Sivun näyttöjä yhteensä

maanantai 18. maaliskuuta 2024

Verkalleen kohti kesän uimavesiä

Viime viikolla katsastutin vanhan, hopeanharmaan rouva Avensiksen. Oli kuivat kelit ja se sai leiman vuodeksi ja maininnan rekisteriotteeseen, että tee ensi kuun puoleen väliin mennnessä vasen jarruvalo palavaksi. No, minähän teen sen ehkä tänään, jos tiet ovat yhtään enemmän sulat kuin sunnuntaina.

Alla on nimittäin kesärenkaat ja eilen aamulla lähtiessäni liikenteeseen, olin saletti, että ainakin asfalttitiet ovat sulat, kun tein kauden avauksen Kahvila Hyrylän Munallisten Marttakerhon aamupalaveriin. Mutta kissan viikset, tiet olivat liukkaammat kuin koskaan aiemmin suvigummeillani.

Mutta selvisin entisen Hyrylän Shellin baariin. Pari kantaistujaa oli vetänyt herneen tai koko palon sieraimiinsa, sillä pöydän kaikki tietävä tietotoimisto sanoi miesten siirtyneen Sahankulman istuntoihin. Ehkä käyn siellä joku päivä kysymässä miksi ja mistä lapikas hiertää tai puristaa. 

Reissu oli lyhyen sorttinen, sillä liukasta nuoskalunta tuli koko lisää taivaan täydeltä. Ajattelin, että jos vielä tunnin istun, pitää auto jättää pihaan odottamaan kesää tai muita parempia ajokelejä. Äärimmäistä varovaisuutta noudattaen selvisin kotiin, vaikka paria ylämäkeä en ollut päästä ylös liukkauden vuoksi.

En taida koetella onnetarta liikaa ja kävelen nyt isontien varteen katsomaan ajo-olosuhteita, jos lähden lampunvaihtoon, sillä pakko ei nyt ole, sillä ruokaa ja juomavettäkin on riittämiin........  No, nyt sen tiedän. 700 metrin lenkki takana, crocsit täynnä lunta sekä jäätä ja tien pinta samoin. Kotitienkin oli talvikelin eilinen Esteri tuiskuttanut lähes umpeen, joten katsotaan tunti, pari, ehkä vaihdetaan jarruvalon lamppu joskus myöhemmin. 

Merikonttikodin monen päivän hiirijahti tuotti ainakin hieman tulosta viime yönä. En kylläkään tiedä kelpasiko ateriaksi ruuaksi naamioitu elämän päättävä syötti. Pussin olivat ainakin  nakertaneet auki. Kun tulin Thaimaasta, en edes tiennyt jyrsijöiden päässeen kotini sisään, kunnes huomasin lattialla verkkaisesti liikkuvan, karvattoman hiirivauvan. Sen elämä päättyi tai jatkui merikonttikodin seinien ulkopuolella. Jos oltaisiin pihapiiriä kauempana, olisi se Jokilaakson luonnonsuojelualuetta, jossa ei kai saisi päästää hiirtäkään hengiltä? Miten lienee hyttysten laita?

Pienellä öttiäisellä voikin olla ihmisten säätämässä maailmassa iso valta. Helsingissä nimittäin suunnitellaan satamatunnelia Jätkäsaaresta Länsiväylälle. Tunnelin A-vaihtoehdossa suuaukko osuisi Lapinlahden puiston reunaan, jossa kasvaa kirvelilattakoille tärkeää isäntäkasvia, eli mukulakirveliä. Asiantuntijalausuntojen perusteella mukulakirvelin siirtäminen on todettu erittäin epävarmaksi tavaksi suojata hyönteisen esiintymää. Kirvelilattakoin harvinaisuudesta kertoo se, että sitä tunnetaan Lapinlahden lisäksi vain kahdessa muussa paikassa Suomessa.

sunnuntai 17. maaliskuuta 2024

Netti ja sosiaalinen media ovat mukavia ja hyödyllisiäkin

Joku vuosi sitten myimme Päiviksen kanssa toistakymmentä vuotta meitä palvelleen Matkakotimme, joka räätälöitiin Saksassa, Euramobilin tehtaalla meille mieluisaksi. Kauimmillaan kävimme sen kanssa Turkin vuorten yli Alanyassa. Netti oli verraton apu hankinnassa, mutta myös navigoidessamme Istanbulin sokkeloisilla kaduilla, mukana 300-kuutioinen Vespa. Oli hieno reissu, kuten kaikki muukin asumisineen Matkakodissamme.

Avioeromme myötä luovuimme matkailuautosta, jota aikani surin, sillä luulin menettäneeni ikiajoiksi automatkailun. Sitten keräsin nurkistani ja nettikaupoista yhtä ja toista pienen pieneen osa-auto Marttiin ja yhtä pieneen peräkärryyn. Saadakseni viimeisenä kuulla Koukkupajalta, että juuri minun avo-autooni ei saa vetokoukkua lainkaan. Kun vielä vedenhaku- ja lumityömönkijäni nopeudenrajoitinta ei kukaan osannut ohittaa, olin kuin maani myynyt, sillä en aikonut kiertää maata 60 maksiminopeudella.

Näillä mietteillä, mutta luovuttamatta lähdin pari vuotta sitten Thaimaahan kypsyttelemään miten automatkailen jatkossa. Siellä virisi nettiä penkoessani ajatus, että ehkä joku vaihtaisi osa-autoni farmariautoon, jossa olisi riittävän pitkä ja tasainen takatila nukkumiseen.

Kajaanin Kamuxilta löytyi hopeanharmaa, vanha rouva, johon loistavan myyjän ja netin avulla vaihdoin Smartini. Jännitin aika tavalla, kun Päivis haki minut lentokentältä ja vei Hyrylän Kamuxille, jonne Avensis oli toimitettu. Kuvan perusteella ostamani auto ylitti odotukseni ja koin sen heti yhden hengen perheen sielukkaaksi jäseneksi. Kun se vielä toissapäivänä meni suitsait katsastuksesta läpi eikä huollossakaan löytynyt moitittavaa, on sen kanssa mukava kulkea kohti kesää.

Viime talvena pohdin taas Thaimaassa mitä muuta uusi perheenjäsen tarjoaa makuuhuoneen lisäksi. Oivalsin, että siihenhän saa katolle taakkatelineen ja sen päälle intiaanikanootin, jos hankin vakuutuskorvauksilla sellaisen viime kesänä varastetun kumikanootin tilalle.

Niinpä Bison-kanootti odottaa Hämeenlinnassa kuljetusta Jokilaakson Jokilammille ja Tuusulanjoelle. Hybridimelat ostin somen avulla Oulusta ja kevyen kanoottikärryn Klaukkalan Welhonpesästä. Se on kokemisen arvoinen perheyritys, jossa on sekamelskan keskellä tunnetta ja tyyliä, vaikkei olisi mitään ostamassakaan. Enää puuttuu taakkateline ja ehkä jotain kokemuksen myötä ilmenevää.

Jälleen kerran kyselen itseltäni milloin olen liian vanha aloittamaan alusta. Ja vastaan, etten tiedä, sillä 74 vuoden ikä ainakin on oikein sopiva startti melontaharrastukselle. Vaikka olenkin pikku-Hiawathaa jonkun verran vanhempi. 

lauantai 16. maaliskuuta 2024

Kun mikään ei riitä

Venäjällä järjestetään tänä viikonloppuna presidentinvaalit-nimellä tunnettu poliittinen spektaakkeli, jonka on käsikirjoittanut Venäjän presidentinhallinto eli tuttavallisemmin Kreml.

Mutta miten kutsuisimme sitä, kun valitsimme Kekkosen poikkeuslailla presidentiksi viimeisen kerran emmekä saaneet edes äänestää? Mitä se kertoo meistä, jotka teimme Urkista korvaamattoman ja veimme häneltä oikeuden leppoisaan vanhuuteen ja imimme kaiken järjellisen "kansan parhaaksi" valmiina tappamaan hänet sorvin ääreen?

Mutta meitä on moneen menoon ja oloon, ajattelin, kun aamuyöstä poimin somesta kuvankaappauksen tekstin. Vastasinkin tälle meitä tietämättömiä säälivälle. Että isäni kävi ottamassa selvää asioista itärajan tuolla puolen. Pystykorvan lisäksi matkassa oli monenlaista muutakin kättä pitempää. Osa puolusti isänmaata ja osa luotti saksalaisten vetoapuun ja oli tekemässä Suur-Suomea piirittämällä muun muassa Leningradia, jossa motitettu kansa söi nälkäänsä kissansakin.

Viimein rauha tehtiin raskain ehdoin. Sotakorvausten sekä maaluovutusten lisäksi piti ajaa saksalaiset maasta. Jotka lähtiessään polttivat Lapin. Isä ei näistä puhunut, mutta kerran kuulin, kun työtoverit houkuteivat häntä mukaan käymään Finnjetillä Saksassa: "Minä olen sen verran ulkomailla käynyt ilman passia ja viisumia, että se riittää minulle."

Suur-Suomi-aate oli/on suomalaisten ja muiden itämerensuomalaisten kansojen sekä ulkosuomalaisten yhteenkuuluvuutta korostava heimoaatteen radikaali muoto. Sen tavoitteena oli liittää Suomeen Neuvostoliitolle kuulunut Itä-Karjala ja mahdollisesti myös muita Suomen naapurivaltioiden osia, kuten Inkeri tai Pohjois-Norjan ja -Ruotsin suomenkielisen väestön asuinalueita.

Niin kauan kuin on ollut ihmisiä, on myös ollut epäonnistuneita maailmanvalloittajia ja -puhdistajia Napoleonista Ceasariin ja Hitleristä Putiniin. Ehkä samaa vikaa oli Venäjällä sotilaskoulutuksensa saaneessa marsalkka Mannerheimissäkin, josta kriittisesti puhuminen on joissakin piireissä edelleen lähes maanpetos. Ihmisen vallanhimo ja kateus ovat asioita, joita en pysty selittämään edes itselleni. Käsitän vain niiden olevan jotakin paljon järjettömämpää kuin luutaan mustasukkaisesti puolustava koira. 

Eilen valitsin vanha rouva Avensiksen huoltopaikaksi ja katsastuksessa käyttäjäksi venäläisten pikku korjaamon Sulan alueelta. Autotoverin Roman Nemtsev on 15 vuotta Suomessa asunut perheellinen mies kohtalaisella kielitaidolla. Huomatessaan, etten inhoa tai karta ketään synnyinmaansa vuoksi, kertoi hän tekemisensä lomassa miksi ymmärtää Putinia, jota saattoi kannattaakin. Asentaja sen sijaan puhui suomea yhtä paljon kuin minä thaita. Minulle häneltä irtosi yksi sana: "Odota."

Ja minähän menin kotiin odottamaan. Pikkuisen ennen iltayhdeksää soi puhelin ja Autotoverini ilmoitti, että "auto on nyt katsastettu ja saa ajaa". 

perjantai 15. maaliskuuta 2024

Loivaliikkeinen virkavalta

"Keravan puukkomies on tunnistettu

Kansalaisilta saadut vihjeet ratkaisivat henkilöllisyyden.

