä Ikeaan löytyy helposti

päivis: Kävin eilen Ikeassa. Ihan asian takia. Tai jos ei Ikeaan menoon löydy asiallista syytä, sen voi melko helposti silti sepittää. Ainahan sitä jotain tarvitsee, vaikka todellisuudessa tavaran tarpeet ovatkin minulla aika satunnaisia. Nyt kuitenkin läksin ostamaan valokuvakehystä, jossa on paikka kolmelle vaaka- tai pystykuvalle.

Kehysten tarve tuli siitä, että Jormalla on kolmen valokuvan sarja, jolla tai joilla hän osallistui Keski-Uusimaa-lehden kesäkuvakilpailuun. Ensin hehkutimme, että paras kuvista voittaa kisan ja saamme seinällemme pääpalkintona kyseisen kuvan canvas-tauluna. Kesän edistyessä ja lehden julkaistessa säännöllisesti kisakuvia, päättelimme, että voittokuva ei ehkä sittenkään tule koristamaan kotiamme. Siksi päätimme, että kuvat voi tulostaa itsekin ja laittaa koko sarja kehyksiin.

En ole vieläkään Ikeaan mennessä täysin päässyt eroon lähes kahdeksan vuoden takaisesta muistosta, kun Jorma sai siellä sydäninfarktin. Siitä selvittyään kävimme edelleenkin Ikeassa, emme siis alkaneet karttaa sitä, mutta varsinkin alkuun koin paikan tosi ahdistavana. Pikkuhiljaa tunne on helpottanut, mutta ei se ole kokonaan kadonnutkaan. Tuttu tunne nousi pintaan sisään mennessä, mutta helpotti hetken päästä. Ja sitä paitsi olin yksinäni. Jorman puolesta ei tarvinnut pelätä. Ehkä alitajuisesti ajattelen, että sama voisi tapahtua minulle?

Löysin kolmen kuvan kehykset, eikä hintakaan ollut paha. Muuta tarpeellista, mutta myöskään tarpeetonta, en löytänytkään. Jostain syystä lähes aina tulee poikettua myös Ikean pienellä elintarvikeosastolla, jonka suuren merkityksen varsinkin maailmalla asusteleville ruotsalaisille voin hyvin ymmärtää. Kyllä Pattayaltakin ruotsalaiset, mutta myös suomalaiset, tekevät toivioretkiä Bangkokin Ikeaan nimenomaan ruotsalaisten elintarvikkeiden perässä.
Joku voi haluta Ikeaan pelkästään näiden lihapullien vuoksi. Tästä Jormakin
on joskus muistaakseni kirjoittanut blogiin: kenellekään ei jää epäselväksi,
mistä Ikea on kotoisin, Ruotsin lippu tökätään annokseen Thaimaassakin.
Olin niin lähellä ostaa ruotsalaista puolukkahilloa, että tein jo mielessäni laskelmia, mitä sama hillo mahtaa muualla maksaa. Päädyin uskomaan, että vähemmän ja houkutteleva purkki jäi hankkimatta.

maanantai 11. elokuuta 2014

Lasse Viren ja voitettu aika

jormas: Viiteentoista vuoden mittaiseen päihteiden kyllästämään elämänjaksooni kuului monta hyvää ja monta huonoa juttua. Minulle juominen ei siis ole ollut yhtä helvettiä, kuten monen kuiville selvinneen olen kuullut kertovan. Juomista  ja rällästystä ylipäätään rahoitin kaikilla niillä, mitkä eivät kestäneet päivänvaloa silloin eivätkä kestäisi vielä nytkään, vaikkei niistä enää tiilenpäivä laskemaan pääsisikään.

Siitä ajasta hyviin tarinoihin ja kavereihin kuuluu jo edesmennyt Varvikon Mikko Keski-Suomesta, joka taisi laillani kupin ottamisen. Eräänkin kerran istuimme Ylä-Ruutilla Jyväskylän yliopiston vieressä aamusta iltaan. Joko oli kehitellyt sinne pöytiin minusta tarinan, jossa kysyttiin, että mikä ero on Seminaarinkadulla ja Jorma Soinilla. Vastaus oli, että kyseinen katu kulkee Ruutin kuppilan ohi, mutta minä en koskaan.....heko...heko. Tosin se kyllä piti aika hyvin paikkansakin.

