Tänään on siskoni Irmeli (kiinaksi เอมิลี) sinun nimipäiväsi

Synnyit reilun vuoden jälkeeni heinäkuussa 1951. Etunimiksesi sait Anne Irmeli. Vaikka ensimmäinen nimesi oli Anne, kutsumanimi oli Irmeli. Annessa voi olla olla kaikuja äidin nimistä Enni Annikki ja isoäidistä Elina, mutta mistä tuli Irmeli, siitä minulla ei ole mitään käsitystä. Tosin kirkonkirjoissa äitini on minulle toimitetun tiedon mukaan Ennin sijaan Helmi. 

Kaunis nimi, joka tuo lisäksesi mieleen myös kevyen musiikin taitajan, kaimasi Irmeli Mäkelän. Erityisesti haudallasi muistelen hänen kappaletta Liian vähän aikaa. Viimeksi näin tein pari päivää sitten, kun kävin istuttamassa leposijasi äärelle keltaisia narsisseja.

Olet ollut kuolleena jo kauan. Ikuinen mysteeri on miksi sinulla oli niin vähän aikaa. Joka tapauksessa sinä, kuten monet muutkin, joita en enää tavoita kuin muistoissa, tulevat minulle päivä päivältä rakkaammiksi.

Tänään, nimipäivänäsi kaivoin esiin osin auramiehen vaurioittaman Jokilaakson juhlapaikan lumen alta. Laitoin sinne salkoon pienen Suomen lipun muistoksesi. Saatankin olla ainut tai yksi harvoista, joka sinua tänään muistaa.

Yritin etsiä lähes 20 000 valokuvani joukosta kuvaasi, mutten löytänyt ainuttakaan. Niitä selvämpänä on mielessäni jossain tallessa oleva lapsuuden mustavalkoinen otos, jossa istun sinun ja pikkuveljemme kanssa syntymäkotimme kesäisellä nurmella. Sylissämme valkoinen Mirri tai Tepsu. Se oli aikaa, jolloin aurinko pastoi aina, kesä jatkui ikuisesti ja päiviemme määrä oli rajaton.

Isämme sanoi viimeisinä vuosinaan Kiljavan sairaalassa, että olisi toivonut eläkepäiviensä olevan toisenlaisia. Ehkä hänkin koki aikaa olevan liian vähän. Mutta ennen oli ennen, sitten tuli sitten, nyt on nyt ja huomisesta emme tiedä. En tiedä minne huominen osaltani kantaa, mutta edelleenkään, yli 70-vuotiaana en koe olevani liian vanha aloittamaan alusta ja kirjoittamaan uutta lukua elämäni kirjaan.

Nimipäivät ovat aivan liian vähän arvostettuja. Etunimillä on iso merkitys, mutta myös kastepäivillä. Sillä silloin moni meistä on liitetty Luojan ja Hänen Poikansa yhteyteen. Itsekin olen saanut sinä päivänä nimen, jolla He minua kutsuvat ja tuntevatkin. Mutta tänään siskoni Irmeli on sinun päiväsi ja olet minulle hyvin rakas ja elävä.

Voiko Daniel Nylundin posliinipossulla olla sielu?

Eilen kirjoitin, kun Kruusilassa Ystävyyden Majataloa isännöimä, arvostamani Daniel Nylund kaipasi kotoaan kadonnutta porsasta, joka lienee hänelle enemmän kuin eloton esine. Jatkoin, että saatan mennä kesällä sinne saunomaan ja kysyä kuinka savi- tai posliiniporsas istuu kristityn miehen sielunmaisemaan.

Ehkä siinä on jotain samaa kuin pikkutytölle Mollamaija-räsynukessa. Se on jotain hyvin sielukasta ja taatusti elävää, mutta mitä ei moni aikuinen näe eikä tunne. Ehkä lapsen rakas riepu tai unilelu ovat samaa sukua.

Danielin possu alkoi elämään minullekin ja jatkoin etsimällä vastausta miksi tämä, ehkä posliininen esine on niin tärkeä. Kun löysin alla olevan tekstin, päätin osaltani osallistua kadonneen porsaan metsästykseen jakamalla Nylundin kirjoituksen:

Iloisen possun surullinen tarina

Keski-iän ohittaneena aloin luopua uhovuosieni voimaeläimien, eli leijonien keräämisestä. Se alkoi tuntua vähän liian sankarilliselta ollakseen ihan totta. Niinpä suuri sika vähitellen löysi sisäisen possunsa. Se oli aika vapauttavaa alkaa kerätä kaikenlaisia sikarumiluksia ja possusöpöläisiä timjamipenkiini, kotiportailleni ja kotiini. 

Eräänä päivänä sikalan siivoojatar, hänkin minulle hyvin rakas, vahingossa pudotti lempipossuni terassin lattialle. Hädissään hän ei edes tullut ajatelleeksi, että sen voisi liimata kokoon. Niinpä hän salaa lakaisi sen roskikseen, siinä toivossa, ettei sikafarmari huomaisi yhden pienen possun häviämistä. Hän ei silloin vielä tiennyt kuinka paljon farmari sikojaan rakasti. 

Kun farmari vuosien päästä vihdoin leppyi, hän pyysi possun piilottajaa vaimokseen. Heidän onnensa ei kuitenkaan kokonaan täyttänyt pienen onnellisen possun kokoista aukkoa isännän sydämessä. Monena iltana hän saunasta tullessaan pysähtyi katsomaan sitä hyllyn kohtaa, jossa possu oli tykännyt köllötellä. 

Lopulta hän päätti, että asialle tätyy tehdä jotain. Onhan kadonneita rakkaita ennenkin löydetty vaikka toiselta mantereelta, kun oikein toimeen on ryhdytty. Siitä syntyi sitten tämä etsintäkuulutus kadonneen possun löytymiseksi. 

P.S. Aina kun tekee mieli haukkua jotain miestä siaksi, herkisty hetkeksi sille mahdollisuudelle, että siellä sisällä jossain on tämän näköinen söpö possu, joka kovasti kaipaa rakkauttasi. 💔

Silmät on sielun peili

Sanonta on ikivanha ja ilmeisesti jo roomalainen poliitikko ja filosofi Cicero on käyttänyt sitä ennen ajanlaskumme alkua muodossa: "Ut imago est animi voltus sic indices oculi." Googlen kääntäjä kääntää lauseen latinankielestä näin: "Kuten mielen kasvot ovat kuva, niin ovat myös silmän merkit."

Mutta sielu on monelle muutakin ja paljon muussakin. Silmiini sattui Turun Sanomista artikkeli talosta, jossa on harvinaisen perhosen sielu ja vanhan kyläkoulun runko. Oikein mukava tarina, jonka voi lukea oheisen linkin takaa: https://www.ts.fi/teemat/1074076768

Mutta sattuipa silmiini aiheeseen liittyvää muutakin. Nimittäin Kruusilassa Ystävyyden Majataloa isännöimä, arvostamani Daniel Nylund kaipasi kotoaan kadonnutta kuvan porsasta, joka lienee hänelle enemmän kuin eloton tavara. Saatan mennä tänä kesänä sinne saunomaan ja kysyn Nylundilta kuinka savi- tai posliiniporsas istuu kristityn miehen sielunmaisemaan. Ehkä siinä on jotain samaa kuin pikkutytölle Mollamaija-räsynukessa. Se on jotain hyvin sielukasta ja taatusti elävää, mutta mitä ei moni aikuinen näe eikä tunne. Ehkä lapsen rakas riepu tai unilelu ovat samaa sukua.

Sielun löydän ja tunnen myös Tapsa Rautavaaran ullkakolta löytämästä Isoisän olkihatusta, joka kertoi yksin muistoissa istuvalle, ehkä ikäiselleni miehelle hyvin kauniin rakkaustarinan. Kerran kerroin tästä Päivikselle, mutta hän ei löytänyt siitä mitään. Taisi sanoa vaan, että "pyh, rikkaiden hömpötyksiä" tai jotain sinne päin. Minua se loukkasi, kun rakastamani nainen ei kokenut sielunsa silmin samaa kanssani. Vieläkin suren sitä silloin tällöin. Joillekin autokin voi olla sielukas, jonka olivat oivaltaneet aikoinaan myös Lada-kauppiaat. 

Itselleni arki ja pyhäkin, jossa elän on vain yksi todellisuus, missä on sielu. Unelmat ja haaveet sekä muistot ovat toinen ja kolmas. Somemaailma on neljäs, josta en lapsena tiennyt mitään. Sen väline tai osa sitä on ilman muuta kämmenenkokoinen, sielukas älylaitteeni, johon itselläni on selkeä riippuvuussuhde. Se on kuin unilelu, jonka paikka on yöpöydälläni mennessäni viidenteen todellisuuteen eli untenmaille. Jos näin ei ole, minulta puuttuu lapsen lailla unilelu.

Sosiaaliseen mediaan eniten olen ottanut aikaa television katselusta. Joka onkin radion lailla jonkinlainen somen esiaste, jossa voit vain yksipuolisesti ottaa vastaan "tuutista" tulevaa. Tosin uutistenlukija Matti Rönkä laittoi seuraaviin uutisiin liivinsä alimman napin kiinni, kun lähetin hänelle sähköpostin lähetysten välissä 🤣🤣.

Takatalvi

Takatalvella tarkoitetaan keväällä sattuvaa kylmää jaksoa. Mitään tarkkaa määritelmää takatalvelle ei ole, mutta käytännössä siitä voidaan puhua silloin, kun terminen kevät on päässyt hyvään vauhtiin. Terminen kevät tarkoittaa tilannetta, missä vuorokauden keskilämpötila on toistuvasti yli 0 °C, mutta alle 10 °C. Tilastojen mukaan aika on Suomen eteläosassa maalis-huhtikuun vaihteessa ja Suomen pohjoisosassa huhtikuun puolivälissä. Takatalveen liittyy lumisade ja ainakin yöllä myös pakkanen sekä ankara halla mikäli terminen kasvukausi on jo päässyt käyntiin.

Jos ja kun etsin siitä itselleni mukavia puolia, niin yksi on, että tänä vuonna pääsen seuraamaan kevään ja kesän tuloa luonnossa alusta saakka. Toisin luulin, kun tulin Suomeen 21. päivä tätä kuuta ja alkukevään kelit olivat mitä parhaimmat. Mutta vain muutama päivä, niin kaikki oli toisin. Monikymmensenttinen uusi lumi peitti alleen käytännössä Jokilaaksossa lähes kaikki kevään merkit.

