Sivun näyttöjä yhteensä

maanantai 31. lokakuuta 2016

Kotielämää

jormas: päiviksen aiheesta ja rakennustyömaalla asumista on ja olisi helppo jatkaa. Asuminen kaiken keskeneräisyyden keskellä on tosiaan mielenkiintoista, joka ei Suomessa olisi mahdollista. Toki rakennusmiehiä Suomessakin saattaa asua kerrostalotyömaan pihapiirissä erilaisissa työmaakopeissa ja sen sellaisissa. Mutta, että kerrostaloasuntojen omistajat voisivat muuttaa uusiin koteihinsa sitä mukaa, kun niitä valmistuu, se ei kuulu kotimaan lainsäädäntöön.

Hyötyäkin asumisesta on, sillä arvatenkin ilmeneviä puutteita tai vikoja on helpompi löytää asumalla ja saada korjatuksi, kun työmaa on täynnä tekijöitä. Viimeinen tai lähes ainut murheemme on suihkuhuoneemme katossa, jonka nurkasta näyttää tulevat vastaavasta asunnosta yläpuoleltamme nestettä. Jonka alkuperän arvaamme, sillä toimivia toiletteja on työntekijöiden käyttöön rakentajien määrään nähden liian vähän. Toisaalta meidän suihkuvetemme menee valtoimenaan alapuolella olevan kellarin lattialle, sillä tutkimusmatkan tuloksena siellä on vesiviemärin mutkakappale vallan rikki. Tänä aamuna suuntaamme näiden asioiden johdosta pomojen pakeille.

Rakentajien työteho tai ainakaan -vauhti ei vastaa sitä mihin kotimaassamme on totuttu. Toisaalta näyttää, että ainakin osa tekijöistä on paikalla seitsemänä päivänä viikossa aamusta iltaan. Suomessa viikonloppuisin lähes kaikki rakentaminen seisoo viikonloput ja illat, ellei tekijät ole naapurimaistamme. Miten lienee täällä, on meille ainakin toistaiseksi arvoitus. Siis, että ovatko viikonlopun tekijät täälläkin naapurimaista. Tai se, että menevätkö muualta tulleet niin sanotut komennusmiehet kotikonnuilleen mahdollisten vapaiden aikaan.
Aivan oma lukunsa on työmaalla tai ylipäätään Seven Seasin pihapiirissä asustelevat koirat, joista osa lienee ollut paikalla jo ennen rakentamista. Jokainen koira on persoonallisuus, joiden piirteistä pääsee perille, kun seuraa niiden elämää. Joukossa on yksi allaskoiraksi tai -vahdiksi nimittämämme, jolle ei kelpaa ruokamme eikä herkkumme. Mutta rantamme kelpaa, kuten kaikki muukin Seven Seasin sisällä, jossa se kulkee käytäviä ja kävelysiltojakin pitkin kuin kotonaan. Ehkä se pitääkin myös uima-allasaluetta kotinaan. Uima-altaan vedessä se käy vilvoittemassa meidän rantamme portailla. Meille se sopii, mutta kun naapureita tulee lisää, saattaa elämä tältä osin allaskoirallamme muuttua.

sunnuntai 30. lokakuuta 2016

Pihallamme kasvaa palmupuu

päivis: Virve Rosti lauloi aikoinaan Tuolta saapuu Charlie Brown -kappaleessa paikasta, "missä palmupuut on puita vaan". Laulussa kerrottu Charlie taisi syntyä maailmaan jollain toisella mantereella, mutta hyvin sanat istuvat myös tänne Thaimaahan. Palmuja on täällä niin kuin koivuja Suomessa. Yksi niistä seisoo, toivon mukaan tukevasti, meidän kotimme edustalla.

Ajattelin kirjoittaa tänään elämästä thaimaalaisella työmaalla. Sitähän tämä on, koska vain joitakin kymmeniä, alle sata kuitenkin, noin 1500 asunnosta on toistaiseksi luovutettu tuleville asukkaille. Luovutustahti tosin näkyy kiihtyvän. Sen olemme voineet todeta käydessämme asioimassa rakennustyömaan toimistolla. Sen seinällä on päiväkohtaiset merkinnät luovutetuista ja lähipäivinä luovutettavista asunnoista. Myös ikkunoihin ilmestyvät verhot ovat varma merkki uusien asukkaiden saapumisesta.

Kotimme edustalle on istutettu kaiken
kokoisia kasveja. Saimme muun muassa
suuren palmupuun.
Jostain syystä työmaan äänet eivät ole lainkaan häirinneet. Tosin omalle raksallemme thaimaalaiset, kambodzalaiset ja Laosista kotoisin olevat rakentajat tulevat vasta kahdeksan aikaan aamulla. Ja usein päivä näkyy alkavan eväiden syönnillä. Toisaalta töitä tehdään seitsemänä päivänä viikossa. Tätä kirjoittaessani sunnuntaina yhdeksän aikaan illalla käytävältä ja asunnoista kuuluu vielä työn ja ihmisten ääniä.

Olen yrittänyt asennoitua Seven Seasin keskeneräisyyteen maltilla. Suomalaiseltahan se ei ihan helposti onnistu. Erityisesti pistää silmään se, kun jossain kohtaa tehdään kovasti töitä, mutta sitten työt jäävätkin kesken ja porukka häipyy jonnekin muualle tekemään ties mitä.

Esimerkiksi allasalueemme lähisaarelta piti jostain syystä kiireellä poistaa sinne jo istutettu puu. Seven Seas on rehevä kokonaisuus, jonka varsin suuretkin puut, pensaat ja pienemmät kasvit on kasvatettu jossain muualla. Suurimmat puut asennetaan paikoilleen nosturiauton avulla.

Aurinko oli jo aikaa sitten painunut mailleen, kun saarella edelleen kaivettiin hiekkaa pois siirretyn puun juurille varatusta kuopasta. Siihen homma sitten lopahti. Kuoppa jäi ja kuopan reunalle iso hiekkakasa. Taitavat työvälineetkin lojua edelleen saarella. Touhukkaasta urakasta on aikaa jo yli kaksi viikkoa.

Itsellänikin on sen verran kokemusta rakennustyömailta, että tiedän valmiiden kohteiden suojaamisen merkityksen. Täällä sen sijaan surutta asennetaan hyvissä ajoin lattialaatat ja maalataan seinät ilmeisesti ihan vain sitä varten, että ne voidaan sotkea, jotta joku pääsee joskus myöhemmin putsaamaan laattoihin kuivuneet betonikasat ja maalitahrat. Mutta maassa maan tavalla. Vääjäämättä tämäkin työmaa joku päivä valmistuu. Ainakin jollain tavalla.

Seven Seasiin tulee joskus komea klubitalo, jonka toisessa kerroksessa sijaitseva kuntosali on jo käytössä. Myös höyrysaunat (erikseen miesten ja naisten puolella) ovat toiminnassa. Höyrysaunasta on tullut melkein jokailtainen harrastuksemme, vaikka saunojen pukuhuonevarustelu on vielä jäänyt vaiheeseen. Tai ainakin elän toivossa, että seinille saataisiin vähintään naulakko pyyhkeitä ja muita kylpytarvikkeita varten. Klubitalon ensimmäiseen kerrokseen tuleva kahvila-ravintola sen sijaan alkaa vasta hahmottua. Sitä rakennetaan kyllä päivittäin vähintään kello viiteen asti.

En tiedä, mikä rakennustyömaan virallinen työkieli mahtaa olla. Pomopuolen porukka ei pärjää keskenään thai-kielellä, koska moni insinööreistä, kuten työnjohtajia täällä kutsutaan, on ilmeisesti Intiasta kotoisin. Ainakin englantia kaikki toimistossa työskentelevät tuntuvat puhuvan, kuka mitenkin. Rakentajat taas tuskin ollenkaan ymmärtävät englantia. Pelkällä elekielellä tällaista kokonaisuutta ei varmasti saataisi koskaan valmiiksi. Mutta nekin ovat asioita, joista pikkutarkan suomalaisen on ihan turha kantaa huolta. Pääasia on, että homma toimii.

lauantai 29. lokakuuta 2016

Vastuullinen ja kantaaottava Sydäninfarktin vuosipäivän ateria (syödään kerran vuodessa)

jormas: Aamulla kysyin päivikseltä, että onko hänellä minulle blogin aihetta. Hetken tuumattuaan, hän sanoi, että kirjoita ruuasta, kun en kuulemma siitä juuri kirjoita. Jäin tuumaamaan, että enkö tosiaankaan. Mieleen muistui kahdeksan vuoden takainen Sydäninfarktin vuosipäivä Bogotassa, kolumbialaisten katulasten kanssa. Siellä söin viisi viikkoa aamuin illoin ja siinä välissä banaania eri muodoissa sekä haaveilen kerran vuodessa nautittavasta mainitun vuosipäivän lounaasta. Koska ateriaohjettani ei ole blogissani julkaistu, päivitin sen päiväkirjaltani kahdeksan vuoden takaa.

HK:n Sininen (ei kevyt) lenkki kypsennetään kokonaisena omassa kuoressaan mikroaaltouunissa 4-5 minuuttia 750 watin teholla ilman makkaran halkaisuja tai kuoren rei'itystä. Jos joukkoon lounasseurueeseen kuuluu kasvissyöjiä, heitä varten voidaan varata kasvismakkaralenkkiä. Merkkivaihtoehdoista ei ole suosituksia, koska luotettavaa tietoa tuotteista ei helposti ole aitojen makkaransyöjien saatavilla. HK:n Sinisen syöjät päättävät kuitenkin istumajärjestyksestä sovun, ruokarauhan ja -halun säilymisen vuoksi.

Tirisevän kypsennyksen jälkeen makkarankuori syötetään Kauppatorin kalalokeille tai kulkukoirille. Jos kyseisiä eläimiä ei ole lähistöllä kärkkymässä, voidaan makkarankuori säilyttämisen vaihtoehtona laittaa biojäteastiaan.
Lautaselle sommitellaan lisukkeiksi ja kevennykseksi kauniisti siivutettuina 2-3, koosta riippunen kiinteää Mynttisen herkkukurkkua, kotimaisen, viipaloidun, raa'an sipulin kanssa.
Nimenomaan lautasen reunalle voidaan asetella myös yksi kokonainen, pienehkö, ehdottoman suomalainen tomaatti lähinnä silmäniloksi. Tällä otetaan kantaa afrikkalaisen, laittoman työvoiman käyttöön valtavilla tomaattitiloilla Espanjassa, lähellä Gibraltarin salmea. Toki tomaatti voidaan myös syödä kokonaisena, mutta ei missään tapauksessa kesken pääruuan nauttimista, vaan viimeisenä suupalana, jos vatsa sitä pyytää.

Mausteiksi valitun mieto Auran sinapin vaihtoehtona voidaan käyttää nykyisin myös kotimaahan palannutta Turun sinappia.¨
Osoituksena maailman kansalaisuudesta pöytään sopii aikoinaan Al Goren suvun omistama Heinz-ketsuppi.
Leiväksi Oululaisen revitty, kokojyvärukiinen jälkiuunileipä.
Leivän päälle ohut kerros Benecolin sydämelle ystävällistä levitettä.
Mutta koska Valio pitää viljelijöiden tuottajahinnat niin alhaisena, valitaan juustoksi Arlan 17 % gouterjuusto. Juomaksi Ingmanin rasvatonta maitoa. Maidon tulisi olla luomua ja mielellään vapaan lehmän tuotantoa. Valinnalla otetaan myös kantaa kotimaisen maidon puolesta.

