Sivun näyttöjä yhteensä

torstai 30. marraskuuta 2017

Etsin käärmeitä vääristä paikoista

Jormas: Päivis on potenut flunssaa jonkun päivän, joten olen huidellut aamulenkin omin päin ja omia polkuja. Pääosin totuttuja väyliä, sillä taipaleeseen kuuluu katu- ja kulkukoirien lahjontapussin sisällön jakamista. Luulen, että moni koira sitä odottaakin, sillä viheltämällä ne ilmestyvät omista paikoistaan ja juoksevat jakamaan aamukuulumisiaan. Tai näin sen haluan kokea.

Eilisiä aamuaskeliani suuntasin naapuritontin jo lähes umpeen kasvaneelle polulle tarkkaan seuraten, etten astu käärmeen päälle tai viereen. Vaikka en niitä juuri ole elävinä nähnyt, tiedän niitä olevan, sillä silloin tällöin näemme puolimetrisiä auton alle liiskaantuneina.

Tänään tallustin taas tuttuja reittejä Kakkosroadia Lumpini Parkin kohdalla, niin ikään jalkoihini katsellen, sillä aivan tien reunassa on tiheä, lähes läpipääsemätön kasvillisuus. Sieltä mielestäni voi tielle rynnätä lähes mitä tahansa.
Katseeni osui nelikaistaisen väylän keskellä kasvavaan puurivistöön. Ja kas, siellähän möllötti kaikessa rauhassa monimetrinen käärme oksiin kietoutuneena! Mielessäni naurahdin, että minähän olen katsellut matelijoita aivan väärästä paikasta, kun etsin niitä jaloistani. Niitä on katseltava puista.

Sen verran harvinainen ja ennen kaikkea harvinaisen kokoinen eläjä mielestäni oli, että napsin siitä jonkun kuvan. Ja aidon käärmeselfienkin tietenkin!

Jatkoin sitten kulkuani kuvia joillekin paikallisille ja farangeille näytellen ja hämmästyksistä huomasin, että sen kokoinen python(?) ei tosiaan ole jokapäiväinen vieras kerrostalojen naapurissa.

Kotikulmillamme on paikallinen Tarjoustalon bangladeshilainen kauppias, jolle myös näytin kuvaa. Hän innostui vallan tavattomasti ja minun piti lähteä hänen skootterinsa kyydissä näyttämään paikkaa. Kun pääsimme sinne ja hän näki matelijan puussa, ryntäsi mies hakemaan pyöränsä työkalupussista melkoisen kokoista ruuvimeisseliä, että sillä käärmettä päähän ja henki pois. Ja minä puolustamaan kädetöntä ja jalatonta, että sillä on oma elämä, sinulla oma ja minulla oma. Että jos vaan annettaisiin elää.

Siinä Tarjoustalokauppias sitten hieman rauhoittui ja alkoi pysäyttelemään lavatakseja, kun oli omasta puhelimesta virta loppu. Soitot suuntautuivat ymmärrykseni mukaan jonnekin City Halliin, josta kuulemma tulevat kohta bussilasteittain ihmettä katsomaan.

Shown tätä osaa en enää jäänyt seuraamaan, vaan lompsin kotiin, josta olikin tullut huolestuneita kyselyjä lähettämääni valokuvaan. Että onko käärme kuristanut minut vai olenko hengissä edelleen, kun ei vastausta kuulunut. Ei kuulunut kun meni aika venäläisten kanssa kuvien analysointiin. He venäjäksi ja minä suomeksi. Tulkkina elekieli.

keskiviikko 29. marraskuuta 2017

Cry-pentu on operoitu

päivis: Noin viikko sitten kirjoitin tänne viimeksi koiranpennusta, jolle annoimme nimen Cry. Löysimme liikuntakyvyttömän pennun itkemässä sydäntäsärkevästi läheisessä, entisessä autonpesuhallissa, jossa se on asustellut äitinsä ja siskonsa kanssa. Olemme tutustuneet tähän koiraperheeseen aamulenkeillämme ja tottuneet viemään niille makupaloja.

Kiikutimme pennun läheiselle elänklinikalle, josta se sai mukaansa pussillisen lääkkeitä, kun seuraavaksi veimme sen Meow's Sanctuary -nimiselle koiratarhalle. Meow ymmärsi heti, että pentu on joutunut auton tai mopon töytäisemäksi. Siksi se piti käyttää uudelleen klinikalla röntgenissä. Meowin diagnoosi oli oikea, mutta kun lääkkeetkään eivät enää sen oloa näyttäneet helpottavan, se vietiin toiselle klinikalle, jossa on henkilökuntaa yötäpäivää. Pennun tilanne saatiin siellä rauhoittumaan, mutta siellä myös varmistui, että se tarvitsee leikkauksen kyetäkseen jälleen kävelemään.

Mitähän tämän pienen mielessä mahtaa liikkua? Tässä se aamulla odotti itse sitä tietämättä edessä ollutta operaatiota, joka palauttaisi sen kyvyn liikkua.
Leikkausta on pitänyt siirtää muutamalla päivällä, sillä pennun verestä löytyi loisia, jotka on ensin pitänyt hoitaa. Tänään viimein koitti päivä, jolloin operaatio saatettiin toteuttaa. Äsken tullee viestin mukaan pennulla on kaikki hyvin ja huomenna selviää, kauanko sen on oltava eläinsairaalassa, ennen kuin se voidaan viedä takaisin Meowin hoiviin.

Olen usein ajatellut mielessäni, että varmasti joskus eteen tulee tilanne, että kohtaamme täällä jonkun hätää kärsivän koiran, joka on ihan pakko toimittaa hoitoon. Nyt tuo aavistus konkretisoitui ja vielä toistaiseksi näyttää siltä, että se myös tulee meille melkoisen kalliiksi. Mutta, kuten tänään eläinklinikalla käydessäni totesin Meowin kautta tutuksi tulleelle ruotsalaiselle Louiselle, että Suomessa olevaa sanontaa, "kaveria ei jätetä", noudattaen, me emme nyt nosta käsiä pystyyn.

Louise ja Meow ovat jo levittäneet sanaa, jotta pennun kuntoon saattamisesta aiheutuviin kustannuksiin löytyisi muitakin rahoittajia. Vähän on jo tiedossa apuja, mutta ainakin tässä vaiheessa hoidot maksetaan pääosin meidän matkakassastamme.

Koiraperheen auttamista ei oikein haluaisi jättää vain tähän. Louisen kanssa on keskusteltu siitä, antaisiko äitikoira ottaa itsensä kiinni, jotta se voitaisiin toimittaa sterilisaatioon. Syntyvyyden vähentäminen on pitkällä tähtäyksellä tehokkain keino hillitä Thaimaan koiraongelmia. Jokunen koira on aiemmin avustuksemme turvin voitukin käyttää sterilisaatiossa. Se on täällä edullinen operaatio. Näihin talkoisiin haluaisin haastaa kaikki Thaimaan-kävijät, mutta erityisesti kaikki koiriin vihamielisesti suhtautuvat, jotta he voisivat oman räksytyksensä sijaan tehdä jotain todella hyvää ja konkreettista.

Cry-pennun äiti ja sisko asustelevat nyt kaksistaan tyhjässä autonpesuhallissa.
Arka emo on toistaiseksi vain kerran uskaltanut tulla niin lähelle, että on ottanut kädestä makupalan. Ehkä yritämme hieroa lähempää tuttavuutta sen kanssa. Toinen tyttöpennuista voitaisiin Louisen mukaan viedä Meowin luokse, jossa silläkin olisi siskonsa tavoin paremmat elinolosuhteet. Tosin, kovin ahtaaksi alkaa Meowin tarhakin käydä, vaikka koirat voivat tulla ja mennä täysin vapaina. Kukapa sieltä herkullisten ruokapatojen ääreltä muualle lähtisi nälkää ja janoa näkemään. Facebookin mukaan tällä välin sinne on kaiken lisäksi toimitettu turvaan neljä uutta pentua. Ne kyllä ovat kuvan mukaan niin söpöjä, että niille uskoisi löytyvän pian oikeat kodit, jonne ne adoptoitaisiin.

tiistai 28. marraskuuta 2017

Aamulenkki

Jormas: Lähes jokaisen päivän aloitamme noin 3 kilometrin kävelylenkillä, jolla riittää monenlaista seurattavaa. Tässä tämän aamun saldo.
 Tältä Thaikotimme ovelta se alkaa ja samalle ovelle se päättyy. Pihamme talventörröttäjäpuussa ei ole talvisaikaan lehden lehteä. Seven Elevenin -kaupan koira ei välitä makupaloistamme, mutta taputus ja rapsutus kelpaavat. Hedelmäkauppiaalta ostamme usein valmiiksi kuoritun ja viipaloidun ananaksen. Rakentaja rakentaa parvekkeita ja asunnon käyttäjä muuraa ne umpeen. Meowin luo ja sieltä sairaalaan viemämme Cry-pennun kotikulmilla odottaa sisko sekä äiti. 
Karja on usein laitumella tien vieressä ja kulkee joskus sinne yhtä matkaa kanssamme. Dingon lisäksi myös hengillä on autiotaloja. Rakentaminen on yhtä ikuista kuin elämäkin. Tässä oli viime vuonna seinätön, köyhän miehen koti, jolta ei juoma hevin loppunut. Aina silloin tällöin heruu meiltä riisikupin hinta nälkäiselle. Kadun koirille ei ole juuri manikyyripalveluita tarjolla.
Portin takana on ruoho usein vihreämpää. Kevyenliikenteenväylä on tarkoitettu myös pyöräilijöille. Raivaussahaporukka taitaa ihmetellä tyhmiä turisteja, jotka kuvaavat heitä. Kahden kadun välissä on oikopolku ihmisille, käärmeille, rotille ja muille kulkijoille. Joku vei lentopalloverkon muille areenoille. Lähilammen kalastaja heittää joskus virveliä,  joskus verkkoja ja joskus ei mitään. 

maanantai 27. marraskuuta 2017

Muiden maiden uutisia

päivis: Kanavien palattua televisioomme, tulee taas seurattua (rajallisesti) maailman tapahtumia. Tällä puolella palloa maailma tietysti tarkoittaa lähinnä Aasiaa. Englanninkielinen japanilaiskanava NHK-World ainakin uutisoi aiheita maista, jotka ovat kutakuinkin lähellämme: Koreoita, Indonesiaa, Nepalia ja tietysti Japania.

