Sivun näyttöjä yhteensä

tiistai 31. maaliskuuta 2020

Jormaksen aika

Kun olin Aasiassa, jossa kello kulkee 4-5 tuntia neiti Aikaa edellä, heräilin usein 2-4 maissa yöllä. Ja niin tapahtuu Suomessakin. Välillä nukahdan ennen aamua uudelleen ja välillä en. Jotka kaikki sopivat leppoistajan elämänmenoon oivallisesti. Se kaikki on Jormaksen aikaa ja kulkee omia polkujaan.

Puolen vuoden reissulla kurkkasin Thaielon lisäksi myös Laosin ja Burman, eli Myanmarin rajakaupunkeihin. Ystävällisiä olivat sielläkin.

Mutta oman, rakkaan paikkansa lunasti sydämesssäni Filippiinit. Sen se tosin teki jo aiemmin.

Kun sinne menin, lasten ja vähän aikuistenkin tekemä, kuvan ruskealle paperille tehty banderolli oli minua ihmisineen vastassa Manilan lentokentällä.

Lapsilta se oli minulle jotain käsittämättömän suurenmoista, jota en ollut monesti aiemmin kokenut. He toivoivat minua elämäänsä tavalla tai toisella, vaikka en ollut heitä koskaan nähnyt. Enkä kyllä ketään muitakaan koko Kelesten suvusta.

Ja aina ystävälliset ja auttavaiset, kaiken tietävät suomalaistrollit sanoivat somessa, etten minä mitään tiedä. Että olen vain turisti, joiden rahat he haluavat 😂.

Jo aiemmin kirjoitin siellä sydämeni surulla täyttäneestä Carlo-koirasta. Jolla on langanlaiha olemus ja vain metrin lieka, josta se ei päässyt juuri koskaan vapaaksi.

Joka päivä istuin sen vieressä kiven päällä ja puhuin sille vapaudesta, jonka toivoin joskus olevan sillekin totta. Itkinkin sydämessäni sen kurjaa elämää.

Eilen sain Olongapon kaupungista, yli 200 päässä Manilasta viestin: "Carlo on nyt aina vapaa". Ensin luulin, että se on kuollut ja kirmailee vapaana vihreillä niityillä siellä jossakin minne eivät ihmisen kahleet yllä. Mutta ei, kuvassa se on vapaana Luis-pojan kanssa, joka nukkui vieressäni lähes joka yö kuukauden.

En tiedä pitääkö olla pieni vai suuri, jotta voi iloita pienistä asiosta, mutta niin minä teen ja koen. Minulle ne kylläkin ovat elämäni isoja sisältöjä. Ehkä se on niin, että pitää olla suuri voidakseen olla pieni.

Toissa päivänä, matkalla Suomeen tapasin hyväksi, mutta etäiseksi ystäväksi tulleen Aatto Ojan tyylikkään ja mukavan  vaimonsa kanssa Bangkokin lentokentällä.

Herra Oja sanoi lukevansa blogini joka päivä. Ja lisäsi, että et sitten enää kirjoittele koirista yhtä paljon kuin ennen. Joten tämä blogi on kaikille, mutta erityisesti sinulle Aatto. Voi hyvin koko kesä ja vaimosi myös. Muistakaa kosketella toisianne 🥰.

maanantai 30. maaliskuuta 2020

Maailma on kaunis...

Aikoinaan pidimme Päiviksen kanssa "Kaikkien aikojen juhlat" Tuusulan Mutterimajalla. Pirskeisiin osallistui kadun kansaa ja muun muassa Sauli Niinistö ja Pekka Haavisto. Eri puolella laitoja kulkevia kaikki.

Juhlien yhtenä osiona meidät vihittiin, josta kehkeytyi aikansa kestänyt kaunis rakkaustarina.

Huomasin Salen toivoneen radiossa Irwinin ja Vesku Loirin esittämää otsikon kappaletta, joka sopii loistavasti tähänkin aikaan.

Luulen, että Veksi Salmi ja Kassu Halonen tekivät biisin Irwinille, jonka kanssa kuljin aikoinaan kappaleen matkaa hieman "Rentun ruusun" jälkeen.

"Maailma on kaunis ja hyvä elää sille. Jolla on aikaa ja tilaa unelmille.
Ja mielen vapaus ja mielen vapaus.

On vapautta kuunnella metsän huminoita.
Kun aamuinen aurinko kultaa kallioit. Ja elää elämäänsä ja elää elämäänsä.
On vapautta valvoa kesäisiä öitä ja katsella hiljaisen haavan värinöitä. Ja elää elämäänsä, ja elää elämäänsä.

On vapautta istua iltaa yksinänsä. Ja tuntea tutkia omaa sisintänsä. Ja elää elämäänsä, ja elää elämäänsä. On vapautta vaistota viesti suuremmasta. Ja olla kuin kaikua aina jatkuvasta. Ja elää elämäänsä, ja elää elämäänsä.

Maailma on kaunis ja hyvä elää sille jolla on aikaa ja tilaa unelmille. Ja mielen vapaus, ja mielen vapaus."

sunnuntai 29. maaliskuuta 2020

Jokilaaksossa jälleen

Viimeisen yön Thaimaassa olin lentokentällä Capselihotellissa eli Matkamunassa, jonka nimen nämä viisi käytössä olevaa, oivaa yösijaa saivat minulta.

Mutta lisääkin niitä on tulossa. Kertakaikkisen loistokokemus sekä oiva tapa vähentää viimeisen yön ja aamun jännitystä. Ei tarvitse jännittää tuleeko taksi tai muu kyyti aamuyöstä ajoissa eikä tarvitse jännittää kuinka kyyti onnistuu aamuruuhkassa esimerkiksi lentokentän lähistöllä olevasta hotellista.

Iltasella ostin Suvarnabhumin 7-Elevenistä hieman iltapurtavaa juomineen sekä aamupalaksi jogurtia ja pari sämpylää. Mukavahan niitä oli vuoteessa popsia ja kävellä turvatarkastuksen kautta aamulla odottamaan Finnairin konetta.

Korona tuli Koskenmäen alikulkutunneliin Tuusulassa
Lentokentällä mittasivat kuumeen pariin kertaan ja saattaa hyvinkin olla, että selvisin ilman Koronaa Jokilaaksoon.

Koneessa, joka oli aivan täynnä, pohdin vierustoverin kanssa, että mikähän logiikka mahtaa viranomaisilla olla karanteenissa oleville tai meneville joukkoliikenteen suhteen. Juna sekä linja-auto ovat kieltolistalla ulkomailta tulijoille ja esimerkiksi Pietarsaareen mennään valtion piikkiin taksilla. Mutta Ouluun lennätetään jatkolennolla 2 viikkoa karanteenissa olevatkin pari kertaa päivässä.

Kaikkinensa annan kyllä valtiolle ja Finnairille täydet pisteet kuinka ne yhteistyössä pyrkivät saamaan kaikki suomalaiset kotiin maailmalta.

lauantai 28. maaliskuuta 2020

Locked town

"Taiwanin viranomaiset ovat vikkeliä liikkeissään. Puhelin oli sammunut klo 7.30 ja poliisit olivat ovella tunnin kuluttua tästä. Tämän tunnin aikana neljä eri paikallisviranomaista oli yrittänyt soittaa Hsiehille. Lisäksi hän oli saanut tekstiviestin. Siinä todettiin, että hallinto ei pysty jäljittämään miestä ja että karanteenin rikkominen saattaa johtaa pidätykseen."

Mutta tiukkaa on Filippiineilläkin.

Itse aloitan tänään matkan Sulkujen maasta Sulkujen maahan. Pattayalta Bangkokin lentokentälle, siellä yö kapselissa eli matkamunassa ja aamulla Finnairin puhalluslamppuun, jolla matkaan ilmojen halki 8000 kilometriä Helsinki-Vantaan lentoasemalle.

Kentältä muutama kilometri,  todennäköisesti taksilla Tuusulan Jokilaaksoon, missä aion olla karanteenissa hamaan tulevaisuuteen. Voi kuinka kaipaankaan kaikkea siellä.

Veljeni Reijo on tehnyt mittavan palveluksen ja täyttänyt jääkaapit ja pakastimet ruualla. Vaikka ostoslistakin hänellä oli, niin miehen tuntien, on olo ruokakaappien ovilla kuin avaisi adventtikalenterin luukkuja 😁.

Mutta ennen sitä on monta mutkaa matkassa ja on varauduttava siihen, että kaikki ei mene kuin Stömsössä. Matka voi tyssätä jo lähtiessä lentokentän kuumemittariin.

Hetkessä on ihmisen elo mennyt hyvin erilaiseksi, jossa on monia piirteitä. Kuinka totta ovatkaan joistakin tieteiselokuvista yksinäisyys ja tyhjät kadut?

Vain katujen koirat ja muut eläimet jatkavat eloaan entiseen malliin. Tai mistä minä tiedän kuinka kylän piski ihmettelee missä on tuttu ihmisväki.