Jälkiruuaksi aito, tormakka, Vantaanjoen tai Päijänteen Asikkalanselän veteen keitetty, musta, Tarja Halonen -suodatinkahvi. Nykyisin Sauli Niinistö -kahvi (Presidentti).
Pannujauhatusta voidaan käyttää vain, jos kahvi keitetään kyläsepän tinaamassa, isovanhemmilta perityssä kuparipannussa. Pannunmyssy ja patalaput on tällöin oltava Marimekon, käsityöläisten tai koululaisten käsin tekemät. Kantaa otetaan kotimaisuuden lisäksi myös käden taitojen ja koulun tärkeyden puolesta.

Kahvin kera jälkiruokana tai vaihtoehtona Trio-jäätelöä. Euroopan Unioniin liittymiseen liittyvänä ystävällisenä eleenä voidaan käyttää myös ulkomaista Trio-jäätelöä (mm. Lidl).
Marjoiksi jäätelön päälle edelleen ehdottoman kotimaista pakastevadelmaa, -mansikkaa tai -mustikkaa. Myös tuore, mutta harvoin saatavilla oleva, nimenomaan thaimaalaisen marjanpoimijan Lapin hilla sopii. Kyseisen marjan käyttämisellä otetaan vastaavasti kantaa suomalaisten harjoittamaan, ulkomaalaista syntyperää olevien työllistämispolitiikkaan. Silloin jäätelöksi käy myös pelkkä vanilja. Jälkiruokajäätelö pistellään poskeen Iittalan tai Muurlan-lasin käsin koristelluista lasiastioista. Valinnalla aterian nauttijat ilmaisevat hyväksyvänsä ulkomaalaisen omistuksen myös niin sanotuissa suomalaisissa yrityksissä.

Aterian pääruoka voidaan valmistaa vain mikroaaltouunissa kuomun alla ja vain Arabian 24-sarjan posliinilautasella, jossa se myös tarjoillaan.
Aterimiksi Hackmanin ruostumattomasta teräksestä valmistetut ruokailuvälineet, hyvin tasapainotetut sahalaitainen veitsi sekä teräväpiikkinen leveähkö haarukka.
Maito nautitaan Tallinnasta hankituista, venäläisistä kristallilaseista. Eleellä tuetaan venäjänkielisen Viron väestönosan integroitumista vironkieliseen valtaväestöön.

Kahvi nautitaan käytössä tummuneesta ja ajan patinoimasta sekä vähintään puoli vuotta pesulta "pelastuneesta" puukuksasta. Erilaisista hygieniatottumuksista johtuen vaihtoehdoksi käy tarjoilu Lontoon Harodsin tavaratalon omista, posliinisista, nimenomaan kahville tarkoitetuista kahviastioista. Näin huomioidaan englantilaisten nihkeä suhtautuminen prinsessa Dianan kuolinsyytutkimuksiin. Jos kahviastiasto tuottaa ongelmia, voidaan hyväksyä hätätilassa Pentikin kahvikupit tai -mukit.

Mahdolliset kahvin lisukkeet sekoitetaan puulusikalla. Jos kahvi juodaan posliinikupeista tai kahviastioista, kahvi sekoitetaan Hackmanin teräslusikalla. Samaa lusikkaa käytetään jälkiruokajäätelön nauttimiseen. Hackmanin teräslusikan käyttö on kannanotto terästehtaiden säilymisen puolesta. Kuksan käyttäjille jälkiruokalusikka voidaan valita vapaasti, mutta harkitusti ja hyvän maun mukaisesti.

Jouluaiheiset servetit otetaan käyttöön, jos Stockmannin lasten jouluikkuna on avattu ja Aleksanterinkadun joulukadun valot ovat sytytetyt. Muuten ja muina vuodenaikoina tilanteeseen sopiva koristelu ja servetit.

perjantai 28. lokakuuta 2016

Suruaika thaimaalaisittain

päivis: Thaimaan kuninkaan, Bhumibol Adulyadej'n kuolemasta on kulunut parisen viikkoa. Edelleenkään suruaika ei näy merkittävästi täällä Pattayan tienoilla. Sitä paitsi olemme iltaisin niin tiiviisti kotona, että baareja koskevista mahdollisista rajoituksista meillä ei ole minkäänlaista omaa havaintoa olemassa.

Mustavalkoisia kankaisia, köynnösmäisiä viritelmiä on tullut lisää sinne tänne aitoihin, portteihin ja sisäänkäynteihin. Mustien vaatteiden käyttö on hieman lisääntynyt, kun ihmiset ovat ennättäneet hankkia sopivaa päälle pantavaa. Valtaosa kulkee kuitenkin samanlaisissa kamppeissa kuin muulloinkin.

Moni käyttää rintapielessä tai hihassa mustaa rusettia tai meillekin tuttua syöpäjärjestöjen Roosanauhaa muistuttavaa mustaa, kapeaa nauhaa. Myös me olemme noita nauhoja saaneet ja niitä käytämme. Ei ole mitään syytä olla ottamatta tällaisen pienen eleen kautta osaa kansan suruun, jota täälläkin varmasti tunnetaan, vaikka se ei ulkoisesti näkyisikään. 70 vuotta hallinneen kuninkaan kuolema on kova juttu.

Sinne tänne on laitettu esille kirjoja, jonne kansalaiset voivat kirjoittaa nimensä ja kertoa siten osanottonsa. Mekin laitoimme yhteen sellaiseen kirjaan nimemme. Tänään luin, että kirjoissa on tällä hetkellä 3,7 miljoonaa nimeä. Millähän konstilla nuo kaikki nimet on saatu laskettua?

Jos suruaika ei Pattayan seutukunnalla erityisesti näykään, toista on varmasti Bangkokissa. Siellä on käynnissä varsinainen kansainvaellus, kun ihmiset ympäri maan haluavat päästä omin silmin näkemään edesmenneen kuninkaan uurnan, joka on lauantaista lähtien aamusta iltaan nähtävissä Grand Palacessa. Tai uurnasta englanninkielisessä mediassa puhutaan, mutta toisaalta juuri äsken luin jutun, jossa kerrottiin kuninkaallisen krematorion kunnostustyöstä, joka on nyt käynnistynyt ja valmistuu noin vuoden kuluttua. Ehkä kyseinen uurna ei ole tuhkauurna. Edellinen kuninkaallinen tuhkaus on tuossa 1700-luvulta peräisin olevassa krematoriossa tehty viisi vuotta sitten.
Tärkeitä ohjeita Grand Palaceen pyrkiville surijoille.
Kuninkaan kuolemaan ja ihmisten surun ilmauksiin liittyvä uutisointi on vähitellen muuttunut arkisemmaksi. Kun alkuun tiedotettiin esimerkiksi maailman johtajien lähettämistä osanottosähkeistä, nyt kerrotaan muun muassa siitä, miten Grand Palaceen jonottavien ihmisten aiheuttamat jätteet saadaan kuljetettua kaatopaikoille.

Uutinen on tietysti sekin, että Grand Palacen ja Sanam Luangin alueelle on vapaaehtoisten toimintaa helpottamaan avattu langaton internetverkko. Myös siitä uutisoitiin, että jonottajia varten on asennettu kaikkiaan neljään paikkaan yhteensä 55 tilapäistä käymälää. Mahtavatko riittää, vai syntyykö varsinaisen jonon rinnalle vessajono?

torstai 27. lokakuuta 2016

Aito avioliitto ja Luojan luoma sinisorsa

jormas: Tämän kertainen blogikirjoitukseni on sen verran tympeä näkökulma, että varsinkin tiukkapipoisten kristittyjen kannattaa lopettaa lukeminen tähän. Ainakin, jos ei halua pahoittaa mieltään.

Aikoinaan liityin Aito avioliitto -keskustelupalstalle, sillä olin perinteisen, miehen ja naisen välisen avioliiton kannattaja. Mutta usko alkoi horjua sitä enemmän mitä enemmän palstalla sanailin ja olin hyvinkin eri mieltä muiden kanssa. Monen monta kertaa yritin kysellä vastauksia, jotka olisivat olleet homoudesta jotain muuta kuin että se on synti tai sen seuraus ja josta voi parantua. Epäonnistuin hankkeessani täydellisesti.

Ensimmäiset uskoani horjuttavat seikat tulivat kuitenkin päivikseltä, joka ei suhtautunut samaa sukupuolta olevien avioliittoon ollenkaan niin jyrkästi kuin minä. Tätä en voi sanoa päivikselle, ettei hän ylpistyisi, mutta pidän häntä hyvinkin järkevänä ihmisenä. Pohdin päiviksen mielipiteitä usein ja monta kertaa itsekseni. Ehkä kuitenkin paras osoitus hänen järkevyydestään on, kun hän on valinnut minut puolisokseen.

Koska pidän itseäni kristittynä, jäin avioliittoasiassa pohtimaan myös sitä, että onko Hän jostakin taivaanrannan ylisiltä tai sen takaa antanut tehtäväkseni olla muiden rakkauden este tai ylipäätään tiellä. Jäin vastausta vaille, joten tulin siihen tulokseen, että se ei ole tehtäväni. Ja muutin suhtautumiseni. Mutta se ei poistanut haluani pohtia, keskustella ja kirjoittaakin edelleen avioliitosta ja ihmisen oikeudesta avioliittoon ja ihmisen luomaan instutuutioon Luojansa edessä. Paljon ajatuksiani kuljettivat Aito avioliitto -palstalla perustetut Jumalasta, hänen tahdostaan ja tarkoituksistaan. Mutta ennen kaikkea synnin olemuksesta, jota homous monen mielipiteen mukaan on.

Osaomistuskoira Niilo Pikkulammellamme sorsavahdissa
Usean kerran ylipäätään aihetta kuin aihetta käsitellessäni olen vertaillut ihmisen järkeä ja toilailuja eläinten maailmaan ja elämään, sillä myös ne Luoja on luonut vähintään yhtä täydellisiksi kuin ihmisen. Ehkä eläin omassa viitekehyksessään on peräti ihmistä täydellisempi, sillä niillehän ei käärme käynyt paratiisissa sanomassa, että olette alasti. Eläimiltä puuttuu siis vajavaiseksi tuleminen, syntiinlankeemus sekä sen myötä synti.

Mutta miten on Luojan tekemänä selitettävissä monien kotijärvien ja -lammikoiden sini- eli heinäsorsamme elämisen malli? Niitä siivekkäitä, kai ankkojenkin esiäitejä ja -isiä nimittäin on Jokilaaksossakin lammissamme aika tavalla. Pitkään olen seurannut niiden eloa ja oloa sekä pohtinut sitä täydellisellä ihmisjärjelläni. Että kuinka rouva Sorsalla ei ole asiaa lounaspöytään ennen kuin herra Sorsa äijäporukassaan on syönyt. Ja kuinka talon tahti muuttuu. kun rouva tulee onnistuneen haudonnan jälkeen lapsikatraansa kanssa aterioimaan. Silloin on rouva kuningatar talossa ja äijät odottavat vaiti vuoroaan sivulla kunnes naisväki ja lapset ovat syöneet.

Pitkään oli sorsaväki maailmassani jalustalla, sillä usein syksyisin äiteellä oli perässään aina vaan suurempi lapsilauma, jonka luulin rouvan adoptoineen. Kunnes luin, että moni kakku päältä kaunis. Lukemani mukaan rouva suorastaan anastaa tai muuten houkuttelee toisten perheiden vieraita ipanoita mukaansa uhratakseen ne pedoille, jos vaara uhkaa omia poikasia.

