Muoviton maaliskuu ja muovipillit

päivis: Luin joku aika sitten, että kuningatar Elisabet on kieltänyt kotipalatsissaan muovipillien ja kertakäyttömuovipullojen käytön. Kuningatar oli osallisena muovista aiheutuvia haittoja käsittelevään dokumenttiin ja päätti kiellollaan tehdä oman osansa muovin vähentämiseksi. Jotenkin näin tuo lyhyt uutinen kertoi. Yksityiskohdat eivät ole ehkä ihan kohdallaan, mutta oleellista siinä oli tuo muovipilli.

Minähän imen muovipillistä soda-nimistä juomaa päivittäin, usein montakin kertaa päivässä. Maan tapa on, että virvoketta tilattaessa pöytään tuodaan joko pelkkä pullo ja pilli tai pullon kanssa on lasi, jossa on jäitä ja pilli. Alkuvuosina Thaimaassa muistan ottaneeni aina pillin pois, jos juoman kanssa oli lasi. Jossain vaiheessa tapa unohtui.

Ehkä kuningatar Elisabetin innostamana arvioin tässä yhtenä aamuna omaa pillillä litkimistäni, kun tuttuun tapaan pysähdyimme aamulenkillä juomaan puollolliset sodaa. Pieni perheyritys sai lukuisten kyselyjemme jälkeen hankittua kylmäkaappinsa valikoimaan sieltä aiemmin puuttuneen soda-juoman, jota olemme kiitollisina käyneet hörppimässä. Jos juoma on päässyt loppumaan, meitä kehotetaan istumaan pöytään ja joku henkilökuntaan kuuluva lähtee mopolla lähimpään kauppaan hakemaan tuota virkistävää juomaa.

Pillin ja sodan lisäksi meille tuodaan pöytään teräksiset juoma-astiat, joissa on suhteellisen pieniä jääpaloja. Vaihtoehtona olisivat muovimukit, mutta nyt kaikki ovat jo oppineet, että me haluamme juoda teräksisistä kupeista. Eräänä aamuna päätin siis, että en käytä pilliä. Kuningatarta muistaen. Muoviroskaahan päätökseni ei tietenkään yhtään vähentänyt, kun pillini kuitenkin päätyi pöydältä roskikseen.

Juominen kupin reunasta onnistui niin kauan kun astia oli suhteellisen täynnä juomaa. Siinä vaiheessa, kun sodaa oli vain vähän, pienet jääpalat kirjaimellisesti vyöryivät päälle. Jäin pohtimaan pillin älykkyyttä - ja vaihtoehtoja muovipillin käytölle. Keksin vain yhden: jääpalojen pitää olla riittävän suuria, etteivät ne pääse holahtamaan naamalle. Ilman jäitä täällä taas ei voi juoda oikein mitään. Oluttakin jotkut juovat jäillä täytetystä lasista. Vaikka pöytään tuodaan jääkaappikylmä juomapullo, on sen sisällys ilman jäitä hetken päästä ikävän lämmintä.

Omasta lapsuudestani muistan, että pillillä juomisessa oli jotain hohtoa. Pillit liittyivät lähinnä juhlatilaisuuksiin. Jos saunan jälkeen juotiin mehua (limsaa harvemmin), sitä ei todellakaan imetty lasista pillillä. Omiin koteihini olen pillejä ostellut varmasti vain joskus lasten syntymäpäivinä.

Vuosien myötä pillit arkipäiväistyivät ja Thaimaassa ilman niitä ei voi enää edes olla.