13.3.2024 10:41 | Päivitetty 13.3.2024 15:52

Poliisi on tunnistanut Keravalla riehuneen puukkomiehen. Poliisi julkaisi epäillyn kuvan tiistaina ja pyysi kansalaisilta apua tunnistamiseen.

– Sähköpostiimme tuli ennätysajassa, vajaassa vuorokaudessa, yli viisikymmentä mahdollista tunnistusta. Vihjetietojen perusteella poliisilla on nyt käsitys epäillyn henkilöllisyydestä, kertoo rikostarkastaja Krista Vallila."

Poliisi selvitti omin nokkineen kaksi vuotta puukkomiehen henkilöllisyyttä ilman mitään tulosta. Väkivallanteko taisi olla ö-mapissa ja tuli aika päättää siirretäänkö tapaus lopullisesti selvittämättömänä arkistoon. Jostain syystä poliisi päätyikin viimein kysymään kuvan kanssa kansalta tunteeko kukaan miestä.

Kun Suomi on erilaisten työryhmien ja mietintöjen luvattu maa, minäkin ehdotan selvitysryhmän perustamista. Ei ole nimittäin ensimmäinen kerta, kun poliisi tekee ensin itse kaiken mitä osaa ja mihin aika riittää ja sen jälkeen viimeisenä päättää kysyä muilta. Mainittu selvitysryhmä voisi selvittää perusteellisesti missä kaikessa voitaisiin käyttää meitä kaikkia virkavallan apuna vähän nopeutetulla vauhdilla, sillä valtakunta on täynnä pikku lainvartijoita ja kerrostalokyttääjiä. 

Samalla ehkä selviäisi sekin, mistä kaikesta on kiinni, että monesti kaikkitietävä kansa on vasta viimeinen oljenkorsi. Voisiko osasyy olla virkavallan heikko itsetunto, jolloin ei hevin voi ottaa apua vastaan, vaikka siitä on oheisen tapauksenkin mukaan ilmiselvästi ratkaisevaa apua?

Kolmisen vuotta sitten kotiini päästämäni vieraat veivät minulta koruja ja merkittävän määrän rahaa. Senkään selvittämisessä poliisi ei päässyt omin nokkineen lähtöruutua pitemmälle, kunnes sain tallentavasta videokameravalvonnasta muistitikulle kuvamateriaalia. Sen ansiosta rosvoista on tunnistettu ja osin tunnustettu kolme henkilöä, jotka olivat saamassa yleisen syyttäjän mukaan syytteet rahanpesusta lähtien. Sen jälkeen koko juttu on hautautunut jonnekin enkä ole kysynyt minne. Ehkä senkin aika tulee.

Viime kesänä varkaat veivät pitkin yöllisiä metsiä lukitun, parin tonnin kumiveneemme airoineen ja pumppuineen. Ainut syy ilmoittaa asiasta poliisille oli, että ilman sitä ei kotivakuutusyhtiökään korvaansa lotkauta. Mutta poliisi lotkautti. Se laittoi sähköpostiviestin, että tutkinta on lopetettu, koska syyllisiä ei ole tiedossa tai jotain sen tapaista. Silloin ajattelen, että voi pyhä yksinkertaisuus. Omalla historiallani en silloin enää poliisia mihinkään tarvitsekaan. 

Ylinopeussakkoa tai pysäköinnin virhemaksua maksaessani mietin välillä virkavallan tärkeysjärjestyksen mittareita. Pikku rikosten selvittämättä jättämisillä on iso merkitys, sillä se siirtää kansan oikeustajua väärään suuntaan. Kun ei edes tutkita, on osa rikoksista ikäänkuin hyväksyttyjä tai ainakin enemmän sallittuja. Suuntaa on totaalisen väärä, jos vain jengien ja liivimiesten järjestyksenpitoon voi luottaa. Romaneillakin oli aikoinaan omat lakinsa ja voi olla vieläkin. He eivät monesti valkolaisten laeista piitanneet. 

Kerran natiaisina rikottiin työmaavaunun sisusta ikkunoita myöten. Sen jälkeen poliisi jahtasi koko tienoon kakaroita valokuvien kanssa, joista yhdessä oli kenkien jälkiä. Meillekin tulivat vanhemmiltani kysymään, että "voidaanko nähdä Jorman kaikki kengät?" Hyvä, etten housuihini paskonut, kun pelkäsin kiinnijäämistä vintin rappusissa. Tuli selväksi, että poliisi tutkii perusteellisti kaikki kolttoset ja vahingonteotkin.

torstai 14. maaliskuuta 2024

Härkäpäinen blogikirjoitus

Me Naisten -lehden päivän horoskooppi kertoo, mitä tähdet lupaavat tälle päivälle minulle: "Jokin hankkeesi on nyt aivan erityisen hyvässä myötätuulessa. Tänään kannattaakin satsata siihen ja jättää takkuisemmin etenevät projektit odottamaan."

Mutta mikä etenee nihkeämmän, mikä joutuisammin, siinäpä pulmaa kerrakseen. Ehkä se on inkkarikanootti, jonka hybridimelat ostin netin kautta Oulusta ja jotka saattavat saapua tänään Lahelan K-kaupassa olevaan Postiin. Seuraavana hankin todennäköisesti Klaukkalasta kanoottikärryt tai -vaunut, jolla voin viedä ja työntää vesikulkuneuvon veteen. Senkin aikaa tulee tulevana kesänä. 

Luulen, että horoskooppiennustuksilla on kannattajansa, kuten tähdistä tulevaisuuteen näkevillä. Ehkä siinä on viehätyksensä, taikansa ja sielukkuutensa, sillä lauloihan Rauli Badding Somerjokikin:

"Saapunut luokseni yö on

Silmäni luon taivaaseen

Tumma se katto tähtinä tuikkii

On katseensa tutkimaton

Suunnaton tähtien määrä

häipyen kaukaisuuteen

Niin pientä rataa maapallo mataa

omaansa ain' uudelleen

Tähdet tähdet, luoksenne tahtoisin pois

Tähdet tähdet, silloin mun helpompi ois

Tähdet tähdet, enkö jo tulla mä saa

Tähdet tähdet, ikuisuuksiin ajan taa... "

Itse hankin Thaimaasta mustan ja valkoisen härkäpaidan, joista toisen otin Suomeen. Se oli päälläni junamatkalla ja kävellessäni Bangkokin katuja. En tiedä mikä siinä paikallisille kolahti, mutta sain lukuisia peukutuksia ja myönteisiä palautteita. 

Halusin paidat monestakin syystä. Yksi oli, että olen härkä horoskooppimerkiltäni ja luulen, ettei moni ole hankkinut samanlaista tai -tapaista paitaa horoskooppinsa vuoksi. Toinen syy oli, että joka päivä "härkäpaimenet" taluttivat usein yhtä härkäänsä pitkin Thaikotiteitänikin ihmisten, moottoripyörien ja autojen joukossa laitumelle ja takaisin sierainten läpi vedetystä köydestä. Kolmas syy oli, että kanta-aamiaispaikkamme emänmän puoliso harrastaa tai pitää peräti työkseen härkiä. Kyseinen, hyvin mukava rouva myös hankki paitani. Neljäs syy oli, että kävin useana sunnuntaina katsomassa kuinka härät ottivat mittaa toisistaan. Luulen sen ympärillä pyörivän paikallisen vedonlyöntibisneksenkin.

Paita on myös hiljainen protestini härkätaisteluille, joissa etupäässä espanjalaiset kiduttavat areenalla vailla mahdollisuuksia olevan eläimen kuoliaaksi. Jossain päin maailmaa taitaa olla niin sanottuja härkäjuoksujakin, joissa härät päästetään kadulle etupäässä nuorten miesten juostessa niitä pakoon kirjaimellisesti henkensä kaupalla. Pahimmillaan härät tallovat jalkoihinsa jääneitä kuoliaaksi. Sitä en tiedä mitä eläimille tapahtuu juoksun jälkeen, sillä härät toimivat ylipäätään myös edelleen vetojuhtina.

keskiviikko 13. maaliskuuta 2024

Tik tak ja tok, elämä on...

Jokilaakson Jokilampien joutsenpariskunta tuli kesäkotiinsa etelänmailta yhtä aikaa kuin minäkin Merikonttikotiini samoihin rantamaisemiin. Kotijoutsenet tekivät yllätyksen, sillä kahden sijaan niitä uiskentelee nyt sulassa vedessä sulassa sovussa ainakin neljä. Tuleva kesä näyttää mahtuvatko kaikki pesimäänkin samoilla lammilla.

Jo ainakin parina vuonna aiemmin ovat talven lumet pudottaneet pienestä Vihreästä huoneesta osan katosta, joten taidan ottaa sen kokonaan pois, mutta jättää seinät. Saatan istuttaa jänisten syömien syntymäpäivälahjojeni tilalle kasvihuoneen seinien suojaan uuden omanapuupariskunnan, vadelmia ja vaikka karviaisia. Ulkopuolelle ehkä yhdelle syrjälle muutaman perunan ja toiselle mahdollisesti rapalperia, sillä toistamiseen luulen epäonnistuneeni pensasmustikoiden kasvattajana.

Eilen kirjoitin myös merikonttisaunani vesipumpusta, joka entiseen tapaan juuttui puolen vuoden talviunille. Soittelinkin jo Pentin ja Sergein antamaan sille jokakeväiset alkuvauhdit. Iltasella ajattelin juttukaverin puutteessa, että ehkä pumpullakin on pumpun sielu, joten motkotin sille painokelvottomalla tavalla. Kun aamulla menin yhteen kolmesta ekokäymälästä, toivotin hyvät huomenet ja pistin töpselin seinään. Ja kas, vedennostaja oli tullut katumapäälle, herännyt talviunilta ja hörähti käyntiin kuin mitään vikaa ei olisi koskaan ollutkaan.

Postilaatikollakin ison tien varressa piipahdin laittamassa välipohjan paikalleen ja katsomassa miten kukka-amppeli tai oikeastaan pieni peltiämpäri on selvinnyt talven yli. Tosin en muista istutinko siihen viime vuonna yksi- vai monivuotisia kasveja.

Lunta on vielä paljon, on hankikelejä aamuisin eikä ole jostain syystä juuri pajunkissoja. Tulvavesiä saattaa sen sijaan olla kuukauden kuluttua niin paljon, että Soiniityntien silta on rautaveräjöineen osin veden alla.

Jos on näkö kaiheineen huonontunut, niin sitä on tehnyt kuulokin. Joutsenten kevätmenot ja Duokotini käkikellon sekä luonnonkäkien kukunnat kertomassa jäljellä olevien elinvuosieni määrää kuulen hyvin, mutta monen luonnon sirkuttajan ääniä heinäsirkkoineen en enää tavoita.

Postikin oli tuonut kehotuksen mennä lääkärintarkastukseen ja toimittaa lausunto poliisille, jotta voivat arvioida ajokykyäni, vaikka ajolupa on voimassa vielä kolme vuotta. Saapa nähdä jääkö jäljelle kuin kanootti ja polkupyörä. Sen pakkarilla tai tarakalla on vähän huono kuljetella 1000 litran Merikonttikodin vesisäiliöitä.

