Mistä ovat päivieni eväät tehty

Suomessa villinä kasvavaa elämänlankaa eli karhunköynnöstä tai peltokiertoa ei missään nimessä ole hyväksi syödä. Eikä sitä voi käyttää vesipinaatin tavoin, vaikka ne kuuluvat samaan heimoon. Elämänlanka on myrkyllinen, sillä sekä valkokarhunköynnös että peltokierto sisältävät hartsimaisia glykosideja ja alkaloideja. Kasvin osien tai juurten syöminen ärsyttää voimakkaasti ruoansulatuskanavaa ja toimii rajuna, ulostavana myrkkynä, mikä voi aiheuttaa vakavia vatsakipuja, ripulia ja oksentelua. Jokilaaksossakin leviävä kyseinen, sitkeä rikkakasvi ja vieraslaji on puiseva, karvas ja myrkyllisyytensä vuoksi täysin ravinnoksi kelpaamaton.

Sen sukulainen, thaimaalainen vesipinaatti sen sijaan on jalostettu miedoksi ja turvalliseksi lehtivihannekseksi. Niitä kerään Tatan kanssa aamu- ja iltajuomaani riisipeltojen laitamilta. Samalla reissulla PeeCeeX-skootterini kanssa morjestelemme.riisipeltoja lannoittavia vihaisia äijä-ankkoja, jotka luulevat, että vien heidän naisensa tai munansa. Vaikka Morakot istuu tarakalla tai muuten selkäni takana. Täällä sanovat kanojen munia ruskeiksi ja ankkojen valkoisiksi. Joka tapauksessa yksi sellainen kuuluu kovaksi keitettynä aamiaiseeni.

Mutta ennen nuudelipohjaista ja kotipihan basilikalla ja erilaisilla minulle vierailla vihanneksilla tai muilla rehuilla täytettyä alumiinista aamupalakuppia, olen nauttinut kihlajaislasistani vesipinaattijuoman lisäksi pari Lapin puukuksallista paikallista kahvia sekä saman verran inkiväärijuomaa. Joskus meillä on myös kanta-aamiaispaikkamme Pläätuu-kissalle aamutervehdykseksi pikkupurkillinen tonnikalaa ja matkan varrella Mamadogille ja muille koirille muita herkkuja sekä lapsille leluja.

Syön päivässä pääsääntöisesti vain yhden lämpimän aterian puolen päivän tietämillä. Ellen innostu iltapäivällä jostain paikallisesta kaupungilla usein ruokaostoksilla käydessämme. Kotona lautasella on Morakotin tekemää makean, suolaisen tai murtoveden kalaa, possua ja joskus kanaa. Kaikki paistetun sipulin, tuoreiden tomaattien ja kurkun sekä riisin tai perunan kanssa. Joka lienee usein kiinalaista ja sopii keitettynä mainiosti makuuni. Alkeellisesta ulkokeittiövarustuksesta huolimatta tai juuri sen vuoksi tuleva vaimoni on loistava ruuanvalmistaja, jonka tekemää ruokaa on nautinto syödä. Vaikka vatsani on muutenkin jauhosäkin verran liian suuri.

Iltapalaksi tai illalliseksi syön veden ja vihannesten kanssa pari palaa gouda-juustolla peitettyjä leipäsiivuja, vihanneksia sekä pikku purkillisen jugurttia. Sinne viipaloin joukkoon välillä itse poimimamme tai muiden myymän banaanin. Kyytipoikana kaikelle käytän etupäässä minulle oudolla tavalla puhdistettua vettä. Vaikka jääkaapissa onkin, ehkä etupäässä hemmottelua varten, Singhan Soda Wateria, Heinekenin alkoholitonta olutta ja joskus appelsiinimehuakin.

Uskon tai oikeastaan tiedän, että syön Thaimaassa terveellisemmin kuin Suomessa. Mutta ehkä kokonaisuus on balansissa, sillä Thaimaassa käyn aamulenkillä skootterin kanssa. Suomessa sen sijaan hoidan fyysistä kuntoa ja mielenrauhaa aamusaunan ja terapia- sekä kylmäaltaan yhteydessä kolme, neljä kertaa viikossa uimahallin kuntosalilla.

Koetuksella kansan oikeustaju

Elämän tähden ry perusti lahjoittamalleni maalle Jokilaakson luonnonsuojelualueen, jonka keskellä on kotini. Sen ympärillä on voimassa myös  rauhoitusmääräykset. Koko alueella on kielletty liikkuminen lintujen pesimäaikana 1.4.–31.7. lukuunottamatta alueella olevaa polkua, metsänhakkuu ja muut metsänhoitotoimet, elävien ja kuolleiden kasvien, kasvinosien ja sienien ottaminen tai vahingoittaminen, ojien kaivaminen ja muu maa- ja kallioperän vahingoittaminen, muuttaminen ja sen ainesten ottaminen, rakennusten, rakennelmien, teiden ja polkujen rakentaminen, moottoriajoneuvolla liikkuminen, luonnonvaraisten selkärankaisten eläinten pyydystäminen, tappaminen tai hätyyttäminen tai niiden pesien hävittäminen ja selkärangattomien eläimien pyydystäminen tai kerääminen sekä kaikenlainen muu toiminta, joka muuttaa alueen maisemakuvaa tai vaikuttaa epäedullisesti luonnonoloihin tai eliölajien säilymiseen.

Edellä olevien määräysten estämättä alueella on sallittu marjojen ja hyötysienien poiminta, laidunnus ja sen edellyttämien rakennelmien teko, olemassa olevan polun/hiihtoladun moottoriajoneuvon käyttö, kalastus 1.8.–31.3. välisenä aikana, ylläpito ja siihen liittyvä altaan käyttötarkoituksen mukainen kunnostus ELY-keskuksen hyväksymällä tavalla, vierasperäisten eläin- ja kasvilajien poistaminen, tutkimus luonnonsuojeluviranomaisen luvalla sekä luonnonsuojeluviranomaisen hyväksymän hoitosuunnitelman mukaiset toimenpiteet.

Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus voi yksittäistapauksessa myöntää poikkeuksen luonnonsuojelualuetta koskevista rauhoitusmääräyksistä, jos poikkeaminen ei vaaranna alueen perustamistarkoitusta ja on tarpeen alueen hoidon, käytön tai tutkimuksen kannalta. Päätöksellä turvataan EU:n luontodirektiivin liitteen IV a lajin (viitasammakko) lisääntymis- ja levähdyspaikka sekä turvataan linnustollisesti arvokkaan alueen säilyminen. Alue täyttää luonnonsuojelulain mukaiset luonnonsuojelualueen perustamisedellytykset.

Sitten Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut Jämsän Kuorevedellä rauhoitetun tupsumännyn (tuulenpesämännyn) kaataneen työntekijän 40 päiväsakkoon luonnonsuojelurikkomuksesta. Vuonna 2004 syntyneelle perholaiselle työntekijälle kertyi maksettavaa hänen tuloillaan 680 euroa. Lisäksi hänet velvoitettiin korvaamaan valtiolle todistelukustannuksia 215 euroa.

Metsissä voi kävellä pitkiäkin matkoja ilman, että vastaan tulee tuuhea tai "tupsumainen" mänty. Tällaiset poikkeukselliset muodot – jotka johtuvat usein latvan katkeamisesta nuorena, tuholaisista tai luonnonmutaatioista – ovat suhteellisen harvinaisia. Koska Suomen talous- ja luonnonmetsissä kasvaa pelkästään isoja mäntyjä arviolta yli 10–20 miljardia kappaletta, pienikin prosenttiosuus tai promillen murto-osa tarkoittaisi silti lukuisia tuhansia tai jopa satojatuhansia yksilöitä, joilla on silmiinpistävän tuuhea tai erikoinen tupsumainen latvus.

Tässä tapauksessa sakkoihin tuomittu työntekijä oli huhtikuussa 2025 suorittamassa metsätöitä ja raivaamassa puustoa Kuorevedentien varressa. Hän kaatoi urakan yhteydessä Hämeen lääninhallituksen jo vuonna 1966 luonnonmuistomerkiksi rauhoittaman männyn. Käräjäoikeus katsoi, ettei teko ollut tahallinen, mutta työntekijä toimi tilanteessa huolimattomasti. Puu erottui selvästi ympäristöstään, ja sen vieressä oli rauhoituksesta kertova kyltti. Todistajan mukaan työntekijä oli itsekin pohtinut ennen kaatamista, pitäisikö puu kaataa kyltin vuoksi, mutta ei varmistanut asiaa etukäteen. Kaadettu tupsumänty kuljetettiin kesällä 2025 Pekilon pihaan Mänttään, jossa se sai uuden elämän osana Mäntän kuvataideviikkojen näyttelyä kesällä 2026.

Google Googlen tytäryhtiö Tuike Finland kaatoi Muhoksella ja Kajaanissa satoja hehtaareja metsää datakeskusten tieltä ennen vaadittujen ympäristövaikutusten arviointien ja lupien valmistumista. Metsää kaadettiin noin 330 hehtaaria palvelinkeskusalueen alta ja Otanmäen alueella maastoa ja puustoa muokattiin hieman alle 200 hehtaaria. Hakkuut ja maanmuokkaukset aloitettiin keväällä ja jatkuivat kesän yli, vaikka Lupa- ja valvontavirasto (LVV) oli vahvistanut YVA-menettelyn pakollisuudeksi.

Yhtiö on pyytänyt anteeksi ja ottanut asiasta vastuun. Se vetosi omaan lainsäädäntötulkintaansa ja väitti töiden olleen esivalmistelua, ei tahallista lain rikkomista. LVV pyysi tilanteesta selvityksiä ja kehotti keskeyttämään ympäristöä merkittävästi muuttavat työt lokakuun alussa. Muhoksen kunta on sanoutunut irti laittomista hakkuista ja ilmoittanut, ettei se ole myöntänyt hankkeelle toteuttamisoikeuttavia lupia. Tapaus on herättänyt laajaa julkista paheksuntaa ja poliittista keskustelua.

Istuessani Tuusulan Jokilaakson suojelualueen laidalla, merikonttikotini rauhassa, luonto tulee iholle joka päivä. Siellä jokainen vanha runko, mutkainen oksa ja maaston muoto on maamerkki ja naapuri. Kun elää tiiviissä yhteydessä ympäröivään luontoon ja sen kiertokulkuun, oppii näkemään puut muunakin kuin motteina tai kiinteistökehityksen esteinä. Siksikin uutinen tupsumännyn kohtalosta pysäytti. Yksittäinen työntekijä kaatoi arvokkaan, suojellun erikoispuun – ja sai teostaan sakot ja rikosoikeudellisen vastuun. Virhe oli ilmeinen, ja seuraukset tuntuivat heti tekijän kukkarossa ja elämässä.

​Samaan aikaan toisaalla maailmanlaajuiset teknojätit, kuten Google, raivaavat hehtaarikaupalla metsiä datakeskustensa ja energiatarpeidensa tieltä. Joskus luvilla, joskus mutkia oikoen tai alihankintaketjujen suojissa. Kun miljardiluokan yhtiö syyllistyy luvattomiin hakkuisiin tai ympäristömääräysten rikkomiseen, seurauksena on usein vain sakko, joka vastaa yhtiön liikevaihdossa muutaman minuutin tuottoa. Se kirjoitetaan taseeseen "liiketoiminnan kuluna".

Jos tavallinen työntekijä tekee inhimillisen erehdyksen tai huolimattomuusvirheen maastossa, laki toteutuu nopeasti ja henkilökohtaisesti, mutta jätti maksaa itsensä ulos. Kun suuryhtiö muuttaa ekosysteemejä ja hävittää monimuotoisuutta laajassa mittakaavassa, vastuu hämärtyy organisaatiokaavioiden ja lakimiesteamsien syövereihin.

​Katsoessani konttikotini ikkunasta avautuvia maisemia ja tuulessa huojuvia puita, en voi olla miettimättä luontoarvojen todellista hintaa. Katkennutta tupsumäntyä ei saada takaisin sakoilla, eikä raivattua vanhaa metsää korvata vihreillä PR-kampanjoilla. Pienen ihmisen virheestä rangaistaan, mutta suuren mittakaavan luontokadosta tulee usein vain kaupankäynnin väline.

Koirien aasinsiltatarina

Aikoinaan ostin elämäni ensimmäisen Finlux väritelevision Lahelasta kodinkoneliike Mikko Liettilältä. Se sijoittui juomavuosiini ja kuljetin telkkaria joskus fillarin pakkarillakin kaniin pimeän viinan myyjille. Töissä taisin olla silloin sukulaiseni Kinnusen mattoliikkeessä, jonka omistaja Hannukin joskus rahoitti saadakseni Finluxini aina takaisin. Lähes samaa teki äitini, joka välillä maksoi osamaksueriä hankkimastani televisiosta. Tiloissa oli Liettilän jälkeen Hannun Ruuvikeskus Oy. Mutta ennen sitä kaikkea pihapiirissä oli Husun huonekaluliike, joka saattoi viralliselta nimeltään olla Huonekalu Husu. Joka tapauksessa toinen perheen pojista oli koulukaverini, jolta lainasin joskus sarjakuvalehtiä.

