Sivun näyttöjä yhteensä

torstai 31. lokakuuta 2013

Altaiden keräilyä

päivis: Olemme kaikilla Thaimaan-matkoillamme harrastaneet altaiden keräilyä. Se tarkoittaa käyntiä altailla, joihin meillä on jokin yhteys. Joskus käymme sen talon altaalla, jonka autohallissa moottoripyörä on poissa ollessamme säilytyksessä. Usein käymme altailla, joissa on tuttuja. Allaskulttuuri vaatii yleensä näin. Minne tahansa ei ole asiaa.

Viime ja edellisellä kerralla kävimme myös kunnallisella uima-altaalla. Se löytyi Jorman tennisharrastusten yhteydessä. Siellä käynneistä piti maksaa, Jorma hieman vähemmän, koska hän hankki itselleen jäsenkortin, minun pulikoimiseni ei-jäsenenä tuli vähän kalliimmaksi. Hintaa en enää muista, mikä johtuu varmaan siitä, että se ei ollut kovin kummoinen. Ei tosin allaskaan, jossa usein oli lasten uimatreenit.

Vuokrasuhteeseemme oli neuvoteltu Welcome-hotellin altaan käyttöoikeus. Siitä merkiksi saimme käyntikortin kokoisen lappusen, jossa oikeus todetaan. Lappusesta meillä oli mustavalkoisia kopioita, sillä ajattelimme, että alkuperäinen on syytä pitää tallessa. Sehän pysyi niin hyvin tallessa, että viime reissulla, kun lupaa meiltä yllättäen vaadittiin, sitä ei löytynyt mistään. Kopiot eivät kelvanneet. Kirjaimellisesti meidät heitettiin juuri remontoidulta altaalta pihalle. Kun virallista lappusta ei ole löytynyt, ajattelimme, että pitäkää keksintönne.
Lumpinin 6. kerroksen altaalla syntyy erikoinen maailmanlopun mielikuva.
Allasalue ja takana huonosti sumun seassa erottuva merinäköala on upea.
Tänään uiskentelimme Mr. Kuitusen ja Farmari-Ykän kanssa Lumpinin uutuuttaan hohtavalla altaalla. Sinne ei niin vain mennäkään, mutta tuttujen matkassa pääsy onnistuu. Pääsimme myös kokeilemaan talon saunaa, joka oli miesten puolella. Naisille oli tarjolla höyrysauna, mutta se ei vielä aamulla ollut päällä.

Ennemmin tai myöhemmin käymme Jomtienin saunalla, jota kaikki kehuvat. On lisäksi halvempi kuin hyvä ja tyylikäs Jari & Marin sauna, jossa olen muutaman kerran ottanut todella hyvän jalkahieronnan. Se on ollut minun Thaimaan lemppareitani. Jalkahieronta siis melkein missä paikassa tahansa. Paras viimeaikaisista on ollut muun muassa Jomtienin rannalla nro 33 hierova vanhempi (varmaan minua nuorempi) naisihminen.

keskiviikko 30. lokakuuta 2013

Ensimmäinen aamulenkki pitkin rantaa

jormas: Paino 93,6 kg. Olemme jo jonkun Pattayan reissun ajan harrastaneet aamulenkkeilyä kävellen sekä kevyempää ruokavaliota. Aamuisin tepastelemme 5-10 km omaan verkkaiseen tai vähemmän verkkaiseen tapaamme.
Nyt suuntasimme kolmekolmoselle, joka on yhden vakirantatuolipaikkamme numero. Muistelen sen olevan muuten sama kuin oli Kangasvuoren suljetun osaston numero aikoinaan. Sinällään rantatuolipaikkoja on monta sataa ellei tuhatta. Joten kymmenen kilometrin rannalla on mistä valita.

Ilmiöitä on täälläkin monenlaisia.
Amerikanraudassa on Isuzun kone.
Meillä on Seven Elevenin elintarvikekaupan ja polisiboxin, niin sanotun Hyrsylänmutkan kohdalla vakituinen punnitusvaaka, jossa käymme, kun satumme suuntaamaan sinne päin kävelymme. Usein siis rantaa pitkin. Niin nytkin. Tavoitteena minulla on, että kahden kuukauden kuluttua on kunto hieman noussut ja paino pudonnut alle 90 kilon. Ja mikä on kävellessä, sillä rantatieltä on puita harvennettu sitten viime käyntimme aika tavalla. Lämmin merituuli pääsee Siaminlahdelta nyt oikein mukavasti hivelemään ihoa.

Eilen hain lähes ensityökseni moottoripyörämme, joka pitää majaansa poissa ollessamme yhden valtavan Condo-kerrostalon alakerran autohallissa. Kostea meri-ilma tekee tehtävänsä, on pressua tai ei, ja pyörä oli taas hirveän näköinen sekä ruosteinen. Mutta fiksaamot saavat parilla-kolmella kymmenellä eurolla ihmeitä aikaan. Joten mikä on taas huristellessa pitkin Thaimaata.

Pyörän (Honda Phantom) ostimme täältä uutena. Taisi maksaa euroissa pari ja puolituhatta. Kilometrejä on kertynyt 7000 ja rapiat. Se on ollut oiva ostos, jota en kadu. Täällä tarvitaan joko valtakunnan oma tai kansainvälinen ajokortti. Itse olen kokeillut molempia. Paikallisen ajokortin hankkiminen ei kokeineen ole kovinkaan suuri juttu. Se ei sisällä edes ajokoetta. Sinällään jännä juttu näin turistin näkökulmasta, sillä monihan tänne tulee nimenomaan oikeinpuoleisen liikenteen maista.

Mekin tänne varmasti itsemme tulevan parin
kuukauden aikana roudaamme kerran jos toisenkin.
Viime vuonna rantakadullamme aloitteli niin sanottu yötori, jota jännäsimme, että saavatkohan bisneksen pyörimään. Olikin mukava havaita, että jo vain. Tori on laajentunut koko ajan ja siitä saattaa tulla koko rantakadun vetovoimatekijä.

Facebookissa tuli sanottua puoli leikillesesti, kun luin täällä sataneen, että olkaa huoleti, me tulemme ensi viikolla ja silloin viimeistään tulee poutakelit. Näin on myös käynyt, sillä lämpöä on aurinkoisella taivaalla 31 astetta. Ja vedessä lähes saman verran, kun kävimme aamu-uinnilla. Onhan siinä hieman eroa Tuusulan Jokilampiimme verrattuna, sillä uintikautemme päättäjäisissä oli veden lämpä +3.

tiistai 29. lokakuuta 2013

Thaikotien katselmukset

päivis: Kun tulee pitkästä aikaa kotiin, oli se sitten Suomessa tai Thaimaassa, on tullessa aina pienoinen huoli, miten paikka on säilynyt poissa ollessa. Tuusulasta tuli sähkövahdilta tänään tekstari, että sähkövika on korjattu. Tuntui, että heti kun on pois, jotain harmillista sattuu. Myrsky oli kyllä tiedossa, mutta todellisuudessa se ei kai Suomeen ihan niin kovana päätynyt kuin pelättiin. Mutta ilmeisesti kuitenkin teki jotain tuhojaan, jolla oli vaikutusta meillekin saakka.

Thaimaassa koti oli hyvällä tolalla. Olihan Fon sen taas siivonnut ennen tuloamme. Asunnossa oli poissa ollessamme kesällä vieraillut lintu, jonka jälkiä Fon ilmeisesti joutui putsaamaan enemmänkin. Oli kiva tulla puhtaaseen kotiin, jossa meidän alivuokralaisenamme asustelee korkeintaan gekko. Linnnulla oli ilmeisesti aikomus asettua oikein päävuokralaiseksi, siinä kuitenkaan lopulta onnistumatta.

Toistakin kotia piti käväistä katsomassa - tulevaa sellaista. Seven Seasin pitkä rakennusprojekti on hyvällä mallilla. Aivan tulevan kotimme edustalle oli majoittunut rakennustyöväen huolehdittavaksi ja ruokittavaksi koiraperhe. Oli äitiä, lapsia ainakin viisi ja ehkä muutama isäehdokaskin. Minulla ei olisi mitään sitä vastaan, että koiranpennut saisivat kasvaa aikuisiksi ja jäädä Seven Seasin vakituisiksi lemmikeiksi, mutta se asia tuskin on minun päätettävissäni.
Seven Seasin koiranpennut ovat vielä niin pieniä, että äiti imettää niitä.
Paikka on suoraan tulevan kotimme edustalla, uima-allasalueen kohdalla.
 

Työmaan telinepino on yksi pentujen turvapaikoista
ainakin niin kauan kunnes putket siirretään muualle.

maanantai 28. lokakuuta 2013

Suuntana Thaimaa

jormas: Tänään otamme allemme kulkuneuvon tai parikin, sillä suuntamme ensin taksilla Helsinki-Vantaan lentoasemalle. Sieltä olemme jo etukäteen katsoneet profiileihimme sopivan toisen joukkoliikennevälineen, lentokoneen, jolla lennämme Thaikotiimme pariksi kuukaudeksi. Tai me lennämme Suvarnabhumin lentokentälle. Kansanomaisemmin silloin puhutaan Bangkokin kansainvälisestä lentokentästä.

Koija made by Thailand
Siitä matkaamme linja-autolla Pattayalle tai oikeastaan Jomtienille. Vaikka ne ovatkin kaksi eri kaupunkia, ovat cityt kasvaneet yhteen ja toisistaan ne erottaa Buddhavuori. Sieltä on hienot näköalan kumpaankin kaupunkiin. Koko kaupunkivuori luontoineen ja temppeleineen on hienosti hoidettu ja rinteillä risteilee myös kuntopolkuja. Niitäkin olemme kiertäneet.

Asuntonamme on jo useamman vuoden ajan ollut Pattaya Suomi-Seuran yhteydessä oleva noin 50 m2 ylimmän (neljännen) kerroksen ”läpitalonkoti”, jonka päällä on käytössämme samankokoinen kattoterassi. Alakerroksissa on Seuran toimintaa, kirjastoa, päiväkeskusta, keittiötä ja niin edelleen.
Jomtienilla katujen varret ovat täynnä 4-6 kerroksisia, pieniä kerrostaloja, joista yhden kerroksen koko on suunnilleen mainitsemani 50 m2. Yleensä omistaja vuokraa vain koko talon kerrallaan ja vuokralainen sorvaa sen sitten omaan käyttöönsä sopivaksi. Mitään vuokranantajan korjausvelvoitetta tai vastaavaa ei juuri tunneta, vaan vuokralainen tekee ja korjaa. Mutta vastaavasti vuokrakin on kohtuullinen. Me maksamme kodistamme vuokraa alle 150 € kuukaudessa.

