Sivun näyttöjä yhteensä

torstai 30. toukokuuta 2019

Feikkipakanat

Jormas: Ihmisiä närästää monet pienet asiat. Niin minuakin. Minua närästää ihmiset, joita närästävät pienet asiat.

Kuten koiranpaskat ja Suvivirsi. Jokakeväinen älämölö molemmista. Koiranpaskan närästykseen tosin ei vaikuttane uskooko tuonpuoleiseen tai ei. Suvivirren laulantaan sitäkin enemmän. Näin uskon.

Ensin tosin luulin, että sapetus tulee lapsilta, jotka laulavat tai kuuntelevat tämän hengellisen laulun kevätjuhlissa. Kunnes oivalsin, että ehei. Vaan se tulee lasten vanhemmilta, jotka haluavat laulun pois hengellisistä syistä.

Virren taustalla tosin otaksutaan olevan keskiaikaisen eroottisen runon 1200-luvulta. Runossa päähenkilö johdattelee naista keväiselle niitylle rakastelemaan kanssaan.

Nämä vastustajat luulevat lisäksi, että heitä ei hengellisyys tai uskonnollisuus kiinnosta.  Vaikka kiinnostaakin joskus minuakin enemmän. Mutta he eivät edes ymmärrä mistä tulee tarve hengellisyyden vastustamiseen. Minä tiedän sen, mutten kerro.

Olen maailman sivu kyennyt arvostamaan pataporvaria ja tulisieluista kommunistia samasta syystä. Jos he ovat ja elävät aidosti kuten puhuvat.

Mutta niitä, jotka vastustavat Suvivirttä, en arvosta lainkaan. He ovat feikkejä ja kaksinaamaisia, jotka haluavat kuoria vain kermavaahdon kakun päältä.

Ai kuinka niin? Jos on aatteittensa takana ja nousee barrikadeille vastustamaan Suvivirttä hengellisistä syistä, niin kuinka sama vakaumus taipuu ottamaan vastaan hengellisen arkipyhän vapaapäivänä?


tiistai 28. toukokuuta 2019

Miten saat päiväsi kulumaan?

Jormas: Sitä silloin tällöin joku kysyy. Pidän kysymyksestä, sillä hyvällä mielellä löydän siitä välittämistä. Joskus en päivän mittaan koe tehneeni mitään, joskus enemmänkin.

Näin se menee. Yöllä usein käydessäni metsä-wc:ssä kuuntelen hiljaisuutta. Yölintu siellä täällä, joku muu metsän eläin ja Helsinki-Vantaan lentoaseman äänet kuuluvat myös hetkeen.

Kesäaamuisin herään viiden pintaan, katson somesta, kuka on toivottanut hyvää huomenta sieltä jostakin missä kello ja aurinko ovat eri tavalla.

Vastaan ja lähden osaomistuskoira Niilon kanssa katsomaan Satakielipuiston sivutse usein tyhjää postilaatikkoamme. Niilolle sen sijaan on postia tullut yhteen jos toiseenkin puskaan pitkin jokaista yötä. Kaikkiin hän vastaa.

Sitten on aamupalan ja oman mielen kuuntelun aika, sillä tässä ajassa asun Merikonttikodissa vailla toista ihmistä. Että mitä tänään vai eikö mitään tai jotain muuta.

Eiliseen aamuun kuului pyykinpesua, lakanoiden vaihtoa ja lattian imurointia. Sitten etsimme sähkömiehen kanssa kuka on vienyt osan sähköistä. Paljastui, että ei kukaan, vaan jokin tai mikä lienee oli nakertanut pintakaapelista yhden vaiheen pois.

Sitten täytin kasvihuoneen 1000 litran säiliön Purolammen vedellä ja säädin hieman kasvikohtaisia automaattisen kastelulaitteen veden suuttimia.

Niilon tyttöystäväkandidaatin ihmisvanhemmat toivat morsiamen näytille edellisiltana ja tuliaisina muutaman tammen taimen ja terhon, jotka istuttelin sinne tänne mieleisiini paikkoihin.

Ohjalmassa oli myös yhden ekokäymälämme tyhjennys. Näin teemme ja saamne kasvuvirtaa kasvihuoneen tuotoksille parin vuoden kuluttua. Taatusti luomua kaikki. Ollut kaikki alusta saakka.

Somemaailmastani teen enemmän totta oman harkintani mukaan. Siihen maailmaan kuuluu esimerkiksi lentokoneella Bulgariasta lähetetyt tomaatin siemenet. Jotka ovatkin jo hyvän kasvun tiellä. Kesä riittää satoon tai sitten ei.

Aamupäivään kuuluu Niilon ruokaakin tärkeämpi asia. Joko luontopolun reippaan kahden  kilometrin lenkki tai Riihikallion koirapuisto. Sinne mentäessä se ei äänineen mahdu autossa loppumatkasta turkkinsa sisään.

Huomaan, että aamupäivän puuhistakin riittäisi tarinointia vaikka kuinka, mutta rajansa silläkin.

