Väärien valintojen asiantuntija * 77

Jyväskylässä oli jo kauan sitten tilanne, että kenenkään ei ollut pakko olla taivasalla. Jyväskylän Katulähetyksen Veljeskoti Sepänkadulla oli kaikille yöt avoinna. Sekin oli totta, että aina se ei kelvannut. Vastaavasti Pitkäkadun päiväkeskuksen ja sen neljän tukiasunnon tarkoitus ei myöskään ollut kenenkään raitistaminen. Kunhan tarjosi päihteettömän hetken tai asunnon niille, jotka halusivat sellaisen valita.

Olihan ajatukseen silti piilotettu elämänsuunnan muutoksen mahdollisuus. Muistan hyvin Sihvosen Asmon, joka oli valinnut sieltä itselleen päihteettömän asumismuodon. Kerran aamulla ryyppyreissulta kotiin tullessaan hän totesi: "Illalla kävelin katua maistissa ja kuulin päiväkeskuksesta iloista puheensorinaa. Savu nousi kohti korkeuksia kutsuvasti piipusta ja sauna lämpeni, mutten voinut mennä sinne enkä kotiin. Harmitti ja silloin päätin, että saa ryyppääminen tällä erää jäädä tähän. Huomenna istun päiväkeskuksen olohuoneessa, lämmitän saunan, juon päälle kaffet ja nukun omassa sängyssä."

Tähän me pyrimme. Tehdä juomista paskamaisemmaksi ja raitista päivää houkuttelevammaksi. Hoitavan päihdetyön yksi vaikeuksista onkin milloin tarjota keppiä ja milloin porkkanaa.

Jollakin voisi olla loputon määrä rahaa, millä hän ostaisi kaksi suunnattoman suurta sammiota. Minä pitäisin huolen, että toisessa on aina alkoholia ja toisessa hernekeittoa. Vuoden sisällä joku olisi kuollut viinaan, kukaan ei nälkään ja joku jatkaisi juomistaan. Mutta joku toinen olisi lopettanut juomisen, vaikka ilolientä olisi koko ajan tarjolla arkkuun asti.

Pääni lähes puhki olen miettinyt miksi niin monen ihmisen on mukava olla silloin tällöin pikku hiprakassa tai karusellikännissä? Miksi humalassa on kivempaa kuin selvin päin? En tiennyt sitä silloin enkä tiedä sitä nytkään.

Kun join tolkuttomasti, kuuluin laillani ryyppäävien 10 % aikuisten väestönosaan. Nyt kun en juo lainkaan, kuulun toisella laidalla taas vähemmistöön. Olen koko ajan valtavirtaa vastaan.

Joka sanoo, että koska et voi juoda kuten minä, sinun täytyy olla kokonaan juomatta. Kun vastaan, että minulla se ei mene noin. Vaan jos ei halua tai pysty olemaan ilman viinaa, kuten minä, täytyy juoda kuin sinä. Tai enemmän tai vähemmän. Sen jälkeen saan kuulla olevani "ihme äijä tai tiukkapipo". 

Väärien valintojen asiantuntija * 34

Kiitos Vexi Salmi kaikista sanoistasi.

Olen kirjoittanut kirjaa reilun kuukauden joka päivä ja kirjoitan vuoden täyteen. Siis 365 päivänä. Ja loikin yhä ajassa eestaas ilman sen suurempaa logiikkaa.

Mutta joskus pysähdyn. Sen sai eilen aikaan Vexi Salmen kuolema. Häneltä jäi elämään mieletön määrä hyviä biisejä ja vielä enemmän tarinoita.

Monen Kassu Halosen säveltämän laulun Vexi teki ystävälleen Antti Hammarbergille alias Irwinille, jonka kanssa kuljin kappaleen matkaa päivin sekä öin. Siis yötäpäivää. Ehkä joukkoon mahtuu myöhemmin taipaleesta jokunen tarinakin.

Julkaisen yhden sanoituksen, koska sillä on itselleni suuri merkitys. Sanoissa on koko raittiuteni ydin.

"Maailma on kaunis ja hyvä elää sille, jolla on aikaa ja tilaa unelmille. Ja mielen vapaus ja mielen vapaus.

On vapautta kuunnella metsän huminoita, kun aamuinen aurinko kultaa kallioita. Ja elää elämäänsä ja elää elämäänsä.

On vapautta valvoa kesäisiä öitä ja katsella hiljaisen haavan värinöitä. Ja elää elämäänsä ja elää elämäänsä.

Maailma on kaunis ja hyvä elää sille, jolla on aikaa ja tilaa unelmille. Ja mielen vapaus ja mielen vapaus.

On vapautta istua iltaa yksinänsä ja tuntea tutkia omaa sisintänsä. Ja elää elämäänsä ja elää elämäänsä.

