Oma, suurin vastuun sektorini oli vastata vuoden ympäri jokaiseen neljään sähköpostiosoitteeseen tulleisiin kyselyihin ja erilaisiin pyyntöihin. Sekä ylläpitää Seuran koti- ja Facebooksivuja. Usein tekemisen lomassa tuli pohdittua onko puuhasteluissamme mitään järkeä, sillä käyttäjien joukossa oli myös marmattien armolahjan saaneita, joille mikään eikä koskaan ollut hyvin. Kuitenkaan he eivät laittaneet milloinkaan tikkua ristiin yhteiseksi hyväksi.
Tekemisen ja ylipäätään Seuran toiminnan mielekkyydestä sain varmuuden yhden yöllisen yhteydenoton myötä. Viranomaiset olivat löytäneet vainajan, jolla ei ollut mitään papereita. Tai oli yksi mistä he päättelivät kyseessä olevan suomalaisen ja osasivat ottaa yhteyttä. Se oli taskunpohjalla ollut Pattaya Suomi-Seuran jäsenkortti. Sen ansioista kujilta löytynyt mies sai henkilöllisyyden ja omaiset mahdollisuuden järjestää muun muassa muistotilaisuuden ja halutessaan kuljetuksen kotimaan multiin. Silloin käsitin, että pelkästään tämän vuoksi kannattaa maksaa parin kympin jäsenmaksu.
Monet vuodet puhuttiin, että olisi hyvä saada omat tilat. Kaikki jäsenmaksut menivät nimittäin vuokriin. Eivätkä aivan riittäneetkään, sähkö- ja vesimaksuista puhumattakaan. Monena kautena kiertelin yksin ja puheenjohtaja Risto Nymanin kanssa pitkin kaupunkia katselemassa uusia tiloja. Kaikki kaatui viimeistään siihen, että Seuralla ei ollut rahaa. Jäsenistö oli kuitenkin monen kerran kyselynkin jälkeen sitä mieltä, että omat tilat olisi hyvä saada, joten sen eteen tein myös töitä.
Oli jotenkin toivoton yhtälö, että tarvittaisiin omat tilat, mutta ei ole yhtään rahaa. Siinä vaiheessa katosi viimeinenkin välittäjä tai myyjä. Kunnes törmäsimme suureen suomalaiseen rakennuttajaan ja Juha Timoseen. Hän kuunteli, mutta ei lähtenytkään kiusaantuneena pois meidän tyhjätaskujen luota, vaan sanoi, että istutaan alas tuumaamaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti