Elämän tähden ry.
JORMA SOINI Jokilaakso, Soiniityntie 35, 04360 Tuusula, +358 40 1511 105 (jormas). Sähköposti: jorma.soini@in105.fi
Sivun näyttöjä yhteensä
sunnuntai 3. heinäkuuta 2022
Pride ja Suviseurat
lauantai 2. heinäkuuta 2022
Yksinäisyys muuttaa minua
perjantai 1. heinäkuuta 2022
Yksinäisyys
Yksinäisyyden sanotaan olevan tunnetila, joka heijastaa sosiaalisia puutteita, jotka ainakin osin johtuvat tyytymättömyydestä omiin suhteisiin. Tyytymättömyys vastaavasti aiheutuu siitä, että on ristiriita odotusten ja todellisuuden välillä. Tai sitten ei edes ole suhteita, joihin voisi asettaa odotuksia.
Löydän itseni usein jostain sieltä, missä ei toivottu yksinäisyys on liian läsnä. Se on jotain aivan muuta kuin itse valittua yksinoloa. Toki silläkin on sijansa, sillä ilman päätöksiäni en olisi koskaan ollut avioliitossa enkä myöskään eronnut. Vain avioliitossa ollessani en kokenut yksinäisyyttä, vaan jaoin aidosti elämäni puolisoni kanssa.
Yksinäisyyden kipeimpiä osa-alueita syntyy sen jälkeen, kun menettää rakkaansa, jonka kanssa on elänyt elämäänsä ja on voinut vastavuoroisesti kokea samoin. Yhteyden voi kuitenkin menettää muutenkin kuin eron tai kuoleman kautta. Vaikka rakkaudesta sanotaan kunnes kuolema meidät erottaa, ei rakkaus siihen lopu. Sen voi kokea esimerkiksi rakastamiensa henkilöiden haudoilla. Rakkaus saattaa säilyä ikuisesti, mutta sen voi kadottaa eläessäänkin.
Itselläni on nuoruuden kaveri saaristossa, joka hiljan menetti puolisonsa. Kun hän tekee surutyötään ja jakaa sitä Facesivuillaan, on helppo ymmärtää sosiaalisen median merkitys surussa. Kun ystäväni julkaisee kuvan vaimonsa aamutakista sohvan selkämyksellä saatesanoilla, että vain takki jäi, itken mukana. Seison rinnalla hänen sitä tietämättä. Kun juuri leskeksi jäänyt kulkee lenkillä nyt yksin koiransa kanssa, kuljen sielläkin. Kun hän yön tullen painaa päänsä tyynylle, sulkee silmänsä ja vaimon paikalla on vain koira ja sen lämpö, tunnen yksinäisyyden satojen kilometrien päässä.Ehkä halusin kirjoittaa tämän siksi, että tiedän kuinka tärkeää ja vaikeaa on puhuminen. Tai ehkä tärkeintä on jakaminen. Vaikka sosiaalinen media on täynnä pahaa oloaan muita haukkumalla välittäviä, on some yksinäisyyden ja surun jakamiseen yksi parhaista mahdollisuuksista. Silloin varsinkin, kun vieressä ei ole ketään kenen kanssa voisi kipua ja tuskaansa elää.
Mutta parisuhteen puuttuminen on vain yksi yksinäisyyden muoto. Joku on elänyt elämänsä koira tai kissa seuranaan ja eläinperheenjäsenen kuolema saa aikaan ennen kokemattoman yksinäisyyden. Samoin voi käydä, kun kotona samassa taloudessa asunut, aikuiseksi kasvanut muuttaa pois.
