Valeprofiilit ja verkkourkinta eli kalastelu

Jormas: Jonkun kerran olen kirjoittanut samasta aiheesta oikeilla nimillä tai oikeastaan niillä millä kukin kalastelija somessa esiintyy. Ajattelin, että olkoon aihe toistaiseksi, mutta aikani kuluksi julkaisen kuitenkin ainakin vielä yhden tekstin kuvineen.

Teksti on pilkulleen niin kuin se minulle tuli. Nyt pohdin, että voivatko itseasiassa molemmin puolin huijarit kohdata. Toinen sanoo antavansa rahaa tekaistuun tarkoitukseen ja toinen sanoo käyttävänsä ne yhtä tekaistuun tarkoitukseen.

"Hyvää iltaa, anteeksi, että otan sinuun yhteyttä, näin vain profiilisi ja kerroin itselleni, että olette henkilö, jota tarvitsen. Lyhyesti sanottuna, nimeni on Dulce Zinsou Elvira portugalilaisesta alkuperästä ja asun Ranskassa. Minä kärsin vakavasta sairaudesta, joka tuomitsee minut tiettyyn kuolemaan, se on kurkun syöpä, ja minulla on 150 000 euroa, jonka haluan lahjoittaa luottamukselliselle ja rehelliselle henkilölle, jotta se hyödyntää sitä.

Minulla on punaisen öljyn tuontiliiketoiminta Ranskassa, ja menetin mieheni 6 vuotta sitten, mikä vaikutti minulle paljon, enkä voinut mennä naimisiin vasta kunnes Tähän mennessä meillä ei ollut lapsia. Haluan tehdä tämän summan lahjaksi ennen kuolemaani, jos päiviäni voidaan laskea tämän taudin puutteesta, johon minulla ei ollut parannusta, mutta rauhallisempi Ranskassa ei halua tietää, voitko hyötyä tästä lahjasta.
Tässä on sähköpostiosoitteeni: Sähköposti: elvirazinsou@gmail.com.

Ja tässä vuonna 1935 syntyneen omakuva

Jos olet sinä ja luotettava hyödyntämään tätä hetkeä, älä epäröi ottaa yhteyttä meihin sähköpostitse saadaksesi ohjeita seuraamaan tätä omaisuutta, koska etsin vakavaa henkilöä tai organisaatiota, joka voi hyötyä tästä ennen kuolemaani ja tällä hetkellä olen naulattu sairaalahoitoon, joten haluan kertoa teille sairaudestani, minulla on enemmän toivoa, koska suuret lääkärit vahvistivat minut.

Minä kuolen ja päivät lasketaan. Minulla ei ollut lapsia mieheni kanssa, koska hän oli steriili, mutta silti rakastan häntä kovasti. Jopa hänen kuolemansa jälkeen en halunnut huijata, kunnioitan aina hänen muistiaan, joten älä epäröi lähettää meille sähköpostia sähköpostitse. että nämä ohjeet ovat hallussaan."

Kesää odotellessa

Jormas. Aasiassa vietetyt talvemme päättyvät noin maaliskuussa. Ennen siellä alkavia vesijuhlia, joita en hevin koe kolmatta kertaa. Ainakaan selvinpäin.

Mutta maalis maata näyttää ja silloin tosiaan alkavat näkyä jo muutkin kevään ja tulevan kesän merkit Suomessa. Jonne tulemme muuttolintujen matkassa. On hanget, joita pitkin voi tallustella katsomaan pajunkissoja ja pienten purojen alkavaa solinaa. ☀️ taivaalla ilmoittaa, että täällä minäkin edelleen olen.

Rentukka on oma, kaunis lukunsa

Ehkä ensimmäinen kukka meillä Jokilaaksossa on leskenlehti. Sen perässä tulevat valko- ja sinivuokot sekä voikukat ynnä muut, joita en nimiltä juuri tunnista.

Tiaiset ovat jo aikaisin pesäntekopuuhissa, joilta ei hevin muuttolinnut kotipesää vie. Ehkä kirjosieppo sen pystyy tekemään. Lähes maan pinnassa hiipivät lentäen mustarastaat, jotka eivät taida juuri keväällä elämöidä. Loppukesästä kyllä senkin edestä. Ääni joskus kuin haudan takaa.

Tulee västäräkit ja tulee pääskyset, jolloin onkin jo oikeastaan kesä. Nyt lentelevät kuitenkin jo ensimmäiset hyttyset, joilla ei taida olla juuri sen kummempaa elämisen tarkoitusta kuin joutua syödyksi. Tosin häkkieläimillä ei ole sitäkään vähäistä virkaa. Elävät vain aikansa ihmisen itsekkyyden ja turhamaisuuden vuoksi.

Koivunmahlan kerääminen on yksi kevään juttuja. Siitä kun pakkaset helpottavat koivun silmujen aukeamiseen.

Ensimmäiset mehiläiset sukulaisineen ovat aloittaneet koko kauden kestävän työnsä hunajan kanssa. Jota ihminen pitkin kesää ryöstää. Niiden lempikukka meillä lienee Himalajan palsami lupiinin rinnalla. Jotka syrjittyinä saavat elää Jokilaaksossa viitasammakoiden ja vuollejokisimpukoiden naapureina.

Tulevan kesän merkkejä olisi vaikka kuinka kerrottavaksi. Kukkivista tuomista pesiviin joutseniin sekä telkköihin ja muihin vesilintuihin.

Käen pitkän iän ennustusta olen jo kuunnellut parin viikon verran.
Ja aamulla kun kävimme Niilo-koiran kanssa Soiniityntien sillalla, kuulin vuoden ensi kerran, kun Satakielipuiston asukkaat olivat aloittaneet koko kesän kestävät konserttinsa.

Muistoja ja tätä päivää

Ennen vain joulu oli juhlista sellainen, jolloin erityisesti muistelin mennyttä aikaa.

Pääsääntöisesti kaikkea ikuisiksi ajoiksi menetettyä. Vain muistot jää, lauloi joku.

Jostain syystä nyt toissapäivän syntymäpäivänäni käytin paljon aikaa muistoihin. Nyt oli muisteluissa matkassa paljon muutakin kuin alakuloa. Kaihomieltä kumminkin. Ehkä se kuuluu tähän ikään. Viimeinen kuutosella alkava syntymäpäivä.

Vuoden olen kerännyt kaikenlaisia ystäviä ja kavereita ja tehnyt tämän kaiken somessa. Mukavaa monin tavoin ja itsekkäästi sainkin nyt valtaisan määrän onnitteluja ympäri maailmaa.

Oli imartelevaa kokea olevansa hetken aikaa oman pienen maailmansa napa. Vain syntymäpäivälahjapöytä ammotti tyhjyyttään. Mutta en mitään tarvitsekaan, sillä kaikkea tarpeetonta on minullakin yli äyräiden.

Vain muistoja kerään enää ja uusia ystäviä. Joista suurin osa on ja jää vain somemaailmaani.

Mutta niistäkin voi tehdä livetotta omien mieltymysten mukaan. Uusia ystäviä voi mennä tapaamaan lähelle ja kauas. Kuten itse viime talvena lähes 10 000 kilometrin päähän.

Myös blogikuvani on muistoja täynnä. Siinä on Tuusulan Rantatiellä Mona Mannerheimon ottamassa, kehystetyssä kuvassa kaksi renttua vähän Rentun ruusun jälkeen. Irwinin ja minun yhteisestä elämänpätkästä on hienoja muistoja.

Sekä vuorineuvos Esko Muhoselta saamani tinarjotin, kun täytin 50 vuotta. Hän myös opetti minulle jotain johtamista. Hän sanoi, että jos Vapon toimitusjohtana haluam tietää kuinka päin Kainuun suolla on parakissa pudonnut nuppineula, on minullechankittava se tietoo. Sanoi, että hänellä ei ole pieniä ja suuria työasioita, vaan on vain työasioita ja johtajana on vastuussa kaikesta.

Tarjottimella on kaksi tinattua juoma-astiaa. Ne ostin, kun kävimme Matkakodillamme Turkissa. 12 500 kilometriä, josta minä ajoin 500 ja Päivis loput. Mukava reissu. Turkin vuorilla kinattiin kyläkaupassa kuinka paljon voidaan ja saadaan maksaa ostoksista ja paljonko pitää ottaa lahjana vastaan. Hienoja ihmisiä meille siinä hetkessä.

Tänään on syntymäpäiväni

Jormas: Jokaiseen vuoteen mahtuu yhtä paljon asioita. Joku vuosi on enemmän iloa kuin toisessa ja johonkin vuoteen tuntuu mahtuvan enemmän. Näin ei kuitenkaan ole. Yhtä paljon mahtuu jokaiseen vuoteen. Aina.

Netissä on paljon erilaisia ohjelmia, jotka kertovat minulle jotain keinotekoisesti itsestäni, kun syötän ohjelmiin apusanoja: Iästä sukupuoleen, parisuhteista ja niiden puutteesta, seurasta sekä yksinäisyydestä, koulutuksesta ja koulujen käymättömyyksistä, suruista ja iloista sekä vaikka mistä.

Näistä kolme olen poiminut blogiini, joista oikeasti löydän itseni.

Tämä vuosi on ollut täynnä suurta iloa ja täynnä suurta melankoliaa. Kaikki otan kiitollisuudella vastaan, koska muutakaan en halua voida.

Sielun yksinäisyydessä on jotain sellaista alakuloa, jota en osaa poistaa. Ehkä enää en haluakaan, sillä loppupeleissä ja isossa ikkunassa jokainen on itsensä kanssa yksin tai kaksin. Riippuu siitä meneekö itseensä vai katsooko itseään itsensä ulkopuolelta. Luulen, että osaan molempia.

Vuosi sitten aloitin englanninkielen opiskelun somemaailmassa. Chattaillen ja Google-kääntäjän avulla. Olen edistynyt ja siitä maailmasta moni onkin onnittelut tänään ja eilen.