Mutta asioilla on taipumus järjestyä hyvin, huonosti tai jotain siltä välin. Ihmiselle jää kuitenkin kaikissa asioissa vallasta suurin. Saa aivan vapaasti valita kuinka suhtautua tapahtuneeseen tai tapahtuvaan.

tiistai 12. maaliskuuta 2024

Huhuu Jokilaakso, täällä ollaan

Australialainen lentoyhtiö Qantas aikoo avata maailman pisimmän yhtäjaksoisen lentoreitin Sydneystä Lontooseen vuoden 2025 loppuun mennessä. Aikaa matkaan kuluu 19 tuntia.

Reitti kuuluu yhtiön Projekti Auringonnousu -hankkeseen, joka pitää sisällään myös lentoja muun muassa New Yorkiin. Qantasin mahtipontisen markkinointilauseen mukaan reitit vapauttavat matkustajat "etäisyyksien tyranniasta".

Pisin yhtäjaksoinen lentomatka lienee tällä hetkellä Singapore Airlines -lentoyhtiön operoima lento Singaporesta New Yorkiin. Noin 16 700 kilometrin lentomatkaan kuluu aikaa hieman alle 19 tuntia.

Silloin kun Finnair lensi Bangkokista Helsinkiin Venäjän yli, oli reittipituus noin 8000 kilometriä. Nyt kun kierrämme alakautta, on matkaa tullut kolmatta tuhatta kilometriä lisää ja aikaakin kuluu kellonympärys. Mutta 10 tai 12 tuntia menee samoilla kankkujen ja muiden raajojen puutumisilla.

Ystäväni oli lentokentällä vastassa ja kotimatkan loppukyyti oli ajamista vaille valmiina. Pari reissua aiemmin otin kerran taksin kolmannesta, enemmän villistä rivistä ja maksoin kyydistä tuplahinnan 🤬. Kiitos siitä kuulunee ministeri Bernerin taksiuudistukselle. 

Nyt ajettiin apteekin ja Riihikallion aina auki Alepan kautta. Piti saada rasvaa huuliin, jotka Malesian aurinko poltti oikein kunnolla liki kolmen viikon moottoripyörämatkalla. Muistin voidella kasvot ja klyyvarin, mutten huulia. Sitten ruokakaupasta einestä ja juomavettä, sillä vanha, harmaarouva Avensis on katsastamatta kesärenkaineen kinosten takana. Vaikka Johannisbergin kartanon isäntä oli väylän pihaan aurannutkin entiseen tapaan. Mutta nyt on vielä paljon lunta ja jäiset aurausvalliit sen verran korkeat, ettei niihin pysty lumilapio eikä kiipeä yli nelivetomönkijä.

Monen kuukauden postit laatikosta kainalossa ja ruokakassit kädessä puolen vuoden jälkeen olin Merikonttikodissani. Se oli talvehtinut entiseen tapaan pikku vaurioin. Saunan pumppu ei lähtenyt käyntiin nytkään ja pikkuisen oli uuttakin murhetta, sillä jänikset olivat syöneet 70-vuotislahjani, omenapuupariskunnan oksien ja runkojen kuoret niin korkelta kuin olivat yltäneet.

Uutta oli myös, että kymmenen vuoden jälkeen hiiri tai muut olivat löytäneet tiensä viimein sisään ja syöneet kameravalvonnan käyttöohjeen kansilehden. Tai oikeastaan silpunneet sen lattialle. Näytti siltä, että syötäväksi oli kelvannut vain kohdat, joissa oli painomustetta 🤣. Niilo-koiran ruuista anastettu vararuokavarasto löytyi avainjemmastani. 

Pitkän poissaolon jälkeen, pumpunkäynnistäjää odotellessa, huomaan itselläni olevan entiseen tapaan hieman käynnistysvaikeuksia. Mutta taas kerran, kuten monesti aiemminkin, kaikki on erinomaisella tavalla, joten tervetuloa kevät- sekä kesäaurinko pilvineen ja sateineen, jotta voin nauttia täysin rinnoin leppoistamisesta. 

maanantai 11. maaliskuuta 2024

Lentoa vaille valmis

Yö Avangard Capsulessa Suwarnabhumin lentokentälllä meni loistavasti, kuten ajattelin ja toivoinkin. Luulen, että tämä mahdollisuus on ollut 5 vuotta ja eilen mainittu hieman hinnakkaampi puolet kauemmin. Minuutilleen varauksen yhteydessä ilmoitetusta ajasta henkilökunnan ainokokainen edustaja piti kiinni ja antoi koodin luukkuun tasan kello 6 pm. Sitä hieman hämmästelin, kun Thaimaassa olen oppinut sinnepäin ja noin aikoihin. Ystävällisyys kyllä korvasi monin verroin neljän tunnin odotuksen, vaikka Hymyjen maassa se on Bangkokissa hieman enemmän kortilla kuin muualla. 

Koko kerroksen ainoat asiakkaille tarkoitetut saniteettitilat olivat remontissa tai muuten pois käytöstä. Lähimmät olivat seuraavassa kerroksessa, pitkän hallin toisella laidalla, liukuportaiden takana. Ajattelin rakkoni tuntien, että vähän on turhan pitkä matka yölliselle toilettireissulle. Joten hipsin 7-Eleveniin ja ostin litran vesipullon kierrekorkilla sekä terskaani sopivalla suuaukolla ja kaadoin veden muovikukille. Näin minulla oli pikkuhädällä vuodekäymälä eikä tarvinnut nousta tarpeille edes petistä✌️.

Lähtöselvitykset olin hoitanut jo eilen, mutta kun jonoa ei ollut, vaihdoin automaatin paperitulosteen pahviseen matkalippuun. Paikan koneeseen oli arponut Finnairin mikä lienee takimmaisen penkkirivin keskituolille, joten sekin oli suunnilleen kuten niin monesti aiemminkin.

Mielenkiinnosta kyselin paljonko olisi maksanut lippuluokan korotus seuraavaan. Vähän yli 300 euroa, sanoi sellaisen hankkinut matkakollega. Ajettelin, etten työelämässäkään saanut varsinkaan istumisesta kolmea kymppiä tunti käteen, joten istuin rahvaana rahvaan tai nuukien joukossa karvalakkiosastolla 13 tuntia. 

Koneessa istui vasemalla ja oikealla puolellani suomalaiset, pitkän linjan työelämän puurtajat, joten oli seuraa ja korvia mihin tyhjentää puolen vuoden aikana täyttynyttä suomen kielen sanavarastoa. Thaimaassa minua ymmärsivät eniten kissat, jotka sanoivat mau ja pienemmät miau. Koirat vastaavasti hau ja vuf sekä lehmät muu ja kilit bää. Kanat taas kertoivat kot kot ja kukko tietenkin kukko kiekuu. Varpusetkin kodeissaan ja sähkölangoilla puhuivat samaa kieltä kuin Suomessa.

sunnuntai 10. maaliskuuta 2024

Hohoi Suomi, täältä tullaan!

Melkein 14 tunnin junamatka on takana yläpetillä uinuen ja heräillen silloin tällöin kiskojen sekä junan kolinaan ja eestaas huojuntaan. Oli kuitenkin yhtä mukava yö kuin aiemmatkin samalla tavalla vietetyt.

Bangkokin päärautatieasema on valtavan kokoinen ja siihen nähden hyvin hiljainen ainakin tällä kertaa. Kun kävelin sen pari kertaa päästä päähän, tuntui jaloissa, että päivän kävelyt on kävelty. Mutta sitten siemailin Soda Waterin ja kuuman cafe latten ja jatkoin talsimista, jota oli gps:n mukaan kilometritolkulla. Väliin otin 200 bahtilla taksin, jolla huristelin varsin valtavan kokoiselle marketille, joka oli täynnä kaikkea sitä mitä maan muutkin vastaavat turistipyydykset. Sieltä sain kuitenkin kaipaamani päähuivit, joita ei Phtthalungista löytynyt

Jatkoin melkoisessa lämmössä ja auringonpaisteessa suurkaupungin katuja kävellen, sillä olin päättänyt mennä lentokentälle skytrain-junalla. Oli siis löydettävä asema. Löytyihän se, yhdellä vaihdolla sekä 70 bahtilla olin kentällä.

Capseli yöpymiseen oli varattu kello kuuden alkuillasta, mutta firma ilmoitti sähköpostilla, että avaavat luukun vuoteeseeni kello 2 iltapäivällä. Olin silloin kentällä, mutta luukku pysyi kiinni, kuten papukaija G. Pula-ahon tyttöystävän käkikellon luukkukin. Tietysti luvattujen aikojen kanssa voi olla niinkin, että kääntäjä käänteli omiaan tai ymmärsin väärin. Kentällä on muuten toinenkin pieni yöpymismahdollisuus ja petipaikan tarjoaja tuntihinnalla. 

Tätä kirjoittaessani istun intialaisen miehen vieressä, joka oikeasti asuu kentällä odotustuoleissa punaisessa kaavussaan. Sanoin hänelle, että näytät harmaan partasi kanssa aivan suomalaiselta joulupukilta. Sain takaisin tuiman katseen ja yhtä tuiman viestin: MINÄ OLEN GURU!  Mutta juttuun tultiin, kun pari kiinalasta tyttöä tai nuorta naista osti miehelle ruokaa. Minä en ostanut, kun hän ei antanut valokuvata.

Osan luppoajasta käytin kerroksissa ja kävin neljä kerrosta ylempänä tekemässä automaatilla sisäänkirjauksen sekä lähtöselvityksen lennolle. Nyt en edes puhelimella kokeillut, koska se ei ole täällä päässä aiemmin onnistunut. Joka reissulla on myös jotain kadonnut. Tämän hetkinen saldo on Phatthalungin jääkaappiin jäänyt pizza sekä junaan unohtunut lauturinpistoke johtoineen. 

lauantai 9. maaliskuuta 2024

On aika kääntää kurssi Suomeen

Puoli vuotta Thaimaata on pian takana ja edessä on puolen vuorokauden junamatka dieselveturin vetämänä makuupaikalla Phatthalungista Bangkokiin. Siellä hiippailen päivän mennäkseni illalla jollakin kulkuneuvolla Suwarnabhumin kansainvälisen lentokentän capseliin yöksi. Se on oikein minulle mieluinen paikka nukkua viimeinen yö maassa lähtöselvitystä vaille valmiina lentokentällä. Aamulla vain kävelen muodollisuuksien jälkeen koneeseen ja edessä on vielä toinen puoli vuorokautta. Tällä kertaa Finnairin puhalluslampussa suuntana Helsinki-Vantaan lentoasema ja Suomen kesä seikkailuineen uudella Bison-intiaanikanootilla. Tähän pitää sanoa pontevasti EHKÄ, sillä vielä en tiedä pääsenkö uuteen vesikulkuneuvoon takaisin näine vuosi- ja vähän muinekin renkaineni, jos se kaatuu tai tahdon muuten pulahtaa veteen jonkun järven selällä. 

Reippaan vuoden takaisella, yhtä pitkällä Thaijaksolla en jostain syystä ajanut uudella PeeCeeX moottoripyöräskootterilla Siaminlahden rannalle kertaakaan, vaan kävin parissa turistikohteessa maan toisen laidan Bengalinlahdella. Oikein mukavat reissut Koh Lantan saarelle ja Krabille.

Nyt kävimme meren rannalla Songkhlassa, joka on yksi neljästä eteläisen Thaimaan maakunnasta, joista Ulkoministeriömme sanoo näin:

Poikkeava turvallisuustaso

"Narathiwat: Vältä tarpeetonta matkustamista

Pattani: Vältä tarpeetonta matkustamista

Songkhla: Vältä tarpeetonta matkustamista

Yala: Vältä tarpeetonta matkustamista.

Yleisesti turvallista, lukuun ottamatta eteläisimpiä maakuntia. Poliittiset levottomuudet mahdollisia ja pommi-iskujen uhka olemassa. Noudata viranomaisohjeita."

Matkaa tehtiin kahdella skootterilla, sillä lainasin omani Geetille ja Timolle Taavetista. Me matkasimme Morakotin alias Tatan kanssa hänen uudella, haalistuneen mustikanlehden värisellä Honda Giornolla. Ylitimme useita kilometrejä pitkän ja leveän "suoalueen" ennen merta enkä ole koskaan nähnyt vastaavaa, en edes Floridan rämeillä. Jenkkilässä alueella ui sekä köllötteli ranskanleipiäkin syöviä krokotiilejä ja täällä vastaavasti laidunsi karjaa siellä täällä.

Toisin kuin aiemmin tehdyllä 3 viikon Malesian ja Indonesian matkalla, nyt oli vauhti minulle passeli eikä ajaminen tuntunut pääasialta. Vaikka sitäkin oli tehtävä 150 kilometrin verran. Pysähtyilimme siellä täällä ihmettelemään milloin mitäkin ja tarinoimme paikallisten kanssa, sillä Geetin ja Tatan ansiosta matkassa oli riittävä annos kielitaitoa.

Ystäväpariskunnan parin vuorokauden tapaamisesta ja ystävistä pidän paljon. Varmasti itselleni eniten muistiin jäi yksityiskohta, kun jo aimmmin olin kiinnittänyt huomiota Geetin hengelliseen elämään tutustuessamme Phattalungin merkittävimpään nähtävyyteen. Kulkiessamme vuoren alla luolastossa, hän hiljeni ja mumisi useammankin kerran siellä omia asioitaan Buddhalle.

Nyt suhteellisen uudet ystävämme olivat jo matkalla junassa kohti Kuala Lumpuria Malesiassa, kun chattasin, että onko kaikki hyvin. Timon vastaus oli, että EI! Geet oli unohtanut hotellihuoneen tyynyn alle "pikku Buddhansa" ja henkisesti menetys oli iso ellei valtava. Mutta sieltähän tärkeät esineet tai amuletit löytyivät, jotka aloittavat kanssani tänään matkan kohti Suomen Jokilaaksoa. Sieltä ne päätyvät ensi kesänä takaisin sinne minne kuuluvatkin.

perjantai 8. maaliskuuta 2024

Lisää poliittisia valtateitä

Eilen länkytin viiden naisen valtatiestä ja edellisen hallituksen puolueista. Mutta kotimaani polittisella kentällä on muitakin enemmän tai vähemmän valtateitä. 

Suomen Pientalonpoikien Puolue syntyi 1950-luvun lopussa lohkeamana Maalaisliitosta, kun puolueen tunnettu poliitikko, kansanedustaja ja entinen ministeri Veikko Vennamo riitautui puoluetovereidensa kanssa. Myöhemmin ryhmä muutti nimensä Suomen Maaseudun puolueeksi, jonka voi sanoa olevan nykyinen Perusssuomalaiset. Jolle oli käydä köpelösti, kun sukunimikaimaani ei miellyttänyt kentän valinta uudeksi puheenjohtajaksi. Vaan tämä tiedotusvälineiden lemmikki lähti ministerisalkkuineen ovet paukkuen vieden mukanaan perässäseilaajat, eli Persujen kaikki ministerit ja vähän muitakin. Timo Soini yritti tosissaan upottaa laivan, vaan toisin kävi. Laivan jättänyt Sininen loikkarilauma upposikin itse, eikä kenenkään ura jatkunut seuraavien vaalien jälkeen valtakunnan politiikassa. Sen sijaan Persut seilaa myötätuulessa, vaikka Halla-ahon jättämissä purjehduskengissä on Riikka Purralla ollut täyttämistä.

Sitten kentällä puurtaa kai ikuinen pienpuolue Kristillisdemokraatit eli KD. Sen edellisen puheenjohtajan, Päivi Räsäsen kanssa olin aikoinaan joissakin samoissa vaalipaneeleissakin. Vaikka hän onkin merten myrskytuulet kestävä, sujuvasanainen poliitikko, on hän syy, joka on estänyt minua sympatiseeraamasta hänen puoluettaan. En pidä siitä, että poliitikko missään roolissa muksii raamatulla Luojan luomia ihmisiä. Että joku menee homosteluineen taivasten valtakunnan sijaan kuumalle osastolle ja joku toinen Päivin kanssaan paratiisin mukavaan lämpöön. Mutta Sari Essayahista pidän kovasti, vaikka menikin aikansa, että kykenin riisumaan häneltä maailman parhaan kävelijän lenkkitossut. Minulle hän oli presidentivaalien ainut "Inhimillien tekijä".

Sitten on olemassa vieläkin piskuisempi yhden miehen show. Nimittäin purjehduskenkineen maailman meriä ympäri pallonkin yksin purjehtinut Hjallis Harkimo ja puolue Liike Nyt. Liekö siinä yhtään samaa liikettä kuin aikoinaan Euroopan laajuisessa Vihreässä liikkeessä? Hjalliskin kuuluu poliittisiin loikkareihin eikä sopinut ajatuksineen mielestään suurenkaan puolueen riveihin. Ehkä hän ei ole tyystin saanut jaloistaan yksinpurjehtijan kenkiä, joissa ei kai tarvinnut merillä juuri tehdä ihmisten kanssa kompromisseja. Perustaessaan Liike Nyt puoluetta, hän ajatteli ja vielä viime eduskuntavaaleissakin uskoi, että siitä tulee merkittävä poliittinen voima. Ehkä presidentinvaalien mitätön kannatus avasi silmät ja hän ymmärsi olevansa puolueensa valtameritien suurin karikko, sillä hänellä ei ole soutamassa Tony Halmeen kaltaista kannatuksen satamaan. 

torstai 7. maaliskuuta 2024

Viiden naisen valtatie

Ei ole tainnut kulua vuottakaan osin oppositiossa, kun viiden puolueen viime hallituksen viimeinenkin puheenjohtaja on ilmoittanut heittävänsä pyyhkeen kehään. Valta syö miestä ja naista yhtä lailla. Jostain luin, että hallitusvastuu vanhentaa ministeriä helposti kymmenen vuotta. Kun siihen lisää puheenjohtajan taakan kannatuksesta ja kansansuosiosta, ei pitkäaikaiseen pestiin ole kaikista, vaikka kuinka hokisi tiedotusvälineille, että gallupit tulevat ja menevät.

Ehkä eniten mielessäni entisenlaisena vuosikymmenet on säilynyt RKP, joka on ollut aina sama "de va de" ja hallitukseen hinnalla millä tahansa ruotsinkieltä puolustamaan. Jag förstår det, sillä yksikin kausi oppositiossa nakertaa sen asemaa ja voi viedä suomalaisilta pakkoruotsin.

Muut ovatkin muuttuneet vauhdilla. Vasemmistoliittokin on vaihtunut nimeään useammin kuin äärilaidan duunari aikoinaan Mossea tai Ladaa. Kun kommunismi katosi tai lakaistiin maton alle itänaapurissa, samalla luudulla se katosi lähes tyystin Suomenkin poliittiselta kartalta. Vasemmistoliiton puheenjohtaja näyttäytyy kuitenkin minulle aitona vasemmistolaisena.

Valtakuntamme entinen presidentti Tarja Halonen on Kallion, SDP:n ja SAK:n kasvattina niin pesunkestävä demari kuin vain voi olla. Vaikka itselleni perusdemari oli ikänsä ruumiillista työtä tehnyt duunari, jonka mielsin mieheksi. Hänellä oli työkintaat, viinakortti sekä tupakkana Työmies, Saimaa tai pilliKlubi ja sittemmin vihreä Nortti. Silloin eivät naiset polttaneet näkyvästi, jos lainkaan, eivät käyneet viinakaupassa, eivätkä ilman miesseuraa ravintoloissa.

Sen sijaan nykyisin entisessä pääministeri Sanna Marinissa ei ole tai näy paljoakaan työläistä eikä demarinaista. Eikä jatkuvan biletyksen ja kännisenä sekoilujen alta vastuuullista päättäjää eikä äitiä. Minulle se ei ole ilkkumisen aihe, vaan surullista, sillä kynttilän polttamisella molemmista päistä voi olla kova hinta. Nainen voi olla iältään aikuinen, muttei silti välttämättä hyvä äiti tai vaimokaan. 

Mutta kaikki on mahdollista. Kerran kysyin kroonikkoalkoholistilta, että kuinkahan sinun kävisi, jos voittaisit Lotossa täyden potin? Hän tuumasi tovin pää kallellaan ja sanoi, että "minähän voisin lopettaa juomisen ja ostaa Mersun tai Cadillacin". No, hän ei voittanut, joten tapojakaan ei tarvinnut muuttaa.

Mutta niin on muuttunut entinen Maalaisliittokin. Enää en löydä Keskustasta polkua maalaistaloon, missä isäntä sanoi saunanlauteilla, että "ponnista, ponnista, anna tulla vaan, kyllä minä pinoan", kun emäntä kolmosia synnytti.

Tiensä tähän päivään on ollut Vihreilläkin, joka on minunkin poliittinen kotini. Vaikkei sitä oikeastaan olekaan. Mutkikas valtaväylä on ollut helluntaiseurakunnalta vuokratusta teltasta, kun Oulussa pakkasyön jälkeen perustettiin puoluetta. Tai ei edes kunnolla päätetty, vaan kuunneltiin, kun vihreät voimanaiset kertoivat, että "se on oikeastaan aivan sama mitä täällä päätetään, sillä meitä on riittävästi perustamaan puolue joka tapauksessa". Kun ei päästy yksimielisyyteen, perustettin kolme. Henkiin jäänyt nykyinen Vihreät ja manan maille ajan kanssa menneet paloheimolaiset ja linkolalaiset. Niiden kaikkien ulkopuolelle jäi laillani iso kasa myös muita idealisteja Aulis Juneksesta lähtien.

Kun tämän päivän ja osan ensi yöstä mutustelen politiikkaa, niin ehkä kirjoitan huomenna muistakin puolueista.

keskiviikko 6. maaliskuuta 2024

Onko aina salametsästyskausi?

Aikoinaan perin vanhempieni rakentamasta synnyinkodistani Hyrylän Haukkaniemessä 1/3 ja ostin lähisuvulta loput. Vuosien kuluttua vaihdoin sen kaiken Tuusulanjoen varrelta 8 hehtaarin suojättömaahan, jossa itseni lisäksi kukaan muu ei nähnyt mitään järkeä. Paitsi verottaja, joka teki vaihtokaupan vuoksi minusta pienviljelijän 🤣. Nimettömästä tiestä syntyi Soiniityntie sekä myöhemmin sen ympärille luonnonsuojelualue, jonka keskellä asun Merikonttikodissa.

Estääkseni, ettei kukaan innostuisi jälkeeni pistämään aluetta niin sanotusti lihoiksi, lahjoitin Jokilaakson pienelle Elämän tähden yhdistykselle, jonka tehtävä on elämän suojeleminen ja elämänlaadun parantaminen. Alueella ei ole aikanani saanut esimerkiksi metsästää eikä juuri kalastaakaan, jota nykyisin turvaa myös luonnonsuojelulaki.

Koska olen kaikkiruokainen, olen tasapainoillut kuinka suhtautua metsästykseen, jota harjoitetaan ja varsinkin harrastetaan monesta syystä myös laista piittaamatta. Ilman eläin- tai oikeastaan luontorakkauttakin itseltäni ei irtoa sympatioita millekään sellaisella, jossa osa huvitusta on eläinten ahtaasti pitäminen, kidutus tai tappaminen. Olkoon kyseessä broilerikanala, häkkilintu, delfinaario, härkätaistelu, kukkotappelu, metsästys tai mikä tahansa vastaava.

Toissapäivänä sai päätöksensä yhden suomalaisen häpeäpilkun poliisitutkinta, jonka johdosta innostuin hieman penkomaan mitä kaikkea metsästystä harrastavat, "uljaat ihmissoturit" tekevät tappamisen vimmoissaan. 

Tässä pari pintaraapaisua ongelmasta, joka varsinkin isossa maailmassa uhkaa hävittää jopa eläinlajeja sukupuuttoon. Silti ei ole oikein eikä kohtuullista leimata tai mustamaalata koko metsästäjien joukkoa, vaikka aiheellinen kysymys onkin, salametsästävätkö muutkin? 

Salametsästys tarkoittaa luvatonta ja laitonta metsästystä, joka tapahtuu kiellettynä aikana tai kohdistuu metsästykseltä rauhoitettuun eläimeen tai tapahtuu alueella, jossa metsästäjällä ei ole metsästysoikeutta. Myös sallitulla alueella ja ajalla tapahtuva luvalliseen lajiin kohdistettu kiellettyä ansapyyntiä kutsutaan salametsästykseksi. Lisäksi laillisen metsästyksen yhteydessä tapahtuvaa lain näkökulmasta kielletyn saaliin tavoittelua sanotaan salametsästykseksi.

Salametsästyksen yhteydessä tapahtuvaa saaliin kaatamista, ampumista kutsutaan salakaadoksi ja vastaavasti kaatajaa, ampujaa salametsästäjäksi tai salakaatajaksi. Salametsästysrikokset jäävät Suomessa lähes aina tutkimatta. Lisäksi kiinnijääneiden rangaistukset ovat olleet poikkeuksetta erittäin lieviä.

Itä-Suomen poliisi kertoi eilen Operaatio Savukukosta eli Pohjois-Savossa tapahtuneesta laajasta metsästysrikoskokonaisuudesta, epäillyistä tekijöistä ja tekotavoista. Kyse on rikosepäilyistä, jotka kohdistuvat Lapinlahdella vuosina 2019–2023 tapahtuneisiin tekoihin. Poliisin mukaan epäiltynä on runsaat 30 henkilöä, joita epäillään muun muassa törkeistä metsästysrikoksista, metsästysrikoksista, törkeistä laittoman saaliin kätkemisistä sekä luonnonsuojelu- ja ampuma-aserikoksista.

Epäilyjen mukaan Lapinlahdella metsästettiin ja ammuttiin laittomasti suuri määrä eläimiä. Tapettujen joukossa on esimerkiksi ilveksiä, ahmoja, susia ja luonnonsuojelulailla rauhoitettuja lintuja kuten joutsenia. Poliisi epäilee, että metsästäjät olisivat yrittäneet kaataa laittomasti myös karhun. Viimeisin epäilty rikos tapahtui vuoden 2023 maaliskuussa, kun lapinlahtelainen mies ampui kolme ilvestä.

Myös Lapissa on viime talven ja kevään aikana tullut esille poikkeuksellisen paljon suurpetoihin kohdistuneita salametsästysepäilyjä. Kohteina ovat olleet susi, ahma ja ilves.

"Alkuvuodelta syyttäjälle on menossa jo useampi juttu, eli tapahtumia on saatu selvitettyä", sanoo komisario Risto Määttä Inarin poliisiasemalta. Poliisi, rajavartiosto ja Metsähallitus toteuttivat keväthangilla toisen kerran laajan valvontaiskun, jolla selvitettiin salametsästystä Lapin kairoilla. Vuosi sitten tehdyssä iskussa paljastui useita salametsästystapauksia, joita saatiin tuomiolle asti. Määtän mukaan oli epäilyjä, että kyseessä oli laajemmin suunniteltua toimintaa kuin yksittäisten henkilöiden tekosia.

Pohjoisessa salametsästykseen liittyy myös voimakas yhteisön suojelevuus. Vaikka tekijät tiedetään, heistä ei puhuta. Tuomiolle asti pääsemiseen tarvitaan hyvä näyttö, ja se jää usein puuttumaan.

tiistai 5. maaliskuuta 2024

Korjaako sattuma satoa?


Lähes otsikon nimisen, ennen syntymääni tehdyn elokuvan päähenkilönä on lontoolaisessa parantolassa toipuva ”John Smith”, joka sotapsykoosin seurauksena on menettänyt muistinsa. John poistuu sairaalasta ja tutustuu Paulaan, johon hän rakastuu ja pari päätyy naimisiin. Kolme vuotta myöhemmin John joutuu auton yliajamaksi, ja iskun seurauksena hän muistaa oikean henkilöllisyytensä Charles Rainierina, mutta samalla hän on unohtanut kaiken välillä tapahtuneen, mukaan lukien avioliittonsa. Paula ei kerro avioliitosta Charlesille, koska psykiatrin mukaan se saattaisi järkyttää häntä. Sen sijaan hän hankkii itselleen työpaikan Charlesin sihteerinä tämän perheyrityksessä jne jne... 

Joku päivä sitten blogissani mainitsin isäni, joka kysyi, kun puhuimme mielestämme viisaita, että voiko tyhjyydessä olla sattuma? Monesti sitä hänen haudallaankin pohdin mielessäni vastavuoroisesti sateenkaaren tuolta puolen kysellen, että lakkaako tyhjyys olemasta, jos sieltä löytyy sattuma? Sitä myös suren ystäväni sairaalavuoteen äärellä, sillä hän on elossa, mutta jossain mistä en häntä ehkä enää tässä elämässä tavoita 😥. 

Viime aamuyön kiitolaukassa, joka vei tyystin loppuyön unet kyselin itseltäni, että entäpä sitten tyhjyyden sijaan tyhmyys? Jota itse kukin kai toivoisi itsellään olevan mahdollisimman vähän. Tai ei ehkä aivan niinkään, sillä olen tyytyväinen tyhmyyteni määrään, jonka kanssa elän suht onnellista elämää. Luulenkin, että viisaus, älykkyys ja varsinkin nerous ovat onnellisuuden esteitä, vaikkei pitäisi muita itseään yksinkertaisempina. 

Mutta voiko tyhmyydessäkin olla sattuma tai sattumia? Suuresti arvostamani Clint Eastwood sanoi kerran ihmettevänsä joskus ihmistä katsoessaan, että miten tuo kaikki tyhmyys voikin mahtua yhteen päähän tai jotain sen tapaista. 

Itsekin kieltämättä välillä kuunnellessani tai tekemisiä seuratessani pohdin, että kukahan tuonkin kengännauhat solmii? Vaikka tasan tarkkaan tunnistan ainakin osan omista aivoni mustista aukoista. Yksi niistä on ihmiset, jotka pitävät minua tyhmempänä kuin oma käsitykseni on. Heidän kanssaan en tule juttuun.

Omaa älykkyyttään voi mitata monin tavoin. Voi esimerkiksi mennä Korkeasaaren apinataloon tai Ähtarin eläinpuiston susiaitauksen taakse miettimään, että kumpi on viisaampi? Eläin joka pyrkii pois vankeudesta vai ihminen, joka menee katsomaan sen yrityksiä ja vapauden kaipuuta. Samaa voi pohtia tietysti vaikka Thaimaassa kanarialinnun pienen häkin takana.

maanantai 4. maaliskuuta 2024

Valta vaihtuu ja mielikuvitus laukkaa

Oletan, että vuosi sitten oli Thaimaassa valtakunnalliset vaalit, joissa olin yhdessä tai kahdessa tilaisuudessa. Syötiin sekä kuunneltiin pesteihin ehdolla olleiden puheita. Paikallista väkeä oli koolla melkoisesti.

Eilen oli taas vaalit, tällä kertaa pienemmät, jotka ehkä vastasivat suomalaisia kunnallisvaaleja. Ehdolla oli Phatthalungissa kaksi joukkuetta, Team 1 ja Team 2, johon jälkimmäiseen kuului myös Morakotin pikkuveli, seniori kyllä jo hänkin. Jolla oli viime kaudella merkittävä asema, josta en saanut tolkkua varmuudella. Varapääministeri, apulaispormestari tai sinne päin, sanoi mainoksen thaikielestä kääntäjä.

Team 1 edusti nuorempaa sukupolvea, joka koppasi vallan. Tosi tai muita juoruja kiersi kansan syvissä riveissä Suomen tapaan. Että joku ehdokkaista oli aiemmin ampunut miehen ja niin edelleen. Vaaleja käyneenä tiedän miltä tuntuu voittaa ja hävitä ja miltä tuntui eilen ja vielä jonkun aikaa Tatan veljestäkin. 

Ulko- ja koteihin jaettavat mainokset olivat samanlaisia kuin Suomessa. Sen sijaan outo tapa oli avolava-autot, joita saattoi kiertää pitkin teitä ja katuja peräkkäin useampikin. Lavoilla oli isot mainokset ja musiikki soi kovaäänisistä tienoon täydeltä vaalipuheiden lomassa.

Toinenkin erikoisuus oli, jota ihmettelin jo vuosi sitten. Vaalikoneisto ja ehdokkaat jakoivat vaalitilaisuuksissa kullekin äänestäjälle, joiden nimi löytyi listoilta 2000 bahtia eli noin 50 euroa. Ajattelin silloin olkapäitä kohautellen maassa maan tavalla ja sen olevan ehkä yksi lahjonnan, korruption tai sen tapaisen muoto, joka ei mitenkään olisi Suomessa mahdollista.

Nyt perehdyin asiaan ja otan takaisin nurjat ajatukseni. Kävi nimittäin ilmi, että rahaa annettaessa puolue- tai vastaavat virkailijat laittavat äänioikeutettujen listaan rastin nimen perään ja toisen, kun äänestyspäivänä olet äänestänyt. Jos jälkimmäinen merkintä puuttuu, joudut palauttamaan saamasi 2000 bahtia. Miten se käytännössä tapahtuu, sitä en tiedä. Kirjoituksessani käytännöistä voi olla asiavirheitä, jotka suokaa minulle tarvittaessa anteeksi. 

Aamuyöstä herätessäni totuttuun tapaan päästin lampaiden laskemisen sijaan mielikuvituksen täyteen laukkaan pariksi tunniksi. Kunnes Nukkumatti palasi töppösineen ja unihiekkoineen.

