Väärien valintojen asiantuntija * 191

Matka Kolumbiaan, katulasten ja muidenkin luokse oli hieno startti kohti viiden vuoden päässä sarastavaa, kokoaikaista leppoistamiselämää. Silloin en tekisi enää mitään rahallista korvausta vastaan. Vaan loppuelämäni pääsponsori olisi eläkeyhtiö Ilmarinen.

Sinne oli kuitenkin pitkä matka. Kiertelin paljon yksin Bogotan laitakatuja, vaikka minua siitä usein varoitettiin. Ajattelin, että avoin, ystävällinen mieli sekä ulkonäkö, josta voi päätellä, että tuolla ei ole mitään vietävää, auttavat pitkälle.

Ulkomailla resutessani en ole juuri törmännyt samaan väkivallan ilmiöön kuin silloin tällöin kotimaassani. Suomessa voi yöllisessä kaupungissa joutua pahoinpidellyksi siksi, että se on joidenkin mielestä kivaa. Ulkomailla näin käy vain, jos riehut itse, sekaannut muiden asioihin tai näytät ylimieliseltä tai siltä, että sinut kannattaa ryöstää.

Reinelin kanssa kiertelin monena päivänä myös köyhiä koteja, sillä suomalainen yhdistys, Koti katulapselle ry. tuki työtä jäsentensä antamilla avustuksilla. Reinelin kaikki ottivat vastaan kuin kuninkaan. Pappi ja sen lisäksi hän toi rahaa, mutta myös muuta avustusta köyhään elämään. Minäkin laitoin omistani silloin tällöin jotain, usein suoraan lasten käteen.

Vuoren rinteellä kävimme yhdessä kadun etuoikeutetun perheen luona. Etuoikeutetun siksi, että heillä oli oma tehdas. Parinkymmenen neliön huoneenssa asui mummo, kaksi lasta ja heidän vanhempansa. Yhdessä nurkassa tehtiin ruokaa, toisessa nukuttiin sekä tehtiin lapsia. Kolmannessa nurkassa käytiin pesulla ja tehtiin tarpeet. Neljännessä oli heidän tehtaansa, jossa alle kymmenen vuotiaat lapset tekivät Niken piraattitossuja. Jokaisen koulupäivän jälkeen he haistelivat tuntitolkulla kontaktiliiman höyryjä.

Kun he kuulivat minun olevan kaukaisesta Suomesta, jossa minulla on vaimo, he sanoivat olevan kunnia-asia, jos lapset saisivat tehdä Päiville tossut. Minun oli pakko soittaa hänelle saadakseni tietää jalan koon. Suomeen tuomani kengät ovat niin arvokkaat, ettei niitä voi käyttää koskaan. Tossuja ja tekijöitä, kuten vanhempiakin mummuineen kuvattiin monta kertaa.

Minusta kokemus teki vankkumattoman piraattituotteiden kannattajan. Olen nähnyt tai tiedän, kuinka lapsi kuolee nälkään äidin syliin imiessään tyhjää rintaa. Jossain katkotaan pieneltä lapselta raaja, jotta kerjääminen olisi tuottoisampaa. Tiedän myös kodeissa käytävät yölliset, hiljaisen keskustelut vanhempien kesken. Niissä päätetään kuka lapsista, tyttö tai poika myydään rikkaalle valkoiselle miehelle, jotta muut saavat ruokaa.