Koska olen mikä olen ja haluan muuttua vain sen verran kuin voin tehdä itsestäni luopumatta, olen usein yksin. Seurassa ja itsekseni. Kaikista synttärionnitteluista olenkin hyvin otettu ja niistä voin päätellä jotain somemaailmastanikin.

Josta joku voi sanoa, että se ei ole totta. Mutta sanon, että se on totta juuri niin paljon kuin itse haluat. Koska omituisuuteni on alati lisääntyvää, kerron ehkä tästä kaikesta vielä monta kertaa.

Kyseinen maailma on vienyt minut monien huijareiden yhteyteen, mutta myös köyhääkin köyhempään filippiiniläiseen kylään tarjoamaan lapsille ja vähän muillekin muun muassa hampurilaiset.

Mutta se on tuonut myös kutsun bulgarialaiseen kotiin sekä siemeniä Sofiasta lentokoneella kasvihuoneeseemme.

Tänään 18 minuuttia vaille 4 iltapäivällä lähden tallustamaan viimeistä tämän vuosikymmenen vuotta. Ja vuoden kuluttua minäkin olen aikuisen oikeasti aikuinen. Ainakin iältäni. Lapsesta sisälläni en luovu koskaan.

Jorma Emoji

jormas: Jokaisella on vuorokaudessa 24 tuntia, jonka lähes kaikesta käytöstä päättää itse. Joku myy kolmasosan rahasta, minä en minuuttiakaan.

Joten on aikaa tehdä vaikka oma emoji ja tuumata jatkossa voisiko sen kanssa elävöittää omaa somemaailmaansa.

Voi myös retusoida emojinsa nuoremmaksi sekä kauniimmaksi.

Kasvihuone

jormas: Jo monta vuotta olen harrastanut kasvihuoneen kanssa puuhastelua. Ja kokemusta on tullut. Ja rahaa palanut. Mutta ei niin paljoa kuin aikoinaan tupakkaan ja kaljaan.

Pääsääntöisesti kokemusta on kasaantunut kaikesta siitä kuinka ei tule tehdä. Yleisesti  ottaen voin sanoa, että mitä enemmän olen yrittänyt jonkun vihanneksen ja marjan kanssa, sitä varmemmin olen epäonnistunut.

  

Ja  päinvastoin. Lattialevyjen raoista on raivannut tiensä mansikantaimi, joka nykyisin tekee muutaman marjankin. Koskaan en sitä juuri kastele ja silti se voi vuosi vuodelta paremmin. Tai ehkä juuri siksi.

Oma lukunsa ovat vadelmat, jotka nekin jostain vain tulivat kasvihuoneeseen sisään pyytämättä. Ja olivat viime kesänä valloittaneet jo melkoisen osan viljelystilasta. Ne hävitin, sillä ilman sitä minulla (meillä) olisi pian ollut vadelmakasvihuone ilman marjoja. Marjoilla vattukin olisi lunastanut paikan sydämessäni ja olisin armahtanut sen.

Mielenkiintoinen on ruohosipulikin, jota yritin vuosia saada kasvamaan sille varaamassamme paikassa. Mutta ei kun ei. Kun luovutin, se innostui seuraavana keväänä oikein olan takaa kasvuhommiin. Sitäkään en ole kastellut, mutta jostain se vaan elinvoimansa ammentaa.

Tänä keväänä olen jo palelluttanut yhdet tomaatin ynnä muiden taimet. Mutta en luovuta. Nyt on haettu uutta kehiin ja muutakin on tulevalle kesälle suunnitelmissa. Aina lentokoneella Bulgariasta asti on hankittu siemeniä. Tästä kaikesta kirjoitan toiste.

Hyvää äitienpäivää kaikille äideille

Jormas. Ennen ajattelin, että on ehkä etiketin mukaista toivottaa hyvää äitienpäivää vain omalle äidille ja omien lasten äidille.

Ehkä niin onkin, mutta minä en siitä välitä, sillä jokainen äiti ja kasvattaja on onnitteluni ja arvostukseni ansainnut.

Kuvan kukan vien Niilo-koiran kanssa tänään äitini ja siskoni haudalle. Molemmat äitejä.

Erityisen siunattuja tänään olkoon ne naiset, jotka ovat rakastaneet muiden synnyttämiä lapsia.

Olen menettänyt uskoni, osa 2.

Jormas: Osa 1 löytyy tästä. Kristinusko ja sen viitoittama taivastie perustuu uskoon ja kirjoituksiin, jotka ihmiset ovat kirjoittaneet. Jeesuksen sanotaan kirjoittaneen vain kerran ja silloinkin hiekkaan. Kun Hänen luokseen tuotiin nainen suoraan vieraan miehen sylistä. Mutta kylmää kyytiä ei saanut niinkään nainen, vaan tuojat.

Kristinuskon mukaan on myös niin, että elämäsi aikana voit tappaa ihmisiä mielen määrin, sekaantua lapsiin, raiskata naisia ja vaikka mitä tahansa pahaa, kun vaan ennen kuolemaasi otat Vapahtajan omaksi Herraksesi.

Ja jos näin en tee, on osanani silloinkin ikuinen elämä, mutta helvetissä. Mikä se sitten lieneekään. Ei auta sekään, vaikka olisin talsinut kuinka kelpo taipaleen.

Mutta minä en usko tähän. Että kristinuskon Jumala passittaisi yhtäkään omaa luomustaan ikuiseen kadotukseen. Olen siis menettänyt uskoni helvettiin.

Mutta mitä sanoo asiasta Buddha, joka vastoin kuin Jeesus väitti koko elämänsä ajan olevansa vain ihminen? Jo 500 vuotta ennen Vapahtajaa. Buddhalaisuuden mukaankin taival kuoleman jälkeen kulkee Big Bossin luo. Joka hänkin erottelee jyvät akanoista.

Paratiisin ovet saattavat aueta uskot mihin tahansa, jos olet elänyt säällisen elämän. Siis ovet ovat auki ansioiden mukaan. Mutta sillä portilla ei murhamiehen eikä raiskaajan tiekään vie koskaan helvettiin, vaan saattaa tulla passitus takaisin maan pinnalle. Jolloin uudelleen  syntymisen muotojakin on enemmän.

Buddhalaiseen kosmologiaan kuuluu nimittäin kuusi olemassaolon tasoa, jonne ihminen voi jälleensyntyä karman lain mukaisesti. Jälleensyntyä voi jumalaksi, puolijumalaksi, ihmiseksi, eläimeksi, nälkäiseksi aaveeksi tai helvetinolennoksi.

Sitä en tiedä kuka uuden elämän muodon päättää, kun Buddhakin oli vain ihminen. Mutta jostain täältä voi löytyä syitä esimerkiksi thaimaalaisen käyttäytymiseen. Hänen voi olla vaikea tappaa kulkukoiraa, sillä se saattaa olla kuollut isoisä. Hän saattaa myös ruokkia koiria vailla ihmiskotia, vaikkei sinällään koiristä välittäisi. Mutta ruokkii, koska se on teko Buddhalle. Se auttaa pääsemään ikuiseen, hyvään elämään. Lieneekö nirvana nimeltään. Ehkä ansioiksi laskettavat teot lyövät myös painetta elää kelvollisemmin maan päällä kuin kristityllä.

Mutta esimerkiksi buddhamunkki saattaa piestä temppelin koiran. Hän katsoo sen kuuluvan ikään kuin virkavelvollisuuksiin, sillä koira on saanut uuden mahdollisuuden ja tullut tänne kärsimään. Kurittamisen ansiosta sille saattavat seuraavalla kerralla taivaan portit aueta.

Aikoinaan olin Jyväskylän Katulähetyksen toiminnanjohtaja aika taipaleen. "Hurskas' esimieheni (hallitus) tai osa siitä läksytti minua harvoin. Mutta joskus sain kuulla kunniani. Että taivastieni, mikä se sitten onkaan, loppuu lyhyeen kuin kanan lento. Ettei riitä, kun pappi, Jumalan edustajana maan päällä, on minut kastanut Hänen yhteyteensä. Sekä antanut nimen Jorma, jolla Isäni minut tuntee iät ja ajat.

Ja toisenkin kerran tuli hallituksessa kylmää kyytiä. Kun sanoin, että kukin tulee uskollaan autuaaksi. Ei kuulemma tule, vaan olen harhaoppinen ja palan helvetin tulessa.

Silloin istuin, mutta sydämessäni seisoin kuitenkin koko ajan. Joten ehkä elän lopuikäni harhassa, sillä kuten sanoin, olen menettänyt uskoni helvettiin. 

Uskoni mukaan jokaisella on samanlainen osa iankaikkisuudesta, millainen ja missä muodossa se itse kullekin nyt tai rajan takana näyttäytyykään  Tähän minä uskon.

Olen menettänyt uskoni

Jormas: Lapsena minut opetettiin pelkäämään yhtä ja karttamaan kolmea asiaa. Pelätä piti Jumalaa ja karttaa piti jehovantodistajia, mustalaisia ja ryssiä. Näillä sanoilla.

Varsinkaan ryssiä ei pitänyt pelätä, vaan toivoa heille kaikkea pahaa. Mustalaiset piti kiertää kaukaa, sillä he sieppaavat valkolaisten lapsia. Ja jos jehovien kanssa veljeili, joutui helvettiin.

Venäläisiä kohtaan vihan istutusyrityksen ymmärrän, sillä isä oli kaikki sodat käynyt jermu ja äitikin lotta. Mutta en minä venäläisiä koskaan vihannut, sillä paras lapsuudenkaverinikin oli Pekka, Karjalan evakoita. Joita kaikkia osa Suomen kansasta piti ryssinä.

Jehovan todistajat säilyivät aikuisikään kummajaisina, sillä kosketuspintaa minulla ei heihin ollut. Myöhemmin kyllä. Yhdelle esimerkiksi oli osoitettu velvoitetyöpaikaksi Jyväskylän Katulähetys. Sen boss olin silloin, kun myin käytännössä puolet ajastani rahasta.

