Minäkö muka taikauskoinen

Jormas: Taikauskoksi kutsutaan tavallisesti käsityksiä, joiden mukaan ihmisen ja yhteisön elämässä ja luonnossa ilmenee yliluonnollisia voimia, joita ihminen pystyy määräkeinoin hallitsemaan.

Kuka koputtelee maalaamatonta puuta, jotta ei tapahdu sitä mitä on kehuskellut, kun ei ole tapahtunut? Esimerkiksi moottoripyörällä kolaria Jomtienilla.
Mikä vaara nousee esiin, kun musta kissa menee tien yli? Entäpä jos kävelen tikapuiden alta? Jollakin kutittaa nenänpuolta tai kämmentä, kun on tulossa yllätysvieraita. Käki kukkuu elinvuodet joillekin ja minäkin niitä lasken joskus.

Juhannuksena edelleen jossain neidot keräävät kukkia monesta tienristeyksestä ja laittavat tyynyn alle, jotta tuleva puoliso tulisi esittäytymään unessa. Ja mitä seurasi, jos sulhanen näkee morsiamen hääpuvussa ennen häitä? Kun viimein päästiin vihille ja tarvittiin työmiehiä taloon, oli emännän syytä laittaa kirves tyynyn alle, jotta saataisiin poikalapsi.

Tämän kuvan paikalla mellä oli kuva, jonka olin kopannut
netistä ilman lupaa. Väliin jäi kuvan ottajan pienet varpaat,
ranne ja kai osa mieltäkin.
Tilalla pari Nomination-korua, jotka kertovat sen kantajalle
vähintään yhden tarinan per pala. Niitä voi olla yhdessä
korussa monta  kymmentä.

Mitä virpovat ja varpovat trollit pääsiäisenä? Mikä taika on juhannuskokoilla? Uuden vuoden tinojen valamisella on oma, moninainen merkityksensä koko tulevaan vuoteen.
Etana, etana näytä sarves onko huomenna poutaa. Mitä uhkaa tapahtua, kun perjantai on 13. päivä?
Entä mitä tuo hammaskeiju yön aikana, kun lapsi laittaa irronneen hampaan tyynynsä alle? Ja mikä onni kohtaakaan ruohon seasta neliapilan löytäjää?

Ei kai vaan kukaan nitistä hämähäkkiä? Tai Thaimaassa gekkoa. Mitä kaikkea unet voivatkaan ennustaa monelle?
Mitä tietävät lehtien palsoilla ilmoittelevat selvännäkijät ynnä muut ennustat? Mutta horoskoopit, niistäpä oiva apu alkavalle päivälle tai viikolle.
Härän onnenluku on seitsemän, onnenkukka kielo ja onnenkivi smaragdi. Mutta mikä uhka onkaan täysikuussa?

Ei ole kaulassa olevan onnenamuletin tai muun taikakalun voittanutta.
Ja kuinka monella onkaan onnenlottonumerot, joissa on mukana vanhempien syntymävuosia, omaa syntymäkuukautta, auton rekisterinumeroa, puhelinnumeroita ja vaikka mitä.
Mutta mitä kaikkea tietääkään Lapin shamaani ynnä muut poppamiehet? Hevosenkenkä oven päällä on koko kodin onni.
Mutta aamulenkille lähden heti, kun löydän jäniksenkäpäläni.

Taikauskoksi sanottaisiin meillä päin

päivis: Toisen uskonnolle on helppo hymähtää, jopa nauraa. Ainakin sisään päin mekin teemme joskus niin, kun näemme jonkun rukoilevan punaisen limsapullollisen ja riisiannoksen äärellä suitsukkeen palaessa. Oikeasti emme tiedä, ketä rukoillaan ja miksi, mutta näky on täällä lähes päivittäinen. Varsinkin erilaisia pieniä ruoka- ja juoma-annoksia on monessakin paikassa vähintään merkkinä siitä, että siinä on äskettäin joku rukoillut jonkun asian puolesta tai jotain vastaan. Näin ainakin oletan.

Parvekkeemme tarjoaa oivan näköalapaikan seurata muun muassa tuota thaimaalaista uskonnonharjoittamista. Tänään näimme jotain uutta. Vastapäisen talon edustalle ajettiin uuden karhea lava-auto. Autosta nousi pari miestä, jotka avasivat ovet ja nostivat konepellin pystyyn. Uusi autoko oli jo alkanut keittää tai moottoritilaan oli tullut joku muu ongelma? Ei suinkaan. Auto oli tuotu siunattavaksi.

Vastapäisessä talossa työskentelee nainen, jota kutsumme verkkomekkonaiseksi, sillä hänellä on joka päivä päällään erilaisia verkkomalliin kudottuja neulemekkoja. Tänään hänellä oli vielä lisännyt olkapäälleen pitkän huivin. Se ehkä kuului hänen virka-asuunsa auton siunauksesta vastaavana henkilönä.

Sisältä kannettiin pieniä ruoka-annoksia, suitsuke sytytettiin ja nainen ryhtyi tehtäväänsä: ripsimään auton kylkiin ja lavalle vettä jonkin viherkasvin lehdellä. Autolla tulleet miehet seurasivat tapahtumaa kunnioittavan oloisina. Tosin ympärillä tapahtui kaiken aikaa tavanomaisia arkiaskareita: syötiin, juotiin, tupakoitiin ja kissat mourusivat keskenään. Arvanmyyjäkin yritti käydä paikalla.

Meneillään on takarekisterikilven siunaus.

Nainen kävi tarvikkeineen istumassa hetken aikaa autossa ja siunasi vielä lopuksi rekisterikilvet. Kun tilaisuus näytti päättyneen, paikalle tuotiin kaiuttimia, joiden kautta kadulla soi kaunis thaimaalaismusiikki. Kaikki siunaukseen osallistujat tuntuivat olevan tosissaan. Miksi siis me kyseenalaistaisimme tilaisuuden arvon ja merkityksen?

Ensi lauantaiksi saimme itsekin kutsun osallistua siunaustilaisuuteen. Nyt on kyse maan siunaamisesta. Universal Group, joka rakentaa tulevaa thaikotiamme, Seven Seasia, aloittaa toisenkin kohteen täällä Jomtienilla. Firma on saanut tarvittavat luvat Savanna Sandsin rakentamisen aloittamiseksi ja sitä tietysti edeltää rakennusmaan siunaaminen. Seven Seasin kohdalla tehtiin samoin, mutta sitä emme päässeet todistamaan. Vaikka auton siunaus vähän hämmensikin, maan siunaamisen voi ymmärtää paremmin.

Merikontti- ja koiranelämää sekä hyvää mieltä

Jormas: Tämän päivän blogikirjoitukseni http://elamantahden.blogspot.com/ teossa lyön kaksi kärpästä yhdellä iskulla, sillä se on myös vastaus yhdelle merikonttikotien kanssa puuhastelevalle:

Morjens Niilo. Kiitos mielenkiinnosta ja infosta missä menet konttiajatustesi ja -rakennustesi kanssa. Ovat mielenkiintoisia. Joskus olen pohtinut perustuksia niinkin, että kuinkahan suuria kierrepaaluja on olemassa.

Omia ja vähän muidenkin Merikonttikoti-ajatuksia olemme vieneet omaan verkkaiseen tahtiin eteenpäin, sillä minulle ne eivät ole elämää suurempia asioita. Joku vaivaa päätään ja hieroo vähintään henkisesti siellä olevia älyn- ynnä muita nystyröitään kuvaristikoilla ja Sudokuilla. Niillä minäkin ja monella muulla, joiden joukossa siis merikontit ja kaikki niihin liittyvä. Joitakin Pelle ja Pelletär Pelottomien omia toteutuksia olen seurannut ja konsultoinutkin. Yksi mielenkiintoisimmista on kauneussaliyrittäjä, joka tekee Hartolaan neljästä merikontista kesäasuntoa. Luulen, että ensi kesänä hän saa nauttia jo valmiista. Hän on blogimme seuraaja, joten ehkä hän kertoo siellä tai https://www.facebook.com/jormasoini.paivistranden tai jollakin muulla tavalla……? Toki omiakin juttuja tuupitaan eteenpäin.

Kiitos kutsusta Riihimäelle, jonne kyllä tulen, jos en unohda. Ehkä muistutat? Samalla saat itsekin tässä kutsun Jokilaaksoon. Jos siihen tartut, soita etukäteen toukokuun alun jälkeen, jotta osaan olla paikalla. Me olemme nimittäin perustaneet Hyrylän keskustaan Omia polkuja kulkevien kivijalkakaupan/kohtaamispaikan, jossa tulee vietettyä tovi jos toinenkin. Myydään ja annetaan ihmisille kaikkea sitä mitä meille antavat. Kävijöiden kanssa etsimme niille uuden kodin ja/tai käyttötarkoituksen. Jos viivan alle euroja jää, pyrimme tuottamaan niillä hyvää mieltä jonnekin ja joillekin. Tällä hetkellä ykkösajatus on, että voisiko vaatimattoman tuoton avulla aidot ikäseniorit jossakin päästä enemmän ulos haistelemaan kesän tuoksuja. Hyvän hetken tuottaminen on siis se tärkein juttu. Että kävijä lähtisi mukavilla mielin jatkamaan mitä se itse kullakin sitten lieneekään. Lisäksi keräämme Kivijalkakauppamme seinille kansan suusta siepattua faktaa ja fiktiota sanoin ja kuvin. Teemme siis tekstejä kuvin, kehystämme ne ja ripustamme seinille. Laitan liitteenä yhden malliksi.

