Sivun näyttöjä yhteensä

tiistai 31. toukokuuta 2016

Merikonttikoti-Hilton pääsi jatkoon Suomen kaunein koti -kisassa

päivis: Hyvinkään Asuntomessujen yhteydessä tutuksi tullut Helinä Heltsu Hukkanen rakensi perheineen oman Merikonttikotinsa Hartolan rantamaisemiin. Hukkasten kakkosasunto pääsi meneillään olevaan Suomen kaunein koti -ohjelmaan, jossa se eilen äänestettiin jatkoon. Helinä's Hiltoniksi nimetty Merikonttikoti kilpaili jatkopaikasta kahden muun kauniin, hienon, mutta huomattavasti tavallisemman kodin kanssa. Hilton vei voiton erilaisuudellaan.

Tässä on kuvakaappaus Hiltonista Heltsun
blogista. Kuva on Krista Keltasen ottama.
Heltsu kertoi ohjelmassa tyhjistä maitopurkeista, joita hän pitkän aikaa asetteli keittiön pöydälle löytääkseen tulevalle asunnolle toivotun muodon. Saman hauskan tarinan kuulimme Hyvinkäällä, kun Hilton-suunnitelmat tuolloin, vuonna 2013 olivat jo melko pitkällä. Myöhemmin kuulimme Hartolan kunnan rakennusvalvonnan kanssa käydystä kädenväännöstä. Kädenvääntö kuitenkin kannatti. Jatkopaikka MTV3:n suositussa ohjelmasarjassa on hyvä osoitus siitä.

Heltsusta tuli meille merikonttirakentamisen myötä vähintään Facebook-kaveri ja kutsu vierailla Hartolassa on edelleen voimassa. Ehkä se toteutuu alkavan kesän aikana.

Eilistä ohjelmaa katsoessa piti miettiä ja vähän vertaillakin omaa Merikonttikotiamme Hiltoniin. Meidän kotimme sisustuksessa ei ole käytetty läheskään yhtä paljon aikaa tai ajatusta. Helinä on selvästi vähintään puoliammattilainen tällä saralla. Hiltonin sisustuksessa on paljon yksityiskohtia, joita mielellään ottaisin meillekin. Kahteen kerrokseen rakennettu merikonttitalo on viihtyisä.

Mutta meidän Merikonttikotimme on meidän näköisemme. Punaisine keittiön kaappeineen ja kylppärin ovineen. Muistan, että kirkkaan punaista väriä jokunen messuvieras Hyvinkäällä kauhisteli. Itse totuin niihin saman tien, vaikka Heltsun avohyllykeittiö kelpaisi kyllä minullekin. Toisaalta olen sen verran laiska, että tuskin jaksaisin pitää avohyllyillä ja tasoilla olevia astioita aina tip top -kunnossa. Kaapin ovien takana niissä on huomattavasti vähemmän pölyä pyyhittävänä.

maanantai 30. toukokuuta 2016

En usko humalaan

jormas: Toissa päivänä kirjoitin alkoholin mielikuvamainonnasta. En pidä siitä, kuten en pidä siitä savukkeidenkaan kohdalla. Se onkin Suomessa nykyisin tupakkatuotteissa kiellettyä. Mutta yritän ymmärtää myös niitä, jotka ovat minua sallivampia viinamainontaan. Ehkä he ovat niitä, jotka kokevat alkoholin minua enemmän nautintoaineena ja joilla ei ole ollut koskaan sen kanssa ongelmia. Ainakaan omasta mielestään, sillä läheiset ovat oma juttunsa. Ja sielläkin saattaa puoliso ajatella toisin kuin esimerkiksi perheen lapset. Lapsista enemmistö ei taida ymmärtää viinan juontia ollenkaan. Kun se on vielä niin pahaakin, he sanovat. Vaikka eivät olisi maistaneet sitä edes kielellään.

Mutta minulle käytännössä alkoholin ainut tarkoitus oli laittaa nuppi sekaisin. Enemmän tai vähemmän. Ja jotakin fiiliksen hakemista tai muutosta arkeensa etsinevät myös kohtuukäyttäjät, sillä mikseivät he muuten joisi vain alkoholittomia juomia? Vaikka viiniä ja oluita, joita niitäkin löytyy kaupoista ainakin kymmentä eri sorttia. Ja jotka olivat viime vuonna Alkon eniten kasvanut tuoteryhmä. Makukin on monessa alkoholittomassa aivan huippua.

Mutta kun olin nuori, niin tiesin kaiken ja olin kuolematon. Ja uskoin humalaan. Yhteen en tiennyt uskoako vai eikö uskoa. Se kummajainen oli Jumala. Johon uskon nykyisin välillä enemmän ja välillä vähemmän. Mutta uskon kuitenkin tai ainakin haluan uskoa heikkoinakin hetkinä. Sitä uskoakin on kai loppujen lopuksi vain itsekkäistä syistä. Siis esimerkiksi siksi, jos kuitenkin olisi minullekin jossain päin taivaanrannan ylisillä paikka. Missä ei ole kuolemaa eikä aikaa. Mieluummin ottaisin silloin paikan, jossa on mukava lämpötila. Ei liian kuuma, sillä siihen en tunnu tottuvat. Vaikka sitä päiviksen kanssa pari kertaa viikossa harjoittelenkin merikonttisaunamme orsilla.

Mutta aikansa kutakin, sanoi pässi ja moni muukin. En usko enää humalaan enkä sen tarjoamaan ja tuomaan pakotiehen. Enkä oikein mihinkään muuhunkaan keinotekoiseen tapaan muuttaa omaa todellisuutta toisenlaiseksi. Sillä minun kuuluu ja haluan iloita sekä surra aidosti ilman mitään keinotekoista.

Mutta raittius ei ole minulle viinaton tai muutenkaan päihteetön elämä. Se on ohikiitäviä hetkiä, jolloin tuokion ajan tuntuu, että tässä on kaikki, enkä halua mitään lisää, eikä minulta mitään puutu. Niitä hetkiä jaksan tavoitella. Kunnes korvien tinnitus tai joku muu vaiva tai tapahtuma muistuttaa minua vajavaisuudesta sekä elämän rajallisuudesta.

sunnuntai 29. toukokuuta 2016

Merikontteja siellä, merikontteja täällä

päivis: Jokilaakson pihapiiri alkaa erehdyttävästi muistuttaa satama-aluetta tai ainakin jotain rahtikeskusta. Pihassa on tällä hetkellä kuusi merikonttia. Pieniä kontteja on kaksi. Toinen niistä on eristämätön varastokontti ja toinen on saunakontti. Entinen sosiaalikonttimme.

Merikonttikodissamme on kaksi pitkää ja korkeaa konttia ja viimeisin hankinta on kaksi varastokäyttöön tarkoitettua pitkää ja korkeaa konttia.

Merikonttien kantikas ulkonäkö miellyttää minua jostain syystä. Ehkä se johtuu siitä, että pidän myös funkkisarkkitehtuurista. Siinä ei ole mitään turhaa koreilua, ei erkkereitä, eikä juuri kaarevia muotojakaan. Tosin pidän myös niistä, kaarista.

Muistan Jyväskylän eteläpuolelta yhden pyöreän, ilmeisesti kesämökiksi rakennetun talon. Mutta sepä onkin Alvar Aallon suunnittelema Merry-go-round-niminen kesäasunto. Piti googlettaa, että muistikuva Aallosta tässä yhteydessä on oikea. Olihan se.

Kahta viimeisintä merikonttihankintaa voi kyllä hyvällä syyllä kutsua kolkoiksi. Kontit ovat niiden päädyissä olevien infokylttien mukaan suunnilleen 30-vuotiaita, joten ne ovat varmaan seilanneet lähes kaikilla maailman merillä. Päätyäkseen nyt meidän kotipihaamme.

Varastokonttien kattoa varten on jo tehty runko, joka myös maalattiin siniseksi.
Molemmissa konteissa on siis kauniisti sanottuna ajan patinaa. Ne ovat sieltä täältä lommoilla ja ruostettakin niissä on. Ilman ihmeempiä kunnostuksia niillä voisi olla vielä jäljellä elinikää ehkä kymmenkunta vuotta ennen puhki kulumista. Mutta nyt tuota kulumista hieman yritetään hidastaa asentamalla kontteihin katot.

Kattohomma alkoi tänään ja samalla päädyt ja ulommaiset pitkät seinät saivat ylleen uuden maalikerroksen. Täytyy myöntää, että jo nyt ne näyttävät vähän paremmilta. Uskon, että silti pidämme edelleen kiinni siitä, että Merikonttikotia vastapäätä olevaan varastokontin seinään hankimme suurkuvatulosteen, kuten olemme suunnitelleet. Se onkin sitten ihan oma projektinsa.

lauantai 28. toukokuuta 2016

Vïinan mielikuvamainonta

jormas: Jonkun aikaa olen kiinnittänyt huomiota siihen, että päättäjät suhtautuvat kovasti erilailla kahteen, kansan suussa maistuvaan tuotteeseen. Alkoholiin ja tupakkaan. Joista kumpikaan ei ole elämisen kannalta tärkeää. Vaan päinvastoin, sillä itse tuotteita käyttämällä, mutta myös käytön oheisilmiöinä moni elämä päättyy ennen aikaisesti. Kuka kuolee keuhkosyöpään ja kuka väkivallan uhrina puukkoon jne.

Tupakan suhteen mennäänkin koko ajan tiukempaan suuntaan. Mainonta ei ole ollut sallittua enää pitkiin aikoihin ja itse savukerasiatkin on oltava myyntipaikoilla piilossa. Julkisissa tiloissa ei saa polttaa ja parveketupakoinnin kiellon mahdollistava lainsäädäntökin on olemassa. Valmisteilla taitaa olla myös lakiesitys, joka kieltää omassa autossa tupakoinnin, jos kyydissä on lapsia.

Vaan toisin on alkoholin laita. Sen markkinoinnissa ei tunnu olevan mitään rajoja. Ravintoloiden aukioloaikoja venytetään joka suuntaan ja anniskelumahdollisuuksia monipuolistetaan. Puistoissa ja yleisillä paikoilla juominen on sallittua muulloinkin kuin vappuna ja juhannuksena. Omanlaisensa huippu alalla on alkoholin mielikuvamainonnan salliminen. Ymmärrän tämän kaiken, jos ei näe mitään muuta kuin oman napansa. Mutta asiassa on monia muitakin puolia, joista olen vuosikymmenten aikana kirjoittanut eräänkin palstametrin.

Kyseessä on siksikin merkillinen päätös, sillä se ei heijastele lainkaan kansan mielipidettä. Kansan mielestä alkoholilla on liian suuri rooli suomalaisessa elämänmenossa. Näin ajattelee kolme neljästä (75 prosenttia) suomalaisesta. Näkemys on yhteinen eri ikä- ja väestöryhmille. Erityistä huolta kannetaan lasten ja nuorten humalajuomisesta (88 prosenttia). Enemmistö suomalaisista (53 prosenttia) ei koe, että Suomessa oltaisiin oppimassa "eurooppalaista ei-humalahakuista juomista".

Erityisen vähän juomiskulttuurin muutoksiin uskovat alle 25-vuotiaat, joista vain joka kolmas arvelee suomalaisen alkoholinkäytön olevan kehittymässä ei-humalahakuiseen suuntaan.