Koija made by Finland
Niin Thaimaassa kuin Suomessakin on ihmisten koteina, asuntoina tai paikkoina mihin päänsä kallistaa edelleen myös hyvin vaatimattomiakin viritelmiä. Viikonloppuna kävin päiviksen kanssa katsomassa miltä Helsingin tuleva asuntoalue ja vähän muunkin keskus Kalasatama näyttää. Siellä on toiminut jo useamman vuoden ajan aivan rannassa merikontista tehty Kahvila Ihana kesäaikaisin. Talven se viettää hiljaiseloa odottaen kesää muuttolintuineen. Mielestäni aidoin stadilainen muuttolintu on Kauppatorin kalalokki, joka sekin on saanut citykanien lailla montakin tappotuomiota. Kalasatamassa on myös taideteos Mammutin luuranko tai oikeastaan puu- ja rautaranko, sillä ihmiset viisaudessaan polttivat sen viime kesänä.
Ja sitten rannalla on muutama koija, jotka syksyn sateessa olivat ankeudessaan asuntoina vailla vertaa. Näin siis. jos ja kun ne ovat jonkun koteja pressuineen ja patjoineen. On pakko myöntää, että ainakin minä tarvitsisin kokovartalopuuduketta kohtuullisen määrän, että uni koijassa tulisi. Yhden yhtä vaatimattoman majan bongasin Thaimaasta viime reissulla. Se on yhtä vaatimaton, mutta ei ehkä ilmeeltään aivan niin iloton.

sunnuntai 27. lokakuuta 2013

Ateenalaisten laulu

Yle Suomella kuulutettiin muistelemaan vanhoja koululaulumuistoja. joista aikanaan tulee oma ohjelma kanavalla. Ellei ole jo tullutkin. Minulle muistui välittömästi mieleen laulu, jota eräätkin kerrat laulettiin Jyväskylän Tipulassa. Laulu oli sotaisaakin sotaisampi Ateenalaisten laulu, jota musiikinopettajamme, Sointu Väisänen meillä laulatti. Luulen, että osaisin laulaa nuo väkivaltaiset säkeet vaikka kesken unta herätettynä. Jostain syystä niitä toistettiin kerta kerran jälkeen.

En tiedä, oliko Ateenalaisten laulun laulattaminen jonkinlainen Sointu Väisäsen vastaisku ajan hengelle. Tuolloin, -60-luvulla, pasifismi ja hippiliike olivat voimissaan. Vietnamin sotaa vastustettiin Jyväskylässäkin marssimalla. Varmaan kauheasti auttoi asiaa. Vaan me tytöt lauloimme kurkku suorana, vaikka miten olisi ollut vastoin omaa vakaumusta. Tässä ne sanat:

Kaunis on kuolla, kun joukkosi eessä urhona kaadut
Taistellen puolesta maas, puolesta heimosikin.
Hehkuvin mielin puoltaan nouse syntymämaatas!
Riemuiten, lastesi vuoks, uhriksi henkesi suo!
Eespäin voittohon siis, te sankarit vahvat ja nuoret!
Väistymys mielistä pois, pelvosta tunnetta ei!
 
Joukon maine mustuvi aina, kun vimmassa taiston
Nuorien eessä sä vaan vanhuksen kuolevan näät.
Nuorukaiselle kuolla kuuluu, kun hällä vielä
kutrissa tuoksuavat nuorteat kukkaset on.
Naisista kaunis, miehistä rohkea aina hän olkoon;
Taistossa kaatuen hän kaunis on, kuolossa myös!

lauantai 26. lokakuuta 2013

Monta tapaa kommunikoida

jormas: Usein olen pohdiskellut ihmisten erilaisia kommunikointitapoja aina savumerkeistä lähtien. Muistan kun luin aikoinaan Tex Willereitä ynnä Pecos Billejä, joissa intiaanit lähettivät savumerkkejä. Ja varsinkin Tex Willer poikansa Kitin  kanssa vastasi niihin samalla tavalla savumerkein. Tex taisi olla navajojen heimopäällikkökin vähän samaan tapaan kuin Päämajan Santtu on oman heimonsa päällikkö ainakin Hyrylässä: https://www.facebook.com/pages/CafePub-P%C3%A4%C3%A4maja/81886810189.

Itse käytän perinteisen puhumisen lisäksi kommunikointiin etupäässä sähköposteja, kirjoitamme blogia: http://elamantahden.blogspot.fi/ ja pidämme kotisivujakin: http://www.elamantahden.fi/. Sitten hillumme facebookissa: https://www.facebook.com/jormasoini.paivistranden. Twitterissäkin olen: https://twitter.com/JormaSoini. Tekstiviestit ovat myös osa arkeani.

Kun puhun livenä ihmisten kanssa tai kysyn jotakin, on luonnollista, että keskustelukumppani siihen myös vastaa. Mutta toisin on muut tavat, sillä ainakin itseni kohdalla vastaaminen on satunnaista. Facebook tosin on siitä metka väline, että silloin tällöin vastailee joku aivan muu kuin keltä millloin mitäkin kysyn. Se on mukavaa, mutta miksiköhän vastaaminen on satunnaista? Sillä esimerkiksi se tai hän kenelle viestini osoitan lähes satavarmasti tietää, että joka tapauksessa tavalla tai toisella on itselleni vastattava. En nimittäin usko tässäkään asiassa omaan suosiooni ja erinomaisuuteen, että toinen osapuoli odottaa, että soitan tai tulen peräti käymään.

Yhdessä vaiheessa, kun kännykät tulivat lähes jokaisen ulottuville taisi monikin ajatella, että kirjoitustaito katoaa kokonaan. Vaan eipä ole kadonnut, vaan jengi saattaa tänä päivänä kirjoitella toisilleen enemmän kuin koskaan.

Maailmalla on myös erilaisia tapoja. Esimerkiksi Filippiineillä tekstiviestit ovat ilmaisia tai lähes siksi, että ne kommunikointitapa olisi kaikkien ulottuvilla. Ja kun kansa on köyhää, ne ovatkin aivan erityisessä suosiossa. Siellä näkee, että ihmiset saattavat näpytellä tekstareita kävelleessään tai vaikkapa bussissa siten, että laite on taskussa tai muuten katseen ulottumattomissa. Harjoitus tekee siis mestareita tässäkin asiassa.

perjantai 25. lokakuuta 2013

Ehkä vähän törkeä vertaus

päivis: Jorma kirjoitti eilen, että sorsat palasivat Pikkulammelle, kun jää suli siitä. Missä lie kävivät oleilemassa jäiden ajan. Ja miten ihmeessä ne ymmärsivät palata takaisin? Sorsat tulivat mieleen, kun kuulin tänään erään asian. Voi olla, että vertaus sorsiin on vähän törkeä.

Helsingissä on joissakin herättänyt närää, kun Kalkkers-yökahvila on viime talvena rajannut Romanian mustalaisten pääsyä yöksi kahvilaan. Joidenkin mielestä on oikein rajata, koska yökahvila on alunperin perustettu helsinkiläisiä asunnottomia varten. Osa taas näkee, että kävijöiden erottelu on laitonta. Käytännössä viime talvena joka yö osa jäi ulos, joukossa suomalaisia ja romanialaisia.

Sorsamme tulivat jostain syystä mieleeni, kun kuulin, että tänä syksynä Kalkkers aukeaa vasta marraskuussa ja syy olisi se, että näin romanialaiset ymmärtäisivät lähteä maasta ennen sitä, kun täällä on niin hankala oleskella taivasalla. Vähän samalla tavalla olen ajatellut sorsista: syytä olisi lähteä etelään, kun lampi jäätyy. Ruokaa on tietysti edelleen tarjolla, koska meillä on kanimme, joita tietysti myös pitää ruokkia.
Sorsalinnut palaavat lammelle taas talven jälkeen jään sulaessa.
Jos jatkan törkeää vertailua, kanit edustavat suomalaisia ja sorsat romanialaisia. Kanit saavat olla, mutta sorsien toivoisi lähtevän sinne, missä ne talvensa yleensä viettävät. Sorsia tosin odotetaan taas kevään tullen, mutta romanialaisia tuskin odottaa tai ainakaan toivoo kukaan.

Romanien parveiluun Kalkkersin edustalla, ennen kuin yökahvila aukaisi ovensa, liittyi viime talvena ongelmia. Niistä tuli mieleen, että minkälaista elämä omalla kotipaikkakunnalla mahtoikaan olla, jos Suomessa osalla heistä elinolot ovat sellaiset kuin kuulin. Vai onko niin, että elämä Romaniassa on ollut jotain vielä kauhistuttavampaa.

torstai 24. lokakuuta 2013

Narinkkatori ja Merikonttikoti

jormas: Palaan Hyvinkään asuntomessuihin, joilla  esittelimme kahdesta merikontista tehtyä, ympärivuotiseen käyttöön tarkoitettua asuntoa, Duokotiamme. Siellä yksi jos toinenkin kyseli onko meillä muita kosketuksia kontissa asumisesta ja aiheesta ylipäätään. Sanoin, että jo vain, joista yksi on Narinkkatorilla vaimoni päiviksen kanssa viettämämme yö silloisen Kanikonttorin hankilökunnan Törkyn ja  Kari kanssa.
Lupasin messuilla penkoa jotain aiheeseen liittyvää, jos löytyy. Ja toki jotain löytyikin, mutta  esimerkiksi Hufvudstadsbladetin tekemää mukavaa juttua en löytänyt. Ainakaan vielä.

"Huuto.netistä itselleen vuorokaudeksi remontoidun kontin voittanut, Jorma Soini vietti yön vaimoineen ja kaneineen keskellä Helsingin Narinkkatorilla. Viihtyisässä kontissa oli lämmintä ja mukavaa. Varustukseen kuului mm. taulutelevisio, ekotakka, herätyslamppu ja pelikonsoli (joka kylläkin hajosi saman tien). Lisäksi keittiö ja kylpyhuone oli viimeisen päälle hieno.

Tässä olimme yön ja vartivat vahtivat turvallisuuttamme
Vuorokausi sujui hyvin, vaikka yörauhaa oli rikkonut aina silloin tällöin yöllä kaupungilla juhlineet ihmiset. Jatkopaikaksi kuitenkaan kontti ei päätynyt, vaikka yritys oli kova. Soini kertoi olleensa tyytyväinen asuntoonsa ja piti kokemusta kaikin puolin miellyttävänä.


Soini halusi asua kontissa, koska se on lähellä hänen omaa työtänsä ja elämäntehtäväänsä, eli asunnottomuuden poistoa. Jorma Soini on Sininauhaliiton toimitusjohtaja ja Tarja Halosen nimittämä sosiaalineuvos.

Jorman elämää kontissa pystyi seuraamaan livenä myös netissä ja halukkaille annettiin mahdollisuus olla Skypen kautta yhteydessä Jormaan. Yöllä Jorman nukkuessa chattia piti yllä Jorman kanit, Törky ja Kari."

Mutta Kanikonttorin  lisäksi on Jokilaaksossa toinenkin yhteisö, joka pitää sisällään monia pikku osastoja. Iso yhteisö on Siipiveikkojen valtakunta. Kesän ajan sen näkyvin jengi on ollut Pikkulampea omanaan pitänyt monikymmenpäinen heinäsorsalauma. Ehdin jo kirjoittaa, että porukka on lähtenyt muuttomatkalle lammen jäätyessä arvatenkin muutaman kilometrin päähän joen yläjuoksulle. Koskenmäen laitamille, jossa vesi pysyy sulana läpi vuoden. Mutta nyt tuli lämpöasteet ja kas, niiden mukana sorsat tulivat takaisin.

keskiviikko 23. lokakuuta 2013

Se aika vuodesta

päivis: Kohta on taas se aika vuodesta. Yksi niistä. Kellon kääntäminen tunnilla tietenkin. Nyt käännetään tunti taaksepäin lauantain ja sunnuntain välisenä yönä. Näin on tehty jo 1980-luvun alkupuolelta, mikäli oikein muistan.