Työhaastatteluun tullessaan tämä "vääräuskoinen" sanoi, että ethän voi ottaa minua töihin, koska olen jehovantodistaja. Sanoin hänen harmituksekseen, että toki voin ja otin myös. Sekä varoitin karttamaan katulähetysväkeä, ettei kristinusko tartu. Mukava hemmo koko puolen vuoden työsuhteen ajan.

Hyrylän kupeessa kakarana ollessani mustalaiset pitivät aitoa leiriä telttoineen, vankureineen ja hevosineen. Sinne piti väkisin päästä vakoilemaan, sillä se oli jännittävistä asioista välillä ehdoton ykkönen. Siksi, koska he sieppaavat valkolaisten lapsia. Jota taisin peräti toivoakin joskus, kun faija antoi kunnolla selkään jostain kolttosesta.

Mutta eivät ne minua vieneet, vaan ensimmäinen, tosi salainen tyttöystävänikin  oli "mustalais-Leena". Hänen kanssaan kukaan ei kulkenut edes koulumatkoja eikä puhunut välitunnilla, koska hän oli mustalainen.

Nyt 60 vuotta myöhemmin olen löytänyt hänet Ruotsista. Haluaisin tunnustaa hänelle 7-vuotiaan pojan ensirakkauden.

Mutta niin nyt, kuten joskus aiemminkin käy kuten nyt. Innostun  aiheesta ja en pääse otsikon asiaan ensimmäisessä blogissa lainkaan. Joten jatkan ylihuomenna miten olen kadottanut uskoni.

Hymytön maa

Jormas: Jossakin ja jostakin sattui taannoin silmiini uutinen tai sen tapainen, että Suomessa asuu maailman onnellisin kansa. Ehkä se oli aivan näin.

Ehkä näin onkin, mutta aina sitä en näe.  Kuljen silloin tällöin kylän raiteilla ja vähän muuallakin jalkapelillä osaomistuskoira Niilon kanssa. Siinä sivussa olen tehnyt pientä gallupia sanomalla nuorille vintiöille, seitsemän iäin puolin ja toisin, että moi tai jonkun muun tervehdyksen. Näin teen kyllä usein aikuisiakin kohdatessani.

Varsinkin pojat ovat happamuudessaan ylivertaisia. Lienenkö peloittava tai jotain muuta. Outo ainakin, sillä eihän sitä nyt vieraita tervehditä, kun ei kerrostalossakaan edes saman portaan asukkaita. Mutta mistä johtunee? Ehkä vanhemnat ja opettajat ovat peloitelleet.

Mutta samaa tautia on aikuisillakin ja varsinkin naisilla. Ainakin pysäkillä, jos sanon terve ja lisään, että ei ole vielä kesä. Hyvä kun ei joku lähde juoksujalkaa pakoon poliisia huutaen.

Ehkä olemmekin vain pieni, pelokas kansa. Joka on pienen ikänsä taistellut toisiaan ja muita vastaan, muttei koskaan voittanut yhtään sotaa.

Sen sijaan tuppisuita emme ole, vaikka niinkin olen kuullut väitettävän. Huonoja sen sijaan olemme aloittamaan keskustelun. Mutta kun joku aloittaa, niin juttua piisaa tunti tolkulla aiheesta kuin aiheesta.

Kuten tänään sipoolaisen herrasmiehen kanssa Tuusulan apteekin tuulikaapissa. Kanoista ja kukon elämästä kanalaumansa ainoana uroona 😘. Mikä siinä on sulkiensa kanssa pöyhistellä ja röyhistellä.

Aivan oma ynseyden luokkansa ovat jotkut elämäntyönsä valtion ja kunten monopolien palveluissa tekevät. Ei ole kaikilla asiakaspalvelu kursissa. Nämä pikku Napoleonit ja Napolittaret pitävät ykkösprioriteettina asiakkaan kyykyttämistä.  Heillä ei pitäisi olla pienintäkään vallannmurusta yhteenkään ihmiseen. Pieneen mieleenkään ei tule, että tiskin toisella puolella istuu tai seisoo hänen palkkansa maksaja.

Mutta toista on asiakaspalvelu Thaimaassa. Ystävällisyyttä olisi tässä hymyjen maassa vaikka vientituotteeksi Suomeen marjanpoimijoiden matkassa. Eivätkä ole tarvinneet ystävällisyyden opetteluun Markkinointi-instituuttia.

Ehkä hymyttömimmät thaimaalaset asiakaspalvelijat olen tavannut heidän suurlähetystössään Helsingissä. Liekö tapa tarttunut suomalaisilta?

Miten sattuikaan näin nurja mieli tämän blogini polttoaineeksi.

Joukkoliikenne

Jormas: Tänään olen aikani kuluksi koittanut saada selvyyttä miksi kukaan ei nähnyt tarpeelliseksi selvittää perusteellisesti millaista joukkoliikennettä Tuusulan läntisin ja lähes eteläisin taajama tarvitsisi.

Olisi pitänyt selvittää kuinka moni lähtee omalla autolla päivittäin Helsingin ja Vantaan suuntaan sekä kuinka monen matka suuntautuu Hyrylään päin. Voihan se olla, että joku selvittikin.

Mutta mitä lyhyesti sanottuna joukkoliikenne sitten on? Esimerkiksi näinkin sitä voisi kuvata:

"Joukkoliikenne on julkista liikennettä, jossa samalla kulkuvälineellä kulkee useita toisilleen vieraita ihmisiä yhtä aikaa. Joukkoliikenne tarjoaa tavan liikkumiseen niin, että matkustajan ei tarvitse omistaa, vuokrata tai ajaa omaa kulkuvälinettä. Joukkoliikennevälineet kulkevat tyypillisesti ennalta suunnitellun reitistön ja aikataulun mukaan. Joukkoliikenne voi olla myös kutsuohjattua. Tällöin ajoneuvon, usein pikkubussin, reitti määräytyy asiakkaiden matkustustarpeiden perusteella, eikä kiinteiden aikataulujen perusteella."

Vaikka itse en kotoani Myllykylästä voi juuri joukkoliikennettä käyttää, haluaisin, että se olisi edes mahdollista, sillä maksanhan sen ylläpidosta saman kuin muutkin tuusulalaiset veronmaksajat.

Nyt sitä kuitenkaan ei juurikaan minulle ole. Eikä parantamisen keinoja tältä paikalta elämöinnin lisäksi muitakaan liene.

Kun myllykyläläiset ovat vuosikymmenten saatossa joutuneet järjestämään kulkemisensa muilla tavoilla, ei heistä hevin tule linja-auton tai muun joukkoliikennevälineen käyttäjää.

Ehkä on huvittavaa havaita kuinka Tuusula on pitänyt puoliaan HSL:n kanssa neuvotteluissa Myllykylän suhteen. Tai tiedänhän minä. Ei mitenkään.

Kelvollinen reitistö kulkee 2,5 kilometrin päässä, mutta se on vähän liikaa kävellä monelle. Linja-autolla matka olisi ajassa eestaas alle 10 minuuttia. Mutta ei, kun ei.

Viime syksynä kokeilin HSL:n reittiopasta, jos olisin tulossa perjantai-iltana kotiin teatterireissulta Helsingistä linja-autolla. Se suositteli yöpymään hotellissa Koskenmäellä, jossa ei edes ole hotellia. Sen jälkeen en ole reittiopasta kokeillut.

Blogimme

jormas: Kaikkiaan tälle foorumille olemme kirjoittaneet nyt 2744 blogia. Ensimmäisen kirjoitimme 14.10.2011.

Lukijoita on ollut yhteensä 323 596. Joukossa varmasti jokunen kymmenen vakioväkeä, sillä silloin tällöin jossakin päin maailmankolkkaa törmäämme ventovieraaseen, joka sanoo: "Moi, tunnemme teidät, olemme bloginne vakilukijoita." Se tuntuu mukavalta, sillä vain harva aihe saa keskustelua aikaiseksi.

Eniten on ollut lukijoita Päiviksen kirjoituksella kuinka hankkia thaimaalainen ajokortti. Sen on nyt lukenut 3794 henkilöä. Kestosuosikkeja ovat olleet Merikonttikotiaiheet ja tuusulalaisen Sjöblomin suku. Pelkkä sukunimi otsikossa takaa hetkessä monta sataa lukijaa. Vaatimatomia lukuja muuten, mutta monta vuotta joka päivä on jo saavutus.

Aiheet ovat olleet laidasta laitaan ja joskus ylikin. Milloin on mitäkin mieleen juolahtanut. Ja silloinkin on vuoropäivin kirjoitettu, vaikka ei mielessä ole ollut aiheen aihetta. Tämäkin on sellainen....väkisin väsätty.

Mutta molemmat pidämme kirjoittamisesta ja kestän sen, vaikka Päivis onkin huomattavan paljon minua lahjakkaampi. Hänen tekstejään voisin helposti ahmia yhtä soittoa kirjallisen. Jos hän joskus sellaisen tekisi.

Joskus tympii kuitenkin kaikki ja sen mukana myös kirjoittaminen. Siinä auttaa viisaus, että "jokaisen synkän pilven takana on uusi, synkkä pilvi." Toki usein aurinkoakin. Mutta tämä on arki, jossa elämme. Me kaikki.

En tiedä kunka kauan tätä jatkamme, mutta saavutushan on tämäkin. Käytännössä 7 vuotta koka päivä. Etupäässä lähes kaikki tavalla tai toisella henkilökohtaisesti koettua. Ja varsinkin minulla kipeitäkin asioita, jotka olen kirjoittanut itkien.

Mitä on juurtuminen?