Vuodet ja vuosikymmenetkin vierivät ja kyseisessä Lahelan hallissa oli alkuviikosta raju tulipalo, joka poltti rakennuksen maan tasalle. Tiloissa toimi myös Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka tuo Suomeen Romaniasta kotia vailla olevia koiria. Saman yhdistyksen tiloja oli aiemmin myös Myllykylässä, lähes Merikonttikotimme naapurissa.

Yksi aasinsilloista tulee kyseisen yhdistyksen toiminnanjohtaja Salla Honkapäästä, jonka oven taakse ratsastin kerran Keski-Suomessa  sunnuntaiaamuna soittamaan ovikelloa huvihevonen Jessellä. Salla oli silloin yksi hevostytöistä, jolla oli myös kotini avain. Kun elämämme soljuivat kenen minnekin ja Sallakin katosi elämästämme, hän oli kerran palauttamassa avainta. En ottanut, vaan sanoin, että kotini ovet ovat aina sinulle avoinna. En tiedä onko avain tallessa. Toisaalta Kalliomäen puolimatkankodin yhteisössä ei ole kukaan asunut enää vuosiin.

Ehkä pääaasinsilta on kuitenkin kotia vailla olevissa koirissa, sillä eilen Thaimaassa toisen ystäväni Gerry Koto Rasmuksen lähettivät paikan päällä olleet läheiset taivaan kotiin. Hän oli laillani köyhien auttaja ja koirien ruokkija sekä monen suuri ystävä Pattayan Jomtienilla. Gerry myös pelasti Päivikselle ja minulle kovin rakkaan Sweetheart "lenksujalkakoiran", jolle eläinlääkärit olivat antaneet kuolemantuomion. Mikä vaiva hänellä tai sillä lienikään, se sai ensimmäiseksi ja ainoaksi kodikseen mopotaksiaseman. Hawaijilla syntynyt Gerry keräsi rannoilta myös tupakannatsoja, jonka hän oli kerran tarinoiden mukaan kaivanut sormillaan pikkulapsen kurkusta estäen tukehtumisen. 

"Aloha, hei kaikki!

Tänään perheeni ja minä keräämme Koton tuhkan ja pidämme muistotilaisuuden, sillä Koton seitsemän päivän mittainen muistotilaisuus on jo ohi. Seremonian jälkeen perheeni ja minä ripottelemme Koton tuhkan mereen. Kiitos vielä kerran kaikille sedille, tädeille, serkuille, sisaruksille ja ystäville, jotka tulivat lähettämään Koton taivaaseen, ja niille, jotka eivät päässeet tulemaan, mutta lähettivät silti lahjoituksia Koton ja perheeni tukemiseksi. Siunatkoon teitä kaikkia onnella, vauraudella, hyvällä terveydellä, menestyvillä yrityksillä, vauraudella, turvallisilla matkoilla sekä Jumalan suojeluksella ja siunauksilla. 🙏🙏🙏 Gerry Koto Rasmus"

Lähes yhtäaikaisesti Romanian kulkurikoirat menettivät vähintäänkin tiloja ja ruokaa sekä kaukana Thaimaassa vastaavat tärkeän auttajansa. Uskon, että koira voi surra molempia.

Miten asunnottomuus ja tyhjät asunnot kohtaavat?

Pian on taas Asunnottomuuden yö. Olen tehnyt pitkän päivä- ja vähän muunkin työn asunnottumuuden poistamiseksi sekä ollut hankkimassa ja rakennuttamassa asuntoja paljon useammalle kuin tuhannelle tarvitsijalle. Kohderyhmänä ovat olleet kotia vailla olevat, joiden asuttamiseen ei riitä pelkät seinät eikä tuki, vaan tarvitaan muutakin.

Tämä kirjoitus perustuu pitkäaikaisen asunnottomuustyön operatiivisen johtajan ja sosiaalineuvoksen sekä tekoälyn väliseen keskusteluun syksyllä 2026. Keskustelussa pureudutaan Suomen asunnottomuuden realiteetteihin, tyhjillään oleviin asuntoihin ja kiinteistöihin, kotikuntalain haasteisiin sekä siihen, miten joustavilla ja inhimillisillä ratkaisuilla – kuten merikonttikodeilla – voitaisiin ratkaista asumisen umpisolmuja.

Tilastojen ja todellisuuden välinen kuilu

Suomessa on samaan aikaan tuhansia asunnottomia ja satoja tuhansia tyhjiä asuntoja. Pelkkä numeroiden vertailu ei kuitenkaan kerro koko totuutta. Asunnottomien joukossa on hyvin vähän työssä käyviä, jolloin syrjäseutujen tyhjät asunnot ja halvat neliöt eivät yksinään ratkaise mitään, jos ihminen eristetään paikkaan, jossa ei ole palveluita, työtä tai tukiverkkoja. Pelkkä "seinien antaminen" ei riitä, sillä asunnottomuus on usein muutakin kuin asunnon puutetta. Moni tarvitsee ympärilleen rauhaa, joustavia säännöksiä sekä turvaverkkoja.

Mummonmökkimalli ja merikonttikodit ratkaisuna

Normaalin vuokrakerrostalon säännöt, tiiviit naapurustot ja kerrostaloasumisen rajoitteet eivät sovi kaikille. Siksi tarvitaan takaisin käyttöön ns. "mummonmökkimalli" tai erillisasuminen – tiloja, joissa saa elää omalla tavallaan ilman kerrostalon naapuripaineita. Yhtenä erinomaisena ja joustavana ratkaisuna toimivat merikonteista tehdyt kodit. Kuvan Hyvinkään asuntomessuilla esitellyssä merikonttikodissani olen asunut paljon yli kymmenen vuotta ja se on yhä kotini.

Koska konttikoti pystyy osoittamaan siirrettävyytensä ja liikuteltavuutensa, kuntien on huomattavasti helpompi myöntää sille määräaikaisia sijoitus- ja rakennuslupia. Tämä madaltaa byrokratian kynnystä ja mahdollistaa kaupunkien hyödyntämättömien välitilojen (kuten Sipoonkorven ja Östersundomin kaltaisten alueiden) hyödyntämisen väliaikaisesti tai pidemmälläkin tähtäimellä ilman raskaita kaavoitussolmuja.

Erikoistuminen vaatii rakenteellisia muutoksia

Jotta tällainen toimintamalli saataisiin aidosti lentoon, tarvitaan valtiovetoista otetta ja lainsäädäntömuutoksia. Aivan kuten vammaispalveluissa (esimerkiksi Invalidiliiton palvelutaloissa), asunnottomuustaustaisella henkilöllä pitäisi olla oikeus säilyttää entinen kotikuntansa ja sen palvelut, vaikka hän asuisi toisen kunnan alueella. Tämä poistaa vastaanottavalta kunnalta pelon sote-menojen räjähtämisestä. Ilmainen joukkoliikennelippu ja liikkumisen vapaus sekä mahdollisesti ateriointikin estää erakoitumista. Kun maaseudulla tai välitilassa asuvalla on käytössään valtion subventoima lippu, hän pääsee myös helposti tapaamaan läheisiään, hoitamaan asioitaan ja liikkumaan sinne minne haluaa tai missä omat palvelut sijaitsevat. Arjen ankkurit, yhteisöruokailut sekä päivittäiset rakenteet luovat turvaa ja tuovat rytmiä päiviin. Taloudelliset kannustimet kunnille ovatkin tärkeitä. Valtiollinen sijoitustuki ja pitoaluebonus muuttavat tyhjät kiinteistöt ja maapohjat kunnille rasitteen sijaan voimavaraksi.

Katse kohti tulevaisuutta

Asunnottomuustyön käytännön kokemus osoittaa, että ratkaisut ovat olemassa – kyse on tahdosta, ennakkoluulottomuudesta ja lainsäädännön viilaamisesta. Kun asiantuntijuus ja arjen realiteetit kohtaavat, voimme luoda järjestelmän, jossa ihminen saa arvokkaan kodin, vapauden ja tarvittavat tukiverkot ilman, että kenenkään tarvitsee jäädä yhteiskunnan rattaiden väliin. Kun aikoinaan oli koossa ns. neljän viisaan miehen ryhmä, se kuuli minuakin. Merikonttikodeista tehty mummonmökkimalli ei ollut heidän raporteissa edes maininnan arvoinen.

Suojellaanko Tuusulanjoki?

Ilahduin kovasti Ruut Sjöblomin kirjoituksesta paikallislehti Keski-Uusimaassa, kun hän esittää joen suojelemista ainakin Tuusulan puolella. Erityisesti pidin siitä, että hän haluaisi mahdollistaa myös alueen vastuullisen käytön ehkä samantapaisilla rajoittella, kun on toteutettu Jokilaakson nykyisellä luonnonsuojelualueella. Pidän virkistyskäytön mahdollistamista erinomaisena lisänä Tuusulan luonnonläheisyyteen myös siten, että Tuusulanjoki pidettäisiin melontakelpoisena, jollaiseksi se viimeisessä joen kunnostuksessa tehtiin hyvin luonnonmukaisine uimapaikkoineen.

Åstugan luonnonsuojelualue on vuonna 2022 rauhoitettu pieni, saman joen palanen Vantaalla, Kvistintien varrella. Vastaavasti Tuusulanjärven eteläpää on suojeltu osana Tuusulanjärven lintuvesi -suojelukokonaisuutta, jonka suojeluhistoria on muodostunut vaiheittain. Tuusulanjärven rantakosteikot ja luhta-alueet otettiin osaksi valtioneuvoston valtakunnallista lintuvesiensuojeluohjelmaa vuonna 1982. Alue liitettiin Euroopan unionin Natura 2000 -verkostoon nimellä Tuusulanjärven lintuvesi (200 ha). Siihen kuuluvat järven eteläpään lisäksi pohjoispään lintuvesialueet Järvenpään puolella.

Kun tilannetta tarkastelee tarkemmin kartasta ja alueen todellisista rajauksista, Jokilehdon luonnonsuojelualue ei ulotukaan aivan Tuusulanjoen rantaan saakka. Kartasta voi nähdä, että joen ja suojelualueen välissä on toinen kiinteistö tai kaistale. Vaikka alue sijaitsee aivan joen läheisyydessä ja kuuluu samaan arvokkaaseen jokilaakson ja purojen ekologiseen kokonaisuuteen, suojelualueen virallinen raja ei itse asiassa kosketa suoraan vesirajaa, vaan jättää väliin pienen maasiivun.

Koko Tuusulanjoki onkin Jokilaakson luonnonsuojelualuetta lukuunottamatta Tuusulassa suojelematta. Noin 7 hehtaarin alue Myllykylässä on toistaiseksi ainut Tuusulanjokeen asti ulottuva luonnonsuojelualue. Joka on joku vuosi sitten saanut seurakseen Vantaan puolelta alle hehtaarin alueen. Joissakin vanhoissa kartoissa näkyy sekin, että aikoinaan ennen Vantaanjokea Tuusulanjoki vaihtoi nimensä Lillåniksi.

