Sivun näyttöjä yhteensä

sunnuntai 23. tammikuuta 2022

Solong köyhä nainen ja koiranpentu

Kuten eilen kirjoitin, niin myös aamulla tein ja kävelin kulkukoirien lahjontapussini kanssa varattoman, kauniin naisen ja hänen koiranpentunsa telttapaikalle. Olin hyvilläni, kun hän ei ollut palannut. Myös maailmaan luottanut pieni koiranpentu oli poissa. Ehkä se oli päässyt takaisin omistajansa matkaan. Koska koiraa ei ollut, huomasin, ettei se ollutkaan istunut edellisaamuna märässä rottinkikorissa. Vaan odotti emäntänsä hänen olkihatussa istuen. Kaunis ja lyhyt tarina, joka säilyy muistoissani kauan.

Aamulenkkini alkoi muutenkin mukavasti enkä ollut montaa metriä kävellyt, kun rinnalleni pysähtyi maastoauto, jonka ikkuna aukesi. Sieltä huikkasi minulle täysin vieras mies, että "hyvää huomenta Jorma Soini. Halusin vaan toivottaa sinulle huomenet, sillä asumme myös Seven Seasissa vielä jonkun päivän ja seuraan blogiasi".

Tuli hyvä mieli, aamuaskeleeni olivat kevyet ja uskoin taas ihmisten ystävällisyyteen. Koska matkassani ei muita ollut, jaoin fiilikseni reittini koirille, joilla on ihmiskoti ja niille, joilla ei sitä ole. Yksikin thairouva tuli kadun varteen sanomaan huomenta ja että hänen koiransa on nyt yläkerrassa. Elämä hymyili muille mitättömistä, mutta minulle suurista asioista. 

Varsinainen päivän päämenu oli viikottainen saunareissu, jonka kohteeksi olin valinnut tällä kertaa Jomtien Saunan. Sekin näytti kaikin tavoin paremmalta ja henkilökunnan hymytkin entistä ystävällisemmiltä. Sain lauteilla kuulla, että nykyisiä omistajia olisi ainakin kaksi englantilaista miestä ja yksi australialainen. Joka tapauksessa päivä kului rattoisasti. Söin thairuuankin saunalla.

Ystäväpariskuntakin koirieen ilmoitti vielä ennen iltaa, että ovat nyt tulossa Roi Etistä. Illalle pisteen laittoi chatviesti, joka ilmoitti, että kiikarini tai sen tapaiset, joiden läpi katsotaan kahden silmän sijaan silmä kerrallaan, ovat saapunut Kiinasta. Nekin saan, kun noudan tuotteet rantapaikalta numero 13. Toisen "kaukoputken" jätän Thaikotiin tai toisen vien Jokilaaksoon. Sillä katselen ensi kesänä lammen joutsenia, jos ne selviävät talven etelänmatkalta takaisin. 


lauantai 22. tammikuuta 2022

Oon köyhä kuljen allapäin, ei penninpyörylää..

Facebookin profiilikuvani alla lukee tätä kirjoittaessani: "Järki ilman sydämen rikkautta on vaurauskin kuin köyhä kerjäläinen".

Vastaavasti tämän blogin otsikon laulun sanat jatkuvat: "vaan rikkaat nauraa ilkkuen, pilkkaa kuulla saan, köyhä mä oon, ou jee.....". Näin laulaa eräs tunnetuimmista pohjoiskarjalaisista, savolaisuuden ilmentymä Esa Pakarinen ehkä ainoalla kultaa myyneellä levyllään Pakarock 1.

Olen jonkun kerran kirjoittanut tällä Thaimaan matkallani köyhästä, yksinäisen tien kulkijasta, joka asuu Thaikotini naapurin tyhjällä tontilla pienessä teltassa. Mielestäni hän on kaunis, aikuisen ikään ehtinyt nainen. Jutellessani hänen kanssaan olen ajatellut, että jos joku ostaisi pari hammasta ja ruokaa niin paljon, että painoa tulisi tuhdisti lisää, olisi hänestä elämänkumppaniksi monelle farangimiehelle.

Mutta toissayönä tuli rutkasti vettä jyrinän ja salamoiden kera ja aamulla teltta naisineen oli kadonnut. Vain hellyttävän oloinen koiranpentu odotti yksin emäntäänsä litimärässä korissa. Katsoin sitä kyyneleet silmissä, sillä sydämessäni tiesin Luojan luoneen senkin. Miksi Hän niin teki, sitä sen sijaan en tiedä. Nälkä oli kova ja kaikki koirien lahjontapussini ruoka meni tämän huonolla tulevaisuuden näkymällä olevan, luottavaisen pennun vatsaan. En tiedä veikö yön rajuilma tai joku muu köyhän naisen jonnekin lopullisesti ja vain koiranpentu jäi koriinsa, vesiastian viereen odottamaan. Ehkä tämän aamun kävelyni tuo siihen vastauksen.

Lähes jokaisella Thaimaan matkallani Päiviksen kanssa on joku koiraäiti lapsineen luikerrellut sydämiimme ja tiedän, että pienen pennun tai parin elämä on pelastunut ansiostamme. Olen kokemuksista hyvilläni, sillä varsinkin nykyisin koen elämälläni olevan eniten eläimille merkitystä. Niiden kanssa ja kautta tunnen olemassaoloni merkitykselliseksi. Joskin lähes samaa koen köyhän naisen ja usein lasten kanssa.

Elämänosastani koirien kanssa olen saanut eniten kielteistä palautetta sosiaalisessa mediassa. Minut on haukuttu pahimman luokan eläinrääkkääjäksi, kun en halunnut päästää päiviltä eläinlääkäriltä kuolemantuomion saanutta pentua. Sweetheart selvisi eläen edelleen mopotaksiaseman ja 7-Elevenin yhteisökoirana onnellista, vapaata elämää. Eläinlääkäri osasi pyytää väärää diagnoosiaan anteeksi, mutta minut eläinrääkkääjäksi haukkunut ei siihen pystynyt tai edes ymmärtänyt. Yhtä hyvän elämän sai jalkansa vaurioittanut Cry-pentu. Nimensä se sai siksi, että niin surkeasti se itki kipujaan ja elämäänsä. 

On lauantaiaamu, kello puoli kuusi ja sataa. Kun se lakkaa, laitan kulkukoirien lahjontapussiin tupla-annoksen ja kävelen telttapaikalle, koiran korin luokse toivoen, että köyhä nainen on palannut tai koirakin kadonnut. Mutta jos koira on edelleen yksin, otan sen elämän tavalla tai toisella siipieni suojaan ja yritän parhaani. 

perjantai 21. tammikuuta 2022

Immigration office

Thaimaan lippu on ollut nykyisen kaltainen vuodesta 1917. Sitä ennen lipussa oli punaisella pohjalla valkoinen norsu. Lipun kaksi punaista vaakaviivaa symboloivat maata ja sen kansaa, valkoiset vaakaviivat kuvastavat buddhalaisuuden puhtautta ja leveä sininen viiva merkitsee kuningaskuntaa. Maan historiassa sotilasvallalla on aivan erityinen osansa tänäkin päivänä.

Jokainen laillisesti Thaimaahan matkaava joutuu tekemisiin Ulkomaalaisviraston kanssa, jonka kanssa olen tällä kertaa ollut erityisen tarkka. Tein esimerkiksi tullessa täytettävän maahantulokortin lisäksi ensimmäisen kerran erillisen ilmoituksen missä asun, milloin tulin sekä lähden ja mitä muuta mahtoivatkaan kysellä.

Nyt on vienyt aikaa ja teettänyt työtä turistiviisumin 60 päivään 30 päivän jatko. Tai yritän 60 päivää, jota tuskin saan koska haen tämänkertaiseen viisumiini jatkoa ensimmäiden kerran. Ryhdyin puuhaan ehkä aikani kuluksi ja saadakseni tietää voiko mainituun 60 päivään saada mutkitta saman mittaisen jatkon, sillä rantatuoleissa on tietäjiä laidasta laitaan. Oletan, että jatko 90 vuorokaudenkin jälkeen on ylipäätään mahdollista Covid-19 vuoksi koska ihmisillä on ollut vaikeuksia palata kotimaihinsa. Tietysti mahdollisuus on myös pitänyt turisteja maassa kauemmin. 

Reipas viikko sitten istuin ja seisoin käytännössä koko päivän Immigration officen pihamaalla. Pääsin iltapäivällä vain juuri ja juuri ulko-oven sisäpuolelle saadakseni paperinippuuni ainoastaan merkinnän, että uudestaan viikon päästä aamulla. Olin ehkä liian aikaisin lunastamassa jatkoa oleskeluuni.

Eilen oli sitten viikko kulunut, edessä uusi yritys ja olin paikalla puoli tuntia ennen viraston avaamista. Mutta jo silloin oli melkoiset jonot, joten aikaa meni aamu kahdeksasta puoli viiteen iltapäivällä. Mukanani samalla asialla oli pari kaveriani, jotka tulivat perin tuskastuneiksi iltapäivän edetessä kohti sulkemisisaikaa. Toinen oli valmis vaihtamaan tarvitsemansa avun pihamaalla olevaan toimistoon, jonka palvelun hinta oli 7000 bahtia. Toinen vastaavasti sanoi, että jos tämä ei nyt onnistu, ostaa hän illalla lentolipun ja palaa kotimaahan.

Saapa nähdä kuinka on yön aikana mielen kanssa käynyt, sillä molemmilta puuttui yksi paperi eivätkä asiat edenneet toivotusti maaliin. Eikä sitä tehnyt aivan omakaan hakemukseni, sillä passi ja mahdolliset luvat jäivät virastoon, jotka saan noutaa tänään. Silloin selvinnee saanko 60 päivää lisäaikaa, jotain muuta tai enkö mitään 😥.

En hevin kielteisesti arvostele minkään maan tapoja, sillä sen verran olen maailmalla maleksinut, jotta tiedän, että hyvät ja huonot puolensa ovat kaikialla. Nyt kuitenkin sanon, että ilman paikallisten apua on varsinkin kielitaidottomalle Immigration office lähes ylipääsemätön paikka. Se nakertaa nykyisillä käytännöillä sata varmasti turistien määrää. Toisaalta maltilla selviää pitkälle enkä ole koskaan kuullut, että joku olisi joutunut poistumaan maasta siksi, ettei ole pystynyt hoitamaan asiaansa puutteellisen kielitaidon vuoksi. 

torstai 20. tammikuuta 2022

Intohimona alkoholi

Muutama päivä sitten laitoin toviksi Facebookin sivuille profiilikuvakseni alkoholittoman Heineken-oluen pullon kuvan. Huomasin sen pysäyttäneen jonkun henkisen hissin kerrosten välillä tai juoman menneen muuten väärään kurkkuun. Heh heh... 😂 ajattelin. Jos alkoholia menee väärään kurkkuun, saattaa tulla väärä mies juovuksiin, eikö niin? Sanon mies siksi, että kommentoijien joukossa ei ollut naisia. 

Parikin "juomien asiantuntijaa" sanoi alkoholittoman oluen olevan kuin ruunan kusta. Heh heh... 🤣, ajattelin uudelleen. Voidakseen verrata on tietenkin juotava molempia. Minulla ei tähän ole ollut tarvetta, vaikka erilaisia nesteitä on jonkun verran tullut maisteltua.

Silti juomiseni on ollut läheisilleni suurempi ongelma kuin itselleni. Erään määritelmän mukaan, jonka voin hyväksyä, olen juonut liikaa liian lyhyessä ajassa: "Jos juominen tuottaa jatkuvan ongelman elämän jollekin osalle, voi pitää itseään alkoholistina tai ainakin olevansa menossa kohti sitä."