Luultavasti tämän tienoon uutisista vain Indonesian Balilla uhkaava tulivuoren purkaus on aihe, joka on päätynyt myös suomalaismedioihin. Ja sekin todennäköisesti vain siitä syystä, että Balilla on suomalaisia matkailijoita. Täälläkään se ei ihan ykkösuutinen ole. Ensimmäisenä NHK-World uutisoi videomateriaalin kera pohjoiskorealaisen sotilaan pakoa Etelä-Korean puolelle. Pakenijaa tulitettiin pohjoisen puolelta ja uutisen mukaan hänet on saatu siirrettyä rajalta sairaalahoitoon. Japanin pääministeri toivoo Yhdysvaltojen näyttävän mahtiaan Pohjois-Koreaa kohtaan.

Nepalissa puolestaan eletään vaalitunnelmissa. Olisikohan kyse kongressivaaleista. Muutamat ehdokkaat ovat päässeet kertomaan ajatuksiaan television välityksellä. Joku kansalainenkin pahoittelee kanavalla, että maata kohdanneen maanjäristyksen jälkeen edelleen monet joutuvat elämään teltoissa. Vaalien jälkeiseltä hallitukselta odotetaan tietysti ihmeitä.

Tätä ei uutisissa kerrottu, mutta vahvasti näyttää, että joulu on
tulossa tänne Thaimaan Pattayallekin.
Talousuutisten puolella esiteltiin tapaa, jolla puhelinsovelluksen kautta yksittäiset tuotteet vaihtavat entistä nopeammin omistajaa. On myös kehitetty laite, jolla henkilö (erityisesti sopii 30-40-vuotiaille naisille) voi ottaa kasvoistaan kännykällä kuvan, jonka avulla laite tekee ihoanalyysin. Sen jälkeen laitteesta tulee oikein annosteltuna koostumukseltaan sopivaa voidetta, jolla ihoa voi sen jälkeen hoitaa.

Tokiossa pidetään näköjään myös Olympialaiset vuonna 2020. Kanava on tänään näyttänyt Okinavassa asuvaa soihdunkantajaa, joka kantoi vuoden 1964 Olympialaisten soihtua. Noihin aikoihin tuntuu liittyvän myös kipeitä, sota- ja miehitysajan muistoja.

Sääritiedotteessa puolestaan näytettiin Kiinasta kauniita pakkas- ja lumikuvia. Jonkinlainen monsuuni riepottelee lähitienoota, joten Thaimaan eteläinen osa, johon muun muassa Phuket kuuluu, saa seuraavien päivien aikana vettä niskaansa.

Mutta kyllähän ainakin Japanissa on huomattu, että prinssi Harry on kihlautunut ja aikoo keväällä avioon. Varmaan tätä hehkutellaan myös Suomen tiedotusvälineissä. Muualtahan nämä uutiset pitää repiä, kun meiltä nuo kuninkaalliset puuttuvat kokonaan.

sunnuntai 26. marraskuuta 2017

Blogikirjoittelu ja muu sosiaalinen media

Jormas: Päiviksen kanssa olemme kirjoittaneet tälle foorumille toukokuusta 2010 tähän päivään 2234 blogikirjoitusta vuoropäivin. Lukijoita isoon maailmaan verrattuna on vähän eikä lukukerroillakaan voi juuri elvistellä. Niitä tulee lähipäivinä 200 000. Meille se on iso saavutus. Iso saavutus on myös se, että koko ajan tilastoissa lukijamäärät ovat alati kasvaneet.
Ketkä joidenkin tuttujen ja harvojen ystäviemme lisäksi ovat lukijoitamme, siitä ei meillä ole  juuri käsitystä. Varsinkin ulkomailla lukevat ovat meille täysi mysteeri ja iso arvoitus.

Muitakin kuin some-tuttuja, on kirjoittamisemme tuonut elämäämme. Aina silloin tällöin, perin ihmeellisissäkin paikoissa ja tilanteissa joku ottaa hihasta kiinni, että "moi moi, ei me tunneta, mutta ollaan bloginne vakituisia lukijoita". Se tuntuu hyvältä, sillä koko aikana varsinkaan blogialustalle ei ole syntynyt kertaakaan keskustelua. Ei minkäänlaista. Eikä paljon palautettakaan. 

Sen sijaan viimeisen parin vuoden ajan olemme linkittäneet tai kopioineet kirjoituksia silloin tällöin Facebookin, jossa syntyykin välillä hyviä keskusteluja. Palautettakin sinne tulee enemmän, vaikka lukijamäärisssä ei isoja eroja ehkä olekaan.

Kirjoittelun harrastaminen on myös poikinut itselleni kovasti mieluisan ryhmän Faceen. Perustamaani Jomtien Pattaya Beach avointa ryhmää ylläpidän yksin. Vuodessa se on kasvanut aiheeltaan suurimmaksi paikalliseksi ryhmäksi. Yli tuhannen jäsenmäärä ylittyy näinä päivinä. Lukijoitahan avoimessa ryhmässä voi olla paljonkin enemmän.
Kirjoitusvimmaani on monia syitä, joita en itse tiedosta. Mutta joitakin tiedostan. Yksi on kantaaottamisen ja sanomisen tarve. Ja siksi kirjoittamalla, että sitä eivät toiset muuksi muuta, eivätkä voi sanoa, että sinähän sanoit noin tai näin. Muut eivät myöskään voi päättää mitä, mistä ja miten sanon. 

Muiden vastaavien palstojen ylläpitäjien, pikku diktaattoreiden mielivalta on toinen syy. Tältä osin malja täyttyi, sillä minut poistettiin vastaavalta palstalta ylläpitäjän toimesta, kun kirjoittamani ei häntä miellyttänyt. Pientä tyydytystä koin kyseisen ylläpitäjän pyytäessä päästä jäseneksi Jomtien Pattaya Beach -ryhmään. Hyväksyin.

Kolmas syy oli paikallinen sanomalehti, joka välillä kirjoittaa kovin kipakasti henkilökohtaisista, lukijankin asioista ilman lupaa. Koska kyseinen lehti ilmestyy myös sähköisesti, pyysin toimitukselta monet kerrat oikeuksia kommentointiin. Sain lähes yhtä monta lupausta, jotka olivat parhaimmillaan, että "työn alla". Siellä ne ovat perin thaimaalaiseen tapaan edelleen. 

Enää en lupia ja lupauksia muiden foorumeille kaipaa, sillä sanon sanomiseni omilla julkaisuilla, jotka ovat avoimempia kuin yksikään paperinen tai sähköinen lehti.

lauantai 25. marraskuuta 2017

Arkielämää Thaimaassa

päivis: Ajattelin ensin kirjoittaa tämänkin blogin Cry-nimisestä koiranpennusta, josta on tänne tullut laitettua asiaa parin blogin verran. Ehkä siirrän aiheen myöhempään ajankohtaan, sillä Cryn tilanne on tällä hetkellä hieman auki. Se on kovien kipujen vuoksi siirretty Na Jomtienin eläinsairaalaan, jossa sen oloa on kuuleman mukaan saatu kovastikin helpotettua. Juuri tulleen viestin mukaan sillä on kuitenkin vielä edessään leikkaus, jonka on tarkoitus palauttaa sen mahdollisuus päästä jaloilleen.

Tässäkin tapauksessa pätee sanonta "kaveria ei jätetä". Me olemme sitoutuneet maksamaan Cryn hoidosta syntyvät kustannukset, mitä ne sitten ovatkaan. Myös joltain organisaatiolta on ilmeisesti mahdollisuus saada apuja sairaalalaskuihin, jotka tulevat olemaan ihan kohtuullisen korkeat. Näistä varmaan kirjoittelemme myöhemmin.

Viime päivät ovat menneet osin tuttujen kaavojen mukaan. On oltu suomalaisporukan kanssa rantaretkellä ja tänään täällä Jomtienkin rannalla. Ajatukset ovat kuitenkin olleet usein koirissa. Olemme myös päivittäin käyneet Meowin luona, jossa Cry on ollut hoidossa ennen eläinsairaalaan siirtämistä.

Koirien luokse kulkumme tosin suuntaa ilman tuota onnetonta pentuakin. Kai se on tässäkin asiassa niin, että kun jollekin antaa pikkusormen, pian se vie koko käden. Minusta on mukava olla edes vähän avuksi ja osana sitä työtä, jota täällä tehdään koirien hyväksi. Toistaiseksi se on rahan antamisen lisäksi tarkoittanut punkkien nyppimistä pennuista ja vähän niiden pesemistäkin. Ehkä lähiaikoina rohkaistun hoitamaan myös isompia koiria.

Thaimaassa epäilemättä rakastetaan eläimiä. Irrallaan jolkottelevat koiratkin
pääsääntöisesti saavat päivittäin edes jollain tavalla mahansa täyteen. Tämä
nuorehko mies huolehtii puolestaan pulujen ruokkimisesta Jomtienin rannalla.
Täällä kotona olemme edelleen keskellä työmaata. Tosin kolina ja pauke on huomattavasti vähentynyt siitä, mitä se oli viimeksi täällä ollessamme alkuvuodesta. Nyt ollaan enemmän jo sisustusvaiheessa, kun vihonviimeisetkin asukkaat alkavat olla valmiina muuttamaan sisään. Satakunta asuntoa on silti vielä myymättäkin, mutta noin 1500 huoneiston kokonaisuudessa se on kai aika vähäinen määrä.

Alkuviikosta meillä oli yli kuusi tuntia kestänyt sähkökatkos, kun koko Chaiyapruekin soi kolmosen kadunvarsi oli linjatöiden kohteena. Ilmoitettu sähkökatkos kesti vähän kauemmin kuin oli odotettu, mutta hyvin siitäkin selvittiin, kun osan ajasta olimme pois kotoa. Taisimme silloin käydä ainakin Harrikka-liikkeessä. Se onkin viime viikkoina tullut kovin tutuksi. Nyt pyörän lisätarvikkeetkin on viimein saatu listattua ja toivon mukaan myös tilattua.

Sähkökatkoksen jälkeen meille kävi niin, että "hyvän haltian" ansiosta saamamme kymmenet televisiokanavat katosivat kuin pieru saharaan. Poissa ne ovat edelleen ja televisiosta näkyy tällä hetkellä vain kaksi kanavaa. Toinen suoltaa mitä milloinkin, mutta kovan kohinan takia sitä ei viitsi katsella. Toiselta kanavalta taas näytetään illasta toiseen dubattua intilaista sarjaa, jonka päähenkilö on vähän oudon näköinen, ihmeelliset taikavoimat omaava poikalapsi. Nyt tosin ruudussa näkyy thainyrkkeilyä, joka täällä onkin vähintään yhtä suosittu laji kuin hiihto Suomessa.