Nyt sitten europarlamentaarikko Heidi Hautala, joka kuulemma on ideoinut Muoviton maaliskuu -kampanjan, pääsi otsikoihin ehdottamalla muovisten pillien kieltämistä kokonaan. Kannatan lämpimästi, vaikka luulenkin, että se mitä EU:ssa muovipilleistä päätetäänkin, ei ihan äkkiä täällä Thaimaassa kantaudu kansan ja päättäjien korviin. Ei vaikka täälläkin muovin kauhuskenaariot kyllä tiedostetaan. Muovipillit, kuten kaikki muukin muoviin pakattu ja kannettavaksi laitettu, on niin tiukasti juurtunut täkäläiseen kulttuuriin, että siitä irtautumiseksi tarvitaan varmasti vähintään muutama sukupolvi. Hyvä jos riittää sekään.

Sotaan muoveja vastaan

päivis: Jos Jorma olisi muotoillut tuon otsikon, se ei varmasti olisi noin sotaisa. Halusin kuitenkin olla tämän asian suhteen hyökkäävä. Osoittaa olevani tosissani. Joten, tästä alkaa sota muovien ylivaltaa vastaan. Tai ainakin vähennämme muovien käyttöä. Aluksi alamme laskea, minkä verran muovia kantautuu päivittäin huusholliimme. Ja kirjaamme keksintöjä (tuskin omiamme), joiden avulla voimme vähentää muovijätteen kerääntymistä kotiimme.

Jatkossa laitamme jokaisen blogin (tai jos käytäntö osoittautuu hankalaksi, joka toisen blogin) alkuun merkinnän, montako kappaletta muovipusseja, -kasseja tai muita muovipakkauksia olemme ostoksia tehdessämme joutuneet päivittäin hankkimaan. Käytäntö ja laskutapa varmaan tarkentuvat ajan myötä.

Toivon, että muovista ja sen välttämisestä tulee aihe, jota voisi silloin tällöin käsitellä blogiteksteissä. Sen lisäksi siis, että pidämme julkisesti kirjaa muovijätteistämme. Kaikki ovat sen verran kuulleet uutisia ja lukeneet juttuja muovin haitoista, että tätä päätöstämme tuskin tarvitsee perustella.

Yritämme myös kertoa, miten olemme keksineet tapoja vähentää muovin määrää vastustamalla kiusausta pakata tavaroita muovin sisään. Muovin kierrätys ei ole ratkaisu muovien aiheuttamiin ongelmiin, mutta parempi sekin kuin ei mitään.

Emme ehkä ole muovin käytön ja kulutuksen suhteen ihan pahimmasta päästä, mutta emme hyviäkään. Hyviä olemme joskus esimerkiksi Thaimaassa, jossa olemme pitäneet tapana käydä keräämässä rannalta sinne ajelehtivia ja ihmisten heittämiä muovipusseja ja samalla muitakin roskia. Tosin parilla viime kerralla roskien keruu on jäänyt vähemmälle. Syystä että olemme viettäneet enemmän aikaa kotialtaalla kuin meren rannalla. Ja kun on pois silmistä, niin on samalla pois mielestä.


Ihan näin kamalaan näkyyn emme Thaimaan rannoilla ole törmänneet.
Kuva on poimittu Pixabayn ilmaiskuvista.

Tänäänkin olen ollut muovipakkausten kanssa tekemisissä. Eväänä olleen linssisopan laitoin muovirasiaan. Myös pari palaa eväsleipää pakkasin muovipussiin, mutta siihen käytin leipien omaa pakkauspussia. Pussi päätyi sekajätteeseen, sillä töissä ei lajitella muovijätettä. Uusia muovipusseja emme kotiin tuoneet, sillä kumpikaan ei käynyt kaupassa.

Elämää luonnon keskellä ja zero waste -tuumailua

päivis: Elämme lähes niin luonnon keskellä kuin vain voi. Helsinki-Vantaalle aika-ajoin laskeutuvat lentokoneet ovat oikeastaan ainoat, jotka muistuttavat, että maailmassa on muutakin kuin Jokilaakso ja sen rehevä luonto lampineen ja Tuusulanjokineen.

Hyvin tarkenee jo uida.