Yksinäisyys on merkittävä asia, josta en ole onnistunut saamaan juuri sosiaalisessa mediassa keskustelua. Luulen kyllä, etten ole yksin asian kanssa. Ehkä kirjoitan joskus, ehkä jo huomenna, jotain siitä miten yksinäisyys on muuttanut minua.
torstai 30. kesäkuuta 2022
Mukana maailman menossa
keskiviikko 29. kesäkuuta 2022
Kun mikään ei riitä
tiistai 28. kesäkuuta 2022
Blogimainen päiväkirjani
maanantai 27. kesäkuuta 2022
Milloin minusta tuli ihminen?
sunnuntai 26. kesäkuuta 2022
Tänään on Jorman päivä, onnea minä
lauantai 25. kesäkuuta 2022
Takana juhannusaattopäivä, -ilta ja -yö
Eilen kirjoitin, etten muista milloin olen viimeksi odottanut ja viettänyt juhannusta. Olin hetkeksi unohtanut, että vuosi sitten minulla oli ikimuistoinen aattoilta. Luonnon keskellä uin yöttömässä yössä Tuusulanjoessa Aatamin asuisena punatukkaisen tytön kanssa Soiniityntien sillanpielessä. Suomesta kodin löytäneen katukoiran katsellessa huolestuneena rannalla. Hieno muisto.
Nytkin vesi kuului oleellisena osana juhannukseeni, sillä kiersin muun muassa Tuusulanjärven. Vaikka kateus ei hevin valtaa mieltäni, koin sitä tovin järven pohjoispäässä, kun kuljin pitkin Järvenpään hienosti hoidettuja rantoja. Juttelin ihmisten kanssa, sillä heitä oli kauniissa kesäillassa paljon liikkeellä. Sanoivat kaikkien käytössä olevien rantojen olevan parasta Järvenpäätä.Ajelin verkkaisesti takaisin kohti kotikuntaani hämmentyneenä, sillä järven eteläpää on aivan erilainen. Kuinka toisella tavalla entinen Tuusulanosa Järvenpää ja nykyinen Tuusula suhtautuvatkaan ainutlaatuiseen Uudenmaan maakuntajärveen?
Pysähdyin monessa paikassa, netissäkin Tuusulan kunnan sivuilla. Jos haluaisin järven rannalle viihtymään, ehkä puistoon ja uimaan, niin missä se voisi olla? Eipä juuri missään, sillä sivujen mukaan kunnan ainut virallinen Tuusulanjärven uimaranta on tarkoitettu koirille. Kadonneet ovat myös kaikki Tuusulanjoen kunnostuksen yhteydessä suunnitellut ja tehdyt uimapaikat.
Silti jo perinteeksi muodostunut järven ympäriajo silloin tällöin on mukava reissu. Niin nytkin ja kyllähän Tuusulassa uimarantoja riittää. Mutta silti, Tuusulanjärvi on ainutlaatuinen. Joten olisihan se paikallaan, että olisi muillekin kuin koirille eteläpäässäkin uimapaikka tai peräti tarkoitukseen tehty ranta puistoineen. Mutta ehkä vasta Järvenpään rantapuistossa ja Vanhankylänniemessä käynnit avaavat mitä tarkoitan. Sanon näin vaikka olen yksi Tuusulaan asukaslähettiläistä. Ehkä pesti kestää kritiikkiä ja kyseenalaistavaa pohdintaakin joskus.
Mutta matka jatkui ja poikkesin Perä-Hyrylän Haukansiipi-baariin juhannusoluelle. Kylkiäisiksi talo tarjosi grillimakkaran mausteilla, vaikka kaadoin juomani pöydälle 🤣.Jäljellä juhannusaatostani oli yöuinti ja kokon polttaminen Jokilaaksossa. Sitä varten piti ensin lukea asetuksia ja tehdä säätöjä, sillä metsäpalovaroitus kielsi avotulen teon. Siihen(kin) löytyi porsaanreikä, vaikken tiedäkään mistä sanonta on saanut alkunsa. Asetus joka tapauksessa sallii grillitulen, jos se on eristetty maaperästä. Siispä tein sellaisen, joten minikokkoni oli grillituli, jos paikalle olisi tullut palokunta tai -auto.
