Väärien valintojen asiantuntija * 53

Kelkkailua harrastin monta kymmentä vuotta. Yksin, äijäporukassa, Liisan, poikani Markon ja myöhemmin myös toisen vaimoni Päivin alias Päiviksen kanssa.

Liisa oli rohkea kelkkailemaan, vaikka käytti pyörätuolia. Harrastuksen hän aloitti istumalla ensin reessä kelkan perässä. Ennen pitkää hän ajoi myös itse, kun istuin takana. Viimein Liisa ajeli yksinkin. Milloin kelkkailija ei saapunut kotiin sovittuna aikana, lähdin perään ja löysin hänet kumollaan milloin mistäkin hangesta. Mutta mikään ei häntä lannistanut. Liisa rakasti lajia, olihan kelkkailu luonnossa ainutlaatuista pyörätuolilla liikkumisen vastapainona.

Päiviksen ensi kosketus omaan kelkkaan ja varsinkin hankkimiseen on kertomisen arvoinen tarina. Vietettiin vapaata Laukaan Nurminen järven rannalla, Päivis Placessa ja hän lähti mukaani, kun olin menossa Kuvan Moottoripalveluun.

Joskus Thaimaan tsunamin jälkeen se oli, sillä kuuntelimme haikein mielen matkalla Aki Sirkesaloa, jonka hyökyaalto perheineen vei. Silloinen tai tuleva vaimoni, en muista, sanoi haluavansa ostaa Akin CD:n. Johon minä, ettei tarvitse vaan voin tehdä hänelle laittoman kopion.

Kun pääsimme pyörä- ja kelkkaliikkeeseen, oli siellä kaiken mielenkiintoisen joukossa hyvin siisti, käytetty moottorikelkka. Jolla innostin Päivistä tekemään pikku lenkin. Tähän hän tarttui ja hurahti laakista sekä totesi hieman tuumattuaan, että ehkä hän voisi hankkia kelkan. Kun rahaakin säästyi Sirkesalon CD:n piraattokopion ansiosta. Ylivertainen perustelu, jota olen ajatellut ja kertonutkin monesti myöhemmin.

Ehkä paras hetki harrastuksen parissa oli Päiviksellä Lapissa, kun hän kapusi kelkkansa kanssa Olostunturin huipulle. Ja totesi: "Voi juku, huima juttu, olen täällä päällä ja ajoin aivan itse!"

Päivis Place Laukaan Pitkäniemessä, saman järven rannalla Juha Kankkusen kotitilan kanssa, oli ja on hieno paikka vaikka mihin. Joka ikkunasta näkyy järvi, johon ei ole matkaa kuin parikymmentä metriä. Kelkalla tai kävellen. Kelkkailuharrastus lisäsikin talvikäyttöämme melko lailla.

Väärien valintojen asiantuntija * 52

Seuraava yön yli pysähdys oli Muoniossa, Harrinivan lomakylässä. Josta löytyi lämmin petipaikka hieman poikkeuksellisissa olosuhteissa. Mutta annetaan Paavon kertoa siitä hieman itse, kuten koko reissustakin:

"Terve Sosiaalineuvos Jorma. Kaikkea sinäkin muistelet. Mutta oikein muistit ja hyvän kunnanjohtajan kunta saikin. Ei ollut meillä juuri murheita, kun päästelimme viikon päivät Lapin hangilla ja illan tullen kävimme asutuissa paikoissa ollessamme kaupassa kyselemässä olutta pari pulloa mieheen. Sulle ei pilsua aina löytynyt, mutta keppanaa mulle löytyi aina.

Kyllä OFFi-mies jäi mieleen, samoin Rukan saunan lauteilla kehuskelumme yli 1000 kilsan kelkkaretkestämme. Vastapäätä lauteilla istuneet kaksi kaveria tokaisivat ajaneensa saman matkan kilpaa 24 tunnissa - me viikossa.

Ja muistiin tarttui sekin, kun uoman reunaa ajettiin ylöspäin ja onnistuin kaatumaan yksin ollessani lähes paikallaan kelkan tullessa päälle. Enkä meinannut päästä puolentoista metrin lumihangessa sen alta pois.

Yamahaa en saanut käännettyä, mutta tulit jonkun ajan päästä takaisin ja kammettiin kulkuneuvo yhdessä oikein päin. Kerroit myös, että olit ollut aivan hilkulla ajaa uomalla avantoon jne jne....