Tässä kokonaisuudessaan Ruutin Keski-Uusimaan kirjoitus: "Etelä-Tuusulan Jokilaakso on yksi niistä paikoista, joiden kohdalla meidän pitää uskaltaa ajatella tulevaisuutta. Millaisen Tuusulan haluamme jättää lapsillemme ja lastenlapsillemme? Tuusulan jokilaakso on merkittävä osa Tuusulaa. Alueella yhdistyvät joki ja luonnonympäristö tavalla, joka muodostaa tunnistettavan osan Etelä-Tuusulan maisemaa. Samaan aikaan ympäröivä Etelä-Tuusula rakentuu ja tiivistyy. Tuusula kasvaa ja kehittyy, ja niin pitääkin. Juuri siksi Jokilaakson merkitys kasvaa tulevaisuudessa entisestään. Mitä enemmän ympärille rakennetaan, sitä arvokkaammaksi muodostuu yhtenäinen ja rakentamaton jokilaakso keskellä kasvavaa kuntaa. Metsäntutkimuslaitoksen metsät voitaisiin kytkeä tavalla tai toisella jokilaakson viherverkostoon, jolloin saataisiin upea luonnollisesti muodostuva kokonaisuus. Suojeleminen ei tarkoittaisi alueen sulkemista ihmisiltä – päinvastoin. Jokilaaksoa voitaisiin kehittää kaikkien yhteiseksi virkistysalueeksi. Sinne voitaisiin rakentaa kevyitä ulkoilureittejä, parantaa joen saavutettavuutta ja samalla huolehtia luonnon monimuotoisuudesta ja alueen kulttuurihistoriallisten piirteiden säilymisestä. Hanketta voitaisiin edistää maanomistajaystävällisillä, hyvillä ja harkituilla neuvotteluilla. Parhaimmillaan Jokilaakso voisi tulevaisuudessa olla Etelä-Tuusulan oma keskuspuisto – paikka, jossa voi kävellä, hiihtää, pyöräillä, valokuvata, seurata vuodenaikojen vaihtumista sekä pysähtyä hetkeksi joen äärelle. Koska kerran menetettyä jokilaaksoa ja vuosisatojen aikana muodostunutta kulttuurimaisemaa on lähes mahdotonta rakentaa takaisin, siksi ehdotan, että Tuusulan Jokilaaksosta muodostetaan suojeltava kokonaisuus koko Tuusulan joen pituudelta (noin 10 km) aina Vantaan rajalta Tuusulanjärvelle saakka. Joskus kaikkein kauaskantoisin kehittämispäätös on päättää, että tämä paikka säilytetään. Jokilaakso voisi olla meidän sukupolvemme lahja tulevaisuuden tuusulalaisille."

Olen pettynyt sinuun Jukka Kurttila

Jukka Kurttilan ja Finlaysonin käyttämä erittäin kärjistävä "Älä ole luuseri" -markkinointiviestintä yhdistettynä HS:n juttuun synnytti somessa tulkinnan, jossa Kurttila leimasi kaikki suomalaiset Temu-ostajat, kuten jutun Karin ja ilmiöstä kirjoittavat toimittajatkin "luusereiksi". Nimittelyyn ja syyllistämiseen perustuva markkinointi koetaan usein ylimielisenä nolaamisena, jossa asettaudutaan tavallisen kuluttajan yläpuolelle.

Kun tunnettu yritysjohtaja käyttää valta-asemaansa ja julkisuuttaan haukkuakseen ihmisiä, joiden budjetti tai elämäntilanteet ovat erilaisia, se tuntuu helposti halvalta tavalta nostaa omaa moraalista profiilia. Tämän vuoksi kampanja kääntyi somessa monen silmissä itseään vastaan eikä siinä nähty enää pelkkää huolta kotimaisesta kaupasta tai ympäristöstä, vaan hyökkäävää moralisointia. Näin myös tapahtui omalla kohdallani.

Temusta ostaminen ei tee kenestäkään "luuseria". Luuseri on haukkumasana, jolla arvotetaan ihmistä, kun taas ostaminen on kuluttajavalinta. Ihmisillä voi olla erilaisia mielipiteitä Temusta esimerkiksi hintojen, tuotteiden laadun, ympäristövaikutusten tai työoloihin liittyvien kysymysten vuoksi, mutta se ei määritä ihmisen arvoa tai tee hänestä luuseria. Kun joku sanoo "Temusta ostavat ovat luusereita", se on enemmän hänen oma mielipiteensä tai kärjistys kuin objektiivinen tosiasia. 

Sana ei istu muutenkaan  pienituloiseen, joka joskus yrittää ehkä  hemmotellakin itseään ostamallaan Temu-tuotteella. Vaan luuseri on slangisana, joka tarkoittaa sananmukaisesti ”häviäjää”. Kyseinen kielteinen ilmaisu tarkoittaa myös pelkuria ja avutonta ihmistä, joka halutaan leimata tyhmäksikin, ja jota kiusataan usein. Luuseriksi voidaan kutsua lisäksi esimerkiksi epäsosiaalista nörttiä. Englanninkielen sana loser tarkoittaa epäonnistujaa tai saamattomassa ja vaikeassa elämäntilanteessa olevaa henkilöä. Huonosti se istuu kaikin tavoin köyhyydessä tai ahdingossa elävään ihmiseen.

Finlaysonin liiketoimintajohtaja Jukka Kurttila käsitteli myös 160 000 euron vuosipalkkaansa sosiaalisen median Finlaysonin TikTok- ja Facebook-videoilla otsikolla ”Maksetaanko Finlaysonin liiketoimintajohtaja Jukka Kurttilalle liikaa palkkaa?”. Jotenkin meni maku koko Kurttilaan, vaikka olenkin pitänyt hänen ulosannista sekä Vallilan ja Finlaysonin tuotteista.

Yksi Jukan perustelu palkan suhteen oli, ettei ole työaikoja. Oletan ilmoittamatta jääneen myös joitakin kokouspalkkio- ja muita tuloja, joten minäkin kärjistän vertailuesimerkin. Yhteistä on ainakin, että kummallakaan ei ole työaikoja. Lisäksi Kurttila saattaa kulkea uusissa firmansa vaatteissa ja työtä vailla oleva tai vähävarainen eläkeläinen vanhoissa, kirppareilta ostetuissa Finlaysoninkin vaatteissa. Sillä aivan alimmillaan perustoimeentulotuen perusosa on noin 347 euron paikkeilla kuukaudessa, kun maksimaalinen 40 % alentamus on voimassa yksinasuvalla. Mikäli perusosaa ei ole alennettu ja hakijalla ei ole muita tuloja, yksinasuvan minimitaso on 578,43 €/kk + asumis- ja terveydenhuoltomenot. 

​Jos henkilölle ei ole kertynyt juuri lainkaan työeläkettä, maksetaan kansaneläke täysimääräisenä, joka on yksin asuvalla 787,07 €/kk ja avo- tai avioliitossa 702,69 €/kk. Jos henkilön kaikkien eläkkeiden yhteismäärä jää alle tietyn rajan, Kela maksaa takuueläkettä turvaamaan lakisääteisen vähimmäiseläkkeen, joka on 990,90 €/kk.

Joku asia taloudessa on köyhällä Kurttilaa paremmin. ​Verotettavan tulon ja erilaisten vähennysten yhteisvaikutuksesta pienituloinen työtön tai eläkkeensaaja ei maksa tuloveroa lainkaan. Esimerkiksi jos henkilön ainoa tulo on pelkkä kansaneläke tai pieni työeläke, veroprosentti voi olla 0 %. Vasta kun tulot ylittävät kuukaudessa tietyn rajan, alkaa mennä veroa. Joten Jukka, et tainnutkaan olla tuotteinesi koko kansaa varten.

Sähköinen asionti, osa 4

Aloitin tämän sarjan kirjoittamalla ensimmäisessä osassa: "Digimaailma muuttaa monin tavoin monen elämää, joka sinällään on ajan hengessä pysyäkseen vuosi vuodelta monimutkaisempaa, mutta toisaalta myös helpompaa. Sähköinen asiointi ja mobiililaitteen tarjoama ajanviete on mielenkiintoinen blogiaihe, josta saatan kirjoittaa lähipäivinä lisää."

Nyt on neljäs päivä samasta ja huomaan, että varsinkin aasinsiltojen avulla aiheesta voisi kirjoittaa kirjan. Sen on varmasti moni tai joku tehnytkin. Alussa olin digimaailmassa mukana vain fyysistä puhelinlinlinjaa myöten, mutta sen jälkeen kun ensimmäinen Nokia Communicator -sarjan puhelin tuotiin markkinoille elokuussa 1996, myös langattomasti. Se yhdisti ensimmäisten joukossa matkapuhelimen ja kämmentietokoneen ominaisuudet, kuten sähköpostin, faksit ja verkkoselaimen, tarjoten täyden QWERTY-näppäimistön.

Hyötymaailman lisäksi mobiililaitteeni on ahkerassa huvikäytössä päivittäin, josta tällä kertaa jokunen sana. Työelämässä, sähköposteilla ja puheluilla oli huomattavan merkittävä rooli. Kun olen nyt leppoistanut osa- ja kokoaikaisesti lähes kaksikymmentä vuotta, on niiden osuus oleellisesti vähentynyt. Ystävät ja suht säännöllisesti yhteyttä pitävät kaverit ovat vähentyneet eikä uusia ole tullut samaan tahtiin. Niinpä aikaa on jäänyt entistä enemmän entistä turhemmalle.

Matkalla olemisen lisäksi tuntitolkulla päivittäin aikaani haukkaa blogikirjoittamiseen liityyvä. Ehkä sekin on täysin turhaa, ehkä ei. Sillä vaikka palautteet ovat harvinaista herkkua, on lukijamäärä kasvanut koko ajan. Oma Facebook, Messenger ja WhatsApp sekä joidenkin sivujen ylläpito vie myös oman aikansa. Lisänä tulee satunnaisesti muitakin sivustoja, joilla kommunikaatio on kaksisuuntaista. 

Yksisuuntaisen tiedon jakamisen malliesimerkiksi kelpaavat sähköiset lehdet sekä kirjat. Niistä käsittelyssä on tällä hetkellä John Grishamin​ "Lainlukijat", josta olen unilääkkeenä tähän aamuun mennessä lukenut 84 %. Viime yönä sähkökirjakauppias ilmoittikin, että kirjailijan toiseksi uusin teos "Leski" on nyt saatavilla suomeksi. "The French Illusion" on uusin ja ilmestynyt viime kuussa, joten sen suomennosta saadaan todennäköisesti odottaa vuoteen 2027 saakka. WSOY suomentaa Grishamin teoksia yleensä noin vuoden viiveellä alkuteoksen ilmestymisestä.

Peleihin pasiansseineen käytän myös aikaa. Niistä suurinta osaa pelaan yksin tai konetta vastaan. Joskin joskus innostun haastamaan jonkun elävän ihmisen toiselta puolen maapalloa sähköisen shakki- tai tammilaudan ääreen. Pasianssissakin mittelen välillä taitojeni toisten kanssa. Sellaisen ilmiön olen havainnut itsessäni, että kun digimaailmassa moni asia on saatavissa heti, nakertaa se pitkäjänteisyyttäni. Enkä malta pohtia parasta mahdollista seuraavaa siirtoa, joka haittaa esimerkiksi älyä ja ajatteluaikaa vaativissa peleissä. Näytänkin esimerkiksi kiinalaiselle pelikaverilleni huonommalta kuin olen.

Myös omaksi iloksi valokuvaamiseen käytän Samsung Galaxy S22 Ultra mobiililaitetta ja aikaani. Ei enää mikään uusi laite, sillä juuri taitaa olla ilmestynyt sarjan S27. Tätä kirjoittaessa kävin myös kurkkaamassa pilvipalveluitani, jonne on tallennettu yli 50 000 ottamaani digivalokuvaa. Aika määrä itselleni sekin. Moni parjaa nettiriippuvuudesta, jollainen olen minäkin En silti kuulu parjaajiin. Enkä edes keksi mikä muu laite tai vempain olisi ollut kenellekään koskaan enemmän hyödyttömässä hyötykäytössä huvituksen lisäksi.

Sähköinen asiointi, osa 3

Terveystiedot ja reseptit koskettavat meitä kaikkia. Omakanta onkin OmaPostin ja verkkopankkien ohella Suomen käytetyimpiä arjen asiointipalveluita. Reseptien uusiminen ja omien terveystietojen selaaminen on helppoa. Sähköinen tavoitettavuus toimii myös paljon matkustavan arjessa laillani ulkomailta käsin asioitaessa. Kun sen oppii, on palvelu selkeää ja tekstien luettavuus madaltaa monen kynnystä käyttää sähköisesti terveys- ja muitakin palveluita.

​Suomi.fi on julkisen hallinnon digitaalinen väylä, johon nivoutuvat muun muassa OmaVero, Kela, Digi- ja väestötietovirasto sekä valtuutukset. Veroilmoituksenkin tarkistaminen mobiilissa/verkossa on mahdollista ja Suomi.fi-valtuutus mahdollistaa myös toisen puolesta asioinnin.

Mutta mitä tapahtunee silloin, kun verkkoyhteys pätkii tai tekniikka pettää matkalla? Itselläni on esimerkiksi ulkomaille mennessäni ja ollessani kaikki tarvittavat asiakirjat liitteineen ja salasanoineen muistitikun lisäksi myös paperisina käsimatkatavaroissa ja perillä jossain muualla. Myyntitiskien väheneminen onkin tuonut diditalisaation ylipäätään lippuihinkin elokuva- ja paikallisliikenteen bussilipuista lähtien.

Lisäksi kaupan alan kanta-asiakassovellukset ovat mahdollistaneet S-mobiilin, K-Ruokakaupan, Lidlin ja muut digitaaliset kuitit. Jokapäiväisen kaupassakäynnin ja omien ostosten, bonusten ja muiden kanta-asiakasetujen seuraaminen on helppoa. Samassa paikassa säilyvät sähköiset takuutodistuksetkin. Mutta tietääkö pälveluiden tuottaja, ruoka- ja muukin kauppa sovellusten kautta liikaakin tottumuksistamme? Kas siinä pulma.