Vaikka syksyllä ja keväällä on vuodesta toiseen käännetty kelloa, eivät kaikki ole siihen tottuneet, eivätkä varsinkaan hyväksyneet. Voi jopa olla, että kellonkääntämistä vastustaa useampi kuin aikoinaan markan vaihtamista euroon.

Taisi olla Kansanradion-lähetys, kun joku kansalainen pääsi taas purkamaan tuntojaan. Hän aivan tosissaan vaati paluuta entiseen ja uhosi, miten vaikeaa ihmisten on tottua kellon siirtymiseen. Siis yhdellä tunnilla eteen- tai taaksepäin.

Kyllähän kellojen kääntämisessä jokin hieman huvittaa ja joissakin tapauksissa se voi aiheuttaa oikeita ongelmiakin. Kaikenlaisiin atk-pohjaisiin järjestelmiin on sentään varmaan aikoja sitten syötetty tieto kesä- tai talviaikaan siirtymisestä. Kännykän ja tietokoneen kellot ainakin kääntyvät omia aikojaan oikeaan aikaan.

Itseäni talviaikaan siirryttäessä harmittaa oikeastaan vain se, että ilta tuntuu tulevan aikaisemmin. Kun nyt käyn Niilon kanssa töiden jälkeen kiertämässä kuntopolun lenkin, on jo hämärää. Tänään varsinkin oli hämärää, kun sadetta enteilevät pilvet roikkuivat niin alhaalla. Sunnuntain jälkeen varmaan jo onkin lähes pimeää joskus iltakuuden kieppeissä. Toisaalta aamu valkenee aikaisemmin. Puolensa on silläkin.

Mutta onneksi ensi keväänä kelloja käännetään taas tunnille eteenpäin. Saadaan syy valittaa, kun yö on tunnin lyhyempi ja voi sitä kellojen näpräämisen vaivaa.

tiistai 22. lokakuuta 2013

Koiran ravintolaetiketti

1. Ennen ravintolavierailua kannattaa selvittää, onko ravintola koiraystävällinen. Osa ravintoloista ei salli koiravieraita ollenkaan, osa sallii terassilla ja eräät ravintolat myös sisällä sijaitsevissa asiakastiloissa. Hae paikkakunnan koiraystävälliset  ravintolat DOGIhaut -palvelusta .

2. Opetelkaa käytöstavat kotona. Rauhallisuus muiden ihmisten ja koirien lähellä sekä istuminen ja  paikallaan odottaminen ovat vähimmäisvaatimukset. Koiranomistajana ja vastuullisena ihmisenä tunnet koirasi ja osaat ennakoida sen käytöksen.  Muista, että vastuu koirasta, sen käytöksestä ja koiran mahdollisesti aiheuttamista vahingoista on aina omistajalla.

3. Saapuessasi ravintolaan on hyvä tervehtiä henkilökuntaa ystävällisesti ja kysyä onko koirasi tervetullut ja onko koiraystävällisiä pöytiä vapaana. Ravintolan ollessa ruuhkainen tai meluisa, kannattaa koiran kanssa etsiä lähistöltä toinen rauhallisempi koiraystävällinen ravintola.

4. Puhtaus on puoli ruokaa. Märkänä tai kuraisena näyttäytyminen on epäkohteliasta sekä ravintolaa että kanssaihmisiä kohtaan. Ravintolavierailu on syytä jättää tuolloin väliin.

5. Koira ei viihdy humalaisessa seurassa. Meluisa ja hämärä baari ei ole koiralle koskaan turvallinen ympäristö. Ravintolasta lähtiessäkin on omistajan talutettava koiraansa eikä toisinpäin.

6. Järjestä koiralle ravintolassa mahdollisuus suojaisaan paikkaan. Toisin kuin ihmisille, koirille ravintolan pöydän alla makaaminen on sallittua, jopa suositeltavaa. Pidäthän huolta, ettei koira ole toisten asiakkaiden tai henkilökunnan tiellä.

7. Huolehdithan, että koirallasi on saatavilla raikasta vettä. Koiraystävällisissä ravintoloissa sitä saatetaan tarjoillaan pyytämättäkin.

8. Kunnioita kanssaihmisten ravintolarauhaa, erityisesti niiden, jotka ovat koiriin tottumattomia, koiria pelkääviä tai allergisia. Tuttavallisuus naapuripöydän asiakkaiden kanssa on sallittua vain, jos se on heistäkin mukavaa.

9. Muistathan, että koira syö ravintolassa vain, jos sille on oma ruokalista. Hyviin käytöstapoihin ei kuulu lautasen nuoleminen eikä pöydästä kerjääminen, etenkään vieraasta pöydästä.

10 Seuralaista ei ole kohteliasta jättää pitkäksi aikaa yksin ravintolapöytään, koiraa taas ei saa ravintolassa jättää yksin hetkeksikään. Jos koiralla on kaksi ihmisseuralaista, hoituu esimerkiksi virvokkeiden noutaminen ja nenän puuterointi koko seurueelta vaivattomammin.

11. Ravintolan henkilökunnalla on oikeus pyytää huonosti käyttäytyviä poistumaan paikalta. Tämä pätee myös koiriin. Jos seurueellenne kuitenkin syntyy kovaäänistä sanaharkkaa naapuripöydän kanssa, välit selvitellään aina ulkopuolella.

12. Kiitäthän ravintolan henkilökuntaa hyvästä palvelusta lähtiessäsi. Mukavissa tunnelmissa sujuneen vierailun jälkeen ovat koiravieraat jatkossakin tervetulleita ravintolaan.
¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤
Koiran ravintolaetiketti on laadittu koiranomistajien ja ravintoloitsijoiden avuksi sekä koiran hyvinvointia silmälläpitäen. Etiketti on DOGIAn laatima ja Matkailu- ja Ravintolapalvelut MaRa ry:n sekä SEY Suomen Eläinsuojeluyhdistysten Liitto ry:n tarkistama.

maanantai 21. lokakuuta 2013

Koiran kanssa ravintolassa

päivis: Olen yhä enemmän ollut vakuuttunut, että osaomistuskoiramme Niilo on kaikkien koirakoulutuksen oppien ulottumattomissa. Tosin kerran se karkasi ovesta, mutta tuli heti sisälle, kun komensin napakasti. Uskoinkin, että Niilo luuli olevansa remmissä kiinni, eikä siksi lähtenyt pitemmälle livohkaan.

Eilen se onnistui taas yllättämään minut täysin. Menimme Jorman kanssa hääpäivälounaalle - hääpäivä on tänään - Jorman ehdotuksesta Keravan Onnelliseen kanaan. Aavistelin, että taka-ajatuksena oli ottaa Niilo mukaan, sillä Onnellinen kana toivottaa myös lemmikit tervetulleiksi ja ainakin koirille on ravintolassa oma ruokalista. Aavistukseni oli oikea. Menimme lounaalle kolmistaan.

Kerroin etukäteen, että varmaan en voi rauhassa syödä, kun pitää pelätä koiran mahdollisen huonon käytöksen vuoksi. Väärin! Niilo oli kuin ihannelemmikki. Makaili kaikessa rauhassa pöydän alla. Söi somasti naudan mahasta tehtyjä levyjä ja syötyään jatkoi rauhallista uinumistaan. Vain tarjoilijan käynnit pöydässä saivat sen nostamaan päätään, mutta selvästi se arvioi, että "tuo ei anna aihetta mihinkään".

Olisihan minun pitänyt muistaa, että edelliselläkin kerralla, kun kävimme Niilon kanssa samassa paikassa, se käyttäytyi erinomaisesti. Silloin häiriönä oli vielä toinen koira naapuripöydän alla, mutta Niilo ei ollut sitä huomaavinaankaan. Sekin käytös oli sille aivan ennen kuulumatonta. Mehän olemme jopa osallistuneet koirakoulun koulutukseen, koska Niilo on niin sanottu rähjäävä koira. Ulkona se ei osaa kohdata lajitovereitaan rähisemättä, vaikka sen varsinainen tarkoitus onkin aina leikkimään pääsy. Räksyttämistaipumuksestaan huolimatta Niilo on lauhkea kuin lammas.

sunnuntai 20. lokakuuta 2013

Voiko järjestäytyneessä yhteiskunnassa syrjäytyä sen ulkopuolelle?

jormas: Tämän päivän Hesariin oli päässyt Aarne Kiviniemi Sininauhaliiton toiminnanjohtajan ominaisuudessa sanomaan sanansa syrjäytymisestä. Hyvä niin, sillä aiheesta on syytä puhua. Olen itsekin aiheesta elämöinyt ja kirjoittanutkin. Tosin hieman toisesta näkökulmasta. En nimittäin ole koskaan oikein ymmärtänyt missä silloin ollaan, jos ollaan syrjäytyneenä järjestäytyneessä yhteyskunnassa. Eikö silloin syrjäydytä sen ulkopuolelle ja missä silloin ollaan?

Seuraava kirjoitus on aikoinaan julkaistu mahdollisesti blogissamme, mutta Uusi toivo -lehdessä ainakin. Ja kertaus on opintojen äiti. Tämän sanon kokemuksesta, sillä kun aikoinaan kirjoitin Tuusulan yhteiskoulun järjestyssäännöt rangaistuksena ties kuinka monta kertaa, niin opinhan minä ne ulkoa. Sisältöä vaan en sisäistänyt koskaan itselleni sopivaksi koulunkäynnin ohjenuoraksi:

Laitapuolen kulkijat
Kun joku puhuu, kuulee tai lukee laitapuolen kulkijoista, on hänellä vissi kuva ihmisestä, josta silloin on kysymys. Ja toki osin näin onkin. Itse kukin meistä on nähnyt kaduilla ihmisiä, joiden olemus oikein huokuu sitä, että ei taida kaverilla tai kaverittarella mennä aineellisesti eikä fyysisesti eikä mitenkään muutenkaan kadehdittavalla tavalla. Ei ole mitään kadehdittavaa.

Mutta mitä tarkoittaa laitapuolen kulkija? Ajattelen, että hän ei elä eikä ole kuten keskivertoihmiset, vaan kulkee pääjoukon laidalla. Syystä tai toisesta, joka voi olla omien valintojen seurausta tai sitten ei.
Jos näin on, niin eikö sinne kuuluu silloin asettaa esimerkiksi aikamoinen liuta mitä erilaisempia vaihtoehtoihmisiä? Siis sellaisia, jotka ovat omien polkujensa kulkijoita ja elävät kuten ovat valinneet. Ensin mainittuun ryhmään verrattuna heissä saattaa olla myös jotain kadehdittavaa. Joukossa voi olla niitä, jotka viis veisaavat taloudelliselle kasvulle ja sen tuomalle aineelliselle hyvinvoinnille. Joku kirpputorivaatteissa, asuu matalassa majassa, kasvattaa kanoja ja syö oman maan itse kasvattamiaan antimia. Ei lue lehtiä, eiharrasta kännyköitä eikä tiedä mikä on nettietiketti. Mutta on onnellinen. Ehkä valintojensa ansiosta onnellisempi kuin moni muu.
Näiden laitapuolen kulkijoita on paljon, jos luokittelun peruste on mainitsemani. Että ei elä eikä ole kuin keskivertoihminen.

