Kuka poltti tulia ja maalaili kuvia luolissa?

46 000 vuotta sitten maapalloa asuttivat muun muassa villamammutit, sahahammastiikerit ja sukkulamadot. Nyt tiedemiehet ovat tehneet uudenlaisen läpimurron ja onnistuneet elvyttämään henkiin yhden tuona aikana eläneistä sukkulamadoista. Asiasta kertoi CNN.

Sitten tutkijat ovat löytäneet Borneossa olevasta kalkkikiviluolasta luolamaalauksia, jotka ovat maailman vanhimpia tunnettuja esittäviä kuvia. Luolamaalaukset ovat uuden tutkimuksen mukaan myös 40 000 vuotta vanhoja, kun niiden tarkka ikä on onnistuttu määrittämään Griffithin yliopiston tutkimuksessa. Tutkimus on julkaistu Nature-lehdessä.

Sitten Helsingin Sanomien mukaan Kristiinankaupungin Susiluolassa avatun kaivausalueen toisesta kerrostumasta on löytynyt tulisija, jonka iäksi Helsingin yliopiston ajoituslaboratorio on kahdella eri tekniikalla radiohiilitutkimuksissa saanut maksimipituuden, eli yli 40 000 vuotta. 

Wikipedian mukaan maapallolla on yleensä elänyt samanaikaisesti useita eri ihmis- ja apinaihmislajeja. On uskottu, että neandertalinihmisen kuoltua sukupuuttoon 40 000 vuotta sitten syntyi nykyinen tilanne, jossa maailmassa on vain yksi ihmislaji, nykyihminen. Vuonna 2003 Indonesian Floresin saarelta tehdyn löydön perusteella on kuitenkin esitetty, että vielä huomattavasti neandertalinihmisen sukupuuttoa myöhemmin maapallolla eli nykyihmistä paljon pienikokoisempi todennäköisesti oma ihmislajinsa, floresinihminen.

Luominen ry on 25.2.2014 rekisteröity yhdistys, jonka tarkoitus on tehdä evankeliointityötä. Yhdistys korostaa Raamatun auktoriteettiasemaa ja erehtymättömyyttä. Keskeisenä toiminta-ajatuksena on erityisesti pitää esillä kreationistista näkemystä maailman ja ihmisen synnystä. Yhdistyksen mukaan Jumala loi maailmamme kuudessa kirjaimellisessa päivässä noin 6000 vuotta sitten. Myös ihminen on heidän mielestä ja Jeesuksen sanojen mukaan luotu luomakunnan alussa.

Mihin siis itse uskoisin vai uskoisinko mihinkään vai kaikkeen ja onko sillä oikeastaan mitään väliäkään? Mutta yksi kysymys minulla on raamatun ja kristinuskon tietäjille. Kun aika monen selittäjän mukaan ihminen on luotu noin 6000 vuotta sitten, niin kuka mahtoi poltella tulia Kristiinankaupungin Susiluolassa ja maalailla kuvia Borneossa yli 40 000 vuotta sitten?

Mielen miinakentät ja keitaat

Sakari Pihlaja kertoo nähneensä paljon unia lentämisestä, siitä kuinka hän syöksyy halki avaruuden aina vain korkeammalle ja korkeammalle ja näkee niissä unissa maapallon pikkuisena pesäpallon kokoisena pallona, kaikkien muiden taivaan eri kokoisten pallojen joukossa. Niistä unista herääminen on aina pettymys ja olen yrittänyt saada niistä uudelleen kiinni, koskaan siinä onnistumatta, jatkaa mies. Ehkä Sakarin uni on yksi esimerkki mielen keitaista, joista emme tiedä edes mistä ne tulevat.

Unimaailman painajaiset voivat vastaavasti olla mielen miinakenttiä, joista kärsin lapsena. Äitini ja isäni sanoivat, että hourin enkä ollut unessa enkä valveilla. Heillä olikin usein kova työ saada minut hereille jääkylmällä vedelle ja mitä muita keinoja käyttivätkään. Yhdenkään valvetilan kummajaisen sisältöä en muista. Vain sen muistan, että joskus jo etukäteen pelkäsin oudon olotilan tuloa ja niissä ollessani itkin monesti. 

Yhden aikuisiän painajaisen, mieleni miinakentän muistan koko ikäni. Siinä surmasin miehen, jonka hautasin kallion ja synkän kuusen juurelle. Mukaan arkun pohjalle laitoin kirjeen, jossa tunnustin tekoni. Uni oli niin todellinen ja joskus toistuva, että tiesin paikankin olevan olemassa. Kävin myös kyseisen kuusen juurella. Muttei siellä mitään hautaa ollut. Joskus myöhemmissä unissa etsin kirjoittamaani kirjettäkin löytämättä. 

Monille mielen karikoita ja miinakenttiä tulee ilman uniakin. Kuka on kärsinyt kunnon moraalisia kohmeloita tietää, että vaikka kuinka järjellä ymmärtää kaiken olevan hyvällä tolalla, niin kauan vatvoo asioita, että saa ne jollain lailla ahdistukseen saakka  epätyydyttävälle tolalle. 

Vaarallisimmat mielen miinakentät tappavat elämänhalun ja saavat ihmisen päättämään päivänsä ennen aikojaan oman käden kautta. Joskus myös surmaavan tai yrittävän surmata jonkun toisen. Heitä molempia, hyvinkin läheisiä olen elämässäni kohdannut. 

Norjalainen, maailmankuulu kirjailija Jo Nesbø on jostain samantapaisesta pohtinut ulospääsyä, sillä hän sanoo kirjassaan Verta lumella, "että me yhtäkkiä jonain päivänä näemme jotain, mitä emme tienneet olevan olemassa. Tunnemme jotain, mitä emme tienneet kykenevämme tuntemaan. Kuulemme onton äänen, kun koputamme seinää, ja tajuamme että sen takana saattaa olla huone. Ja meissä herää toivo, tuskallinen ja hermostuttava toivo, joka kaihertaa eikä suostu sammumaan. Toivo siitä että on olemassa keino huijata kuolemaa, eräänlainen takareitti paikkaan, josta emme tienneet. Että on olemassa jotain, millä on merkitystä. Että on olemassa tarina."

Hyrylän seudun uimapaikkoja ja -tapojani, osa 12

Jokilaakso on Sarvikallion lisäksi toinen uimapaikka Hyrylän lähiseudun luonnonsuojelualueilla. Nämä kaksi eroavat kovastikin toisistaan. Toinen lienee kokonaan yhteiskunnan omistuksessa, kun taas Jokilaakson omistaa Elämän tähden ry. Sarvikallion puusto on kohtuullisen vanhaa ja jylhääkin, Jokilaakso Myllykylässä on nuorta ja rehevää kasvillisuutta.

Varsinkin keväisin ja runsaiden sateiden aikaan Jokilaakson 8 hehtaarista puolet on veden vallassa, keskivertokeleissä ehkä puolet siitä. Tuusulanjoen lisäksi laiturillisia uimapaikkoja on kaksi, joista Jokilammiksi ristimämme saa vetensä ojista, puroista ja Tuusulanjärvestä. Lampien pintavesi aurinkoisilla kesäkeleillä ja tyynellä säällä voi hipoa kolmeakymmentä astetta.

Jokilaaksossa on monta, pientä lampea, joista yhdelle olimme antaneet nimen Pikkulampi. Selvisi kuitenkin, että Pikkulampi on Purolampi. Se on saanut nimensä siihen laskevasta purosta, jonka puolivirallinen nimi on Skålbäck. Nimen on ehkä aikoinaan suomentanut Maljapuroksi Henrik Åhman. Hän kertoi sen synnystä, että lähellä Tuusulantietä, Maantiekylässä oli niin sanottu Lemminkäisen lähde. Joka aikoinaan "räjähti" ja etsi uuden uoman, jolloin syntyi puro ja sen jälkeen maillemme lampi. Henrik kertoi, että metsämiehet ja muutkin ammensivat ennen metsäpurosta vettä janoonsa. Vesi oli ollut niin kirkasta, että puroa alettiin kutsumaan Skålbäckiksi eli Maljapuroksi

Pieni Purolampi saa vettä lisäksi omista pohjalähteistään, Kuninkaanlähteestä, Rydybackan ja Kratinkallioilta sekä Hesabottsmossen suolta. Vesi voi olla viisikin astetta Jokilampia kylmempää.

Kun oikeastaan joka kesäpäivä tulee uitua kerran tai useamminkin Jokilaaksossa, valitsin aamu-uintipaikakseni tänään uudelleen Hyrylän Urheilukeskuksen uimalammen. Vesi on edelleen varsin lämmintä, vaikka yöllä taidettiin olla paikoin alle 10 asteen ilman lämpötiloissa.

Myös Urkan parkkipaikalla oli caravaanareita yöpymässä. Viime vuosina ovat lisääntyneet pakettiautoihin tehdyt retkeilymahdollisuudet, jotka ulospäin näyttävät siltä mitä ovatkin, pakettiautoilta. Aika usein niistä puuttuvat toilettitilat ja pesumahdollisuudet, jotka on etsittävä muualta. Välillä on käytettävä metsäweeceitä, peseydyttävä luonnonvesissä ja yleisissä saniteettitiloissa huoltoasemien yhteydessä tai caravanalueilla.

Parin viikon uimapaikkakierrokseni on nyt päätöksessään ja huomenna yritän löytää uudet blogiaiheet.

Hyrylän seudun uimapaikkoja ja -tapojani, osa 11

Tuusulanjärveä oli tapana kutsua Kauk- tai Pitkäjärveksi sen pitkänomaisen muodon vuoksi. Vanhassa suomen kielessä Pitkäjärvi tarkoittikin samaa kuin Kaukajärvi. Nykyisen nimensä järvi sai 1600-luvulla, kun Tuusula oli erotettu omaksi seurakunnakseen, jonka kirkonkylä muodostui järven rantamille.

Siitä lienee nimensä saanut kirkon vieressä ehkä vuosi sitten nykyiseen muotoonsa valmistunut Kaukjärven puisto. Suunnitelmissa oli rakentaa myös laituri, joka kunnan vastineen mukaan olisi etupäässä näköalalaituri. Ehkä sekin vielä ilmestyy. Välillä tuntuu siltä, että jossain kunnan rattaissa on tehty periaatepäätös, jonka mukaan maakuntajärvelle ei Tuusula uimarantaa rakenna, sillä eräänkin kerran olen sitä kysellyt. Akuutti tarve olisi myös camping- ja caravanalueelle tai vähintään matkaparkille. 

