Sivun näyttöjä yhteensä

perjantai 31. elokuuta 2012

Onko koira kotona?

päivis: Tuntui että Niilo on ollut kaupunkireissullaan kovinkin pitkään. Mutta kun tarkkaan laskin, huomasin, että ei siitä ole vierähtänyt kuin kolme viikkoa, kun vein osaomistuskoiran Mäkelänkadun kotiin.

Tapaaminen oli jälleen ratkiriemukas, kun hain Niilon töiden jälkeen mukaani ja ajoimme Jokilaaksoon. On mukava huomata, miten into vain lisääntyy, kun lähestymme Tuusulan rajaa. Soiniityntiellä ilo on jo ylimmillään. Pihassa olivat odottamassa Ykkönen ja yksi Kärkkäisistä. Tuttu ralli kanien perään alkoi kuten ennenkin.

Niilosta on sekin hyöty, että tulee liikuttua vähän enemmän. Kierrän sen kanssa vähintään kerran päivässä vierestä menevän kuntopolun. Niilon poissa ollessa kunnan kone oli käynyt niittämässä lenkin, joten siellä oli nyt mukavampi kulkea. Mikään suosittu paikka kuntopolku ei ole, joten melkein olisi voinut käydä tekemässä ruksin puunrunkoon, kun tällä kertaa joku lenkkeilijä juoksi vastaan.

Punkkirumbaa ei meillä nyt ole ollut, mutta lenkin jälkeen Jorma huomasi, että Niilon turkkia pitkin kipitti punkki. Ei onneksi ollut vielä tarrannut mihinkään kiinni. Itse sain jostain hirvikärpäsen kaulalle, mutta sekin vasta jaloitteli iholla. Hirvikärpäset olivat minulle aikaisemmin tuttuja vain nimeltä, mutta täällä Jokilaaksossa niitä silloin tällöin saa itsestään kiskoa irti.
Matkakoti iltahämärissä uudessa paikassa, Rabbitislandin sillan kupeessa.
Viime yö nukuttiin Matkakodissa Huvimajan ja kylmäkontin välissä olevalla tien pätkällä, nyt ollaan pihapiirin toisella laidalla, sosiaalikontin takana. Jorma ehkä kertoo huomenna, mitä kaikkea pihassa on tänään tapahtunut...

torstai 30. elokuuta 2012

Kaninruokaako minullekin?

jormas: Kun tapasin päiviksen ja tiesin hänen olevan kasvissyöjä, ajattelin laittaa itseni likoon, sillä oletin, että tavattaisiin vain silloin tällöin. Ja silloin tällöin tavatessa syötäisiin kasvisruokaa. Minä siis siinä ensirakkauden huumassa lupasin, että minäkin söisin tavatessamme aina kasvisruokaa. Se olisi myös enemmän tai vähemmän kätketty rakkaudentunnustus minulta.Vaan mepä laitoimmekin hynttyyt yhteen ja kasvisruuan syömisen suhteen ja sijaan söin reippaasti sanani. Ainoan kerran muuten, kun sen olen muuten päivikselle tehnyt.
Mutta kun katson kasvissyöjiä, joita on päiviksen lisäksi Jokilaakson piha täynnä, muun muassa Kani-ykkösiä ja Kani-Kärkkäisiä, niin kyllä minä aidosti nostelen kasvissyöjille hattua ruokatapojen suhteen, sillä eläinten surmaaminen on minulle tosi inhottavaa puuhaa, vaikka niitä syönkin. Kaksinaamaista touhua siis minulta.

Syysrasteilla nautittiin myös Kristuksen veri ilman alkoholia
Syysrastit tuli hoideltua osaltamme hienosti päätökseen ja pitämäni tietokilpailu on edelleen aivan yhtä suosittu kuin kymmenen vuotta sitten. Kilpailulomakkeita jaoin noin 40, joista palautettiin 9. Joten jos joukkueessa on keskimäärin 4 henkilöä, niin lähes puolet mukana olleista osallistui kisaan loppuun saakka ja palautti vastaukset. Kysymykset ovat kohtalaisen vaikeita, sillä poimin niitä muun muassa Suomen ja Norjan mestaruuskisoista. Mausteeksi väliin otan MM-tason kysymyksiä. Huonoimmillaan on oikeita vastauksia reippaat kolmasosa ja parhaimmillaan vääriä alle kolmasosa vastauksista. Että "onks tietoo", kyseli trokarilta pimeän pullon hakija ja minä tietokilpailussa? Porukalla Syysrasteilla on siis tietoa ja sitä on myös oikein paljon. Mutta kieroa porukkaa vastaajien joukossa on, se täytyy todeta saman tien. Kun kilpailua avatessani, sanoin, että on vähän itsensä kusettamista katsella vastauksia netistä, niin osa jengistä on ymmärtänyt sen niin, että netistä katsomisen sijaan pitää kilauttaa kaverille, joka sitten penkoo vastauksen. Arvaan kyllä mistä. Joten kilpailuvietti on kova ja kun tässä kisassa en dopingit auta, on keksittävä muuta lusmuilua.¨

Konttikoti etenee nyt rakennusluvan saatuamme vauhdilla ja eristeet tulivat eilen verstaalle. Joten Samarian miehilla on täysi rähinä päällä ja veikkaampa, että intoakin vaikka muille jakaa.
Ja mikä on touhutessa, kun on mielenkiintoinen hanke. Siinä tarvitaan melkoisesti uudisraivaajan henkeä, sillä vieläkään ei ole tietooni tullut, että joku olisi tehnyt Suomessa rakennusluvan mukaisen asunnon merikonteista.´
Tarinointi päiviksen kanssa yhteisessä blogissamme ainakin osaltani painottuu nyt enemmän siihen, että seuraamme konteista tehtävien Duo- ja Sinkkukotien valmistumista.

keskiviikko 29. elokuuta 2012

Jakaantuuko ihmiskunta

päivis: Uutiset välittivät pari päivää sitten tietoa raportista, jonka mukaan eläinproteiinin tuottaminen kuluttaa jopa kymmenen kertaa enemmän vettä kuin kasvisruoan. Kun maapallon vesivaranto ei kohta enää riitä nykyisenkaltaiseen eläinperäisen ruoan tuotantoon ja kun maapallon väestömääräkin kasvaa, ollaan valintojen edessä.
Lihakarja saa vielä laiduntaa kaikessa rauhassa hankolaisessa metsikössä.
Veden uskotaan riittävän ruoantuotantoon jatkossakin, mutta sen pitää silloin painottua kasvisten viljelyyn. Tästä seuraa vääjäämättä, että yhä harvemmalle riittää pihviä lautaselleen. Voi tietysti ajatella, että tulevaisuuden pihvinsyöjät ovat maapallon rikkaimpia. Mutta voi se olla toisinkin.

Voisiko tapahtua niin, että kasvissyöjiä alettaisiin kunnioittaa siksi, että heidän ruokansa tuottaminen kuluttaa vähemmän vettä, tuota arvostettua luonnonvaraa? Maapallolla arvomaailma kääntyisi niin, että lihansyöjät olisivat ikään kuin rosvoja ja kasvissyöjät maapallon ykkösluokan kansalaisia. Moni asia voisi kääntyä päälaelleen. Intian köyhät, jotka nytkin syövät kasvisruokaa, nousisivat arvoasteikossa korkealle ja naudanpaistia napaansa popsiva jenkki olisi vähintään paarialuokkaa, halveksittuun kastiin kuuluva.

Kaikkein korkeimmalla olisivat tietysti vegaanit, jotka kieltäytyvät kaikista eläinkunnan tuotteista. Pienimuotoinen karjan kasvatus turvaisi ehkä sen, että maitotuotteita käyttävien kasvissyöjien ruokalautasen sisältö pysyisi entisellään.

tiistai 28. elokuuta 2012

Vaikea risti

jormas: Nyt olemme kolme päivää Lohjan Vivamossa Syysrasteilla. Kysymys on Sininauhaliiton jäsenjärjestöjen asiakkaiden ja työntekijöiden yhteisestä tapaamisesta, jolla on takanaan jo kymmenvuotinen perinne. Itse lienen ainut, joka olen ollut joka kerta mukana. Ja esittänyt aina seuraavan runon, joka koskettaa itseäni vuosi vuodelta enemmän.
Hyppysiini se tarttui pari vuosikymmentä sitten vaikeasssa elämäntilanteessa Haapamän kirkon penkiltä, jonne joku oli jättänyt sen rutattuna paperipallona.


Ristin sanomaa
 
Hän nurkui ja valitti aina, ei kenenkään risti näin paina.
Ja lukemattoman kerran, hän kääntyi puoleen Herran.
Ei sovi tää harteille mun, ois helppo tää vaihtaa sun.
Uutta kantaisin nöyrällä miellä, enkä nurkuisi enää tiellä.
 
Kun hän illalla rukoili jälleen, näki yöllä hän unta tälleen.
Väsyneenä taakkansa alla, kulki polulla hankalalla.
Tuli Mestari itse vastaan, näin vaivoihin vaipuvaa lastaan.

Minä rukouksesi kuulin, sanoi Mestari hymyhuulin.
Tule kanssani ristitarhaan, saat valita ristin sä parhaan.
Mutta aikaa on päivä ainoastaan, tulen illalla portille vastaan.

Syttyi riemu nurkujan mieleen, heitti ristinsä portin pieleen.
Mikä valtava ristien joukko, täynnä tarhan on jokainen loukko.
Nytpä valitsen ristin mä uuden.