Muuttolinnut ovat laittaneet jarrut päälle joutsenia ja joitakin sorsia lukuunottamatta. Onkin mukava seurata jakaako jo vuosien ajan Jokilammella kesät asunut joutsenperhe alueensa muiden kanssa, sillä lähipelloilla on ehkä 30 Suomen kansallislintua tuumailemassa mihin asettuisivat. Puissa ei ole juuri silmuja eikä silmiin ole sattunut pajunkissojakaan. Niiden aika kuitenkin on viimeistään pääsiäisenä, joka on piakkoin.

Jännitettävääkin on uudella tavalla varsinkin Morakotilla, joka on odottanut kuukauden 90 vuorokauden viisumihakemukseen päätöstä. Senkin aika on juuri nyt, sillä yö toi sähköpostin, joka kertoi, että asia on käsitelty ja kuriiri tuo tiedon parin päivän kuluttua Tatan Phatthalungin kotiin.

Olin jo päättänyt, että pieni vihreä huone saa huilata tulevan kesän. En istuta sinne mitään enkä ehkä kunnostakaan sitä talven vaurioiden osalta tänä vuonna. Mutta jos Morakot saa viisumin ja onnistumme hänen haaveilemassa lunnonmarjojen poiminnassa, voi olla, että istutankin jotain kasvihuoneeseen, jos saamme marjanpoimintakuvion kohdalleen Jokilaakson lähimailla. Verkkoja olen sen eteen heitellyt sinne tänne, mutta mitään valmista ei ole.

Koska talvi ja pakkaset tulivat takaisin, eilen täytin mönkijän peräkärryn säiliöstä merikonttisaunaan 1000 litraa vettä, joka muuten olisi jäätynyt. Tänä aamulla kiinnitin auran mönkijän eteen, sillä Vanha Rouva ei ehkä kykene kahlaamaan auratuille teille ilman jeesiä. Lumiauran laitto yksin on muotisanaa käyttäen melkoisen haasteellista askare. 

Kuusi vuorokautta Suomessa

Olen Thaimaasta paluun jälkeen ollut kotimaassani vajaan viikon. Kalenterin mukaan mennään kevään suuntaan vauhdilla, sillä kellojakin siirrettiin edellisyönä tunti kohti kesää. Mutta hän joka säät ja ilmat säätää, on eri mieltä, ja koko ajan on menty takaisin päin talvea. Viikolle on luvattu pikku pakkasia ja eteläiseen Suomeenkin paikoin 30 senttimetriä uutta lunta. Vaikka eilen kirjoitin varhaisesta linnusta, joka madon löytää, on kyllä hyönteisiä, matoja ja muita pikku eläviä syövillä muuttolinnuilla ruoka tällä hetkellä vähissä.

Itse olen jatkanut loivaliikkeistä eloa ja sopeutumista Suomen arkeen. Käsimatkatavaralaukkuani olen osin purkanut, mutta 3 kuukauden lääkkeet esimerkiksi ovat edelleen repun pohjalla. Ne on kaivettava viimeistään huomenaamulla esiin, sillä apteekki sanoi, että jos tahdot sepelvaltimovaivaan määrätyistä lääkkeistä Kela-korvauksen, popsi vanhat pillerit ensin 😅.

Sen sijaan 6 kuukauden postin lajittelin eilen. Sitä ennen kävin toimipisteestä kysymästä onko siellä mahdollisesti minulle jotain, sillä oma postilaatikko oli jossain vaiheessa kinosten takana. Sinne postimies tai -nainen ei ole mennyt kai kuin kerran aiemmin. Oli kirjoittanut lapun, että jos en luo väylää, jolta pääsee autosta pudottamaan postin, loppuu jakelu. Eikä säilytetä perille toimittamatonta postia, vaan palautetaan lähettäjille, sanoi Posti.

Ymmärrän ja en ymmärrä. Sillä me kaikki maksamme kuljettamisesta saman hinnan. Minulle sitä ei tuoda, jos jakaja ei pääse sujauttamaan Aku Ankkaani suoraan autonsa ikkunasta laatikkooni. Sen sijaan hissittömänkin kerrostalon asukas saa jalkapatikassa postinsa luukusta sisään kodin kynnysmatolle kerroksesta riippumatta.

Ajattelin, että postin joukossa saattaa olla eduskuntaan pyrkiviltä vaaleihin tai jouluun liittyvää. Sillä ollessani mitättömän valtani huipulla, sain useammaltakin kansanedustajalta joulutervehdyksen, oli vaaleja tai. Mutta kun esillä olemiseni hupeni, hupenivat kortitkin. Viimeiseksi jäi Pekka Haaviston joulutervehdys Antonion kanssa, sitten ilman puolisoa ja viimein tänä jouluna ei enää Pekaltakaan 😢.

Ehkä Pekka on kasvanut ja minä kutistunut. Virkistävä poikkeus oli Suomen Kristillisdemokraatit, lyhyemmin KD, joka on suomalainen keskusta-oikeistolainen ja kristillisdemokraattinen puolue. Se löysi minut Postin avulla Taivaan Isän lailla, vaikka tervehdyksen osoitteesta olin muuttanut pois 20 vuotta sitten 🤣🤣. 

Toinen yö hopeanharmaan Vanha Rouvan matkamakuuhuoneessa

Eilisten suunnitelmien mukaan täydensin uudelleen henkiin herättämäni automatkailuharrastuksen varustusta ja olin ensimmäisenä Suutarilan Etolan oven takana kello 9 ostamassa vihreää 30 litran, muovista vesitonkkaa.

Minuun nähden nuori nainen tuli avaamaan oven, jolle sanoin: "Huomenta, varhainen lintu löytää madon, joka ei tietenkään ole madon onni." Kurtut vain kuulijan otsalla syvenivät. Kävi ilmi, että hän oli Venäjän Vilniksesta tai Vilnuksesta Suomeen parikymmentä vuotta sitten muuttanut, eivätkä suomalaiset sanonnat olleet hallussa. Sodan järjettömyydestä olimme yhtä mieltä ja myös siitä puhuimme. Kun en puoleen vuoteen juuri ole puhunut suomea, on varastossa paljon puhumatonta. Sen uhriksi joutuvat nyt kohtaamani ihmiset. 

Sieltä päätin ajaa Bauhausiin ostamaan akulla toimivan matkasuihkun, kun nyt on tonkkakin kahvi- juoma- ja suihkuveden kuljettamiseen. Ratkesin vielä hankkimaan varavirtalähteenkin, vaikka se tekikin syvän loven rahapussiini. Jos olen Vanhan Rouvan kanssa jossain verkkovirran ulkopuolella, nyt pysyvät kylmälaukussa viileänä ruokatarpeet ja alkoholittomat oluetkin. Ja tarvitsenhan sähköä hankkimaani retkisuihkuun sekä älypuhelimen lataukseen. Yritän vielä selvittää voinko hyödyntää virtalähdettä tarvittaessa auton käynnistämiseen. 

Kun säiden tietäjät kertoivat, että viikonloppuna saattaa Tuusulaankin tulla lunta 30 senttiä, päätin yöpyä autossa toisenkin yön ja kokea hieman toisin öisen sateen. Kun hipsin pimeässä metsäwc:hen, en ollut löytää lumen alta valkoisia crocsejani. Tosin sama olisi ollut hipsiä puun juurelle paljain jaloin, sillä kengät olivat lunta täynnä. Mukava oli kuitenkin aistia auton lasinkin takaa öistä luontoa ja sadetta. 

Kevään merkkejä ei paljoa vielä ole, sillä uusi valkoinen peitti kaiken orastavan alleen. Mutta jotain on, sillä Jokilampien jousenpariskunta saapui eilen aikamoisen metelin kanssa. Minulla oli heille tarjota vain ääriään myöten täynnä ja ylikin tulvivan Tuusulanjoen kylmää vettä. Näytti sekin olevan pariskunnalle ok. Niiden lisäksi vesilinnuista havaitsin vain yksinäisen heinäsorsan, joka etsi tämän kevään ja kesän puolisoa. Toisin kuin joutsenet, joiden parisuhde on elämänmittainen.

Vanhan Rouvan ja peräkärryn kokonaisuudesta puutuu enää etupenkkien lampaantaljat, joita en osta netistä. Sillä per penkki niitä pitää liittää kaksi yhteen enkä tiedä sopivuutta kokeilematta. Paikaksi olen valinnut eilen mainitsemani Rintalan luomulammastilan, joka sijaitsee Varsinais-Suomessa Yläneenjoen varrella. Tilalla on suomalaisia alkuperäisrotuja; suomenlampaita ja kainuunharmaita. Lisäksi siellä kasvatetaan jonkin verran ruotsalaisia turkislampaita ja suomenlammas-texel-risteytyksiä. Samalla pääsen kysymään lampaiden halusta ja kyvystä syödä Jokilaaksossakin kasvavaa jättipalsamia.

Vietin yön Vanhan Rouvan makuuhuoneessa

En ole purkanut Aasian matkan jäljiltä käsimatkatavaroistakaan kuin puolet, kun jo valmistelen kesäkiertuetta Suomen suvessa. Jos maltan kesää edes odottaa, sillä vietin testimielessä viime yön itselleni uudessa, mutta muille vanhassa farmarimallisessa autossani. Makuupussissa patjan ja lakanan päällä, ruskeassa Marlboro uniasussa.

Sisälle matkamakuuhuoneeseeni lämpöä nollakelin sadeyöhön antoi 2000 watin lämmitin, jonka ei tarvinnut olla kuin hiukan päällä. Totesinkin itsekseni, että näillä vermeillä saattaisin pärjätä läpi talvenkin autossa asuen paleltumatta. Joka tapauksessa vietetty yö kertoi, että autossa yöpymisen vuoksi minun ei tarvitse odotella kesää.

Vaikka nukuin huonosti, en tehnyt sitä yksin, sillä kaappasin oheen kaverini Facepostauksen aamun varhaisilta tunneilta.

Vaikka heräilin pitkin yötä, yösija oli loistava. Tosin unettomuuteen saattoi vaikuttaa sekin, että kello oli iltaseitsemän paikkeilla, kun kömmin innoissani uuteen makuuhuoneeseen. Se on jo kolmas hieman tavallisuudesta poikkeava, vieraillekin tarkoitettu yösija Jokilaaksossa. Aikaisemmat ovat kodassa ja merikonttisaunan löylyhuoneen lauteilla. Kelpo paikkoja kaikki viettää yö Nukkumatin seurassa.