Tuotin juomisellani jatkuvan ongelman läheisilleni, joten siksikin muutin tapojani. Koska olen mustavalkoinen kuin yksi kuudesta, Soini-niminen koiranpentu Laosin rajalla, osaomistuskoira Niilo tai Zoomer skootteri, lopetin käytön kokonaan. Mutta näytän tuottavan edelleen ongelmia suhtautimisellani alkoholiin, sillä nyt jollain jää herne nenään koska en käytä sitä.

Tuntuukin, että minusta on tullut joillekin kävelevä omatunto, vaikken puhuisi mitään. Voin hyvin sanoa, että yksi elämäni intohimoista on eri muodoissaan ollut alkoholi. Ryyppään tai en. Se on ollut elämänkouluni peruspilareita, jonka avulla voi joutua tuhon tielle, löytää itsensä tai ei kumpaakaan. Olenkin joskus sanaillut aiheesta julkisesti muun muassa Thaimaan Suomalaisen päätoimittajan kanssa. Hän sanoo minulle, että juo koska voi ja minä sanon, etten juo, koska voin olla juomatta.

Alkoholi herättää monissa intohimoja kuten uskonto ja politiikkakin. Jos joku ei alkoa syystä tai toisesta käytä, on hän alati enemmistön puristuksessa. Jopa niin, että hän toivoo joissakin tilaisuuksissa maljansa näyttävän alkoholilta. Jos seurueessa on kymmenen ihmistä, joista yhdeksän käyttää prosenttijuomia, mutta yksi ei, juomattomuus kiinnostaa enemmän kuin muiden juominen. He pystyvät rentoutumaan vasta, kun saavat hyväksyttävän selityksen päihteettömyyteen, joka on hyvää vauhtia pilaamassa muiden ilon olemalla pahimmillaan koko illan selvinpäin. 


keskiviikko 19. tammikuuta 2022

Sai Kaew Beach

Luulen, että otsikon nimisiä rantoja on Pattayalta osapäivämatkan päässä ainakin kaksi. Toinen ehkä Koh Sametilla ja toinen noin 20 kilometrin päässä Jomtienilta samaan suuntaan. Se on niin sanottu Armeijan ranta, joka on saanut myös nimen Sininen laguuni. Nyt tarkoitan jälkimmäistä, joka on monen suosiossa upean rantansa, kirkkaan vetensä, rauhallisuutensa ja sopivan etäisyyden vuoksi.

Suomalaiset keräävät silloin tällöin lavallisen väkeä, jolloin mennään yhdessä. Varattu lavataksi yleensä odottaa päivän ja tulemme samalla autolla takaisin. Hinta kuljetukselle on yhteensä 1000 bahtin molemmin puolin, jonka lisäksi jokainen maksaa 100 bahtin luonnonsuojelumaksun. Eikä kallista ole kulkea normaalilla taksillakaan esimerkiksi Bolt-tilausjärjestelmän avulla, sillä eilen kysyin rannalla yhdeltä pariskunnalta hintatietoja. Matka oli maksanut 280 bahtia suuntaansa.

Kun pari vuotta sitten kävin Sai Keaw-rannalla, oli matkaan tullut yksi mutka lisää. Pattayan seudun lavataksit eivät päässeet perille saakka, vaan oli vaihdettava armeijan alueella toisen lava-autoon, joka kuljetti ilman eri maksua rantaan ja takaisin. Varmaa tietoa syistä en saanut koskaan tietää, mutta ainakin eilen käytäntö oli poistunut.

Beachilla oli auki nytkin pari, kolme ruokapaikkaa juomatarjoilujen lisäksi, joten päivän aikana ei kuole nälkään eikä janoon. Rantatuoleja voi vuokrata 30 bahtin hintaan, josta saa 10 bahtia takaisin kuittia vastaan, jos kantaa tuolin samaan paikkaan mistä oli sen ottanutkin.

Ihmisten joukossa on myös muutamia apinoita, enemmän kuitenkin kuin koiria. Jos ja kun olet vaikkapa uimassa, molemmat voivat viedä varaamaltasi paikalta ruokapussin, apinat joskus muutakin. Käsilaukku rahamasseineen voi olla huonolla tuurilla monen maanittelun takana puun latvassa, apinan kädessä. Koiran anastukset on helpompi saada takaisin, joskin nekin kipittävät välillä aika vauhtia ihmisen eväät suussaan.

Eilisellä retkellä koira vei tuolissa riippuvan ruokapussin omistajan ollessa vedessä. Vahinko ei kuitenkaan ollut kummoinen, sillä eväistä oli syöty ihmisen osuus ja jäljellä olivat vain kanan luut 🤣. 

Minulla ei ole mitään käsitystä kuinka monta uimiseen tarkoitettua rantaa isolla armeijan alueella on, minne farangi voi päästä yksin, paikallisessa seurassa tai ei lainkaan. Itse olen armeijan hallinnoimilla alueilla käynyt parilla, kolmella, toinen toistaan hienommalla paikalla. Järjellä ajatellen se riittää hienosti, vaikka kaikki se erityisesti kiinnostaa minne on pääsy kielletty.

Käytäntö sinällään ei ole Suomessakaan outo. Kotimaassakin on armeijan alueita, jotka ovat tarkoitettu etupäässä sotilaiden, henkilökunnan, heidän perheenjäsentensä sekä vieraiden virkistyskäyttöön. Tällainen oli ja voi olla vieläkin esimerkiksi Santahaminan uimaranta. 


tiistai 18. tammikuuta 2022

Kissa myi käsilaukun

Jo jonkun aikaa käsilaukkuni oli oirehtinut yhteisen kulkumme loppumista. Pari päivää sitten se viimein ilmoitti yhteistyön päättymisestä antamalla vetoketjunsa rikkoutua. Kulkukoirien lahjontapussin lokerikko hajosi. En halunnut lisätä muutenkin itsestäni jättämää omituista kuvaa kulkemalla koiranruokavana perässäni, jota olisi seurannut pitkin katuja koiralauma.

Ehkä ketjun olisi saanut korjattua tai uuden, mutta halusin hankkia jotain tarpeellista kaiken tarpeettoman lisäksi. Sopivasti skootteroidessani osaomistuspyörälläni sattui silmien eteen laukkukauppa. Siellä oli vain yksi minulle kelpaava; riittävästi lokeroja, sopivan kokoinen ja värinen, suhteellisen vahvan oloinen, tarpeeksi pitkä hihna, kestävän tuntuiset vetoketjut, sisäkalutkin kelvolliset jne.

Ehkä kaupan isäntä luki minua kuin avointa kirjaa, sillä hintaa oli paljon. Vaikka olin jo hieman päättänyt, että otan laukun, sanoin too much, kuten tapoihin välillä kuuluu. Hinnasta putosi noin 10 % eli 50 bahtia mahdollisesti vähän muodonkin vuoksi. Se tosin on täällä monelle paljon rahaa. Itse yritin edelleen tyyliin kuuluen näyttää empivältä.

Kunnes paikalle tupsahti arvatenkin emäntä pentukissansa kanssa. Isäntä otti mirrin ja sulloi sen suurimpaan lokeroon sanoen valkoisen kissan tulevan mustan laukun kaupanpäällisiksi. Kaikilla, kadun ihmiset mukaan lukien, oli hauskaa, kun katti koki uuden pesän heti kodikseen eikä mitenkään olisi tahtonut sieltä pois. Joten tein ostoksen, mutta palautin kissan 😺. Voisinkin sanoa mirrin saaneen kaupan aikaiseksi.

On mukava olla hieman vinksahtanut, omasta(kin) mielestä omituinen ja kaikkea muuta kuin tusinatavaraa. Tosin niinhän me kaikki olemme, kukin tavallamme ainutlaatuisia. Minulle eläimet laidasta laitaan antavat paljon iloa elämään, kuten suruakin. Ehkä jollakin tavalla enemmän kuin ihmiset, joiden osalta en ymmärrystä aina saa. Joskus sitä kaipaan, sillä kaikkea kokemaani eläinten kanssa jakaisin kernaasti muille. Ehkä ihmisistä äitini ymmärsi lastaan parhaiten tai ainakin niin sen koen. Tätä olen pohtinut myös vuosistani elämänkumpaneitteni, isäni, siskoni, veljeni ja poikani kanssa. Että paljonkohan he loppujen lopuksi pienen pienestä, arimmasta ja kipeimmästä minästäni ymmärsivät tai edes halusivat ymmärtää. 

maanantai 17. tammikuuta 2022

Pari juttua Thaimaasta

Pattayalla on monipuolisesti ja monipuolista ruokaa tarjolla. Oma lukunsa ovat ainoastaan thairuokaa myyvät, usein varsin vaatimattomat ruokapaikat, joita kutsutaan risubaareiksikin. Niissä saa eurolla ja alle juomineen vatsansa täyteen. Tai bahteillahan maassa maksellaan.

Sitten ovat ruokaskootterit sivuvaunuineen sekä pienet kojut ruuanvalmistusmahdollisuuksineen, joista myös saa edullisesti paikallista ruokaa. Ehkä jollain lailla vielä eksoottisempia ovat hiiliämpäri kädessä kaduilla ja rannoilla jalkaisin kulkevat kauppiaat, jotka myyvät valmistamiaan ruokia. Kuumat hiilet eivät silti takaa aina tuoreutta, sillä ruoka-aineet saattavat olla jo parhaat päivänsä nähneitä.  Kananpalanenkin voi olla lämmitetty useampaan kertaan.

Ruoka- ja juomaravintoloita on niitäkin moneen lähtöön, koska ulkomaalaisten kirjo on melkoinen. Kaikille kansoille pitää olla mieleistä purtavaa, sillä kaikki eivät pidä paikallisesta ruuasta. Jos jossakin on ruuan suhteen markkinarako, se täyttyy ja katoaakin yhtä nopeasti. Ennen koronaa esimerkiksi Jomtienin kaduilla oli huomattava määrä venäjän- ja kiinankielistä tarjontaa, jotka ovat viruksen myötä vähentyneet sitä mukaa kuin syöjätkin.

Kaikkinensa ruokapaikkoja on vähemmän kuin vuosi, pari sitten. Myös suomalaisen ruuan tarjonta on vähentynyt. Silti sitä on, jotka lähes poikkeuksetta tarjoavat aasialaisista raaka-aineista tehtyä erinomaista suomiruokaa. Pari päivää sitten katselin, kun maanmieheni pisteli laillani hyvällä ruokahalulla thaimaalaisen nakkikastikkeen kiinalaisilla kokoperunoilla. Annoksiamme lopettelimme yhtä aikaa ja kuin yhdestä suusta totesimme, että miksiköhän Thaimaassa saa paremman makuista, suomalaista kotiruokaa kuin Suomessa.

Joka puolella ja ei missään riittää ihmetyksen aiheita, jos on intoa sekä mielikuvitusta ihmetellä. Yksi on joskus keskustelun aiheeksi lauteilla yltävät saunat. Siis sellaiset kokonaisuudet, joissa on tavallisen ja höyrysellaisen lisäksi kuuma-, kylmä- ja uima-altaat sekä usein muitakin palveluita ruokineen, kuntosaleineen ja hierontoineen. Niitä on helposti Jomtieninkin lähiympäristössä puolenkymmentä, joissa tälläkin hetkellä riittää kävijöitä.

Kun joskus istun löylyhuoneessa kansallisuuksiltaan monenkirjavassa joukossa, on enemmistö oikeastaan aina sitä mieltä, että sauna on ehdottomasti alkujaan yhtä suomalainen kuten joulupukkikin. Olen melkoisen varma, että profiloitumalla nimenomaan suomalaiseksi, suomalaisten ylläpitämäksi hyväksi saunakokonaisuudeksi, olisi tilaa ja menestystä markkinoilla. Nyt suomalaisuudesta saattaa kertoa vain lauteilla istuva suomalainen ja kiukaan kyljessä kirjaimet Helo, Narvi tai Harvia. Joskus kiukaassa lukee Tylo, jonka alkuperän jätän tältä osin kansallismielisenä sanomatta 🤣. 