Lopullisena innostuksena blogiini toimi joku päivä sitten Hesarin Tiede-palstalla ollut, sinällään yksipuolinen juttu sorsista. Jutussa lainattu Rotterdamin luonnontieteellisen museon kuraattorin  raportti sinisorsien homoseksuaalisesta nekrofiliasta sai leikkimielisen Ig-Nobel-tiedepalkinnon vuonna 2003.

Niko Kettusen jutun mukaan ankkojen villi muoto sinisorsa on niin härski eläin, että ihmisenä sen paikka olisi oikeuspsykiatrisessa sairaalassa. Äärimmäinen seksuaalinen kilpavarustelu on kehittänyt sinisorsauroksille korkkiruuvin muotoisen peniksen, joka on jopa 20 senttiä pitkä. Vastaavasti naaraan vagina kiertyy toiseen suuntaan eräänlaisena suojamekanismina.

Sinisorsien parittelu on käytännössä joukkoraiskausta. Yhden naaraan kimpussa voi hääriä useampikin uros, ja toisinaan meno on niin brutaalia, että naaras hukkuu. Urokset nokkivat toisistaan irti höyheniä ja jopa nahanpaloja. Näin huimaa menoa emme kuitenkaan ole kotilammellanne vielä havainneet.

Sinisorsaa ei edes kiinnosta, onko sen partneri naaras, tai elossa ensinkään. Kyseisen museon kuraattori nimittäin oli todistamassa tapahtumaa, jossa sinisorsauros lensi museon ikkunaan ja kopsahti kuolleena maahan. Viereen pölähti pian toinen uros, joka ryhtyi parittelemaan raivoisasti ruumiin kanssa. Aktia 75 minuuttia katseltuaan kuraattori totesi, että nyt kyllä riittää ja kävi hakemassa ruumiin talteen.

Jos nyt joku, jolla ei ole kaikkia muumeja laaksossa tai niitä on siellä liikaa, on lukenut tähän saakka, niin mikä mahtaa olla heinäsorsan synti tai muut syyt, miksi Luoja on tehnyt siitä edellä mainitun ja ainakin osin niin kovin ihmisen kaltaisen?

keskiviikko 26. lokakuuta 2016

Pattayan kelluvat markkinat

päivis: Selailin aamulla Twitteriä ja keksin mielestäni hyvän blogin aiheen. Tarkemmin asiaa harkittuani tajusin, että taitaisin haukata turhan vaikean palan käsiteltäväksi yhdessä blogissa. Siksi kirjoitankin Sukhumvitin varrella olevista kelluvista markkinoista, joilla kävimme tänään pitkästä aikaa. Tämä varsinkin aasialaisturistien suosima kohde on Seven Seasista katsottuna vain parin kilometrin päässä. Siis ihan helposti meiltä kävellen tavoitettavissa.

Olemme edellisen kerran käyneet Pattayan kelluvilla markkinoilla (Floating Market) muutama vuosi sitten, kun alueella vasta aloiteltiin maksullista sisäänkäyntiä. Me esimerkiksi pääsimme vielä silloin ilmaiseksi sisälle alueen laidalla olevan myymälän kautta. Nyt oli toisin. Ensin oli pientä pakkosyötön makua, kun sisäänpääsylippuja kysellessämme meille yritettiin kaupata joitakin oheispalveluja. Saimme kuitenkin hankittua pelkät pääsyliput. Nekin tosin sisälsivät lupauksen päästä seuraamaan apina-showta. Lippujen osto rekisteröitiin ehkä jotain tilastointia varten ja huvittuneina huomasimme, että meitä pidettiin amerikkalaisina.


Kelluvat markkinat olivat osin entisellään, mutta ensin hieman tyyriinä pitämämme sisäänpääsymaksu (200 TBH per henkilö) oli helpommin hyväksyttävissä, kun huomasimme, miten paljon paikkaa oli kehitetty ja laajennettu. Apina-showta emme käyneet katsomassa, mutta maksutta näimme muun muassa kummallisen nyrkkeilyottelun ja kuuntelimme thaimaalaisbändiä, joka soitteli oikein mukavalta kuulostavaa musiikkia. Ehkä meneillään olevasta suruajasta johtuen musiikkia soitettiin vaiennetuin desibelein.

Kelluvien markkinoiden varmasti tärkein tarkoitus on saada ihmiset ostamaan yhtä sun toista tarpeellista tai tarpeetonta tavaraa. Jos muilla turistimarkkinoilla tarjonta on paljolti keskenään samanlaista, kelluvien markkinoiden plussaksi voi laskea sen, että siellä näyttäisi olevan tarjolla tavaroita, joita ei välttämättä muualla ole. Ja onhan miljöökin aika tavalla erilainen kuin maissa.

Joskus tuntuu, että parasta Thaimaassa ovat koirat. Ne näyttävät
nykyään kuuluvan myös kelluvien markkinoiden vakiokalustoon.
Markkinoiden uuteen osaan oli rakennettu muun muassa useampikin buffet-ravintola, joissa olisi saanut nauttia hieman tavanomaista tyylikkäämmissä puitteissa thaimaalaista ruokaa. Tallella olivat myös tutut ruokapaikat, joista tosin emme onnistuneet löytämään minulle sopivaa syötävää. Jorma kyllä ehdotteli kovasti, että olisin maistanut paikan hyönteistarjontaa. Itse asiassa en ole täysin torjunut mielestäni ajatusta syödä ruoaksi valmistettuja hyönteisiä, mutta selvästikään niiden aika ei ole vielä.

Tällaisen pienen kananmunanpaistajankin ohitimme kojuja kierrellessämme.

Jätimme kuitenkin ruokailun myöhemmäksi ja iltapäivällä kotinurkille palattuamme löysimme todennäköisesti tulevan kantakuppilamme, jossa maukas ruoka ja juoma maksoivat noin 1,50 € per asiakas.

tiistai 25. lokakuuta 2016

Sydäninfarktin 10. vuosipäivä

jormas: Tänään tulee 10 vuotta täyteen, kun sain sydäninfarktin. Siis sellaisen, että tuntuu ja josta selviäminen on hiuskarvan ja ohuen elämänlangan varassa. Sydäninfarktin vuosipäivää olen viettänyt siitä lähtien. Taisin kerätä kerran infarktin saanutta porukkaa mukaan päivän viettoon muitakin. Hengailujäseniksi kelpuutin niitä, jotka ovat selvinneet oireistaan hengissä ilman ohitusleikkausta tai pallolaajennusta. Rajan taakse menneet olivat menneet menojaan.

Kymmenen vuotta sitten minut kuitenkin roudattiin Vantaan Ikeasta piipaa-autolla Meilahden sydänvalvomoon. Hengen lähtö oli silloin lähellä ja merkittävin syy, miksen heivannut henkisesti, oli päivis, sillä kuolemanpelko oli kadonnut tyystin ja olin valmis lähtemään. Mutta mutta.... Näin kuinka päivis huolehti ja hyysäsi sekä varmasti vei Taivaan Isällekin suurimpana rukouksenaan, että selviäisin. Siitä touhuamisesta paistoi aito ja ainutlaatuinen rakkaus.
Joten en voinut tehdä päivikselle sitä, että lähtisin noin vaan kesken tuonpuoleiseen. Päivis tietämättään piti minut täällä toisten ilona ja toisten riesana. Sitä paitsi Meilahden teholla ja varsinkin sydänvalvomossa hoitsut reagoivat jokaiseen rasahdukseen, ja ajattelin eihän tänne voi kai kukaan yksinkertaisesti edes kuolla.

Ikeaan oli mukava mennä sen jälkeen, sillä olo oli vähän kuin kakarana oli kaatunut suksilla mäessä. Ja oli niin sanotusti akka korjaamatta. Jotenkin niin nimitettiin nurin menoa. Leikkimielinen näräkin jäi Ikeasta muistoksi, sillä laittoivat venttaamaan piipaa-autoa kovalle penkille, vaikka firmassa oli hehtaarikaupalla toinen toistaan hienompia petejä. Ehkä henkilökunta ajatteli, että jos heitän henkeni, niin suoli tyhjenee kalliille patjalle. Akka on kuitenkin käyty korjaamassa sekä köttbullarit syömässä monet kerrat sen jälkeen.

Hyvinkin henkilökohtaista merkkipäivääni olen juhlinut siitä lähtien syömällä sitä mitä mieli halajaa kerran vuodessa. Tosin on sitä tullut herkuteltua muulloinkin silloin tällöin. HK:n Sininen on joka tapauksessa vuosipäivän ykkösjuttu. Eikä mikään kevytsellainen.

Yhdessä vaiheessa meinasin hurahtaa kaiken maailman Kabanosseihin, joista mainostettiin, että lihaa niin ja niin paljon. Mutta sitten joku laittoi tajuamaan, jotta makkaran pitää maistua makkaralle eikä lihalle. Ja reissu- sekä työmiehen makkaran maku ei tule eikä ole ilman jauhoja. Siitä lähtien olen ollut kerran vuodessa merkkiuskollinen. Tällä erää merkkipäiväkekkerit jäivät Suomessa väliin, mutta asiaan palataan jälkijunassa, kun saavun ensi kuussa Suomen Jokilaaksoon.

maanantai 24. lokakuuta 2016

Tulipa käveltyä

päivis: Jorman puhelimessa oleva laskuri ilmoitti päivän kävelymatkaksemme jotain päälle 14 kilometriä. Tosin läksimme aamulla liikkeelle jo kahdeksan aikaan ja kotiin palasimme auringon laskun aikoihin eli noin kuuden pintaan illalla.

Jätimme aamupalan kotona väliin ja kävelimme Kissille syömään kananmunasalaatit. Se on ruoka-annos, joka sopii niin aamupalaksi kuin lounaaksikin. Seven Seasistä meillä on Kissille reilun kilometrin verran enemmän matkaa kuin entisestä kodistamme Soi Welcomelta. Se hieman hillitsee haluja lähteä kävellen siihen suuntaan.

Koh Larnin edustalla näkyi tänään paljon pieniä jollia.
Viime blogissani oli kuva maalareiden
kelkasta. Tuon tornitalon seinustalla roikkui
tänään monta miestä ja ehkä naistakin.
Meneillään oli julkisivun puhdistus samalla
huimapäisellä kelkkamenetelmällä.
Kissiltä jatkoimme kävellen rannalle nro 33, josta pari vakituista rannalla viihtyvää suomalaista oli siirtynyt nro 32:lle. Näyttää siltä, että 33:lla on käynnissä jonkinlainen henkien taistelu siitä, mikä olisi oikean mallinen tuoli: perinteinen ja halvempi kansituoli vai muovipatjalla varustettu lepotuoli. Palvelun puutteestakin oli jotain napinaa. Meillä kuitenkin palvelu pelasi muutaman tunnin ajan, jonka viihdyimme rannalla. Samalla sovimme huomisesta retkestä rantakohteeseen, jossa muistimme mukaan olemme joskus ennenkin käyneet. Lavataksiin on lähdössä ehkä ainakin kuusi ihmistä. Viime viikon retkeilimme armeijan rantaan. Silloin kyydissä taisi olla 12 suomalaista.

En ole näinä Thaimaassa käytyinä vuosina vielä kertaakaan uskaltanut tilata papaijasalaattia, mutta tänään sen tein. Tuskin nytkään olisi tullut näin tehtyä, mutta kun hääpäivälounaalla buffetista pääsin maistamaan kyseistä salaattia, päätin ottaa riskin. Siitäkin huolimatta, että salaatissa käytettävä kalaliemi hieman vähentääkin sen houkuttavuutta. Tosin kalan makua en edes maistanut. Enkä myöskään tiedä, miten tulinen salaatti olisi ollut, jos olisin valinnut tulisemman version. Tämä oli juuri mukavasti syötävissä. Makua siis löytyi. Harmi kun ei tullut otettua kuvaa annoksesta.

