Sivun näyttöjä yhteensä

lauantai 7. joulukuuta 2019

Jormaksen joulukalenteri, 7. luukku

Olin jo päättänyt jättää eilen taakseni itsenäisyyspäivän vieton enkä seuraa koko partyjä, kun ne tulevat thaimaalaisittain vähän outoon aikaan.

Mutta kuinka ollakaan, oli Nukku-Matti vienyt yksinäisen ja huonon mieleni vuoksi unihiekan sitä ehkä enemmän tarvitsevalle. Joten niin seurasin vuoteessani älylaitteeni reippaan seisemän tuuman näytöltä Linnan juhlia neljään asti aamuyöhön.

Ja poimin aikani kuluksi, mitä ovat lehdet kirjoittaneet tasan 102 vuotta sitten, itsenäisyytemme ensimmäisenä aamuna. Siinä ohessa kuvakaappasin eilisistä pirskeistä näytöltäni edellisen presidenttiparimme ja nykyisen.

Voi olla, että jokunen aika menee, että meillä on mahdollisuus neljän maamme presidentin ja heidän puolisoidensa yhteiskuvaan. Sellainen tilanne oli, kun Koivisto oli vielä elossa.

Mutta näin kirjoitti Markus Määttänen Aamulehdessä 7.12.1917:

"Suurena merkkipäivänä tulee Suomen kansan historiassa aina säilymään joulukuun 4. päivä. Se on meidän julkisen, virallisen itsenäisyyspyrkimyksemme ajanluvussa toinen suuri merkkikohta, jolloin on astuttu pitkä askel lähemmäksi kauneimman unelmamme lopullista toteutumista.

Ensimmäisenä virstanpylväänä tällä tiellä, joka meitä johtaa kohden oman itsemme toteuttamista, on marraskuun 15 päivä, jolloin kansamme eduskunta katsoi tilanteen kehittyneen sellaiseksi, että se julistautui tämän maan korkeimman valtiovallan haltiaksi.

Se sattui ajankohtaan, jolloin sisäinen sekasortomme oli surullisimmalla asteellaan joka kiinnitti enemmän sekä meidän että myöskin ulkomaailman huomiota, kuin eduskunnan toimenpide kaikkine laajakantoisine mahdollisuuksineen.

Siksipä tuo merkkitapaus meni ohi suuremmatta huomiotta, jonka se kuitenkin olisi ansainnut. Korkeimman valtiovallan haltuunsa ottanut eduskuntamme asetti 26 pnä marraskuuta uuden hallituksen, joka jo ohjelmassaan ilmaisi ensimäisenä ja tärkeimpänä tehtävänänsä tulevansa pitämään Suomen valtiollisen itsenäisyyden toteuttamista ja turvaamista.

Nyt 4:nä jouluk. tämä itsenäisyyshallituksemme antoi eduskunnalle ja sen kautta koko sen edustamalle Suomen kansalle, jättäessään m. m. esityksen uudeksi hallitusmuodoksi, jonka mukaan Suomi on itenäinen, riippumaton tasavalta, julistuksen, jossa kansamme halu päästä täydelliseen riippumattomuuteen saa mahdollisimman selkeän ja miehekkään varman ilmauksen ja jossa myös viitotaan ne tärkeimmät toimenpiteet, jotka sen toteuttamisessa ensi kädessä ovat tarpeen.

Suomen kansan on astuttava muiden maailman kansojen rinnalle itsenäisenä kansakuntana," kuuluu tuon julistuksen ydin. Se on se tunnus, jonka ympärille Suomen kansa ilomielin yhtyy. "Suomen kansa tuntee syvästi, ettei se voi täyttää kansallista tehtäväänsä, muuten kuin täysin vapaana." Sillä täytyy siis olla siihen oikeus, ja nyt on hetki koittanut sen toteutumiselle."

perjantai 6. joulukuuta 2019

Jormaksen joulukalenteri, 6. luukku

Joulun odotuksiin varsinkin Suomessa liittyy jotain aivan erityistä. Minunkin vanhempani viettivät sodassa monta joulua rintamalla. Äitini lottana ja isäni armeijan sotilaana.

Ehkä jollakin tavalla pystyn häivähdyksenomaisesti eläytymään ja kuvittelemaan miten erilainen oli Suomi sotien aikaan. Mutta kykenen aistimaan myös sen ilon, kun tieto rauhasta saavutti kansan juuri ennen joulua.

