Väärien valintojen asiantuntija * 77

Jyväskylässä oli jo kauan sitten tilanne, että kenenkään ei ollut pakko olla taivasalla. Jyväskylän Katulähetyksen Veljeskoti Sepänkadulla oli kaikille yöt avoinna. Sekin oli totta, että aina se ei kelvannut. Vastaavasti Pitkäkadun päiväkeskuksen ja sen neljän tukiasunnon tarkoitus ei myöskään ollut kenenkään raitistaminen. Kunhan tarjosi päihteettömän hetken tai asunnon niille, jotka halusivat sellaisen valita.

Olihan ajatukseen silti piilotettu elämänsuunnan muutoksen mahdollisuus. Muistan hyvin Sihvosen Asmon, joka oli valinnut sieltä itselleen päihteettömän asumismuodon. Kerran aamulla ryyppyreissulta kotiin tullessaan hän totesi: "Illalla kävelin katua maistissa ja kuulin päiväkeskuksesta iloista puheensorinaa. Savu nousi kohti korkeuksia kutsuvasti piipusta ja sauna lämpeni, mutten voinut mennä sinne enkä kotiin. Harmitti ja silloin päätin, että saa ryyppääminen tällä erää jäädä tähän. Huomenna istun päiväkeskuksen olohuoneessa, lämmitän saunan, juon päälle kaffet ja nukun omassa sängyssä."

Tähän me pyrimme. Tehdä juomista paskamaisemmaksi ja raitista päivää houkuttelevammaksi. Hoitavan päihdetyön yksi vaikeuksista onkin milloin tarjota keppiä ja milloin porkkanaa.

Jollakin voisi olla loputon määrä rahaa, millä hän ostaisi kaksi suunnattoman suurta sammiota. Minä pitäisin huolen, että toisessa on aina alkoholia ja toisessa hernekeittoa. Vuoden sisällä joku olisi kuollut viinaan, kukaan ei nälkään ja joku jatkaisi juomistaan. Mutta joku toinen olisi lopettanut juomisen, vaikka ilolientä olisi koko ajan tarjolla arkkuun asti.

Pääni lähes puhki olen miettinyt miksi niin monen ihmisen on mukava olla silloin tällöin pikku hiprakassa tai karusellikännissä? Miksi humalassa on kivempaa kuin selvin päin? En tiennyt sitä silloin enkä tiedä sitä nytkään.

Kun join tolkuttomasti, kuuluin laillani ryyppäävien 10 % aikuisten väestönosaan. Nyt kun en juo lainkaan, kuulun toisella laidalla taas vähemmistöön. Olen koko ajan valtavirtaa vastaan.

Joka sanoo, että koska et voi juoda kuten minä, sinun täytyy olla kokonaan juomatta. Kun vastaan, että minulla se ei mene noin. Vaan jos ei halua tai pysty olemaan ilman viinaa, kuten minä, täytyy juoda kuin sinä. Tai enemmän tai vähemmän. Sen jälkeen saan kuulla olevani "ihme äijä tai tiukkapipo". 

Väärien valintojen asiantuntija * 76

Pitkäkadun suosituimmat toiminnot saunan lisäksi olivat lähes päivittäinen ruokailu ja viikottain kokoontunut ryhmä, joka sai nimekseen Porina. Siinä juotiin ensin talon tarjoamat pullakahvit, sitten puhuttiin niitä näitä, joskus syvällisiäkin ja suunniteltiin tulevaa.

Ryhmässä minulle selvisi sekin, että jotkut asiat on tarkoitettu vain mielikuviksi. Eikä lainkaan toteutettaviksi. Lähellä olevaa Harjua kiersi nimittäin talvisin valaistu hiihtolatu. Sitä hiihdettiin lumikelien aikaan jokaisessa Porinassa. Jos olisi sukset ja monot. Kunnes seurakunta hankki hiihtovehkeet, jonka jälkeen kukaan ei voinut hiihtää enää edes mielikuvissa. Ei ainakaan Pitkäkadulla.

Mutta ei seurakunnan työntekijä hevin tästä mitään oppinut. Kun ei voitu enää hiihtää haaveissakaan, nousi aiheeksi, että jos olisi pieni puusorvi, niin tehtäsiin kynttilänjalkoja seurakunnan myyjäisiin ja mitä kaikkea muuta sillä voisikaan tehdä.