On vapautta vaistota viesti suuremmasta ja olla kuin kaikua aina jatkuvasta. Ja elää elämäänsä, ja elää elämäänsä.

Maailma on kaunis ja hyvä elää sille, jolla on aikaa ja tilaa unelmille Ja mielen vapaus ja mielen vapaus."

Väärien valintojen asiantuntija * 31

Omakotikadulla puhuttiin monesti viinasta ja viinattomuudesta.

Aika usein raittiudestakin. Kahden kesken luottamuksellisesti, mutta myös erilaisissa ryhmissä, joita niitäkin kokoontui. Hengellisiä ja hengettömiä.

Aikoinaan pohdin paljon ja vieläkin joskus miksi aa-lainen motivoi itseään ja muita olemaan juomatta vain "päivän kerrallaan"? Miksei hän tee loppuelämän tai vaikkapa kuukauden suunnitelmaa? Kuten Tipaton tammikuu esimerkiksi.

Luulen, että hän haluaa jättää mahdollisuuden juoda vielä tässä elämässä. Mahdollisesti hän ajattelee yhden päivän sitoutumisella, että silloin voisi niin tehdä itseään tai muita pettämättä.

Ihminen on valmis kärsimään turvallista tuskaa aika tavalla tai muuten tallustamaan tuttuja polkuja, ennen kuin on halukas hyppäämään täysin tuntemattomaan. Kuten esimerkiksi päihteettömään elämään tai hammaslääkärille.

Näin oli itseni laita, vaikka suunnitelma olikin yhtä päivää pitempi. Kun sisäistin, etten halua juoda enää koskaan, oli kantilla kuivilla olosta muodostumassa raittiutta. Mutta siihen meni vuosia.

Itse tuumin alkuvuosina, että sitten myöhemmin eläkeläisenä alan juomaan uudestaan omistamassani ravintolassa. Unelmoin asuvani sen yläkerrassa. Ja aamulla ennen avaamista kävelen portaat alas baaritiskin taakse henkilökunnan elkein. Mutta omistajana Reino-tossut jalassa. Ja lasken hanasta aamun ensimmäisen, huurteisen kohmelo-oluen.

Ostinkin ravintolan kahden kaverin kanssa, Cafeteria Helsingin Kanariansaarilta. Mutten alkanut juomaan, vaikka Reinotkin oli. Eikä minusta ollut viinanmyyjäksikään. Toki myin krapulaiselle ryypyt, mutta samalla kyselin mistä päin Suomea mahdat olla. Yksi osa aivoistani pohti koko ajan hoitopaikkaa.

Kun söin siellä omistajana ravintolan piikkiin, olivat ne elämäni kalleimmat ateriat. Mutta hieno, vuosien kokemus, vaikkei käteen jäänyt edes luuta.

Ehkä AA:ssa, A-killassa ja seurakunnissa on jotain yhteistä miksen ole kokenut niissä oloani kotoisaksi. Vaikkei minulla mitään niitä vastaan olekaan. Luulen, etten koskaan ole halunnut mennä yleensäkään valmiiseen muottiin. Vaan kulkea läpi elämäni omia polkujani. Joita ovat ryydittäneet ja viitoittaneet myös väärät valinnat.

Väärien valintojen asiantuntija * 30

Balanssissa itsensä kanssa on hyvä olla.

 
Itselleni päihteetön elämä on vasta raittiuden alku. Joku voi olla hyvä puoliso ja hyvä isä. Mutta hän siemailee aina iltaisin pullon viiniä. Erään kerran hän uskoo löytäneensä elämäänsä oivan ahaa-elämyksen sekä uuden voiman. Ja jättää viinin.

Tilalle tulevat harrastukset ja kaverit kodin ulkopuolelta, vieraat naiset, herraklubia siellä täällä, lähes kaiken kattava kireys sekä henkinen pahoinvointi. Jota hän purkaa vähintään viikoittain lapsiinsa ja vaimoonsa. Hän on löytänyt päihteettömän elämän, mutta kadottanut itsensä. Alan miehet sanovat sitä kantilla kuivilla oloksi. 

Raittius on tasapainoa elämänsä kanssa. Silloin ei löydä enää halua muuttaa pienintäkään tovia keinotekoisesti muuksi. Varsinkaan päihteiden avulla. Mutta itseään ja todellisuutta voi paeta monin tavoin. Vaikka maratonille tai laillani kahtasataa moottoripyörällä.

Yhä istun yksin tai Niilo-koiran kanssa lauturilla kesäyössä ja kuuntelemme hiljaisuutta. Ohikiitävän hetken koen, että tässä ja nyt, pienessä tovissa on kaikki eikä minulta mitään puutu. Tätä on täydellinen raittiuteni. Jota en voi koskaan saavuttaa pysyvästi, mutta jaksan ja haluan tavoitella yhä uudelleen.