Suomi itsenäistyi Venäjästä 6. joulukuuta 1917. Bolševikit olivat kaapanneet Venäjällä vallan lokakuun vallankumouksessa 7.–8. marraskuuta 1917.

Ja joulukuun 4. päivänä P E. Svinhufvudin I hallitus, "senaatti" antoi Suomen itsenäisyysjulistuksen. Eduskunta hyväksyi sen joulukuun 6. päivänä äänin 100–88.

Itsenäisyyden alkuvaiheessa itsenäisyyspäivästä oli eri mielipiteitä. Oikeisto ajatteli, että Suomi irrottautui Venäjästä kokonaan vasta sisällissodan päätyttyä ja halusi juhlia itsenäisyyttä valkoisen armeijan voitonparaatin päivänä 16. toukokuuta.

Vasemmisto puolestaan ajoi itsenäisyyspäiväksi marraskuun 15. päivää, koska kansanvaltaa edustanut Suomen eduskunta oli julistautunut korkeimman vallan käyttäjäksi 15. marraskuuta 1917.

Kun itsenäisyysjulistuksen hyväksymisestä oli kulunut vuosi, 6. joulukuuta 1918, akateemiset piirit juhlistivat vuosipäivää. Laajemmin joulukuun 6. päivää on vietetty itsenäisyyspäivänä vuodesta 1919 lähtien. Suomen valtioneuvosto määräsi päivän tuolloin vapaapäiväksi valtion virastoissa, kouluissa ja tuomioistuimissa.

Vuonna 1929 päivä säädettiin lailla yleiseksi palkalliseksi vapaapäiväksi. Vuonna 1937 säädettiin laki itsenäisyyspäivän viettämisestä juhla- ja vapaapäivänä. Sen mukaan itsenäisyyspäivän tuli olla palkallinen vapaapäivä tai siitä on maksettava korotettua palkkaa, kuten sunnuntaityöstä, jos ei ole mahdollista antaa vapaapäivää.

Itsenäisyyspäivä on virallinen liputuspäivä. Liputus päättyy muista talven liputuspäivistä poikkeavasti vasta kello 20.

torstai 5. joulukuuta 2019

Jormaksen joulukalenteri, 5. luukku

Tämän  päivän blogin tiedon ykkösammennnusastia on ollut Wikipedia. Kuva sen sijaan on omakuva Laukaan Pitkäjärven jäältä. Sen on ottanut Päivis aikana, jolloin joulumme olivat yhteisiä 😢.

Joulupukin suomenkielinen nimitys juontaa ilmeisesti vanhan suomalaisen perinteen nuuttipukkiin eli kekripukkiin. Nuuttipukit, jotka usein olivat pukin taljaan pukeutuneita nuoria, kiertelivät nuutinpäivän aikaan taloissa kerjäämässä joulun tähteitä.

Vanhassa pakanallisessa Suomessa nuuttipukki oli mies, joka pukeutui hedelmällisyysriitin hahmoksi, pukiksi. Hän laittoi pukin sarvet päähän muuttuakseen šamanistisen perinteen mukaan pukin kaltaiseksi. Asuun kuuluivat myös tuohinaamari ja nurin käännetty turkki.

Pukki vaelteli talosta taloon juoden tarjottuja alkoholijuomia. Hän saattoi pelotella lapsia ja olla humalassa. Joskus pukki myös jakoi lahjoja kilteille ja vitsoja tuhmille lapsille.

Markus Rautio eli Markus-setä kertoi Lastentunti- ja radio-ohjelmassa, että Joulupukki asuu Korvatunturilla. Suomalainen joulupukki ei olekaan henkiolento eikä näkymätön vaan ihmishahmo.

Pukki on iloinen mies, jolla on valkoinen parta. Suomalainenkin joulupukki alkoi pukeutua punaisiin vaatteisiin 1960-luvulla. Hän on erittäin vanha, iältään jopa satoja vuosia. Joskus hän saattaa käyttää puista kävelykeppiä.

Joulupukin puoliso on Joulumuori. Koulutontut auttavat Pukkia tekemään lahjat työpaikassaan Pajakylässä, joka sijaitsee Joulupukin Korvatunturin asunnolta lähes 300 kilometrin päässä Rovaniemellä.

