Sivun näyttöjä yhteensä

keskiviikko 30. huhtikuuta 2014

Suuntana Bangkok

Päivis opettelemassa opettajansa johdolla kieliä
Jormas: Tänään on tällä erää viimeinen päivä Jomtienilla. Eilen pakkasimme reppumme ja nyt aamupäivällä hipsimme kadun varteen nyssyköinemme ja otamme lavataksin, jolla menemme puolentoista kilometrin matkan pikkubussiasemalle. Kyyti maksaa noin 25 senttiä. 12 hengen ilmastoidulla bussilla matkaamme aivan Bangkokin ytimeen alle 200 kilometrin matkan Viktoria monumentille. Tästä kyydistä saa/pitää maksaa noin 5 euroa.

Sieltä otamme jonkun kulkuneuvon, tuktukin tai mahdollisesti Skytrainin, jonka avulla parin vaihdon jälkeen meidän pitäisi olla http://www.naraihotel.co.th/#!/page_info.

Ilmojen halki käy veturinkuljettajan tie...
On ollut jälleen kerran hienoa olla Thaikodissamme Pattayan kupeessa Jomtienin puolella. Mukana seuraa Suomeen iso kasa mukavia muistoja, joita jaamme tutuille ja tuntemattomille. Haluavat he tai eivät.

Kaikkiaan kannustan muitakin lähtemään, sillä se on loppujen lopuksi helppoa, mutta myös halpaa. Varsinkin, jos syö pääosin thairuokaa ja ei katso aivan luksusta asumismuodokseen. Lisäsäästöä tulee, jos ei polta tupakkaa eikä juo viinaa.

Elämän tähden ry:n hallitus http://elamantahden.fi/Keit%C3%A4-me-olemme-.php, Sirkka ja Paavo sekä Päivis ja minä autamme kaikin tavoin, jos joku mielii samaan suuntaan maailmalle kanssamme. Mutta vielä ei olla Suomessa, joten Bangkokistakin meillä riittää varmasti sana jos toinenkin blogiin.

tiistai 29. huhtikuuta 2014

Miksi Thaimaassa?

päivis: Ostin viime reissulla paikallisesta kirjakaupasta kirjan nimeltä Thai Culture and Society. Se on jo useampaan kertaan uudistettu painos Roger Weltyn 1990-luvun puolivälissä kirjoittamasta kirjasta. Useamman vuosikymmenen Thaimaassa asuneen Weltyn ajatuksia on pidetty vertaansa vailla olevina ja siksi kirja elää uutta elämää kirjailijan kuoleman jälkeenkin.

Ajattelin aikoinani, ettei minun tarvitse oppia tuntemaan Thaimaata tai thaimaalaisuutta sen kummemmin. Sen kun olen ja katselen ympärilleni. Mutta ajatuksiaan voi muuttaa ja takkiaan kääntää, vaikka takkia täällä ei kyllä tarvitsekaan. Paitsi että thaimaalaiset kykenevät pukemaan senkin päälleen kovimmillakin helteillä. Pikkuhiljaa on tullut mieleen, että pelkkä asioiden töllistely ei riitä. Eikä riitä myöskään se tieto, mitä suomalaisten puskaradio kertoo. Siihen pitää yleensä suhtautua suurella varauksella, varsinkin jos kyse on mielipiteistä.

Welty kirjoittaa kirjassaan, että hänellä on kolme syytä, miksi hän on valinnut asuinpaikakseen nimenomaan Thaimaan. Ne ovat lämpö, ruoka ja ihmiset. Suunnilleen noin se menee meilläkin. Lämpöä on aina riittävästi, ruoka on osin minunkin mieleeni ja ihmiset useimmiten. Meillä vaakakupissa painavat myös maan edullisuus ja mahdollisuus tavata helposti muita suomalaisia (joiden juttuja sitten kuunnellaan ja niiden todenperäisyyttä epäillään).

En ole kovin taitava englannissa, joten kirjan ajatuksia pitää miettiä moneen kertaan, vaikka se varsin helppolukuiselta vaikuttaakin. En esimerkiksi ymmärtänyt millään esimerkkiä, joka osui tismalleen omaan kokemukseeni. Minulle miespuolinen tarjoilija sanoi parikin kertaa Kississä käydessämme "sir". Nimitti siis minua mieheksi, sen sijaan, että olisi sanonut madan tai ma'am. Kirjassa selitys tälle ilmiölle annettiin thaikielen jonkin erikoisuuden kautta, mutta sitä en mitenkään käsittänyt. Luulen, että kirja pitää ottaa mukaan Suomeen ja lukea kyseinen kappale vielä muutamaan kertaan. Ehkä sitten käsitän.
Tälle kirpputarhurille on kai sama, millä kielellä sitä kutsutaan.
Pääasia on, että pennut tulee imetettyä ja itsellekin löytyy
jotain suuhun pantavaa.
Thaikielikin on alkanut kiinnostaa. Kirjan innoittamana ajattelen, että sitä voisi oppia ensin muutaman sanan verran ja sitten ehkä intoutua lisää. Siihen Welty kannustaa. Olen kerran opetellut numerot 1-10, mutta nyt muistan vain numeron kaksi. Tänään tilasin rannalla kaksi kahvia thaiksi.

Osaan myös sanoa ei ja kyllä. Ne ovat helpot muistaa. Mai on ei ja tzai on kyllä. Koiraa tarkoittaa sana ma, kun siinä käyttää intonaatiota eli vähän niin kuin kysyisi ma?. Jotenkin muuten painottaen lausuttuna sana sen sijaan merkitsee hevosta. Ja kun sanan vain tokaisee, sen merkitys on "tule".

Luulen, että pärjään heränneen tiedonhaluni kanssa, kun en suhtaudu siihen kovin pakkomielteisesti. Huomenna lähdemme Bangkokiin ja sieltä parin päivän päästä Suomeen. Veikkaan, että kotimaan puuhastelut nousevat taas ykkösasioiksi tomaatin kylvämisineen ja aamu-uinteineen Jokilammessa.

maanantai 28. huhtikuuta 2014

Havaintoja ja keräilykohteita

Jormas. Sanotaan, että itselle tapahtuva, itsellä oleva tai muuten tärkeä vaikuttaa joskus aivan ratkaisevasti siihen mitä kaikkea huomioimme ymäriltämme. Näin lieneekin. Että raskaana oleva nainen havaitsee raskaana olevia naisia, Smart-auton omistaja samoja autoja, skeittaajaa skeittaaajia ja niin edelleen.

Mutta mitä minä esimerkiksi Pattayalla sitten huomioin tai katseisiini tarttuu? Jos en kirjoittaisi, että naiset, niin joku sanoisi silloin muistakin havainnoistani, että joopa joo. Se on kuitenkin totta, että usein saan huomata seurueessani olevien suomalaisnaisten keskustelevan jonkun paikallisen tai venäläisen uimapuvusta, rintojen tai takamuksen koosta ja minä en ole huomannut mitään. Voihan huomaamattomuuteni olla tosin alitajuista itsesuojeluvaistoakin.

Minua kiinnostavat  kerjäläiset, juopot, koirat, kissat ja muut eläimet. Ja kuten lienen kirjoittanutkin, on minulla mukanani niin täällä kuin Suomessakin "kulkukoirien lahjontapussi", jossa on makupaloja. Usein kaupasta ostettuja, koirille tarkoitettuja herkkuja, mutta myös muuta. Ostan välillä kanankoipiakin saadakseni koirille luita. Kuka sanoo tai ajattelee, että koirille ei ole hyväksi antaa kanan luita, on oikeassa ja väärässä. Niille ei ole hyväksi antaa siiven luita, koska ne ovat koostumukseltaan sellaisia, että ne voivat tehdä reiän tai haavan johonkin koiran sisäkaluihin. Siksi en osta chicken wingsejä. Lisäksi taskuissani on ollut tällä reissulla silloin tällöin siemeniä, joiden avulla opetan kolmelle kahlepapukaijalle suomea. Toistaiseksi huonolla menestyksellä. Tosin Päivis sanoi yhden sanoneet "Kau pat kai", joka on riisiä ja kanaa, jota usein syön ja tilaan. Joskus kaijojenkin kuulleen.

Sitten keräilemme edelleen uima-altaiden käyttömahdollisuuksia. Luvallisia, puoliluvallisia ja luvattomia. Niitä olemme hankkineet milloin milläkin tavalla ja valheella, joista vaimo-Päivis perin rehellisenä ihmisenä minua rakastavan puolison tavoin silloin tällöin toruu. Ja ui altaassa, ollaan siellä sitten luvan kanssa tai ilman.

Yksi parhaimpia vääryydellä hankittuja uima-altaan käyttöoikeuksia on täällä
Meillä kuului esimerkiksi Thaikotimme yhteyteen Soi Welcome hotellin virallinen käyttöoikeus kolme vuotta. Mutta sitten kadotin alkuperäisen, kirjallisen luvan ja hotellin apulaisjohtaja ei kopiota hyväksynyt. Menetimme siis allasoikeuden ja Seuramme ei uutta vuokrasopimusta neuvotellessaan sitä enää ottanut esiin syystä, jota en tiedä.

Mutta niin tai näin, altaita täällä riittää. Liityin jopa paikalliseen uimaseuraan saadakseni yhden altaan käyttöoikeuden. Siellä emme ole käyneet tällä reissulla kertaakaan, sillä se liittyi tennisharrastukseeni viereisellä kentällä. Sekin on ollut tämän matkan jäissä, koska kaverini ei tainnutkaan olla edes tenniskaveri saati muu kaveri. Kun en ollut hänen ilmoituksensa mukaisesti pelaamassa sunnuntai-aamuna puoli seitsemän, ei muuta ehdotusta ole pyynnöstäni huolimatta tullut. Ei saunaan, ei kahville eikä mihinkään muualle. Jyvät karsiutuvat akanoista puolin ja toisin. Siinä näyttää auttavan suuri suuni ja kulmikas mieleni.

Matkamme Jomtien-Pattayale tällä erää kulkee vääjäämättömästi kohti Suomea ja sen suvea. Bangkokiin lähdemme ylihuomenna ja sieltä parin päivän päästä Suomeen. Siellä odottaa Merikonttikoti, Omia polkuja kulkevien kivijalkakauppa, kasvihuoneen istutukset ja monet muut mukavat puuhat. Ohjelmassa on sillan rakentaminen Päiviksen Strandö saarelle, sillan korjaaminen Rabbit islandille ja parin saunan tekeminen. Toinen merikonttiin ja toinen aivan rannalle. Luulen, että sen on oltava savusellainen.

sunnuntai 27. huhtikuuta 2014

Ihonvärejä ja auringon vaikutusta

päivis: Tänään otin rannalla jalkahieronnan. Hieroja kehui työnsä tehtyään minun rusketustani, joka hänen mielestään on kaunis. Olin imarreltu ja Jorma kiitteli puolestani, koska arvasi, etten kuitenkaan osaa ottaa myönteistä palautetta vastaan. Hieroja vertaili ihoani omaan, pitkähihaisen paidan alla olevaan käsivarteensa. Näytimme olevan lähes samanvärisiä. Muuten hieroja olikin tummempi, sillä kämmenselkiään ja kasvojaan hänkään ei auringon vaikutukselta juuri ole voinut suojata.

Melko vaalea thaikkumies, mutta hän
työskenteleekin sisätiloissa taiteilijana. Moni
ulkotyöntekijä on huomattavasti ruskeampi.
Kuvasin miehen Changin-matkallamme.
Thaimaalaiset ovat ihonväriltään vaalean ruskeista aivan tumman ruskeisiin. Jos oikein olen käsittänyt, pohjoisen väki on tummempaa kuin etelän. Voin olla väärässäkin. Kaikki tuntuvat kuitenkin haluavan olla vaaleita. Kaikissa mahdollisissa voiteissa deodoranteista lähtien luvataan olevan valkaisevaa vaikutusta. Veikkaan, että se on suurimmalta osalta hölynpölyä. On huvittavaa katsella, kun joku neitokainen ohjaa yhdellä kädellä mopoaan ja toisella pitelee käsilaukkuaan suojatakseen kasvojaan auringon säteiltä. Aurinkovarjoillakin on täällä enemmän käyttöä kuin sateenvarjoilla.