Ohjeet sen sijaan meille ihmistautipesille ovat, että pysykää kaukana toisistanne, älkää liikkuko, peskää käsiänne ja käyttäkää hengityssuojainta.

Aamusin olen kertonut tätä Paradise Parkin vieressä olevalla hiekkakentällä asuville koirille. Ovat epäluuloisia minulle ja vielä enemmän makupaloilleni. Paikallisia ruokkijoita niillä onkin yllin kyllin. Eikä yhtään suomalaista haukkumassa, että älkää ruokkiko koiria 🤣🤣.

perjantai 27. maaliskuuta 2020

Maailma on perin pohjin ja juurta jaksain mullin mallin, sikin sokin, hujan hajan ja huiskin haiskin

Saisinko otsikon englanniksi? Joltakin, jolla on hyvä kielipää tai muu kääntämiseen tarvittava osaaminen?

Ennen kuin pyrin ja menin vapaaehtoisena armeijaan, pohdin kuukausitolkulla menenkö lainkaan. Ratkaisun löysin, kun tein asiasta niin pienen, että sen ymmärsin.

Ajattelin, että kotiini tunkeutuu roskajoukko, joka tappaa lapseni, raiskaa vaimoni ja asettuu taloksi. Sekä sanoo minulle, että ota poika reppu pykälään ja lähde johonkin suuntaan, sille me tulemme isännäksi paikallesi.

Tämän avulla ymmärsin, että minulla ei ole pasifistin sydän eikä muullakaan syyllä aseistakieltäytyjäksi. Vaan olen valmis käyttämään riittävästi väkivaltaa roskajoukon poistamiseksi vähintään kodistani. Ellei peräti lopullisesti yhteiskunnan jokaisesta avoimesta osasta.

En kuuna päivänä osannut kuvitella, että tämän, välillä niin kovin uhmakkaan, itsekkäänkin ja umpiluisen kansan ruotuun saamiseen tarvitaan rauhan ajan ruotuväkeä. Koko intin ajan ja jälkeenkin oletin olevani koulutettu vain sotaa varten.

Olin väärässä. Valitsemamme Kukkulan väki Arkadianmäellä sulki ensin valtakunnan rajat ja nyt se viipaloi maan pienempiin osiin. Tätä herkkua saa ensimmäisenä maistella Uusimaa, jossa majojaan ylläpitää neljäsosa kansasta.

Kun katajaisen kansan pysäyttämiseen ei riitä virkavalta, on avuksi pyydetty armeijan miehet sekä naiset. Ja viimeistään ensi viikolla barrikadeilla, maakunnan rajoilla on kysymässä kasikymppiseltä mummolta alle kaksikymppinen kloppi tai klopitar (sorry), että minne mahdat muori olla menossa?

Mutta osin ollaan yhä jälkijunassa, jonka on mahdollistanut kriisinajan avoin Suomi. Sillä tällä viikolla ja viimeistään viikonloppuna on moni kynnelle kykenevä, vauvasta vaariin paennut peräkärryt täynnä tavaraa susirajalle ja kuka minnekin Uusimaan ulkopuolelle koronan kanssa ja ilman.

Toisin teki esimerkiksi Filippiinit. Joka käytännössä ensin pysäytti muun muassa enemmän tai vähemmän sisäisen joukkoliikenteen ja kertoi sitten mitä oli tehnyt.

Kukkulan väki on jälkijunassa koko ajan yli puoluerajojen. Toimeksiantajalle eli kansalle syötetään selitykseksi kotimaahan ulkomailta hallitsemattomasti palaamista, että ministereiden ja ministeriöiden välille ei tieto kulkenut.

Itse ajattelen nyt jo hieman tuohtuneena, että enemmän totta on hattuun noussut jobi, jossa on suosittua sanoa "ei kuulu mulle".

Tämän ymmärtämiseen ei tarvita kielenkääntäjää, sillä selkokielellä se on: "Älä tee sitä itse, jos edes kuvittelet, että siinä voi omatkin lapaset kastua tai huomenna sen saattaa tehdä joku toinen."

Se on suosittu selitys hiljaa itselle sanottuna myös silloin, kun tekijät tai oikeastaan tekemättä jättäjät eivät ole tehtäviensä tasolla.

torstai 26. maaliskuuta 2020

Elämäni sijoitukset, osa 2

Aivan kärkipäässä on sijoitus, joka muutti elämääni ehkä enemmän kuin mikään muu yksittäinen päätös.

Lopetin alkoholin käytön, kun olin juovana alkoholistina urani huipulla. Viimeisenä entisen elämän vuotena olin vain kaksi päivää selvinpäin.

Ymmärsin, että niin kauan kuin juon, minulla ei ole muita vaihtoehtoja. Mutta jos sijoitan uuteen väylään ja opettelen tulemaan toimeen itseni kanssa muuten kuin muuttamalla todellisuuttani toiseksi kemiallisilla aineilla, on maailma minulle avoin.

Tämä panostus 40 vuotta sitten on tuottanut hyvän saldon. Jota täydensi, kun kahden vuoden jälkeen juhlin sitä tekemällä uuden sijoituksen ja lopetin tupakoinnin. Punaista Norttia meni lähes kolme askia vuorokaudessa.

Näillä kahdella päätöksellä oli myös taloudellista merkitystä, joskaan en laittanut rahoja pankkiin enkä pohjattomiin taskuihini.

Vaan sijoitin ne köyhiin ihmisiin ja koiriin vailla ihmiskotia. Tämä on antanut sydämeeni vuosikymmeniä oikein hyvän tuoton. Koirasijoitus on ainoita, joka ei ole ollut kaikkien mieleen.

Ensi toukokuussa täytän 70. Silloin lopetan kloppina olemisen ja alan elämään aikuisen oikeasti lapsenmielisenä aikuisena. Sitä en vielä tiedä mitä tämä tuottaa.

Vanhuuteen en aio vielä panostaa, vaikkakin luulen, että vanhusta minusta ei tule ilman omaa päätöstä. Tämä rajauksella, että maailman lyhyin pururatani korvasta toiseen pysyy aivosoluilleni käyntikuntoisena.

Elämäni sijoitukset

Elämäni talouden paras sijoitus on ylivoimaisesti verokirjalle tehty palkkatyö, sillä siitä kertyy työeläkkeeni. Loppuelämäni pääsponsori onkin Ilmarinen.

Sen ansiosta olen jo pitkään voinut keskittyä muuhun sijoitustoimintaan, jota ei millään muotoa ohjaa taloudellinen järkevyys, vaan mahdollisuuksien mukaan rahasta riippumaton elämänlaatu. Johon tietty on tarvittu rahaakin.

Mutta jokainen kolikko, joka on tililläni kuollessani, on laskuvirhe itseltäni.  Sillä en ymmärrä ajatusta rikkaana kuolemisesta. Ehkä se johtuu siitä, että olen aina ollut lähes tyhjätasku 😂.

En kuitenkaan käsitä säästämistä säästämisen vuoksi, vaikka tätäkin harrastavia on. Rahasta on tullut itsetarkoitus ja he ehkä tarvitsevat sitä ottaakseen vain Roope-Sedän lailla kolikko- ja setelikylpyjä. Minun fyrkat on tarkoitettu käytettäväksi tässä elämässä.

Harrastan sen sijaan oman ja muidenkin elämänlaatuun sijoittamista, jota ei mitata eurolla. Kuten yhdistyksemmekin, Elämän tähden ry:n tarkoitus on.

Yksi sijoitukseni on Päiviksen ja vähän minunkin Thaikoti Thaimaassa. Saadakseni puitteiltaan mieluisat oltavat, kun olen Aasiassa.

Toinen sijoitukseni on maltaita maksanut Harley Davidson, jossa ei ole paljon järkeä. Ainakaan muiden mielestä. Itse kuitenkin istun mieluummin sen satulassa ja viiletän sinne tänne kuin istun pankkikirjan päällä.

Isältä ja äidiltä saamani perinnön olen sijoittanut 8 hehtaarin ainutlaatuiseen Jokilaakson joen ja lampien rantatilaan Tuusulassa. Ja lahjoittanut sen mainitsemalleni yhdistykselle.

Toivonkin Jokilaaksoon ripoteltavan, Ison kiven juureen ja Jokilampiin tuhkani. Fifty sixty, kun sen aika on. Olen siis sijoittanut myös tuonpuoleiseen.

Elinikäisiksi sijoituksiksi olen tarkoittanut adoptiopoikani ja vaimoni. Joiden suurin tuotto ovat tällä hetkellä ainutlaatuiset muistot, vaikka muutakin tuottoa sijoituksia tehdessäni toivoin ja ajattelin. Heihin käytin ison kasan ihmisrakkauttani.

Sijoitukset varsinkin puitteisiin ovatkin kunnossa moninkertaisesti, sillä ne ovat itseasiassa olleet helppoja panostuksia.

Mutta omaan korvienväliin ja ihmissuhteisiin satsaaminen on ollut elämäni vaikein osa. Toivon, että se on tuottanut silloin tällöin vähintään hyvää mieltä myös sijoituskohteilleni. Eläinten kohdalla näin tiedän olevan.

keskiviikko 25. maaliskuuta 2020

Ympyrä on sulkeutumassa

Tämän päivän vietin varsin autiolla rannalla ja muistelin lukuisia tapahtumia kuluneelta vuosikymmeneltä Thaimaassa.

