Sivun näyttöjä yhteensä

lauantai 30. huhtikuuta 2016

Elämää Jokilaaksossa

jormas: Minäkin kirjoitan tämän päivän blogiannokseni osin merikonteista. Tuusulan Jokilaakso-tilamme Myllykylässä on monin tavoin kaunis, mutta myös kehittämisen kannalta hankala paikka. Sillä käytännössä koko Myllykylä on rakennuskiellossa siksi, että sen päältä laskevat Helsinki-Vantaan lentokentälle lentokoneet. Harvemmin kylläkin ja vielä harvemmin nousevat. Viime talvelta taidan muistaa yhden nousun.

Mutta yllä mainitun rakentamisrajoitteen lisäksi esteitä on muitakin. Tuusulanjoesta johtuen Jokilaakson kahdeksan hehtaarin tila katsotaan tulva-alueeksi. Sen lisäksi se on kaavoittamatonta aluetta. Joten pitäisi olla kaava, jotta kunta ylipäätään voisi myöntää maallemme rakennusluvan asunnolle. Paitsi tilapäisen, joka meillä nyt on Merikonttikodissamme.

Monia huvittaviakin tapahtumia ja käytäntöjä liittyy elämäämme Jokilaaksossa. Nykyisin emme omista Jokilaaksoa, vaan olemme lahjoittaneet kaiken irtaimistoineen Elämän tähden ry:lle. Mutta silloin, kun vielä omistin tilan, totesi verottaja kaavamerkintöjen perusteella sen pientilaksi. Ja teki minusta maanviljelijän. Päivis luonnollisesti on silloin Musta Pekka pelikorttien tapaan maanviljelijän vaimo. Tosin Musta Pekkakaan ei enää ole entisensä, vaan Pekka vaan. Kävi kuin Neekerinsuukoille ja Laku-Pekalle.

Mutta mitä tahansa Jokilaaksoon väsäämme ja sitä kehitämme, ovat kaikki helposti poissiirrettäviä. Sillä jossain vaiheessa viranomaistaho tai joku sinne päin, voi katsoa, että olemme menneet ajatuksinemme liian pitkälle ja vaatii kaiken poistettavaksi. Sen teemme sitten, jos muita vaihtoehtoja ei ole. Siihen saakka kehitämme Jokilaaksoa kaikkien kuntalaisten yhteiseksi virkistysalueeksi lisäämään osaltaan ihmisten ja eläinten hyvinvointia yhdistyksemme sääntöjen mukaisesti.

Me toivomme voivamme elää vaelluksemme Jokilaakson maisemissa, jonne tuhkamme sitten joskus ripotellaan. Ison kiven juureen, jonka olemme hankkineet Seepsula Oy:n Senkkerimäen kiviainestehtaalta ilman lupaa. Kiven kantoi firman suurimmalla kauhakuormaajalla paikalleen Kaarlo Sjöblom.Viimeinen leposijansa kannattaa nimittäin tehdä itse eläissään, jos aikoo sen nähdä.

perjantai 29. huhtikuuta 2016

Lisää merikontteja Jokilaaksoon

Saunakontista kaikki alkoi.
päivis: Tällä eläkejaksolla ei ole ollut ainuttakaan päivää, johon olisi pitänyt keksiä jotain tekemistä vain siksi, ettei turhautuisi. Jostain syystä pientä puuhaa on ollut tarjolla etsimättäkin. Tällä viikolla tekemistä ovat tarjonneet esimerkiksi merikontit. Niitä on nyt pihassa viisi, kuudes tulee ensi viikolla.

Eilisen aikana saimme pihaan 12 betonipalkkia, joista kahdeksan aseteltiin kahteen kerrokseen alustaksi kahdelle isolle merikontille. Olemme ynnänneet tulevaa varastojen tarvettamme ja keksimme siihen ratkaisuksi merikontit. Kuinkas muutenkaan.

Toinen konteista, vanha ja vähän ruosteinen, tuli tänään rekan kyydissä pihaan - Soiniityntien tulvaa uhmaten. Kuski hieman empi perille ajamista, mutta perääntyäkään ei oikein voinut, vaikka Tuusulanjoen vesi oli noussut tielle sillan molemmilla puolilla. Ruskehtava tulvavesi peitti paikoin tehokkaasti tielinjan.

Vaikka Jokilaakson piha on suuri, tuntuu se silti pieneltä, kun rekan pitää päästä kääntymään, jotta merikontin saa nostettua paikoilleen. Onnistuihan se silti, vaikka kuskin piti hieman jyystää ja näkemistä estäviä pajunoksia piti karsia pois. Sen verran kova urakka se oli, että rekkamies ensin kieltäytyi tuomasta meille toista konttia ensi viikolla. Jorma keksi siihen ratkaisun, johon kuski tarttui.

Kuski nostaa merikontin täysperävaunusta nupin kyytiin väljemmillä vesillä ja pääsee näin ajamaan meille lyhyemmällä kalustolla. Tämä tapahtuu tiistaina.
Nyt ollaan voiton puolella, kun rekka on saatu käännettyä kontin alas laskemista varten.
Olin mielessäni suunnitellut Jormalle syntymäpäivälahjaksi suurkuvatulostetta, jonka voisi teetättää meidän näkökenttäämme jäävän kontin pitkälle seinälle. Jouduin tänään paljastamaan idean Jormalle, joka rupesi ideoimaan seinään graffitia tai jotain muuta maalausta. Googlettamalla löytyi firma, joka on tehnyt eduskuntatalon julkisivun peittävän kuvatulosteen eduskuntatalon seinästä. Odotamme nyt sieltä tarjousta kuvasta, jolla voisimme peittää kieltämättä hieman karun merikontin pitkän seinän.

torstai 28. huhtikuuta 2016

Sininauha-konserni in memoriam, osa 2

jormas: 22.4.2016 kirjoitin blogin kaikkien aikojen kolmannen sektorin puhalluksesta. Jatkan samasta aiheesta.

Sininauhaliiton ytimen sen itsensä lisäksi on muodostanut Sininauhasäätiö ja Sininauha Oy. Muitakin yhtiötä on ollut ja on edelleenkin. Sininauhaliiton hallituksen on valinnut satapäinen jäsenjärjestöjoukko, joista itse asiassa muodostuu koko Sininauhaliitto. Tosin kokouksiin on osallistunut noin viidesosa äänivaltaisista jäsenistä. Liiton hallitus on vastaavasti käytännössä valinnut konsernin muiden toimijoiden hallitukset. Nyt tarkoitus on muuttaa tämä kaikki niin, että Sininauhasäätiö valitsee aina itse itselleen hallituksen ja säätiö erotetaan kokonaan Sininauhaliitosta. Sininauhasäätiö vie näin mukanaan kymmenien miljoonien eurojen omaisuuden.

Mutta tässä ei ole kaikki. Tätä ennen Sininauhaliitto on luovuttanut/myynyt? koko Sininauha Oy:n osakekannan Sininauhasäätiölle, joten se vie mukanaan myös miljoonien ostopalvelusopimukset pääkaupunkiseudulla Raha-automaattiyhdistyksen avustuksineen. Lisäksi asuntojen ynnä muiden tilojen mukana menevät miljoonaluokan vuosittaiset vuokratuotot.

Tätä ennen Sininauhasäätiö myi omistuksensa MediVida Oy:n kanssa puoliksi omistamastaan SiniVida Oy:stä Sininauhaliiton jäsenjärjestöjen kilpailijalle pääkaupunkiseudulla. Sininauhasäätiö ei tarjonnut konsernin jäsenjärjestöille SiniVidan omistusosuutensa ostomahdollisuutta.

Käytännössä Sininauhakonserniin kuului myös Sovinto ry – Vaihtoehtoinen ammatti- ja oppisopimuskoulu, jonka jäsenistöä olin itsekin "putsaamassa" sininauhahenkiseksi. Sittemmin Sininauhaliitto on käytännössä luovuttanut Sovinto ry:n Helsingin Diakonissalaitoksen säätiölle. Tätäkään mahdollisuusuutta ei tarjottu kaikille jäsenjärjestöille, vaan Sovinto ry:n jäsenistön muokkausta tekee nyt Helsingin Diakonissalaitos. Mukana tässä luovutuksessa meni velkaa, mutta meni myös muun muassa Roihupellossa oleva teollisuusrakennus ja mittava irtaimisto.

Sininauhaliitto ja -säätiö myivät myös kokonaan omistamansa As Oy Kinaporinpihan osakekannan Hämeentieltä. Kokonaisuus muodostui omasta tontista, noin 50 asunnosta sekä runsaista yhteisistä tiloista. Mukana meni muun muassa sakraalitila, jota voi kansankielellä sanoa kirkoksikin.

Tiedossa oli, että ennen Kinaporin mahdollista myyntiä olisi pitänyt ehdottomasti ensin itse selvittää lisärakennusoikeuden mahdollisuus. Sitä ei tehty, joten arviolta 2000 m2 lisärakennusoikeuden hankki uusi omistaja/kiinteistösijoittaja. Rakennusoikeuden hinta kantakaupungin alueella lienee 1000 euron molemmin puolin neliömetri, joten Sininauha hävisi kaupassa 1-2 miljoonaa euroa.

Ehkä kirjoitan vielä aiheesta tosiaan kolmannenkin osan, johon etsin ainakin viime kauden Sininauhaliiton hallituksen jäsenet, sillä ilman heidän hyväksyntäänsä edellä mainittu ei olisi mahdollista.


keskiviikko 27. huhtikuuta 2016

Messuilla ja retkellä julkisella liikenteellä

päivis: Saimme vapaaliput ICTexpo 2016 -messuille, joiden sisällöstä ei ainakaan minulla ollut harmainta hajua. Enpä juuri tullut hullua hurskaammaksi itse messupaikallakaan Helsingin Messukeskuksessa. Pitihän sinne tietysti mennä, koska ilmaiseksi pääsimme. Messujen luvattiin olevan täynnä informaatiota ja inspiraatiota, joista ensin mainittua ainakin minulle oli liian kanssa. En myöskään löytänyt minkäänlaista tartuntapintaa omaan työ- tai muuhunkaan elämääni.
Seinällä lukee, että asiakkailta on kysytty, miten he ovat käyttäneet
Heeroksen säästämän ajan. Minulle ei selvinnyt edes se, mikä Heeros on.
Oli sentään tarjolla karkkia ja suklaata, niin kuin kunnon messuilla kuuluu olla. Yhdessä paikassa kajaanilainen konesalin hemmo tarjosi juuri edellisenä päivänä Vaajakoskelta Pandan tehtaanmyymälästä ostettuja suklaakonvehteja. Se oli pienen tarkennuksen jälkeen hyvin ymmärrettävissä. Yhden huulirasvankin poimin mukaani jonkun näytteilleasettajan tiskiltä. Olin silti selvästi väärässä paikassa.
Monenlaisilla messuilla olen käynyt. Tähän saakka olen aina
tiennyt melko hyvin, mistä messuilla on ollut kyse.
Ennen Messukeskusta olimme käyttäneet kahta julkisen liikenteen välinettä: kehäradan junaa Vantaalta Vehkalasta ja ratikkaan hyppäsimme Pasilasta, vaikka samassa ajassa olisimme kävelleetkin perille. Messukeskuksesta ajelimme seiskan ratikalla Kurviin, josta siirryimme metroon. Se vei meidät hetkessä Ikikseen, jonka Ravintolamaailmassa ajattelimme syödä lounaan. Kuinka ollakaan, muutimme suunnitelmaa ja vähän shoppailtuamme ajoimme metrolla keskustaan.