En harrasta ihoni grillaamista. Aurinkoa saan, kun liikun ulkona. En käytä myöskään suojakerroinvoiteita kuin poikkeustapauksissa. Koh Changin -reissulla olisi ehkä voinut vetäistä voidetta polviin, joihin aurinko otti ehkä vähän liikaa. Sen takasi lähes kuuden tunnin moottoripyörämatka edes takaisin.

Jos aamulenkkimme kulkee Jomtienin rantakatua pitkin, tapaamme usein surffikoulun kohdalla venäläismiehen, jonka kanssa tulee vaihdettua muutama sananen. Mies on ruskettunut ja lihaksikas. Surffikoulun nurkilla hän tuntuu viihtyvän kadun varressa olevien kuntoilulaitteiden vuoksi. Mies sanoo englanniksi aina jotain positiivista. Tänään se oli toteamus, että saamme ulkona myös sisällemme aurinkoa. Mitä hän sitten tarkoittikaan, niin itselleni tuli mieleen D-vitamiini, jota täällä ollessa ei tarvitse nauttia pillereinä.

Surullista on jopa Pattayalla nähdä joskus naisia, jotka on hunnutettu niin tarkkaan, että vain silmät juuri ja juuri näkyvät. Heiltä tuo ilmainen D-vitamiini jää saamatta ja sillä on ihmisen terveydelle monenlaisia haitallisia vaikutuksia.

lauantai 26. huhtikuuta 2014

Menin itseeni, tuli ahdasta, lähdenkö pois......?

Jormas. Eilen tosiaan nautittiin elosta koko päivä Jomtien saunalla http://www.jomtiensauna.com/index.php. Se onkin kertakaikkisen oiva paikka ja laittaa kyllä pohtimaan, että kuinkahan saunahullua kansaa me suomalaiset olemme loppujen lopuksi? Sillä monen muun maan kansalaiset ovat osanneet ylipäätään seudun saunoille tiensä yhtä lailla, vaikka heitä ei suomalaisia enempää olisikaan.

Mutta örveltäjäkansaa me valitettavasti olemme edelleen ja pärjäämme siinä varsin hyvin itä-, pohjois-, länsi- ja etelänaapureillemme, joita kaikkia Jomtien Pattaylta löytyy. Muita huomioimattomaan käytökseen venäläiset eivätkä suomalaisetkaan tunnu kuitenkaan tarvitsevan viinaa. Mesoaminen onnistuu yhtä lailla selvinkin päin. Ja samassa veneessä olen itsekin, sillä innostun ja tulistun helposti. Siinä tuoksinassa unohtuu muut eikä auta paljon Päiviksen jarruttelutkaan.

Mutta toisaalta minusta löytyy uskomaton määrä suvaitsevaisuutta, jonka johdosta jotkut itseään kunnon kristtyinä pitävät eivät ole voineet minua pitää kristittynä lainkaan. Armon sijaan he kääntelevät ja vääntelevät asioitani ja näkemyksiäni toisin kuin olen koskaan tarkoittanut. Se on tietysti jokaisen tinkimätön oikeus. Ymmättää asiat kuinka haluaa.

Kerron esimerkin. Kun olin Jyväskylän Katulähetyksen toiminnanjohtaja, nimittelin esimiestäni, silloista johtokuntaa "hurskaitten johtokunnaksi". Tai oikeastaan sitä nimitystä käyttivät asiakkaamme. Kun Katulähetyksen työhön kuului ensi sijaisesti poistaa asunnottomuutta, niin meillä asui alan miehiä ja naisia paljon enemmän kuin sata ja syntyi parisuhteita. Kun en sitä estänyt ja miten olisin voinutkaan, niin jotkut saivat päähänsä mustakantinen raamattu kainalossaan, että Soini suosii avoliittoja. Tämä tietty nousi esille sitten yhdessä hallituksen kokouksessa. Että kuinkas Jormas tämä nyt on linjassa kristillisyyden kanssa, niin paloi päreet, kuten tulistumisestani jo aiemmin mainitsin.


Sanoin, että Katulähetyksen johtokunnassa, joka taisi olla jo silloin muuttunut halllitukseksi, on maailman sivu ollut eronneita, uudelleen naituja sekä ilman avioliittoa parisuhteessa eläviä ja asiakkaisiin rakastuneita. Että miten se on eri asia? Joten sellainen virsikirja millainen seurakunta. Ja jatkoin, että minä en suosi enkä koskaan ole suosinut avoliittoja. Mutta mikä mielestänne olisi parempi paikka opetella tulemaan toimeen vastakkaisen sukupuolen kanssa selvinpäin kuin Katulähetys? Joten minä olen tukemassa jokaista vakavasti otettavaa parisuhdetta kohti avioliittoa. Se on tasan eri asia kuin avoliiton suosiminen, mutta tätä työtä tekemässä ei ole juuri hallituksen jäseniä näkynyt.

Mutta miten tämän päivän blogi karkasi kauas taakse menneisyyteen? Siksi, että suvaitsevuus on kova sana, jonka moni näyttää sekoittavan hyväksymiseen. Sitä se ei ole. Liitteenä suvaitsevuudesta laitan eilen näppäilemiäni valokuvia kaksi kappaletta. Ne ovat kertakaikkisen suloisia ja aivan ytimestä ja kertovat kaikkialla maailmassa samanlaisten ihmisten erilaisuudesta. Siinä pari lasta on saanut yhtä monta muovisaavia ja ne puolilleen vettä varsin vilkkaan kadun varteen. Yksi variaatio vähemmän kunnallisesta päivähoidosta siis. Vanhemmat pitävät putiikkia auki ja lapset ovat mukana. Kun heitä kuvasin ja keskustelin, he thaiksi ja minä suomeksi, oli yhteisymmärryksemme täydellinen. Siihen ei kaivattu yhtään aikuista eikä varsinkaan kielitaitoista. Sitten istutin heidät mielikuvissani Helsingin kadulle kesähelteellä. Ja ajattelin, että kumpi tapahtuisi nopeammin. Vanhempin hoitoonohjaus vai lasten huostaanotto.

perjantai 25. huhtikuuta 2014

Jomtienin saunalla koko päivä

päivis: Tänään reipas kävelylenkkimme kulki Jomtienin saunan kautta. Taisimme lopulta viihtyä siellä ainakin kuusi tuntia. Saunalla ei oikeastaan tapahdu kummoisiakaan. Ei soi musiikki ja ihmiset puhuvat melko hiljakseen. Paitsi jos paikalla pölähtää useampi kuin yksi päihtynyt tai muuten vain itsekorostuksen tarpeessa oleva suomalainen. Sama koskee kyllä muitakin kansallisuuksia, mutta italialaiset ovat äänekkäitä selvin päinkin.

Tänään olimme paikan ainoat suomalaiset. Kuten rantatuoleilla, myös saunalla kävijöiden määrä on vähentynyt. Pakkaspakolaiset ja muut muuttolinnut ovat lentäneet takaisin kotimaihinsa.

Saunan siisteydestä yritetään pitää hyvää huolta. Kävijöille ilmoitetaan myös kolmella kielellä (thai, englanti, venäjä), että suihkussa pitää käydä ennen altaaseen menoa. Uhkana on 100 bahtin sakko, jos suihkussa käynti unohtuu. Koskaan en ole nähnyt, että kukaan olisi sakkoa saanut, suihkussa käymättömiä sen sijaan näkee tuon tuostakin. Sakko ei ehkä ole riittävän suuri, sillä euroissa se on vain noin 2,15. Vastaavanlaisia sakolla uhkaamisia näkyy useissa paikoissa. Suomessa tuo ei ainakaan onnistuisi, mutta maassa maan tavalla.

Sauna on sopivan kävelymatkan päässä meiltä ja myös tulevasta kodistamme, Seven Seasista. Kävimme siellä tänään sopimassa seuraavan erän maksusta, joka tällä kertaa tapahtuu käteisenä. Vähän säästää, kun tuo eurot tänne ja vaihtaa ne vaihtopaikoissa. Silmä tarkkana on seurattu kurssien vaihtelua, jota tämänkin noin 1,5 kuukauden täällä olomme aikana on ollut melkoisesti. Mutta lähes koko aika on menty vähintään 44:llä, paras taisi olla 44,7 paikkeilla. Mukavaa silti, kun on voinut vähän leikkiä sijoittajaa.

Jomtienin saunalla lillutellessa teimme taas monenlaisia suunnitelmia. Niihin liittyen tuli ajatelleeksi sitäkin omituisuutta, johon törmää, kun elää osan ajasta ulkomailla ja varsinkin täällä Thaimaassa. Täällä suomalaiset miettivät tosissaan, miten voisi erottautua venäläisistä, joiksi suomalaisia useimmiten luullaan. Monellehan se on oikea inhokki-juttu. Myönnän, että itsekin yritän olla niin, ettei luultaisi itänaapurin ihmiseksi. Jotenkin tuo kansallistunne nostaa päätään tai sitten meissä kaikissa elää se historiallinen ryssäviha, vaikka emme sitä tunnistaisi tai tunnustaisi. Minä ainakin luulen, ettei minulla olisi mitään sitä vastaan, että luultaisiin jenkiksi tai ranskalaiseksi, saksalainenkin vielä menettelisi.

torstai 24. huhtikuuta 2014

Vielä Koh Chang

Jormas: Minäkin vielä palaan Koh Changin tunnelmiin. Se on kaikkiaan upea saari, mutta niitä on Thaimaa ja varmasti itse asiassa koko maailma täynnä. Nimensä mukainen Norsusaari on Pattaylta 250 kilometrin päässä. Kun sen päälle lisää laivamatkan tunnin molemmin puolin satamista riippuen sekä paikan päällä vielä 0-50 km esimerkiksi kortteeria katselle, on se päivän matkajobiksi aivan sopiva. Sitäkään en tiedä mistä saari on nimensä saanut, sillä silmiini ei ole sattunut mitenkään paljon norsuja. Ja nekin lienevät ainakin nykyisin fal(r)angien huvitukseksi.

Tiet ovat aivan kelvollisia, mutta liikenne niillä on melkoisen huimaa. Pääosin ajellaan nelikaistaisia väyliä, joilla itselleni ja Phantomille sopiva kilometrinopeus on hieman alle sata. Silloin kuvittelen vielä reagoivani aika moneen oleelliseen, tien päällä tapahtuvaan. Kuten koiriin, joista Päivis blogissaan mainitsikin. Mukanaan mainittu nopeus tuo kuitenkin yhden riskitekijän lisää. Silloin vauhti on muuta liikennettä hitaampaa, joten saa olla koko jan ohitusten kohteena. Ja kun vasemmalla kulkee vielä todella hitaita sivuavolavamopoja, niin sielläkään ei ole varsinkaan kaarteissa turvallista ajaa. Tien kuopat ovat oma lukunsa. Ja jos vastaavasti vähäksikin aikaa unohtuu oikeimmalle kaistalle, niin jo joku suhahtaa vasemmalta ohi. Vaihti parhaimmillaan on varmasti lähes puolitoistasataa. Paras turva ylipäätään liikenteessä lieneekin, että on yrittänyt takoa takaraivoonsa, ettei tee yhtään äkkinäistä ohjausliikettä.

Saarelle on tullut käytyä monesti, joten on tullut tuttuja paikkoja ja tuttuja ihmisiä. Saarella tarjoaa esimerkiksi kaikkea muuta kuin turistien keskuudessa hyvin eksoottista ja vaatimatonta majoitusta muun muassa pari suomalaista. Heidän olemassa olosta moni ei tiedä mitään saati löydä perille, jos ei ole saanut ohjeita. Itse ne päätin kerran etsiä ja löysinkin. Mutta sekään ei vielä riitä, vaan pitää tulla vielä isäntien ja heidän seuransa kanssa juttuun ennen kuin ovet aukeavat varsinkin yön yli.