Valtaenemmistö suomalaisista on sitä mieltä, ettei alkoholia pitäisi mainostaa myönteisillä mielikuvilla. Kolme neljästä (76 prosenttia) pitää hyvänä, että mainoksessa saa kertoa alkoholijuomasta hinnan ja tuotetietoja, mutta ei hyväksy alkoholin mielikuvamainontaa. Näkemys on yhteinen eri väestöryhmille ja eri puolueiden kannattajille. Sosiaali- ja terveysministeriössä valmisteltavana olevalla alkoholin mielikuvamainonnan kiellolle näyttäisi kansalaisten enemmistön tuki. Enemmistö olisi valmis myös kieltämään alkoholimainonnan kokonaan.

Alkoholimainonnan kohdistaminen lapsiin ja nuoriin on Suomessa kielletty. Päihdejärjestöt ovat halunneet kieltää alkoholin mainostamisen jopa kokonaan sillä perusteella, että se aina vaikuttaa myös lapsiin ja nuoriin riippumatta siitä, onko se suoraan kohdistettu heihin. Alkoholiteollisuus puolestaan on luvannut kehittää alan omaa itsesääntelyä väärinkäytösten välttämiseksi.

Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry:n toiminnanjohtaja Sari Aalto-Matturi toteaa, että tulosten perusteella suomalaisten valtaenemmistö kieltäisi nimenomaan alkoholin mielikuvamainonnan. – Alkoholiteollisuus on pyrkinyt hämmentämään mainonnasta käytyä keskustelua kyseenalaistamalla mainonnan vaikuttavuuden. Mainonnan vaikutuksista nuorten alkoholinkäyttöön on kuitenkin olemassa vahva tutkimusnäyttö, Aalto-Matturi toteaa.

Mutta markkinavoimat saivat tahtonsa läpi ja kansan vastustuksesta huolimatta eduskunta päätti sallia mielikuvamainonnan jatkumisen. Olen pitänyt itseäni niin sanottujen aasinsiltojen rakentamisen osaajana, mutta kyllä markkinamiehet ja -naiset ovat ylivertaisia tälläkin sektorilla. Tässä alla pari esimerkkiä eilisestä Hesarista. Klikkaa kuvia tarvittaessa.


perjantai 27. toukokuuta 2016

Ruokaa mikrossa

päivis: Mikroa ei ole tarvinnut käyttää ruoanvalmistukseen sen jälkeen, kun pääsimme muuttamaan Merikonttikotiin lähes kolme vuotta sitten elokuussa 2013. Sitä ennenhän asustelimme Matkakodissa, jossa ei ole uunia. Hyvä kaasuhella kyllä löytyy, mutta uunin puute piti välillä korvata mikrolla. Tai ainakin sitä piti yrittää.

Innostuin joitakin vuosia sitten kokeilemaan ruoan laittoa mikrossa. Ihan pelkkää kokeilua se ei ollut, sillä olin käynyt mikrokeittokirjan julkistamistilaisuudessa. Ja sain tietysti tuon kirjan itselleni ja innon kokeilla kirjassa olevia reseptejä.

Muistan monet kerrat, kun kypsensin riisiä mikrossa. Ja ne ihanat Annan perunat! Täysin oma keksintöni taisi olla makaronilaatikon teko mikrossa. Se muuten onnistui yllättävän hyvin. Thaimaassa ollessamme teen säännöllisesti aamuisin kaurapuuroa mikrossa, sillä sielläkään meillä ei ole uunia. Mikrossa kypsennetty kaurapuuro on ehkä jopa maukkaampaa kuin kattilassa haudutettu puuro.


Thaimaassa teen myös munakkaita mikrossa. Siirryin munakkaisiin kyllästyttyäni yksittäisten kananmunien kypsentämiseen. Niitä varten hankin astian, jonka käyttö oli hieman hankalaa. Mutta kananmunat näyttivät kyllä hyvinkin samanlaisilta kuin pannulla paistetut. Paitsi että ne ovat kauniin pyöreitä.

Äkkiseltään piirakka näytti melkein pizzalta. Mutta hyvin kelpasi.
Täällä Jokilaaksossa olen ennen Merikonttikotia kokeillut myös piirakan paistamista mikrossa. Olin ensimmäisellä kerralla varautunut tosi huonosti piirakan tekoon, mutta maasta pukkaavat raparperit lähes pakottivat kokeilemaan leipomista. Puuttui vuoka ja kananmunatkin unohtuivat vaikka kermaviiliä oli. Piirakkapohjaa en tehnyt itse. En tee koskaan. Ostan aina taikinan valmiina kaupasta.

Vuoan puutteen korvasin sopivan kokoisella Teema-lautasella. Luovuus kehiin!

Piirakasta tuli hyvänmakuinen, sen muistan, vaikka ei niin kovin kaunis, kuten kuvasta näkyy. Eikä aikaakaan mennyt paistamiseen kuin 12 minuuttia. Eli paljon vähemmän kuin uunissa kypsentämällä.

torstai 26. toukokuuta 2016

Liian terve

jormas: Taitaa olla kymmenen vuotta, kun sain sydäninfarktin Vantaan Ikeassa. Laittoivat kovalle penkille pitkälleen venttaamaan piipaa-autoa, vaikka talo oli täynnä toinen toistaan tyylikkäämpää ja mukavampaa petiä. Ehkä ne pelkäsivät, että henki lähtee ja suoli tyhjenee, niin on helpompi putsata puinen penkki ja muovilattia. Joka tapauksessa siitä selvittiin ja elo on ollut senkin jälkeen melkoisen mukavaa. Meilahdessa koin syvää kiitollisuutta suomalaista yhteiskuntaa kohtaan, sillä niin hyvä huoli minusta siellä pidettiin.

Paikallinen lekuri kysyi, kun tuli lähdön aika kotihoitoon, että suostuisinko koekaniiniksi muutamaksi vuodeksi kolesterolitutkimukseen. Ja minähän suostuin, sillä siinä tuli neljä kertaa vuodessa aika perusteellinen lekurin ja hoitsun tsekkaus missä mennään. Kun tutkimuksen piti päättyä, sanoi lääkäri, että tämä taitaa jatkua vissiin ainakin vuoden vielä, että sopiiko se minulle. Jo vain, sanoin ja tulin kysyneeksi, että mahdatko tietää, miksi tuli jatkopesti? Tohtori totesi minulle reseptiä kirjoittaessaan puolihuolimattomasti, että vissiin ei ole vielä tarpeeksi kuollut koekaniineja. Että koitetaan saada määrä täyteen vuoden jatkoajalla.
Pari kertaa olen sen jälkeen yrittänyt päästä vastaaviin tutkimuksiin, mutta parhaimmillaankin ovat kynnet pitäneet vain haastatteluun saakka. Joku päivä sitten olin taas Hämeenlinnassa Linnanklinikalla tyrkyllä ja hyvältä näytti. Mutta viimein paikallinen poppamies katsoi lasien takaa sanoen, että muuten on kaikki hyvällä tolalla, mutta tutkimuksen kannalta on yksi probleemi. Johon minä jo hieman hätääntyneenä, että mikähän mahtaa olla esteenä? "Olet liian terve", sanoi hän ja jatkoi, että mitä ilmeisemmin on kolesterolilääkitys ollut kohdallaan, kun olen ollut kymmenen vuotta oireeton. Tarjosin vielä, että voisinhän minä jotain tutkimukseen pääsyn kannalta jotain sanoja soveltaa, jos passaisi. Ei passannut, joten näillä eväillä mennään toistaiseksi kohti uusia seikkailoja. Elämä on laiffii, sanoo Nykäsen Matti ja minä.

keskiviikko 25. toukokuuta 2016

Amsterdamin merikonttikerrostalot myydään maailmalle

päivis: Siinä vaiheessa kun päätimme lähteä merikonttirakentamisen edelläkävijöiksi Suomessa, kävimme vuonna 2011 Amsterdamissa tutustumassa siellä oleviin merikonttikerrostaloihin. Niistä vaikuttavin oli kymmenen viisikerroksisen merikonttikerrostalon kokonaisuus, opiskelijakylä Keetwonen. Maailman suurimmaksi konttikerrostalokyläksi mainostettu kohde,

Eilen sähköpostiini tuli kerrostalojen rakentajan, Tempohousingin tiedote, jossa kerrottiin, että 1000 konttikotia ja muutama muu konttirakennus pannaan myyntiin. Myyntiin tulee kuusi kerrostaloa yhtenä kokonaisuutena tai talot voi ostaa yksittäinkin. Syyksi myyntiin kerrotaan, että Amsterdamin kaupunki tarvitsee maata uusille projekteille, joten opiskelijat saavat jatkossa etsiä asuntonsa muualta.
Kerrostalojen sisäpihat olivat hollantilaiseen tapaan täynnä polkupyöriä.
Keetwonen valmistui vuonna 2006. Noin 28 neliön asunnot ovat olleet opiskelijoiden suosiossa jo pelkästään niiden edullisen vuokran, alle 400 euron ansiosta. Tiedote ei kerro, mistä opiskelijat jatkossa löytävät asuntoja ja löytävätkö edes tähän hintaan.

Tiedotteesta ei myöskään selviä, millä mielellä Tempohousing myy konttiasunnot. Suuri ongelma se ei kuitenkaan ole, sillä kerrostalot on suhteellisen helppo koota uudelleen uusille asukkaille periaatteessa missä päin maailmaa tahansa.

Suomessa ei enää tunnu olevan ainakaan jyrkkää estettä sille, että ihmisiä voidaan asuttaa merikonteista rakennettuihin asuntoihin. Tuota estettä olemme toivon mukaan mekin olleet osaltamme poistamassa Merikonttikodillamme.

Luulen kuitenkin, ettei Amsterdamista ainakaan Suomeen tule ainuttakaan Keetwonen-opiskelijakylän kerrostaloa. Niissä oleva lämpöeristys tuskin riittää Hollantia kylmempiin olosuhteisiimme ja nykyiset tiukat esteettömyysvaatimuksetkaan eivät amsterdamilaistaloissa täyty.
Myyntiin tulee kerrostaloasuntojen lisäksi opiskelijoita palvelevia
toimisto- ja liikerakennuskontteja.

tiistai 24. toukokuuta 2016

Sininauha-konserni in memoriam, osa 5

jormas: Aiemmat osat aiheesta olen julkaissut 22.4., 28.4., 4.5. ja 14.5. Vaikka tässä osassa tulee myös vanhan kertausta, teen tämän tavallani.

Monesti on käynyt niin, että kasvulla on hintansa, jota yleisesti ottaen ei juurikaan voi tietää etukäteen. Sininauhaliitto oli aikoinaan pieni, henkilöjäsenistä muodostunut yhdistys, jossa kaikille kyseessä oli sydämenasia. Mutta sitten Sininauhaliitosta tehtiin lähinnä päihdetyötä tekevien järjestöjen ja muiden vastaavien toimijoiden liitto. Vielä silloinkin lähes kaikki mukaan pyrkivät kokivat asian ennen kaikkea omakseen.