Tuolla risti on kuuluisuuden, miten käynee se harteilleni?
Ei, ei sovi tää taakakseni.
Entä tuo, jonka kilpi on valta? Mutta voi, kovin hankalalta,
tuntui sekin mielestäni. Ei, ei ollut se etsimäni.

Näin ristiltä toisen luokse, hän aamusta iltaan juoksee.
Oli vikana missä mikin, jos kuinka hän sovittikin.
Mikä painoi mihinkin tapaan, mikä olkaan, mikä lapaan.
Joku karkea hankasi pintaa, eräs liiaksi painoi rintaa.
Toivat muutamat selkään vaivan, jotkut käsiä särkivät aivan.

Hän kylpi jo kyynelissään, ei sopivaa ristiä missään.
Aurinko viime säteitään heitti, pian seudun jo pimeys peitti.
Tuli samassa Mestari tarhaan, kysyi, joko löysit sä ristin parhaan?
Ei, en, Herra, en löytänyt laisin, jospa uudestaan etsiä saisin.


Sanoi Herra tähän, jos sallit, autan mä vähän, mitä sanoisit ristiin sä tähän?
Oi, Herra, tää helppo on kantaa, jos mulle vain sen voisit antaa.
Ei mistään tää liikaa paina, tätä nöyränä kantaisin aina.

Nyt hymyili Mestari jälleen ja hiljaa virkahti tälleen.
Hyvä, että on sulle se mieleen, sillä juuri sen sä hylkäsit portin pieleen.
Sait takaisin ristisi oman, mielestäs raskaan, niin kelvottoman.
Se sopii juuri sun harteillesi, sillä se on sinun siunauksesi.

Tämä tarina opettaa meitä, usein kulkeissa vaikeita teitä.
Nousemme mielin haikein: On mun ristini vaikein.
Tuskin veljellä ristiä lainkaan, miksi minä tään taakan sainkaan?"

Jos näin on mielemme milloin, hyvä meidän on muistaa silloin.
On taakoista ristitarhain, oma ristimme meille parhain.
Sillä siinä on olkaimme malli, siunaukseksi Luoja sen meille salli.

maanantai 27. elokuuta 2012

Konttikodille tilapäinen rakennuslupa

päivis: Posti toi tänään odotetun ja hieman pelätynkin kirjeen. Kirjeen sisältö oli kuitenkin toivotunmukainen: saimme konttikodille viiden vuoden tilapäisen rakennusuvan, kuten lupaa oli haettukin. Lupatekstissä todetaan, että se koskee merikonteista rakennettavaa, siirrettävää koerakennusta, jossa testataan asumisen tekniikoita ja käytäntöjä.

Konttikotiprojektin voi siis sanoa olevan hyvässä myötätuulessa. Kontit on Vihdissä Samarian halleilla käännetty kyljelleen pohjien eristämistä varten ja eristeet on tilattu - elleivät sitten ole jo tulleetkin Selkiin. En ole Vihdissä tänään käynyttä Jormaa siitä vielä ennättänyt haastatella.

Tällä viikolla on myös tarkoitus tehdä pihatöitä. Olemme edelleen varautuneet siihen, että konttikoti sijoitetaan paikkaan, johon sitä alunperin suunnittelimme. Hakemuksessa sen paikka kuitenkin osoitettiin kohtaan, jossa pidämme Matkakotia. Siihen sen luultavasti sijoitammekin ja Matkakoti saa siirtyä alkuperäiselle konttikodin paikalle. Olemme niin kiintyneet Pikkulammen maisemaan ja sen rannalla ruokintapaikalla touhuavien lintujen ja kanien seuraamiseen, että melkeinpä säälittäisi siirtyä pihapiirin toiselle reunustalle.

sunnuntai 26. elokuuta 2012

Merikontti, koti ja asunto

jormas: Konttikotihankeemme, Duo- ja Sinkkukodit ovat viimein edenneet Vihdin Selkissä, Samaria ry:n tekemänä vaiheeseen, että varsinainen rakentaminen voi alkaa.
Aaltopeltimäiseen seinäpintaan on kontteihin tehty alas lattiaan ilma-aukot, sillä päädyimme seinämateriaalissa levyihin puhallettavan uretaanin sijaan. Yksi ratkaisuun vaikuttava tekijä oli, että tällöin eristäminen voidaan tehdä niin sanotusti omin voimin. Ajatushan on, että jatkossa koteihin muuttavat ihmiset voisivat olla myös tekemässä koteja itselleen.


Duokodin aihiot kyljellään
Eristemateriaali on tilattu ja samalla sovittu myös yhteistyökumppanuus SPU Oy:n kanssa. Seuraava työvaihe on pohjan eristäminen, josta ensimmäisessä vaiheessa eristelevyt asennetaan teräskuoren ulkopuolelle.
Tämän jälkeen kontit käännetään takaisin oikeaan asentoon ja aloitetaan koolaus ja seinien vahvistaminen sekä tehdään ovi- ja ikkunaaukot. Luonnollisesti ilmastointi ja takkakin piippuineen vaativat omat aukkonsa.

Nyt on hanke jälleen kerran aikataulutettu ja tavoitteeksi on asetettu ensi kesän asuntomessut Hyvinkäällä. Jos kaikki menee suunnitelmien mukaan, olemme siellä kuukauden esittelemässä sekä Sinkku- että Duokotia, jotka ovat messualueella koko ajan.
Tosin rahoituskin on kokonaan vielä auki ja rakennusluvan jättämisestä Tuusulaan on nyt kulunut kolme viikkoa, joten hankkeen osalta edetään jännittäviä ja mielenkiintoisia aikoja.

lauantai 25. elokuuta 2012

Käymäläkulttuurit

päivis: Pari iltaa sitten telkkarista tuli Ylen ohjelma nimeltä Paska puhetta. Ohjelma vaikutti uusinnalta ja meneillään oli jo neliosaisen sarjan kolmas jakso. Täytyy sanoa, että oli melko sävähdyttävä katselukokemus.

Ohjelmassa matkailtiin maailmalla, jossa vessa ei kuulu joka kodin varustuksiin. Koditkaan eivät niillä main ole lähellekään sitä, mitä me kotina pidämme. Tilastot eivät jääneet mieleen, mutta se kuitenkin, että valtava osa maapallon ihmisistä tekee tarpeensa minne sattuu. Tosin ns. sivistyneessä maailmassakin, jossa vessat kuuluvat normaalivarustuksiin kaikkialla, jätevedet saattavat solahtaa käsittelemättöminä suoraan mereen. Huonona malliesimerkkinä ohjelmassa käytettiin Brysseliä.

Mutta takaisin vessattomiin yhteisöihin. Ohjelma ei todellakaan esitellyt harvaan asuttujen seutujen ihmisten elämää, vaan toimittajat menivät keskelle miljoonakaupunkien slummeja. Pahimmat käymäläkulttuurin puutteet löytyvät ainakin Afrikasta ja Intiasta. Näytettiin jotain hökkelikylää Afrikassa. Siellä nainen kertoi, että hänellä ei ole vessaa. Vessa tarkoittaa tässä tapauksessa kopperoon tehtyä ulkohuussia. Naapurilla on lukittu (ihmiset ymmärrettävästi lukitsevat huussinsa) käymälä, jonne nainen saa pyytäessään avaimen. Hän ei käy tarpeillaan pusikossa, kuten suurin osa naapureista tekee. Syynä ovat pusikoissa vaanivat raiskaajat ja käärmeet. Tuo on varmaan todellisuutta miljoonille ihmisille, mutta täältä kaukaa ylellisestä maailmasta katsottuna se tuntuu aivan käsittämättömältä.

Kaiken maailman koleroiden ja muiden kulkutautien lisäksi tapa tehdä tarpeensa tällä tavoin vaikuttaa terveyteen myös sitä kautta, että aivan yleisesti tytöt ja naiset yrittävät juoda vähemmän, ettei tarvitsisi pissata niin usein. Juomattomuus puolestaan vaikuttaa haitallisesti muun muassa munuaisten toimintaan. Käymälöiden puutteesta johtuu jopa sekin, että puberteetti-ikään tullessaan tytöt keskeyttävät hyvin yleisesti koulunkäynnin.

Voi tietysti ajatella, että näinhän meilläkin on ollut, tarpeet on tehty pihan nurkalle, kunnes on keksitty ulkohuussit. Mutta harvaan asutussa maassa se ei ole ollut inhimillinen eikä ympäristöongelma. Talvella vain vähän kylmä, mutta kaikkeen tottuu.

Multtoa näyttää melkein vesivessalta.
Konttiprojektin parissa on tullut askaroitua näiden käymäläasioiden kanssa ja siitä on tullut melkein lempiaiheeni. En enää ymmärrä ollenkaan, miksi vessa pitää voida huuhdella vedellä, kun ainakin sähköistettyihin olosuhteisiin voi helposti sijoittaa erilaisia siistejä ja hajuttomia ekokäymälöitä. Vuoden käyttökokemuksella voin näin hyvinkin sanoa. Paska puhetta -ohjelmassa mainittiin, että ekokäymälöiden suhteen kaksi maata on erityisen edistyksellisiä. No ei. Suomi ei ole toinen niistä. Ne ovat Saksa ja Ruotsi. Ruotsalainen ekokäymälä meilläkin on sosiaalikontissa ja Duokotiin tulee Mulltoa-merkkinen ruotsalaislaite.