Koirille muistelen sen sijaan puiston kohdalla olleen ainakin aiemmin uimarannan. Samalla järvellä on niitä ollut Tuusulankin puolella useampia. Juuri kuvan kohdasta olin aamulla menossa uimaan. Sen verran oli levää ja muuta töhnää vedessä, että ne veivät uimahalut.

Siispä kävelin viereiselle Kirkkorannalle, josta jo kerran yritin ja jonka laituri on nostettu kai useampi vuosi sitten kuivalla maalle. Nyt oli toisin kuin viikko sitten crocsit, joten ne jaloissa veteen. Prinsessa Ruususen hipiän kaltaiset jalkapohjani eivät nimittäin kestä kananmunan kokoisia kiviä, joilla kirkon ranta on pohjustettu. Ehkä karkotin myös rannalla vapansa kanssa kaloja jallittaneen ukrainalaisen nuoren miehen saaliin.

Mielenkiintoinen yksityiskohta oli rannan parkkipaikan wc-tilat, jotka soveltuvat myös pyörätuolin käyttäjille. Saattavat nimittäin olla Hyrylän seudun ainoat vesiwc:t, mitkä eivät oikeastaaan ole varsinaisesti rakennuksen sisällä, vaan käynti on suoraan ulkoa. Sitä en kylläkään oivaltanut ketkä käymälöitä käyttävät. Lienevätkö kunnan tai seurakunnan mailla ja ylläpitämät.

Luulen, että kohta pari viikkoa kestäneet aamujen rengasmatkat Hyrylän seudun luonnon uimapaikkojen ja -mahdollisuuksien ympärille ovat huomista vaille valmiit. Huomenna kirjoitan vielä jotain Jokilaakson uimavesistä. 

Hyrylän seudun uimapaikkoja ja -tapojani, osa 10

Kuten eilen suunnittelin, aamun ranta oli Sarvikalliolla. Hieno paikka luonnonsuojelualueen ympäröimänä. Karavaanareita oli useampiakin parkkialueella yöpymässä Alankomaista, Saksasta ja Suomesta. Kävelymatkaa veteen saattoi tulla lähes kilometri, mutta mikä oli tallustellessa kauniin luonnonmetsän läpi. Törmäsin myös ensimmäiseen pyörätuolinkäyttäjät huomioivaan Tuusulan rantojen puuceehen. Polku tai oikeastaan pieni tie on hyvinkin apuvälineiden avulla kuljettavissa, mutta ilman sähköapua on joskus kyllä oltava avustaja mukana. Sen verran jyrkkiä ovat mäet.

Mopot ja sen tapaiset olivat myös löytäneet väylät ja niiden ajojälkiä olikin yllin kyllin kieltomerkeistä huolimatta. Jotenkin istuvat huonosti luonnonsuojelualueelle. Polttupuitakin oli nuotiopaikoille vähintäänkin riittävästi. Sarvikalliosta yli 3 kilometrin polkuineen annan Tuusulalle täydet pisteet myös siisteydestä. Vain kaksi tyhjää tölkkiä otin matkaan ja kuljetan ne niille kuuluvaan paikkaan, ehkä Lidliin saakka. 

Mutta perisuomalaiseen tapaan, jotain pitää myös marmattaa. En tiedä kuinka moni mahtaa 138 portaan takana olevia laiturin metalliaskelmia käyttää uimiseen tai muuhun, mutta neljästä kiinnityspultista yksi oli kokonaan kateissa ja loput kovasti löysällä. Ei mene kauaa, kun tikkaat ovat järven pohjassa. Toivottavasti ei niiden mukana myös käyttäjä. 

Tietysti kauneus on katsojan silmissä, mutta luonnonnläheisempää ja vaikuttavampaa kulttuurimaisemaa ei valtakunnallisestikaan kovin montaa löydy. 

Aamuaurinko vilkutti vastarannan takaa taivaalta, eikä lisäkseni ihmisen ihmistä. Vain kyyhkynen huhuili hongan oksalla. Sielu lepäsi pulahtaessani naturistina Tuusulanjärven ilmaa huomattavasti lämpimämpään veteen.

Sarvikallio on siinä ja siinä voinko sanoa sitä Hyrylän seuduksi. Jos suuntaisin uimamatkoillani kumpaa järven puolta tahansa Järvenpäätä kohti, löytyisi uimapaikkoja varmasti lisää Tuusulankin puolelta. Ehkä Taistelukoulun rannaltakin. Mutta minä palaan Hyrylään juurilleni ja huomenna katsastan kirkon vierestä Kaukjärven varsin uuden rantapuiston.

Hyrylän seudun uimapaikkoja ja -tapojani, osa 9

Jossain vaiheessa kirjoitin entisen Shellin baarissa, nykyisen Kahvila Hyrylässä istuvasta kantaporukasta, jossa on mukana kavereitani niin kaukaa menneisyydestä kuin muistini kantaa. Joku on antanut jengille nimen Munallisten Marttakerho 🤣🤣. Tänään on siis porukan nimipäivä eikä silti ollut talon puolesta kaffe- saati kakkupöytää. Nimi on kuitenkin näin tasa-arvon aikakautena oikein sopiva. On mukava muistella etupäässä mennyttä aikaa, sillä niin kauan kun kuljemme valoa hitaammin, tulevaisuuden muistelu ei onnistu. 

Eri uimapaikkojen kierros on suunnilleen kierretty ja luulin jo päättäväni sen lähtöruutuun, kun uin aamulla uudelleen Hyrylän Urheilukeskuksen uimapaikalla. Sielläkin oli karavaanariperhe autoineen yöpuulla. Vaan kierros ei päätykään vielä. Aamupuurolla sain kuulla, että Sarvikalliolla on portaat alas ja laituri, joten näillä näkymin sinne huomenna. Sarvikalliolta on ehkä Tuusulan upein näköala, josta otan kuvia päältä sekä juurelta missä en ole ehkä milloinkaan käynyt.

Kakarana ei ollut Korpintietä. Oli vain tie, joka päättyi sekametsän reunaan ja jatkui polkuna viljapellolle, jonka toisella puolella oli Ruotsinkyläntie. Metsän keskellä oli pieni, matala lampi, jossa oli talvisin vaatimaton luistinrata tai -kenttä. Ja joillakin, kuten minulla Nurmekset jaloissa, joka ei taidä nykynuorille sanoa paljoakaan. Senkin lammen kesäisessä vedessä tavoittelimme ensimmäisiä uintiliikkeitä.

Vielä pienempi, mutta syvempi lampi oli Savolaisen tai Tyllilän peltojen keskellä, nykyisen Hyrylän Kukkatalon kohdalla. Ainakin kerran jo uimataitoisena uin siinäkin lätäkössä. Se kylläkin oli itseasiassa savi- ja mutakuoppa. Ehkä maanviljelijät hakivat siitä pelloilleen kasteluvettä.

Jos ei uutta muistu mieleen eikä kukaan kerro lisää, on jäljellä vain huomisen Tuusulanjärven Sarvikallion aamu-uinti ja Jokilaakson luonnonsuojelualueen lammet.

Hyrylän seudun uimapaikkoja ja -tapojani, osa 8

Ei tullut yhtään ehdotusta lapsille sopivista uimapaikoista Tuusulanjärvellä Tuusulan puolella. 

Aamulla kuitenkin matkasin suunnitellusti Fjällbon puistoon Rantatien varrelle. Sielläkin yöpyi karavaanariautollinen matkailjoita parkkipaikalla. Ranta portaiden takana on hieno ja käypänen myös uimataidollisten uimiseen, jonka ilmoitettiin infotaulussa tapahtuvan omalla vastuulla. Olin kyllä luullut sen aina tapahtuvan siten. Kun eilen kyselin sopivaa paikkaa järvessä lapsille pulikointiin, niin samaa voisi kysyä liikuntarajoitteisten suhteen.

Jos pitäisi veikata onko Tuusulanjärven vai Rusutjärven vesi puhtaampaa, en omilla rahoilla löisi vetoa. Muutama vuosi sitten olisin niin tehnyt Russan puolesta. Molemmat ovat nykyisin kelpo uimavesiä silloin, kun levää ei ole tai näy. 

Eilen pengoin olisiko missään tietoa mitä on  tapahtunut kuvankaappauksen Tuusulanjoen suunnitelluille uimapaikoille. En löytänyt. Vain sen tiedän, että kunnostettu ja ylläpitämämme Soiniityntien ranta on ollut koko ajan käytössä. Siispä tiedän myös kuinka vähän kunnossapito vaatii. Viimeksi eilen postinhakureissulla pulahdin sillanpielen Tuusulanjoen veteen.

Joskus kysyin kunnalta miksi ne tehtiin (jos tehtiin) uimarantojen sijaan uimapaikoiksi? Vastaukseksi sain, että vastuut ja varustukset ovat erilaiset uimarannoilla ja -paikoilla. Jos näin on, Tuusula ulosmittasi tämän porsaanreiän ja kaikki mahdolliset joen uimapaikat yhtä lukuunottamatta ovat ehkä niin sanotusti kasvaneet umpeen.

Tähänkin olen jonkun kerran kysellyt vastausta nollamenestyksellä. Se on säälittävää kotikunnaltani, jonka yksi merkittävimmistä vetovoimatekijöistä on luonto eri tavoin. Kaltaiseni, kohti iltapäivän aurinkoa, joskus aamuisin hieman ontuva länkyttäjä saa kyllä helposti äänensä kuuluville. Mutta saada vastaus, on pääsääntöisesti toiveajattelua ja kaikin tavoin muutenkin ylivoimaisen vaikeaa.

Tuusulanjoesta piti kunnostuksen yhteydessä tehdä myös melontakelponen. Sitä se pääosin onkin korkean veden aikaan. Olen melonut sen ainakin kerran äitienpäivän aikoihin Päiviksen kanssa yläjuoksulta Myllykylään. Ehkä vajaan kymmenen kilometrin matkalla pari kertaa piti kumivene nostaa jokeen kaatuneiden puunrunkojen yli. Hieno matka silti läpi asutuksen luonnon keskellä.

Välillä kevätauringon ja -jäiden aikaan ajattelen Tuusulanjärven jäällä liikkuvien määrää, hyvää mieltä sekä oloa mitä ulkona luonnossa liikkuminen antaa. Tähän kaikkeen Tuusulanjoki antaisi keväästä kesään ja siitä syksyyn paljon lähes neitseellisiä elämyksiä. Kalaakin joessa on syötäväksi asti.

Hyrylän seudun uimapaikkoja ja -tapojani, osa 7

"Terve. Sahanranta eli Sahis sai nimensä alueella sijainneesta Savimaan sahalaitoksesta, joka sittemmin siirtyi nykyisen Sahankulman alueelle.