Tontut myös auttavat Pukkia tarkkailemaan, ketkä lapsista ovat olleet kilttejä. Monien perheiden perinteeseen kuuluu, että lapset kirjoittavat Joulupukille kirjeitä, joissa on lista lahjatoiveista. Kirjeet menevät perille joko tiedoilla Joulupukki, 99999 Korvatunturi tai Joulupukki,Joulupukin Pääposti, 96930 Napapiiri.

Joulupukin lähtö Korvatunturilta lahjojen jakoon tapahtuu jouluaaton aattona 23. joulukuuta. Hän käyttää kulkuvälineenään porovaljakon vetämää rekeä, jonka edessä on ensimmäisenä Petteri Punakuono. Suomalainen joulupukki kulkee reellä maan pintaa pitkin toisin kuin amerikkalainen, jonka porot lentävät.

Suomessa joulupukki ei tule sisään savupiipusta, vaan ovesta. Suomalainen Pukki tulee taloon jouluaattoiltana ja juttelee asukkaiden kanssa. Hän kysyy yleensä tullessaan ”Onkos täällä kilttejä lapsia?”.

Kielitieteilijä Osmo Ikola kirjoitti vuonna 1984 julkaisemassaan artikkelissa, että Markus Rautio ei vuonna 1927 keksinyt Korvatunturia Joulupukin asuinpaikaksi omasta päästään, vaan vahvisti vanhan uskomuksen.

Ikola muisteli kuulleensa tarinoita Korvatunturista kotipaikkana jo lapsuudessaan 1920-luvun alussa. Hänen mukaansa uskomus tunnettiin ainakin Satakunnassa Hämeessä, Viipurin seudulla ja Tornionjokilaaksossa.

Rautio itse ei lainkaan maininnut muistelmissaan Korvatunturi-episodia. Zachris Topeliuksen vuonna 1867 kirjoittamassa sadussa "Peikkojen joulu" Joulupukki asui ”kaukana pohjoisessa”, tarkemmin määrittelemättömässä paikassa, Anni Swanin tarinoiden mukaan hän majaili ”Jouluvuoressa, synkän korven syvyydessä”.

keskiviikko 4. joulukuuta 2019

Jormaksen joulukalenteri, 4. luukku

Tekstiin olen käyttänyt paljon Arno Forsiuksen kirjoittamaa. Nykyajan joulupukki on saanut monien  vaiheiden kautta hahmonsa nykyisen Turkin valtion lounaisosassa sijainneen Myran kaupungin 300-luvulla eläneestä piispasta, jonka nimenä oli kreikaksi Nikolaos (kansan voittaja) ja latinaksi Nicolaus.

Hän oli vanhan ajan lopulta lähtien eräs kristikunnan suosituimmista pyhimyksistä, jonka nimi on säilynyt läntisessä maailmassa lukemattomina muunnoksina ihmisten ja paikkakuntien nimissä. Hänen kuolinpäivänsä oli 6.12., jota vietetään edelleen hänen muistopäivänään.

Silloin on tai oli myös suomalaisessa almanakassa Nikolauksen ja Niilonkin nimipäivä. Onkin oikein mukavaa, että osaomistuskoira Niilomme nimi juontaa Nikolauksesta ja sen myötä Joulupukista.

Pyhää Nikolausta oli kunnioitettu jo varhain pyhimyksenä kristillisen kirkon itäisellä alueella, myöhemmän ortodoksisen kirkon piirissä. Häntä pidettiin erityisesti merenkulkijoiden, kalastajien, saaristolaisten ja kauppiaiden suojelijana.

Nikolauksesta kerrotaan, että hän oli jo lapsena kieltäytynyt imemästä äitinsä rintaa keskiviikkoisin ja perjantaisin, jolloin kunnon kristityn tuli paastota.

Myöhemmin hän pelasti merimiehiä myrskyn keskeltä ja antoi köyhän perheen kolmelle tyttärelle pussilliset kultarahoja myötäjäisiä varten heittämällä ne yöllä ikkunasta sisään. Viime mainitusta tapahtumasta on saanut alkunsa lahjojen antaminen lapsille, aluksi 6.12. ja myöhemmin jouluna.