Rannan ruokapaikasta kävelimme seuraavaksi Pratamnakille, jossa nykyään asuu paljon suomalaisia. Vuosi tai pari sitten tutustuimme Marjoon, joka lupasi lainata meille dvd-elokuvia ja tarjota kahvit. Marjon luona paransimme samalla maailmaa - tai ainakin Suomea ja Thaimaata.

Marjon luota lähdettyämme olisin jo ollut valmis hyppäämään Thappraya roadilta lavataksin kyytiin, mutta Jorma puhui minut ympäri. Kävelimme siis loppumatkankin. Mitähän sitä olisi ollut jäljellä? Ehkä noin viisi kilometriä.

Kakkosroadilla melko lähelle kotiamme on tänä vuonna avattu Ninja-niminen iltaravintola, jonka tarjonta kannattaa joku ehtoo käydä kokeilemassa. Se näkyy vetävän runsaasti asiakkaita ja jo kaukaa silmiini loisti sana vegetables. Buffetpöytien tarjonnassa on siis oletettavasti otettu hyvin huomioon myös kasvisvaihtoehtoja kaipaavat asiakkaat.
Kotimatkalla tuli huomattua myös suuri kadunvarsimainos, jossa kerrotaan,
että Seven Seasin asuntojen luovutus on alkanut. Saamamme infon mukaan
myymättä olisi enää noin 10 prosenttia asunnoista. Mikä sitten lienee totuus,
kun venäläisillä on aivan varmasti vaikeuksia maksaa loppueriään
edelleenkin heikentyneen ruplan kurssin johdosta. Onko osa asunnoista
kenties tullut uudelleen myyntiin? Elleivät sitten venäläiset ole hyvissä
ajoin ymmärtäneet vaihtaa rupliaan dollareiksi.
 

sunnuntai 23. lokakuuta 2016

Poliitikkojen pitäisi joskus tyytyä tekemäänsä päätökseen

jormas: On vastenmielistä, kun poliitikot laittavat näppinsä julkisuudessa moneen sellaiseen asiaan, jossa heidän esillä olonsa ei mitenkään edesauta asiaa. Tästä surullisen loistava esimerkki on Samarian saama ruoka-apuavustus, jonka toki poliitikot päättivät. Mutta sen jälkeen alkoi nokittelu, johon ovat nyt Kristillisdemokraatitkin laittaneet lusikkansa. Eilisen päivän Hesarin Antero Laukkasen mielipidepalstan kirjoitus poltti minunkin käämini ja väsäsin pikku vastineen. Julkaisen sen tässä silläkin uhalla, vaikka sen vuoksi ei Hesari sitä julkaisikaan:

"Köyhillä nokittelu ja sillä politiikan tekeminen jatkuu. Nyt lusikkansa soppaan laittoi ”hengenmies”, poliitikko Markku Laukkanen, joka 22.10. Hesarin mielipidesivuilla sanoi köyhyystutkija Ohisalon edustavan ruuanjakelun avustusasiassa kovuuden sävyttämää pimeyttä. Myös Heikki Hursti ihmetteli miten hänen tekemänsä työ on joutunut politiikan pelinappulaksi. Sitä minäkin ihmettelen, vaikkakin ymmärrän. Hyväkin asia uhrataan usein Laukkasen tapaan politiikan alttarille. Sillä oma ja puolueen kannatus on valitettavan usein tärkeämpää kuin toisen suussa oleva leipä.

Sanotaan myös, että leipäjonossa ei ole kuin köyhiä. Miten niin? Ajatellaanko, että kun kauppa myy viimeisen myyntipäivän elintarvikkeita alennuksella, niin niitä eivät osta kuin köyhät? Ostanhan minäkin, vaikka en ole rikas enkä köyhä. Saatan helposti laittaa itseni leipäjonoon, mutta en ole siinä edes nuukuuttani. Vaan siksi, että vanhaksi menevää ruokaa olisi hyvä syödä kaikkien, kun sitä sattuu silmien eteen. En tee sitä siksi, että olisin ilman rahaa, vaan siksi, että en olisi edes mieleltäni köyhä. Tapaa voi sanoa myös vastuulliseksi kuluttamiseksi ja kestäväksi taloudeksi.

Ehkä ruokajonossa olevat eivät ole aivan tavallisia tallaajia. Normaali en halua olla minäkään, sillä normaali on kaikin tavoin keskiverto. Haluan kulkea omia polkujani ja olla laitapuolen kulkija. Joita usein sanotaan myös syrjäytetyiksi ja syrjäytyneiksi. Mutta laitapuolen kulkija on myös koko kansan presidentti Sauli Niinistö. Sauli kulkee toisella laidalla ja minä toisella."

Jorma Soini, sosiaalineuvos
elämän koelentäjä

lauantai 22. lokakuuta 2016

Helteinen lauantai

päivis: On mukavaa, kun asumme nyt uima-altaan äärellä. Voi halutessaan pulahtaa veteen milloin vain. Tänään kävimme kävelemässä ja kotiin päin tullessa oikein odotin, että pääsisin uimaan. Kävelylenkillämme poikkesimme myös sveitsiläisen Pascal Zollingerin luokse. Hän oli se välittäjä, joka reilut kolme ja puoli vuotta sitten vei meidät katsomaan myytäviä ja alkavia kohteita. Yksi niistä oli Seven Seas. Pascal osoittautui muutenkin hauskaksi tyypiksi, jonka kanssa on edelleen mukava rupatella niitä näitä. Hän on myös Facebookissa kaverimme. Kiinteistövälittäjän bisnekset Pascal on myöhemmin vaihtanut vakuutuspuolen hommiin.

Tänään ovat edesmenneen kuninkaan kunniaksi järjestäneet Bangkokissa laulutapahtuman, joka on kerännyt pääkaupunkiin valtaisat määrät mustiin pukeutuneita surijoita. En onnistunut löytämään netistä iltapäivällä alkaneen tapahtuman videota, mutta nettiuutisten perusteella tiedän, että siellä on laulettu ainakin kuninkaallista hymniä. Telkkari meillä ei vielä ole toiminnassa. Sieltä päivän tapahtumia olisi voinut seurata. Jostain luin, että myös elokuvateattereissa ympäri maan tapatumavideota tullaan esittämään. Illan pimetessä laulamista on jatkettu. Jokaista osallistujaa on kehotettu tuomaan mukanaan kynttilä. Voin kuvitella, että tapahtuma on sykähdyttävä.

Kuninkaallista hymniä googlettaessani onnistuin samalla löytämää eräänlaisen karaokevideon, jossa lauletaan Thaimaan kansallislaulua. Siinäpä olisi haaste, jos yrittäisi opetella sen ulkoa. Sanat sujahtavat kuitenkin niin nopeasti, että ainakin alkuun on lähes mahdotonta lukea ja laulaa niitä samaan tahtiin kuin videolla tekevät.

Kuljeskelimme tänään pitkin Seven Seasia katselemassa, kun rakentajat ahertavat saadakseen paikat valmiiksi. Tapasimme venäläispariskunnan, joiden asunto B-talomme viidennestä kerroksesta on luvattu olevan luovutuskunnossa vasta tammikuussa. Siitä päättelimme, että ne pääsevät muuttamaan aikaisemmin, jotka ovat ensimmäisinä tehneet kaupat. Siksi me kuulumme Seven Seasin uudisasukkaisiin.
Allasalueen nurmikkoa asennetaan. Kävin takapiruna seuraamassa tilannetta.
Talon katolta bongasimme "kelkan", jossa maalari istuu ja
vetää väriä ulkoseiniin. Thaimaalaisten rakennustyömaiden
Safety first -slogan kuulostaa vähän teennäiseltä tätä
turvalaitetta katsellessa. Väkisinkin joutuu pohtimaan, että
minkähän verran Seven Seasin työmaalla on sattunut
vakavia onnettomuuksia. Rakentajat ovat enimmäkseen
nuorta väkeä ja varmasti joukossa on monenlaisia huimapäivä.

Klubitalon puiset lepotuolit ovat jo koekäytössä. Talojen katoille on myös
tulossa oleskelualueita, mutta niiden rakentaminen on vasta alkutekijöissään.

 

perjantai 21. lokakuuta 2016

Hääpäivä

Lasuurikivi on läpinäkymätön,
korukivenä käytetty puolijalokivi.
jormas. Tänään on meillä kromihäät, lasuriitti- tai pronssihäät tai pajuhäät tai savihäät tai pellavahäät. Miten vaan haluamme niitä kutsua. Sarjassamme meillä on siis yhdeksäs hääpäivä, jonka toki kaikki ymmärsivätkin viimeistään lasuriittisanasta.

Tätä(kin) päivää vietämme, kuten päiviskin eilen kirjoitti, enemmän tai vähemmän rakennustyömaalla. Jossa tilaamaamme ekstrakaappia valmis Thaikotimme on kuin keidas erämaassa kaiken keskeneräisyyden keskellä. Päivän kunniaksi tarjoan jossakin päiviksen valitsemassa paikassa Pattayan ytimessä hänelle ja itselleni lounaan. Josta kai siitäkin on tämän päivän nurinkuristen arvojen tai vähintäänkin niiden järjestyksen vuoksi puhuttava varoen. Vaikka ei kai äärifeminismikään kaikkeen yllä eikä edes halua yltää. Että ei voisi tai saisi tasa-arvon vuoksi tarjota naiselle ateriaa, vaan maksu olisi tasattava.

Joku voi sanoa olevansa onnen-Pekka ja minä voin sanoa olevani onnen-Jorma, kun olen löytänyt päiviksen. Tai eihän löytäminen vielä riitä, vaan lisäksi pitää löytyä yhteinen sävel yhteisen polun tallaamiseen vuosikymmeniksi.

Tätä kirjoittaessa palaa mieleen monia muistoja vuosien takaa ja varrelta. Pääosin kaikki mieluisia ja myönteisiä. Toki väliin on mahtunut myös melkoisen tulista riitelyäkin. Mutta ehkä sekin on osa rakkautta ja välittämistä, sillä eihän ventovieraan kanssa kovin helposti saa tai ei edes kannata saada aikaan syviä tunteita liikuttavia riitoja. Ei sitä kannata kannattaa kyllä vaimonkaan kanssa.

Mutta päiviksen rinnalla on mieluista tallustaa tätä ainokaista, itselleni suotua ja enemmän tai vähemmän tarkoitettua elämää. Jota olemme yhdessäkin tallustaneet meille aivan ainutlaatuisen taipaleen. Kuin eilinen päivä, palaa mieleeni aikoinaan Jokilaakson ainoassa rakennuksessa, kodassa vietetyt yhteiset alun yöt. Kun nukuimme puupenkillä vieri vieressä ja kuuntelimme usein koko yön silloin vielä hengissä ollutta Sävelradiota. Elämä on ja me siinä ja sen sykkeessä vahvasti mukana. Rakastan sinua päivis.

torstai 20. lokakuuta 2016

Elämää Thaimaassa rakennustyömaan keskellä

päivis: Kuulumme pieneen vähemmistöön, joka on jo ottanut vastaan Seven Seas Condo Resortin kotinsa Thaimaan Jomtienilla. Tai ehkä meitä on enemmänkin, mutta sitäkin pienempi osa meistä asustelee täällä keskellä suurta työmaata. Vastaanotetut asunnot ovat valmiita, mutta naapuriasunnoissa jatkuu rakentaminen sitä mukaan, kun asunnon ostajat ilmestyvät paikalle maksettuaan viimeisen maksuerän.