Olen kirjoittanut aiemminkin Veikko Ennalaa lainaten, että on ymmärrettävää, kun Lasse Viren juoksee kymppitonnin 0,1 sekuntia nopeammin kuin joku muu, mutta mihin hän käyttää näin voittamansa ajan. Tämä jäi kysymättä, kun hän vuosi sitten oli tutustumassa Duokotiimme.
Tapasin Lassen taas jokunen viikko sitten ja nyt sitä kysyin, mutta ei ollut vastausta hänelläkään voittamansa ajan käyttöön. Tai totesi hän jotenkin tähän tapaan, että olisi voinut antaa siitä osan Juha Miedolle, joka hävisi Tyynen Järven olympiakokkareissa 1980 Thomas Wassbergille kullan sekunnin sadasosalla.

Mutta takaisin Jyväskylään ja Varvikon Mikkoon. Olin jo lopettanut viinalla sieluni kyllästämisen sekä itseni etsimisen ja vaihtanut osan siihen käyttämästäni ajasta moottoripyöräilyyn. Silloin pyöränä oli Yamaha Midnigt Special ja karautin sillä kuppilan terassin viereen parkkiin. Mikko katseli touhujani aikansa kaljahöyryissään ja lausui viisaat sanat: "Kuule Soini, vaikka sä kuinka paahdat tolla pyörälläs kahtasataa, ei sulla silti mene yhtään lujempaa kuin mulla tai ennen ittelläskään." Tätä viisautta olen pohtinut monesti, kun on ollut syytä hillitä omaa menoa.

Jos tämän pyörän kuski selvisi hengissä, kuten toivoa sopii, on mahdollinen
kiireellä voitettu aika saattanut  mennä toipumiseen.....

sunnuntai 10. elokuuta 2014

Tuumasta toimeen

päivis: Kirjoitin Köpiksen reissulla Kristianiasta bongatusta risuaidasta, josta laitoin muutaman kuvankin näytille. Ihastuin aitaan, jonka rakennusaineena ovat pystytolpat ja kaikenkokoiset risut. Keksin sellaisen sopivan loistavasti Jokilaaksoon, sillä täällä löytyy loputtomiin tarkoitukseen soveltuvaa rakennusmateriaalia. Lyhyttä koeaitaa varten hain Bauhausista 12 pystytolppaa.

Jorma jo ennätti asetella tolpat malliksi paikoilleen. Huomenna ne juntataan maahan. Paikalla on jo valmiiksi risukkoa, mutta jos näyttää, että se alkaa loppua, ei kun oksasakset käteen ja pajukkoa karsimaan.
Jokilaakson ensimmäinen kristianialainen risuaita syntyy Jokilammelle
menevän polun varteen.
Viikko sitten alkaneella kesälomalla emme ole juuri ennättäneet viipyillä kotona. Tai koti se on Matkakotikin, jolla olimme taas Meri-Teijon Mathildedalissa pari yötä. Olimme nyt Elämän tähden ry:n hankkimalla "rantatontilla" ja virtaa teimme uudella agrikaatilla. Tosin virtaa tarvitsimme vain kahvinkeittimeen ja telkkarin katseluun, eikä niihinkään kovin kauaa. Huomasimme myös uuden laitteen olevan Matkakodin alkuperäistä agrikaattia hiljaisempi.

Mathildedalista palattuamme retkeilimme mönkijällä kauppaostoksille. Reittimme kulki houkuttelevien vadelmapusikoiden halki. Niinpä minun piti vielä illan suussa ajaa uudelleen metsään, josta poimin kai vajaan litran vadelmia. Huomasin, että meillä on nyt runsauden pulaa marjoista. Suurin osa eilen Salon torilta ostetuista mustikoistakin on vielä syömättä. Jorma keksi asialle mielestään oivan ratkaisun. Jos tuon hänelle vadelmat, joiden poimintaan meni tunti, hän kyllä popsii ne suuhunsa vartissa. Tuohon täytyy sanoa, että "älä unta nää".

lauantai 9. elokuuta 2014

Meri-Teijo ja Pikku-Matilda

jormas: Joskus aiemminkin olen kirjoittanut, että yhdistyksemme Elämän tähden ry on hankkinut omistukseensa merenrantatontin, venepaikan sekä pari osuutta 700 hehtaarin vesialueeseen. Koska yhdistyksemme ei ole suurilla rahoilla kyllästetty, on luonnollista, että merenrantatontti ei voi olla järin suuri eikä varsinkaan hinnakas. Kooltaan se on toiseen suuntaan kolme metriä ja toiseen kahdeksan metriä. Siis juuri passeli keskikokoiselle matkailuvaunulle tai -autolle.