 

Niilon koiramaailmaan kuuluu oikein hyvää. Sillä tai hänellähän on kaksi kotia, kuten eliitillä usein vähintään on. Toinen on kaupunkikoti Vallilassa, jossa Niilo on ehkä enemmän lemmikkieläimenä. Toinen koti on maalla Tuusulan Myllykylän Jokilaaksossa, jossa se viettää etupäässä koiranelämää. Siellä sen yksi keskeisimmistä arjen ja pyhän osioista on paimentaminen, seuraaminen tai mitä lienee. Kun Duokodissamme on ikkunoita ja ovia lattiarajaan saakka, niin sisältäkin vahtimiseen ja juoksemiseen lasista toiseen menee valosanaikaa aika tavalla. Ja kun päivät pitenee, niin Niilon työtaakka kasvaa. Maalla ei luonnollisesti ole Citykaneja, mutta vastaavasti Countrykaneja kylläkin. Niistä muodostuu Niilon oma, henkilökohtainen Jokilaakson lauma. Se on selvinnyt talven yli ilveksistä, ketuista, supeista, huuhkajista, pöllöistä ja muista petolinnuista huolimatta. Countrykaneille ei vahtimisen lisäksi Niilo osaa mitään tehdä, sillä kerran pyydystimme sellaisen pienriistaloukolla Niilon kanssa. Suukon antoi kuten sammakollekin. Josta ei suutelemalla kuitenkaan tullut osaomistuskoira Niilon unelmien prinsessaa. Että Jokilaaksossa olisi koiraprinsessalle sulho tarjolla. Poikuus tallella ja kaikki.

Rakkautta ensi silmäyksellä

päivis: Taaskaan otsikko ei ihan tarkalleen vastaa tekstiä, mutta melkein noin voisi väittää. Kotikadullamme, Soi Welcomella, on kaikkiaan kolme papukaijaa. Yksi kunnon kuuloetäisyydellä, josta sen on tapana muistuttaa aamusta iltaan olemassaolostaan. No ei ihme, kyllä itsekin hermostuisin ja rääkyisin, jos joutuisin nilkasta kiinni ketjuun ja omaan kokooni verrattuna noin kymmenen metrin korkuiseen telineeseen.


Tässä vasta vähän tutustutaan.

Kaksi muuta papukaijaa ovat U-kirjaimen muotoisen kadun toisella osuudella ravintola Our Placen maskotteina. Jorma ja moni, moni muu asiakas ja ohikulkija on niitä rapsutellut, mutta minulla ei siihen ole ollut kertaakaan halua. Mutta tänään Jorma otti toisen kaijoista käsivarrelleen ja minulle tuli tunne, että haluan tehdä samoin. Kaija siis vaihtoi kättä ja saimme keskenämme heti kontaktin aikaiseksi. Niin ainakin minun mielestäni. Kaijahan ei puhu kuin epäselvää englantia tai sitten thaikkua.

Näin komeasti se ei kaikille pörhistelekään.

Napitimme toisiamme silmiin, mikä sekin tietysti on vähän epävarmasti todettu. Kaijan silmäthän katsovat paremminkin sivuille päin. Mutta nokka sillä oli minua kohti ja suusta tuli jotain sanoja tai sen tapaisia. Sitten se päätti oikein koreilla ja nosti päälaella olevat höyhenensä pystyyn. Olin otettu.

Olisin halunnut rapsutella kaijaa sen siipien alta, kuten olen joidenkin, ilmiselvästi lintujen kanssa tekemisissä olevien nähnyt tekevän. Avaavat siivet varovasti ja rapsuttavat. Papukaijat selvästi pitävät siitä. Mutta Jorma toppuutteli, ettein nyt sentään ensimmäisellä kerralla ihan kaikkea pidä tehdä...

Taivaan ja Thaimaan auringon alla

Jormas. Pattayan tai Thaimaan suomalainen -lehden http://thaimaansuomalainen.com/ mukaan Thaimaan suurin suomalaisrakentaja http://www.siamoriental.net/ on Juha Timonen. Kertakaikkisen mukava ja monipuolinen osaaja, jonka tunnemme muutenkin. Hänelle Pattaya Suomi-Seura  ry http://www.pattayasuomiseura.fi/ esittää kunniakonsulin virkaa tai mikä se virallisesti lieneekään.

Juhan mukaan Pattayalla rakennetaan 5-6 vuoden aikana 200 000 uutta asuntoa. Kun jokaisessa asunnossa on keskimäärin vähintään kaksi henkilöä, on kasvu melkoista. Pelkästään tällä uudella väellä asetuttaisiin Suomen toiseksi suurimmaksi kaupungiksi. Vanhan väen kanssa Pattaya/Jomtien on jo nyt miljoonakaupunki. Tässä sykkeessä on mukana Elämän tähden ry http://www.elamantahden.fi/ ja me, Päivis ja minä. Yksityishenkilöinä, mutta myös yhdistysten kautta yhteiskuntavastuuta kantaen.

Venäläisten määrä on täällä huimassa kasvussa, mutta myös Bangkokissa työssä olevat ja siellä asuvat thaimaalaiset ostavat Pattayalta paljon kakkosasuntoja. Samaan tapaan kuin suomalaiset kesämökkejään. Itse veikkaan, että kiinalaisten määrä jatkossa kasvaa myös melkoisesti. Vaurauden Kiinassa lisääntyessä, he haluavat eroon saasteista edes osaksi aikaa. Pattaya/Jomtien on heidän näkökulmasta siihen yksi oiva kohde. Suomalaisten käsitys saasteettomasta ilmanalasta on kyllä toinen. Mutta maassa maan tavalla.

Yksityishenkilöinä yksi elämämme mielenkiintoisimmista projekteistamme on ylipäätään Thaimaa ja asunnon hankkimisineen Pattayan kupeesta Buddhavuoren toiselta puolen Jomtienilta.

Olen silloin tällöin nykyisestä Thaikodistamme sanonut, että se on vaatimaton. Jota se mielestäni onkin. Ja kun olemme Suomessa asuneet pari vuotta matkailuautossa ja sittemmin merikontissa, näen ihmisten katseessa säälinsekaista myötätuntoa. Kokemus tosin voi johtua repaleisesta itsetunnostani.

Mutta sitä vastoin näillä näkymin reippaan vuoden kuluttua valmistuva uusi Thaikotimme Seven Seas on luksusta. Kun sitä esittelen tai siitä kerron, ihmisillä ei ole samaa ilmettä kuin Merikonttikodista kertoessani.
Tässä esittelyvideo kohteesta: http://www.youtube.com/watch?v=YO14Amop76M. Toki täällä olisi ollut valmistakin kotia ja muuta soppea lähtöön jos toiseenkin. Me myös niitä kiertelimme ja toki olisimme itsellemme myös löytäneet sopivan.



SEVEN SEAS

Mutta monista syistä, joista työ ja verottaja eivät ole pienimpiä, ensi vuoden valmistumisajankohta on meille sopiva. Sitä paitsi, kun täältä ostaa siinä vaiheessa, kun ei lapiota vielä ole pistetty edes maahan, saa juuri sen minkä on halunnutkin. Toisaalta myös riskit ovat suurimmat. Että hanke ei koskaan valmistukaan, sillä myös niin sanottuja rakennusten luurankojakin täällä on.

Mutta kukin pelaa lottoa tai muita rahapelejä tavallaan tai on pelaamatta. Valmistumisen jännääminen onkin kuin lottoa pelaisi, sillä Thaikotiamme maksetaan sitä mukaa, kun se valmistuu.
Entäpä, jos se ei koskaan valmistu? Mitä olemme menettäneet? Olemme menettäneet saman kuin olisimme lotonneet 25 eurolla joka viikko 30 vuoden  ajan saamatta mitään. Tai voi sen sanoa toisinkin. Elämämme jokaiselta työssäolopäivältä molemmat euron tai pari per päivä. Tai meidän molempien koko elämän tupakka- ja/tai viinarahat. Takana on joka tapauksessa iso kokemus, jossa riittää leivän lisäksi pureskeltavaa. Mutta suussamme on myös leipää, sillä sitä hanke ei meiltä vie.

Mitä jos ei olisi vapaaehtoistyötä?

päivis: Olen tänään ja joskus aikaisemminkin työni puolesta päässyt/joutunut miettimään vapaaehtoistyöhön liittyviä asioita. Ennen vanhaan käytettiin ehkä termiä talkootyö, mutta se saattaa kuitenkin viitata enemmän työrupeamaan, jolla on selvä päätepiste. Katto on saatu valmiiksi, heinät seipäille, tie kunnostettua jne.

Vapaaehtoistyö sen sijaan useimmissa tapauksissa jatkuu ja jatkuu - jos sille vain annetaan mahdollisuus. Järjestöt ottavat mielellään vastaan vapaaehtoisia. Minäkin olen vapaaehtoinen ainakin kahdessa järjestössä, Elämän tähden ry:ssä ja Pattaya Suomi-Seura ry:ssä. Olen myös niiden hallituksessa, kuten olen myös Koti Katulapselle ry:kin hallituksessa. Muutamassa muussa järjestössä olen rivijäsen. Joskus tosin ajattelen, että niin ei pitäisi edes olla. Jos rupeaa jäseneksi, pitäisi vähintään haluta hallitukseen tai sitten vapaaehtoistyöhön. Kaikkeen ei onneksi aika riitä, joten olkoon näin.

Helsinki Missio kokoaa toimintaansa paljon vapaaehtoisia.
Suoranaisesti tämä juliste ei liity vapaaehtoistyöhön,
mutta monen vapaaehtoisen varassa voi olla se,
että jokunen lapsi saa paremman tulevaisuuden.

Vaikka vapaaehtoistyö yleensä yhdistetään järjestötoimintaan, on sen taustalla aivan omaehtoistakin tekemistä. Kotiväkeni pärjäisi paljon huonommin kauppa-asioissaan ja muissa arjen puuhissa, jos ei olisi Sirpaa, Ristoa tai ketä muita auttajia milloinkin kohdalle sattuu. Vapaaehtoistyötä voi siis tehdä tuttujenkin parissa. Tosin sitä harvemmin kai tullaan laskeneeksi vapaaehtoistyöksi, mutta ei myöskään talkoiksi, koska näitä juttuja ei tehdä isommalla porukalla.