Samaa koen usein haudalla. Kun olen oppinut itkemään kerrasta toiseen ylipäätään selvinpäin, niin en vaihda sitä enää ravintolailtaan tai viinipulloon. Sillä nekin olen kokenut ja kokeillut. Oli sama kuoliko läheinen, menikö ystävä naimisiin tai tapahtuiko mitään. Aina piti viinan kanssa tavoitella jotain muuta fiilistä. Jota ei oikeasti edes ollut olemassa.

Kaikki on kuitenkin suhteellista. Vuosikymmeniä myöhemmin makasin sydäninfarktin saaneena Meilahden sydänvalvomossa elämä ohuen hiuskarvan tai elämänlangan varassa. Ja olin lähes valmis lähtemään. Vain yksi asia piti minut täällä. Siinä hetkessä kokemani rakkaus. En voinut enkä halunnut jättää Päiviä. Minulle olisi sopinut mikä tahansa, muttei kuolema eikä elämä ilman häntä. 

Väärien valintojen asiantuntija * 21

Sielun raittiuden ja ikuisuuden etsiminen on nuorallatanssi.

Päihteettömän elämäni alkuajan tärkein tukija oli Liisan lisäksi Markku Laukkanen. Joka loi uskoa muihin, muttei kyennyt tekemään sitä riittävästi itselleen. Oma elämä ei kantanut, vaikka ulkopuolisin silmin kaikki oli hyvin.

Kadun kansan suussa Markku oli pidetty "viinadiakoni". Joka jätti yllättäen työnsä Jyväskylässä ja siirtyi vastaavaan pestiin Pieksämäellä. Juuri virkaan asetettuna diakonina hän sanoi puheessaan olevansa täydellisesti eksytetty. Eikä tiedä yhtään miksi on siellä.

Tilaisuuden loppupuolella ympärillä pyöri kaikentietäjiä, jotka lohduttivat  "kyllä Herra sinulle osoittaa tien, ole rauhassa ja luottavaisin mielin". Mutten minä. Sielussani koin Markun tehneen väärän valinnan Lasse Mårtensonin laulun sanoin: "Olen monta kertaa paennut ja luullut päässeeni pois. Nyt matkaan sinne takaisin, eikö kukaan auttaa vois?"

Myöhemmin kuulin Markun suljetuttaneen itsensä laitokseen, jottei päättäisi päiviään ja elämä voittaisi. Mutta yhtenä päivänä sain viestin ja vaimo oli löytänyt hänet kylpyhuoneesta hirttäytyneenä. Se oli omalle mielelleni pysäyttävä tapahtuma. Hän oli takuumieheni. Tuonpuoleisen sekä ikuisen elämän puolesta puhuja.

Itsensä etsiminen on hyvin vaikea ja tärkeä taitolaji. Joskin tiedän enemmistön pohtivan sitä vain vähän, jos lainkaan. Sieltä löydän elämäni ytimen, sieluni raittiuden, mutta myös paljon sellaista, jota en tule koskaan ymmärtämään.  Lisäksi osan ymmärrän ehkä vinksahtaneella tavalla tai ainakin toisin kuin moni muu.

Sillä jos joutuisin luopumaan ilosta tai surusta, silmää räpäyttämättä jättäisin surun itselleni. Silloin olen aidoimmillani, silloin muut minua vähiten ymmärtävät ja silloin olen eniten yksinäinen. Taitolaji se on siksikin, että etsiessään itseään voi kadottaa loputkin Markun lailla.

Tein ison siivun päihdetyössä, joka oli niin hektistä, ettei minulla ollut kai tarvetta eikä ehkä eväitäkään kohdata kaikkea siihen liittynyttä surua. Sillä monet olivat minulle läheisiä ihmisiä ja vasta sitten tekemäni työn kohteita.

Nyt olen elänyt jo pitkään elämäni leppoistamisvaihetta, jolloin en myy rahalla itsestäni sekuntiakaan. Joten aikaa on tärkeämmällekin kuin rahan keräämiselle. Palkkatyö on takana ja on uusi tilaisuus kohdata menneisyys uudella tavalla. Tulevaisuutta ja tätä päivää unohtamatta.

Väärien valintojen asiantuntija * 19

Viinakauppaan.

Kun tulimme Porista, lähdin lähes ensitöikseni "handeliin".

Yksi paljon käyttämäni lähikauppa oli Gummeruksenkadun Alko. Siellä kävin joskus arkipäivänä parhaimmillaan pari-kolmekin kertaa.

Yhdellä myyjällä oli olemattomaan itsetuntooni väkivahva ote. Hänellä oli valta päättää elämäni lähes tärkeimmästä asiasta. Miestä tai oikeastaan sanoja pelkäsinkin enemmän kuin hammaslääkäriä.