Toinen heistä tai oikeastaan molemmat kertovat tarinaa, että aina kun hän oli pois pitempään rakennuksestaan vesien päällä, kaikki arvokas varastettiin. Naapureita piinasi muutaman metrin mittainen kuristajakäärme, joka vei aina silloin tällöin ankan, kanan ja välillä koirankin.

Kerran oli taas kuulunut aika möykkä rannalta, kun käärme oli tullut hakemaan lounasta itselleen. Tarinan mies oli ollut lähes tulkoon muistamattomassa tilassa, mutta siepannut nurkasta jonkun kakkosnelosen pätkän, syöksynyt pitkin laituria rannalle ja ottanut käärmeen kanssa matsin. Hän jo luuli selvinneensä voittajana ja oli hieman rintaa röyhistellen lähtynyt hoippumaan kohti vesien päällä olevaa majaansa, niin käärme oli yhtäkkiä vironnut ja käynyt takaa päin uudestaan kimppuun. Kyläläiset kertoivat, että piinaavan painimatsin loppuhuipennukseksi tämä päihtynyt Pohjolan viikinkien jälkeläinen oli nuijinut kuristajakäärmeen hengiltä. Todisteena majan seinällä on sen nahka. Ja kyläläiset lopettivat varastelun.

Laitan pari vaatimatonta kuvaa, mitkä pääsin ovien takaa ottamaan, sillä molemmissa "Gasthouseissa" oli laput luukulla. Jengit olivat jossakin tilapäisesti tai pysyvämmin. Mene ja tiedä, mutta sekin selvinnee aikanaan.

Vastaavasti aivan saaren toisella reunalla, niin sanotulla turistipuolella on äärimmäsen rauhallinen ja hieno paikka sekä ranta. Sinne on joku kerännyt ja rakennellutkin veden keinouomiin laivojen näköisiä asumuksia ynnä muita rakennelmia uima-altaineen. Olen käynyt siellä muutaman kerran ja aina se on yhtä kaunis ja puoleensa vetävä  varmasti saaren kauneimpien rantojen kanssa. Sinne eivät kaikki osaa tai arvaa mennä, sillä pitää pysähtyä puomilla ja maksaa 50 bahtia, jos mielii jatkaa. Moni ei mieli ja kääntyy ympäri. Ja jää hienosta elämyksestä paitsi.

keskiviikko 23. huhtikuuta 2014

Changilta kotiin

päivis: Kun virallinen lomajaksoni alkoi, saatoimme vähän matkustella, kuten Jorma eilen kertoi. En muistanutkaan, miten jyrkät ja mutkikkaat Changin saaren tiet paikoin ovat. Turhaan ei matkaoppaissa mainita, että siellä ajo sopii vain kokeneille kuljettajille. Kaikki eivät luultavasti tuota mielipidettä ole kuulleet tai välittäneet siitä, sillä tien päällä oli monenlaista kulkijaa.

Jorma on onneksi kokenut motoristi, joten selvisimme reissusta turvallisesti takaisin kotiin Jomtienille.

En ole kovin paljon ottanut valokuvia tällä matkalla, mutta nyt kamera (oikea kamera) oli mukana saarireissulla. Aika mielelläni kuvaan koiria, sillä ne ovat Thaimaassa toinen toistaan hellyttävämpiä. Thaimaalaiset selvästi pitävät koirista, sillä melkein kaikilla kulkukoirilta vaikuttavillakin on panta kaulassaan. Tosin joskus joku ilkeämielinen on laittanut liikkeelle huhun, että jos ulkomaalainen ajaa koiran päälle, thaikku voi tulla vaatimaan korvauksia vedoten omistajuuteensa, jonka panta mukamas osoittaisi. En usko tätä tarinaa.

Eilen kävin jalkahieronnassa toisen yömme majapaikan, Sofia Resortin lähellä. Sielläkin hierojalla oli kaksi koiraa, jotka istua nököttivät koko tunnin ajan pöydällä seuraten emäntänsä puuhia. Jossain vaiheessa ne saivat vielä kolmannen koiran naapurista seurakseen. Vähän jäi harmittamaan, etten ollut varustautunut kameran kanssa hieromakäynnilleni. Ainakin molemmat hierojarouvan koirat olivat Thaimaassa suosittua rotua, jonka nimeä en tiedä.

Joitakin koirakuvia tuli kuitenkin näpsittyä. Tässä niistä muutama:

Tämä koira juoksi terhakasti kolmella jalalla. Se on joskus loukannut vasemman etujalkansa, mutta tahtia se ei näyttänyt haittaavan. Koira asustelee lajitovereidensa kanssa White Sand Beachillä. Ranta on todella vaaleaa ja jauhomaista.

Koh Changilla oli huomattavasti vähemmän irrallaan juoksentelevia koiria kuin Jomtienilla. Ehkä saari on vähän rajoittanut koirapopulaation leviämistä.

Tällä pienellä lutusella on vasta elämä edessä. Luottavaisesti se on painanut päivänokostensa ajaksi päänsä mopon rengasta vasten. Yleensäkin koirat tuntuvan päättävän, että niille ei voi käydä mitään, jos jäävät makaamaan vaikka ajoradalle. Siitä ehkä elävä esimerkki on tuo kolmijalkainen koira. Vastaavanlaisia näkee usein.

Tänään kotiin päin ajellessa Jorma huomasi, että yksi pikkukoira oli päättäväisesti menossa tien yli ja ennätti hiljentää vauhtia. Koira oli ehkä laitettu kauppa-asioille, sillä se kantoi suussaan ruokapussia.

Jormalla on tapana kantaa mukanaan koirankeksejä, joita ostamme 7Elevenistä tai muista elintarvikekaupoista. Jotkut koirat eivät tunnu millään ymmärtävän, että niille tarjotaan syötävää. Varsinkin kunnon kulkukoirille varsinainen koiranmuona on aika outoa tavaraa. Jotkut taas ovat aivan innoissaan makupalasta, vaikka eivät nälkäisiltä vaikutakaan.

tiistai 22. huhtikuuta 2014

Koh Chang

Jormas. Eilen lähdimme Thaimaan toiseksi suurimmalle saarelle. Ja siitä kertomista jatkan, kun bittitaivaan tähdet minua miellyttävät. Thaimaan suurin saari on Phuket ja kolmas taitaa olla Koh Samui. Mutta jos jotain Pattayan vastapainoa saarilta etsisi, se lienee rannat, vesi ja luonto ylipäätään, sillä osa saarista lienee pääsääntöisesti luonnonsuojelualuetta. Ehkä siksi ei ole laitureitakaan joka rannalla.

maanantai 21. huhtikuuta 2014

Taulukaupoilla

päivis: Olemme muutama vuosi sitten teetättäneet Pattayan taidekujalla työskentelevällä Mr. Reawilla karikatyyrimaalauksen itsestämme. Meidän mielestämme taiteilija olisi silloin saanut liioitella kasvonpiirteitämme enemmän. Yritimme kyllä selittää, että halusimme samaan tapaan maalatun kuvan kuin hän oli tehnyt muun muassa Rolling Stones -tyypeistä. Mutta näytimme enemmänkin ikääntyneiltä Abba-laulajilta.

Pari viikkoa sitten menimme etsimään uudelleen Mr. Reawin, jolla ei ehkä enää mennyt niin hyvin kuin aiemmin. Galleria oli vaihtunut työskentelemiseen omassa kodissa ja ne samat tai samankaltaiset Rollarit roikkuivat nyt taidekujan aidassa. Yritimme taas selittää, että haluamme kuvan, jossa kasvonpiirteitä saa vääntää rankasti. Mr. nappasi lainaamallaan kameralla meistä kuvan ja sovimme hakevamme valmiin maalauksen Songkranen jälkeen, kun artisti on palannut kotiseuduiltaan.

Mr. Reaw ei ollut paikalla, kun kävimme eilen Pattayalla. Taulu oli. Ja mitä siihen olikaan maalattu? Jormas ja päivis. Varsinkin Jorman kuva on kuin valokuva ja minulla on Finnairin hymy, joka ehkä on vähän liioiteltu - tai sitten ei. Päällämme olleet vaatteetkin oli maalattu tarkasti tauluun. Toisaalta, olimme silti iloisen yllättyneitä maalauksesta. Uskon, että Mr. Reaw saa vielä kolmannenkin kerran meistä asiakkaan. Ehkä hän silloin uskoo, että maalatessaan hänen ei tarvitse olla niin hienotunteinen kuin tähän mennessä.

Luottamus kävi hyvin ilmi tuossa kuvanhakutilanteessa. Kaksi taiteilijaa tai tatuoijaa antoi kuvan meille. Toinen kääri kuvan rullalle ja paketoi sen, kuten oli ollut puhe. Kysyi sitten, mitä on sovittu hinnaksi. Sanoimme, että kolme tonnia ja löimme hänelle rahat kouraan. Taiteilija itse sai myös tiedon käynnistämme puhelimitse. Kotiin lähtiessämme ajoimme taidekujan kautta ja siellähän Mr. Reaw hymyili tyytyväisenä. Hän oli saanut sovitun summan, eikä meilläkään ollut valittamista.

sunnuntai 20. huhtikuuta 2014

Päiviksen ja Jormaksen pääsiäisjulistus


Kaikki oleellinen tehtiin kuuden ensimmäisen päivän aikana. Ja seitsemännen Hän lepäsi.
Vaikka Luoja loi meidät kunkin yksiksi omista kasvoistaan, ei mikään eläväinen ole tehnyt niin paljon turhaa ja pahaa kuin ihminen. Nyplännyt pitsiä ja tappanut toisiaan suruttomasti vuosituhansia. Ja syyttänyt niistäkin muita.
Ja kaiken tämän ihmisen erinomaisuuden huippuna naulitsimme Vapahtajan ristille kuolemaan. Siellä vielä aivan aito rosvo vieressä ilkkui sanoen: "Että jos kerran olet se miksi itseäsi suureen ääneen mainostat, niin hoitele meidät täältä alas." Tähän toinen, niin ikään konna Vapahtajan ristin toiselta puolen vastasi, että pidä nyt kuitenkin pikkuisen pienempää möykkää, sillä me olemme täällä sentään aivan syystä. Ja kääntyi Jeesuksen puoleen: "Että sorry kaverin puolesta, mutta kun olet siellä uudessa kodissasi, muista meitä."


Näin vähän ja kuitenkin kaikki tarvittiin matkalippuun, joka vie sinne missä aikaa ei ole. Tosin ei sitä taida olla tuonelassakaan. A-luokan lippuja myydään meille kaikille taivaallisissa matkatoimistoissa, joita tunkee joka paikkaan. Jopa petimme peiton alle, jossa lapsena kuvittelimme olevamme piilossa ja turvassa kaikelta. "Sillä vaikka minä tuonelaan vuoteeni tekisin, niin sielläkin Sinä olet."
Niiden kaikkien onneksi, jotka haluavat uskoa, Hän nousi kolmantena päivänä kuolleista. Joten armoa riittää tänäkin päivänä kaikille matkalippua etsiville. Taivaallisessa lentoyhtiössä ei henkilökunta lakkoile, vaan toimistot ovat auki yötä päivää. Ilman yölisiä ja sunnuntaikorvauksia.

Toivotamme kaikille aitoa pääsiäistä.
Näytä lisää

 

lauantai 19. huhtikuuta 2014

Songkran 7. päivä

päivis: Jos olisi tämä päivä jäänyt näkemättä, olisi oikeastaan jäänyt näkemättä koko Songkran. Juhlinta huipentui Pattayan ja Jomtienin alueella tälle päivälle, vaikka muualla se kuuluu jo loppuneen. Aikaisemmat Songkran-päivät ovat tämän päiväiseen verrattuna olleet vasta alkulämmittelyä.