Käytävillä ja lähes kaikkialla liikkuu mieletön määrä pieniä ja nuoria rakentajia. Väki on kotoisin muualtakin kuin Thaimaasta. Pomot ovat enimmäkseen rakentajafirman kotimaasta, Intiasta. Mutta raksaporukkaa tulee myös naapurimaista, Kambodzasta ja ehkä Burmasta.

On paljon naisia, joiden pääasiallinen tehtävä näyttää olevan paikkojen putsaaminen ja siivoaminen. "Ammattilaiset" ovat miehiä. Tänään esimerkiksi parvekkeemme taakse ilmestyi pitkine sähköjohtoineen rakentaja, joka näytti, että hän tarvitsisi kahteen avoimeen johtoon virtaa parvekkeen seinässä olevasta rasiasta. Sopihan se meille, vaikka vähän oudolta touhu vaikuttikin. Eikä mennyt kuin hetki, kun sisällä päällä olleet tuulettimet lakkasivat pyörimästä. Sulakkeet paloivat.

Saman huomasi sähkömiehemme, jonka meneillään oleva pihakadun katuvalojen asennustyö sai näin nopean lopun. Mutta ei hätää. Miekkonen vei hymyillen johtonsa pois ja löysi niille ehkä paremman rasian. Näin päättelimme, sillä illalla pihakadun valot syttyivät ensimmäistä kertaa palamaan.

Seven Seasissä on valtava määrä pientä viimeistelytyötä. Kotimme edustalla
naiset putsasivat viime viikolla altaan reunan kivetyksiä.
Yhteinen, klubitaloksi kutsumamme rakennus on vielä työn alla. Rakennuksen toisessa kerroksessa sijaitseva kuntosali on täynnä kuntoilulaitteita, mutta niitä ei ole vielä otettu käyttöön. Myös kaksi höyrysaunaa salin luota löytyy, mutta niitäkään emme vielä ole päässeet kokeilemaan. Alakertaan tulee oletettavasti ravintola ja kahvila, mutta niitäkin vasta rakennetaan.

Uima-allasalueita moni meistä uudisasukkaista käyttää päivittäin, mutta vasta osa altaiden ympärillä olevista alueista on katettu keinonurmella. Myös meidän oma beachimme on toistaiseksi vailla vihreää nurmikkoa. Myös kasvien ja puiden istuttaminen on paikoin vielä vaiheessa. Mutta kaiken aikaa Seven Seasissä asiat menevät eteenpäin. Sitä paitsi, kertaakaan ei ole tullut mieleen, että raksalla asumisesta olisi jotain haittaa. Ei vaikka rakentajat ovat seuranamme viikon jokaisena päivänä aamusta iltamyöhäiseen saakka.

Seven Seasin respan aula on valmis. Käymme siellä välillä istuskelemassa.
Usein siellä törmäämme uusiin naapureihimme, joista monet ovat kotoisin
Euroopasta, Venäjältä ja Neuvostoliitosta itsenäistyneistä valtioista.

keskiviikko 19. lokakuuta 2016

Maailma tarvitsee tarinoita, uutisia ja esikuvia

jormas: Olen usein kirjoittanut ja kertonut eläinrakkaudestani vähän kuin anteeksipyydellen. Että kuinka minua kiinnostaa ja mieltäni liikuttaa eläimiin ja kasveihinkin liittyvät tarinat. Että kaipa olen vain tällainen ikääntyvä eläkeläinen, jonka asiat ovat pieniä, itseni kokoisia.

Kuinka kirjoitan aamuisista kävelyistämme Jokilammille uimaan ja miten väistelemme silloin pieniä sammakoita, jotta emme talloisi niiden päälle.
Tai kuinka Thaimaassa ruokimme koiria ja kerromme niille osaomistuskoira-Niilon kuulumisia kaukaisesta Suomesta. Sanomme niille, että Riihikallion koirapuistossa sataa kohta lunta.
Tai merikonttisaunan löylyhuoneen ikkunan väliin juuttuneesta harmaasta perhosesta, joka on olemassaolollaan varastamassa koko saunareissun, sillä eihän moinen raasu siellä lasin välissä löylyjämme kestä. Kerron kuinka puolen tunnin pelastusoperaation jälkeen perhonen saa vapauden sekä kohoaa ulos siivilleen ja elää sen minkä elää.
Tai halkopinon alta kevätaurinkoon tulleesta käärmeestä, joka on sitä mieltä, että maailma kuuluu myös hänelle. Kuinka heitän sen haarakepillä Pikkulampeen saatesanoina, että koitahan uida vastarannalle.
Tai pihakaniemme perhe-elämästä sekä lähikylän kissasta, joka käy verottamassa kaninpoikasen itselleen silloin tällöin.

Olen tähän aamuun saakka ajatellut, että mieltäni liikuttavat ovat pikkuhiljaa hyytyvän ikäihmisen juttuja, joita ei edes pitäisi muille kertoa. Ja jos kertoo, on syytä selitellä, että anteeksi, kun olen olemassa. Tästä mitättömyyden ja repaleisen itsetunnon suosta päivis nosti minut tänä aamuna lukemalla Iltasanomista todellisen ja tärkeän jymyuutisen. Kas tässä:

"Tämä nainen kesytti Bile-Danin – lahtelainen Eveliina, 21, valloitti ikihurmurin sydämen
Daniel Lehtonen on tunnettu tähän asti Bile-Danina. Nyt lempinimen voi muovata muotoon Parisuhde-Dani – kiitos lahtelaisen Eveliina Uosukaisen.

Nelosen Hottikset -realitysarjan kimppakämpässä jysähti tiistaina todellinen uutispommi. Tähän asti armottomana bilettäjänä ja yökiitäjänä tunnettu hurmuri tuttavallisemmin Bile-Dani - paljastaa tulevassa keskiviikon jaksossa poistuvansa Hottis-talosta kesken tuotantokauden.

Syy löytyy Amorin nuolesta, joka on lävistänyt iki-bilettäjän sydämen.
– Jossain vaiheessa vain hiffasin, että oikea nainen on löytynyt jo aikoja sitten, Bile-Dani yllättää kämppäkaverinsa oheisella videopätkällä.
– Tajusin, että mun kämppis on mun elämäni nainen.

Bile-Dani tekee megapaljastuksen Hottikset-jaksossa: ”Mulla on vakavaa kerrottavaa...” – varo juonipaljastusta! Kuten hyvin tiedetään, Bile-Danin kämppis on Temptation Island -ohjelman toiselta tuotantokaudelta tuttu lahtelainen Eveliina Uosukainen joka vietteli paratiisisaareella varattuja miehiä. Viettelyt on nyt kuitenkin vietelty ja Bile-Dani sekä Eveliina ovat pari.
– Olen vauhtimimmi, seikkailunhaluinen ja kaipaan vaihtelua elämään. En ehkä tyydy kotona istuskeluun, parikymppinen Eveliina kuvaili keväällä itseään Temptation Island Suomi 2 -esittelyvideolla."

Tähän, yllä olevaan uutispätkään päättyi omien mielenkiinnon kohteiden vähättelyni. Kun sen luin päiviksen innoittamana, huolestuin kuitenkin yhdestä asiasta. Itsekkäistä syistä jälleen kerran. Että kykenevätkö bilettäjäesikuvan kaltaiset nuoret luotsaamaan Suomen oikealle tielle. Ja pitämään sen siellä niin, että minunkin vaivalla keräämäni ja eläkeyhtiölle ilman korkoa vuosikymmeniksi lainaamani eläkerahat tulevat maksettua itselleni ajan kanssa kuukausittain takaisin.

Mutta ymmärsin myös yhden asian, jonka olen toistanut aiemminkin, vaikka en edelleenkään tiedä kumpi on viisaampi. Apina, joka Korkeasaareen häkissä katsoo ihmistä ja onanoi. Tai ihminen, joka menee katsomaan sitä.

tiistai 18. lokakuuta 2016

Blenderi on Thai-kodissa lähes välttämättömyys

päivis: Miten olemmekaan pärjänneet Thaimaassa ilman blenderiä? Ensimmäisen tehosekoittimen ostimme, jos en väärin muista, edelliseltä Thaimaan-reissulta palattuamme helmikuussa. Varsinkin Jorma syventyi laitevaihtoehtoihin ja lopulta päädyimme kalliiseen, mutta hyväksi kehuttuun Rawmixiin. Laite on ollut meillä siitä asti lähes päivittäisessä käytössä.

Alussa ajattelin, että blenderillä pitää tehdä smoothieita, mutta pian ymmärsin, että sillä saa myös aamuisin mukavia jogurtteja vaihtelemalla marja- ja hedelmälaatuja sekä lisäämällä joukkoon milloin mitäkin siemeniä tai kuivahedelmiä. Kun blenderillä sekoitetun jogurtin laittaa vähäksi aikaa jääkaappiin, se muuttuu melko nopeasti paksummaksi ja paremmin lusikoitavaksi.

Ylipäätään olen sekoitusten suhteen ollut melko innovatiivinen. Se on ollut helppoa, sillä hankkimamme laite on todellakin täyttänyt odotukset. Se on luotettavasti silpunnut kaiken, mitä sen uumeniin onkaan keksinyt laittaa.

Mangoa, papaijaa, pieni banaani ja
ananasta. Ananas oli liian kova haaste
laitteelle, joten joukkoon piti lorauttaa
vähän hedelmämehua, että myös ananas
suostui muuttumaan smoothieksi.
Kun kerran olemme tottuneet blenderillä tehtäviin sekoituksiin, oli oikeastaan itsestään selvää, että myös uuteen Thai-kotiin tällainen laite piti hankkia. Tai alkuun kuvittelimme vain katselevamme liikkeiden lukuisia blenderi-vaihtoehtoja, mutta ennen kuin huomasimmekaan, läksimme eräältä kauppareissulta kotiin blenderin omistajina.

Täällä jos missään olisi varmasti kannattanut panostaa laitteen laatuun, mutta jostain syystä ostimme ehkä keskihintaisen, Electroluxin valmistaman blenderin. Saa nähdä, kauanko se kestää.

Täällä olisi todella hyvä mahdollisuus olla luova, sillä torien myyntipöydät pursuavat erilaisten hedelmien lisäksi mitä mielenkiintoisemman näköisiä vihanneksia. Ainut ongelma on se, että tunnemme niitä aivan liian heikosti. Suomeksi sanottuna kauppareissuilla ostoskassiin eksyy lähinnä vain tomaatteja ja kurkkuja, banaania, mangoa, vesimelonia, papaijaa ja ananasta, Joskus tulee ostettua dragonfruitia tai sapodilloja, joista viimeksi mainittu edustaakin jo vähän eksoottisempaa lajiketta.

Noillahan jo tietysti onnistuu vaikka minkälaisten smoothieiden valmistus, mutta jostain syystä olen juuttunut toivomaan, että voisin käyttää myös avocadoa. Sitä en täältä ole kuitenkaan onnistunut löytämään ainakaan tällä reissulla. Mutta ehkä niitäkin jostain tulee vastaan.
Smoothiesta tuli lopulta niin paksua, että se piti lusikoida lasista.
Hedelmämehua olisi voinut kaataa joukkoon enemmänkin. Tai
laittaa hedelmien sekaan jäitä, kuten ainakin täällä usein tehdään.

maanantai 17. lokakuuta 2016

Empatia ja mukava yllätys

jormas: Lapin Kansa kirjoittaa, että tuoreen amerikkalaistutkimuksen mukaan suomalaiset kuuluvat maailman vähemmän empaattisiin kansakuntiin. Empatia tarkoittaa jokapäiväisessä elämässä tarvittavaa kykyä asettua toisen ihmisen asemaan ja ymmärtää tämän tunteita ja näkökulmia.