Jouluna 2004, tarkemmin joulukuun 26. päivä kohtasi Aasiaa katastrofi, jonka nimi oli tsunami.

Lensin silloin Päiviksen kanssa Suomesta ensimmäisellä, mahdollisella lennolla Phuketiin ja kiertelimme muutaman viikon skoottereillamme muun muassa saaren ja Khao Lakin tuhoalueilla.

Annoimme roposen sinne tänne, joka toi hyvän mielen itselle. Koki olevansa jollakin lailla hyödyksi. Toivon mukaan pystyimme antamaan myös toivon kipinän tiellemme sattuneille. Sillä viestimme oli "Huominen tulee tämänkin jälkeen".

Nyt, reipas 15 vuotta myöhemmin lähdemme Thaimaasta lähes tulkoon viimeisellä mahdollisella lennolla koronan keskeltä Suomeen koronan keskelle.

Eräällä tavalla ympyrä on siis sulkeutunut emmekä tiedä koska palaamme. Tai palaammeko koskaan. Varsinkaan minä, sillä kuulun ikineni ja vaivoineni useampaankin riskiryhmään.

Tämä puolivuotinen on ollut monella tavalla ainutlaatuinen ja surullinenkin. Olemme nähneet kuinka maa ja yli 60 miljoonainen kansa sulkee ovensa päivä päivältä tiukemmin.

Olen nähnyt hymyjen maan ihmisten hymyjen vähenevän ja katoavan yhä useimpien kasvoilta kokonaan.

Erikoiseen ja ikimuistoiseen jaksoon sopii mainiosti päätteeksi myös hieman erilainen vuodepaikka.

Viimeisen yöni Thaimaan kamaralla aion viettää Bangkokin lentoaseman yhdessä viidestä kuvan kapselissa. Siitä en tiedä juuri muuta kuin muiden netissä kertomaa. Muun muassa, että wc-tiloihin on sadan metrin matka 🤣. Kapselihotellin olen nimennyt Matkamunaksi.

tiistai 24. maaliskuuta 2020

Lähdön läheisyys...

Korona on tuonut ajatuksiin lähdön läheisyyden siten, miten emme osanneet edes kuvitella joku kuukausi sitten.

Mutta kaikki eivät syystä tai toisesta näe sitä vieläkään tai eivät välitä. Joka puolelta maailmaa esimerkiksi ravintoloilta, suomalaisiltakin tulee viestiä "Tervetuloa, olemme auki normaalisti niin kauan kuin saa olla".

Tuntuu pahalta, vaikka elämäni rajoja olen kolkutellut itsekin monet kerrat. Mutta, että tietoisesti leikkisin muiden elämillä, se tuntuu kovin, kovin vieraalta ja hyvin, hyvin itsekkäältä. Tai sitten vain tyhmyydeltä.

Mutta eivät suomalaiset sen moraalittomampia tai ajattelemattomampia ole kuin missään paikallisetkaan. Moni putiikki on pannut lapun luukulle. Ei koronan vuoksi, vaan siksi, kun ei ole asiakkaita.

Toki esimerkiksi Pattayalla tehdään muutakin. Hisseissä kuljetaan pienemmillä lasteilla ylös ja alas kasvot seinää vasten nurkissa eikä pankeissakaan istuta vierekkäin.

Toivon, että hississä kanssani ei kulje, eikä pankin tyhjille istuimille silti istu yksikään virus. Tosin millin 10000-osan kokoinen kulkija ei paljon tilaa tarvitse. Eikä lupaakaan pyytele minne mennä.

Vastuullisten valintojen lisäksi ei minulla ole juuri eväitä asian paremmalle tolalle saamiseksi. Käsien pesun lisäksi.

Toivon ja huokaisen sinne jonnekin, että kohdallani lähdön läheisyys tarkoittaisi vain matkaa sunnuntaina Suomeen. Siitä kirjoitan, ehkä jo tänään oman blogin. Jos tumppujen desifiointien väliin jää aikaa 😂😂.

maanantai 23. maaliskuuta 2020

Joskus on lähdettävä kauas nähdäkseen lähelle

Sukulainen otsikolle voisi olla "joskus on jouduttava kasvotusten kuoleman kanssa, huomatakseen mikä on tärkeää".

Elinaikanani ei ole puhuttu eikä kirjoitettu varsinkaan maailmanlaajuisesti niin paljon mistään muusta kuin nyt Koronasta. Hissin käytössäkin on uusia ohjeita. 

Ja viruksestahan minäkin, kun se pyörii paljon mielessä. Harmaata hetkeäni lisää huomata, kuinka paljon ihmiset puhuvat sen yhteydessä rahasta, rahasta ja rahasta. Tuntuu, että se on monelle elämää tärkeämpi asia.

Mutta mistä puhuisimme, jos emme puhuisi euroista tai taaloista? 1300 luvulla Musta surma tappoi maapallon ihmisistä ehkä puolet. Vain harva maa säästyi silloin epidemialta. Niiden joukossa olivat Suomi ja Islanti. Kyseinen paisetauti levisi ympäri maapalloa, vaikka ei lennelty Finnairilla eikä millään muullakaan.

Mutta puhuivatko ihmiset silloin yhtä paljon maallisesta mammonasta? Emme näytä uskovan omaan mitättömyyteemme kovin heppoisin keinoin. Sen osoittamiseen riittää kuitenkin millimetrin kymmenestuhannesosan kokoinen, omien teidensä kulkija. Joka ei väylilleen ihmisen tekemiä kulkuneuvoja tarvitse.

Tähän hetkeen meille kaikille ja tämän linkin takaa laulettuna. 

Kas elämä se kaikkein vaikeinta lie
Sen kun hyvin teet se kaiken aikasi vie
Jos nyt haluat täysillä päästellä
Voit kenties elämäsi säästellä
Jee jee
Mut edes niin et sitä tee
Voit reilusti heilua svengissä
Et elämästä selviä hengissä
(Et elämästä selviä hengissä)
Sua järjestöt kyttää ansoineen
Sua saarnaajat ajaa satimeen
Mutta jos otat johtajaks jonkun muun
Hänen puolestaan joudut sä tappeluun
Joo joo
Enkä vielä kaikkea kertonut oo
Mut se on yhteistä pomossa ja rengissä
Ne ei elämästä selviä hengissä
(Ei elämästä selviä hengissä)
Raittiushenkilö raittiustuolissaan
Sinusta on muka huolissaan
Se nimittää sinua hulttioks
Ja väittää että maksasi sanoo "Poks"
Däng däng
Mutta kyllä se kestää koko elämän
Eikä kenenkään toisen kengissä
Voi elämästä selvitä hengissä
(Ei elämästä selviä hengissä)
Ei elämästä selviä hengissä
(Ei elämästä selviä hengissä)
(4x)
Eikä ainakaan missään jengissä
Voi elämästä selvitä hengissä
(Ei elämästä selviä hengissä)


sunnuntai 22. maaliskuuta 2020

Mitä ovat trollit?

Trolli on internet-slangisana, jolla tarkoitetaan viestiä tai henkilöä, jonka ensisijainen tarkoitus on ärsyttää ihmisiä, aiheuttaa ristiriitoja ja saada vastaukseksi kiihkeitä tai muuten tunteellisia vastauksia.

Tai peittää kirjoittajan omat puutteet käsiteltävänä olevan asian tuntemuksessa. Eräänlaista provokaatiota siis.

Käytännössä trollausta voi olla äärimmäisen vaikea erottaa pelkästä syvästä tietämättömyydestä, joskin säännölliset trollaajat yleensä oppii tunnistamaan.

Näitä on Facekin pullollaan. Esimerkiksi Jomtien Pattaya Beach -ryhmä on siihen otollista maaperää, sillä ylläpitäjänä en harrasta ryhmästä sulkemista määräajaksi saati ikuisesti. Siellä saavat siten trollitkin elämöidä. Mutta vain aikansa ja vain tavallaan. Lisäksi minusta saa helposti kumppanin, joskaan juuri koskaan en sanailua aloita.

Ehkä eniten harmitusta aiheuttavat ne, jotka pyrkivät pilaamaan asiallisenkin kysyjän avuntarpeen alamittaisella elämöinnillään.

Mainittu harrastus on oiva älykkyyden mittari enkä trolleista juuri mitään myönteistä löydä. Ne ovat kuin Niilo-koiraan tarttuvat syyhypunkit tai korvani juuressa inisevä hyttynen.

Mutta vaikka pienuuteni on minullakin, en olisi arvannut jotain somessa perin juurin närästävän, kun presidenttimme esitti surunvalittelunsa ensimmäisen, koronavirukseen kuolleen suomalaisen omaisille.