Forumissa Jorma söi Manhattan-ravintolan kohtuuttoman kalliin häränpihvin ja minä  normisapuskani, uuniperunat fetakastikkeella. Ennen kotiin lähtöä poikkesimme vielä Keskuskadun Crocsin liikkeessä, jossa vähän viiveellä sain inspiraation (sitähän luvattiin messuille osallistuneille). Keksin, että voisin leikata vanhoista Crocsin kumisaappaistani varret pois, kun ne ovat nilkkojen kohdalta niin tiukat.

Päivän kuudes julkisen liikenteen matka taittui I-junalla, siis pitemmän kaavan kautta, Vehkalaan. Kotiin palattuamme olin edelleen niin inspiroitunut Crocs-ideastani, että melkein ensi töikseni otin sakset kouraan ja leikkelin kumppareiden varret pois. Kylläpä tuli kivat pihakengät.

tiistai 26. huhtikuuta 2016

Meri-Teijo ja H2O2, osa 2

jormas: On mukava muistella menneisyyttä, vaikka sanotaan, että ihminen on vanha silloin, kun se ajattelee enemmän elämää taakse- kuin eteenpäin. Mutta sanotaan myös, että ilman menneisyyttä ei myöskään ole tulevaisuutta.

H2O1 ja hoo kaksi oo kaksi ovat osuuksia merialueista. Merta ja vettä niillä on noin 700 hehtaarin alueella. Nimet olemme antaneet veden kemiallisesta merkistä. Ylipäätään lukiessani annan mielikuvitukseni laukata täydellä vauhdilla ja ajattelen samalla mistä olisi käytännön toteutukseen itselleni ja päivikselle tai jollekin muulle. Vesialueet olivat yksi tällainen, kun huomasin Hesarista, että Kiinteistökolmio ja siellä Olli Lehti myi merialuetta 1000 eurolla. Oli pakko soittaa Ollille enkä enää sen jälkeen voinut käsittää kuinka olemme voineet elää siihen saakka ilman omaa merta tai edes osuutta siihen.

Olimme Matkakotimme kanssa rantamaisemissa silloin tällöin öitä. Yhden kerran oli kumivene mukana. Jossa oli muutaman hepan perämoottori. Isoholman saarta sillä kiertäessämme ajoin veneen Päiviksen navigoidessa karille sen verran voimaperäisesti, että se kaatui. Ja kun kari oli melkein veden pinnassa, yltivät jalatkin pohjaan. Käänsimme veneen ympäri ja meloimme ehkä kilometrin matkan rantaan, sillä perämoottori rikkoutui. Hyvä puoli asiassa oli, että työnantaja osti muistaakseni uuden puhelimen.

Tiesimme Olli Lehden omistavan yritystensä kautta myös Matildedalin (Mathildedal) sataman laitureineen, rakennuksineen sekä maata siellä täällä aika tavalla. Monena vuonna soittelin ja välillä taisin käydäkin Ollin luona, että etkö myisi meille matkailuauton kokoista lämpärettä rannasta. Vuosia jatkuneen visioinnin sisään käärityn painostuksen ansiosta Olli yhden kerran sanoi: "Hyvä on, teen veneenlaskupaikan viereen 10 - 20 auto- ja venetraileripaikan kokonaisuuden, jotka yritän kaupata niitä mahdollisesti tarvitseville."

Matkakotimme omalla maalla Meri-Teijossa
Me varasimme rannimmaisen paikan, josta ei ole kuin viisi metriä veteen. Myöhemmin ostimme myös viereisen paikan, joten Elämän tähden omistaa/hallinnoi nyt varmasti kahta valtakunnan pienintä, vierekkäistä maapalaa meren rannalta. Toinen on 3 x6 ja toinen 3 x8 metriä. Loppu Satamaparkki-tilasta, kuten koko muukin alue on sveitsiläis/suomalais-yrityksen omistuksessa nykyisin, joka on satsannut alueen kehittämiseen kunnon euromäärän. Me olemme siitä hyvinkin hyvillämme, sillä Nokian lähdön jälkeen, ei Salon seudulta ole liiemmin hyviä uutisia tullut.

maanantai 25. huhtikuuta 2016

Meri-Teijo ja H2O2, osa 1

päivis: Osallistuimme tänään Salossa Teijon yhteisen vesialueen osuuskunnan vuosikokoukseen. Elämän tähden ry:llä on kaksi merialuetta Meri-Teijossa, joista toinen, H2O2, on tuon Teijon vesiosuuskunnan alueella. Toinen, H2O1, kuuluu toiseen vesialueosuuskuntaan. Sen vuosikokous on meiltä ehkä mennyt ohi tai sitten sitä ei vielä ole pidettykään. Mahdollisesti kokouskutsu on ollut jossain Salon alueella ilmestyvässä lehdessä. Niitähän emme lue kuin joskus sattumalta.

Vesialueiden osto oli aikanaan Jorman idea. Yksi niistä monista, joissa ei ainakaan ensin tuntunut olevan mitään järkeä. Kahden merialueen hankinta on nyt kuitenkin laajentunut ja jalostunut myös pienen pieneksi rantatontiksi meren rannalla Teijon Mathildedalissa.

Martti Mathildedalin rantatontilla.
Kävimme Mathildedalissa ennen kokousta. Siellä Mathildan Marinaa valmistellaan kovaa vauhtia vappuna pidettäviä avajaisia varten. Venesatamaan tulee uuden ravintolan ja hotellihuoneiden lisäksi monenlaisia muitakin palveluja veneilijöille ja muullekin väelle. Paketeissa näytti olevan vielä kuntosalilaitteita, jotka selvästikin aiotaan sijoittaa jonnekin ulkosalle.

Olen aivan hurmaantunut Meri-Teijoon. Sen neljästä ruukkikylästä kaksi, Mutainen ja Kirjakkala, on vielä kokonaan näkemättä. Mathildedal, jossa pikkuriikkinen tonttimme sijaitsee, on niistä ehkä matkailun ja muunkin viihtymisen kannalta paras. Näin uskon, vaikka noista kahdesta ei vielä omakohtaista kokemusta olekaan.
Niilo pääsi viime kesänä tutustumaan Mathildedalin alpakoihin.
Meitä oli vesialueen osuuskunnan kokouksessa Teijon ruukkikylässä ravintola Brukinrannassa paikalla kahdeksan ihmistä. Vuosi sitten oli kuulemma ollut vain kaksi. Kokoukseen osallistuminen auttoi hieman ymmärtämään, mitä aikoinaan tuli hankittua ja myöhemmin lahjoitettua Elämän tähden -yhdistykselle. Vesiosuuskunta edistää ennen kaikkea vapaa-ajan kalastusharrastusta. Tänä vuonna vesiosuuskunta muun muassa aikoo olla mukana Teijon luontokoulu-projektissa. Suunnitelmissa on myös kalankäsittelyyn ja rannalla oleskeluun tarkoitetun katoksen rakentaminen Teijoon.

Osuus vesialueesta mahdollistaisi myös vesilintujen metsästyksen. Metsästäjien määrä on kuitenkin hyvin pieni kalastuksesta innostuneisiin verrattuna. Teijon yhteiseen vesialueeseen kuuluu Isoholman saari, joka puolestaan on osa Teijon kansallispuistoa. Osa saaren rannoista on nyt lunastettu pois yhteisestä vesialueesta. Perusteluna on käytetty sitä, että ne ovat vesijättömaata, mutta käytännössä sillä lähinnä turvataan se, etteivät metsästäjät tekisi mitään "typerää" menemällä liian lähelle kansallispuistoa, jossa ei ole lupa metsästää. Sehän sopii meille paremmin kuin hyvin.

sunnuntai 24. huhtikuuta 2016

Aika ennen Merikonttikotia, osa 2

jormas: Oli oikein mukavaa luettavaa päiviksen eilinen blogikirjoitus. Se herätti paljon mukavia muistoja, jotka ovat osaltaan myös Jokilaakson historiaa. Joten ehkäpä teemme muutaman blogikirjoituksen Jokilaakson tai siihen liittyvien henkilöiden mielenkiintoisesta historiasta. Yksi mielenkiintoisimmista osioista on reipas vuosi sitten kirjoittamani ja osin kopioimani kirjoitus Kosken Antista, joka omisti osan tilastamme aikoinaan ennen meitä ja Elämän tähden ry:tä.  Kas tässä:

"päivis innostui kirjoittamaan tulvista ja siinä ohessa sivusi myös rikoksia, jotka liittyvät jotenkin Jokilaaksoomme. Tuli sisäinen pakko jatkaa samasta aiheesta, sillä Jokilaakson Joki- ja Pikkulampemme ovat saaneet alkunsa, kun Kosken Antti kaivoi sieltä enemmän tai vähemmän mutaa ja myi sitä enemmän tai vähemmän multana. Antti tai hänen yrityksensä on tietojeni mukaan omistanut nykyisen kotitilamme. Silloin tällöin, kun sieltä kaivelemme tai tutkimme tutkimattomia syvänteitä, on mielessä, että törmäämmekö miehen luihin tai johonkin muuhun häneen liittyvään.

Myös me ja Elämän tähden ry on osa
Jokilaakson historiaa ja nykyisyyttä
Poimin netistä pari tarinanpätkää, jossa Antin käänteistä mielestään jotain tietävät ovat  kirjoittaneet aiheesta. Niin tai näin, Jokilaaksolla on mielenkiintoinen ja jännittäväkin historiansa, josta joskus kirjoitan lisää. Alla kuitenkin Kosken Antista.

Lähde on: http://www.murha.info/.
"Toukokuussa 1985 katosi Helsingissä liikemies Antti August Koski. Kadotessaan hän oli 60-vuotias. Hänen epäillään joutuneen henkirikoksen uhriksi. Kosken ilmoittivat kadonneeksi hänen kaksi poikaansa, jotka tekivät katoamisilmoituksen Keravan poliisille 26.6.-85.
Koskella oli tila Tuusulan Ruotsinkylässä ja asunto Helsingissä Hämeentiellä. Antti Koski tunnettiin tarmokkaana liikemiehenä, joka pyöritteli ajoittain suuriakin rahasummia. Hän oli mukana mm. autokaupassa ja maanrakennusalalla. Bisnesmiesten keskuudessa Kosken tiedettiin myös lainaavan rahaa - tosin korko oli aivan toista luokkaa kuin pankeilla... Liiketoimiensa luonteesta johtuen Kosken tuttavapiiriin lukeutui sangen sekalaista väkeä. Koski itse kuitenkin vaikutti herrasmieheltä; pukeutui huolitellusti ja ajoi tyylikkäillä autoilla. Hänen tiedettiin pitäneen mukanaan hyvinkin suuria rahasummia, jos kaupat ja ns. suhdanteet sellaista vaativat. Jotain kuitenkin tapahtui toukokuussa 1985...