Saattoi olla diakonina silloin Juha Lappi, jolla oli omakotitalonsa tallin nurkassa käyttämättönä sorvi, jonka hän roudasikin verstaalle. Ja kun seuraavan ryhmän keskustelu alkoi, oli ensimmäinen puheenvuoro: "Tehtäisiin makkaratikkuja, jos meillä olisi hitsausvehkeet." Nekin seurakunta hankki. Jonka jälkeen ei voitu enää Porinassa hiihtää, sorvata eikä hitsata.

Olimme saaneet kouluilta ylijäämäruokaa, joka maistuikin pitkin viikkoa monen suussa. Ruuanlahjoittajien joukkoon oli liittymässä Jyväskylän kuntoutuskeskus, Häkkiseksikin kutsuttu päihdeongelmaisten hoitolaitos. Sen johtaja, Hannu Mattila soitti kerran. Hän ei ehkä ollut etukäteen ajatellut mihin järjestykseen hyvää tarkoittavat sanansa laittaisi:

"Terve Jorma. Kuten arvaat ja ehkä tiedätkin, meiltä jää ruokalasta ylimääräistä ruokaa, jolle on ollut jatkotoimituspaikkakin. Mutta nyt on tullut uudet EU-määräykset ja sikojen ruoka pitää kuumenta uudelleen ennen kuin sitä saa antaa niille. Joten olisikohan Pitkäkadun väellä sille käyttöä?" 

Väärien valintojen asiantuntija * 75

Omakotikadun ja Pitkäkadun päiväkeskukset vetivät puoleensa ihmisiä, joilla oli paljonkin elämässään elämisen arvoista. Kuten kavereita, koti tai ainakin katto päänsä päällä. Mutta myös heitä, joiden elämän mielekkyyden etsiminen oli itselleni kuin neulan etsimistä heinäsuovasta. Miten jollakin, jolla näyttäisi olevan kaikki, on elämänhalu kateissa eivätkä voimat riitä edes elämiseen? Ja vastaavasti toisella, kenellä ei näyttäisi olevan mitään, on vimmattu halu elää.

Ehkä elämänhalu on jotain, mitä ei löydy kirjoista eikä yliopistojen luentosaleista. Yksi tällainen oli Arska, jonka sukunimi on painunut unholaan. Hän kulki yöt katuja, sillä mies oli hyljeksitty myös yömajoissa. Ehkä tuoksujensa, mutta myös tapojensa vuoksi. Tästä lähes kaiken kattavasta sai osansa koko päiväkeskuksen väki.

Ennen pitkää hän hyväksyi tai ainakin sieti minua. Ehkä siksi, etten hylännyt häntä, vaikka se olikin karkoittaa kaiki muut kävijät. Halusin pitää siitä kiinni, että on vain yksi sääntö. Tiloihin tullaan selvinpäin. Päiväkeskus olikin virkistävä keidas, sillä minne muualle tahansa voi mennä nauttineena, kun osasi käyttäytyä. Kun joku pyrki tupaan päihtyneenä, kysyin monesti: "Kun sinulla on kännipäissäkin koko maailma avoin, niin rajoitanko sitä liikaa, jos sinulla on Jyväskylässä muutaman sadan neliön lämpäre, jonne et voi tulla maistissa?" 

En koskaan kysynyt mistä Arska öisin etsi tarvikkeensa, joista hän saapui aamuisin pari, kolme kertaa viikossa tekemään ruokaa. Haju tai tuoksu oli yhdellä sanalla tyrmäävä, joten puuhan kanssa oli jotain tehtävä. Niinpä hankin ison sähkölieden jatkojohtoineen ja tein pihalle keittopaikan. Kun sitä miehellä näytin, murahti hän, että käy, sillä ulkonahan asun muutenkin. Siinä Arska valmisti ruokaansa talvipakkasessakin.