Tämä kaikki on kuitenkin antanut viimein vastauksen vuosikymmeniä mieltäni vaivanneeseen kysymykseen. Että voiko tyhjyydessä olla sattumaa? Ajattelin, ettei voi, sillä silloinhan se lakkaa olemasta tyhjyyttä. Mutta olin väärässä. Trollin korvien välissä voi olla sattuma ja silti pää ammottaa tyhjyyttään.

lauantai 21. maaliskuuta 2020

Olenko tyhmä, kun en ymmärrä...?

Maailmalta poimin höysteeksi joitakin leikkeitä ihmetelläkseni tyhmyyttäni, kun en ole samaa mieltä niistä oikeastaan mistään.

En edes hengenmiesten kanssa, jota saanevat ohjeet kuitenkin Big Bossilta suoraan. Olenko siis edelleen epäuskoinen vai he vääräuskoisia? Mitä mieltä olette te, mustankantisen kirjan kanssa kulkevat suomalaiset?

En osaa myöskään yhtyä joidenkin kreikkalaisten vahingoniloon, kun naapurimaasta loppuvat arkut.

Eilen olin yhteydessä Suomessa asuvaan, yli 70-vuotiaaseen, merkittävässä asemassa olevaan vaikuttajaan. Hän oli liikenteessä kuten ennenkin. Tulossa autollaan sieltä ja menossa tuonne sekä sinne tänne palaveriin. Ja iltasella lastenlastensa luokse katsomaan miten elämä heillä kulkee. Huono esimerkki kaikille. Myös omaisille, ajattelin.


Sitten luin Kanarian saarilla aikaansa viettävästä, niin ikään yli 70-vuotiaasta Frederikistä, jonka menoa näytti haittaavan vain bile-paikkojen kiinniolo.

Joskus olen elvistellyt sillä, että saan seniorina yhtä paljon hyödyllistä aikaan kuin nuorena kollina, sillä elämä on opettanut itse tekemistäni virheistä. Ei ole enää samoja harhapolkuja.

Mutta kaikki eivät opi, vaikka valtakuntamme big boss Saulikin on laittanut itsensä ja koko kansansuosionsa peliin.

Osa senioreista on uhoa täynnä ja he ajattelevat vain omaa napaansa. Eivät näe kyllä edes sitä. He hilluvat kylän raitilla kuten ennenkin eikä vauhti laannu kai kuin hetkeksi silloin, jos arpa osuu kohdalle ja joutuu laskemaan läheisen arkkua multiin. Tai sitten pääsee itse niihin tai tuhkana taivaalle.

Näinkö sodissa monta vuotta olleet ovat meitä opettaneet toimimaan, kun kansaa kohtaa suuri, yhteinen kriisi?

Tätä kirjoittaessa oikein tuohdun ja ajattelen, että itse perkeleestä on tämä näkymätön vihollinen, jonka tosiuskovaisten Jumala meille salli. Eikö niin?

Verorahoillamme ylläpidetty YLE jakaa kansalle leipää ja sirkushuveja, joissa on tällä kertaa tuonelan maku. Silti vain kaksi käyrää ovat tärkeitä tänään. Virustartunnan saaneiden määrä ja pörssikurssit.

En ole koskaan ymmärtänyt asioita kuten enemmistö ja vielä vähemmän nyt. Raha ohjaa meitä kuolemaan saakka aivan liikaa, vaikkei kukaan usko tuonpuoleisen valuuttoihin.

Kun täältä Thaimaasta Suomeen kuun lopussa tulen, aion olla kahden viikon jälkeenkin vapaaehtoisessa eristyksessä, sillä nykyiset viranomaismääräykset eivät minua koske, vaikka täytän 70.

Aion ajatella ahdistaviakin asioita entistäkin enemmän, sillä ensimmäisen kerran voin osallistua maailman parantamiseen makaamalla sohvalla.


perjantai 20. maaliskuuta 2020

Tasan eivät käy byrokratiat

Netti on pullollaan mielipiteitä ja kaikkien asioiden asiantuntijoita. Yksi ryhmistä on he tai ne, jotka tulevat tai ovat Thaimaassa vuodesta toiseen ja haukkuvat vähän kaikkea maahan liittyvää päivästä toiseen.

Lähes kaikki ovat tyhmiä ja lähes kaikki on väärin ja hankalaa. Nykyisin varsinkin viranomaisvaatimukset, joiden kanssa olen itse yli vuosikymmenen selvinnyt erinomaisen loistavasti ilman mitään vaikeuksia.

Eilen sattui silmiini yhden suomalaisen kokemukset, kun hän halusi thaimaalaisen ystävänsä käymään Suomessa.

Luin hänen kirjoittamansa tarinan pariin, kolmeen kertaan. Viimeisellä kerralla yritin etsiä kohtaa missä suomalaisviranomaiset päästäisivät thaimaalaisen maahan helpommin kuin vastaavasti Thaimaa suomalaisen. Etsinnän tulos ei ollut hääppöinen.

Tämän linkin takana oleva kertomus on asiasta kiinnostuneille mielenkiintoista luettavaa ja arvatenkin viranomaiskäytäntö edelleen vaatimuksiltaan samaa luokkaa.

Sen luettuaan on (Thai)maahan menijän, tulijan tai siellä olevan suomalaisen hyvä kysyä itseltään, että mitä minä oikein valitan ja ovatko saapumisen edellytykset kuinkakin tasan maiden ja kansalaisten välillä?

torstai 19. maaliskuuta 2020

Elämän rajallisuus ja kuolemanpelko

"Iholle" tulevat tapahtumat muuttavat eniten ihmistä tai ainakin tapaa ajatella. Niitä minullakin on, vaikken niillä elvistelemisestä pidäkään.
Kerron kuitenkin jotain, joista olen kirjoittanut aiemminkin.

Tehdessäni päihdetyötä, sain kerran yhdeltä Jyväskylän kaupungin työntekijältä puhelinsoiton. Hänet oli asuntoon teljennyt yksi pahemman luokan, päänsä steroideilla ynnä muilla sekoittanut bodari, joka antoi luvan soittaa vain yhden puhelun. Sen nainen soitti minulle ja viesti oli: "Auta minua Jorma."

Kun menin paikalle, koppasi tämä kaapin kokoinen minut sohvalle kainaloonsa ja työnsi pistoolin ohimolleni kysyen: "Losautanko tästä?" Ja sitten omalle ohimolleen "vai tästä?" Tähän minä, että toisessa vaihtoehdossa loppuu minun vaikeudet ja toisessa sinun. Johon hän, että "oot Soini hyvä jätkä" ja tilanne laukesi.

Mutta kuinka monesti hengen lähtö on elämän taipaleella lähellä eikä siitä ei tiedä mitään? Näin totesin, kun Hesarissa oli mainos, että kallonkuvauksia lausuntoineen 70 % alennuksella. Joten sinne kun halvalla sai. Kuvista selvisi, että minulla on ollut kaksi pientä aivoinfarktia, josta en ole tiennyt mitään.

Yhdestä isommasta infarktista sydämessä tulin sen sijaan tietoiseksi, kun makasin Meilahden sydänvalvomossa elämä kirjaimellisesti hiuskarvan tai ohuen elämänlangan varassa.

Siinä hetkessä olin hukannut kuolemanpelkoni ja olin valmis lähtemään. Vain Päivis piti minut hengissä. Koin hänen rakkautensa niin elävänä enkä voinut enkä halunnut jättää häntä.

Myöhemmin tämä, elämäni tärkein rakkaus jätti minut enkä tiedä missä se lymyää. Mutta se on, sillä en usko minkään katoavan koskaan, vaan kaikki on olemassa jossain jossain muodossa.

Mutta entäpä sitten korona-virus, jota ei hevin taida pakoon päästä? Tätä kirjoittaessa ajattelen psalmia 139, joka on ajatuksella lukemisen arvoinen, uskoo sitten mihinkään tai ei. Sillä juuri nyt me tiedämme kaikki, että tällä hetkellä ei ainoallakaan tohtorilla ole lohtua parempaa tarjolla kenellekään.

keskiviikko 18. maaliskuuta 2020

Korona-ilmiöitä meiltä ja muualta

Poimin blogiini neljä uutista kuvankaappauksina maailmalta. Luulen, että ne tarvittessa suurenevat niitä klikkaamalla. Viimeinen teksti ei selittelyillä kummene.

Kun jenkit hankkivat aseita ja ammuksia koronan vuoksi ennätysmäärän, ovat suomalaisetkin tehtailleet ennätyksiä. Hamstraamalla komerot täyteen vessapaperia. Tästä voisi vilkkaalla mielikuvituksella aasinsiltojen kautta ajatella yhtä jos toista vähemmän mairittelevaa, mutta jääköön muille.

Nimittäin kyllä Amerikan mantereellakin on paperi tehnyt kauppansa. Kuten Ausseissakin, jossa yksi sanomalehtitalo on laittanut lehtensä väliin muutaman tyhjän arkin itse kullekin alapään pyyhkimistä varten.