Ei ole yksinkertainen asia korjata maapallon käymäläongelmia, eivätkä nuo ruotsalaisetkaan mallit sitä voi tehdä. Ne ovat länsimaisia luksustuotteita. Mutta se on varma, että köyhien maiden kehitykseen vesivessa ei koskaan voi olla ratkaisu. Vesivessasta tekee mieli sanoa, niin kuin tupakasta tai joskus kahvistakin sanotaan, että jos se keksittäisiin nyt, se kiellettäisiin.

torstai 23. elokuuta 2012

Merikontista koti ja asunto

jormas: Eräänkin kerran on blogikirjoitusten aikana käynyt niin, että päivän mittaan on mielessä aihe jos toinenkin. Mutta kun kirjoittamisen aika tulee, on pää ja aihepussi typösen tyhjä. Niin nytkin. Blokikirjoituksia on kuitenkin päiviksen kanssa syntynyt noin vuoden verran käytännössä sen jokaisena päivänä. Aiheet ovat vaihdelleet laidasta laitaan ja hattua nostan niille, jotka iskevät niin sanotusti blokikirveensä kultasuoneen ja saavat ajatuksilleen lukijoita kymmenentuhatta kuukaudessa tai jotain sellaista. Ja kommentoijiakin aika liudan.
Meillä lukijoita on kuukaudessa jonkun verran alle tuhannen käyntikerran verran. Enemmänkin saisi olla, vaikka se ei kirjoittamisemme pääpointti olekaan. Sen sijaan uskon, että kirjoittamisia, omiakin, on mukava lueskella joskun aikojen kuluttua. Kommentoijat sen sijaan olisivat meille herkkua, mutta kovasti kortilla ovat hekin.
Hyvä aihe meille olisi ollut ehkä kirjoittaa järjestelmällisemmin Konttikoti-hankkeesta, sillä se on vienyt aikaa melkoisesti, mutta antanut kyllä vähintään saman verran sisältöä. Tänään sen kanssa olemme tilanteessa, että seiniin on eristysmateriaali tilattu, joten konkreettinen rakentaminen alkaa aivan muutaman päivän kuluttua.
Nyt kuluvalla tai viimeistään ensi viikolla odottetemme Tuusulasta päätöstä rakennusluvan suhteen, jolla onkin melkoisen suuri merkitys mihin suuntaan hankkeemme etenee.
Merikontista koti tai edes asunto on tietojeni mukaan hanke, jota aiemmin ei Suomessa ole onnistuttu toteuttamaan koskaan. Tällä tarkoitan rakennusta, joka on tehty rakennusluvan mukaisesti asunnoksi ja johon asukas voi muuttaa henkikirjansa niin sanotusti vakituisesti sekä saada siihen myös asumis- ynnä muut tuet, jos tulo- ynnä muut rajat ne muuten sallivat ja mahdollistavat.

keskiviikko 22. elokuuta 2012

Pop-up ja hygieniapassi

päivis: Joskus luin tai kuulin jostain, että tosi moni ihminen haaveilee oman ravintolan tai ainakin kahvilan perustamisesta. Erilaisten ruokaohjelmien suosio viittaa kyllä siihen, että ruoanlaitto kiinnostaa. Vai onko sen kiinnostavuus sittenkin siinä, että on mukava katsoa, kun muut kokkaavat?

Joka tapauksessa oman ravintolan pitäminen on nykyään tosi helppoa, kun on keksitty pop-up. Joltain aiheeseen liittyvältä nettisivulta löysin tällaisen tekstin:
"Ravintolapäivä on yhden päivän karnevaali ravintola- ja ruokakultturin puolesta. Suomesta alkunsa saanutta Ravintolapäivää vietetään jo kuudetta kertaa.
Yksityisten ihmisten aloitteesta syntynyt tapahtuma kannustaa ihmisiä perustamaan väliakaisia ravintoloita yhden päivän ajaksi. Pop-up-ravintoloiden joukkotempaus on tiettävästi ainoa laatuaan maailmassa."

Kotiseudullamme Tuusulassakin innostuttiin pop-upista viime sunnuntaina. Keski-Uusimaa esitteli kohteet, jonne saattoi mennä syömään Ravintolapäivänä. Paikkoja oli Järvenpäässä, Keravalla ja Tuusulassa, ehkä jossain muuallakin lehden levikkialueella. Muistan, että vastaavanlaista uutisointia on ollut aiemminkin, joten ensimmäistä kertaa asialla ei oltu.

Itse en ole kertaakaan käynyt pop-up-ravintolassa, joten ei ehkä edes pitäisi pahemmin ihmetellä asiaa. Ihmettelen silti, vaikka pidänkin ideaa ihan hauskana. Ja se ihmettely liittyy hygieniapassiin. En usko, että pop-uppien pitäjiltä vaaditaan kyseistä korttia, sillä mitään lupia kenenkään ravintoloitsijaa leikkivän ei kai tarvitse mistään anoa Ravintolapäivää varten. Mutta auta armias, jos osallistut säännöllisemmin vaikka vain kahvin keittoon jossain päihdeongelmaisten päiväkeskuksessa, et taatusti ole oikeutettu mittaamaan edes kahvin poroja keittimeen ilman voimassa olevaa hygieniapassia. Hygieniapassihysterian takia tuntuukin ihan ihmeelliseltä, että pop-up elää ja voi hyvin. Olisihan siinä oiva kohde joillekin tiukkapipoille torpata koko idea.



 

tiistai 21. elokuuta 2012

Soinin päivä

jormas: Isälläni oli hieman erikoisemmat etunimet, Veino ja Ihanto. Joiden johdosta hän ei voinut viettää nimipäiviä, ainakaan omiaan lainkaan, sillä kyseiset nimet eivät allakassa tai almanakassa ole. Enkä tiedä ovatko koskaan olleetkaan ja miksi hän on juuri kyseiset nimet saanut. Tosin sitä en tiedä itsenikään kohdalla. Tosin yksi nimistäni on Veino, jonka oletan saaneeni ikään kuin perintönä. Enpä tiedä sitäkään miksi kutsumanimen lisäksi on etunimiä useilla useampikin. Ennen oli niinkin, että joko saattoi olla Raimo Kyllikin poika Soini ja niin edelleen.
Kun isäni oli syntynyt lisäksi joulupäivänä, väitti hän meille kakaroille varsinkin jouluna, että hän ei saa koskaan syntymäpäivälahjojakaan, koska kaikki hänen saamansa paketit olivat joululahjoja. Lapsen mielen saa välillä tahtomattaankin huonoksi tai allepäin, sillä minusta tuntui niin kovin väärältä, kun isällä ei ollut nimi- eikä syntymäpäivälahjoja. Jouluna erityisesti "lahjaton isä" tuntui kurjalta omia nyssyköitä avatessa.
Nimien suhteen hänellä kuten minullakin outous jatkui, sillä sukunimi oli ja on Soini. Joka löytyy myös kalenterista etunimenä, joten itse juhlin tai ainakin muistan myös Soininpäivänä itseäni ja joskus muitakin Soineja. Heidän joukossaan PerusTimo sellainen, jota oletattavasti on myös Hesarin oiva piirtäjä Karlsson muistanut vieressä olevassa pilakuvassa. Niin tai näin, itseäni en siitä tunnista.

Ihmiset muistavat nimi- ja syntymäpäivänsä, mutta harve edes tietää omansa tai edes lastensa kastepäivän. Sen myös kohtalaisen autuaasti on unohtanut seurakuntamme, vaikka se on suurimmalle osalle Suomen kansasta elämämme ainoa ja ainutlaatuinen päivä, jolloin olemme saaneet nimenomaan nimen, jolla meidän yhteinen Isämme ynnä Poika meidät tunnistaa ja kai silloin tällöin kutsuukin.
Itse olen ollut elämäni varrella aika monelle tenavalle kummi, joka sekin on tärkeä tehtävä, jolle suurin osa meistä viittaa kintaalla. Ei kuitenkaan ehkä pitäisi ja itse olen kummilapsiani, esimerkiksi kastepäivänä yrittänyt tavalla jos toisella muistaa. Joskun olen käynyt, joskus lähettänyt lahjan tai muuten vaan ilmoitellut olostani ja kysellyt kuulumisia. Ehkä eniten kyseisenä päivänä olen heitä vienyt rukouksin tai huokauksin Taivaan Isälle.

maanantai 20. elokuuta 2012

Autoon unohdetut lapset

päivis: Tänä kesänä on ollut lämmintä ainakin joillakin maapallon puoliskoilla. Siksi myös on tullut häkellyttäviä uutisia. Ensimmäinen sattui silmiin ehkä kuukausi sitten. Uutinen oli muistaakseni peräisin Belgiassa. Siinä kerrottiin, että isä oli töihin mennessään unohtanut autoon pikkulapsen, joka oli menehtynyt kuumuuteen. Tarkennuksena taisi olla, että isä unohti, että lapsi olisi ensin pitänyt viedä päiväkotiin. Kuinka joku voi unohtaa lapsen autoon?

Tuollainen uutinen jää kyllä mieleen pyörimään, enkä sitä näköjään ole kyennyt vieläkään mielestäni pyyhkimään pois. Joskus käy vähän samalla tavalla, kun näkee jotain painajaista. Tosin olen yrittänyt opetella pahaan uneen herättyä muistuttamaan heti itselle, että tämähän oli vain unta.

Belgiasta tai jostain sieltä suunnalta kantautunut paha uutinen ei jäänyt ainoaksi. Kun helle vaivasi Yhdysvaltoja, yhteen ja samaan uutiseen oli saatu tieto, että rapakon takana peräti kahdeksan pikkulasta oli kokenut saman, tylyn kohtalon. Jälleen on pakko ihmetellä, mikä voi olla niin paljon tärkeämpää, että lapsi unohtuu auton kyytiin, oletettavasti turvaistuimeen.