​Sillä mukaan ovat tulleet verkkoapteekitkin ja valtakunnalliset kuljetuspalvelut. Ruuan ja vaikka lämpimän aterian lisäksi reseptilääkkeet ja itsehoitotuotteet voi tilata verkkoapteekeista, joista toimitetaan tuotteet Tuusulassakin eri osoitteisiin. Monista apteekeista on mahdollista saada tilaukset kenen tahansa noudolla yötä päivää lokerikosta tai vaikka suomalaislähtöisen Woltin kotiinkuljetuksella samanakin päivänä, riippuen täsmällisestä postinumerosta. Lähes mikä tahansa suomalainen apteekki toimittaa reseptilääkkeet myös Postin pakettina kotiovelle. Tilaus tehdään puhelimella tai verkkopankkitunnuksilla tunnistautumalla, ja farmaseutti neuvoo lääkkeiden käytössä chatin tai puhelimen välityksellä ennen lähetyksen pakkaamista. Kotiinkuljetusta varten tarvitaan voimassa oleva sähköinen resepti sekä henkilöllisyyden varmistaminen.

Sähköinen asiointi, osa 2

OmaPostin kautta postia lähettävät ennen kaikkea yritykset, julkishallinnon organisaatiot ja eri palveluntarjoajat, jotka ovat ottaneet käyttöön sähköisen virallisen asioinnin tai laskutuksen kanavat. OmaPosti on Postin ylläpitämä digitaalinen palvelu, jonne voi vastaanottaa laskuja, viranomaisviestejä, palkkalaskelmia, suoramainontaa ja paketteihin liittyviä saapumisilmoituksia. Erityisen hyvää palvelussa lienee maksuttomuus, turvallisuus ja se, ettei sähköiseen postilaatikkooni ole ilmestynyt mainos- eikä roskapostia, vaikka mainontakin lienee mahdollista.

Pankkipalvelut on muiden rahoilla elävä, sanoisinko peräti loinen. Se lainaa ja sijoittaa ihmisten ja yritysten niiden käyttöön lainaamia rahoja sijoittamalla tai lainaamalla niitä eteenpäin. Itse se maksaa tallettajille omiin katteisiinsa verrattuna varsin vaatimatonta korkoa. Pankkijärjestelmä onkin onnistunut luomaan monopoliin verrattavan aseman, jota ilman ei hevin kukaan pysty hoitamaan raha-asioita. Nykyisin on olemassa myös pankkien konttoreita, joihin pitää varata aika tai ne eivät käsittele käteistä rahaa lainkaan. 

Kyseisen ja monen muunkin palvelun tuottamiseen liittyy huvittava tai ärsyttävä yksityiskohta, jossa on myös rahastuksen maku. Jos soitan omalla liittymälläni, omalla puhelimellani, omalta kotisohvaltani  kuukausimaksun maksaneena saadakseni palvelua, saatan joutua jonottamaan robotin ohjeiden mukaan puoli tuntia tai kauemmin ja jokainen sekunti maksaa. Jos sen sijaan menen fyysisesti odottamaan palvelun tarjoajan odotustiloihin mukavalla tai vähemmän mukavalle istuimelle, on se ainakin toistaiseksi maksuntonta.

Pankki tai sen takana oleva viranomainen käyttäytyy muutenkin oudosti ja tulee urkkimaan yksityisyyttäni liian lähelle tai peräti iholle. Sillä jos en vie rahojani pankkiin, vaan säilytän niitä piirongin laatikossa, ei kukaan kysele perään. Mutta jos lainaan rahat pankille ja haen omiani takaisin vaikkapa puolen vuoden tarpeeseen, pitää minun ensin varata aika ja ilmoittaa paljonko aion ottaa käyttöön rahojani. Jos lisäksi haluan summan määrätyn kokoisina seteleinä, joilla on Thaimaassa parempi vaihtokurssi, pitää maksaa siitäkin erikseen. Lisäksi on kirjallisesti selvitettävä ja allekirjoituksin vahvistettava pankissa kuinka aion ylipäätään rahani käyttää.

Tätä kirjottessani ennen aamukuutta Thaiaikaa, kellon ollessa Suomessa vähän yli puoliyön, ajattelin eilisiä blogini lukijoita. Joista oheisen tilaston mukaan suurin osa ei ole Suomesta eikä silloin mahdollisesti myöskään äidinkieleni taitajia. Jos se on totta, he ehkä käyttävät jokaisella blogisivullani olevaa "Google Kääntäjä -vimpainta" (Google Translate gadget), jota käytän. Se tukee tällä hetkellä yli 130 eri kieltä. Kun lukija avaa blogini ja valitsee kielen kyseisestä Translate-valikosta, työkalu kääntää koko sivun sisällön automaattisesti halutulle kielelle.

Eilen kirjoitin, että "sähköinen asiointi ja mobiililaitteen tarjoama ajanviete on mielenkiintoinen blogiaihe, josta saatan kirjoittaa lähipäivinä lisää". Siispä ehkä jatkan siitä vielä ainakin huomenna, sillä laskin näyttöni suht säännöllisesti käyttämieni kuvakkeiden määrän, joita kilikkaamalla jokaisesta pääsee eri ohjelmaan tai sovellukseen. Niitä on toista sataa enkä esimerkiksi laskenut erilaisia ajanvietepelejä mukaan lainkaan. Joten kyllä, olen nettiriippuvainen ja pidän kovasti siitä.

Sähköinen asiointi

Pekka Vennamo esitti aikoinaan vision toimiessaan Posti- ja telelaitoksen ja myöhemmin Suomen PT -konsernin pääjohtajana. Elokuussa 1997 hän linjasi julkisuudessa, että jokaiselle suomalaiselle tulisi luoda oma sähköpostiosoite. Ajan kontekstissa kyseessä oli hyvin ennakkoluuloton ja kaukonäköinen avaus, sillä internet ja sähköposti olivat tuolloin vasta tekemässä suurempaa läpimurtoaan tavallisten kansalaisten arjessa. Vennamo ymmärsi postin roolin laajenevan perinteisestä paperipostin jakelusta digitaalisen viestinnän ja kansalaisten sähköisen tunnistamisen tai asioinnin suuntaan. Olisikin mielenkiintoista tietää millaiseksi olisi tullut sähköisen tiedonsiirron Pekan maailma laajemminkin.

Nykyaikaiset digitaaliset postilaatikot – kuten vaikkapa OmaPosti – ovat itse asiassa suoraa jatkumoa tuolle samalle ajatukselle. Kun Pekka Vennamo visioi sähköpostiosoitetta kaikille suomalaisille, tavoitteena oli siirtää postin perinteinen tehtävä – luotettava ja virallinen viestintä – digitaaliseen muotoon. Pekan piti luoda turvallinen kanava, sillä tavallinen sähköposti on nykyään usein täynnä roskapostia ja mainoksia, joten digitaaliset asiointilaatikot kehitettiin nimenomaan viranomaisviestinnän, laskujen ja tärkeiden asiakirjojen turvalliseksi vastaanottopaikaksi.

Vennamon ajatuksena oli, että kansalaisilla olisi yksi pysyvä digitaalinen yhteystieto, jonka kautta viranomaiset ja yritykset tavoittavat hänet helposti. Nykyiset digipostipalvelut ajavat pitkälti samaa asiaa keskittämällä arjen tärkeät paperittomat asiat yhteen paikkaan. Posti on aina ollut yhteiskunnassa viestien luotettu kuljettaja. Digitaalisen postilaatikon myötä tämä rooli on siirtynyt fyysisiltä teiltä ja kaduilta bittiavaruuteen. Vaikka teknologiat sekä palveluiden nimet ovat vuosikymmenten varrella muuttuneet, perusajatus on pysynyt samana. Kansalaiselle halutaan tarjota helppo, tietoturvallinen ja keskitetty väylä hoitaa sähköistä postiaan.

Voin skannata tai ottaa kuvan paperisesta tositteesta. Varsinkin paperisten liitteiden valokuvaaminen skannaamisen sijaan on oiva parannaus tavallisemmillekin kansalaisille, joilla ei ole erillisiä skannereita käytössä tai taitoja mobiililaitteella skannaamiseen. Nykyään Kelan kanssa asioinnin ja lääkekorvausten hakemisenkin voi hoitaa kokonaan sähköisesti. Kun lääkäri määrää lääkkeen, resepti tallentuu suoraan sähköiseen Reseptikeskukseen. Apteekissa Kela-korvaus vähennetään lääkkeen hinnasta suoraan heti ostohetkellä ilman erillisiä paperihakemuksia.

OmaKela-palvelussa voi hakea muitakin etuuksia, lähettää liitteitä esimerkiksi valokuvina tai PDF-tiedostoina ja seurata hakemusten jälkikäteiskäsittelyä ilman paperipostia tai fyysistä asiointia. Paperiasiointi on nykyään enää poikkeus, jota käytetään vain silloin, jos sähköinen tunnistautuminen pankkitunnuksilla tai mobiilivarmenteella ei ole mahdollista. Tai kyseessä on tilanne, joka vaatii esimerkiksi alkuperäistä ja allekirjoitettua erillistä liitettä, jota ei kelpaa valokuvattuna eikä sitä voi toimittaa sähköisesti.

Asia pomppasi eilen pinnalle, kun Kela ilmoitti mobiililaitteeseeni Thaimaan Phatthalungiin, että Oma Postissa on minulle tärkeä asiakirja, jonka voin lukea menemällä postilaatikkooni mobiilivarmenteella tai pankkitunnuksilla. Siellä olikin päätös, että Kela korvaa jälkikäteen 50 euron paikkeilla ostamiani lääkkeitä. Ja maksaa sen sähköisesti suoraan pankkitililleni.

Kätevää, ajattelin, kun mieleni vaelsi Soiniityntien paperipostin laatikkoon. Kuvittelin itseni ottamassa tavalla tai toisella yhteyttä Thaimaasta käsin johonkin tuttuuni Tuusulassa, joka kävisi määräajoin katsomassa postilaatikosta, joko on tullut Kelalta päätös sekä samalla olisiko jotain muuta tärkeää paperipostia. Digimaailma muuttaa monin tavoin monen elämää, joka sinällään on ajan hengessä pysyäkseen vuosi vuodelta monimutkaisempaa, mutta toisaalta myös helpompaa. Sähköinen asiointi ja mobiililaitteen tarjoama ajanviete on mielenkiintoinen blogiaihe, josta saatan kirjoittaa lähipäivinä lisää.

Thaikotimme esittely

Osoitteeni Thaimaassa on 52-1 Moo 9 Tambon Payakhan Ampure Mueang Phatthalung province 93000 Thailand. Pienehkön omakotitalon omalla tontilla on tehnyt ja teettänyt tuleva vaimoni Mrs. Morakot (Tata Dee) Yangchuai. Ilmeisesti rahat eivät riittäneet tehdä taloa aivan valmiiksi, vaan Tata ja osin hänen aikuinen tyttärensä Ping asuivat hieman keskeneräisessä talossa ja sen pihapiirissä.

Olen jatkanut valmistamispuuhaa eläkkeeni mahdollistamalla tavalla ja nykyisin minunkin thaikoti on muuttunut asunnosta yhä enemmän talvikodikseni. Kaiken kodikkuuden tekemiseen ei ole juuri tarvittu rahaakaan, sillä onnistuin kaivamaan Morakotista esiin eläinrakkauden. Aiemmin ei pihassa juuri eläimiä näkynyt. Ne vain tulivat jostain ja menivät jonnekin. Nykyisin on asia toisin eikä tekemällämme pienelle hyötykasvimaalla elä kuin basilika, sillä naapurin karjaeläimet syövät kaiken muun. Eilen illalla salaa seurasin, kun Tata kertoi reisiensä välissä selällään olleelle  pienenpienelle, valkoiselle kissanpennulle elämän tosiasioita.

Huvittava joka päiväinen vieras on myös kaikkea pelkäävä Securitydog, joka Tatan alias Morakotin mukaan haukkui häntä aiemmin aina nähdessään. Vaan toisin on nykyisin, sillä alkujaan naapurin kissoille, kanoille ja kukoille tarkoittamamme makupalat kelpaavat sillekin. Samalla makupalamatkalla se tarkistaa olisiko meille kotiutuneen Tricolor kissan kahdesta pennusta sille iloa. Synnytysosastoksi Mamacatille kelpasi ulkokeittiön nurkassa oleva entinen jää- ja nykyinen lääkekaappini sekä imetykseen keittiön toinen nurkka.