Koin, että joskus tyyppi oikein kyttäsi mihin jonoon, usein tyhjine pulloineni asetuin. Sitten hän pitkin nenänvartta mittaili minua läpitunkevalla katseellaan pudottaen viimein arvionsa Jumalaakin korkeammalta: "Jaahas, täällä taas........ Taitaa nyt kuitenkin olla niin, että on edelleen niitä pohjia sen verran paljon, joten annetaan olla tällä kertaa. Mutta koitapa huomenissa uudelleen ja mukavaa päivänjatkoa kuitenkin."

Mutta nyt oli koittanut punttien tasauspäivä. Keräsin taas nurkistani joka ainoan kalja-, viini- ja viinapullon. Ne kiikutin puolenkymmenen muovikassin kanssa jalkapatikassa lähi-Alkooni. Oikein etsin, että ykkösinhokkini tulee palvelemaan kaikkivaltiaan katseineen.

"Jaahas, päivää. Että mitäpä saisi olla tällä kertaa." Tätä juuri odotin: "Kuule äijä, sinulle ei ole putiikissasi ainuttakaan tuotetta, johon minä enää kolikoitani laittaisin. Joten otan tyhjien pullojen saldon rahana." Minua otteessaan pitänyt myyjä kutistui silmissäni aivan normaaliksi, ihmisen kokoiseksi ja näköiseksi.

Vuosien kuluttua olin Keljon Alkosta hakemassa alkoholitonta olutta ja kas, samainen myyjä oli siellä. Hän palveli minua hyvin ystävällisesti. Totesin, että on näemmä asiakaspalvelu tullut Alkoonkin. Mies katsoi pilke silmäkulmassa ja loihe lausumaan: "No joo, ehkä niinkin. Mutta kyllä meillä tapahtuu joskus asiakkaissakin muutoksia." Siitä lähtien on mukavalla mielellä moikattu, jos ja kun on tultu vastaan työpaikan ulkopuolellakin.

Leppoistaminen, mielen raittius ja elämän balanssi

jormas: Olen usein kirjoittanut raittiudesta. En niinkään viinattomasta elämästä, vaan ohikiitävistä hetkistä, jolloin koen, että kaikki kohdallani on hyvin ja minulta ei puutu mitään. Kun haluan kokea kaiken kohdalleni tulevan aidosti sellaisena kuin se on, enkä keinotekoisesti, varsinkaan kemiallisten aineiden avulla halua muuttaa sitä toisenlaiseksi.

Ne ovat aidoistakin aidoimpia, ohikiitäviä hetkiä, joita jaksan tavoitella, mutta joita en voi saada elämääni pysyväksi seuralaiseksi. Ne pitävät sisällään onnen tuokioita päiviksen kanssa ja syvää surua vanhempien, sisaren tai oman koiran haudalla. Tätä on mielen raittius.

Sille sukua on leppoistaminen, joka on osa elämäni tuotteistamista.  Ei muille myytäväksi, vaan itselleni. Sillä jo vuosien takana on aika, jolloin minun oli myytävä kolmasosa vuorokausistani vuosikymmenten ajan työnantajille. Ainuttakaan myymääni sekuntia en kadu, sillä niillä ostin eläkevakuutusyhtiö Ilmarisen loppuelämäni sponsorikseni.

Mitä sitten on minulle leppoistaminen? Se antaa mahdollisuuden itsekkääseen eloon ja oloon, mutta se antaa myös mahdollisuuden muiden huomioimiseen ja itsensä etsimiseen. Että kun aika tulee, voin siirtyä Taivaanrannan ylisille ajallisesta elämästä tarpeeksi saaneena ja sitä kylliksi nähneenä.

Leppoistajan on siedettävä ja viimein hyväksyttävä keskeneräisyys itsessään ja kesytettävä kärsimyksen lohikäärme kaikkine vaivoineen, puutteineen ja sairauksineen.

On ymmärrettävä, että mitä paremmin tuntee omat vajavaisuutensa, sitä täydellisempi on ihmisenä. Sellaisena, joksi Luoja minut tarkoitti.

On myös kohdattava joskus valtaviksi kasvavat omat varjonsa, joita en voi juosta pakoon ulkoisin muutoksin. Sillä tiedän, että joku voi tietää. Että juuri Taivaanrannan ylisten takaa saatetaan tuijottaa minua niskanappiin, vaikka piiloutuisin syvälle maan sisään tai lampaantaljan alle.

Autuasta ja leppoisaa elämää en saavuta pelkästään muiden hidastamisen tapaa ihailemalla. Ulkoisen ja sisäisen muutoksen on oltava tasapainossa keskenään. On löydettävä balanssi ja elämän tasapaino kaiken olemassa olevan kanssa.