Joka tapauksessa juhannukseni ilman ihmisseuraa oli mukava ja ikuisiksi ajoiksi mieliin jäävä. Poissa oli punatukkainen tyttö, romanialainen mamukoira Piku ja puoliksi virolainen, osaomistuskoira Niilo. Jäljellä olivat yölinnut, hyttyset lepakoineen, lampien viitasammakot, uimapoluilla vastaan tulevat peurat, herneenvarsiani syövät jänikset ja Puuilon korppuja popsivat oravat. Sekä monet muut Jokilaakson asukkaat, joista tiedän jotain tai en mitään.
perjantai 24. kesäkuuta 2022
Juhannus
Vaikka kyy syökin kesässä monta kymmentä ellei satoja osaomistuskoira Niilon kiusankappaletta, eli punkkeja, lupasin sille, että sinä jäät ja käärme lähtee. Jos ei Taivaan Isän, niin Jokilaakson paratiisista kuitenkin. Nykyisin ei Niilo ole täällä kuin harvoin kylässä, joten olkoon pihapiirini nyt myös käärmeen, kuten kaikkien muidenkin eläväisten koti lepakoista lähtien.
Sen lisäksi, että juhannus on keskikesän ja yöttömän yön juhla, on se myös Johannes Kastajan syntymäpäivä, joka raamatun mukaan syntyi puoli vuotta ennen Vapahtajaa. Mutta se on myös Juhanin nimipäivä, joka on yksi kolmesta etunimestäni. En tiedä miksi, mutta luulen nimellä olleen suvussani joku merkitys, sillä se on myös yhdellä neljästä minua vanhemmista serkuistani. Marjatta, Juhani, Tenho ja Markku he ovat, näin muistelen.Joka tapauksessa tänään juhlistan ensimmäisen kerran pientä juhlapaikkaa. Vielä en tiedä kuinka yhden hengen pirskeitäni järjestelen jatkossa, mutta illalla taidan käydä juhannussaunassa Jokilampien naturistiuinteineen, syödä uusia perunoita suutarinlohen kera ja polttaa Suomen lipun liehuessa minijuhannuskokon. Ehkä nautin sen yhteydessä myös alkoholittoman oluen ja kierrän avo-osa-autollani Tuusulanjärven.
En muista milloin olen viimeksi ylipäätään juhlistanut tai edes odottanut juhannusta, sillä eloni ja oloni on nykyisin melankolista, yksinäistäkin, mutta kovin rakasta. Niin tänäänkin, vaikka herttaista, punatukkaista tyttöä ei enää ollutkaan olemassa 😪. Oikein mukavaa ja ikimuistoista juhannusta kaikille. Elämä kuitenkin on 💕💕.... Meille ja meillä kaikilla.
torstai 23. kesäkuuta 2022
Presidentintekijät ja elämämme raamittajat, osa 4
keskiviikko 22. kesäkuuta 2022
Presidentintekijät ja elämämme raamittajat, osa 3
tiistai 21. kesäkuuta 2022
Presidentintekijät ja elämämme raamittajat, osa 2
maanantai 20. kesäkuuta 2022
Presidentintekijät ja elämämme raamittajat, osa 1
sunnuntai 19. kesäkuuta 2022
Vallan kammarit, porstuat ja takahuoneet
lauantai 18. kesäkuuta 2022
Pienet ja suuret asiat
perjantai 17. kesäkuuta 2022
Pienen pieni maailmani
torstai 16. kesäkuuta 2022
Kouluaikaa ja juhannusyön taikaa
Aikoinaan kävin Tuusulan yhteiskoulua viisi vuotta, vaikken suorittanut kolmea luokkaakaan, sillä läksyt eivät olleet minua varten. Kielet hirttivät kiinni ja 16-vuotiaana edessä olisi ollut koulun vaihto keskiarvon ja ruotsin sekä saksan nelosnumeroiden vuoksi.
Sitä paitsi koko oppilaitokseen pyrin ja menin sen vuoksi, että vanhempani lupasivat, että saan syödä Perä-Hyrylän kioskilla niin monta tötteröjäätelöä kuin kerralla jaksan. Ehkä söin yhdeksän, en muista. Viimeinen niitti koulunkäynnille tuli Speden sanoessa televiossa, että sellaiset käyvät koulua, jotka eivät muuten pärjää.