Ehkä naapuriavun puolesta pitäisi vähän rummuttaa, sen sijaan, että verottaja tulee heti laskemaan, minkä siivun se mahdollisesti voisi itselleen naapistaa. Naapuriavun tapaistahan on kokeiltu hyvällä menestyksellä vähän kauempanakin asuvien kesken siten, että joku tarjoaa jotain palvelusta ja saa siitä palkaksi toisen antaman palveluksen. Tyyliin ruohonleikkuusta saa farkkujen lyhennyksen ja kakun paistosta ilmaisen kyydin postiin ja takaisin. Vaan siihenkin taisi verokarhu ärjäistä, että siltä jää tällä pelillä rahaa saamatta.

Kyllä puhtaasti vapaaehtoistyötäkin on alettu syynätä. Vapaaehtoinen ei esimerkiksi voi saada kulukorvausta matkakustannuksistaan. Kun kerran niin hinkuaa työn pariin, niin maksakoon itse edes bussilippunsa, jossain ajatellaan.

Ihmishenki ei ole rahanarvoista.....

Jormas: Ken aloittaa tämän lukemisen, toivoisin innostuksen riittävän loppuun saakka. Ja että sen jälkeen olisi aikaa pysähtyä toviksi ajattelemaan..... Ensin on uutisointi lehdestä, jossa surmansa on saanut huvieläin, eli ravihevonen.

Lainaus Kaleva: "Eläinlääkäri joutuu korvaamaan 230 000 euroa, koska kilpahevonen kuoli hoitovirheen takia. Pohjois-Savon käräjäoikeus päätti asiasta maanantaina. Lupaava 6-vuotias suomenhevosori, derbyvoittaja Valtraus sairastui ähkyyn Kiuruvedellä joulukuussa 2009. Se vietiin ensin paikalliselle hevosklinikalle, jossa eläinlääkäri hoiti sitä muun muassa tulehduskipulääkkeellä. Hevosen kunto huononi ja se vietiin Laukaan eläinsairaalaan. Siellä se kuoli samana iltana leikkauksesta huolimatta. Käräjäoikeuden mukaan eläinlääkäri oli menetellyt huolimattomasti antaessaan sille suositukseen nähden lähes kuusinkertaisen annoksen kipulääkettä. Huolimattomuus oli syy-yhteydessä kuolemaan. Hevosen arvoksi oikeus katsoi 250 000 euroa. Vakuutusyhtiö oli korvannut omistajakaksikolle 20 000 euroa, joten loppu jäi eläinlääkärin maksettavaksi."

Aikoinaan luin uutisen, jossa noin 820 000 euron tuomio oli tullut vertaisverkkopalvelun ylläpidosta. Summa pisti ajattelemaan onko se mitenkään pohdittu loppuun saakka. Muistelen, että tuomio olisi liittynyt jotenkin musiikin kopioimiseen. Koko kopioinnissa on sellainen merkillinen puoli, jota en ymmärrä. Musiikintekijät saavat laittaa nettiin musiikkia ilmaiseksi, mutta muut eivät saa ottaa sitä itsellekään käyttöön ilman maksua.

Mutta mitä sitten kansalainen saa maksettavaa, jos aiheuttaa toiselle kansalaiselle elinikäiset vammat tai kuoleman? Työntekijän henki näyttää olevan poikkeuksellisen halpa suomalaisessa oikeuskäytännössä.

Lainaus Helsingin Sanomat: "Maarakennusyhtiö Lemminkäinen Infra tuomittiin keskiviikkona 30 000 euron yhteisösakkoon työturvallisuusrikoksesta. Yhtiön työntekijä kuoli kesällä 2009 pudottuaan kalliolta noin viisitoista metriä. Työmaapäällikölle käräjäoikeus määräsi 2 250 euron sakkorangaistuksen työturvallisuusrikoksesta ja kuolemantuottamuksesta. Keski-Suomen käräjäoikeus katsoi, että päällikkö syyllistyi huolimattomuuteen työmaakoneen siirrossa. Työmaakonetta siirtäneelle työntekijälle käräjäoikeus määräsi vajaan 500 euron sakot. Lisäksi tuomitut määrättiin maksamaan valtiolle erilaisia korvauksia noin 1 700 euroa."

Lainaus Editex: "Sakot kuolemaan johtaneesta työtapaturmasta Lempäälässä - elementtinippujen purkuohjeet puuttuivat (9.2.2012 8:02) Pirkanmaan käräjäoikeus on tuominnut Virroilla toimineen pressuhalleja toimittaneen yrityksen toimitusjohtajan 50 päiväsakon eli 300 €:n ja tuotantopäällikön 40 päiväsakon eli 240 €:n sakkoihin työturvallisuusrikoksesta ja kuolemantuottamuksesta. Hallin asennustöitä tehneen yrityksen toimitusjohtaja tuomittiin 30 päiväsakon eli 960 €:n sakkoihin niinikään työturvallisuusrikoksesta ja kuolemantuottamuksesta."

Lainaus Editex: "Kuolemaan johtaneesta työtapaturmasta sakkotuomiot (7.11.2011 7:41)Pohjanmaan käräjäoikeus on 28.10.2011 tuominnut Finn-Power Oy:n tuotekehitysjohtajan ja tutkimuskeskuksen päällikön molemmat sakkorangaistuksiin työturvallisuusrikoksesta tapauksesta, jossa työntekijä oli jäänyt nopeasti liikkuvan koordinaattipöydän ja rakenteilla olevan koneen rungon väliin puristuksiin. Kuolemantuottamusta koskeva syyte hylättiin"

Suomalaisten kielitaito

päivis: Meidän Facebook-sivuillamme joku minulle tuntematon kaverimme moitti meitä oikein olan takaa siitä, että olemme laiskoja (vai thaimaalaisetko ovat?), kun puhumme falangeista vaikka meidän pitäisi tietysti käyttää muualla syntyneistä nimitystä farangi. Thaikuista kun suuri tai ehkä suurin osa ei osaa lausua r-kirjainta, asiat menevät esimerkiksi, että tomollow - ei siis tomorrow ja samalla tavalla kaikissa englannin kielisissä sanoissa, joissa on r-kirjain. Jormakin taipuu thaikkujen suussa Jolmaksi. Me teemme siis fb-kaverin mielestä suurenkin virheen, kun "matkimme" thaimaalaisten puhetta. Tai siis käytämme r-kirjaimen sijaan l-kirjainta yhdessä vaivaisessa, ulkomaalaista tarkoittavassa sanassa.

Olemme kaikenlaista mollailua oppineet ottamaan vastaan, joten ei mielenrauha yhteen ärrään tietenkään kaadu. Saapahan vain muuten miettimään, mikä se suomalaisten kielenvääntämistaito oikein onkaan, jos thaikut vain laiskuuttaan eivät opettele ärrää. Kuinkahan monelta suomalaiselta sujuu esimerkiksi ranskan kielen r-kirjaimen ääntäminen? Vaikeaa se on ainakin minulle, vaikka olen kieltä monet vuodet aikoinaan opiskellutkin. Tai miten selviämme venäjän kielen lukuisten s-kirjainten kanssa? Huonosti.

Koska olemme yhtä laiskoja kuin thaimaalaisetkin, me suomalaiset esimerkiksi kutsumme Jomtienilla olevia muutamia condo-kerrostaloja Hiutaleiksi, kun View Talay kääntyy niin kankeasti suussamme. Meni muuten muutama talvikausi, ennen kuin ymmärsin, mitä hiutaleet ovat. Suurta ja pitkää, Pattayan ohi kulkevaa valtatietä, Sukhumvit roadiakin suomalaisten kuulee usein kutsuvan nimellä, jota en tähän edes viitsi kirjoittaa, koska siinä on sama sana, jolla teinit tai muuten vain moukat usein pilkuttavat puhettaan.

Ja kun Jomtienia ja Pattayaa yhdistävä tie on nimeltään Thappraya road, on sekin liikaa monelle. Siksi usein tietä kuulee kutsuttavan Tappaja roadiksi.

Minun puolestani ihmiset voivat käyttää puhekieltä ja vääntää sanoja ihan niin kuin lystäävät, kunhan kuulija ymmärtää, mistä on kyse. Savon ja Rauman murretta puhuvienkin sanavalinnat saattavat joskus erota kovasti toisistaan. Silti meitä kannustetaan käyttämään omaa murrettamme. Tästä pääsisin helposti aasinsillan kautta joidenkin ei-karjalaisten käsittämättömään intoon käyttää mie-sanaa. Mutta jätän sen sillan aasin kuljettavaksi.

Mitä olisi elämä ilman eläimiä?

Jormas: Eläimiä on moneen lähtöön. Ja niitä voi luokitella eri tavoin. Eläinkasteja voikin tehdä vaikka ryhmittelemällä niistä oman mallinsa. Tässä yksi hahmotelma Jomtien sunnuntai-aamuna Thaikotimme parvekkeelta kaffekupin ääressä.

On olemassa kotieläimiä, joita täällä kattavammin edustavat ehkä kissat sekä koirat. Ehkä niistäkin koirat on rajatapaus, sillä niitä tavalliset ihmiset käyttävät kodin vartiointitehtävissäkin. Ja koiria näkee myös pitämässä karjalaumojakin kurissa tai ainakin nipussa. Nipussa niitä pitävät ihmisetkin ampumalla lehmiä ritsoilla niin sanotusti persuksiin. Koirat ovatkin myös hyötyeläimiä monilla eri tavoilla. Toki voivat niitä olla kissatkin, sillä ne ovat aika usein kotihiiren surma. Joka taitaa olla haittaeläin.