Jormas: "Asuinpaikan valitseminen on yksi elämän merkittävimmistä päätöksistä. Koti on paikka, jossa on hyvä kasvaa ja johon on hyvä juurtua. Hyvän kotikunnan tekevät vahva paikallisyhteisö, turvallisuus, henkinen hyvinvointi sekä kunnalliset palvelut, jotka tukevat täysipainoista ja terveellistä elämää."

Mutta miten juurtuminen sitten tapahtuu? Jos esimerkiksi yhteisiä asioita valmistelevista henkilöistä iso osa asuu muualla, voivatko he tuntea paikkakunnasta samoin kuin sinne juurtuneet kotikuntalaiset?

Voivatko he nähdä jossain vanhassa, huonokuntoisessakin rakennuksessa saman arvon ja tunnesiteen kuin kunnassa asuvat ja sinne juurtuneet tai juurtuvat kuntalaiset?

Voivatko muut kuin Tuusulan kirkoa vastapäätä ollutta koulua käyneet kokea samaa syvää tunnesidettä kyseiseen puurakennukseen?

Entä oleellisesti Hyrylän historiaan liittyvä vanha ortodoksipappila? Jossa nykyisin on muun muassa ravintola Päämaja. Pappilarakennus oli myös aikoinaan yksi kymmenestä lähiseudun Elannosta. Joka nyt odottaa purkamista, jota ei olisi edelleenkään pakko toteuttaa. Kuinka monella hyryläläisellä onkaan edelleen syviä tunteita rakennukseen?

Prijuutti on saanut jatkoajan

Keneltä oikeasti on pois vanhan, paikalliskulttuuriin oleellisesti liittyvän rakennuksen hävittäminen tai säilyttäminen?

Jos kaikki tai iso osa siitä kaikesta puretaan, johon ihmiset ovat vuosikymmenten saatossa juurtuneet, voiko siitä tulla oleellinen haitta tai peräti este juurtumiselle kotikuntaan?

Voiko kunnasta tulla paikka, jossa  vain asutaan ja käydään töissä naapurikunnassa? Voiko silloin tuntua enemmän tai vähemmän hällä väliä, sillä mehän vaan asutaan siellä?

Mitä vahinkoa kunnan kehitykselle tulee siitä, että kuntalaiset eivät löydä mielekkyyttä juurtumiselle? Voisiko vanhan säilyttäminen auttaa juurtumisessa? Että kuntalainen voisi syvällä tunteissaan kokea olevansa tuusulalainen ja kuuluvansa sinne.

Mutta entäpä sitten yhteisistä asioistamme päättävät ja valmistelevat ihmiset? Jos ei ole tuusulalainen eikä koe kuin käyvänsä kunnassa töissä, pystyykö hän ottamaan mukaan harkinnan osaksi vanhojen rakennusten ja asioiden yhteydessä tuusulalaisten tunnesiteet?

Kun joskus puhun vanhan säilyttämisestä, aivan liian harvoin kuulen kysymyksen, että mitä tämä rakennus merkitsee kuntalaisille.

Ymmärrän kyllä yhtälön vaikeuden, vaikka se ei ole selitettävissä rahalla eikä järjellä. Kuten ei rakkauskaan....... Ihmiseeen tai kotikuntaan.

Hyönteishotelli

Jormas: Useat asiat vievät aikansa kypsyäkseen valmiiksi. Niin tämäkin, jossa ei mielestäni ollut varsinkaan alussa mitään järkeä. Ja ehkä ei ole lopussakaan, mutta niin vain hankimme kaksi hyönteis- eli ötökkähotellia.

Nyt sitten aamun illoin odotan milloin uusiin siipiveikkojen ja -veikottarien koteihin saapuu asukkaita ja elämää.

Aiheesta on netissä kirjoitettu niin paljon, joten en laita tässä vaiheessa itseäni kirjoittajana sen jonon jatkoksi. Ehkä jos omien  hotelliemme asukkaiden  kanssa syntyy yhteistä elämää tai muita kokemuksia, saatan kirjoittaakin.

Alla linkki Sonjan puutarhaan, josta löysin aiheesta mukavan kirjoituksen.

http://sonjanpuutarhassa.com/otokkahotelli/

Antti Herlin, sosiaalinen media ja valeprofiilit, osa 4

Jormas: Lupasin neljännen osan valeprofiileista. Tällä kertaa jaan kuvankaappauksina osan käymästäni somekeskustelusta.
Kyseiset sivut on muodostettu Kone Oyj pääomistajan, Antti Herlinin ympärille.
Valeprofiili-sivuilla tämä Suomen rikkain mies komeilee työpöytänsä takana lainaamassa rahaa sitä tarvitseville.

👃🙏👃🙏👃🙏👃🙏

Jormas: Jaoin oheisen kuvankappauksen Facesivuillani. Se poiki mielenkiintoisen ja vähän hämmentävänkin keskustelun. Joidenkin mielestä nopeudenvalvonta on mennyt liiallisuuksiin. Nopeuden seuranta vie luetun mukaan tarkkaavaisuutta muun liikenteen seuraamisesta.

Sen voisi käsittää niinkin, että meillä tosiaan on valikoiva lainkuuliaisuus, sovellettu rehellisyys ja liukuva omatunto. Että eletään yhdessä asetettujen pelisääntöjen ja lakien mukaan silloin, kun se sopii itselle. 😂😂😂😂

Sosiaalinen media ja valeprofiilit, osa 3

Jormas: "Kerroin teille, että lähdin Suomen minun nuorena
olin 8vuosi kun i jäljellä Suomi
Olin 8 vuotta, kun isäni vain veli vei minut Kaliforniaan
jossa hän koulutti minut tulemaan lääketieteelliseksi kirurgiksi."

Näin keskustelu Terhikki Ylermin kanssa ei alkanut, vaan sitä edelsi pitkä kiemurteli sinne tänne. Sekä väittämä, että hän ei käytä kääntäjää. Kehnon sorttista suomea joka tapauksessa.

Kuten aiemmin aihetta  käsittelemissäni blogeissa olen kirjoittanut, harrastan keskustelua valeprofiilien kanssa. En minä sillä mihinkään pyri, kunhan kulutan aikaani sosiaalisessa mediassa ja perehdyn sen saloihin.

Tämä itsensä Terhikki Ylermiksi esitellyt oli kertomansa mukaan jossain sota-alueella tai rintamalinjalla, jonne hän oli usein menossa tai sieltä palaamassa.

Koskaan hänen kanssaan en päässyt niin pitkälle, että hän olisi minulta mitään pyytänyt. Kunhan kertoi itsestään ja puhui kauniitakin.

Miksi tarina kanssani loppui ikään kuin kesken, johtuu siitä, kun sanoin hänelle, että minulla on yksi kysymys jossain vaiheessa, joka muuttaa kaiken. Mitä hän sitten minulta halusikaan.

Kun aamu koitti, hän ei muuta enää halunnut kuin tietää kysymykseni.

"Tarvitsen ymmärrystä rehellinen luottamuksen arvoinen mies
et ole oikea henkilö minulle
koska sanoitte, että halusit sanoa jotain minulle ja lopetat taas
En tarvitse tällaista miestä elämässäni." Näin hän kirjoitti.

Minulla on kämmenen kokoisessa älylaitteessa monta mielenkiintoista ominaisuutta joita myös käytän. Joukossa on parikin kuvanskannausohjelmaa.

Niiden avulla etsin blogin alkupuolella olevan kasvokuvan todellisen omistajan. Hän on yhdysvaltalainen naisastronautti, joka on ollut avaruudessa ainakin kolme kertaa.

Keskustelu Terhikki Ylermin kanssa päättyi hänen englanninkieliseen kysymykseen "Aiotko kiristää minua?" Ja hän poisti (bockkasi) minut välittömästi kaikilta hallitsemiltaan foorumeilta.

Mutta ehkä kirjoitan vielä yhden blogin aiheesta. Ja kerron kuinka Kone Oyj Antti Herlin lainailee Suomessa rahaa sitä tarvitseville.

Lea Salvador in memoriam

Jormas: Tämä on yksi elämäni vaikeimmista blogeista, mutta haluan kirjoittaa sen Lean muistoksi. Pitkäkin tästä voi tulla, vaikka kuinka lyhentelen ja oionkin, sillä aiheesta voisin kirjoittaa kirjan.

Halusin opiskella englantia chatin ja kielenkääntäjän avulla. Ja halusin tietää miksi katolisen maan köyhääkin köyhempi äiti rakastaa suunnattomasti lapsiaan, vaikka heillä ei ole kuin nälkä. Tästä kaikesta kirjoitin aiemmin monta blogia.

Kieltenopettajikseni valikoin 5 äitiä Angeles Citystä. Vain yhdellä on mies "tallessa", mutta lapsia heillä on 15. Heidät kaikki olen tavannut peltihökkelikylässä viime talvena. Kuukauden ajan kävelin edestakaisin 5 kilometrin matkan ja annoin säästyneet matkarahat äideille ja heidän lapsilleen.

Lea oli yksi heistä, josta tuli minulle hyvin läheinen. Juuri koskaan hän ei pyytänyt minulta mitään ja juuri koskaan hän ei hymyillyt. Olemukseltaan hän oli yksi kohtaamistani surullisimmista ihmisistä.

Ehkä hän sydämessään nauroi tai iloitsi kuitenkin joskus. Istuin silloin tällöin hänen kanssaan ja puhuimme mitä osasimme. Jos näin ei käynyt, laittoi hän illalla chatin ja pahoittelut, ettei ollut voinut viihdyttää minua sinä päivänä, koska oli ollut liian sairas.

Vaikka hänellä oli lapsensa ja paljonkin ihmisiä ympärillä, oli hän minulle hyvin yksinäinen ihminen.

Kerran jo Suomeen palattuani, oli hän yön aikana luikerrellut sydämeeni ja lähetin hänelle aamulla 2000 pesoa. Mitä lienee 35 euron paikkeilla. Silloin koin, että hän oli iloinen, sillä vain harvoin hän pystyi ostamaan itselleen tai lapsilleen mitään extraa.