Vaan kuinka kävikään? Tuo hyvä haltia ilmestyi tätä kirjoittaessani (paikallista aikaa lauantaiehtoona) jatkamaan työtään ja sai palautettua aikaisemmat kanavat, joita näyttäisi olevan jotain 150. Hienoa, kun taas pääsen seuraamaan kuninkaallisia uutisia ja Thaimaan pääministerin englanniksi tekstitettyjä puheita. Länsimaisista kanavista puhumattakaan.

Saunominen Seven Seasin Harvian höyryhuoneessa ei meillä liity mihinkään viikonpäivään tai kellonaikaan, mutta sattumalta juuri tänään, lauantaina illan suussa, päätimme käydä kylpemässä. Edelleenkään naisten puolen höyryhuone ei toimi, mutta meitä se ei pahemmin haittaa. Eikä kai muitakaan, sillä hyvin ovat kaikki mahtuneet samaan saunaan.

Rahan vaihtaminen kuuluu tuttuihin rutiineihin. Sitä tällä reissulla meneekin taas hankintoihin, vaikka päivittäiseen elämiseen rahaa ei pahemmin kulukaan. Seuraamme netistä euron kurssin kehitystä suhteessa Thaimaan bahtiin ja kipaisemme suosikkifirmamme vaihtokopille, kun kurssi näyttää edes kohtuulliselta. Poissa ovat ajat, jolloin vaihtokerroin oli 40, joskus enemmänkin.

perjantai 24. marraskuuta 2017

Mikä on suomalaisuutta

jormas: Aamulla laitoin Faceen pari ottamaamme kuvaa siitä kuinka mukava on ulkomailla kokea suomalaisuutta. Se kirvoitti oitis kieliä kertomaan aiheesta kaikkea kielteistä. Mikään ei näiden mollivoittoisten sanan säilän taitajien mielestä ole suomalaista, vaan kaikki on ulkomaille joko viety tai anastettu. Joukossa oli vain yksi myönteinen ilmaisu.

Mutta minulle tämä ei mene lainkaan näin. Kun menin paikallisen Kasikorn-pankin automaatista nostamaan vähäisiä bahtejani, tervehti minua näyttöruudulla ensimmäisenä Angry Birds.

Ja kun nousen kilometrin mittaiselta altaaltamme ja kävelen biitsimme keinonurmen viiden metrin matkan maan tasalla olevalle parvekkellemme ja pyyhin jalkani käsin kudotulle Angry Birds -kynnysmatolle, niin totta on, että sitä ei ole kutonut kantasuomalainen eikä mamu kaukaisessa Suomessa, vaan joku paikallinen saadakseen riisiä kuppiinsa.

Kun päivän mittaan jatkan kattoterassille kotimme katolle yhdeksänteen kerrokseen Koneen hissillä katsomaan miltä Thaimaanlahti näyttää, niin en usko, että hissi olisi tehty Hyvinkään hissitehtaalla.

Ja kun päivän päätteeksi istun Päiviksen kanssa Seven Seasin Harvian höyryhuoneeksi kutsumassamme saunassa loistavassa seurassa paikallisten, venäläisten ja kiinalaisten kanssa, ei hetkestä katoa suomalaisuus, vaikka Harvian kiuas olisi tehty Muuramen sijaan Huitsin Nevadassa.

Kun saunan päälle kietaisen itseni Marimekon kylpytakkiin, tulee mieleen luoja ja luodun pelastaja. Armi Ratia ja Kirsti Paakkanen.

Päivän päätteeksi Tove Janssonin Muumi-mukista Kulta-Katriinat, luonnollisesti luomuna, juotuani kömmin Finlaysonin Jesus-käärinliinoihin odottelemaan Nukkumattia.

Ajattelen viimeiseksi, että hakisinko huomenna Reissumiestä samalla reissulla, kun käyn Seuralla syömässä karjalanpaistin. Tämä kaikki on minulle suomalaisuutta.

Mutta on sitten kuinka pistämätön, kielteinen logiikka hyvänsä, niin jostain ei tämän päivän suomalaisuus katoa, vaikka se olisi Monacossa. Se on Suomibaarissa formulakisojen aikaan Kimi Räikkönen sijoituksesta riippumatta. Kimissä istuu suomalaisuus kuin täi tervassa eikä se poistu vaikka voissa paistaisi.

torstai 23. marraskuuta 2017

We call her Cry

päivis: Koira-aiheinen kirjoittelu tosiaan jatkuu, kuten Jorma eilen aavisteli. Arkiset aamurutiinimme saivat eilen uuden käänteen, kun Jorman kuvaamalla tavalla löysimme lähes naapurissa asustelevan koiraperheen nuorimmaisen itkemässä hädissään. Siitä siis myös tuo hänelle annettu nimi Cry.

Eläinlääkäri oli väärässä. Niinhän ei saisi tapahtua, mutta tosielämä on joskus sellaista. Kokemuksemme mukaan ainakin täällä Thaimaassa eläinlääkärit antavat toisinaan diagnooseja, joiden perusteella koiralla ei olisi minkäänlaisia elämisen mahdollisuuksia. Tällä kertaa oli toisin päin. Saimme mukaamme pussillisen lääkkeitä, joilla koiran suunnilleen viikon sisällä pitäisi tokentua vaivastaan. Hetken jo näimme itsemme päivittäin ruokkimassa ja lääkitsemässä liikuntakyvytöntä pentua sen kotona, autioksi jääneessä autopesulassa.

Onneksi on kuitenkin Meow, jonka luokse saatoimme pennun viedä. Enemmän tai vähemmän hoitoa ja hoivaa tarvitsevan 120 koiran jatkeeksi.

Cry on ainakin alussa osoittautunut helppohoitoiseksi potilaaksi. Nimensä
mukaisesti se kuitenkin osoittaa kovalla itkullaan, kun sillä on kipuja.
Meow näki heti, että Cry on saanut tällin. Ei se minkään tulehduksen kourissa ainakaan ensisijaisesti ollut. Kuumeinen kylläkin. Niinpä kävimme uudelleen eläinsairaalassa, jossa pennusta otettiin röntgenkuva. Se osoitti karusti, että jonkinlaisen loukkaantumisen seuraksena Cryn takaraajoista toinen on jotenkin mennyt sijoiltaan. Mahdollisesti muitakin vaurioita kuvasta saattoi nähdä.

Nyt hoito-ohjeeksi tarjottiin ensin lepoa ja myöhemmin kuntoutusta. En tiedä sitten, onko jonkinlaisen kävelytaidon mahdollisuus luokkaa fifty sixty. Meowin luona koiria on ennenkin onnistuttu hoitamaan käveleviksi kehnoista ennusteista huolimatta. Toivotaan, että näin kävisi nytkin.

Olin eilen muutenkin aikeissa mennä auttelemaan Meowin luokse. Oli hyvä nähdä, miten rauhallisesti Cry otti uudet tilanteet.  Saman päivän aikana se muun muassa oli ensi kertaa elämässään ensin moottoripyörän sitten auton kyydissä. Tosin se saattoi myös olla hieman sekaisin saamastaan lääkityksestä.

Kun tänään kävimme katsomassa pentua ja muita koiria, kuulimme, että Cry on päivällä itkenyt ja se on saanut kipupiikin. Nyt se vaikutti taas kivuttomalta, mutta arvatenkin hämmentyneeltä, kun ympärillä pyöri lauma vilkkaita ja liikkuvia pentuja ja isojakin uteliaita koiria. Laihana lohtuna ja vähän kuitenkin ilon aiheena oli se, että kumpanakin päivänä sille on maistunut ruoka ja vesi.

Tänään sain kunnian pestä yhden Meowin pennuista, joka oli sotkenut
itsensä ties missä kuravellissä pyöriessään. Koko operaation ajan
mukana oli uteliasta talon väkeä, joista tässä yksi linssilude.

keskiviikko 22. marraskuuta 2017

Koiraelämää

Sudet norkoilivat jo kauan ennen koiran kesyyntymistä ihmisten leirien lähettyvillä ruoan tähteitä kärkkyen. Samaan tapaan sudet elävät nykyisin Italiassa, missä ne paikoin tonkivat jätteitä tunkioilta. "Spagettisudet" ovatkin ottamassa ensi askeleita kohti kesyyntymistä.

Muinoin sudenpentuja otettiin leireihin lemmikeiksi, mutta niukkoina aikoina susia myös syötiin ja niiden taljasta tehtiin turkisvaatteita. Kotisusista oli hyötyä lisäksi ihmisten omien jätteiden syöjinä. Ne myös varoittivat ihmisiä leiriä lähestyvistä vieraista.

Tästä kaikesta voi olla aikaa reippaat 100 000 vuotta, mutta siellä jossakin ovat nykyisten koirien juuret. Tänä päivänä Thaimaassa esimerkiksi rakentajat asuvat peltihökkeliyhteisöissä ja ottavat koiria osin samoista syistä. Kun rakentajat lähtevät, koirat jäävät. Näin syntyy yhteisökoiria, jotka ovat tavallaan kodittomia, mutta joiden koti voi olla mopotaksikopilla, ruokakärryjen mukana, Seven Elevenin edessä ja niin edelleen.

Osa koirista villiintyy lähes täysin autioille tonteille eivätkä ne anna ihmisten koskettaa. Luottamus ne hylänneisiin ihmisiin on mennyt. Mutta jostakin on niidenkin ruokansa saatava.

Osa itsekkäistä turisteista kulkee bambukeppi kädessä ja on sitä mieltä, että kaikki irtokoirat pitäisi tappaa. Me vastaavasti kuulumme niihin, jotka kulkevat koiranruoka- ja rahapussi mukana. Ruokimme koiria, viemme joskus eläinlääkärille ja maksamme hoitoja ja sterilointeja. Tähän jobiin ei ole bambukepeillä rauhansa turvaajia näkynyt, vaan he jatkavat itsekästä, loputonta huiskimistaan.

Perinteisellä aamulenkillämme on muun muun muassa kaksi äitikoiraa, joilla molemmilla on kaksi pentua ruokittavana. Toinen yksinhuoltajaperhe asuu Seven Seas -kotimme vieressä autiolla tontilla ja toinen alueen toisella puolen aution autopesulan uumenissa.