Voi kyllä olla niinkin, että tieni hänen ehkä sydämeen saakka kulki koirani Roopen kautta. Joka oli melkein aina mukanani eikä koskaan ollut kiinnostunut sisällä muiden ruuista. Mutta ulkona se saattoi istua Arskan vieressä tuntitolkulla kuuntelemassa ja vahtimassa keitoksia. Sille tämä katujen kulkija puhui paljon. Luulen, että Roope tiesi karun miehen karusta elämästä ja sielun orpoudesta enemmän kuin mikään tai kukaan koskaan. 

Väärien valintojen asiantuntija * 72

Ensimmäiset päivät ja viikotkin Pitkäkatu 8 päiväkeskuksessa ja tukiasunnoilla olivat suurta ihmettelyä ja intoa uudesta. "Onko tämä kaikki meidän", pohti moni valiokävijä. Kerättiin huonekalulahjoituksia, astioita ja ylipäätään kaikkea kodinirtaimistoa. Lisäksi meillä oli nyt kuntoiluhuonetta, askartelu- ja verstastilaa sekä pyykkitupaa. Kaikkea en edes muista. 

Jokaiselle halukkaalle löytyi puuhaa matonkudonnasta ruuanlaittoon ja lumitöistä ruohonleikkuuseen. Polttopuitakin tarvittiin, sillä saunan kiuas oli puulämmitteinen.

Viikottainen saunapäivä saunan pesuineen, lämmityksineen ja puiden pilkkomisineen oli monen kävijän viikon ykkösjuttu. Ehkä eräällä tavalla minunkin. Saunalla onkin usein sama vaikutus kuin viinalla. Tulee puhuttua monia, arkojakin asioita, joita ei muuten puhuisi kenellekään. Lauteilla parannettiin itseämme, toisiamme ja välillä koko maailmaa.

Pitkäkatu 8 oli Jyväskylän kaupunkiseurakunnan päihde- ja kriminaalityön muoto. Pidin työstä, työnantajasta, työtovereista ja tekemisen kohteista eli asiakkaista. Alan miehistä ja naisista. Monella tavalla kaltaisistani. 

Aloittaessani oli kirkkoherrana ja seurakunnan pääpaimenena Raimo Pihkala, jota en tainnut tavata koskaan tai vain vilaukselta. Sen sijaan hänen jälkeensä tulleen Otso Sovijärven kanssa palaveerasinkin silloin tällöin.

Aivan erityisen lämpimänä on jäänyt mieleen hänen palautteensa Pitkäkadulla käynnistä. Otso sanoi, että teette täällä kertakaikkisen hienoa työtä, johon hänestä ei olisi. Se tuntui hyvältä ja ainutlaatuiseltakin. 

Kerran yhdessä tilaisuudessa seurakuntalaiset ruotivat perusteellisesti virsikirjauudistusta. Kenen mielestä oli nuotteja tai sanoitusta muutettu, lisätty joku virsi ja joku otettu pois. Toinen laulu laahasi nyt liikaa ja toisen mielestä liian vähän. Viimein Otso tähän: "En tiedä yhtään toista uudistusta kirkossamme, jossa olisi enemmän kuunneltu kirkkoväkeä kuin tässä. Joten rakkaat ystävät, sellainen virsikirja, millainen seurakunta." Se oli hyvin sanottu. Tätä olen monesti lainannut. Silloinkin, kun ajattelen eduskuntaa ja muita kansan valitsemia asioidemme hoitajia. 

Kirkkoherra antoi minulle myös luvan tehdä katulähetystyötä tarpeelliseksi katsomani määrän. Tällä oli tulevaisuuteni kannalta hyvin suuri merkitys.

Häivähdyksen sain kokea myös maallisemmasta Sovijärvestä Puistokadun Grilli Hermannin videovuokraamossa. Hyllyn välissä molemmilla oli kädet täynnä arkisempaa videoviihdettä. Johon hän hieman hämmentyneenä, että kun lapset haluavat katsoa. Näytin omaa vastaavaa nippuani todeten, että sama juttu ja iskin silmää. Siitä tuli meidän sisäpiirin tervehdyksemme. Kohdatessamme emme aina puhuneet, mutta silmää iskimme aina. 

Väärien valintojen asiantuntija * 71

Ehkä juodessani ja sen jälkeenkin koin, että läheiseni kärsivät elämästäni minua enemmän. Elintapani ei itseäni juuri haitannut. Olin tuulten kuljettamana menossa milloin mihinkin suuntaan. Kuljin elämääni vailla päämäärää eikä huolta huomisesta ollut. 