Kerran aikaisemmin vain tuon alkulämmittelyn kokeneena olen suhtautunut koko kansanjuhlaan kovin ynseästi. Mutta tänään, kun päätimme sen verran käydä rantakadun varrella katsomassa, että tietäisimme, mitä siellä todella tapahtuu, oli pakko muuttaa mielipidettä. Suon oikein mielelläni thaikuille ja heidän seassaan touhuaville vierasmaalaisillekin tuon ilon, joka ihmisten naamoilta paistoi.

Saimme kulkea melko rauhassa. Vähän mekon selkämys kastui, mutta kasvojakaan ei kukaan tullut tuhrimaan. Jälkeenpäin ajattelimme, että olimme ehkä niin vanhoja ja siksi meidät jätettiin rauhaan. Yksi thaikkumies tuli toivottamaan meille englanniksi Happy New Year ja lisäsi, että hänkin on kovin iloinen. Uskoin näin olevan. Mies kätteli vielä meitä valkoisella talkilla sotketulla kädellään ja tarjosi ystävällisesti paitansa hihaa, johon voisin putsata käteni.
Pieni vahinkokin sattui. Kadun varressa oli erilaisia ruokamyyntitelttoja. Yllä olevassa kuvassa näkyvän varjostimen alla myytiin paksuja pötkelöitä, joiden sisällöstä en pystynyt ottamaan selvää. Kun hypistelin niitä, thaikut kohteliaasti tarjosivat maistiaista ja minähän laitoin palan suuhuni. Muutamalla puraisulla - onneksi en sentään nielaissut - tajusin hailakan värisen palan olevan makkaraa. Katastrofi kasvissyöjälle, mutta silti oli noloa sylkeä palaset samantien suustani. Myyjä kehui makkaran olevan peräisin Siang Maista.

Songkranin huipennukseen kuuluu myös runsas alkoholin käyttö. Yhtäläisyyden suomalaiseen alkoholihuuruiseen juhlintaan koimme aivan naapuritalomme alakerrassa, jossa näyteltiin rajunpuoleinen perheriita tai ehkä kyseessä oli kolmiodraama. Meteli oli melkoinen ja posliinitavaraa meni rikki. Uteliaita kerääntyi kadulle, kunnes tilanne rauhoittui, kun riidan kovaäänisintä, ilmeistä talon emäntää, lähdettiin mopokyydillä kuljettamaan jonnekin paikattavaksi.

Laitan tähän vielä Jorman kuvaaman videon Jomtienin rantakadun varrelta kotikatumme tietämistä. Siinä ehkä minunkin naamaltani näkyy, että Songkran onkin ihan cool.

perjantai 18. huhtikuuta 2014

Arjen rutiinit seuraavat minua

Jormas: On mielenkiintoinen ilmiö kuinka arjen rutiinit tulevat kai joka paikkaan. Näin näyttää käyvän ainakin minulle. Mutta mitä ne sitten ovat täällä?

Usein aamumme alkaa aamukaffella, jonka juomme Thaikotimme pienellä parvekkeella Soi Welcome kadun varrella http://www.youtube.com/watch?v=0L0jyrnAX4g. Seuraamme kuinka katu herää joskus sateiseenkin päivään ja käymme kumpikin läpi sosiaalista mediaamme riipputuoleissamme istuen. Sähköinen viestintä onkin tuonut aamuun lähes aina jotain uutta. Facebookiin, WhatsAppiin, Twitteriin, blogeihin, sähköposteille jne. Sitä olen usein ihmetellyt, että kun Sininauha on ollut aikoinaan vahva edellä kävijä tiedottamisessa, niin nyt se näyttää kulkevan monilta osin jälkijunassa. Tänne ja täällä saakka saan kuulla ihmettelyitä muun muassa Facebook-sivujen ja ylipäätään vuorovaikutteisen median puutteesta. Osaltani olin sellaista luomassa, kun voitimme Sininauha Oy:nä Helsinkin kilpailutuksen avohoidon palveluista. Mutta, jos joku asia elää itsellä vahvana, se ei tarkoita, että se eläisi muilla. Tässä kuitenkin esimerkki siitä mitä tarkoitan: https://www.facebook.com/groups/toipumaan/?fref=ts

Päivikselle parvekeaamut ovat päivän ensimmäinen etätyöjakso. Useinmiten hänen kymmenen sormea syytävät kirjaimia toisen perään, tekstiä syntyy työnantajan ja toivon mukaan myös päihdehuollon palveluiden tuottajien ja käyttäjien tarpeisiin. Omaa aikaani käytän aamusta muun muassa Elämän tähden ja Pattaya Suomi-Seuran asioihin. Molemmat järjestöt elävät vahvaa vapaaehtoistyön aikaa. Mutta osansa saavat Suur-Helsingin Valkonauhan uusien tilojen etsintä, Koti Katulapselle yhdistykselle lupaamamme matka Filippiineillä olevaan lastenkotiin ja monet muut järjestöt ja toiminnot. Filippiinien matka ei vaan tunnu etenevän, sillä paikka on kyseisen maan rauhattominta seutua.

Suomessa mopon saa parkkeerata jalkakäytälle. Niin ehkä täälläkin.
Ja samankokoiseen parkkiruutuun mahtuvat kaikki ajoneuvot.
Kun Suomessa on kello aamulla kuusi, on se täällä jo kymmenen ja sähköiset iltapäivälehdet ovat ilmestyneet. Tosin silloin ne saa täällä jo paperisinakin. Ehkä siis Suomea aiemmin. Jossain vaiheessa haukkaamme hieman aamupalaa tai sitten se tapahtuu aamulenkkimme varrella aina auki olevassa KISS-kuppilassa. Suosikkimme aamupalaksi on "eggsalad" munasalaatti ja "sodawater" soodavesipullo. Aamun kävelyn voisi sanoa myös olevan Päiviksen yksi päivittäisistä työmatkoista, sillä jatkamme usein johonkin suomalaisten suosimaan rantatuolipaikkaan. Siltä vaaditaan yhtä ominaisuutta. Sillä pitää olla maksuton, langaton nettiyhteys, jota tarvitsen kaikkeen joutavaan ja Päivis työasioihin.

Mutta rantatuolissa istumisen lomassa on myös aamu-uinnin aika. Päivis sanoo tätä hetkeä tupakkatauokseen. Joskus kun täysikuu on vienyt vuoroveden merelle, kävelemme rantahiekalla kilometritolkulla. Kolmen kilometrin työmatka kävellen suuntaansa siis. Kyseisen rannan ja aamukävelyltä on Facebookin kansikuvammekin. https://www.facebook.com/jormasoini.paivistranden. Minulle kävely on tärkeä, sillä jokaisella Thaimaan 4-8 viikon reissulla pyrin pudottamaan painoa viiden kilon paikkeilla ja hoitamaan siinä samassa hieman fyysistä kuntoa. Eilen painoni oli tämän reissun ensi kerran alle 90 kg, joten tavoite on saavutettu. Öhöm!

Rannalla parannamme maailmaa tablettien tai älypuhelinten kanssa hyvässä seurassa. Varsinkin nyt reissun loppuun teemme sitä molemmat, sillä Päiviksen etätyöjakso päättyy pääsiäisenä ja alkaa loma. Silloin ratkomme Ukrainan kriisiä, pohdimme uima-asujen värejä, muiden rannalla olevien tapoja, otamme aurinkoa ja kuuntelemme laineiden liplatusta. Ja odotamme munkinmyyjää, sillä on aamupäivän kahvien aika. Siihen väliin minulle kuuluu kolmen-neljän kanankoiven syönti. Ja ainoastaan siksi, että paikalliset koirat saavat luut. Näin on aamupäivä mennyt minulla jonnin joutavaan. Ja Päiviksellä on takana kahdessa jaksossa puolet työpäivästä. Ehkä ylihuomenna kerron iltapäivästä.

torstai 17. huhtikuuta 2014

Songkran 5. päivä

päivis: Kaikesta ennakkokäsityksestä huolimatta vesijuhlinta on joko päättynyt tai sitten vedetään henkeä tulitauon tai aselevon muodossa. Eilen näimme vain kaksi pikkupoikaa, jotka ammuskelivat toisiaan vesipyssyillä. Tänään ei senkään vertaa.

Vedentulosta on sen sijaan huolehtinut sade. Eilen ja tänään se alkoi suunnilleen samaan aikaan, joskus klo 13 ja 14 välillä. Satoi oikein kunnolla ja ukkonenkin räiski Jomtienin yllä. Sanotaan, että Songkran osuu vuoden kuumimpaan aikaan ja sen jälkeen alkaa sadekausi. En ole täällä sadekautta kokenut, joten en tiedä, onko eilinen ja tämän päiväinen jo sitä. Veikkaan ettei. Sade ja ukkonen eivät ainakaan kestäneet kovin kauaa.

Vaikka vesisotaa leikkiviä ei kaupungilla näkynytkään, tiedämme, ettei leikki ole vielä loppu. Kaikki alkaa uudelleen viimeistään lauantaina, jolloin moni paikka pitää luukkunsa kiinni. Näin tapahtuu meidän alakerrassamme Pattaya Suomi-Seurallakin. Silloin ei kukaan kuulemma onnistuisi pääsemään perille ja takaisin kotiin kastumatta ja joutumatta sotketuksi. Jos juttuihin on uskominen, silloin myös rannalla virtaa viina. Kauheasti ei tee mieli sitä olla todistamassa. Ajattelimmekin varautua täydelliseen, tai ainakin lähes täydelliseen kotipäivään. Poikkeuksellisesti emme edes käy ulkona syömässä, vaan hankimme jotain mikrossa tehtävää sapuskaa.

Aika tavalla samanlaiselta kuin kuvassa näyttivät
meidän tämän päiväiset Margeritamme. Pizzoissa
ei ollut edes oreganon verran vihreää.
Kun pääsin tuohon aiheeseen ruoka, pitää vielä kirjoittaa muutama rivi päivän lounaasta. Mehän olemme nyt aika ahkerasti käyneet Kissillä syömässä tonnikalasalaatin. Sitä voi syödä monta päivää peräkkäin kyllästymättä. Suosittelen. Tänään kuitenkin menimme syömään pizzat ja erityisesti Jorma halusi Margerita-pizzan. Oli lukenut jostain sen erinomaisuudesta ja toisaalta vaikeudesta valmistaa sellainen.

Margeritahan on pizzoista "yksinkertaisin". Tomaattia, mozzarellaa ja juustoraastetta. Niitä ainakin meidän tilaamissamme pizzoissa oli täytteenä. En muista milloin olisin syönyt Margeritan. Kenties en koskaan. Tänään se ainakin maistui niin hyvälle, että voisin syödä samanlaisen jo huomenna. Pohja oli mukavan rapea, eikä täytteessä tuntunut olevan lainkaan ylimääräistä rasvaa. Nam. Virallisen punnituspaikan puntarin lukemat kuitenkin viestivät, ettei ole syytä ihan heti haksahtaa uudelleen pizzaan. Tonnikalasalaatti on huomattavasti turvallisempi valinta.

keskiviikko 16. huhtikuuta 2014

Tulkaa mukaan!!!!