Tänäänä iltapäivällä lämpiää merikonttisauna ja kodan grilli, sillä saan vieraakseni pari hyvää kaveria, joiden kanssa yhteiset juuret ovat yli puolenvuosisadan takana.

sunnuntai 26. toukokuuta 2019

Kuvakavalkadi

Jormas: Aikani kuluksi kuvasin Jokilaaksoon vuosien kuluessa tehtyjä tai muuten hankittuja koteja.
Pönttö on imukupeilla ikkunassa kiinni. Ainoastaan hämähäkki on käynyt sitä vuosien aikana tutkimassa.
Puukasa on monelle koti, jotka kaikki eivät ole suinkaan lintuja tai edes siivekkäitä. Kyykäärmekin on siellä talvensa viettänyt.
Pesäpöntöistä on joka kevät tiaisilla ja kirjosiepoilla taistelu. Sieppo sen usein omakseen saa.
Tästä pöntöstä kävi orava hakemassa suuhunpantavaa. Eläinmaailmassa vallitsevat luonnon lait.
Hyönteishotellit ovat tämän kevään hankintoja. Aika kuhina niissä käy, jota seuraamme mielenkiinnolla.
Ulkomaalainen asuntotuotanto ei ole Jokilaakson väen mieleen.
Sen sijaan laattojen päällä olevat pöntöt ovat suosittuja. Joissa niissäkin orava vieraili, kunnes tein "oviin" metallikarmit.
Merikontin katolle ei ole orava vielä onnistunut löytämään kiipeilytapaa.

Valepesä on pitänyt ampiaisten aidot pesät muualla kasvihuoneesta.
Telkänkoti on on asuttu monta vuotta. Silloinkin, vaikka se putosi maahan.
Joen tolpassa pesi västäräkki ja emäntä hautoi sitkeästi satoi tai paistoi. Seuraavaksi vuodeksi tein kotiin katon, mutta asunto ei sen jälkeen kelvannut kenellekään.
Jokilaaksossa on asunut myös vuosikaudet herrasväki Soini/Strandén ja osaomistuskoira Niilo.
Jänisten poikasten koti sopeutumisvalmennuskursseilla.
Ja sama tarkoitus on siilikodeilla. Katolla vartijalinnun huusholli, joka on asukasta vailla.
Vielä toinenkin hyönteishotelli sekametsän reunalla. Tosin tässä piti olla kuva lepakoiden kodista.
Myös lounasravintoloita löytyy useita, joissa on kesäisin harvemmin purtavaa tarjolla.

perjantai 24. toukokuuta 2019

Koira

Luin kymmenen vuotta vanhan kirjoituksen koirista. Se on hyvin mielenkiintoinen, jos ylipäätään on aiheesta kiinnostunut:


Mutta uutta tietoakin on tullut. Niiden mukaan ihmisen ja koiran yhteinen taival on noin 14 000 vuotta vanha.
Maailman sivu koiraa on muokattu ihmisen tarpeisiin sopivaksi aina agilityyn saakka. On koirien kauneussalonkeja, päiväkoteja, kylpylöitä ja vaikka mitä.

Thaimaassa 60 milkoonaa ihmistä pärjää irti olevien koirien kanssa, mutta siihen ei pysty maassa enemmän tai vähemmän aikaa viettävä muutama suomalainen. Vaan on jatkuva parku, kun koira irvisti, haukkui tai peräti puri. Lääkkeenä vaivaan on miehen mittainen bambukeppi, joka lienee yksi  tehokkaimmista tavoista tehdä terveestä koirasta vihainen ja mieleltään sairas.

Ihmisen itsekkyys onkin luomakunnassa vailla vertaa. Eilen luin terveestä koirasta, joka tapettiin siksi, että se voitiin haudata emäntänsä kanssa samaan hautaan.

Jos minulla olisi kaikkivaltiaan mandaatti, koira pääsisi laakista paratiisiin. Emännän palauttaisin maan pinnalle. Mutta tällä kertaa kapiseksi koiraksi maahan, jossa mies pitää kantapäänä alla kaikkia eläimiä ja naisia.

keskiviikko 22. toukokuuta 2019

Valeprofiilit ja verkkourkinta eli kalastelu

Jormas: Jonkun kerran olen kirjoittanut samasta aiheesta oikeilla nimillä tai oikeastaan niillä millä kukin kalastelija somessa esiintyy. Ajattelin, että olkoon aihe toistaiseksi, mutta aikani kuluksi julkaisen kuitenkin ainakin vielä yhden tekstin kuvineen.

Teksti on pilkulleen niin kuin se minulle tuli. Nyt pohdin, että voivatko itseasiassa molemmin puolin huijarit kohdata. Toinen sanoo antavansa rahaa tekaistuun tarkoitukseen ja toinen sanoo käyttävänsä ne yhtä tekaistuun tarkoitukseen.

"Hyvää iltaa, anteeksi, että otan sinuun yhteyttä, näin vain profiilisi ja kerroin itselleni, että olette henkilö, jota tarvitsen. Lyhyesti sanottuna, nimeni on Dulce Zinsou Elvira portugalilaisesta alkuperästä ja asun Ranskassa. Minä kärsin vakavasta sairaudesta, joka tuomitsee minut tiettyyn kuolemaan, se on kurkun syöpä, ja minulla on 150 000 euroa, jonka haluan lahjoittaa luottamukselliselle ja rehelliselle henkilölle, jotta se hyödyntää sitä.