Mutta myös itkin sydämessäni. Hän lähetti kiitosten lomassa toiveikkaan kysymyksen, että olemmeko nyt seurusteleva pari. Tiesin hänen kaipauksensa ja kyynelten kera kirjoitin, että sorry, sorry Lea, olemme vain hyviä ystäviä.

Yllättäin oma Golgatan tieni tuli Leasta. Ennen pääsiäistä sain tiedon, että hän oli kuollut alle 40-vuotiaana. Ehkä jotkut muutkin tiesivät Lean erityisasemasta sydämessäni, koska suru-uutinen tavoitti minut kaukana Suomessa ennen viereistä peltihökkeliä.

Kun tätä kirjoitan, on Lean hautajaispäivä. Naapurit ja ystävät ovat valvoneet ehkä viikon hänen ruumiinsa ympärillä ja tänään hän pääsee uskonsa mukaisesti Isänsä luokse. Ja minä itken jälleen.

Mutta itken muutakin. Viikon aikana selvitin kuka huolehtisi hänen lapsistaan. Löysin nuoremman sisaren, jonka kanssa puhuin paljonkin.

Lean lasten iät ovat 4, 6, 10 ja 14. Kun kysyin heidän huolehtimisesta, vastasi huolta kantava sisar, että hän huolehtii lapsista. Kun kysyin kuinka hän voi sen tehdä, hän lisäsi:
"i dont know because im only student and i cant give everything they need."

"En tiedä koska olen vain opiskelija ja en voi antaa kaikkea mitä he tarvitsevat."

Kun kysyin hänen ikäänsä, hän vastasi olevansa 17-vuotias.

Maailma on ihmeellinen ja välillä itsekäskin. Koen ymmärtäväni kaiken kirjoittamani, mutta koen myös, että kukaan ei ymmärrä miksi tämä sattuu minuun niin kovasti. Tai ehkä minun Jumalani ja Lea ymmärtävät siellä jossakin mistä aika ei enää ketään tavoita. Sinä Lea ja lapsesi elätte sydämessäni ikuisesti.

Sosiaalinen media ja valeprofiilit, osa 2

Jormas: Toissapäivänä kirjoitin otsikon aiheesta ja lupasin kirjoittaa tänään lisää valeprofiileista.

Yksi niistä tai heistä oli itseni lailla kypsään ikään ehtinyt nainen. Tosin minä miehenä. Tai ainakin hän oli naiseksi tekeytynyt. Joka kirjoitti huonolla suomenkielellä, ehkä kääntäjän avulla kuolemaan johtavista sairauksistaan ja rahahuolistaan.

Sitä nimittäin oli reipas miljoona liikaa, jonka hän halusi antaa minulle käytettäväksi yhteiskunnan aineellisesti vähempiosaisten auttamiseksi.

Hän sanoi huonon äidinkielen taitonsa syyksi, että oli kahdeksan vuotiaana monien mutkien kautta päätynyt pysyvästi ulkomaille. Äitinsä, syntyperäisen suomalaisenkin nimen hän kertoi vuolaasti. Onerva ja niin edelleen.

Tätä onnen tai minkä lienee onkijaa ei vielä pysäyttänyt sekään, kun sanoin, että hänellä on aika työ saada minut uskomaan tarinaansa. Sillä olen "Long life man", pitkän iän mies, joka on huijannut ja tullut huijatuksi.

Monesti chattailun tuoksinassa varoitin, että sopivaksi katsomanani ajankohtana esitän kiusallisen kysymyksen, josta hän ei voi päästä kuiville, jos kerrottu ei ole totta.

Ja kun se päivä tuli, sanoin, että kerroit äitisi asuneen ja kuolleen Suomessa, jossa olet itsekin syntynyt ja elänyt 8 ensimmäistä vuotta. Joten sekä sinulla ja äidilläsi on mainitsemiesi suomalaisten nimien lisäksi myös suomalaiset sosiaaliturvatunnukset. Voitko siis antaa ne?

Pitkään oli hiljaista ja viimein hän sanoi, etteivät ne ole enää tallessa. Tähän totesin, että ei varmaankaan peruskirjoituskaan sitten ole tallessa? Mutta ole huoleti, ne säilyvät Suomessa valtion arkistoissa ikuisesti, joten sieltä saat sekä omasi, että äitisi sotut. Tai vaikka minäkin, kun lähetät valtakirjan. Sen pituinen se.

Milloinkaan ei selvinnyt mitä hän minulta tahtoi. Arvaan kuitenkin, että saatuaan jonkun feikkirahojen lumoihin, tulisi jossain vaiheessa aika maksaa niitä ja näitä toimitus- ynnä muita maksuja.

Taidan vielä ensi kerralla kirjoittaa yhdestä naisesta, jonka kanssa kommunikointi päättyi minulle esitettyyn kysymykseen aionko kiristää häntä.

Sosiaalinen media ja valeprofiilit

Jormas: Sosiaalinen media on yksi lempiharrastuksistani, johon käytän paljon aikaa. Mutta se ei ole pelkästään huvi, sillä sen avulla olen opetellut englantia, jota muuten en ole opiskellut tuntiakaan. Nyt pystyn keskustelemaan englanniksi somessa, kun käytän välillä kääntäjää.

Sitten olen pitänyt päiviksen kanssa blogia monta vuotta. Lukukertoja tällä hetkellä siellä on reippaasti yli 300 000. Yksi syy blogien syntymiseen oli, että olen aina halunnut sanoa myös muille jotain. Järkevää ja järjetöntä. Niillekin joita en tunne. Tätä tarvetta tyydytin kirjoittelemalla mielipiteitäni lehtien palstoilla. Kunnes mittani tuli täyteen, sillä kyseisissä aviiseissa oli aina joku "vastaava", joka puolestani päätti mitä sanon ja miten tai sanonko lainkaan heidän julkaisussaan.

Nyt sanon omissa julkaisuissa mitä hyväksi näen. Usein hyvässä hengessä, mutta silloin tällöin myös mieli närästystä täynnä. Joskus on joku uhannut oikeustoimillakin, jos on yksikin asiavirhe. Ehkä ei ole ollut, sillä kutsua raastupaan ei ole tullut.

Somessa on myös mahdollista vaikuttaa, sillä joskus on joku yrittäjä pyytänyt poistamaan tai muuttamaan kirjoitustani, joka hänen mielestään voi kaataa hänen koko yrityksensä. Tässä esimerkkitapauksessa lupasin niin tehdä heti kun hänen työntekijänsä palauttaa postilaatikkomme vierestä anastamansa kukka-amppelin. Amppeli ilmestyi paikalle puolessa tunnissa, jonka jälkeen muutin kirjoitustani.

Somemaailman harrastuksiini kuuluu myös valeprofiilien paljastaminen, joista ainakin yhdestä kirjoitin moniosaisen blogisarjankin. Se poiki muun muassa etäystävyyssuhteen bulgarialaiseen sähkölaitoksen valvojaan. Jolle toimme Thaimaasta hänen harrastuksiinsa liittyen kasvien siemeniä. Ne lähetimme Suomesta Sofian kupeeseen kirjeessä. Ja voi sitä kiitosten määrää, jotka sain Messengerillä. Välillä englanniksi, välillä hänen äidinkielellään ja vähän suomeksikin. Sekä ikuisen kutsun tulla kylään. Ehkä menen joskus, ehkä en.

Huomenna tai ylihuomenna kirjoitan valeprofiileista lisää. Jotka ovat usein naisia tai naisiksi tekeytyneitä. Ehkä he ajattelevat, että naisen on helpompi huijata. Ainakin miehiä 😅.

Ravintola Kerhon julkisivu ja puun kaato

Jormas: Hyrylän keskustassa on hieno rakennus, Upseerikerhonakin toiminut, nykyinen kuvan ravintola Kerho.

Reipas vuosi sitten pihapiirissä tapahtui kummia. Tuusulan rakennusvalvonnan valvontatarkastajan käynnillä 24.7.2017 havaittiin, että kyseisen kiinteistöjen alueella on kaadettu suurikokoisia puita yhteensä 7-8 kpl.

Kaadetusta puista 4 kpl on tammia, arviolta useamman kymmenen vuoden ikäisiä, loppujen ollessa kookkaita kuusia. Puiden kaatamiseen ei oltu haettu toimenpidelupaa, eikä kaataminen perustunut muuhunkaan viranomaishyväksyntään, kuten esim. myönnettyyn rakennuslupaan.

Näinpä Tuusula päätti ilmoittaa asiasta poliisille esitutkintaa varten (tutkintapyyntö). Tiedossani ei ole kuinka asia on edennyt. Ravintolan yrittäjän perustelut puiden kaadoille olivat oivat muun muassa kauniin rakennuksen esille tuomiseksi. Silloin pohdin, että saattoi kotikuntani hieman ylireagoida.

Nyt olen jonkin kerran ajanut Kerhon ohi ja on käynyt selväksi mitä näkyy rakennuksesta loistavasti Tuusulantielle. Kaunis, punatiilinen rakennus on saanut yhdelle sivulle uuden osaverhouksen, josta voidaan olla montaa mieltä. Yhtä mieltä kuitenkin siitä, että nyt ainakin näkyy.

Olen kuntapäättäjä, joten itseni lisäksi esitän kysymyksen myös kotikunnalleni. Että onko poliisiviranomaisille tehty ilmoitus johtanut johonkin ja miten on noin muuten onnistuttu omasta mielestä rakennuksen esille tuomisessa?

Vaalivalvojaiset

päivis: Vaalijännitys tiivistyy tähän iltaan. Niin meilläkin, vaikka vaaliväsymyksestä jo jokunen päivä sitten kirjoitinkin. Se on nyt pois pyyhitty. Jännityksen ja toivon mukaan juhlankin syynä on samaan aikaan pelattava naisleijonien mm-finaali. Jos siis hyvin käy, juhlan aihetta on useita.