Eilen tein myös hankinnan, sillä ostin aselaatikon, koska asetta saa ampuma-aselain mukaan kuljettaa mukana vain silloin, kun siihen on hyväksyttävä syy, esimerkiksi matkalla metsälle tai ampumaradalle. Kuljetettavan aseen on aina oltava suojattuna pussissa tai suojatussa tilassa, eikä se saa olla ladattu. Ehkä joillakin tulevilla matkoilla olenkin menossa harrastamaan ammuntaa.

Tänään jatkan hankintoja, sillä yritän mennä ostamaan Etolasta 30 litran vesitonkan ja ehkä Bauhausista akulla toimivan matkasuihkun. Luulen, että varusteista puuttuu enää vain harkinnassa oleva varavirtalähde. Suunnitelmissa on myös etupenkeille lampaantaljat, joten voi olla, että ajan 200 kilometriä suuntaansa Yläneelle Rintalantilalle.

Muutama vierailukutsukin vuosien varrelta on muistissa, ja ohjelmassa voisi olla ainakin länsirannikkoa, Keski-Suomea, Oulun seutua, Kuusamoa ja Etelä-Pohjanmaata. Sitä paitsi maita ja mantuja voi kiertää, vaikkei olisi tervetullut minnekään tai kenenkään luokse.

Mitenkäs tämä nyt toimikaan ja minne jätinkään sen?

En tiedä kuinka asia oli ennen, kun en muista. En muista muistinko ennen paremmin minne jätin minkäkin tavaran tai miten joku laite toimii puolen vuoden käyttämättömyyden jälkeen.

Siihen havahduin, kun olin aukaisemassa kuvan radio-/ levy-/ kasettisoitinta. En mitenkään muistanut kuinka siihen laitetaan edes virta päälle, kun en löytänyt power on/off kytkintä. Pulma tuli ajankohtaiseksi, kun puolen vuoden Thaimaan jakson jälkeen en muistanut kuinka kytkeä Bluetooth päälle, jotta voisin kuunnella nettiradiota lisäkaiuttimien kautta. En muistanut sitäkään minne mahdoin laittaa käyttöohjeet. Sen sijaan niitä etsiessäni löysin aamutakkini taskusta minikiikarit, joita en löytänyt Aasian matkalleni mukaan.

Samoin oli jääkaapin laita. Kuinka se laitettiinkaan päälle? Sillä vaikka miten painelin erilaisia digikytkimiä, hurinaa ei kuulunut. Kunnes oivalsin, että huonontuneen kuuloni vuoksi en kuullut. Samoin kävi Separett-ekokäymälän kanssa, kun tuuletin ei lähtenyt pyörimään. Sitten tunsin pakaroissani pienen värinän, joten senkin asian sylttytehdas on korvissani.

Thaimaassa en kiinnittänyt asiaan niinkään huomiota, kun en kuitenkaan, varsinkaan Phatthalungissa ymmärtänyt mitä ihmiset puhuivat, vaikka hyvin mielestäni kuulinkin. Ymmärsin vain sylissäni aamuisin kehräävää ja naukuvaa, häntänsä menettänyttä Black & White kissaa.

Kun eilen lähdin mönkijällä veden hakuun, omat mutkansa oli siinäkin, sillä en muistanut missä oli pääkytkin, josta syksyllä katkoin kaikki virrat. Kun sen löysin, oli starttikytkin kateissa.

Kun päivittäin vietän aikaa älylaitteellani sosiaalisessa mediassa, saatan muistaa, että pitää katsoa pankkisaldo, sähköpostit ja/tai jotain muuta. Jos en tee sitä siinä silmänräpäyksessä, minuutin päästä muistan ainoastaan, että jotain piti tehdä, mutten muista mitä 🤣.

En minä huononevasta muistista ole juurikaan kärsinyt, mutta onhan se jossain määrin kiusallista. Yht'äkkiä en muistakaan mistä kirjoitin eilisen blogini tai mikä oli Kalle Rovanperän isän nimi. Sitten iloitsen Harrin puhtahtaessa esiin muistini uumenista ja sanoessa ääneti "täällähän minä".

Kun en käytä pankkikortin tunnuslukua puoleen vuoteen, en sitä taatusti muista. Enkä kyllä muista muitaakaan tunnuslukuja tai salasanoja. Sen sijaan monet asian vuosikymmenten takaa saattavat olla muistissa paremmin kuin eilinen. Pääni kai tyhjenee tai sen muistikapasiteetti on tullut täyteen. Missään ei liene tarkoitukseen myytävänä lisämuistiakaan? 

Hopeanharmaa Vanha Rouva ja hänen matkamakuuhuoneensa

Jännitin ja olin innostunut tullessani Suomeen, sillä ostin kuvien perusteella Thaimaassa ollessani 8000 kilometrin päästä Kajaanista aikuisen ikään ehtineen farmarimallisen, 140 000 kilometriä ajetun Toyota Avensiksen. Hyrylän Kamuxilla se odottikin minua hienompana kuin olin osannut kuvitella.

Jos ei ikäviä yllätyksiä tule, Vanha Rouva tulee olemaan oleellinen osa lähivuosien Suomen kesissäni ja vähän muulloinkin. Itselläni on myös aikamoinen kasa erilaisia retkeilyvarusteita, joita lähes kaikkia aion hyödyntää. Nyt olen parin kuukauden ajan tehnyt listaa ystävistä, tutuista ja paikoista, jonne aion tänä kesänä suunnistaa Vanhan Rouvan ja siihen kytkemäni pienen peräkärryn kanssa.

Jonnekin olen varmasti tervetullut ja jonnekin epävarmasti, sillä joukossa on paikkoja tai ihmisiä, joita olen nähnyt vuosikymmeniä sitten tai en koskaan. Voidaan olla tuttuja esimerkiksi vain sosiaalisessa mediassa. Yksi kohde on ollut niin ikään kauan mielessä, jossa en ole milloinkaan käynyt ja jonne menen ainoastaan itseni vuoksi. Se on äitini

äidin ja äitini isän haudat Oulun seudulla.

Tällä hetkellä odotan tulevilta kuukausilta paljon ja yritän varautua pettymyksiin, sillä vain harva asia on elämässäni mennyt ilman vastamäkiä. Luulen lähiöinä yöpyväni Vanhan Rouvan makuuhuoneessa koeluonteisesti Jokilaakson maisemissa testaten muun muassa lämmityslaitetta, ettei käy kuten teltan sisäänajossa joku vuosi sitten. Piti tulla kesken yötä osaomistuskoira Niilon kanssa sisään Merikonttikotiin, kun molemmille tuli niin kylmä ☃️. 

Suomikodissa

Puoli vuotta Thaimaata takana, nyt Jokilaaksossa. On se karua.

Suuntana Suomi

Kirjoitin lentokoneessa pitkät pätkät, mutta ne katosivat 10 000 metrin korkeudessa jonnekin, joten jatkan kun jaksan....

Nyt jaksan. Aamuherätys oli kuvan, alle 1000 bahtin hotellissa uima-altaineen, pienine parvekkeineen sekä kuuden kilometrin lentokenttäkuljetuksineen.

Kentälle menimme Morakotin kanssa yhtä matkaa, josta hän jatkoi linja-autolla noin 50 kilometriä Bangkokin toisella laidalla olevalle Don Mueangin kentälle. Ja sieltä sitten sisäisellä lennolla Phatthalungiin. Jätimme haikein aikein ja mielin jäähyväiset Suvarnabhumin kentällä 😥. Ehkä näemme kesällä Suomessa, sillä Tatalla on 90 vrk:n viisumihakemus sisällä. Hän haluaisi kovasti poimia mustikoita, mutta tarvitsisi alkuun vähän opastusta ja ehkä ohjaustakin. Joten please lukijat, tutut ja ystävät, auttakaa meitä vähän. 

Kentällä olin noin kolme tuntia ennen lentoa, kuten ohjeissa kehotetaan. Tällä kertaa siinä oli kaksi tuntia liikaa, sillä lähtöselvitys kaikkinensa turva- ja passintarkastuksineen vei alle varttitunnin. Satuin nimittäin huomaamaan kentällä palvelutiskin (fast track line), jossa oli kaksi virkailijaa, muttei asiakkaita. Joten kysyin mitä teen seuraavana? He ottivatkin passini ja suit sait minulla oli ilmaannousukortti hyppysissä. Kun vielä paikkani oli karvalakkiosaston perällä (52A), astuin alukseen ensimmäisten joukossa. Istuinkin ikkunan vieressä hyvissä ajoin ennen lentoa mielessäni, että pian me lennetään ja go go go! Vaikken paikkaa etukäteen varannut, se oli luksusta ja jalkatilaakin lähellä varauloskäyntiä ja toilettia vaikka retkisängylle.

En hevin alennu Finnairia haukkumaan, sillä sillä lentäminen on oma valintani. Mutta sitä samaa marmatan kuin ennenkin. Se on valtion yhtiön tapa kyykyttää kielellisesti suomalaisia. Se riepoo välillä, sillä yhtiöllä on taas takana yksi sen kriiseistä, josta se ei olisi tälläkään kertaa selvinnyt ilman veronmaksajien rahoja. Lennämme sillä tai emme. Mutta oli kotikieli kurssissakin. Nimittäin älylaitteeseeni kilahtaneissa infoissa milloin on syytä tehdä sitä taikka tätä. Taisipa tulla sellainenkin viesti, että nyt ovat portit sulkeutuneet ja olet auttamattomasti myöhässä ✈️. 

Lentäjän tervetulotoivotus oli kuten kuuluukin. Suomeksi lupsakasti murtaen, ruotsiksi, englanniksi ja perään thaimaalaisen stuertin toivotukset heidän kielellään. Jonkin ajan kuluttua oli supisuomalaisen, miespuolisen lentoemännän eli stuertin vuoro. Hänen kielensä taipui vain englanniksi. Samoilla linjolla kotimainen matkustamohenkilökunta jatkoi koko lennon ajan.

Mutta äidinkielen sivuuttaminen on heidänkin työpaikkansa pönkittäjien eli veronmaksajien kyykyttämistä. Sillä ei ole juuri tekemistä hyvän asiakaspalvelun kanssa. Se on kaukana Bangkokin Ikeän ruokaravintolan thaimaalaisesta henkilökunnasta, joka tökkää perinteisen lihapyörykkäannoksen (lue köttbullar) kylkeen hammastikussa liehuvan Ruotsin lipun.