Tästäköhän, tyhmyydestä vai itsekkyydestä johtuu, että kun maailmalle levisi tieto Thaimaan kuninkaan kuolemasta ja että kansa suree, niin ensimmäinen silmiini sattunut suomalaisen kommentti somessa oli: "Kun olen maahan matkustamassa, niin kuinkahan mahtaa saada baareista viinaa?" Joskus olen itsekin niin pieni, että jopa yhden ihmisen vuoksi hävettää olla suomalainen.

Me olemme Thaimaassa aistimassa kansan syvää surua nyt toisen kerran. Ensimmäinen oli vuoden 2004 Tapaninpäivän tsunamin jälkeen, kun lensimme ensimmäisellä mahdollisella lennolla Phuketiin, Khao Lakin naapuriin. Ja kyllä vain, koin surua tavallisten ihmisten kanssa. Nytkin paikallisia ymmärrän, sillä meistä monia suomalaisia kosketti aikoinaan esimerkiksi pitkäaikaisen presidenttimme Urho Kekkosen kuolema.

Mutta pelkkää murhetta ei olo ja elo Jomtien-Pattayalla ole meille ollut. Mukaan on mahtunut kerrassaan mukava yllätyskin. Sen aiheutti mandaattiystävien joukkoon itsensä alentanut, entinen kelpo työtoverini Rautiainen. Yhtäkkiä soi nimittäin puhelin Seven Seasin olohuoneessamme ja kas Rofahan siellä kyseli, että missä mahtanen olla, kun hän on Pattayalla. Ja ei aikaakaan, kun hän ilmestyi pullapussin kanssa vartijan vartioimalle portille.

Olen aina pitänyt Rofaa kunnon kokoomuslaisena, joka arvostaa laatua. Arviotani on vahvistanut, että lukuisista lupauksista huolimatta hän ei luitaan ole koskaan saanut Merikonttikotiimme Tuusulan Jokilaaksossa. Ehkä siellä on hänen mielestään asunut vain mies hävettävällä menneisyydellä sekä hänen vaimonsa. Mutta nyt, kun toisella puolella maapalloa on tarjolla aitoa aineellista luksusta, niin sinne mies kyllä osaa ensimmäisenä, vaikka koko mesta ei ole vielä edes valmis. Joka tapauksessa hieno ja kaikin tavoin mukava yllätys. Kiitos Rofa hienosta hetkestä, vaikka et tennistä osaakaan pelata. Rolf Rautiainen on silmissäni päässyt nyt ylenemään takaisin mandaattiystävien joukosta, jos ei ystäväksi niin kelpo kaveriksi kumminkin.

Ehkä kaikille mahdollisille lukijoille ei aukea mitä mahtanen tarkoittaa ystävällä, joka ei olekaan ystäväni, vaan ainoastaan asemani ystävä. Siihen ja empatiaan tämä liittyy siksi, että tuntuu kurjalta huomata, kun ystävinä pitämäni kaverit eivät olekaan niitä. Siitä kirjoitin mielestäni oivan blogin melkein päivälleen kolme vuotta sitten. Sen pääset lukemaan tästä.

sunnuntai 16. lokakuuta 2016

Elämänmenoa Thaimaassa

päivis: Thaimaan kuninkaan kuoleman jälkeinen suruaika näyttää kestävän vuoden, kuukauden tai muutaman päivän riippuen vähän siitä, mitä suruajan ajatellaan pitävän sisällään. Alkoholin myyntikielto lähikaupassamme, Seven Elevenissä jatkuu 17.10. saakka. Monen turistin mielestä varmaan nimenomaan alkoholin saatavuus, valitettavasti, on asia, joka auttaa viihtymään täällä.

Olen yrittänyt seurata suruajan aiheuttamia poikkeuksia Twitterin välityksellä, koska Pattayalla ja Jomtienilla liikkuessa asiaa ei juurikaan pysty havaitsemaan muualta kuin noista kauppojen lappusista, joissa kerrotaan, että alkoholia ei myydä. Yhden kiinteistön lipputangossa huomasin puolitangossa olevan Thaimaan lipun, mutta esimerkiksi ihmisten vaatetukseen suruaika on vaikuttanut varsin vähän. Bangkokissa asia lienee toisin. Pääkaupunki on muutenkin surun päänäyttämö, jonne ihmisiä matkustaa sankoin joukoin maan muista kolkista. Mutta sitähän me emme täällä ole todistamassa.

Thaimaan sosiaalisessa mediassa on Twitterin kautta poimimani tiedon mukaan käyty tiukahkoa keskustelua siitä, etteivät kaikki ole noudattaneet toivomusta pukeutua mustiin tai valkoisiin vaatteisiin. Ymmärtäjiäkin "väärin" pukeutujille löytyy, sillä kaikilla thaimaalaisilla ei varmasti edes ole mustia vaatteita, eikä ole ylimääräistä rahaa niiden ostamiseen.

HomeWorksin sisäänkäynnin viereen rakennettiin eilen muistoalttaria.

Tesco Lotuksen pikkuliikkeen aulaa koristi tällainen alttari.
Jotkut vaateliikkeet ovat myös jo ennättäneet huomata tilinteon mahdollisuuden. Esimerkiksi mustien T-paitojen hintojen huomattiin nousseen huomattavasti heti kuninkaan kuoleman jälkeen. Paikallisen Big C -liikkeen aulassa näimme eilen jonkinlaista ruuhkaa sinne tuotujen vaaterekkien ympärillä, kun myynnissä oli pelkästään mustaa päälle pantavaa.

Turisteille on annettu omia ohjeita tai toivomuksia, joista yksi on se, että ihmiset jatkaisivat lomaansa. Nopeimmat ovat jo laskeskelleet julkisuudessa, että tiukkojen suruajan määräysten vaikutusThaimaan turismille ja taloudelle olisi pitemmällä aikavälillä kehno juttu. Jo nyt on ennättänyt tapahtua sitä, että osa tänne tuloa suunnittelevista on vaihtanut lomakohdetta johonkin toiseen maahan. Turisteilta mustiin ja valkoisiin pukeutumista ei odoteta, mutta kohteliaasti pyydetään kuitenkin pukeutumaan hillittyihin väreihin. Kunnioitus on sana, joka toistuu useimmissa ohjeistuksissa.

Kieltämättä ainakin turistin pää menee hieman sekaisin, koska ohjeistajien määrä tuntuu olevan lähes rajaton ja jonkin verran liikkeellä on myös vastakkaisia ohjeita. Esimerkiksi huvitilaisuuksien järjestämisestä löytyi sellaistakin tietoa, että toteuttaminen olisi täysin järjestäjien omassa päätäntävallassa. Kunhan muistetaan toimia kunnioittavasti. Joidenkin tietojen mukaan taas kaikelle ilonpidolle pitää nyt panna stoppi.

Väreillä on Thaimaassa suuri merkitys. Muutenkin kuin pukeutumisen ja sillä asioista viestittämisen suhteen. Nyt eletään viikkoja ja kuukausia, mahdollisesti siis vielä vuosi, jonka aikana median internetsivut pitää julkaista harmaina, siis mustavalkoisina. Sama ohje koskee sanoma- ja aikakauslehtiä. YouTuben alasajostakin luin ilmoituksen, mutta ainakin meidän laitteillamme, mutta paikallisilla yhteyksillä sivustolle pääsi normaalisti.

lauantai 15. lokakuuta 2016

Thaimaan suru ja YLE

jormas: Silloin tällöin livahtelen joka toisen päivän blogikirjoituksesta helpommalla tavalla. Niin teen nytkin, sillä eilen soitteli joku Virtanen YLE:stä ja sanoi, että terve. Ja jatkoi, että oletkohan Thaimaassa ja jos kyllä, niin sopisiko, jos toimittaja soittelisi jonkun minuutin kuluttua ja kyselisi elosta siellä, kun kuningas on kuollut? No, tiettyhän se minulle nöyränä yleisön palvelijana passaa. Sitä paitsi ensi vuonna on kunnallisvaalit ja taidan asettua ehdolle Tuusulassa. Joten vaatimatonkin, mielellään hyvänlaatuinen julkisuus kelpaa. Huomasin aamulla, että olivat tehneet nettijutun, jonka linkitän tähän.

perjantai 14. lokakuuta 2016

Kuningas on kuollut

päivis: Thaimaan vakituiset kävijät eivät ole voineet välttyä keskusteluilta, joissa on pohdittu, mitä tapahtuu, kun kuningas kuolee. Eilen saimme suru-uutisen. Kuningas on kuollut. Ei auttanut, vaikka suuri joukko thaimaalaisia kokoontui vaaleanpunaisissa ja jotkut keltaisissa paidoissaan rukoilemaan kuningasta hoitaneen sairaalan edustalle.

Keltainen on ollut kuninkaallinen väri, vaaleanpunaisella taas uskotaan olevan ainakin terveyttä vahvistava vaikutus.

Tieto kuninkaan kuolemasta levisi nopeasti ympäri maailman. Kyseessä ei ole kuka tahansa kuningas, sillä kuningas Bhumibol on maailman pisimpään hallinnut monarkki. Hän on ollut tehtävässään kaikkiaan 70 vuotta. Kuningas olisi  joulukuun 5. päivä täyttänyt 89 vuotta. Kuninkaan kuoleman uutisoinnin yhteydessä näin hänestä käytettävän myös nimitystä "Sydänten kuningas".

Suomenkielisiä nettiuutisia alettiin sorvata kiireen vilkkaa, kun tieto kuolemasta levisi eilen iltapäivällä. Surkein silmiini osunut uutistarjonta oli Ilta-Sanomilla, joka käytti eräänlaisena silminnäkijälähteenään Thaimaassa sattumalta lomailevaa toimittajaansa. Saimme hänen kauttaan muun muassa tietää, että toimittajan tapaama thaimaalainen ei ollut tulevista ajoista huolissaan muuten kuin turistien osalta. Sitä ei lomailija välittänyt selvittää ollenkaan, että minkälaiseen uhkaan esimerkiksi meidän on nyt syytä varautua.
Jomtienin iltatorilla oli rauhallinen meininki kuten muulloinkin. Vain
pauhaavaa musiikkia ei tällä kertaa ollut tarjolla.
Toinen hämmentävä "uutinen" saman lähteen välittämänä oli, että "Kaikkien pitää pukeutua mustiin". Thaimaalaisille on kuulemma "kerrottu, että heidän pitää pukeutua mustiin vaatteisiin".

Myönnettäköön, että mustaa vaatetta on näkynyt hieman tavanomaista enemmän, mutta eivät thaimaalaiset ainakaan täällä Pattayan seudulla erityisen mustissaan kulje. Mustaksi vaatteeksi monien mielestä näkyy riittävän esimerkiksi punaisin Adidas-raidoin varustettu T-paita tai ylipäätään musta paita, vaikka siinä olisi kuva ja tekstiäkin. Suurin osa on kuitenkin laittanut päälleen samanlaiset vaatteet kuin minä muuna päivänä tahansa.

Thaimaassa alkoi kuninkaan kuoltua suruaika, joka kestänee vuoden. Kuukauden ajan pitäisi välttää ilonpitoa. Alkoholin tarjoilu ei ole sallittua, mutta ainakin Pattayalla osa baareista näytti olevan auki, kun iltapäivällä ajelin rantakatua pitkin. Tosin en käynyt tarkistamassa, mitä asiakkaiden laseissa oli. Thaimaan lippuja ei tänään, eikä ehkä muinakaan lähipäivinä, nosteta ylös salkoon. Jostain syystä silmiin ei sattunut kyllä yhtään puolitangossakaan olevaa lippua.