Siinä on kyllä joskus totuuden siemen, sillä moni lähtee hankkimaan koulusivistystä ja oppiarvoa ollaakseen kuin muutkin tai enemmän. Minäkin ja raitistuttuani etsinkin monet kerrat väylää kuinka voisin saada diakonin pätevyyden koulua käymättä. Koin olevani senkin suhteen muita vähemmän, sillä minulla ei ollut edes peruskoulun oppimäärää. Sitten, ehkä itsetunnon eheytymisen myötä eräänä päivänä havaitsin olevani vaihtoehto muodollisesti päteville työntekijöille. Sen kruunasi presidentti Halonen myöntämällä sosiaaalineuvoksen arvon. Alussa häpesin sitä yhtä paljon kuin kirkon taskukalenteria. Kunnes oivalsin, että sitä ei saa kouluja käymällä.Siellä jossakin oppikoulun käytävillä 60 vuotta sitten törmäsin Paavoon ja hänen sisareensa Leenaan. Punatukkaiseen, lettipäiseen ja herttaiseen tyttöön. Joka oli yhtä outo kuin sorakeisari Valon tyttäret Seija ja Ritva. Leena vastaavasti oli pankinjohtajan tyttö, joka riitti siihen, että hänkin oli outo maailmaani. Koin heidän olleen eri yhteiskuntaluokasta, koska äitini oli kotiäiti tai Elannon myyjä ja isä perinnöttä jäänyt aliupseeri. Itse olin kapiaisen kakara, jonka kylkiäiseksi keksin nimen puupää hauskuuttakseni kavereitani ja ollakseni kuin muut tai edes jotain. Vieläkin kirpaisee, jos joku käyttää nimeä.
Leena on ollut kaverini kauan. Välillä lähempänä, välillä kauempana. Koulussakin niin kaukana, ettei antanut kopioida läksyjä Valon tyttärien lailla. Tosin en muista pyysinkökään koskaan 🤔. Leena on myös hyvä kirjoittamaan ja toimittajana ollessaan hän taisi väsätä jonkun jutunkin tekemästämme työstä Sininauhassa ja ehkä Katulähetyksessä.
Mutta on hän oikeastikin omituinen. Antakaapas, kun kerron. Viime juhannuksena Leena tuli illalla myöhään Jokilaaksoon ehkä Rusutjärven kokkojuhlista koiransa Pikun kanssa. Se tai hän on huomattavasti epämääräisemmän näköinen kuin ihmisemäntänsä. Vähän kuin osaomistuskoira Niilon flegmaattinen äiti Haminassa, josta ei heti tiennyt kumpi on etu- ja kumpi takapää. Pitkien naamakarvojen alta se vain tarkkaili, kun koppasimme sen Niilovauvan syliin ja veimme mukanamme uuteen kotiin. Samalla tavalla Piku silmäili naturistiuintiamme juhannusyössä Soiniityntien sillanpielessä. Uinnin jälkeen Leena totesi, ettei kehdannut uida uima- tai alusasuisena, koska minä uin alasti. Hieno ja omituinen, leenantyylinen vastaus.keskiviikko 15. kesäkuuta 2022
Televisio ja virtuaalimaailma
tiistai 14. kesäkuuta 2022
Elämäni uimapaikkoja, osa 2
maanantai 13. kesäkuuta 2022
Elämäni uimapaikkoja, osa 1
Eilen sanoin kirjoittavani tänään missä kaikkialla olen Hyrylän lähiympäristössä käynyt luonnonvedessä 70 vuoden aikana uimassa vähintään käsipohjaa. Niitähän on ollutkin aika tavalla. Aloitetetaan "käsipohjasta", joka vaati vettä vain muutaman kymmenen senttiä.
Perä-Hyrylän kotitieni sai aikanaan nimet Korpintie ja -kuja. Kun niitä jatkoi kohti Pähkinämäentietä, tie päättyi ja jatkui polkuna sekä viljapeltona, mikä on nykyisin täynnä ihmisten koteja. Metsäpolun varrella, ennen nykyistä Jätintietä oli koivikon keskellä matala suolampi, jossa uimme tai oikeastaan polskimme ja talvisin luistelimme.
