Vapaus koitti

päivis: Luonnonvaraisten eläinten ensimmäinen vapautusoperaatio Jokilaaksossa saatiin päätökseen eilen. Tosin vapautuminen ei tapahtunut ihan niin kuin ajateltiin. Se ei siis ollut hallittu vapautus.

Kaksi siiliä ja kaksi rusakkoa eli peltojänistä totuttelivat meillä noin puolentoista viikon ajan elelemään ulkoilmassa. Kaikki meni niin kuin oli ajateltu. Rusakot olivat arkoja, mutta söivät hyvin suunnilleen kaikkea, mitä niille tarjottiin. Jyrsijöille tarkoitetun ruoan, omenoiden, porkkanoiden ja tuoreen kurkun lisäksi ne saivat muun muassa voikukan lehtiä ja puna-apilaa.

Sarita ja Kati kokosivat rusakoille tarkoitetun häkin.

Siilit ovat yöeläimiä, joten emme ihmetelleet, vaikka ne näyttäytyivät vain harvakseltaan. Muutaman kerran näimme ne yhtä aikaa syömässä, mutta useimmiten kumpikin pysytteli kopeissaan. Ruoka hupeni alussa päivittäin suunnilleen yhden 400 gramman kissanruokapurkillisen verran, mutta sitten niiden ruokahalu näytti vähentyvän.

Perjantai-iltana seurasin pitkään, kun toinen siileistä pyrki innokkaasti, mutta tuloksettomasti kiipeämään verkkoaitaa pitkin. Se yritti myös kaivautua aidan ali, mutta eihän sekään onnistunut. Ajattelin vain itsekseni, että "älä huoli siili parka, huomenna olet vapaa". Erehdyin.

Siilien käytössä oli kaksi koppia ja styroksinen ruokintapaikka.

Rusakot tuntuivat tottuvan vähitellen
ihmisen läsnäoloon.

Lauantaina tuli vapaaehtoinen eläinsuojeluneuvoja Sarita valvomaan vapautusta. Ensin lähtivät rusakot. Tosin toinen niistä etsi pitkään avointa kohtaa aitauksessa, mutta lopulta sekin onnistui kipaisemaan omilleen.

Yllätyksen koimme siiliaitauksessa: kumpikin mökki oli tyhjä. Emme olleet uskoa silmiämme. Molemmat siilit olivat lähteneet livohkaan. Tuntui aivan uskomattomalta, että ne olivat onnistuneet kiipeämään noin metrin korkean verkkoaidan yli. Sen ei aidan rakenteesta johtuen pitäisi olla lainkaan mahdollista. Mutta karkaahan vankejakin vankiloista. Miksi ei siis pari siiliä? Sarita sen sijaan otti asian tyynesti. Hän on nähnyt ennenkin, miten taitavia siilit ovat kiipeämään.

Samalla tietysti selvisi, miksi ruoka ei enää muutamaan päivään näyttänyt maistuvan yhtä hyvin kuin aikaisemmin. Toinen siili oli varmasti lähtenyt omille teilleen jo aikaisemmin.

Koska on mahdollista, että rusakot hakevat aluksi suojaa kopistaan, jätimme häkin oven auki. Myös ruokaa on tarjolla. Samoin siilien ruokintapaikalla on syötävää. Mutta hiljaista on ollut. Ehkä vapaus on kuitenkin niille suurempi asia kuin suoja ja helppo ruoka. Uskomme ja toivomme, että niillä on hyvä elämä täällä Myllykylän rehevässä luonnossa.

Siilit ja rusakot odottavat vapauttamista

päivis: Jorma kertoi keskiviikkona kahdesta siilistä ja kahdesta rusakosta, jotka ovat meillä Jokilaaksossa odottamassa pääsyä omilleen. Eläimet ovat olleet Suomen eläinsuojeluyhdistysten liiton vapaaehtoisen eläinsuojeluneuvojan hoivissa kuka mistäkin syystä. Nyt ne ovat lähellä paluuta luontoon.

Siilit ja rusakot ovat varsin vaivattomia hoidettavia. Rusakoilla on kopillinen häkki, jonne pitää lisätä ruokaa tarpeen mukaan. Niillä oli tullessaan mukana porkkanoita, omenoita ja jyrsijöille tarkoitettua ruokaa. Kun olemme lisänneet valikoimiin muun muassa voikukan lehtiä ja apiloita, muuhun ruokaan ne eivät sen jälkeen juuri ole koskeneetkaan. Ehkä on hyvä, että ne vapautumista odotellessaan pääsevät luonnon ravinnon makuun. Häkissä on tietysti myös vesikuppi.

Siilien ruokalautanen on styroxlaatikon sisällä.

Rusakot ovat arkoja ja sen asenteen toivotaan säilyvän siihen asti, kun häkin ovi avataan. Kun ne nyt meidät nähdessään kipaisevat häkin koppiin piiloon, vapauteen päästessä niiden mahdollisuudet selvitä ovat paremmat, jos ne ymmärtävät rynnätä ulos samalla vimmalla.

Siilien sanotaan olevan yöeläimiä. Ehkä siksi emme niitä ole juuri sen jälkeen nähneet, kun ne tuotiin meille ja ne päättivät viettää aikaa samassa, kuivilla heinillä vuoratussa siilikopissa. Kummallekin oli kuitenkin varattu oma koppi.

Ehkä niiden ruoka-ajat eivät kuitenkaan ole vielä luonnolliset, koska olemme nähneet niitä päiväsaikaan nimenomaan syömässä. Ne saavat päivittäin kahteen pekkaan 400 gramman purkillisen kissanruokaa. Purkkiruoka on melkoisen kosteaa, joten ne eivät tarvitsisi erikseen vettä. Sitä on kuitenkin tarjolla. En tosin tiedä, miten ne löytävät vesiastian. Siilien näkö ei kuulemma ole kummoinen.

Jos me olemme olleet innoissamme tehtävästämme osana luonnonvaraisten eläinten luontoon vapauttamista, niin vähintään yhtä innokkaana Niilo on ottanut itselleen roolin eläinten valvojana. Sen pitkä liina yltää juuri ja juuri rusakoiden häkille ja siilien aitaukselle. Kun sen laittaa liinaan kiinni, se säntää välittömästi vahtipaikalleen ja tuijottaa eteensä odottaen näkevänsä ties mitä.

Niilon lisäksi omat pihakanimme, Mustis ja Ruskis, ovat keksineet, että tontille on tullut niiden sukulaisia. Myös ne pyörivät rusakkotalon tienoilla ainakin silloin, jos Niiloa ei näy.