Molemmat ovat oppineet tulemaan luoksemme vihellyksestä. Tänä aamuna ei kuitenkaan pesulan toinen pentu juossut luoksemme. Sen sijaan kuului vain hirveä parku ja itku. Että "olen täällä, mutta jalat eivät toimi, auttakaa joku!!"

Aikamme tuumasimme ja livahdimme aidan raosta pennun luokse. Päivis koppasi pennun syliinsä ja veimme sen jo osin tutuksi tulleelle, naapurissa olevalle eläinklinikalle. Siellä se sai nesteytystä sekä pari piikkiä, muttei voinut jäädä sinne, sillä mahdollinen infektio olisi voinut tarttua muihin eläimiin.

Niinpä hain moottoripyöräni ja pienen pieni koiranpentu, joka oli jo saanut elämöintinsä ansiosta Päivikseltä nimen Cry, matkasi pyörän satulassa  välissämme Meowin luokse pyyhkeeseen käärittynä. Siellä ei koira-apuhoitajista ollut pulaa. Tästä tarinasta on taatusti toinenkin osa tulossa. 


tiistai 21. marraskuuta 2017

Autuaan tietämättömänä maailman tapahtumista

päivis: En ole kuukauteen seurannut uutisia. Voisin melkein jopa sanoa, että EVVK eli ei voisi vähempää kiinnostaa. Sen verran tiedän, että Trump kävi Aasiassa, mutta ei Thaimaassa. Joku oudon mallinen asteroidi tai vastaava on havaittu avaruudessa ja Cheek järkytti fanejaan ilmoittamalla, että lopettaa uransa. Anteeksi, jos tuon järisyttävän informaation jakanut julkimo on joku muu kuin Cheek.

Ehkä tuo taivaallinen tieto on ainut, jonka jotenkin voisin sanoa kiinnostavan. Ei kuitenkaan niin paljon, että olisin lukenut uutisen otsikkoa pitemmälle. Täysikuun olen täällä tällä reissulla nyt nähnyt yhden kerran. Silloin vietettiin juhliakin.

Kun Anne Pohtamo läksi vuonna yksi ja kaksi maailmalle ja häneltä kysyttiin jossain lehtihaastattelussa mielenkiinnosta maailman tapahtumia kohtaan, Anne-tyttönen tokaisin siihen, että häntäpä ne eivät juuri kiinnosta. Taisi misseys kiinnostaa enemmän. Muistan, että tiedostavissa piireissä, joissa niihin aikoihin liikuin, asia särähti pahasti korvaan. Etteivätkö tosiaan maailman asiat kiinnosta! Järkyttävää. Nyt olen itse samassa tilanteessa.

Suomen tai maailman tapahtumien sijaan on ihan mukava vain seurata, mitä
omassa ympäristössä tapahtuu. Tässä tehtiin käsipelillä betonista tietä
Jomtienin rannalla muutama viikko sitten.
Aamulla ensimmäiset kiinnostavat asiat liittyvät lähinnä päivän säähän. Mahtaako tänään tulla sadekuuroja. Ja mitä sitten vaikka tulisikin. Näillä seuduilla Thaimaassa sateet yleensä tulevat ja menevät vaikuttamatta kummemmin lämpötilaan. Se pysyttelee enimmäkseen 30 asteen tietämissä satoi tai paistoi.

Kun Vietnamissa riehui taifuuni, sen vaikutuksia täkäläiseen säähän tuli seurattua jonkin verran, mutta lähinnä kotipihan palmujen välityksellä. Kun ne jaksoivat heilua vimmatusti, tiesimme, että taifuuni ei Vietnamissa ole vielä hellittänyt otettaan. Kun päiviä jatkuttuaan tuuli viimein tyyntyi, ymmärsimme, että Vietnamissakin se on hellittänyt.

Suomen säätietoja tulee tietysti pantua merkille silloin, kun netistä silmiin osuu jotain aiheeseen liittyvää. Nyt on kai povattu eteläänkin lunta.

Kuninkaan hautajaiset eli tuhkaamiseen liittyvät seremoniat tuli toki seurattua melko tarkastikin television välityksellä. Nyt kuninkaallinen mielenkiinto on kohdistunut lähinnä uusiin 20 bahtin seteleihin. Myös uuden kuninkaan suuret kuvat julkisilla paikoilla on pantu merkille. Samalla edesmenneen kuninkaan kuvat ovat olleet vähenemään päin.

Suomen päivänpolitiikasta en tiedä yhtikäs mitään. Tai sen verran kyllä, että Kirri-Tikkakoski-moottoritie on kai viimein saamassa rahoituksen. Olisiko siinä kuukauden ajalta sopiva annos poliittisesta päätöksenteosta? Matti Vanhasen sairaalareissun jostain välineestä bongasin ja sekin on nyt tiedossa, että Aira Samulin sai kutsun linnanjuhliin.

Thaimaan pääministerin viikoittaista (ehkä) puhetta olen muutaman kerran seurannut hetken televisiosta. Se tekstitetään englanniksi, mutta kun pääministeri puhuu niin nopeasti, en oikein pysy mukana tekstivirrassa. Puhumattakaan, että ennättäisin kunnolla ymmärtää, mitä hän mahtaa sanoa. Se on kuitenkin käynyt selväksi, että kansalta toivotaan malttia hankaliksi koetuissa tilanteissa.

maanantai 20. marraskuuta 2017

Bangkokissa

jormas: Lähdimme pariksi päiväksi valtakunnan suurimpaan kaupunkiin. Asukkaita lienee varovaisenkin arvion mukaan tuplaten kuin koko Suomessa. Ja meno monesti sen mukainen.

Kulkuneuvoksi Jomtien-Pattayalta valitsimme tällä kertaa ilmastoidun lentokenttäbussin, joka maksaa noin kolme euroa Suvarnabhumin lentokentälle. Thaikodiltamme linja-autoasemalle on kolme-neljä kilometriä, joka taittui sujuvasti moottoripyörällämme.
Lentokentältä jatkoimme sitten junalla ensimmäiselle skytrain-asemalle vaihtamaan junaa, jolla matkasimme loput matkasta Bangkokin keskustaan.

Hotelliksi olimme valinneet Four Wingsin, joka osoittautui kelpo valinnaksi. Huone oli oikein hyvä, kuten allasosastokin poreammeineen. Mutta aivan ehdoton  yliveto oli huoneen hintaan kuulunut aamupala. Koskaan elämässäni ei ole eteen sattunut yhtä monipuolista.

Syy reissuun tuli yhdeltä kaverilta, joka oli jostain bongannut aikeistamme hankkia Harley Davidson moottoripyörä. Hän lähetti linkin, että bangkokilainen jälleenmyyjä järjestää pirskeet. Sinnehän meidän oli mentävä, joka olikin kaikkine tarjoiluineen ja esiintyjineen oikein hieno juttu.

Kun ilta pimeni, alkoi väkeä Harrikoilla tulla. Varmasti tunnin ajan koko ajan tuli pyöriä, jotka lähes poikkeuksetta olivat monen mielestä niitä ainoita, oikeita moottoripyöriä.

Otin kuvia ja pienen videonpätkänkin, jonka yritän laittaa tähän taskukokoisella laitteellani. Se ei kuitenkaan onnistunut, mutta jätän tekstin ja laitan kuvan tilalle, jos vaikka joku lukija osaisi neuvoa elävän kuvan laitossa. 

sunnuntai 19. marraskuuta 2017

Thaimaan tuoksut

päivis: Meillä tuoksahteli päivä tai pari sitten viemäri Seven Seasin käytävällä. Muistin silloin, miten jokunen vuosi sitten olin lavataksilla menossa Pattayalle, kun vastapäätä tuli istumaan länsimaalaisen näköinen nainen pienen lapsen kanssa. Seurana heillä oli thaimaalaisnainen ja puhekielenä englanti. Farangi tai falangi eli tuo muun maalainen totesi thaikulle, että Thaimaan haju, kun samanlainen viemärin haju tulvahti sieraimiimme. Naiset nauroivat tuolle toteamukselle.

Hetki jäi jotenkin lähtemättömästi mieleeni. Ehkä siksi, että pidin sitä sopimattomana. Miksi Thaimaata pitää mollata tuolla tavalla? Totta on, että täällä on pahoja hajuja siellä täällä, mutta kyllä on hyviäkin tuoksuja. Ja niitä on varmasti enemmän kuin pahoja.

Silloin tällöin olen haistavinani kardemumman milloin missäkin. Jopa kotipihallamme. Yhtenä iltana tuo tuoksu tuntui selvästi moneen kertaan, kun ajelimme kotia kohti Pratamnakilta, jossa olimme kyläilemässä. Vai olenko sittenkin erehtynyt? Onko tuo lähes huumaava tuoksu kuitenkin jostain muusta kasvista lähtöisin?

Veikkaan jälkimmäistä vaihtoehtoa, sillä Google tietää kertoa, että kardemumma on luontaisesti kotoisin jostain ihan muualta kuin Aasiasta. Olen kuitenkin päättänyt pitää tuota hyvää tuoksua kardemumman tuoksuna kunnes joku kertoo, mikä muu se voisi olla.

Ihan oma juttunsa ovat ruoan tuoksut. Niitä on tarjolla vähän joka paikassa.
Tässä tuoksuvat herkulliset friteeratut banaanit, joita on joka päivä tarjolla
lähikauppamme, 7-Elevenin edustalla.
Aika usein nenään tulvahtaa myös suitsukkeiden tuoksu. Niitähän poltellaan milloin missäkin, ei vain henkien taloissa tai muissa vastaavissa rukouspaikoissa. Myös hierontavoiteiden tuoksut ovat voimakkaita. Mieluisin tuoksu, jonka voi tuntea varsinkin rannoilla, on ilman muuta kookosöljyn tai -voiteen tuoksu.

Täällä on paljon kukkivia luonnon kukkia, mutta ihme kyllä, ne eivät tuoksu juuri lainkaan. Muutenkaan luonnon tuoksuja tuon "kardemumman" lisäksi ei ole samalla tavalla kuin on Suomessa. Täältä puuttuu kokonaan esimerkiksi sellainen tuoksu, jonka voi tuntea vaikkapa joskus virkistävän kesäsateen jälkeen. Ja yksi hyvä syy olla Suomessa keväällä tai alkukesästä on ehdottomasti tuomen kukinta. Vastaavaa tuoksua ei Thaimaasta löydy hakemallakaan.

lauantai 18. marraskuuta 2017

Thaimaan matkailua ja oleilua, osa 5

jormas: Seuran vastuunkantamisen lisäksi yksi merkittävä syy, että jatkoimme silloisessa Thaikodissamme vuodesta toiseen, oli vuokranantajamme, hotelli Welcomen kirjallinen lupa uima-altaan käyttöön.