6.7.-85 Antti Kosken auto, valkoinen Mazda RX-7, UTH-701, löytyi Mäkelänkadulta Helsingistä. Joku oli tuonut sen yli kuukausi aikaisemmin Sofianlehden Unionin pihaan. Huoltoaseman henkilökunta oli kummastellut kun kukaan ei näy välittävän kalliista autostaan vaan se lojuu heidän pihallaan. Auton tuojan tuntomerkit sopivat Antti Koskeen, mutta miksi hän olisi tuonut sen huoltamon pihaan 5-6 vuorokautta katoamisensa jälkeen. Tuoja ei siis välttämättä ollut Koski itse. Miksi auton kuljettaja puhdisti auton lattiamatot ja tyhjensi tuhkakupin. Halusiko hän peittää ja/tai hävittää joitain jälkiä?

Aluksi Koskesta tuli vihjeitä milloin mistäkin. Eräs baarinpitäjä Espanjasta väitti, että Koski kävi hänen baarissan keväällä 1986. Todennäköisesti juttu ei pidä paikkaansa. Poliisien mukaan Antti Koski ei todennäköisesti enää tuolloin ole ollut hengissä.

Kosken tilit ovat olleet käyttämättä katoamisensa jälkeen. Yksi mahdollisuus on kuitenkin ryöstö, sillä kuten sanottua, hänellä oli useinkin suuria summia mukanaan. Tai ehkä joku loukkuun joutunut velallinen haki kostoa.
Eräs mysteeri on Kosken katoamisen jälkeen löytynyt käyntikortti, joka löytyi jostain hänen reittinsä varrelta. Siihen oli kirjoitettu haparoivalla käsialalla sana "apua".
Antti Kosken tuttavapiiriin kuului myös sittemmin ns. kultasurmista tuomittu japanilainen Yoshio Tani.

Antti Kosken aviovaimo löydettiin vuonna 1982 kuolleena naapuritalon edessä olevasta kaivosta. Kuolema tulkittiin tapaturmaksi. Koski oli tuolloin vielä virallisesti naimisissa mutta asui eri osoitteessa. Vaimo Tuusulan Ruotsinkylässä sijaitsevassa tiilitalossa ja Antti siinä likellä puutalossa. Noiden kiinteistöjen lähellä oli aukea, jossa Antti Koskella oli tapana pitää esillä myytäviä autoja. Samalla tontilla tehtiin myös maa- ja multakauppaa.

Tammikuussa 1985, vajaat puoli vuotta ennen katoamistaan Antti Koski oli keskittynyt perustamaan uutta automyyntipistettä Tuusulan Hämeenkylään. Firman nimi oli A.Kosken Auto Oy. Antti Koskella oli myös yhteistyötä noihin aikoihin Helsingin Porthaninkadulla autokauppaa harjoittaneen henkilön kanssa.

Katoaminen on todennäköisesti henkirikos ja ehkä yksi mahdollinen motiivi on tuo Kosken suorittama rahanlainaustoiminta, jossa hänen kerrottiin olevan melkoisen häikäilemätön. Luottoja antaessaan hän vaati varmat vakuudet ja saattoi silmää räpäyttämättä realisoida jonkun tyhjäksi, jos maksut eivät tapahtuneet kuten oli sovittu. Hänellä oli myös vihamiehiä, joista yhden kerrotaan asuneen Tuusulassa.

Kosken auto löytyi heti poliisitiedotusta seuraavana päivänä 6.7. Silminnäkijät muistavat, että auto tuotiin löytöpaikalleen Helsingin Mäkelänkadun varressa olevalle huoltoasemalle joko 25. tai 26.5. klo 14. Auton tuojan tuntomerkit viittaavat Antti Koskeen itseensä, mutta kuten tuossa aiemmin jo mainitsin, niin auton matot oli puhdistettu ja tuhkakuppi tyhjennetty huoltamon pihalla - kuin jälkiä olisi siivottu.

Vai katosiko Antti Koski vapaaehtoisesti? Kaikki rahavarat ovat olleet käyttämättöminä katoamisen jälkeen. Toki, hänellä oli mahdollisesti rahaa muuallakin kuin pankeissa, huhuttiin vippilompakoista säilytyslokeroissa. Ei taida tämä tapaus enää selvitä, mutta varmasti joku tietää.

Alibi-lehden aikoinaan lupaama 5000 markan vihjepalkkio lienee yhä lunastamatta..."


lauantai 23. huhtikuuta 2016

Aika ennen Merikonttikotia, osa 1

päivis: Mieleen tuli joidenkin vuosien takaa kokemus yöstä Helsingin Narinkkatorilla Rustohollin rakennuttamassa konttikodissa. Kokeilin Googlen kautta, löytyisikö netistä vielä jotain siihen liittyvää. Toki löytyi. Olin muun muassa kirjoittanut blogin, jota silloin pidimme Vuodatuksen palstoilla. Siellä oli viittaus Narinkkatoriin, mutta erityisen mielenkiintoiseksi tekstin teki se, että siinä kuvailin aikaa ennen todellista hurahtamistamme merikontteihin. Laitan pitkähkön tekstin tähän sellaisenaan. Se on ainakin minulle hyvä muisto siitä, miten yhteinen tarinamme Jokilaaksossa sai alkunsa. Olen kirjoittanut alla olevan helmikuussa 2011.

"Rakentelemme uutta tulevaisuutta maalaismaisemaan Tuusulan Myllykylään. Helsingin kantakaupungin ihanuutta on ehkä tullut jo nautittua riittävä annos. Viime viikot ovat hauskuudessaan olleet vertaansa vailla.

Ensimmäinen vahva muistikuvani Myllykylän Jokilaaksosta liittyy pimeältä taivaalta laskeutuviin lentokoneisiin. Ajoittain koneiden reitti kulkee Myllykylän yli ja yhden tullessa kohdalle, seuraavan valot jo näkyvät. Koneita on ollut mukava seurata, päivällä ja yöllä, enkä koskaan ole kokenut niiden häiritsevän. Jokilaakso on kai juuri ja juuri lentomelualueen ulkopuolella.

Ensimmäisinä vuosina Jokilaakso oli minulle satunnainen yöpymispaikka, milloin Matkakodissa, milloin pikkulammen rannalla olevassa kodassa. Mieleen ovat jääneet myös keväiset valkovuokkoniityt ja kerran olen nähnyt siellä myös palokärjen. Satunnaisilta ohikulkijoilta olemme kuulleet, että pikkulammella ovat lähiseudun asukkaat käyneet ongella ja erään tarinan mukaan Jokilaakson poikki kulkee hirvien vaellusreitti. Hirviä emme ole nähneet, mutta moni koiran kanssa kulkija tuli tutuksi varsinkin silloin, kun vietimme jokivarressa enemmän aikaa.

Jossain vaiheessa käyntimme Jokilaaksossa vähenivät. Ilkivallan määrään se ei välttämättä kuitenkaan vaikuttanut. Kotaan murtauduttiin monet kerrat jo silloin, kun itsekin käytimme sitä. Kutsumattomien vieraiden matkaan lähti milloin mitäkin omaisuutta. Jonkin aikaa tilanne pysyi rauhallisena, kun saimme vanhojen suhteiden kautta viestiä paikallisille pahantekijöille, että kota on syytä jättää rauhaan. Mutta vaikutus oli vain lyhytaikainen. Tilalle taisi ilmaantua uusia alan yrittäjiä. Pahiten kotaa kohdeltiin ehkä keväällä 2010, jolloin vieraat hajottivat kodan oven palasiksi.

Jokilaaksolla ei meille tuntunut olevan tulevaisuutta ja päätös katkaista sieltä sähkötkin kypsyi vuoden 2010 syksyllä. Kunnes sitten tilanteet muuttuivat ja teimme päätöksen asettua tavalla tai toisella Jokilaaksoon ja alkaa kehittää sitä. Jokilaakso nousi mielissämme aivan uuteen arvoon.

Koeasuminen

Olimme aluksi valmiit tyytymään Matkakotiin, kun mietimme, miten järjestäisimme asumisen Jokilaaksossa. Kun meille on kuitenkin kertynyt melkoinen määrä vähintäänkin kaappitilaa tarvitsevaa omaisuutta, aloimme pohtia kontin hankkimista muun muassa vaatteiden ja muun vastaavan omaisuuden säilyttämiseksi. Kontista on ajatuksen tasolla lyhyt matka konttikotiin, jollaisessa olimme viettäneet yhden yön Helsingin ydinkeskustassa, Narinkkatorin laidalla. Tässä vaiheessa taisimme jo ajatella, että asumisen voisi järjestää muutenkin kuin Matkakodin varaan. Yhteyden etsiminen Rustholliin, jonka kodiksi sisustamassa kontissa Narinkkatorin mieliin painuneen yön vietimme, paljasti harmillisen totuuden: Rustholli oli aivan äskettäin asetettu selvitystilaan ja kotikontti oli myyty.

Seuraavaksi tai ehkä samaan aikaan konttivaihtoehdon rinnalla aloimme pohtia mahdollisuutta hankkia Jokilaaksoon junavaunu asunnoksi. Etsinnät laajennettiin aina Venäjälle saakka. Sieltä juna olisi ehkä tullutkin hankittua, mutta kun rinnalla senkin kanssa veimme eteenpäin muita vaihtoehtoja, ajatus junasta sai jäädä. Löysimme netistä mielenkiintoisen pyörillä liikuteltavan rakennuksen, jollaisia rakennettiin Virossa. Vaunu oli vähän niin kuin kuuluisa Väyrysen jalasmökki, sillekään ei tarvita rakennuslupaa. Olimme yhteydessä valmistajaan ja pian pääsimme jo Lempäälään katsomaan ensimmäistä Suomeen tuotua virolaista Talovaunua.

Läheltä piti, ettemmekö nyt asuisi jossain kuvan kaltaisessa Talovaunussa.
Tarinan seuraava osuus onkin jo täydellisesti sattumien summaa ja tammikuun lopulla 2011 matkustimme Järvenpään Mestariasuntojen ja Järvenpään kaupungin edustajien kanssa Viroon tutustumaan talovaunun rakentamiseen. Kättä päälle sopimuksella lupasimme aloittaa kahden hengen testiryhmänä, jonka tarkoituksena on asua talovaunussa ja selvittää, voisiko talovaunusta tulla ratkaisu päihdeongelmaisten asuttamiseen. Tarkoitus on ratkaista mahdollisia ongelmia, joita esimerkiksi kunnallistekniikan puuttuminen haja-asutusalueella aiheuttaa. Olemme jo käyneet tutustumassa ekokäymälään, kuulleet polttavasta käymälästä ja lähestulkoon on ratkaistu se, miten taloon tulee vesi ja vastaavasti harmaa vesi menee pois.