Lennoilla kuulutusten ainoa merkitys ei ole tiedon jakaminen, vaan myös kansallistunnon,  kansalle ominaisen yhteenkuuluvuuden tunteen vaaliminen. Heikko itsetunto tai peräti vauriot eivät korjaannu englantia puhumalla. Mutta ymmärrän yrityksen, sillä minullakin on ollut aika, jolloin en löytänyt suomalaisuudessa muuta arvostettavaa kuin Tankki Salonen tai Voitto Hellsten heidän voittaessa ruotsalaiset maaottelun juoksuradalla.

Mutta meillä on idässä naapuri, joka on aiemminkin lohkonut palasia Suomesta. Se uhka on tänä päivänä rauhaan vuosien jälkeen palannut. Itsenäisyyden pelasti aikoinaan kansallistuntoinen Suomen kansa. Jos joskus taas tarvitsemme jonkun jakamaan käskyjä rintamalle, toivon tehtävään löytyvän jonkun muun kuin työttömäksi jääneen, englantia puhuvan valtiollisen lentoyhtiömme stuertin.

Jorman ja Sweetheartin elämää

Sain sydäninfarktin Vantaan Ikeassa muistaakseni 15-17 vuotta sitten. Selvisin jatkamaan maallista vaellustani Meilahden sydänvalvomon, sen teho-osaston ja kahden pallolaajennuksen ansioista. Olen syvästi kiitollinen kaikille, jotka sen tekivät. Enkä vähiten Päivikselle, jonka rakkaus oli suurin syy miksi halusin pysyä elävien kirjoissa. Muistan sairaalavuoteen ääreltä myös vihkipappimme, joka kysyi olenko kokenut Jumalan läheisyyttä? Vastasin, että en, mutta Päiviksen läheisyyden olen kokenut. En muista sanoiko Aarne Kiviniemi siihen enää mitään.

Ei mennyt kovin kauaa, kun oivalsin ja puhuinkin usein "siunatusta sepelvaltimotaudista". Ehkä joku piti ja pitää minua nykyisin vielä enemmän omituisena höpöttäjänä, jolla on omat jutut. Tottahan se onkin. Puhun mieluummin omiani kuin muiden juttuja. Joskin niitäkin lainailen mieleisinä annoksina päivittäisiin blogeihin.

Siunattu sepelvaltimotauti liittyy myös eiliseen kirjoitukseen, kun totesin, ettei ole olemassa asiaa, jossa on jokaiselle vain kielteisiä puolia. Ehkä olisin joka tapauksessa saanut matkakaverikseni kyseisen sairauden, mutta se muutti elämääni aika tavalla. Lisäsin liikuntaa, muutin ruokatottumuksiani ja ennen kaikkea  suhtautumista kaikkeen minulle tapahtuvaan.

Se oli myös viimeinen sykäys lopettaa itseni myyminen rahasta. Siksi voin oikein hyvin sanoa palkkatyötäni, vaikka se oli kutsumus ja kuinka ollakaan, kirjaimellisesti sydämenasia.

Palkkatyön tärkein ominaisuus on tehdä sitä rahan vuoksi. Tätä kirjoittaessa oli helppo pompata kämmenenkokoisen älylaitteeni toiseen ohjelmaan ja laskea paljonko olisin hankkinut enemmän, jos olisin jatkanut palkkatyötä tähän päivään saakka. Ehkä puoli miljoonaa euroa olisi oikea summa. Silti se oli hyvä vaihtokauppa. Päästä osalliseksi elämänmakuisesta seniori-iästä sekä leppoistamisjaksosta ja saada ainakin 15 vuoden ajan 10 tuntia vuorokaudessa lisää omaa aikaa. Se on ikuisuudessa mitättömyys, mutta ihmisen iässä aika tavalla.

Monen vuoden ajan olen seurannut ja joskus Päiviksen kanssa jeesannut Sweetheart-koiraa, jonka ei lenksujalkoineen pitänyt eläinlääkärinkään mukaan selvitä aikuiseksi. Käyn tätä, nykyisin suomalaisittain sanottuna mopotaksiaseman koiraa monesti tapaamassa. Sen vanhemmat ja kaikki sisarukset ovat kuolleet, mutta Sweetheart elää onnellista elämää ulkona olevan taksikopin pöydän alla suojassa sateelta ja auringolta tekemättä mitään hyödyllistä tai hyödytöntä.

Ajettelen, että se on kuin minä, jonka pitkän elämän ennuste juomavuosina oli yhtä huono. Eikä se hyvä ollut sairaalavuoteessakaan. Sweetheartin olemassaolo tuottaa itseni lisäksi iloa taksipojille ja -miehille sekä muille. Silti se ei tosiaankaan tee ihmisen mielin eikä silmin juuri mitään, kuten en minäkään. Mutta Sweetheartkaan ei taida tietää elämäntarkoituksesta itseäni enempää. Kun aamulla kävin kertomassa sille tervehdykseni, eivät hännänhuiskutuksen ja hymyn lisäksi lähtömakupalat maistuneet. Jäin pohtimaan onko ehkä 7-vuotias koira kipeä tai joku kertonut, ettei ole hyväksi syödä kananluita. 

Isossa ikkunassa kuitenkin kai kaikella on tarkoituksensa. Juice Leskinen sanoi aikoinaan, että elämän tarkoitus on murheen karkoitus. Jospa niin onkin. Löytää polun pää sekä tuottaa hyviä hetkiä itselle ja muille. Oli miten tahansa, se on hyvä syy kirjoittaa ja jakaa kirjoittamaani päivittäin. Sillä vähäisestäkin palautteesta tiedän, että päiväkirjamaiset blogini tuottavat joskus jollekin hyvän hetken.

Tullakseen vanhaksi ja viisaaaksi pitää ensin olla nuori ja typerä

Otsikon viisaus on hyvin totta. Toisaalta usein tuntuu myös siltä, että mitä kauemmin elän, sitä tyhmemmäksi tulen. Jokainen löydetty vastaus avaa monta uutta kysymystä, joita kyllä löytyy sosiaalisesta mediasta ja ilman sitäkin.

Mutta viisaus ja älykkyys eivät ole sama asia. Oma lukunsa on kirjaviisauskin, mikä taas on aivan eri asia kuin elämän kokemuksen tuoma viisaus. Joku onkin sanonut, että älykäs saa päänsä pois sieltä minne viisas ei sitä koskaan laita. 

Olen monesti käyttänyt itsestäni termiä "väärien valintojen asiantuntija". Juuri sellainen koen usein olevani. Yli 70 vuoden kokemuksella tiedän vain vähän asioita, jotka ovat absoluuttisen oikein omalla kohdallani. Enemmän tiedänkin, asiantuntijuuteen saakka niistä, mitkä ovat omalla kohdallani olleet vääriä valintoja. Miksi monet vaikeat asiat tapahtuvat minulle nyt, kun en enää tiedä mistään mitään? Mikseivät ne tapahtuneet silloin, kun olin 15-vuotias ja tiesin kaiken? 😅😅

Mutta kaikilla tapahtumilla on monta puolta. Eikä asiaa, jossa ei ole kenellekään ainuttakaan hyvää puolta ole olemassa. Jos en olisi juonut tolkuttamasti viinaa, en olisi koskaan tavannut ensimmäistä vaimoani ja jos en olisi lopettanut juomista, minusta ei olisi tullut isää eikä puolisoa toiselle vaimolleni.

Kielteisellä ajattelulla jää asioista havaitsematta hyviä puolia. Varsinkin kipeiden tapahtumien kohdalla on vaikeampaa kääntää kolikoiden valoisampi puoli. Mutta ehkä asia on toisinkin päin. Myönteisellä ajattelulla ei aina huomaa karikoita tai kielteisiä seikkoja. Myötämielen mukana tullut hyväuskoisuus onkin joskus upottanut minut syvälle suohon.

Silti haluan uskoa hyvään, vaikka koulujen uskontotunneilla opetetiin, että pohjimmiltaan ihminen on paha. Tiedä häntä, vaikka joskus eteen tuleekin sellaista pahuutta, jonka on vaikea käsittää kumpuavan ihmisyydestä.

Ihminen lienee joka tapauksessa kaiken maailman elävistä se, joka tekee eniten väärin ja tarpeetonta. Känni silloin tällöin on yksi tarpeettomista ja nykyään itseni onkin vaikea käsittää miksi oli kivempi olla kekkulissa kuin vesiselvä. En myöskään tiedä ainuttakaan asiaa, jonka olisin humalassa korjannut tai tehnyt edes paremmin. Toisaalta popsivathan tilhetkin pihlajanmarjoja kai päihtyäkseen ja ruutana taitaa olla pikku hiprakassa aina.

Ehkä viisaudessakin on omat riesansa. Enkä tiedä ketään, joka eläisi muita tyydyttävämpää elämää älykkyytensä vuoksi. Voi ollakin parempi olla laillani hieman yksinkertainen ja vähän tyhmäkin kyetäkseen olemaan pääsääntöisesti onnellinen itsensä kanssa.

Silti sattuu omaan minään ja repaleiseen itsetuntooni, jos ja kun joku sanoo tyhmemmäksi kuin itse itsensä kuvittelee tai on arvioinut. Kerran nimittäin joku tuli sanomaan, että Timo Harakka sanoi minua tyhmäksi. Kummasti se viilsi enkä ole sitä unohtanut, vaikken edes tiedä mitä mies minusta sanoi vai sanoiko mitään. Heh.... Ehkä sattuisikin vielä enemmän, jos Harakka tulisi nyt sanomaan, ettei ole koskaan sanonut eikä juuri ajatellutkaan minusta milloinkaan mitään 🤣🤣.  Ehkä sanoisin silloin, että "harakka hakkaa aitan katolla niitä näitä pölkyn päitä...." 

Tukka takana ja elämää yhä edessä, näin uskon ja toivon

Vuosia sitten kävin painia henkisen minäni kanssa enkä tiedä montaa kertaa milloin muiden mielipiteet ovat vaikuttaneet oleellisesti ratkaisuihini. En edes tiennyt enkä juurikaan välittänyt mitä muut ajattelevat, kun halusin ajaa tukkani kokonaan pois. Näin tapahtui täyttäessäni 50 vuotta, kun Sininauhasäätiön ensimmäinen ja ainut toiminnanjohtaja Esa Toivari ajoi kaikki hiukseni. Kuulin vain naureskelun. Myöhemmin nähtyäni itseni peilistä, ymmärsin miksi syntymäpäiväjuhlani vieraat nauroivat 🤣. 