Mutta yhtenä päivänä kyseinen apulaisjohtaja-rouva tuli parin vartijan kanssa ja kyseenalaisti itse allekirjoittamansa luvan. Siihen loppui aamu- ja kaikki muutkin uinnit ja aloitimme lähtölaskennan silloisesta kodistamme.
Seuran vanhat tilat ovat alakuloiset
Jossain vaiheessa huomasin myös, etten enää osannut tehdä oikein mitään Seuran hyväksi ja ilmoitin hallitukselle, etten ole enää seuraavana vuonna käytettävissä hallitus- enkä mihinkään muihinkaan tehtäviin.

Kun puheenjohtaja aikoinaan pyysi minua hallituksen jäseneksi ja sittemmin varapuheenjohtajaksi, sanoin sen olevan ok nimenomaan niin kauan kuin mahdun samalle kupille. Ja kun katson, etten mahdu, teen tilaa muille. Nyt oli sen aika ja varapuheenjohtajana jatkaa uusi mies.

Seuralla on loistava puheenjohtaja ja ilman häntä Seura ei olisi koskaan saanut hankittua uusia tiloja. Tosin oma osuutensa niiden hankkimiseen on myös hallituksilla, joissa olin varapuheenjohtaja. Sillä vaikka Seura meneekin vahvasti puheenjohtaja-vetoisena, yhden hengen show se ei ole, vaan kaikkia tarvitaan. Aika näyttää saako jäsenistö hankkeen uusine tiloineen velattomaan satamaan.

Meille tämä kaikki mahdollisti uuden Thaikodin hankinnan, josta ei riskejäkään puuttunut. Mutta siitä en kirjoita seuraavassa blogissa, vaan ehkä joskus myöhemmin.

perjantai 17. marraskuuta 2017

Intialainen seremonia Thaimaassa

päivis: Eilen sähköpostiin ilmestyi kutsu osallistua Seven Seasissa avattavan Dr. Kamal Wellness Centren avajaisseremoniaan. Mehän osallistuimme. Juuri muita valtaisan yhtiömme asukkaista paikalla ei näkynyt. Mutta intialaisen tohtorin maamiehiä oli sitten senkin edestä.

Tapasimme pitkästä aikaa myös vuosien
varrella tutuksi tulleen ja aina yhtä
ystävällisen Sonia Punjabin, joka on
yksi Universal Groupin johtohenkilöistä.
Kutsussa luki, että seremonia alkaa klo 10. Ihan näin asia ei ollut. Siinä vaiheessa vasta viriteltiin mattoja ja tehtiin muita valmisteluja. Mutta mikäs meidän oli istuessa mukavasti varjossa katoksen alla ja suuren tuulettimen miellyttävän viiman ulottuvilla seuraamassa tapahtumia. Valtaosa vieraista oli näköjään tietoisia siitä, että oikeasti seremonia alkaa vasta noin tuntia myöhemmin kuin kutsussa kerrotaan.

Viereemme myöhemmin istumaan tullut mukava amerikkalainen herrahenkilö tiesi kertoa, että tohtorilla on suuri klinikka Bangkokissa. Kuvaan sopi hyvin, että nyt tänne avattu pienempi klinikka tuli nimenomaan intialaisen Universal Groupin rakentamaan kiinteistöön. Tuo amerikkalainen itse paljastui pitkän linjan Thaimaan-asujaksi ja muun muassa Yhdysvaltain ulkomailla palvelleiden sotaveteraanien järjestön virkailijaksi.

Varsinainen seremonia tapahtui klinikan sisätiloissa. Sinnekin kai olisimme voineet mennä, mutta kun kaikkien, miesten ja naisten piti laittaa päähänsä huivi ja istua lattialla, arvelimme olevan mukavampaa jäädä ulkosalle. Saatoimme kuitenkin hyvin seurata seremoniaan liittyvää intialaista musiikkia.

En oikein päässyt käsitykseen, minkälaisia intialaistohtorin hoitokeinot ovat, mutta aika monia vaivoja hän kuitenkin niiden avulla vakuuttaa voivansa hoitaa. Ehkä enemmän kyse onkin hyvinvoinnin lisäämisestä, siihenhän sana wellnesskin viitannee. Erilaisten energiatasojen käsittäminen pitäisi myös olla hallussa, jotta voisi ymmärtää, mistä kaikesta tässä on kyse. Klinikalla on myös käytössä infrapunasauna. Huomasin, että sellainen nökötti pienen klinikan perimmäisessä huoneessa, kun kävin tiloissa seremonian alkua odotellessa.

Tällaisia hyvän elämän ohjeita klinikan seinältä saattoi lukea. Harmi että
sodaa ei tohtorin mielestä pidä juoda. Se kun on täällä suosikkijuomamme.
Amerikkalainen kertoi meille, että uuden klinkan asiakkaat todennäköisesti löytyvät juuri intialaisten joukosta. Tavallisilla intialaisturisteilla ei hänen mukaansa ole varaa hoitoihin, mutta täkäläisen laajan intialaisyhteisön joukossa on paljon varakkaita henkilöitä, joita klinikka varmasti tulee hyvin palvelemaan. Jenkin mukaan Pattayalla elää paljon sikhejä, joille Thaimaa on maa, jonka he kokevat enemmän omakseen kuin synnyinmaansa Intian. Osa nuoremmista varmaan on syntynytkin täällä.

Parasta kaikessa oli, kuinkas muuten, ruoka. Kutsussa ei mainittu lounaan mahdollisuutta, mutta kun sitkeästi jaksoimme olla mukana loppuun saakka, meidätkin kutsuttiin ystävällisesti Seven Seasin klubitalon uuteen ravintolaan, jossa oli tarjolla maittava intialainen kasvisbuffet.

torstai 16. marraskuuta 2017

Thaimaan matkailua ja oleilua, osa 4

jormas: Ensimmäinen oma Thaikotimme Pattaya Suomi-Seuran yläkerrassa oli verraton meille, vaikka vuoden vuokra keskimäärin kolmen kuukauden oleilusta ei taloudellisesti ollutkaan järkevin mahdollinen.

Se oli kuitenkin yksi tapa kantaa vastuuta Seurasta. Sitä en tiedä osasiko itsemme lisäksi sitä kukaan muu edes arvostaa.

Omia erikoisuuksiakin asumisessa oli. Kuten kaksi kertaa viikossa alakerrassa kokoontuva toveriseura, jolloin vältimme kulkemasta kotiin tai sieltä pois.

Aivan oma tarinansa on korituolien välissä olleen jouluvalon johtoon pesänsä tehnyt kolibripariskunta. Tarkemmin erakkokolibri hankkimiemme tietojen mukaan. 

Meihin vähän totuttuaan kasvoivat myös vaatimukset. Kun poikaset olivat syntyneet tuli jompikumpi vanhemmista viereiselle langalle esittämään vaatimuksia pesään pääsystä ja jälkikasvun ruokkimisesta. Ja me siirryimme kiltisti korituoleista sisään aamupalalle. Tilanne ei helpottunut lintulasten lentokyvyn myötäkään, vaan nyt välillä neljä suuta elämöi, että kotiin pitää päästä.
Keltaisen kerrostalon ylin kerros ja katettu katto oli Thaikotimme
Jossakin vaiheessa, yön hiljaisina ja pimeinä hetkinä tarpeille mennessäni huomasin vilahduksen aulakeittiömme kaapin alla. Selvisi, että kadun rotat olivat löytäneet kotimme.  Sillä käytännössä niillä oli Seuran tilojen kautta vapaa pääsy neljänteen kerrokseen.

Meillä alkoi viikkoja kestänyt rottajahti, joka tietty oli myös Seuran etu. Hankimme häkkipyydyksen, jonne houtukseksi laitoimme Lotuksesta hankkimaamme eläinten kuivamuonaa.

Varsinkin alussa, joka yö kolahti häkin luukku, kun kutsumaton vieras jäi pyydykseen. Pyykkisaavi sai uutta käyttöä, sillä sinne hukutin jokaisen rotan. Hautapaikkana toimi vessan pytty, josta vainaja sai loppukyydin sinne jonnekin mistä en tiedä mitään.

Olimme puheenjohtajan ja Fonin jälkeen Seuran pitkäaikaisimmat asukkaat ja itse olin hallituksen pitkäaikainen jäsen ja varapuheenjohtajanakin vuosikaudet. 

Aivan erityinen vastuualueeni oli Seuran koti- ja Facebook sivujen luominen ja ylläpito sekä monien vuosien ajan kahdelle keskustelupalstalle ja kolmeen sähköpostiosoitteeseen tulleisiin kysymyksiin vastaaminen. Jos vastausta ei löytynyt omasta päästä, etsin sen jostain. Ainutkaan kysymys ei jäänyt vaille vastausta.

Vaan eipä saapunut jatkoblogi päätökseen vieläkään, vaan ainakin kerran vielä jatkan aiheesta. 

keskiviikko 15. marraskuuta 2017

Apuna koiratarhalla Thaimaassa

päivis: Thaimaassa on varmasti paljonkin koiratarhoja, joihin eläinrakkaat ihmiset voivat hakeutua tekemään vapaaehtoistyötä. Itse olin tänään apuna vähän epävirallisemmalla tarhalla. Kun edellisen kerran viime talvena kävin tuolla Meowin koira- ja vähän kissatarhallakin, koiria oli kuutisenkymmentä. Nyt niiden määrä oli tuplaantunut. Avun ja auttajien tarve on loputon.

Lupasin viime viikolla Meowille, että tulen seuraavalla viikolla yhtenä päivänä avuksi. Puhuttiin siivoamisesta. Niissä ajatuksissa ajelin tänään aamupäivällä Meowin paikkaan. Hänellä oli juuri työn alla asia, jonka hän sujuvasti siirsi minulle. Muuta apuvoimaa paikalla ei ollutkaan.

Meow näytti, että koirien tassuista pitää nyppiä punkkeja. Ihmettelin ääneen, että noinkohan ne antavat minun tehdä sitä. Meowin laumaan kun kuuluu jos jonkinlaista hännänheiluttajaa. Osa niistä oli jo ennättänyt haukkua minut pataluhaksi, osa onneksi sentään lähestyi minua hyvinkin ystävällisin elkein. Suorastaan tunkivat jalkoihini.