Olemme rämpineet hangessa ja käyneet katsomassa talolle sopivan paikan läheltä pikkulampea. Jo paikalla olevan kodan ja ulkovessana toimivan huvimajan läheisyyteen parkkeeraisimme myös Matkakodin ja kontit, joita uskomme tarvitsevamme kaksikin kappaletta. Mahdollisesti Vrijheid-venekin pääsee samaan riviin konttien kanssa.

Viime päivinä olemme mittailleet Talovaunun pohjakuvia ja laskeneet, minkä verran seinää pitää siirtää ja minkälainen ikkuna olohuoneen päätyseinään laitettaisiin, että talosta olisi näköala lammille, jotka ympäristökeskus kunnosti vuonna 2009 osana Tuusulanjoen parantamisohjelmaa. Järvenpäässä arkkitehti piirtää Talovaunun rakentajafirman kuvat uusiksi ja niillä muutoksilla talo on tarkoitus rakentaa Virossa. Meistä tulee toivon mukaan koeasujia joskus kesän kynnyksellä.

Mittailla piti myös Soiniityntien sillan leveyttä. Olimme jo valmistautuneet siihen, että sillan kaiteisiin pitää asennuttaa saranat, joilla kaiteet saadaan kaadettua ylileveän kuljetuksen mahdollistamiseksi. Riemu oli rajaton, kun mittanauha näytti sillan leveydeksi 4,5 metriä, kun kuljetuksen eli Talovaunun leveys on 4 metriä.

Luontokohde

Olemme ottaneet tavoitteeksi myös itse Jokilaakson kehittämisen. Olemme tutustuneet erilaisiin Tuusulanjoen varren selvityksiin ja parantamistoimenpiteistä kertoviin raportteihin. Ajatuksena on tarjota Ruotsinkylän koululle mahdollisuutta tehdä luontoretkiä Jokilaaksoon osana luonnon- ja ympäristötiedon opetusta. Koulun avulla voisimme ehkä saada pienimuotoisen luontokartoituksen alueen kasveista ja muun muassa siellä elävistä linnuista. Tiedossa on, että jokivarressa Myllykylän puolella elelee suojeltu vuollejokisimpukka ja toisella puolella kulkevan kuntopolun varrelta on tehty liito-oravahavaintoja.

Tämä kuva on otettu 2011 juhannuksen aikaan, jolloin lopullisesti kypsyi päätös jäädä
asumaan Jokilaaksoon Matkakotiin, vaikka Talovaunu-ajatus ei toteutunutkaan.
Jostain löytyi tieto, että Tuusulanjoen veden korkeutta mitataan muutamassa kohtaa, olisikohan mittauspisteitä kerrottu olevan viisi. Yksi niistä sijaitsee Soiniityntien sillan pielessä. Paksussa parrussa on metallisia merkkejä, joista veden korkeutta pääsee tarkkailemaan. Ylimmillään merkki on varmaan ainakin metrin korkeammalla kuin joen vedenpinta yleensä on. Pitäisiköhän siitä päätellä, että vesi on joskus tosi korkealla? Tiedossa kyllä onkin, että Jokilaakso sijaitsee tulva-alueella."

perjantai 22. huhtikuuta 2016

Sininauha-konserni in memoriam, osa 1

jormas: Eilen oli minulle henkilökohtaisesti murheen päivä, kun osallistuin Sininauhaliiton vuosikokoukseen Suur-Helsingin Valkonauhan puheenjohtajana. Sininauhaliiton, -säätiön ja oy:n hallitukset olivat nimittäin päättäneet kaikkien aikojen puhalluksesta. Arvatenkin kyseisten toimijoiden johdon valmistelun ja esityksen mukaisesti.

Kokous nimittäin päätti äänin 12-7, yhden äänestäessä tyhjää, että se ei edellytä hallituksilta uutta käsittelyä päätöksissä, joissa Sininauhaliitto luopuu perustamastaan ja hallinnoimastaan Sininauhasäätiöstä, jolla on käytännössä 30-50 miljoonan euron omaisuus kiinteistöissä ja osakehuoneistoissa. Samalla se luopuu myös Sininauha Oy:stä, jonka alle on siirretty hyvin merkittävät miljoonien eurojen Sininauhasäätiön kilpailutusten kautta hankkimat ostopalvelusopimukset. Totuuden nimissä on sanottava, että toki on velkaakin.

Kyseessä on Sininauhan Suomen historian merkittävin päätös, joka katkaisee Sininauhaliiton menestyksekkään historian alati kehittyvänä ja ajan hermolla toimivana päihdehuollon valtakunnallisena palvelujen tuottajana ja lähes vertaansa vailla olevana kokonaisuutena.

Joka tapauksessa aiheeseen palaan vielä monta kertaa, sillä kuten kirjoitin, mielestäni kyseessä on kristillisen päihdehuollon kentän kaikkien aikojen puhallus, joka ei ilman henkilökohtaisia intressejä olisi mielestäni edes mahdollista. Mutta on syytä sulatella tulevaa kirjoittamista joku tovi ja odotella mahdollisia kommentteja ennen julkista kirjoittamista, etten ole raastuvassa vastaamassa sanomisistani. Pitää siis kirjoittaa totta.

Tähän loppuun tai tulevan tarinan alkuun mistä kaikki päihdeongelmaisten asumispalveluihin liittyvä on saanut Sininauhaliitossa vuosia kestäneen suunnittelun ja tuumailun jälkeen aikoinaan ennen sotia alkunsa. Teksti on lainaus TM Jouko Pulkkasen tutkimustyöstä teologian lisensiaatin tutkintoa varten. PELASTAVA RAITTUSTYÖ- SININAUHALIITTO 1936 - 1970.

"Uusi alku raittiuskotihankkeille saatiin, kun rakennusmestari Heikki Honkanen hankki Meritullinkatu 22:sta huoneiston raittiuskotia varten. Kauppahinta oli 125 000 markkaa. Honkanen lahjoitti tarkoitukseen 20 000 markkaa ja loppu rahoitettiin Sininauhaliiton ottamalla pankkilainalla. Talo oli kuitenkin asunto-osakeyhtiön omistama ja osakkeenomistajat tahtoivat käyttää etuosto-oikeuttaan hyväkseen saadakseen kaupan raukeamaan. Samassa talossa toimivan Teologian ylioppilaiden kodin, Konviktin, kannatusyhdistys ilmoittautui myös ostoon halukkaaksi. Ratkaisu suoritettiin arpomalla, sillä seurauksella, että Konvikti sai huoneiston osto-oikeuden. Ylioppilaskodin kannatusyhdistys luovutti kodin vuokrasopimusta vastaan Sininauhaliitolle. Vuoden 1939 lopulla ylioppilaskoti myi kiinteistön Sininauhaliitolle. Uuteen raittiuskotiin valittiin johtajaksi Hannes Päivärinta ja hänen vaimonsa kodin emännäksi. Aluksi kotiin voitiin majoittaa seitsemän miestä."

Tarina kertoo, että enimmillään kodissa asui 24 asukasta. Kun koti myöhemmin remontoitiin Raha-automaattiyhdistyksen avustusten suomin mahdollisuuksin, sai sen seitsemän miestä kukin oman huoneensa. Juuri näistä seitsemästä miehestä koti sai nimekseen Aleksis Kiven teoksen mukaan Jukolakoti. Tarina kertoo, että johtaja ja hänen rouvansa asuivat käytännössä kodin keittiössä. Tästä käytännöstä oppia ottaen Sininauhasäätiö levitti valtakuntaan sosiaalisen talonmiehen mallin. Joka tarkoitti, että kyseiset talonmiehet asuivat samassa talossa muiden asukkaiden joukossa.

Voi olla, että näiden kirjoitusten avulla saan saatettua loppuun yhden luvun siitä, jolloin Sininauha on ollut minulle, ei vaan työ, vaan koko elämä ja lähes sen loppukin sydäninfarkteineen. Joka tapauksessa kirjottamastani syntyy toivottavasti kriittinen mielipide yhdestä kasvun hinnasta. Siitä hinnasta joka tulee maksettavaksi silloin, kun iso osa jäsenjärjestöistä on tullut Sininauhaliittoon siksi, että siitä olisi järjestölle itselleen hyötyä eikä siksi, että järjestöstä olisi Sininauhaliitolle ja ennen kaikkea sen asiakkaille hyötyä.

Eilen oli tullut maksun aika siitä, että vain pieni osa Sininauhan väestä kokee aidosti, että Sininauha olemme me kaikki yhdessä. Se on ollut kasvun hinta. Suurelle osalle Sininauha ei ole sydämen palo eikä aate, vaan vain työpaikka työpaikkojen joukossa. Monella jäsenjärjestöjen lähettämällä kokousedustajalla oli valmiudet kirjaimellisesti vain siihen mihin he olivat mielestään tulleetkin. Edustamaan. Sitä ei kokoukseen lähettäville jäsenjärjestöille, eikä edustajille tehnyt Sininauhaliitto helpommaksi, sillä Sininauha-konsernin purkaminen ei ollut esityslistalla lainkaan. Me muutamat saimme keskustelun aikaiseksi siksi, että se kuului tämän vuoden tavoitesuunnitelmaan.

torstai 21. huhtikuuta 2016

Taas sai äänestää

päivis: Olen kai äänestänyt lähes kaikissa eduskunta- ja kunnallisvaaleissa, presidentin vaaleista puhumattakaan, aina siitä lähtien, kun täytin 18. Hauska sana muuten tuo äänioikeus. Antaa äänensä. Mistään huutamisesta tai edes puhumisesta kun ei kuitenkaan ole kyse. Jonkun kerran olen äänestänyt myös Eurovaaleissa, vaikka ne varsinkin alkuun tuntuivat jotenkin etäisiltä asioilta.

Pari päivää sitten annoin taas ääneni vaaleissa, joihin en ole koskeen ennen osallistunut äänestäjänä. Enkä kyllä muutenkaan. Äänestin HOK-Elannon edustajistovaaleissa. Täytyy myöntää, että olen kyseisenlaiset edustajistot kokenut aina niin vieraiksi, ettei asia ole voinut vähempää kiinnostaa. Ei kyllä kiinnosta nytkään, mutta kun äänestäminen on tehty niin helpoksi, ettei sen eteen tarvitse uhrata kuin yksi Nordean verkkopankin salasana, niin pitihän se tehdä. On hyvä, jos pystyy välillä uudistumaan.

Sen sijaan, että olisin kauheasti vaivannut päätäni sillä, äänestänkö jotain istuvaa kansanedustajaa - miten ne kaikkeen ehtivätkään? - vai jotain tuiki tuntematonta herraa tai narria, suurin äänestämisen syy oli, myönnän, kaikkien äänestäneiden kesken arvottava palkinto. Taisi olla kolmen vuoden ruokaostokset S-ryhmän kaupoissa tai jotain sinne päin. Jokuhan sen voittaa. Miksi se en voisi olla esimerkiksi minä? Tai jos ainakin jonkun pienemmän palkinnon voittaisi.