 

sunnuntai 16. tammikuuta 2022

Nettietiketti

Alkujaan nettietiketillä eli netiketillä tarkoitettiin Internetissä toimivia keskusteluryhmiä varten laadittuja käyttäytymisohjeita. Ohjeita kirjasivat ylös monet eri ihmiset vuosien kokemuksen pohjalta. Ohjeet saattoivat olla tiiviitä tai laajoja, joskus ironisiakin. Erilaisia "netikettejä" löytyykin runsaasti, eikä millään niistä ole virallista asemaa, paitsi mahdollisesti tietyn palvelun puitteissa.

Netiketin pääpiirteistä on kuitenkin kohtalaisen suuri yhteisymmärrys, ainakin vanhempien verkkopalveluiden vakiintuneiden käyttäjien keskuudessa. Netiketti korostaa kohteliaisuutta ja vakiintuneiden käytäntöjen noudattamista. Verkossa kirjoitettaessa on helppo unohtaa, että lukijat ovat oikeita ihmisiä.

Toisaalta on olemassa pieni joukko, jotka nimenomaan siksi, että tietävät viestin vastaanottajan olevan ihminen, käyttäytyvät ilman käytöstapoja. Pärjään kyllä näiden - en tiedä miksi heitä sanoisin - kanssa. Joskin joskus ärsyynnyn jonkun puolesta, joka yrittää saada apua kysymyksellä johonkin asiaan. Netin keskustelupalstoilta poistuukin ihmisiä, jotka eivät tahdo olla samoilla foorumeilla asiattomien alamittaisuuksien kanssa. Voisikin sanoa liioittelematta, että määrätyillä foorumeilla viimeistään kolmas vastaus mihin tahansa on usein asiaton. 

Löydän kyllä itsenikin joskus samasta joukosta, sillä oma nettietikettini on hieman toisenlainen. Eniten mielipiteitä ja postauksia on ylläpitämistäni ryhmistä Jomtien Pattaya Beachillä, joka on täysin avoin Faceryhmä. Sitä voivat lukea kaikki, ovat jäseniä tai eivät. Ryhmän linjaus on, että kaikki julkaistaan, ovat ne asiaa, asian vierestä tai toisesta maailmasta.

Vain henkilökohtaiset loukkaukset, jotka kohdistuvat johonkin muuhun kuin minuun, saavat varoituksen jälkeen aikaan parin viikon jäähyn. Sitä olen käyttänyt vuosien aikana vain kerran. Ketään ei ole koskaan poistettu ryhmästä. Itseeni kohdistuvaa kestän enemmän kuin Suomen oikeusjärjestelmä, sillä monesti olisin voinut tehdä tutkintapyynnön kunnianloukkauksesta. Ryhmän suvaitsevasta linjasta johtuen reagoin sen sijaan ylläpitäjänä suhteellisen helposti asiattomuuksiin samalla mitalla. Joten vaikka ei ole metsääkään, vastaa "se jokin" kuten sinne huudetaan. 

Mutta kuten aiemmin olen sanonut, "maassa maan tavalla", enkä juuri salli Thaimaan kuningasperheen arvostelua ryhmissäni. Siihen on monia syitä, josta yksi on, että kaikesta ryhmässä julkaistusta viime käden vastuu on ylläpitäjällä. Se on mielenkiintoinen linjaus, missä sitten lienee päätettykin. Yleisesti ottaen on niin, että henkilökohtaisuuksiin menevä solvaaja on vastuussa sanomisistaan, kuten kuuluukin. Mutta jos hän tulee alamittaisuuksineen ylläpitämälleni kukkulalle ja sen sallin, voin joutua vastuuseen itsekin. 


lauantai 15. tammikuuta 2022

Harrastus

Harrastus on usein säännöllisesti harjoitettua vapaa-ajan toimintaa, jonka tarkoituksena on esimerkiksi rentouttaa ja tuottaa mielihyvää. Monesti sen sanotaan olevan myös työn vastapaino. Mutta minä olen myöhäiskeski-ikäinen leppoistaja enkä tee työkseni enkä muutenkaan juuri mitään. Tai ehkä teenkin, mutta silloin minun pitää määritellä tekeminen uudelleen. Joka tapauksessa harrastaminen on minulle tekemättömyyden vastapaino. 

Kun olin lapsi, nuori ja työikäinen, liittyivät harrastukseni melkein aina jollain lailla seurassa tehtyyn jääkiekosta lähtien. Jääkiekkoilu-urallani merkittävin aikaansaannos oli yksi maaliin johtanut syöttö. Jota en edes tiennyt tehneeni, kunnes ottelun erotuomari tuli pilliin puhallettuaan kysymään nimeä tai pelinumeroani ja kertoi näin tapahtuneen.

Polkupyöräily, mopoilu ja myöhemmin moottoripyöräily on ehkä ainut harrastus, jota tein ja teen edelleen paljon yksin. En edes pidä kokoontumisajoista yhtä poikkeusta lukuunottamatta. Se oli ja on yksi Aasian suurimmista moottoripyörätapahtumista. Burapa Jomtien-Pattayalla, joka taivaan täydeltä helottavasta auringosta huolimatta on ollut jäissä ainakin pari vuotta Covid-19 vuoksi. Jos se joskus alkaa uudelleen ja olen Thaimaassa, luulen osallistuvani vaikka Harley Davidson on vaihtunut osaomistus  Honda Zoomer X:än.

Ylivoimaisesti eniten käytän aikaani sosiaaliseen mediaan, joka muutamaa asiaohjelmaa lukuuntottamatta on minulle tärkeä harrastus. Kirjoitan muun muassa blogeja, joita olen nykyisessä muodossakin tehnyt yli kymmenen vuotta. Aikaa siihen kuluu ainakin pari tuntia joka päivä.

Kämmenenkokoinen älylaitteeni on paljon yksin harrastamista, mutta se on mitä suurimmassa määrin myös osa tunnetta kuulua johonkin muiden kanssa. Jokainen tietooni tullut lukija tai lukukerta onkin minulle tärkeä, vaikka eniten on lukijoita, joista en sivujeni avoimuuden vuoksi tiedä mitään.

He, joista en tiedä, mutta tulen tietämään, ovat ilon hetkiä kulkiessani elämääni päivästä seuraavaan. Tällaiseen törmäsin eilenkin ollessani Kississä syömässä kalaa, vihanneksia ja ranskalaisia. Pöytäni viereen tupsahti minulle oudon näköinen, mutta mukavan oloinen hemmo, joka sanoi, että morjens. Ja jatkoi tyyliin, ettet minua ehkä muista tai juuri tunnekaan, mutta minä tunnen ja varsinkin tiedän sinut, sillä olen blogisi lukijoita. Hetken kruunasi ilta, kun kännykkä kilahti ja päivällä tuokion tapaamani Risto kysyi minua Facekaverikseen 👍. 

Pöytäni vieressä hän kaipasi tietoa miksi myin Harrikkani sekä "rinnallasi kulkenutta pientä, ihastuttavaa, vaaleaa naista", jonka hän oli oppinut tietämään samalla tavalla kuin minutkin. Siispä kerroin osan elämäni tarinasta, jonka jälkeen hän ei ollut minulle vain sometuttu vaan jotakin enemmän. 

Kun ajelin pyörälläni kohti Thaikotia ja kotipesulaa, ajattelin taas omituisesti tästä kymmenen vuotta elämäni tärkeimmästä ihmisestä. Että hän on istunut täsmälleen samassa paikassa kuin minä nyt yli 4000 kilometriä. Sillä tämä minulle aikoinaan niin kovin rakas ihminen oli vaimoni Päivis. 

perjantai 14. tammikuuta 2022

Kuka hoitaisi kuntoani puolestani?

Olen kohtalaisen huono, saamaton ja monin tavoin kelvoton hoitamaan varsinkin fyysistä kuntoani parhaalla mahdollisella tavalla. Toki jotain isoa olen saanut sillä sektorilla aikaiseksi. Reipas neljäkymmentä vuotta sitten lipitin esimerkiksi alkoholia lähes päivittäin ja polttelin tupakoita kolmisen Norttiaskin verran vuorokaudessa. Ne molemmat olen lopettanut ja uskon päätösteni lisänneet lisäelonpäivien mahdollisuutta siitäkin huolimatta, että varsinkin vatsan ympärille on tullut helposti parikymmentä kiloa turhaa kannettavaa.

Olen yrittänyt ja syönytkin vähemmän ja terveellisemmin. Likkunutkin olen jonkun ylimääräisen mutkan laitteeni pitämän kirjanpidon mukaan, vaikkei siinä kaikki kävelyt edes ole. Viimeisten kuukausien aikana ei painoni ole Thaimaan matkanikaan aikana enää pudonnut samoilla keinoilla 😢. Olen siitä ymmälläni, sillä neuvojen antajien kirjo on melkoinen. Luulin asian ytimen olevan, että pitää kuluttaa enemmän kuin syö. Kunnes kuulin ja luinkin, että ihminen voi myös saada kiloja lisää, jos syö liian vähän 😅. 

Ajattelen, että fyysinen huonovointisuus lisää henkistäkin pahoinvointia. Näin on omakin laitani, vaikken sitä tarpeeksi tiedosta, sillä en ole onnistunut motivoimaan itseäni hoitamaan kuntoani riittävästi. 

Minäni kanssa teen sitäkin enemmän töitä, jonka tulokset näkyvät suhteellisen onnellisessa elämässä. Vaikka se onkin liian usein melankolinen kuin suomalainen iskelmä. Sitä kuvastaa hyvin mikä tuli ensimmäisenä mieleen pohtiessani mitä viinaton ja sittemmin mahdollisimman täydellinen mielen raittius on minulle antanut. Nyt osaan, pystyn ja haluan itkeä oman koirani haudalla ilman päihteisen elämän kaipuuta kerrasta toiseen.

Jos vertaan itseäni muihin sellaisina kuin heidät näen, koen ja olen oppinut tuntemaan, luulen murehtivani toisten elämiä keskivertoa enemmän. Ehkä se tekeekin taipaleestani haikeaa. Monesti tuntuu kuin siitä puuttuisi jotain. Ehkä kuitenkin on hyväksi olla hieman yksinkertainen voidakseen olla onnellinen.

Lähes joka aamu kävelen kahden teltan ohi, joista toisessa asuu nainen ja toisessa mies. Kun ei kielitaito riitä, en voi menestyksekkäästi kysyä mikä on johtanut heidät roskien ja jätteiden keskellä asumaan. Tiedän, että keskivertoihminen ei heitä juuri huomaa, saati pysähdy miettimään tai peräti keskustelemaan.

Tästä ominaisuudesta itsessäni olen kiitollinen, vaikka se joskus mieltäni taakottaakin. Ehkä aika useinkin, sillä alakulo on jollakin lailla matkassani aina. Luulen myötäelämisen taidon ja tuntemattomienkin ihmisten kuljettamisen mielessäni olevan yksi ainutlaatuisimmista piirteistäni, sillä samalla murheella kannan myös eläimiä. Itkenkin niiden puolesta silloin tällöin.


torstai 13. tammikuuta 2022

Kylän koirat

Kun olin lapsi, Suomessa kaikki eivät välittäneet siitä pitääkö koiran olla kytkettynä vai ei. Koulumatkakin suunniteltiin joskus sen mukaan onko naapurin Jeppe irti. Järjestyslain mukaan nykyisin koirien jätöksetkin pitää kerätä, jotta ne eivät jää ympäristöön. Jätökset on kerättävä pois etenkin taajaan asutuilla alueilla, eikä koira myöskään saisi merkitä autonrenkaita, talojen seinustoja, patsaita, portinpieliä tai koristekasveja omaksi reviirikseen. Poliisi voi järjestyslain mukaan sakottaa koiran omistajaa, jos tämä ei kerää jätöksiä.