Mutta kehitys jatkoi kulkuaan ja yhä useammin Sininauhaliiton jäsenyyttä hakevien suusta sai kuulle, että asianomainen järjestö saa sitä tai tätä etuisuutta itselleen kuuluessaan liittoon. Myös Raha-automaattiyhdistys kehotti avustuksia anovia liittymään liittoon. Tämän jotkut jäseneksi tulevat jäsenyyttä hakiessaan mainitsivatkin. Yhä harvemmin kuului perusteluissa, että haluamme tuoda liittoon sitä tai tätä ja näin voimme jakaa kokemuksiamme sekä osaamistamme liiton kautta koko päihdetyön kentän käyttöön.

Erityisesti Kiviniemen aikaan Sininauhatyössä alettiin painottamaan muodollisesti pätevien työntekijöiden valitsemista myös niihin tehtäviin, joissa mitään määrättyä pätevyyttä ei edellytetty. Tämä on hyvin tehokas tapa karsia kutsumuksesta työtä tekeviä tai muulla tavoin ammattitaitonsa hankkineita työntekijöitä ja -hakijoita. Sininauhasta oli tullut jotain muuta kuin sydämellään tai kutsumuksesta työtä tekevien työpaikka. Se vaikutti luonnollisesti kaikkeen tekemiseen, mutta myös koko ilmapiiriin. Se oli yhä enemmän vain työpaikka työpaikkojen joukossa, jossa yhä useampi ajatteli, että "jos työ päättyy tai lopputili tulee, niin kyllä minä aina jotain tilalle saan".

Minulle kysymyksessä oli ja on sydämen asia. Elämöin kuitenkin tästä ensi sijaisesti siksi, että on tapahtumassa suuri vääryys, jonka en tiedä olevan Kiviniemen lisäksi kenenkään muun tahdon. Näin todennäköisesti tekisin, vaikka kyseessä ei olisikaan sydämenasia, vaan ainoastaan vääryys. Elämöin kyllä myös siksi, että Sininauha ja Katulähetys ovat olleet minulle kutsumuksia, jotka eivät lakkaa olemasta, vaikka palkkapussi lopettaakin tulemisen nimelläni.

Kutsumuksen katoaminen on valitettava ilmiö, joka on näkynyt myös luottamushenkilötyöskentelyssä. Tällä en tarkoita kutsumusta omaan, Sininauhan luottamuspaikalle lähettäneeseen järjestöön. Vaan kutsumusta Sininauhaliittoon. Sillä mitenkään muuten en kykene selittämään itselleni kuinka ensin Sininauhaliitto ja sitten sen nimeämä Sininauhasäätiön hallitus ovat voineet päättää sääntömuutoksesta, joka siirtää hallituksen valinnan sisäsiittoisesti säätiölle itselleen. Ja joka sen jälkeen päättää minne Sininauhaliiton sijaan mittava Sininauhasäätiön omaisuus menee, jos kyseinen, itse itseään täydentävä hallitus päättää lakkauttaa itsensä eli Sininauhasäätiön.

Mutta surullinen tarina ei pääty tähän, vaan se saa yhä uusia, merkillisiä piirteitä. Nyt Sininauhaliitosta siirretään myös toimintoja Sininauhasäätiöön. Viimeinen korviini tullut esimerkki on ongelma- ja rahapelipelaamiseen liittyvä Tiltti-hanke. Henkilökunnalle on perusteltu, että koska Tiltti tekee asiakastyötä, se ei voisi olla liiton hanke, vaikka se on ollut sitä vuosien ajan. Perustelut haisevat, sillä Sininauhaliitossa on monta muutakin asiakastyö-hanketta Vihreästä Veräjästä aina perhetyöhön saakka. Ajattelen, että Tiltin siirtämisen taustalla on ohjausryhmä tai vastaava, jossa työskentelystä on siinä istuvalle itselleen myös merkittävää taloudellisesti etua.

Itse kukin voi mielessään yrittää istuttaa alla olevaan Sininauhasäätiön sääntökohtaan Tiltti-rahapelityön: "Säätiön tarkoituksena on perustaa ja ylläpitää kristillisessä hengessä toimivia päihdehuollon asumispalveluita ja nuorten päihdehoitoyksiköitä, ja niissä annettavan hoivan ja kasvatuksen kautta auttaa päihdeongelmaisia henkilöitä juomatavasta vapautuneina, työnhaluisina, rehellisinä ja kunniallisina kansalaisina täyttämään paikkansa yhteiskunnassa." On ontuvaa perustella uskottavasti kyseisen hankkeen istuvan säätiöön liittoa paremmin.

Sekä Sininauhaliitossa että Sininauhasäätiössä keskeisin henkilö valmistelussa on ollut Aarne Kiviniemi, joka on molempien järjestöjen johtaja ja asioiden esittelijä hallituksissa. Merkityksettömäksi ei voi jättää hallitustyöskentelyäkään. Siellä keskeinen osa on ollut kummankin järjestön hallituksen puheenjohtaja Raimo Leppälällä.

Sääntöjen mukaisten vuosien tultua puheenjohtajana täyteen, jätti Leppälä viime vuosikokouksessa tehtävänsä liiton puheenjohtajana. Myös hänen roolinsa "kolmannen sektorin kaikkien aikojen puhalluksen" ja kaappauksen valmistelussa ja päätöksen teossa on ollut hyvin keskeinen.

Nyt keväällä pidetyssä Sininauhaliiton vuosikokouksessa Kiviniemi antoi vuolaasti kiitosta Leppälälle hänen ehdottomasta tuestaan. "Raimo on alusta saakka ollut luunkova hengenmies. Hänen kanssaan työskentely on ollut selkeää ja tuki - raamien asettamisen jälkeen - järkähtämätöntä". Kun yllä olevan kuuntelin ja jälkeen päin maistelin, en voi tulla muuhun tulokseen, kuin että Leppälä on ollut tietoinen omaisuuden siirrosta.

Olen myös tarkistanut väittämän, että esimerkiksi Raha-automaattiyhdistys olisi edellyttänyt moista sääntökohtaa. Se ei ole totuuteen perustuva, vaan luottamushenkilöiden harhauttamista. Mainittu perustelu palvelee vain yhtä tarkoitusta, jonka käsittämiseen ei tarvita ennustajaeukon eikä -ukon lahjoja.
Koska minulla ei ole ollut mahdollisuutta tutustua hallituksen pöytäkirjoihin, teen arvioni ilman niitä. Kyseinen "puhallus ja kaappaus" ei olisi ollut mahdollista ilman Kiviniemen ja Leppälän yhteistä näkemystä. Ja ilman Sininauhasäätiön ja Sininauhaliiton hallituksen päätöksiä asiaa ei olisi päätetty jo moneen kertaan toistamallani tavalla. Molemmat hallitukset olisivat myös ajallaan voineet estää hankkeen, mutta nyt sen voi pysäyttää enää vain Sininauhasäätiön hallitus. Tai julkisuus tai Patentti- ja rekisterihallitus tai rahoittaja tai joku muu......

Voi olla, että tämäkään ei ole aiheesta viimeinen kirjoittamani osa, käy asialle kuinka tahansa. Voi myös olla, että lähitulevaisuudessa on aika tuoda asia isoon julkisuuteen jonkun tutkivan journalismin foorumin kautta.

Joka tapauksessa Kiviniemi on pelannut peliään taitavasti. Minuun ei ole koskaan ollut niin paljon Sininauhaliiton väki yhteydessä kuin tässä asiassa. Tosin en ole ollut joka kerta varma kuka on Sininauhaliitossa töissä, kuka Sininauhasäätiössä ja kuka Sininauha Oy:ssä. Mutta julkisesti työntekijät eivät uskalla juurikaan puhua, sillä pelko oman työpaikan menettämisestä on käsin kosketeltavaa. Hallitusten päätöksenteko on minulle tällä hetkellä osin arvoitus, koska joukossa on myös niitä, jotka ovat myöntäneet, että he eivät ole tienneet tai ymmärtäneet mitä on tullut päätetyksi.

Jos ei ole vajavaisesta tai tarkoituksenmukaisesta valmistelusta johtuen tiennyt mitä on päättänyt, nyt on yhdestoista hetki ottaa tehdyt päätöksen takaisin. Varsinkin, jos ei ole oma lehmä ojassa ja istuu päättäjän paikalla aidosti jäsenjärjestönsä mandaatilla.

Kun Aarne Kiviniemi tuli jatkamaan Jorma Niemelän työtä Sininauhaliiton toiminnanjohtajana, olin itse Sininauhasäätiön toimitusjohtaja. Muistan kuin eilisen Kiviniemen yöllisen soiton, joita hän harrasti kanssani. Yhden puhelun hän aloitti: "Kuule Soini, olen keskustellut talouspäällikön kanssa ja hän sanoi, että sinä olet Soini peluri, mitä mieltä olet itse?" Vastasin: "Hyvinkin kohdalleen menevä arvionti itsestäni. Mutta sitäkin enemmän sinun Aarne kannattaa kiinnittää huomiota siihen, kenen pussiin pelaan."

Siltä varalta, että Kiviniemi lukee tämän blogini, esitän hänelle samasta aiheesta oman kysymykseni: "Vuosien saatossa olen omana, en siis muiden arviona, tullut siihen tulokseen, että myös sinä olet Kiviniemi peluri. Mutta pelaatko sinä oman pussisi lisäksi kenenkään muun pussiin?"



maanantai 23. toukokuuta 2016

Työelämä kiinnostaa eläköityvääkin

päivis: Olen sopinut jääväni eläkkeelle ensi vuoden syksyllä. Luulisi siis, että työelämän tulevaisuuden kotkotukset eivät juuri jaksaisi kiinnostaa. Jostain syystä asia ei kuitenkaan ole niin. Luen tai ainakin vilkaisen aina jutun, jos näen sellaisen jossain lehdessä. Viimeksi asiaa puitiin sunnuntain Hesarissa. Otsikkona oli Trendien harjalla.

Artikkelissa esiteltiin tulevia työelämän trendejä erityisesti siinä valossa, minkälaisena tulevaisuus näyttäytyy nyt työelämään valmistuville.

Minua on usein kiusannut työelämäjutuissa se, että niissä käsitellään työntekoa ikään kuin kaikki tekisivät toimistotyötä. Toisin sanoen istuisivat (tai seisoisivat) päivät pitkät työpöydän ja tietokoneen edessä. Ehkä vähän samaan oli sorruttu sunnuntaisessakin jutussa, vaikka työmarkkinoille astuvien mannekiinina toimi juuri sairaanhoitajaksi valmistunut nuori nainen.

Juttu kuitenkin suunnilleen alkoi toteamuksella, että kahdeksasta neljään toimistotyö on yhä voimissaan. Sitähän se tuskin koskaan on tyypillisten sairaanhoitajien työssä. Osa heistä esimerkiksi tekee jopa yksinomaan yövuoroja tai kolmivuorotyötä nyt kuitenkin. Mutta tämä osio jutusta oli kuitenkin otsikoitu koskemaan etätöitä.

Vaikka etätöistä puhutaan jatkuvasti, aika harva palkkatyöläinen tai muukaan niitä pystyy tekemään. Kaupan kassaa ei voi hoitaa kotoa käsin, eivät onnistu poliisihommatkaan etänä (paitsi nettipoliisin), eikä bussin kuljettaminen, tehdastyöstä nyt puhumattakaan. Tai rakennushommista. Jostain löysinkin tiedon, että etätöitä tekevät ovatkin yleensä korkeasti koulutettuja ja ylempiä toimihenkilöitä.