Kun näitä uutisia pureskeli, heräsi toinenkin kysymys: miten paljon lapsia mahdetaankaan ylipäätään unohtaa autoihin? Jos seuraamukset eivät ylitä uutiskynnystä, kukaan ei varmasti voi tietää, miten moni pikkulapsi viettää isän tai äidin työpäivän ajan autossa kärvistellen. Tai vasta kauppareissulta palattua vanhempi herää huomaamaan, että "hyvänen aika, lapsihan on jäänyt tänne autoon". Kaikillehan ei tosiaankaan käy yhtä huonosti kuin näille uutisiin päätyneille, mutta kai kaikki tällaiset unohdukset kertovat jotain jostain. Ainkin aikuisten asioiden tärkeysjärjestyksestä.

sunnuntai 19. elokuuta 2012

Verottaja

jormas: Tähän ikään on itselle ehtinyt kerääntyä yhtä jos toista taustaa. Yksi niistä on yrittäjyys. Verottajan kanssa minulle ei ole sen osalta ollut koskaan vaikeuksia, sillä vanha viisaus, jota myös noudatin sanoi, että anna verottajalle mitä sille kuuluu, sillä muuten tulee päivä, jolloin se vie kaiken. Sanotaan myös , että suomalaisen kateuden voittaa ainoastaan verottajan ahneus.
päivis huomioi eilisessä kirjoituksessaan verottajan suunnattoman ahneuden ja nykymenolla onkin pakko olla samaa mieltä. Ehkä verottajan kannattaisi joskus myös muistaa toinenkin kansan suussa kulkeva viisaus, jonka mukaan lypsävää lehmää ei kannattaisi tappaa. Näin kuitenkin verottaja tekee, jonka johdosta moni yritys on pakannut reppunsa ja vienyt ne rapakon tai parin taakse. Mutta ehkäpä verottajan ahneudessa on ainakin silloin tällöin apunaan anonyymin verovirkailijan kateus?
Verottajan ahneudesta ja suomalaisten kateudesta kertoo muun muassa suhtautumisemme muulta tulleisiiin marjanpoimijoihin. Suomalainen jokamiehenkateus ajattelee, että mädätköön marjat mieluummin metsässä kuin, että ne toisivat esimerkiksi leivän vuodeksi thaimaalaiselle lapsiperheelle.
VIELÄKÖ TÄÄLTÄ JOKU KILLINKI
IRTOAISI VEROTTAJALLE?
Verottaja ajattelee samasta aiheesta, että jos joku, vaikkapa yritys on tuonut tai tuottanut poimijat Lapin soille hyttysten syötäväksi, niin vero heidänkin pitäisi poimimisestaan maksaa. Ei siis riitä verottajalle, että verotaja saa ja verottaa marjanmyyjiä myyntituotosta. Siis silloin, jos verotettava ei ole itse poimija. Verotonta tuloa poiminta lienee edelleen silloin, jos thaimaalainen on lainannut matkarahat paikalliselta koronkiskurilta suvun takaamana ja poimii sekä myy marjat itse.
Itselläni oli aika, jolloin suhtauduin verottajaan sangen myönteisesti ja maksoin nurkumatta verot siitä mistä verottaja vaati. Nyt kuitenkin valtio ei paljon perusta siitä mihin haluaisin veromarkkani käyttää, joten minäkin tuen Kreikkaa, Espanjaa ja vaikka mitä tulevaisuudessa itseltäni kerätyillä verorahoilla.
Eikä siinä kaikki, valtio nostaa eläkeikää, vähentää suomalaisten saamia palveluita tai tekee niistä maksullisia, jotta rahat riittää niiden maiden tukemiseen, joilla eivät ole pullat tällä erää yhtä hyvin uunissa kuin meillä Suomessa.
Aikoinaan olin hyvilläni, kun kansalta kysyttiin liitymmekö EU:hun. Itse vastasin kyllä, sillä koskaan ei Eurooppa liene ollut yhtä kauan sotimatta laajamittaisesti kuin nyt, joten ajattelin, että jos EU on vaihtoehto sodalle, niin sopii minulle.
Vaan entäpä markan vaihtaminen euroon? Siitä ei minulta eikä muiltakaan tainnut kukaan kysyä? Paketti markkinoitiin kansalle, että se on kaikin tavoin hyvä asia. Vaan miten lienee Tanskan, Norjan, Ruotsin, Englannin laita eurokriisissä, sillä he säilyttivät oman valuuttansa?
Tavallisellä pälliäisellä on tasan kaksi kaksi vaihtoehtoa. äänestää tai ei, niin on maksettava tai itkettävä ja maksettava.

lauantai 18. elokuuta 2012

Verottajan rajaton ahneus

päivis: Jotkut uutiset kantautuvat korviini sosiaalikontissa käydessä. Siellä soi radio Suomi 24 h. Muutama aamu sitten uutislähetyksessä puhuttiin autojen verotuksesta. Suomessa pitempään oleilevat ulkomaalaiset kun eivät maksa autoveroa samaan tapaan kuin muut. Haastateltu verottajan edustaja lähestulkoon hekumoi todetessaan, että pahimmillaan (parhaimmillaan hänen mielestään varmaankin) maksettavaa Suomen valtiolle voi kertyä tuhansia euroja.

Verottajan tahtona on selvittää, milloin auto on tuotu ulkomailta ensimmäisen kerran Suomeen. Siitä ajankohdasta vero alkaisi raksuttaa.

En käsitä ollenkaan, miksi Suomessa vaikka töissä oleva virolainen olisi velvollinen maksamaan Viron kilvissä olevasta autostaan veron tänne. Asian voi kääntää toisinkin päin. Tuntuisiko meistä kohtuulliselta, jos niiltä, jotka viettävät suuren osan vuottaan esimerkiksi matkailuautossa asuen (tai vetoauton ja matkailuvaunun kanssa) jossain Espanjan Aurinkorannikolla, vaadittaisiin siellä samanlaista veronmaksua kuin nyt näyttää tapahtuvan tai olevan ainakin suunnitteilla täällä meillä?

Eikä mennyt kuin päivä tai kaksi, kun aamujuontaja luki päivän lehtiä ja kauhisteli hänkin verottajan aivoituksia. Nyt hampaisiin on joutunut niin kutsuttu Aikapankki-järjestelmä. Siinä ihmiset voivat lyöttäytyä kimppaan ja tarjota palveluksia toisilleen ja vastaavasti saada samassa suhteessa palveluksia joltain toiselta Aikapankin jäseneltä. Verottaja on nyt keksinyt, että aikapankkilaisethan tekevät verotonta työtä ja on esittänyt, että työtä vastaanottava pankin jäsen toimii työnantajana ja hänen on huolehdittava, että työsuorituksesta maksetaan vero. Juontaja totesi esimerkkinä, että Aikapankissa palvelustapahtuma voi olla esimerkiksi tällainen: joku leikkaa pihanurmikkosi ja vastaavasti nurmikonleikkauksen saanut pesee jonkun Aikapankin jäsenen pyykit. Ja ei kun siitä vain sitten veroja maksamaan.

perjantai 17. elokuuta 2012

Ei ihmisansoja

jormas: Eilen ostin pyydyksen. Eläinsellaisen, johon voi mennä, jos on mennäkseen, joku nisäkäs. Kani, kettu, supikoira tai joku muu. Jos joku sinne menee, ratkaisemme tapauskohtaisesti minkä kohtalon eläin meiltä saa. Yksi rajaus kuitenkin on. Yhtäkään pyydykseen joutunutta ei kohtaa taholtamme kuolema. Mutta veikkaan, että kettu tai supi saa meiltä autokyydin sinne jonnekin, josta ei ainakaan päivässä tai kahdessa tulla takaisin. Ei mielellään koskaan. Mahdollinen kani tai jänis sen sijaan liitetään counrykani-laumaamme, on se ollut lauman jäsen tai ei. Kanilaumamme nimittäin Kani-Ykkösen ansiokkaalla johdolla pienenee kuitenkin koko ajan. Laumassä on varmuudella enää neljä jäsentä, joten yli puolet on kadonnut jonnekin. Osa ehkä ruuaksi, osa on lähtenyt mierontielle ja joku on voinut jäädä autonkin alle. Mutta jotta kaikki eivät joutuisi kettujen tai supien ruuksi, joita niitäkin pihamaallamme on, siirrämme mahdollisia pyydykseemme tarttuneita lihansyöjiä muille maille.

Tänään kävin asiantuntijajoukolla Selkissä Konttikoti-projektin tiimoilta, joka näyttää nyt sangen hyvältä. Lunta voi tosin tulla ankarasti tupaan rakennusvalvonnasta, joskin olen luottravainen sen suhteen.
Puolitoista vuotta on suunniteltu, joka on melkoinen aika näin pienelle hankkeelle. Siis ainakin kooltaan pienelle. Mutta on muistettava, että tiedossamme ei ole Suomessa ainuttakaan merikonteista tehtyä, rakennusluvan mukaista asuntoa. Ja kun muuta tietoa ei ole, uskomme että niitä ei ole koskaan ollutkaan. Lempäälän Ekotaloprojekti on saanut rakennusluvan, mutta toteutus sielläkin on vähintään yhtä vaiheessa kuin meilläkin.
Uutena avauksena tänään pohdimme naapurimaatamme Venäjää, jonka markkinoiden alustava kartoitus ja maan muut vaatimuksen mahdollisesta Sinkku- ja Duokotiasunnoista kartoitetaan tulevaisuudessa.

torstai 16. elokuuta 2012

Kasvihuone puistossa?

päivis: Kävelin tänään pitkästä aikaa Vallilassa Seppo Renvallin puiston poikki. Entinen Nokianpuisto muutettiin Renvallin puistoksi kesällä 2009. Nokianpuisto ei kovin hääppönen ollut ja siksi kai puisto nimettiin uudestaan. Puiston haluttiin innostavan kaupunkilaisia ottamaan joutomaita käyttöönsä. Niin on tehtykin ja pitkään puisto oli melkein kuin kaatopaikka.