Vaan toisin on Thaimaassa. Jos täällä näkee ylipäätään koiran talutushihnassa, on se usein farangin tai muun maahanmuuttajan hankkima koira ja joskus kissakin. Mutta kakkapussit matkassa eivät kulje hekään. Ehkä lämpimät kelit myös osaltaan vauhdittavat jätösten muuttumista osaksi normaalia luonnon kiertokulkua.

Kirjoitan paljon koirista ja varsinkin alkuaikoina koin joskus, että jos joku määrätty suomalainen saisi päättää, päättäisi hän päiväni yhdessä inhoamiensa koirien kanssa. Nykyään en enää tähän ilmiöön törmää niin usein. Ehkä he ovat menettäneet toivonsa koiraelämien ja minunkin muuttamisen suhteen. Itse ajattelen, että maassa maan tavalla tai maasta pois ja pärjään koirien kanssa loistavasti missä tahansa.

Olen kiertänyt tälläkin jaksolla tuttua lenkkiä aamuisin ja ihmetellyt La Santirin kulmalta lähtevää, hyvin rauhallista asfalttitietä. Että lieneekö umpikuja tai miksi sillä ei näy kuntoilijoita, ei jalkaisin eikä pyörillä. Joten eilen otin tien aamuohjelmaani. Ihmetykseni vain kasvoi roskaisten kadunvarsien hiljaista tietä kulkiessani. Mutta ei aikaakaan, kun kuvioihin ilmestyi ensimmäinen ja sitten toinen koira, joita pian oli monipäinen joukko ja sen jälkeen seuraava ja taas seuraava.

Ehkä joku olisi kääntynyt takaisin, mutta itse en niin tehnyt, sillä olkapäälläni keikkui totuttuun tapaan kulkukoirien lahjontapussi. Sitä myös tarvitsin neuvotellessani kulkuoikeuksistani. Eilen niiden haltijat tuntuivat etupäässä ihmettelevän, vaikka rohkeimmille makupalat kelpasivatkin. Tänään kuljen samaa reittiä ja näen ovatko koirat käyneet neuvonpitoa keskenään iltapäivän ja yön aikana pysyvämmistä kulkuluvista. 

Lenkin lopuksi istahdin tutun betonipalkin päähän 7-Elevenin eteen seuranani karjalankarhukoiran näköinen ystäväni. Yhdessä seurasimme minuun nähden nuorehkoa ranskalaismiestä, joka vastaavasti istahti kahden pahvisen juomamukinsa kanssa kadunreunaan. Eikä aikaakaan, kun koirakaverini hiippaili hissun kissun miehen selän taakse ja otti hampaisiinsa toisen juomamukin ja palasi takaisin.

Katselin huvittuneena ranskalaista hänen kopeloidessa vierustaansa mukiaan etsien. Kun hän vilkaisi minua, näytin lähistöllä anastamaansa juomaa nauttivaa koiraa. Mies meni varkaan luokse ehkä hieman kiukkuisenakin hakemaan mukiaan. Ja sai vastaansa synkän ilmeen alta kulmien sekä mustan kuonon paljastamat vitivalkoiset kulmahampaat. Katse kertoi lisäksi, että menetit juomasi. Kesti vain tovin, kun nauroimme yhdessä tapahtuneelle. Hän ranskaksi ja minä suomeksi. 

keskiviikko 12. tammikuuta 2022

Pieniä palasia Jomtienin arjestani

Vaikka näiden sivujen 3704:s blogi ei monia kiinnostakaan lukemisen vertaa, on päivittäisestä kirjoittamisesta tullut oleellinen osa päivääni, usein aamua. Jokaisesta lukukerrasta ja varsinkin kommentista iloitsen, on se millainen tahansa. Kirjoitan kuitenkin ensisijaisesti itselleni ja itseni vuoksi, jotta ehkä alati surkastuvilla aivoillani olisi jotain tekemistä. Sitä paitsi kirjoitettua on mukava lukea ja elää uudelleen vuosienkin kuluttua.

Aika iso osa arjesta ja pyhästä, jotka elämäni leppostamisjaksolla vain harvoin eroajat toisistaan, menee kaiken sen havainnointiin mitä ympärilläni tapahtuu. Vain harva paikka Jomtienilla elää yhtä vilkasta aikaa kuin ennen koronaa. Lähes kaikkialla on hiljaisempaa, mutta ei joka paikassa. Yksi niistä on ulkomaalaisvirasto, jossa ei alakulo eikä väen vähyys näy. Sen perusteella voisi ajatella maassa olevan yhtä vilkasta turisminkin osalta kuin aiemmin. En osaa sanoa yhtään syytä tähän, mutta immigrationissa vuoroaan eivät odota juurikaan muualta tulleet työläiset.

Ruokaa myyvien ravintoloiden päiväelämääkin seuraan. Näyttää siltä, että parhaiten ovat asiakkaansa onnistuneet säilyttämään ne, jotka ovat saaneet syöjikseen sekä paikallisia että muualta tulleita. Luulen, että silloin myös thaimaalaisten, vaikka olisivat ulkomaalaisten seurassakin, on viihdyttävä paikassa ja saatava mieleistään ruokaa. Siinä hyvin ovat onnistunet esimerkiksi Jomtien rantakadulla oleva Surf Kitchen ja seuraavalla kadulla Kiss. Jonka tosin muistelen olleen aiemmin auki yötäpäivää.

Aamulenkkini virvoitusjuomapaikan ollessa suljettuna, istun usein tovin Soda Water pulloni kanssa Thaikotikulmani 7-Elevenin edustan betonopalkin päässä ja seuraan elämää. Luulen, että juuri Covid-19 on tuonut moneen paikkaan tännekin ruokien kotiinkuljetuksen, joiden liikkumista pienillä skoottereilla, suomalaittain mopoilla monesti katselen. Vaikka jonkun sadan bahtin lähetyksestä ei paljon jaettavaksi riitä, liikkuvat myydyt tuotteet vilkkaasti kotioville ja milloin minnekin monen ruokalähetin voimin. 

Myös 7-Elevenin edustaa kotinaan tai päivystyspaikkoinaan pitävien koirien elämää seuraan enemmän kuin aiemmin. Itse asiassa nekin seuraavat lähes koko ajan mitä ympärillä tapahtuu. Ne tunnistavat monia tuttuja, joiden ruokapussien nyörit saattavat aueta, kun vaan menee häntä heiluen kerjuureissulle. Minäkin kuulun joukkoon, jolle parin koiran kannattaa mielestään huiskutella monitoimihäntäänsä. Joskus niille riittää pelkkä rapsutus. 

Suureen osaan ihmisistä koirat eivät reagoi mitenkään, mutta joillekin, autollekin ne saattavat haukkua tai niiden tullessa pihaan vaihtaa paikkaa. Innostus varsinkin haukkumiseen myös kasvaa joukossa. Kun jonkun lähistön liiketilan edustalla päivystävä koira näkee tarpeelliseksi ryhtyä elämöimään jotain, liittyy kuoroon usein muita. Vaikka kirput lienevät niiden suurin ongelma, ei ihmisen silmin katsottuna vapaan koiran elämä ole lainkaan hassumpaa. 

tiistai 11. tammikuuta 2022

Thaimaan viisumeista

Tällä kertaa olen tullut Thaimaahan turustiviisumilla 60+30 vrk. Joka tarkoittaa, että ennen kuin 60 päivää on kulunut, pitää hakea Immigrationista 30 päivää lisää ja maksaa siitä 1900 bahtia. Simppeli juttu, yksi kaavake, passi liitteineen ja yksi tai kaksi valokuvaa, eikö niin? 

Netti, kadunkulmat, aurinkovarjojen alustat ja monet muut paikat ovat täynnä - tai ainakin heitä on paljon - toinen toistaan luotettavampia ja ystävällisiä tiedonvälityspisteitä. Niistä olin kuullut, että ulkomaalaisvirastosta sai ainakin koronan alussa 30 päivän sijaan pitämmänkin jatkoajan mutkattomasti. Tätä ajattelin selvittää ja laitoin Googleen hakusanoiksi "jatkoviisumi Thaimaahan". 

Lähes ensimmäisenä sieltä pomppasi Suomi24-palstalla käyty keskustelu, mistä kopioin tähän alle kolme pätkää kuinka sivistyneet suomalaiset auttavat toisiaan pulmatilanteissa laidasta laitaan. Heidän puoleensa onkin mukava ja luotettavaa turistin kääntyä:

"Olen lähdössä marraskuun lopulla thaimaahan 5 kuukaudeksi. Miten tuon matkan saa järjestettyä että pääsee vielä takaisinkin ilman sakkoja? Viisumi hommattava vai kuinka? Olen ihan pihalla näistä. Kiitos."

Ja tähän vastaus: "Aloittaja on todella pihalla kuten suurin osa sinne matkustavista suomalaisjunteista."

Mutta oli joukossa ystävällistäkin väkeä, josta tässä yksi näyte: "Kuten huomaat, asialliseen kysymykseen et täältä vastausta saa. suosittelen tutustumaan thaimaan suurlähetystön sivuihin, siellä eri viisumeihin. löytyy myös härmän kielellä jos tarvit. muitakin mahdollisuuksia on mutta en nyt niistä ala kirjoittelemaan. onnea matkaan.!"

Kohteliaskaan vastaus ja ohje suurlähetystön sivuista ei antanut vastausta kysymykseeni : "Voinko tällä hetkellä saada 90 vuorokauden viisumiin millään tavalla virallisesti jatkoa muuten kuin käymällä ulkomailla?" Silloinkaan kyseessä ei taida olla enää minkään jatko, vaan kokonaan uusi asia?

Varmaa, tietoon ja omakohtaiseen kokemukseen perustuvaa vastausta en löytänyt, joten oli luovutettava tai jatkettava tavalla tai toisella. Kun en kuulu luovuttajiin, jatkoin. Koska kielitaitoni kotikielen lisäksi on olematon, tarvitsin apua, jota myös hankin. Niinpä eilen olin täyttämässä pitkien jonojen keskellä lisäkaavakkeita thaikielen taitajan, paikallisen rouvan kanssa, jolla on suomalainen puoliso.

Vastaavasti hänen englantinsa on ehkä lähes yhtä puutteellista kuin omani, joten faktaa ei ole vielä tarjolla. Kaavakkeita täytimme siis lisää tai minä vain allekirjoitin. Siitä kaikesta tein tulkinnan, että yli 30 vuorokauden jatkoja voi ainakin hakea. Mutta miten tässä lopulta käy, ei vielä selvinnyt, sillä jonotus päättyi sisäpuolelle ovisuuhun. Miesvirkailija tutki paperinippuni, laittoi päivämäärän ja ajan: "Jan 20, 8.30" sekä näytti ulko-ovea. Joten silloin jatketaan ja kerrotaan sen jälkeen muillekin. 

maanantai 10. tammikuuta 2022

Pattayan alakuloinen aika

Kun viime kerralla lähdin Jomtienilta Suomeen, otti Covid-19 ensiaskeliaan eikä kukaan tiennyt mitä on edessä. Nyt aikaa on kulunut pian kaksi vuotta, ensiaskeleet ovat kaukana takana eikä kukaan tiedä edelleenkään minne olemme menossa viruksen kanssa. Toivottavasti joskus myös ilman sitä, mutta sitä emme tiedä. Joten olemme tavallaan lähtöruudussa emmekä tiedä sitäkään millaiseksi Thaimaa turismin osalta muodostuu. 

Asuin viime kerralla reilun kuukauden muun muassa Paradise Parkissa, kun kävelin yhtenä aamuna pyyhe olalla aamu-uinnille talon altaaseen. Uijien tilalle olivat tulleet puomit sekä teipit kieltoineen. Poissa oli iloinen ilme, aurinkotuolit ja ihmiset.

Luulen, että paikallisetkaan eivät käsittäneet kuinka syvälle sukeltaa kaikki se minkä matkailu on Pattayan seudullakin mahdollistanut. Se on hyvin surullista, sillä matkailubisneksen takana on paljon huolta leivästä ja sen puutteesta. Sen ovat joutuneet kokemaan paikalliset sekä ulkomaalaiset yrittäjät, mutta myös monet muut.