Minulla on punaisen öljyn tuontiliiketoiminta Ranskassa, ja menetin mieheni 6 vuotta sitten, mikä vaikutti minulle paljon, enkä voinut mennä naimisiin vasta kunnes Tähän mennessä meillä ei ollut lapsia. Haluan tehdä tämän summan lahjaksi ennen kuolemaani, jos päiviäni voidaan laskea tämän taudin puutteesta, johon minulla ei ollut parannusta, mutta rauhallisempi Ranskassa ei halua tietää, voitko hyötyä tästä lahjasta.
Tässä on sähköpostiosoitteeni: Sähköposti: elvirazinsou@gmail.com.

Ja tässä vuonna 1935 syntyneen omakuva
Jos olet sinä ja luotettava hyödyntämään tätä hetkeä, älä epäröi ottaa yhteyttä meihin sähköpostitse saadaksesi ohjeita seuraamaan tätä omaisuutta, koska etsin vakavaa henkilöä tai organisaatiota, joka voi hyötyä tästä ennen kuolemaani ja tällä hetkellä olen naulattu sairaalahoitoon, joten haluan kertoa teille sairaudestani, minulla on enemmän toivoa, koska suuret lääkärit vahvistivat minut.

Minä kuolen ja päivät lasketaan. Minulla ei ollut lapsia mieheni kanssa, koska hän oli steriili, mutta silti rakastan häntä kovasti. Jopa hänen kuolemansa jälkeen en halunnut huijata, kunnioitan aina hänen muistiaan, joten älä epäröi lähettää meille sähköpostia sähköpostitse. että nämä ohjeet ovat hallussaan."


maanantai 20. toukokuuta 2019

Kesää odotellessa

Jormas. Aasiassa vietetyt talvemme päättyvät noin maaliskuussa. Ennen siellä alkavia vesijuhlia, joita en hevin koe kolmatta kertaa. Ainakaan selvinpäin.

Mutta maalis maata näyttää ja silloin tosiaan alkavat näkyä jo muutkin kevään ja tulevan kesän merkit Suomessa. Jonne tulemme muuttolintujen matkassa. On hanget, joita pitkin voi tallustella katsomaan pajunkissoja ja pienten purojen alkavaa solinaa. ☀️ taivaalla ilmoittaa, että täällä minäkin edelleen olen.
Rentukka on oma, kaunis lukunsa
Ehkä ensimmäinen kukka meillä Jokilaaksossa on leskenlehti. Sen perässä tulevat valko- ja sinivuokot sekä voikukat ynnä muut, joita en nimiltä juuri tunnista.

Tiaiset ovat jo aikaisin pesäntekopuuhissa, joilta ei hevin muuttolinnut kotipesää vie. Ehkä kirjosieppo sen pystyy tekemään. Lähes maan pinnassa hiipivät lentäen mustarastaat, jotka eivät taida juuri keväällä elämöidä. Loppukesästä kyllä senkin edestä. Ääni joskus kuin haudan takaa.

Tulee västäräkit ja tulee pääskyset, jolloin onkin jo oikeastaan kesä. Nyt lentelevät kuitenkin jo ensimmäiset hyttyset, joilla ei taida olla juuri sen kummempaa elämisen tarkoitusta kuin joutua syödyksi. Tosin häkkieläimillä ei ole sitäkään vähäistä virkaa. Elävät vain aikansa ihmisen itsekkyyden ja turhamaisuuden vuoksi.
Koivunmahlan kerääminen on yksi kevään juttuja. Siitä kun pakkaset helpottavat koivun silmujen aukeamiseen.

Ensimmäiset mehiläiset sukulaisineen ovat aloittaneet koko kauden kestävän työnsä hunajan kanssa. Jota ihminen pitkin kesää ryöstää. Niiden lempikukka meillä lienee Himalajan palsami lupiinin rinnalla. Jotka syrjittyinä saavat elää Jokilaaksossa viitasammakoiden ja vuollejokisimpukoiden naapureina.

Tulevan kesän merkkejä olisi vaikka kuinka kerrottavaksi. Kukkivista tuomista pesiviin joutseniin sekä telkköihin ja muihin vesilintuihin.

Käen pitkän iän ennustusta olen jo kuunnellut parin viikon verran.
Ja aamulla kun kävimme Niilo-koiran kanssa Soiniityntien sillalla, kuulin vuoden ensi kerran, kun Satakielipuiston asukkaat olivat aloittaneet koko kesän kestävät konserttinsa.

lauantai 18. toukokuuta 2019

Muistoja ja tätä päivää

Ennen vain joulu oli juhlista sellainen, jolloin erityisesti muistelin mennyttä aikaa.

Pääsääntöisesti kaikkea ikuisiksi ajoiksi menetettyä. Vain muistot jää, lauloi joku.

Jostain syystä nyt toissapäivän syntymäpäivänäni käytin paljon aikaa muistoihin. Nyt oli muisteluissa matkassa paljon muutakin kuin alakuloa. Kaihomieltä kumminkin. Ehkä se kuuluu tähän ikään. Viimeinen kuutosella alkava syntymäpäivä.

Vuoden olen kerännyt kaikenlaisia ystäviä ja kavereita ja tehnyt tämän kaiken somessa. Mukavaa monin tavoin ja itsekkäästi sainkin nyt valtaisan määrän onnitteluja ympäri maailmaa.

Oli imartelevaa kokea olevansa hetken aikaa oman pienen maailmansa napa. Vain syntymäpäivälahjapöytä ammotti tyhjyyttään. Mutta en mitään tarvitsekaan, sillä kaikkea tarpeetonta on minullakin yli äyräiden.