Ruokaa on, takaan sen....

Hyötyeläimiin kuuluu karja, jaloillaan liikkuvat lehmät ja sen sellaiset sekä siipikarja, joka sekin kulkee pääosin jaloillaan. Niistä kai huonoimmin lentää strutsi, sitten kalkkuna, kana sekä kukko. Paremmin lentänevät ankat ja hanhet.

Hevonen on täällä sekä huvi- että hyötyeläin, sillä sillä näkee selässä farangin, perässä rattaat tai maataloustyökoneen. Rekeä ei ole näkynyt kuin kuvissa joulupukin poron vetämänä. Mutta poroja tai sen sukulaisia on täälläkin.

Kalat ovat monelle hyötyeläimiä, joista moni paikallinen saa ravintoa. Mutta on niillä huvieläimenkin status, sillä merelle järjestetään monenlaista kalastusretkeä. Löytyy myös kalalammikoita ja niin edelleen. Niissä eivät kuitenkaan kalasta ne tai he, joilta muuten loppuisi ruoka pöydästä. Niissä kalastavat kalastavat huvikseen.

Pitää olla korvat, joilla kuulee....

Gekostakaan en oikein tiedä mihin kastiin sen sanoisin kuuluvan. Meillä Thaikodissa se on hankkinut oikeutensa olla ja elää, kun ei tule iholle, sanoo Päivis. Putoa esimerkiksi makuuhuoneen katosta petiin. Sen lempipaikka näyttää yön pimeydessä ja hiljauudessa olevan leikkuulautamme. Ehkä se kuitenkin on meille hyötyeläin, joka saa asua syömällä pieniä vipeltäjiä. Niitä sanon haittaeläimiksi. Ja kun jättää päiväksi pöydälle sokerimunkin, niin huomaa illalla paljonko pelkästään yhtä lajia vipeltäjiä on löytänyt tiensä juhla-aterialle.

Satiaisia ei meidän huushollissa ole näkynyt. Eikä kutissut. Täitäkään ei ole näkynyt, vaikka ne täällä lienevät kohtalaisen yleisiä.  Koiran näkökulmasta sille kutinaa aiheuttavat kirput ynnä muut sen ohella temmeltävät elävät lienevät haittaeläinten piikkipaikalla.

Oma lukunsa ovat turistien huvituseläimet, joista näkyvä osa on kanarialinnuilla. Niistä suurimpia kutsutaan papukaijoiksi. Lintuja asustaa häkeissä tai muissa kahleissa kuppiloista pesulaan. Mutta ei juuri taivaalla, jonne ne eittämättä kuuluisivat. Jos olisi valta, niin vapauttaisin kaikki kyyhkyjen joukkoon, joilla niilläkin on hyötyeläimen status Suomenhevosen lailla muuttunut huvieläimen statukseksi. Ainakin kirje ja metsästys sellaisilla. Vapauteen kuuluisivat kahlehditut apinatkin. Vapaista apinoista yksi erikoisemmista esimerkeistä ovat niin sanotut apinavuoret. Yksi on Hua Hinissa, jossa yhdellä laidalla tuntuu, että apinat hallitsevat ihmistä enemmän tiettyä pikkukylän osaa.



Värityksestä voisi päätellä, että nämä ovat
monirotuisia kananpoikia tai -tyttöjä

Huvituseläimiä ovat myös rannoilla pikkutyttöjen ja poikienkin (lapsityövoimaa siis) pieniin häkkeihin pyydystämät, mielestäni pikkuvarpuset. Kun turisti maksaa jonkun bahtin, saa sillä vapaaksi muutaman lintupolon. Jonka luulen päätyvän heti huomenna takaisin häkkiin pyyntiverkon avulla.

Norsu on Thaimaan kansalliseläin tai jotain sinne päin. Se on varmasti ollut aikoinaan vain luonnossa vapaana kulkeva tai sitten hyötyeläin, jonka avulla on nosteltu ja vedetty monenkin laista taakkaa. Hampaani saavat narskumaan rahanahneet salametsästäjät, jotka vainoavat sitä sen hampaiden ja luun vuoksi. Tai eivät vainoaisi, jos kukaan ei ostaisi norsunluuta. Toinen hampaitteni narskunta.

Kun tarkkaan seuraa, rottiakin täällä vilistää, jotka kai saavat jalansijaa juuri verran kuinka sotkuisessa ympäristössä ihmiset elävät tai kuinka jätteensä hoitavat. Rotan hyödyistä en tiedä mitään, joten listaan sen haittaeläimeksi, vaikka kesyrotat, jotka olivat nuorten tyttöjen suosiossa ainakin aikoinaan, ovat tehneet rotasta myös huvieläimen.

Aivan oma lukunsa ovat vähän yhden sun toisen käyntikohteina olevat eläintarhat ja niiden eläimet.

Kun tätä blogia anivarhain ajattelin, oli tarkoitus kirjoittaa vähän ehkä koirista ja kissoista. Mutta huomasin aiheen siemaisevat minut, josta syntyisi kai kokonainen kirja. Ja kun sitä en varsinkaan nyt kirjoita, lopetan tänä sunnuntaiaamuna tähän.

Pattaya Peoplen uutistarjontaa

päivis: Pattaya People on printtilehtenä ja verkkolehtenä ilmestyvä, englannin- ja thaikielinen julkaisu. Verkkolehdessä saattaa olla tiuhemmin vaihtuvia uutisia Pattayan seudulta, sillä paperiversio ilmestyy vain viikon välein. Tänään 22.3. ilmestyneessä versiossa oli sitä paitsi jo kovin vanhentuneita uutisia. Muun muassa 13.3. oli vietetty kansallista juhlapäivää, jonka kohteena olivat norsut, mutta vasta nyt uutinen päätyi lehteen.

13.3. vietetyssä norsujen päivän juhlassa juhlakalut saivat VIP-kohtelun. Niille oli tarjolla niiden erityisherkkuhedelmiä ja kaiken kukkuraksi juhlakakkua. Norsun juhlintaa ei pidä ihmetellä, sillä se on Thaimaan kansalliseläin. Juhlinnan tarkoituksena on myös kohottaa ihmisten mielissä norsujen arvostusta ja turvata niiden tulevaisuus.



Nyt se tiedetään, että 13.3. on Thaimaassa norsuille omistettu
juhlapäivä. Toivottavasti tämäkin norsu on silloin saanut
VIP-kohtelun - ja saisi kaikkina muinakin vuodenpäivinä.

Toinen varsin mainoskylläisen lehden silmiini sattunut uutinen koski öljypäästöä, joka on havaittu merellä Pattayan pohjoispuolella. Lautan pelätään ajautuvan lähemmäksi Pattayaa. Paikalliset simpukan viljelijät ja muutkin kalastajat ovat kiirehtineet apajilleen ennen kuin öljy mahdollisesti leviää etelämmäksi. Syypääksi päästöön arvellaan tankkeria tai kalastustroolaria.

Varsinkin verkkolehden mieliaiheita ovat rikokset ja onnettomuudet. Jos on tullut kuolonuhreja, heidän nimensä yleensä julkaistaan ennen kuin omaisetkaan ovat mahdollisesti saaneet tiedon asiasta. Näiden uutisten yhteydessä mainitaan usein, että poliisi on kutsunut paikalle vapaaehtoiset pelastajat. En tiedä, minkälainen organisaatio vapaaehtoisten pohjalta on saatu aikaan, mutta varsin monessa tehtävässä he näyttävät olevan mukana.

Mutta olipa lehdessä yksi erityisen mukava uutinen. Taksikuski oli ottanut Suvarnabhumin lentokentältä kyytiinsä nuoren iranilaismiehen, jonka hän ajoi Pattayalla sijaitsevaan hotelliin. Palattuaan asemapaikalleen lentokentälle, taksikuski puhdisti autoaan ja huomasi matkustajalta jääneen lompakon, jossa oli sievoinen summa rahaa. Sen sijaan että kuski olisi pistänyt setelit omaan taskuunsa, hän vei lompakon poliisille. Sitä kautta löytyi lompakon huojentunut omistaja, joka kohteliaasti palkitsi rehellisen taksimiehen summalla, jota lehdessä ei mainita.

Lehteen pääsivät kuvaan lompakon kadottanut iranilainen (25 v.), taksikuski (58 v.) ja tietysti poliisi. Lisäksi suuret setelit oli levitetty kauniisti pöydälle ja toisessa kuvassa ne olivat visusti lompakon suojissa.

Maailman menoa ilman turhaa viranomaisnipotusta

Jormas: Jatkan hieman Päiviksen rakentamisen vapauteen liittyvää kirjoitusta Seuramme tilojen osalta. Kun vuokrasimme sen yläkerrasta asunnon tai oikeastaan asunnon aihion ylimmästä kerroksesta, johon teimme nykyisen Thaikotimme, on se laskentavasta riippuen kolmas tai neljäs kerros. Eli onko talossa katutaso ynnä kolme vai neljä kerrosta.

Silloin meillä vuokrakauppaan kuului kattamaton kattoterassi. Kun sitä kautta tiloihimme hiipi varkaita eikä tasakattokaan ollut mitenkään vesitiivis, teki Seura omalla kustannuksellaan viistokaton sivuseinäkaltereineen. Eikä kysynyt viranomaisilta mitään.
Näin meille syntyi katettu kattoterassi, josta näkee edelleen merelle ja yli muun kaupungin. Vaikka matalalla vielä katolla ollaankin. Meillä on ollut koko ajan suunnitelmissa kattokerroksen sisustaminen, mutta se on jäänyt ja jääkin osaltamme. Mutta pari riippumattoa ynnä lattiatuuletin meillä siellä on. Riippumatoissa yhteen aikaan taidettiin ottaa päivätirsojakin. Sekä luettiin nettiä ja päivän suomalaisia sanomalehtiä.