Eikä siihen tarvita edes yritystä, sillä joukkoon kuuluu myös Pattaya Suomi-Seura ry. Vaikka olen ollut jäsen kauan ja kantanut vuosien aikana monella tavalla korteni kekoon, en tiedä yhteisen yhdistyksemme tämän päivän enkä eilisenkään tilanteesta juuri mitään. Miksi näin on, on tavalliselta rivijäseneltäkin aiheellinen kysymys, sillä tarinoita tilanteesta riittää rannoille ja baaripöytiin. 

Näin ei tulisi olla, vaan hupenevasta jäsenistöstä ja tietenkin kaikista muistakin Seuran palveluiden käyttäjistä tulisi pitää hyvää huolta myös tiedon osalta. Voi olla, että näin onkin, vaikka en itse sitä niin koekaan. Avoimuus on joka tapauksessa kateissa, jota ei jäsenkirjekään juuri avannut. 

Kun aikoinaan jäin hallituksesta pois, oli jäsenmäärä 500-700 paikkeilla laskentatavasta riippuen. Oletan, että jäsenmaksunsa maksaneita ei ole enää puoltakaan siitä. Määrä lähti laskuun jo ennen koronaa, joten sen piikkiin voi laittaa vain osan hiipuvasta toiminnasta. 

Yhteistä entiselle ja nykyiselle puheenjohtajalle on, että molemmat tekivät paljon Seuran sekä kävijöiden eteen ja varmasti yrittivät parhaansa. Kuten moni muukin Seuran vapaaehtoinen puurtaja. Seura on kuitenkin meidän kaikkien Pattayan kävijöiden ja olijoiden yhteinen juttu ja toivoisin, että toiminta ei loppuisi tai hiipuisi aivan olemattomiin.

En vaan tiedä missä tilanteesta voisi edes vaihtaa mielipiteitä ja kenen kanssa. Sillä kerran sitä yritin Seuran Facesivuilla, mutta ylläpito ei sallinut juuri kritiikin sanaa ja keskustelu katosi yhtä liukkaasti kuin kritiikki katoaa Thaimaan ystävien sivuiltakin.

Mutta Jomtien Pattaya Beachin Facebook-sivuilta ei katoa mikään, jonne tämän blogitekstin kopion. Toivoisin, että saisimme edes puhetta aikaiseksi. Mitä voitaisiin tehdä yksin tai yhdessä vai eikö mitään?

sunnuntai 9. tammikuuta 2022

Jomtien

Wikipedia sanoo, että Jomtien tai Jomtien Beach olisi oma kaupunkinsa, mutta olen toista mieltä. Tämä sillä varauksella, että kaupungit ja sen osat Thaimaassa muodostuvat samantapaisesti kuin Suomessa. Että Malmi ei ole kaupunki, vaan yksi Helsingin kaupunginosa. Tosin kyllä meilläkin nykyisin on kaupunginosavaltuustoja jne. Mutta ehkä joku lukija tietää onko Jomtien oma kaupunki ja kertoo muillekin? 

Itse en ole koskaan kuullut sen hallinnosta, vaan luulen päätökset tehtävän suurelta osin Pattayan kaupungintalolla. Joka varsinkin pihaltaan on tuttu, sillä sieltä lähdimme monet kerrat yhden Aasian suurimman moottoripyörätapahtuman Burapan vuosittaiselle kaupunkikierrokselle Buddhavuoren molemmin puolin. Se on hieno ja näyttävä ajelu, kun poliisi oli pysäyttänyt kaiken muun liikenteen ja ihmiset vilkuttelevat katujen varsilla.

Olen nyt ajanut pienellä pyörällämme muutaman kerran Jomtien Beachin päästä päähän ja sen eteläinen osa on kehittynyt valtavasti moderneine asuinkerrostaloineen ja uusine, leveine rantoineen. Nykyisin se on ehdottomasti tyylikkäin rannanosa. Ainakin toistaiseksi uudet hiekkarannat ovat vailla varjoja, aurinkotuoleja ja ihmisiä. Aika näyttää millaisiksi uudet beachit muodostuvat.

Yhteinen pyörämme helppoudessaan on huippujuttu, jonka kanssa on kätevä lähteä Thaikotimme pihasta milloin vaan ja minne vaan, vaikken sillä paljon ajakaan. Lava- ja mopotaksien rinnalle uutena tulokkaana tullut Bolt tilausjärjestemä tuo halvalla muutkin taksit niin sanotusti jalkojen juureen. Liikkuminen onkin Jomtienilla nykyisin vaivatonta ehkä kaikille muille paitsi liikkumisessa apuvälineitä käyttäville. Mutta heitäkin on ja varsinkin sähköiset kulkuvälineet ovat lisääntyneet, vaikka väkeä muuten on vähemmän kuin vuosiin 👍.

En voi puhua Zoomer X:llä hyötyajosta, sillä sitähän ei elämäni täällä eikä muuallakaan nykyisin ole. Käytän minulle kuuluvaa, lain sallimaa leppoistamisjaksoa täysin rinnoin ja vaan olen. Kaukana takana on aika, kun myin tekemisiäni rahasta. On mukavaa, mutta toki sitä on heilläkin, jotka ovat valinneet palkkatyön mahdollisesti loppuun saakka ja ehkä kuolevatkin sorvinsa ääreen. Työ ja ylipäätään tekeminen onkin monelle tärkeä elämänsisältö. Ehkä jollain lailla helppokin, sillä löytää edes elämisen oikeus tarpeettomana ja hyödyttömänä ei ole helpoin tie.

Siinä minua ehkä eniten ovat auttaneet koirat ja muutkin eläimet. Jotka näyttävät tekevän vain sen mikä on tarpeellista elämisen kannalta. Toki siihen kuuluu vahtia omaa aluetta vieraan heimon jäseniltä. Varsinkin kulkukoiramaailmassa kyyti on kylmää, jos erehtyy toisen jengin alueelle eikä ymmärrä tai pääse ajoissa pois. Näin kävisi koiramaailmassa ihmisten keskuudessakin, mutta siellä yleensä kaksijalkaiset ehtivät väliin ennen kuin joltakin lähtee henki. Aivan oma lukunsa ovat yksinäiset koirakulkijat, jotka etsivät itselleen uutta paikkaa tai laumaa. 

Mutta eihän ihmiset sen viisaanpia tämänkään suhteen ole. Isäni oli vuosia rintamalla muiden joukossa, joista osa puolusti reviiriä ja osa halusi sitä lisää. Sitä sitten tuumattiin Suur-Suomen kiilto silmissä Leningradin ympärillä. Piiritetyssä kaupungissa ihmiset söivät koiransakin pysyäkseen elossa. 

Sama meno jatkuu yhä meidän luomakunnan kruunuina itseään pitävien keskuudessa, oli sitten koulusivistystä tai ei. Jollakin kansalla on jonkun toisen mielestä liikaa maata, jollakin öljyä tai jotain muuta tai vaan väärä tapa hallita. Tai sitten on väärä mies tai nainen ruorissa. Ulkopuolelta väkisin viedyllä demokratialla on harvoin silti saatu mitään pysyvää hyvää aikaiseksi. 

lauantai 8. tammikuuta 2022

Seitsemän sitä ja tätä

"Seitsemän merta"-sanonnan nykyiseen yleisyyteen on ehkä eniten vaikuttanut runo "The Seven Seas" vuodelta 1896. Historia ulottuu Mesopotamiaan, jossa tunnettiin seitsemän planeettaa. Tätä kautta seitsemästä tuli pyhä luku, joka silloin yhdistettiin myös tunnettuihin meriin.

Horoskooppimerkiltäni olen härkä, jonka onnenluku on seitsemän ja onnenkukka kielo, joka taitaa olla kansalliskukkamme. Kielo kukkii yleensä toukokuussa, jolloin olen syntynyt. Aasinsiltoja voisin kulkea loputtomiin tai niin kauan kuin aivoissa liikkuu yksikin sattuma, sillä seitsemän on myös valehtelijan luku.

Nyt palaan kuitenkin Thaikotiimme, joka on yksi pieni pesä Seven Seasin 1500 vastaavan joukossa. Se on ollut meillä jo aika monta vuotta, jonka ensi kiinnityksen teimme, kun kotimme paikalla asui pieni joukko koiria vailla ihmiskotia.

Koko ajan aiemmin Seven Seas on tuntunut minulle hienolta, mutta myös vieraalta ja vähän oudolta. Kun tulin tänne marraskuun lopussa, oli tuleminen kaikin tavoin vaikeinta ikinä monestakin syystä. Nyt lienen kärsinyt suurimman osan henkisestä kohmelostani tältä osin ja Thaikotimme on tuntunut ensimmäisen kerran aidosti myös kodilta.

On ollut mielenkiintoista, haikeaakin seurata, kuinka nopeasti luonto ottaa takaisin ihmisen siltä ottamaa, jos se ei pidä viemästään huolta. Näin on käynyt 2-3 vuotta vailla käyttöä olleelle kuvan Seven Seasin myyntikonttorille ja  esittelyhuoneistoille. Kun eilen raunioituvassa rakennuksessa kuljin, palautui mieleen monet hetket ja yhteiset unelmat Päiviksen kanssa. Kuinka toisin kaikki on mennytkään 😢. 

Jos en olisi päättänyt myydä Harley Davidsonia, en olisi ehkä edes tullut Jomtienille Covid-19 vuoksi tänä(kään) talvena. Nyt pyörä on saanut hyvän kodin ja minä siitä saamilleni rahoille uuden käyttötarkoituksen. Joka ehkä ei ole kaikkien niiden mieleen, jotka joskus ovat kurkkimassa kuolinpesääni 😄. Elämän taipaleella voi nimittäin itse kultakin unohtua, että kaikki voivat vaikuttaa kaikkeen.


perjantai 7. tammikuuta 2022

Petanque eli petankki

Otsikon suosittu kuulapeli on käytännössä levinnyt ympäri maailman. Lisenssipelaajia on satojatuhansia ja lisäksi harrastelijoita varmasti moninkertainen määrä. Petankki kuuluu esimerkiksi World Gamesin, Aasian kisojen, Välimeren kilpailujen ja Tyynenmeren kisojen lajiohjelmaan, mutta olympialaji se ei liene koskaan ollut edes koemielessä.

Suomalaisetkin pelaavat, vaikka meillä on sen sukulainen mölkkypeli. Thaimaan Jomtienilla molempia pelataan ehkä parissa, kolmessa paikassa. Minäkin, mutta niin harvakseltaan, että joka kerta uudelleen aloittaessani olen unohtanut säännöt, vaikkei niitä paljon olekaan. Pelkästään onnella ei pelissä pärjää, vaan mitä suuremmassa määrin vaaditaan taitoa ja kuten moni yksilöurheilija sanoo, "toistoja, toistoja ja sen jälkeen taas toistoja". Oma paikkani on ollut aina tulosluettelon viimeisten joukossa enkä usko niin huonoa tuuria kenelläkään olevan. Tarvitaan siis osaamistakin.

Pelaajat Jomtienilla ovat lähes kaikki miehiä, joskin heidän mukanaan on joukkoon tullut silloin tällöin thaimaalainen, taitava nainenkin. Vielä harvinaisempi on Buddha aukion pelikentällä suomalainen nainen, joka onkin kuin kultakimpale. Sellaisen saimme eilen joukkoomme. Asennekin oli kohdallaan, joten toivon innostuksen jatkuvan. Hänellä oli matkassa aitoa, iloista leikkimieltä, mutta myös totista kilpailuviettiä. Oli mukava seurata, kun hän heittäessään puhui palloilleen ja kannusti niitä välillä kiljahdellenkin oikeaan suuntaan, pienen puisen kuulan viereen.