Sahiksessa ei ollut laituria, mutta puiset tikkaat helpottivat veteen pulahtamista. Meille pikkupojille uimapaikka oli sen verran syvä, että mutapohjaan ylettääkseen piti oikein ponnistella.

1950-luvulla asuin nuorisoseurantalo Väinölässä. Viereisessä ns. terveystalossa asuivat terveyssisar Liisa Lepokivi ja hänen lakimiespuolisonsa Arvo Lepokivi. Koska he olivat lapsettomia, minusta tuli heidän lellikkinsä. Niinpä Arvolle oli kunnia-asia opettaa minut uimaan alle kouluikäisenä. Tuloksiin johtanut opetus tapahtui Sahiksessa.

Uimapaikan erikoisuus oli veneväylän toisella puolella kasvanut kaislikko. Se muodosti sellaisen maton, että sen päälle kevyt pikkupoika voi kavuta seisomaan. Kun edestakaisen uintimatkan portaiden ja kaislikon välillä oli suorittanut ensimmäisen kerran, tuntui rehvakkaalta!

Sahis oli myös hyvä onkipaikka. Peltosen Maken ja Sepen kanssa olimme todella usein vavan varressa.

Näkki alias Martti Mäkinen"

Aamulla jatkoin uimapaikkojen metsästystä. Tällä kertaa Tuusulanjärven eteläpäästä, mutta huonolla menestyksellä. Kävin kokeilemassa koirille tarkoitettua rantaa ja sen vieressä ollutta Tuuskodon laituria, josta ei päässyt veteen, kun ei ollut portaita. Tai olisi päässyt, muttei muuta kuin isolla vaivalla ylös. Ehkä näillä vuosirenkailla ei niinkään. Koirarannan ongelma oli päänkokoiset kivenmurikat, kun vettä oli polviin saakka. Lähes sama juttu oli Kirkkorannassa. Uimaan pääsin vasta, kun hipsin hissun kissun kuin salaa, anivarhain Gustavelundin yksityisrannan venelaiturille, jonka päässä oli portaat veteen.

Muistelen, että apulaispormestaria myöten on peräänkuulutettu ajoteiltä näköaloja järvelle, joita puut rajoittavat. Sen sijaan en juuri muista kunnan luottamus- tai virkahenkilöitä, jotka olisivat haikailleet uimapaikkoja tai -rantoja Tuusulan puoleiselle järvelle. Mahdollisesti päättäjämme ajattelevatkin, toisin kuin Järvenpää, järven olevan kaikkea muuta, muttei uimista varten. Tai ehkä monilla on omat altaat sekä mökkirannat ja kun ei ilmene tarvetta itsellä, ei sitä tule pidettyä tärkeänä muillekaan.

Tätä ihmettelimme yhdessä aamulla montenegrolaisen pariskunnan kanssa, joka oli yöpynyt matkailuautossaan Koskenmäen padon luona rannassa. He totesivat, että kaunis järvi, mutta on outoa, jos siinä ei voi uida kolmen, pienen lapsen kanssa? Itsekkäänä tuusulalaisena tympäisi sanoa, että Järvenpäässä sitä voi harrastaa samassa järvessä monessakin paikassa. 

Mutta en vielä luovuta ja huomenaamulla ajan Fjällbon puistoon katsomaan sen laiturin uimamahdollisuuksia. Samoin kuin Näkki blogini alussa kirjoitti Saharannasta, kysyn nyt, että missä olisi hyvä tai edes mahdollista uida ja pulikoida lasten kanssa kotikuntani puolella maakuntajärvessämme?

Hyrylän seudun uimapaikkoja ja -tapojani, osa 6

Rusutjärvellä, mutta myös Tuusulanjärvellä on monia paikkoja, joissa voi veteen pistäytyä jokaisen oikeudella, vaikka ne eivät yleisiä tai julkisia rantoja olekaan.

Nyt olen viikon verran aiheesta kirjoitellut ja silloin tällöin saamissani palautteissa on vilahdellut Koskenmäen paikkeilla ollut Saharanta. Siellä on monikin paikkakuntalainen kesäisin aikoinaan uinut ja viettänyt muutenkin aikaansa. Luulen, että siinä kohdalla ovat nykyisin veneet hieman ennen Koskenmäen patoa. Olisikin mukavaa, jos joku kertoisi jotain Saharannasta, josta en tiedä mitään. Soittaakin voi numeroon 040 1511 105. Itselleni Saharanta on jäänyt vieraaksi tai peräti tiedon ulkopuolelle, sillä Hyrylä ja Perä-Hyrylä olivat aivan eri juttuja.

Ehkä jotakin hyryläkeskeisyydestä kertoo sekin, että vaikka kotini oli hyvinkin eteläisessä Hyrylässä lähempänä Helsinkiä, oli se Perä-Hyrylää. Silloin Helsinki oli monen arjessa sivuseikka, sillä sieltä tultiin junalla Keravalle, josta matkattiin vossikoilla, linja-autoilla, kävellen ja kuka mitenkin Hyrylään. Sen takana, syrjässä kaikesta oli Perä-Hyrylä.

Mutta aamulla matkasin Rusutjärvelle. Ohi yleisen uimarannan, jota taidetaan sanoa hiekkarannaksi ja ohi Metsäpirtin sekä sen vieressä olevan seurakunnan leirikeskuksen rannan. Se ei ainakaan aikoinaan ollut kuin oikeastaan leireillä olleiden käytössä. Sinne minäkin menin vaahtosammuttajan kokoisena viikoksi, mutta tulin kotiin yhden yön jälkeen, kun soputeltassa oli kylmä ja satoi vettä.

Löysin kuin löysinkin Kolistimenmäen rannan ja ajoin rantaan saakka koska puomi oli auki. Kun palasin vedestä, oli autollani naapuri vastassa: "Tänne ei saisi ajaa autolla eikä tämä ole muutenkaan yleinen ranta." Tähän minä, että "aha, ei kuitenkaan ollut kieltomerkkejä." Johon tuli vastaus, että "eipä niin, kun varastivat sen ja ryssä kävi rannalla paskalla. Tai ainakin joku sieltä päin, kun puhui mongoliaa tai sen tapaista."

Pikkuisen selvittelin asia myöhemmin aamupalan yhteydessä Kahvila Hyrylässä kantarusutjärveläisten kanssa. Asialle sekä rannan ja tien käytölle on olemassa toinenkin totuus. Mitta henki kylän rannalla oli koko ajan hyvä, joten se siitä. Vedessä kuitenkin oli sankokaupalla sitä mitä eilen epäilin, eli sinilevää. On uintikieltokin, sanoi naapurin isäntä. Harmillista ja ikävää sinällään kohtuullisen puhtaille Suomen vesille.

Hyrylän seudun uimapaikkoja ja -tapojani, osa 5

Eilen mainitsemani vapaana kulkenut Berliinin leijona taisikin olla villisika. Liekö sukua 20 vuoden takaiselle Ruoholahden leijonalle? Samoin eilen mainitsemani Elannon ranta sen sijaan tuli aikoinaan tutuksi ehkä siksi, että tien toisella puolella ollut kauppa oli yksi äitini työpaikoista. Kuten lähes kaikki muutkin seudun Elannot. Luulen hänen suosionsa myyjänä perustuneen ennen kaikkea erinomaiseen laskutaitoon, jonka olen perinyt häneltä. Aikoinaan ruokaostokset nimittäin kirjattiin kauppapaperiin ja laskettiin lyijykynällä yhteen. Näin "kuitti" seurasi vaikkapa jauhelihapakkauksen kulmassa ostosten kanssa kotiin.

Tänä aamuna olin jälleen Rusutjärvellä. Uimapaikaksi valitsin Armeijan rannan, vaikkei se koskaan ollut varsinaisesti uimapaikkojeni joukossa. Mato- tai taikinasyötillä onkimista sen sijaan siellä harrastin, usein Erikssonin Eeron kanssa etupäässä natiaisena. Toki niilläkin fillarireissuilla aina uitiin. Kuten Kylän rannassakin, joka taitaa nykyisin kulkea Kokkorannan nimellä.

Aika kauan oli kulunut viime käynnistä ja huomasin laiturin kadonneen. Kun kävin kotimatkalla kuuntelemassa ja kertomassa "Entisten aikojen uutisia" Kahvila Hyrylässä, entisessä Shellin kahviossa, sain tietää laiturin olleen paikallaan ehkä 20 vuotta sitten. Sen tilalla veden pinnassa ja joukossa oli pientä ryyniä, liekö sinilevää tai jotain muuta. Vähän varoin sameahkon veden pohjaa ja kävelin veteen sekä uin Crocsit jaloissani.

Taidan viivähtää vielä yhden aamun Russalla ja etsiä muun muassa Kolistimenmäen rannan, josta en ole ehkä koskaan kuullutkaan, saati käynyt. On syytä sekin todeta, että kyllä Hyrylän seudulta luonnonveden uimapaikkoja löytyy. Joten hieman ihmettelen maauimalan tarvetta, jota silloin tällöin joku kaipailee. Toisaalta hienohelmoja ja -puntteja on moneen lähtöön.

Hyrylän seudun uimapaikkoja ja -tapojani, osa 4

Täytyy palata aiempiin blogeihini, sillä sain palautetta. Ensinnäkin Eero Kaikkoselta, joka Seppo Harsusen kanssa todennäköisesti löysi yli puolivuosisataa sitten Lemmelän/Valon hiekkakuopille hukuttautuneen koulukaverini.

Mielenkiintoista, mutta surullisesta asiasta huolimatta mukavaa, sillä välillä pohdin, että lukeekohan blogejani kukaan. Toinenkin todiste lukemisista tuli leikkimielisistä pyyhkeistä: "Että kun kirjoitat, pitäisi tarkistuttaa jollakin, ettei tule asiavirheitä." 

Nimittäin Tuusulan kunta ei hallinnoi entistä Firan/Ruduksen peitettyä uimalampea, vaan alueen osti Tuusulan seudun vesilaitos, nykyisin kuntayhtymä Keski-Uudenmaan Vesi. Se on tukkuvesiyhtiö, joka valmistaa ja toimittaa talousveden neljälle osakaskunnalleen, joten Tuusula lienee yhtiöstä vain neljäsosa. 

Toiset pyyhkeet tulivat Anttilanrannan viereisestä uimarannasta, jonka väitin olevan läheisen rivitaloyhtiön omistuksessa. Se ei sitä ole, vaan oma, itsenäinen kiinteistöalue on seudun maanomistajien yhteisomistuksessa. Kiitos korjausehdotuksista ja Eeron kommenteista. 