Pengoin netistä puoluetuen määrät Suomessa ja ajattelin, että mitäpä siitä seuraisi, jos eduskuntavaaleissa tuskaillessamme alhaista äänestysprosenttia jakaisimmekin puoluetuen tai vaikka puolet äänestäjille Thaimaan tapaan? 

Tukea myönnetään Suomessa kansanedustajien määrän mukaan. Puolueet saavat sitä edustajaa kohden tällä hetkellä ehkä 178 175 euroa. Valtioneuvoston mukaan summa oli vuonna 2022 yhteensä 35 635 000 euroa. Neljässä vuodessa siis noin 140 miljoonaa, eikö niin?

Jos koko neljän vuoden puoluetuki olisi jaettu viime eduskuntavaaleissa äänestäneille, olisi kukin saanut suunnilleen saman summan kuin nyt Thaimaan vaaleissakin, eli noin viisikymppiä. Puoletkin siitä olisi reipas 20 euroa. Valistunut veikkaukseni on, että siitä seuraisi äänestysprosentin kasvu.

Mielikuvitukseni jatkoi yössä laukkaansa. Entä mitä seuraisi, jos täysi kansanedustajien määrä edellyttäisi kaikkien äänioikeutettujen äänestämistä? Vastaavasti jos puolet äänestäisi, istuisi Arkadianmäen Isolla kukkulalla 100 luottamushenkilöä hoitamassa valtakuntamme asioita ja niin edelleen. Yhtä valistunut arvaus on, että tämä puolestaan laskisi äänestysprosenttia. Mitäpä sanotte tai ettekö mitään?

sunnuntai 3. maaliskuuta 2024

Aika entinen ei koskaan enää palaa

Ajan sanotaan pysähtyvän valonnopeudessa, mutta kai vain sillä nopeudella kulkeville eikä ympäröivälle maailmankaikkeudelle. Jos voisin matkustaa valonnopeudella tuhat vuotta, ei sen mukaan aikaa olisi kulunut lainkaan. Jos taas voisin liikkua peräti valoa nopeammin, olisin matkannut ajassa taaksepäin, niinkö? Mitä tuo sitten käytännössä tarkoittaisi, sitä en tiedä, enkä osaa kuvitella. Luulen kyllä, etten silti pääsisi aikaan jolloin en ole syntynytkään.

Kun en aiheesta mitään tiedä, voin vain mielikuvitella. Menneisyyteen matkustamista helpompi on ehkä käsittää aikaa jossa aikaa ei ole, vaikka sitäkään en ymmärrä. Mutta sisäistän jollain lailla, että aika on ihmisen keksintö sellaisena kuin sen ymmärrämme. Siinä eläminen onkin tarkkaa puuhaa kuin muurahaisten sanonko mikä? Jäin nimittäin pohtimaan sitä, kun tänä vuonna helmikuu ei päättynytkään 28. päivään, vaan jatkui vielä vuorokauden. Sillä on karkausvuosi, joten päiviä oli 29.

Kalenterimme normaalivuodessa on 365 päivää, mutta todellinen vuoden pituus on 365,2425 vuorokautta. Karkausvuoden lisäpäivä käytetään neljän vuoden välein poistamaan kolmen liian lyhyen vuoden aiheuttamaa virhettä. 

Mutta yhdellä lisäpäivällä emme saa säädettyä aivan kohdalleen kellojen aikaa, vaan joka kymmenes vuosi lisätään vielä yksi sekunti. Siitä saankin oivan kysymyksen, jossa ei ole päätä eikä häntää. Kerran nimittäin kirjoitin seisovan kellonkin 12 tunnin näytöllä olevan kaksi kertaa vuorokaudessa oikeassa. Mutta milloin on pilkulleen oikeassa vain eteenpäin kävelevä rannekelloni, sillä en lisää siihen edes mainittua sekuntia? Sen uskon tietäväni, että nykyopin mukaan aurinko on aina oikeassa, vaikka ihminen säätää senkin näyttämää aikaa auringonvarjoviisareineen ja -kellotauluineen. 

Ehkä isäni opit ja nykyaikani ilman erityistä sisältöä antavat aikaa pohtia silloin tällöin järjettömiä tai ihmisjärjellä käsittämättömiä. Faija nimittäin kyseli joskus, kun luulimme puhuvamme viisaita, että sanokaapa onko tyhjyydessä sattumaa? Tätä olen muistanut kysyä monesti vanhempieni ja siskoni haudoilla: "Oletteko sattumia ajattomassa tyhjyydessä vai jotain enemmän tai ettekö mitään?"

The Population Reference Bureau käyttää vuoden 2020 tietoa maailman väestön lukumäärästä. Kaikkiaan laskelman mukaan silloin maailmassa oli elänyt 116 761 402 413 ihmistä. Mutta syntyykö ajan kanssa tai onko kaikilla mittarella mitattuna jo ollut aivan identtinen isäni tai minä, vai olemmeko jokainen ikuisesti täydellisen uniikkeja sattumia? Se jäänee mysteeriksi, kunnes kuolemme sukupuuttoon maapallon muuttuessa ajan kanssa ihmiselle elinkelvottomaksi. Ellemme sitä ennen nitistä toisiamme.

lauantai 2. maaliskuuta 2024

Luova mieli ja kirjoittamisen vimma

Otsikon nimisen tai sen tapaisen kirjan suomenkielellä kirjoitti aikoinaan Claes Andersson. En miestä tuntenut, vaikka ajelinkin hänen entisellä, punaisella Wartburg henkilöautolla. Jossa oli kaatuvat penkit ja alkuperäinen kattoluukku ja joka poltti säännöllisen epäsäännöllisesti kannentiivisteen. Sitä vaihtelin milloin missäkin ja milläkin kelillä. Kerran matkalla Tampereellekin jossain Oriveden seudulla yöllä yli 20 asteen pakkasessa jonkun omakotitalon pihavalon ja taskulampun valossa. Kun Warre viimein saatuani jäätyneillä sormilla startattua hörähti käyntiin, oli fiilis kuin kelpo orgasmi.

Omat, eniten aikaa vievät harrastukseni ovat päiväkirjanomainen blogikirjoittaminen, jossa auttaa luova mieli sekä somemaailma. Välineenä molempiin harrastuksiin on kämmenen kokoinen älylaite, jota käytän monipuolisesti. Ehkä minulla ei ole varsinaista Clasun vimmaa kirjoittamiseen, vaikka siitä pidänkin ja jonka parissa tekstinkorjauksineen menee joka päivä tuntitolkulla.

Blogeillani ei ole suuren suurta lukijakuntaa, vaan piskuinen joukko, joka kulkee tekstieni myötä kanssani tuokion päivistään ja öistään. Heistä tiedän vain pienen osan, jotka kaikki ovat hyvin tärkeitä sekä ainutlaatuisia. On oikein mukava tunkeutua sanojen muodossa ventovieraidenkin koteihin ja elämään mielikuvitukseni kanssa.

Tänä talvena sekä Thaimaan orastavassa kesässä olen ehkä välillä innostunut liikaakin. Kun aihe siemaisee vieden mukanaan, en malta lopettaa ja pelkään kirjoitusten venyvän luettaviksi liian pitkiksi. Tosin en sitä tiedä, koska en ole koskaan saanut kai minkään pituudesta palautetta. Joku silloin tällöin ilahduttaa mieltäni kirjoittamalla, että mukava lukea tai jotain muuta myönteistä.

Olipa joukossa kerran eräs, joka itsensä tai silmiensä ärsyyntymisen vuoksi toivoi tekstejä vaalealle pohjalle tummilla kurjaimilla. Jatkoi vielä, että ellen tee niin, hän ja jotkut muutkin lopettavat lukemisen. Kun en hänen (enkä muiden 😉) toivomusta täyttänyt, en tiedä loppuiko lukeminen. Ehkä kerrotte, jos tämän luette tai kuuntelette, sillä moni älylaite tarjoaa senkin mahdollisuuden. Silloin ei ole väliä ovatko kirjaimet tummia tai vaaleita ja pohja oranssi, vaikka itse tarina olisikin mustavalkoinen.

perjantai 1. maaliskuuta 2024

Joskus olen kuin veneestä pudonnut eno tai kala kuivalla maalla

Otsikon ensimmäinen lausahdus tai toteamus lienee syntynyt aiemmin, mutta vakiintui 70-luvulla, kun lehdessä (HS, v. 1972) uutisoitiin: "Lyönyt veneessä enoaan melalla päähän, kun tämä ei todistajan mukaan ollut ottanut tarpeeksi kiljua. Vene kaatui ja eno hukkui."

Mutta veneestä voi pudota muutenkin. Eräällä somefoorumilla kysyttiin: "Mitkä on tähtikuvioiden tähtien esim Otavan tähtien välimatkat toisistaan? Miten ne voisi laskea?"

Hän sai muun muassa seuraavan vastauksen: "Otat tähtien a ja b rektaskension, deklinaation ja etäisyyden maapallosta. Teet koordinaatistonmuutoksen kummallekin tähdelle pallosta suorakulmaiseen.

X = e * cos(r) * cos(d)

Y = e * sin(r) * cos(d)

Z = e * sin(d), 

jossa e on etäisyys, r rektaskensio ja d deklinaatio.

Siitä saat sitten tähtien keskenäisen etäisyyden ottamalla neliöjuuren koordinaattien erotuksien neliöiden summasta, eli sqrt((X2 - X1)^2 + (Y2 - Y1)^2 + (Z2 - Z1)^2)." En ymmärtänyt vastauksesta mitään 🤔😅. 

Mutta voiko kala oppia uimaan kuivalla maalla?

Seurakuntalainen.fi julkaisussa Hellevi Pouta kirjoitti aikoinaan otsikolla Kuin kala kuivalla maalla, että "Kansanedustaja Teuvo Hakkarainen vierastaa sitä maailmaa, johon hänen pitäisi eduskunnassa sulautua. Teuvo Hakkaraisella on mustat housut, joissa ei ole kulmaprässiä, ja valkoinen paita, joka on tukevampaa kangasta kuin kauluspaidat. On perjantai, ja hän tarkistelee vaivihkaa miten pääsee illaksi kotiin Viitasaarelle. Nopeasti tulee sellainen tunne, että Hakkarainen on eduskuntatalossa kuin kala kuivalla maalla. Hän on mies miljöössä, jossa happi ei oikein kulje. Hän ei ole eksyksissä, mutta liian kaukana omistaan."

Nyt mies tekee työtään Euroopan parlamentissa Brysselissä ja Strasbourgissa vielä kauempana omistaan ja matka kotiin on entistäkin pitempi. Mutta ehkä hän on oppinut elämään kalaa paremmin kuivalla maalla, joka sekin on vähän aikaa mahdollista. Tutkijat nimittäin kuvasivat kiipeileväksi ahveneksi nimettyä kalalajia Australian koillisosissa, joka pystyy elämään kuivalla maalla jopa kuuden päivän ajan erikoisten elintensä vuoksi. Niiden avulla kala voi hengittää myös ollessaan poissa vedestä.

Aasinsiltoja myöten kala termi on hyvinkin sopiva Teuvolle, sillä pahansuovat tai kateelliset ovat sanoneet häntä kännikalaksikin. Itse en tähän joukkoon kuulu, sillä nykyinen parlamentaarikko on saanut elämässään paljon aikaiseksi. Ehkä vain yhdessä asiassa kuljemme rintarinnan, sillä olemme uskossamme yhtä haparoivia. 