Eroa näiden kahden ryhmän välillä on, että ensin mainitut laitapuolen kulkijat, ovat joutuneet ikään kuin laidalle esimerkiksi päihteiden tai jonkun muun hallitsemattoman, mutta koko nykyistä elämää hallitsevan asian vuoksi. Sen seurauksena ei pysty eikä enää edes halua pitää puoliaan, vaan luisuu aina vaan reunemmalle ja laidemmalle. Toisena mainitsemani ryhmä hallitsee elämäänsä kaikilta osin oivallisella tavalla ja tekee käytännössä kaikki elämänsä ratkaisut itsensä hyvin halliten, mutta kuitenkin toisin kuin pääosin ihmiset yleensä.

Mutta entäpä kolmas laitapuolen kulkijoiden joukko, jossa mielestämme ei olekaan juuri muuta kuin kadehdittavaa. Samasta syystä he ovat myös monen vahingonilon kohteena. Kun vahingonilossa on se oiva ja aito piirre, että siinä ei ole juuri koskaan kateutta, on tämän joukon kohdalla toisin. Vaikka jonkun  vuoksi saattaisimme kokea suurtakin vahingoniloa asianomaista kohtaan, saattaa olla, että häntä kohtaan kokemamme kateus ei siitä himmene.
Keitä nämä ihmiset sitten ovat? Tämäkin laitapuolen kulkijoiden joukko on melkoisen kirjava, joissa on niitä, jotka ovat osansa valinneet, mutta myös niitä, joille se on tullut ikään kuin perintönä eivätkä he voi sille mitään.
Esimerkiksi kaikki kuninkaalliset ovat sellaisia, jotka eivät elämänsä missään vaiheessa voi elää kuten muut. Samoin on monen muunkin julkisuuden henkilö, heidän lapsensa ja usein myös lähisukulaiset.
Mutta sitten on myös niitä, jotka eivät haluasi julkisuutta lainkaan, mutta joutuvat sen valokeilaan tekemisensä vuoksi. Jotkut urheilijat saattavat olla sellaisia. Joku saattaa haluta olla jossakin lajissa maailman paras, mutta ei haluasi lainkaan siitä koituvaa julkisuutta.
Rauli Badding Somerjoen kaltaiset laitapuolen kulkijat ovat oma lukunsa. Hän halusi tehdä musiikkia omalla tavallaan, laulaa sitä omalla tavallaan ja kulkea omia polkujaan. Mutta hän ei halunnut julkisuutta, joka teki hänestä sellaisen laitapuolen kulkijan, jota hän ei halunnut.


Myös raha ja maallinen mammona voi tehdä ihmisestä laitapuolen kulkijan. Joku siitä osasta haluaisi luopua ja joku ei. Luulen, että valinta ei ole aina helppoa halusta huolimatta. Muistakaamme mitä Vapahtajamme sanoi rikkaalle miehelle.
Mutta myös tasavallan presidenttimme ja monet muut poliitikot eivät voi enää koskaan elämässään elää ja olla kuten me muut. Muistan lukeneeni, kun presidentti Tarja Halonen kertoi hilpein sanakääntein upeana kokemuksensa uintiretkestään Kultarannassa. Kuinka hän oli, muistaakseni tyttärensä kanssa livahtanut vartijoilta sauna- tai jostain muusta rannasta mereen uimaan. Näin tarvitsee tehdä ihmisen, joka ei jostain syystä voi olla kuten muut. Joko on laitapuolen kulkija.
Viime presidentin vaalit olivat kahden kamppailu. Sauli Niinistön ja Pekka Haaviston, joista varsinkaan Niinistö ei voi olla enää koskaan kuten muut. He molemmat olivat läsnä, kun siunasimme käyttöön Sininauhasäätiön Tuusulan Mutterimajan ja menimme vaimoni Päivi Strandénin kanssa avioliittoon samoissa pirskeissä. Oli mukavaa, että kaltaiseni laitapuolen kulkijat Niinistö ja Haavisto olivat juhlissa mukana, sillä he kulkevat kanssani laidalla, vaikkakin ainakin osin toisella puolella.

lauantai 19. lokakuuta 2013

Mulltoa toimii

päivis: Asuntomessuilla sanoin aika monelle Merikonttikodissa käyneelle, etten usko Mulltoan ekokäymälästä annettuun informaatioon, että se kompostoi pyttyyn päätyvän tavaran. En usko, ennen kuin totean sen olevan totta. Nyt pitää sanoa, että totta se on.

Joskus pienet asiat voivat ilahduttaa suuresti. Mulltoan laatikon sisältö teki näin minulle tänään. Pytty on ollut jo useammankin viikon käytössä ja ajattelin, että nyt on varmaan syytä tyhjentää alusta. Ajoitus osui nappiin. Laatikko oli täynnä hyvinkin käyntiin lähtenyttä kompostimullan tapaista massaa. Vähän se haisi sille itselleen, mutta ei pahemmin. Massan kippaaminen lämpökompostoriin onnistui helposti.

Hiukan pelkäsin, että vessapaperit löytyvät kompostilaatikosta sellaisenaan, mutta en huomannut joukossa paperia lainkaan. Jonkin verran niitä takertuu sekoitusteriin, josta olen niitä tökkinyt irti.

Alkuvaiheessa Mulltoa pölläytti hajuja sisätiloihin. Saatoin siitä kirjoittaakin silloin. Mutta en ehkä ole kertonut syytä, mistä haju johtui. Pytyn ulkoreunassa on kaksi tarkkailuletkua. Toisella puolella letkun pää oli päässyt irti ja sitä kauttahan osa hajusta haihtui toiletin sisätilaan. Kun homma huomattiin, hajuja ei ole enää tullut sisälle.

Edelleen olen sitä mieltä, että tällainen ekokäymälä on loistava keksintö. Vesivessaan ei ole paluuta siellä, missä vessan pääsee itse valitsemaan. Luultavasti kerrostalossa ekokäymälä ei toimisi, sillä se vaatii sujuvan tavan tyhjentää aluslaatikko kompostoriin. Rivareissa ja omakotitaloissa Mulltoalle ja muille kompostoria tarvitseville ekovessoille ei luulisi olevan estettä. Sitä paitsi Mulltoa on helppo asentaa lisävessaksi vaikka omakotitaloon.

perjantai 18. lokakuuta 2013

Helvetti ennen kuolemaa

jormas: Tänä aamuna vietin päiviksen kanssa kesän uintikauden päättäjäisiä aamuhämärissä Jokilampiemme hieman yli 3 asteiseisessä vedessä. Ei meitä moisessa lämpötilassa voi oikein uimareiksi sanoa, mutta pulahtelijoiksi kylläkin.

Sitten olin Nubiksen eli Helsingin Vieraskodin 130-vuotisen taipaleen pirskeissä. Se on pitkä taival suomalaisessa yhteiskunnassa tuottaa päihdehuollon asumispalveluita. Luulen, että historia on siltä osin pitempi kuin esimerkiksi Suomessa Pelastusarmeijalla. Hienot juhlat ja hieno yhdistys, joka kunnioittaa myös perinteitä. Ja siellä kravattikaulaisten keskellä istuessani, sain tämänkertaisen blogin aiheen.

Blogimme vakituisten lukijoiden joukossa on niitäkin (ainakin yksi), jotka eivät oikein ymmärrä sitä, että ansiotyöelämässä ollessani halusin tuottaa päihdehuollon asumispalveluita myös päihtyneille. Itse pidän sitä ainoana oikeana tapana järjestölle, joka haluaa tuottaa asumispalveluita monipuolisesti.

Toimimalla siten, että edellytetään päihteettömyyttä, jotta pääsee kotiin tai ylipäätään minnekään, jonne asunnoton voi päänsä kallistaa, ei istu omaan näkemykseeni ihmisarvosta. Toki päihteettömällä asumisella on sijansa varsinkin, jos se kotia vailla olevalle on aito asumisen vaihtoehto muiden joukossa. Usein on kuitenkin niin, että jos et ota sitä vastaan, olet kadulla. Vielä vähemmän minulla on ymmärrystä silloin, kun kyseessä on kristillinen toimija, jonka tehtävänä on tuottaa päihdehuollon asumispalveluita yhteiskunnan rahoilla, jos se ei huolehdi asukkaistaan myös päihtyneenä.

Muu ajattelu ja toiminta on kerman kuorimista päältä ja kaikista heikoimmassa asemassa olevan, eksyneen lampaan jättämistä kadulle. Se ei muuksi muutu pitääkö alkoholismia syntinä, synnin seurauksena tai sairautena. Vaikka en paljon ole hengellisiä tänne kirjoitettellut, mieleni tai mikä lie soimaa minua joka kerta, kun käännän katseeni muualla vastenmielisen oloisen päihtyneen tullessa vastaan. Koen, että käännän katseeni pois silloin myös Vapahtajasta ja sanon myös Hänelle, että ei kiitos.

Ei kukaan ihminen ole omissa ulosteissaan kadulla päivätolkulla ilokseen eikä myöskään vapaaehtoisesti. Mielestäni korvien välissä ei tarvitse olla kovinkaan paljon liikehdintää ymmärtääkseen, että kadulla "asuva" on mitä suuremmassa määrin hyvin sairas. Ken muuta väittää, ei tiedä riippuvuuksista ja niiden kyvystä koukuttaa yhtään mitään. Jos alkoholismi on sairaus, niin mistä muusta sairaudesta yhteiskunta edellyttää paranemista ennen kuin saa kodin?

En siis jaksa ymmärtää miksi tämän taloudellisen yltäkylläisyyden keskellä, jossa valtiokin pitää alkoholia lähes epäjumalan tai vähintään muuten erityisasemassa, joku joutuu olemaan ylipäätään ilman asuntoa kadulla. Miksi moni koditon joutuu kokemaan helvetin ennen kuolemaa. Mutta jos kuoleman jälkeen on elämää, niin ehkä jossain on myös se armo, joka pitää huolen, että helvetin eläessään kokeneen ei tarvitse kokea uudelleen kuoleman jälkeen.

torstai 17. lokakuuta 2013

Asunnottomien yö

päivis: Tänään on vietetty YK:n kansainvälistä köyhyyden ja syrjäytymisen vastaista päivää eli Asunnottomien yötä. Tai nythän se yö vasta alkaa, mutta useimmat yön tapahtumat ovat tainneet tapahtua jo illan aikana, osa jo päivällä. Niin tai näin, edessä on kylmä ja märkä yö, jos ei ole kotia, jonne mennä.