Sen verran viivähdän vielä Tuusulanjärvellä, kun muistin, että minulla oli aikoinaan siellä myös soutuvene. Tai oikeammin sen käyttöoikeus, sillä entisajan, kunnolla tervatun veneen omisti naapurini Parkkosen Matti, alias Masa. Airoja säilytimme läheisen Ravintobaarin/Simon saluunan liiterissä ja soutelimme silloin tällöin näkäräisten voimilla sekä ilman. Ja jatkoilla joka kerta tietty samassa baarissa minkä orsilla melatkin. 

Tänä aamuna vaihdoin järveä. Vietyäni Morakotin Vantaa Ikean kupeeseen matkalle marjametsään, jatkoin taivalta Keravan kautta Rusutjärvelle. Sieltä poimin aamu-uintipaikaksi Elannon rannan, jonka nuorempi väki taitaa tuntea koulun rantana. Aurinko paistoi aivan pilvettömältä taivaalta aamulla ennen seitsemää ulkolämpötilan huidellessa 11-13 asteen välissä. Joten vesi oli kymmenen astetta lämpimämpää. 

Oli kyllä hyvin hoidettu yläkuvan ranta pukukoppeineen, pöytä- ja penkkiryhmineen sekä käymälöineen, joka norsunimestään huolimatta lieni tarkoitettu ihmisille, vaikka leijonakin kulkee Berliinissä vapaana. Kirkkaudeltaan Russan vesi oli Tuusulanjärven luokkaa, joten itselleni se on oikein kelpo uimavettä. Vihertävää, mutta maallikon silmin ei tietoakaan sinilevästä.

Hyrylän seudun toisen järven maisemissa piipahdan ainakin huomisen, sillä Rusutjärvellä on itselläni ollut uimapaikkoja enemmän kuin Tuusulanjärvellä.

Hyrylän seudun uimapaikkoja ja -tapojani, osa 3

Kuten eilen kerroin, siirryin hiekkalammilta muistelemasta ja aamun pulahteluista maakuntajärvelle samoissa merkeissä. Tuusulanjärvi onkin nykyisin kelpo uimapaikka monine mahdolisuuksineen, joista olen kokenut vain osan. Kesäinen sinileväkin tuo puuhaan omat mausteensa ja rajoitteensa. Niistä en lapsena kuullut edes puhuttavan. Ehkä levät ovatkin enemmän nykyaikojen ilmiö.

Tuusulanjärvellä on yhteiskunnan omistamia tai hallinnassa olevia rantoja Järvenpään ja Tuusulan puolella. Uimiseen ja muutenkin rannalla viihtymiseen on naapurikaupunki panostanut enemmän Rantapuistoineen ja Vanhankylänniemineen. Mutta kyllä Tuusulassakin on monia mahdollusuuksia, sillä jokamiehen oikeudella uiminen on sallittua myös muiden rannoilla. Vesialueen käytöstä ei kuitenkaan saa aiheutua omistajalle tai haltijalle vähäistä suurempaa haittaa.

Yksi oiva esimerkki on kunnan omistama Anttilanranta, jonka vieressä lienee taloyhtiön ranta. Sieltä otin oheisen kuvan ja siellä eilen aamu-uin hieman kuuden jälkeen. Oli hiljaista ja mukavaa auringon noustessa vastarannan takaa. Vain varikset elämöivät puissa, sillä olin ehkä rikkonut heidän kotirauhaansa. Vieressä oleva venevalkamakin veneineen odotti vaitonaisena käyttäjiään. 

Kun olin lapsi, kävin joskus uimassa vahempieni kanssa Krapin rannassa, jonne varmasti jokamiehen oikeudella voi mennä edelleen, vaikkei olisi talon tai rantasaunan asiakaskaan. Isän en muista uineen koskaan, vaikka hän väittikin osaavansa. Hän väitti myös voivansa halutessaan kävellä järven pohjaa myöten vastarannalle. Ei hän koskaan halunnut 🤣.

Krapin naapurissa oli Tuuskoto, jossa äitini vietti viimeiset vuotensa. Sen paras ja hoidetuin ranta taitaa nykyisin olla tarkoitettu eläimille tai ainakin koirille. Siellä silti joskus lapset ja minä uimme silloin tällöin edelleen.

Usein olen syvä kiitollisuus rinnassa ajatellut äitini omahoitajaa, joka sai huoneeseensa linnoittautuneen asukkaan muiden joukkoon. Tämä oiva työntekijä oli lukenut hoitohistoriasta Annikin olleen aikoinaan innokas tupakoitsija. Tapa jäi verisuonen katkettua päästä. Hoitaja kuitenkin istutti paheen takaisin, minkä jälkeen hän kielsi huoneessa polttamisen. Siitä eteenpäin mutsini istui muiden joukossa usein aamusta iltaan tupakoiden ja höpötellen juttujaan. Saipa hän äitini uloskin lupaamalla tarjota viereisessä Krapihovissa konjakin. Voi, kuinka arvokkaita nämä muistot minulle ovatkaan.

Hyrylän seudun uimapaikkoja ja -tapojani, osa 2

Eilen aloitin soranoton vuoksi syntyneestä uimapaikasta, jonka moni tuntee nimellä Häkli. Nimi taisi jäädä alueen entiseltä omistajalta. Jatkan samoilla linjoilla ja siirryn Lemmelän ja Valon soranottopaikkoihin, joissa oli aikoinaan kolme lampea vieri vieressä. Niillä opin itsekin uimaan.

Niihin liittyy surullinenkin muisto, sillä ollessani armeijassa, koulukaverini hukutti lampeen itsensä. Muistan hyvin muutama vuosi ennen sitä ollessamme yhteiskoulussa, kun tämä minua pari vuotta vanhempi nuorukainen sanoi totisena, että hän tappaa mieluummin itsensä kuin menee armeijaan. Kuultuani kuolemasta, kerroin hänen isälleen, perhetutullemme, että saatoin olla juuri tapahtumayönä samassa lammessa tyttöystäväni kanssa uimassa.

Isällä kilahti jotain suuren surunsa keskellä ja hän päätteli minun tehneen surmatyön. Niin kauan hän painosti keskusrikospoliisia, että se haki minut Santahaminan Esikuntakomppaniasta Ratakadulle kuulusteltavaksi. Kertomukseni perusteella sinne joutui myöhemmin myös tyttöystäväni Sinikka, jonka taisin nähdä sen jälkeen vain kerran Hyrylän yöbaarissa.

Kun alussa mainitut hiekkakuopat vesialtaineen siirtyivät Tuusulan kunnan omistukseen, se jalosti alueelle monipuoliset liikuntapaikat säilyttäen yhden lammen uimapaikkana. Se on kokenut kovia, sillä ainakin kerran tai pari nuoret tai muut älyn jättiläiset ovat viskanneet yöllä veteen rannan Bajamaja-käymälän.

Hyrylän seudulla oli muitakin hiekkakuoppia uimakäytössä, joista yksi oli Ruduksen soranottoalue. Myöhemmin se tunsi nimet Stockmann ja Fira. Taisipa välissä vilahdella nimi Parainenkin. Kun alue siirtyi kunnan omistukseen, sai jossain vaiheessa joku päähänsä, että vuosikymmenten uimakäytön jälkeen se onkin nyt välitön uhka pohjavedelle, joten kunta täytti sen hiekalla. Nykyisin syntyneellä, mutta edelleen vetisellä hiekkakentällä ajavat maastoajojaan mitä erilaisemmat polttomoottorikäyttöiset kaksipyöräiset, joita eivät puomit pitele. Kaipa nykyinen käyttö on uimista parempi vaihtoehto pohjavesille. Ehkä siksi, että ennen hevosvoimia, lammessa uivat ihmisten joukossa joskus hevosetkin. 

Ylivoimaisesti puhtain vesi oli Jäniksenlinnaan menevät tien varrella olleessa Orikorven hiekkakuopassa. Vain harva sen tiesi, joten siellä ei tarvittu edes päiväsaikaan uima-asua. Muistelen, että alueen omisti TVH, joka sekin täytti myöhemmin lammen soralla. Lapsena ennen uimataitoa kävimme myös Hyrylän Sementtivalimon takana olleella Winqwistin montulla uimassa käsipohjaa, sillä vettä oli vain puoli metriä tai vähemmän.

Tänä aamuna en kuitenkaan käynyt pulahtamassa soralammilla, vaan Tuusulanjärvessä, josta jatkan huomenna tarinointia. 

Hyrylän seudun uimapaikkoja ja -tapojani, osa 1

Olen vienyt joka toinen päivä aamukuuden molemmin puolin Morakotin Vantaan Ikean naapuriin, noin 20 kilometrin päähän Jokilaaksosta. Sieltä hän jatkaa serkkunsa puolison autolla kolmen muun maansa kansalaisen kanssa noin sata kilometriä itään, jossa on heille tutut mustikkamaat. Pituutta päiville marjojen putsauksineen ja matkoineen on tullut järjestään yli 15 tuntia. Paitsi eilen, sillä siirsimme niiden yötä myöten siivouksen Vantaan teollisuusalueen toriteltasta Jokilaakson grillikotaan. Mutta eivät Tatan työpäivät siitä lyhentyneet, vaan vuoteeseen hän kömpi kahden maissa aamuyöstä jatkaaksen marjojen puhdistusta tänään.

Kuljetusmatkoiltani takaisin tullessa olen poiminut jonkun luonnonvetisen uimapaikan, jonka veteen olen pulahdellut. Aamulla anivarhain se onnistuu lähes poikkeuksetta Aatamin asuisena, sillä rannat ovat autiot. Ennen Nukkumattia huomasin, että siinäkin on vaaransa tai ainakin haittansa. Sillä jossain vaiheessa tallustellessani pajukossa ja pitkässä heinikossa pallit vilkkuen, on siellä ollut myös punkkipirulainen. Joka tarttui, jos ei terskaan eikä esinahkaan, niin aisani varteen kuitenkin. Oli melkoisen kivulias työmaa illalla päästä siitä eroon 🤬.

Eilinen uimapaikkani oli niin sanottu Häklin monttu hyppytelineineen. Kunta on alueen kunnostanut ja ylläpitää sitä erinomaisena uimakeitaana. Häkli Nahkelantien varressa onkin hyvin suosittu aurinkopäivien ajanviettopaikka. Runsaalla käytöllä on myös vaikutuksensa veden laatuun. Aikojen alussa, ennen kunnan ylläpitoa, vesi oli kirkkaampaa ja väkeä vähemmän vedessä sekä rannoilla.