Kaukana Thaimaassa koettuna Hakkarainen on kotiutunut hyvin Euroopan valtaapitävien saleihin ja joukkoihin. Ja ui joukossa kuin kala vedessä, sillä mies ilmoitti hakevansa Suomen kansalta jatkopestiä. Ehkä hän on ollut omiensa joukossa väärin tai väärään suuntaan kallellaan, sillä Persujen puoluesihteeri ilmoitti, että meidän joukossa Hakkarainen ei jatkopaikkaa hae. Istuvan edustajan kampitus ilman suurta möhläystä on kova linjaus Persuilta, joka on näyttäytynyt kansan syvien rivien puolueena. Mutta ehkä Teuvossa tai tavoissa on jotain sellaista uuden ajan Toni Halmetta, jota en tiedä. Tai ehkä puheenjohtaja Riikka Purralle hoveineen on noussut valtioneuvosto hattuun vähän samoin kuin Pekka Vennamolle ja Timo Soinille. Jos Hakkarainen kuitenkin väylän löytää itselleen ja viime vaalien 29083  äänestäjälle, on minulla hänelle vaalislogan valmiina: "Teuvo – vastarannan kiiski".

Itseni ei tarvitse mennä edes Itäkeskukseen pudotakseni teiniveneestä, jos siihen ylipäätään pääsen, sillä nuorisoslangi elää ja muuttuu. Yksi sana on tänään in ja hetken päästä jo aivan out. Kas tässä, lue ja kysy sen jälkeen itseltäsi asuuko sinussa sisäinen teini vai kuulutko jo entinen nuori ‑kategoriaan:

atm = tällä hetkellä (lyhenne englanninkielisistä sanoista at the moment), esim. “Mis oot atm?”

bae = kaikista rakkain henkilö, käytetään esim. poika- tai tyttöystävästä, rakas/kulta (before anyone else)

brb = palaan pian (be right back)

buli = iso tai kova juttu

flexata, fleksata = mahtailla, ylpeillä

goals = toive/haave

Idc = en välitä (I don’t care)

Idk = en tiedä (I don’t know)

käty = kämppä tyhjänä

lit = todella mahtava, siisti

lmao = nauraa niin, että pylly repeää, eli viittaa todella hauskaan juttuun (laughing my ass off)

Mitä sä oikein sepaat? = Mitä sä oikein selität?

mp = mielipide

mäijä = meidän äijä, hyvä tyyppi

noob, nuubi = aloittelija (newbie)

nälä = lyhenne sanoista no äläpä

rektata = voittaa ylivoimaisesti, murskata (wreck)

servata = vetää toinen sanattomaksi omalla sanomisella (served), laittaa jauhot suuhun

sup = Mitä kuuluu? (What’s up?)

swag = cool, itsevarma

wörtti = vaivannäön arvoinen (worth it).

torstai 29. helmikuuta 2024

Marmatusviikot meneillään

Lunta näkyy tällä hetkellä ympäri Jyväskylää kasoina ja kekoina, joita ei välttämättä kuljeteta enää lumenkaatopaikalle. Lumenajo on ollut kaupungille vuositasolla noin 200 000 euron kustannus. 

Vaajajoskella Kansalaistori on esimerkiksi nimetty lumen läjitysalueeksi ja lumia ei ole luvattu siirtää pois, vaikka Vaajakosken Talvikohinat olisi halunnut alueen toriksi maaliskuun 16. päivä. Tapahtuma jouduttiin siirtämään Urheilutalon taakse. Aivan kamalaa, eikö olekin?

Entäpä sitten Helsinki, joka kuskaa kantakaupunkiin sataneen lumen mereen? Jo vuosien ajan on selvitetty mahdollisuuksia merikaadon lopettamiseen, mutta toistaiseksi korvaavia vaihtoehtoja ei ole löydetty. Kaupunki on saanut kovaa kritiikkiä meren likaamisesta. Selvitysten mukaan lumikuormien mukana mereen päätyy tuhansia kiloja roskaa ja kymmeniä miljoonia mikromuovipartikkeleita. Runsaslumisena talvena Helsingissä kuskataan yli 300 000 lumikuormaa vastaanottopaikoille, joista viidesosa päätyy mereen Hernesaaressa.

Kustannukset sataneesta lumesta ylipäätään ovat varmasti valtakunnan tasolla satoja miljoonia. Jos joku, niin tämä on asia, josta aika kevätaurinkoineen hoitaisi joka vuosi ison osan ilman euroja. Ja näinhän se varsinkin lumen kuljetuksen osalta monesti maaseudulla tekeekin.

Suomalainen ja varmasti usean muunkin maan yhteiskuntajärjestelmä on siksikin kummallinen, että olemme luoneet ikäänkuin monta itsenäistä yritystä kotikuntamme sisään veronmaksajien rahoilla. Sen jälkeen luomuksemme pitävät kiinni myönnetyistä rahoista mustasukkaisesti. Ei sovi edes ajatella, että liikunta- sivistys- tai joku muu toimi antaisi lumenkuljetuksesta säästyneet rahat esimerkiksi sosiaali- ja terveystoimelle, joka palkkaisi vaikkapa vanhustenhuoltoon puolen tusinaa uutta tekijää.

Moinen ajattelu on varsin vierasta yrittäjälle. Jos yritys A tekee tulosta saman omistajan yritys B:n tai C:n kustannuksella tai peräti hallaa, seuraa korjausliike alta aikayksikön. Ehkä suurin ero onkin siinä, että yrittäjä tekee töitä omilla rahoillaan ja kunnan sekä valtion työntekijät veronmaksajien rahoilla. 

Saman, osittain turhan työn toinen ilmentymä on nurmikonleikkuu. Ensin faijani kärräsi kottikärryillä mitä lie maa-ainesta päivätolkulla pitkin omakotitalomme ympäristöä tasotellen samalla lapiolla alustan mullalle sopivaksi, jonka hän kärräsi, levitteli ja tasoitti seuraavaksi. Sitten sitä jyrättiin erilaisilla välineillä ja talloen koko perheen voimin riittävän kiinteäksi, johon viimein kylvettiin heinänsiemenet. Kalkita ja lannoittaakin piti aikaansaanosta silloin tällöin, jotta pihanurmesta tulisi vähintään yhtä tasokas kuin naapurilla. Joka taas ei poutasäällä onnistunut ilman säännöllistä kastelua. 

Viimein isä pääsi niittohommiin aamukasteen aikaan aina viideltä parin, kolmen viikon välein. Sen ainut hyvä puoli lapsen ikkunasta katsottuna oli, että me täytimme heinillä leikkimökkimme kanien talviruuaksi. Myöhemmin sama leikkuupuuha jatkui meidän kakaroiden toimesta polttomoottorikäyttöisellä ruohonleikkurilla. Viikatteen terotuksen tahkonpyöritys oli vaihtunut savuttavan 2-tahtileikkurin työntämiseen. Suo siellä vetelä täällä, joskus hikisenä kesähelteessä ajattelin. 

En osaa edes arvella paljonko lumi- ja mainitut heinätyöt valtakunnan tasolla vuodessa maksavat, mutta mitätön ei summa ole, sillä Postikin joku vuosi sitten laajensi toimintojaan ihmisten nurmien leikkuuseen. En tiedä kuinka business on tältä osin menestynyt.

Päätään ovat nostaneet myös öttiästen vähenemisten ansiosta luonnonniityt. Niidenkin maailma on muuttunut eivätkä nekään enää selviä luonnossa hoitamatta. Vaan toista oli ennen. Päivänkakkarat ja kissankellot kasvoivat ja heinäsirkat sirkuttivat hoiti niitä tai ei. 

Kuten otsikossa kerroin, minulla on marmatusviikot menossa. Johtuneeko siitä, että reippaan viikon kuluttua on paluu Suomeen. Purnausten syyt eivät kuitenkaan ole tulleet iholle, saati sen alle, sillä kaikki on elämänmakuisessa elämässäni niin hyvin kuin kohtuudella yli seitsemänkymppisellä vaivoineen voi olla.

Korvien välin kanssa on kuitenkin hyvä voimistella päivittäin. Luulen maailman menon miettimisen ja siitä kirjallisesti mossottamisen olevan aivovoimisteluun vähintään yhtä tapa kuin sudokujen ja kuvaristikoiden täyttäminenkin.

keskiviikko 28. helmikuuta 2024

Joillakin on tappamisen vimma

Jokilaakson luonnonsuojelualueen Purolammen vastarannalla on pieni, aikoinaan isolta osin ihmisen tekemä saari, joka on saanut nimen Rabbit Island. Siksi, että vaikka muualla alueella silloin tällöin juoksee jäniksiä ja vapaita kaneja, pikkusaarella niitä ei ole koskaan näkynyt eikä lumisessa maassa edes jälkiä.

Sen sijaan siellä on eläinten hautausmaa, jonne osaomistuskoira Niilollekin on varattu viimeinen leposija parhaan koirakaverinsa Rudin vierestä.

Myös ystävieni kissa nukkuu saarella ikiuntaan. Killi oli Peurojen perheenjäsen ja Ritva ja Hannu hänen ihmisiään. Niilon kanssa tulemme muistamaan aina, kun menimme tapaamaan useampi vuosi sitten kolmea Peuraa heidän matkakotiinsa Helsingin Rastilan campingalueelle. Kuinka istuimme katoksen alla Killin kulkiessa kuningattaren elkein Niilon takaa, Niilon edestä ja Niilon sivulta. Ja miten Niilo ymmärsi, että tämä ei ole hänen valtakuntansa ja kuinka se osasi käyttäytyä herraskoiran lailla.

Luonto ja tekniikka tekevät tepposia tai kepposia, joita en monestikaan ymmärrä. Monen vuoden ajan olen katsellut pihapiirin elämää Merikonttikotini katolla olevien neljän videokameran kautta, joista yksi on suunnattu Purolammen yli Rabbit Islandille. Tänä talvena silloin tällöin öisin näyttää 8000 kilometrin päähänkin aivan kuin joku olisi sytyttänyt Rudin ja Killin muistokivien juureen lyhdyn tai kynttilän. Se näkyy pimeässä yössä kuvan oikeassa yläreunassa hentona valona Thaimaahan saakka. Mielikuvittelen sen olevan Jokilaakon hyvän haltijan tekosia. 

Kun sitä yöllä katselin maksaessani Luonnonsuojeluliiton jäsenmaksua toisen kuvan uutista lukien, muistui mieleen Niilo eräänä aamuna ja sitä ulkopuolelta Duokodin ikkunasta katsellut ilvesäiti pentunsa kanssa. Harvoin olen nähnyt ja kuullut Niilolla sellaista terrierin vimmaa, kun se olisi halunnut mennä laittamaan pihan elämän takaisin mieleiseen järjestykseen. Jos Niilo olisi päässyt hoitamaan järjestysmiehen tehtäviä, olisi eläinten hautausmaa ehkä saanut ilveksen yhden sivalluksen jälkeen uuden asukkaan.