Petankki kuului aiemmin lähes virallisesti Pattaya Suomi-Seuran ohjelmaan ja keräsimme joskus pelipaikalla avustuksiakin yhteiseen kohteeseen. Aikoinaan Seuralta sai myös lainata palloja, mutten tiedä miten lienee nykyisin.

Peliporukka, johon kuulun, teki myös harharetket pelikentän kanssa, mutta on palannut nyt niin sanotusti juurilleen Buddha aukiolle. Angket condon laitamille, jossa aikoinaan toimi Suomi-Seurakin, jolla silläkin on uudet tilat. Aika näyttää onko sekin harharetki.

Petankkia pelaamme joka arkipäivä kello kymmenestä eteenpäin. Eilinen kierros 13 pisteeseen viiden pelaajan voimin kesti 3 tuntia. Joskin väliin mahtui virvoitusainetauko irtojäätelön muodossa, jota paikallinen yrittäjä tuttuun tapaan tuli myymään pyöränsä sivuvaunusta. Taisipa joku hakea lähikaupasta juomapullonkin.

Vuosien saatossa olen siis monta kertaa aloittanut tämänkin harrastuksen, mutta aina se on hiipunut ennen kuin on kunnolla alkanutkaan. Tällä kertaa on päätökseni vakaammalla pohjalla ja uskon pelin kuuluvan arjen ohjelmaani ainakin tämän reissun ajan. Tosin olen tosissani ollut aiheen kanssa myös aiemmin. Joku vuosi sitten yritin istuttaa peliä Hyrylän keskustaan, mutta epäonnistuin. Kukapa tietää, vaikka palaisin siihen ensi kesänä, jos maltan pysyä Suomessa aloillani. 

torstai 6. tammikuuta 2022

Meripäivä

Olisiko ollut noin viikko sitten, kun vietin yhtä leppoistamispäivistäni pitkästä aikaa Train (Juna) Saunassa aiemminkin mainitussa laatuseurassa. Jolle näyttää tapahtuvan, vaikkei mitään tehtäisikään. Saunasta ja vähän joka puolelta etsimme joukolla tällä kertaa kaapin avainta, joka oli kadonnut mystisesti yhdeltä seurueemme herrasmieheltä. Viimein yksi "thaisoturi" löysi sen uima-altaan pohjalta.

Saunareissulla tutustuin myös keiteleläiseen mieheen, joka kysyi lähdenkö jonkun päivän kuluttua päiväksi merelle. Eilen oli sen aika ja meitä olikin tusinan verran aamulla kokoontunut Pattayan Bali Hai Pierin satamalaiturille.

Joukko oli itäsuomalaisvoittoinen, ellen sanoisi peräti savolainen. Selvisi sekin, että Keitelejärvi on Keski-Suomessa, mutta samanniminen kunta on Savossa. Siihenkin tuli valoa miksi suomalainen viisaus sanoo jostakin maamme osasta, että siellä on vastuu kuulemasta kuulijalla. Sen verran hulvattomia olivat tarinat. Meitä oli tosiaan täysi tusina lomapäivän viettäjää yli 80 hengen aluksessa, joten tilaa ja mieleistä paikkaa riitti jokaiselle. Kalastettiin, tarinoitiin, syötiin, juotiin, uitiin ja vain oltiin.

Itselleni Thaimaassa kaikki toimii viruksen mellastuksesta huolimatta loistavasti, josta nautin välillä itsekkäästikin ainutlaatuisella tavalla, sillä väljyyttä löytyy joka puolelta sopivasti. Paitsi immigrationissa eli ulkomaalaisvirastossa, jossa tuntuu lähes aina olevan melkoiset jonot.

Merellä, 700 bahtin matkalla ruokineen ja vesineen vierähti 6-tuntinen mukavasti. Voisinkin sanoa, että oli muutakin mainiosti kohdallaan kuin hinta. Vastaavalle reissulle lähden uudelleenkin, jos tilanne tulee kohdalle. Nyt, kuten monet aiemmatkin meripäiväni ovat suuntautuneet lähisaaren Koh Larnin rannikkovesille. Tällä kertaa emme käyneet maissa enkä sitä kaivannutkaan.

Olen toki Siaminlahtea kiertänyt muuallakin, joten joku käsitys lähivesistä on muodostunut. Kun Jomtienin rannalta katsoo ulapalle, näkee kirkkaalla säällä saaren, joka on muotonsa vuoksi saanut nimen Perse- tai lasten kuullen Pyllysaari. Sielläkin olen käynyt pari, kolme kertaa, Yksi reissu oli ikimuistoinen yhden tai kahden meistä kolmesta veneellä. Monta kertaa matkalla huokailin ylös, että Hän armossaan hyväksyisi, että pääsisimme hengissä takaisin, sillä sen laatuinen oli aluksemme. Selvisimme, muttemme kuivin jaloin, vaan aluksemme upposi takaisin tullessa rantavesiin ja piti uida mantereelle 🤣🤣. 

keskiviikko 5. tammikuuta 2022

Rantatuoleja ja aurinkovarjoja

Jomtien, Dongtan ja Pattaya Beacheillä on ehkä yhteensä pituutta parikymmentä kilometriä. Joitakin kallionkielekkeitä lukuunottamatta se on käytännössäkin lähes kokonaan hiekka- ja uimarantaa, jonka koko pituudelle varsinkin sesonkiaikaan on levittäytynyt matkailijoita. Päiväsaikaan on enemmän ulkomaalaisia ja kotimaan vapaa-ajan viettäjiä on enemmän iltaisin sekä varsinkin viikonloppuisin. Heitä tulee esimerkiksi paljon Bangkokin suunnalta vähän samaan tapaan kuin suomalaiset menevät mökeilleen. Jostakin luin, että uutena vuotena Bangkokista olisi lähtenyt 7 miljoonaa autoa juhlan viettoon. 

Varovaisesti ja ehkä alakanttiin arvioiden rannasta ehkä puolet on täytetty aurinkovarjoilla ja -tuoleilla. Niitä on aina noin viisi peräkkäin jonossa ja kymmenkunta riviä rinnakkain kymmenellä metrillä. Kymmenellä metrillä on siis 50 tuolia, sadalla metrillä 500, kilometrillä 5000 ja kymmenellä kilometrillä 50 000 tuolia ja varjoa. Jotka kerätään joka ilta pois ja laitetaan takaisin joka aamu. Moni rannan yrittäjä asettelee tuolinsa ja pöytänsä vielä illoiksi ryhmiin, kun thaimaalaiset tulevat rannoille farangien sijaan. Se on valtava työ päivästä ja vuodesta toiseen. 

En tiedä kuinka asian laita on, mutta luulen, että kaupunki huutokauppaa rantatuolipaikat vuosittain. Sääntöjäkin varmasti on, joista oman alueen siistinä pitäminen lienee yksi, kuten aurinkotuolien ja -varjojen kasaaminen nippuihinkin päivän päätyttyä. Pari, kolme vuotta sitten viranomaiset määrittelivät hyvin tarkkaan kunkin yrittäjän alueen ja mihin tuolit saa sijottaa. Sitä myös valvottiin peräti mittanauhan kanssa.

Siitä minulla ei ole käsitystä millaisilla ja kenen kanssa tehdyillä sopimuksilla tuolien välissä kulkee mitä erilaisempia kaupustelijoita tavaroita ja palveluja myymässä. Pikkuinen poika saattaa myydä yksittäistä wc-paperirullaa ja alle kouluikäinen tyttö kuljettaa pienessä häkissä varpuslintua, jonka hän vapauttaa muutamalla bahtilla. Joku kauppaa hierontaa, kynsienleikkuuta tai tatuointeja. Joku myy huiveja, toinen leninkejä, kolmas lihapiirakoita ja neljäs jäätelöä. Kirjo on melkoinen ja oikeastaan kaikkea sitä on tarjolla mitä voi kuvitella farangin aurinkotuoliinsa ostavan.

Kun joku varoittaa ratsiaa tekevistä poliisista, käy vilske rannalla, kun luvattomat kauppaat juoksevat varjojen alla heitä pakoon. Jäljelle jäävät vain luvan kanssa kauppaa tekevät, kunnes poliisi lähtee ja kaikki palaa entiselleen. 

Tottakai Jomtien Beach on hiljaisempi kuin sesonkina, mutta kaikkea muuta kuin kuollut. On mukava nähdä, kuinka thaimaalaiset vapaa-ajanviettäjät paikkaavat turistien jättämää aukkoa ja tuovat monen pöytään ruokarahaa.

Suurella mielenkiinnolla seuraan mittavaa rannan kunnosta. Varsinkin eteläpäähän on tuotu valtavat määrät hiekkaa ja tuodaan yhä. Ranta on levitetty moninkertaiseksi, joka varmasti vilkastuttaa Etelä-Jomtienin elämää, ellei sadekausi tulvineen vie tälläkin kertaa maat mennessään. 

tiistai 4. tammikuuta 2022

Kuka maksaa laskun?

Joskus tai kai aina toivon, että voisin olla iäti oman elämäni tutkimusmatkailija ja alati kiinnostunut monesta uudesta. Näin on ollut, kun katson vaikkapa vuoden tai pitempääkin taivaltani taaksepäin. Kun sen sijaan katson eiliseen tai toissapäivään, tuntuvat päivät olevan tuttuja rutiineja täynnä.

Oikeastaan jo yli neljäkymmentä vuotta sitten hyvästellessäni alkoholin juomanani, tein muitakin valintoja. Ajattelin, että jos pystyy karsimaan elämästään asioita, joita ei halua, ei ole edes tärkeää etukäteen tietää mitä haluaa. Vaan voi hyppiä suhteellisen huoleti uuteen ja tuntemattomaan, jos voi luottaa kykyynsä karsia elämästään pois valintoja, joiden huomaa nakertavan elämänlaatua, mitä se sitten itse kullekin onkaan.

Sen sijaan Thaimaassakin on minulle muodostunut suosikkiruokapaikkojen joukko, johon joskus tulee uusi lisää ja joku tipahtaa pois. Syitä on monia. Hyvä ruoka, kohtuuhinnat ja viihtyminen ovat tärkeitä asioita. Viihtyminen on itselläni monesta kiinni, johon henkilökunta vaikuttaa aika tavalla, mutta myös muiden asiakkaiden käytös. 

Listaltani voi myös pudota, jolloin teen tarkkaa harkintaa. Äkkipikaisuuksissani harvoin karsin mitään pois. Mutta jos henkilökunta on usein ynseää tai laskee silloin tällöin vaihtorahat väärin aina samaan suuntaan, käännän selkäni, vaikka mielelläni annan henkilökohtaisen palautteen ensin ikään kuin varoitukseksi. 

Joskus laskuvirhekin laskua maksaessa voi muodostua mukavaksi lopputulokseksi, vaikka kukaan ei koe tehneensä väärin tai tulleensa sen kohteeksi. Eilen kävi kantapaikka Jaenassa näin. Söimme kolmisin, iältään aikuiset herrasmiehet, mustapippurikalaa ja tuli maksun aika. 270 bahtin laskun ympärille pöydälle kasautui pieniä seteleitä kahteen eri kasaan. Aikani katsoin ja osaltani kuittasin tilanteen maksamalla kaiken 1000 bahtin setelillä ja 30 bahtin tipillä. Sen jälkeen kaverini työnsivät minulle keräämänsä setelit, kuten myös paikan isäntä vaihtorahani. 

Kenellekään muulle rahat eivät enää kelvanneet, vaan kaikki väittivät kuorossa niiden kuuluvan minulle koska hoidin koko laskun. Maksoin siis tonnilla, josta sain vaihtorahaa 700 bahtia, jonka lisäksi lounasseurani molemmat herrat antoivat minulle keräämistään kasoista väkisin 300 bahtia kumpikin.