Lautasantenninkin siirrätin naapurin tontilta ulkokeittiömme katolle. Hyvin näkyy, vaikken sieltä Netflixiä löydäkään. Tytär Pingin menneen vuoden poikaystävä oli päihdetyön harjaannuttamien silmieni mukaan sekaantunut huumemaailmaan tavalla, jossa ei henki ole paljonkaan arvoinen. Niinpä arvatenkin saataviaan perivät ampuivat yhtenä yönä seiniimme, ikkunoihin ja oviin konetuliaseella kolmisenkymmentä luotia. Lähin tuli puolentoista metrin päähän vuoteestamme. Sen kaivoin puukon kärjellä betonista roikkumaan pieneen lasisäiliöön kaulaani. Ampujia eivät poliisit saaneet kiinni, jotka sen sijaan löysivät jahdattavansa parin viikon päästä ja ampuvat katuojaan kuoliaaksi.

Itse olisin halunnut säilyttää luodinreiät muistona yöllisestä tapahtumasta, mutta kihlattuni sanoi sen olevan liian huono muisto. Joten lupasin kustantaa maalit ja maalauksen, jos saan valita värit. Nyt kodissamme on 5-7 eri väriä laskutavasta riippuen. Naapuritkin kävivät yksivärisistä taloistaan ihmettelemässä maalausta. Pihakin on saanut toistakymmentä savi- ja muoviruukkua kasveineen. Osa on silmäniloa, osa syötävää ja osa lääkekasveja aloe verasta lähtien.

Puuttuneen välikaton ja ilmastointilaitteen laitoimme isoimpaan huoneeseen. Viime talvela uusimme sen myös makuuhuoneeseemme, jossa se ehkä nyt hurisee yhtä kauan kuin minäkin maan päällä. Sitten on vielä pieni huone, jossa säilytän vaatteitani, työkaluja ja Tata joitakin valokuvia. Sen tärkein sisustuselementti on kuitenkin punaisilla numeroilla varustettu ajannäyttäjä, joka kertoo metsäwc- tai suihku-/toilettikäynnin yhteydessä mitä kello ja lämpötila kulloinkin on.

Seinien sisällä on myös pieni ruokailuhuone, jossa on jääkaappi ja nurkassa porisevat kahvin- ja riisikeittimet. Ruuan Morakot tekee ulkokeittiössä, vaikka syömmekin sisällä. Viime talvena uusimallamme pihalaatalla sen sijaan juomme aamun gingerjuomat usein jonkun naapurin naisen tai naisten seurassa. Laatalla ja osin ulkokeittiön katoksen alla yöpyvät lisäksi meidän molempien skootterit, Giorno ja PeeCeeX.

Kalaa ja vesikasveja

Pangasius, suomeksi haimonni on suosittu ja mieto makean veden hailaji, jota kasvatetaan laajasti Kaakkois-Aasiassa, erityisesti Mekong-joen alueella. Se on mielenkiintoinen ja maailmanlaajuisesti erittäin suosittu viljelykala, joka on kotoisin Kaakkois-Aasiasta, erityisesti Mekong- ja Chao Phraya -jokien vesistöalueilta. Lähes kaikki markkinoilla on nykyään peräisin vesiviljelylaitoksista, joita on laajalti esimerkiksi Vietnamissa Mekong-suistoalueella ja Thaimaassa. Sillä on nopea kasvuikä, sillä se saavuttaa myyntikoon vain 6–8 kuukaudessa.

Kalassa on vaalea, miedon makuinen ja pehmeä liha. Se ei maistu voimakkaasti "kalalta", minkä vuoksi se sopii myös niille, jotka eivät yleensä pidä kalaisuudesta. Koska se on vähärasvainen valkoinen kala, se ei sisällä merkittäviä määriä terveellisiä omega-3-rasvahappoja toisin kuin rasvaiset kalat. Miedon makunsa ansiosta se imee erinomaisesti itseensä mausteita ja kastikkeita – aivan kuten kuvankin pakkauksessa, jossa se yhdistetään maukkaaseen mustapapukastikkeeseen. Kala sopii mainiosti paistettavaksi, uuniruokiin, keittoihin, patoihin tai paneroitavaksi. Fileet myös kypsyvät pannulla tai uunissa todella nopeasti.

Vesipinaatti, Thaimaassa nimeltään pak bung (ผักบุ้ง), on yksi maan suosituimmista ja monikäyttöisimmistä kasviksista. Se kuuluu kiertokasveihin ja on sukua muun muassa elämänlangalle ja bataatille, vaikka sen käyttö ja maku muistuttavatkin enemmän perinteistä pinaattia tai lehtikaalia. Tuusulan Myllykylän Jokilaaksossakin kasvava karhunköynnös on samaa sukua. Suomessa se on luonnonvarainen tai tulokasmainen köynnöskasvi, jota tavataan usein kosteilta rannoilta ja pensaikoista. Eikä sitä käytetä ravinnoksi samalla tavalla kuin vesipinaattia, vaikka sukulaisuutta ja ulkonäöllistä samaa näköä löytyy selvästi, mutta vesipinaatti on nimenomaan trooppisten vesistöjen herkkukasvi.

Vesipinaattikin kasvaa luonnostaan, mutta sitä myös viljellään erityisesti soisilla alueilla, tulva-alueilla, jokien varsilla ja matalissa vesialtaissa. Sen varsissa on ilmavia onteloita, joiden ansiosta kasvi kelluu ja kasvaa erittäin nopeasti. Se vaatii kasvaakseen runsaasti lämpöä ja kosteutta, minkä vuoksi Thaimaan ilmasto on sille täydellinen. Satoa voidaan korjata vain muutaman viikon välein leikkaamalla aina uusia versoja. Pad Pak Bung Fai Daeng eli paistettu vesipinaatti tulipunaisella liekillä on lajin tunnetuin ruokalaji. Tuoreet vesipinaatit paistetaan nopeasti kuumassa wok-pannulla valkosipulin, chilien, osterikastikkeen, kalakastikkeen ja soijapastan (tao jiao) kanssa. Paistoaika on vain sekunteja, jotta varsi säilyy rapeana ja lehdet mehukkaina. Sitä käytetään usein täytteenä tulisissa keitoissa tai haudutetuissa liha- ja nuudeliruoissa.

Nuoria versoja ja varsia voidaan syödä myös aivan tuoreena erilaisten tulisten dippikastikkeiden ja muiden raakojen kasvisten rinnalla tai esimerkiksi perinteisen som tam -papaijasalaatin ja nuudeliruokien lisukkeena. Maku on mieto, hieman pähkinäinen ja raikas. Varsi tuo ruokaan mukavan rouskuvan rakenteen, kun taas lehtiosat pehmenevät kypsennettäessä nopeasti. Se on erittäin terveellistä ja sisältää runsaasti A- ja C-vitamiinia, rautaa, kalsiumia sekä kuitua. Vesipinaatti on olennainen osa Thaimaan arkiruokailua ja sitä näkyy kaikkialla katukeittiöistä hienompiin ravintoloihin.

Ruokatottumuksiani

Pak bung (ผักบุ้ง) – eli vesipinaatti tai ”morning glory” – on suosittu trooppinen vesikasvi, jota käytetään laajalti Kaakkois-Aasian ja Thaimaan keittiöissä. Tätä keräsimme eilen aamiasmatkalla peltojen reunalta, kun ajelimme PeeCeeX-skootterilla katsomassa ovatko ankattaret ja heidän vihaiset puolisonsa jo tulleet lannoittamaan riisisatoa ja munimaan. Eivät olleet, sillä Phatthalungin sadekausi on vielä edessä.

Aamujuomana oli tuttuun tapaan kaksi puukuksallista kahvia, gingerjuomaa sekä minulle uutta pinaattijuomaa. Aamiaisen nautimme etupäässä kantapaikassamme, jossa menimme myös edellisjouluna kihloihin tarjoten kaikille aamiaisen. Halpaa ja mukavaa lystiä. Suuhun menee aamuisin nuudeleita, monenlaisia ituja, papuja ja kurkkua sekä muita vihanneksia, joiden nimiä en tiedä.

Thaimaan ruokakaupoissa ja toreilla myytävät hyvänmakuiset perunat ovat pääosin peräisin Kiinasta. Makron hyllyiltä löytyy myös Thaimaan kuninkaallisen Royal Projectin tuotteita. Nämä ovat Thaimaan pohjoisvuoristossa, kuten Chiang Main ja Chiang Rain alueilla viljeltyjä laatuperunoita, joiden maku ja koostumus ovat erinomaisia, mutta hinta on hieman korkeampi.

Tänä talvena aion vähentää lisää lihan syöntiä ja täyttää sekä lautasta että vatsaa enemmän erilaisilla tuore- tai pakastekaloilla, joista Marokot valmistaa erinomaista ruokaa. Kun kerran tai useammin viikossa syömme ulkona, on se usein kanaa ja riisiä. Ruokajuomana on oikeastaan aina silloin vettä. Jos joskun ratkean syömään pizzan tai purilaisen, huutelen sen alas Coca-Colalla tai Fantalla.

Syömiseni talvikotimaassa onkin sangen toisenlaista kuin kesäisin Suomessa. Luulen että terveellisempääkin, vaikkei chili edelleenkään suuhuni juuri istu. Syön myös milloin missäkin valmisruokapaikassa, mutta kertaakaan en ole saanut Thaimaassa minkäänlaista, edes ruokamyrkytyksen tapaista. Alkuaikojen alkumatkojen löysähkö vatsakin on jo vuosien takana.

Voin olla väärässä, mutta minusta tuntuu, että thaimaalaiset hyödyntävät luonnonkasveja suomalaisia enemmän. Vaikka meilläkin on marjamme, joiden poimimisen suomalaiset viranomaiset estivät viime kesänä tuhannella thaipoimijalta. Vaikka syyt jotenkin ymmärränkin, en kuitenkaan ymmärrä. Sillä suurimmat kärsijät olivat poimijat, jotka olivat rakentaneet perheensä tulevaisuuden suurelta osin marjasadon varaan.

Hyryläläisiä tarinoita

Perustimme Sari Rintaan kanssa jokunen aika sitten Facebookiin palstan hyryläläisiä tarinoita varten. Sinne pääset klikkaamalla oheista linkkiä: https://www.facebook.com/share/p/1GZLrQm8cV/.

Mutta tässä lisäksi viime hetken pätkä keskusteuista. "Perä-Hyrylässä oli kioski ennen koulua vasemmalla missä on nyt hiekka parkkis. Ylä-astetta vastapäätä meni tie nykyiselle falbakan tielle hyrylän suunnasta ja siinä risteyksessä oli pieni puutalo ,jossa oli karkki kauppa. Missä ei olisi saanut käydä koulu aikana. Se oli 70-80 luvun taitteessa.Jari Sarias Ja kauppias Heikkilä piilotti koulun oppilaat takahuoneeseen , kun huomasi , että rehtori Häkkinen oli tulossa tekemään "ratsiaa" 😂 - halusi varmaankin säilyttää oppilaista muodostuneen vakinaisen asiakaskuntansa 🤔☺️ .

Heikkilän tai oikeastaan myöhemmen Ritva Uiton kauppa avasi ovensa ennen yhdeksää, jotta ysiksi kouluun menevät ehtivät saada herkkunsa. Ja jos oli väleissä, saimme mekin aamuoluet varttia aiemmin kuin muista kaupoista. Neljännestunti oli juopolle tai sen aluille ikuisuus. Siellä "Montun" reunalla legendaarinen Lankinen alias Moni-koiranikin oppi hakemaan uimavedestä tyhjiä pulloja, joita se kantoi sitten pitkin kylää."

Jokaisella kylällä sekä muillakin seuduilla on omat tarinansa, joita luen ja kuuntelen mielelläni. Sen sijaan niin sanottu virallinen historia sytyttää harvemmin. Ominta on kansan suusta siepatut faktat ja fiktioit, joille oleellisinta ei ole totuus. Vaan se, että näin joku muistelee sen olleen tai kerrotun.

Kerran jos toisenkin ja niiden välillä vieläkin ajattelen kirjoittaa mainituista tarinoista ja tarinoinnista kirjan, jos löytäisin puuhaan aisaparin. Kerran jo luulin onnistuneeni, kun Keski-Uusimaan entinen, loistava toimittaja ja koulukaverini Leena Joensuu hieman innostui aiheesta. Kun kerroin, että kirjoitetun ei tarvitse olla totta, veti hän henkselit päälle lisäten, että "ei kiitos, siinä voi mennä viimeinenkin maine." Olin eri mieltä sanoen, että "ei toki, vaan maine vaan kasvaa". Ehkä Leenan mielestä väärään suuntaan, ajattelin myöhemmin. Tämä tarjous on kuitenkin yhä kaikille voimassa.