En siis ollut erityisen motivoitunut äänestäjä. Jos joskus tuntuu, että on ihan sama, kenelle kansaa edustamaan haluavalle äänensä antaa, edustajistovaalien kohdalla se tuntuu olevan vieläkin enemmän totta. En jaksa uskoa, että edustajiston kokoonpano ja päätökset kovin paljon vaikuttavat päivittäisiin ruoka- tai muihin ostoksiini. Suurin osa ihmisistä taitaakin ennemmin äänestää jaloillaan kuin tehdä arviota siitä, kenelle ehdokkaalle äänensä antaisi. Ja ehkä ne, jotka äänestävät, poimivat joukosta juuri noita nykyisiä ja entisiä kansanedustajia. Kovin montaa muuta tuttua nimeä en suuren ehdokaskaartin joukosta löytänyt.

Kun aikani selailin ehdokkaiden nimiä, päätin äänestää erästä entistä. En nyt kerro ketä, kun vaalisalaisuus kai koskee näitäkin vaaleja. Sattui kuitenkin olemaan henkilö, nainen, johon on ollut jossain vaiheessa jonkinlaista yhteistä tartuntapintaakin. Ja varmasti hän ymmärtää noista edustajistoasioista huomattavasti enemmän kuin moni muu ehdolle asettautunut.

Jossain vaiheessa vaalit on varmaan käyty. Saa sitten nähdä, tuliko ehdokkaani valituksi. Jos nyt valittujen listaa edes julkistetaan jossain sellaisessa paikassa, josta sen kohtuudella pystyy poimimaan. Ehkä tsemppaan sen verran, että etsin tuon tiedon, kun kerran näin pääsi käymään. Sen lisäksi, että ensimmäistä kertaa äänestin HOK-Elannon vaaleissa, ensimmäinen kerta taisi olla sekin, että osallistuin nettiäänestykseen.

keskiviikko 20. huhtikuuta 2016

Merikonttikoti ja -varastot

jormas: Aamupäivä on mennyt kahden merikontin pohjien tekemiseen. Sekin on kovin tarkkaa hommaa, sillä konttien katoille pitää saada parin sentin verran kaatoa. Toisessa toiseen suuntaan ja toisessa toiseen.
Viikonloppuna käytin aimo annoksen aikaa edelleen piirustusohjelman opetteluun, sillä vastuu on minun, että perustuspalkit ja niiden päälle kontit tulevat oikeisiin paikkoihin.

Pitkässä juoksussa ei ole tietoa oikein siitäkään, mikä on nyt hankittujen, käytettyjen konttien käyttötarkoitus. Tässä tapauksessa on myös tullut ostettua sika säkissä, sillä kontteja emme ole nähneet. Tiedämme vain, että niiden pitäisi olla ainakin suunnilleen saman värisiä kuin Merikonttikotimme, saman pituisia, mutta lähes kymmenen senttiä leveämpiä. Ammattitermein kerrottuna kontit  lienevät 40ft-pallet-wide-high-cube-contain.
Kuvan paikalle tulee Duokotimme kokoiset varastot ja autokatos
Joka tapauksessa tämäkin konttiprojekti liittyy vireillä olevan uuden Sinkkukodin suunnitteluun, joka vuorattaisiin nykyisestä kodistamme poiketen kontin ulkopuolelta. Lopputulos olisi silloin myös päinvastainen. Duokotimme näyttää ulospäin merikontilta, mutta ei sisältä. Uusi Sinkkukoti vastaavasti saisi ulkopuolelle pintamateriaalikseen lehtikuusirimoituksen tai vastaavan. Se istuisi paremmin erilaisiin ympäristöihin ja antaisi pallet wide -leveytensä ansiosta sisäleveyttä lisää yli 30 senttimetriä. Nyt näemme siis ensimmäisen kerran livenä minkälaiselta näyttää levein, vakiomittainen merikontti.

Uuden Sinkkukodin rahoituksestakaan ei juuri ole vielä tietoa ja voi olla, että sitä ei edes saada järjestymään. Jollakin lailla takaraja on Tuusulan Asuntomessut vuonna 2020, jossa kaikkien aikojan konseptein, aidosti siirrettävä mummonmökki esiteltäisiin.

Hanke ja ylipäätään konttimaailma on minulle hyvin mielenkiintoinen. Joten mielelläni sen kanssa puuhastelen. Sitä paitsi jotain on saatu aikaankin, sillä oman kotimme lisäksi Järvenpään Mestariasunnoilla on asumiskäytössä on yhtä aikaa rakennettu Sinkkukoti. Joka sekin Duokodin lailla näyttää ulospäin merikontilta.

tiistai 19. huhtikuuta 2016

Koivunmahla virtaa

Jorma porasi reiän koivuun.
päivis: Nyt on porattu jo kahteen Jokilaakson koivuun reikä, joista valutamme mahlaa, kun lähipiiristä tuli sille kysyntää. Olemme alkuun valuttaneet sitä pienemmästä koivusta, mutta nyt valitsimme vähän paksumman rungon. Heti näyttikin, että mahlaa alkoi tulla rytinällä.

Mahlan keruu ei kuulu jokamiehen oikeuksiin, joten sitä voi juoksuttaa vain omista koivuista tai maanomistajan luvalla. Koivujen ei pitäisi kärsiä siitä, että niihin poraa reiän. Reikä kuitenkin on syytä tilkitä, kun mahlan juoksutus loppuu. Viime keväänä emme vielä tehneet reikää vaan käytimme toista menetelmää: laitoimme pullon koivun oksaan. Se oli kuitenkin selvästi huonompi tapa ottaa mahlaa talteen. Juuri ja juuri saimme aamuisin oksista snapsilasilliset mahlaa.

Kävin äsken katsomassa, minkä verran uudesta koivusta on kertynyt mahlaa. Vauhti on kai vähän hidastunut juoksusta tiputukseksi. Parin litran pullon pohjalla oli arviolta 7 cm:n verran tuota raikasta juomaa.

Googletin taas tietoja mahlasta. Sitä kehutaan terveysjuomaksi, jonka terveysvaikutuksia toisaalta ei kai ole ihan varmaksi voitu osoittaa. Mutta sen väitetään esimerkiksi lievittävän koivuallergikkojen oireita. Aika tarkasti myös tiedetään, mitä mahla sisältää. Sen sanotaan olevan bioaktiivinen neste vaikuttaen muun muassa aineenvaihduntaan. Uskon siis, että mahlaa kannattaa juoda silloin kun sitä on saatavilla. Sitä olenkin viime päivät harrastanut. Mahlaa virtaa koivuista vain noin kuukauden ajan.

Sen lisäksi, että koivunmahlaa juodaan, siitä valmistetaan myös ihonhoitotuotteita. Kosmetiikkapuolella vedotaan muun muassa sen ikääntymistä jarruttaviin vaikutuksiin. Jossain artikkelissa mahlaa verrattiin jopa aloe veraan, kysymysmerkillä varustettuna tosin.

Veikkaan, että aamuun mennessä
parin litran pullo on täynnä mahlaa.
Mahlan keruu ei ole mikään suomalainen erikoisuus. Mahlaa on perinteisesti juoksutettu laajalti muun muassa Baltian maissa, Valko-Venäjällä, Ukrainassa, Puolassa ja Venäjällä. Mahlaa kehittyy koivuihin alueilla, joissa on talvisin kunnon pakkaset. Pohjois-Kiinassakin mahlan käyttö tunnetaan.

Suomessa on ainakin pari mahlaa hyödyntävää yritystä. Kenties useampiakin. Mahla on melko huonosti säilyvää, kotioloissakin sitä kannattaa säilyttää jääkaapissa vain muutaman päivän. Pakastettuna se kyllä säilyy pitempään.

Esimerkiksi Nordic Koivu -niminen yritys todella ensin yritti ja erehtyi, kunnes onnistui kehittämään tekniikan, jolla mahlassa on saatu säilymään luonnonmukaisella tavalla kaikki hyvä, mitä siihen kuuluu.

Nordic Koivun pullottamaa mahlaa viedään yli 22 maahan, pääosin Keski-Eurooppaan. Kotimaassa sille ei kovin suurta markkinaa kerrota olevan.

maanantai 18. huhtikuuta 2016

Parturointia ja Merikonttikotia

jormas: Päivis kirjoitti eilen, että ei löytynyt koiratrimmeriä. Ei löytynytkään, mutta tänään löytyi oikea kotiparturikone, jonka käytön koekaniiniksi päivis innolla ryhtyi. Minäkin siinä jeesasin, mutta kun ei päästy yhteisymmärrykseen siitä kuinka päin koneella pitää leikata, niin luovutin. Ajattelin, että kun tulee oman tukan leikkaamisen aika, niin pidän silloin oman pääni ja leikkaan juuri niin päin kuin haluan. Edellisestä kerrasta vaimo oli viisastunut ja haimme kaupasta samalla reissulla pipon varmuuden vuoksi, sillä edellisen leikkauskerransa jälkeen ei päivis päätään vähään aikaan ihmisten ilmoilla näytellyt.

Mutta sitten pidettiin myös vähän miitinkiä tosi pitkän linjan rakennusinsinööri Pentti Pirisen kanssa. Hän on oiva mies, jonka aikaansaannosta on suurelta osin muun muassa Jokilaakson konttisauna. Nyt tuumattiin parille varastokontille pohjia sekä hahmoteltiin uutta Sinkkukotia. Innostuin nimittäin viikolla ja viikonloppuna opettelemaan kunnolla rakennuspiirustusohjelman käytön 3d-kuvineen. Unelma ja ajatus on, että saisimme tehtyä oikein tarkoituksenmukaisen mummonmökin merikontista. Pentti lupasi hieman hahmotella hintaa mitä hienoudelle tulisi, jos teettäisimme sen hänen firmansa kautta. Tässä alla pari kuvaa aikaansaannoksistani, johon kovin mielelläni ottaisimme kommentteja.





sunnuntai 17. huhtikuuta 2016

Viisi viikkoa eläkkeellä

päivis: Edessä on kolmas osa-aikaeläkejaksoni. Kuuden viikon sijaan olen eläkkeellä viisi viikkoa. Aloitan nyt viikkoa myöhemmin. Sain sovittua työnantajan kanssa, että siirrän yhden eläkeviikon kesäloman yhteyteen. Hyvä kun tuli sovittua. Kulunut viikko oli melko työntäyteinen. Sitä sun tätä olisi varmaan jäänyt tekemättä, jos en olisi ollut töissä.

Kaksi aikaisempaa eläkejaksoa olemme viettäneet Thaimaassa. Nyt suunnitelmissa ei ole ainakaan mitään pitempää reissua. Se tuntuu tällä hetkellä hyvältä päätökseltä. Jokilaaksossa on monenlaista puuhaa, joten hyvä on pysytellä kotona. Muutaman päivän Tallinnan-reissu ehkä toteutuu. Ainakin siinä tapauksessa, että sää on mukava. Sitä ei ainakaan vielä ole luvassa.