Heh... Ennen ruokailua minulla oli 1000 bahtia ja kun olin maksanut kaiken, oli minulla 1300 bahtia, josta kolikkokaan ei enää kelvannut muille. Seurani jätti vielä lähtiessämme pöytään lisätippiä 100 bahtia ja kaikki olivat tyytyväisiä 😂. 


maanantai 3. tammikuuta 2022

Voiko hiljaisuutta kuulla?

Kun kello oli täällä 6.10, oli se Suomessa tunti ja kymmenen minuttia yli puolenyön. Siinä hetkessä tupsahti talvisesta kotimaastani chatviesti Thaimaan varhaiseen aamuuni: "Ihana iltalenkki lumisateessa. Vieläkö sinä kuulet lumihiutaleiden maahan putoamisen?"

En ollut koskaan ajatellut, että niilläkin voi olla ääni. Siihen hetkeeni se oli kuitenkin hyvin kaunis kysymys. Piti oikein katsoa kesäajassa olevasta Jokilaakson kamerasta nähdäkseni sataako lunta. Satoihan siellä. Mutta vaikka mikrofoni olisi ollut kytkettykin, luulen, etten kuulisi lumen ääntä 8000 kilometrin päähän. Mutta onhan se totta, että lumihiutaleellakin on äänensä sataessaan, kuten myös laskeutuessaan maahan tai vaikka talvisen kuusen havulle. En vaan kuule sitä. 

Olen kuunnellut hiljaisuutta monesti, jonka kuuntelemisessa on oma, mystinen taikansa. Ehkä täydellistä hiljaisuutta ei silti ole olemassa. Kuten ei valkoista tai mustaakaan. On vain toinen toistaan mustempaa tai valkoisempaa. Kuten mielenikin monesti, ehkä jonkun muunkin.

Yössä varsinkin kuuntelen usein hiljaisuutta, joskaan se ei minulle enää sitä koskaan tule olemaan. Pääni sisällä on vuosi vuodelta enemmän ääniä, jotka kuulen liiankin hyvin. Vastaavasti keskustelukumppanin tai uutistenlukijan ääni on epäselvempi, jonka tiedän johtuvan huononevasta kuulostani.

Mutta kuuloisuuden sijaan minulle ei ole tullut äänettömyys, vaan sisäiset ääneet. En tiedä miten on kuuroutuneen tai syntymästään saakka kuuron laita, onko hänen vaihtoehtonsa hiljaisuus tai pään sisäinen humina vai vaikka kumina, jota korvillaan kuuleva ei edes ymmärrä. Jos ihminen voi suunsa lisäksi puhua käsillään, niin toki hän voi kuullakin silmillään. Tai mitä sanoo viittomakielen taitaja Outi Huusko?

Varsinkaan koulussa en osannut olla hiljaa silloin kun piti. Siitä syystä olin usein käytävällä ja muut olivat kuulemassa sekä muutenkin oppimassa luokassa. Ehkä en vieläkään osaa pitää ääntä enkä edes kirjoittaa sanoja silloin tai niin kuin joku toivoisi. Onkin helpompaa puhua kasveille tai eläimille. Silloin koen olevani äänessä ja äänetön aina sopivaan aikaan ja puhuvani niille vain sopivia. 

Hiljaisuudessa ja äänissä on minulle paljon sellaista, mitä en tiedä enkä käsitä. Kuinka esimerkiksi kuulen joskus selvästi, kun joku puhuu minulle ja muillekin unissa? Aivan oma lukunsa ovat ihmisten oikeudet kuulla tai käsittää toisten puhuma miten päin milloinkin. Joskus kuulenkin jonkun ventovieraan suusta itseni sanoneen niin tai näin, vaikka oletan tietäväni mitä olen puhunut.


sunnuntai 2. tammikuuta 2022

Tyhjän panttina

Jokunen päivä sitten kirjoitin condomme ala-aulan kahdesta työntekijästä, jotka puhdistivat hammasharjalla kaakelilattian saumoja. Sekään ei ole niin merkityksetöntä kuin moni tekeminen tai tekemättömyys ylipäätään leppoistamisen elämänjaksollani. Usein päivän merkityksellisin aikaansaannos on vajaan tunnin kävely aamuisin. Ajattelen sen antavan lisäpäiviä tai ainakin mukavaa mieltä joutenolooni.

Toisaalta, kun taitamaton laittaa haluttoman tekemään tarpeetonta, menee siinäkin turha työ hukkaan. Se lienee jokseenkin sama, kun kokee olevansa tyhjän panttina, eikä itsestä ole kenellekään minkäänlaista hyötyä.

Tätä tuumin eilen kävellessäni tutun palkin päähän istumaan lähikauppani eteen seuranani juoma ja koirat. Ympärilläni sen sijaan on aina vipinää ja sutinaa.

Antaessani koirille pikkusormen kynnen kokoisia makupaloja huomasin kahden alle kouluikäisen pojan seuraavan touhujani, jota viimein pyysivät isänsäkin tekemään. Vaikken mitään ymmärtänyt, ajattelin heidän sanoneen isälleen, että "kato, tuo mies ruokkii noita koiria". Ilmeistä päättelin heidän pitävän näkemästään.

Tuumailin mielessäni tapaa luoda kontakti kielimuurin takana oleviin lapsiin ja kurkkasin kukkarooni katsoakseni olisiko siellä kolikoita. Olihan niitä ja kävelin thaipoikien ja heidän isänsä luokse näyttäen vieressä olevaa bahtin vaakaa. Sitten pyysin lapsia elekielellä mukaani punnitukseen. He painoivat 25 kilon molemmin puolin, jonka jälkeen oli lasten toivomuksesta isän vuoro. Isä painoikin jo runsaat 90 kiloa ja minä vielä enemmän.

Meillä kaikilla oli hauskaa, kun heidän äitinsä tuli kaupasta. Yhdessä yritimme saada nauravaa äitiä vaakalle onnistumatta siinä. Lopuksi annoin molemmille lapsille kourallisen koirien makupaloja, jotka syötimme 7-Elevenin edustaa kotinaan pitäville nelijalkaisille.

Ehkä joku, joka ei näe mieltä kuin mielestään hyödyllisessä elämässä, ei olisi löytänyt mitään järkeä sessiostamme. Itse ajattelen siinä olleen hilpeän hetken lisäksi myös hyötyjä. Lapset ja vanhemmatkin kokivat tavanneensa mukavan farangin, joka tykkäsi heistä ja maan koirista. Ehkä opetin lapsille myös jotain siitä, että koirille voi tarjota muutakin kuin bambukeppiä.

Olen myös huomannut yleisesti ottaen, että mitä ystävällisemmin suhtaudun thaimaalaisiin koiriin, sitä ystävällisemmin thaimaalaiset suhtautuvat minuun. Vastaus siihen löytyy Buddhaan liittyvästä filosofiasta. 

lauantai 1. tammikuuta 2022

Vanhan elämän uusi vuosi

Eilen kirjoitin elämää suuremmista asioista. Viime yönä vuoden vaihtuessa uuteen pohdin niitä yhä. Jäi nimittäin maku, että vallassani tai käsityksissäni olisi elämän alut ja loput. Tai, että ne olisivat edes ihmisjärjellä käsitettävissä. Voi toki ollakin, muttei minun.

Aamulenkillä löysin itseni yli kuudenkymmenen vuoden takaa laittamassa täynnä kosteaa sahanpurua olevaan juomalasiin herneitä sanomalehtipaperin ja lasin väliin. Niiden kasvamista vihreiksi kasveiksi katselin lapsena viikkotolkulla ja ihmettelin elämän syntyä. Silloin ajattelin synnyttäväni elämää. Nyt uskon, että ihmisen vallassa on muuttaa oman ja muidenkin elämän muotoja, mutta ei synnyttää eikä päättää niitä.

Samaa mietin, kun eilen törmäsin aamulenkilläni viimeisen lentonsa lentäneeseen lintuun, jonka elämän tai ainakin jotain siitä oli ottamassa haltuunsa maan matoset ja muut öttiäiset. Ajattelin, että linnun lennon mahdollistava elämä on päättynyt, mutta ehkä osa siitä on siirtynyt muualle jatkamaan jotain sellaista mitä en käsitä. Maailmaani tai ymmärrykseeni jäi vain asfaltille ilmestynyt, muiden eläväisten temmellyskentäksi muodostunut kasvualusta, joka alati muuttaa muotoaan kadoten lopulta lähes kokonaan. 

Joskus taas tuumin, että yritän pienentää itseäni mielenvikaisuuden rajamaille saakka, kun myönnän itselleni, etten loppujen lopuksi käsitä elämästä juuri mitään, vaan jotain vain siitä pienestä osasta, jonka vuoden vaihtumista viime yönä yksin juhlin. Katselin ihmisten lähettämiä raketteja taivaalle, Thaikotimme parvekkeella olevan muovisen joulukuusen värivaloja ja makuuhuoneemme ikkunan edessä olevaa, keinovalon valaisemaa puuta. Itse kelluin ilman rihmankiertämää pimeässä uima-altaassa yksin elämästä kiitollisena.

Ajattelin ihmisiä, jotka toivottavat toisilleen parempaa uutta vuotta, että miksen kuulu niihin? Miksi minulle riittäisi uusi, entisenlainen vuosi kaikkine ala- ja vastamäkineen? Sillä niiden kanssa olen selvinnyt hengissä uuteen vuoteen, joka on ajassa ja ajattomuudessa kuitenkin vain ihmisen keksimiä numeroita.

Haluaisin, että minulla olisi vielä aikaa tallustaa täällä elämääni tässä muodossa, sillä se on ollut minulle hyvä. Vaikka vain vähän lienen saanut sellaista aikaiseksi, josta olisi ollut muille hyvän elon pysyviä lisärouheita. Itse koen saaneeni paljon läheisiltäni; ehkä eniten äidiltä ja isältä, jotka mahdollistivat minulle ihmisen elämän.

Joskus pohdin sekavia ja kirjoittaessani ajattelen kuinka joku voisi sitä ymmärtää, vaikka olisi kiinnostunutkin, kun en käsitä vaelluksestani oikeastaan mitään itsekään. Mutta tässäkin sekavuuden oudossa vyyhdissä toivotan kaikille kaikkea hyvää tai ainakin sellaista oloa, jonka kanssa on mielekästä elää. 

perjantai 31. joulukuuta 2021

Elämää suuremmat asiat

Jos en olisi koskaan mennyt Päiviksen kanssa naimisiin enkä eronnut, vaan pysynyt kihloissa, tulisi kihlausaikaa tänään täyteen 17 vuotta. Sitä en muista missä pujotimme kihlat sormiimme, mutta sormukset taisivat olla hopeiset pienillä kivillä.

En uskalla sanoa onko Päivis minulle elämää suurempi asia, mutta sen tiedän, että hän oli koko elämäni. Ehkä vain hänen kanssaan olen kokenut, että minulla oli kaikki eikä minulta mitään puuttunut. Mutta vaikka kuinka etsin, se oli kadonnut ja avioliitostani eikä onnesta ole jäljellä kuin muistot. Ne ovat minulle jotain suurta, joiden muisteleminen julkisesti tuo jollekin vatsanpuruja😖. 

Itselläni on kyllä jonkun kerran elävässä elämässäkin ollut tietoisesti tilanteita, jolloin olen ollut tekemisissä elämää suurempien asioiden kanssa. Usein ne tulevat kuin salama kirkkaalta taivaalta, mutta eivät aina. Ehkä kuolemaan johtava sairaus esimerkiksi voi olla jotain, missä joutuu kohtaamaan sellaista pitkänkin ajan, mistä ei ole enää paluuta tutussa muodossa tähän maailmaan. Jotain tämäntapaista olen esimerkiksi kokenut saatuani sydäninfarktin. 