Oppia ja oppirahoja ikä kaikki

Eilen matkasin yli puoli vuorokautta junan etuakseliston päällä ja nukuin siitä osan nukkumiseenkin tarkoitetun vaunun yläpetillä. Pyörästö eli telit sijaitsevat aivan sen päädyissä. Joten junan kulkiessa kiskojen saumojen ja vaihteiden tai epätasaisuuksien yli, iskut välittyvät suoraan välittömästi telin yläpuolella olevaan lattiaan. Keskellä vaunua akselien välinen matka toimii eräänlaisena jousituksena, joka tasoittaa menoa.

Fysiikan lakien mukaisesti vaunun heilahdusliike (keinunta ja sivuttaisheittely) on voimakkainta mahdollisimman kaukana vaunun painopisteestä ja pyörimisakselista. Mitä ylempänä olet lattiatasosta, sitä suuremmaksi keinuntaliikkeen amplitudi kasvaa.

​Yhteisvaikutuksesta päädyn ja telin yläpeti yhdistää kaksi epäedullisinta tekijää, joten sain suoraan telin iskut jousituksesta sekä maksimoidun keinunnan korkealla. Tätä kokematta en ehkä olisi koskaan oivaltanut, että etsiessäni mahdollisimman tasaista ja rauhallista kyytiä, kannattaa valita petipaikka mahdollisimman läheltä vaunun keskiosaa ja alakerrasta.

Toinen oppirahojen maksun paikka tuli edellisen reissun valuutanvaihdossa, sillä olin sullonut mielensopukoihin vain sen, että Suvarnabhumin alakerran pisteissä on kelvollinen vaihtokurssi. Joten valitsin oman thaipankkini, Kasikorbankin, kun ajattelin voivani tallentaa vaihtamani bahtit suoraan tililleni. Ensin selvisi, etten voikaan niin tehdä, sillä kyseinen piste oli kirjaimellisesti vain valuutanvaihtoa varten ja siinä kaikki. Kun sitten ei konttoria sattunut silmiin Bangkokissakaan, kiikutin rahasäkkini liki 1000 kilometrin päähän Phatthalungin pankkiin.

Mutta tässä ei vielä ollut operaation hinnakkain sähläys. Sillä junassa hieman selailin nettiä ja huomasin, että kyseisen lentokentän SuperRich rahanvaihtopisteessä olisi ollut 3 bahtia, eli 10 % parempi kurssi. Kun vaihdoin varavarojen lisäksi puolen vuoden tarpeen, maksoin oppirahoja edestakaisen Thaimaan lennon verran. Vieläkin kiristi otsanahkaa, kun sitä junamatkalla ajattelin ja tätä aamulla kirjoitin.

Tunti Thaimaahan

Tätä kirjoittaessa olen taivaalla ja tunnin päässä Bangkokin Suvarnabumin lentokentältä. Tälläkin kertaa jännitin kaikista matkustajista pienimmän matkalaukkuni sisällön kanssa, vaikka se onbpienenpieni. Sillä 30 cm x 40 cm oli koko, jonka kiinalainen lentoyhtiö hyväksyi matkustamoon käsimatkatavaraksi  kun viime kerralla lensin Pekingin ja Tukholman kautta Suomeen. Tämä lentoni Thaimaahan saattoi olla lajissaan ensimmäinen Qatarin lentokoneilla kolmen miljoonan asukkaan Dohaan ja siitä Bangkokiin.

Jännitin sisältöä, sillä siellä on kuusinkertainen määrä lääkkeitä, joita saanee tuoda ja viedä Suomesta kuukauden annoksen. Viime reissulla oli kesäkotiinkin viemisissä sopimatonta, sillä virkanainen ei hyväksynyt yli 80-vuotiaan vanhuksen pihapuun oksasta vuolemaa ritsaa, vaikka heitin sen kumiosankin roskiin, vaan thaitulli sanoi edelleen, että ase se on yhä.

Qatarin lentokenttä on kerrassaan valtava. Sen rinnalla Helsinki-Vantaa on kuin pienen kaupungin asema. Dohan kentällä kuljin oikealle portille automaattijunalla ilman kuljettajaa ja niin tein myös nyt ensimmäisen kerran Bangkokin lentoasemalla. Sahasin junalla väliä eestaas pari kertaa, kun en osannut jäädä oikeassa kohdassa pois. Kunnes oivalsin, ettei ole kuin yksi mahdollisuus lähtöpysäkin lisäksi. Silti kävelemistä riitti yllin kyllin sisätiloissa. Ensimmäisen kerran elämässäni näin eläinten sisätoiletinkin.

Nyt kirjoitan blogin loppuja Suvarnabhumin kentällä ja odotan Kasikorbankin palvelupisteen aukeamista. Sillä käsilaukussa on tuhansia euroja, jotka vaihdoin Super Richissä bahteiksi. Viime kerralla tuli valuutanvaihdossa merkittäviä mittatappioita, kun luulin tietävänä ja osaavani, vaikken osannutkaan. Mutta sanovat ja olen huomannut itsekin, että matkailu avartaa.

Gerry Koto Rasmukselle

Olen pitänyt jo kauan tapanani kirjoittaa minulle tärkeistä ihmisistä silloin, kun he siirtyvät ajattomuuteen. Silti en edes muista milloin ihmisen lähtö on tuonut edellisen kerran kyyneleet silmiini. Ehkä nyt kyynelehdin yhdessä sinulle rakkaiden Jomtienin kulkijakoirien kanssa. On aika sanoa hyvästit "Valtameren vartijalle".

Aloha, lepää rauhassa, sillä olit 88-vuotias. Ummistit rauhallisesti silmäsi viimeisen kerran eilen klo 16.30. Teit pitkän matkan ja olit minulle Suomessa ollessani etäinen, mutta rakas. Luojasi mielestä olit myös elämäntehtäväsi tehnyt ja väsynyt. Rukoilen, että sinusta tulee enkeli uuteen maailmaan, ehkä Buddha valonasi. Älä myöskään huoli Nisasta  joka kaipaa sinua nyt niin paljon. Hän ei kuule enää kutsuasi joka aamu, keskipäivä tai ilta ennen nukkumaanmenoa. Eikä kukaan enää laula hänelle "four four four five". Olet osuutesi tehnyt, joten on levon ja uuden maailman aika Gerry Koto Rasmus.

Ruokit monia koiria, joukossa Päiviksen kanssa pelastamamme Sweetheart, josta tuli mopotaksiaseman rakastettu koira. Puhdistit myös lukemattomia rantoja ja pelastit ihmishenkiä. Inspiroit meitäkin aloittamaan rantojen puhdistamisen. Omistautumisesi Thaimaalle, sen eläimille ja valtamerille oli rakkautta täynnä.

Olit syntynyt Hawaijilla, joten Mahalo kaikesta, ystäväni. A hui hou — kunnes tapaamme taas. Kiitos ystävyydestäsi ja elämästäsi, jonka omistit Thaimaan kuningaskunnan auttamiselle. Työsi elää kaikkien niiden kautta, joita inspiroit, ja jokaisen elämän kautta, johon kosketit. Eilen tuli aikasi täyteen, joten mene nyt ja etsi kaikki koirat, jotka odottavat sinua taivaassa. Tiedän, että ne tulevat juosten tervehtimään sinua.

Lähes viimeinen silmäys Jokilaaksoon ennen kaukomaita

Yö on väistymässä ja syksyn tuuli kulkee hiljaisena Tuusulan Myllykylän yllä. Jokilaakson luonto valmistautuu suureen, hiljaiseen siirtymään. Seison hetken pihanurmella katsoen lähes täysikuuta ja tähtiä taivaalla sekä aistin äänettömyyttä ympärilläni. Tämä on se vuodenaikojen taitekohta, jolloin haikeus odotuksineen kietoutuu tiukasti yhteen. Laukku ja minä olemme lähes valmiina, sillä huomenna suuntaan kohti Thaimaan lämpöä ja valoa, poispäin pohjoisen pimenevistä kuukausista.

​Luonto sekin tekee parhaillaan omaa lähtöään. Ehkä Jokilampien joutsenetkin ovat jo matkalla Suomenlahden yli talven viettoon. Osa kesän vihreydestä ja herkästä elämästä hiipuu taipuen talven edessä. Mutta kyse ei ole pelkästä lopusta, sillä tämä on ihmeellinen lepoaika. Suuri osa kasveista ja elollisesta luonnosta vetäytyy talviunille, kätkeytyy syvälle juurilleen odottamaan. Ne lepäävät vain herätäkseen jälleen täyteen elämään ja loistoon silloin, kun palaan kaukomailta.

Luonnon kiertokulku ja oma vuosittainen talvikotimatkani on yksi pieni, mutta ainutlaatuinen murunen sitä kaikkea. Onkin lohdullista ajatella, että elämä jatkuu omalla painollaan senkin jälkeen, kun me siirrymme maisemasta toiseen. Ja myös silloin, kun palaan keväällä Suomeen Jokilaakson avautuessa silmiini uudesti syntyneenä. Luonto heräilee pitkästä unestaan, ja samaan aikaan oma ympyräni sulkeutuu, kun tulen Morakotin kanssa pohjoisen kesäkotiin, merikonttikotimme rauhaan ja molemmille tutuille poluille.

​Tämä siirtymä muistuttaa siitä, että luonnossa ja elämässä kaikki on sidottu rytmiin. On kesän antimet, syksyn haikeus, talven syvä hiljaisuus ja aina – lupaus keväästä. Vaikka tuntuu haikealta jättää kotipihan kasvit, kivet, linnut, oravat ja hiljentyvät lammet sekä ruskan kirjomat, osin lehtensä pudottaneet puut taakseen. Matka kuitenkin tuo mukanaan sille kaikelle oman vastapainonsa. Se on matka kahden maailman ja kahden ihmisen välillä, kahden kodin rytmissä elämistä.

​Ehkä juuri tämä hetki on odotuksen ja uudenlaisen levon aikaa. Kun huomenna suljen oven ja lukitsen joen rautaveräjän sekä käännän katseen tulevaan, kannan mukanani kiitollisuutta kuluneesta vuodesta, tutuista rutiineista, blogikirjoituksista ja kaikesta siitä, mitä tämä maa ja tämä vuodenaika ovat minulle antaneet. Jokilaakso jää nukkumaan valvontalaitteineen ja -käynteineen, mutta se odottaa. Myös minä jään odottamaan, miltä tuntuu astua takaisin keväällä – silloin kun maa lämpenee, ensimmäiset vihreät versot kurkistavat mullasta ja ympyrä sulkeutuu jälleen.

​Tämä on kirjoitettu ja valokuvattu syyskuun viimeisenä päivänä 2026 ennen aamuviittä. Syysaurinkoa odotellessa, kello valmiiksi talviajassa ja matkalaukku valmiina. Mielessä odotus tulevasta ja kaipuu menneestä.

Kalkkiviivoilta kaukomaille

Joka toinen vuosi on syksyn jännitettäviä asioita vuoden viisumi, joka käytännössä on käyttökelpoinen kaksi vuotta, kun menen maahan ennen kuin viimeinen päivä on ensimmäisestä vuodesta tullut. Thaimaan Non-Immigrant O-A -viisumi tunnetaan yleisesti myös eläkeläisviisumina. Se on tarkoitettu yli 50-vuotiaille ulkomaalaisille, jotka haluavat viettää pidemmän aikaa maassa. Ehkä epävirallinen termi eläkeviisumista ei tulekaan yli 50 vuoden iästä, vaan koska työntekeminen Thaimaassa on tällä viisumilla ehdottomasti kielletty.

Suomalaisten Thaimaahan suuntautuvilla viisumihakemuksilla ja Thaimaasta tulevien marjanpoimijoiden viisumikiistoilla ja niiden tuhannella riistolla ei varsinkaan suoraan ole teknistä tai hallinnollista yhteyttä toisiinsa, vaikka ajatus tuntuu kiehtovalta. Silti kalkkiviivoille odottelu oli minullakin melkoinen jännitysnäytelmä, sillä lentoliput ilman vaihto- ja palautusoikeutta oli ostettu ja maksettu! Viisumi ehti tulla kuitenkin eilen lähes viime tipassa ennen torstaiaamun lähtöä. Varasuunnitelman tekeminen ja junalipun hankkiminen Phatthalungista Padang Besariin Malesian puolelle osoittautui tällä kertaa tarpeettomaksi. Se toi silti mielenrauhaa epävarmaan tilanteeseen. Ehkä käynkin ostetulla lipulla Morakotin kanssa maassa junalla, sillä saatu viisumi on multiple, eli monen maahatulon asiakirja. Toki maahantuloja voi ostaa Immigrationista myös yksitellen.