Jormas: Tänään vain lyhyesti blogissani niille, ketkä ovat Pattayasta kiinnostuneet. Että kannattaa kurkata näitä: https://www.facebook.com/pattayasuomiseura ja http://pattayasuomiseura.fi/.
Olemme nimittäin satsaamassa uusiin tiloihin toden teolla ja nyt itse kullakin on mahdollisuus päästä mukaan pienellä 100 euron satsauksella.
Yläraja sen sijaan on kaukana, jos haluaa hyvän asian puolesta kantaa yhteiskuntavastuuta suuremmallakin summalla.
Pieni Elämän tähden yhdistyksemme on satsannut tässä vaiheessa hankkeeseen 200 euroa eli 2:n osakkeen verran.

tiistai 15. huhtikuuta 2014

Songkran 3. päivä

päivis: Vesi on lentänyt Jomtieninkin kadulla jo kolmatta päivää. Kertaakaan ei ole kastuttu kunnolla, sillä olemme onnistuneet kiertämään pahimmat juhlintapaikat. Niitä on kyllä nähty vähän kauempaa ja sääliksi käy niitä, joiden on niiden ohi ihan pakko kulkea. Songkrania juhlivista veden viskelijöistä ja vesipyssyillä ampujista vain harva näyttää tuntevan sääliä.

Tänään tosin ovelan näköinen sivuvaunupyöränsä päällä istunut ukko oli varustautunut lämpimällä vedellä, jota sain kipollisen kengilleni. Tulin kyllä täysin yllätetyksi, vaikka yritänkin katsoa tarkkaan ympärilleni. Useimmillahan tynnyreiden kanssa liikkuvilla on jäitä veden seassa, joten en voinut kuin nauraa ukolle.

Tuossa vieressä on Pattaya Suomi-Seura ry:n Facebook-sivuilta kuva jostain aikaisemman vuoden vesijuhlasta. En käsitä, miten valokuvaaja on kameroineen päässyt noin lähelle kohdetta tulematta itsekin kastelluksi. Tai sitten käytössä on ollut mahdollisesti sukeltajien kamera.

Vaikka Songkran näyttäytyykin lähinnä silmittömänä vesisotana ja aseettomien kulkijoiden armottomana häpäisemisenä kastelemalla, ovat nämä juhlapäivät toki muutakin. Koska vielä vietetään kansallisia vapaapäiviä, perheet tulevat sankoin joukoin Pattayan, Jomtienin ja varmaan muillekin rannoille. Tietyt rantapaikat ovat aivan täynnä thaimaalaisia, kun taas me ulkomaalaiset mieluumminkin vetäydymme (tosin moni on lähtenyt pois viimeistään ennen vesijuhlia) rannoille, joiden varteen ei pääse autolla. Voi olla, etteivät thaikut tule noille rannoille siksi, etteivät viitsi kävellä. Ennemminkin uskon sen kyllä johtuvan siitä, että mukana on aina paljon eväitä. Kukapa niitä viitsisi pitkiä matkoja raahata päästäkseen rantatuoleille.

Bussifirmoillekin Songkran on luultavasti tuottoisaa aikaa. Meidänkin takakadullamme on ollut parina päivänä monta kirjavaa thaikkubussia. Toivat rantaan väkeä ja veivät illemmalla pois jonnekin.

Vaikka meidän puolemme Soi Welcomen U:n muotoisesta kadusta onkin juhlaviikon kuivapuoli, törmäsimme silti sielläkin pariin ruiskuttelijaan. Olivat molemmat ehkä alle kouluikäisiä, joiden vesisuihkuja piti tietysti muodon vuoksi juosta karkuun ja vähän kiljahdella juostessa.

maanantai 14. huhtikuuta 2014

Vesijuhla

Jormas: Lainaan alle hieman tekstiä http://www.thaimaaopas.fi/, sillä siinä kerrotaan aika oivallisesti millaiseksi on muuttunut yksi kolmesta uudenvuodenjuhlasta:

Thaimaalainen uudenvuoden juhla, songkran, on turistille hämmentävää aikaa. Sen juhlinta kestää kaupungista riippuen kolmesta päivästä jopa viikkoon. Ja nämä ovat takuuvarmasti maailman kosteimmat uudenvuoden bileet, joista kukaan ei selviä kuivana.

Uusi vuosi alkaa Thaimaassa peräti kolme kertaa vuodessa: länsimaalaisen, thaimaalaisen ja kiinalaisen kalenterin mukaan. Thaimaalaista uuttavuotta vietetään keskellä kuumimman vuodenajan helteitä. Väki kerääntyy kaduille juhlimaan huhtikuun 12.–15. päivän tietämillä.

Alkujaan songkranin ajankohta määräytyi buddhalaisesta kalenterista, mutta kuningas Chulalongkornin aikana se päätettiin muuttaa pidettäväksi 13. huhtikuuta.
Perinteinen uusivuosi on nykyään vain symbolinen juhla. Vuoteen 1939 asti vuosi todella vaihtui huhtikuussa, mutta nyt virallisen ajanlaskun uusi vuosi alkaa 1. tammikuuta. Thaimaa on kuitenkin omassa ajanlaskussaan 543 vuotta länsimaita edellä. 1.1.2009 alkoi  esimerkiksi thaimaalainen uusi vuosi 2552.

Songkran on toiselta nimeltään vesijuhla, ja nimen tarkoitus selviää kyllä jokaiselle turistille, joka sattuu olemaan Thaimaassa tähän aikaan. Jo varhain aamusta lava-autot varustetaan isoilla vesisangoilla, kaupasta haetaan jääastiat tyhjiksi ja kaikki mahdollinen veden lennättämiseen kelpaava ämpäristä vesipyssyyn otetaan käden ulottuville.

On koko maan kattavan vesisodan aika. Puoleenpäivään mennessä jokainen vauvasta vaariin on kerääntynyt kadulle kastelemaan toisiaan ja ohikulkevia. Mitä kylmempää vettä sen parempi! Tämä on se hetki, jolloin täytyy viimeistään heittäytyä mukaan leikkiin tai pysytellä seuraavat päivät visusti sisätiloissa.

Ohikulkevien lavataksien kyydistä heitetään saavikaupalla vettä ympäriinsä, ja takaisin tulee samalla mitalla koko kadun mitalta. Edes virkavalta ei säily kuivana. Oman lisänsä antaa kasvoihin siveltävä talkki uudenvuoden toivotuksineen. (Sa-wat-di pi mai = hyvää uutta vuotta tai suk-san wan songkran = hyvää song kran -päivää!) Talkin sivelytapa tulee alunperin munkeilta ja se kuvastaa siunausta.

Lapsenmieliselle Songkran on kokemisen arvoinen juhla, mutta tiukkapinnaisemmalle se saattaa olla kovakin pala purtavaksi. Useimmat juhlijat ovat kohteliaita, ja sinulta saatetaan kysyä, onko taskussasi särkyvää kännykkää ennen kuin niskaasi kaadetaan jäävettä, mutta kukaan ei jää kuivaksi. Arvoesineet onkin parasta kääriä suojamuoviin, pukeutua sopivasti ja ennen kaikkea ottaa oikea asenne.

Uusivuosi on ennen kaikkea puhdistautumisen aikaa, ja kuten veden heitosta saattaakin päätellä, tarkoituksena on pestä kaikki menneen vuoden paha pois.
Kuumimman ja pölyisimmän vuodenajan ollessa kyseessä myös Buddha-patsaat saavat oman osansa vesijuhlasta. Patsaiden päälle kaadetaan varovasti hajustettua vettä. Rituaalin uskotaan tuovan hyvää onnea ja menestystä tulevalle vuodelle.

Songkran on myös aika, jolloin osoitetaan erityistä kunnioitusta vanhempia ihmisiä kohtaan niin suvussa, kaveripiirissä kuin naapurustossakin. Songkran-päivä alkaakin thaiperheissä talon nuorimpien kunnioituksen osoituksella, kun he kaatavat vettä vanhempien käsille tai olkapäille. Tästä nykyinen vesijuhla on saanut alkunsa aikanaan.

Päivän mittaan paikalliset käyvät temppeleissä rukoilemassa ja tarjoamassa ruokaa munkeille.
Songkranilla on myös kääntöpuolensa. Se on tapaturmarikkain päivä koko vuodesta, ja liikenteessä tapahtuu paljon onnettomuuksia. Ehkä tämänkin takia jotkut kaupungit yrittävät rajoittaa juhlintaa tiettyihin päiviin ja tietylle aikavälille päivää. Muutamissa kaupungeissa on veden heitto kuuden jälkeen jo kielletty.

Matkustaminen näinä päivinä on ruuhkaista, ja siihen kannattaa varautua siirtymällä jo hyvissä ajoin, missä sitten vesijuhlansa viettääkin."
Hyvää thaimaalaista uuttavuotta! Ja muista ottaa sisäinen lapsesi lomamatkalle mukaan, jos satut Thaimaahan songkran-aikaan.
Ja tässä vielä video muutaman vuoden takaa kyseisestä, viikon kestävästä juhlasta: http://www.youtube.com/watch?feature=player_embedded&v=NO0cxpXg4_c.

sunnuntai 13. huhtikuuta 2014

Hullut vesijuhlat

päivis: Suomen Stockmanneilla on keskiviikosta tähän päivään vietetty Hulluja päiviä. Täällä Thaimaassa alkoivat tänään hullut vesijuhlat eli Songkran. Kyse on vanhasta Thaimaan uudesta vuodesta, mutta nykyään virallinen vuosi vaihtuu täällä niin kuin meilläkin. Ainoana erona on, että nyt ollaan vuodessa 2557.

Songkraniin kuuluu paljon perinteitä. Muun muassa kodin ja Buddhan patsaiden puhdistaminen on tärkeä rituaali. Jos muulloin ei tule annettua munkeille almuja, Songkranin aikaan se on viimeistään syytä tehdä.
Songkranin alkuun kuului Jomtienin rantakadulla nähty kulkue. Tässä laivaksi
naamioitu kulkuneuvo, jonka matkustajina oli munkkeja.
Turistipaikkakunnilla perinteistä ei ole tietoakaan. Tärkeintä sen sijaan on toisten kasteleminen ja mielellään perinpohjaisesti. Myös valkoista töhnää sotketaan kasvoihin ja ohi kulkeviin autoihin. Parvekkeeltamme näkyy norjalaisten suosimaan baariin, jonka edustalla norskit suheeraavat thaikkujen kanssa. Hauskaa näyttää olevan ja kalja virtaa melkein yhtä vauhdilla kuin vesi vesipyssyistä. Katkokävelykään ei näytä haittaavan tahtia, kun jonkun päättää kastella.

Jos aikuiset turistit ovat innolla toteuttamassa nyky-Songkrania, niin ovat sitä myös lapset, kansallisuuteen katsomatta. Vanhoihin tapoihin kuuluu, että kastelu loppuu auringon laskiessa, mutta eiväthän nämä sitä malta lopettaa. Kenenkään ei kai pitäisi ottaa nokkiinsa, jos tulee kastelluksi ja sotketuksi. Itse en kyllä siitä pidä ollenkaan.

Songkranista sanotaan, että sen kesto riippuu vähän paikkakunnasta. Pattayalla se huipentunee vasta ensi viikonloppuna 19.4. Suosikkiravintolamme Kiss jopa sulkee ovensa (tai oviahan siellä ei ole) heti puolenyön jälkeen 19.4. ja avaa sunnuntaina ennen puoltapäivää 20.4. Siitä ei ole tietoa, tehdäänkö niin, jotta henkilökunta voisi osallistua viikon huipentumaan vai onko siihen joku muu syy.

Virallinen Songkran sijoittuu nykyään kalenteriin 13.-15.4. Jos se osuu viikonloppuun, Songkranin kansalliset vapaapäivät jatkuvan saman verran. Eli tänä vuonna sunnuntai lisää vapaapäiviä yhdellä, keskiviikkoon, 16.4. asti. Ihan eri tavalla kuin meillä, jossa kaikki mahdolliset viikolle osuvat vapaapäivät mielellään sijoitettaisiin viikonloppuun.