Mutta minkä shampoossa säästin, sen saippuassa menetin. Sen jälkeen en ole parturissa tai edes sen tapaisessa käynyt kuin pari, kolme kertaa Burapassa. Aasian suurimmassa moottoripyörätapahtumassa enemmän tai vähemmän liivijengiläinen on ajanut harvenevat hiuskarvani. Muuten leikkuun ajankohtaa sääteli Päivis, joka aika ajoin kysyi pitäisikö minun kammata tukkani. Se oli signaali tukanleikkuuseen, jonka suoritti Päivis tai minä itse. 

Uskon hänellä olleen muutenkin eniten vaikutusta asioihin, joissa olen kääntänyt takkini. Yksi merkityksellisimmistä on suhtautumiseni samaa sukupuolta oleviin pareihin. Kerran hän nimittäin sanoi minulle: "Olet paljon puhunut ja vähän mainostanutkin suvaitsevaisuuttasi, mutta miten oikeasti lienee esimerkiksi suhtautumisesi homoihin?" Olin nimittäin varsin hirttäytynyt kantoihini ja ajattelin aidosti ottaa avioeron, jos kirkkoni alkaa vihkiä samaa sukupuolta olevia samanlaiseen avioliittoon kuin omani on.

Otin pääni silmukasta, menin itseeni, tuli ahdasta, mutten lähtenyt pois. Sen sijaan ahdistuin ajatellessani onko tehtäväni tosiaankin säädellä ketä ja kuinka mahdollinen Jumala tai rakastamme toisiamme. Sanokoot ihmisten kirjoittamat kirjat mitä tahansa. Takin käännön jälkeen ehkä ensimmäisen kerran koin olevani vastaanottamassa rakkautta siltä paikalta kuinka Hän hyväksi näkee. Olin ylpeä pystyessäni Päiviksen ansioista kyseenalaistamaan oman maailmani ja arvoni.

Samasta syystä moni kristitty käänsi minulle selkänsä, kuten joku tekee avioerojenkin vuoksi. Ehkä ihmisille olisi hyväksi käydä asioita itsensä läpi enemmänkin ikään kuin omakohtaisesti eikä tutkailla ja päättää niistä ulkopuolisena. On helppo sanoa tai ajatella toisten avioeroista tuomitsevaan sävyyn, kunnes tai jos sellainen tapahtuu itselle. Samoin lienee samaa sukupuolta olevien rakkauksien kanssa. Suhtautuminen saattaa muuttua, jos oma poika tuo vanhempien kotiin poikakaverinsa, jonka esittelee tulevana puolisonaan.

Mutta aitojen tiukkapipojen kanssa asiasta eivät evääni riitä rakentavaan keskusteluun. Kun joku sanoo esimerkiksi Suomen joutsenten homosuhteiden johtuvan ihmisten tekemistä synneistä, koen keskustelevani valovuoden Luojani edellä tai aivan eri suuntaan kulkevan kanssa.

Tämänkertainen kirjoitukseni on oiva esimerkki ajatusten harhailusta. Kun aloitin, oli tarkoitus kertoa kuinka olen kerännyt aineksia uuteen lukuun elämäni kirjassa yksinäisyyden aavikon jälkeen. Piti kirjoittaa elämästä Morakotin kanssa, uudesta PeeCeeX Honda skootterista, joka jäi odottamaan Siaminlahden toiselle puolelle olohuoneeseen ja piti kirjoittaa Vanhasta Rouvasta, Toyota Avensiksesta matkamakuuhuoneineen, joka odottaa Hyrylän Kamuxissa.

Monesti olen kysynyt itseltäni milloin on liian myöhäistä aloittaa alusta? Silloinko, kun ikuisiksi tarkoittamani rakkaudet ovat menneet pirstaleiksi tai jotkut ystäviksi luulemani tai verisukulaiset ovat kääntäneet selkänsä? Vai silloinko, kun olen menettänyt osan terveydestäni tai muusta vanhuuden turvasta? En ole saanut tyydyttävää vastausta.

Nyt olen taas sisällä vahvasti elon sykkeessä ja edessä on ensi tiistaiaamuna lähtö Thaimaan auringon alta Suomen kevääseen. Jokilaaksoon, jossa kesään heräävät pajunkissat, valkovuokot ja monet, monet muut.

Jomtienin rantakadun Suomiväriä

Dongtan Beach, jota kutsutaan myös Rainbow tai Guy Beachiksi on Jomtienin rantakadun Pattayan puoleisessa päässä, jossa sijaitsee myös seudun ehkä ainut yleinen sauna mistä pääsee mereen uimaan. Tai jos tarkkoja ollaan, niin Sand Sauna sijaitsee Yinyom Beachin kohdalla.

Se onkin pohjoisin kohta, jonne Jomtien Beachiltä pääsee rantaa myöten skootterilla tai vaikka autolla. Kauaa ei tarvitse etelään päin sieltä tulla takaisin, kun rannalle on ilmestynyt uusi Suomen lippu. Sen historiaa en tiedä.

Kun jatkaa matkaa on Rabbit Resortin kohdalla rantatuolipaikka numero 13. Pirkon rannaksikin kutsuttu, joka saattoi olla aikaisemmin hieman eri kohdassa. Numerokin oli omassa suussani 33. Oikein mukava paikka ja väki joka tapauksessa sateenkarilippujen vieressä. 

Kun jatkan matkaa, saattavat suomalaisetkin heitellä petankkipalloja. Suunnilleen siinä on välillä aamuisin voimisteluliikuntaa, jolla on hieno nimi ja johon Päiviskin on osallistunut. Joululaulujakin siellä laulamme, kun niiden aika on.

Pian olemme suomalaisittain Hyrsylän mutkassa, jossa kokoontui ennen kovinkin aktiivisesti suomalaisia. Paikkaa sanotaan Raittiiden rannaksi. Väki siellä on harventunut eikä ystäväni Tornion Markkukaan istune siellä enää koskaan. Joskus hänen kanssaan muistelin parjaamiamme venäläisiä. Että kuinkahan moni venäläinen on hankkinut mainitulle rantapaikalle joidenkin suomalaisten lailla porttikiellon.

Matkan jatkuessa Yömarkkinatorin kohdalla on taas Suomiväriä, vaikka moni ulkomaalainen ei sitä tiedä. Ollaan Angry Birds leikkipuistossa. Juuri valmistunutta kunnostusta Gizmo kehui keinonurmineen kovasti sähköisessä julkaisussaan. Mutta mies ei liene paljasjalkainen stadilainen eikä paikallinen, sillä hän ei tainnut paljain jaloin puistossa tallustella. Niin polttavan kuumaksi aurinko lämmittää nurmen. Vaikka puisto hieno onkin, on kaunis, vihreä ratkaisu ehdottaman väärä, joka vie lapsilta monta leikkimahdollisuutta.

Oikeastaan eteläisin tiedossani oleva, väriämme tunnustava rannan paikka on Lemminkäisen ranta. Nimi lienee tullut asfalttimiehistä, jotka viettivät paikassa talvikuukausia. Mutta enää ei ole Lemminkäisellä asfalttimiehiä, eikä lipustakaan valtakunnan lipun alla juuri nyt kuin narut. Kerran olin Jomtien Saunalla ja tapasin kotinaapurini Asfalttikallion saman alan miehiä. Sanoivat, että Thaimaassa sataa ennemmin lunta kuin he istuvat Lemminkäisen rannalla 🤣. Jotkut sanovat sitä Savolaisten rannaksikin. 

Kun siitä jatkan edelleen kohti etelää, on hiekkarantaa levennetty ehkä parin kilometrin matkalta sata metriä. En tiedä kuinka käy, mutta luulen, että koskaan ne rannat eivät täyty aurinkotuoleista eikä -varjoista saati niiden alla istujista. Mutta sen se kertoo, että Jomtien Pattaya Beach aikoo pitää kiinni turisteistaan.

Maassani muiden tavoilla

Suomessa majaansa pitävien jengien jäsenet ovat vahvasti maahanmuuttajataustaisia. Niin sanotuissa katujengeissä mukana olevilla henkilöillä tausta korostuukin voimakkaasti. Poliisijärjestöjen liiton mukaan jäsenistö on jopa 95-prosenttisesti maahanmuuttajataustaisia. Ryöstörikoksissakin yli puolet syytetyistä on samasta taustasta.

Olen eräänkin kerran pohtinut miksi valitsemamme päättäjät seuraavat Ruotsin perässä, vaikka tie on johtanut siellä joillakin alueilla liki hallitsemattomiin tilanteisiin. Luulen, että tämän vuoksi tulevissa vaaleissa käännän selkäni puolueelleni ja äänestän persuja, oman kunnan Ari Koposta, vaikken Riikka Purrasta pääministeriä toivokaan. Otan sen riskin, sillä hyvinvointini perusta on turvallisuus. On minulla tyhjät taskut tai täynnä rahaa, en voi hyvin, jos minun on pelättävä muista maista tulleita kotimaani kauppakeskuksissa ja kaduilla.

En edelleenkään ymmärrä miten Thaimaassa on helppo ymmärtää ja myös toteuttaa, että maassa maan tavalla tai maasta pois. Suomessa ikävä kyllä on liikaa, että eletään ja annetaan elää ja olla muiden maiden tavoilla. Thaimaassa ei tarvitse kovin paljon kekkuloida, kun luukut menevät kiinni toivotuksin, että tervemenoa sinne mistä tulitkin. Mutta toisin on jo nyt joillakin alueilla Suomessa. Koen oloni turvattomaksi ja vieraaksi "omalla" maallani.

Olen suvaitsevainen, joka tarkoittaa molemmimpuolista kunnioitusta. Jos se katoaa tai sitä ei ole ollutkaan, loppuu myös ymmärrykseni. Vaikka vähän sydän syrjälläni ajattelen Venäjän uhkaa, huolettaa aika tavalla myös, että yhä enemmän suomalaisia katuja valtaavat omine kadun lakeineen muulta tulleet ja heidän jälkeläisensä.

Mutta tutkimattomat ovat Herran ja herrojen sekä yhä enemmän myös rouvien tiet. Jos itselläni olisi diktaattorin valta, hyvin liukkaasti antaisin menolipun käteen muualta tulleille, joille ei Suomen säännöt istu. Samalla matkustusvälineellä saisi tarvittaessa lähteä alaikäisen koko perhe. Vaihtoehdoksi tarjoaisin sopeutumattomalle vaikka Venäjältä ostettuja tai muiden maiden samankaltaisia nuorisokodin tai vankilan palveluita.

Vaikka en nuoruudessa mikään kelpo kansalainen ollut itsekään, ymmärrän nykyisin, että jos haluan elää järjestäytyneen yhteiskunnan vapaassa osassa, on hyväksyttävä yhdessä luodut säännöt. Jos se ei sovi, on siirryttävä yhteiskunnan suljettuun osaan, jossa muut sulkevat ja aukovat ovia tai mentävä muille maille.