Ihan tällaista projektia en itselleni
suunnitellut eläkeviikoiksi.
Jos juuri nyt pitäisi lähteä johonkin, hieman harmittaisi se, että poissa ollessa koivun mahla jäisi keräämättä. Mahlasta on tullut melkein pakkomielle. Se on niin hyvää, vaikka oikeastaan ainakin valitusta koivusta tiputteleva mahla maistuu samalta kuin vesi. Viime keväänä saimme mahlaa paljon vähemmän ja makukaan ei ollut yhtä raikas.

Thaimaassa en asettanut eläkejaksolleni kovin kummoisia tavoitteita. Tekemistä siellä on aina riittänyt, vaikka etukäteissuunnitelmia ei tekisikään. Huomenna alkavan eläkejakson varalle olen yrittänyt miettiä joitakin projekteja, joita voisin toteuttaa. On oikein mukava, kun ylipäätään aamulla voi vapaasti päättää, lähteekö jonnekin vai tekeekö jotain kotona. Vai onko tekemättä mitään. Ja sekin vielä, että aamulla ei tarvitse nousta tiettyyn aikaan lähteäkseen töihin.

Tänään käytiin viemässä, vähän myöhäisiä, Thaimaan-tuliaisia ja pullollinen mahlaa. Jorman ostama koiratrimmeri, jolla minäkin toissa kesänä ajelin hiukseni lähes kaljuksi, on kadonnut. Käytiin etsimässä uutta kotiparturia, mutta sopivaa ei löytynyt. Löytyi kuitenkin terassille pieni pöytä, jonka Jorma jo kokosi. Jokilaakson laittaminen kevätkuntoon onkin yksi tulevien viikkojen projekteista. Mikäli siitä nyt sitten on projektiksi asti.

lauantai 16. huhtikuuta 2016

Sananvapaus

jormas: Pidän itseäni tunnustavana kristittynä. Tosin sellaisena, joka ei istu monenkaan tosiuskovaisena itseään pitävän muottiin. Vaan heidän mukaan olen hyvää vauhtia matkalla saunaakin kuumempaan paikkaan. Näiden "hurskaiden" kriteereillä taivasten valtakunnassa olisikin tosi hiljaista. Siellä olisi vain yksi ihmiseksi itseään kutsuva maan matonen. Suurisuisin ja röyhkein. Muut ovat tuominneet toinen toisensa kanssani samaan paikkaan. Ehkäpä tästä syystä matkalippuja tuonelaan eikä muuallekaan ole jätetty ihmisen tehtäväksi.

Aikoinaan ja miksen vieläkin arvostan arkkipiispa John Wikströmin toteamusta jumalanpilkasta. Hän sanoi, että hänen Jumalaansa ei voi ihminen pilkata, sillä Hän on niin paljon ihmisen pilkkaa suurempi. Osa meistä on kuitenkin sitä mieltä, että niin jumalaa kuin toista ihmistäkin saa pilkata myös julkisuudessa vaikka kuinka. Ja silloin kun kyseessä on julkisuuden henkilö tai poliitikko, ei heidän pilkkaamisellaan tunnu olevan mitään rajaa. Tuntuu, että sananvapauden perusteilla joistakin ihmisistä saa sanoa mitä tahansa.

Vaan onpa hyvinkin, kuten sain tämän päivän Hesarista lukea. Sillä joku saksalainen satiirikko oli haukkunut julkisuudessa perusteellisesti Turkin presidentin. Kyseinen satiirikko saattaakin nyt joutua vastaamaan sanoista saksalaisen oikeuden eteen, sillä asia on syyttäjän pöydällä harkittavana. Hän sanoi runossaan presidenttiä muun muassa eläimiin sekaantujaksi.

Jos joku roti löytyy sanomisellekin, olen siitä kertakaikkisen hyvilläni, sillä moni meistä tietää, että sanat voivat satuttaa paljon enemmän kuin kunnon nyrkkitappelu konsanaan. Varmasti monet muutkin siihen syyllistyvät, mutta ainakin suomalaiset tuntuvat omaavan julkisen haukkumisen lisäksi aivan erityisen lahjan selän takana pahan puhumiseen ja solvaamiseen. Ja mikä merkillisintä, näin tapahtuu myös silloin, kun ivan ja pilkan kohteeksi joutuu joku, jota solvaaja ei tunne eikä ole edes kuullut solvattavan sanoneen yhtään mitään. Ei hyvää eikä pahaa.

Onkin oikein terveellistä pysähtyä silloin tällöin itsensä kanssa pohtimaan, kun tai jos tulee ajateltua ellei peräti sanottuakin jotain ilkeää jostakin, mistä ei tiedä yhtään mitään. Että mikä minun oikein on?

Selän takana tapahtuvasta henkisestä terrorismista kohde on usein autuaan tietämätön. Vaikka joskus voi käydä toisinkin. Jostakin tilanteesta saattaa lähteä lumipallo pyörimään, joka kasvaa kasvamistaan. Joku sanoo toiselle jotain, johon tämä tarttuu: "Miksi sanot ja ajattelet minusta noin?" Johon toinen: "No kun se ja se sanoi siellä tai täällä niin ja näin." Näin on soppa valmis, kunnes ollaan raastuvassa, jossa jokainen todistaa toisiaan vastaan. Että enhän minä, mutta kun nuo toiset sanoivat ja minä kuulin siltä..... ja niin edelleen.

On jotenkin masentavaa huomata joillain ihmisillä kielteisen ajattelun olevan ainut voima, jonka avulla he selviävät, vai sanoisinko raahautuvat huomiseen. Kielteinen ajattelu on kuin heittäisi bensaa tuleen. Ja ennen kuin huomaakaan, on aivan itse ajanut itsensä tilanteeseen, jossa ei koe voivansa elää päivääkään, ellei saa päivittäin vähintään yhtä asiaa käännettyä päässään poskelleen. Ei kestä sitä, että asiat ovat kunnossa ja hyvin.

En tiedä ymmärsikö kukaan mitä tarkoitan. Sen tiedän, että kuka on juonut kuukauden joka päivä ja kärsii lähes ihmistä suurempaa moraalista krapulaa, ymmärtää mitä tarkoitan. Hän tietää mitä tarkoittaa, kun kaikin tavoin reilassa olevaa asiaa veivaa kohmeloisen pään sisällä niin kauan, että se on täysin poskellaan.

perjantai 15. huhtikuuta 2016

Keksinnön paikka

päivis: Yle uutisoi äsken geeneistä, joita voitaisiin koota genomikeskukseen. Tietojen kerääminen yhteen paikkaan auttaisi ainakin suomalaisten kansantautien tutkimusta, mutta myös hoitamista. Kenties niiden ehkäisyäkin.

Jouduin ihmettelemään, miksi yhtä yksinkertaista asiaa ei ole pystytty tai haluttu ratkaista, kun noinkin monimutkaisia asioita kuin geenejä luokitellaan ja otetaan talteen. Pakastetaan. Toisin sanoen tutkitaan ja tilastoidaan. Kenties kukaan ei ole edes tullut ajatelleeksi, että tämä ongelma pitäisi myös pystyä ratkaisemaan. Ihan niin kuin noista geeneistä tiedetään yhtä ja toista. Ja tiedetään, mitä on ja missä.

Puhun nyt keittiön ruokakaappien sisällöstä.

Nämä hyllyt eivät todellakaan ole silmien
tasalla, vaikka niin voisi kuvitella.
Meillä on Merikonttikodin yläkaapit melko korkealla. En yllä varsinkaan kaappien perälle ilman keittiöjakkaraa. Voin yrittää kurkkia hyllyille, mutta ihan tarkkaa varmuutta en tuolla metodilla saa hyllyjen sisällöstä. Juttu vaikeutuu, kun yhtäkkiä pitäisi kaupassa tietää, mitä kaapissa onkaan, tai varsinkin, mitä ei ole. Aika usein käy niin, että millään ei kaupassa käydessä muista, onko pastaa, puuttuuko rusinoita, mikä on kanelitilanne.

Tänään tein aivan turhia ostoksia, kun kukaan ei ole keksinyt järjestelmää, jossa voisi jostain pilvipalvelusta tarkistaa, minkä verran kaapeista löytyy pähkinöitä, vehnäjauhoja tai sokeria. Sattuneesta syystä kun en kaupassa voinut muistaa, onko niitä kaapissa vai ei. Ja kotiin tultua piti leipoa. Perunoitakin ostin turhaan.

Jos olisi esimerkiksi sellainen laite, jonka kautta voisi vilauttaa jokaista kotiin kannettua jauhopussia, ohraryynipakettia ja öljypulloa. Sitten kun noita elintarvikkeita käyttää, taas vähän vilauteltaisiin pakkausta laitteen edessä niin kuin kassatoimihenkilö tekee ostamilleni tuotteille. Ja samalla paketin voisi punnita, jolloin pilveen tallentuisi tieto, paljonko kyseistä tuotetta on jäljellä.

On turha ihmetellä, miksi kaapit ovat niin täynnä tavaraa, kun millään ei voi tietää tai muistaa, mitä siellä on. Nyt siis vehnäjauhoja, rusinoita, pähkinöitä, vaniljasokeria, melkein tavallista sokeria ja ties mitä on tuplamäärä. Myös ketsuppia tulee usein ostettua turhaan. Ehkä tästä samasta syystä myös puolityhjiä tai -täysiä mansikkahillopurkkeja löytyy jääkaapista enemmän kuin kaksi.

torstai 14. huhtikuuta 2016

Taikauskoa ja esineiden inhimillistämistä

jormas: Voi olla, että olen kirjoittanut esineiden inhimillistämisestä aiemminkin, mutta ei se minua haittaa, sillä näiden rivien lukeminen ei ole velvoite kenellekään. Hyvin monet harrastavat kuitenkin esineiden inhimillistämistä, vaikka eivät tule niin ajatelleeksi, varsinkaan tietoisesti. Usealla meistä on hyvinkin rakkaita ja inhottujakin tavaroita mukana tai nurkissa. Kun ne omista sopukoistaan pomppaavat tietoisuuteemme yllättäen tai joskus itsekin etsien, tulee mukana silloin tällöin samalla melkoinen määrä muistoja ja elettyä elämää.

Monella on myös aina onnenamuletteja, sormuksia tai muita mukana kulkevia esineitä, jotka tuovat kantajalleen onnea tai vähintäänkin uskoa siihen. Moni kristitty ja muukin kulkee risti kaulassa uskoen olevansa sen avulla vähintäänkin alitajuntaisesti jonkun korkeamman suojeluksesta. Mikä tai mitä se sitten itse kullekin onkaan.

Aikoinaan muodissa olivat Pokemon-hirviöt, joita lapsi ja nuorikin kuljetti kassin tai taskunsa pohjalla. Joillakin oli niitä oikein kokonainen tiimi, jota myös "koulutettiin". Nyt varsinkin japanilaiset ovat inhimillistäneet nukkeja, jotka aikuisetkin voi ottaa matkalla mukaan ja ostaa paikka- ja matkalipun. Eräänlaisia viihderobotteja siis.