Joskus vannoin, ettei enää koskaan Thaimaassa Songkranin aikana. Mutta täällä sitä vain ollaan. Tänään emme saaneet kuin hieman vettä niskaamme, mutta vielä on viikko edessä.

lauantai 12. huhtikuuta 2014

Kävijätilastoja, elättien ja vähän muidenkin elämää

Jormas: Katselin pitkästä aikaa kävijätilastoja. Huipussaan ne olivat viime kesänä Hyvinkään Asuntomessujen aikaan, ollen silloin 3000 käyntikertaa kuukaudessa. Siten lukijat tai osa kaikkosi ja määrä putosi sinne missä se oli ennen messuja, noin 1000 kuussa. Sieltä olemme pikkuhiljaa kasvattaneet määrää. Nyt sivuillamme on kävijöitä 2000 kuukaudessa.

Vaatimatonta, mutta silti kovan tekemisen takana. Juuri mitään käsitystä meillä ei ole mistä lukijat muodostuvat. Mutta jotain tiedämme, sillä silloin tällöin tulee joku, joka ottaa hihasta kiinni tai vastaavaa ja sanoo olevansa vakituinen lukijamme.
Tilastojen mukaan blogia luetaan suhteellisen paljon ulkomailla. Mutta jos joukossa on joku kuka haluaisi yhdistykseemme jäseneksi muuten vain tai tekemäänkin jotain, niin rohkesti yhteyttä. Yhteystietoja on näillä blogisivuilla, mutta myös kotisivuillamme www.elamantahden.fi.

Minun kaikki tuherrukseni ovat myös eräänlaista elätin elämää. Eläkkeellä kun ollaan. Tosin itselläni oli käsitys, että omillani olen, sillä jokunen vuosikymmen on tullut myös maksettua eläkemaksuja. Veroja saa myös eläkkeesta maksaa edelleen aika tavalla, joten aivan puhtaalla omalla tunnolla tallaan asfalttikatuja Sumessa ja käytän myös muuta hyvää tai tarvitsemaani, joita on saatu aikaan minunkin palkkarahoillani.

Mutta veroja maksaisin prosentuaalisesti vieläkin enemmän, jos menisin eläkkeen päälle takaisin palkkatyöhön. Joten koen kyllä itsekin valitsemieni päättäjien pelaavan eräällä tavalla kieroa peliä. Sillä kun ottaa niin sanotusti eläkkeen ulos sillä veroprosentilla kuin se kuuluu, jos se on ainut tulomuoto, niin sen päälle hankituista palkkarahoista on vero 40 % pintaan. Minulle se tarkoittaa, että en kanna sellaista yhteiskuntavastuuta, josta saisin verotettavaa tuloa. Pienen mieleni pientä kiusaa tai kapinaa mielestäni epäoikeudenmukaisesta verotuksesta. Mutta itsehän valitsen asuinmaani ja asioistani päättäjät. Eläkeläiset halutaan töihin, jotta he eivät olisi kuluttamassa ansaitsemiaan eläkerahoja. Olisi kai hyvä, jos mahdollisimman moni kuolisi sorvin ääreen.

Päivis kirjoitti toisen elätin eli koiranelämästä, josta olen tarinoinut itsekin. Kuvassa kolme sellaista Jomtienin rantakävelykadun varrella paikassa, jonka olen nimittänyt päihdeongelmaisten keräilypisteeksi. Täällä tai siellä aikaansa viettävät saattavat arvella missä kyseinen piste on ja löytääkin sen. Arvaukset voi pitää mielessään tai kirjoittaa tänne tai vaikkapa facebook-sivullamme: https://www.facebook.com/jormasoini.paivistranden. Kannan antamastani paikan nimestä täyden vastuun vähintään samalla tavalla kuin poliitikotkin tekemisistään.
Kuvan ensimmäisen koira on ruokaa-aikaan ollut paikalla tai ainakin siellä missä sitä jaeteen. Oleskelupaikastaan huolimatta sillä ei ole kaljamaha.

Joku päivä sitten kirjoitn täkäläisestä tavasta, jossa lapset voivat olla mukana, kun vanhemmat tahkoavat enemmän tai vähemmän menestyksekkäästi perheelle leipää. Siinä oli äidin hierontapiste, jossa hän antoi erinomaisia hierontapalveluita rantakadun hiekalla. Isukki taisi olla laittamassa turisteille ja paikallisille rantatuolien aurinkovarjoja pystyyn. Mutta jotta ei jäisi kuvaa, etteikö mies osallistuisi päivähoitoon, laitan tähän toisen kuvan. Siinä mies osallistuu ansiokkaasti jälkikasvunsa hyvinvoinnin edistämiseen ja riittävien päiväunien saantiin.

perjantai 11. huhtikuuta 2014

Koiranelämä voisi kelvata malliksi

päivis: Elätti-sana jäi jotenkin elämään ja jatkan siitä muutaman ajatuksen. Tänään istuimme hetken uima-altaalla, jonne tuli noin nelikymppinen ulkomaalaismies nuoren thainaisen kanssa. Nainen jäi ottamaan itsestään kännykkäkameralla kuvia, kun mies kävi uimassa. Ilmiselvä elätti, ajattelin naisesta. Ajatus ei ehkä ihan osunut oikeaan, sillä olin kuulevinani naisen myöhemmin selittävän miehelle englanniksi jotain työpaikastaan tai sinne kulkemisestaan. Mutta se ei ollutkaan se varsinainen juttu, jota jäin miettimään.

Jäin pohtimaan sitä, että mitenkähän tyhjänpäiväistä elämä on, jos sen päällimmäinen tarkoitus on tällääntyä ja yrittää näyttää mahdollisimman kauniilta. Kun olin jalkahieronnassa, siellä yksi nuori hierojaneitonen käytti vähintään yhden tunnin varpaankynsiensä laittamiseen. Ehkä siinä saivat uuden värin myös sormenkynnet.
Mona Lisa edustanee 1500-luvun
alun naisihannetta. Hänen tuskin
tarvitsi kovin paljon ehostaa itseään
näyttääkseen kauniilta.

Kenties itseensä keskittyminen meikkaamalla ja hiuksia laittamalla kuuluu erityisesti tiettyyn nuoruusikään. Toisaalta juuri silloinhan nainen taitaa olla kauneimmillaan, eikä varmasti tarvitsisi juuri mitään laittautumista näyttääkseen hyvältä.

Mutta kriittinen pohdiskeluni altaalla päättyi oikeastaan kysymykseen siitä, että mikä sitten on tärkeää. Sekö, että pitää opiskella hirveästi, löytää itselleen kelpo puoliso ja työpaikka, hankkia lapsia ja elää jonnekin hiipuvaan keski-ikään saakka ruuhkavuosia, joista jälkeenpäin ei muista juuri muuta kuin ainaisen menemisen ja jatkuvan väsymyksen?

Ihailen Jomtienin rannalla koiria, jotka eivät tee mitään turhaa. Ne eivät ymmärrä tälläytymisestä mitään. Monella on kirppuja, puuttuu häntä, joku jaloista linkuttaa pahasti ja iho saattaa olla ruvella tai verinaarmuilla. Ne ovat ja elävät tässä ja nyt. Ne makaavat varjossa ja siirtyvät välillä kuumalle hiekalle auringonpaisteeseen. Kun niille sopii, ne tulevat rannalla istuskelevien luokse, tarjoavat tassuaan ja odottavat, että saavat ehkä palan koirankeksiä tai rusinapullaa. Kun ovat saaneet vielä pienen rapsutuksen karvaiseen ja likaiseen turkkiinsa, ne voivat taas jatkaa jokapäiväistä oloaan: makaamista varjossa ja sitten taas auringonpaisteessa kuumalla hiekalla.

torstai 10. huhtikuuta 2014

Elätti sanalla on huono kaiku

Jormas. Päivis kirjoitti eilen mielenkiintoisesta aiheesta. Nimittäin eläteistä. Siitä saisi kirjan, sillä aihe on todella monisäikeinen. Vähän sama kuin sanoisi, että Sauli Niinistö tai Bruce Springsteen ovat laidalla kulkijoita. Ovat he. Kuten minäkin. Varsinkin aikoinaan. Tosin toisella laidalla kuin Sauli tai Bruce. Saulin kanssa tuli tehtyä aikoinaan sinunkaupatkin. Kun hän oli häissämme. Päteneekö enää, kun hän on siirtynyt lisää laidalle ja minä sieltä pois?

Mutta ne elätit. Moni nainen, mutta toki mieskin on mennyt rikkaisiin naimisiin tai muuten jakaa petinsä ja sitä itseään rahasta. Osaa sellaisisista miehistä on taidettu sanoa Vihtoreiksi tai gigoloiksi. Vai muistanko väärin? Ja naista ilotytöksi tai portoksi. Tosin muillakin kuin rakkailla lapsilla on monta nimeä. Mutta sopiiko niiden joukkoon elätti?
Historia on väärällään naisia, jotka ovat eläissään, mutta varsinkin sen jälkeen saaneet suuren hyväntekijän maineen. Usein rahojen taustalla ovat olleet miehen, puolison rahat. Jonka kaikki aika on mennyt rahan ja bisneksen tekemiseen.

Kun avioliitto on tullut tilaan, jossa aikaa ei ole käytettäväksi parisuhteen ylläpitoon ja hoitoon, on ainut maksuväline miehellä raha, jota hän tahkoaa lisää yötäpäivää. Eikä muuta osaa tai saa muusta elämäänsä riittävää sisältöä.

Mutta mitä tekee vastuuta tunteva nainen, puoliso silloin arkensa tyhjyyteen? Kun hänellä on kaikki mitä rahalla saa ja sen mukana arjen ja pyhän tyhjyys ja elämän yksinäisyys?
Voi olla, että muun muassa yksi tälläinen olisi ollut Aurora Karamzin, joka tunnetaan muun muassa Helsingin Diakonissalaitoksen säätiön perustajana ja monen muun merkittävän hankkeen kantavana voimana. Vaikka hän olikin aatelisukua, oli hän Pietarin Talvipalatsin hovineiti mennessään ensimmäisen kerran naimisiin. Naimisiin hän ehti kolmesti. Itse ajattelen, että hänen hyväntekeväisyyteen laittamamsa rahat ovat puolisoilta peräisin. Hyvä niin, mutta voisiko häntäkin sanoa elätiksi?

keskiviikko 9. huhtikuuta 2014

Monenlaisia elättejä

päivis: Aamulla luin sähköpostin roskaposteista viesti, jollaisia sinne aika ajoin tulee: nuori, kauniiksi ja muutenkin kaikin tavoin erinomaiseksi itseään kehuva naisihminen hakee seuralaista vakavalla tarkoituksella. Tämänaamuinen etsijä halusi muun muassa tulevan kumppaninsa kanssa nähdä maailmaa. Minulle tuli välittömästi mieleen sana elätti. Nainen halusi päästä miehen elätiksi.

Piti tietysti googlettaa, koska elätti voi tarkoittaa jotain muutakin kuin toisen siivellä elävää. Jossain keskustelupalstalla synonyymiksi ehdotettiin kotiäitiä tai työtöntä. Oikein vakavasti elätti-sanaa käytettiin Taloussanomien artikkelissa, jossa puhuttiin eläkeläisistä elätteinä ja tulppina. Tosin siihen malliin kuitenkin, että yksittäisen eläkkeelle jäämistä suunnittelevan tai jo eläkkeellä olevan ei todellakaan tarvitse tuntea syyllisyyttä omasta tilastaan tai iästään.

Jorma näytti yhtenä päivänä löytämänsä, varakkaan miehen asiallisen vastauksen tuollaiselle elätiksi pyrkivälle kaunokaiselle. Olimme samaa mieltä miehen kanssa, että kauneuden perusteella puolison valinta on huono sijoitus. Kauneus on katoavaista. Nainen oli tarjoutunut nimenomaan elätiksi miehelle, jolla piti olla muistaakseni yli puolen miljoonan dollarin vuositulot. Nainen uskoi kauneudellaan päihittävänsä hyvinkin rikkaiden miesten keskinkertaisilta näyttävät puolisot.

