Koti merikontissa osa 3

päivis: Uusi toivo -lehteen kirjoittamassani Merikonttikoti-sarjan kolmannessa osassa kerroin merikonteista rakennetun asunnon sisustamisesta. Otsikoin kirjoituksen "Merikonttikoti on haasteellinen sisustettava":

Kotimme on rakennettu kahdesta, toisiinsa yhdistetystä noin 12-metrisestä merikontista. Pitkät ja kapeat huonetilat tekevät sisustamisesta haasteellisen. Leveämpää huonetilaa on vain kontteja yhdistävän aukon kohdalla.

Merikonttikotia suunniteltaessa keskusteltiin väliseinien rakentamisesta. Ajatuksesta luovuttiin, sillä seinät olisivat vain aiheuttaneet ahtauden tuntua. Kun ylimääräisiä väliseiniä ei ole, voi aamuisin automaattisesti käynnistyvä kahvinkeitin hoitaa samalla herätyskellon virkaa. Kaikkialle asuntoon levittäytyvä kahvin tuoksu on hellävarainen herättäjä.

Väliseinien puuttuessa kalusteet paljastavat, mihin tarkoitukseen mitäkin asunnon osaa käytetään.

Sisustusratkaisuja ajatellessa piti ottaa huomioon myös talon kolme sisäänkäyntiä. Luontevasti yksi niistä muodostuikin ikään kuin pääsisäänkäynniksi, jossa on myös eteinen kaappeineen ja istuinarkkuineen. Käytännössä kaikkia ulko-ovia käytetään lähes yhtä paljon.

Merikonttikodin suuri päätyikkuna ja korkeat sivuikkunat ja ikkunalliset ulko-ovat vaikuttavat niin ikään sisustusratkaisuihin. Ikkunoiden edustat on pääsääntöisesti pitänyt jättää vapaiksi. Tilaa korkeammille kalusteille ja kaapeille on vain rajallisesti. Mahdollista ahtauden tuntua vähentävät ikkunat, joiden kautta sisätila ikään kuin jatkuisi ulos ympäröivään maisemaan.

Parvisänky säästää tilaa

Kun Hyvinkään Asuntomessuilla vuonna 2013 valmistunut Merikonttikoti esiteltiin, se oli sisustettu melko vähin kalustein. Kaikki kävijät eivät sitä ymmärtäneet. Varsinkin lapsilta saattoi kuulla kommentin vaikkapa omituisen pienestä televisiosta, jonka olimme jostain haalineet messurekvisiitaksi. Toisaalta vanha Ikean ruokapöytä ja tuolit pistivät joidenkin silmiin herttaisena yksityiskohtana. Joku taas ihmetteli pöydän paikkaa kaukana keittiöstä. Kaikille ei jaksanut enää toistaa, että messusisustus on vain viitteenomainen.

Makuuhuoneen virkaa ajaa puinen parvisänky, jonka ostimme ja kasasimme paikoilleen Asuntomessuille. Valkoiseksi kuultomaalattu sänky on asunnossamme edelleenkin alkuperäisessä paikassa.

Halusimme parven säästääksemme sängyn alle jäävän tilan. Siihen olemme sisustaneet meitä molempia palvelevan ”työhuoneen”. Kyseinen muutaman neliön kokoinen huonetila on todellisessa tehokäytössä, sillä osaomistuskoira-Niilon nukkumapaikka on työpöytämme alla.

Ikäisemme ihmiset kai harvemmin harrastavat parvisänkyjä. Meille se on paitsi tilaa säästävä kaluste, myös eräänlainen vanhuusmittari. Vitsailemme mielellämme, että sitten kun emme enää omin avuin pääse parvelta alas, meidän tulee huomata, että olemme valmiit hakeutumaan kotikuntamme vanhuspalveluiden asiakkaiksi. Piakkoin sanontaa pitänee päivittää toteamukseen, että apua parvelta poistumiseen pitää etsiä omalta sote-alueelta.