Matkakoti omalla maalla Meri-Teijossa
Eilen roudasimme sinne oman Matkakotimme ja skootterin sen mukana. Tätä päivää käytimme ajelemalla pitkin rantateitä ja muun muassa Kemiön saartakin ristiin ja rastiin. Oli mukavaa, sillä suomalainen kesäsää hellii meitä edelleen.
Myös merivesi oli lämmintä ja oivallisen puhdasta esimerkiksi uimiseen. Sitä harrastimme vaatteitta ja uima-asujen kera, sillä katse-etäisyydellä on myös yleinen uimaranta, jonka veden laatua luonnollisesti Salon kaupunki valvoo kuten pitääkin. Ei ollut noro- eikä muitakaan viruksia kuten ei kolibakteerejakaan.

Ei ole ennenkään saanut hevosella ajaa miten lystää
Myös Salon kesätorilla piipahdimme ostamassa mustikoita ja mansikoita sekä illaksi torimummon leipomia lämpimiä kaffen kanssa. Marjoja sen sijaan myi 3-4 pöydälle muun muassa lähes parikymmentä thainaista. Siitä voisi päätellä, että Salon seudulla saattaa olla kyseisen maan kansalaisista pieni yhdyskunta. Mikä sen mukavampaa, sillä se toi tuulahduksen Pattayasta,  jonne taas suuntaamme tänä vuonna hieman muuttolintujen jälkeen.

perjantai 8. elokuuta 2014

Minä niin mieleni pahoitin

päivis: Niin että miksiköhän? No kun tapani mukaan halusin ostaa itsellemme Tanskan-tuliaisiksi jotain ruokakaupan tuotetta ja se nyt sattui olemaan purkillinen luomuhunajaa. En ollenkaan tullut ajatelleeksi, että se kuuluu lentokenttien kiellettyihin käsimatkatavaroihin. Ehkä siksikään se ei ostosta tehdessä tullut mieleeni, kun hunaja ei ollut erityisen juoksevaa, ennemminkin kiteistä.

Tarkkasilmäinen turvatarkastaja kuitenkin älysi purkin ja niin sain heittää sille pikaiset jäähyväiset. Vähänkös harmitti.

Ehkä imeläkiintiö oli meillä jo ilman hunajaakin tullut täyteen. Muistin nimittäin, että Tanskassahan pitää syödä tanskalaisia viinereitä. Ja jos ei syöty viinereitä, ostettiin kanelipullia, jotka tuntuivat painavan ainakin puoli kiloa per pulla.

Ei ollut tiedossa, ovatko tanskalaiset noudattaneet EU-määräystä ja vähentäneet pullistaan kanelin määrää. Äskettäin nimittäin uutisoitiin, että näin tulee käymään tai koko pullabisnes saa loppua, jos terveydelle haitallisia kaneliannoksia ei pienennetä. Uhallakin olen tuon uutisen lukemisen jälkeen syönyt edelleen hyvällä omallatunnolla kanelia silloin kun sitä on ollut jossain tarjolla tai itse olen leipomuksiini laittanut.
Suuren kirjaston edustalle oli rakennettu kupla, jonka tarkoitus jäi meille
hieman epäselväksi. Sillä hetkellä kuplassa kuvattiin jotain TV-lähetystä.
Kööpenhamina on nimetty Euroopan tämän vuoden luomupääkaupungiksi. Luomutuotteita tosiaan oli hämmästyttävän paljon tarjolla. Ja ei vain tuotteita, vaan myös esimerkiksi monet kampaamot mainostivat olevansa ekologisia. Erehdyin Jormalle veistelemään, että Irma-niminen kauppaketju on tanskalaisten Siwa. Irmaan mennessämme huomasin olleeni jälleen kerran väärässä.

Irmassa oli tarjolla vaikka minkälaisia luomutuotteita ja muutenkaan se ei millään muotoa muistuttanut suomalaista Siwaa. Irmassa tuotteiden esillepano oli juuri sellainen, josta pidän kovasti. Siisti ja hyvännäköinen. Siwojen kaljaröykkiöiden sijaan pienessä Irmassa oli asiallinen alkoholiosasto.

torstai 7. elokuuta 2014

Edelleen Köpis

päivis Cristianian vapaakaupungin Don Juanin hurmattavana
jormas: Oli mukava tehdä havaintoja, kun tallustelimme pitkin kaupunkia. Kaikkiaan kävelimme eilen kymmenkunta kilometriä.

