Väärien valintojen asiantuntija * 193

Ollessani Sasaimassa kävelin alas kaupunkiin vuoren rinteeltä joka päivä kerran tai parikin. Kiertelin joka puolella ja yritin luoda yhteyttä paikallisiin. Erityisesti pidin kylän pikku puodista, jossa myytiin arkeen kaikkea tarpeellista. Ihastuin hyllyssä olleeseen, puiseen soppakauhaan, joka heidän kielellään oli cucharon. Halusin sen, mutten keksinyt itselleni käyttötarkoitusta ja koriste-esineeksi en sitä aikonut Suomeen viedä. Niinpä siitä tuli löylykauha, jonka varteen kaiverrutin muun muassa paikan nimen ja vuosiluvun. Tehtävässään tämä öljyisestä puusta käsin kaiverrettu, ainutlaatuinen muisto on palvellut Suomessa toistakymmentä vuotta useammassakin saunassa.

Ensimmäisen leppoistamisjaksoni aikana ehdin muuallekin. Muun muassa 1000 kilometrin päähän rannikolle, Etelä-Amerikan vanhimpaan kaupunkiin Santa-Martaan. Siellä isolla rannalla paikallisten keskellä lähes ilman vaatteita tunsin luissani miltä tuntuu, kun kaikki tuijottavat ihon värin vuoksi. Koin olleeni rannan ainut kalpea- tai valkonaama.

Viimein tuli aika hyvästellä rakkaiksi tulleet ystävät, varsinkin lapset ja lähdin Reinelin kuljettamana nyssyköineni paluumatkalle. Jos koin tullessani sydämentykytyksiä Lontoossa, niin kyllä vastaavat Bogotan lentokentällä menivät kirkkaasti piikkipaikalle. Huomasin nimittäin siellä olevan tarkkaakin tarkemmat pistokokeet. Vaikka kuinka yritin huokailla yläkertaan, arvasin, että tuurillani juuri minut poimitaan jonosta syynättäväksi. 

Näin myös kävi ja ymmärsin tilanteeni toivottomuuden umpikujineen. Miten tällä kielitaidolla tai muutenkaan selitän, että matkalaukkuni muovipussissa oleva ruoho ja kasvien lehdet ovat vain tuliaisia Suomessa lemmikkikaneilleni? Mutta niin vaan Luojani minua kuuli ja otti toivomukseni myös huomioon. Kuin ihmeen kaupalla tullimies jätti juuri sen Goretex-takkini hihan puristelematta, jossa heinät olivat. Vielä koneen noustessa yläilmoihin huokailin kiitoksiani jonnekin taivaanrannan ylisille tai sen taakse.

Kun pääsin Vallilaan, Pessi ja Illusia kotiini, vein tuliaiset Kanikonttorin kahdelle valkoiselle ja karvaiselle työntekijälle, joiden työnkuva oli viihdyttäminen. Niille selitin, että ette arvaakaan kuinka lähellä oli, etten vuoksenne jäänyt vuosiksi kolumbialaiseen vankilaan kärsimään huumetuomiota salakuljetuksesta.