Etätyö on joka tapauksessa yksi tulevaisuuden trendeistä, koska enää ei ajatella, että työtä pitäisi tehdä esimiehen tarkkailun alla. Mutta esimerkin mukaista sairaanhoitajan työtä joka tapauksessa tulevaisuudessakin taidetaan tehdä paljolti niin, että ollaan porukalla jossain ja joku on aina pomo. Vaikka varsinainen pomottaminen onkin vähenemään päin monilla aloilla.

Tulevaisuuden työelämä vaatii myös jatkuvaa oppimista. Tuota samaa on hoettu jo vuosikymmenet ja hoetaan tulevaisuudessakin. Veikkaan, että oppimisen tavat saattavat kuitenkin muuttua. Koulun penkillä oppimisen rinnalle on taas noussut työssä oppiminen.

Jostain syystä jutun neljänneksi otsikoksi oli kirjattu Monta kulttuuria. Taitaa olla vähän niin kuin Hesarin ja joskus Ylenkin jutuissa, että jos koululuokasta löytyy yksikin maahanmuuttaja, niin tuota oppilasta pitää ehdottomasti haastatella. Siis työelämänkin trendiksi jutussa väitetään sitä, että tulevaisuudessa työskennellään entistä enemmän muista kulttuureista tulevien kanssa. Kyse voi olla työkavereista tai asiakkaista. Niinhän se varmaan on, mutta onko se nyt kuitenkaan mikään työelämän mukanaan tuoma trendi? Mutta kuin meitä lukijoita on niin tärkeä muistuttaa monikulttuurisuuden kasvusta, niin pitihän se tietysti tähänkin Hesarin juttuun jotenkin saada ympättyä.

Tämä värikäs kuva, jossa on rekissä kirpputorimyyntiin ommeltuja hameita,
liittyy varsinaisesti aivan blogikirjoitukseni loppuosaan. Siinä kaipaan
työelämäjuttujen joukkoon tarinoita siitä, miten ihmiset voisivat
hankkia elantonsa myös epätyypillisillä työn tekemisen tavoilla.
Artikkelin viimeinen otsikointi sentään liittyy läheisesti jutun sairaanhoitajan tulevaan työuraan. Siinä nimittäin todettiin, että tulevaisuudessa töitä tehdään yhdessä työyhteisönä. Se ei kuitenkaan taida olla pelkästään tulevaisuuden trendi, ei varsinkaan sairaaloissa. Vaikka saman katon alla touhuaakin joukko lääkäreitä, hoitajia, laitosapulaisia ja niin edelleen, kuten jutussa todetaan, tulevaisuudessakaan ei taida olla näköpiirissä, etteivätkö mainittujen ammattien harjoittajien roolit pysyisi jatkossakin tiukasti omissa karsinoissaan.

Juttu ei oikeastaan kertonut mitään uutta tulevaisuuden työelämästä. Itse olisin mielelläni lukenut esimerkiksi arvioita siitä, miten tulevaisuudessa ihmiset hankkivat toimeentulonsa epätyypillisissä työsuhteissa tai olematta ollenkaan työsuhteessa. Yhä enemmän taitaa olla esimerkiksi niitä, jotka toteuttavat erilaisia omia projektejaan olematta kuitenkaan esimerkiksi yrittäjiä. Ostavat vaikka halpoja asuntoja ja remontoivat ja saneeraavat ne myyntiä varten. Tai bloggaavat ja tekevät samalla monia muita oman mielenkiintonsa piiriin kuuluvia asioita. Ja palkka tulee sieltä. Jopa lähivuosien eläkeläisenä voisin inspiroitua jostain tuon tyyppisestä. Tai varsinkin ahaa-elämyksen voisivat kokea ne, jotka nyt kipuilevat sen kanssa, kuinka voisivat päästä kiinni työn syrjään.

sunnuntai 22. toukokuuta 2016

Ekologista elämää ja kierrätystä


jormas: Tällä kertaa päätin avata osan ekologisesta elämästämme, sillä sitäkin on. Toisella puolen vaakakupissa on moottorikelkkaa, jolla talvisin ajelutamme joskus lapsia tai ainakin lapsenmielisiä, haemme lähteeltä vettä sekä tallaamme polun Johanssonin hevoshakaan meille ja muille. Sitten on mönkijä/traktori talousveden hakuun Ravintola Sepelin seinästä. Sillä teemme myös lumityöt, keräämme roskia ja romuja pitkin metsiä, jotka viemme oman sekajätteemme kanssa Seepsula Oy:n sekajätelavalle ja muihin jätteiden keräilypaikkoihin. Sitten on skootteri, joka on hyvinkin polttoaineystävällinen kulkuneuvo päiviksen työmatkoille, mutta myös muuhun käyttöön.

Tuulenkaadoista, metsään hylätyistä haloista ja sähkölinjojen alta
keräämme luvan saatuamme polttopuut Nunnauunin injektoritakkaan,
jolla käytännössä lämmitämme Merikonttikotimme.

Rydybackan kalliolta, Hesapottsmossenin soilta ja Lemminkäisen lähteeltä tulevasta
Pikkulammen vedessä uimme ja otamme kasvihuoneen kasteluveden

Tänne päätyvät lannoitteeksi kolmen eri kompostin ja kompostoinnin jälkeen lannoitteeksi
kahden eri tavalla  kompostoivan käymälämme tuotokset kahden vuoden prosessin jälkeen

Löytämämme luonnonlähteen nimesimme Johanssonin lähteeksi. Sieltä haemme
juomavetemme kesällä "Kuuautollamme" ja talvella moottorikelkalla

Biojätteelle, metallille, elektroniikkaromulle, kodinkoneille, autonrenkaille,
pahville, paperille, pulloille, tölkeille, paristoille, akuille ja muoville
on kullekin oma lajittelupisteensä sekä paikka, jonne ne meiltä lähtevät

lauantai 21. toukokuuta 2016

Ravintolapäivä ja muuta ruoka-asiaa

päivis: Tähän tietoon tänään pidettiin viimeistä kertaa nykyisenmuotoista ravintolapäivää. Olen muutaman kerran niihin osallistunut eri puolilla eteläistä Suomea. En ole aihetta sen paremmin seurannut, mutta nyt kun haeskelin sopivaa paikkaa, jossa tänään olisi voinut käydä syömässä, huomasin, että monet "ravintolat" olivat kahviloita, joissa tarjolla oli lettuja ja muuta makeaa syötävää.

Hyrylän keskustasta löytyi kuitenkin kermaista lohisoppaa, jota kävimme syömässä. Myös muun muassa thaimaalaista ja muita etnisiä ruokia olisi Uudenmaan tällä kolkalla ollut tarjolla.
Kotona söimme tänään kevään ensimmäisistä raparpereista tekemääni
piirakkaa. Raparperia olisi vain saanut olla vähän enemmän.
Jos ravintolapäivät hiipuvat tai muuttavat jatkossa muotoaan, tulevaisuuden juttuja ruokasaralla on ainakin kaksin kappalein. Nyhtökauraa hehkutetaan nyt kaikkialla ja joka paikasta se kuuluu myös olevan loppu. Valmistaja ei osannut varautua kovaan kysyntään. Eräässä suuressa elintarvikeliikkeessä on esimerkiksi kehotettu nyhtökauraa kyseleviä tulemaan seuraavana lauantaina paikalle heti kello seitsemältä aamulla ja silloinkin pitäisi kuulemma olla valmiina ryntäämään oikealle hyllylle, jos haluaa varmistaa tuotteen saannin.

Yllättäen vuoden suomalaiseksi elintarvikkeeksi 2016 on kuitenkin alkuviikosta valittu Puhtikaura - kaurapuuteri. Se on kylmään nesteeseen sekoitettavaa hienoa jauhoa, jota markkinoidaan aamupalana, välipalana ja myös treenijuomana. Jostain syystä Puhtikaura ei ole ylittänyt uutiskynnystä tai sitten olen ollut väärien uutisten äärellä.

Puhtikaura luultavasti tuli nyhtökauran sijaan palkituksi siitä syystä, että se on ollut markkinoilla jo viime vuoden puolella. Näin jossain kerrottiin. Nyhtökauraa sen sijaan on tainnut olla saatavilla vasta tämän kevään aikana. Ja sitäkin ostajien kannalta huonolla menestyksellä. Ehkä kuitenkin tiedämme jo nyt, mikä tuote voittaa Vuoden elintarvike 2017 -tittelin.

perjantai 20. toukokuuta 2016

Matti "Kid" Hytönen matkasi taivaanrannan ylisille

Eilen meidät saavutti suru-uutinen, sillä "Kid" oli oli lähtenyt taivaanrannan ylisille. Minulla on hänestä hienoja muistoja, joita saatan jakaa tälläkin foorumilla, jos tähtien asento on joskus siihen oikea. Yksityisemmin milloin tahansa. Olen myös kirjoittanut Matista tarinan, pari. Mutta tähän blogiini olen kopioinut hänen itsensä kertomaa. Sen tallentaja löytyy jutun lopusta.

Mutta ennen kuin luette sen, kuunnelkaa yksi hänen biiseistään. Hyvin moni mies, ehkä nainenkin, jonka matkakumppanina on joskus ollut yksinäisyys, löytää Matin sanoittamasta ja säveltämästä biisistä itsensä ja ainakin jotain ainutlaatuista: Ghttps://www.youtube.com/watch?v=VjVxKGSpKxw

Matti "Kid" Hytönen: Vietin yli 18 vuotta vankilassa



Jatkuva viinanhimo vei Matti "Kid" Hytösen vankilaan 18 kertaa. Ensimmäinen "koppituomio" tuli heti armeijan jälkeen 60-luvulla, jos mukaan ei lasketa koulukotia, minne Hytönen joutui, kun kasvattiäiti ei enää jaksanut poikaa nurkissaan.

Matti "Kid" Hytönen on viettänyt elämästään telkien takana 18 vuotta seitsemän kuukautta ja 22 päivää. Pian seitsemänkymppinen mies muistaa luvun tarkasti, sillä hän on tehnyt selkoa kaikista tuomioistaan Yhdysvaltojen suurlähetystölle saadakseen maahan matkustusluvan.

– Ei tällaiset vanhat rikolliset tuosta noin vaan Amerikkaan pääse, Hytönen toteaa.

Mutta selvitysten jälkeen pääsevät, sillä Hytönen on lopettanut rötöstelyn. Nykyään hänen päivänsä täyttää muiden vankilakierteessä olevien tukeminen. Hän työskentelee KRIS-Etelä Suomi ry:n toiminnanjohtajana. KRIS on järjestö, joka auttaa kädestä pitäen entisiä ja nykyisiä vankeja palaamaan kaidalle tielle.

– Yksi iso osa toimintaamme on estää tukemiamme vankeja tekemästä sitä ratkaisevaa virhettä, jonka itse tein 18 kertaa, Hytönen kertoo.

Hän tarkoittaa ratkaisevalla virheellä sitä, kun kaikista hyvistä ajatuksista huolimatta vapautuva vanki ottaa portilta taksin ja pyytää kuskia ajamaan lähimpään paikkaan, josta saa viinaa. KRIS-järjestön työntekijöiden tehtävä on siis hakea vapautuva vanki portilta ja viedä vaikka aamupalalle tai lounaalle ennen kuin ex-vanki ehtii lähteä taksilla pahoille teille.