No, ei hätää. Meow totesi, että saan huolehtia pentukoirista, joita tarhalla on kymmenkunta. Siinä samalla hän pyöräytti valmiiksi keltaisen seoksen, jolla koirien tassut ja vähän muutkin punkkiarat paikat pitää sivellä.

Pennut majailivat tarhan nurkkauksessa, josta niitä olisi helppo poimia käsiteltäväksi vuoron perään. Tosin yksi niistä oli kateissa. Meow oli selvästi huolissaan, kun pentua ei vain löytynyt mistään.

Meowin luona olevat koira saavat liikkua vapaana. Välillä ne makaavat aivan
raatoina betonilattialla ja nauttivat, kun tuuletin viilentää muuten niin lämmintä ilmaa.
Mietin mielessäni, että mitenkähän muistan, keneltä olen jo nyppinyt punkit, joita jokaisen koiran tassuissa oli kymmenittäin ja vähän lisää siellä sun täällä. Se ei lopulta ollut ongelma, sillä tuhrasin keltaista ainetta sen verran runsaalla kädellä, että taatusti huomasin, kuka oli jo ollut käsittelyssäni.

Onneksi thaimaalaiset punkit lähtevät koiran iholta helpommin kuin suomalaiset. Homma onnistui tavallisilla pinseteillä. Ainut hankaluus oli se, että pennut eivät olleet kovin yhteistyökykyisiä. Muutama niistä oli oikea voimapesä, joten oli täysi työ saada ne pysymään paikoillaan nyppimisen ajan.

Lopulta Meow löysi karkulaisenkin. Se oli painellut pitkälle tarhan ulkopuolelle ja joutui siitä syystä telkien taakse. Se oli uskoakseni ainut pennuista, joka sai pitää punkkinsa. Todennäköisesti toisillakin on jo muutaman päivän päästä samanlainen punkkilauma harminaan. Punkkien nyppiminen on homma, joka näissä oloissa on toistettava aina uudelleen ja uudelleen. Kunhan vain löytyy niitä, jotka sitä jaksavat tehdä. Jos ei ole muita, Meow tekee senkin.

Tässä Meowin käsittelyssä oli aikuinen koira, jolla varmasti
oli punkkeja niin paljon kuin kaikilla pennuilla yhteensä.
Oleellinen osa koirista huolehtimista on niiden sterilisaatio. Meow kysyi, löytäisinkö minä ihmisiä, jotka voisivat antaa taloudellista tukea niiden tekemiseen. Tällä hetkellä kymmenen koiraa olisi sterilisaation tarpeessa. Yhden toimenpiteen hinta on 700 bahtia, noin 18 euroa.

Sanoin Meowille, että minä voin antaa vähän rahaa, jolloin hän parahti, ettei halua minulta rahaa. Haluaa mieluummin, että käyn auttelemassa. Lupasin tehdä molemmat ja annoin hänelle rahat kahteen sterilisaatioon.

Kun ajelin iltapäivällä kotiin, ajattelin, että olipa palkitseva nelituntinen. Sen verran aikaa pentujen parissa puuhasteluun suunnilleen kului. Huomasin myös, että enpä ole aikoihin ollut yhtä likainen kuin tänään. Likainen mutta onnellinen.

tiistai 14. marraskuuta 2017

Thaimaan matkailua ja oleilua, osa 3

jormas. Miten sitten syntyi yhteys aikoinaan Pattaya Suomi-Seuran yläpuolella olevaan, monen vuoden Thaikotiimme?

Asuin silloin viime blogissa mainitsemassani PK-Resortissa, kun sain tiedon puheenjohtajalta, että Seuralla olisi nyt mahdollisuus laajentaa kipeästi tarvitsemiaan, kahden alimman kerroksen tiloja, mutta viereinen Soi Welcome -hotelli ei vuokraa kuin kaikki neljä kerrosta tai ei mitään.

Joten niille tarvittaisiin käyttöä ja käyttäjiä esimerkiksi asunnoiksi. Ja että Seuralla on silloin ja silloin esittely, joten tervetuloa katsomaan ja visioimaan.

Paikan päällä oli sitten yhtä sun toista tuumaajaa: "Että kyllähän tämä ja mikä ettei, mutta kun sitä ja mutta kun tätä ja pitäisi ensin ainakin jne. Minä joukossa pällistelin aikani ja ajattelin, että Seuraa voitaisiin tukea päiviksen kanssa näinkin, kun kuitenkin meidänkin on jossain asuttava.

Pohjalla oli vielä minulla päiviksen Suomessa ovipielestä huutama matkaeväs: "Että vaikken paljoa meikkaakaan, mutta kun siellä näillä näkymin tullaan kuitenkin aikaamme käyttämään, niin voisithan sinä katsella meikkilaukulle jonkun paikan."
Entisen Thaikotimme jouluvalot ja parveke
Kun ei esittelyssä näyttänyt valmista tulevan, niin kysyin viimein puheenjohtaja Ristolta, että mikähän olisi Seuran kannalta tämän ylimmän 50 neliön ja sen päällä oleva tasaisen käyttökaton osalta paras ratkaisu? Tähän Risto, että joku sellainen suomalainen, joka maksaisi vuoden vuokran etukäteen, ei läträisi liikoja viinasten kanssa ja olisi yhtä maltillinen seuransa sekä yövieraittensa suhteen.

Tarjosin Ristolle rehtiä suomalaisen kättä ja toiseen käteen vuoden vuokraa: "Että tossa on, jos kelpaa, vaikkei kovin kummoisesti tunnetakaan. Päivikselle tuuppasin Suomeen viestin, että "nyt on meikkilaukulle paikka".

Pikku hiljaa paikalliset alan miehet ja naiset remontoivat ja tekivät paikasta meille kodin. Sydän syrjällään odottelin seuraavaa yhteistä reissua ja kuinka Päivis suhtautuu uuteen pesäämme. Hyvin suhtautui.

Vuosiin mahtuu meille monta maukasta tarinaa, jotka pitivät sisällään paljon muutakin vastuun kantamista Seuralla. Olimme molemmat monelle tarpeellisen ja mainion Seuran hallituksessakin erilaisissa tehtävissä. Mutta niistä seuraavassa blogissa.

maanantai 13. marraskuuta 2017

Kasvissyöjän Thaimaa

päivis: Olen monet kerrat ennenkin kirjoittanut, miten tuskallista Thaimaassa on olla kasvissyöjä. Yleensähän thaimaalaista ruokaa pidetään herkullisena ja terveellisenä, kun hedelmiä ja kasviksia on moneen lähtöön. Kasvissyöjänä en kuitenkaan ole vieläkään onnistunut löytämään kuin muutaman annoksen, joissa ei ole lihaa eikä kalaa, muista meren elävistä puhumattakaan.

Kuinkahan ahtaalla olisinkaan, jos olisin vegaani?

Ensimmäisillä Thaimaan-reissuillani muistelen syöneeni usein intialaista ruokaa. Intiassahan kasvissyönti on tuiki tavallista. Thaimaassa sen sijaan tuntuu, että joka ikiseen annokseen laitetaan joko kanaa, sianlihaa tai kalaa. Englantia taitamattoman tarjoilijan kanssa varsinkaan ei ole maailman helpoin asia päästä yhteisymmärrykseen siitä, että keittiöön saakka menisi tieto asiakkaan toiveesta saada lihatonta ruokaa.

Kovin vaikeaa kasvisannosten loihdinta ei olisi, sillä käsittääkseni suurimmassa osassa annoksia pohjalla on kasviksista tehty ruoka.

Tästäkin annoksesta löytyi pieniä paloja kanaa.
Tänään kävimme syömässä naapurissa sijaitsevassa perheyrityksessä. Isä ja äiti eivät kumpikaan puhuneet englantia. Tarjoilusta huolehti onneksi kuitenkin tytär ja avokeittiön puolella hääri poika. Molemmat olivat vanhempien mukaan englannin kielen taitoisia. Niinpä hyvinkin. Ainakin sain eteeni annoksen vuosien saatossa tutuksi tulleita kasviksia kastikkeella ja kipon riisiä. Lauantaina olin juuri syönyt samankaltaisen kasvislautasannoksen Jomtienin saunalla.

Parissa edellisessä syömässäni annoksessa, jossa riisin sekaan paistetaan erilaisia kasviksia ja kananmunaa (thaiksi nimi on suunnilleen khau pat phak), on ollut kanan palasia. Arvailimme, että molemmissa tapauksissa kokki on ollut huolimaton paistaessaan samalla Jormalle samankaltaista annosta, johon onkin tarkoitus laittaa kanaa. Onhan se varmasti vähän vaikea ymmärtää, että joku ei todellakaan halua syödä lihaa!

Erikoisin kasvisruoka, jonka täältä olen löytänyt, on paistettu sekoitus, jossa on porkkanakakkua (todellakin), kasviksia ja bambunversoja. Sekaan pyydän vielä paistamaan pari kananmunaa, jotta ruoka pitäisi edes jonkun aikaa nälän loitolla. Ja proteiininkin tarve tyydyttyy. Kyseisessä annoksessa oli aikaisemmin myös katkarapuja, mutta nykyään tarjolla on myös ravuton versio. Tämän erikoisuuden olen löytänyt Tesco Lotuksen ravintolakerroksesta, Food courtista.

Vasta tällä reissulla olen käynyt ihka oikeassa kasvisravintolassa. Se on niin pieni, etten ole sitä koskaan ennen onnistunut edes huomaamaan, vaikka se on aivan meille tutun Honda-liikkeen vieressä. Sieltähän sekä Jorman Phantom että minun Zoomerini on ostettu. Kyseinen Pattayan eteläisen kadun ja kolmoskadun kulmauksessa on eräänkin kerran tullut luuhattua.

Kasvisravintolassa on todella riemukasta käydä syömässä, sillä tilaatpa mitä tahansa, ruoka on taatusti aina lihatonta ja kalatonta. Ravintolan paksusta menukirjasta myös vegaanit löytävät itselleen  sopivia annoksia. Ja olen jopa Jormalta saanut lupauksen, että hän lähtee ainakin kerran kanssani sinne syömään. Yhtenä houkuttimena olen käyttänyt listalta löytämääni alkoholitonta olutta. Pullollinen sitä muuten maksaa täällä vähintään yhden lounaan verran. Jos thaimaalaiset eivät oikein ymmärrä kasvissyönnin päälle, vähintään yhtä käsittämätöntä täkäläisille taitaa olla, että joku ei välitä käyttää alkoholia. Lätkäistään siis tuolle oudolle juomalle kunnon hinta.