Kaikkinensa Hyrylän seudulla on 70 vuoden aikana ollut helposti kymmenkunta enemmän tai vähemmän luonnonvetistä uimapaikkaa lapsille, aikuisille ja joskus eläimillekin. Järvissä, joessa, lammissa ja soranottopaikoilla. Osa on tullut maan muokkaamisen myötä ja osa on kadonnut samasta syystä. Osan on kunta tai sitä lähellä olevat tahot hävittäneet muista syistä. En muista, että rakentaminen sinällään olisi vaikuttanut uimapaikkojen määrään. Jos innostusta riittää, saatan kirjoittaa niistä kaikista.

Tasapäistämisen vimma

Pari päivää sitten kirjoitin Persujen puheenjohtaja Purrasta, joka sai julkisuutta kirjoittaessaan uskontonsa mukaan pukeutuneista naisista. Riikan mielestä pääkaupunkiseudulla kävelee tunnistamattomia mustia säkkejä, jotka tunnistaa ihmisiksi vain siitä, että ne yleensä vetävät perässään pieniä ihmisiä. Julkisuus tuskin oli laadultaan Purran toivomaa. Hänelle kuitenkin satoi roppakaupalla tismalleen sitä ja vain sitä mitä oli tilannutkin. 

Aiheesta parahtivat myös jotkut blogieni lukijat. He sanoivat minun alistavan tai peräti pahoinpitelevän naisia. Jonkun hissi jumiutui kerrosten välille verratessani musliminaisen asua Suomineidon kansallispukuun. Olin ja olen yhä siitä vähän ymmällä. Mutta heille ketkä rivien sijaan lukevat niiden välistä tai eivät lainkaan ajattele lukemaansa, olen lähes sanaton ja muutenkin voimaton. Kunhan elämöin joutilaana omilla foorumeillani 🤣🤣. 

Kyytiä saivat myös uskonnot, joiden nimissä naisia pahoinpidellään pukeutumisenkin vuoksi. Kaikkitietävillä ihmettelijöillä eivät historiankirjat ole olleet kurssissa tai sitten he haluavat vain muuten olla äänessä erimielisinä. Kokonaan unohtuu oman pesän kristinusko uskonsotineen ja sen myötä esimerkiksi Pohjois-Irlanti, jossa katoliset ja protestantit ovat tappaneet toisiaan vuosikymmeniä. Mitähän siellä pitäisi kieltää tai muuten tasapäistää? Sillä väkivallalle ja epätasa-arvolle ei taida loppua näkyä huntujen kanssa eikä ilman. Sitä paitsi mustalaisilla ja monilla muillakin on omat pukeutumisetikettinsä. 

Burkan ja niqabin kieltäminen onkin kohdannut kiellon hyväksyneissäkin maissa poliittista vastarintaa. Tämän takia kielto on naamioitu yleisemmin, eli yleensä on kielletty kaikenlainen kasvojen peittäminen. Länsimaissa burkan ja niqabin kieltoa ovat muslimien ohella vastustaneet myös ihmisoikeusjärjestöt. Ne, kuten Amnesty International, ovat yksiselitteisesti tuominneet burkakiellon. Niiden mukaan naiset käyttävät burkaa yleensä omasta tahdostaan.

Niin ikään Suomen islamilaiset yhdyskunnat sekä järjestöt ilmoittivat lähettämässään tiedotteessa tuomitsevansa Purran julkisuuteen tulleen vuoden 2019 kirjoituksen, jossa tämä arvosteli musliminaisten pukeutumista tiedotteen mukaan ”rasistisesti” ja ”alentavaan ja syrjivään sävyyn”.

”Painotamme myös, että Suomessa on uskonnonvapauslaki, jonka mukaan jokainen saa harjoittaa omaa uskontoaan. Siihen sisältyy vapaus pukeutua uskontonsa mukaisesti”, tiedotteessa kirjoitettiin.

Loppujen lopuksi onkin varsin vaikea käsittää miksi ihmiset eivät saisi pukeutua uskontonsa tai kultturinsa mukaisesti. Luulevatko blogini erimieliset lukijat, että tasa-arvo toteutuu, kun kielletään huntujen käyttö, mutta edellytetään virusten vuoksi nenä- ja suusuojusten käyttöä vai mikä tässä mättää?

Tänään on henkilökohtainen juhlapäiväni

Synnyin 16.5.1950 ja minut kastettiin Jorma Veino Juhaniksi tasan kaksi kuukautta myöhemmin. Sillä nimellä Taivaallinen Isäni minut tuntee, joskin harvakseltaan kuulen hänen huutoaan tai kutsuaan. Toimituksen suoritti pastori Jouko Karhu ja kummejani olivat Irja ja Ahti Ylikoski, Antti Asser Soini sekä Lilli Kylen. Lillistä muistan vain sen, että kannoin lapsena hänen matkalaukkuaan pysäkille, kun hän tuli kylään syntymäkotiini Tuusulaan ja matkasi takaisin Ruotsiin. Hän on ainut kummeistani, joka teoriassa voisi olla elossa. En kuitenkaan löydä häntä enää mistään. En juuri edes jälkiä.

Kastepäiväni on ollut myös isäni ja äitini 2-vuotishääpäivä. Sitä en tiennyt kuin vasta tänä tai viime kesänä, kun seurakunta etsi pyynnöstäni kirkonkirjoista tiedot. Vaikka äitini etunimet ovat tietoni mukaan Enni Annikki, kirkonkirjoissa hän on Helvi Annikki. Sitäkään en voi enää tarkistaa, vaikka voikin olla totta eikä kirjoitusvirhe, sillä äitini sisko on Helli.

Joka tapauksessa tänään on henkilökohtainen juhlapäiväni, jonka vuoksi Jokilaakson juhlapaikalla liehuu lippu aamusta iltaan. Ellen unohda sitä yöksi. Päivääni kuului myös uiminen tai pulahdus nykyisellä Urheilukeskuksen uimapaikalla vanhempiani muistellen. Samassa paikassa he opettivat minua uimaan lähes 70 vuotta aiemmin. Kuin eilisen muistan, kun pysyin pinnalla muutaman sekunnin kuution kiven vieressä. Nimeltään paikka oli silloin Lemmelän monttu.

Päivään sisältyi myös vanhempieni ja siskoni haudoilla käynti. Istutinpa jonkun sortin monivuotisen neilikankin, joka hyvällä tuurilla nukkuu talven ja herää ensi kesään mehiläisten lailla.

Mustikkametsääkin mustikoineen etsin Morakotin kanssa huonolla menestyksellä. Vain varpuja löytyi silmänkantamattomiin. Ja niissä ikään kuin kiusaksi jokunen marja. Yhtä hyvin kuin ensi uimiset, muistan kesäiset marjareissut isäni, mutta varsinkin äitini ja Jeri-koiran kanssa. Kuinka myöhemmin pienellä kivellä kotipihassa istuen söin poimimiani marjoja ja olin onnellinen.

Paljon on maailma lapsuudestani muuttunut, joskaan ihminen ei juuri lainkaan. Isäni ollessa nuori, taisteli hän itsenäisyytemme puolesta Neuvostoliittoa vastaan ja äiti tihrusi lottana vihollisen lentokoneita "ryssänkirkon" puretuista kellotapuleista. Nyt sitä samaa tekee samaa valtioita vastaan Ukrainan kansa.

Kun olin lapsi, Hyrylässä ei ollut juurikaan kerrostaloja. Senkin luulin jatkuvan ikuisesti, mutta toisin on käynyt. Nyt niitä nousee kuin eilen saamiamme herkkutatteja ilman sanottavaa sadettakin. Kunka kovasti toivoinkaan, että Hyrylästä ei tulisi pikku Järvenpäätä tai Keravaa. 

Joka tapauksessa tatit ovat tämän päivän juhla-ateriamme ydin jauhelihan ja varhaisperunoiden kanssa. Joukkoon hyppysellinen suolaa ja sipulia. Arvatenkin Tatan toimesta sekaan päätyy lisäksi yhtä jos toista lisuketta muistuttamaan thaimaalaisista ruokatottumuksista.

Persujen peruspesun tarve?

Jossain vaiheessa minua mätti joidenkin poliitikkojen tai siitä kiinnostuneiden käyttämä termi viherpesu. Vaikka kuinka sitä mietin minusta se tuntui harhaisten ohilaukaukselta enkä sitä ymmärrä. Sitäkin paremmin ymmärrän kansan tuskan parahdukset persujen monista paskan turahduksista.

Vaikka se onkin kansasta kiinni minkälaisella länkytyksellä kukin onnistuu Arkadianmäelle itsensä markkinoimaan Isoon saliin kukkoilemaan tai kanoilemaan, ei se ole koko juttu. Vaan jos sen myötä polku kulkee hallitukseen saakka ministeriksi ja suuren puolueen puheenjohtajaksi, on minullekin merkitystä mitä maailmalla suomalaisista puhutaan. En halua Purran, enkä kenenkään muunkaan vuoksi kuulla mailmalla olevani rasistisen kansan jäsen.

Alamittaisuus ei silmissäni muutu sillä, että Purra nyt selittää miksi on kirjoittanut muslimien perinteiseen asuun puheutuneita naisia mustassa säkissä kulkeviksi. Yhtä vähän pitäisin siitä, jos kuka tahansa haukkuisi kansallispukuumme pukeutunutta Suomineitoa.

Linkin takana on Daniel Nylundin oiva kirjoitus. Siinä hän kertoo paremmin kuin minä ikinä kykenisin Purran kompuroinnista kansan antamalla mandaatilla kohti vastuullista tehtävien hoitoa. Tiedän kyllä olevani osin toiveajattelija, sillä syvissä riveissä on paljon rasismia, eikä se katoa korulauseilla. Minua sen karkoituksessa on eniten auttanut, että yritän kohdella toisia kuten toivoisin itseäni kohdeltavan muilla mailla.

Voi kuitenkin olla, että meissä on sen verran tolkun väkeä, joka pudottaa orrelta pahimmat raakkujat takaisin osaksi kansaa, vaikka olisi kuinka saanut paikan Isossa salissa muita mollaamalla.

Opin arvostamaan poimijoita

Joku vuosi sitten Thammasatin yliopistossa pidetyssä seminaarissa todettiin, että tie helvettiin on reunustettu hyvillä aikomuksilla.