Cristianiasta kuitenkin vielä ainakin sen verran, koska on joskus aiemminkin tullut elämöityä eläinten vapauden puolesta. Kyseisessä kaupunginosassa oli kiinni oleva koira auttamaton vähemmistö. Joten pidän edelleen tiukasti kiinni siitä, että kiinni olevat koirat johtuvat asenteestamme, eivät koirista.

Sinne tänne pitkin kanavien rantoja oli ankkuroitu
kelluvia hiekkalaatikoita, joissa oli mukava
viettää päivää ja nauttia virvokkeita.
Yleisö-wc:tkin kiinnittivät huomiotamme maksuttomuudellaan ja myös siisteydellään. Kun joskus aiemminkin olen pohtinut mitä tulisi kansalaisten saada verorahoillaan, niin kyllä riittävä määrä ilmaisia käymälöitä olisi kaikkien etu. Se olisi oiva käyntikortti Suomesta kaikille eikä vähiten turisteille.
 
jormas sukeltaa
Kirkas vesi kanavissa pitkin kaupunkia ilahdutti minua siinä määrin, että pulahdin uimaankin. Veden puhtaudesta en tiedä, mutta miten se voikin olla niin kirkasta Helsingin vesien sameuteen verrattuna? Lämmintä ja mukavaa joka tapauksessa.

Thaimaassa ja ympäri maailmaa on monen silmään sattunut 7-Eleven -ketju. Meillä kai sitä lähinnä ovat R-kioskit. Olen käsityksessä, että pohjoismaisen 7 eleven ketjulla olisi samaa omistajataustaa kuin Ärrälläkin. Joten joskus lienee muutoksia odotettavissa suomalaiseen kioskikauppaankin. Köpiksessä kävimme yhdessä ketjun kaupassa. Siellä oli karrikoiden kirjoitettuna kaksi tuotekokonaisuutta. Toinen puoli juotavaa viinoineen ja toinen syötävää runsaine viinerivalikoimineen.
 
Joku asuu vaatimattomammin eikä tavoittele ehkä maallista....
Monessa maailman kaupungissa on tullut ihmeteltyä kuljettajattomien metrojunien synnyttämisen vaikeutta Helsingin ja Siemensin yhteistyönä. Sillä Köpiksessäkin junat huristavat ilman ajureita montaa raidetta eri syvyyksissä varsin mallikkaasti. Mutta kun toteutus meidän ikiomassa Kivikylässä tuntuu hiertävän vuodesta toiseen, lienee odotettavissa verorahoilla jotain aivan ainutlaatuista meidän kaikkien kulkijoiden iloksi ja helpotukseksi.

keskiviikko 6. elokuuta 2014

Köpis vai Amsterdam?

päivis: Yksi eilisen päivän havainnoista oli, että Kööpenhamina muistuttaa hyvin paljon Amsterdamia. Molemmissa on vanhoja, kauniita rakennuksia ja kanavia. Yhtäläisyyden havaitsimme nimenomaan kanavasillalla kanavan elämää seuratessamme.

Mutta päivän juttu oli kuitenkin Kristiania, jossa tuo Amsterdamin ja Köpiksen vertaaminenkin nousi esiin, mutta siitä vähän myöhemmin lisää. Kristiania löytyi helposti lyhyen kävelymatkan päässä hotellistamme. Menimme alueelle ilmeisen pääportin kautta. Ainakin heti havaitsimme toimiston, jossa tarjottiin Kristiania-infoa ja myös mahdollisuutta hankkia omakseen pala Kristianiaa. Tartuimme tarjoukseen 100 Tanskan kruunulla. Se oli pienin mahdollinen lahjoitus, jota vastaan sai tyylikkään todistuksen lahjoituksesta. Kirjaamme sen myöhemmin Elämän tähden ry:n nimiin.

Lahjoituksia hankkimalla Kristianian yhteisö pyrkii saamaan alueen julkiseksi perinnöksi kaikille, kun tällä hetkellä Tanskan valtiolla ja Kööpenhaminan kaupungilla olisi sille mielestään parempaakin käyttöä. Nyt ja yli 40 vuoden ajan Kristiania on antanut ihmisille mahdollisuuden elää ja asua vaihtoehtoisella tavalla. Alueen lieveilmiö, mutta turhankin suuren osan Kristianian julkisesta kuvasta haukkaava asia on huumekauppa. Tunnistin itsellänikin sitä olevan, mutta onneksi se jäi nyt selvästi vähemmälle tämän käynnin ansiosta.
Katselimme ja kuvailimme ihmisten kotitaloja, joissa oli hyödynnetty vanhaa kasarmialuetta ja rakennettu todella omaperäisiä ja hauskoja pientaloja. Parhaat palat taisivat löytyä vesistöjen varrelta, osa veden päälle rakennettuina, ja siis aivan kaupungin ytimestä.