Olemme valmistautuneet iltaan hankkimalla alkoholitonta kuusenkerkkä-skumppaa ja vaalikahvien kanssa syömme pakasteleivonnaista. Satuin löytämään kaupasta vegaanista piirakkaa, tai miksi sitä pitäisi nimittää. Ehkä se selviää kohta, kun juomme kahvit.

Skumppapullon taidamme avata siinä vaiheessa, kun ensimmäisiä tietoja läpi menneistä alkaa tippua. Edellyttäen, että joukossa on ehdokkaita, joiden menestyksestä haluamme iloita. Suurella todennäköisyydellä näin tulee tapahtumaan, sillä kriteerimme on varsin löysä: voimme juhlia niitäkin uusia kansanedustajia, joita emme tunne henkilökohtaisesti.

Tärkeää on tietysti, että saamme pullon tyhjennettyä illan aikana.

Meillä on jokunen kovinkin hyvä tuttu, jotka ovat nyt ehdolla eduskuntaan. Kaikkia emme voi äänestää ja jokunen tietysti on eri vaalipiirissä kuin me. Mutta kaikille pidämme peukkuja ja nostamme tietysti maljan, jos aihetta ilmenee.

Jorma haki eilen skumpan Hyrylän Alkosta ja otti samalla kuvan kaupan alkoholittomasta tarjonnasta. Hyvältä näyttää.
 

Homous

Jormas: Minulla on paljon ystäviä. Tai ainakin tuttuja. Aikoinaan myydessäni palvelujani yhteiskunnalle, tarttui mukaan helmoihin yksi erityinen ryhmä. Mandaattiystävät. Joista ei montaa jäänyt, kun luovuin silloisesta asemastani yhteiskunnan jäsenenä.

Kun asema lähti, lähtivät hännystelijätkin. Jotka eivät olleet aitoja kavereita, vaan kärkkyivät etuja, joita voisivat ehkä saada minua mielistelemällä. Mandaattiystäviä siis.

Kavereiksi jäi kuitenkin kansanedustajistakin ainakin yksi, Pekka Haavisto. Jossain siinä vaiheessa ensimmäisen kerran pohdin itsenäisesti ja aivan iholle tuoden mitä homous ja homo ovat minulle henkilökohtaisesti.

Jätin pois kaikki uskonnot ja niiden uskovaisten mielipiteet, jotka tuomitsevat homouden. Ja luomiskertomuksen, jossa Jumala loi vain miehen ja naisen. Minulle jäi jäljelle ainoastaan ihminen. Toki aiheeseen olen törmännyt myöhemminkin. Muun muassa Aito Avioliitto -ryhmän jäsenenä. Ja samaa sukupuolta olevien adoptio-oikeuskeskusteluissa. Menin itseeni monta kertaa ja monta kertaa tuli ahdasta. Monta kertaa lähdin pois ja yhtä monta kertaa palasin. Siis itseeni.

Yritin monin tavoin saada keskustelua aikaiseksi huonolla menestyksellä. Kun otin esimerkiksi eläinten homoseksuaalisuuden, osa halusi erottaa minut ryhmästä.

Kysyin, että onko eläinten homous Luojan luomisvirhe vai eläinten tekemän synnin vai peräti ihmisen tekojen seurausta. Olin omituinen ja lähes mielenvikainen. Ne kaikki otin tosin myönteisenä palautteena.

Mutta homoseksuaalisuus eläinmaailmassa selvästi luultua yleisempää, kertoi asiasta jo yli kymmenen vuotta sitten eläintieteilijä Petter Böckmanin näyttely Mot naturens ordning (Luonnonjärjestystä vastaan) Oslon luonnontieteellisessä museossa.

Sen mukaan homoseksuaalista käytöstä on havaittu ainakin 1500 lajilla ja 500 lajilla asiaa on dokumentoitu tieteellisen tarkasti.

Tarkasti dokumentoituja lajeja ovat mm. leijona, norsu, seepra, gorilla, simpanssi, amerikkalainen biisoni, myskihärkä, susi, näätä, delfiini, harmaavalas ja miekkavalas. Nämä lajit ovat kookkaita ja niitä on helppo havainnoida, mutta listaan alkaa kertyä pienempiäkin lajeja, kuten eräät sudenkorennot ja suolistossa elävät loismadot.

Eläinten homoseksuaalinen käytös onkin tutkijoiden piirissä varsin vaiettu aihe. Joka johtunee mm. aiheen kiusallisuudesta ja siitä, ettei ilmiölle ole aiemmin löydetty evoluutioteorian mukaista hyötyä lajin menestykselle.

Nyt tämä tiedon puute on poistumassa. Esimerkiksi kookkailla linnuilla, kuten flamingoilla ja joutsenilla on tavallista, että koiraat muodostavat parin. Kaksi koirasta on vahvempi pari kuin koiras ja naaras, joten koiraspari voi puolustaa selvästi laajempaa reviiriä.

Naaraat parittelevat jomman kumman tai molempien koiraiden kanssa ja munivat koiraiden reviirille. Tämän jälkeen koiraat ajavat naaraat pois. Koirasparin hoitamilla poikasilla on kymmenen kertaa suurempi mahdollisuus selvitä hengissä kuin tavallisen pariskunnan hoitamilla poikasilla.

Eläinten homoseksuaaliselle käytökselle selitys löytyy myös suurelta osin siitä, että eläimetkin nauttivat seksistä ja ovat ihmisten lailla viettien houkuteltavissa. Eläimet eivät kuitenkaan tunne häveliäisyyttä tai esim. uskonnon tuomia rajoituksia käytökselle.

Tätä pohdin tänä keväänä, kun jo tutuksi tullut joutsepariskunta Jokilammillamme aloittelee pesintäänsä. Alussa joutsenia on kolme, joten onko naarasjoutsen homojoutsenpariskunnan sijaissynnytäjä tai miksi sitä sanoisinkaan?

Näistä asioista en luovu

päivis: Hesarissa on aika ajoin henkilöhaastatteluja, joissa haastateltava haastetaan myös kertomaan kolme asiaa, joista ei ole valmis luopumaan. Ihan tavanomaisuuksia, kuten perhe tai lapset, ei kolmen tärkeän asian listalle kuulu laittaa. Eipä siellä taideta hyväksyä silloista työtäkään.

Mietin aina välillä omalta kohdaltani, mitkä asiat ovat niin mieluisia, että ne voisivat päätyä tuollaiselle kolmen asian listalle. Välillä tärkeitä asioita on vaikea jopa nähdä. Mietin, että onko minulla nyt mitään sellaisia. Harrastuksetkin ovat usein aika vähissä. Lukeminenkaan ei nykyään juuri ole niin innoittavaa, että jaksaisin illalla pitää kirjaa käsissä ilman että se nukahdettuani kopsahtaa naamalleni.

Yksi takuuvarma asia, josta en luovu, on tietysti kasvissyönti. Tätä nykyä vielä tarkennettuna ja vähintään 90-prosenttisesti toteutettuna veganismi. Tuon kymmenen prosentin liukumamahdollisuuden olen sallinut itselleni siksi, että joissain tilanteissa on käytännössä aivan mahdoton välttää kasvisruokaa, jossa on maitotuotteita tai kananmunaa, usein molempia. En halua turhaan tehdä elämästäni liian ahdasta. Raja kulkee siis edelleen siinä, että minkään eläimen ei tarvitse kuolla päätyäkseen lautaselleni.

En voi myöskään kuvitella tilannetta, etten kirjoittaisi. Käytännössä se nykyään tarkoittaa tätä blogia. Siitäkin huolimatta, että joskus on niin hirveän vaikea keksiä aihetta, josta jotain kirjoittaisi. Ihan helppo tehtävä tämä ei ole, sillä joka toinen päivä on minun vuoroni tuottaa tekstiä.

Tuon blogikirjoittamisen voisi varmasti laskea harrastukseksi ja kasvissyönnin tai veganismin elämäntavaksi. Vaan mihinkä lokeroon sijoittaisi haaveilemisen? Sen voisin nimetä kolmanneksi asiaksi, josta en halua luopua.

En haaveile keväästä, koska tiedän että se tulee piakkoin valkovuokkoineen.

Olen varmasti aina harrastanut haaveilemista, joskus enemmän tai vähemmän. Haaveilemalla olen voinut siirtyä johonkin toiseen todellisuuteen tai sitten voin haaveilemalla valmistautua johonkin uuteen ja tulevaan, kun haaveista tulee totta. Aina niin ei tapahdu.

Joskus haaveilun ja mielikuvissa liikkumisen ero on epäselvä. Haaveiluun kun yleensä liittyy jotain myönteistä ja tavoiteltavaa, mielikuvittelua ehkä tarvitaan myös asioissa, joissa pitää ratkoa joitakin käytännön ongelmia. Ehkä joskus mielikuvissa matkaaminen auttaa myös kipeiden asioiden kanssa elämiseen ja niistä selviytymiseen, parhaimmillaan se tarjoaa vaihtoehtoja urautuneeseen ajatteluun.

Unet ja niiden näkijät

Jormas: Luulen, että kaikki ihmiset näkevät unia. Joku muistaa aamulla ne kaikki, joku ei mitään ja me jotain siltä väliltä.

Päivis näki kerran unen vaalien alla oman kylän Antti Kaikkosesta, joka mitään sanomaton Finnairin hymy kasvoillaan jakoi sateenvarjoja vaalikarjalle. Siis Päiviksellekin. Hän tietty otti varjon, jonka avasi kotonaan varmana, että varjossa on jotain Kaikkosta mainostavaa. Mutta arvaus menikin aivan väärin, sillä varjossa lukikin kissan kokoisin kirjaimin PAAVO VÄYRYNEN. Mukava uni mielestäni.