Asunnottomien määrä Suomessa on pysytellyt vuodesta toiseen samoilla tuhatluvuilla, vain pienin muutoksin. Välillä perheiden asunnottomuus on lisääntynyt, välillä nuorten. Asunnottomien joukossa on paljon niitäkin, joilla toki on joku paikka, jonne mennä. On kavereita, sukulaisia tai muita yösijaa tarjoavia. Naisten varsinkin on kuulemma helpompi saada yöpaikka, mutta usein siihen liittyy vastapalveluksen odotus.

Paljon on myös niitä, joilla ei ole ketään, joka majoittaisi kodittoman. Silloin ei auta muu kuin pyrkiä rappukäytäviin tai lehtiroskiksiin. Asunnottomien yön ajankohta on oikein hyvä muistuttamaan asunnottomuudesta ja asunnottomista: syksy on juuri pahimmillaan, kun kylmyyteen ei ole vielä totuttu. Kylmässä säässä on ehkä vähän helpompi asettua asunnottoman asemaan ja ajatella, miten itse luulisi pärjäävänsä yön ulkosalla.

Mihinkähän menisin, jos ei olisi mitään paikkaa? Joku rautatieasema ei kuulosta kovin houkuttelevalta vaihtoehdolta, ei siksikään, ettei siellä voi nukkua, vaikka sisätiloissa onkin tietysti lämpimämpää kuin ulkosalla. Autiotalot ovat yleensä kylmillään. Suojaa niissä saisi vain sateelta.

Olen ollut virallinomaisten silmissä jossain vaiheessa asunnoton. Todellista asunnottomuutta en ole koskaan kokenut. Virallisesti asunnottomanakin minulla on ollut joku kodin virkaa ajanut paikka, jonne minulla on ollut avaimet. Tuusulan Mutterimajalla Asunnottomien yön tapahtumassa puhunut kansanedustaja Merja Kuusisto muistutti tuosta pienestä yksityiskohdasta: asunnottomalta puuttuvat kodin avaimet. Kun niitä ei ole, ei ole turvaa ja suojaa.

keskiviikko 16. lokakuuta 2013

Koira-ateria

jormas: Harvoin olen saanut niin paljon ja niin mielenkiintoista palautetta kuin nyt kirjoituksestani Mandaattiystävyys. Laitoin sen nimittäin lähes samanlaisena muun muassa Facebookiin.
Sieltä poimin tähän yhden palautteen, jonka antaja on Sininauhaliiton entinen talouspäällikkö Ismo Valkoniemi: "Sama Jorma kuin ennenkin...aika paljon tosin siistiytynyt vuodesta -95, jolloin luultavasti tapasin ekan kerran. Odotin puku päällä Sininauhaliiton puheenjohtajaa Selkikeskuksessa. Juurikin samaan aikaan pihaan kaartoi "hamppi" jonka autossa luki Dirty old men need love too". Aattelin ettei sentään minulta heru sympatiaa kun tullaan samaan aikaan häiritsemään kun odotan arvovieraita. Kohta selvisi, että oma asuvalintani oli kenties "väärä". Tosin ei siitä puhuttu mitään. Mutkaton mies Jorma olet edelleen, suora ja kohti käyvä, mutta hyvin ymmärrettävä ja pääsääntöisesti joudun myöntämään että puhut asiaa! (huom. se menee aina niin, että sen joutuu myöntämään hetken nikoteltuaan)



Koira-ateria

tiistai 15. lokakuuta 2013

Kesäkenkäkauden päätös

päivis: Tänään päättyi kesäkenkäkausi ja jouduin aamulla töihin lähtiessä laittamaan sukat ja nahkakengät jalkaan. Se ei tosin johtunut vähääkään säästä. Olen pakkaspäivien aamuinakin laittanut paljaisiin jalkoihin kangascrocsit, eikä varpaita ole palellut. Tänään vain tuntui asialliselta pukeutua niin kuin tein.

Voi olla, että silti palaan vielä kesäkenkakantaan, mikäli ilma ei ihan vielä muutu talveksi.

Olen pukeutumisen suhteen muutenkin käynyt laiskaksi. Jos olen koko päivän kotona, saatan viihtyä tuntikausia kylpytakissa. Kylpytakki on tietysti päälläni siksi, että vieläkin käymme aamuisin Jokilammessa uimassa. Jos ei siis ole lähtöä minnekään, vedän Niilon kuntopolkulenkkiä varten päälleni röntsävaatteet tai viime talvena hankkimani onepiece-haalarin.

Vihdoin viikko tai pari sitten ymmärsin katkaista Gloria-lehden tilauksen. En millään jaksa enää seurata sen raportointia olevasta ja tulevasta muodista. Mutta puolen vuoden lehdet olen vielä maksanut, joten tyylissä pysytään siihen asti. Tai siis pysyisin, jos ottaisin lehden annin tosissani.

Varhaisteinivuosieni haaveena oli ryhtyä muotisuunnittelijaksi. Miten kauas olenkaan noista ajoista ja ajatuksista etääntynyt.

maanantai 14. lokakuuta 2013

Mandaattiystävyys

jormas: Kun aikoinaan olin snadi, suomeksi pieni, kuljin isäni mukana usein Santahaminaan, jossa hän oli töissä. Kuljetus Hyrylästä tapahtui armeijan koppiautolla, sillä armeijan miehiä sinne tosiaan kulki kopillinen. Syy siihen oli varmastikin Hyrylässä silloin ollut varuskunta. Kun faija, suomeksi isä, sitten tepasteli Sandiksessa, jossa kävin itsekin intin, suomeksi armeijan, olin isästäni suunnattoman ylpeä, kun hänellä oli niin paljon kavereita ja kaikki tervehtivät häntä. Myöhemmin sain tietää, että tervehtiminen ei johtunut siitä, että morjenstajat olisivat olleet edes isäni tuttuja saati ystäviä. Vaan varusmiehen sääntöihin kuului vetää kättä lippaan, kun armeijan ali- tai upseeri tuli vastaan.

Eilen katselin Arto Nybergin ohjelmaa, jossa hänellä oli vieraana entinen Hesarin päätoimittaja Janne Virkkunen. Hän kertoi sököringistä, johon kuului muitakin merkkihenkilöitä valtakunnan huipulta. Ja totesi, että eihän se ollut edes kaveri- saati ystäväporukka, vaan kohtalaisen mukava tapa hoitaa sidosryhmäsuhteita. Monelle kun oli varsin tärkeää olla tai yrittää olla hyvässä kurssissa valtakunnan ykkössanomalehden päätoimittajan silmissä. Virkkunen sanoi, että sököjengi jäi, kun häneltä lähti iän myötä asema. Totesi kyseisen porukan olleen eräänlaista mandaattiystävyyttä. Asemaan perustuvaa kaveruutta siis.

Sana tarttui minuun, sillä totesin sen olevan kertakaikkisen oiva ja hyvin kuvaava. Sitä olen saanut maistaa itsekin. Ja moni muukin, jos sen vaan oivaltaa tai muuten tiedostaa. Kun olin Sininauhassa siellä liikkuvan vallan huipulla niin operatiivisena johtajana kuin monen hallituksen ja hallintoneuvoston puheenjohtajanakin, elin harhassa, jossa luulin olevani niissä piireissä liikkuvan ihmisen mielestä yleisemminkin jotain erinomaista tai ainakin varsin kelvollista. Niin ystävällisiä kaikki olivat.

Kun jäin kuusi vuotta sitten toimitusjohtajan tehtävistä saman työnantajan palvelukseen "erityistehtäviin", niin aseman myötä myös harhakuvat rapisivat ropinalla. Oli kipeää huomata olevansa niidenkin silmissä käytännössä nolla, joita olin pitänyt  jonkinlaisina ystävinä tai ainakin kavereina. "Sehän on vaan sellainen puolieläkeläinen." Lisäksi huomasin, etten virallisesti ole kelvollinen edes päihdeongelmaisten asumispalveluyksikön sivutoimiseksi yövalvojaksi. Omassa mielessäni ristiriita oli ja on vieläkin melkoinen, sillä presidentti ja pääministeri olivat samanaikaisesti tunnustaneet tekemiseni sosiaalineuvoksen arvon mittaisiksi. Ristiriitaa lisää päättelyni, että muodollisia pätevyyksiä sorvanneet eivät liene ajatelleet, että tämä olisi ollut lain tarkoitus.

Nyttemminkin on ollut arvokasta huomata olevansa joidenkin entisten työtovereiden silmissä lähes haitta tai ainakin täydellinen nolla. On masentavaa huomata, että sinällään pienet lupaukset sovituista tapaamisista tai jonkun asian toimittamisesta eivät asianomaisen prioriteeteissa yllä enää kanssani tasolle, jossa annetut lupaukset tulisi pitää. Vaan toisin oli asianlaita, kun olin boss ja pyysin lähes kuuta taivaalta. Sen vuoksi, että sitä pyysin, moni myös kuuta tavoitteli. Toki varmasti muistakin syistä, joista yksi lieni oman aseman parantaminen.

Arvokasta kokemusta kaikki koettu on siksikin, että monelle vuosikymmeniä jatkunut palkkatyö on ollut ainut, joka on pitänyt heidät ja elämän omasta mielestä ihmisarvoisena ja sen myötä tarpeellisena. On helppo nykyisin ymmärtää, kun joku kadottaa koko elämäntarkoituksen, itsetunnon sekä -kunnioituksen ja elämänhalunsa kokiessaan, että kukaan ei heitä tarvitse. Että on täysi nolla. Yksinäisyydessä, jota ei ole itse valinnut, on raskasta kokea olevansa tarpeeton. Sen oivaltaminen auttaa minua ymmärtämään ja kulkemaan samoin kokevan rinnalla. Omalla kohdallani mandaattiystävyys on siis aivan yhtä totta kuin edellä mainitulla Hesarin entisellä päätoimittaja Virkkusellakin.

sunnuntai 13. lokakuuta 2013

Turhaa työtä

päivis: Hesari julkaisi tänään artikkelin, jossa erilaisissa työtehtävissä olevat ihmiset kertoivat palkkatyöhönsä liittyvistä, turhiksi kokemistaan työtehtävistä. Mieleen jäi kirurgi, joka totesi, että hänen ja potilaan väliin on tullut tietokone. Monenlaista muutakin tietokoneen kanssa tehtävää tekemistä ihmiset kertoivat joutuvansa tekemään vasten tahtoaan. Tai työelämään on tullut sääntöjä, jotka tekevät arjesta monimutkaisemman. Kun opettaja ennen saattoi päättää antaa oppilaalle tukiopetusta, nyt pitää ensin käydä keskustelut moneen suuntaan. Vanhempia tietenkään unohtamatta.

Aika moni valittaa jatkuvista palavereista, joissa aika kuluu. Joillekin ne tosin saattavat olla työn lomassa tapahtuvaa viihdykettä, jos varsinainen työ ei motivoi. Aika paljon oikeaa työtä jää palaverien ja muiden sessioiden vuoksi tekemättä tai sitten niitä töitä tehdään vaikka ylitöinä. Nykyään aika usein kai vielä palkattomana.

Monet ammatitkin ovat nykyään sellaisia, ettei niiden sisällöstä oikein ota selvää. Ja varsinkin ammattinimikkeet. Tämä on tietysti vanha huomio, etteivät lapset osaa kertoa koulussa, mitä isä tai äiti tekee. Ennen elämä oli jotenkin selväpiirteisempää ja ihmisten ammateista pystyi heti ensi kertomalla päättelemään, mitä kukakin teki. Muistuu mieleen vanhat pelikortit, joissa yhteiskunnan koko ammattien kirjo tuli lyhyesti kuvatuksi.