Keskiajalla legendaan lisättiin kertomus, miten hän ihmeellisellä tavalla pelasti henkiin kolme opiskelijaa, jotka ilkeä majatalon isäntä oli surmannut, paloitellut ja kätkenyt suolatynnyriin.

Nikolauksella on ollut huomattavana pyhimyksenä oma merkityksensä myös suomalaisessa kansanperinteessä, jossa häntä pidettiin metsänjumalana, metsän lintujen suojelijana ja Pohjolan isäntänä. Yleisenä sanontana oli: "Minkälaista on ilma Nikolauksen päivänä, sellaista on koko joulukuun.

Nikolaus oli Euroopassa jo keskiajalla lasten suojelija ja monin paikoin lapsille jaettiin lahjoja Nikolauksen päivänä.

Katolisen uskon kulttuureissa Pyhällä Nikolauksella oli yleensä yllään piispan punainen viitta ja päässään piispan punainen hiippa. Eräissä Euroopan maissa Nikolauksen mukana kulki tummaihoinen orja tai apulainen ”Musta Pekka”. Kun Nikolaus jakoi lahjoja kilteille lapsille, joutuivat tuhmat lapset tekemisiin ”Mustan Pekan” kanssa.

Kertomukset lahjoja tuovasta Nikolauksesta alkoivat tulla tunnetuiksi Suomessa 1800-luvun alussa. Ne sekoittuivat meillä joulunaikoina pukiksi naamioituneisiin nuorukaisiin, joilla oli tapana kierrellä taloissa ruokaa ja ryyppyjä kerjäämässä.

Tuloksena oli suomalainen joulupukki, joka aluksi pukeutui paksuun harmaaseen turkkiin. Nykyajan kannalta suurin merkitys Nikolauksella on kuitenkin ollut yhdysvaltalaisen joulupukin Santa Clausin alkuhahmona.

Alankomaalaiset protestantit veivät Yhdysvaltoihin siirtolaisina muuttaessaan tämän perinteen mukanaan ja siellä pyhimyksestä kehittyi vähitellen punanuttuinen ja punamyssyinen, savupiipun kautta lahjoja jakava ja poroilla matkaava joulupukki.

Suomessa hänestä jäi vain nimi muistuttamaan maaseudun naamiopukeista. Suomalainen joulupukki ei suostunut kuitenkaan kulkemaan savupiipun kautta, mutta meilläkin siihen on liitetty tapa antaa lapsille lahjoja aattoaamuna uunin kylkeen kiinnitetyissä sukissa. Joululahjojen tuojan on yleensä ajateltu asuvan jossakin kaukaisessa ja sadunhohtoisessa paikassa.

Suomessa nykyajan joulupukin asuinpaikkana on pidetty Lapin Korvatunturia. Tätä uskomusta on vahvistettu ulkomaillakin näyttämällä televisiossa, miten Joulupukki lähtee aattoaamuna lumisessa tunturimaisemassa poron vetämässä pulkassa jakamaan lahjoja lapsille. Samoin on kaupallinen ”Joulumaa” pukin pajoineen sijoitettu napapiirillä sijaitsevalle Rovaniemelle.

tiistai 3. joulukuuta 2019

Jormaksen joulukaleteri, 3. luukku

Kävin lukemassa mitä viime sunnuntaina alkaneesta adventista sanotaan sähköisessä maailmassa. Lähinnä kirkossa, johon itsekin kuulun.

Ehkä mielenkiintoisinta on, että osa Jeesuksen syntymää odottaneista ei suinkaan kaivannut vain henkistä johtajaa, vaan maallista kuningasta, joka pelastaisi heidät sorron alta. Toisaalta Jumalan Pojan ensi tulemista taitavat juutalaiset odottaa yhä.

Mutta ennenkuin olemme jouluaatossa, on minulle selvinnyt ainakin yksi versio miten joulupukki lahjoineen ja Korvatunturikin ovat tulleet mukaan joulun viettoon. Ehkä jossain puhutaan jotain joulukuusesta tai -puustakin.