Olen puistosta kai kirjoittanutkin aikaisemmin ja huomioinut muun muassa sen siistiytymisen. Nyt puistoon oli ilmestynyt erikoinen rakennelma. Se muistutti katotonta kasvihuonetta, mutta tarkemmin kuvasta katsottuna huoneessa ei kai ollut lainkaan ovea. Ehkä katsoin väärin.


Lasihuone on sen verran omituinen ilmestys, että nyt kai on syytä taas poiketa puistossa jonkun ajan päästä, jos luomus olisi saanut vaikka katon päälleen - ja sen mahdollisesti puuttuvan oven sivustalle.

Tänään kävin katsomassa myös Alvar Aallon suunnittelemaa ja -50-luvulla valmistunutta Rautataloa Keskuskadulla. Rautatalon omistaa pankki (?), joka nyt Helsingin desing-pääkaupunkivuoden kunniaksi antoi ihan kenelle tahansa mahdollisuuden käydä katsomassa hienoja tiloja muutaman päivän ajan. Tämän tilaisuuden käytin hyväkseni. Samalla näin Rautatalon kahvion, jota vanhemmat helsinkiläiset muistelevat ja haikailevat sen perään.

keskiviikko 15. elokuuta 2012

Eläinrikollisia


Eläinrikollinen
jormas: Viime päivien lehdistä olemme saaneet lukea eläinrikollisista tai ainakin vankilaan tuomituista ja sieltä paenneesta alkuperältään australian asukkaasta. Elänvankiloista on ihmisjärjín ajateltuna eläintarhoja, mutta eläimen näkökulmasta selviä vankiloita.
Saksassa tai jossakin muussa Euroopan maassa oli tällaisesta laitoksesta paennut kenguru. Se oli ollut kahdenkin eri aidan takana ja toisen alta väylän pakolaiselle oli kaivanut villisika ja toisen luolan tai tunnelin kettu. Uutinen ei kertonut onko kenguruvankikarkuri saatu kiinni.
Norjassa sen sijaan oli jonkun perheen taloon murtautunut jokunen vuosi sitten näätä ja laittanut huushollin mullin mallin. Uutisen mukaan se ei kuitenkaan ollut mitään siihen verrattuna, että nyt kesällä samaan taloon murtautui karhuperhe, joka oli löytänyt muun miuassa talosta ihmisten olutvaraston.
Olivat lipittäneet toistasataa tölkkiä kaljaa ja kännipäissään riehuneet oikein kunnolla ´sekä rikkoneet kaikki paikat ja huonekalut. Ja pisteenä iin päälle syöneet kaiken mahdollisen makean, hunajat. suklaan, makeiset, leivokset ja niin edelleen.
Tässsä tapauksessa, niin ymmärsin olivat karhukonna ja nuorisorikollisen uraa harjoittelevat pennut jääneet kiinni rysän päältä. Sillä tolkku oli ollut karhuperheeltä sen verran kateissa, etteivät olleet tajunneet lähteä mihinkään imisten saapuessa.
Vaan saapa nähdä tuleeko tästäkään tuomiota, vai katsotaanko teko läpi sormien täyttä ymmärrystä vaille tehdyksi

tiistai 14. elokuuta 2012

Asuntomessut

päivis: On hienoa, jos saisimme konttikodit ensi vuoden asuntomessuille Hyvinkäälle. Matkassa on silti varmasti vielä monta mutkaa, joten tuuletetaan vasta sitten, kun asiat selkiintyvät ja varmistuvat. Rakentamisen suhteen edessä taitaa olla taas ongelmia, jotka vaativat uusia ratkaisuja.

Heitin joskus ajatuksen, etten usko Duokodin valmistumiseen ennen maaliskuuta. Ajoitus ei perustunut mihinkään tosiasiaan, kunhan vain sanoin näin. Samalla ajattelin, että jotenkin tässä kitkutellaan talvi, mutta jospa uusi koti olisi kuitenkin jo seuraavien lumien aikana täällä Jokilaaksossa. Siis ehkä jo ennen keksimääni maaliskuuta.

Unelma asuntomessuista tarkoittaa, että koti saadaan tänne aikaisintaan ensi elokuun puolivälin paikkeilla, kun messut on messuttu. Se tarkoittaisi siis asumista matkailuautossa koko talvi. Thaimaatahan on näillä näkymin varmasti tiedossa vain marraskuun puolivälin paikkeille.


Ainakin tämä pihjala ennustaa kovaa lumitalvea.
Ehkä olisi suuri viisaus järjestää asiat niin, että oletettavasti kylmimpäänkin aikaan voisi painua uudestaan pakoon pakkasia. Vaikka viime talven kokemus on meille osoittanut, että kyllä matkailuautossakin tarkenee kovimmillakin pakkasilla. Sähkölasku tosin on silloin melkoinen.

Laitan tähän myös lumiennusteen ensi talvelle vanhan kansan sääennustusta lainaten: pihlaja ei kahta kanna, marjoja ja lunta. Sen mukaan ensi talvenakin on paljon lunta. Ainakin Jokilaaksossa. Meillä pihlajissa ei ole mitenkään erityisen paljon marjoja. Tai taitaa kyllä vähän riippua siitä, mitä puuta tarkkailee. Ehkä sittenkin on tulossa vähäluminen talvi - tai sitten ei.

maanantai 13. elokuuta 2012

Asuntomessut tavoitteeksi

jormas: Jokunen sana Konttikoti-projektista ja sen tämän hetkisestä tilanteesta. Ehkä tällä hetkellä suurin yllätys on, että toisen kerran mennään harhaan osan suunnittelijoiden kanssa. Vaikka heillä on osaamista ja taitoa vaikka muille jakaa, niin jotain silti puuttuu, että heidät saisi mukaan aitoon kehittämiseen. Ehkä oma vaikeutensa on myäön kuulla tilaajaa, vaikka se on myös lystin maksaja. Puuttuu into kehitämiseen, vaikka sen ymmärränkin, että miksi jollakin arvonsa tuntevalla suunnittelijalla olisi sydämenpaloa jollekin merikonttivisiolle? Ei sitä ole, vaikka edellä mainittu arvostus tai ainakin arvo minun silmissäni ja asteikossa rapiseekin, sillä mitä merkitystä tässä hektisessä maailmassa on minun pisteytykselläni.
Konttikerrostalo Hollannissa
Tänään kuitenkin Lvi-Timon, eräänlainen Pelle Pelotoman kanssa istuttiin tunti tai pari ja yksinkertaistettiin ja sen jälkeen yksinkertaistettiin. Lopputulos tai ainakin suunnittelun suunta on nyt muidenkin kuin arkkitehtien osalta mieleni mukainen. Arkkitehdit Annika Groop ja Jyrki Tiensuu ovat osaltaan tehneet koko ajan ansiokasta työtä.
Tavoitteeksi laitamme tällä hetkellä, että olemme sekä Sinkku- että Duokodin osalta ensi kesänä Hyvinkäällä valtakunnallisilla asuntomessuilla esittelemässä Konttikotejamme.

sunnuntai 12. elokuuta 2012

Ympäristöystävälliset pesuaineet

päivis: Kirjoitin varmaan jo silloin, kun sosiaalikontti valmistui viime syksynä, että teimme periaatepäätöksen käyttää vain ympäristöystävällisiä pesuaineita. Tai tarkalleen pesuaineita, joista sanotaan, että ovat biohajoavia. Ympäristömerkkihän tarkoittaa vain ympäristöystävällisyyttä, mitä se sitten missäkin tapauksessa lienee. Jonkinlaisena kriteerinä olen myös pitänyt sitä, että jos pesuainetta on myytävänä Ruohonjuuressa, se kelpaa silloin meille. Samoja aineita myydään toki muuallakin ja ainakin pyykinpesuaineen olen voinut hankkia Ruohonjuurta lähempää, Tammiston Cittarista.

Tänään päätin hiusten pesun yhteydessä säästää säiliön vettä, kun kerran menimme Jokilammelle uimaan Hangosta palattuamme. Lammessa oleva vesimittari näytti 16,2 astetta. Ilma oli ainakin auringossa lämpimämpi. Jorma kehui urheuttani, kun sanoin peseväni hiukset lammen vedessä. Erehdyin sanomaan, että olenhan joskus pessyt ne suihkussakin, josta on tullut vain kylmää vettä. Ei olisi pitänyt sanoa mitään. Urheudesta kehuminen päättyi siihen ja Jorma veti sanansa takaisin.