Jos blogiamme lukisi suurikin joukko thaimaalaisen vaimon tai vaimokkeen ottaneita miehiä, uskoisin suututtavani monet. Täällähän on paljon niitä thaikkunaisia, jotka ovat joko lyhytaikaisina elätteinä, mutta myös avo- tai avioliitossa. On tietysti rumaa ajatella näin, sillä onhan meilläkin Suomessa ainakin vuosikymmeniä sitten ollut käytäntö, että nainen jää kotiin, vaikka perheenlisäystä ei heti olisikaan odotettavissa. Vuosisadan alussa syntynyt mummuni muun muassa jäi avioiduttuaan kotiin. Tosin sotavuodet taisivat vaatia häneltäkin palkkatyöhön menoa.

Mutta entisajan maailmassa naisella olikin huomattavasti enemmän aikaa vieviä kotitöitä tehtävänään, kun esimerkiksi kodinkoneet, keskuslämmitykset tai vesijohdot eivät helpottaneet arjen pyöritystä.

Jotenkin on silti nykymaailman malliin tottuneena vaikea ymmärtää miestä, jolle nainen ja vielä jopa vaimo on vain seuralainen. Enkä varsinkaan ymmärrä naista, joka haluaa olla vain miehen palvelija, sillä sehän asema seuralaisuudesta lankeaa, ellei nyt miehellä tosiaan ole ne yli puolen miljoonan dollarin vuositulot. Sillä rahallahan jo juoksuttaa palkattuja palvelijoitakin.

Jotta thaimaalaisia oloja tuntemattomille ei jäisi käsitystä, että täällä kaikki vaimot ja vaimokkeet ovat vain elättejä, pitää täsmentää, että paljon on myös niitä, jotka ovat vähintään yhtä itsenäisiä kuin suomalaisvaimokin. Mutta jos tästä vielä jatkan, joudun varmaan johonkin ikuisesti kesken olevien naisasialiikkeen tavoitteiden ja sukupuolten tasa-arvon suohon.

tiistai 8. huhtikuuta 2014

Onko syytä olla mistään kotoisin?

Jormas: päivis kirjoitti eilen lipusta, joka kirvoitti kieleni tai ainakin mieleni tekemään siitä aasin tai jonkun muun sillan kodittomuuteen. Josta pääsen juurettomuuteen. Eli onko ihmisen hyvä kuulua jonnekin vai onko yksi lysti kuuluuko minnekään ja onko mistään kotoisin?

Olen suomalainen, laulaa Kari Tapio. Biisi kuitenkaan ei ole alkujaan suomalainen vaan käännössellainen. Mutta lauletaan tai ei, itse olen suomalainen. Tosin sukuni http://www.petterhallstrom.fi/ on Tankasta tullut 1700-luvulla. En silti koe olevani yhtään tanskalainen, joten juuretkin ainakaan suvussa ja mielissä eivät ehkä ole ikuiset. Luulen näin ajattelevan Nico Rosberginkin. Suomalaista hänestä tekevät formulafanit kisamenestyksen mukaan, me muut ehkä emme niinkään.

Kotini on linnani
Kengät on kulkurin koti ja kakkoskoti on korvien välissä, on yksi mieluisemmista motoistani. Kun aikoinaan Sininauhasäätiön toimitusjohtajan pestiltä ja asunnosta Mäkelänkadulta lähdin, ajattelin tämän todeksi myös itselleni. Sitä ennen naiviudessani ajattelin, että elän ja kuolen Sininauhassa ja se on iso osa minua ellei peräti ydin hautaan saakka. Ehkä sen jälkeenkin. Ajattelin, että iäkkäänä köpöukkona poistan asumispalveluyksikkö Pessin käytävillä ja muissa tiloissa siellä asuvien toiseksi suurinta ongelmaa osaltani. Yksinäisyyttä ja tarpeettomuutta. Näin sieluni silmin itseni siellä muiden kotiaan pitävien joukossa. Ja he sanoivat, että "kuule Jormas tai Soini, ei sun tartte lähteä Valtsuun, mä haen sulle sen tsieguran. HK:n Sinistähän se oli?"

Vaan toisin kävi. Koin, että "Mauri on työnsä tehnyt, Mauri saa mennä". Mutta rakas se oli. Jopa poikani Marko ja hänen vaimonsa laittoivat tyttärensä yhdeksi nimeksi Sini. Ja Sininauhaliiton toiminnanjohtaja kastoi hänet Jumalan yhteyteen Sininauhan omassa sakraalitilassa/kirkossa Hämeentiellä. Joka sekin on nyt myyty. Arvatenkin hyvinkin maallisiin tarkoituksiin. Sininauhasäätiö kuitenkin lakkasi olemasta minulle koti. Näin kävi myös monelle aikalaiselleni, jotka ajattelivat Sininauhan olevan jotain muuta kuin vain työpaikka. Sillä jossakin aivan muualla kuin palkkatyössä ovat koko Sininauhaliikkeen juuret niin Suomessa kuin isossa maailmassakin. Mutta ehkä nykyisin tilaa on yhä vähemmät sydämen työlle. Tilalla on ammattijohtajat, joille monelle sydämen ääni on vierasta, häiriötä tuovaa kolinaa. Mutta syynsä meissäkin. Me olemme aivan itse päättäneet lähteä tuottamaan rahalla niitä palveluita, jotka maksetaan verovaroin. Tilaa kuitenkin on aina kulkea omia polkujaan, kun ei myy rahalla mitään, ei itseäänkään.


Mutta Sininauha oli parasta mitä kristillisessä päihdetyössä oli pitkään aikaan tapahtunut. Se ei ollut vain asuntoja tai ---tanan luukkuja, vaan koteja kodittomille.

Näin sen koki myös eversti Jarl Jarkka, jonka ehdotuksesta aikoinaan Olga Hjelmman lahjoitti merkittävän omaisuuden Sininauhalle helsinkiläisten asunnottomien välittömäski auttamiseksi. Osin niillä ynnä Raha-automaattiyhdistyksen varoilla ostettiin Hämeentie 62:sta kodit 50 kodittomomalle. Joka nyt on myyty. Mutta mitä tilalle Olgan raholla vai eikö mitään?

Samoilla lahjoitusrahoilla mahdollistettiin aikanaan myös Sininauhaliiton toimitilat Hämeentiellä sekä nykyinen toimitalo Krämertintiellä. Vaikka olen itsekin ollut näitä hankintoja päättämässä, koen, että Olga on kääntynyt hankintojen johdosta toiseen asentoon siellä jossakin viimeistään silloin, kun toimitaloon sijoitettut varat eivät olekaan palautuneet siihen käyttöön, johon hän ne lahjoittaessaan tarkoitti.

Tänä päivänä ajattelen, että ihmisen on hyvä kuulua jonnekin. Kun tein päätöksen lähteä Vallilasta, ajattelin ja kysyin itseltäni, että milloin ihminen on liian vanha aloittamaan alusta? Ja vastasin saman tien, etten tiedä, mutta ei ainakaan vielä. Ja niin syntyi Jokilaakson sisään Merikonttikoti. Johon minun ei pitänyt kiintyä. Mutta kiinnyin kuitenkin. Tänään se on rakkainta materiaa, mitä minulla on koskaan ollut. Tai eihän Jokilaakso enää ole minun, vaan olen lahjoittanut sen Elämän tähden ry:lle.

Jokilaaksolla on sielu, joka rakentuu sisälläni koko ajan. Tilaa on Luojalle, mutta ennen kaikkea iso osa Jokilaakson syvintä olemusta on Päiviksessä sisällä ja kaikessa siinä mitä hänestä siellä huokuu.

Kodittomuuteen, juurettomuuteen, tarpeettomuuteen palaan blogikirjoituksissani kyllä pian, sillä tänä aamuna huomaisin raapaisseeni itseni sisältä jotain, joka on minule tärkeää ja voin kokea: "Elän siis olen."

maanantai 7. huhtikuuta 2014

Suomen lippu Pattayalla

päivis: Täällä Pattayalla, Jomtien mukaan lukien, näkee kaikkialla eri maiden lippuja. Se taas johtunee siitä, että lippujen avulla erilaiset palveluntarjoajat yrittävät houkutella paikalle kyseisten maiden kansalaisia. Toinen vaihtoehto on, että ensin ovat tulleet turistit ja sen jälkeen on hankittu sopiva lippu liehumaan rantapaikan kohdalle tai baarin seinustalle.

Suomen lippuja täällä näkee melko usein. Joskus ne ovat vähän sinne päin eli siniristi voi olla totuttua kapeampi, mutta kotimaamme lipuksi sen silti aina tunnistaa. Vähän aikaa sitten kävimme rannalla, jossa lippumme oli niin riekaleina, että vain suomalainen pystyi siitä hahmottamaan sinisen ja valkoisen. Riekaleisia lippuja näkee usein, joten voi päätellä, ettei täällä suhtauduta lippuasiaan samalla vakavuudella kuin Suomessa.
Yritin löytää Googlen kuvapankista jonkun vähemmän
hyvän Suomen lipun kuvan. Ei löytynyt, mutta merikonteista
koottu lippu sykähdytti mukavasti.
Lippu on toimiva signaali. Se vetää ilman muuta puoleensa turisteja, joista suurin osa kuitenkin mielellään vaihtaa edes muutaman sanan kotikielellään. Nyt on sattunut uutena silmiini Pattayan puolella yksi lippu, joka viittaa johonkin paikkaa, oletettavasti kapakkaan, mutta siinä oli viitteenä jotain muutakin. Asia pitäisi käydä tarkistamassa ja kenties viedä sinne Pattaya Suomi-Seuran esitteitä.

Seuramme on Pattayan puolella harmillisen outo monelle ja sitä se on jopa Jomtienin rannalla oleskeleville suomalaisille. Sen huomasi tänään jormas juteltuaan täällä useammankin kerran käyneen pariskunnan kanssa. Eivät olleet koskaan kuulleetkaan koko seurasta. Lupasivat huomenna ajella mopolla Soi Welcomille katsomaan paikkaa.

Niistä lipuista vielä. Kävin tänään illalla Pattayalla jalkahieronnassa. Huomasin siellä hyllyssä pienen Thaimaan lipun ja sen vierellä isomman Suomen lipun. Ilahtuneena mainitsin siitä hierojalle, joka osoittautui englantia taitamattomaksi. Toinen hieroja ymmärsi, mutta hänellä ei ilmeisesti ollut mitään sanottavaa siihen, miksi Suomen lippu on heidän firmansa hyllyssä. Eikä asia vaikuttanut hänestä mitenkään merkittävältäkään. Johdatusta sanoisi joku. Kahdesta vierekkäisestä hieromapaikasta satuin valitsemaan juuri sen, jossa joskus on ollut jokin suomalaisyhteys.

sunnuntai 6. huhtikuuta 2014

Skavabölen bileet

Jormas: Koska yhdistyksemme on tuusulalainen ja yksi Tuusulan keskuksista on Hyrylä, joka ruotsiksi on Skavaböle, istuu tänne myös mainos:

lauantai 5. huhtikuuta 2014

Juhlaseremonia Savanna Sandsissa

päivis: Tänään päästiin tutustumaan Thaimaan kulttuuritraditioihin. Ensimmäinen oli Universal Groupin Jomtienin toisen rakennuskohteen, Savanna Sandsin maansiunaus-seremonia. Siihen saimme kutsun osallistua ja mielenkiinnolla menimme paikalle. Luulen, että varsinainen seremonia toimitettiin thaimaalaisin menoin, vaikka intialaiset olivatkin varsinaisia isäntiä ja emäntiä.

Käytännössä tilaisuuden varsinainen asia vastaa melko lailla meikäläistä peruskivenmuurausseremoniaa. Ehkä tänään näkemämme tilaisuus oli kuitenkin moni-ilmeisempi ja juhlavampi kuin Suomen vastaavat seremoniat. Minäkin osallistuin kukkien ripotteluun peruskivan tai -laatan päälle. Kuvassa näkyvä valkoinen laatikko viedään myöhemmin rakennustontille ja kaivetaan maahan. Lopuksi asetuimme kuvattaviksi.