Toissä yönä näin itsekin unen, jonka muistin aamulla. Siinä osaomistuskoira Niilo oli saanut hajun jostain eläimestä matkallamme tai retkellämme jonnekin. Sitä teimme teltassa yöpyen polkupyörälläni, josta joku ohikulkija sanoi, ettei tuo sinun pyöräsi loppujen lopuksi ilman satulalaukkuja ja tarakkaa niin hieno olekaan.

Unen selittäjänä ajattelen, että Harley Davidson oli muuttunut polkupyöräksi. Joka tapauksessa unessa Niilo jahtasi mustaruskeaa kärppää, jolla oli myös kaulapanta. Luulen, että kärppä oli oikeassa elämässämme pihassa vieraileva ilves, jonka kanssa Niilo haluaisi palavasti ottaa erän kuka määrää kaapin paikan Jokilaakson eläinmaailmassa.

Minä kuitenkin unessa otin kärpän kiinni ja nostin sen kaulapannasta syliini. Ja kiitokseksi tämä puri minua. Joten otin telttapressumme kupeesta metrin lankun sekä hakkasin vihamielisen retkitelttamme kuokkavieraan aivan litteäksi lituskaksi.

Ja päätteeksi mieli täynnä pyhää vihaa totesin, että täällä eivät Oulun Kärpät juhli. Tämä saattoi tulla ravintolan Helmen isännältä, joka löi kanssani vetoa, että HIFK vie lätkän mestaruuden kärppälauman nokan edestä.

Viime yönä olin aamulla saattanut päiviksen melkoiseen liisteriin. Unessa oltiin tilanteessa, jossa meidän piti näytellä kuollutta aina niin pitkälle, että oli mentävä mustiin, kullalla koristettuihin ruumisarkkuihin ja haudattavaksi. Päivis kertoi unessa pohtineensa, että ei ole kyllä mukavaa huiputtaa ihmisiä tällä tavalla ja ketähän hautajaisiinkin tulee.

Unen lopussa oli joku tuonut kuitenkin helpotuksen sanan ja sanonut, että arkut voidaankin haudata tyhjinä. Joten olemme vielä täällä elävien kirjoissa pohtimassa viimeisen unen selityksiä 😅.

Koivun mahlaa odotellessa

päivis: Selailin parin vuoden takaisia blogeja, joista huomasin, että silloin olemme aloittaneet mahlan keräämisen näinä aikoina, ihan huhtikuun alussa. Nyt keruuta ei vielä ole aloitettu, koska yöpakkaset hidastaisivat juoksutusta ja pahimmillaan mahla ennättäisi pilaantua ennen kuin keräysastia olisi tullut täyteen.

Mahlan keruu saa odottaa, kunnes pakkasyöt ovat ohi. Luonto oli viime yönä

tehnyt hauskan puuteroinnin puron jäätyneen veden pinnalle.

Tämä on jo viides kevät, kun keräämme mahlaa. Ensimmäisenä keväänä oikeastaan vain kokeilimme, miten mahla juoksisi katkaistusta koivun oksasta. Huonostihan se juoksi, mutta pääsimme kuitenkin koivunmahlan makuun. Seuraavana keväänä osasimme jo varustautua paremmin keräämiseen, joka lopulta on hyvin yksinkertaista. Ehkä onnistuimme myös katsomaan tarkemmin, mitkä pihakoivut olisivat mahlan keruun kannalta sopivimmat ja parhaimmilla paikoilla. Kaksi vankkaa puuta riitti hyvin meidän tarpeisiimme.

Olemme ensin keränneet mahlaa isompiin astioihin ja pullottaneet sen jälkeen pakastamista varten muovisiin pulloihin. Pieni arkkupakastinkin piti hankkia, kun jääkaappi-pakastimen pakastinosa täyttyi tuolloin, kaksi vuotta sitten, niin nopeaan tahtiin.

Pian on taas syytä kaivaa esiin nuo pullot. Koska olemme olleet paljon pois kotoa, Jormakin puoli vuotta, mahlaa on vielä muutama pullo jäljellä. Mutta kotona ollessamme lähes joka päivä olemme sitä juoneetkin eli pakastettu määrä on ollut kutakuinkin kohdallaan.

Koivunmahlan sanotaan olevan terveellistä. Eikä se taida olla edes mikään uskon asia. Se myös maksaa melkoisesti, jos sitä haluaa ostaa kaupasta.

Käsittelemätön mahla pilaantuu helposti. Kotioloissa mahla säilyy jääkaapissa ehkä kolmesta neljään päivään. Pakastettua mahlaa sulatan yleensä aluksi huoneen lämmössä, sillä jääkaapissa se sulaa hyvin hitaasti. Pilaantuneen mahlan maun kyllä tunnistaa.

Pakastimessa mahla säilyy ainakin vuoden. Näin meillä nytkin on tapahtunut ja maku on edelleen erinomainen. Pullot ovat nimittäin olleet pakastimessa suunnilleen vuoden, sillä mahlan keruu päättyy vain muutama viikko keruun aloittamisen jälkeen. Kun ilmat lämpenevät, mahlan tulo lakkaa.

Takatalvi ja Senkkerinmäki

jormas: Takatalvella tarkoitetaan keväällä sattuvaa kylmää jaksoa. Mitään tarkkaa määritelmää takatalvelle ei ole, mutta käytännössä takatalvesta voidaan puhua silloin, kun terminen kevät on päässyt hyvään vauhtiin. Terminen kevät tarkoittaa tilannetta, missä vuorokauden keskilämpötila on toistuvasti yli 0 °C, mutta alle 10 °C.

Tilastojen mukaan terminen kevät alkaa Suomen eteläosassa maalis-huhtikuun vaihteessa ja Suomen pohjoisosassa huhtikuun puolivälissä. Takatalveen liittyy lumisade ja ainakin yöllä myös pakkanen ja myös ankara halla mikäli terminen kasvukausi on jo päässyt käyntiin.

Jokilaaksossa Tuusulan Myllykylässä saimme juuri nyt maistaa takatalven tapaista säätä. Josta moni ei pidä, vaikka tietääkin, että kolikolla on kaksi puolta ja usein monta mieltä. Sillä vaikka onkin kerrassaan mukavaa nauttia kevätauringosta ja luonnon heräämisestä talviunesta, ei se ole kaikkien mieleen. Se tuo mukanaan myös siitepölyt, joista moni allergikko kärsii. Minäkin silloin tällöin. Keväinen sade, joka tällä kertaa teki myös maan valkoiseksi, sitoo myös hienosti siitepölyä.

Minä olen nyt vanha tai ainakin aika kauan elänyt. Minua edeltäneet sukupolvet sanoivat, että uusi lumi on vanhan lumen surma. Niin se onkin. Sukupolvesta toiseen, kun lumi tekee maan valkoiseksi termisen kevään aikoihin. Sieltä se kesä nyt tulee, tätä kirjoittaessani tuumaan.

Tällä kertaa samoihin aikoihin, juuri ennen lumisadetta tallustelin niin sanotusti kotitieni toisella puolen. Jonne ei kaikilla ole asiaa, sillä siellä on muun muassa Seepsula Oy:n kiviainestehdas. Sen maita on kaikki kuvassa näkyvä. Monelle hyvinkin outo, mutta aito maisema. Joka tietty muuttaa muotoaan koko ajan, kun siellä tehdään jokaisen suomalaisen tarvitsemaa ja käyttämää kiviainesta.

Mutta jos Big Boss Taivaanrannan tuolla puolen elonpäiviä antaa, saatan nähdä vielä suuremman muutoksen maisemassa. Suunnilleen kuvan keskelle on suunniteilla nimittäin Tallinna-tunnelin pää kaikkine oheistoimintoineen. Jos junat esimerkiksi tuovat tulevaisuudessa suuren osan Suomessa myytävistä tai  Venäjälle kulkevista uusista autoista, tarvitsevat nekin melkoiset kentät.

Vaaliväsymys

päivis: Taidan todella kokea ainakin vähän vaaliväsymystä, vaikka en ehdokkaana olekaan. Kun tuntuu, että vaaliasiaa tulee joka tuutista ja lähes kaiken aikaa, niin kai siinä väsyy. Sitä en osaa edes kuvitella, miten uuvuksissa ahkerasti vaalityötä tekevät ehdokkaat mahdollisesti ovat. Mutta minähän en siinä roolissa olekaan. Minulta odotetaan ainoastaan yhtä ääntä valitsemalleni ehdokkaalle.

En oikein keksi, kenellä on jatkuvasti aikaa kuunnella radion keskusteluja tai istua illasta toiseen television ääressä seuraamassa milloin suurta vaalikeskustelua tai pienten puolueiden vaalipaneeleja tai ketä siellä milloinkin hiillostetaan. Tuo hiillostaminen minua onkin joskus ruvennut ärsyttämään niin paljon, ettei vaalipaneelien seuraaminen juurikaan kiinnosta.

Epäilen, että radio- ja televisiokanavien yksi halvin ohjelmamuoto ovat vaalipaneelit. Ehkä panelisteille maksetaan joku palkkio osallistumisestaan, ehkä ei, mutta ainakaan mistään suurista rahasummista niissä ei varmasti ole kyse, jos verrataan tavallisempaan ohjelmatuotantoon tai ohjelmien hankintaan.

Thaimaasta paluun jälkeen en ole kovin paljon katsellut televisiota, joten sieltä tulevan vaalimainonnan kohteeksikaan en ole pahemmin joutunut. Eilen näin yhden ja en voinut muuta kuin taivastella tuon nimeltä mainitsemattoman puolueen puheenjohtajan maireaa vakuuttelua, miten nyt heidän puolueensa ansiosta maan ja sen kansalaisten asiat viimein saadaan hyvälle tolalle. Ei tarvita kuin että vaalikarja muistaa äänestää hänen puolueensa ehdokkaita.