”Päihteitä ja naisia”

Hytönen on istunut vankilassa yhteensä 18 kertaa. Lähes kaikki tuomionsa hän on saanut, koska halusi päihtyä. Yksi tapa joutua poliisin kanssa tekemisiin oli ottaa hotellista huone ja tilata huoneen laskulle valtavat määrät alkoholia ilman aikomustakaan maksaa laskua.

– Yleensä tilasin myös useamman askin tupakkaa siltä varalta, että poliisi tosiaan tulee ja vie putkaan. Putkassa kun on ankea olla ilma röökiä, Hytönen kertoo.

Hytönen tuomittiin myös muutaman kerran luottokorttipetoksista. Kaikki vain siksi, että saisi lisää viinaa. Hytösen elämä, niin kuin monen muunkin vankilakierteessä olevan elämä, oli parinkymmenen vuoden ajan viinan ja naisten perässä juoksemista. "Päihteitä ja p***ua", niin kuin Hytönen itse asian tiivistää.

– Välillä on vaikea samaistua siihen ihmiseen, joka olin silloin, hän sanoo.

Piina meinasi päättyä hirttäytymiseen



Hytönen on ollut vankilassa Suomessa, Ruotsissa, Tanskassa, Ranskassa ja Keniassa. Hän kertoo hurjia tarinoita vankilareissuistaan maailmalla. Juttuja kuuntelee mielellään, ja välillä unohtuu, että vankilassa istuminen ei ole kenellekään hauska seikkailu.

– Oikeasti pahinta, mitä ihmiselle voi tehdä, on laittaa se koppiin, Hytönen vakavoituu.

Hän yrittää selittää, kuinka piinaavaa on istua sellissä ja miettiä rapistuvia ihmissuhteitaan, joille ei voi vankilasta käsin tehdä mitään. Kerran piina oli niin paha, että Hytönen yritti hirttäytyä nailonpaidasta tekemänsä köyden avulla. Sitä ennen hän oli raapustanut tulitikulla rintaansa silloisen vaimonsa nimen.

Hytösen mukaan vankilaan joutuminen tekee hallaa paitsi ihmisen psyykelle, se aiheuttaa myös fyysisiä oireita.

– Kun joutuu vankilaan, kehossa tapahtuu jotain merkillistä. Parissa päivässä kynnet, iho ja parrankasvu muuttuvat. Hikikin haisee erilaiselle, hän kertoo.

Portilla informaatioshokki

Hytönen ei myönnä katuvansa elämässä tekemiään ratkaisuja, vaan hän suuntaa katseensa tulevaisuuteen. Katumusta hän tunsi kuitenkin joka kerta istuessaan vankilassa. Joka ikinen kerta hän päätti, että tämä on viimeinen, mutta toisin kävi. Hän puhuu informaatioshokista, joka sekoittaa hyvät ajatukset heti, kun vankilan portit avautuvat.

– Kun pääsee ulos paikasta, jossa ärsykkeiden määrä on minimoitu, maailman rajattomat mahdollisuudet ikään kuin räjähtävät silmille, Hytönen sanoo.

Myös vapautuminen aiheuttaa fyysisiä oireita. Hytösen mukaan ensimmäisen kymmenen minuutin sisällä päätä alkaa aina särkeä. Näin ovat todenneet muutkin Hytösen tuntemat vangit.

Raitistuminen katkaisi vankilakierteen

Hytönen on ollut nyt 12 vuotta täysin raitis. Lopullinen päätös raitistumisesta syntyi eräässä puliukkojen asuntolassa vuonna 1998. Sitä ennen Hytönen oli niin rappiolla, että joi tenua, kun muutakaan vaihtoehtoa ei ollut.

– Ymmärsin lopulta, että halu päihtyä vie minut uudestaan ja uudestaan vankilaan. Minulla ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin raitistua.

Hytönen toteaa, että ainakin 90 prosentilla suomalaisista vangeista on päihdeongelma. Jos päihdeongelmaan puututtaisiin ajoissa, vankilatuomioilta säästyttäisiin. Tähän ajatukseen perustuu myös KRIS-järjestön työ. Jos rikoksia tehdään joko päihteiden hankkimiseksi, tai niiden vaikutusten alaisena, ei laittomuuksiin tarvitse ryhtyä, jos pysyy selvänä.

– Ainoa vaatimus tuettavillemme on, että he pysyvät raittiina, kertoo raitistunut päihdeongelmainen, ex-vanki Matti "Kid" Hytönen.

Studio55/Elina Rantalainen

torstai 19. toukokuuta 2016

Laivalla Turkuun

päivis: Eilinen paluu Ahvenanmaalta kotimantereella Viking Linen Gracella oli hyvä valinta - bra val, kuten Ahvenanmaalla sanottaisiin. Seikkailu saaristolautoilla ei edellispäivien kokemusten perusteella houkuttanut, vaikka itse lauttamatkoissa ei mitään vikaa ollutkaan. Ensimmäisen matkan teimme seuranamme vain pari polttoainetta kuljettavaa rekkakuskia. Polttoainekuljetusten kanssa lauttoihin otetaan enintään 20 matkustajaa. Tosin tuolle lisävuorolle ei muita tulijoita olisi ollutkaan.

Toisesta, pitemmästä matkasta ja nuorten retkeläisten hauskasta seurasta Jorma jo kirjoittikin. Tosin mitäpä valittaisimme, kun kuitenkaan emme joutuneet maksamaan tuota oudolta tuntuvaa satasen lisähintaa. Vaikka niin nyt kävikin, ei se todellakaan houkuta matkustamaan uudelleen samalla tavalla Ahvenanmaalle. Pitäkää siis keksintönne, sanon minä.

Ahvenanmaalla kaikki on toisin.
Postilaatikotkaan eivät ole
oransseja pönttöjä.
Muutaman vuoden takainen käynti Ahvenanmaalla ja Maarianhaminassa jäi mukavana muistona mieleen. Silloin tuntui, että saaren pääkaupunkiin voisi palata uudelleen. Nyt palattiin, mutta jotenkin olisi varmaan pitänyt olla matkassa toisenlaisella asenteella, jotta Maarianhaminassa olisi viitsinyt viipyä pitempään. Vikin Linen iltapäivävuoro Turkuun osui aikataulullisesti nappiin ja hieman yli viisituntisena se oli meille sopiva merimatka. Puitteetkin Gracella olivat oikein tyylikkäät.

Ennen laivan lähtöä ajoimme keskustasta muutaman kilometrin päässä sijaitsevaan Maxinge-ostoskeskukseen. Aika tavalla samaa tavaraa oli tarjolla kuin meilläkin. Sparhallen-nimisestä halpaliikkeestä (no joo) ostimme sitä sun tätä tarpeellista.

Keskustassa kolusimme vielä vähänkin isommat liikkeet, mutta myös pikkuputiikit. Monenlaista kotiin ostettavaa tuliaista olisi ollut tarjolla, mutta maltoimme mielemme. Kävimme myös kaupungin tilavassa kirjastossa. Jorma luki Hesaria, minä ruotsalaisia sisustuslehtiä. Bongasin sieltä muun muassa jutun, jossa ruotsalaisperhe ryhtyi rakentamaan merikonttikotia kahdeksasta pienestä kontista.

keskiviikko 18. toukokuuta 2016

Lomaelämää Ahvenanmaalla

jormas: päivis kirjoitti eilen hotellimme nuorisomatkalaisista, jotta malttavatko rauhoittua, kun yö koittaa. Hyvin malttoivat. Reissulla olemme muutenkin saaneet kerralla oivan annoksen nuorisoa, sillä heitä tupsahti laivan ravintolasalin viereisiin pöytiin aimo satsi, kun matkasimme manner-Suomesta Ahvenanmaan pääsaarelle. Kelpo joukkoa kaikki, joten heidän käsiinsä voin turvallisin mielin uskoa maan tulevaisuuden. Ja meidän eläkkeiden maksamisen. Vaan saapa nähdä mitä jäynää vai eikö mitään he tekivät älypuhelimelleni, kun annoin sen heidän käyttöön toviksi jos toiseksikin.

Aina silloin tällöin blogikuvien lisäksi on tullut julkaistua yhdessä satsissa niitä useampiakin. Välillä ilman kuvatekstejä ja välillä niiden kanssa. Niin teen nytkin.
Ahvenanmaalta löytyi tällainen palvelupiste sekajätteelle.
Joita saa etsiä manner-Suomesta eräänkin kerran.
Niitä sopisi autoteiden varteen levähdyspaikoille.
Smartiamme sanomme osa-auto Martiksi, sillä siinä ei ole peltikattoa eikä takapenkkiä.
Sen kanssa emme ennen eilistä ole olleet hississä. Emme varsinkaan laivan.

Aivan tavallisen kaupan hyllyjen välissä voi istahtaa ja piipahtaa netissä.

Merikonttimökkimme Kustavissa oli verhoiltu sisältä ja päältä niin,
että sitä ei kontiksi tunnista, ellei tiedä. Olki- tai oikeastaan kaislakatto
on kaunis ja sen tekeminen varmasti vaatii myös osaamista.

Kuvassa eilisen päivänsankarin vaimo on valmis aika usein uusiin seikkailuihin.
Ennen kuin Nukku-Matti toi kuorman hiekkaa silmiini, ehdin suunnitella 6-metrin
kontin uudelleen. Ja todeta, että kyllä siihenkin oivan pikkukodin saisi.

tiistai 17. toukokuuta 2016

Syntymäpäivä on vain kerran vuodessa

päivis: Syntymäpäivä on vaihtunut jo merkkipäivän jälkeiseksi päiväksi, mutta palaan vielä eiliseen kertoakseni pienen retkemme toisesta, ehkä Bore-laivaakin eksoottisemmasta yöpymispaikasta. Olimme Kustavin Peterzensissä, josta tyylikkään pienvenesataman lisäksi löytyy myös 14 merikonteista rakennettua hotellihuonetta. Olimme yhdessä niistä.
Eilinen syntymäpäiväsankari Boathousen pienessä huoneessa.
Yöpymispaikkamme yhteydessä voi varmaan puhua todellisesta Peterzenien klaanista. Useampikin ruskettunut ja mukava paikalla tapaamamme ihminen osoittautui tavalla tai toisella Peterzeneiksi, talvia Portugalissa viettäviksi kustavilaisiksi. Heilläkin on ollut kokemuksia ennakkoluuloista, joita merikontit kohtaavat. Varmaan osaksi tästä syystä Kustavissakin puhutaan Boathouse-mökeistä.