Mutta meno rannalla on myös melkoisen vapaata. Oikeastaan joka päivä siellä näkee varsinkin paikallisia ihmisiä nukkumassa kivetyksillä ja niin edelleen. Mukavaa on myös nähdä, kait kunnallisen päivähoidon puutteessa, että lapset ovat mukana päivän työtouhuissa, joihin osallistuvat ainakin falangin silmin katsottuna sangen tasa-arvoisesti sekä miehet, naiset että nuoret.

Välillä näkee myös spontaaneja musisoinitiryhmiä, josta kuva vieressä. Mielestäni he laulelevat omaksi ja miksei muidenkin iloksi milloin milläkin kielellä keräämättä hattuun tai kippoon esiintymispalkkoita tai muitakaan kolikoita. Näitä muusikoita, usein miespuolisia, pysähdymme aamu- ja päivälenkeillämme usein toviksi kuuntelemaan.
Vapaudesta kertoo myös se, että he eivät taida tarvita Suomen tapaan kaiken maailman katusoittolupia ja soittopaikan määrityksiä. Heitä siellä täällä on usein kuuntelemassa varsin kirjava kuulijajengi, jossa on mukana omasta näkökulmasta katsuttuna alkoholia "enemmän kuin lääkäri on määrännyt" nauttineita ja nauttivia. Eivätkä hekään tarvitse juomiensa kadulla nauttimiseen terasseja tai muita anniskelupaikkoja tai -lupia. Eikä Helsingin tapaan tiukkoja terassimääräyksiäkään.

Koirista on tullut kirjoitettua useammankin kerran. Niitä on koiraystävän näkökulmasta katsottuna kiitettävästi. Lähes kaikki ovat irti ihmisten joukossa. Mutta toki täälläkin näkee, usein falangeilla eli muualla syntyneillä, hihnaan kytkettyjä koiria. Silloin tällöin silmiin saattaa sattua myös pinkki tai vastaava kello- tai minihameinen villakoira tai sen tapainen "hihuana", joka ei taida itse paljon mekoista perustaa.

Mutta yksi muukin asia koira-asiassa on täällä toisin. En ole huomannut kirjoituksia enkä muitakaan keskusteluja kuinka koirien jätökset tulisi korjata pois. Niistä täällä pitää huolen taivaalla usein paistava keltainen mollikka. Se lienee sama, joka Suomessakin on taas  ilmoitellut silloin tällöin, että "hohoi, täältä tullaan kesä, oletteko valmit"?

Rantatuolipaikoistakin on tullut sanottua sananen jos toinen. Muutaman maan kansalaiset pitävät kurssissa oman maan kansalaisten tapaamisia ja jutustelua. Missä mitäkin kansallisuutta on tarjolla ilmoitetaan muille lipuin, joita liehuu siellä täällä pitkin rantaa ja joskus nousuveden aikaan meressäkin. Me suomalaiset olemme kansallisuuden ilmoittelussa ehkä viiden aktiivisemman joukossa.

Minä pidän tavasta ja ymmärrän sitä oivallisesti, sillä itse Ukrainaakin isommista asioissa keskusteluun tarvitsen suomalaisia. Että missä on Tuksu Tukiainen, kansanedustaja Hakkaraisen selvä päivä ja sekä Ilkka Kanervan tekstiviestit. Tärkeisiin aiheisiin kuuluu Jasmin Mäntylä sekä Matti Vanhasen tuppeen sahatut laudat. Unohtamatta onko Mervi ja Matti menneet uudelleen yhteen.

Omaperäistä rakentamista

päivis: Thaimaassa voi syntyä ajatus, että täällä on varsin vapaata harrastaa ainakin lisärakentamista, kun kerran on rakentamisen alkuun päästy. Voi olla että ajatus on todenperäinen tai sitten ei. Seven Seasin työmaalla kuulimme, että viranomaiset vaativat tekeillä olevien korkeiden rakennusten ympärille laitettavaksi suojaverkon. Sen tarkkaa tarkoitusta ei ihan voi tietää, mutta suojaa se varmaan sisällä olijoita vähän mahdolliselta tuulelta, paitsi ehkä siinä tapauksessa, että verkot itsekin lepattavat tuulen mukana. Mutta se on määräys.

Yksi vastapäisen talon huoneista tuntuu melkein
roikkuvan tyhjän päällä. Ulokkeen alapuolella on
alakerran ravintolan tiskauspaikka.

Kotikadullamme kuitenkin syntyy tuo ajatus, että jokainen kiinteistön omistaja ja ehkä lähes vuokralainenkin voi toteuttaa omaa rakentamisen vimmaansa mielin määrin. Vastapäiseen kolmikerroksista kerrostaloriviä on paikoin korotettu kerroksen verran rakentamalla lisähuone katolle. Noissa asunnoissa on oletettavasti kaikki mukavuudetkin, koska esimerkiksi yksi Jomtienin rannan hierojista asuu vastapäisessä kattoasunnossa.

Myös parvekkeita muokataan hyvin innovatiivisesti tarpeiden mukaan. On laajennettu parvekkeita, on tehty niihin seiniä ja ikkunoita ja joissain tapauksissa koko kerroksen huonetilaa on jatkettu yli ulkoseinän. Myös sellainen on tuossa meitä vastapäätä. Seinien värinkin voi vapaasti valita, joten pitkässä kerrostalossa voi olla vaikka kuinka monenlaista ulkoseinän väriä.

Tuskinpa Pattaya Suomi-Seurankaan alakerran tilojen yhdistäminen väliseinää purkamalla on kulkenut minkään Chonburin rakennusvalvontaviranomaisen kautta. Sen sijaan siihen on saatu lupa tilojen omistajalta, hotelli Welcomelta, jolla piti vielä maksaa siitä, että seinään tulee aukko. Jos seura näistä tiloista pois muuttaessaan rakentaa aukon kohdalle seinän, tilojen omistaja palauttaa kyseisen maksun seuralle. Näin muistelen.

Suomalaisia joka lähtöön ja asemalle jätettäväksikin

Jormas: Viime tai edellisreissulla kirjoitin sveitsiläisestä rantatuolissa istujasta, joka oli sydämistynyt, kun kyseisen paikan hoitaja ei hänen lukuisista kehoituksista huolimatta ollut suostunut suomalaisten suhteen toimenpiteisiin. Meitä kun oli hänen mukaansa niin paljon, että hänen ystävänsä eivät mahdu mieleisellä tavalla hänen ympärilleen.

Silloin laskin, että varovaisen arvionkin mukaan 10 kilometrin hiekkarannalla on varmasti 10 000 aurinkotuolia varjoineen. Voisi olettaa siitä löytyvän sopivaa mestaa joka lähtöön. Jotenkin pieni mieleni kuitenkin oli vahingon- tai jonkun muun iloinen, kun törmäsin alakynteen jääneen, minuakin tiukkapipoisemman. Joka vielä sattui olemaan kovastikin arvostamani Sveitsin kansalainen.

Täällä on tosiaan rantapaikkoja moneen makuun. Suomalaisittain katsottuna on 33:sta, savolaisten rantaa ja Lemminkäisen rantaa. Kaikissa liehuu Suomen lippuja ja asfalttimiesten rannassa myös äsken mainitun Lemminkäisen lippu. Tosin täällä talveaan aikoinaan viettäneet pikimiehet ovat saattaneet jo siirtyä kunnostamaan muita teitä, sillä lippu on vanhallla logolla. Uuuden lipun toimitan salkoon, jos Lemminkäinen sen minulle hommaa. On Sateenkaarirantaa ja vaikka mitä. Ja monella maalla tietty omansa oletettavasti nimineen.

Sitten on Rantaparlamentti, jota kutsutaan myös raittiiden rannaksi. Toki siellä aikaansa tappaa ja maailmaa parantaa moni muukin, mutta ydin joukosta ovat raittiutensa saavuttaneet alkoholisit.

Päiviksen tulevan Thaikodimme henkilökohtaisen
turvamiehen palvelusta voisi kollegoilla
kotimaassakin olla jotain opittavaa.

Päiviksen kanssa reissun aikana kierrämme näitä kaikkia suomalaisten kansoittamia rantoja ja otamme suomalaisuutta itsellemme sopivina annoksina.
Toissa päivänä oli raittiiden rannan vuoro. Siellä ihmettelin, kun jokunen tyyppi puuttui, vaikka he oletettavasti olivat maisemissa. Ja vastauskin löytyi, joka karisti sveitsiläisen tiukkapipojen rankinglistani piikkipaikalta sijalle numero 3. Nämä kaksi velikultaa olivat ärsyyntyneet rantapaikan pitäjän tavasta laittaa aurinkovarjoja heidän näkökenttänsä eteen. Olivat nostaneet asiasta sen verran suuren älämölön, että meille kovinkin ystävällinen paikan omistajarouva oli todennut suomenkielisille herrasmiehille, että hän ei toivo näkevänsä heitä enää rantapaikassaan. Myönnän avoimesti vahingoniloni, sillä kaikille ulkomailla aikaansa viettäville olisi eduksi, jos osaisimme käyttäytyä muut huomoiden.

Saisimme silloin kansana parempaa kohtelua kaikki. Tosin Thaimaassa kohtelussakaan ei ole moitteen sijaa. Hesarissa tai jossakin muussa mediassa oli nimittäin hiljan tutkimus pohjoismaalaisten keskuudessa. Että kenet mieluiten tai vähemmän mieluiten toivoisit itsellesi lomaseuraksi tai naapuriksi. Meitä suomalaisia ei oikein halunnut kukaan.

Elämää Siamin lahden rannalla

päivis: Moni toivotti lähtiessämme tänne minulle "hyvää lomaa". Korjasin heti, etten lähde Thaimaahan lomailemaan, sillä otan työt mukaan ja teen niitä etänä. Tämä on mahdollisuus, jonka olen työnantajan kanssa sopinut. Lomallakin sentään olen osan ajasta, sillä viime vuosilomasta on pitämättä yhdeksän päivää.