Etualalla olevan laatikon täyttäminen oli osa seremoniaa, jonka päätteeksi sen sisältö peitettiin kukkien terälehdillä.
Kun peruskivi oli saatu hoideltua, kaikki kutsuttiin kiertämään herkkupöytää, josta olisi pitänyt syödä jokaista laatua. Ei onnistunut, joten turha on luulla toiveensa silloin toteutuvan. Jätin siis toivomatta, koska kaikkia herkkuja ei olisi millään jaksanut maistella. Tilaa piti nimittäin jättää lounaallekin, joka tarjottiin seremonian jälkeen.

Juhlat jatkuivat vielä myöhemmin iltapäivällä, mutta ennätimme siinä välissä käymään Pattayalla, jossa oli meneillään Mr. Thailand -kisat. Enemmän tai vähemmän lihaksikkaita ja entistä ruskeammiksi maalattuja thaimiehiä pullisteli lihaksiaan Royal Garden Plaza -ostoskeskuksen aulassa. Kisat jatkuvat vielä sunnuntaina, joten tämä lie ollut jonkinlainen esikarsinta. Aiheeseen liittyen kävimme maistelemassa lihasmiesten energiajuomia ja palailimme takaisin Savanna Sandsiin.

Kaikkia pöydän herkkuja olisi pitänyt maistaa saadakseen
toiveensa toteutumaan. Jäi maistamatta ja toivomatta.
Makupalat olivat kyllä harvinaisen herkullisia.
Saimme Savanna Sandsissa mairittelevaa huomiota Universal Groupin paikalliselta toimitusjohtajalta ja seremoniankin keskushenkilöltä, Sonia Punjabilta. Hän halusi vielä, että meidät kuvataan hänen ja mahdollisesti hänen puolisonsa kanssa. Täytyy seurata Savanna Sandsin Facebook-sivuja, jos vaikka yhteiskuvamme pääsyisi sinne.

Iltapäivän coctail party osoittautui odotteluksi, pikkupalojen napsimiseksi ja lopulta yksi toisensa jälkeen siirtyi taas ruokapöytään. Pöytäseuraksemme saimme yllättäen suomalaismiehen, jonka thaimaalais-kiinalainen vaimo myy työkseen asuntoja, kiinteistöjä ja tontteja Thaimaassa.

perjantai 4. huhtikuuta 2014

Suomalaisia, venäläisiä, amerikkalaisia ja thaimaalaisia

Jormas: Selvästi huomaa katukuvassa, kun turistit ja fal(r)angit ylipäätään ovat vähentyneet. On ollut mukava tehdä huomioita milloin mistäkin. Suomalaiset tietty tapoineen ovat yksi sellainen. Osa kaipaa laillani suomalaisten yhteyttä ja osa ei. Sitä saa täällä kuitenkin ottaa itse kukin sopivina annoksina ja monessa paikassa. On sivistynyttä ja vähemmän sivistynyttä aina örveltäjiin saakka.

 
Sitten on niitä tai heitä, jotka eivät suomalaisia kaipaa tai ainakin sanovat niin. Ja ehkä näin onkin. Haluavat olla englanninkielineen jotain muuta tai eivät sitten mitään.

Kun Autraliakin on nyt hyväksynyt lakiinsa kolmannen sukupuolen, niin olisivatko nämä suomalaisuutta jemmassa pitävät sitten sukupuolineuraaliuden sijaan kansalaisuusneutraaleja?
Vai joko sellainen on keksitty? Mitä ja keitä ovat muukalaiset ja muukalaispassin omaavat?

Mielenkiintoinen aiheeseen liittyvä ilmiö on, että sitä mukaa kuin venäläisiä on tänne tullut lisää, sitä mukaa karttuu thaimaalaisten venäjän kielen taito. Ja yhä useammin he huutelevat Päivikselle ja minulle venäjäksi. Olenkin kuumeisesti  pohtinut, kuinka ilmentäisin kansalaisuuttani vähintään sen verran, että eroittuisin itäisestä naapurikansastamme. Olen siis mieluummin suomalainen kuin en mitään tai minkään muun kansalainen. Sitä paitsi vaikka suomalainen ei pohjoismaalaisten matkaseurana olekaan kurssissa, saa Suomen kansalaisuudella monessa paikassa paremman palvelun kuin venäläisellä.

Kun uusi Thaikotimme valmistuu reippaan vuoden kuluttua, on meitä samalla asuntojemme keinohiekalla edustettuna osakeluettelon mukaan vain neljä asuntoa ja neljä kansalaisuutta. Thaimaa, Venäjä, USA ja me. Muut pääsevät "rannallemme" vain uimalla tai kahlaamalla. Tai vieraana.
Siinä sitten pienessä mittakaavassa parannamme maailmaa. Ehkä.

Mutta minä en naapureita hauku. En ainakaan usein enkä varsinkaan etukäteen. Sen varran on tullut maailmalla resuttua, Jenkkilässäkin, että jos pitäisi seuraksi Pattayan taivaan alle valita sama määrä amerikkalaisia tai venäläisiä, ottaisin venäläiset. Onko muuten jenkki yhtä leimaava sana kuin ryssä?

torstai 3. huhtikuuta 2014

Kannettu vesi ei kauan riitä

päivis: Tuusulassa olemme Merikonttikodissamme niin sanotun kantoveden varassa. Kantamalla sitä ei tietenkään perille Jokilaaksoon tuoda, mutta periaate on sama: vesi tuodaan säiliössä, josta se pumpataan toiseen säiliöön käyttöä varten. Jokilaakson vesi riittää koiralle ja meille kahdestaan ihan kivasti kuukaudenkin päivät.

Thaimaassa taas vesi tulee kyllä kraanasta kantamatta, mutta juoda sitä ei viitsi, eikä se todennäköisesti maistuisikaan oikein juotavalta. Kaupat ovat väärällään eri merkkisiä juomavesiä, joista kerran laitoin muistiinkin kaikkein suositelluimmat pullovedet. Suositus perustui myytävistä vesistä tehtyyn tutkimukseen, ei mihinkään mainosmeininkiin. Niin ainakin toivon. Parhaiksi vesiksi arvioitiin Aura, Minere ja Singha.

Soda maistuu, jäillä tai ilman, kunhan on kylmää.
Me kannamme neljännen kerroksen hissittömään asuntoomme suunnilleen joka kolmas päivä kuuden litran kannullisen pullotettua vettä. Sen lisäksi kannamme lasipulloissa soda-vettä, mutta sitä menee vähemmän, sillä sodaa tulee latkittua aina ulkona syödessä, rannalla ollessa ja milloin missäkin yhteydessä, kun jano yllättää. Pienissä pulloissa myytäviä juomavesilaatuja on useampia kuin suurissa kannuissa ja niiden maku ei aina ole kovin kehuttava.

Aika usein täällä näkee talojen seinänvierustoille kytkettyjä vesiautomaatteja, joista saa muutamalla kolikolla useita litroja ionisoitua vettä. Se tarkoittaa, että automaatissa on jokin järjestelmä, joka tekee vesijohtovedestä juomakelpoista. Oma astia pitää olla mukana, jos tuota vettä aikoo ostaa. Emme ole ainakaan tietoisesti tuota vettä maistaneet. Ehkä joskus pitäisi.

Ihan oma lukunsa on bisnes, joka pyörii tyhjien vesikanisterien, juomapullojen ja -tölkkien ympärillä. Kotikadullamme jotkut kaivelevat roskiksesta tyhjiä pulloja ihan niin kuin meillä Suomessakin tapahtuu. Sen lisäksi kadulla käy ainakin yksi alan liikkeenharjoittaja, pariskunta, joka kerää muun muassa baarien tyhjentyneet pullot ja tölkit. Samalla jatkokäyttöön auton lavalle lähtevät myös liiskatut pahvilaatikot. Keräämistään kierrätystavaroista pariskunta maksaa jätteen tuottajalle kilo- tai kappalehinnan. Jossain toisaalla he saavat keräämästään tavarasta vielä hieman paremman tuoton. Itsensä voi työllistää täällä kovin monella tavalla. Ainakin jos on valmis raskaaseen työhön.

keskiviikko 2. huhtikuuta 2014

Elämän tähden ry

Jormas: Koska tämä on ensisijaisesti Elämän tähden ry:n blogipalsta ja avoimuus on toimintamme avainsana, on näilläkin sivuilla oma paikkansa jäsenkirjeellemme. Kirjeessä mainitut liitteet löytyvät kotisivultamme. Vuosikertomuksen ja tavoitesuunnitelman linkin laitan kuitenkin tähän: http://elamantahden.fi/Toimintakertomus-2012-ja--suunnitelma-2013.php.


Tervehdys jäsenistö

Käytännössä kaikki yhdistyksemme jäsenet ovat olleet mukana, kun olemme vieneet pientä ja piskuista, parikymmenvuotiasta yhdistystämme eteenpäin. Kuka on antanut sääntöuudistuksessa juridisia neuvoja, kuka konsultoinut muissa asioissa, kuka jeesannut taloudessa tai sen tarkastamisessa, kuka ollut kuntaneuvotteluissa mukana, jonkun jäsenen toimesta on saatu maksullinen ilmoitus kotisivuillemme, joku on lahjoittanut Kaupallemme tavaraa jne. Tästä iso kiitos kaikille.
Teimme myös viime vuonna yhdistyksemme mittakaavassa valtavan ponnistuksen, kun rakensimme Merikonteista kodin ja esittelimme sen Hyvinkään Asuntomessuilla. Olimme siellä kuukauden joka päivä aamusta iltaan ilman sen kummempia kaupallisia tarkoituksia. Toki joitakin kumppanuuksia solmimme, jotka saattavat poikia jatkossa yhtä tai toista.
Pääasiallinen tarkoituksemme oli kuitenkin osaltaan olla tuomassa ja juurruttamassa uutta asumismuotoa Suomeen. Joka olisi enemmän kuin parakki tai kesäkäyttöön tarkoitettu siirtolapuutarhamökki, mutta vähemmän kuin kivijalan päälle rakennettu omakotitalo. Mielenkiinto oli valtava.
Messut päättyivät elokuussa, jonka jälkeen Merikonttikoti siirrettiin Tuusulan Jokilaaksoon ja rakennettiin käytännössä lähes valmiiksi. Viranomaistarkastukset ovat kuitenkin vielä edessä, joten katsotaan mitä ne tuovat tullessaan.
Toinen iso ponnistus oli Omia polkuja kulkevien kaupan/kohtauspaikan rakentaminen Hyrylän keskustaan ja siellä toteuttavan Kuntouttavan työn sopimus Tuusulan kunnan kanssa.
Myös sääntömuutos saatiin päätöksen. Me emme tee enää mitenkään erityisesti päihdetyötä, vaan kaiken tekemisen ydin on ihmisten ja eläinten hyvinvoinnin lisääminen. Uudet, Patentti- ja rekisterihallituksessa hyväksytyt säännöt liitteenä.

Liitteinä on lisäksi Vuosikertomus 2013 ja tavoitesuunnitelma 2014 sekä yksi kulttuuritekomalli. Niitä teemme pitkin vuotta ja ripustelemme Kaupan seinille.

Uudet säännöt mahdollistavat vuosikokoukseen osallistumisen myös sähköisesti, jota hyödynnämme. Kokouksen pidämme, kun saamme tilinpäätöksen hallitukseen hyväksyttäväksi ja sen jälkeen toiminnantarkastajille. Heidän lausuntonsa jälkeen on vuosikokouksen aika.

Hallitus toivoo, että jäsenillä aika riittäisi lukea liitteet läpi, sillä teiltä mahdollisesti saatavat kommentit, kysymykset ja ehdotukset olisivat ensi arvoisen tärkeitä.


Hallituksen puolesta
Elämän tähden ry
Soini Strandén, virtuaalihenkilö