Mökkien lisäksi lähes samaan pihapiiriin rakennetaan parhaillaan kahdesta pitkästä merikontista kauppaa. Ilman stressiä kuulemma. Valmista piti tulla 10.6. mennessä. Mutta jos valmista ei tule, niin juhannuksena joka tapauksessa kauppa lienee jo auki.
Merikonteista rakennetuissa, tummalla puulla verhoilluissa
mökeissä on paksut kaislakatot.
Matkamme Kustavista kohti Ahvenanmaata oli tehty mahdollisimman hankalaksi. Näin meistä monta kertaa tuntui. Tietoa yritimme hankkia netin kautta jo ennen matkaan lähtöä. Sitä oli paljon, mutta se tuntui kovin sirpaleiselta. Eikä auttanut, vaikka Turun Puutorin kupeessa sijaitsevasta kellosepän liikkeestä kävimme ostamassa Saaristo-oppaan. Siinä olevat lukuisat kartat tosin auttoivat pikkuhiljaa hahmottamaan, mitä saaristossa kulkevia reittejä pitkin Ahvenanmaalle pääsee omalla autolla, mutta oppaan aikataulut vain näyttivät tulevan voimaan vasta juhannusviikolla.

Kustavista lähdettyämme, ensimmäisen laivamatkan jälkeen varauduimme jäämään "panttivangeiksi" Brändön saarelle. Lauttareittejä koskevan säännön mukaan olisimme joutuneet yöpymään Brändössä säästyäksemme sadan euron lisämaksulta jatkaessamme Brändöltä Ahvenanmaan pääsaarelle. Saarille jääminen ei kuitenkaan houkuttanut, sillä moni majoituspaikka oli edelleen talviunilla, ja muutenkin palvelutarjonta oli niin sun näin. Päätimme siis jatkaa matkaa Maarianhaminaan ja maksaa pitkin hampain lisää sata euroa.

Vaan joku lystikäs onni oli matkassamme mukana. Kun toisen lautan autokannella esittelimme laivamiehelle edellisellä lautalla maksamaamme 22 euron lippua, mies mutisi hetken huomattuaan, että olemme jatkamassa matkaamme saman päivän aikana. Sitten mies repi lippumme kahtia ja kehotti ajamaan eteenpäin. Mihin käyttäisimmekään säästyneen satasen?


Nyt olemme siis jo Maarianhaminassa aivan meren rannassa. Hotellihuoneen parvekkeen edustalla törröttävät Pommern-laivan mastot. Kaikki olisi hyvin, kun vielä samaan hotelliin majoittuneet luokkaretkellä olevat varhaisteinit väsähtäisivät ja lopettaisivat metelöinnin.

maanantai 16. toukokuuta 2016

Sixtysix

jormas: Jatkan samasta aiheesta kuin päiviskin, eli yöpymisestä Bore tai Borea laivalla. Sen ollessa Kristina Regina haaveilin tai haaveilimme silloin tällöin olevamme sillä Välimerellä, Norjan vuonoissa tai peräti Afrikassa seilaten öisin satamakaupungista toiseen. Rahapusseillemme hinnat olivat kuitenkin liian suolaisia saadaksemme reissun mahtumaan taloutemme raameihin. Vain ikkunaton sisähytti käytäväsuihkuineen olisi ollut kohtuuden ylärajoilla sopiva, joten reissu jäi. Taisimme kerran jopa käydä Helsingin satamassakin unelmoimassa matkasta, kun laiva oli Kauppatorin kupeessa ankkurissa.


Mutta nyt Aurajokeen kiinnitettynä museolaivana kyntemme pitivät jopa parin ikkunan hyttiin. Siinä olimme yötä seilaten unissamme Afrikan tähtitaivaan alla. Yksi aikamatkoillani tutuksi tullut, oikein oiva vesseli omistaa laivan kumppaneineen nykyisin, joten hänenkin piikkiin yöpyminen olisi onnistunut. Nyt kuitenkin yö meni omilla rahoilla maaten. Rettingin väki, joka laivan lienee aiemmin omistanut, on muuten ollut hyvinkin tietoinen arvostaan, sillä lisäksemme myös Kekkonen on aluksella yöpynyt. Mutta pyynnöistä huolimatta varustamon hytin ovi pysyi häneltä suljettuna. Meille se oli tai olisi ollut auki.

Joku oli yön aikana sekoittanut hyttimme
Vähän samantapainen asia oli, kun olimme ostamassa Tallinnan sotilassatamassa George Ots alusta huoneistohotelliksi asunnottomille Helsinkiin. Paikkakin oli sille jo katsottuna Lauttasaaren kupeesta. George Otsissa tutustuimme muun muassa Gorbatsovin käytössä olleeseen hyttiin. Joka ei ollut paljoakaan sen kummempi kuin viimeöinen makuusijamme. Tosin meillä ei ollut Gorban hytin tavoin kylpyhuoneessa kylpyammetta. Lohtuna sanottakoon, että hänellä vastaavasti ei ollut tiettävästi laivassa aamusaunaa kuten meillä.

Mutta tämän päivän pääaihe itselleni on vanhenemisen muistelupäivä. Tuli 18 minuuttia yli tai alle neljä iltapäivällä sixtysix (66) vuotta täyteen. Sitä on juhlittu monin tavoin ja saatu päivikseltä parikin lahjaa. Toinen oli, että hän oli ostanut nimiini tai jotenkin niin 100 m2 aarniometsää. Toinenkin on ehkä vielä tälläkin iällä mielenkiintoinen. Hän on luvannut tarjota kuudesta seitsemään naisten saunan. Saunaseurasta ei ole ollut mitään puhetta eikä käsitystä. Ehkä kirjoitan siitäkin joskus, jos se kestää päivänvalon.

sunnuntai 15. toukokuuta 2016

Lukukokemuksia

päivis: Ajoimme tänään Smartilla Turkuun, jossa olimme varanneet suurehkon hytin Laivahostel Borealta. Borea eli Bore on perinteikäs laiva, joka on nähnyt maailmaa ja kulkenut muun muassa Välimerellä Kristina Regina -nimisenä. Laivaa on käytetty myös asuntolaivana esimerkiksi Algeriassa. Turun Aurajoessa alus on ollut jo useamman vuoden museo-, hotelli- ja ravintola-aluksena.

Bore on takimmainen laiva. Etualalla on
Karjala-niminen sota-alus.
Borella mieleeni muistui kiva lukukokemus nimeltä Vanhan rouvan lokikirja. Sen kirjoittanut Kyllikki Villa matkusti vuosikymmenten ajan rahtilaivoilla tehden samalla käännöstöitä. Näillä matkoilla syntyneistä päiväkirjoista on julkaistu ainakin kaksi kirjaa, joista Äidin lokikirjaa en olekaan vielä lukenut. Kirjan on Villan kuoleman jälkeen toimittanut hänen tyttärensä Saara Villa, joka lapsena risteili äitinsä mukana pitkin maailman meriä.

Valitsemamme hytti sijaitsee laivan viidennellä kannella. Hytissä on kaksi ikkunaa, jotka aukeavat Aurajoen suuntaan. Vastarannalla on metsää ja kalliorinnettä. Olen Kyllikki Villan Vanhan rouvan lokikirjaa lukiessani kuvitellut minkälaisissa hyteissä hän on matkustanut. Ehkä hänellä on ollut käytössään joku samankaltainen hytti kuin tämä.

Toinen lukukokemus, joka liittyy tähän pikkuretkeemme, on e-kirja. Olen aikaisemmin lukenut pari e-kirjaa Thaimaasta ostamaltani tabletilta. Alkuun vieroksuin koko sähköisen kirjan lukemista, mutta nyt olen tottunut siihen. Sitä paitsi sähköistä kirjaa voi lukea vaikka pimeässä. Aika usein hotelleissa on yöpöydällä lamppu, joka ei riitä valaisemaan tavallisen kirjan sivuja. Joskus yöpöydällä ei ole ollenkaan valoa. Tai ei ole edes yöpöytää. Lukeminen onnistuu usein vain otsalampun avulla.

Tätä retkeämme varten ostin Elisa-kirjoilta Pirjo Hassisen parin vuoden takaisen romaanin nimeltä Sauna Paradis, jonka lataamisessa omalle koneelleni oli hieman ongelmia. Jorma sen kuitenkin sai ladattua ja seuraavaksi varmaan alan syventyä Hassisen tekstiin. Laiturissa ollessa laiva ei edes keiku, joten lukeminen varmasti onnistuu. Ellen sitten nukahda kesken kaiken. Niin käy usein.

lauantai 14. toukokuuta 2016

Sininauha-konserni in memoriam, osa 4

jormas: Neljännen osan kirjoittaminen "kaikkien aikojen kolmannen sektorin puhalluksesta" on ollut tähänastisista vaikein. Sillä vaikka olen yhden jäsenjärjestön puheenjohtaja ja edustan siinä roolissa ylintä liiton vallankäyttäjää, on tietojen saaminen Sininauhasta ollut hyvin vaikeaa. Taakse on jäänyt avoimuuden aika, joskin ymmärrettävistä syistä, sillä tieto on usein valtaa.

Kaikki tässä osassa olevat tiedot olen poiminut uusia Sininauhasäätiön sääntöjä lukuun ottamatta netistä, sillä minulla ei ole ollut mahdollisuutta tutustua yhdenkään Sininauha-konsernin toimijan hallitusten kokousten pöytäkirjoihin tai muihin vastaaviin dokumentteihin. Siksi pidätän itselleni oikeiden korjata kirjoitukseni mahdolliset asiavirheet, jos niitä joku osoittaa.

Tähän blogikirjoitukseen kiteytyy kaikkien aikojen kaappauksen ydin. Aiemmat osat olen julkaissut 22.4., 28.4. ja 4.5.

Mutta miten tehdä merkittävä vallan, omaisuuden ja toimintojen kaappaus yhdessä valtakuntamme merkittävimmistä päihdehuollon toimijoista? Jätän vähemmälle huomiolle Sovinto ry:n, SiniVida Oy:n ja As. Oy Kinaporinpihan ynnä muut, vaikka niilläkin on oma, merkityksellinen roolinsa. Keskityn ensisijaisesti Sininauhaliittoon, Sininauhasäätiöön ja Sininauha Oy:ön.

Jotta ylipäätään Sininauhasäätiön irrottaminen Sininauha-konsernista ja Sininauhaliitosta on mahdollista, tarvitaan molempiin yhteiseen, esittelijän hiileen puhaltavat hallitukset. Koska Sininauhasäätiön hallituksen viime kuun loppuun saakka valitsi Sininauhaliiton hallitus, yksimielisyys löytyi parhaiten, kun se valitsi sisältään Sininauhasäätiön hallituksen ilman ainuttakaan ulkopuolista jäsentä. Alla Sininauhaliiton ja Sininauhasäätiön hallitukset viime vuonna.

Sininauhaliitto

Leppälä Raimo, puheenjohtaja (KAN ry)
Hiltunen Leea (Rauman Seudun Katulähetys ry)
Komulainen Jouko (Helsingin Vieraskoti ry)
Lahti Kari (Vaajakosken Suvanto)
Nakari Martti (Haminan Sininauha ry)
Nikula Ulla-Maija (Fingerroosin säätiö)
Tuomainen Mari (Kirkkopalvelut ry)
Vaisto Heikki (Espoon Diakoniasäätiö)
Ahti Vuokko, varajäsen (Sovinto ry)

Sininauhasäätiö

Raimo Leppälä, puheenjohtaja
Heikki Vaisto, varapuheenjohtaja
Leea Hiltunen, jäsen
Jouko Komulainen, jäsen
Kari Lahti, jäsen
Martti Nakari, jäsen
Mari Tuomainen, jäsen

Molemmissa organisaatioissa on johtajana ja hallitusten esittelijänä Aarne Kiviniemi.