Eilen istuin aamulla mieleisellä paikallani 7-Elevenin edessä olevalla betonipalkilla seuranani Soda Water ja kaksi kadun koiraa. Näin, kun toisesta suunnasta tuli skootteri ja toisesta suunnasta toinen. Tilaa oli yllin kyllin, mutta jostain syystä ne törmäsivät toisiinsa. Lensi peltiä, peilejä, vilkkuja, muovia ja ihmisiä hetken koko kadun täydeltä. Hyvin lähellä oli, ettei jollekin tapahtunut jotain lopullista. 

Ihmisiä kerääntyi ympärille ja kämmenenkokoiset älylaitteet saivat hyöty- ja huvikäyttöä, minunkin. Yksi otti kuvia, toinen soitti poliisille, kolmas ambulanssia, neljäs onnettomuuden uhrien omaisille, viides tutuille ja kuudes jonkun hakemaan rikkimenneitä ajoneuvoja.

Jälleen kerran koin syvää kiitollisuutta, tällä kertaa eniten osallisina olleiden naisen ja miehen, mutta myös omasta puolestani. Kuinka hiuskarvan varassa elomme joskus onkaan ja jokin elämää suurempi voi tulla silmänräpäyksessä osaksemme. Joka siirtää meidät jonnekin sinne mistä moni sanoo tietävänsä kaiken, vaikkei tietäisi mitään. 

Suomen liikenteeseen verrattuna vastaava meno Thaimaassa on melko kuritonta ja nopeudet suuria. Maa komeilee monen liikenneonnettomuustilaston kärkipaikoilla, joilta itsensä pois pitämiseksi ja elävien kirjoissa ei riitä aina oma varovaisuus. 


torstai 30. joulukuuta 2021

Arkipäivän täytteitä

Suhteellisen uskollinen lenkkikaverini Pentti Peltiseppä soittaa noin lähiliikennevaloista joka aamu neljän minuutin tarkkudella klo 8.10. Viesti on aina sama, "vaatteita päälle ja Seven Seasin rautaveräjälle, nyt mennään". Yleensä olen siellä jo silloin vaihtamassa kuulumisia Allaskoiran sukulaisen tai Owen Chihuahuan kanssa.

Pentti oli iskenyt silmänsä viihtyisän näköisen majatalon tai vastaavan alakertaan, jotta saisimmeko sieltä aamulenkkipalaa. Pari, kolme kertaa se oli kiinni ja kun se viimein avasi ovensa, ei boss ollut vielä saapunut, sillä vasta hänen ilmestyttyä maisemiin alkaa talo tarjoilla ruokaa.

Eilen viimein oli sen aika, jota jännityksellä odotimme terassin pöydässä. Kun aamiaiset tuotiin eteemme, yllätyimme myönteisesti. Henkilökunta oli ystävällistä ja kaikki oli tuoretta. Syödessämme arvuuttelimme hintaa, sillä aamupala oli monipuolisempi halpana pitämämme, aiemman kantapaikkamme 100 bahtin breakfastiin. Jos kaikki on jatkossa samalla mallilla, löysimme uuden aamun pysähdyspaikan, kun hintakin oli yhden bahtin 😂 matalampi. 

Päivällä söin hyryläläisen kaverini kanssa, jonka pikkuveljen tunsin jo yli puolivuosisataa sitten. Joskin lukuvirheen vuoksi ruoka-annos vaihtui lihamakaronilaatikosta joulun rääppiäisiksi oikein hyvään kinkkulautaseen. Sitä jäin hieman pohtimaan, kun samassa paikassa jo toisen kerran puuttui vaihtorahoista 100 bahtia, joka toki palautettiin huomautukseni jälkeen hymyssä suin. Että onko kyseessä ajoittain toistuva, ehkä harkittu vahinko ja jos kyllä, niin miten lienee muun rehellisyyden laita.

Minua kohtaan Thaimaa on kuitenkin näyttäytynyt varsin rehellisenä maana, josta olen saanut muutenkin hyvän kuvan. Ehkä paremman kuin Suomesta. Toki täälläkin on itselleni ja Päiviksen kanssakin tapahtunut asioita, joita en muistele hymyssä suin, mutta niin on käynyt myös kotimaassa.

100 bahtin virhe ei hyvää mieltäni muuksi muuttanut, joten lähdin aikani kuluksi ja jalkojeni iloksi etsimään iltapäivällä lenkkitossuja. Niitä todella löytyy tavaratalo Lotuksen vieressä olevista monista kenkäkaupoista ja urheilutarvikeliikkeistä lähes joka lähtöön, juoksuun sekä kävelyyn. Vaan ei minulle, joten täytyy harkita lisää ja kääntää mahdollisesti mielen liikkeitä uuteen asentoon. Ehkä tossujen tärkeimmän ominaisuuden ei ole syytä ollakaan ulkonäkö?

Lotuksesta oli joku ostanut kaikki alkoholittomat oluet, joten jäin niitäkin paitsi. Kotimatkalla päätin poiketa ravintola Helmeen jano- ja  lohtujuomalle, sillä tiesin Petellä olevat Heinekenin 0-prosenttista. Samalla tulin kysyneeksi mistä hän on kyseiset virvokkeet hankkinut. Vastauksen ansiosta kävin ostamassa vastapäisestä 7-Elevenistä kaikki mitä oli jäljellä, 5 pulloa 🍻 ja yhden tölkin.

keskiviikko 29. joulukuuta 2021

Olemisen sietämätön keveys

Omalla laillaan blogiaiheiden ja varsinaisen sisällön pohtiminen ja kirjoittaminen on kuin kuvaristikkoa täyttäisi. Joskus kaikki on selvää ja joskus on päivien umpikuja kateissa olevien sanojen kanssa. Usein jää visaisempi ristikko kesken, kuten käy vaikeiden sudokujen kanssakin.

Välillä on blogiaihe selvillä jo päiviä aiemmin ja joskus en ole keksivinäni mitään kirjoitettavaa, vaan hallitseva elotila on olemisen sietämätön keveys. Siinä ei aina auta monituhatpäinen somekaverien joukkokaan. Joista joillakin saattavat jutut mennä niin yli ymmärrykseni, etteivät ne edes hipaise olematonta tukkaani.

Tänään oli juuri sellainen aamupäivä, kun yksi somesoturi, joka on kuukausia laittanut vain erilaisia emojintapaisia vailla ainuttakaan omaa sanaa, avasi arkkunsa ja mielensä sopukoita. Nyt ei tarvinnut enää edes peukuttaa eikä laittaa hymiöitä, vaan ainoastaan odottaa seuraavaa viisautta, joita kyllä tuli odottamattakin.

Minä vain luin ja ajattelin piileekö hänenkin taustallaan olemisen sietämätön keveys vai elämisen tuskainen vaikeus vai kaikkea siltä väliltä. Mukavaa vuodatuksessa oli, että minulle sinällään outo nettimaailmani ystävä ei oikeastaan haukkunut ketään. Ei itseään, ei minua eikä muitakaan. Kunhan vain valvoi Suomen aamuyössä ja chattaili.

Itselläkin oleminen on joskus oudon vaikeaa, vaikka suurin ongelma on keittiön kaapin oven korjattu sarana tai, että onko puolen päivän aikaan makaronilaatikon aika, kun pohjalla on kolme tuntia aiemmin nautittu kelpo aamupala. Mutta syömään kutsuttuna menen JP-Houseen ja jos mieli on senkin jälkeen valoisa, menen katsomaan hemmottelenko itseäni uusilla aamulenkkitossuilla. 

tiistai 28. joulukuuta 2021

Laitoin Etelä-Thaimaan matkan hyllylle

Jokunen aika sitten Thaimaan Suomalainen, jonka päätoimittaja on Keronen alias Gizmo julkaisi jutun, joka alkoi näin: "Turha itkeä maahan kaatunutta maitoa, sanotaan. Katamaraani Pattayan ja Hua Hinin välillä lakkasi kulkemasta, mutta tilalle saatiin autolautta Seahorse Pattayalta eteläiseen Songkhlaan. Uusi autolauttayhteys avaa Pattayalla asuville aivan uudenlaisia mahdollisuuksia nähdä jotain muutakin kuin Pattayaa ja lähiympäristöä. Yhdensuuntainen matka kestää lautalla noin 20 tuntia ja Sattahipissä lautan lähtöpaikka on Chuk Samet Pier. Määränpäässä tullaan Songkhlan satamaan. Lauttaan pääsee auton lisäksi myös moottoripyörällä. Lemmikkieläimetkin ovat sallittuja. Hyttivaihtoehtoja on lukuisia." 

Kirjoitan paljon blogeja itselleni tapahtuneesta, mutta harvemmin mitään henkilökohtaisen kriittistä toisesta ihmisestä. Mutta joskus niin teen, kuten nyt. Gizmolla ja minulla oli varsinkin aikoinaan voimissaan puolijulkinen kaveruus/mitätöinti-projekti, jossa vähättelimme ja tölvimme toisiamme. Hän sanoi entistä työnantajaani Sininauhaa ompeluseuraksi ja samaan aikaan hän pitää itseään päätoimittajana. En tiedä hänen työmaansa vaaratekijöitä, mutta Sininauha lienee niitä harvoja ompeluseuroja, jossa tekijä saa joskus työnsä puolesta katsoa 9-millisen piippuun ja vastaavasti asiakas samasta tilanteesta vuosien purtavaa kaltereiden taakse. Keronen joka tapauksessa hankkii leipänsä ja juomansa omalla työllään. Tästä(kin) syystä häntä kunnioitan, sillä yrittäjyys Thaimaassa ei ole ulkomaalaiselle aivan helppoa.

Gizmo sanoo myös harrastavansa tutkivaa journalismia, jonka ansioista on syntynyt hyviäkin kirjoituksia. Jomtien Pattaya Beachin avoin Faceryhmä ei ehkä enää ole tutkimuskohteena, sillä hän sanoi kerran eroavansa ryhmästä, koska siinä on liikaa Soinia. Mutta näppylänsä kullakin, sillä itse vastaavasti luen Thaimaan Suomalaista siksikin, että siinä on paljon Kerosta.

Voi siis olla, että tämä palaute ei häntä tavoita, mutta juttu uudesta laivareitistä hehkutuksen lisäksi tai peräti sijaan olisi ansainnut varoituksen sanan. Kävin nimittäin eilen katsomassa 50 kilometrin päässä sataman, toimiston sekä laivan ja kaikki on Sattahipin kupeessa kuten mainokset lupaavat, mutta....

Laivan satamakaupunki Etelä-Thaimaassa on edelleen ulkoministeriömme varoitusten listalla, jonka ajantasaiset sivut sanovat näin: "Etelä-Thaimaan eteläisimmissä maakunnissa (Narathiwat, Pattani, Songkhla, Yala) on ollut voimassa poikkeustila vuodesta 2005 asti jatkuneiden vakavien levottomuuksien vuoksi. Pommi-iskut rajoittuvat yleensä vain eteläisimpiin maakuntiin, mutta myös Bangkokissa ja joissain turistikohteissa on ollut viime vuosien aikana pommiräjähdyksiä. Vältä kaikenlaisia mielenosoituksia ja poistu niistä mahdollisimman pian. Seuraa ja noudata paikallisviranomaisten antamia ohjeita ja määräyksiä. Seuraa myös paikallista ja kansainvälistä mediaa sekä suurlähetystön Facebook- ja verkkosivuja."

Tästä syystä saattaa vakuutusyhtiö sulkea korvauskukkaronsa, jos jotain tapahtuisi, joten siirrän suosiolla matkaani jonnekin toiseen ajankohtaan tai kohteeseen. Toivon myös Thaimaan Suomalaisen lukijana kyseisen aviisin ulottavan tutkivaa journalismiaan myös omiin juttuihin. Sillä niiden ansiosta joku kaltaiseni kummajainen saattaa vaikka harkita jonnekin lähtemistä.

Lopuksi Tero Niemelle Jomtien Pattaya Beach -ryhmän jäsenenä julkinen kiitos, kun sytytit valon jakamalla sivuilla ulkoministeriömme tiedotteen.