Jotkut asiat ovat yksinkertaisia. Kerron esimerkin. Viron saatua itsenäisyytensä takaisin, kävin Tallinnassa laitoksessa, joka oli tarkoitettu väkivaltaisille aviomiehille. Kun valtion virkamies joutui vierailemaan kodissa, jossa juopunut mies toistuvasti pahoinpiteli vaimoaan tai lapsiaan, seurasi varoitus sekä selkeäsanainen viesti, että seuraavalla kerralla tulee lähtö.

Jos seuraava kerta tuli, tarkoitti se siitä paikasta puolta vuotta suljettua laitosta, jossa tehtiin töitä seitsemänä päiväna viikossa. Palkka oli kuusi savuketta päivässä. Sosiaalihallituksen virkamies päätti tietopakettinsa sanoen: "Tarkoitus ei ole parantaa kenenkään väkivaltaisuutta, vaan antaa puoli vuotta aikaa selvinpäin itsekseen pohtia kuinka kohdella perhettä humalaisena. Yleensä miehet eivät tule uudelleen."

Hopeanharmaa Vanha Rouva ja hänen vuoteensa, osa 2

Lähes koko puolen vuoden Thaimatkani ajan etsin 8000 kilometrin päässä Suomesta moottoriajoneuvomatkailuni mahdollistajaa. Ehkä yksi netin hyviä puolia on, että sen avulla voi kurkkia sinne tänne ja haparoiden katsella sekä tutkia eilisessä blogissa mainitsemiani, käytettyja farmariautoja. Oli löydettävä mieleinen ja suhteellisen vähän ajattu. Kun rahaakin on vain rajallinen määrä ja myyjän piti ottaa kohtuuhinnalla Smart vaihdossa, oli jostain tingittävä.

Ostin mieluummin hyvin pidetyn vanhan rouvan kuin loppuun kulutetun nuoren miehen. Silti 17-vuotias Old Ladykin kiertää matkassa neljättä kertaa maapalloa ympäri. Autojen myyntiilmoituksissa se on 2000 kuutioiselle Avensikselle aika vähän, sillä myytävänä oli uudempiakin, joilla oli kierretty pallo kymmenen kertaa.

Päivis lupasi viedä osa-avoauto Smartin Hyrylän Kamuxille Jokilaaksosta, jos saadaan se sieltä pois, sillä välissä oli 350 metriä kinoksia ja tuttu auramies 1000 kilometrin päässä Levillä hiihtelemässä. Onneksi Johannesbergin kartanon väki oli hoidellut maailmaan kyvykästä jälkikasvua, jotka aurasivat väylän, jota pitkin Päivis ja Tuusmotorin Pekka Åberg ajoivat Smartin autoliikkeeseen. Enää puuttui ostajan hyväksyntä sekä Vanhan Rouvan katsastus ja saaminen 600 kilometrin päästä Kajaanista Tuusulaan.

Sen lisäksi, että halusin farmarin, halusin muutakin. Tahdoin automaattivaihteet, vakionopeudensäätimen seka pientä peräkärryäni varten vetokoukun. Mitään ekstraa peruutustutkaa lukuunottamatta ei ole ja hyvä niin. Luulen, että mitä enemmän on hienouksia ja herkkuja, sitä enemmän on vikojakin. Nyt Old Lady odottaa minua, kun lennän tiistaina Suomeen ja kentältä jollakin kyydillä noutamaan sitä sen uuteen kotiin Jokilaaksoon. 

Aiemmassa blogissani kerroin hankkeen osalta myttyyn menneitä tapahtumia. Ehkä kaiken kruununa oli, kun olin kattanut mönkijän perään peräkärryyni kaikki varusteeni ja lähdin matkaan. Tarkoitus oli viettää kolme yötä noin 50 kilometrin etäisyydellä olevilla caravan- ja campingalueilla. Vaan toisin kävi. Yksi oli suljettu, toiseen ei myyty telttapaikkoja ja kolmas oli täynnä. Matka päättyi iltasella synkin mielin samaan paikkaan mistä aamusella innostunein aikein sen aloitin, Jokilaakson parvisänkyyn 🤬.

Ennen ensimmäistäkään kilometriä, olen tehnyt mönkijän lailla Vanhan Rouvankin kanssa, hänen matkamakuuhuoneessaan yöpyen tuhansia kilometrejä mielikuvitusmatkoja vuoteeni pohjalla öisin. Olen opiskellut monipuolisia varusteitani ja kaikki on toiminut retkisuihkua sekä lämmityslaitetta myöten loistavasti. Olen myös käyttänyt käymälää, keittänyt kahvia ja tehnyt kaasuliedellä ruokaa, uinut päivisin sekä öisin joissa ja järvissä elämästä nauttien. 

Ehkä ensi kesänä tästä kaikesta tulee elävässä elämässäkin totta ja joku heikkona hetkenään kutsuu minut kylään johonkin Suomen kolkkaan. 

Osa-avoauto Smart ja Vanhan Rouvan matkamakuuhuone, osa 1

Tästä(kin) aiheesta olen kirjoittanut aiemmin ja kirjoitan taas. Joku vuosi sitten myimme Päiviksen kanssa Matkakotimme, yli 8-metrisen, teliakselisen Euramobilin autoliikkeeseen, enkä ajatellut siinä olevan kaupanpäällisiksi kosteusvaurioita. Mutta oli kuitenkin. Liike laittoi perään ynseänsorttisen tekstiviestin, että varautukaa maksamaan korjauksesta niin ja niin paljon. Lähestymiskulma, vain tekstiviesti minulle, oli väärä, joten saivat pitää auton niine hyvineen.

Silloin ajattelin, että karavaanari- tai campingelämästä en hevin luovu ja hankin pienen, kuvan peräkärryn. Sitten aloitin varusteiden keräämisen matka-WC:stä kaasugrilliin ja teltasta taitettavaan patjaan. Kunnes kävi ilmi, että osa-avoauto Smartiin ei tyyppikatsastuksesta johtuen saa vetokoukkua lainkaan. Harmitti aika tavalla. 

Vuorossa oli traktoriksi rekisteröity mönkijä, jolla sai laillisestikin ajaa kahdeksaakymppiä myös moottoritiellä. Siitä paljastui vika, jota ei myyjäliikekään saanut korjattua. Joten vaihdoin sen perinteiseen mönkijään, jonka nopeudenrajoitinta vastaavasti ei kukaan osannut ohittaa. En aikonut korötellä kuuttakymppiä matkoillani pitkin Suomea ja lähimaita pikku peräkärryni kanssa.

Otin kesän ja lopputalveen kestäneen tuumaustauon, mutta en halunnut luovuttaa. Sitä paitsi Merikonttikotini nurkissa lojui aika tavalla moottoriajoneuvomatkailuun hankkimiani varusteita. Rahamassissa villkui pohja, joten oli mahdollista tehdä enää ehkä vain yksi uusi yritys.

Liki vuoden mietin ja visioin kokien luopumisen tuskaakin Smartista, sillä siinä oli yli kymmenen vuotta Päiviksen kanssa yhdessä elettyä ja koettua. Tehtaallakin kävimme katsomassa kuinka niitä tehdään.

Viimein olin valmis, kun Päiviskin istutti järkeä päähäni ja elämääni sanoen, että se on vaan auto. Niin kuin järjellisesti ajatellen olikin. Mutta minulla oli mukana myös tunne esineiden, tavaroiden ja tapahtumien sieluineen, joista pidin ja pidän kiinni, vaikkei kukaan ymmärtäisi. Tosin isäni kohteli niin hellin käsin kupla-Volkkariaan, joten ehkä hän oli vähän samoilla linjoilla. 

Pitkään roikuin kiinni isomoottorisessa Opel Vectrassa panoraamakattoineen, sitten vastaavissa Hyundaissa hienouksineen, kunnes päädyin Toyota Avensikseen. Auton piti ja pitää olla farmarimallinen, sillä halusin kuljettaa mukanani "makuuhuonetta". Monta mutkaa oli matkassa, sillä itse olin 8000 kilometrin päässä Thaimaassa, Smart 350 metrin auraamattoman tien takana Suomen Jokilaaksossa ja tuleva karavaanimatkailun mahdollistaja ties missä. 

Eilen minusta tuli miljonääri

Aihe: Onnittelut

Lähettäjä Fabook Add contact

Vastaus osoitteeseen Facebook Add contact

Päiväys Su 16:01

Facebook 1601 WILLOW ROAD MENLO PARK, CA 94025 www.facebook.com 

Hyvä Facebook-käyttäjä: Tämä on ilmoitus, että Facebook-tilisi sähköpostilla on voittanut 3 000 000 euron (kolmen miljoonan euron) rahapalkinnon vuoden 2023 Facebook-promootioon.

Kaikki osallistujat valittiin satunnaisesti maailmanlaajuisista Facebook-hakemistoista ja sinun Facebook-tilisi sähköpostilla ilmestyi järjestelmään onnekkaiden voittajien joukossa. Onnittelemme sinua siitä, että olet yksi valituista.

Maksut suoritetaan sinulle valtuutetun maksajapankkimme kautta. Olemme varmistaneet, että maksu maksetaan suoraan pankkitilillesi maassasi. Täten sinua kehotetaan lähettämään seuraavat tiedot vahvistusta ja maksua varten.

1. Koko nimi:

2. Maa:

3. Sukupuoli:

4. Yhteysosoite:

5. Puhelinnumero:

6. Siviilisääty:

7. Ammatti:

8. Yritys:

9. Ikä:

Onnittelut!! Taas kerran.

HUOMAUTUS!!! Turvallisuussyistä suosittelemme kaikkia voittajia pitämään nämä tiedot luottamuksellisina yleisöltä, kunnes vaatimuksesi on käsitelty ja sinun palkinto luovutetaan sinulle.

Tämä on osa suojausprotokollaamme, jotta vältetään kaksinkertaiset vaatimukset ja ohjelman perusteeton hyödyntäminen osallistumattomien tai epävirallisten henkilöiden toimesta.

TÄRKEÄÄ: Jos saat tämän viestin roskapostikansioosi, se johtuu verkkovirheestä, siirrä viesti postilaatikkoosi ja vastaa.

Presidentin kanslia Facebookin toimitusjohtaja

Ääniäkö ostettavissa?