Esimerkkejä edellä mainituista löytyisi varmasti kirjan verran, aina entis- ja nykyaikojenkin poppamiehen taikakaluista lähtien. Onpa niiden hävittämisen vuoksi Jyväskylässä murtauduttu "oikean hengen huumassa" kirkkoonkin.

Olen innokas esineiden inhimillistäjä ja luon niille joskus myös sielun tai jotakin siitä. Viimeksi ostin Thaimaan reissulla päiviksen selatessa kirjakaupan kirjoja sieltä pienen kulkusen, jonka kiinnitin puhelimeeni. Jolla silläkin tuntuu välillä olevan paljonkin sellaisia älyllisiä ominaisuuksia, joita en ymmärrä. Joka tapauksessa kun tulimme pikkubussillamme kohti Pattayaa Burman rajalla olleesta orpokodista, kulkunen katosi jonnekin. Etsin sitä moneen otteeseen löytämättä. Kunnes yhtäkkiä auton kaartaessa sinne tänne mutkien mukaan, alkoi kuulumaan kilinää milloin mistäkin päin auton lattiaa. Kulkusta etsiessä ajattelin, että se raasu huolestui olostaan Patttayan lähestyessä. Että hän tai se jää tänne, jos ei pidä ääntä itsestään. Joten se löysi minut ja minä sen ja se sai paikkansa uudelleen ja kulkee nyt mukanani yli 8000 kilometrin päässä minne milloinkin menen. Se tuo minulle hyvän mielen ja kauniita muistoja orpokodin lapsista sekä mukavasta reissusta.



keskiviikko 13. huhtikuuta 2016

Hyviä uutisia

päivis: Ylen uutisissa kerrottiin, että EU velvoittaa vähentämään muovikassien määrää. Mukavaa, kun välillä kuulee hyviäkin uutisia. Muovikassien käyttöä ei voi oikein perustella edes sillä, että kassin voi kauppareissun jälkeen laittaa roskapussiksi. Kotiin kantautuvien kauppakassien lukumäärä kun on ainakin minun aikaisempien kokemusteni perusteella huomattavasti suurempi kuin roskapussien tarve.

Uutisen mukaan Suomi miettii parhaillaan muovisten kauppakassien vähennyskeinoja. Jopa lakiteitse voitaisiin vaikuttaa niiden maksullisuuteen. Saman uutispätkän yhteydessä tosin todisteltiin, että muovikassien käyttö kaupoissa on jo vähenemään päin. Kaupat tarjoavat asiakkaille varsinkin kankaisia kestokasseja. Niiden käyttö on ainakin jonkun tilaston mukaan kasvanut noin seitsemän prosentin verran. Juttu ei tosin kerro, missä ajassa tuo kasvu on tapahtunut. Ehkä vuoden aikana, veikkaan.

Kestokassi mahtuu jopa
näin pieneen tilaan.
Muovikassit ovat ainakin ruokakaupoissa olleet maksullisia jo vuosikaudet. EU:n ohjeistus ei siltä osin taida purra suomalaisiin kaupan asiakkaisiin. Ellei sitten muovikassin hintaa hilata niin korkealle, että samalla hinnalla tai halvemmalla saisi kestokassin.

Ostin ensimmäisen kestokassiksi mieltämäni kassin Tallinnasta. Silloin, 1980-luvun alussa, aika moni vielä harrastikin omia ostoskasseja. Muovikassit eivät kauppareissulla olleet samalla tavalla itsestään selvyys kuten joskus paljon myöhemmin. Nailonlangasta tehty verkkokassini on niin kestävä, että se on minulla edelleen, noin 30 vuoden jälkeen. Ja olen käyttänyt sitä todella paljon. Ehkä se kannattaisi kaivaa taas jokapäiväiseen käyttöön.
Sama kassi avattuna.
Ehkä kolmen vuosikymmenen takainen verkkokassin osto ennakoi sitä, että minusta on kehkeytynyt varsinainen kestokassifriikki. Olen niihin koukussa. Kassien kestävyyden lisäksi arvostan niissä myös sitä, että kauppakassi mahtuu käsilaukkuun tai takin taskuun.

Minulla on lukuisia kokoon taitettavia, pieneen tilaan meneviä kauppakasseja. Kaupoissa katse poimii aina tarjolla olevat kassivaihtoehdot. Ostelen niitä, jos näen kauniita kasseja. Usein haksahdan niihin, jos hinta on erityisen edullinen. Noiden kuvissa näkyvien kassien laatu vaihtelee kovasti.

Joskus joudun toppuuttelemaan itseäni, etten ostaisi taas uutta kassia. Moni kasseistani kun on tehty materiaalista, joka ei tunnu millään menevän rikki. Harmi tietysti on, että tuskin ne myöskään maatuvat. Vain ompeleet saattavat joskus pettää. Varsinkin Thaimaassa kestokasseja on hyvin tarjolla, vaikka siellä toisaalta todella innokkaasti pakataan kassalla asiakkaan ostokset muovikasseihin. Toivon kovasti, että muovikassivalistus leviäisi EU:sta myös Aasiaan saakka.

tiistai 12. huhtikuuta 2016

Merikonttikotimaailmaa....

jormas: Tänään menemme hakemaan Johanssonin luonnonlähteeltä juomavettä. Niilo vahtii yhtä vesiastiaa tai ehkäpä minua, jotta en vaan pääse lähtemään ilman häntä. Vettä haemme kerralla noin 40 litraa, vaikka se ei vetenä liene yhtään kummempaa kuin Tuusulan erinomainen vesijohtovesi. Mutta juttu on se tunne, että voi hakea juomavedeksi lähdevettä käytännössä luonnonlammesta. Tosin Tuusulan vesijohtovedestä en tänä päivänä tiedä, tuleeko kaikki samasta paikasta, vai onko siinä osin esimerkiksi Päijänteen vettä. Sillä Päijännetunneli Helsinkiin kulkee Tuusulan läpi maan uumenissa. Sen tiedän, että kyseistä vettä pumpataan myös Rusutjärveen. Tästä vedestä osansa saa myös Tuusulanjärvi, jolla on pienehkön uoman kokoinen yhteys Rusutjärveen. Taitaa olla nimeltään Vuohikkaanoja.

Toinen aikaa vienyt ja vievä hanke on kotimme ympärille rakentunut Merikonttikotimaailma, jota olemme vieneet omalla tavallamme eteenpäin. Ilman rahaa asia kulkee verkkaiseen tahtiinsa, mutta eteenpäin kuitenkin. Meillehän projekti ei ole missään vaiheessa ollut bisnes, vaan Suomeen yhden uuden asumismuodon juurruttaminen. Jotain, joka olisi enemmän kuin siirtolapuutarhamökki, joka on tarkoitettu vain kesäasumiseen. Mutta vähemmän kuin kivijalalle tehty omakotitalo. Eräänlainen mummonmökki siis, joita olisi mahdollista samalla peruspohjaratkaisulla pinota myös päällekkäin tai vierekkäin rivitalomaisesti.

Tähän Sinkkodin pohjaan on mahdollista saada 1,5 metriä lisää pituutta ja 9 cm leveyttä
Suomessa on nimittäin käytännössä edelleen niin, että meillä on vain kolme viranomaisen hyväksymää, vakituiseen asumiseen tarkoitettua asumismuotoa: omakoti-, rivi- tai kerrostalo. Jos yrität mihin tahansa muuhun asumismuotoon siirtää kirjasi, viranomainen kirjaa sinut kylläkin kyseiseen kuntaan, mutta vailla vakinaista asuntoa olevaksi. Josta on riesaa vähintään yhden kolumnin verran.

Järvenpään Mestariasuntojen Sinkkukoti
Jos itselläni olisi edelleen Sininauhasäätiön tai Jyväskylän Katulähetyksen operatiivisen johtajan valta, olisivat Merikonttikodit jo ajat sitten olleet helpottamassa Suomen asunnottomuutta ja rikastuttamassa muutenkin asumisen erilaisia mahdollisuuksia. En silti halua vaihtaa eläkkeellä olemisen ihanuutta ja itsenäisyyttä mihinkään toiseen olomuotoon. Viimeistään tässä iässä on nimittäin hyväksi hyväksyä, että kaikkea ei voi saada.

Joka tapauksessa Elämän tähden ry on tilannut kaksi Sinkkukodiksikin sopivaa, käytettyä merikonttia Antwerpenista yhtenä ajatuksena, että sieltä löytyisi tummansinisiä, korkeampaa high cupe -mallia, mutta että ne olisivat myös pallet wide, joka tarkoittaisi 9 cm leveyttä lisää. Pituuttakin olisi mahdollista jatkaa 5 jalalla, mutta tällä kertaa pitäydymme 40-jalkaisissa, joista myös Duokotimme on tehty. Kyseinen viisi jalkaa on kyllä kovastikin tarpeeseen, jos aiomme istuttaa Sinkkukotiin myös saunan.

maanantai 11. huhtikuuta 2016

Koivunmahlaa ja kanin pesimispuuhia

päivis: Asuminen maaseudulla tuo arkeen monenlaista mukavaa. Jokilaaksossa kasvaa paljon koivuja, joista yksi on tänä keväänä valjastettu antamaan meille mahlaa. Jo viime keväänä innostuimme kokeilemaan mahlan juoksuttamista, mutta silloin keinot olivat erilaiset kuin nyt. Silloin panimme vain pullon katkaistuun oksaan, johon mahlaa valui hitaanlaisesti.

Nyt Jorma porasi pieneen pihakoivuun reiän, josta mahla virtaa pulloon letkua pitkin. Mahlaa tulee selvästi enemmän kuin viime keväänä, mutta ei ainakaan vielä niin paljon kuin tuon kokoisesta koivusta pitäisi valua. Netistä löytämäni tiedon mukaan noin 15 cm paksuisesta koivusta voisi tulla viisi litraa mahlaa. Ehkä kevät ei ole vielä niin pitkällä tai sitten yöpakkanen hidastaa mahlan virtausta.

Koivunmahlan terveysvaikutuksista on vähän paha mennä sanomaan. Sen väitetään  muun muassa vilkastuttavan aineenvaihduntaa. Jopa selluliittia se jonkun tietolähteen mukaan voisi vähentää. Hampaillekin se saattaa olla hyväksi, koska siinä on tietysti koivusokeria.

Tiedä häntä, mutta hyvä smoothien neste se ainakin on. Tein meille ilta-smoothiet mangosta, banaanista ja kiivistä. Mahlaa lorautin reippaasti sekaan ja vähän myös hunajaa. Mahlamaljoja olemme kilistäneet jo muutamana aamuna. Nyt kilisteltävää on tosiaan ollut paljon enemmän kuin viime keväänä.