Nyt kun kesä tekee oikeasti tuloaan, tuntuu, että Jokilaakson luonto on parasta, mitä voi olla. Eilen raivasimme polun ja perustimme uuden uima-paikan Jokilampien rannalle. Jospa vihdoin uintireissuun tulisi yhdistettyä myös pikkupiknikki tai ainakin kahvihetki.

Asuinympäristö kannustaa elämään muutenkin luonnonmukaisesti. Tosin olen mielestäni vuosikaudet ottanut ympäristöasiat huomioon. Ostan luomua ja varsinkin viime aikoina olen vähentänyt tarpeetonta shoppailua.

Moottorikelkka ja -kelkkailu eivät kyllä näytä hyviltä ympäristöystävällisyyttäni arvioitaessa. Nykyään tosin molempien kelkat seisovat parkkipaikan reunalla ja niillä ajellaan vain omilla tiluksilla sekä tampataan talvella naapurin hevoshakaan kävelyreittiä. Ja haetaan talvella juomavettä luonnonlähteestä. Ehkä oman moottorikelkkani osalta hyvää on se, että en myynyt sitä pois, kun aktiivisempi kelkkailu Laukaan suunnalla päättyi. Säästyypä joku tienoo päristelyltä ja päästöiltä.

Mikään ympäristöihmisen malliesimerkki en tosiaankaan ole. Pyrin kyllä siihen, mutta usein huomaan, että raja ympäristöystävällisyyden ja holtittomuuden välillä on aika tavalla veteen piirretty viiva. Arkeen kuuluu myös, että välillä meillä on erilainen näkemys siitä, miten joku jäte kierrätetään.

Olemme kierrättäneet sen minkä olemme voineet ja varsinkin ymmärtäneet. Ymmärrys ja sen rinnalla tahto ovat lisääntyneet. Kompostori meillä on Jokilaaksossa ollut jo monta vuotta, joten säntillisesti lajitellut biojätteet ovat kadonneet sen uumeniin. Samoin lasin ja metallin olemme keränneet ja vieneet kierrätykseen. Paperin, kartonkitölkit ja pahvin tietysti myös.

Muovin lajittelun aloitimme joskus viime vuonna. Sen myötä ei voinut olla huomamatta, miten sekajätteen määrä väheni. Voisi väittää jopa että dramaattisesti. Varsinkin pakkausmuovia on aivan liikaa tarjolla, ostipa sitten melkein mitä tahansa. Tuntuu kuitenkin, että parempaankin varmaan pystyisi. Sekajäteastiaan päätyy silti vielä paljon sellaista, jonka tarkemmin asioita ajattelemalla voisi kokonaan välttää.

Zero waste on termi, joka kuvaa elämäntapaa, jossa kuluttamista vähennetään tuntuvasti. Sen periaatteena on, että kaikkea käytetään uudelleen niin paljon kuin voidaan. Loppu onkin tuttua: kaikki mahdollinen kierrätetään ja loput kompostoidaan. Näin jätettä ei käytännössä syntyä juuri lainkaan.

Itsellä on tällä hetkellä halu saada vähennettyä muovin määrää. Zero waste -meiningillä yritän siis tehdä valintoja, jossa muovia päätyy huusholliin entistä vähemmän. Ehkä seuraava askel on kestokangaspussien hankinta. Niiden ansiosta voisi luopua kokonaan kaupan hedelmä- ja vihannesosastojen muovipusseista. Banaaneja en ole ikiaikoihin pussittanutkaan. Ne kun ovat jo itse pakanneet itsensä. Tosin kaupan muovipusseja hyödynnämme vielä moneen kertaan, ennen kuin ne päätyvät muovinkeräysastiaan.

Valmiiksi pakatut einekset, mutta myös monet muutkin elintarvikkeet ovat sen sijaan haaste. Ihan sama on, ostanko einestä vai teenkö ruokaa itse. Jos ostan Jormalle jauhelihaa tai itselleni vaikka härkistä, pakko on ottaa samalla vastaan myös muovipakkaus. Olkoonkin, että sen voi kierrättää.