Sama tai joku toinen ilves käveli minua toisena aamuna rantapolulla vastaan mennessäni Jokilammille aamu-uinnille. Ehkä kymmenen metrin päästä sanoin sille suomeksi: "Minä en muuten väistä." Aikansa ilves katsoa minua kuin miettien, että mitähän tekisi? Sitten se loikkasi parimetristen, lainsuojattomien kasvien yli metsään ja minä ymmärsin kuinka uljas on Suomen luonnon suurin kissaeläin.

Hyvin kauan sitten, kun eläinrakkauteni vasta orasti jalostumistaan nykyiseen muotoonsa, katselin kerran metsästäjien joukkoa haulikkoineen ja ajokoirineen heidän kerratessa tappamansa syyttömän jäniksen viimeisiä elon hetkiä. Ja kuinka miehet kehuivat kilvan miten upeaa työtä koirat tekivät.

Itse ajattelin surullisena, että jos nautin tuosta tappamisen vimmasta, on minussa jotain perustavan laatuista vialla. Sillä kukaan ei tarvinnut pupua nälkäänsä, vaan nauttiakseen sen jahtaamisesta ja tappamisesta, jonka kruunasi lopuksi kasvissyöjän kuolema. Jos sielussani on jotain vinksallaan, olkoon se mieluummin kallellaan elämän suojelemisen suuntaan.

Maailmassa ei montaa eläinlajia ole, jotka saavat elää vapaana ihmisten niiden elämään kajoamatta millään muotoa. Yhtä lajia on liikaa ja toista liian vähän. Kolmas tekee sitä sekä tätä pahaa ja neljäs jotain muuta hallaa ihmisen mielestä ihmiselle tai jollekin muulle. Sitten tuomme pallon toiselta puolelta peuroja opettelemaan elämää Suomessa. Joista vimmaisten metsästäjien lisäksi kiinnostuvat luonnollisesti luonnossa jo elävät lihansyöjätkin. Jota sitäkin ihminen haluaa säätää hakemalla valtiolla isojen kissojen tappolupia.

tiistai 27. helmikuuta 2024

Miksi yhteiseen pesään saa paskoa?

ÄKKIPIKAINEN saattaa ajatella, että Itämeri on maailman mittakaavassa ankea ja mitätön meri. Se on pieni, saastunut ja vähäsuolainen. Kirjaimellisesti huonossa hapessa. Juuri siitä syystä varsinkin maailman rannikkovaltioiden olisi syytä yksityisten lisäksi kiinnostua paljon enemmän Pohjolan pienestä murtovesialtaasta. Merellä on takana ja edelleen myös edessään vaikeat vuosikymmenet.

Itämeri on kuitenkin Atlantin valtameren sivumeri Pohjois-Euroopassa Suomen, Ruotsin, Tanskan, Saksan, Puolan, Viron, Latvian, Liettuan ja Venäjän välissä. Se on maailman toiseksi suurin murtovesiallas Mustanmeren jälkeen. Itämeren erottaa Pohjanmerestä Kattegatin salmi Ruotsin ja Tanskan välissä. Itämeri on erikoinen meri alhaisen suolapitoisuutensa, vuoroveden heikkouden sekä mannerlaatan päällä sijaitsemisen ja siitä johtuvan mataluuden takia. 

Talvivaaran merkittävimmät ympäristöhaitat aiheutuivat nimenomaan sulfaattipäästöistä, jotka pilasivat valuma-alueilla useamman järven. Päästöt olivat tuolloin maksimissaan kymmenesosa Haminanlahden suulle laskettavasta.

Akkutehtaan saama lupa on todellinen ympäristöriski – valtavissa määrissä sulfaatti on ongelma myös meressä. CNGR Finland Oy:n lupaehdot mahdollistavat sulfaatin laskemisen Itämereen pitoisuudella 62 000 mg/l ja 290 000 kg joka päivä. Pitoisuus on erittäin myrkyllistä kaikille Itämeren kaloille ja pohjaeläimille. Sulfaattipäästö on kooltaan (noin 100 000 000 kg/vuosi) ja pitoisuudeltaan Suomen suurin.

Herkimpiä sulfaattipitoisuuden nousulle ovat kalanpoikaset, mäti ja pohjaeläimet. Väkevä ja painava sulfaattiseos painuu syvänteisiin aiheuttaen kerrostumista, happikatoa, fosforin vapautumista ja edelleen rehevöitymistä sekä myrkyllisen rikkivedyn ja metyylielohopean muodostumista.

Tässäkään asiassa elämöinnilläni ei ole edes Tuusulanjoen vuollejokisimpukan eikä salaperäisen ja uhanalaisen viitasammakon pulputuksen vaikutusta, vaikka lunnonsuojelualueemme vedet laskevat jokea myöten Suomenlahteen ja siitä Itämereen. Silti elämöin, sillä tuntuu kertakaikkisen käsittämättömältä, että jotkut Suomen virka- tai luottamushenkilöt voivat paskoa yhteiseen pesään sekä jatkaa hölmöläisten tarinoiden ketjua päättämällä Haminaan kaavaillun akkutehtaan vesien laskemisesta Itämereen, jonka puhdistamisen eteen on tehty vuosikymmeniä monin hartiavoimin töitä.

Ehkä Haminan luvan kaltaiset päätökset eivät johdu aina edes tyhmyydestä, vaan "minä tiedän ja minä päätän hengestä" itsekkyydellä maustettuna. Sekä taidokkaista markkinamiehistä, jotka myyvät eskimollekin jääkaapin.

Siitä oiva esimerkki on, kun valitsemamme valtakunnan terävimmät poliittiset päättäjät myivät monopolisähkölinjat ja -verkon yksityiselle sijoittajalle, joka nosti siirtohinnat pilviin. Sen jälkeen suomalaiset sijoittivat saamansa miljardit saksalaiseen Uniperiin, jonka Saksan valtio kaappasi sopivan tilaisuuden tullen omaan taskuunsa.

Eikä se ollut ainut Suomen superhankinta Saksasta. Kansan suussa Sonerakauppa vääntyi hölmöläistarinaksi, kun valtion firma osti neljällä miljardilla ilmaa. Silloisen johdon tempaisi mukaansa hölmöyden lisäksi ja varoituksista huolimatta todellisuudentajun hämärtyminen. Joka vakuutti heidät siitä, ettei maksetulla summalla ollut väliä. Heille Umts-toimilupa näyttäytyi sijoituksena, jonka arvo ei voi laskea.

Nyt on sitten muun maan vuoro paskoa pesäämme sekä kusettaa meitä ja vähän muitakin, kun miljardööri saa jalansijan Haminaan ja kaikkien yhteiseen Itämereen. Akkumateriaalitehtaasta 60 prosenttia omistaa kiinalainen yhtiö CNGR Advanced Material, jonka toimitusjohtaja, Deng Weiming, lukeutuu Forbesin luokittelemiin maailman miljardööreihin. Weiming ja hänen vaimonsa, Xiaoge Wu, omistavat suoraan ja epäsuorasti yli 66 prosenttia yhtiön osakkeista. Sanomatta on selvää, että ilman Kiinan valtion suostumusta – ja kenties omistajuutta – akkutehtaita ei vahvan valtio-omistajuuden ja kontrollin maa perusta, vaikka tehdas sijaitsisi hölmöläisten kansoittamassa Suomessa.

maanantai 26. helmikuuta 2024

Voinko saada hoitokorvausta?

Yhtenä päivänä kirjoitin käyttäneeni sen kaiken, jonka vuosikymmenten työelämäni aikana tallensin eläkeyhtiö Ilmariselle ilman korkoa vanhuudenpäivien turvaksi. Ja, että nykyisin elän muiden siivellä tai rahoilla.

Määrättyyn rajaan saakka valtio maksaa kansaneläkettä, josta siitäkin olen osaton. Maksutalkoisiin osallistun kuitenkin niin kauan kuin henki pihisee maksamalla veroja neljäsosan työeläkkeestäni. Täyttä kansaneläkettä voi saada, jos ei ole ollenkaan työeläkkeitä tai niiden yhteismäärä on olematon. Kun työeläke saavuttaa tietyn tason, kansaneläkettä ei myönnetä lainkaan. Kuulun siis joukkoon, jolta valtio pitää tältäkin osin kukkaronsa nyörit tiukasti kiinni.

Voinkin ajatella olevani valtiolle enemmän tuottava kuin kuluttava kansalainen. Säännöllisesti valtio osallistuu talouteni ylläpitoon kuukausittain vain sponsoroimalla hieman popsimiani lääkkeitä useampaankin vaivaan. Piikkipaikalla on sepelvaltimotauti ja siitä johtuneet sydäninfarktit sekä pallolaajennukset, jotka yhteiskunta maksoi suurelta osin yli 15 vuotta sitten. 

Meilahden sydänvalvomossa ajattelin kiitollisena, että jos ei täällä koe olevansa tyytyväinen veronmaksaja, niin sitten ei missään.

Mutta paljon on maksuliikenteessä valtion osalta poskellaan tai en kaikkea ymmärrä. Jos hankin lääkkeeni kotimaisesta monopoliapteekista, maksaa valtio niistä osan, olen maksanut veroja tai en. Mutta jos ostan lääkkeet thaimaalaisesta apteekista, sulkee Suomineito pussinsa.

Sama on tilanne sydäninfarktin osalta. Jos sydän pysähtyy kotirintamalla, minut kuljetetaan siniset valot vilkkuen, pillit päällä teho-osastolle. Siellä loistava henkilökunta onnistuu ehkä pelastamaan kuoleman portilta elävien kirjoihin ja lähes koko lystin maksaa yhteiskunta. 

Mutta jos pumppu tilttaa Thaimaassa ja minut kiidätetään Bangkok Hospitaliin tai vastaavaan, ei tohtori tartu puukkoon ellei maksumiestä tai -naista löydy. Jos ei kaverit siinä tilanteessa jeesaa, kun noutaja lipoo jo ovipielessä kieltään, olen elämää suuremmassa pulassa. Kaiken kruununa kotimaani estää suomalaisen sairaus- ja matkavakuutuksenkin, jos olen reissussa yli puoli vuotta. Eikä se kyllä korvaisi kuin muutaman päivän akuutin hoidon, koska kyseessä on vanha sairaus tai vaiva.

Se ei hevin mene jakeluun, että valtio maksaa suomalaisen sairaalan hoidon, muttei vastaavaa Thaimaassa, vaikka koko ajan ja joka kuukausi maksan veroa eläkkeestäni Suomeen 669,69 euroa. Vaikka kotimaani välittäisi vain rahoistani, niin kuinka taloudellesti on sille järkevintä, jos minut kuskataan kotimaan sijaan paikalliseen krematorioon ja sieltä tuhkat Suomeen? Tomumajani polttamisineen, uurnineen ja lentoineen maksan kylläkin Jokilaakson Ison kiven juureen itse Tuonelasta saakka, mutta verottaja on tappanut lypsävän lehmänsä. 

Tähän loppuun minulla on ehdotus Suomen rahanahneelle verokarhulle. Ainakaan toistaiseksi en tarvitse omaishoitajaa eikä minulla olisikaan pestiin ketään edes epäsopivaa. Vaan 74-vuotiaana selviän omin nokkineni. Joten voisiko valtio maksaa omaishoitajakorvauksen tai vastaavan minulle ja muille, jotka kykenevät näillä vuosirenkailla hoitamaan itse itsensä? 🤣🤣