Keskiajan lopulle tultaessa läntisessä kristikunnassa vakiintui käytäntö, jonka mukaan uusi kirkkovuosi alkaa ensimmäisestä adventtisunnuntaista. Sana adventti tulee latinankielisestä sanonnasta adventus Domini, Herran tuleminen

Adventtiaika valmistaa meitä jouluun. Vanhastaan ensimmäisen adventtisunnuntain jälkeisestä maanantaista on alkanut jouluaattoon asti ulottuva adventtipaasto. Tätä paastoa kutsutaan myös pieneksi paastoksi erotuksena pääsiäistä edeltävästä suuresta paastosta.

Ensimmäisestä adventista alkaa uusi kirkkovuosi. Ensimmäinen adventtisunnuntai on yksi vuoden suosituimmista kirkkopyhistä. Silloin kirkoissa lauletaan tuttu Hoosianna-hymni, virsi numero yksi.

Hoosianna! -huudahdus on alunperin rukous "oi auta, pelasta!" Jo juutalaisessa perinteessä ennen Jeesusta siitä muodostui yleinen juhlahuuto ja riemunilmaus. Adventti ja palmusunnuntai kertovat samasta tapahtumasta, pelastajan eli Messiaan odotuksesta.

Juutalaisille kyse oli tosiaan kuninkaasta, jonka odotettiin vapauttavan kansansa vieraiden valtojen alaisuudesta. Kun Jeesus ratsasti Jerusalemiin, häntä tervehdittiin Hoosianna-huudoin ja heittelemällä palmunoksia tielle.

Uuden testamentin tekstit muistuttavat, että Jeesus saapui hiljaisena ja nöyränä. Me tiedämme jo adventtina, ettei Jeesuksen tie johtanut maalliseen valtaan.

maanantai 2. joulukuuta 2019

Jormaksen joulukalenteri, luukku 2

Kalenterin ensimmäiseksi luukuksi piti tosiaan valita kunnollisen kokoinen adventti- tai joulukalenteri. Luukun takana oli nimittäin jokaiselle päivälle jokunen tölkki olutta. Ja vaikka ei jäisi päivittäisessä siemailussa jälkeenkään, on siinä lipittämistä  kavereidenkin jeesaamani.  1000 alumiinista astiaa per päivä aattoon asti, jos oikein ymmärsin.

Iltahämärissä oli kuitenkin lähdettävä joulukuusen hakuun, vaikka minulla on sopimatta vielä isävainajankin kuusien anastukset.

Lapsuuteni jouluihin kuuluikin lähes aina varastettu kuusi. Varsinkin lapsena isän kanssa tehdyt kuusenhakumatkat olivat jännittäviä. Usein kuusen, jonka varastamme, olimme katsoneet jo kesällä valmiiksi. Niillä katselumatkoilla metsään oli mukana aina joku Jeri-koiristamne.

Kyseiset varkaudet olivatkin ainoita varkauksia, joihon olen saanut opin kotoa. Tosin joskus isä teki kuusenhaun lupareissujakin. Ne aina ilman lapsia. Niillä saattoi mennä yönkin yli. Näiltä matkoilta isä tuli aina nöyränä ja hiljaisena perheen tai äidin eteen.
Joka tapauksessa iltasella koristelin kuusen tutulle paikalle, Thaikotimme parvekkeelle. Joulupuumme onkin vuodesta toiseen hyvin kaunis niin valoisassa kuin pimeässäkin.

Voi olla että on toisinkin, mutta luulen olevan harvassa Thaiperhe, jolla ei ole mitään joulun vaikutteita ulkomailta ja se juhlii silti joulua.

Itse pidän joulusta paljon, vaikka se kertookin minulle jotain syvästä sydämeni yksinäisyydestä. Tähän palaan uudelleen, jos jotain siihen sopivasti liittyvää paljastuu joulukalenterin luukkujen takaa.

sunnuntai 1. joulukuuta 2019

Jormaksen joulukalenteri, 1. luukku

Tänään on ensimmäinen adventti ja 24 seuraavaa blogia mennään enemmän tai vähemmän jouluaiheisesti. Joten olkaa hyvät. Linkin takana. Janoon joulupukkia ododotellessa. Riittää kavereillekin.

Joka päivälle aattoon saakka yritän yksin tai muiden avulla löytää jotain jouluun liittyvää. Tarinointia, kuvia tai vaikkapa molempia. Mutta voipi käydä niinkin, että tarinat loppuvat tai mielenkiinto ennen kuin pukki ovelle kolkuttaa.