Hääsuunnitelmiakin ehdin tehdä tai tuumailla Morakotin yllättävän yökosinnan vuoksi. Tuumata sitäkin, että onko mahdollinen vihkiminen Suomessa vai Thaimaassa, koska samaan avioliittoon ei ehkä voi vihkiä kuin kerran. Törmäsin myös kotikirkkoni ahtauteen, sillä luterilaisen papin vihkimisen estänee kirkkolaki, jos molemmat eivät kuulu kristilliseen seurakuntaan tai kirkkoon. Tata on siis suvaitsevaisuutta markkinoivan kotikirkoni mielestä liian harhaoppinen Buddhansa kanssa. Mielenkiintoista, sillä jotkut papit taitavat vihkiä samaa sukupuoltakin olevia. Ehkä joku vihkisi meidätkin. Toinen vaihtoehto on siviilivihkiminen.

Kihlattuni yllättävä kysymys tuli niin lähellä lähtöä, etten ehdi saada mukaan suurlähetystön ja muiden viranomaisten vahvistamaa naimalupaa. Eikä sitä voi kaikkine rönsyineen hankkia ulkomaille netinkään välityksellä. Oma lukunsa on kypsään ikään ehtineen nuorikkoni tarvitsemat asiakirjat mahdollisine kielenkäännöksineen, jos avioidumme Suomessa. Nykyään taitaakin olla hynttyiden yhteen laittamista helpompaa erota, joka hoitunee yhdellä sähköpostilla.

Viime kotimatkan kiinalaisen lentoyhtiön vaatimaan 30x40 cm:n käsimatkalaukkuun ei lääkkeiden, hammasharjan ja paperisten asiakirjojen lisäksi juuri muuta mahdu. Joten pakkaaminen on tulevan puolivuotisen helppoja asioita. Vaikka askel lyhenee ja juoksuvauhti hiipuu, on korvien välissä edelleen harmaan tai muun värisiä aivosoluja, jotka laukkaavat entiseen tapaan. Tai ainakaan en ole huomannut eikä kukaan ole kertonut henkisen vauhtini hyytymistä. Joten samalla omituisuudella torstaina kohti kaukomaita, huomista sekä sen jälkeistä aikaa.

Hyvää syntymäpäivää Elämän tähden

28.09.1990 Elämän tähden sai laillisen aseman ja siitä tuli oikeuskelpoinen, rekisteröity yhdistys. Tärkein syy syntyyn oli, että halusin kulkea myös päihdetyössä omia polkujani. Toki paljosta päätin myös Jyväskylän Katulähetyksen ja Sininauhasäätiön operatiivisena johtajana. Oikeastaan aina yksi toiminnan tarkoituksista on ollut ihmisten pahoinvoinnin vähentäminen ja hyvinvoinnin lisääminen. Alussa selkeä kohderyhmä oli päihdeongelmaiset ja kodittomat, sillä vaikka olisi katto pään päällä, se ei vielä tarkoita kotia tai kodinomaisuutta. Toisaalta sanotaan myös, että "kengät ovat kulkurin koti".

Kun aikoinaan leivän hankkiminen loppui päihdetyöstä, muuttuivat myös yhdistyksen säännöt ja mukaan tuli kaikki elävä. Kasvit kylläkin puuttuvat edelleen nykyisistä säännöistä. Elämän suojeleminen ja elämänlaadun parantaminen on silti ollut koko ajan ykkösjuttu. Sinä voi pitää myös yhdistyksen yli 5000 blogikirjoitusta, joita olemme kirjoittaneet 15 vuotta joka päivä. Kirjoittaminen lisää selkeästi omaakin hyvinvointia ja poistaa silloin tällöin vaivaavaa tyhjyyden tunnetta. Ehkä päivittäisissä, muutaman tuhannen lukijossakin on jokunen, joille lukeminen antaa myönteisen sysäyksen päivään tai vaikka yöhön lukuajasta riippuen.

Ehkä aineellisesti merkittävin on vanhemmilta saamani perinnön turvin hankkimani Jokilaakson 8 hehtaarin alue, jonka lahjoitin myöhemmin Elämän tähden ry:lle turvatakseni sen tulevaisuuden ja koskemattomuuden. Näin ajattelin silloin ja ajattelen yhä, sillä isänmaan koskemattomuuden vuoksi äitini ja isäni aikoinaan taistelivat sodassa. Jo vuosia kotini on ollut Merikonttikodissa Jokilaakson luonnonsuojelualueen keskellä. Välillä olen asustanut Päiviksen ja Niilo-koiran kanssa, välillä yksin ja nykyisin osin Morakotin kanssa, josta tullee ensi kesänä vaimoni numero 3. Jokilaakson olen hankkinut kylläkin jo 1. vaimoni Liisan kanssa ja avulla.

Kun poikani päätti aikoinaan, ettei hän rakenna Jokilaaksoon perheensä kanssa kotia, määritteli se tai antoi sysäyksen pyhittää koko alue elämän suojelulle. Vaikka Jokilaakson kehitys on leppoistajan elämäntyyliin verkkaista ja muutenkin loivaliikkeistä, on joka vuodelle syntynyt jotain uutta. Vuosi sitten sai Matkakotimme parkkipaikan pinnalta kuorittu maa kukkulamaisen muotoonsa esimerkiksi uusia kasveja ja nimekseen Outokumpu. Puron varressa piti yhdessä kanssamme vanhentua myös liikkuva kotimme rekisterinumero IN-105. Tämän kesän ykkösjutun käynnisti uusi kävelysilta Huhtarinpuron yli Jokilaakson muistelupaikalle, josta Niilo-koiramme sai viimein viimeisen leposijansa Rudolf ystävänsä vierestä.

Kun Morakot, alias Tata chattasi viikolla, että hän haluaa avioitua kanssani, aukaisi se myös elämän oven Rabbit Islandin pienelle saarelle, kun oivalsin, että muistelupaikka voi olla myös elävää elämää varten. Joten jos pääsen Morakotin kanssa vihille saakka ja se tapahtuu myös Suomessa, haluaisin sen tapahtuvan kyseisellä muistelupaikalla luonnon keskellä. Mutta saapa nähdä mitä tapahtuu viikolla alkavan puolen vuoden thaiaikana avioaikeillemme, sillä liitto on aina vähintään kahden kauppa.

Vuosisadan ensimmäisen kvartaalin elänyt pieni yhdistyksemme on paljon muutakin kuin Jokilaakson elämä. Nykyisinä rönsyinä on osuuksia Salon seudun Matildan Marinan rannan parkkipaikkohin, satojen hehtaarien merialueisiin ja niiden sisällä suojeltuun saareen sekä Jämsän Rapula-tila uimalampineen. Ehkä juuri elämän tähden jakelen myös Thaimaan lapsille euron leluja PeeCeeX skootterini takapoksista ja samasta paikasta kulkijakoirille makupaloja.

Onko koskaan liian myöhäistä aloittaa alusta?

Huhtarinpuro tunnetaan myös nimellä Skålbäckinpuro tai Skålbäcken. Se sijaitsee Tuusulan Focus-alueen Myllykylässä ja laskee Tuusulanjokeen. Puron valuma-alueella on useita pienempiä luontaisia lähteitä ja hulevesialueita, mutta niillä ei ole välttämättä mitään tekemistä Kuninkaan- tai Lemminkäisenlähteen kanssa, joilta kansan suusta siepattu historia kertoo Huhtarinpuron saavan alkunsa.

Mutta ennen kuin purovesi päätyy kahta uomaa myöten jokeen, se virtaa Elämän tähden ry:n perustaman Jokilaakson luonnonsuojelualueen pieneen, osin kyläläistenkin kaivamaan lampeen, joka on saanut meiltä nimen Puro- tai Pikkulampi. Siinä on myös pieni saari, jota kutsumme Rabbit Islandiksi. Koska Myllykylän vapaita countrykaneja ei ole siellä koskaan näkynyt. Citykanejahan kun ei maalla ole. Sen sijaan saarella on Jokilaakson muistelulehto, jossa on useamman eläinperheenjäsenen viimeinen leposija. Eilen oli osaomistuskoira Niilon vuoro. Aika myös tasasi puntit, sillä se tai hän ei viime vuosinaan ollut Merikonttikodissa kun vieraileva tähti asuen Päiviksen, Liisan ja Timon kodeissa. Nyt sen tuhkat ja minulle myös sielu ovat ikuisesti Rabbit Islandilla sen parhaan koirakaverin Rudolfin vieressä. Ehkä Niilon maallisen ajan päättymisen piste tekee tilaa uudelle koiranelämälle.

Muistelulehto on myös sisäisen rauhani ja rauhattomuuteni yksi tärkeimmistä tyyssijoista. Joten muistelulehto on istuvampi sana maailmaani kuin muistolehto, sillä käyn siellä vähintään viikottain muistelemassa läheisten ihmisten ja eläinten kanssa viettämiäni tuokioita ja vuosiakin. Se on valtavan kaatuneen kuusen sekä muiden puiden ja kasvien muodostama luonnonkirkkoni. Menneiden aikojen lisäksi mietin siellä 76-vuotiaana tulevaisuuttakin, sillä vieläkään en tiedä milloin vai eikö milloinkaan ole liian myöhäistä aloittaa mitään alusta? Ehkä noin 77 on hyvä ikä mennä naimisiinkin, sillä viime yönä kaukomailta Messengeristä kilahti englannin- ja suomenkielinen viesti Morakotilta: "Hello. I weakup i can not sleep. I think i want married with you in Thailand this year. I want you stay with me longtime in Thailand. I want take care of you in Thailand. I tell you. Mutta en voi mennä naimisiin Suomessa. Paperityöni on monimutkaista. Mitä mieltä olet?"

Matkavalmisteluja maailman ääriin

Noin 3 mijoonan Doha on Qatarin pääkaupunki Persianlahden Arabian niemimaan rannalla. Se on myös tärkeä talouskeskus, joka tunnetaan moderneista pilvenpiirtäjistään sekä arkkitehtuuristaan. Lisäksi Doha on tämänkertaisen Thaimaan lentoni välilaskupaikka, jossa viivähdän muutaman tunnin. Mutta sitä ennen kuluneen kesän uusi ystäväni Hannu hakee minut Jokilaaksosta ja vie ensi torstaiaamuna Helsinki-Vantaan lentoasemalle. Lisäksi tämä oiva ex-putkimies on luvannut Niilo-koiransa kanssa huolehtia Nukkumatista ja -maijasta, jotka ovat Merikonttikodin uusia asukkaita. Niinpä nekin muuttavat laillani talvikotiin. Mutta päätyäkseen aikoinaan Suomeen, on niiden tai ainakin suvun pitänyt reissata melko matka, sillä ne ovat kotoisin Etelä-Amerikan sademetsistä. Olenkin varsinkin ensi talven siitä kaukana, sillä Brasilian ja Thaimaan välinen lentomatka on 16 000 – 17 100 kilometriä, jossa Suomi on noin puolivälissä.

Kun olen perjantaiaamuna Suvarnabhumin lentokentällä, olen liki vuorokauden reissattuani ajallisesti vasta talvikotimatkani puolessa välissä. Joten jatkan lentokenttäjunalla Bangkokin keskustaan ja sieltä skytrainilla metroasemalle. Sen pääteasemalta kävelen tai menen hissillä kerroksen, pari ylös dieselveturin vetämälle junalle, jolla matkaan makuupaikalla yön yli liki tuhat kilometriä Phatthalungin rautatieasemalle, jolla uskon Morakotin minua skootterinsa kanssa aamulla anivarhain odottavan. Tarkalleen junamatka Bangkokista Phatthalungiin on Thaimaan Southern Linen virallisen radanpituuden mukaan 862 kilometriä ja kestää 13 – 14 tuntia.

Mutta tällä kertaa saattaa käydä niin, että puolen vuoden talvioloni kaukana suomalaisista ja muista farangeista ei olekaan sillä selvä, että astun junasta Phatthalungin asemalla. Jätin nimittäin vuoden OA-viisumihakemuksen Thaimaan viranomaisten käsiteltäväksi entiseen tapaan pari viikkoa sitten. Aiemmin viisumini on tullut alle viikossa, mutta tällä kertaa ei ole kuulunut mitään 10 päivään. Vaan kohdallani on ainoastaan maininta: "Odottaa hyväksyntää". Kiirehtinytkin olen. Lisäksi sivuille oli ilmestynyt info: "Jätä hakemus vähintään 4–8 viikkoa ennen suunniteltua matkaa. Älä jätä hakemusta yli kolme kuukautta ennen suunniteltua lähtöpäivää." Joten uuden ohjeen mukaan olen auttamattomasti myöhässä.