Lupasin aiemmin katsella Kristianiaa myös sillä silmällä, josko sieltä löytyisi joitakin innovatiivisia asumisratkaisuja. Ihmisten kodeissa emme käyneet, mutta ulkoapäinkin näki, että asuinneliöiden suuri määrä ei siellä ole kenenkään tavoite. Vähempikin riittää myös lapsiperheille, joita Kristianiassa asuu paljon. Kuten kuulemma suomalaisiakin. Tapasimme yhden heistä.

Kotoaan Keski-Suomesta 15-vuotiaana maailmalle lähteneellä naisella oli pitkä historia ruotsinsuomalaisuudesta ja sujuvan kuuloisesti tanskaa puhuvana runsaan viiden vuoden asumiskokemus Kristianiasta. Kävimme pitkän turinatuokion ruotsalaisista, tanskalaisista, koirista ja mustalaiskulttuurista. Sen keskustelun kuluessa kävi selväksi myös se, että Kööpenhamina on parempi kuin Amsterdam. Ja että tanskalaiset ovat mukavampia kuin ruotsalaiset. Tuo ainakin on helppo uskoa.

Yksi Jokilaaksossakin toteuttamiskelpoinen idea Kristianiassa osui silmiin: risuaita. Materiaaliahan meillä on omasta takaa. Pitää vain ostaa sopivan kokoisia tolppia aidan tueksi. Oikeanpuolimmaisessa kuvassa mittailen tolppien välistä etäisyyttä.

tiistai 5. elokuuta 2014

Täällä ollaan

jormas: Poikkeuksellisesti lentoasemalla olikin terminaalimme T2:n sijaan T1. Siellä oli remontin lisäksi jotenkin eilisen oloista. Istuimia ei odotustiloissa ollut lainkaan tarpeeksi, joten moni istui lattialla. Joillakin odotusta on tunti tolkulla. Ja näin kävi meilläkin, sillä turvatarkastuksen jälkeenkin, oli aikaa lähtöön reippaat kaksi tuntia. Passejahan ei Tanskaan mennessä suomalainen tarvitse. Köpiksessä ei mistään muodollisuuksista edes huomannut, että tultiin ulkomaille. Mukavan joustavaa siis.
Hollannissa päivis bongasi hotellin Multa tuli.
Nyt oli vuorossa vaatekauppa Molo.

SASsin puolentoista tunnin lento yli kymmenen tunnin Thaimaan lentoihin verrattuna on kuin pikku pyrähdys. Todella positiivinen yllätys oli, että niin kippari kuin matkustamohenkilökunta aloitti kuulutukset suomeksi. Hieno mauste ulkomaalaiselta yhtiöltä, kun yhtäaikaisesti  Finnair on vähentänyt kotimaan kielen kuulutuksia. Pikku asia, mutta tärkeä. Kysymys valtion sinivalkoisille siiville kuuluukin: "Mitä teille tai heille tarkoittaa suosi suomalaista?"

Köpiksen kentältä pääsee monin eri tavoin sujuvasti Tanskan pääkaupunkiin. Me valitsimme kuljettajattoman metron. Kahdeksan asemanväliä ja reilun vartin päästä olimme kaupungin keskustassa. Tähän ei Helsinki-Vantaan asemalla ensi vuonna valmistuvinen kehäratoineen päästä, vaikka etäysyys on samaa luokkaa.
Rouva Strandén yrittää viittoa
puuttuvaa kahta kirjainta

Keskustan asemalta oli kävelymatka hotelliimme kanavan rannalle. Oli mukava kävellä kesäillassa oikein kaunista Nyhavnia myöten.

Huoneen kuitattuamme hipsimme sen varrelle vielä syömään. Ja kyllä vain, oluen ystäviltä tanskalaisilta löytyi myös alkoholiton mallasjuoma, Carlsbergin panimon. Prosentteja tosin oli 0,5. Käytännössä se on nolla, sillä ykkösoluessakin on Suomessa vastaava luku yli 2.

Mukava yksityiskohtakin muistui mieleen menneiltä vuosilta. Kun suomalaiset voittivat jääkiekon maailmanmeataruutta, oli samoissa uutisissa toinenkin, ehkä joillekin juhlimisen arvoinen sekin. Silloin ohitimme tanskalaiset vuodessa juomamme viinan määrässä per lärvi.