Tänään piti myös olla kansallinen vapaapäivä, mutta pankkien aukioloon se ei näyttänyt vaikuttavan, vaikka niiden ainakin piti olla kiinni. Käteisen loppumisesta suomalaisissa tiedotusvälineissä peloteltiin, mutta ilmeisen turhaan. Muutenkin kaikki liikkeet ja torit toimivat kuten muinakin päivinä. Myös meillä Seven Seasissa rakentaminen on jatkunut entiseen tapaan.

torstai 13. lokakuuta 2016

Thaimenoa

jormas: Moni asia tuntuu jo asettuneen tai asettuvan uomiinsa uudessa Thaikodissamme.
Eilen päivis hankki oman menopelinsä. Kun ajelin hänen perässään, oli mukava seurata menoa ajolinjoineen. Siinä hän viiletti silmin nähden menosta nauttien kuten moni muukin Thaimaan auringon alla.

Eilen kävimme myös tekemässä Pattaya Suomi-Seuran vuokralaisena loppuselvityksen. Seuran toimitalon ylimmässä kerroksessa olimme asustaneet puolikymmentä vuotta. Vaikka asuminen oli sielläkin halpaa (n. 130 €/kk), on se nyt siitäkin vain kolmasosan.
Jos asuisimme täällä pysyvästi, ei kovin suuria tuloja tarvittaisi elämiseen, sillä moni asia on puolet halvempaa kuin koti-Suomessa.

Aamulenkkejä tai kuntoiluamme emme  ole jättäneet, vaan lähes joka aamu säntäämme jalkoinemme johonkin suuntaan. Toistaiseksi voiton ovat saaneet enemmän luonnossa kulkevat kadut, jotka lähtevät aivan yhteisömme kotiportilta.

Kun katselen kuvien läheisen lammen rannan "asumusta" ja muutaman kymmenen metrin päässä onkivaa kalastajaa, tulee käsitys ja olo, että täällä on enemmän ihmisiä, jotka eivät tee työtä tehdäkseen työtä ja saadakseen palkkaa. Vaan he tekevät mitä tekevät enemmänkin elääkseen. Siis ehkä huomattavastikin vähemmän kuin länsimaiseen menoon tottuneet suomalaiset. Tosin pitkää, kuusi tai seitsemänpäiväistä viikkoa tekee hyvin moni.

Sama, vain tarpeellisen tekemisen olo tulee kuvan hyötyeläimestä, joka on vähän kuin Jokilaakson kanit. Jotka tekevät sen mitä tekevät elääkseen eikä kai mitään työkseen tai ihmisen silmin katsottuna juuri mitään muutakaan turhaa. Tosin niidenkin mielenkiinto ja uteliaisuus riittää muutamaksi päiväksi, kun pihamaalle ilmestyy uusi härveli, heinäpaali tai muita muutoksia. Kunnes toteavat heinäpaalia lukuun ottamatta, että turha kapistus. Ellei sen alusta  tarjoa suojaa vaikka sähkölinjalla tai taivaalla vaanivalle haukalle.

keskiviikko 12. lokakuuta 2016

Kaksipyöräisellä moottoriajoneuvolla Thaimaassa

päivis: Olen mieleltäni motoristi, mutta ehkä en ihan taidoiltani. Nuorena ostin käytettynä 250-kuutioisen Suzukin, jolla ajelin muutaman vuoden. Ns. ruuhkavuosina ajelu jäi. Myöhemmin hankin Jorman kanssa yhteisen moottoripyöräskootterin, jota kuljetimme matkailuauton perään asennetussa telineessä. Sen ajoin Helsingissä risteyksessä päin pakettiautoa ja pyörä meni lunastukseen. Oli lähellä, etten tuon kokemuksen myötä luopunut koko moottoripyöräilystä.

Jorma kuitenkin kannusti ajamaan, sillä pienellä lisärahalla saimme täysin uuden skootterin. Thaimaan Phuketissa kävin "harjoittelemassa" ajamista vasemmanpuoleisen liikenteen seassa. Peugeot-merkkinen, 150-kuutioinen pyörämme vaihtui jossain vaiheessa 300-kuutioiseksi Vespaksi. Sillä olen monet kerrat ajanut työmatkat Tuusulasta Helsinkiin.

Eilen ostin 110-kuutioisen Honda Zoomerin, vaikka tiedän monien ajattelevan, että Thaimaa on ihan vihonviimeinen paikka, jossa haluaisi itse ajaa. Autoa joku ehkä voisi harkita, mutta mopo, kuten suomalaiset paikallisia skoottereita ja muita kevytmoottoripyöriä kutsuvat, ei tulisi kuuloonkaan. Minä puolestani en uskaltaisi ajaa Thaimaassa autoa. Tai ehkä pitäisi ensin totutella ajatukseen.

Ensimmäinen virallinen kuva uudesta Zoomeristani kotitalon takapihalla.
Pyörän väri on mustan ja valkoisen lisäksi tumma violetti, vaikka kuvassa
etuosan värin voisi luulla olevan tummanruskea.
Sain pyörän tänään, kun kaikki tarvittavat paperit oli tehty ja siihen oli asennettu tavaraboxi. Jos oikein innostun shoppailemaan, lisävarusteena on myös koukku, johon voi ripustaa ostoskassin. Zoomer-X:n uudesta mallista löytyy myös hienous, jollaisen luulin kuuluvan vain uudempiin autoihin: moottori sammuu esimerkiksi liikennevaloissa ja käynnistyy, kun annan vähän kaasua. Hiljainen käyntiääni on myös myönteinen ominaisuus.

Ajelimme tänään maaseutulenkin ja kävimme myös Pattaya Suomi-Seuralla. Aamulla ja päivällä on ollut ukkoskuuroja sateineen, joten ajelut jäivät vähän lyhyen sorttisiksi erityisesti suurten vesilammikoiden takia. Mutta ehköhän taas huomenna hyppää Zoomerin satulaan. Omalle pyörälle on nyt enemmän tarvetta kuin koskaan ennen, sillä Seven Seasin koti kaipaa yhtä sun toista tarviketta. Pyöräni onkin siis eräänlainen kauppakassi. Jorma ajelee edelleen omalla Honda Phantomillaan ja useimmiten suuntaa mieluiten kulkunsa johonkin muualle kuin ostosparatiiseihin. Päivittäistä kävelyä emme silti ole unohtaneet.

tiistai 11. lokakuuta 2016

Asioiden hoitoa maan tavalla

jormas: Thaimaassa ja varmasti monessa muussakin maailman kolkassa lähes kaikista tilanteista selviää rahalla. Siihenkin asiaan suhtautumisessa ovat minua yrittäneet aivopestä virkamiehiä tai ainakin niiden (yli)valtaa kunnioittavat ja pelkäävät perussuomalaiset. Eivät siis puoluepersut, vaan muut, jotka toisin kuin minä, tietävät kaiken. Kuten taivaspaikkaa kauppaavat saarnamiehet ja muut helppoheikit ja nykyisin -helmitkin. "Että on tämä niin korruptoitunut maa, jossa kaikesta selviää rahalla."

Usein ja nykyisin entistä enemmän ja useammin olen pysähtynyt pohtimaan, että so what? Että mitä sitten, jos asiat voi hoitaa oikein tai ainakin mieleisellään tavalla rahalla. Suomessa olen kulkuni varrella törmännyt silloin tällöin yhteiskunnan ylläpitämän monopolin virkahenkilöön, jolle ei itseni olisi koskaan pitänyt antaa mitään sellaista valtaa, jota se voi käyttää tavalliseen kansalaiseen tai muuhun palvelun tarvitsijaan.

Esimerkkejä voisin luetella kirjan verran, mutta tyydyn yhteen. Kun minulla on omien vaivojeni (joita en valita) vuoksi melkoinen määrä lääkkeitä, niin tarvitsen niitä yli 1-2 kuukauden matkoilleni mukaan koko reissun ajan kestävän satsin. Mutta Kela korvaa kerralla ostettaessa vain osan ja loppukorvaukset on haettava erikseen Kelalta. Ja mitään joustoa ei asiassa ole puoleen eikä toiseen, vaikka kyseessä on satavarmasti lääkkeet, joita ei katukaupassa myydä tai että ne jäisivät lojumaan pöytälaatikkoon käyttämättöminä. Paitsi jos kuolen, joka arvatenkin on sitten joskus minunkin osani.
Kelan valtion virkahenkilö ei tästä jousta päivissä päivääkään, vaan pitää kiinni siitä miten se on kirjoitettu.

Mutta entäpä sitten muut vaihtoehdot? Jos olen onnistunut saamaan itseni niin sanotusti hyvään kurssiin tutussa apteekissa, voivat he jemmata ostosteni selvitystä Kelalle päivän pari, jolloin saankin korvaukset, vaikka olisin hakenut lääkkeeni jonkun päivän aikaisemmin ulkomaille lähtöni vuoksi. Mutta asian suhteen kaiken huippu on, että jos minulla on yksityislääkäriltä kaksi eri reseptiä samoille lääkkeille ja otan toisella osan vuoden reseptin lääkkeistä ja toisella osan. Tällöin saan tuplamäärän lääkkeitä samasta apteekista yhtä aikaa ja niille kaikille kelakorvauksen. Mutta tähänkin tarvitsen yksityislääkärin, sillä valtion ja kunnan monopolin lääkärit eivät kahta reseptiä kirjoita samoista lääkkeistä päällekkäin. En vaikka maksaisin rahalla. Paitsi ehkä silloin, jos menen saman yhteiskunnan lääkärin yksityisvastaanotolle, jota hän pitää sivutyönään. Tai kummin päin hommien laita silloin loppujen lopuksi lieneekään.

Thaimaassa moni asia on tosiaan toisin. Jos ajan moottoripyörälläni miten sattuu tai ainakin niin, että se ei ole poliisin mieleen, saatan saada sakot. Joskus käy niin, että jos jätän satulani vyön alle osan virallisen sakon määrästä ja katson muualle, niin se on siinä. Jos poliiseja on useita, on sakko käytävä maksamassa usein läheiselle poliisiasemalle, jonka jälkeen he antavat takavarikoimansa pyörän avaimet takaisin. Mutta olen kuullut, että täällä on maksettava päästäkseen poliisiksi. Niinpä he keräävät tämän maksun pimeillä sakoilla takaisin. Mutta mitä väliä kannaltani tälläkään on, jos kerran olen rikkonut liikennesääntöjä?

Jos minun pitää saada viisumille jatkoaikaa, se tarkoittaa maasta poistumista ja takaisin tuloa. Virallisesti. Mutta rahalla voin kuljetuttaa itseni sijaan passin ja muut asiankirjat rajalle ja tarvittavine leimoineen ja uudella viisumiajalla takaisin. Kun itselleni on takana aika, jolloin omia jälkiä piti peitellä, niin minulle tämä oiva käytäntö sopii tarvittaessa loistavasti.

Päivis kirjoitti myös rahan tuonnista Suomesta Thaimaahan. Kun maksaa, olisikohan se ollut 0,007 % tuodusta summasta pankille niin sanotusti tiskin alta, saa todistuksen, että raha on laillista ja laillisesti tuotu maahan. Koska olemme rahamme rehdisti hankkineet ja verot siitä maksaneet Suomeen, niin so what? Miten olisi jotenkin oikeampaa maksaa vaihtokurssin ero Suomessa ylikansalliselle pankille kuin vaihtaa itse raha Thaimaassa paikallisessa pankissa?