En tiedä, mihin ammatteihin lapset nykyään haluaisivat isoina päästä. Ymmärrykseni katkesi ehkä jonnekin 1970-luvulle, jolloin telkkarissa usein pyöri tietoisku tai vastaava, jossa pikkupoika ilmoitti isona alkavansa tietenkin lakasinlakasinkoneen kuljettajaksi.

lauantai 12. lokakuuta 2013

Hautalaa, Soinia ja ja herra Hoota

jormas: Päivi on ehtinyt keskelle Algeriaa: http://www.luomus.fi/info/tracking/index.php/mapper/map/perapi_2013autumn_Paivi. Vaikka Päivi liihottaa Afrikan taivaan alla, niin Jokilaakson joutsenet eivät saa siipiään alle, vaan nököttävät edelleen Jokilampiemme rantatörmillä. Samaa tekee noin kymmenen sorsaa, jotka eivät tosin liene menossakaan kovin kauas edes talveksi. Veikkaan, että lähin ympäri vuoden sulana pysyvä luonnonvesi, on jokemme yläjuoksulla Koskenmäellä alla kymmenen kilometrin päässä. Joten sinne lähtenevät, kun Pikkulampi jäätyy. Nyt on muuten Kanikonttorimme henkilökuntaa tullut harventamaan pihapiiriin ilveksen ja haukkojen lisäksi myös Mikko Repolainen.

Jokunen tovi sitten herra Hoo tuolta Vantaan puolelta, kaupunkilainen siis, ilmoitteli blogissamme, että tulee perheineen uimaan, kun on saatu veden lämpö alle kymmeneen. Nyt on tullut misterille ilmoiteltua lämpötiloja ueammankin kerran tämän foorumin välityksellä ja herraa seurueineen on odotettu lupaustensa mukaisesti toista kuukautta vesi viileänä ja kaffepannu kuumana. Mutta ei kuulu eikä näy. Saattaa olla perheen kakkoshenkilön uimiset samassa kastissa kuin lenkkeilytkin aikanaan. Virtuaalisellaista 50 tuumaisen television ääressä löhösohvalla maaten. Mutta mikä ettei. Kun Elämän tähden ry:llä on virtuaalitoimisto ja siellä toimistopäällikkönä virtuaalihenkilö Soini Strandén, niin siihenhän istuu myös vatsakas, vantaalainen virtuaaliuimari.

Hautala, jota olen joskus äänestänytkin ja tuntenut yli kolmekymmentä vuotta, näki viisaammaksi tai ehkäpä ainoaksi mahdollisuudeksi jättää ministerin pestinsä. Kun minullakin iän myötä tulee näemmä muisti, jos ei huonommaksi, niin entistä valikoivammaksi kuitenkin, niin samaa olen havaitsevani myös Heidissä. Joten ehkä hyvä näin, mutta harmi juttu silti, sillä hän on mukava ihminen ja taitava sekä osaava poliitikko.

Lehdestä luin myös aiheeseen liittyvän, kohua herättäneen teksti- tai muun viestin, jonka mukaan ministeri yrittää saada välejä kuntoon muun muassa kyseisen Greenpeace järjestön kanssa. Tyhmää tai naivia yritystä sanon minä, sillä eihän kyseiselle järjestölle ole mitenkään eduksi saada poliittisten päättäjien kanssa välejä kuntoon. Eduksi on saada mahdollisimman suuri julkisuus, jota on luomassa tällä hetkellä muun muassa Sini Saarela jossakin Venäjän vankilassa.

Ihmetystä herättää myös kaimapoliitikko Soinin elämöinti aiheesta. Hän on sitä mieltä, että Vihreät pitäisi lempata kuutamolle koko hallituksesta. Taidan pian ehdottaa miehelle, että vaihtaisi ainakin sukunimensä, ettei mene minunkin suvun maine tai kunnia. Tai mihin se maine menee. Muuttuu korkeintaan. Kyseinen Soini ei omasssa vallanhalussaan kyennyt itse edes hallitusvastuuseen. Ja hänenkin poliitikkolaumassa on kyllä yhtä jos toista omastakin takaa, josta vastuusta poliitikko Timo on pessyt usein kätensä. Poikkeus tuli nyt James Hirviharmista vai mikä lieni nimeltään mies, joka erotettiin peräti puolueesta. Tosin saattaa olla, että jos päätöstä olisivat olleet tekemässä puoluetta äänestäneet tai edes koko puolue, niin ehkä ei olisi erotettu. Mutta se vallan maku ja halu. Se lienee sama Hautaloilla ja Soineilla.

perjantai 11. lokakuuta 2013

Ehkä ei pelkästään uusavuttomuutta

päivis: Naureskelen usein uusavuttomuudelle. Omallenikin. Viimeisin uusavuttomuuden ilmentymä on ruislimpun siivuttaminen. Olen siinä niin huono, että joskus muinoin minulla oli jopa siivuttamiseen tarkoitettu kodinkone. Sillä homma kävi helposti.

Olen tervehtinyt ilolla kaikkia leivän syöjiä helpottavia tapoja pilkkoa leivät valmiiksi. Varsinkin siivuttaminen ja palasten repiminen ovat olleet hyvä apu. Ja varsinkin, jos huushollissa on vain tylsiä veitsiä. Mutta, kun päätimme alkaa syödä vain ruispimppuja, tuli seinä vastaan. Joissakin kaupoissa limppuja ei näytä enää olevan lainkaan hyllyssä tai jos on, ne ovat niitä siivuttamattomia. Kaikkia muita ruisleipälaatuja kyllä löytyy yllin kyllin.

Miksi sitten söisimme vain ruislimppuja? Siksi, että kokemus on osoittanut niiden kanssa kuluvan huomattavasti vähemmän rasvaa kuin kaikenlaisten rösöpintaisten leipien kanssa tuhratessa. Pidän esimerkiksi Reissumiehestä, mutta siihen rasvaa hupenee melkoisesti, kun sitä kuvittelee, että leivän pinnan pitää näyttää tietynlaiselta voitelemisen jälkeen.

Vähän huolella olen siis seuraillut kaupan leipävalikoiman kaventumista. Kohta kai siivutetut ruislimput ja ylipäätään limput ovat katoavaa kansanperinnettä.

torstai 10. lokakuuta 2013

Menin itseeni, tuli ahdasta, mutta mitä tapahtuu sen jälkeen?

jormas: Kun olin palkkatyössä, toimin esimiesasemassa yli 30 vuotta. Enimmillään alaisia oli toistasataa ja vähimmillään yksi. Samaan aikaan tuli tehtyä paljon muutakin, joista yksi haasteellisimmista oli työnohjaajana ja mentorina toimiminen. Nyt kun nämä enemmän tai vähemmän orjatyövuodet ovat takana, olen mielenkiinnolla seuraillut ja keräillytkin erilaisia "pomonkuvia" sieltä täältä. Olen sovitellut niitä itseeni, mutta myös muihin. Varsinkin sellaisiin, jotka välillä isoonkin ääneen toitottavat erinomaisuuttaan bossina.

Joskus poimin arvostetusta sanomalehdestä Taloussanomista seuraavanlaisen analyysin päälliköstä:

"Yksityiskohtainen valmistelu ja tarkkavaisuus ovat hyvästä, kun yritykselle muodostetaan budjettia tai aikataulut kaatuvat päälle. Sillä on kuitenkin suuri ero, tunkeeko johtaja nokkansa joka paikkaan, vai antaako hän työntekijöidensä hoitaa tehtävät itsenäisesti, kirjoittaa yhdysvaltalainen OPEN Forum-sivusto.

Mikromanagerointi eli pienimpienkin yksityiskohtien johtaminen saattaa parantaa yrityksen tuottavuutta lyhyellä aikavälillä. Pitkän päälle siitä on kuitenkin vain haittaa.
Pomon ollessa kiinnostunut työntekijän jokaisesta hiiren klikkauksesta voi työnteosta mennä järki: luovuus katoaa, tehokkuus heikkenee ja työntekijöistä tulee kiukkuisia.
Amerikkalaistutkimuksen mukaan mikromanagerointi on suurin syy työntekijöiden vaihtuvuuteen. Kontrollifriikki pomo on syypää jopa 80 prosenttiin vapaaehtoisista irtisanoutumisista.
Mikromanageri voi vaania joka työpaikalla. Tässä on kymmenen kohdan lista, jonka avulla voit tunnistaa kontrollifriikin esimiehen.

1. Mikromanageri ajattelee olevansa nopeampi, älykkäämpi ja taitavampi kuin työpaikan muut työntekijät.

2. Mikromanagerin työtaakka on valtava. Hän ei osaa delegoida töitään, vaikka töiden jakaminen on yksi johtamisen kulmakiviä. Hän tekee kaikki "tärkeät työt" itse ja jakaa alaisilleen vain tylsiä tehtäviä.

3. Mikromanagerin pitää tietää joka hetki, missä alaiset ovat ja mitä he tekevät.

4. Jatkuvat soitot toimistolle ovat arkea mikromanagerille. Hän soittaa tarkistaakseen, mitä tapahtuu, vaikka makaisi kotona 40 asteen kuumeessa tai olisi sukeltamassa Thaimaassa.

5. Kun mikromanageri jakaa tehtäviä, hän määrittelee myös miten ne tehdään. Työntekijöille ei jää liikkumavaraa.

6. Mikromanangeri vaatii jatkuvasti turhia raportteja. Hänelle pitää kertoa työn joka vaiheesta, mikä johtaa projektien venymiseen. Mikromanageri on myös liian kriittinen ja puuttuu pienimpäänkin virheeseen.

7. Mikromanageri käyttää valtaansa, koska hän voi. Hän kontrolloi muita, vaikka samalla pelkää itse epäonnistuvansa.

8. Kynien ja lehtiöiden tilaaminen vaatii mikromanagerin hyväksynnän. Työntekijät ovat koko ajan kireitä, koska mikromanageri ärsyyntyy, jos päätöksiä tehdään ilmoittamatta niistä hänelle.

9. Työntekijät välttelevät mikromanageria ja hänen punakynäänsä.

10. Mikromanagerin alaiset kertovat hänelle, että hän on kontrollifriikki.

Tarkkavaisuus ja selkeät säännöt eivät ole pahasta. Jos pomostasi löytyy kuitenkin useita edellä mainittuja piirteitä, kannattaa harkita, pitäisikö hänelle kertoa asiasta."

Vanha käyttämäni viisaus sanoo, että "menin itseeni, tuli ahdasta, lähdinkö pois?" Kieltämättä silloin tällöin on tullut itseni kanssa niin ahdasta, että olen lähtenyt pois. Mutta olen palannut aina, sillä itsensä kehittäminen on kipeää ja antoisaa. Lisäksi hyvällä en ole tässä elämässä juuri mitään arvokasta oppinut.
 