Vain muistoja kerään enää ja uusia ystäviä. Joista suurin osa on ja jää vain somemaailmaani.

Mutta niistäkin voi tehdä livetotta omien mieltymysten mukaan. Uusia ystäviä voi mennä tapaamaan lähelle ja kauas. Kuten itse viime talvena lähes 10 000 kilometrin päähän.
Myös blogikuvani on muistoja täynnä. Siinä on Tuusulan Rantatiellä Mona Mannerheimon ottamassa, kehystetyssä kuvassa kaksi renttua vähän Rentun ruusun jälkeen. Irwinin ja minun yhteisestä elämänpätkästä on hienoja muistoja.

Sekä vuorineuvos Esko Muhoselta saamani tinarjotin, kun täytin 50 vuotta. Hän myös opetti minulle jotain johtamista. Hän sanoi, että jos Vapon toimitusjohtana haluam tietää kuinka päin Kainuun suolla on parakissa pudonnut nuppineula, on minullechankittava se tietoo. Sanoi, että hänellä ei ole pieniä ja suuria työasioita, vaan on vain työasioita ja johtajana on vastuussa kaikesta.

Tarjottimella on kaksi tinattua juoma-astiaa. Ne ostin, kun kävimme Matkakodillamme Turkissa. 12 500 kilometriä, josta minä ajoin 500 ja Päivis loput. Mukava reissu. Turkin vuorilla kinattiin kyläkaupassa kuinka paljon voidaan ja saadaan maksaa ostoksista ja paljonko pitää ottaa lahjana vastaan. Hienoja ihmisiä meille siinä hetkessä.

torstai 16. toukokuuta 2019

Tänään on syntymäpäiväni

Jormas: Jokaiseen vuoteen mahtuu yhtä paljon asioita. Joku vuosi on enemmän iloa kuin toisessa ja johonkin vuoteen tuntuu mahtuvan enemmän. Näin ei kuitenkaan ole. Yhtä paljon mahtuu jokaiseen vuoteen. Aina.

Netissä on paljon erilaisia ohjelmia, jotka kertovat minulle jotain keinotekoisesti itsestäni, kun syötän ohjelmiin apusanoja: Iästä sukupuoleen, parisuhteista ja niiden puutteesta, seurasta sekä yksinäisyydestä, koulutuksesta ja koulujen käymättömyyksistä, suruista ja iloista sekä vaikka mistä.

Näistä kolme olen poiminut blogiini, joista oikeasti löydän itseni.

Tämä vuosi on ollut täynnä suurta iloa ja täynnä suurta melankoliaa. Kaikki otan kiitollisuudella vastaan, koska muutakaan en halua voida.

Sielun yksinäisyydessä on jotain sellaista alakuloa, jota en osaa poistaa. Ehkä enää en haluakaan, sillä loppupeleissä ja isossa ikkunassa jokainen on itsensä kanssa yksin tai kaksin. Riippuu siitä meneekö itseensä vai katsooko itseään itsensä ulkopuolelta. Luulen, että osaan molempia.

Vuosi sitten aloitin englanninkielen opiskelun somemaailmassa. Chattaillen ja Google-kääntäjän avulla. Olen edistynyt ja siitä maailmasta moni onkin onnittelut tänään ja eilen.

Koska olen mikä olen ja haluan muuttua vain sen verran kuin voin tehdä itsestäni luopumatta, olen usein yksin. Seurassa ja itsekseni. Kaikista synttärionnitteluista olenkin hyvin otettu ja niistä voin päätellä jotain somemaailmastanikin.

Josta joku voi sanoa, että se ei ole totta. Mutta sanon, että se on totta juuri niin paljon kuin itse haluat. Koska omituisuuteni on alati lisääntyvää, kerron ehkä tästä kaikesta vielä monta kertaa.

Kyseinen maailma on vienyt minut monien huijareiden yhteyteen, mutta myös köyhääkin köyhempään filippiiniläiseen kylään tarjoamaan lapsille ja vähän muillekin muun muassa hampurilaiset.

Mutta se on tuonut myös kutsun bulgarialaiseen kotiin sekä siemeniä Sofiasta lentokoneella kasvihuoneeseemme.

Tänään 18 minuuttia vaille 4 iltapäivällä lähden tallustamaan viimeistä tämän vuosikymmenen vuotta. Ja vuoden kuluttua minäkin olen aikuisen oikeasti aikuinen. Ainakin iältäni. Lapsesta sisälläni en luovu koskaan.

keskiviikko 15. toukokuuta 2019

Jorma Emoji

jormas: Jokaisella on vuorokaudessa 24 tuntia, jonka lähes kaikesta käytöstä päättää itse. Joku myy kolmasosan rahasta, minä en minuuttiakaan.

Joten on aikaa tehdä vaikka oma emoji ja tuumata jatkossa voisiko sen kanssa elävöittää omaa somemaailmaansa.

Voi myös retusoida emojinsa nuoremmaksi sekä kauniimmaksi.


maanantai 13. toukokuuta 2019

Kasvihuone

jormas: Jo monta vuotta olen harrastanut kasvihuoneen kanssa puuhastelua. Ja kokemusta on tullut. Ja rahaa palanut. Mutta ei niin paljoa kuin aikoinaan tupakkaan ja kaljaan.