Thaimaan Suomalainen-nettilehden mukaan "kaikki alkoi siitä, kun Thaimaan hallitus päätti tehdä jotain köyhien kansalaistensa hyväksi. Ei mennyt ihan putkeen. Itse asiassa tilastot osoittavat kiistatta, että erilaisista avustuksista koostuvien köyhiä suosivien lakien voimaantulon jälkeen köyhyys on vuosien 2015 – 2016 välisenä aikana lisääntynyt lähes 20 prosenttia. Maassa elää tällä hetkellä 5,8 miljoonaa ihmistä köyhyysrajan alapuolella ja köyhiksi tässä maassa lasketaan ihmiset, jotka ansaitsevat alle 2.920 bahtia (n. 75 €) kuukaudessa."

Morakot saa valtiolta nyt  62-vuotiaana 600 bahtia, nykykurssilla reipas 15 euroa kuukaudessa. Se kattaa kolmasosan sähkölaskusta. Mutta vesijohtovesikin maksaa, kuten ruokakin ja monet muut. Jos on hyvä päivä, voi Tatalla olla hierottavana yksi tai kaksi thaimaalaista asiakasta. Kaikki, eli muutamat tutut ovat kylän naisia eikä hän hiero miehiä lainkaan. Yhdestä, ehkä tunnin hieronnasta Morakot saa 150 bahtia eli alle 5 euroa. 

Kun Tata tuli Suomeen vajaaksi kolmeksi kuukaudeksi, puhui hän joka päivä mahdollisuudesta poimia mustikoita. Moni ulkomaalainen hankkiikin siten leivänlisää ja vähän muutakin, jota heihin nähden yltäkylläisyydessä elävän suomalaisen on hyvin vaikea ymmärtää. Ja miten voisikaan, sillä harva tulee ajatelleeksi koko asiaa.

Monien mutkien kautta saimme järjestetyksi, että eilen Morakot pääsi Suomessa asuvan serkkunsa marjaporukkaan. Tilaa tuli koska valtiomme eväsi kahdelta poimijalta viisumin syistä, joita suurlähetystö ei kerro hakijalle eikä muille.

Aamulla viideltä soi kello ja Morakot oli kuudelta 20 kilometrin päässä, Ikean vierestä starttaavassa autossa vesipulloineen sekä eväineen. Päällään omia ja minun vaatteita ynnä hankittuja varusteita poimurista, hyttyspäähineeseen ja kumisaappaista työrukkasiin. Sinne hänet vein pitkähihainen, ainakin viisi numeroa liian suuri verkkaritakkini päällään.

Tunnin ajomatka Kotkan suuntaan oli alkanut. Etukäteistiedusteluiden ja havaintojen perusteella ei ole eikä tule mikään hyvä mustikkavuosi. Lisäksi kuivuuden vuoksi marjat ovat yleisesti ottaen pieniä. Tietty toivon parasta, sillä Tata oli kovasti innostunut elämänsä ensimmäisestä marjanpoimintareissusta.

Olimme sopineet, että kun työpäivä päättyy, hän soittaa serkkunsa laitteella Jokilaaksoon noutaakseni työläisen. 12 tunnin kuluttua lähdöstä aloin odotella soittoa, jota ei kuitenkaan kuulunut. Viimein koppasi Nukkumatti minut syleilyynsä ja vaivuin unten maille. Kunnes aamuyön tunteina puhelimeni pirinä herätti ja hain marjanpoimijan kotiin. 

Takana oli puolentoista tunnin ajomatka marjamättäille ja saman verran takaisin. Väliin mahtui 9 tuntia poimintaa ja 9 tuntia marjojen siivousta. 21 tunnin työpäivästä matkoineen saldo oli 10 kiloa tai litraa myyntikuntoista mustikkaa, joiden myymisestä Tata saanee maksimissaan 50 euroa. Siitä hän maksaa muun muassa osansa polttoainekuluista. Ehkä se jotenkin oudolla tavalla vääntäen on linjassa Phatthalungissa Tatan tekemän hierontatyön kanssa. Muut, mukana olleet kokeneet poimijat keräsivät samassa ajassa tuplamäärän. 

Niin kipeät olivat Tatan selkä ja jalat, joten 3 tunnin nukkumisen jälkeen hänestä ei ollut lähtijäksi aamulla uudelle reissulle. Ajatus kuitenkin oli ja elää, että huomenna taas.... Minä joka tämän osaltani mahdollistan, en osaa kuin ilmaista kunnioitukseni.

Aasinsiltoja

Uskonnolliselta vakaumukseltaan Biden on katolilainen. Hän on Yhdysvaltain historian toinen katolilainen presidentti John F. Kennedyn rinnalla. Jo varapresidenttinä toimiessaan Biden osallistui viikoittain messuun Washingtonin Pyhän kolminaisuuden katolisessa kirkossa.

Presidentiksi noustuaan Biden on edelleen osallistunut useasti messuun Washingtonissa. Osa katolisista piispoista on ilmaissut tyytymättömyytensä Bideniin mm. tämän aborttimyönteisten mielipiteiden takia ja ehdottanut, ettei Bidenia päästettäisi enää ehtoolliselle. Pyhän kolminaisuuden katolinen kirkko kuitenkin tiedotti kesäkuussa 2021, ettei se aio evätä ehtoollista Bidenilta sanoen, ettei ehtoollinen ole "palkinto täydellisille, vaan voimakas lääke ja ravinto heikoille". Lokakuussa 2021 Biden kertoi paavi Franciscuksen kutsuneen häntä hyväksi katolilaiseksi ja sanoneen, että hänen tulisi jatkaa ehtoollisella käymistä.

Vastaavasti meidän presidenttimme Sauli Niinistö muistaa lapsuudestaan joulukirkot, ja niistä tuulessa ja tuiskussa lumen keskellä tarvotun matkan. Mieleen on painunut myös se, että kirkkoon saavuttiin aina viime tingassa, eikä istumaan enää mahtunut.

Niinistö kertoo haastattelussa, että seisominen oli pienille lapsille raskasta, eikä alttarillekaan nähnyt kunnolla seuratakseen, mitä siellä tapahtui.

Niinistö kävi sisarustensa kanssa myös pyhäkoulua, jossa lapset saivat pyhäkoulukirjaansa omenamerkin aina, kun olivat paikalla. Saulin puu ei kuitenkaan tullut aivan täyteen. Nykyisin presidenttiä harmittaa se, ettei kirja ole enää tallessa. 

Niinistön kerrotaan todenneen haastattelussa, että kirkon jäsenyys on ollut hänelle aina itsestäänselvyys. Kristinusko merkitsee hänelle paitsi uskontoa, myös laajaa eettistä pohjaa ajattelulle. Presidentti luonnehtii Suomen evankelis-luterilaista kirkkoa tutuksi ja turvalliseksi rakenteeksi, johon on luontevaa kuulua.

Jos rakentelen aasinsiltoja jenkkipressaan, niin on niitä Niinistöönkin, sillä hän oli vieraana Kaikkien aikojen juhlissamme, kun Päivis ja minut vihittiin Tuusulan Mutterimajalla. 

Yhdysvaltain presidenttejä on useampiakin käynyt Suomesta. Biden taitaa olla täällä ensi kertaa presidenttinä, mutta muistelen hänen käyneen Suomessa ollessaan Barak Obaman varamies eli -presidentti. Mutta ensimmäisen kerran ylipäätään jenkkipressa on täällä nyt nimenomaan Suomen vuoksi. Aiemmin he ovat tavanneet Suomessa etupäässä muita merkkihenkilöitä. Luulen kyllä, ettei Biden olisi maassamme vuoksemme vieläkään ellemme olisi hakeneet Naton jäsenyyttä.

Ensimmäinen kotimaassani vieraillut Yhdysvaltain presidentti oli Gerald Ford. Kansan suusta siepattu historia tai tarina kertoo, että mukana ollut hänen poikansa halusi nähdä vain yhden paikan. Muistan mustat autot ja turvamiehet Ravintola Kaiffarin edessä Hyrylässä, jonka omistaja Kaj Mannerheimo oli valtakuntamme huippuja muun muassa tiskijukkana. Monan ja Kaiffarin lapset ovat olleet osin tai täysinkin samoilla aloilla kuin vanhempansa. Valokuvausta, taidetta, musiikkia ja ravintolabisnestä. Monan ottama blogikuva Irwinistä ja minusta on Tuusulan Rantatieltä, Mannerheimojen nuorimman Kamu-pojan huoneesta hieman "Rentun ruusun" jälkeen. 

Kaiffari tai oikeastaan koko perhe ovat olleet ystäviäni, jotka eivät jättäneet minua pulaan silloinkaan, kun minulla meni huonosti. Eräänkin kerran heräsin aamulla Keravalla heidän omakotitalonsa uima-altaan reunalta. Mona tai Kaiffari otti myös rippikuvani melkein 60 vuotta aiemmin. Olipa meillä (Kaiffari, Ripa ja minä) yhteinen ravintolakin Las Palmasissa. Niin huonosti se menestyi, että missään enkä koskaan ole syönyt niin kalliita lounaita.

Green Green Grass of Home

"On ihmeen hyvä tulla kotiin taas, vaikkei olis muuta kuin päivän pois." Vaikka tiedotusvälineissä oli varoituksia Yhdysvaltain presidentin vierailusta maassamme katujen sulkemisineen ja tarkastuksineen siellä täällä, ei se matkallamme näkynyt muuten kuin, että takaisin tullessamme on satamassa enemmän tarkkasilmäisen näköisiä poliiseja Mukana yksi tarkalla hajuastillakin oleva, tummaturkkinen virkamies. Joka ei paljon perustanut Joe Bidennistä eikä Bin Ladenista, vaan sitä kiinnostivat vain huumenyssäkät ja sen tapaiset.

Laivalla pohdimme, että kuinka mahtavat ratikat onnistua purkamaan Helsingin päässä kaksi, puolen tunnin sisällä Tallinnasta lähtenyttä täyttä laivaa. Hyvin toimi, vaikka tiivistä kiskokulkuneuvoissa olikin. Metrossa vastaavasti Rautatieasemalta Vuosaareen ja Rastilaan oli väljyyttä senkin edestä.

Tuomisina etupäässä itselleni oli juustoa ja makkaraa useampaa laatua.

Illalla tai oikeastaan yöllä kävin päivän päätteeksi, puoliyön lähestyessä huuhtelemassa matkapölyt ja laivan noet lähdepohjaiseen Purolampeen. Lyhtykin mitättömine valoineen oli laiturilla tuomassa kesäyön hämyyn lisää tunnelmaa. Nokivaara oli siksi, että laivan seinässä oli matkustajainfo, että kannelle meno omalla vastuulla, sillä piipuista saattaa tulla nokea.