Thaimaalainen erikoisuus? Kasviskananmunia. Siitä haluan pitää kiinni,
että täälläkin käytämme vain luomukananmunia. 

sunnuntai 12. marraskuuta 2017

Thaimaan matkailua ja oleilua, osa 2

jormas: Toissapäivänä kirjoitin samasta aiheesta, mutten päässyt kuin ensimmäisen reissun loppuun.

Thaimaa, kuten monet muutkin lentomatkat jäivät vuosikausiksi Sininauhasäätiö vuosittaisia bonusmatkoja lukuunottamatta. Niistäkin kirjoitan ehkä joskus.

Matkakodillamme Peugeot skootteri mukana reissasimme vuosia senkin edestä aina Turkin Alanyaan saakka.
Mutta takaisin Thaimaahan, sillä se oli tulossa pysyväksi osaksi elämäämme.

Vuosien tauon jälkeen tein matkan Thaimaahan. Tällä kertaa yksin Pattayalle.
Tähän taisi innoituksen tuoda kaverini Hyvinkään seudulta, joka antoi vinkin View Taley 1:stä.
Kohtuu hinnalla, kohtuu asunto, kohtuullisella paikalla ja kylkiäisenä kolmeksi viikoksi skootteri kohtuullisella korvauksella. Kaikki oli, kuten puhuttu.
Mikä on näissä olosuhteissa kirjoittaa "puuta heinää".
Kun ensi kerran lähdin skootterilla kohti Pattayaa, pysähdyin muutaman sadan metrin päähän kadun reunaan ihmettelemään, että "voihan nenä, täällä ollaan, mutta koskaan en kyllä löydä takaisin mistä lähdin" . Mutta niin vaan osasin.

Ensimmäisellä reissulla käytin paljon aikaa yhteisen pesän etsimiseen, sillä seuraava reissu olisi yhteinen päiviksen kanssa.

Kiersin varmasti koko Jomtienin rannan läpi ja kävin monissa kohteissa pihalla, mutta myös sisällä aina asuinhuoneita myöten. Kyselin hintoja ja vaikka mitä loistavalla kielitaidollani sekä laskin ja punnitsin kokonaisuuksia.

Kohteeksi valikoitui PK-Resort, joka oli ja on vieläkin varsin ainutlaatuinen, vihreä keidas aivan kaupunkimaisen Jomtienin rannan tuntumassa. Siellä olimme yhdessä ainakin pari kertaa ja minä vähintäänkin saman verran yksin.

Sieltä myös vedin viimeisen kerran matkalaukut ehkä kilometrin päässä olevalle Pattaya Suomi-Seuralle, jonka yläpuolella tulisi olemaan Thaikotimme usean vuoden ajan. Mutta se on jo seuraavan tarinan aihe.

lauantai 11. marraskuuta 2017

Mitähän ne meistä ajattelee?

päivis: Suomalaisille usein naureskellaan, kun meidän pitää aina saada tietää, mitä muunmaalaiset meistä ajattelevat. Vien tämän tietämisen halun vielä vähän pitemmälle. Olen silloin tällöin miettinyt, että mitä eläimet meistä mahtavatkaan ajatella.

Ajatus tuli mieleen, kun katsoin Thaimaan kotimme pihassa pörrääviä varpusia. Ne viihtyvät usein vastapäisen talon ulkoseinän ulokkeilla ja näyttää aivan siltä kuin ne tuijottaisivat meitä, kun makailemme lepotuoleilla.

Mitä mahtaa Jomtienin saunalla asusteleva
kilpikonna miettiä meistä ympärillään
hääräävistä ihmisistä?
Osaavatkohan linnut miettiä, että nuo ovat jotain kummia jättiläisiä, joiden ohi voi pikavauhtia lentää, mutta muuten pitää pysyä tarpeeksi kaukana? Jos niillä jotain sellaista ajatuksenjuoksua on, niin kai ne ainakin kummastelevat, että joku voi pysytellä niin kauan paikoillaan. Linnuthan eivät ole juuri hetkeäkään liikkumatta. Paitsi tietysti nukkuessaan.

Tämän tienoon koirien ajatuksista voi kyllä sanoa yhtä sun toista. Paremmin kuin linnuista. Meillä on suuri joukko koirakavereita, jotka tunnistavat meidät, kun tapaamme. Toiset osoittavat vaisummin tuntevansa meidät, osa taas juoksee vastaan, kun lähestymme niitä. Ne, jotka juoksevat luoksemme, ajattelevat varmasti meistä, että "noilta saa jotain hyvää syötävää".

Onpa kuitenkin niitäkin koiria, jotka tulevat heti luokse, kun näkevät ja lähtevät seuraamaan häntä heiluen, mutta kun niille tarjoaa koirien makupaloja, nepä eivät niille kelpaakaan. Siitä on kai lupa päätellä, että olemme niiden mielestä muuten vain kunnon tyyppejä. Rapsuttelemmekin. Kaikki koirat todistettavasti tykkäävät rapsuttamisesta.

Ehkä hauskimmat kohtaamiset olemme kokeneet, kun ennen vanhaan kävimme tapaamassa koiria, joista myöhemmin tuli Sweetheartin vanhempia. Isäkoiralla oli (ja on jossain määrin edelleen) aina hirveästi asiaa, kun ajoimme moottoripyörällä niiden asuttamalle tontille. Usein tarjottu ruoka oli toissijainen asia. Ensin piti kertoa kuulumiset, joista emme tietenkään ymmärtäneet sanaakaan.

Kotimme edustalla olevan suuren palmun rungon ympärillä pyörii lähes päivittäin pari jättikokoista ampiaista. Tai ampiaisia muistuttavaa lentävää eläväistä. Hyönteisasiantuntemuksemme ei ole kummoinen. Niidenkin mielenliikkeitä olen yrittänyt aavistella, kun ne välillä tunkevat huolestuttavan lähelle. Onko kuitenkin niin, että kokoerollamme ei olekaan mitään merkitystä? Ne eivät koe meitä uhkaksi, mutta me sen sijaan katselemme niitä mielellämme vain sopivan matkan päästä, koska mielessämme on, että ne saattavat pistää. Siitähän meillä todellisuudessa ei ole mitään tietoa. Jospa nekin vain tekisivät mielellään tuttavuutta kanssamme.

perjantai 10. marraskuuta 2017

Thaimaan matkailua ja oleilua

jormas: Omastakin matkailusta koti- ja ulkomailla riittäisi kirjan ja useammankin blogin verran. Toki niistä olen kirjoittanutkin.

Tällä kertaa kirjoitan jotain vanhaa ja uuttakin meidän Thaimaastamme.
Ensi kosketuksen henkilökohtaisesti saimme maahan, kun vuonna 2004 pohdimme, että olisi mukava käydä jossain ulkomailla. Ja tuli joulu ja tuli Tapaninpäivä ja tuli tsunami, joka vei kymmeniltä tuhansilta paljon, joiltakin kaiken.

Meri-Teijossa meillä on valtakunnan toiseksi
pienin merenrantatontilla. 3 x 8 metriä.
Me asuimme silloin Myyrmäessä, Sininauhasäätiön asumisyhteisön parkkipaikalla matkailuautossa ja seurasimme tapahtumia turvallisesti televisioista. Jossa puhui, olisiko ollut peräti kuningas. Hän toivoi, että valtiot suuntaisivat apunsa joillekin naapurivaltioille, joilla on käynyt vielä huonommin. Sen sijaan hän toivotti kolmannen sektorin tervetulleeksi auttamaan.

Ohjelmassa haastateltiin myös paikallisia, joilla oli valittamisen sijaan vain yksi pyyntö: "Tulkaa takaisin." Huomasimme löytäneemme talvikohteemme ja päätimme, että tuonne mennään heti ensimmäisellä lennolla Suomesta. Kohde oli Phuket ja sen lähialueet Khao Lakeineen, jonne tuho oli iskenyt ehkä pahiten.

Vaatimattomien matkatavaroiden ja matkakassan lisäksi meillä oli yhtä vaatimaton avustuskukkaromme, jonne olimme raapineet omistamme murusen sieltä ja murusen täältä. Sydämissämme veimme mukanamme vaatimattoman Elämän tähden yhdistyksemme, jonka tarkoitus on kaiken elävän elämänlaadun parantaminen.

Vuokrasimme molemmat kolmeksi viikoksi skootterit, joilla kiertelimme seutua joka päivä. Autioilla rannoilla kuului siellä täällä vasaran pauke ja muita työn ääniä.
Ihmisille, jotka television välityksellä eivät mitään pyytäneet, jaoimme vähäiset euromme.

Syöminen ei ole helpompaa, jos alaleuasta puuttuu puolet
Ehkä joku sai risubaariinsa puuttuvan palan, ehkä joku toinen kalastusveneeseensä jotain ja ehkä joku leipäpalan suuhunsa. Saattoipa nokareen suuhunsa saada rannan nälkäinen koirakin.

Näin jälkeen päin ajatellen, he saivat sen meiltä, joilta se ei ollut mistään pois. Ei edes itsekkyydestä. Tätä ajattelen tänäänkin, kun huomaan jollekin farangille nousevan kynnyskysymykseksi kolikon noussut virvoitusjuomapullon hinta.

Joka tapauksessa ensimmäinen matkamme Thaimaahan tai oikeastaan sillä tapaamamme ihmiset veivät osan sydämistämme. Joskaan emme silloin osanneet edes aavistaa, että joskus asuisimme täällä puolet vuodesta.

Nyt nautimme ensimmäisestä, täysimittaisesta leppoistamisesta Thaimaan auringon alla lähes omalla keinonurmella. Mutta eihän meidän pitänyt olla täällä, vaan kiertää matkailuautollamme maailmaa siinä asuen.

torstai 9. marraskuuta 2017

Rohtoja

päivis: Thaimaassa on tarjolla rohtoja joka lähtöön. Valitettavasti vain kielimuuri estää hankkimasta parhaat dropit, joita apteekkien lisäksi on tarjolla aivan pienimmissä ruokakaupoissakin.