Ikuisesti on mulle vähemmän Lappia kiertäneelle jäänyt mieleen samalla reissulla yöpyminen Harrinivan vetokoirien varustehuoneen lattialla. Talossa oli satoja koiria ja valjakkoihmisten varusteet kuivumassa varastossa.

Lattia oli lämmin ja paskanhaju mahtava. Ei haitannut, kun muuta sisätilaa ei ollut vapaana ja pakkasta oli yli 40 astetta. Siellä etelän miehet sopuisasti yöpyivät ja jatkoivat aamulla taivallusta."

Siitä suunnattiin Äkäslompoloon mistä myös reipas viikko aiemmin lähdimme liikkeelle. Henkeä ja tarmoa oli varsinkin lähtiessä kuin patterin vieressä porisevassa kiljupöntössä. Suuntasimme silloinkin kohti 30 kilometrin päässä olevaa Muoniojokea.

Aikamme ajettuamme aloimme ihmettelemään missä joki mahtaa olla. Kunnes havaitsimme sähköpylväiden ruotsinkieliset varoitustekstit. Olimme tulleet kilometritolkulla naapurivaltion puolelle ja ylittäneen yli satametrisen joenkin huomaamatta sitä lainkaan. Tällä kertaa emme saaneet peräämme rajavartijoita. Tai he eivät löytäneet meitä.

Väärien valintojen asiantuntija * 51

Munnikurkkiosta ajoimme kohti Kilpisjärveä, Käsivartta ja Haltitunturia pitkin Norjan rajaa, rajavartijoiden reittiä, jonka käyttöön meillä oli lupakin.

Kerran Suomen korkeimman vuoren laaksossa, erämaakämpällä yöpyessäni kiipesin aamulla ylös. Hyvällä kelillä ja pitkätelaisella Lynxillä Haltin valloitus kesti puolitoista minuuttia. Katsoin Norjan puolella olevaa, hieman korkeampaa huippua, laitoin nimen vihkoon ja tulin alas. Taatusti luvaton juttu koko kelkalla ajo tunturilla.

Samalla reitillä Hannu Peuran ja kahden muun kelkkailijan kanssa, joiden nimiä en muista, ammatiltaan taisivat olla laivuri ja poliisi, emme malttaneet pysyä kotimaan puolella. Vaan kiersimme rajapyykkejä Norjankin puolelta.

Rajavartijat olivat seuranneet jälkiämme yli 100 kilometriä merkiten jokaisen tolpan miltä puolen mikäkin moottorikelkka oli pyykin kiertänyt. Kiinni ottivat meidät Kilpisjärven hotellista. Lain rikkomisesta vastasimme myöhemmin oikeudessa toistuvina ja luvattomina rajan ylityksinä tai loukkauksina. Sakkoja saimme roppakaupalla kaikki.

Aina en ollut luvatta kelkan kanssa ulkomailla. Yhdelle reissulle olivat Norjan matkailuviranomaiset kutsuneet muutaman kelkkailijan Suomesta. Hannu ja minä kuuluimme niihin. Ajoimme yli Ruotsin ja Norjan tuntureiden Jäämerelle avataksemme vanhan maitoreitin.

Paavon kanssa sen sijaan laskettelimme villeinä ja vapaina Kilpisjärveltä alas, pitkin väylän vartta eli Muoniojokea. Ja taas kerran oltiin yösijaa vailla, johon itselläni oli idea. Muistissa oli televisiostakin tuttu Ohvimies. Joka mainosti Off-hyttysmyrkkyä: "Elä sie etelänmies huijo, vaan laita Ohvia." Perin juurin keskustalaisen aatteen mies.

Paavolle sanoin, että hänen luokseen ollaan taatusti tervetulleita, mutta tuliaisena pitäisi olla pari pulloa Koskenkorvaa. Ne Paavo hankki ja kelkkailtiin miehen luokse. Luukkosen esittelin sanomalla, että toin Suomen suurimman kunnan valtuuston demaripuheenjohtajan puhumaan kanssasi politiikkaa.

Valtakunnan asioiden järjestykseen laittaminen kesti miehiltä pitkälle aamuyön tunneille. Kun seuraavana päivänä jatkettiin matkaa alas pitkin joen jäätä ja kohti Muonioita, tuli Ohvimies rannalle saakka kädestä pitäen kiittämään. Että koskaan en ole saanut puhua näin paljon politiikkaa. Tervetuloa takaisin milloin tahansa. Nyt on hänkin väljemmillä väylillä siellä jossakin.