Toinen maaseudun hauskuus on tänään ollut kanien pesänrakentamispuuhien seuraaminen. Tosin tuo puuha on vääjäämättä tuhoon tuomittu. Meillä on pihassa suurehko sorakasa, johon kanit olivat jo kaivaneet luolan, jonka Niilo tänään hoksasi ja päätti osoittaa, että sen suonissa virtaa jack russelin verta. Toisin sanoen se esitti etsivänsä saalista ja tuhosi koko rakennelman.

Ei mennyt aikaakaan, kun kanit olivat kaivaneet uuden luolan ja alkoi vimmattu heinän roudaaminen pesään, jonne arvatenkin on tarkoitus perustaa pesä tulevia pienokaisia varten. Olemme uskoneet, että pihan harventuneessa kanipopulaatiossa musta kani on uros ja sen seurassa olevat kaksi ruskeaa kania olisivat sen heiloja. Siis naaraita.

Jostain syystä olen ajatellut, että kaninaaras on pesänrakentaja. Nyt rakennuspuuhissa näkyy kuitenkin olevan tuo musta kani, jonka suussa koloon on kulkenut eräskin heinötuppo. Tytöiksi oletetut kanit ovat seuranneet sivusta.

Lähiaikoina saamme varmaan nähdä, kuka sorakasan pesään lopulta käy pyöräyttämässä uusia perheenjäseniä. Ja minkä värisiä niistä mahtaakaan tulla. Mutta aikuiseksi nuo poikaset tuskin saavat kasvaa. Jo etukäteen vähän surettaa ajatus, että sorakasassa ne ovat kuin tarjottimella kaikille lihaa syöville villieläimille, joita pihassa piipahtaa: ketuille, oraville, supikoirille ja ties mille. Ilveksiä unohtamatta.

sunnuntai 10. huhtikuuta 2016

Jokilaakson keltainen kesä

Jormas: Viime kesän lopulla katselin Jokilaakson lähes viimeisiä keltaisia kukkia. Taisi olla joku kultapiiskulajike tai syys-jotakin. Ajattelin, että kevään ensimmäisestä kukasta lähtien on keltainen kukkaväri jossakin kasvissa edustettuna koko kesän laaksomme kukissa aina syksyn viimeisiin väreihin. Tuumailin, että kun ensi kevät koittaa, teemme päiviksen kanssa kukkakuvakirjaa pitkin kesää, jonka teemana tai peräti nimenä on "Jokilaakson keltainen kesä".

Lumien sulamista olemme odottaneet innolla monestakin syystä. On mieltä piristävää katsella, haistella ja vähän maistellakin, kun koko suomalainen luonto herää taas jälleen kerran talvisen lumipeitteen alta uuteen elämään. Näinhän se tekee joka vuosi. Itse olen kuvakirjaa ajatellen katsellut ympärilleni missä nousee Jokilaaksomme ensimmäinen keltainen kukka. Joka arvatenkin olisi leskenlehti.

Toinen kuvakirjaan liittyvä ajatuksemme on, että koska meillä molemmilla on nokialaiset tai windowslaiset älypuhelimet, kelpuutamme kirjaan vain niillä otettuja kuvia. Toki korkealaatuisempia otoksia saisimme järjestelmäkamarallamme, mutta tämä tuleva kirja mennään näin. Puhelin kameroineen on käytännössä aina mukana, joten tasalaatuista materiaalia on helppo kerätä.

Kukkakuvakirja on upea ajatus myös siksi, että yksi kuvaamisen muoto ovat eläimet niiden tappamisen sijaan. Eräänlaista metsästystä kuitenkin molemmat. Samaa voi tehdä myös kasvien kanssa maljakkoon laittamisen vaihtoehtona. Jossa itse asiassa seurataan vain luonnosta taitetun kasvinosan hidasta kuolemaa vaasissa pöydällä.

Ajattelen, että vastaan tulee kesän mittaan kukkia, joiden tunnistamisessa tarvitsemme muiden apua. Siihen yksi oiva väline on sosiaalinen media Facebookeineen ja Instagrameineen. Mutta blogikuvan leskenlehden tämän kevään sunnuntaiaamun ensi nuput tunnistaa moni. Kevät, kesä ja syksy näyttävät mitkä otoksemme päätyvät kirjamme sivuille.

lauantai 9. huhtikuuta 2016

Kevättä ilmassa

päivis: Tänään Facebook muistutti tasan vuosi sitten julkaisemastani kuvasta. Siinä oli lehdetön pensas, joka oli täydessä kukassa. Kun ihmettelin asiaa Facebookissa, sain vinkin, että varhainen kukkija on näsiä. Tänään päätin katsoa tarkemmin paikkaa, jossa muistin pensaan kukkineen. Kevät on todennäköisesti myöhemmässä kuin vuosi sitten. Kukkia ei näkynyt.
Tämä kuva näsiän kukista on vuoden takaa. Nyt pensasta ei metsässä erota.
Kuntopolulla, jonka varrelta tuon näsiänkin bongasin, oli vielä viikko pari sitten niin paljon liukasta ja jäistä lunta, että en käyttänyt sitä Niilon ulkoilutusreittinä. Nyt on toisin. Lunta on vain satunnaisesti siellä täällä.
Lunta oli enää vain kaikkein varjoisimmilla paikoilla.
Keväinen metsä on yllättävän vihreä. Katsoin oikein sillä silmällä metsää. Ei tule usein ajateltua, että esimerkiksi puolukan varvuissa lehdet pysyvät vihreinä yli talven. Myös mustikka säilyttää vihreät varvut, vaikka lehdet syksyllä kuivuvat ja karisevat. Monenlaisia vihreitä sammalmättäitä lenkkipolun varrelta löytyi myös.
Puolukat säilyttävät hyvin vihreän värinsä.
Vaikka Myllykylän kuntopolulla, tai luontopolulla, kuten sitä myös kutsumme, kulkee melko vähän ihmisiä, lähes aina sieltä löytää roskia. Niin nytkin. Joku kuntoilija oli jaksanut kantaa pahvisen kahvimukinsa polulle, mutta ei sitä enää tyhjänä olekaan jaksanut kantaa pois. Kun vein mukia kotipihamme roskikseen, poimin siihen vielä kengänpohjallisen, joka varmaan oli jotain kulkijaa alkanut hiertää. Senhän voi tietysti jättää metsään?

perjantai 8. huhtikuuta 2016

K-supermarket Hyrrä ja Postin palvelut

Jormas: Talvella olin Thaimaassa. Siksi ajaksi oli Soiniityntielle pestattu ulkopuolinen urakoitsija, joka piti konevoimin tiemme lumesta puhtaana. Mutta isolla koneella jää välillä postilaatikon ja auratun tien väliin jonkun kymmenen sentin auraamaton kaistale, joka ei ollut este minkään muun kuin kirjepostin jakajalle. Mainokset, Viikkouutiset ynnä muut osasivat laatikkoon liiankin hyvin, jonka vuoksi laatikko oli tyhjennettävä viikon välein, vaikka olimme toisella puolella palloa. Kun laatikolla oli käytävä, emme keskeyttäneet kirjepostin jakelua, vaikka tilaussanomalehtien osalta niin teimmekin.

Poissaolomme aikana Postin toimesta laatikkoon osasi reklamaatiolappu. Jossa kerrottiin kuinka vaikeutamme jakajan työtä, kun jakaja ei saa autosta käsin laitettua postia vaivattomasti laatikkoon. Kuin pisteenä iin päälle, hän myös muistutti, että laatikosta puuttuu nimi, vaikka sitä ei postin omienkaan ohjeiden mukaan tarvitse olla. Laatikkomme on tien ainut ja siinä on numero 35. Lisäksi sen päällä on kissankokoisin kirjaimin Soiniityntie. Jäi maku, että jakaja oli palvelutehtäväänsä sopimaton tai sitten jouduin hänen pahan päivänsä maksumieheksi.

Ensin ajattelin, että olkoon, mutta mieltäni piristää silloin tällöin sopiva annos aiheellista marmatusta. Joten lähetin postille selvityksen tasa-arvoisesta kohtelusta, sillä postin jakelun maksamme me, joille postia jaetaan. Mainitsin, että Tuusulassakin on monikerroksia kerrostaloja ilman hissiä, jonne posti tuodaan lähes juoksujalkaa asunnon oven sisäpuolelle ja meille autolla 350 metrin päähän. Sitä lähemmäs en postiani saa ennen kuin täytän 75 vuotta. Enkä ehkä sen jälkeenkään, sillä vaimoni on minua nuorempi. Sillä postin näkemys tasavertaisesta kohtelusta on, että vaimo hakee postini "ison tien varresta" tai maksan siitä Postille erikseen. Omaan käsitykseeni tasavertaisesta kohtelusta tämä ei istu niin kauan kuin ahterin nostaminen postinjakajan auton penkistä irtoaa parhaiten silloin, kun on laitettava laatikkoon, siis koko lystin maksajalle ja asiakkaalle kirjepostin sijaan reklamaatiolappu.

Eilen päätin jatkaa postinjakeluaiheesta, sillä odotin innolla, kun posti siirsi palvelunsa K-supermarket Hyrrään Hyrylässä. Olin hyvilläni laajentuneista aukioloajoista ja mahdollisesta palvelun paranemisesta. Sillä valtion tai kunnan monopolin työntekijä oppii liian harvoin yksityiselläkään asiakaspalvelijaksi, jos ei sitä luonnostaan ole.

Postiin menin siksi, että sinne oli tullut tilaamani pari kirjaa, jotka eivät tulleetkaan postilaatikkoomme, vaikka sinne tietoisesti hankitun ison luukun vuoksi mahtuisi vaikka kahvinkeitin. Vaan eivät ottaneet nämä postin uudet työntekijät, joiden rintapielissä on K-kaupan merkki, yhtään omaan piikkiin. Pitää kuulemma "olla yhteydessä lähettäjään, sillä se on lähettänyt kirjani pakettina ja sitä paitsi meillä ei muutenkaan jaeta kotiin yli kolmen senttimetrin paksuisia lähetyksiä".

Ärsytykseen asti asiakastylyyttä löytyi kahden henkilön voimin, jotka arvatenkin olivat kaupan väkeä, joille posti tai paremminkin postin saajat nyt antavat osan leivästä. Sanoin, että kaipaan asiakaspalvelun vuoksi kilpailua alalle. Ja kun ei muita asiakkaita ollut, kerroin myös yllä kirjoittamani esimerkin. Palaute oli, että pitää asuinpaikkaa valitessaan ottaa huomioon miten posti kulkee. Loppuun sain vielä Finnairin hymyksi ristimäni mitään sanomattoman ilmeen, että "voittehan te laittaa Postille tästä kirjallisen reklamaation. Siihen ohjeet löytyvät netistä".

Mutta onneksi on muitakin kauppoja, joten postin asiakaspalveluiden vuoksi osaltani maksaja on K-kauppias, jota vältän toistaiseksi parhaani mukaan. Postin palvelujen tuottajan vaihtaminen ei varsinkaan yksityisellä kuluttajalla vielä oikein onnistu.