Joten sinä mahdollinen lukija, joka olet ehkä pomo. Kun mikromanageri voi artikkelin mukaan muuttaa käytöstään vain, jos hän tiedostaa käytöksensä ongelmallisuuden, niin löydätkö itsesi yllä olevasta määrittelystä?

keskiviikko 9. lokakuuta 2013

Pyykillä

päivis: Pesin koneellisen pyykkiä ja lisäsin valkopyykin ehdotettuun 60 asteen lämpötilaan 30 astetta lisää. Valinta 90 asteen pesusta tuli äsken todistettua oikeaksi ratkaisuksi. Lehtijutun mukaan pyykit pestään liian matalassa lämpötilassa. Usein esimerkiksi vaatteissa olevien suositusten vuoksi.

Tutkimus on nyt osoittanut, että 40 astetta on terveyden kannalta aivan liian alhainen lämpötila. Se ei tapa bakteereja ja muita pöpöjä. 60 astettakaan ei yksin riitä. Koneella pitäisi noin kerran kuukaudessa pestä koneellinen 90-asteista pyykkiä. Vasta se pitää pesukoneessa mahdollisesti viihtyvät pöpöt loitolla.

Pyykin peseminen kuumemmissa lämpötiloissa on ympäristön kannalta huonompi vaihtoehto. Sitä ei lehtijutussa selitetty, että miksi näin on. Veden kuumentaminen vaatii ainakin enemmän energiaa kuin veden lämmittäminen vain 40 asteeseen. Näin voisi päätellä.

Ja jotta kaikki pyykkärit varmasti ahdistuisivat, samainen lehtiartikkeli kertoi, että suositeltavaa konepesun lisäksi olisi kuivata pyykit kuivausrummussa. Kaikillahan ei kuivausrumpua edes ole käytettävissä. Näin esimerkiksi siitä syystä, että rummussa kuivaaminen heikentää kankaan laatua. Kaikki rumpukuivausta harrastavat tietävät miten paljon nukkaa kuivattavista pyykeistä irtoaa.

Kun eri asioita laitetaan vastakkain, joskus on vaikea tehdä valintaa. Jos kaikki alkaisivat noudattaa pyykin pesua korkeammissa lämpötiloissa, käykö sitten niin, että allergiat lisääntyvät? Useinhan sanotaan, että syy allergioihin johtuu osittain siitä, että kodeissa on nykyään liian siistiä.

tiistai 8. lokakuuta 2013

Matkalla maailmalla

jormas: päivis myöskin kirjoitti kuorma-auton ajokortistaan. Se antoi minulle oivan tilaisuuden hieman oikaista tämän päivän blogikirjoituksessani. Kyseisellä matkalla ajoin itse viisisataa kilometriä ja päivis kymmenentuhatta. Muille hän ajovimmansa markkinoi, että hän pitää ajamista. Niin pitääkin, mutta osa tulee siitä, että hän ei halua istua kyydissäni. Se ei ole koskaan selvinnyt onko se pelkoa vai jotain muuta. Mutta syventykää linkin takana olevaan ajopäiväkirjaan ja käykää sen myötä kanssamme kääntymässä Euroopan toiselle laidalla:
http://caravan--lehti-fi-bin.directo.fi/@Bin/96024af57d832e09a692180d019ce2cc/1381221102/application/pdf/28829/Euroopanmatka2008_stranden.pdf.

maanantai 7. lokakuuta 2013

C-kortti 10 v. ja yksi päivä

päivis: Jorma kirjoitti eilen juhlastamme, jonka vietimme kuorma-auton ajokorttini kymmenvuotispäivänä. Tänään kortti on siis 10 v. ja yhden päivän ikäinen. Viimeinen pala banaanikakusta syötiin äsken. Eikä kortissa oleva valokuvani näytä päivääkään nuoremmalta kuin kuvani peilissä. Heh.

Ajokortin ajettuani 19-vuotiaana en voinut kuvitellakaan, että tarvitsisin joskus kuorma-auton ajoon oikeuttavaa korttia. Ja henkilöauton kortin sai tietysti halvemmalla ja siihen aikaan myös moottoripyörän ajokortin samaan hintaan.

C-kortti tuli ajankohtaiseksi, kun suunnittelimme Jorman kanssa isomman matkailuauton hankintaa. Taisin silloin asustella vielä Laukaassa, koska ajattelin mennä Äänekoskelle autokouluun. Kuvittelin, että on fiksua mennä harjoittelemaan ajamista pienellä paikkakunnalla. Korkeintaan sieltä olisi ehkä pitänyt kerran käydä kokeilemassa Jyväskylän katuja.

Onneksi päädyin kuitenkin Helsinkiin ja Haagan autokouluun, jonka liikenneopettaja ajatti minua pääosin Kallion ja Hakaniemen kaduilla. Samoin inssin ajoin niillä nurkilla ja sain sekä teoriakokeen että inssiajon kerralla läpi.

Ensi kokemus isomman auton ratissa kapeilla pääkaupungin kaduilla antoi Äänekoskea paremman pohjan ajella myöhemmin lähes 9-metrisellä Matkakodilla Monte Carlon ahtailla kujilla, Istanbulissa, Lontoossa ja monen monituisessa muussa Euroopan maassa. Reissut sujuivat pääosin ongelmitta ja ilman kolareita, mutta Kreikkaan en enää matkailuautolla palaisi. Siitä sovin itseni kanssa. Tosin sielläkin olen henkilöautolla tuon tiukan päätöksen jälkeen ajellut.

sunnuntai 6. lokakuuta 2013

Kirppari tai kirpputori nimeltä Omia polkuja kulkevien kauppa

jormas: Ihmiset keksivät välillä mitä erilaisempia syitä juhlimiseen. Joten niin mekin. Tänään on päiviksen tekemää banaanikakkua tarjolla, sillä juhlimme hänen kuorma-auton ajokortin kymmenvuotispäivää. Simppeliä eikö totta?

Mutta jotain on tehtykin ja me olemme päättäneet perustaa kaupan. Tai niin olimme päättäneet jo ajat sitten. Tarkoitukseen oli varattu raliat viisisataa neliötä siivottua ja remontoitua tilaa. Se oli tavaraa täynnä, omasta takaa oli työntekijätkin kuntouttavasta työtoiminnasta sekä asiakkaita pilvin pimein, niin ikään omasta takaa. Heistä osa oli saanut ja sai sosiaalitoimesta maksusitoumuksen hankintoihin, joiden avulla moni olisi voinut tehdä asunnostaan huomattavasti viihtyisämmän. Sanoisin, että kodin. Ja kauppa kävi, kunnes firmaan tuli päällikkö, joka omasta  mielestään tiesi kaiken minkä minäkin ja päälle roppakaupalla lisää. Ja ajatti kaikki isolla vaivalla hankitut tavarat kaatopaikalle ja tiedä minne. Eilen kävin katsomassa mitä tiloille kuuluu. Epäsiistiä kuuluu, sanon minä. Että jos pitää joku asuntonsa epäsiistinä, niin niin pitää vuokranantajakin ainakin osin omat tilansa. Moni kulkee päivittäin ohi ja nimenomaan ohi sekä toteaa ehkä, että ei kuulu työnkuvaan. Ja joku, joka tämän lukee, toteaa, että ei kuulu Soinillekaan.

Mutta me Elämän tähden ry:ssä teemme kirpparin ja laitamme sille nimeksi "Omia polkuja kulkevien kauppa".
Joten jos aihe jonkun sytyttää mukaan hyvän asian puolesta tekemiseen, niin ei kun rohkeasti vaan yhteyttä. Kultakaivosta emme kenellekään lupaa alussa eikä varmasti tulevaisuudessakaan. Mutta tarjoamme vähintäänkin kulukorvausta vastaan mielekästä tekemistä ja seuraa sekä mahdollisuuden kulkea kanssamme omia polkuja Camel-bootseilla tai  ilman.
Tilan tarkoitukseen olemme vuokranneet Hyrylän keskustasta ja ensi viikolla syvennymme siivoukseen, sähköistykseen sekä paikkojen maalaamiseen. Sen jälkeen alkaa kamojen roudaus sisään. Ja kun vuosi vaihtuu, on kaupassa täysi touhu päällä. Ehkä......

lauantai 5. lokakuuta 2013

Pyykinpesua Merikonttikodissa

päivis: Valitsimme Merikonttikodin kylppäriin kuivaavan pesukoneen, jotta pesutorni ei olisi niin massiivinen. Ei ole, koska on vain yksi laite. Sockmannin hulluilla päivillä näkyy jonkun päivän tarjouksena olevan Hooverin vastaavanlainen tuote. Omamme taisi olla hieman kalliimpi. Hoover maksaa vain alle 400 euroa eli suunnilleen kai pelkän pesukoneen verran.

Merikonttikodin pesukonetta on käytetty vasta muutama kerta, sillä sosiaalikontin säiliössä on ollut vettä, joka on ensin pitänyt saada käytettyä. Nyt on siirrytty kokonaan pyykkäämään uudella koneella. Ohjelmat ovat vielä vähän hakusessa.

Laitoin koneellisen 60 asteen pyykkiä. Ei siinä mitään. Kone pesi, mutta ilmeisesti samaan ohjelmaan olisi voinut lisätä myös kuivauksen. Sitä en tehnyt ja vanhasta tottumuksesta käänsin pesun jälkeen vesihanan kiinni. Valitsin kuivausohjelman, joka ei mitenkään suostunut käynnistymään. Aikansa kakisteltuaan se ilmoitti näytöllä, että vesihana on kiinni. Jännitimme, peseekö kone pyykit uudelleen, kun käänsin hanan takaisin päälle, vai kuivaako se ne. Jostain syystä kuivaus vaatii vesihanaa olemaan auki. Pyykit olivat sopivan kuivat ohjelman päätyttyä.

Luin joku päivä farkkujen "pesemisestä" niin, että pesukoneen sijaan ne voisikin laittaa pakastimeen. Tuntui aika hurjalta. Miten likatahrat katoaisivat pakkasessa? Ajatus tuntuu aivan järjettömältä. Täitä on tapettu pakkaskäsittelyllä, mutta että likaakin. Tänään Jorma vielä sattui lukemaan netistä jonkun innostuneen pyykinpesusta pakastamalla. Farkkujen lisäksi pakastimeen ovat lentäneet koemielessä muutkin rytkyt. Ehkä pakastaminen on joku tulevaisuuden trendi, josta minun kaltaiseni perinneihmiset joutuvat vielä myöntämään, että oikeassa olivat nämäkin edelläkävijät.

perjantai 4. lokakuuta 2013

Salailu on vallankäytön väline

jormas: Päivi on ehtinyt Albaniaan http://www.luomus.fi/info/tracking/index.php/mapper/map/perapi_2013autumn_Paivi.

Jonkun kerran on tullut kirjoitettua julkisilla rahoilla toimiviin säätiöihin ynnä yhdistyksiin kohdistuvien kielteisten ilmiöiden salailusta. Tai enemmänkin heidän tavastaan jättää kommentoimatta julkisuuteen tulleita, kielteisiä asioita. Osansa on saanut entinen työnantajani, mutta myös monet muut.