Lähtiessäni satamasta tapasin kymmenhenkisen, aikuisiän kynnyksellä olevan nuorisojoukon, joka oli irroitellut sen verran railakkaasti, että katoivinamatkamuistoina olivat kohmeloiden lisäksi musta silmä ja muita ruhjeita. Sen verran nosti päätään vanha päihdetyöntekijä, että ajattelin kyseisestä nuorisojoukosta kasvavan tilastollisesti parikin täysiveristä alkoholistia. Jotenkin surullista.

Tallinna

Tämän päivä blogia jatkan huomenna, sillä heräsin puoli kolme aamulla. Nyt ovat paukut vähissä, sillä yhdeksän maissa illalla palaamme Länsisatamaan Tallinasta, sen jälkeen on vielä haettava Vanharouva Avensis Rastilasta ja ajettava Jokilaaksoon..... 

M/S Finlandia on suomalaisen Eckerö Linen matkustaja-autolautta, jonka varustamo osti vuonna 2012 italialaiselta Moby SpA:lta korvatakseen sillä Helsinki–Tallinna-reitillä liikennöivän M/S Nordlandian (nyk. M/S Almariya). Finlandian alkuperäinen nimi oli M/S Moby Freedom. Virolaisella Tallinkilla oli käytössään M/S Finlandian sisaralus M/S Superstar (nyk. M/S Pascal Lota) Helsinki–Tallinna-reitillä vuosina 2008–2017.

Taantuma, lama tai miksi tätä aikaa sanoisikaan näkyi jossakin ja jossakin ei. Aika entinen ei  kuitenkaan ole palannut ja voi olla, ettei palaakaan. Mutta missä matalasuhdanne ei näkynyt, oli laivamatka mennen tullen. Vaikka kuljimme eestaas tiistaina, keskellä viikkoa, oli alus aivan täynnä. Yhtä täynnä se ei kuitenkaan ollut kuin yksi viime viikon lento. EasyJetin kone Lanzarotelta Liverpooliin myöhästyi keskiviikkona 5. heinäkuuta, kun sen katsottiin olevan "liian painava nousemaan". Kaikkiaan 19 matkustajaa joutui poistumaan koneesta. Lähtö viivästyi yli puolellatoista tunnilla. Independentin mukaan matkustajia pyydettiin vapaaehtoisesti jättäytymään pois P 80 lennolta.

Missä alakulo vastaavasti näkyi, olivat niin sanotut turistimyymälät ja ostosparatiisit, SadaMarketit ynnä muut, joiden myyntipaikoista avoinna oli vain murto-osa. Matalapainetta oli Tallinnan Vanhassa kaupungissakin, joskin toinen toistaan houkuttelevampia ruokapaikkoja oli pilvin pimein pilvettömän taivaan alla. Lupaustensa mukaisesti ilmojen haltijakin antoi kelpo kelit.

Ehkä ulkomaalaiset kauppiaat ovat lisääntyneet Tallinnassakin. Tai kohtaamiset olivat silkkaa tuuria, mutta lisääntyneet olivat ainakin he, jotka yrittävät saada leivän päälle silavaa turisteilta alamittaisin keinoin. Kun otimme satamassa A-terminaalin edestä taksin ja ajoimme Vanhan kaupungin portille, maksoi kyyti 7 euroa ja kun tulimme takaisin saman matkan, maksoi se 12 euroa. Kysyimme myös kaksikerroksisen turistibussin kuljettajalta mitä maksaisi kaupungin kiertoajelu, vastasi hän "20 euroa". Kun käänsimme selkämme, huusi hän perään "15 euroa."

Ruoka oli monessa ulkoilmapaikassa varmasti saman hintaista kuin Suomessakin. Tuntui myös siltä, että turisteille suunnatut matkamuistot maksoivat katukojuissa vähintään yhtä paljon kuin Helsingin Kauppatorillakin.

Suomea puhuivat kauppiaat, jotka sitä taisivat. Muistan nimittäin ajan, kun eivät puhuneet, vaikka osasivat ja kotikielen lisäksi tarjolla oli vain englanti. Sitten Guide-lehti teki jutun, että ehkä kannattaisi pitää suomenkielestä kiinni, sillä senkielisiltä tulee 40 % Tallinnan turistipyydysten kassavirroista. Se oli myyjille superhyvä kielikurssi.

Kuitenkin kaikkinensa oikein mukava puolen vuorokauden reissu laatuseurassa laivamatkoineen. Näyttivät rakentavan matkustajasatamaankin ratikkakiskoja, joten yhä useammin voin todeta taksikuskeille, että pitäkää tunkkinne ja kyytinne.

Älylaitteeni

Eilen kirjoitin sähköisen kuva- ja äänimaailman antavan minulle paljon. Enkä ole vain saaja tai vastaanottaja, vaan jaan vastaavasti muille minulla olevaa. Google kertoi kuukausikatsauksessaan julkaisemiani sisältöjä katsotun kesäkuussa yli 100 000 kertaa. Mitä sisältöjä he sillä mahtavat tarkoittaa, sitä en tiedä. Minulle se on iso määrä, mutta ei kaikille. Sillä joku päivä sitten suomalainen nainen sanoi julkaisevansa eri alustoilla siivouksesta kai kaikkea mahdollista. Seuraajia on 15 miljoonaa.

Aikani kuluksi jaan myös kokemuksia ja arvioita paikoista, joissa olen käynyt. Se on mahdollista koska olen antanut Googlen karttapalveluille luvan seurata minua missä maailmankolkassa kuljenkin. Luulen siitä olevan joillekin hyötyä, sillä itsekin luen muiden palautteita, kun etsin johonkin asiaan mieleistä palvelun tuottajaa.

Itselläni olevan jakamiseen ja ylipäätään somemaailmaan käytän paljon aikaa, jonka olen pääosin ottanut television katselusta. Merkityksellisimpänä tai eniten energiaa vieviä ovat blogit, joita olen kirjoitellut päivittäin vuosikaudet. On hauskaa törmätä toisella puolen palloa ventovieraiseen, joka sanoo: "Terve. Et minua tunne, mutta minä tunnen sinut, sillä luen blogejasi." Joskus syntyy kirjoitetusta perinpohjainen livekeskustelu, mielipiteiden vaihto sekä tuttavuus, joita olen käynyt myöhemmin harkintani mukaan tapaamassakin.

Myös Morakotiin olen luonut ensikosketukseni netissä. Hän on parasta mitä minulle on viime vuosina tapahtunut. Hyötyäkin on monin tavoin, sillä eilen hän löysi neljä vuorokautta kateissa olleet Vanharouva Avensiksen avaimet pihapiirin heinikosta. Ehkä ne olivat pudonneet sinne metsäwc-reissullani, en tiedä.

Tekstien lisäksi jaan virtuaalimaailmaan valokuvia, joita eilen sähköisissä kuvapankeissani näytti olevan yli 20 000. Sekin on iso määrä. Niitä Google julkaisee näytölläni koko ajan vaihtuvina taustakuvina ja muutenkin. Tekeepä se kuvasarjojakin usein jokun teeman ympärille. Ne tuovat alati huononevan muistini ja miksei muunkin virkeydeksi paljon iloa, mutta myös haikeaa sekä surullisia muistoja.

Olen lukenut, että korvien välin käyttäminen ristikoiden täyttämiseen on elon vireydelle hyväksi. Uskon monipuolisella älylaiteen käytöllä olevan samoja vaikutuksia. Mutta huomenna lähden Morakotin, Ritvan ja Hannun kanssa päiväseltään Tallinnaan lounaalle. Sekin on hyväksi mielen virkeydelle. Starttaamme aamulla Jokilaaksosta harmaalla Vanharouva Avensiksella. Sitten jatkamme Rastilasta metrolla sekä seiskan ratikalla Länsisatamaan ja Itämeren lahden yli Finlandialaivalla. Lopuksi Tallinnan satamasta vanhaan kaupunkiin etsimään pihvipaikkaa, ei kävellen, mutta ehkä ratikalla tai vossikalla. Ilmojen säätäjäkin on luvannut näyttää 🌞iset kasvonsa. 

HTML-kieli ja bittimaailma

Bitti (engl. bit, sanoista binary digit ’binäärinen numero’) on informaatioteoriassa informaation määrän mitta ja tietotekniikassa tiedon tai tietovuon pienin käsiteltävä osa. Bitistä voidaan käyttää lyhennettä b – jota ei pidä sekoittaa tavun (engl. byte) lyhenteeseen B – mutta toisinaan käytetään merkintää bit.

Yhdellä bitillä on kaksi mahdollista, toisensa poissulkevaa tilaa, joita tyypillisesti merkitään nollalla ja ykkösellä. Kahdella bitillä voidaan esittää neljä vaihtoehtoista tilaa (00, 01, 10, 11), ja useampia bittejä käytettäessä kasvaa vaihtoehtoisten tilojen määrä eksponentiaalisesti. Tämä suhde voidaan esittää kaavalla tilojen määrä = 2bitit:

HTML (lyhenne sanoista Hypertext Markup Language, suomennettuna hypertekstin merkintäkieli) on avoimesti standardoitu merkintäkieli, jolla voidaan kuvata hyperlinkkejä sisältävää tekstiä eli hypertekstiä. HTML:llä voidaan myös merkitä tekstin rakenne eli esimerkiksi, mikä osa tekstistä on otsikkoa ja mikä leipätekstiä. HTML tunnetaan erityisesti kielenä, jolla internetsivut on kirjoitettu.

Viereinen netistä kaappaamani kuva kyseisellä kielellä kirjoitetaan suunnilleen näin:

</p><p></p><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEj1U7cemaqdgXpKqLKNrpezrfJkBJO0VldGdks432D4hN2H7rtZtNYv0h2ILAr6KWORdEw0_u9iSE-_xdYvMCsOwhm8LiK3M6raFkiyfowTAa36FMztHK5Y3AGKrIUPTJejNeW2RAz43ByzcwAaExkaC248OyGoqD5XoC70sf8EDJsf4SvCa_byo0bRIEM/s1779/Screenshot_20230709_041815_Gmail.jpg" style="clear: left; float: left; margin-bottom: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="1779" data-original-width="1052" height="320" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEj1U7cemaqdgXpKqLKNrpezrfJkBJO0VldGdks432D4hN2H7rtZtNYv0h2ILAr6KWORdEw0_u9iSE-_xdYvMCsOwhm8LiK3M6raFkiyfowTAa36FMztHK5Y3AGKrIUPTJejNeW2RAz43ByzcwAaExkaC248OyGoqD5XoC70sf8EDJsf4SvCa_byo0bRIEM/s320/Screenshot_20230709_041815_Gmail.jpg". Helppoa kai, jos sen osaa. En kuulu siihen joukkoon, vaan kaikki ylläkirjottamani ilman HTML-kieltäkin on täyttä hebreaa.