Uusin löytömme on käärmeöljy.
Jorma on valitellut selkäkipuaan ja tänään aamukävelyllä huomasin, että apteekinkaltaisen liikkeen edustalla oli mainos, josta lukutaidotonkin olisi ymmärtänyt, että sisällä myymälässä on jotain, joka auttaisi muun muassa selkäkipuun. Menimme kysymään tuota ihmelääkettä, mutta ensin myyjä tarjosi selkävaivaan vain perinteistä tiikeribalsamia ja muita tuttuja rohtoja. Meille kelpasi kuitenkin vain mainoksen esittelemä käärmeöljy.

Elekielen avulla yhteinen ymmärrys löytyi pian ja saimme demonstraation siitä, miten käärmeöljyä tulee ruiskuttaa kipeään paikkaan ja sen jälkeen pitää hieroa. Selkäkipu tuntui olevan hetkessä tiessään, kun vahvasti tuoksunutkin lääke poltteli Jorman selkää. Pitempiaikainen käyttökokemus puuttuu vielä, joten käärmeöljyn hoitotuloksesta ei kannata vielä sanoa mitään lopullista.

Aloen olemme aina tienneet olevan hyväksi muun muassa monenlaisiin ihovaivoihin. Täällä myydään aloegeeliä, joka tosin purkkien kyljessä annettavan informaation mukaan on tarkoitettu käytettäväksi vain auringonoton jälkeen.

Me päätimme vuosi sitten hankkia oman aloen condomme etupihan istutusten joukkoon. Kävimme puutarhamyymälässä, josta löysimme nimenomaan lääkekasvina käytettäviä aloen taimia. Ostimme niitä kaksi ja nyt ne ovat jo oikein hyvän kokoisia. Tänään tarvitsin niissä olevaa nestettä sormusten alle tulleeseen ihottumaan.
Aloe intoontui kasvamaan kotipihan palmun juurella.
Olin taas unohtanut, että sormukset kannattaa ottaa pois, kun tiskaa käsin. Kokemuksesta tiedän, että sormusten alla oleva iho menee helposti rikki ja tulehtuu, kun astianpesuainetta jää iholle. Tulehdusta hoitaakseni katkaisin pienen pätkän aloen oksaa ja puristin sen sisällä olevaa nestettä punottaviin kohtiin. Nyt jo näyttää, että tulehdus on rauhoittunut, mutta ehkä huomenna teen saman toimenpiteen uudelleen.

Onhan täältä tullut löydettyä kaikenlaista muutakin terveyttä ja hyvinvointia edistävää. Thaimaalaiset itse näyttävät harrastavan esimerkiksi nenäsuihkeen kaltaisia tuotteita, joita on myynnissä vähän joka puolella. Niiden ahkera käyttö pisti erityisesti silmään silloin, kun aloimme matkustella Thaimaassa. Kyllähän ne kieltämättä jotenkin raikastavat. Ihmiset tosin täälläkin kulkevat nykyään kännykät kourassa, joten mobiililaitteet ovat saattaneet syrjäyttää nenäraikasteet. Tämmöinen mutu-tuntuma minulla on.

Pikkuhaavoja olen viime vuodet laastaroinut monelaisin hassuin kuvin koristelluilla laastareilla, joita täällä on myytävänä. Niitä on ihan pakko ostella kotiin viemisiksikin. Meneillään olevasta trendistä riippuen laastareissa on milloin Pocemoneja, milloin Angry Birdsejä tai joitan paikallisempia animaatiohahmoja.

keskiviikko 8. marraskuuta 2017

Koto & Gerry ja Päivi & Jorma

jormas: Olemme tunteneet Gerryn ja Koton ehkäpä yhtä kauan kuin olemme käyneet Jomtienilla. Siis monta vuotta. Juuri he etsimme käsiimme, kun olimme löytäneet pienen Sweetheartin pennun hylätyn kerrostalon uumenista. Pentuja oli alussa muitakin, mutta yksi toisensa jälkeen ne katosivat vanhempiensa luota. Haluamme ajatella, että ne löysivät kodit. Ehkä niin kävikin, mutta sitä emme saa koskaan tietää.
Mutta varmasti sairautensa tai vammansa vuoksi yksi ei kenellekään kelvannut tai osannut lähteä omille teilleen, vaan jäi sinne missä vanhemmatkin.

Kotosta, jos se ylipäätään on Gerryn elämänkumppanin nimi, en tiedä oikeastaan mitään. Voin vaan ajatella, että hänellä on yhtä suuri ja kultainen sydän kuin Gerryllä. Josta tiedän vähän enemmän. Jotain mitä en kerro ja jotain mitä kerron. Hän on Hawaiilla syntynyt, reipas kasikymppinen ikinuori. Heidän perheen  ugly-man, kuten minäkin meidän. Vastaavasti lovelyä edustavat Koto ja Päivi.

tiistai 7. marraskuuta 2017

Välipäivä

päivis: Tänään teki mieli laittaa otsikoksi välipäivä - ja laitoinkin - sillä puhti blogin kirjoittamiseen on pois. Siitähän on tullut lähes pakkomielle, että jokaiselle päivälle pitää saada julkaistua blogi. Hetken jopa luulin, että teknisten ongelmien vuoksi en edes pääse kirjoittamaan blogia, mutta hetken naputeltuani blogisivun yläreunaan viimein ilmestyi sanat uusi teksti. Se vähän niin kuin velvoitti kirjoittamaan edes jotain.

Koska Thaimaassa olo ei ole sen kummemmin lomaa kuin olisi eläkeläisenä Suomessa, täällä pitää tehdä asioita, jotka ovat niin sanotusti pakollisia. Eilen hoidettiin suunnilleen vuoden vastikkeet, joten sen osalta asumisesta ei vähään aikaan tarvitse huolehtia. Kun vesi- ja sähkölaskujakin varten on muutamaksi kuukaudeksi maksettu ennakkoa, siitäkään ei tarvitse ottaa paineita.

Moottoripyörillä on tullut huolettomasti ajettua kohta kolme viikkoa ilman että verot ja vakuutukset ovat kunnossa. Nyt ovat, paitsi että pyörien veronmaksusta kertovat tarrat eivät olleetkaan tulleet vakuutusyhtiöön tänään, kuten eilen lupailivat. Ehkä ovat huomenna noudettavissa. Pienellä riskillä ajellaan siihen asti. Sakkoja saattaa tulla, jos poliisi pysäyttäisi ja haluaisi tutkia paperit. Puuttuneet verot on kuitenkin jo hoideltu.

Muita pakollisia asioita Thaimaassa ollessa on muun muassa Immigrationissa eli suomeksi kai ulkomaalaisvirastossa asiointi. Kun on ns. pitkä viisumi, se edellyttää kuitenkin ilmoittautumista, kun maassa oloa alkaa kertyä 90 vuorokautta. Siitä ei ole tietoa, onko sama ilmoittautumisvelvollisuus ensimmäisen maahantulon jälkeen silloinkin, jos ennen tuota määräaikaa sattuisi välillä matkustamaan jonnekin ulkomaille. Moni eläkeläinenkin täällä poikkeilee välillä johonkin naapurivaltioon. Tuntuu, että määräyksissä on aina joku asia, josta ei voi olla ihan varma. Se hyvä puoli täällä kuitenkin on, että asiat yleensä selviävät, vaikka hetken aikaa ne voivatkin näyttää ihan kaaosmaisilta.

maanantai 6. marraskuuta 2017

Mielikuvia ja muistoja

jormas: On se metka juttu kuinka sama ilmaisu kolahtaa toisella eri tavalla korvien välissä kuin toisella. Tapasin nimittäin yhden Räsäsen, joka oli muutaman tyypin kanssa ajanut viime suvena moottoripyörällä Jenkkilän läpi rannikolta toiselle. Kuin kysyin mikä pyörä, sanoi mies, että Harrikka ja joku Glide tai sinne päin. Ja lisäsi, ettei kyllä koskaan osta moista pyörää. Tähän minä, että mikä ettei. Sanoi, että kun vaihtoi, oli ääni kuin olisi lyöty vankisellin ovi lukkoon. Itselle ilmaisu oli kuin musiikkia korville ja ajattelin, että voiko sitä enää sattuvammin sanoa. Ja mielessäni ajattelin, kun häkin ovi kolahtaa selän takana viimeisen kerran matkalla kohti vapautta.

Itse kukin voi joutua vastuuseen valinnoistaan. 
Tätä kirjoittaessa muistui mieleen lapsuudesta eräs juttu reippaasti alle kouluikäisenä, kun olin vetänyt herneen nenään jostain elämääni liittyvästä linjanvedosta vanhempieni kanssa ja sanoin muuttavani kotoa pois pieni pääni täynnä pyhää vihaa ja uhoa. Muistan kun isä antoi äidille tyhjän muovipussin ja sanoi, että pakkaatko tuon täyteen mummun kutomia villasukkia, niin ei ainakaan palele Jormalla varpaita maailmalla, kun on tuo talvikin edessä. Siinä minä sitten istuin pihaportailla sukkapussi kädessä ja tie oli auki ties minne ilman ensimmäistäkään suljettua veräjää. Vaan ennen kuin ilta-aurinko laski, oli palattava nöyrin mielin sisään takaisin. Ei ollut minusta silloin lähtijäksi vapaan linnun lailla suureen maailmaan.

Mutta vaikka elämä on valintoja täynnä, loppujen lopuksi vain harvoin tietää tai edes arvaa etukäteen mihin mikäkin valinta johtaa. Niitä totuuteen perustuvia mielikuvituspolkuja kun mielessään käy läpi, pääsee aidoille, oman mielen matkoille. Omalla laillaan onkin hienoa, jos pystyy avoimin mielin ja monipuolisesti ajattelemaan tai mielikuvittelemaan mihin mikäkin valinta on johtanut.

Itse en esimerkiksi ole koskaan katunut, että tuli aikoinaan kaksin käsin tartuttua väkijuomapulloon. Ja pidettyä sitä vähintäänkin yksi vuosikymmen elämäni tärkeimpänä asiana. Katumista sen suhteen saattaisi toki olla, jos en olisi siitä aikoinaan irrottanut otettani. Oma valinta sekin.

Entäpä sitten kahden kauppa eli päiviksen kanssa hynttyiden laittaminen yhteen. Siihen ei riittänyt oma valinta, vaan ratkaisevaa on myös toisen päätös samasta asiasta. Yksi seuraus pullosta irrottamista on ollut elämäni päiviksen kanssa. Tosin jonkun aikaa kestäneellä kosioretkelläni kerran kysyin, että jätätkö, jos alan juomaan. Ja sain vastaukseksi entiselle juopolle maailman kauneimman rakkaudentunnustuksen: "En jätä, jos et lyö."