Pääsääntöisesti kokemusta on kasaantunut kaikesta siitä kuinka ei tule tehdä. Yleisesti  ottaen voin sanoa, että mitä enemmän olen yrittänyt jonkun vihanneksen ja marjan kanssa, sitä varmemmin olen epäonnistunut.
  
Ja  päinvastoin. Lattialevyjen raoista on raivannut tiensä mansikantaimi, joka nykyisin tekee muutaman marjankin. Koskaan en sitä juuri kastele ja silti se voi vuosi vuodelta paremmin. Tai ehkä juuri siksi.

Oma lukunsa ovat vadelmat, jotka nekin jostain vain tulivat kasvihuoneeseen sisään pyytämättä. Ja olivat viime kesänä valloittaneet jo melkoisen osan viljelystilasta. Ne hävitin, sillä ilman sitä minulla (meillä) olisi pian ollut vadelmakasvihuone ilman marjoja. Marjoilla vattukin olisi lunastanut paikan sydämessäni ja olisin armahtanut sen.

Mielenkiintoinen on ruohosipulikin, jota yritin vuosia saada kasvamaan sille varaamassamme paikassa. Mutta ei kun ei. Kun luovutin, se innostui seuraavana keväänä oikein olan takaa kasvuhommiin. Sitäkään en ole kastellut, mutta jostain se vaan elinvoimansa ammentaa.

Tänä keväänä olen jo palelluttanut yhdet tomaatin ynnä muiden taimet. Mutta en luovuta. Nyt on haettu uutta kehiin ja muutakin on tulevalle kesälle suunnitelmissa. Aina lentokoneella Bulgariasta asti on hankittu siemeniä. Tästä kaikesta kirjoitan toiste.


sunnuntai 12. toukokuuta 2019

Hyvää äitienpäivää kaikille äideille

Jormas. Ennen ajattelin, että on ehkä etiketin mukaista toivottaa hyvää äitienpäivää vain omalle äidille ja omien lasten äidille.

Ehkä niin onkin, mutta minä en siitä välitä, sillä jokainen äiti ja kasvattaja on onnitteluni ja arvostukseni ansainnut.

Kuvan kukan vien Niilo-koiran kanssa tänään äitini ja siskoni haudalle. Molemmat äitejä.

Erityisen siunattuja tänään olkoon ne naiset, jotka ovat rakastaneet muiden synnyttämiä lapsia.

lauantai 11. toukokuuta 2019

Olen menettänyt uskoni, osa 2.

Jormas: Osa 1 löytyy tästä. Kristinusko ja sen viitoittama taivastie perustuu uskoon ja kirjoituksiin, jotka ihmiset ovat kirjoittaneet. Jeesuksen sanotaan kirjoittaneen vain kerran ja silloinkin hiekkaan. Kun Hänen luokseen tuotiin nainen suoraan vieraan miehen sylistä. Mutta kylmää kyytiä ei saanut niinkään nainen, vaan tuojat.

Kristinuskon mukaan on myös niin, että elämäsi aikana voit tappaa ihmisiä mielen määrin, sekaantua lapsiin, raiskata naisia ja vaikka mitä tahansa pahaa, kun vaan ennen kuolemaasi otat Vapahtajan omaksi Herraksesi.

Ja jos näin en tee, on osanani silloinkin ikuinen elämä, mutta helvetissä. Mikä se sitten lieneekään. Ei auta sekään, vaikka olisin talsinut kuinka kelpo taipaleen.

Mutta minä en usko tähän. Että kristinuskon Jumala passittaisi yhtäkään omaa luomustaan ikuiseen kadotukseen. Olen siis menettänyt uskoni helvettiin.

Mutta mitä sanoo asiasta Buddha, joka vastoin kuin Jeesus väitti koko elämänsä ajan olevansa vain ihminen? Jo 500 vuotta ennen Vapahtajaa. Buddhalaisuuden mukaankin taival kuoleman jälkeen kulkee Big Bossin luo. Joka hänkin erottelee jyvät akanoista.

Paratiisin ovet saattavat aueta uskot mihin tahansa, jos olet elänyt säällisen elämän. Siis ovet ovat auki ansioiden mukaan. Mutta sillä portilla ei murhamiehen eikä raiskaajan tiekään vie koskaan helvettiin, vaan saattaa tulla passitus takaisin maan pinnalle. Jolloin uudelleen  syntymisen muotojakin on enemmän.

Buddhalaiseen kosmologiaan kuuluu nimittäin kuusi olemassaolon tasoa, jonne ihminen voi jälleensyntyä karman lain mukaisesti. Jälleensyntyä voi jumalaksi, puolijumalaksi, ihmiseksi, eläimeksi, nälkäiseksi aaveeksi tai helvetinolennoksi.

Sitä en tiedä kuka uuden elämän muodon päättää, kun Buddhakin oli vain ihminen. Mutta jostain täältä voi löytyä syitä esimerkiksi thaimaalaisen käyttäytymiseen. Hänen voi olla vaikea tappaa kulkukoiraa, sillä se saattaa olla kuollut isoisä. Hän saattaa myös ruokkia koiria vailla ihmiskotia, vaikkei sinällään koiristä välittäisi. Mutta ruokkii, koska se on teko Buddhalle. Se auttaa pääsemään ikuiseen, hyvään elämään. Lieneekö nirvana nimeltään. Ehkä ansioiksi laskettavat teot lyövät myös painetta elää kelvollisemmin maan päällä kuin kristityllä.