Jo lapsena ihmettelin kuinka jostain kaukaa lähetetty ääni voi tulla kotini radiosta ja myöhemmin televisiokuva ensin mustavaloisena ja sitten väreissä. En ymmärrä sitä vieläkään. Vielä vähemmän käsitän, että voisin tehdä ja lähettää kämmenenkokoisella älypuhelimellani, liikkuvan värikuvan kanssa äänineen ympäri maailmaa suoran sotaraportin Ukrainan rintamalta, jos siellä olisin. 

Sähköinen kuva- ja äänimaailma antaa minulle paljon. Siitä saatan kirjoittaa huomenna, sillä en ole vain saaja tai vastaanottaja, vaan jaan vastaavasti muille minulla olevaa. Siitä esimerkki on kuvan viime kuun Googleraportti yhdestä jakamisen muodosta. Googlen elävät ihmiset eivät ole olleet minuun koskaan yhteydessä enkä minä heihin, vaikka joskus olen sitä pulmissani yrittänyt. 

Ehkä eräänlainen kummallisuus tai esimerkki tulevasta maailmasta on, että Googlelle lienen vain ykkösiä, nollia, kirjaimia ja muita merkkejä. Niiden avulla se halutessaan tietää yksilöllisesti minut ja paljon tavoistani. Luultavasti senkin ostinko eilen ja mistä Fazerin suklaalevyn pähkinöillä vai ilman 😅. Sen sijaan saman firman yli satatuhatpäinen ihmishenkilökunta ei tiedä minusta mitään.

Onko etanalla hampaita?

Tottakai puhun itseksesi, sillä tarvitsen silloin tällöin hyviä neuvoja. Mutta minäkään en tiedä kaikkea, vaikka joku luulee minun niin luulevan.

En esimerkiksi tiennyt etanoista vastausta otsikon kysymykseen enkä juuri mitään muutakaan. Vaikka olen tainnut niitä syödäkin Aasiassa. Etanat syövät radulalla, "raastinkielellä", joten niillä ei varmaankaan ole hampaita. Mutta ainakin yksi jalka on, joka on oikeastaan lihaksikas elin. Sen avulla etana liikkuu itse tuottamansa liman päällä. Neljä tuntosarveakin on, jotka nykytiedon mukaan ovat aistinelimiä.

Ylemmissä, pitkissä tuntosarvissa sijaitsevat mustat pisteet ovat kotilon silmät. Alemmat tuntosarvet ovat erikoistuneet maku-, tunto- ja hajuaisteihin. Sen sijaan en tiedä mitä niistä pyysin näyttämään, kun lapsena ja vähän aikuisenakin loruttelin: "Etana, etana näytä sarves onko huomenna poutaa."

Sateinen ja kostea ilma on parasta aikaa etanoiden bongaamiseen ja omassa lähiympäristössään voikin tutustua erilaisiin etanoihin, joita Suomen luonnossa on 22 lajia. Metsäetana on yleisin ja siksi siihen useimmiten törmääkin. Se ei ole haitallinen, eikä sitä ole syytä hävittää.

Etana on aina kotilo, mutta kotilo ei ole aina etana. Harmiton veikko tai veikotar tavallinen etana lienee ja arvatenkin merkittävän hyödyllinen eläjä ötökkämaailmassa. Mutta ei aina eivätkä kaikki, sillä senkin heimoon kuuluu ei toivottuja mamuja.

Espanjansiruetana ei ainoastaan tuhoa kasvustoa, vaan sillä on muitakin haittavaikutuksia. Sen erittämä lima sisältää bakteereja ja levittää tauteja, jotka voivat olla vaarallisia sekä ihmisille että kotieläimille. Espanjansiruetana saattaa myös kantaa koirille vaarallista sydänmatoa.

Yhteiskoulussa yhtenä aineena oli luonnontieteet, vuorotellen kasvi- ja eläintiedon tunnit. Pidin enemmän eläintiedosta, sillä olen aina pitänyt eläimistä. Kasvitiedettä mukavampaa se oli siksikin, että kesäisin ei tarvinnut kerätä eläimiä kasvien tapaan eikä liiskata puristinten välissä hengiltä. Ei tarvinnut myökään opetella eläinten latinankielisiä nimiä ja heimoja.

Silti jotain on matkan varrella latinastakin takkiin tarttunut. Ilves on lynx lynx ja ihminen on homo homini lupus - susi toiselle ihmiselle. Plautus käytti sanontaa kuvaamaan ihmisen itsekkyyttä. Hobbes tarkoitti myös sitä, että itsekkyys johtaa ihmiset sotimaan toisiaan vastaan elämäntaistelussa. Kuinka totta se onkaan, kun ajattelen Venäjän hyökkäyssotaa Ukrainan kansaa vastaan.

Vaikka luomakunnassa lienee monenlaista eläjää, jotka tappavat muita ja omaakin heimoa muistakin syistä kuin uhan alla tai nälkäänsä, on ihminen itsekkyydessään tappajista pahimpia. Tästä ominaisuudesta luomakunnan kruununa itseään pitävälle ei kovin korkeaa arvosanaa irtoa.

Mutta ei irtoa paljon pisteitä yhdestä ominaisuudesta kotikissallekaan, vaikka niistäkin pidän. Se tappaa ihmisen ymmärryksen mukaan huvikseen niin pikkulintuja kuin hiiriäkin. Joiden kanssa se harrastaa kuolemanleikkiä loppuun saakka eikä useinkaan edes syö saalistaan.

Pelkästään maapallo on täynnä mysteerejä ja arvoituksia. Mielikuvituskaan ei riitä käsittämään mitä eläimillä ja kasveilla on tarjottavana, josta kaikesta voimme hyötyä ja parantaa elämänlaatua monin eri tavoin. Ruuan lisäksi esimerkiksi lääketiede on löytänyt avun lukuisiin vaivoihin ja sairauksiin luonnosta. Ehkä eläinten ominaisuuksista tiedämme eniten koirista, joiden taival ihmisten kanssa on kestänyt kymmeniä tuhansia vuosia.

Uskoo sitten ihmistä suurempaan tai ei, ensimmäisessä luomiskertomuksessa meidät on asetettu "hallitsemaan" maata ja merta ja kaikkea niissä elävää. Sitä valtakirjaa me käytämme suruttomasti surmaamalla eläimiä ja toisiamme myös huviksemme. Jos ei kissa tappamisen vimmassaan voi mitään luonnolleen, niin samoinko on ihmistenkin laita?

Rivien välistä lukeminen antaa tilaa mielikuvitukselle

The Animals ja Lasse Mårtenson lauloivat yli puolivuosisataa sitten miehestä, joka rakkaudessaan kyseli, että et kai sä voi mua niin väärin ymmärtää? Mukava ja aikoinaan hyvinkin suosittu kappale niin englanniksi kuin suomeksikin. Lassen, joka merta rakasti jotenkin tunsin. Kun Mårtenson joutui luopumaan purjehduksesta, muutti hän paikkaan mistä ei voinut edes nähdä merta.

Ymmärsimme toisiamme ja polttelimme molemmat piippuakin. Tapanani oli kesäisin istahtaa Tuomiojärven Lehtisaaren rantasaunan penkille vilvoittelemaan löylyttelyn jälkeen. Täyttää piippu Clanilla ja poltella pesällinen, kun ilta-aurinko laski Laajavuoren taakse. Lopetettuani tupakoinnin en halunnut pitkään aikaan mennä koko saareen, sillä kaikesta oli hohto pois ilman piippuani. Kuten ei Lassekaan purjehduksen päätyttyä halunnut nähdä merta. 

Olli-Pekka Ojanen, mies jota en tunne kuin vähän nettimaailmassa, on yksi blogieni lukijoista. Se selvisi hänen kysyttyä, että puolustelenko jotenkin kansanedustaja Rydmanin tekemisiä, kun kirjoitin maalittamisista.

En puolustellut enkä puolustele, mutta jäätiin toviksi sanailemaan, kun hän sanoi ymmärtäneensä niin tai väärin. Jatkoin sen olevan usein rivien välistä lukijan ongelma. Tietysti se on etuoikeuskin, sillä se antaa tilaa mielikuvituslaukalle. Kerron somesta poimimani esimerkin. Joku tyttö kirjoittaa sulle vaikka mesessä: "Viime kerralla oli niin ihanaa. Sä olit niin ihana, mulla ei oo mitään tekemistä tällä hetkellä." Tekstin perussanoma oli tietenkin se, että tytöllä oli ollut ihanaa sun kanssas ja että hällä on sille hetkellä tylsää. Rivien välistä lukeminen tarkoittaa, että hoksaat tytön tarkoittavan, että hän ehkä/kenties haluasi, että uusisitte treffinne.

Olli-Pekan kanssa vaihdeltiin tovi mielipiteitä, kun sanoin väärin ymmärtämisen ja rivien välistä lukemisen olevan eri asioita. Ajattelen, että rivien välistä lukeminen ja muutenkin kirjoitetun tulkitseminen lisää mahdollisuuksia ymmärtää väärin. Mutta myös oikein, sillä joskus sanottu ei aukea millään tavalla ilman rivien välistä lukua. Olli-Pekalle täysi tunnustus ja myönteinen, julkinen palaute, sillä kumpikaan meistä ei alentunut solvaamaan toista henkilökohtaisuuksiin menevillä alamittaisuuksilla.

Raamatun tekstien ymmärtäjät ovat usein ylivertaisia rivien välistä lukijoita, jonka tavan tai peräti taidon he paketoivat sanoiksi tulkita ja selittää. Mutta siinäkin joukossa on monin tavoin ajattelijoita, joista yhtä ryhmää voi sanoa fundamentalisteiksi. Kristillinen fundamentalismi syntyi vastareaktiona kirkoissa alkaneelle Raamatun kirjaimellista tulkintaa sekä siihen pohjaavien arvo- ja maailmankuvia sekä moraalilainsäädännöllisiä johtopäätöksiä kyseenalaistaneelle liikkeelle.

Mutta kirjaimellisestikin riveiltä lukijat joutuvat tulkitsemaan. Erehtymättömyysopin vaalija joutuu väittämään näennäisiksi suuren joukon kirjan ristiriitoja. Ehkä heidän selitys Juudaksen kolmelle erilaiselle kuolemantavalle on, että köysi tai oksa katkesi, suolet ja muut sisäkalut levisivät kadulle, jolloin hirttäytynyt Juudas suistui rotkoon.