Teen töitäni Thai-kodin työpisteessäni tai parvekkeella. Vähän työn sen hetkisestä laadusta riippuen, saatan työskennellä myös aurinkovarjon alla rantatuolissa tai altaalla. Iltaisin tietokone tulee vielä matkassani yöpöydälle, sillä olen pitänyt asiallisena vastata Suomesta vielä normaaliin työaikaan tuleviin sähköposteihin eli niihin jotka joku lähettää ennen oman työaikansa päättymistä. Jos olen ennättänyt nukahtaa sitä ennen, vastaan Suomen aikaan aamuyöstä.

Tänään osallistuin myös Pattaya Suomi-Seura ry:n kokoukseen, jonka sihteerinä toimin. Kokouksissamme on aina paljon puhuttavaa, joskus asian vierestäkin ja jutut rönsyävät. Tänään oli hallituksen järjestäytymiskokous, joka piti sisällään myös pykälän Pattaya Suomi-Seuran suunnitelmista hankkia omat tilat. Asiasta on jo päätetty, mutta silti monta mutkaa on matkassa, ennen kuin varat tiloihin on hankittu. Olemme kuitenkin toiveikkaita uuden toimipaikan ja taloudenkin järjestymisen suhteen. Töitä asian eteen on silti tehtävä kovasti.

Olemme Jorman ja puheenjohtaja Riston kanssa käyneet
katsomassa eräitäkin tyhjillään olevia tiloja seuran tarpeita
ajatellen. Tämän mielenkiintoisen, mutta vähän rapistuneen
autiotalon näemme Jorman kanssa melkein joka päivä
aamulenkillämme Jomtienin rantakadun varrella.

Uudet tilat ovat saaneet vastustustakin osakseen ainakin siitä syystä, että ne eivät tule sijaitsemaan täällä Jomtienilla, vaan lähempänä Pattayan keskustaa Pratamnakin kaupunginosassa Buddhakukkulan juurella. Luulen, että suurin osa arvostelijoista asuu nykyisten toimitilojen lähituntumassa, mutta ei ota huomioon sitä, että lähemmäs Pattayaa siirryttäessä paikka palvelee paremmin siellä asuvia suomalaisia. Osa heistä ei ehkä koskaan halua tulla Jomtienin Soi Welcomelle, koska kokee sen olevan liian kaukana. Kaikkia ei voi valitettavasti miellyttää.

Kengät on (ovat?) kulkurin koti....

Jormas: Merikonttikodissamme kun asumme, pulpahtaa maailmalta tavalla jos toisella tietoa kotimme kanssa sukua olevista asumismuodoista. Sukulaisiksi katsomme ne, jotka ovat liikuteltavia tai aidosti merikonteista tehtyjä. Tässä yksi:

The Wohlwagen (loosely translated to mean caravan)  is a beautiful example of good design and practical engineering. This tiny house has an aesthetic appeal that screams “I want one!”. With beautiful wood framed siding, paneling and flooring, the word gorgeous doesn’t begin to describe the practical beauty of this tiny house design. Couple that with perfect practicality this tiny house is worthy of the name, and the appeal. This wonderful little caravan is not your mother in law’s travel trailer, for sure.

Linkin takaa löytyy mainiosta kodista lisää infoa:

http://www.offgridworld.com/tag/wohlwagen-tiny-house/.

Vanha tuttu Jomtien

päivis: Tänään jo käveltiin kierros Jomtienin kakkoskadun kautta Kissin kananmunasalaatille, sieltä viralliselle punnituspaikalle ja puntarin osoittamien lukemien järkyttäminä rannalle numero 33. Tiesimmehän sen, että paino on noussut edellisestä käynnistä, mutta että näinkin paljon molemmilla. Syyksi yritimme selittää esimerkiksi vaihtunutta puntaria. Selvästi se ei enää ole sama kuin ennen. Siitä osoituksena muun muassa puntarin kyljessä olevat merkinnät ali- tai ylipainosta. Sen mukaan olen melkoisesti ylipainoinen. Pakko uskoa.

Tai yksi selitys löytyi vielä: puoli kiloa/punnitsija tuli juuri juoduista sodavesistä ja kai kananmunasalaatillekin jokunen sata grammaa pitää laskea painoa. Mitä siitä nyt sitten tuleekaan hyvitystä? Ja kummallakin tuntui olevan ainakin sormissa turvotusta. Nehän jo selittävät vaikka kuinka monta lisäkiloa.

Mahdollisten muutosten lisäksi piti tietysti taas tarkkailla euron kursseja suhteessa Thaimaan bahtiin. Se on paljonkin parempi kuin viimeksi ja huomattavasti parempi kuin sitä edellisellä kerralla. Nyt hyvä kurssi on erityisen tärkeä, sillä tällä kertaa Seven Seasin rakennuttaja saa maksun käteisellä. Ennen erät on maksettu Suomesta pankin kautta, mutta nyt on tilaisuus todeta ensin, että onhan rakentaminen edistynyt niin kuin pitääkin.

Kun päivän jo hämärtyessä kävelimme kotia kohti, matkan varrelle sattui paikallinen tori. Puntarilla käynti ei enää ollut vähääkään mielessä ja niinpä kävimme ostamassa tervetuliaiskahvien kanssa mustikkamunkit. Oltiin paikalla niin kreivin aikaan, että munkit olivat vielä lämpimiä. Sokeroituna, kiitos!

Täällä ollaan pallon toisella puolella

Jormas: Kmmenen tunnin lento meni Finnairin puhalluslampulla oikein mainiosti. Sen verran se vaikutti korvien välin kellossa, kun neiti tai herra Aika kävelee täällä Pattayalla viisi tuntia Suomen vastaavaa edellä, että tuli nukuttua yli yhdeksään. En edes muista koska niin olisi käynyt aiemmin. Pyydän siis velttoiluani julkisesti anteeksi.

Viinakärrystä viinaa turisteille...

Päivällä lähdimme kuitenkin totuttuun tapaan kävellen liikkeelle. Askelsimme reipas viisi kilometriä ja teimme havaintojo sieltä täältä, mikä on muuttunut ja mikä on ennallaan.
Aina jotain uutta on maisemiin tullut, uusi yrittäjä jossakin ja toisaalla taas vastaavasti lappu luukulla.

Täällä(kin) on monta tapaa saada tai ainakin yrittää saada leipänsä, sillä sosiaaliturva rakentuu täkäläisittäin hieman toisella tavalla. Terveen ei ole kovinkaan yksinkertaista mennä sosiaalityöntekijän tai työvoimaviranomaisen pakeille, että kuinkas olisi toimeentulon laita, kun otin tai sain lopputilin.

Ja sen päälle diskomusaa kaikelle kadun kansalle...

Viimeisen reippaan vuoden aikana olemme saaneet Jomtien rantakadun varteen tyhjälle hiekkatontille yömarkkinat, joka näyttääkin koko ajan kasvavan. Se on oikein mukava ja oiva lisä turisteille, mutta tietty, myös tervetullut paikka saada aika moneen, paikalliseen suuhun leipä.

Samalla reissulla näpsin markkinoilta tämän blogin kuvat.

Rantatuolissakin on istuttu. Sieltä laitoimme Omia polkuja kulkevien kivijalkakaupan yhteiskuntavastuun kantajille, Maritalle ja Jarkolle, mutta miksei muillekin kävijöille nykyaikaiseen tapaan paperipostikortin. Nykyaikainen tapa tarkoittaa, että kortti tulee digitaalisessa muodossa merten ja mannerten yli täältä Suomeen. Siellä se painetaan paperikortiksi ja postisetä, -täti,-tyttö tai -poika toimittaa sen pienenkauppamme seinässä olevaan punaiseen postilaatikkoon. Joten olkaapa keskiviikon maissa valppaina.

Lähtöfiiliksissä

päivis: Nyt ollaan taas niin pitkällä, että istutaan lentokentällä odottamassa Bangkokin-koneen lähtöä. Perillä olemme lauantaina paikallista aikaa aamuyhdeksän jälkeen, Suomen aikaan aamuyöstä. Jatkan, kun olemme taas thaikku-kodissamme ja nettiyhteyksissä.

Odotus Helsinki-Vantaalla vaihtui noin 9,5 tunnin lentomatkaksi, kunnes
tehtiin vielä vajaan kahden tunnin bussimatka Bangkokin kentältä Pattayalle.

Nyt ollaan siis täällä kotona Soi Welcomilla ja nettiyhteys toimii. Se on aina pienoinen jännityksen paikka. Nyt minun koneeseeni saatiin yhteys vain toisen langattoman verkon kautta, mutta yksikin riittää. Toiseen yhteys varmaan löytyy myöhemmin.

Pattaya ja Jomtien olivat lähes ennallaan. Enhän tosin ennättänyt nähdä paikkoja juuri muuten kuin bussin ikkunasta ja lavataksin matkustajien penkiltä. Mutta huomenna tai viimeistään ylihuomenna alamme taas toteuttaa aamulenkkejämme, joten kävellen uudet kuppilat, kaupat ja rakenteilla olevat talot huomaa paremmin. Kotikadullemmekin näkyy avautuneen jokunen uusi ruokapaikka. Näin olin huomaavinani, kun kävin ostamassa hedelmiä jo tutuksi käyneeltä kauppiaalta.