Eilen löhösin Paradise Parkin altaalla ja ihmettelin kuinka nopeasti ja paljon on maailma muuttunut lyhyessä ajassa. On vaikea uskoa, että yhteisellä pallollamme, jossa on ihmisten tekemiä ydinaseitakin moninkertainen määrä lähes kaiken tappamiseen sukupuuttoon, onkin ehkä historian suurimman mullistuksen saanut aikaan pientäkin pienempi eläjä, jota ei edes näe. Jonka edessä kaikkea hallitseva ihminen on käytännössä aivan voimaton.

Kolmas lehtileike kertoo kansanedustaja Mika Niikon tavasta kantaa vastuuta. Mikan olen tuntenut kauan ja välillä arvostanut ja välillä en. Arvostanut hänessä olen sitä, että hän tekee ja sitten ajattelee. Vaikka joskus voisi olla hyvä ajatella ensin ja tehdä sitten. Tai jättää tekemättä.

Sanotaan myös, että mitätönkin valta turmelee ja että joillekin ei sovi vallanmurunenkaan. Niikon tempaus hommata kullekin kansanedustajalle 50 kasvosuojusta, on kertakaikkisen mauton politiikankin tekovälineenä.

Hänenkö mielestä juuri kansanedustajat ovat se ryhmä, joka eniten ja kipeimmin tarvitsee hänen hommaamia 10 000 hengityssuojusta? Olisi jakanut ne kadun kansalle ja heidän parissaan työskenteleville vapaaehtoistyöntekijöille.

Mika ei pisteitäni kaipaa, mutta mieluummin häntä avostaisin kun toteaisin hänen unohtaneen mistä on tullut.

Koronan suhteen minun vaikea hyväksyä omaa todellisuutta, jossa järkevin tekeminen on pyrkiä olemaan yksin sekä käsien pesu.

Vapauttani tämä pienen pieni öttiäinen on rajoittanut enemmän kuin mikään koskaan.

Kun Suomeen palaan, on edessä kahden viikon karanteeni. Jonka jälkeen jatkan sitä hamaan tulevaisuuteen. Olen kuitenkin hyvilläni kun koen, että seniorit on nyt huomioitu muutenkin kuin uimahallin alennuslipulla. 


maanantai 16. maaliskuuta 2020

Elämän tähden, musta joutsen ja Korona

Elämän tähden -yhdistyksen tarkoitus on muun muassa kaiken elämän, niin ihmisten, eläinten kuin kasvienkin suojeleminen ja elämänlaadun parantaminen. Joten voi hyvinkin ajatella, että virusten mukanaan tuomat, mitä kaikkea vaikeutta ne sitten ovatkaan, kuuluvat yhdistyksen toimenkuvaan. Mutta mitä voimme tehdä kuin osaltamme noudattaa annettuja ohjeita ja jakaakin niitä? Sekä virittää keskustelua esimerkiksi siitä kuinka tämän kaiken muut ja itsekin koen seitsemänkymppisenä.

Kuvan liiveissä on yhdistyksen logo ja vähän muutakin. Muun muassa joutsen, joka on Suomen kansallislintu.

Maailma luulikin vielä 1600-luvun loppuun, että kaikki joutsenet ovat valkoisia. Kunnes 1697 Australiasta löytyi liivien selkämyksen musta joutsen.

Musta joutsen – tapahtumien todennäköisyyttä pidetään niin pienenä, että niihin varautumisen katsotaan tulevan liian kalliiksi, toisin kuin tunnettuihin riskeihin.

Kun niihin ei riittävästi varauduta, vaikutukset ovat valtavia. Mustia joutsenia voivat olla esimerkiksi maailmanlaajuiset ja uudenlaiset, tappavat virusepidemiat. Kuten Korona.

Ajattelen, että lääkettä siihen ei tähän hätään keksitä, joten se tarttuu kohteisiin niin kauan kuin se löytää tartuntapintoja joissa elää. Enkä tosin tiedä sitäkään saako ihminen tartunnan saatuaan jonkinlaisen immuniteetin. Yritän uskoa, että se ei tartu uudestaan ainakaan kovin helposti. Vaikka sanotaanhan niinkin, että salama ei lyö kahta kertaa samaan paikkaan.

Nyt aamulla pohdin katsonko minulle jaetut kortit loppuun ja tähtään kuun 29. päivälle varaamalleni ja maksamalleni Finnairin lennolle.

Yhtiön eilinen ilmoitushan oli, että huhtikuun alusta se ei lennä enää Thaimaahan, mutta aloittaa lähes kaikkien lentojen alasajon välittömästi.

Suomessa on edessä 2 viikon karanteeni, jolla pyritään minimoimaan, etten tartuta muita, jos mukanani kulkee Korona.

Suomessa myös yli 70 vuotiaat ovat eilisen ilmoituksen mukaan karanteenissa, jonka kestoa ei tiedä kukaan. Tämä ehkä siksi, että iäkkäiden riski pienenee saada tartunta muilta.

Eläkeläisten uimahallilipun lisäksi koen, että senioreistakin pidetään nyt aivan erityistä huolta. Koska itsekin olen asioiden hoitajia kuntiin ja Kukkulalle ja Mäntyniemeen valinnut, tiedän että he kaikki tekevät parhaansa suomalaisten hyväksi.

Muutaman dollarin tähden

Aikoinaan unelmoin rikkauksista. Kuinka saan äitini, siskoni ja veljeni kanssa veikkauksesta täyden potin isän ollessa sairaalassa ja ostan voitollani Jawa-moottoripyörän. Punaisen ja kromatun.

Piirsin siitä kuvankin, jota korjailin ja näyttelin äidilleni joka päivä ja ilta odottaen vain veikkausrivin julkaisupäivää. Oli aivan selvää ilman mitään epäilystä, että voitamme. Kyselinkin vain miksi emme ole tehneet näin aiemmin ja kuinka kauan kestää, kun saamme rahat.

En voittanut mitään silloin enkä juuri muulloinkaan, vaikka minulla on nykyisinkin rivi tai pari vetämässä joitakin numeropelejä. Viimeinen voitto, 2 euroa on viime tai edellisen vuoden kesäkuulta.

Ehkä pieni osa minusta silloin tällöin edelleen unelmoi maallisesta mammonasta, vaikka osa sisälläni ei sitä toivokaan. Ajattelen, että aikoinaan sain vuosikausiksi elämäni täysin sekaisin työttömyyskorvauksilla ja toimeentulotuilla. Niin kuinka minun kävisikään miljoonien kanssa?

Joskus joku on kysynyt, että miten usko on vaikuttanut elämääni. Olen sanonut, että ennen kun löysin puistosta parikymppiä, sujautin aarteen joutuisasti taskuuni katsellen ympärilleni, jotta eihän kukaan nähnyt. Nyt jos käy samoin, katselen ympärilleni raha kourassa ihmetellen kenenkähän tämä tai nämä ovat?

Mutta koko ajan myönnän, että sama epärehellisyys asuu sydämessäni edelleen. Pohdin kuinka suuri summa muiden rahoja pitäisi eteeni sattua, jolloin veisin ne salaa mukanani? Minkä hintainen on sisälläni asuva, minun Juudakseni?

Olisin kai edelleen valmis ottamaan itselleni muiden omaa sopivan tilaisuuden kohdatessa muutaman dollarinkin tähden. Joskus ahdistaa olla itselleen rehellinen 😥.

Mutta olisinko valmis pelaamaan riskiryhmään kuuluvana corona-peliä? Millä hinnalla ottaisin viruksen ja sen mahdollisesti kuolemaan vievät riskit? Riittäisikö siihen Euroopan suurin arpajaisvoitto 150 miljoonaa euroa vai maailman suurin 1,5 miljardia dollaria? Vai eikö mikään?

Paljonko maailman rikkain ihminen olisi valmis maksamaan kuolinvuoteensa äärellä mielikuvituksissa tai unessa viivähtävälle kulkurille hänen elinvoimaa pursuavasta elämästä? Kulkurin, jota hän ei ole koskaan arvostanut eikä ajatuksissa antanut aikaa tuokiota enempää.

En osa vastata kuin toiseen kysymykseen. Olen ikäni elänyt rajojani kokeillen, Thaimaassakin kohta vuosikymmenen isolla moottoripyörällä. Hyppäsin hiljattain lähes seitsemänkymppisenä laskuvarjollakin 4 kilometristä. Sanoivat, että vapaata pudotusta 3 kilometriä 👍. Suurimmat riskit olen kuitenkin ottanut konnuuden, tupakan ja päihteiden kanssa. Eivätkä liikakilotkaan yhdistettynä sepelvaltimotautiin aivan vaaratonta ole.

On itselle masentavaa myöntää, että jollakin tavalla olen edelleen rahan vanki, vaikka pärjäänkin eläkkeelläni oikein loistavasti.




sunnuntai 15. maaliskuuta 2020

K(C)oronan monet kasvot

Aamulla innostuin penkomaan netistä mitä kaikkea muuta kuin virus tämänkin päivän puheenaihe onkaan.