Ehkä hiusten pesu lammessa, vaikka shampoo onkin sitä biohajoavaa, ei kaikkien mielestä ole hyvä idea. Ainakaan mattojen pesua mäntysuovalla esimerkiksi rannassa laiturilla ei enää suositella. Laukaan Pitkäniemessä kiinteistöyhtiön hallitus on sen tainut periaatteessa kieltääkin. Kovin suurta ympäristörikosta en kuitenkaan mielestäni tehnyt ja hiukset tulevat kyllä lammen vedessä jotenkin ihan erityisen mukavan tuntuisiksi. Tosin sosiaalikontin suihkussakin porakaivon vesi toimii lähes samalla tavalla. Parhaimmalta hiukset tuntuvat kuitenkin pesun jälkeen Pitkäniemessä, vaan enpä tiedä miksi.

lauantai 11. elokuuta 2012

Katulähetyspäivillä

jormas: Viikonloppu on mennyt Suomen Katulähetysliitto ry:n kesäpäivillä ja vuosikokouksessa. Minua myös kysyttiin kyseisen liiton puheenjohtajaksi, mutta kieltäydyin. Tosin en olisi tullut valituksi, vaikka olisin suostumukseni antanutkin. Sen sijaan lupauduin yhden helsinkiläisen, Sininauhaliitonkin jäsenjärjestön hallitukseen, jos jäsenistö sellaisen valinnan tekee.
On ollut kaikin tavoin mukava viikonloppu, sillä onhan Jyväskylän Katulähetys Jyväskylän kaupunkiseurakunnan kanssa ollut hengellinen kotini. Myös katulähetystyö sinällään on ollut viime aikoina sydäntäni melkoisen lähellä, sillä koen, että moni päihdetyön toimija on tullut niin täyteen kirjanoppineita ja muodollista pätevyyttä, jotta meikäläisellä olisi siellä tilaa tai käyttöä millekään sellaiselle, jota olen itse pitänyt tärkeänä ja joka on kantanut minua ja tekemisiäni vuosikymmenet.
Väki on katulähetyspäivillä ollut mukavaa ja tuttua yli kolmenkymmenen vuoden ajalta. Konsultaation tarvetta on Sininauhaliiton jäsenjärjestöjen tapaan myös Katulähetysliiton jäsenjärjestöillä ja siihen on mennytkin tovi jos toinenkin. Onkin mielenkiintoista havaita, että moni toimija on apua vailla, vaikka ne ovat sitoutuneet molempiin keskusliittoihin, joista pitäisi avun löytyä  työmieltä ja ylipäätään työtä askarruttaviin kysymyksiin.

perjantai 10. elokuuta 2012

Asuntomessuilla

päivis: Tänään saimme tilaisuuden osallistua Järvenpään Mestariasuntojen järjestämälle asuntomessumatkalle Tampereelle. Siitä onkin aikaa, kun olen edellisen kerran käynyt asuntomessuilla, joten mahdollisesti niistä esittämäni arviot voivat perustua vain mututuntumaan. Toisaalta jokavuotisista asuntomessuista kirjoitetaankin niin paljon lehtijuttuja, että aika moni varmaan tietää messujen idean, vaikka ei olisi niillä koskaan käynytkään.

Oma käsitykseni on ollut - ja on edelleenkin - että niiden yksi tärkeimmistä päämääristä on toimia suunnannäyttäjänä, minkälaisia taloja ja sisustamista olisi juuri nyt hyvä harrastaa. Seuraavana vuotena voi olla taas uudet kujeet. Varmaan omat pyrkimyksensä on myös pientaloteollisuudella, mutta kun en sitä puolta tunne ollenkaan, paras olla esittämättä siltä osin mitään arvioita. Ja oletettavasti asuntomessut tuovat myös kävijöiden mukana rahaa messupaikkakunnalle. Messujen sisällä näkyy nykyään olevan myös monenlaista kaupustelijaa. Sellaista en aiemmilta messukäynneiltäni muista.
Nämä ovat ehkä tämän hetken kerrostalorakentamisen trendivärejä.

Kun asuntomessut eivät ole pelkästään uusien, tyylikkäästi sisustettujen talojen esittelyä, sieltä voi löytää muutakin mielenkiintoista. Tampereen messuilla oli esimerkiksi kokonaan käytetyillä ja kierrätetyillä huonekaluilla sisustettu koti, jonka taisi omistaa paikallinen seurakunta. Kodin yksi hauskoista yksityiskohdista oli jostain bussipysäkiltä löydetty nojatuoli, joka oli kunnostettu ja verhoiltu tosi persoonallisesti.

Tekesin osastolta puolestaan löytyi kuvia eri maissa olevista asuntokohteista. Oli Norjasta solutyyppisiä pienasuntoja köyhille ja Tanskasta kelluvia asuntoja, muun muassa. Messuilla oli erään omakotitalon tontin nurkassa myös pieni aitaus, jossa kiekui kukko ja paimensi kahta kanaa. Ehkä tulevaisuuden näkymä on, että omakotitalojen pihoille varataan tilaa hyötyeläimille. Juuri tänään Iltalehdessäkin sattui olemaan juttu Peter Fryckmanista, joka rakensi itselleen viiden kanan kanalan Helsingin hienostoalueelle.

torstai 9. elokuuta 2012

Selliasumistako?

jormas: päivis kirjoitti tai oikeastaan kritisoi uutisointia ansiokkaasti selliasumisesta ja jatkan samasta aiheesta. New Yorkissa on laki, joka kieltää rakentamasta alle 37-neliöisiä asuntoja.
Samaan aikaan Suomessa, myös valtakuntamme pääkaupungissa on voimassa muun muassa Kansaneläkelaitoksen asetus, joka sanoo asumistuen osalta, että jos asunnossa on yli 37 neliötä, niin ylimenevien neliöiden osalta ei asumistukea makseta. Valtion laitos siis katsoo, että maksimi ja sopiva määrä yksinasuvalle on 37 neliötä, kun se vastaavasti New Yorkissa on minimikoko.

Kumpiko on viereisessä kuvassa? 28 neliön asunto vai selli 90-luvulta Hämeenlinnan vankilasta.


Sensaationhakuset otsikot voisivat kuulua keltaiselle lehdistölle tai ylipäätään julkaisuille, joiden tärkein tavoite ei ole puhua totta, vaan myydä aviisiaan erilaisten, raflaavienkin otsikoiden avulla. Mutta että valtakuntamme uutisykköslehtemmekin harrastaa samaa, veistii jostakin, joka ei herätä luottamusta uutisointiin. Vaan mistäpä löytää luotettava uutislähde?
Uutisointi muutenkin on ihmeellistä. Olen pitänyt tapanani katsella sekä kuunnella ainakin kerran päivässä YLE:n ykkösen, kakkosen sekä Mainos TV:n ja Nelosen uutiset. Joskun niissä on aivan yllättäviäkin eroja samasta uutisesta. Joku kanava sanoo esimerkiksi, että lakia ei johonkin asiaan tule ja heti perään toiselta kanavalta tuleva uutinen kertoo, että laki tulee.
Kun maksamme mitä lie mediamaksua valtiolle koko kansa nykyisin, niin siihen rahaan pitäisi saada myös luotettavaa ja varsinkin oikeaa tietoa. Olettaisin, että ainakin YLE:n kanavilta varsinkin uutislähetyksissä.
Jos ostan kaupasta viallisen tuotteen ja kai muutenkin, on minulla palautusoikeus ja oikeus saada rahat takaisin. Valintatalossa on ainakin ennen ollut käytäntö, että asiakas saa haluamansa tuotteen ilmaiseksi, jos kassakone antaa sille virheellisen hinnan. Jos YLE antaa uutisissaan väärää tietoa, niin miksen silloin voi saada osan maksamastani mediamaksusta takaisin?
Mutta takaisin selliin ja vankilaan. Jos enemmän tai vähemmän ammattitaitoinen toimittaja tekee uutisenomaisia juttuja, olisi kyllä vähintään kohtuullista, että niissä olisi mukana totuutta vähän enemmän kuin siemenperunan verran edes otsikossa, eikä niitä tehtäisi omien mielikuvien tai muilta kuultujen tarinoiden pohtalta. Totuuden etsimiseen kyllä tarvitaan silloin muutakin kuin huurteinen olut ravintolan kesäterässilla.

keskiviikko 8. elokuuta 2012

Selliasumista?

päivis: Äskettäin uutisoitiin New Yorkista päätös muuttaa uusien asuntojen minimikokoa. Vuodesta 1987 lähtien se on ollut 37 neliötä, mutta nyt on annettu lupa rakentaa lähes kymmenen neliötä pienempiä asuntoja. Niiden suunnittelusta on myös järjestetty arkkitehtikilpailu.

Uutisen kirjoittanut suomalaistoimittaja oli heti hyvin amerikkalaishenkinen tekstiä väsätessään ja uutisoi uuden ajatuksen selliasumiseksi. Hänen mielestään esillä olleissa suunnitelmissa 28-neliöiseen asuntoon on sullottu erinäisiä, asumisen kannalta tärkeitä asuntoja. Kyllä hieman nauratti.

Tämäkö on selli?
Onhan meilläkin Suomessa jotain säädöksiä uusien asuntojen minimikoosta, mutta kyllä 28-neliöinen asunto on jotain muuta kuin selli. En pidä edes Matkakotiamme sellinä, vaikka sen neliömäärä on tiukasti laskien varmaan noin 18. Meillä tietysti on kodissamme ikkunoita ja valoa huomattavasti enemmän kuin normiyksiössä. Kattoikkunat tuovat valoa vielä lisää ja joskus mukavia näkymiä. Kerran esimerkiksi näin kattoikkunasta, miten kaksi kurkea lensi kotimme yllä.