Pian on Thaimaassa sekä Suomessa valtakunnan vaalit ja saamme Kukkulalle 200 uutta ja vähemmän uutta kansanedustajaa. Sinne pyritään monin tavoin, joskus rikollisinkin keinoin. Sillä vaalilahjonta on Suomen lainsäädännössä eräs vaaleihin liittyvä rikos. Siitä säädetään rikoslain 14 luvun 2 §:ssä: "Joka lupaa, tarjoaa tai antaa toiselle palkkion tai muun edun taivuttaakseen toisen äänestämään yleisissä vaaleissa tai yleisessä äänestyksessä tietyllä tavalla tai jättämään äänestämättä taikka vaatii palkkion tai muun edun äänestämisestä tai äänestämättä jättämisestä yleisissä vaaleissa tai yleisessä äänestyksessä on tuomittava vaalilahjonnasta sakkoon tai vankeuteen enintään yhdeksi vuodeksi."

Saattoi olla Rantapallo-sivusto, joka kirjoitti maksullisen seuran markkinoista. Thaimaa on viimeaikaisesta kehityksestä ja yhä kasvavasta turismista huolimatta edelleen köyhä maa, jossa ansaintamahdollisuudet ovat hyvin rajalliset. Siksi ei olekaan ihme, että maksullisen seuran markkinat voivat maassa varsin leveästi. Seksiturismillaan eniten surullisenkuuluisaa mainetta niittänyt lomakohde on eittämättä Pattaya, jossa palvelujen tarjoajat eivät ole pelkästään näkyvillä vaan myös varsin hyökkääviä. Pattaya ei kuitenkaan missään nimessä ole ainoa laatuaan, päinvastoin. Tarjontaa löytyy käytännössä kaikissa kohteissa suurkaupungeista pikkukyliin.

Myös vaaleihin liittyvä toiminta on ainakin rahan suhteen Thaimaassa toisin. Sen huomasin, kun olin 4 tai 5 ehdokkaan vaalitilaisuudessa. Tuntui, että paikalla oli koko kylä. Puolueen siniset paidat kelpasivat ja syötävää riitti. Jokainen nimensä listaan laittanut sai myös satojen bahtien rahalahjoituksen. Suomessa se olisi ollut lahjontaa, täällä ehkä asiaankuuluva keino markkinoida itseään ja ajatuksiaan äänestäjille. 

Mutta on Suomessakin samantapaista. Ehdokkaalta on helpompi saada maksettu olut kantakuppilassa tai kyyti jonnekin ennen vaaleja kuin niiden jälkeen 🤣. Luvallisia lienevät ehdokkaiden järjestämät kuljetuksetkin äänestyspaikoille. Sitä paitsi ääniä voi ostaa monin tavoin muutenkin kuin rahalla. Laki onkin eräänlaista köyhän kyykyttämistä, jolla ei ole muuta myytävää kuin oma, yksi ainoa ääni.

Pressanvaaleissa olen kaksi kertaa äänestänyt Haavistoa ja äänestän kolmannenkin kerran. En siksi, että hän olisi paras vaihtoehto, vaan siksi, että hän oli yksi yksityishenkilöistä, jotka hakivat minulle sosiaalineuvoksen arvoa. Olen siis palveluksen velkaa. Sitä paitsi Pekka on ainut oljenkorteni saada viimein kutsu Itsenäisyyspäivän Linnan bailuhin Presidentinlinnaan 😅. Mutta nyt ei valita presssaa, vaan kaksisataa muuta päättäjää. Vastaavissa vaaleissa olen itsekin ollut pari kertaa 0-menestyksellä ehdokkaana.

Viime vuonna olin tai yritin olla henkilökohtaisessa asiassa useampaan, tuntemaani kansanedustajaan yhteydessä, sillä suomalainen ystäväni on thaimaalaisessa hoivakodissa näillä näkymin pysyvästi. Olisimme halunneet saada miehen Suomeen hoitoon, mutta vakuutusyhtiö ei maksa lentoa eikä omia varoja ole.

Vaikka soitin ministereiden ja kansanedustajien hoviväelle, ainut kuka vastasi soittopyntööni soittaen takaisin, oli tuusulalainen kansanedustaja Ari Koponen. Mutta miten voisin edes harkita hänen äänestämistään, sillä en halua Riikka Purrasta pääministeriä? Kolmen puolueen erot ovat tällä kertaa niin pienet, että tulevissa vaaleissa äänestetään käytännössä myös pääministeristä.

Osaomistuskoira Niilo

Osaomistuskoira Niilo on yli 12-vuotias. Kuin eilisen muistan päivän, kun haimme pienen pienen koiravauvan Haminasta pääkaupunkiseudun kupeeseen. Meitä oli neljä ja Niilosta tuli meidän kaikkien yhteinen koira. Jo alussa sillä oli kaksi kotia, jotka ovat vain lisääntyneet. Nykyisin niitä on noin neljä ja se viihtyy kaikissa, eikä koe olevansa usean asunnon loukussa. Vaikka pariin vuoteen Niilo ei olekaan käynyt Jokilaakson kodissaan kuin harvakseltaan ja päiväseltään, on se silti yksi sen kodeista. Se tai hän on siirtyessään kodista toiseen aina yhtä innokas lukemaan postin mitä reviirille on ilmestynyt sen poissa ollessa.

Koko Niilon elämän ajan se on seikkallut myös sosiaalisessa mediassa. Sen kaukaisimmat fanit asuvat Afrikassa ja Aasiassa, jotka silloin tällöin kysyvät mitä kuuluu ja lähettäisinkö uusia kuvia. Mutta kuten meidän kaikkien, Niilonkin maallinen elämä etenee vääjäämättömästi kohti päätöstään. Sen jälkeen se muuttaa pysyvästi Merikonttikotini ja Jokilaakson luonnonsuojelualueen Purolammen rannalle, parhaan kaverinsa Jackrusselinterrieri Rudin viereen ikiuneen.

Siitä kuin muistuksena sain eilen surullisen viestin, jonka jaan tänne, kuten vuosien aikana niin monet muutkin tarinat rakkaasta, nykyisin kolmen perheen yhteisestä jäsenestä:

"Nyt on valitettavasti todella ikäviä uutisia Niilosta. Meillä oli eilen virtsakivien kontrolli Viikissä. Tekivät vatsan ultraäänitutkimuksen. Virtsakivien osalta kaikki on hyvin, niitä ei ole, mutta ultraäänessä havaitsivat lisämunuaisesta lähtevän kasvaimen. Kasvain on kietoutunut verisuonen ympärille. Paikka on sellainen, että sitä ei kuulemma käytännössä kukaan lääkäri suostu edes leikkaamaan. On niin riskialtista, että kuolee leikkaukseen.

Kasvain on joko etäpesäke jostain muualta tai itse se varsinainen kasvain. Jotta leviämistä saataisiin selvitettyä (keuhkot, muut elimet) pitäisi tehdä kaikenlaisia ikäviä ja kivuliaita tutkimuksia. Ja sillä tiedolla ei oikeastaan voi tehdä lopulta mitään, koska tuota lisämunuaisen kasvainta ei voi tähän tietoon leikata.

Olivat konsultoineet useampaa kirurgia. Juttelevat vielä jonkun kaikkein parhaimman kanssa, ehkä ensi viikolla kuullaan sieltä. Mutta arvelivat päätyvän samaan vastaukseen. Kun kysyin, että miten pitkään Niilolla on aikaa, viikkoja vai kuukausia, niin arvioivat sen olevan mahdollisesti kuukausia. Kuitenkaan leviämisestä ei ole tietoa, niin arviointi on todella vaikeaa. Ainoa lohduttava asia tässä vaiheessa on se, että tällä hetkellä kasvain ei aiheuta Niilolle kipuja.

Näyttää päällisin puolin täysin terveeltä, syö hyvin ja leikkii. Eli ainakin jonkun aikaa saa vielä olla normaalisti. Kuulemma tuo havaittu kasvain ei itsessään välttämättä ole mitenkään kivulias. Jatkosta ja leviämisestä ei sitten kukaan voi ennakoida. Että alkaako kunto heiketä hitaasti vähän kerrallaan vai aiheuttaako kasvain esim. massiivisen sisäisen verenvuodon kerralla. Mutta siihen asti Niilo saa nyt olla iloinen oma itsensä päivä kerrallaan."

Avoin palaute Suomen suurlähetystölle ja Viisumikeskukselle Bangkokissa

Jokunen päivä sitten olin Morakotin kanssa jättämässä 90 vuorokauden viisumihakemuksen Bangkokissa matkustettuamme yli 16 tuntia. Edelleen pidän junamatkasta makuupaikalla. Oletettavasti kaikki paperit ja liitteet on nyt jätetty oikeaoppisesti, sillä konsultoin useammankin kerran puhelimitse henkilökunnan kanssa.

Tarkkaa hommaa kuin muurahaisen sanonko mikä? Pari milliä sivuun niin se on silmässä. Vaikka minulla oli vain yksi ainoa numero, niin väärään aikaan soitettuna oli tarjolla kannaltani vain väärää palvelua ja kohtelu kohtalaisen ynseätä. Sitä paikkasi soitto oikeaan aikaan, jossa olikin aito asiakaspalvelija. Hän korjasi myös kollegan jättämän pahan mielen ja luulen antamani palautteen ilahduttaneen äänestä päätellen nuorta miestä.

Mutta kaiken huippu on tänäkin päivänä netissä oleva, kuvankaappauksen mukainen info osoitteineen. Sillä sen mukaan valitsimme hotellin ja sinne myös menimme. Onneksi Morakot havahtui illalla vuoteessa ja olimme aamulla oikeaan aikaan oikeassa paikassa. Kuinka tuttua onkaan minulle monopolityöntekijän kommentti: "Ei kuulu mulle". Nimittäin vanhan tiedon päivittäminen tai vaihtoehtona poistaminen.

Palvelu VFS GLOBALissa oli huippuluokkaa, jota löytyi valokuvauksesta lähtien käännöstyöhön sekä lomakkeiden täyttämiseen. Eräänkin kerran piti niitä ostaessa vaan kaivella bahteja. Mutta en lainkaan mossota siitä, sillä kuka leikkiin ryhtyy, se leikin maksakoon. Mukava, kun oli palveluja, joiden olemassa olosta en tosin netistä hyvää infoa löytänyt. Mitä varsinaisen viraston vartioidun oven takana oli, sitä en tiedä, sillä sinne en päässyt, kun en ollut hakija. Vaan maksaja ja aulaan jätetty 😥 Tatan henkinen tuki.