Sininauhaliitto ja Sininauhasäätiö omistivat yhdessä merkittävän asunto-osakeyhtiökokonaisuuden Hämeentiellä Helsingissä. Sen ostoa oli aikoinaan Raha-automaattiyhdistys tukenut noin 50 % investointiavustuksin. Sininauhaliitto ja -säätiö myivät osakeyhtiön huomattavalla alihinnalla, jos otetaan huomioon sen saama lisärakennusoikeus. Ehkä aika oli ratkaiseva, sillä näin purettiin suhteellisen nopeasti Sininauhojen yhteisomistus.

Vastaavasti Sininauhaliitto omisti kokonaan Sininauha Oy:n osakekannan. Se luovutettiin Sininauhasäätiön omistukseen, jonne sen jälkeen siirrettiin miljoonien eurojen pääkaupunkiseudun ostopalvelusopimukset. Luovutuksen ehtoja en tiedä, mutta ostopalvelusopimusten lisäksi mukana menneiden, solmittujen sopimusten arvo oli merkittävä.

Käytännössä nyt oli siirretty Sininauhaliiton hallinnasta ylipäätään kaikki kiinteä, irtain- ja osakeomaisuus Sininauhasäätiötä lukuun ottamatta. Jäljellä jäi vain sisäilmavaurioinen, tyhjillään oleva, entinen Sininauhaliiton toimistorakennus Metsälässä, jota sitäkin Sininauhaliitto oli yrittänyt myydä. Aivan oma lukunsa on, että aikoinaan sen rahoittamiseen on käytetty merkittävä osa Olga Hjelmmanin testamenttilahjoituksen varoista. Vastoin testamentin määräystä, sillä yksi sen ehdoista oli, että varat tulee käyttää helsinkiläisten, asunnottomien päihdeongelmaisten auttamiseen.

Jäljellä oli enää koko operaation haastavin osuus. Kuinka saada Sininauhaliiton hallinnasta Sininauhasäätiö irti, sillä sen viime kuuhun saakka voimassa olleet säännöt sanoivat, että hallituksen valitsee Sininauhaliiton hallitus ja jos säätiö lakkautetaan, menevät varat Sininauhaliitolle? Vähintäänkin kymmenien miljoonien eurojen netto-omaisuus, kaikki ostopalvelusopimukset sekä  muun muassa mittavat Ray-avustukset ja arviolta reilusti yli miljoonan euron vuosittaiset asuntojen ja muiden tilojen vuokratuotot.

Sininauhasäätiön sääntöjen muuttamiseen tarvittiin Sininauhaliiton hallituksen kirjallinen kanta. Että se saataisiin, oli säätiöön saatava hallitus, joka on valmis moiseen. Helpoimmin se onnistui, kun Sininauhaliiton hallitus valitsi hallituksensa sisältä koko Sininauhasäätiön hallituksen.

Ehkä Sininauhaliiton ja sen jäsenjärjestöjen kannalta merkityksellisintä on, että uusista säännöistä on poistettu kokonaan kohta, jonka mukaan säätiön purkautuessa, sen varat menevät Sininauhaliitolle. Myöskään liitto tai sen jäsenet eivät enää voi olla valitsemassa säätiön hallituksen jäseniä. Näin merkittävän omaisuuden itselleen luodusta, suhteellisen avoimesta ja demokraattisesta säätiöstä oli tehty pienen sisäpiirin suljettu säätiö.

Tämän kaiken jälkeen jäljellä on vain tekniikkaa, sillä esittelijä ja hallitukset ajattelivat, että sääntöjen edellyttämä Sininauhaliiton kirjallinen kanta on helppoa pyytää Sininauhasäätiön hallituksen jäsenenä ja yhtä helppo antaa se siirtymällä pöydän toiselle puolelle Sininauhaliiton hallituksen jäseneksi. Ymmärrykseni mukaan näin ei voi laillisesti tehdä, sillä hallituksen jäsen, joka istuu molemmissa hallituksissa, on jäävi käsittelemään ja päättämään asiasta.

Ehkä merkityksellisin ja merkillisin asia tässä kokonaisuudessa on, että kuinka Patentti- ja rekisterihallitus on voinut hyväksyä kaiken tämän? Miten käytännössä sadan päihdehuollon toimijan yhteisestä, avoimesta säätiöstä on voinut tulla suljettu, itse itselleen hallituksen valitsema säätiö, joka vie mukanaan lähes kaiken Sininauha-konsernin omaisuuden? Ja pisteenä iin päälle Sininauhasäätiö vie mukanaan myös Sininauhaliiton sille lahjoittaman suureen, kahdeksan huoneen saunallisen osakehuoneiston Meritullinkadulta. Tai oikeastaan se vie myynnistä aikoinaan saadut varat.

Tiedän, että ilman johtaja Aarne Kiviniemen valmistelua "kaikkien aikojen kolmannen sektorin puhallus" ja kaappaus ei olisi koskaan tullut päätettäväksi. Mutta tiedän myös sen, että ilman Sininauhaliiton jäsenjärjestöjen valitseman hallituksen päätöstä, asia ei olisi koskaan mennyt tässä muodossa Patentti- ja rekisterihallituksen hyväksyttäväksi.

Huhtikuussa olleen liiton vuosikokouksen jälkeen olin sitä mieltä, että järjestöt saivat mitä ansaitsivat, mutta olen tullut toisiin aatoksiin. Sillä ne järjestöt, jotka kiivaiten halusivat Sininauhasäätiön ja Sininauha Oy:n pois kilpailemasta samoista sopimuksista kuntien kanssa, loistivat kokouksessa poissaolollaan. Sekään ei ole oikein, että kärsijöiksi joutuvat nyt nekin järjestöt, jotka ovat olleet vuosikymmeniä kantamassa korsiaan kaikkien yhteiseen Sininauhakekoon.

Tällä hetkellä ajattelenkin, että ehkä en jätä asiaa tähänkään. Sillä vaikka joku katsoisi, että lain kirjain täyttyy, lain laatijan tarkoitus ei täyty. Uskallan myös ajatella, että tapahtunut ei ole edes Sininauhaliiton jäsenjärjestöjen tahto. Tähän me kaikki saamme lisävalaisua, kun näemme ketkä lipovat hunajaa tai muuten kieltään yhteiskunnan varoilla luodussa, uusien sääntöjen suljetussa säätiössä hallituksen jäseninä ja johtajana.

Aikoinaan Patentti- ja rekisterihallitus kävi oikeutta Riihisäätiön yleishyödyllisyyttä vastaan. Olin silloin oikeudessa heidän todistajanaan ja seurasin varsin tarkasti mistä ja millä perusteilla Riihisäätiö ja jotkut sen toimijat tuomittiin muun muassa korvauksiin. Vaikka nyt ei kyettäisi löytämään kenenkään henkilökohtaista etuisuutta, aion selvittää ovatko johtaja, hallitukset ja sen jäsenet henkilökohtaisessa vastuussa tapahtuneesta. Vaikka uskonkin ihmisen pahuuteen, uskon myös sen hyvyyteen. Joten tällä hetkellä haluan ajatella, että ainakaan osa hallituksen jäsenistä ei ymmärtänyt mitä tuli päätettyä.

Oma tiensä olisi hallitusten oma muutosvaatimus tapahtuneesta Patentti- ja rekisterihallitukselle. Toinen tie on tutkintapyyntö ja kolmas käräjäoikeus. Ehkä löytyy joku muukin väylä.

perjantai 13. toukokuuta 2016

Vääntöä hävikkiruoasta

päivis: Kirjoitin viimeksi kansalaisaloitteista. Kerroin äitiyslakia koskevasta aloitteesta, jonka allekirjoitin. Jo eilen uutisoitiin, että aloite on saanut vaadittavat 50 000 allekirjoitusta. Asia menee siis eduskunnan käsittelyyn.

Myös kansanedustajat ovat harrastaneet nimien keruuta tärkeinä pitämiensä asioiden edistämiseksi. Esimerkiksi yli sata kansanedustajaa on allekirjoittanut lakialoitteen, että kauppojen, leipomoiden ja kunnallisten toimijoiden myynnistä poistettava hävikkiruoka pitää luovuttaa hyväntekeväisyysjärjestöille edelleen jaettavaksi.

Aika moni kauppa on jo vuosikaudet tehnytkin näin. Järjestöt ovat tehneet sopimuksia kauppojen kanssa hakeakseen esimerkiksi ylijäämäleivät ja myynnistä pois otetut hedelmät ja vihannekset jaettavaksi vähävaraisille. Vähitellen toiminta on laajentunut ja se näkyy esimerkiksi Helsingin Myllypurossa yhä pitenevinä jonoina, kun ihmiset käyvät hakemassa ilmaista ruokaa.

Myös Ranskassa ruoka-apua tarvitsevien määrä on kasvanut. Siellä kauppojen on helmikuusta lähtien pitänyt luovuttaa ylijäämäruokansa avustusjärjestöjen kautta köyhille jaettavaksi. Ongelmana Ranskassa on, että vapaaehtoisia ei tahdo riittää toteuttamaan jakelua.

Hieman samantapaiseen ongelmaan saatetaan Suomessakin törmätä, jos kansanedustajien lakialoite menee läpi. Kauppojen edustajat ovat jo älähtäneet asiasta. Pakosta ei pidetä. Kaupat vieroksuvat mahdollista lisäsääntelyä, mutta myös lisäkustannuksia, jos kansanedustajien suunnitelmat menevät läpi.

Jos kauppojen on alettava haalia järjestöjä, joille hävikkiruoka kelpaisi, voi olla, että lopputulos ei ole se, johon kansanedustajat aloitteellaan pyrkivät. Jonkinlainen kauhuskenaario on, että ruokajakeluun menee tuotteita, joiden kylmäketjut ovat pettäneet tai ruokaa lykitään sinne tänne toivossa, että se kelpaisi jollekin. Vaikka ruoka jaettaisiinkin ilmaiseksi, pitää sitä arvostaa niin kuin vastaavaa tuotetta, josta kauppojen asiakkaat maksavat ostoksilla käydessään täyden hinnan.

Hävikkiruoan jakelu ei ole aina asianmukaista. Kun hävikkiruokaa jaetaan
tällä tavalla, väheksytään siinä sekä itse ruokaa, mutta myös vähävaraisia,
joiden elämää ruokajakelun on tarkoitus helpottaa..
Ymmärrän kansanedustajia ja ymmärrän myös kauppiaita, mutta sitä en ymmärrä, miksi kaupat tilaavat myyntiin niin paljon ruokaa, joka ei kuitenkaan mene kaupaksi. Onko se ammattitaidottomuutta vai epätoivoista yritystä tyydyttää kuluttajien joskus kohtuuttomatkin vaatimukset? Äskettäin näin eräässä kaupassa kylmäkaapin hyllyt täynnä eri firmojen erilaisia luomumaitoja. Lähes jokaisessa purkissa oli punainen hintalappu. Lukuisat vaihtoehdot ja asiakkaiden tarpeet eivät kohdanneet.