Asiasta kertoneen nettisivun yhteydessä lukijoilla oli mahdollisuus kommentoida uutista ja joku onneksi jo totesikin, että hyvin ainakin hän mahtuu 22-neliöiseen kaupungin vuokra-asuntoonsa.Tokihan meilläkin joskus tekee tiukkaa, mutta kyllä selliasuminen 28-neliöisen asunnon kohdalla on täysin väärä termi. Kirjoittaja ei selliä ole koskaan tainnut nähdäkään. Suosittelen kaikkitietävälle toimittajalle vierailua johonkin rangaistuslaitokseen.

tiistai 7. elokuuta 2012

Liikenneterroristit

jormas: päivis kirjoitti virolaisesta liikennekulttuurista ja varsinkin heidän suhtautumiseensa jalankulkijoihin, jotka ovat ylittämässä katua suojatietä myöten. Olen samaa mieltä, autoilijoiden suhtautuminen jalankulkijoihin on esimerkillistä.Mutta entäpä sitten valtakuntamme suurimmat liikenneterroristit eli polkupyöräilijät ja kaiken maailman muut tietä pitkin poljettavat härvelit?
Sininauhasäätiöllä on yksikkö Helsingissä Mäkelänkadulla, jonka kohdalla ei ole jalkakäytävällä niin sanottua pyöräkaistaa. Sen sijaan siinä on vaalea uratus kivissä, joka on tarkoitettu sokeiden opastamiseksi Mäkelänkadulla aikoinaan sijainneeseen näkövammaisten yksikköön. Mutta kun vaalea laatta antaa pikaisesti ajateltuna kuvan, että siinä olisi polkupyörille kaista, ovat pyöräilijät, varsinkin konfliktin sattuessa kuin Euroopan omistajat, jotka omistaisivat koko jalkakäytävän.
Heidän yleisin kommunikaatiovälineensä liikenteessa näyttää muutenkin olevan pystypäinen keskisormi.
Kilpapyöräilijät tai kilpapyörillä ajavat ovat oma rotunsa, joille taas vastaavasti ei näytä kelpaavan minkäänlainen pyörätie, vaan he ajavat henkensä ja välillä muidenkin kaupalla autojen joukossa. Jos heille mitään asiasta mainitsee, on vastaus keskisormi. Siellä täällä autojen välissä vilahtelee joskus niin sanottuja nojapyöriä, joista ei näy kuin lippu tangon nokassa. Heidänkin joukossa on niitä, joille ie kelpaa pyörätie, vaikka sellainen olisikin olemassa.

Polkupyöräijlijä vai vuorikiipeilijä?
Polkupyöräilijät näyttävät olevan sitä mieltä, että heidän kuuluu saada ajaa oman mielensä mukaan missä tahansa, sillä maastopyöräilijät ja kaiken maailman rinneajajat ovat hekin rikastuttamassa polkupyöräkulttuuria.
Olen itsekin polkupyöräilyä harrastanut ja harrastava, joten ehkä itselläni ei ole kysymys asenteesta, vaan aivan oikeasta ilmiöstä. Lähes jokainen toivoo hyvää ja sujuvaa liikennettä ja sen mahdollistavaa liikennekulttuuria kaikilta teiden käyttäjiltä. Mutta muutos parempaan tässäkin asiassa lähtee henkilkohtaisista valinnoista. Joten minuun ei oikein pure pyöräiljöiden valitukset autoilijoiden käyttäytymisestä ennen kuin oma käytös liikenteessä on muuttunut liikenneterrorismista hieman muita ymmärtävämpään suuntaan.


maanantai 6. elokuuta 2012

Virolaista liikennekulttuuria

päivis: Jorma aiemmin kirjoitti reissustamme Tallinnaan. Siellä oli taas tilaisuus kokea ihme. Ihme on se, miten maassa (tai ainakin pääkaupunki Tallinnassa) on onnistuttu muuttamaan autoilijoiden asenne suhteessa jalankulkijoihin. Muistan hyvin vielä Neuvosto-Viron ajan, jolloin jalankulkijat olivat lähes tulkoon lainsuojattomia ja yrittivät parhaan kykynsä mukaan selvitä kadunylityksistä hengissä.

Nykyään autoilijat pysähtyvät suojatien eteen, jos vähääkään näyttää siltä, että jalankulkija aikoo ylittää kadun. Myöskään päin punaisia, ei edes keltaisia, valoja ei ajeta. Kuuliaisuus liikennevaloja kohtaan on lähes sataprosenttinen.

Täällä kotimaassa olisi mielenkiintoista tehdä selvitys, miten moni suojatien eteen pysähtyvä ja jalankulkijalle tietä antava on virolainen. Virolaisten määrä meillä on lisääntynyt ja joskus tuntuu, että myös pysähtelyä suojatien eteen näkee useammin kuin joskus ennen. Kaikki virolaisethan eivät aja Viron rekisterissä olevilla autoilla, joten myös suomalaisessa rekisterissä olevan auton ratin takaa voi monessa tapauksessa löytyä eteläisen naapurimaan kansalainen.

Sen haluaisin tietää ja varmasti tahtoisi Liikenneturvakin, jos sellaista virastoa enää on olemassakaan, miten Virossa tuo ilmiselvä asennemuutos on saatu aikaan. Sille olisi käyttöä täällä meilläkin.

sunnuntai 5. elokuuta 2012

Ekotaloprojekti merikonteista Lempäälässä

jormas: Eilen teimme automatkan Lempäälään. Jo pitkään ja oikeastaan ko. hankkeen alusta saakka olemme seuranneet lasialanliikkeen projektia, jossa on tarkoitus tehdä merikonteista 200 m2:n omakotitalo uima-altaineen kokonaan lasitetun pihan alle ja sisään.
Paljon oli tontilla tehty, mutta niinkin voisi sanoa, että kaikki, varsinkin rakentaminen on vielä käytännössä kokonaan edessä.
Kun kirjoitin, että olemme seuranneet hanketta alusta saakka, olisi oikeastaan pitänyt kirjoittaa, että niin luulimme ennen paikan päällä käyntiä. Tontilla olevasta infolapusta kävi nimittäin ilmi, että varsinainen rakentaminenkin ob alkanut jo vuonna 2008 ja seuraavana vuonna kesällä olisi pitänyt olla valmista.
Nettisivujen ja -infon mukaan viivästys on johtunut vaikeuksista maanrakennusyrittäjän kanssa ja siksi kohde ole ehtinyt muun muassa nyt Tampereella olevien asuntomessujen oheiskohteeksi. Mutta kun nyt eletään jo vuotta 2012 eíkä hanke ole taatusti valmis vielä ensi vuonnakaan, olisi tukijoille ja yhteistyökumppaneille parempi antaa parempaa tietoa, sillä omakotitalohanke, erikoinenkaan ei viivästy pelkästään  maanrakennusurakoitsijan vuoksi montaa vuotta.

Paljon on matkaa jäljellä ennen kuin tämä kaikki on katettu
800 m2 lasituksen sisään ja saatu aikaan trooppinen ilmasto
Kun vuosi sitten katselin kyseisen Ekotalon nettisivuja www.ekotaloprojekti.fi/, näytti siltä, että takana on voimaa, niin taloudellista kuin osaamistakin riittävästi, mutta nyt kotisivut eivät anna kovinkaan luotettavaa kuvaa hankkeesta. Valitettavan usein käy, että monet, todelliset vaikeudet vievät innon ja moni innovatiivinen hanke jää kesken.
Toisaalta ylipäätään Suomessa on merikonttien jalostamisen ympärillä asunnoiksi ollut montakin ja monenlaista yrittäjää. Yhteistä heille kaikille on ollut syystä tai toisesta enemmän tai vähemmän epäonnsituminen.
Meillä Konttikotihanke on elänyt tavalla ja toisella 30 vuotta ja nyt ollaan pitemmällä kuin koskaan aiemmin. Mutta valmista ei ole meilläkään. Kaukana siitä, joten muiden kritisointi ilman, että itse olisi saatu omista visioista näyttöä puhetta ja suunnitelmia enemmän, ei ole aivan oikeutettua sekään. Mutta jos meillä mennään tälläkin kerralla metsään, aloitetaan taas alusta, sillä usko toteutukseen on elänyt koko ajan vahvana.

lauantai 4. elokuuta 2012

Maalaushommia

päivis: Tuusulanjoen ylittävän sillan kaiteiden maalaamisesta on puhuttu jo varmaan vuoden ajan. Nyt homma on lopulta työn alla ja kaiteet ja portti on maalattu kertaalleen. Aikaa kului melkoinen tovi, kun ensin piti tietysti hioa ruosteiset kohdat. Eikä ihan nopeaa ole maalata, kun jokainen vaaka- ja pystytolppa sisältää neljä puolta. Toistamiseen tehtävä maalaus sujuu toivon mukaan nopeammin, sillä aloitin ensin ohentamattomalla maalilla. Työ sujui selvästi nopeammin, kun maalin joukkoon lorautettiin ohennusainetta.

Silta on Sjöblomien eli edellisen omistajan tekemä. Kaiteet taas Jorma teetätti. Niissä onkin kivasti tekijäfirman, SL-Metalli Oy:n kaiverrettu laatta päivämäärällä 11.9.1999. Kaiteet ja puomi on tehty paikan päällä.
Kaiteet ja portti olivat ennen ankean harmaat ja ruosteiset. Uusi väri on valkoinen.