Mutta esimerkiksi buddhamunkki saattaa piestä temppelin koiran. Hän katsoo sen kuuluvan ikään kuin virkavelvollisuuksiin, sillä koira on saanut uuden mahdollisuuden ja tullut tänne kärsimään. Kurittamisen ansiosta sille saattavat seuraavalla kerralla taivaan portit aueta.

Aikoinaan olin Jyväskylän Katulähetyksen toiminnanjohtaja aika taipaleen. "Hurskas' esimieheni (hallitus) tai osa siitä läksytti minua harvoin. Mutta joskus sain kuulla kunniani. Että taivastieni, mikä se sitten onkaan, loppuu lyhyeen kuin kanan lento. Ettei riitä, kun pappi, Jumalan edustajana maan päällä, on minut kastanut Hänen yhteyteensä. Sekä antanut nimen Jorma, jolla Isäni minut tuntee iät ja ajat.

Ja toisenkin kerran tuli hallituksessa kylmää kyytiä. Kun sanoin, että kukin tulee uskollaan autuaaksi. Ei kuulemma tule, vaan olen harhaoppinen ja palan helvetin tulessa.

Silloin istuin, mutta sydämessäni seisoin kuitenkin koko ajan. Joten ehkä elän lopuikäni harhassa, sillä kuten sanoin, olen menettänyt uskoni helvettiin. 

Uskoni mukaan jokaisella on samanlainen osa iankaikkisuudesta, millainen ja missä muodossa se itse kullekin nyt tai rajan takana näyttäytyykään  Tähän minä uskon.


torstai 9. toukokuuta 2019

Olen menettänyt uskoni

Jormas: Lapsena minut opetettiin pelkäämään yhtä ja karttamaan kolmea asiaa. Pelätä piti Jumalaa ja karttaa piti jehovantodistajia, mustalaisia ja ryssiä. Näillä sanoilla.

Varsinkaan ryssiä ei pitänyt pelätä, vaan toivoa heille kaikkea pahaa. Mustalaiset piti kiertää kaukaa, sillä he sieppaavat valkolaisten lapsia. Ja jos jehovien kanssa veljeili, joutui helvettiin.

Venäläisiä kohtaan vihan istutusyrityksen ymmärrän, sillä isä oli kaikki sodat käynyt jermu ja äitikin lotta. Mutta en minä venäläisiä koskaan vihannut, sillä paras lapsuudenkaverinikin oli Pekka, Karjalan evakoita. Joita kaikkia osa Suomen kansasta piti ryssinä.

Jehovan todistajat säilyivät aikuisikään kummajaisina, sillä kosketuspintaa minulla ei heihin ollut. Myöhemmin kyllä. Yhdelle esimerkiksi oli osoitettu velvoitetyöpaikaksi Jyväskylän Katulähetys. Sen boss olin silloin, kun myin käytännössä puolet ajastani rahasta.

Työhaastatteluun tullessaan tämä "vääräuskoinen" sanoi, että ethän voi ottaa minua töihin, koska olen jehovantodistaja. Sanoin hänen harmituksekseen, että toki voin ja otin myös. Sekä varoitin karttamaan katulähetysväkeä, ettei kristinusko tartu. Mukava hemmo koko puolen vuoden työsuhteen ajan.

Hyrylän kupeessa kakarana ollessani mustalaiset pitivät aitoa leiriä telttoineen, vankureineen ja hevosineen. Sinne piti väkisin päästä vakoilemaan, sillä se oli jännittävistä asioista välillä ehdoton ykkönen. Siksi, koska he sieppaavat valkolaisten lapsia. Jota taisin peräti toivoakin joskus, kun faija antoi kunnolla selkään jostain kolttosesta.

Mutta eivät ne minua vieneet, vaan ensimmäinen, tosi salainen tyttöystävänikin  oli "mustalais-Leena". Hänen kanssaan kukaan ei kulkenut edes koulumatkoja eikä puhunut välitunnilla, koska hän oli mustalainen.

Nyt 60 vuotta myöhemmin olen löytänyt hänet Ruotsista. Haluaisin tunnustaa hänelle 7-vuotiaan pojan ensirakkauden.

Mutta niin nyt, kuten joskus aiemminkin käy kuten nyt. Innostun  aiheesta ja en pääse otsikon asiaan ensimmäisessä blogissa lainkaan. Joten jatkan ylihuomenna miten olen kadottanut uskoni.

tiistai 7. toukokuuta 2019

Hymytön maa

Jormas: Jossakin ja jostakin sattui taannoin silmiini uutinen tai sen tapainen, että Suomessa asuu maailman onnellisin kansa. Ehkä se oli aivan näin.

Ehkä näin onkin, mutta aina sitä en näe.  Kuljen silloin tällöin kylän raiteilla ja vähän muuallakin jalkapelillä osaomistuskoira Niilon kanssa. Siinä sivussa olen tehnyt pientä gallupia sanomalla nuorille vintiöille, seitsemän iäin puolin ja toisin, että moi tai jonkun muun tervehdyksen. Näin teen kyllä usein aikuisiakin kohdatessani.

Varsinkin pojat ovat happamuudessaan ylivertaisia. Lienenkö peloittava tai jotain muuta. Outo ainakin, sillä eihän sitä nyt vieraita tervehditä, kun ei kerrostalossakaan edes saman portaan asukkaita. Mutta mistä johtunee? Ehkä vanhemnat ja opettajat ovat peloitelleet.