Oli tehtävä varasuunnitelma, sillä liki 800 euron lentoliput ilman vaihto-oikeutta on hankittu ja maksettu. Maahan voikin suomalainen mennä 30 päiväksi myös ilman viisumia. Mutta silloin pitää varautua jo Suomen lähtöselvityksessä esittämään kuinka aikoo poistua alle kuukauden sisällä maasta. Ilman sitä voi käydä niin, ettei pääse edes koneeseen. Niinpä viime yönä ostin netin kautta lokakuun lopulle parin kympin junalipun Phatthalungista Padang Bedariin Malesian puolelle rajaa. Siltä varalta, että viisumi ei ehdi tulla tai eivät myönnä sitä lainkaan. Ehkä koppaankin kihlattuni kainaloon ja piipahdamme Malesiassa ennen kuun loppua, vaikka viisumi ehtisi tullakin.

Voiko alkoholisti palata kohtuukäyttäjäksi?

Jeppe Niilonpoika pohti jo 1700-luvulla voiko alkoholistista tulla kohtuukäyttäjä? Patenttiratkaisua ei ole, vastaa alkoholismin hoitojen vaikuttavuudesta väitellyt Esti Laaksonen. On turha kiistellä siitä, kannattaako lopettaa vai vähentää. Molemmat tuovat terveyshyötyjä, mutta ovat pirullisen vaikeita. Kohtuukäyttöön tarvitaan Laaksosen mukaan oma halu ja muiden tuki. Myös lääkkeistä on apua. Siksi onkin hämmästyttävää, että 80 prosenttia alkoholiongelmaisista ei ole minkäänlaisen hoidon piirissä ja että lääkkeitä syö vain kaksi prosenttia.

Näyttävät pohtivan sitäkin, että mitä jos puoli miljoonaa riskikäyttäjää saataisiin muutettua kohtuukäyttäjiksi? Siihen kannattaisi satsata. Ja siihen, että pysäytetään heidän matkansa ongelmajuojiksi. Alkoholin haitat nimittäin maksavat veronmaksajille miljardeja. Moni Matti Meikäläinen ja yhä useammin Maija on telonut itseään viinan takia, eivätkä he ole ainoata. Suomalaisten sairaalakäynneistä joka neljäs johtuu alkoholista.  Esimerkiksi yhden haimatulehduksen hoito maksaa yhteiskunnalle jopa 70 000 euroa.

Yksi tunnetuimpia hoitomuotoja on AA:n kahdentoista askeleen ohjelma, jossa liiallisesta juomisesta toipuvu lupaa vertaistukiryhmässä itselleen ja muille olla juomatta tänään. Vuosikymmenten aikana olen eräänkin kerran pohtinut ja kysellyt, että päivä kerrallaanko siksi, että juoppo haluaa jättää ainakin teoreettisen mahdollisuuden juoda vielä tässä elämässä sanojaan syömättä tai päivän raittiuslupausta rikkomatta?

Koska eniten äänessä on enemmistö, joka käyttää alkoholia, he tarjoavat alkoholistille raittiutta: "Koska et pysty juomaan kohtutuudella laillani, sinun täytyy olla kokonaan juomatta." Mutta kuka tyytyisi toiseksi parhaaseen vaihtoehtoon? Niin syvään onkin alkoholi juurtunut ihmisyhteiskunnassa, että raitis elämäntapa on kummallinen tai sen harrastamiselle pitää löytyä juovien hyväksymä selitys. Itse välillä kyselen mikä meissä on vialla, että haluamme aika ajoin tai koko ajan sekoittaa päämme päihteillä?

Kun absolutisti ilmestyy tuttuun juomaseuraan ravintolassa, muut yrittävät saada häntä juomaan: "Kai sinä nyt yhdet voit ottaa jne." Tulijasta on tullut kävelevä tai istuva omatunto, vaikka hän olisi hiljaa ja yrittäisi olla pieni sekä huomaamaton. Moni kohtuudella alkoholia käyttävä uskookin oman tapansa erinomaisuuteen eikä pysty käsittämään kokonaisvaltaisen, fyysisen ja psyykkisen raittiuden syvintä olemusta. Joskus, kun joku on tuntunut olevan oikeasti kiinnostunut mitä raittiudella tarkoitan, saatan innostua selittämään puoli tai koko tunnin. Sen jälkeen minua korvat höröllä kuunnellut kysyy, että tarkoitatko, ettet voi ottaa edes yhtä ryyppyä. Lukuisia kertoja olen silloin käsittänyt, ettei hän käsittänyt mitään. Saatankin todeta, että mistä luulisit minulle monen alkoholittoman vuoden jälkeen tulleen yhden ryypyn tarve, kun aikaisemminkin oli tavoitteena vain perskänni?

Mutta ymmärrän heitä, sillä myös itselläni meni monta vuotta, etten halunnut juoda edes yhtä kertaa. Vaikka Taivaan ja maan valtias takaisi, että juominen jäisi siihen. En keksi enää ainuttakaan syytä miksi yrittäisin kemiallisilla aineilla muuttaa edes pieneksi toviksi elämääni jollaisena käsitän sen tarkoitetun itselleni. Vaikka siihen mahtuu runsaankin ilon lisäksi myös tuskaa ja surua monine menetyksineen, haluan kokea kaiken kohdalleni osuvan aidosti selvinpäin. Mutta minähän olenkin kohtuukäyttäjä, sillä olen vahingoissa juonut 46 vuoden aikana pullollisen keskiolutta.

Lisämuistia hankkimassa

Jo jonkin aikaa olen miettinyt, että milloin mahtaa Samsung Galaxy S22 Ultra mobiililaite lopettaa palvelemisen ja huvittamisen, sillä sarjan uusin taitaa jo olla järjestyksessä S26. Ja vaikka kuinka varmuuskopiointi on kunnossa sekä muistan niiden käyttäjätunnukset salasanoineen, voi jotain hetkessä tarvitsemaani jäädä salaisuudeksi ikiajoksi. Niinpä aikoinaan mietin, että jos kämmenenkokoinen älylaitteeni sanoo yhteistysopimuksen irti tekniikan tultua tiensä päähän tai liiskaan muuten käyttökelvottomaksi, miten turvaan tietojeni saannin esimerkisi matkoilla mahdollisten kopiopapereiden lisäksi?

Ongelman varalle hankin usb-a/usb-c -yhdistelmätikun, jonka jomman kumman "urospään" voi tökätä Applea lukuunottamatta melkein minkä tahansa älypuhelimen tai tietokoneen "naaraaseen". Kun aloin edellisyönä kaivata aiemmin hankkimaani lisämuistia, olikin se lähtenyt omille teilleen. Eilen sitten etsin uutta Olssonilta, Powerilta ja Gigantista, mutta ei tikun tikkua kaipaamaani tuotetta. Vaan kaikilla kauppiailta samansorttinen vastaus: "Ei ole varsinkaan hyllyssä, josta voi syyttää keinoälyä, joka on vienyt kaiken muistin."

Siispä siirryin autoon etsimään nettimaailmasta tuotetta, mutta sama lopputulos Puuilon ja Tokmannin Kivikylän seudun myymälöissä. Lähes viimeisenä oljenkortena menin autoilevan ihmisen tavaratalo Motonetin sivuille. Enkä ollut uskoa silmiäni, sillä Vantaan myymälän saldo ilmoitti hyllypaikkoineen tuotetta löytyvän noin 10 kappaletta. Silti en ilman apua niitä löytänyt. Eikä löytänyt ensimmäinen asiakaspalvelijakaan, joten hän pyysi apua langattomalla radiopuhelimella. Todella ystävällinen henkilökunta sai minut muuttamaan käsitystäni Motonetistä, sillä olin vierastanut kauppaketjua maailmaani liian sekavana. Vaikka olenkin esimerkiksi sen palvelupisteessä joskus vaihdattanut Avensis-rouvan ajovalonkin.

Nyt on uusi tikku, johon mahtuu tuhansia ja taas tuhansia valokuvia ja muita tiedostoja. Kun Gemini, minun ykköskeinoälyni vielä opasti kuinka kopioin niitä paikasta toiseen, on kaukomatkani yksi turvatekijä raiteillaan. Sillä seistä Dohan lentokentän turvatarkastuksessa tuhannen pillerin kanssa ilman tarvittavia dokumentteja, ei ole toivottava vaihtoehto. Muutenkin jännitys kasvaa päivä päivältä koska hieman myöhässä hakemani vuoden viisumi antaa yhä odottaa itseään.

Olen kahden kodin kansalainen

Luulen, että vähemmistö meistä asuu kirjaimellisesti kahdessa kodissa. Mutta heitäkin on eri syistä. Yksiä sellaisia ovat avio- tai avoparit, jotka eivät asu yhdessä, vaan molemmilla on omat kodit. Joskus kai siksi, että kokevat parisuhteen toimivan parhaiten niin. Myös työt voivat ajaa erilleen. Kun olin lapsi ja vähän vanhempikin, muistan sukulaisiani käyneen Jurvasta Helsingin seudulla kirvesmiehen töissä. He ajoivat jokaiseksi viikonlopuksi Etelä-Pohjanmaalle ja sunnuntai-iltaisin takaisin.

Minäkin olen sen kokenut muun muassa silloin, kun perheeni asui Kalliomäen puolimatkankodin yhteisössä Jyväskylän maalaiskunnassa ja kävin töissä Sininauhoissa Helsingissä. Ehkä se oli yksi syy ensimmäiseen avioerooni. Vaikka olen kyllä eronnut ilman kahta kotiakin. Nykyisin ja jo muutaman vuoden on kahdella kodillani etäisyyttä melko tavalla. Sillä talvet olen Etelä-Thaimaassa Morakotin ja vähän minunkin kodissani sekä kesät Etelä-Suomessa yksin tai joskus marja-aikaan kihlattuni kanssa. Viime kesän olin senkin aikaa yksin Jokilaakson luonnonsuojelualueen keskellä.

Vakaasti uskon, että etäisyys on yksi niistä asioista, joka pitää meidät yhdessä. Koska tulevaisuuden ennustaminen on itselleni edelleen vaikeaa, en tiedäkään missä vetäisen viimeisen henkäykseni. Kahden, pienenkin omakotitalon ylläpitäminen on hinnakkaampaa kuin yhden. Kun säännöllisiä tuloja on vain Tatan pienenpieni eläke ja oma, hieman suurempi vastaava, on pitänyt tehdä elämää haittaamattomia säästötöitä.

Mennessäni kaukomaille, pistän hopeaharmaan, vanha rouva Avensiksen seisontavakuutukseen. Saman tapaisesti laitan netti- ja puhelinliittymäni Elisan numeroparkkiin. Sähköjä ei voi helpolla katkaista kokonaan tauolle, sillä silloin pitäisi Merikonttikodin ja Saunakontin putkistot ja säiliöt tyhjentää vedestä. Sitä en ole vakavasti harkinnut, vaikka sekin aika voi koittaa. Nykyisin pudotan sisälämpötilat noin kymmeneen asteeseen, sillä keväisin on mukavampi palata ja laittaa takkaan tuli, kun kesäkotimme ei ole ollut talvea pakkasen puolella.

Yksi säästökohde on sähköiset ja paperiset lehdet. Jäljellä on vain paikallislehti "Digi-Keskari". Senkin, satasen lehden voisin aivan hyvin lopettaa, sillä vain harvoin siinä on mitään itseäni kiinnostavaa, jota en saavuttaisi jollain muulla tavoin. Ehkä se on oikeastaan jäljellä vain jonkin sortin rakkaudesta koti- ja syntymäkuntaan. Jos lämmittäisin Suomikotiamme enemmän puilla, jota meillä kyllä riittää, saattaisi pelkästään sillä säästyä vuodessa yksi tai peräti kaksi lentomatkaa kaukomaille.

Morakotin kanssa elämme kädestä suuhun. Kaikki menee minkä yhteiskunta omiamme palauttaa tai jakaa muuten. Silti näköpiirissä ei ole, että kurkku tai tomaatti katoaisi lautasen reunalta. Myös leikkeleet ovat säilyttäneet muodossa jos toisessa asemansa Suomessa tumman ja Thaimaassa vaalean leivän päällä.

Tätä kirjoittaessa pysähdyin muistelemaan milloin olisin ollut velkaa jollekin johonkin suuntaan. Viimeinen saattaa olla älylaitteeni, jonka ostin Elisalta kolmen vuoden maksuajalla. Joka sekin on maksettu pari vuotta sitten. Eräänlainen suht tarkka talouteni on vatupassissa niin hyvin, että väkisin varojani lainannut verottajakin taisi palautella vuoden jossain vaiheessa toista sataa euroa. Vapaaehtoisestikin olen vippaillut kympin tai pari kavereilleni niin kauan, kun ovat muistaneet maksella takaisin ilman kehotuksia.