Mopotaksitolpan kahta koiraa en sen sijaan nähnyt. Koirat on helppo tunnistaa, sillä joku on lähinnä kai itseään hauskuttaakseen piirtänyt niille tussilla kulmakarvat ja muuta koiran ilmettä korostavaa. Ehkä leppoisat koirat olivat vain jossain muualla, näin toivon. Tutut koirat ovat täällä yhtä tärkeä asia kuin ovat tutut ihmiset. Niitäkin oli Pattaya Suomi-Seuralla taas monen monta. Kanssamme samaa kieltä puhuvat ihmiset on varmasti yksi syy, miksi viihdymme niin hyvin täällä Thaimaan lämmössä (tänään plusasteita päälle 30).

Hiiohoi Thaimaa, täältä tullaan....

Jormas: Huomenna lähdemme kohti Thaimaata. Edessä on kuuden viikon sessio Pattayaa ja Buddhavuoren toisella puolella olevaa Jontienia. Käytännössä kyseessä on kaksi yhteen kasvanutta kaupunkia.

Blogimmekin varmasti painottuu lähiviikot kertomaan elosta ja menossa Siaminlahden rannalla. Poimin netistä http://pattaya.fi/ sivuilta palasen kiinnostuneille, sillä se kuvaa mielestäni mukavasti, vaikkakin vain pintaa sipaisten mitä ja mikä kyseinen kaupunki on. Joten olkaa hyvät ja tervetuloa kylään luoksemme http://pattayasuomiseura.fi/:

"Pattaya – tuo matkakohteiden kohde, seksiturismin kehto, White Man’s Disneyland, 24/7 party town, jne… Rakkaalla lapsella on monta nimeä. Pattayasta on kasvanut kansainvälinen, eloisa ja monipuolinen kaupunki sekä turistikohde. Monipuolisuus kuvastaakin parhaiten sitä kirjoa mitä Pattaya pystyy parhaimmillaan tarjoamaan, on Pattayan maine, on se todellinen Pattaya ja vielä se Pattaya mitä moni kutsuu jo kodiksi.

Pattaya matkailu onkin koukuttanut monia ensimmäisen reissusta lähtien ja kohteesta on tullut se ”ainoa oikea” lomakohde, tänne pääsemisen eteen ollaan valmiita tekemään melkein mitä vaan.

Pattayan todellisuus on taasen mainettaan monimuotoisempi. Etenkin keskustan lukemattomat edulliset ruokaravintolat, baarit, yökerhot ja klubit sekä vertaansa vailla olevat ostosmahdollisuudet ovat niitä seikkoja, joiden takia Pattayalle matkustaminen kannattaa. Lisäksi Pattayalla, kuten muuallakin Thaimaassa, ihmiset ovat äärimmäisen ystävällisiä, ja he jaksavat suhtautua ulkomaalaisiin vieraanvaraisesti. Pattayalla voi aistia joka puolelta huokuvan suvaitsevaisuuden ja elämänilon.

Kodin Pattayalta on valinnut yhä useampi länsimaalainen (Farang), kaikista Thaimaan kaupungeista juuri Pattaya tarjoaa eniten palveluita länsimaalaisille ja elämän viralliset asiat hoituvat suht helposti. Kaupungin oma Imigration office palvelee viisumi asioissa, pankki-asiat hoituu helposti ja kaupoista löytyy laaja kirjo länsimaalaisia elintarvikkeita.

http://pattaya.fi/ tarjoaa oman näkemyksensä tuosta ”pienestä kalastajakylästä” ja auttaa sinua alkuun matkatessa Pattayalle. Vaikka meillä on tarjota informaatio paketti kulkuyhteyksistä, liikkuminen Pattayalla tai vaikka lista Suomi-baareista, niin silti jokaisen pitää kokea tämä kohde itse. Varaa lennot, taksi valmiiksi lentokentälle ja rohkeasti kohti uusia seikkailuja. Ennakkoluulottomasti mukaan ja ole kanssamme osa Pattayaa."

Kivijalkakaupan oikeat avajaiset ovat vasta torstaina

päivis: Aamun Keski-Uusimaa julkaisi hauskan jutun Omia polkuja kulkevien kaupasta. Kuvittelimme, että siksi kaupalla kävi jo tänään melkoinen säpinä, vaikka avajaiset ovat vasta huomenna. Kauppaakin on jo tehty. Äsken syy säpinään selvisi: Jorma oli eilisessä blogissaan erehdyksessä kertonut, että avajaiset olisivat tänään. Mutta oikeasti ne ovat huomenna, siis torstaina 13.3.

Se Keskarin hauska kirjoitus löytyy tämän linkin takaa: http://elamantahden.fi/documents/K-UKauppasivut1ja2.pdf. Juttua on kahdella sivulla.

Ajatus kirpputorista tuntui aluksi vähän lattealta. "Niitähän on vähän siellä sun täällä", muistan kriittisyyden puuskassani joskus ajatelleeni. Kun olen seurannut Jorman uurastusta kivijalkakaupan eteen ja omaakin osuuttani sen syntyyn, paikalla touhuavista Maritasta ja Jarkosta puhumattakaan, olen tullut vakuuttuneeksi sen poikkeuksellisuudesta. Se ei varmasti jätä kylmäksi ketään. Tai ehkä ne, joiden mielestä kaikkien kirppareiden on oltava keskenään samanlaisia, joutuvat pettymään.

Omia polkuja kulkevien kauppa tarjoaa jotain sellaista, jota muilta kirppareilta ei löydy: tuttujen ja tuntemattomien tapaamista, mahdollisuuden muistella kotikylää ja sen ihmisiä tai rakennettua ympäristöä. Maailmanmenosta on tietysti lupa puhua. Ja säästä tietysti. Kuppi luomukahvia maistuu varmaan monille.

Meitä on erityisesti lämmittänyt se, että ihmiset ovat ottaneet niin hyvin vastaan kutsun tuoda kauppaan tavaraa, joka voisi vielä saada jonkun toisen käytössä uuden elämän. Niistä muutamista nyt jo tehdyistä kaupoista voi päätellä, että etukäteen ei voi ollenkaan tietää, mitkä tavarat käyvät kaupaksi. Keski-Uusimaan kuvassa näkyvä täytetty tikkakin on jo ennättänyt saada uuden kodin.

Huomenna avaamme Omia polkuja kulkevien kivijalkakaupan

Jormas: Ja sen seinille teemme paikallista, mielemme mukaista historiaa, joka on totta.....tai sitten ei. Tässä esimerkki:
Osuuspankin talo

Järvenpään Osuuspankki rakennutti 1960-70-luvulla Hyrylään oman pankkirakennuksen. Aikanaan se oli kylän keskustan hienoin talo.

Vuosien saatossa talossa on ollut monta toimijaa ja liikettä. Kaj ja Mona Mannerheimoilla sijaitsi siellä yritysryppäänsä pääkonttori.
Valokuvausliikkeiden, mm. Kaj & Mona, lisäksi Mannerheimoilla ja kumppaneilla oli Hyrylässä useita ravintoloita. Viimeisimpänä Grazy Kaiffari. Mutta muitakin oli. Säästöpankin talossa esimerkiksi Hyrylän Kesti-Grilli ja Pippuri.

Teksi ja kuva Jorma Soini

Lähes maakuulu oli uudessa Osuuspankin talossa sijainnut Ravintola Kaiffari. Se oli aikoinaan niin sanotun populaarimusiikin yksi valtakuntamme ehdottomista ykköspaikoista. Erinomaisen diskomusiikin lisäksi talossa esiintyi artisteja Irwin Goodmanista maailmankuuluihin viulisteihin.

Tarinat kertovat, että ravintolasta piti tulla myös puitteiltaan ainutlaatuinen vip-allasosastoineen ja saunoineen. Jäitä hattuun taisivat laittaa viranomaiset.

Loistava esimerkki ravintolan suosiosta on 70-luvulla Yhdysvaltain presidentti Gerald Fordin vierailu Suomessa. Mukana Etykiin liittyvällä vierailulla on muun muassa hänen poikansa. Kerrotaan, että hänellä oli yksi paikka Suomessa, johon hän halusi tutustua. Faktaa tai fiktioita, mutta se varsinkin on totta, että yhtenä iltana ravintola Kaiffarin piha oli täynnä turvamiehiä ja mustia autoja, kun presidentin poika vieraili ravintolassa.

Talo kuulunee varmuudella niiden rakennusten joukkoon, jotka elävät niin sanotusti lopun aikoja. Vaikka talo toimijoineen onkin osa Hyrylän historiaa lähes puolen vuosisadan veran, ei rakennuksesta löytyne eväitä ”elämisen jatkoajalle”.

Pannarin paistoa

päivis: Kun tekee päivät töitä enimmäkseen tietokoneen äärellä, on mukava töiden jälkeen tehdä jotain muuta. Koska en ole himosiivooja, eikä telkkariakaan viitsi aina tuijotella, saan ruoanlaittoon liittyviä inspiraatioita silloin tällöin.

Tänään inspiroiduin siitä, kun ostin maitoa, vaikka sitä olisi ollut jääkaapissakin. Mihin käyttäisin ylimääräisen maitolitran? Jos kaapissa olisi ollut ohraryynejä, olisin laittanut maidon ja ryynit yöksi uuniin hautumaan puuroksi. En ole syönyt vuosiin tuota herkkua. Tästä taas opin, että kaappiin on syytä hamstrata erilaisia ruoanvalmistusaineita, vaikka niitä ei juuri sillä hetkellä tarvitsisikaan.

Litra maitoa riittää hyvin pannarin tekoon. Siihen oli kaikki muutkin tarveaineet olemassa. En silti halunnut tehdä ihan tavallista pannaria ja mietin tovin, mitä laitan sekaan. Perunapannari, josta itse olen tottunut käyttämään nimeä Ahvenanmaan pannukakku, on yksi suosikkiversioni. Joskus Ahvenanmaan pannukakuksi on kutsuttu myös jotain muuta pannarin versiota. Perunoita ei kuitenkaan ollut riittävästi, joten mitä tilalle?