Jorma kertoi, että halusi kaiteet, koska pelkäsi, että joku lapsi putoaa kaiteettomalta sillalta jokeen ja syyttävä sormi osoittaisi vastuutonta maanomaistajaa eli Jormaa. Se on muuten aika yleinen ajattelutapa, että jonkun muun on oltava vastuussa siitä, jos tapahtuu onnettomuus, joka minkään lainkaan mukaan ei vaadi esimerkiksi juuri noita kaiteita. Joskus vanhemmat vetäytyvät tosi helposti vastuusta, joka ilman muuta kuuluu heille. Ihan kaikkia paikkoja ei sitä paitsi voi rakentaa sataprosenttisen turvalliseksi. Muistan jonkun äiti-ihmisen kirjoittaneen kiukkuisen yleisönosastokirjoituksen Keskisuomalaiseen, kun uuden Keitele-Päijänne-kanavan Vaajakosken sulun rannoille ei oltu rakennettu kaiteita, jotka estäisivät pikkulapsia putoamasta kanavaan. Tietääkseni ei kukaan, ei minkään ikäinen ihminen, ole kanavaan sen ehkä parinkymmenen olemassaolovuoden aikana pudonnut, mutta tuo äiti näki kuitenkin, että vastuu lapsen turvallisuudesta kuuluu jollekin muulle kuin hänelle itselleen.

perjantai 3. elokuuta 2012

Lontoon olympialaiset

jormas: Nyt on seurattu viikko Lontoon olympialaisia. Tai ainakin moni on seurannut. Minäkin yhdellä silmällä. Mutta tänään otan seurantaan toisenkin silmäni, sillä yleisurheilut alkavat.
Niitä seuraan, joskaan en pelkästään tulosten vuoksi, vaan urheilijat ovat persoonallisuuksia siinä kuin muutkin. Heillä on myös kyky satsata kaikki ja koko elämä yhteen asiaan, jossa palkintona on menestyminen, maine ja kunnia sekä tietenkin julkisuus.
Siinä on paljon samaa kuin itsessäni, sillä minäkin laitoin reippaasti kymmenen vuotta yhteen asiaan tai oikeastaan kahteen. Juomiseen ja konnuuteen. Rosvoamisella  rahoitin juomistä.
Kunniaa ja mainetta en ehkä tavoitellut. Enkä julkisuuttakaaan. Kunhan etsin itseäni. Ehkä sitä tekee urheilijakin, sillä moni huippu on hukassa, kun aktiiviura on ohi. Moni urheilija on tosin mielestäni hukassa hupullakin tai sinne pyrkiessään.
Joskus urheilija saavuttaakseen tavoitteensa nimittäin leikkii terveydellään muun muassa dopingin käyttöineen. Siinä on jotain surullista, joka kertoo ihmisen pienuudesta. Tosin en jaksa ymmärtää niin sanottua tahallaan häviämistäkään, josta moni narahti Lontoossa. Laji oli tällä kertaa sulkapallo, mutta tuttuahan se on meillekin jopa kansallisurheilulajistamme pesäpallosta.
En jaksa mitenkään ymmärtää sitäkään miksi yhteisiä verorahojamme käytetään melkoisia määriä huippu-urheilun tukemiseen.
Me olemme pieni kansa ja halukkaille urheilussa menestymiseen löytyisi maailmalta tämän kansan tarpeeseen urheilulajeja, vaikka koko huippu-urheiluun ei laitettaisi lanttiakaan. Jos minulla olisi valta, laittaisin koko summan koko kansan liikuntaan ja jättäisin markkinavoimille menestysurheilun.

torstai 2. elokuuta 2012

Kananpoikasia ja turisteja Kolumbiaan

päivis: Olemme Jorman kanssa jäseninä Kolumbiassa ja Filippiineillä katulapsityötä tekevässä järjestössä nimeltä Koti Katulapselle ry. Jäsenyys juontaa juurensa vuoteen 2008, jolloin Jorma oli reilun kuukauden Kolumbiassa ja asui tuon järjestön tukemissa lastenkodeissa Bogotassa ja maaseudulla Sasaimassa.

Olen myös järjestön hallituksessa. Tänään sain tai jouduin toimimaan varapuheenjohtajana puheenjohtajan ollessa parhaillaan Kolumbiassa. Listalla oli melkoisen vaikeita asioita, lähinnä talouteen liittyviä, mutta mielestäni selvisimme niistä kunnialla. Ratkaisuja alkoi ihmeesti löytyä, kun tarpeeksi kauan jaksoimme pohtia ja keskustella.

Taloudellinen tuki kertyy pääasiasta kummien maksamista tukimaksuista. Vastalahjaksi kummit saavat lasten piirtämiä kuvia ja heistä kirjoitettuja tarinoita sekä valokuvia lapsista. Kaikki tämä puolestaan tapahtuu Suomessa vapaaehtoistyönä. Järjestössä onkin useampia henkilöitä, jotka hallitsevat espanjan kielen ja pystyvät kääntämään kummikirjeet suomen kielelle. Filippiinien suuntaan ja sieltä Suomeen asiat hoidetaan englanniksi. Filippiinien lastenkodin "isä" on engelsmanni, joka Suomessa aikoinaan piipahdettuaan syttyi katulapsityölle ja jäi sille tielleen Aasiaan. Yhdistys julkaisee myös kahta lehteä, joissa säännöllisin väliajoin kerrotaan lastenkotien toiminnasta.

Kummisuhteet voivat kestää vuosia ja tuottavat erinomaisia tuloksia. Pidimme hallituksen kokousta yhden jäsenen kotona, jossa parhaillaan oli vierailulla yksi entisistä Bogotan lastenkodin pojista. Hän on jo aikuinen ja opiskelee Moskovassa lääketiedettä. Suhde kummeihin on säilynyt ja edelleen he haluavat tukea tämän opiskelua taloudellisesti. Kummipoika myös tapaa Suomen-vierailullaan näitä pitkäjänteistä avustustuötä tehneitä tukijoitaan.

Hallituksessamme on jäseniä, joista osalla on hyvinkin tiiviit kontaktit Kolubiaan. Heille on ehkä selvempää kuin vaikkapa minulle, että yhdistys käy välillä hallituksen jäsenten kukkarolla, jotta jokin paikallinen, rahaa vaativa asia saadaan ratkaistua. Kerran osallistuin Jorman kanssa maaseudulla sijaitsevan lastenkodin tilanhoitajan palkanmaksuun. Summa ei ollut suuren suuri, mutta yhdessä useamman henkilön voimin saimme kokoon kolmen kuukauden rästissä olleet palkat.

Sasaimassa, jossa maatila on suomalaisomistuksessa, ei tällä hetkellä ole toimivaa lastenkotia, mutta tila halutaan silti pitää edelleen toiminnassa, sillä se on ollut muun muassa ulkoministeriön tuen piirissä, kun järjestömme teki yhteistyötä Yhteiset lapsemme ry:n kanssa. Tilaa kehitettiin silloin turismiprojektin avulla ja sinne istutettiin muun muassa kahvipensaita, jotka jo tuottavat satoa. Lisatuloja olisi tarve saada ja tänään päätettiin, että pistetään pystyyn kananpoikaprojekti, jonka avulla tilalle saadaan hieman tulolähdettä tuottavaa siipikarjaa. Toiveena on, että turistitkin löytäisivät jatkossa paikan. Lastenkaan ei ole tarkoitus kadota kokonaan Sasaimasta. Bogotan katulapsille haluttiin edelleen turvata mahdollisuus päästä välillä leireilemaan puhtaalle maaseudulle.

keskiviikko 1. elokuuta 2012

Rakennuslupaa vaille

jormas: Tähän saakka on ollut ennen kokematonta ja mielenkiintoista tehtävää ja rakentaa tai oikeammin suunnitella merikonteista kotia itselle ja kaikille muillekin halukkaille, sillä tietojemme mukaan siinä ei ole kukaan tähän saakka Suomessa onnistunut.
Ulkomaailmallahan niitä ja mitä erilaisempia toteutuksia on pilvin pimein. Onkin valitettavaa, että virkahenkilökunnassamme on ehkä liikaa niitä, jotka haluavat päteä ja saada kädenjälkensä näkyville ja ikävä kyllä näillä toimenpiteillä torpata monta hyvää ja luovaa ideaa ja sen myötä toteutustakin. Ehkä mukana on myös viran ja oman selustan turvaamista.
Suomen kesästäkin löytyy mielenkiintoista infoa
Mutta poikkeuksiakin on, joihin laskemme Tuusulan rakennusvalvonnan, sillä se on suhtautunut hankkeeseemme ennakkoluulottomasti ja myönteisesti. Tänään Duokoti-projekti saavuttikin yhden merkittävän välietapin, sillä viimein olemme tilanteessa, jossa sain laittaa nimeni rakennuslupahakemukseen Jokilaaksoon. Nyt alkaa sitten noin kuukauden kestävä jännittäminen saammeko mutkattomasti luvan ja tarvitaanko jotain täydennystä tai tuleeko lupa peräti kokonaan tyrmätyksi. Mutta senkin varalle on suunnitelma, mutta jo pitkään olemme olleet sitä mieltä, että tavalla tai toisella hanke koeasumisineen menee satamaan.
Joka tapauksessa, kun tekijät tulevat Vihdin Selkissä Samarian valtakunnassa kesälaitumilta sorviensa ääreen, aloitamme Konttikotien rakentamisen tosissaan. Tällä hetkellä kuitenkin näyttää siltä, että ensi talvenkin asumme Matkakodissamme eli autossa. Vaan siitäkin on nyt yli kolmenkymmenen miinusasteen kokemukset, joten tervetuloa vaan tuiskut ja pakkaset, sillä tiukan paikan tulleen me menemme Thaimaan Pattayalle pakkasukkoa pakoon.