Samantapainen, ehkä ihmisten tekemä oli peltojen keskellä Amer-Tupakan takana, Tyllilän ja Savolaisen rajamailla. Nykyisen Pirilän Kukkatalon paikalla ollut lampi oli liian syvä ja savinen käsipohjauintia varten, mutta kyllä me sielläkin veden kanssa lotrasimme.
Uimataidottomien lasten ehdoton paikka oli Hyrylän Sementtivalimon takana Erik Winqvistin hiekkakuoppa, josta oli ehkä rouhaistu hiekkaa ripauksen alle pohjaveden pinnan. Kirkasta vettä kertyi hiekkapohjalle puolen metrin molemmin puolin. Sora-alue ilman vettä on edelleen käytössä ja luulen sitä isännöivän nykyisin entinen koulukaverini Kai Winqvist sekä Jani.
Heidän omakotitalonsa pihan läpi poljettiin fillareilla huimaa vauhtia, kun ketään ei näkynyt ulkona. Uimaan lähellä olleille Lemmelän ja Valon hiekkakuopille, joista oli rouhaistu hiekkaa vähän enemmän pohjaveden alapuolelta. Uimiseen sopivia vesialtaita oli kolme, osa Valon ja osa Lemmelän suvun mailla. Olipa siellä Lemmelöiden saunakin. Sen vastarannalla olen oppinut uimaan ja pelastanut myöhemmin viereisestä lammesta kaverini hukkumasta. Neljäskin allas alueella oli, jossa kukaan ei uinut. Eivät kalatkaan, sillä reunalla oli kunnan käytännössä hoitamaton kaatopaikka.
Nykyisin Tuusulan Urheilukeskuksen kolme lampea on pienennetty ja yhdistetty yhdeksi, jossa viihtyvät kalatkin. Joskus sekin on kylläkin aikansa uimakelvoton, kun jotkut heittävät yöaikaan bajamaja-käymälän veteen. Ilman pyttyäkö vai sen kanssa, sitä en tiedä.
Soranottamoille tehdyistä uimapaikoista on Hyrylän tienoilla säilynyt toinenkin. Häklin monttu, jossa on myös hyppytorni. Sen parkkialue täyttyy joskus roskista ja hylätyistä autoistakin. Pääosin uimarannat pysyvät siisteinä, joka on suurelta osin kunnan ansiota. Luulen Häklin olevan seudun ainoita uimarantoja, jossa on ainakin osin jonkinlainen valvonta. Onhan siellä ollut kesäkioskikin.
Ylivoimaisesti puhtain vesi oli Vanha Hämeentien varrella Orikorven hiekkakuopalla. Moni ei sen olemassa olosta edes tiennyt. Nykyisin se on täytetty hiekalla, kuten on käynyt Vanha Tuusulantien varressa olleelle, kuvan sorakuopallekin. Joku muistaa sen Ruduksen, joku Partekin ja joku Stockmannin monttuna. Vuosikymmeniä se palveli ilman isoja ongelmia oivana uimapaikkana, jota pitivät siistinä käyttäjät ja ympäristön asukkaat. Sitten ehkä virka- tai luottamushenkilö jollakin paikalla oivalsi sen olevan uhka kunnan vedenottamolle ja vesiallas täytettiin hiekalla. Eilen kävin siellä, kuten joka vuosi. Enää ei ollut puomi kiinni ja betonipaadetkin oli siirretty sivuun. Vettä oli parikymmentä senttiä. Näin on sateella ja joka kevät, sanoivat koirien ulkoiluttajat.Enduropyörät ja mopot ajoivat pitkin rinteitä ja veden yli. Haastattelin myös naapureita, jotka sanoivat kunnan tai vesilaitoksen omistuksessa olevan alueen olevan huonommalla hoidolla kuin koskaan. Heidän mukaan sinne tuodaan jopa jätekuormia ja romuautoja. En tiedä kuinka loppuun päättäjät ovat täytön jälkeisen ajan miettineet, mutta maallikkona ajattelen, että lopputulos ei ole hyvä.