Ohjelmassa oli parinkymmenen moottoripyörän joukossa, puolentoistasadan kilometrin lenkki. Jonka fiilikset Päivis puki. sanoiksi toteamalla, että lähti mukaan, koska ei tiedä kuinka ankeaksi elämä Koronan kanssa menee, kun jokapäivä tulee lisää rajoituksia. Että onhan ainakin yksi mukava reissu tuoreessa muistissa mitä karanteenissa muistella.
1.Elämäämme kovastikin rajoittava virus on päässyt elävöittämään shoppailijoiden arkea thaimaalaiseen ostosparatiisiin. 
2. Monen ravintolan nimenäkin se komeilee. Yksi kuuluisimpia lienee kuppila, jossa Kaurismäelläkin on tai oli näppinsä mukana. Mutta olipa Järvenpäässäkin Korona-baari osana Sokoksen tavarataloa.
3. Aikoinaan hommasin Kalevala Korun tuotantotilat muuhun käyttöön. Sieltä sai moottoripyöräkerho tilat ja kodittomien piti saada koteja. Samassa paikassa Kalevala Koru valmisti muun muassa Corona korvakoruja.
4. Hyvin monet suomalaiset tuntevat suomalaistakin suomalaisempana pitämänsä koronapelin. Mutta se on syntynyt Virossa ja Latviassa.
1. Corona on myös laatujuomaa. Kuvassa etiketti Napoleon konjakkipullosta. Joka on ajan hengen mukaan muovia 🤣. 
2. Pikkuisen miedompaa, saman nimistä päänsekoitusainetta on tarjolla näissä pulloissa. Lienee niidenkin nuorten suosikki, joiden ei pitäisi ikänsä puolesta juoda alkoholia lainkaan.
3. Itäisessä naapurimaassamme on hotelli tai mikä lienee saanut saman nimen. 
4. Jos joku ajattelee, että cononista tappavin on keskuudessamme hilluva virus, on hän väärässä. Auringon ulompi, olisiko kaasukehä on myös corona nimeltään. Ja siellä lähtee virukseltakin henki, sillä lämpöä saattaa olla miljoona astetta 🌞. 

lauantai 14. maaliskuuta 2020

Viimeinen oljenkorsi

Eilinen, ensimmäinen vuoden kahdesta 13. päivän perjantaista sai minut pohtimaan uskon asioita. Jotka joillekin ovat pelkkää tarua tai muuta huuhaata.

Silti he saattavat kastattaa ja antaa lapsilleen kutsumanimet papin edessä, laittaa heidät rippikouluun, vahvistaa avioliittonsa Jumalan kanssa ja lähteä viimeiselle matkalle kirkonmiehen tai nykyisen myös -naisen saattelemana.

Viimeinen oljenkorsi oli minulle pienenä poikana paljon enemmän. Se oli kaikenvara. Kuin eilisen muistan kauan sitten kuolleen äitini, joka rukoili iltaisin vuoteeni laidalla...... jos sijaltain en nousisi, taivaaseen ota tykösi..... Se riitti ja oli turvallista nukahtaa vaikka ikiuneen.

Eilinen blogini, korona-virus, 105 päivää kestänyt talvisota sekä jotkut muut, iloisetkin tapahtumat laittoivat minut pohtimaan rukousta ja huokaisemaankin sinne jonnekin. Elävästi koin isäni rintamalla ja äitini lottana vahtimassa milloin pommikoneet tulevat pudottamaan lastinsa lasten ja aikuisten päälle tuhoten ja tappaen.

Ymmärrän hyvin, että heidän ainut lohtunsa sodassa, viimeinen oljenkorsi oli rukous. Jonka voimaan en ole koskaan oikein uskonut. Eikä minulla usein omavoimasena ole oikeastaan ollutkaan kuin yksi, joka kattaa kaiken: "Auta minua hyväksymään tahtosi." Joskus olen tosin kiitollisuuden sinne jonnekin huokaissut.

Elämässäni on ja on ollut asioita, joiden kanssa en ole päässyt toivomaani lopputulokseen Jumalan kanssa enkä ilman. Silti uskon ja haluan uskoa, vaikka persoonallinen Luojani onkin alati kateissa.

Minulle opetettu Big Boss Hän ei ehkä ole, sillä Hän ei päästä yhtäkään luomustaan manan maille. Uskoni on harhaa, sanovat jotkut ihmisten kirjoittamaan kirjaan uskovat.

Tänään rukoilen ja pyydän, että Luojani vapauttaisi ihmiset korona-viruksesta. Itse en voi viimeisen oljenkorteni lisäksi kuin pestä käsiäni. Pieni ja mitätön olen siis.

Mutta uskoani eivät voi horjuttaa feikkifariseukset, jotka eivät osaa selittää minulle edes miksi tervapääsky osaa lähteä Afrikasta Suomeen nykyisin aikaisemmin.

perjantai 13. maaliskuuta 2020

Perjantai ja 13. päivä

Taikauskon mukaan tänään meneillään oleva perjantai 13. päivä on epäonnen päivä.

Uskomus on otettu ajoittain varsin kirjaimellisesti. Joistakin hotelleista eri puolilla maailmaa saattaa puuttua huone numero 13 tai peräti koko kerros. Minunkin hotellista se puuttui. Tai olihan kerros, muttei numeroita. Hisseissäkään.

Kun Formula 1 -sarjassa jaettiin kauden kilpanumerot edelliskauden sijoitusten perusteella, ei numeroa 13 annettu kenellekään.

Päivään liittyvällä pelolla on jopa oma diagnoosinsa – paraskavedekatriafobia.

Triskaidekapfobiasta kärsivät pelkäävät puolestaan lukua 13.

Erään tarinan mukaan päivä olisi saanut merkityksensä kun Ranskan kuningas Filip IV Kaunis vangitutti Temppeliherrain ritarikunnan jäsenet. Kuningas oli lähettänyt kaikkiin kaupunkeihin, joissa temppeliherroja oleskeli, kirjeen, joka oli sallittua avata vasta 13. lokakuuta 1307. Kirjeessä kuningas syytti temppeliherroja saatananpalvonnasta. Temppeliherrat vangittiin ja poltettiin roviolla.

Talvisodan päättymisestä tulee tänään kuluneeksi 80 vuotta. Sota kesti 105 päivää, joka on kovin tuttu luku minulle. Nyt onkin hyvä päivä muistella talvisodan päättymistä. Ilon ja surun sekä onnen ja epäonnen päivää. Tuli Moskovan rauhansopimus, mutta kotimaa pieneni yli 10 %.

Suomi säilytti itsenäisyytensä yli kymmenesosan pienempänä. Moni menetti henkensä, moni kodin, moni elämäntyönsä, moni läheisensä ja moni kaiken. Myös elämänhalunsa.

Tähän aikaan ja päivään sattuu myös tähänastisen elämäni sekä maailman yksi suurimmista uhkakuvista ja vitsauksista korona-viruksen muodossa. Kukaan ei tiedä edes sitä kuinka moni selviää hengissä. Itse osaan vain etupäässä ajatella kuinka pieni ja mitätön ihminen onkaan maailmankaikkeudessa. 

torstai 12. maaliskuuta 2020

La Piscine

Pattayan seudulla on monta hyvää paikkaa saunomisesta pitäville ja ainakin yksi, jos pitää allaselämästä, muttei niinkään välitä saunomisesta.

Kerran kävin pikaisesti La Piscinessä ja päätin, että tänne tulen vielä altaalle päiväksi, kun minulla on paremmat vaatteet siihen touhuun. Jotenkin niin kivalta ja tasokkaaltakin kokonaisuus näytti. Ja eilen sitten pistin haisemaan ja ostin 100 bahtilla uudet uimahousut, joiden kanssa on hyvä vatsaansa näytellä melkein missä tahansa.

Joten tätä kirjoitan taatusti pehmeässä divaanissa, vihreän varjon ja suolaisen allasveden vieressä.

Sitä ennen pistelin koko outokumpuni täydeltä, olisiko ollut täyden kattauksen ranskalainen aamupala?

Mutta jotta isännälle, joka kävi tervehtimässä, jäisi jotain korjattavaa, myös marmatuksen sana. Appelsiinimehu olisi saanut olla hieman tormakkaampaa. Toisaalta voi olla niinkin, että poltin aikoinaan osan makuaisteistani itse tehdyllä pontikalla.

Mutta tosi mukava fiilis ja maku jäi paikasta, joka esimerkiksi on oiva vaihtoehto, jos omassa residencessä ei ole allasta. Tai vaikkapa keskiviikkoisin, kun rantatuolit varjoineen ovat nipussa. Ja miksei muutenkin vaihtelun vuoksi.

Itse tulin moottoripyörällä, mutta mopo- tai lavataksi ovat mainioita vaihtoehtoja. Kun paikanpäällä laittaa satasen virvokkeisiin tai ruokaan, ei päivä mukavassa asennossa varjon alla muuta maksakaan.

Kokemusasiantuntijat

Väärien valintojen kokemusasiantuntija tulossa kotiin
Kun aikoinaan käänsin viimeisen kerran viinakuppini nurin, lähes 40 vuotta sitten, olin saanut päihteistä tarpeeksi. Tiesin monesta väärästä asiasta elämässäni riittävästi, mutten juuri mitään mistään mikä olisi oikein. Minusta oli huomaamattani tullut "väärien valintojen asiantuntija".

