jormas: Ollessani Sininauhasäätiön boss aloitimme sen historian suurimman tuetun asumisen yksikön rakentamisen Helsingissä. Se sijaitsee Mannerheimin Lastensuojeluliiton entisessä talossa Ruusulankadulla. Nimi alkujaan oli Puolimatkankoti Kujan-Katti. Nykyään se ei ole edes suurin yksikkömme. Sittemmin nimi on muuttunut, kuten koko Säätiön nimikin. Sen osalta onneksi viranomaiset laittoivat sen verran jarruja, että järki ehtii saamaan tunteet hallintaansa. Säätiön hallitus lieneekin jättänyt nimen ennalleen. Itsestäni tuntui useamman vuoden, että jälkeeni vallalla oli akuutti Soini-allergia ja kaikki mikä vähänkin viittasi minuun, oli muutettava.
Meni monta hyvää lasta niin sanotusti pesuveden mukana. Se ei ole tavatonta, sillä aivan liian usein käy niin. Vaikka uudistuksen ajatuksena on saada uusia tuulia, niitä ei tulekaan. Eikä varsinkaan hyviä. Niitä nimittäin tulee vain silloin, kun uusi johto on jotain oleellista enemmän ja paremmin kuin vanha. Pitäisi kasvaa paremmaksi kuin entinen johto eikä lunastaa kannuksia entistä johtoa nakertamalla tai sen sinällään luomia hyviä käytäntöjä muuttamalla. Jos näin ei käy, käy niin, että uusi johto tai uudet tekijät, jotka on valittu tekemään tekemätöntä työtä, lähtevätkin uusien visioiden puutteessa muuttamaan olemassa olevaa ja hyvin toimivaa uusiin kuosiin. Sitten uskotellaan, että keisarille puetaan uudet vaatteet ja kukaan ei uskalla sanoa, että nyt keisarilla ei ole vaatteita lainkaan.
Ruusulankatuun liittyen kävin katsomassa jonkin verran kohua herättäneen näytelmän:
http://www.q-teatteri.fi/ruusulankatu/. Ajattelin, että aktiiviosastani päihdetyössä on kulunut sen verran, että kykenen arviomaan kokemaani neutraalisti. Niin tai näin, kokemus oli kaikkien aikojen pohjanoteeraus. Sain kaivamalla kaivaa, että löysin jotain hyvää. Ehkä parasta oli, kun etukäteen nauhoitetussa osuudessa, joita taisi olla puolet koko näytelmästä, Sininauhan nykyinen boss Aarne Kiviniemi näytti tunteitaan, kun hän vastaili vastustajien kommentteihin ja mielipiteisiin. Hyvää se on siksi, että jos haluamme päihdetyön olevan jotain enemmän kuin palkkatyö, pitää sitä tehdä tunteella. Se saa myös näkyä. Valitettavaa Aarnen perusteluissa oli tietämättömyys tai populismi hänen väittäessään, että kaikkia Sininauhasäätiön tuetun asumisen investointihankkeita on vastustettu.
Näin ei asian laita ole, vaan viittaus siihen, että meidät ajettiin teollisuusalueelta pois ei kyllä auennut kenellekään. Populismia siksikin, että ehkä Aarne ei halunnut sen aukeavankaan. Kysymys oli nimittäin Kalevala Korun entisestä tuotantolaitoksesta, johon olimme tekemässä asumisyksikköä. Siellä ympäristö valitti rakennusluvasta, josta oikeuden päätös oli mielenkiintoinen. Se nimittäin hylkäsi valittajien perustelut, mutta hyväksyi valituksen perustelulla, että myös päihdeongelmaiset on asutettava niille alueille, johon muutkin ihmiset. Tämä tarkoittaa, että kaava on tarkoitettu asuinrakentamiseen. Korkein Hallinto-oikeus siis palautti asunnottomille ihmisarvon, mutta vei asunnot. Syy tähän oli, että Sininauhasäätiö (minä etunenässä hallituksen tuella) halusi asunnottomat teollisuusalueella.
Toinen kaatunut hanke oli Mäkelänkatu 56, jossa kansanedustaja Eero Lehti osti havittelemamme talon, jotta hänen Taloustutkimus Oy:n henkilökunta saa mielestään paremman kulkurauhan rakennuksen takana sijaitsevalle työpaikalleen. Tämän tekosensa ansiosta Eero Lehti sai aikoinaan muun muassa ehdotuksestani Asunnottomien yönä Hiertävän Kiven vuodeksi kenkäänsä.
Pääsääntöisesti on ollut niin, että Sininauha on saanut toteutettua asumishankkeita sen verran kuin sillä on ollut kykyä ja halua niitä tehdä. Valitettavaa on, että se on myös hiljattain myynyt yhden tuetun asumisen yksikkönsä. Sen hankintaan oli aikoinaan käytetty merkittävässä määrin asunnottomien asumiseen Olga Hjelmmanin testamenttaamia varoja.
Ruusulankadun ympäristön elämöinti on osin aivan aiheellista, sillä ottaen huomioon kohderyhmän ja sen tarvitseman asumisen tuen, on formaatti, jolla tuki toteutetaan, aivan liian liberaali. Sen pitäisi olla, kuten alkujaan oli tarkoitus ja ympäristölle markkinoitu. Jos ei ensimmäisen varoituksen jälkeen meno kotona ja ympäristössä muutu, seuraa sääntö, että sinulle on päihtyneenä mahdollisuus päästä kotiin ainoastaan ilman vieraita, kassiviinaa tai muita päihteitä.
Ehkä eniten näytelmässä pohtimista aiheutti kenelle tai mille ilmiölle tekeleestä oli jotain hyötyä. En keksinyt, vaikka oletettavasti tekijöiden tarkoitus oli tehdä muutakin kuin viihdettä.
Sisältöä pohtiessani siltä osin, kun näytettiin etukäteen nauhoitettua materiaa, jäin pohtimaan toistakin asiaa. Materiaali näytti olevan aidoista haastattelutilanteista. Ovatkohan haastateltavat niitä tehtäessä tienneet päätyvänsä Q-teatterissa esiteltävän näytelmään valkokankaalle? Jos kyllä, niin mikähän lienee korvaus esimerkiksi kotiolojen selittämisestä niin sanotusti suurelle yleisölle?