Ennen kuin kaupat hävittävät vanhenevat tuotteet tai antavat ne avustusjärjestöjen käyttöön, aika moni pakkaus merkitään alennushintalapulla. Olen aikaisemmin karsastanut alennuksella myytäviä tuotteita. Jos esimerkiksi kaupan kaapissa on maitopurkki, jossa alennuksesta kertovaa lappua ei ole, olen valinnut normaalihintaisen tuotteen, vaikka halvemmassa purkissa oleva parasta ennen -päiväys saattaa olla vain päivää vanhempi. Päätin, että enää en tee niin. Jos suinkin tiedän, että alennuslapulla merkitty tuote tulee käytettyä ennen pilaantumista, otan sen - ja samalla saan sen esimerkiksi 30 prosenttia halvemmalla tai jopa puoleen hintaan.

torstai 12. toukokuuta 2016

Onko kanikin suvaitsematon, outo otus?

jormas: Kahdeksas päivä tätä kuuta kirjoitin ihmisen suvaitsemattomuudesta, jossa taisin mainita myös citykanit useiden ihmisten inkokkeina. Eilisen päivän Hesarin Karlsonin pilakuva tai miksi niitä oikein kuuluu sanoa, huvitti minua suuresti. Että tämä ihmisen nurjamielisyys tarttuisi eläimiinkin. Mutta eivät kaikki kanit kaupunkiin muuta, vaikka parhaat jutut viime kesältä olivatkin, että ne ovat oppineet matkustamaan junalla Espoon puolelle Helsingistä ja takaisin.

Meillä nimittäin on aivan ikioma kaniyhdyskunta Myllykylässä. Sen jäseniä näimme viime syksynä Merikonttikotimme ikkunasta yhdellä kertaa parhaimmillaan yli 20. Vain kolme näyttää selvinneen talvesta ja joutumasta muiden eläinten ruokapöytään. Meillä ei tarvita kantrikaniyhdyskunnan kurissa pitämiseen virus- tai muutakaan sairautta, vaan sitä tehtävää hoitamaan riittävät luonnon muut eläimet.

keskiviikko 11. toukokuuta 2016

Kaikenlaisia kansalaisaloitteita

päivis: Innostuin allekirjoittamaan kansalaisaloitteen. Niitähän voi nykyään tehdä ja toivoa kuuden kuukauden kuluessa aloitteelle 50 000 allekirjoittajaa. Jos näin hyvin käy, ehdotettu lakialoite tai lain kumoaminen tai lakiin haluttu muutos etenee eduskunnan käsittelyyn.

Perustuslakiin tehty muutos on vuodesta 2012 alkaen mahdollistanut kansalaisaloitteiden tekemisen. Jokunen kansalaisaloite eduskunnassa on jo ollutkin käsittelyssä ja joihinkin asioihin on saatu lakimuutos.

Allekirjoitin verkkopankkitunnuksia käyttäen niin kutsuttua äitiyslakia koskevan kansalaisaloitteen. Kohtuuttomalta ja epätasa-arvoiselta tuntuvaan nykytilaan halutaan kansalaisaloitteen avulla saada muutos, joka sallii kahdelle naispuoliselle vanhemmalle yksinkertaisen tavan tunnustaa vanhemmuutensa, kun lapsi on hankittu yhdessä hedelmöityshoidon avulla. Nykyinen laki on aloitteen tekijöiden mukaan hidas, kallis ja kaiken lisäksi nöyryyttävä.

Uudelle äitiyslaille on saatu jo lähes 43 000 allekirjoittajaa, mutta aikaa ei ole enää kuin toukokuun loppupuolelle, 28.5. saakka. Tosin pelkästään äitienpäivänä allekirjoituksia tehtiin yli 10 000 kappaletta. Luulisi että puuttuvat 7 000 allekirjoitusta saadaan kokoon.

Nettisivuilla kansalaisaloite.fi kaikkien aloitteiden sisältöä, perusteluja ja allekirjoitusten etenemistä on helppo seurata. Samalla kun katsoin allekirjoittamaani aloitteeseen liittyvää informaatiota, tulin selailleeksi muitakin meneillään olevia aloitteita.

Useimmissa niistä oli tolkkua, mutta ne eivät olleet erityisesti suuren yleisön mielenkiintoa herättäneitä. Näin saattoi melko vähistä allekirjoittajien määristä päätellä. Tai voi vain kysyä, miksi esimerkiksi lakialoite, jossa kansanedustajat velvoitettaisiin kohtuullistamaan nykyistä 4,5 kuukauden mittaista istuntotaukoaan, on saanut parissa kuukaudessa vain noin tuhat kannatusilmoitusta.

Kansanedustajia kritisoidaan paljon, milloin mistäkin, mutta ainakaan tämän aloitteen allekirjoitusten määrässä ei näy, että kansalaiset tosissaan haluaisivat muutosta. Jos aloite menisi läpi, mistä sitten marmatettaisiin? Ehkä siksi on turvallisempaa jättää allekirjoittamatta.

Joukossa oli tietysti (miksi ajattelen että "tietysti") niitäkin, joissa ei ollut mitään tolkkua. Luulisi, että jonkinlainen kohtuus olisi sen suhteen, minkälaisista asioista ylipäätään voi tehdä kansalaisaloitteita. Vai miltä kuulostaa esimerkiksi aloite, jossa vaaditaan lakia, joka kieltää maahanmuuttajien ulkona liikkumisen klo 20 - 06?

tiistai 10. toukokuuta 2016

Jokilaakson kevätelämää

jormas: Jokilaaksossa on mukava seurata luontoa ja sen elämää eri vuodenaikojen ja ilmojen mukaan. Meillä vieressä esimerkiksi kulkee valaistu polku, jota kutsumme urbaaniksi luontopoluksi, sillä se on valaistu. Aikoinaan se on ollut kunnan tekemä kuntopolku, jossa on ollut myös ulkokuntolaitteita, jotka ovatkin nyt ympäri maailmaa suosiossa. Talvisin reitillä on hiihtolatu, joka lienee kunnan ainoita valaistuja, vapaan hiihtotavan sellaisia. Ehkä valaistuskaan ei enää toimisi, ellei päivis olisi paimentanut sitä jo vuosien ajan ja reklamoinutkin tarvittaessa.

Keväinen Pikkulampemme, jossa harrastamme aamu-uintia veden ollessa sulaa
Jokilampia meillä on 8 hehtaarin alueella useita. Ne ovat yhteydessä isompiin vesiin. Niihin tulevien vesien yläpuolella on Tuusulanjärvi, joka on Vuohikkaanojaa myöten yhteydessä Rusutjärveen. Johon taas lasketaan vettä Päijänteen Asikkalanselältä. Päijänne vastaavasti on Päijänne-Keitele-kanavan ansiosta yhteydessä Viitasaaren pohjoispuolella oleviin vesiin. Pikkulampemme vesi taas tulee Rydybackan kallioilta, Hesapottsmossen soilta ja Lemminkäisen lähteeltä. Jonka tiedän olleen olemassa, mutta jota en ole vielä löytänyt.

Keväiset Jokilampemme odottavat Ykän lumpeita Mäntsälästä
Vesi Jokilammista laskee takaisin Tuusulanjokeen. Joka ennen Vantaanjokea muuttuu Lillåksi. Vanhankaupungin padon ja kosken kautta Jokilampiemme vesi jatkaa kulkuaan Suomenlahteen ja siitä ties minne. Esimerkiksi Floridan rämesoille, joilla olen käynyt ruokkimassa "ranskanleivällä" krokotiilejä. Jotka ovat palan painikkeeksi saaneet juoda ehkä ripauksen triljoonasosan Jokilampiemme vettä. No, ehkä mielikuvitus sai tässä nyt hieman valtaa.

Jokilampiemme kalan vaellus on päättynyt jostain syystä ennen kesää
Lammissa uidessamme olemme silloin tällöin kuulleet loiskahduksia ja joskus nähneetkin joitakin veden eläviä, jotka niitä saavat aikaan. Pikkukaloja on varsinkin Jokilammissa paljon. Aina silloin tällöin joku kyselee, että onko kaloja ja jos kyllä, niin onko isojakin. Eilen illalla tulvaveden laskettua tallustelin hieman kameran kanssa rantoja, josko olisi jotain kevätkuvattavaa. Löytyi kala tai oikeastaan sen raato kuivalta maalta rannasta. Joten nyt voin sanoa, että kyllä vaan, ainakin suomalaisittain on isoja kaloja.

maanantai 9. toukokuuta 2016

Asumisen tarinat

päivis: Pidän tarinoista, joissa kerrotaan ihmisistä, jotka elävät ja asuvat eri tavalla kuin muut. Toisin sanoen kulkevat omia polkujaan. Kai mekin Jorman kanssa elämme vähän eri tavalla kuin monet, koska olemme järjestäneet asumisemme niin, että kotimme on merikonteista rakennetussa talossa. Sitä ennen asuimme matkailuautossa ja jossain vaiheessa asustelimme ainakin osittain veneessä Helsingin keskustassa Tervasaaren kannaksella.

Vaikka omat kokemukseni ahtaasti asumisesta eivät kaikilta osin ole olleet onnistuneita, ihailen silti ihmisiä, jotka tietoisesti valitsevat perheasunnoksikin pienen asunnon. On tietysti mukavaa asua leveästi ja täyttää yhteiskunnan määrittelemät asumisen neliötavoitteet. Pienesti asuminen vaatii sen sijaan kekseliäisyyttä, jota myös sisustamisesta kiinnostuneena arvostan.

Itse emme taida olla noin 50-neliön asunnollamme erityisen pienesti asuva malliperhe. Varsinkin jos ottaa huomioon, että osa asumista tukevista tiloista on ripoteltu pitkin Jokilaakson tilaa: on kotaa, saunakonttia, varastokonttia ja uusimpana hankintana kaksi pitkää merikonttia yksistään tavaroiden varastointia varten. Lisäksi kesän ajaksi varmaan siirrämme taas matkailuauton pihapiiriin, jossa se palvelee meitä makuuhuoneena silloin kun siltä tuntuu.
Tämä kuva on viime kesältä, jolloin ajoimme matkailuauton Merikonttikodin
pihapiiriin. Siitä tuli lisähuone, jota hyödynsimme erityisesti makuuhuoneena.
Odotan kovasti ensi keskiviikon Puoli seitsemän -ohjelmaa, jossa vietetään tiistaista alkaen luontoviikkoa. Keskiviikkona haastateltavana nimittäin on ohjaaja, kirjailija ja näyttelijä Juha Hurme. Juha Hurmeen mietteitä on mukava kuunnella ja tällä kertaa hän etukäteistietojen mukaan puhuu luontosuhteensa yhteydessä teltassa asumisesta. Asumisesta voidaan varmasti puhua, jos noin sata telttayötä vuodessa pitää paikkansa. Hurmeen kohdalla uskon asian nimenomaan olevan näin.

Tosin aivan tavaratonta Hurmeenkaan elämä ei varmasti ole, joten hänellä on tietysti vuoden muita päiviä varten olemassa jonkinlainen kattokin pään päällä ja paikka tavaroilleen. Mutta jos oikein muistan jostain aikaisemmasta haastattelusta, Juha Hurme on senkin osalta oman tiensä kulkija. Mainitussa haastattelussa minulle jäin mieleen Hurmeen Tampereen Pispalassa sijainnut asunto, jossa neliöiden määrä oli minimaalinen. Odotan innolla keskiviikkoa, vaikka asuminen ei ohjelman oleellinen pointti olekaan.