Eilen sain huomata, että sillä ei tulla kaikkien mielestä vielä päihteiden käytön kokemusasiantuntijaksi, vaikka isossa ikkunassa on samasta asiasta kysymys. Laittaa nuppinsa sekaisin millä kemiallisella aineella tahansa.

Kirjoitin puolijulkisesti, että joiltakin osin narkomaanien hoidossa ei ole kysymys ihmiarvosta, vaan jostakin aivan muusta. Niin jo parahtaa joku, arvatenkin saman rodun, mutta eri heimon jäsen ja pyrkii nollaamaan minut, "että onko sinulla kokemuksia heroiinin iv käytöstä paljonkin". Se tarkoittaa suonensisäistä käyttöä. "Tsiisukseen" näytti kolahtavan termini "narkkariapu kauniissa paketissa". Hänen mukaansa lienee piikitettävä huumeita ennenkuin voi käsittää ihmisarvosta mitään.

Jokunen päivä sitten kirjoitin niistä tai heistä ketkä tehtailevat kanteluita ja tutkintapyyntöjä valtakunnansyyttäjän toimista. Kun hän virkansa puolesta ja virkavastuulla tutkii onko kansaedustaja syyllistynyt rikokseen. Sanoin heidän syyllistyvän nykytermin mukaan valtion virkamiehen maalittamiseen.

Niin jo joku halusi nollata minua siinäkin: "Mitä sinun kirjoitukseesi tulee, se käsittelee jälleen - kuten joskus aiemminkin - kokemaasi alemmuuden tunnetta."

Ehkä se on näin, sillä olen satavarmasti ollut koulu- ja paljon muutakin kiusattu tietääksi omakohtaisesti miltä tuntuu olla maalitauluna. Mutta se ei näemmä tee minusta tämänkään alan kokemusasiantuntijaa, vaan alemmuuden tunteen asiantuntijan.

Yllä olevia tarinoita on maailma täynnä. Ja niitä ihmisiä, jotka ymmärtäen tai ymmärtämättään ylentävät itseään tai rakentavat omaa minäänsä painamalla muita.

Joskus, ehkä juuri mainitusta alemmuudentunteesta johtuen koen, että itsentuntoa on hyvä ehjätä senkin vuoksi, että on varaa olla heikko ja kertoa siitä muillekin.

Voi kysyä itseltään, että jos ei pidä jalanjälijistä kasvoillaan, niin miksi sitten makaa lattialla. Mutta sieltä voi nousta ylös myös nitistämättä muita.

keskiviikko 11. maaliskuuta 2020

Blogi, omat Facesivut ja -ryhmät

Aina silloin tällöin olen pohtinut lyhyiden videon pätkien tekemistä ja julkaisemistakin. Niitä taidetaan sanoa videoklipeiksi.

Mutta aina se on jäänyt, sillä se tarkoittaa jälleen kerran uuden opettelua. Jäänkin liian helposti siihen, että mieluummin hyväksyn tuttua turvallista turhuutta ennen kuin otan askeleen johonkin uuteen. Usein tosin yhtä turhaan 😄.
Nyt sen teen. Mahdollista epäonnistumista en taida juuri anteeksi pyydellä, sillä omathan ovat sivuni. Kunhan kokeilen.

Aikaa minulla on, josta muutenkin käytän vain pienen pienen osan mihinkään hyödylliseen. Kunhan keskustelen kasvien ja eläinten kanssa. Ja jos ei niitä ole, saatan sanoa ihmisillekin jotain.

Eniten aikaa menee kuitenkin hyödyttömään, joista hyödyllisin on nukkuminen. Kakkosena taitaa tulla sosiaalinen media, sillä pidän siitä nukkumistakin enemmän. Vaikka unimaailmanikin on usein oikein kiehtova. Aasiassa ollessani näen unia enemmän ja touhuankin niissä yhtä jos toista.

Sosiaalinen media, toisin kuin lehdet, kirja, radio tai televisio, on vuorovaikutteinen. Se onkin paljon muuta kuin lukemista, kuuntelua ja katselua. Joissa kyllä monessa niissäkin on vähintään kommentointimahdollisuus. Toki se voi olla vain passiivista osallistumista, sillä somessa on runsaasti väkeä, jotka vain seuraavat muiden tekemisiä. Sen heille kaikille ilomielin suon, vaikka joitakin se tuntuu ärsyttävän.

Kämmenenkokoinen älylaitteeni on minullekin myös kuuntelua ja katselua. Eniten aikaa vievät sanomalehtien luku, elokuvien tai sarjojen katselu sekä musiikki.

Elisan sähköiset kirjatkin saavat oman aikansa. Siellä minulla on menossa tällä hetkellä tanskalaisen dekkaristin yhdeksäs kirja, jota voi sanoa läpimurtoteokseksi. Nimeltään Hirtetyt koirat.

Itse käytän viestinnässä eniten aikaa Elämän tähden -blogeihin, joita on vuosien saatossa syntynyt ensin Päiviksen kanssa yhdessä ja nykyisin yksin yli 3000 kappaletta. Ne linkitän usein aiheen mukaan ylläpitämilleni Facebook-sivuille.

Nyt tätä kaikkea, josta tiedän itseni kera olevan iloa myös joillekin muille, täydennän valokuvien lisäksi myös videoklipeillä.

Se on minulle täysin tuntematon alue. Aikaansa saa vielä odottaa jo kertaalleen Päiviksen kanssa perustamani Podcast-radioasema.

tiistai 10. maaliskuuta 2020

Valikoiva lainkuuliaisuus, sovellettu rehellisyys ja liukuva omatunto

Otsikon ominaisuudet, kaikki, ovat olleet minulla aina. Kuten muillakin, vaikka he eivät sitä tunnista tai tunnusta.

Joillakin, niin sanotusti uskoon hurahtaneilla siitä on seurannut jotain muuta kuin ehkä niillä, joiden sydämeen Vapahtaja on hiljaa, kuin varkain hiipinyt. He taas eivät aina näiden hurahtaneiden mielestä ole uskossa lainkaan, koska "maat eivät ole tärisseet eivätkä taivaat auenneet".

Kun pidin elämäni ensimmäisen puheenvuoron tunnustavana kristittynä taatusti pieneltä paikalta Vaasassa, katulähetysillassa lähes 40 vuotta sitten, ihmettelin missä on tilaisuudesta niin sanottu kadun kansa.

Silloin takapenkistä  nousi vaivalloisesti ylös minua huomattavasti iäkkäämpi mies, joka sanoi kuuluvallä äänellä: "Kuule poika. Silloin kun minut ylennettiin tavallisesta ihmisestä syntiseksi ihmiseksi...."
Tätä olen monesti maistellut sekä miettinyt ja se onkin hengellisen elämäni peruspilareita. Minulle se ei ole vaatimatonta elämää, mutta senkin edestä nöyrää.

Blogiotsikon mukaisista ominaisuuksista en yhdestäkään ole päässyt silti eroon, mutta olen kyennyt siirtämään niitä maailmassani toiseen kohtaan. En lankea lavealle tielle niin helposti kuin aiemmin. Olen siitä kiitollinen.

Mutta feikkifariseuksilla on käynyt toisin. He ovat saaneet tehtäväksi itsensä tutkimisen ja varsinkin muokkaamisen sijaan muiden muuttamisen ja heidän syntisäkkien tonkimisen.

Ehkä eniten tätä heidän tarjoamaa taivaan mammonaa olen saanut maistaa, kun liityin Aito avioliitto -ryhmään ja julkisesti puolustin kaikkien ihmisten oikeutta rakkauteen ja sen tunnustamiseen Jumala edessä muiden tavoin. Niin eronneiden kuin homojenkin.

Nämä kivien heittelijät mustanpuhuvine raamattuineen tiesivät uskostani kaiken ja varsinkin sen, että tieni vie satavarmasti iankaikkisen elämän kuumaakin kuumemmalle osastolle.

Nyt osin tämä sama joukko, jonka tehtävänä on muiden muuttaminen, on sitä mieltä, että valtakunnansyyttäjä ei saisi edes tutkia onko kansanedustaja rikkonut lakia.

Kun valtakunnansyyttäjä suorittaa esitutkintaa, tekee hän sen virkavastuulla. Mutta ne ketkä tekevät hänestä tutkintapyyntöjä asian ollessa kesken, syyllistyvät minun maailmassani maalittamiseen.

Mutta kun kulkee kovin kaukana muiden edellä omaa ylivertaisuutta täynnä, niin mistä silloin kysyisi neuvoa? Tai edes kuuntelisi toisinajattelijoita.

Kun tätä kaverini ja ystäväni välimaastossa olevalle hänen sivuillaan ihmettelin, niin ei aikaakaan, kun ensimmäiset kivikasat oli kaivettu esiin.

Mutta silti kuljen omia polkujani ja taivastietäni, jonka suurimmat esteet ovat itseni lisäksi he tai ne, jotka kulkevat valovuoden Vapahtajani edellä.