Mutta vaikka näin kritisoin, en minä tiedä muutakaan tapaa hankkia ääniä. Jotain kuuluu aina luvata, vaikka kaikki yleensä tietävät, että nuo lupaukset harvemmin toteutuvat. Ja pianhan annetut lupauksetkin unohtuvat. Palataan taas takaisin arkeen ja sama touhu jatkuu mahdollisesti hieman erilaisin painotuksin. Riippuen tietysti siitä, minkä puolueen lupaukset ovat olleet uskottavampia tai mikä on uuden hallituksen kokoonpano.

Koskaan ei kuitenkaan ole tullut mieleen jättää äänestämättä.

Minulla ei ole ollut vaikeuksia valita omaa ehdokasta, mutta olen silti vastannut useammankin vaalikoneen kysymyksiin. Kertaakaan oma ehdokkaani ei ole vastausteni perusteella päässyt lähellekään niitä, joita minulle suositellaan. Jo pelkästään sen perusteella vähän epäilyttää, että kannattaako noita vaalikoneita edes uskoa.

Minulle ehdotetut sopivimmat puolueet ovat kyllä kaikkea muuta kuin omia suosikkejani.

Ehkä vastaukseni ovat olleet sen verran omituisia, että Uuden-Suomen vaalikone on

päätynyt olettamaan, että kannattaisin Kristillisiä, Sinisiä ja Keskustaa.

Vaikka nyt tunnenkin vaaliväsymystä, tiedän, että vaalipäivän iltana olen tiukasti television äärellä seuraamassa äänten laskentaa. Eilen jo mietin, että minkälaisin tarjottavin varustaudumme jännittämään vaalituloksia. Alkoholitonta skumppaa? Vaalileivos kahvin kanssa? Vegaanisuudesta pitää varmasti vähän tinkiä, kun en itse viitsi alkaa kehitellä mitään makeaa leivonnaista. Mutta viikko on aikaa valmistautua. Sunnuntaina onneksi väsymyskin hellittää.

Vaalisalaisuus

Jormas: "Oikeusministeriön vaalijohtaja Arto Jääskeläisen mukaan kopissa kuvaaminen on yksiselitteisesti kiellettyä." Näin ponteva oli ison päällikön mielipide, kun rahvas asiaa häneltä tiedusteli.

Mutta kun neljä päivää sitten Kokkolan kaupunginhallituksen puheenjohtaja kertoi valokuvanneensa täyttämänsä äänestyslipun, pehmeni Jääskeläisenkin ääni kellossa. Enää kuvaaminen oli vain ei suotavaa.

Tätäkin ihmettelen, sillä ymmärrän asian vain siihen saakka, että jokaisella on lakiin perustuva oikeus pitää salassa kenet on halunnut valita eduskuntaan tai vaikkapa presidentiksi. Mutta, etten saisi valintaani tarvittaessa valokuvaamalla todistaa, sitä en hyväksy.

Olen elämäni aikana valinnut satoja työntekijöitä, enkä koskaan ole tehnyt sitä salaa. Miksi siis nyt, vaikka kansanedustaja ei ammatti tai työ olekaan?

Mutta että se olisi oikein lailla kiellettyä, etten saa kuvata omaa valintaani kopissa. Sitä en usko. Mutta ymmärrän kyllä tarpeen holhota vaalikarjaa ja minuakin yhtenä siinä joukossa.

Mutta en oivalla sitäkään, miksen saisi myydä ääntäni sopivaksi katsomaani korvausta vastaan. Ehdokas kutenkin voi ja yrittääkin ostaa ääntäni julkisillakin paikoilla. Kuka herne- tai kalakeitolla, kuka makkaralenkillä tai suklaalla, kuka kangaskassilla ja kuka milläkin.

Vai onko tämä vähän samaan tapaan kuin konsanaan ilotytöllä. Joka saa myydä palveluaan tai tuotettaan, mutta sitä ei saa kukaan muu välittää saati ostaa?

Että ehdokas saa myydä itseään tai palveluksiaan, mutta niitä pitää ostaa ikään kuin salaa. Kuten aikoinaan pimeän viinapullon. Tosin sitähän ei saanut kansanedustajuuden tavoin edes laillisesti kaupata. Paitsi ravintolat samalla hinnalla ja valtion luvalla.

Joten jos äänen ostaminen 10 eurolla tai oluella on rikos, niin toreilla ja kauppojen edessä itsensä kauppaaminen hernekeittolautasellisella on vähintään lahjontayritys. Miksei siitä häkki heilu, jos sitä toistuvasti tekee?

Oli miten tahansa, en kulje ruodussa tässä asiassa. Enkä edes siinä millä perusteilla milloinkin äänestän.

Minulle on tärkeintä, että puheiden ja oman elämän välillä ei ole ristiriitaa. Voin siis olla asioista aivan eri mieltä ja äänestää nykyistä tai entistä tulisieluista taistolaista, vaikka hän olisi takkinsa vaihtanut, jos on sen rehdisti tunnustanut. Kuten Wahlroosin Nalle 😀.

Kerran äänestin Väyrystä pressaksi koska hän mielestäni sitä muita enemmän tai näkyvämmin halusi.

Vain yksi asia päivässä

päivis: Luin päälle kahdeksankymppisen näyttelijä Eila Roineen hauskan haastattelun. Siinä hän mainitsi muun muassa, että tuossa iässä ei päivää kohti kannata suunnitella muuta tekemistä, jos sattuu olemaan vaikka käynti hammaslääkärissä.

Noita asioita olemme joskus Jormankin kanssa miettineet, kun olemme verranneet elämäämme työvuosina ja nyt myöhemmin, kun molemmat olemme tulleet eläkeikään. Roineen havainto on täyttä totta. Ennen kalenteriin mahtui yhdelle päivälle sitä sun tätä. Nyt samaa ei enää kannata yrittääkään.

Ennen vanhaan tuon hammaslääkärikäynnin olisi hyvin hoitanut työpäivän aikana, siinä ohessa tietysti olisi voinut käydä syömässäkin. Nykyäänhän hammaslääkäritoimenpiteetkään eivät juuri vaadi kahden tunnin syömättömyyttä toimenpiteen jälkeen. Työkalenteriin olisi tietysti ollut merkittynä muutama palaverikin, jotka aikataulutettuina olisi ollut ihan helppo hoidella.

Tätä menoa ei juuri kalenteriin viitsisi merkitä. Jos se kuitenkin on pakko 

tehdä, ehkä oikea merkintä olisi "leppoistamaan rannalle".

Eläkeläisen kalenterikin saattaa täyttyä monenlaisista menoista, mutta myös kalenterimerkintöjen ulkopuolella on elämää. Parhaillaan itsellä tosin kaikki meneminen keskittyy taksiharrastukseeni, kun pitkiä työvuoroja on kolmena päivänä peräkkäin. Mutta siihenkin itse tarjouduin, joten turha on valittaa, vaikka tuntuisi, että muuta ei ennätäkään tekemään.

Tänään oma kalenteripäiväni täyttyisi seuraavanlaisista merkinnöistä, jos myös kaikki työvuoron ulkopuolinen pitäisi siihen kirjata: aamulla nuku niin pitkään kuin nukuttaa, käy Niilon kanssa aamupäivälenkillä, mieti mitä syöt/syömme ja laita ruokaa, ole töissä niin pitkään kuin on sovittu tai kohtuudella jaksat, lopeta työt ja mene nukkumaan. Ja sama seuraavana päivänä ellei sitten ole jo vapaapäivä.

Vanhemmiten aikaa ja sen käyttämistä tulee ajateltua eri tavalla kuin ennen. Joskus miettii, että ihan turhuuteen ei aina vain väheneviä elämän päiviä ja tunteja viitsisi haaskata. Joskus pysähdyn sekuntienkin äärelle, kun seuraan vaikka ruoan lämmittämistä mikrossa. Ajattelen, että nuo hetket ovat menneet. Niiden tilalle uutta aikaa ei ole tarjolla.

Jokilaakso ja Martti Sirola

Jormas: Tuusulan Ruotsinkylässä asuu oiva sarjakuva- ja piirrostaiteilija Martti Sirola. Puupää-hatun ja palkinnonkin saanut.

Jokunen vuosi sitten hän oli saanut tehtäväkseen tehdä Ruotsinkylästä kartan, jossa onkin riittänyt meillä tutkimistä, sillä Merikonttikotimme ja Jokilaakso Myllykylässä on saanut kartassa merkittävän osan.

Eilen laitoin Faceen kuvan iltauinniltamme tilamme Jokilammilla. Eräänlainen helmi luontoineen, jossa ei uima-asuja tarvita. Niinpä Sirola onkin ikuistanut minut Aatamin asuisena, koska vaatteeni on anastettu useammankin varkaan toimesta. Housut on vienyt kuvan kettu ja paita on joutunut jonkin sortin linnunpelättimen asuksi. Siitä huolimatta varis on vienyt grillistä makkarani.

Päiviksen eilisessä blogissakin mainitsema joutsenpariskunta seuraa lammelta tilannetta. Samoin näyttää tekevän metsästäjä koiransa kanssa. Ja parempi onkin, sillä kaikki metsästäminen ja kalastaminenkin on kiellettyä Jokilaaksossa. Vihreä ja vehreä keitaamme on eläinten ja kasvien turvapaikka, jossa saavat elää niin Himalajan balsami kuin nokkonenkin rinta rinnan lupiinien kanssa.

Myös Duokotimme on päässyt mukaan päivänvarjoineen ja peräti terassin alla olevine takkapuineen.

Niin tarkkaan on yksityiskohtia ikuistettu karttaan, että jonkun on pitänyt hiippailla kotinurkillamme meiltä salaa. Myös sukunimestä tuleva Soiniityntie on siltoineen päässyt mukaan. Jonkun yön olen nukkunut Matkakodissa sillalla. Superlyhyt aamu- ja iltauintimatka. Ja parempi nukkua siinä kuin sillan alla 😂.

Ruotsinkylän kartta Myllykylineen pitää sisällään vielä monta arvoitusta. Kuten miksi kylän rajojen ulkopuolella näyttää olevan ikuinen talvi.