Mutta samaa tautia on aikuisillakin ja varsinkin naisilla. Ainakin pysäkillä, jos sanon terve ja lisään, että ei ole vielä kesä. Hyvä kun ei joku lähde juoksujalkaa pakoon poliisia huutaen.

Ehkä olemmekin vain pieni, pelokas kansa. Joka on pienen ikänsä taistellut toisiaan ja muita vastaan, muttei koskaan voittanut yhtään sotaa.

Sen sijaan tuppisuita emme ole, vaikka niinkin olen kuullut väitettävän. Huonoja sen sijaan olemme aloittamaan keskustelun. Mutta kun joku aloittaa, niin juttua piisaa tunti tolkulla aiheesta kuin aiheesta.

Kuten tänään sipoolaisen herrasmiehen kanssa Tuusulan apteekin tuulikaapissa. Kanoista ja kukon elämästä kanalaumansa ainoana uroona 😘. Mikä siinä on sulkiensa kanssa pöyhistellä ja röyhistellä.

Aivan oma ynseyden luokkansa ovat jotkut elämäntyönsä valtion ja kunten monopolien palveluissa tekevät. Ei ole kaikilla asiakaspalvelu kursissa. Nämä pikku Napoleonit ja Napolittaret pitävät ykkösprioriteettina asiakkaan kyykyttämistä.  Heillä ei pitäisi olla pienintäkään vallannmurusta yhteenkään ihmiseen. Pieneen mieleenkään ei tule, että tiskin toisella puolella istuu tai seisoo hänen palkkansa maksaja.

Mutta toista on asiakaspalvelu Thaimaassa. Ystävällisyyttä olisi tässä hymyjen maassa vaikka vientituotteeksi Suomeen marjanpoimijoiden matkassa. Eivätkä ole tarvinneet ystävällisyyden opetteluun Markkinointi-instituuttia.

Ehkä hymyttömimmät thaimaalaset asiakaspalvelijat olen tavannut heidän suurlähetystössään Helsingissä. Liekö tapa tarttunut suomalaisilta?

Miten sattuikaan näin nurja mieli tämän blogini polttoaineeksi.

sunnuntai 5. toukokuuta 2019

Joukkoliikenne

Jormas: Tänään olen aikani kuluksi koittanut saada selvyyttä miksi kukaan ei nähnyt tarpeelliseksi selvittää perusteellisesti millaista joukkoliikennettä Tuusulan läntisin ja lähes eteläisin taajama tarvitsisi.

Olisi pitänyt selvittää kuinka moni lähtee omalla autolla päivittäin Helsingin ja Vantaan suuntaan sekä kuinka monen matka suuntautuu Hyrylään päin. Voihan se olla, että joku selvittikin.

Mutta mitä lyhyesti sanottuna joukkoliikenne sitten on? Esimerkiksi näinkin sitä voisi kuvata:

"Joukkoliikenne on julkista liikennettä, jossa samalla kulkuvälineellä kulkee useita toisilleen vieraita ihmisiä yhtä aikaa. Joukkoliikenne tarjoaa tavan liikkumiseen niin, että matkustajan ei tarvitse omistaa, vuokrata tai ajaa omaa kulkuvälinettä. Joukkoliikennevälineet kulkevat tyypillisesti ennalta suunnitellun reitistön ja aikataulun mukaan. Joukkoliikenne voi olla myös kutsuohjattua. Tällöin ajoneuvon, usein pikkubussin, reitti määräytyy asiakkaiden matkustustarpeiden perusteella, eikä kiinteiden aikataulujen perusteella."

Vaikka itse en kotoani Myllykylästä voi juuri joukkoliikennettä käyttää, haluaisin, että se olisi edes mahdollista, sillä maksanhan sen ylläpidosta saman kuin muutkin tuusulalaiset veronmaksajat.

Nyt sitä kuitenkaan ei juurikaan minulle ole. Eikä parantamisen keinoja tältä paikalta elämöinnin lisäksi muitakaan liene.

Kun myllykyläläiset ovat vuosikymmenten saatossa joutuneet järjestämään kulkemisensa muilla tavoilla, ei heistä hevin tule linja-auton tai muun joukkoliikennevälineen käyttäjää.

Ehkä on huvittavaa havaita kuinka Tuusula on pitänyt puoliaan HSL:n kanssa neuvotteluissa Myllykylän suhteen. Tai tiedänhän minä. Ei mitenkään.

Kelvollinen reitistö kulkee 2,5 kilometrin päässä, mutta se on vähän liikaa kävellä monelle. Linja-autolla matka olisi ajassa eestaas alle 10 minuuttia. Mutta ei, kun ei.

Viime syksynä kokeilin HSL:n reittiopasta, jos olisin tulossa perjantai-iltana kotiin teatterireissulta Helsingistä linja-autolla. Se suositteli yöpymään hotellissa Koskenmäellä, jossa ei edes ole hotellia. Sen jälkeen en ole reittiopasta kokeillut.

perjantai 3. toukokuuta 2019

Blogimme

jormas: Kaikkiaan tälle foorumille olemme kirjoittaneet nyt 2744 blogia. Ensimmäisen kirjoitimme 14.10.2011.