Huomasin, että hedelmälautasella oli muutama omena. Otin niistä suurimman ja kauneimman ja raastoin pannaritaikinan sekaan. Kananmunia laitoin kahden sijaan kolme. Minusta normipannariin riittää kaksi kananmunaa. Ja kun jääkaapissa oli omenasosetta, vatkasin sitäkin taikinaan kaksi pientä ruokalusikallista.


Toivoin pannarin paistuvan kunnolla ruskeaksi, mutta se ei näyttänyt sille sopivan. Luovutin ja otin sen pois uunista reilun puolen tunnin paistamisen jälkeen. Ehkä palan päälle sopisi nokare kermavaahtoa, mutta sen puutteessa saa kelvata tuo omenasose.

Syön mieluiten pannarit ja letutkin sormin, mutta silmän lumeeksi laitoin kuvaa varten lautaselle pienen haarukan. Haarukallahan usein "hienoissa" paikoissa leivonnaiset syödään, ainakin piirakat ja kuivakakut.

Keski-Uusimaa ja 30 v. käytöstapojen omistava

Jormas: Blogeissa, Facebookissa, Twitterissä sekä monissa muissa sosiaalisen median välineissä ja foorumeissa on paljon minua miellyttäviä puolia. Olen Päiviksen kanssa esimerkiksi kirjoittanut noin tuhat blogikirjoitusta.

Niitä voi lukea tai olla lukematta, niitä voi kommentoida tai olla kommentoimatta ja niitä voi kirjoittaa tai olla kirjoittamatta. Ja niitä on mukava itse lukea vaikkapa vain parin vuoden takaa. Oman mielen ja oikkujen mukaan.

Oma lukunsa mediaa ovat lehtien julkaisemat lukijan palstat, joille voi lähetellä kirjoituksia paperikirjeistä ja  -korteista tekstiviesteihin. Ja kaikkea siltä väliltä. Radiossa on Kansan radio, jonne mieltään häiritsevistä asioista voi soittaakin. Ja puhua elävälle ihmiselle tai nauhurille. Ehkä kuulijaksi ei tarvittaisi edes ihmistä, sillä nykyään koulutetaan myös kuuntelija-koiria. Joka tapauksessa kaikki ovat tapoja joiden avulla voi purkaa hyvää ja huonoa mieltä. Mielenpurkua tai vain ajan kuluttamista ja täyttämistä voi toki harrastaa silloinkin, kun ei tunnu miltään eikä ole mitään sanottavaa. Aivan kuten nyt itse sunnuntaiaamuna teen.

Tai en aivan, sillä taidan minäkin vähän marmattaa. Ja ehkä sekin on parempi tehdä tänne kuin ilman syytä vaikkapa vaimolle.

Tämän päivän Keski-Uusimaa-lehdessä kirjoitti nimittäin mielensä pahoittaja nimimerkki "30 v. käytöstapojen omistaja", että kaupassa ei osata käyttäytyä. Häntä oli närästänyt 18-20-vuotias neiti, joka oli ohittanut mielensä pahoittajan liian lähellä kassaa.
Mutta ei siinä kaikki. Riesaa oli oletettavasti "vähemmän kultaisen käytöksen käsikirjan" omistajalle tulossa lisää. Sillä kassajonossa takana ollut oli näppäillyt kännykkäänsä ja laittanut jauhopurkkinsa liian lähelle ellei peräti toisen ostosten päälle.

Tästä tämä käytöstapojen osaajan, ellei aivan ammattilaisen,  mieli hirtti niin pahasti kiinni, että moisesta kassajonoepisodista hän näki aiheelliseksi kirjoittaa rohkeasti nimimerkillä ykköspaikallislehteen. Kirjoituksessaan hän sanoo, ettei viitsinyt nostaa kaupassa haloota asiasta, koska hän oman käsityksensä mukaan hallitsee käytöstavat. Se on helppo uskoa, sillä niitäkin on hyviä, huonoja ja siltä väliltä. Ja mieltä yhtä monta kuin sanojaakin.

Tästä innostuin pyhäaamun ratoksi hieman penkomaan kaikkitietävää nettiä. Jotta kuinka sen mukaan olisi sopivaa ja ennen kaikkea kohteliasta moisessa tilanteessa käyttäytyä. Vastauksia ja pohdintaa oli moneen lähtöön. Kukaan ei kuitenkaan näyttänyt pitävän hyvänä mallina, että mennään enemmän tai vähemmän kiukkua puhisten tai muuten tuohtuneena kotiin, otetaan kirjoitusvälineet ja kirjoitetaan anonyyminä lehteen. Joten rohkenen tässä omalla nimelläni ehdottaa 30 v. käytöstapojen omistavalle jatko-opiskeluita, sillä hänellä näyttää olevan yhtä huonot tavat kuin jonon etuilijalla tai jauhopurkin omistajallakin.

Ja jos blogini hänen silmiinsä sattuu ja hän päättää kirjoittaa vastauksensa peräti sanomalehteen, oletettavasti edelleen nimimerkillä, niin kirjoittaa hän sitten mitä tahansa, minun huonoista käytöstavoistani ei tarvitse kirjoittaa. Sillä ne tiedän ja olen niistä ajoittain myös hyvin ylpeä

Mainettaan parempi kalapuikko

päivis: Olemme syöneet kalapuikkoja. Itse asiassa jo kahdesti. Edellisistä kerroista onkin varmaan vuosia. Olen pitänyt kalapuikkoja roskaruokana, enkä siksi ole kelpuuttanut sitä lautasillemme. Olen tottunut paistamaan kalapuikot paistinpannulla öljyssä ja se ei enää ole tuntunut hyvältä ajatukselta.

Puikot uunissa. Paistuvat 15 minuutissa kypsiksi.

Mutta pari viikko sitten ruokakaupassa tuli mieleen, että pitäisikö sittenkin pitkästä aikaa syödä kalapuikkoja. Siitä vain pakastealtaalle katsomaan valikoimaa. Kuinkas ollakaan, siellä oli ainakin kahdessa eri kalapuikkorasiassa sydänmerkki. En ollut uskoa silmiäni. Katsoin sitten valmistusohjeita. Molemmissa ehdotettiin uunissa paistamista. Tartuin paketteihin, sillä ymmärsin, ettei kalapuikko olekaan enää roskaruokaa.

Tänään katselin vielä, mitä muuta paketissa kerrotaan kalapuikon syvimmästä olemuksesta. Kerrottiin muun muassa se, että puikoissa on ihan kelvollisesti proteiinia. Varsinaisia lisäaineita niihin ei ole lisätty. Suolaakin oli hämmästyttävän vähän, 0,6 %. Leivissäkin on yleensä paljon enemmän, usein kaksin verroin. Silti puikot eivät maistuneet vähääkään suolattomilta.

Kalan kanssa yksinkertaista ja hyvää.

Emmehän me tietenkään pelkkiä kalapuikkoja syöneet. Tein perunamuusia, josta Jorma ihmetteli, että viitsin nähdä sen vaivan. Oli kuitenkin selvästi hyvillään. Perunamuusiahan voi tehdä helposti jauheesta ja valmista muusia löytyy myös pakastealtaasta. Tarvitaan vain mikroa. Ei ihme, että moni on luopunut ruoan valmistamisesta, kun einekset ja muut mikrovalmisteet tekevät "ruoanlaiton" niin helpoksi.

Perunamuusin teostahan olen tainnut kerran aikaisemminkin kirjoittaa. Tai tarkemmin sanottuna perunarieskojen teosta. Leivoin niitä yli jääneestä muusista. Ja olen nykyään leiponut joka kerta, kun leivottavaa on jäänyt. Merikonttikodin liesi on inspiroinut minua monenlaiseen ruoanlaittoon ja leivontaan. Uskon, että inspiraatio on tullut jäädäkseen.

Omia polkuja kulkevien kivijalkakauppa

Jormas: Nyt olemme näin pitkällä Kaupan kanssa. Alla olevaa tekstiä olemme tänään tarjonneet pariinkin paikallislehteen ja yhdelle Keski-Uusimaan toimittajalle, jos hän vaikka innoistuisi tekemään jutun lehteen. Kaikki mainos ja tietenkin kävijät ovat tarpeen ja tervetulleita.

Elämän tähden ry avaa torstaina 13.3. Hyrylässä, Kaupparaitti 5

OMIA POLKUJA KULKEVIEN KIVIJALKAKAUPAN. Avoinna olemme ma-pe 10-18. Lauantaisinkin silloin tällöin ja varsinkin, jos soitat etukäteen.

Tuusulalaisen yhdistyksen tarkoitus on ihmisten ja eläinten hyvinvoinnin edistäminen. Eläimetkin ovat siis meille tervetulleita.
Voisiko joku kotinurkissa vuosiakin lojunut esine tai vaate saada avullamme jossakin uuden elämän? Ja yhteiskuntavastuuta kantavat ostaja sekä antaja hyvän mielen.
Meillä ei ole palkattuja työntekijöitä. Ei kai koskaan tule olemaankaan. On vain vastuunkantajia.
Kun kauppa on kulunsa maksanut, käytetään mahdollinen tuotto ihmisten ja eläinten hyvinvoinnin lisäämiseen.
Keräämme myös kansan suussa kulkevaa faktaa ja fiktioita Hyrylän ja vähän muunkin Tuusulan historiasta ja tästä päivästä. Näitä ihmisiltä sieppaamiamme tarinoita kuvilla tai ilman kirjoittelemme ja ripustelemme pikku tauluihin kauppamme seinille.
Olet tervetullut. Meille tärkeää onkin, että tulet ehkä vain tuokioksi rupattelemaan ja lähtisit hyvillä mielin pois.

Sillä mitä paremmin voimme, sitä enemmän vietämme laatuelämää.

 

Omia polkuja kulkevien kivijalkakauppa

Kaupparaitti 5, 04300 HYRYLÄ

puhelin 040 15 111 05