Tämä joukko sanoo mitä Jumala sanoo minulle, joten minäkin sanon mitä Hän sanoo heille: "Paina jarrua, slow down and take it easy. Koittakaa olla ihmisiksi, sillä kyllä minä oman jobini hoidan."

maanantai 9. maaliskuuta 2020

Matkaeväänä durian

Thaimaassa ollessa kuulee silloin tällöin keskusteltavan durian hedelmästä ja sen ominaisuuksista.

Sitä kutsutaan hedelmien kuninkaaksi Malesiassa ja Singaporessa. Kuuluisa on myös durianin useimpien kuvottavana kokema löyhkä, joka läpäisee kaikki mahdolliset muovikelmut, jopa tölkittämisen jälkeen lemu on vahvana ilmassa.

Keittiömestari Anthony Bourdain esitti tuoksun kerran verbaalisessa muodossa: "Se haisee siltä kuin olisi haudannut jonkun, joka pitelee kokonaista stiltonjuustoa sylissään, ja kaivanut hänet esiin pari viikkoa myöhemmin." Hajun takia jotkin hotellit kieltävät durianin syömisen hotellihuoneessa.

Eilen matkasimme Thaikotikonnuille Koh Changilta vajaan kolmensadan kilometrin matkan. Jonkun matkaa kuljettuamme sai joku, ehkäpä kuljettaja päähänsä, että eiköhän osteta tienvarren kojuista jotain hedelmiä. Johon minäkin, että okei.

Mikan valinnaksi osoittautui kunnollisen kokoinen durian, jonka hedelmäpal(k?)ot kaivettiin jo kojussa esiin ja laitettiin muovipussiin matkaevääksi.

Autossa matkatessamme pohdin milloin mahtaa maailmankuulu tuoksu, haju, lemu tai löyhkä valloittaa ohjaamon.

Meidän tapauksessamme ei koskaan, sillä sisätilat valtasi kaiken alleen peittävä, jolle en löydä edes oikeaa sanaa. Hieman avasin takaikkunaakin saadakseni happea. Joutuakseni ainoastaan toteamaan, että tämä tyrnävä haju on tosiaan auton sisällä eikä ulkona.

Takapenkiltä totesin, että yhtä asiaa tässä pohdin. Jotta mikähän mahtaa tuoksua? Orastavasta niskan punotuksesta arvasin, että osui naulan kantaan. Tähän Mika, jo koko kaula punaisena, että sehän on ilmiselvästi rikin haju.

Joka saavutti viimein myös hänen vaimonsa nenän. Siitä alkoi Mikan kiemurtelu sylttytehtaasta. Vielä lopussakin hän pokerina väitti, että illan australialaiset burgerit juomineen, yhdistettynä juuri syötyyn durianhedelmään saavat hänen röyhtäyksensä haisemaan rikiltä 🤣.

Mitään ei ollut asialle tehtävissä, oli vaan kestettävä. Mikan auto, hän itse ratin takana, ovet takapenkillä lapsilukossa ja minä siellä olosuhteiden vankina.

Durian kaikkine ominaisuuksineen on kuin ruusutarhassa kävely sen rinnalla mitä olivat Mikan "röyhtäisyt". Itsekseni pohdin, että ehkä ylä- ja alapään röyhtäilyt ovat eri tuoksuisia. Mutta rintapieruihin en silti usko.

sunnuntai 8. maaliskuuta 2020

Koh Chang, osa 2

Tämän blogin kaikki kuvat ovat tarinan kauniista, mutta alakuloisesta paikasta tien päässä.

Eilen kirjoitin käyneeni jonkun kerran vertailutavasta riippuen Thaimaan toiseksi tai kolmenneksi suurimmalla saarella.

Mielenkiintoista sinällään, että Suomen suurimmat saaret ovat monta kertaa isompia. Ja monet niistä ovat järvissä.

Suomessa ei ole päästy yksimielisyyteen suurimmasta saaresta. Koulussa opetettiin, että meren suurin saari on Ahvenanmaa ja Suomen suurin on Soisalo. Joka ei kaikille kelpaa saareksi lainkaan, koska sen vedenpinta eri laidoilla on eri korkeudella.

Mutta jos sillä ei ole väliä, ei Soisalokaan ole Suomen suurin. Vaan sellainen on, sanotaan nyt vaikka sitä Etelä-Suomen saareksi, jolla ovat niin Turku, Hämeenlinna kuin Helsinkikin. Sillä Kymi- ja Kokemäenjoki lähtevät samasta järvestä Padasjoella.

Koh Changilla käydessäni on minulla joka kerta ollut kaksipyöräinen ajoneuvo mantereelta tuotuna. Olenkin pohtinut, että kuinka täällä muuten mukavasti ja sujuvasti liikkuisi.

Tänään tiedän ainakin yhden toimivan tavan. Vuokrasimme 5 tunniksi avolavan kuljettajineen, jolloin kaupanpäällisiksi tuli oiva opas. Hurisuttelimme ns. turistipuolen päästä päähän aina sopiville rannoille pysähdellen virvokkeille ja uimaan. Hintaa lystillä oli 2000 bahtin paikkeilla. Niin sanotusti saarihinta siis.

Ehkä saaren kaunein paikka tosiaan on kaukana keskustasta, puomin takana, jonka toiselle puolelle pääsy maksaa 100 bahtia.

Paikka on täynnä kauneutta, mutta myös alakuloa, sillä enemmän tai vähemmän veneistä tehdyt rakennukset ovat osin olleet vuosia vailla käyttöä sekä hoitoa. Kuten myös isosta laivasta tehty hotelli, jonne ei ollut enää tai tällä kertaa lainkaan pääsyä sisään.

Tämä aikoinaan loistokkaasti ja loistokkaaksi rakennettu kokonaisuus oli hiljaisempi kuin koskaan käydessäni aiemmin. Oli niin hiljaista, että taisin ensimmäisen kerran uida saarella nakuna. Mutta yksi ravintola oli auki, kuten yhden laivan edustalla oleva uima-allaskin.

Mieltäni on monesti kutkuttanut ajatus kuinka kunnostaa yksi paikassa hylättynä vuosia ollut sopivan kokoinen vene itselle kodiksi ja alkaa kirjailijaksi, joka kirjoittaa etupäässä itselleen.

lauantai 7. maaliskuuta 2020

Koh Chang

Itselläni on muutamia ystävän ja kaverin välimaastossa olevaa, joista yksi on Mika Immonen Thaimaassa.

Hänelle ja itselleni vien tai tuon muun muassa Filippiineillä käydessäni pilipähkinöitä sekä harrastamme Pattayan seudulla saunomista.

Toki joskus teemme muutakin ja käymmekin muualla, kuten nyt Koh Changilla. Mukana on myös hänen mukava vaimonsa, jota kutsun Milfiksi.

Vaikken saarella kovin montaa kertaa olekaan käynyt, liittyy siihen itselläni muutamia ainutlaatuisia tarinoita.

Yksi on linkin takana  oleva surullinen suomalaisyrittäjän aluksen tulipalo saaren laiturissa kymmenen vuotta sitten. Ihmishenkiä ei mennyt, mutta yrittäjän elinkeino kylläkin. Paloa en nähnyt, mutta näin palaneen veneen sekä tapasin palon nähneitä ihmisiä. Olisiko ollut seuraavana päivänä? Allapäin olevan yrittäjänkin tapasin. Sitä en tiedä selvisikö räjähdysmäisen tulipalon syy koskaan.

Kuusimetrisen kuristajakäärmeen ja vetten päällä asuvan suomalaisen puoliliivimiehen tarinan olen kertonut aiemmin. Jonkun yönkin olen viettänyt hänen ja hänen vaimonsa(?) sinällään matalahkossa, mutta sitäkin eksoottisemmassa kodissa.

Kertonut olen myös pienestä, keltaisesta käärmeestä, joka ei päästänyt aamulla ihmisiä kauppaan. Vaan odotti ensimmäisenä jonossa pääsyä sisään. Sitä en tiedä mitä olisi ostanut, sillä nakkasin sen haarakepillä pensaiden joukkoon ihmisiä piinaamasta. Sain raikuvat aplodit.

Kerran yritin kiertää saaren moottoripyörällä, sillä tietä ei ympäri ole. Matka tyssäsi polun romahtaneeseen siltaan. Silloin luulin viidakon keskellä, etten pääse sieltä Phantomin kanssa koskaan pois.

Eilen istuimme iltaa rannalla monipuolista ruokaa nautiskellen ja niin sanottua, kai jokailtaista tulishowta katsellen. Hienoa ja mukavaa loistoseurassa.

Nyt tekee aamu tuloaan ja pimeys väistyy. Itse keitän aamukaffet, kun huoneessa on ilokseni siihen tarvittavat välineen. Sen jälkeen kävelen edessäni olevaan Siaminlahteen aamu-uinnille, Takaisin tullessa kastaudun isossa uima-altaassa ja menen aamupalalle.

Joten täältä tullaan tähänkin päivään elämä. Minä olen valmis ottamaan vastaan sen mitä päivä sitten tullessaan tuokaan.