Tein paljon laittomuuksia, joilla rahoitin ison osan elämääni. Eniten petin yrityksiä, tuttuja ja tuntemattomia sekä varastin. Alkuaikoina en koskaan yksityisiltä, mutta myöhemmin kyllä. Esimerkiksi jokaisesta yli 3-vaihteisesta polkupyörästä, oli se lukittu tai ei, sai kaksi pulloa kirkasta viinaa mihin vuorokauden aikaan tahansa. Ei tarvinnut kuin varastaa, viedä ne jonnekin, soittaa missä fillarit ovat ja odottaa milloin juomat tulevat. 

Mutta oli siinä muutakin. Koin onnistumista pikkukonnana, joka hiveli nurin niskoin ollutta ja rakentunutta itsetuntoani. Vankilatuomioilta minut pelasti harkinta ja järjen himmeä kajo mihin ryhdyin, hyvä onni sekä laittomuuksia kanssani tehtailleet kollegat. Jotka kiinni jäätyään, eivät koskaan paljastaneet muita. Alan kielellä sanottuna eivät vasikoineet.

Koin olevani juovana alkoholistina urani huipulla alle 30-vuotiaana. Mutta yhä useammin pohdin, että tässäkö kaikki? Talous oli Liisan avulla ja kanssa turvattu, joten voisin juoda itseni helposti haudan lepoon. 

Aamuisin katsoin ikkunasta, että eikö maailmalla ole minulle enempää tarjottavana. Kunnes elämä alkoi kysellä lasin takaa yhä selkeämmin, mitä itselläsi on tarjottavana. Silloin pohdin ensimmäisiä kertoja vakavasti kuolemaa. En halunnut kuolla. Olin käsittänyt viimein yhden asian mitä en osakseni toivo.

Mutta en tiennyt mitä tahdon, sillä en ymmärtänyt mitä olen enkä varsinkaan miksi. Olin yhä pieni, onnettomalla itsetunnolla varustettu arka poika, joka koki olevansa vain päihdemaailmassa jotain ainutlaatuista. Olin kuitenkin tulemassa kulkemani tien päähän, sillä käsitin jokaisen kolon minussa täyttyvän päihteistä. En lähtenyt edes Liisan kanssa kylään, jos tiesin, että tarjolla ei ole kuin kahvia ja pullaa.

Pullo taskussa kuljin pitkin metsiä ja katuja koirani kanssa. Sille puhuin ja se ymmärsi. Kuten rakkaan koiran kuuluukin käsittää monet asiat ihmisperhettään paremmin. Viimein oli maljani täynnä ja päätin, että alkoholin on jäätävä, sillä vain ilman sitä tulee sisälleni tilaa löytää uusi My way - minun tieni. Olin karsinut elämästäni yhden väärän valinnan. 

En halunnut hylätä kavereitani enkä heidän hylkäävän minua. Kun istuin kantapaikkaani kahvin tai muun alkoholittoman juoman kanssa, saattoi joku mulkaista ja sanoa, että "hittoako täällä teet tai siihen istut, kun et edes juo". Olin tietämättäni tullut juomisestaan kärsivän omatunnoksi. Juova saattoi ajatella, jos katoan, lakkaa hänen omatuntonsa soimaamasta. Mutta en noussut, vaan vastasin: "Siksi istun, koska te olette parhaat kaverini eikä minulla muita ole."

Jonkun kuukauden kuluttua joku kysyi ensi kerran kahden ollessamme: "Olen huomannut, olet tosissaan muuttanut elämääsi. Miten pääsit viinasta eroon?" Silloin tiesin, että jokainen otettu ryyppy oli muuttunut pääomaksi ja näin tulevan tieni suunnan. Vaikka olin yksin sisimmässäni, olin onnellinen, onnellisempi ehkä kuin koskaan aiemmin.

Elämäni suunnan muuttaneita syitä on monia, joita kerron tähtien asentojen mukaan tässäkin kirjassa. Sen suhteen olen edelleen virran vietävänä. Pidän tältä osin laineilla lastuna olemisesta.