Tällä hetkellä en tiedä tilannetta, josta ei Thaimaassa rahalla selviäisi. Kun myöskään tarkoitukseni ei ole tehdä kovinkaan suuria vääryyksiä, niin käytäntö sopii loistavasti minulle. Paremmin kuin kotimaani pikkusieluinen virkahenkilö, joka istuu kannaltani väärällä paikalla ja jota en voi sivuuttaa rahalla enkä ilman.

maanantai 10. lokakuuta 2016

Thaimaassa rahalla saa ja taksilla pääsee

päivis: Eilinen meni huonosti lentokoneessa nukutun yön jälkeen vähän sumussa. Lähinnä vain ihmettelin uutta kotia, mutta en oikein jaksanut ajatella loppuun saakka siihen liittyviä asioita. Tänään on ollut jo toisin.

Kävimme aamupäivällä Seven Seasin showroomissa, jossa myyntivirkailijana työskentelevä venäläinen Anastasiia selvitteli kanssamme hoitamista vaativia asioita. Häneltä saimme muun muassa tietää ihan virallisen osoitteen, jota tarvitsee varsinkin viranomaisten kanssa asioidessa. Postikin saattaa tulla varmemmin perille, jos käyttää virallista osoitetta. Muuten taas, jos vaikka neuvoo jonkun perille, voi käyttää pääkadun, Chaiyapruekin nimeä ja sen poikkikatua, soi kolmosta. Ja sen päälle kun kertoo, että Seven Seas Condo Resort ja vielä talon ja huoneiston numeron, tulijan ei pitäisi eksyä. Paitsi että varmasti eksyy, jos ei tiedä, mistä meidät löytää. Seven Seas on kuin suuri kylä. Asuntojakin on noin 1500.

Mutta se raha-asia. Meillähän oli pari kertaa ennen asunnon osamaksun maksupäivää melkoinen ralli, kun piti löytää mahdollisimman hyvän kurssin tarjoavia rahanvaihtopisteitä. En lopulta tiedä, oliko siitä mitään hyötyä, sillä täällä suurempiin käteisellä maksettuihin maksuihin suhtaudutaan vähän siihen tapaan, että kyse voisi olla vaikkapa rahanpesusta. Mutta rahalla siitäkin selvitään.

Thaimaasta asuntoa hankittaessa maksut kannattaisi maksaa kotimaasta pankin kautta. Silloin kaikki menee oikein. Mutta jos menee väärin, pitää vain maksaa palvelusta, jonka tässä tapauksessa rakennuttaja tarjoaa. Käteisellä maksettu summa kerrotaan tietyllä kertoimella, josta saadaan palvelun hinta. Meidän tapauksessamme lisämaksua tuli vähän alle 4000 bahtia eli noin sata euroa.
Seven Seasin porttia vartioivat ihmisvartijoiden lisäksi myös koirat. Jorma
yrittää kouluttaa niitä syömään nappularuokaa. Ovat ehkä tottuneet parempaan.
Varteenotettavaksi vaihtoehdoksi taas tavaran kuljettamisessa kannattaa harkita taksia, kun kaupasta on hankittava jotain suurempaa. Edelliseen asuntoomme hankittuja huonekaluja ja muuta suurempaa kuljetutimme maksamalla siitä myyjäfirmalle. Tänään meille vinkattiin Home Works -liikkeessä, että koska saisimme ostoksemme kotiin vasta seuraavana päivänä, kannattaa ottaa taksi. Hinta on myyjän mukaan ihan sama, 300 bahtia. Päätimme ottaa taksin, jotta saisimme huomisaamuksi pöydän ja tuolit, jotta voimme syödä aamupalan parvekkeella. Minä menisin taksin kyydissä tavaroinemme ja Jorma ajaisi moottoripyörällä perässä tai edellä.

Ensin emme meinanneet saada taksia, mutta ostoksemme kärryillä kaupan eteen tuonut myyjä soitti hetken ihmeteltyämme jonnekin. Taisi kilauttaa kaverille, sillä muutaman minuutin odottelun jälkeen paikalle ei kurvannutkaan taksi, vaan aivan tavallinen avolavalla varustettu siviilihenkilöauto. Jonkin sortin Uber ehkä kuitenkin. Ja maksukin oli sama 300 paikallista rahaa. Hieman vaihtokurssista riippuen kuljetuksen hinta oli noin kahdeksan euroa.

sunnuntai 9. lokakuuta 2016

Päivis tulee Thaikotiin

jormas: Päivis kirjoitti eilisessä blogissaan lentokentältä, että tulossa ollaan. Suomessa kamoja pakkaillessa hän kyseli täältä pallon toiselta puolen, että onkohan perillä litteäpäistä laturinpiuhaa tabletille ja älypuhelimelle. Vastasin, että toki toki, mutta ehkä kannattaa ottaa yksi reppuun mukaan, jos vaikka pitää ladata härveleitä kentällä tai muuten vaan matkan varrella. Joskus nimittäin tulee mutkia matkaan. Ja aivan kuin Murphyn laki olisi tosiaan olemassa, tuli päivikseltä kentältä viesti: ""Lähdettiin ja palattiin. Teknikot tutkivat paineistukseen liittyvää ongelmaa. Ei kuitenkaan ilmaan ennätetty."

Minä sitten seurailin netistä Finnairin oivasta lentoseurantapalvelusta, että kuinka kauan konetta pidetään rusnataan kentällä ja joutuuko päivis hakemaan peräti vauhtia yön yli Jokilaaksosta.  Murphy lakeineen olisikin silloin ollut täydellinen, sillä kone taisi olla hieman ylibuukattu, kun olivat kysyneet vapaaehtoisia reitin ja koneen vaihtoon. Että olisiko vaihtamalla ollut kuitenkin pikemmin perillä. Mutta näin ei onneksi käynyt ja kone pääsi lähtemään reippaan tunnin myöhässä. Ja oli saman verran aikataulustaan jäljessä Bangkokin kansainvälisellä kentällä.

Yöllä kelluin selälläni vedessä, katselin taivasta ja odotin Finnairin koneen ja tähden lentoa.
Yön nukuin tosi huonosti. Aina kun heräsin, oli ensimmäisenä sisäinen maailman kartta auki lähes 10 000 kilometrin matkalta Suomi-Thaimaa. Että missä muruseni nyt on, joko on Ukrainan päällä vai mennäänkö Kazakstanin yläpuolella. Tai joko on alla Intia ja ehkä sen valtameri.

Tätä kirjoittaessa päivis istuu jo ilmastoidussa linja-autossa matkalla Jomtienille. Ja kun hän bussista hyppää pois, on vieressä lavatakseja pilvin pimein. Kolmella eurolla pääsee kolmen kilometrin matkan Seven Seasin portivartijan luokse. Joka nostaa kättä olemattomaan lippaansa kuin sotilas konsanaan.

Tästä alkaa yhteinen eläkejaksomme Thaimaan auringon alla. Joka muuten on aivan sama aurinko kuin Suomessakin. Siellä se antaa odottaa itseään vuoden lähes kolme kvartaalia ennen kuin lämpö on päälle +20 astetta.

lauantai 8. lokakuuta 2016

Lentokentällä

päivis: Edessä on lento Thaimaahan. Jätin blogin kirjoittamisen tänne kentälle, kun odotellessa voi tehdä muutakin kuin vain istua ja ihmetellä. Ihmetellä sain riittämiin omalle lähtöportille hiljaksiin kävellessä, kun vertailin vesipullojen hintoja. Lähdevettä olisi saanut halvimmillaan huoneenlämpöisenä lentokentän pienestä apteekista 1,50 eurolla, mutta kaikkialla muualla hinnat vaihtelevat kahden ja kolmen euron välillä. Hoidin lähtönesteytyksen käymällä Starbucksilla Pumpking Spice Lattella.

Sattumalta nettiä selaillessa huomasin artikkelin, jossa annettiin ohjeita, miten voi varautua pitkistä lennoista selviytymiseen. Ensimmäinen ohje oli matkustusluokan korottaminen. Se on nyt myöhäistä. Hyvä jos koneeseen edes mahtuu, sillä eilisen Finnairin sähköpostin mukaan kone on ylibuukattu. Kyselivät vapaaehtoisia vaihtamaan lentoa. Laitoin ruksin kohtaan, jossa ilmoitin, etten halua vapaaehtoiseksi. Toisaalta, jos olisi lupautunut, olisin kenties päässyt bisnesluokkaan, kuten meille kerran onnekkaasti kävi. Mutta olisin voinut myös saada uuden reitityksen ja joutunut lentelemään ties mistä kaukaa. Kohde kun nytkin on melkoisen kaukana. Ja siellä odottavat Jorma ja uusi koti.

Istuimen varaaminen on jo tehty, joten sen olen jo ymmärtänytkin. Olen käytäväpaikalla, jossa ainut harmi on, että kaksi vierasta vierustoveria luultavasti haluavat silloin tällöin piipahtaa vähintään vessaan. Finnairin uudessa koneessa (tai mikä uusi se enää on), ikkunapuolillakin on kolme istuinta rinnakkain entisen kahden sijaan.

Pitää myös osata pukeutua oikein. Farkut eivät ole paras mahdollinen vaatetus, mutta en nyt muutakaan keksinyt. Lähtiessä ovat ok, mutta perillä tuskaisen kuumat. Mutta onneksi ulkoilmassa ne päällä pitää olla vain Jomtienin bussiterminaalista Seven Seasiin. Olen kuullut, että amerikkalaiset osaavat pukeutua pitkille lennoille. Mitenkään tavatonta ei ole, että painelevat koneeseen aamutakeissaan.

Pitkille lennoille vinkataan ottamaan omat eväät mukaan, jotta tarjolla olisi lentomatkalle sopivaa syötävää. Jutun mukaan maku- ja hajuaisti heikkenevät lennon aikana, joten lentoyhtiön tarjoamat ruoat saattavat siitä syystä maistua jopa pahalta. Minä kun luulin, että joskus paha maku johtuu siitä, että ruoka yksinkertaisesti on pahaa.
Lennolle lähtöä odotellessa voi istua vaikka kirjoittamassa blogia. Olin sen
verran hyvissä ajoin lähtöportilla, että pääsin istumaan mukavaan nojatuoliin,
jossa luultavasti voisi samalla vaikka ladata tietokonetta.
Omat vedet kannattaa myös kuljettaa koneeseen. Koneessa kyllä tarjotaan vettä tuon tuostakin, mutta ehkä oma vesipullo olisi hyvä idea. Siihen kai veden korkea hinta perustuukin: vesipullon voi hankkia vasta turvatarkastuksen jälkeen.

Pitää myös käyttäytyä normaalisti. Se tarkoittaa hampaiden harjausta, dödön käyttöä, jopa alusvaatteidenkin vaihtoa ohjeissa ehdotettiin. Koneen viihdelaitteita kannattaa myös hyödyntää. Muutaman hyvän elokuvan muistan lentojen aikana nähneeni, mutta Finnair ei ole ihan paras elokuvien esittäjä. Toistaiseksi paras tarjonta on ollut - yllätys, yllätys - Russian Airlinesillä.

Omakohtainen kokemukseni on, että niskatyynyä, vai miksi niitä niskan ympärille laitettavia renkuloita kutsutaankin, ei missään nimessä pidä unohtaa. Käytössäni on edelleen vuosia sitten Virosta ostamani, puhallettava niskatyyny. Lentosukat on toinen must juttu. Tosin nyt hankin kokeeksi kompressiosäärystimet.