Asia on mielestäni merkittävä, sillä tavalla tai toisella verovarojen tai vastaavien käytössä pitäisi olla hyvinkin avoin. Sama pätee niin Raha-automaattiyhdistyksen kuin ARA:nkin ja monesta muusta vastaavasta paikasta julkista rahoitusta saaneisiin toimijoihin. Kun yhden mainitun kaltaisen toimijan yleishyödyllisyyttä oli Patentti- ja rekisterihallitus purkamassa oikeusteitse, olin itse sen avaintodistajana parissakin oikeidenkäynnissä. Joten tiedän olevani, jos en oikeasssa, niin oikeilla jäljillä ainakin.

Pari päivää sitten kiinnitin huomiota uutisissa Nuorisosäätiön asukkaiden vaikeuksiin. Kyseinen säätiöhän hankki itselleen roppakaupalla kielteistä julkisuutta lahjusepäilyineen ynnä muineen. Nyt uutisoinnin kohteena oli Nuorisosäätiön kerrostalo pääkaupunkiseudulla, jossa asukkailla oli jos jonkinlaista sanomista talon kunnosta ja hoidosta sisäilmaongelmineen. Vaikka kuinka seuloen uutisointia kuunteli ja katseli, jäi jäljelle niin paljon, että voi oikeutetusti sanoa, ettei savua ilman tulta.

Uutisoinnissa minua eniten ihmetytti, että sen mukaan "Nuorisosäätiöstä ei kommentoida asiaa". Sangen monelle vastaavalla toimijalla on mukana poliittisia päättäjiä ja muita tärkeitä sidusryhmätahoja. Ne joko itse tai pelkkä mukana olo mitä ilmeisemmin sokeuttaa kuinka avointa toiminnan vaikeuksineen itse asiassa pitäisi olla. Tai sitten on valta noussut hattuun, että ei ne mitään meille voi. Käy niin, että vasta kun on tavarat housuissa, herätään havaitsemaan, että kuinkas tässä nyt kuitenkin näin kävi. Tämä on valitettavaa, sillä se nakertaa koko kolmannen sektorin luottamusta. Ja sitä paitsi on asioita, jotka maksajilla on oikeus tietää.

Olen tehnyt kolmenkymmenen vuoden palkkatyörupeaman kolmennen sektorin operatiivisena  johtajana ja hyvin monissa luottamustehtävissä. Kaiken kattavana, päällimmäisenä ohjenuorana on avoimuuden osalta aina ollut, että meillä ei ole isoja tai pieniä asioita, jotka kuuluvat vain joillekin. Vaan on vain asioita, jotka kuuluvat kaikille ja kaiken pitää kestää päivän ja yön valo.

Yksi parhaimmista avoimuuden muodoista oli, kun jaoimme kaikki avustushakemuksemmekin satapäiselle järjestöjoukolle. Meille ei koskaan ollut tärkeintä kuka palvelut tuottaa, vaan kuinka ne voidaan tuottaa parhaalla mahdollisella tavalla. En osannut (enkä osaa vieläkään) olla mustasukkainen, vaikka moni hyvä hanke meni avoimuuden vuoksi muille. Moni niistä olisi mainitsemisen arvoinen. Kuten esimerkiksi Espanjan Aurinkorannikolla vuosikymmeniä toiminut Torrentupa.

Ehkä joskus olen tilanteessa, jossa minulla ei ole kuin yksi ajatus. Silloin suojelen sitä mustasukkaisesti. Näin ei kuitenkaan ole asianlaita vielä tänään.

torstai 3. lokakuuta 2013

Ilves pihassa

päivis: Niilo tuijotti tänään intensiivisesti parkkipaikan suuntaan. Vilkaisin, mitä se oikein katselee. Näin ilveksen. Se istui ylväänä keskellä tietä. Nälissään se ei luultavasti ollut, koska näytti malttavan mielensä, vaikka pulska kani juoksi Merikonttikodin edustalta metsikköön.

Ilves istui paikallaan, joten ennätin hakea kameran. Sain vähän ikkunan karmiakin mukaan kuvaan, jossa ilves vielä kökötti paikoillaan. Paremmin onnistuivat kuvat, jossa se poistuu pihasta kaikessa rauhassa kohti Myllykylää ja siellä räksyttäviä koiria.

Kylällä on pelätty milloin mitäkin petoja. Ahmaakin, jota en tiedä kenenkään nähneen. Jutut ovat kuitenkin kuulostaneet koiranomistajan korvissa puistattavilta. Ensimmäisen kerran kuntopolulla Niilon kanssa kulkiessani pidin koko ajan pientä ääntä, että mahdollinen metsässä väijyvä ilves ymmärtäisi pysytellä piilossa. Ihmisen päälle sen en sentään usko käyvän, eikä silloin myös ihmisellä talutushihnassa olevan koirankaan.

Ilveksen näkeminen oli hieno kokemus, vaikka toisaalta en siitä kauheasti innostunutkaan. Tuli otus nimittäin hieman liian iholle. Luontomaailman ihmeet eivät kuitenkaan tuohon loppuneet. Olimme vielä ikkunassa katselemassa ilveksen perään, kun Jokilammen nelihenkinen joutsenperhe lensi aivan matalalla pihan yli.

keskiviikko 2. lokakuuta 2013

Downshiftaus

jormas: Tänä aamuna oli pakkasta -8 astetta. Veden lämpö +4,5, kun puoli kahdeksan kävimme aamu-uinnilla. Ilman pukuhuonetta, tietty.

"Downshifting eli downshiftaus, tai leppoistaminen tai elämän kohtuullistaminen on alun perin Yhdysvalloissa syntynyt aatesuuntaus sekä elämänasenne, jonka tarkoituksena on parantaa elämänlaatua vähentämällä työntekoa ja kulutusta. Downshiftingin yleistyminen elämänasenteeksi nuorten aikuisten keskuudessa voidaan nähdä vastalauseena nyky-yhteiskunnan materialistista, suorittavaa mentaliteettia kohtaan."

Näin sanoo Wikipedia. Piti siis mennä oikein netistä katsomaan mitä tämä vierasperäinen sana mahtaa isossa maailmassa tarkoittaa. Sen tiedän mitä se on itseni kohdalla. Tilanne tuli meille eteen eilen, kun yksi blogimme lukija, toimittajaksi aikova, otti yhteyttä. Että saisiko haastatella, sillä blogiamme seurattuaan hän oli tullut tulokseen, että downshiftaamista me harrastamme ja vaalimme elämänasenteena. Pitää ehkä olla otettu, sillä koen, että elämme ajassa ja sen hengessä mukana.

Kaiken kyseiseen ilmiöön liittyvän allekirjoitan yhtä lukuunottamatta. Se on työnteko, joka sana näytetään valjastettavan selkeästi, ei siis kaikkeen työhön  ja tekemiseen, vaan vain ja ainoastaan ansiotyöhön. Siis kaikkeen siihen tekemiseen, josta saa rahaa. Kyseessä on vähän sama ilmiö tai sana-anastus kuin termillä raittius. Se on yleisen käsityksen mukaan sidoksissa päihteisiin tai sitten se on niistä kokonaan irti. Mutta eihän sekään niin ole tai mene kuin pieneltä osin.

Jos joku ei ole koskaan käyttänyt päihteitä ja hakkaa kerran viikossa puolisonsa ja lapsensa, on riidoissa vähän kaikkien kanssa eikä vähiten itsensä, niin minun asteikossani ei millään muotoa ole raitis hän tai se, jonka pahoinvointi itsensä ja kaikkien kanssa on lähes koko elämää hallitsevaa. Kyseinen pallon ja muiden tallaaja ei ole varsinkaan mieleltään raitis. Raittius on balansia ympäröivän maailman ja itsensä kanssa siten, että ei ole mitään tarvetta muuttaa keinotekoisesti omaa todellisuutta toisenlaiseksi.


Minulla se ilmenee esimerkiksi silloin, kun jotenkin saan tuokioksi itseni kiinni ja pysähdyn. Ja minulla on siinä hetkessä äärimmäisen hyvä olla, tuntuu että minulta ei puutu mitään, minulla on kaikki onnellisuuden ja hyvän olon palaset kasassa ja tallessa. Näitä hetkiä sanon raittiudeksi. Hetkiksi, joita en mistään hinnasta haluaisi ainakaan keinotekoisesti muuttaa muiksi. Joista en koskaan saa itselleni pysyvää olotilaa, mutta joita jaksan tavoitella kai siihen saakka, kunnes olen valmis tai joku minua suurempi katsoo minun olevan aika siirtyä autuaammilla maille.

tiistai 1. lokakuuta 2013

Laulujoutsenet

päivis: Viimeksi tänä aamuna näimme joutsenperheen Jokilammella aamu-uinnille mennessämme. Koko nelihenkinen perhe nousi lentoon aivan edestämme. Eivät tiedä olevansa rauhoitettu laji ja sen lisäksi vielä niiltä puuttuu tieto, että joutsen on Suomen kansallislintu.

Joutsenemo pyöräytti Jokilammelle kolme poikasta, joista yksi on jostain syystä kadonnut joukosta. Kaikki kolme olivat jo melko kookkaita, kun näimme ne eräänä loppukesän päivänä, mutta seuraavana aamuna niitä oli enää kaksi. Nyt kaksi jäljelle jäänyttä poikasta on lähes vanhempiensa kokoisia ja värisiä.
Laulujoutsenen kuva Googlen kuva-albumista.
Näin eräänä yönä unta, jossa aikuinen joutsen yritti kovasti opettaa poikasta lentämään. Ymmärsin muka poikaselle annettuja ohjeita. Tunsin jo huolta joutsenista, kun ne eivät ole vielä lähteneet muuttomatkalle. Tosin osa joutsenista jää Suomeen suliin vesiin. Muutenkin tietämykseni joutsenista lisääntyi, kun löysin erinomaiset sivut http://www.luontoportti.com/suomi/fi/.Siellä on tietoa luonnosta: linnuista, kasveista jne.

Laulujoutsenista kerrotaan muun muassa näin:
Pesiminen: Munii touko–kesäkuussa 4–6 munaa, joita vain naaras hautoo 40 vrk. Poikaset saavuttavat lentokyvyn 75–100 vrk:ssa (vrt. kyhmyjoutsen). Pesii yksittäispareina yleensä veden äärellä. Karkottaa reviiriltään välillä hyvin aggressiivisesti lajitovereitaan sekä muita vesilintuja.
Esiintyminen: Oli 1950-luvulla lähes sukupuuton partaalla Suomessa. Nykyisin pesii lähes koko maassa määrältään runsastuen johtuen lajin rauhoituksesta ja sen yhteydessä tehdystä valistustyöstä (Yrjö Kokko). Nykykannaksi arvioidaan 5.600–7.000 paria. Vuonna 2012 laulujoutsenien määräksi arvioitiin 50.000 yksilöä.
Muutto: Osa talvehtii Suomessa sulana pysyvissä vesissä. Talvehtivien määrä vaihtelee suuresti talven ankaruudesta riippuen. Muuttaa loka–marraskuussa Etelä-Ruotsiin, Tanskan salmiin ja Pohjanmeren ympäristöön, palaa takaisin maalis–huhtikuussa. On yksi varhaisimmista kevätmuuttajista.