Ulkopuolella oli jokunen muukin kaltaiseni, mutta ei ainuttakaan istuinta. Tai oli istuimia kahvilan asiakkaille, josta meillekin tultiin huomauttamaan. Joten istuin kolme tuntia croisantin ja kahvikupillisen voimin. Mutta jotkut eivät ostaneet ja istuivat lattialla. Eräs, ehkä ikäiseni ei päässyt tuntien istumisen jälkeen omin voimin enää ylös.

Nyt sitten jännätään Siaminlahden toisella puolella Jomtienilla kuin lottoarvontaa konsanaan. Saako Morakot viisumin kuukaudeksi, kahdeksi, haetun mukaan tai ei lainkaan. Kun thaimaalaisilla on omat vaatimuksensa maahantulijoille, niin kyllä meidän omat viranomaiset siinä byrokratian viidakossa hyvin pärjäävät. Melkein sanoisin, että helpompi suomalaisen on mennä Thaimaahan 90 vuorokaudeksi kuin thaimaalaisen tulla kutsukirjevaatimuksineen Suomeen.

Pattaya Suomi-Seura ry:n jäsenen mielipide ja ehdotus

Aikoinaan kahdessakin eri jäsenkokouksessa kysyttiin pitäisikö Seuran hankkia vuokratilojen sijaan omat tilat, sillä käytännössä kaikki jäsenmaksut menivät vuokriin. Se oli paljon, sillä jäseniä oli yli 500 ja määrä kasvoi vuosi vuodelta.

Molemmissa kokouksissa yksimielisesti olimme omien tilojen hankkimisen kannalla. Tehtävä jäi hallituksen hoidettavaksi, kuten kuuluikin. Moni teki paljon työtä etsiessään uutta paikkaa. Silloinen puheenjohtaja Risto Nyman eniten, mutta minäkin varapuheenjohtajana aika tavalla.

Tilojahan oli tarjolla, mutta oli myös yksi iso este. Se oli rahattomuus. Järjestään myyjien mielenkiinto lopahti sanoessamme: "Mutta meillä ei ole rahaa." Ainoastaan Juha Timonen ei kääntänyt selkäänsä, vaan sanoi, että istutaan alas ja katsotaan mitä voidaan tehdä.

Koska hallitus halusi toteuttaa jäsenistön tahdon, oli tilat valittava niistä mitä Juha Timosen yrityksellä oli tarjottavana. Niin päädyttiin nykyiseen paikkaan ja miljoonien bahtien velkataakkaan. Luotimme jäsenmäärään ja sen mahdolliseen kasvuun sekä siihen, että jäsenistö ja muut ostavat 100 euron osakkeita, jos ei muun, niin kannatuksen vuoksi . Molemmissa arvioimme väärin. Osakkeet eivät menneen toivotulla tavalla kaupaksi ja jäsenmäärä kääntyi laskuun. 

Kun viime vuonna yhdistyksen vuosikokouksessa kysyin jäljellä olevan lainan määrää, en saanut vastausta. Mikä tietysti pilkkua viilaten oikein olikin, sillä Pattaya Suomi-Seura ei tiloja ostanut eikä omista, vaan sitä varten perustettiin yritys. Seuran piti maksaa tiloista vuokraa sen verran, että perustettu yritys kykenee hoitamaan velkansa myyjän kanssa sovitun mukaisesti.

Kun vuosia sitten ilmoitin, etten ole enää käytettävissä hallituksessa, jäi Pattaya Suomi-Seura velattomaksi eikä se myöskään ollut taannut velkoja. Ehkä niin on edelleen? 

Toissapäivänä meidät tavoitti suru-uutinen, sillä ravintola Helmen omistaja Petri Repo kuoli yllättäen. Minulla oli hänen kanssaan visioita ja ideoitakin. Pete myös tiesi Seuran vaikeuksista eikä Helmelläkään helppoa ollut varsinkaan turistikadon vuoksi. Monet kerrat saunanlauteilla etsimme ajatusta kuinka Pattaya Suomi-Seura ja ravintola Helmi voisivat yhdistää voimansa. Emme keksineet edes rakentavaa tapaa esittää asia Suomi-Seuran jäsenistölle.

Eilen illalla olin Helmessä järjestetyssä muistotilaisuudessa ja Peten sanoja käyttäen "tupa oli täynnä". Siellä varmistui, että ravintola lopettaa toimintansa, jos ei jatkajaa löydy. Kun muistelin julkisestikin kaikkea yhdessä kokemaamme, päätin mielessäni, että viimeisenä palveluksena tälle montaa meistä auttaneelle miehelle, kerron voimien yhdistämissajatuksesta, on se rakentavaa tai ei. Siksi tämä kirjoitus.

Olisiko siis hyvä ajatus ja oikea aika istua Timosen kanssa neuvottelupöytään ja etsiä yhteinen keino, miten Seura voisi luopua nykyisistä tiloista? Sillä toteamalla ainoastaan, että "pitäkää keksintönne" ei sitä ole. Joskin sekin on mahdollista, mutta ei sen mukaista mitä aikoinaan Risto Nyman ja minäkin Timoselle lupasimme.

Uskon, että Helmen väen kanssa pääsisimme sopimukseen. Ehkä Seura pyörittäisi itse ravintolaa ja sen muutamaa vuokrahuoneistoa, sillä onhan yhdistyksen nykyisissäkin tiloissa A-oikeudet tai etsisi kumppanin. Seurahan sinällään olisi jäsenistöineen yrittäjälle oiva kumppani, sillä sen ei tarvitse tehdä voittoa. Vaan pysyä pinnalla palvellakseen jäsenistöään ja muitakin kävijöitä. Mielestäni asia on selvittämisen arvoinen mahdollisuus palata takaisin Soi Welcomen jälkeen Jomtien-Pattayan sykkeeseen. 

In memoriam Petri Repo

Eilen aamuinen viesti yllätti täydellisesti: "Suruviesti Helmestä. Pete siirtyi ilmavoimiin viime yönä." Useamman vuoden ajan olen pitänyt tapana kirjoittaa itselleni tärkeistä ja merkityksellistä ihmisistä nettiin viimeisen tervehdykseni. Ensin luulin olevan helppoa kirjoittaa sinulle, mutta kun aamulla aloitin, huomasin sen olevankin tällä kertaa kaikkea muuta. Sillä sinulla oli paljon kavereita, joista monet ovat jättäneet sosiaaliseen mediaan kauniin, viimeisen tervehdyksensä.

En tiedä tai ehkä tiedänkin kuka sinut opetti kokemuksen lisäksi todella hyväksi ruuan valmistajaksi. Siinä olit legendaarinen. Mutta vain harva tietää, että ihmisten lisäksi annoit myös koirille ilman ihmiskotia ruokaa välillä moottoripyörän tavaratilan täydeltä. Sitä vein nälkäisille suille kerran, pari Päiviksenkin kanssa. Kävimpä kanssasi myös Meowin kodittomien koirien tarhalla. Poju on oiva osoitus rakkaudestasi koiriin, jolle isännän lähtö tuo sen elämän suurimman ikävän. Keräyslipaskin Helmessä oli aikansa nälkäisten auttamiseksi, jonka joku taisi viedä mennessään.

Vain pieni tuokio syntymäpäiviesi jälkeen luin netistä sinun lähteneen rauhallisesti nukkuessasi. Vaikka en tiedä, ajattelen sydämesi katsoneen työnsä tulleen tehdyksi. Se on kovin tuttu aihe, sillä ravintolassasi juhlin Päiviksen ja kaikkien muidenkin kanssa omaa, viikatemiehen väistöpäivääni viitisen vuotta aiemmin. Syötiin karjalanpaistia sekä voilla voideltua ruisleipää. 

Kerran olit kauppaamassa vaatteitasi Hyrylän isolla kirpputorilla. En muista missä juuri sillä hetkellä lienit Pojun kanssa, kun sovitin myytäväksi laittamaasi laatutakkia, joten soitin sinulle: "Terve Pete. Sitä minä vaan, että sinulta kannattaa ostaa vaatteita, kun tuotteissa on mukana valmiiksi ostorahatkin." Olit unohtanut thaimaalaisen setelinipun sivutaskuun 🤣.

Sinun ja usein Mikan kanssa vietimme eräänkin yhteisen päivän Pattayan seudun saunakylpylöissä. Kerran ihmettelimme mihin mahdoit kadota, kun sinua ei kuulunut takaisin lauteille. Löysimme sinut nukkumasta napaa myöten vedessä lämpimän altaan kulmauksessa.

Muistan myös keskustelumme kulkemisestasi ravintolassasi, usein ilman paitaa. Siinäkin olit legendaarinen. Suunnittelimme paidallisille imperiumin vastaiskua. Että järjestäisimmekö illan jonne paita päällä pääsevät ainoastaan naiset. Olit oman valtakuntasi kiistaton kuningas ja tarvitsit tilaa. 

Olit Pete lisäksi niitä harvoja kaljanmyyjiä, jotka kuuntelevat toivettani alkoholittomasta oluesta. Niitä kävinkin siemailemassa silloin tällöin. Se oli kummallinen juoma, joka oli usein loppu, vaikka talon väen mukaan vain minä join sitä 🍺. 

Pyynnöstäsi pidin monet tietokilpailut Helmessä. Joulukuusenkin haimme jostakin vanhan tavaran kaupasta, jotka olivat yksi harrastuksesi. Kuusen koristelua yhdessä en unohda, sillä se toi mukanaan joulun odotuksen tunnelmineen. Kerran tulin Jomtienille Suomesta ilman yösijaa, sillä vuokrahuoneesi olivat täynnä. Tilaa löytyi olohuoneesi sohvalta. Tarkoitus oli maksaa potut pottuina petipaikalla Matkakodissamme Tuusulan Jokilaaksossa. Lakanatkin olin laittanut, mutta koskaan ette tulleet. Joka sekin on oma tarinansa, jota en kerro.

Oma tarinansa on myös vedonlyöntisi monen kanssa, että sinä päivänä ja sillä kellonlyömällä on paino alle 100 kiloa. Kuinka viimeisenä iltana tai aamuna ennen punnitusta puristitte porukalla viimeisetkin ylimääräiset saunan lauteille. En muista oliko se niin, että paino oli vaakalla parisataa grammaa alle ylärajan.

Olit yhtä aikaa pieni ja suuri mies, oman tiesi kulkija, jonka joskus karunkin ulkomuodon sisällä sykki ehdottoman suuri ja lämmin sydän. Mitä erilaisimmissa ongelmissa autoit monia. En tiedä minne matkaat, mutta sen tiedän, että tulen perässä. Joten nähdään taivaanrannan ylisten lauteilla eikä nukahdella altaisiin👍.