Lukijoita on ollut yhteensä 323 596. Joukossa varmasti jokunen kymmenen vakioväkeä, sillä silloin tällöin jossakin päin maailmankolkkaa törmäämme ventovieraaseen, joka sanoo: "Moi, tunnemme teidät, olemme bloginne vakilukijoita." Se tuntuu mukavalta, sillä vain harva aihe saa keskustelua aikaiseksi.

Eniten on ollut lukijoita Päiviksen kirjoituksella kuinka hankkia thaimaalainen ajokortti. Sen on nyt lukenut 3794 henkilöä. Kestosuosikkeja ovat olleet Merikonttikotiaiheet ja tuusulalaisen Sjöblomin suku. Pelkkä sukunimi otsikossa takaa hetkessä monta sataa lukijaa. Vaatimatomia lukuja muuten, mutta monta vuotta joka päivä on jo saavutus.
Aiheet ovat olleet laidasta laitaan ja joskus ylikin. Milloin on mitäkin mieleen juolahtanut. Ja silloinkin on vuoropäivin kirjoitettu, vaikka ei mielessä ole ollut aiheen aihetta. Tämäkin on sellainen....väkisin väsätty.

Mutta molemmat pidämme kirjoittamisesta ja kestän sen, vaikka Päivis onkin huomattavan paljon minua lahjakkaampi. Hänen tekstejään voisin helposti ahmia yhtä soittoa kirjallisen. Jos hän joskus sellaisen tekisi.

Joskus tympii kuitenkin kaikki ja sen mukana myös kirjoittaminen. Siinä auttaa viisaus, että "jokaisen synkän pilven takana on uusi, synkkä pilvi." Toki usein aurinkoakin. Mutta tämä on arki, jossa elämme. Me kaikki.

En tiedä kunka kauan tätä jatkamme, mutta saavutushan on tämäkin. Käytännössä 7 vuotta koka päivä. Etupäässä lähes kaikki tavalla tai toisella henkilökohtaisesti koettua. Ja varsinkin minulla kipeitäkin asioita, jotka olen kirjoittanut itkien.

keskiviikko 1. toukokuuta 2019

Mitä on juurtuminen?

Jormas: "Asuinpaikan valitseminen on yksi elämän merkittävimmistä päätöksistä. Koti on paikka, jossa on hyvä kasvaa ja johon on hyvä juurtua. Hyvän kotikunnan tekevät vahva paikallisyhteisö, turvallisuus, henkinen hyvinvointi sekä kunnalliset palvelut, jotka tukevat täysipainoista ja terveellistä elämää."

Mutta miten juurtuminen sitten tapahtuu? Jos esimerkiksi yhteisiä asioita valmistelevista henkilöistä iso osa asuu muualla, voivatko he tuntea paikkakunnasta samoin kuin sinne juurtuneet kotikuntalaiset?

Voivatko he nähdä jossain vanhassa, huonokuntoisessakin rakennuksessa saman arvon ja tunnesiteen kuin kunnassa asuvat ja sinne juurtuneet tai juurtuvat kuntalaiset?

Voivatko muut kuin Tuusulan kirkoa vastapäätä ollutta koulua käyneet kokea samaa syvää tunnesidettä kyseiseen puurakennukseen?

Entä oleellisesti Hyrylän historiaan liittyvä vanha ortodoksipappila? Jossa nykyisin on muun muassa ravintola Päämaja. Pappilarakennus oli myös aikoinaan yksi kymmenestä lähiseudun Elannosta. Joka nyt odottaa purkamista, jota ei olisi edelleenkään pakko toteuttaa. Kuinka monella hyryläläisellä onkaan edelleen syviä tunteita rakennukseen?
Prijuutti on saanut jatkoajan
Keneltä oikeasti on pois vanhan, paikalliskulttuuriin oleellisesti liittyvän rakennuksen hävittäminen tai säilyttäminen?

Jos kaikki tai iso osa siitä kaikesta puretaan, johon ihmiset ovat vuosikymmenten saatossa juurtuneet, voiko siitä tulla oleellinen haitta tai peräti este juurtumiselle kotikuntaan?

Voiko kunnasta tulla paikka, jossa  vain asutaan ja käydään töissä naapurikunnassa? Voiko silloin tuntua enemmän tai vähemmän hällä väliä, sillä mehän vaan asutaan siellä?

Mitä vahinkoa kunnan kehitykselle tulee siitä, että kuntalaiset eivät löydä mielekkyyttä juurtumiselle? Voisiko vanhan säilyttäminen auttaa juurtumisessa? Että kuntalainen voisi syvällä tunteissaan kokea olevansa tuusulalainen ja kuuluvansa sinne.

Mutta entäpä sitten yhteisistä asioistamme päättävät ja valmistelevat ihmiset? Jos ei ole tuusulalainen eikä koe kuin käyvänsä kunnassa töissä, pystyykö hän ottamaan mukaan harkinnan osaksi vanhojen rakennusten ja asioiden yhteydessä tuusulalaisten tunnesiteet?

Kun joskus puhun vanhan säilyttämisestä, aivan liian harvoin kuulen kysymyksen, että mitä tämä rakennus merkitsee kuntalaisille.

Ymmärrän kyllä yhtälön vaikeuden, vaikka se ei ole selitettävissä rahalla eikä järjellä. Kuten ei rakkauskaan....... Ihmiseeen tai kotikuntaan.