Punainen ei maistu kaikille

Merikonttikotimme keittiö on kirkkaan punainen. Värivalintaa voisi sanoa sattumanvaraiseksi. Asuntomessuilla väristä sai kuulla joitakin kertoja - varsinkin selän takana. Kaikki eivät rakasta eivätkä edes siedä punaista. Ei ainakaan keittiön päävärinä.

 

Samaan aikaan messuilla esiteltiin omakotitalo, jonka tummahkon siniset keittiökalusteet saivat paljon kiitosta. Emme silti ole hävenneet, emmekä katuneet omaa värivalintaamme. Kaapistot on sitä paitsi tehty yksilöllisesti vain omaan tarpeeseemme. Arvoa lisää sekin, että tekijäfirma löytyi omasta kunnasta.

Merikontissa asumista oudoksuville on pitänyt joitakin kertoja selittää, että keittiössämme on myös muun muassa astianpesukone. Ja omasta mielestäni, mikä parasta, Merikonttikodin myötä sain myös uunillisen sähkölieden. Jonkin aikaa matkailuautossa asuttuamme kaipasin uuniruokia. Uskallan jopa väittää, että uunin myötä pitkään pimennossa ollut sisäinen kokkini puhkesi kokonaan uuteen kukkaan.

Merikonttiin on lähes mahdoton sisustaa tavanomaista sohvaryhmää. Siksi sohva puuttuu meiltä kokonaan. Panostimme kahteen mukavaan ”nojatuoliin”, jollaisia tavallisesti näkee pihakalusteina. Kotiamme ei olekaan sisustettu vieraita varten. Jos vieraita tulee enemmän, vietämme mieluiten aikaa pihassa olevassa kodassa. Ulkoa sisälle toimme sen sijaan olkkarin pöydän, jollaista ei joka huushollissa olekaan. Rouheapintainen ja hirmuisen painava myllynkivi piti puisine jalkoineen ja istuimineen kuljettaa perille kottikärryillä.

Ensimmäinen osa Merikonttikodissa asumisesta

päivis: Olen kirjoittanut Uusi toivo -lehteen toistaiseksi kolmiosaisen sarjan asumisestamme Merikonttikodissa. Koska lehden levikki ei ole suuren suuri, ajattelin jakaa tekstit myös tänne. Tätä kautta ne kenties tavoittavat merikonttiasumisesta kiinnostuneita, joiden käteen Uusi toivo ei koskaan voisi päätyä. Tässä sarjan ensimmäinen osa:
 
Ihmisillä on monenlaisia haaveita asumisensa suhteen. Yksi haluaa asua omakotitalossa, toinen kerrostalossa ja kolmas ehkä rivitalossa. Juuri muita vaihtoehtoja ei tarjolla olekaan. Siirrettävissä oleva merikonttikoti voi kuitenkin olla ratkaisu niille, jotka haluavat jotain, joka on vähemmän kuin omakotitalo, mutta enemmän kuin lähinnä kesäkäyttöön tarkoitettu siirtolapuutarhamökki. Bonuksena tulee vielä se, että kodin voi ottaa mukaan, jos tulee tarve vaihtaa maisemaa. 

Voi kai sanoa, että olemme mieheni Jorma Soinin kanssa hurahtaneet merikontteihin. Siitä oivana todisteena on se, että olemme kohta kolmen vuoden ajan asuneet merikonteista rakennetussa pientalossa Tuusulan Myllykylässä. Pihasaunankin olemme tehneet merikonttiin. Eristämättömiä jatkojalostusta odottavia varastokontteja pihapiiristä löytyy kolme, kaksi pitkää ja yksi lyhyt.
 

Aikoinaan tuumailimme, että meille riittäisi pieni koti, joka mielellään saisi olla liikuteltava. Suunnitelma pyörillä varustetun pientalon hankinnasta kaatui kuitenkin omaan mahdottomuuteensa, sillä viranomaiset edellyttivät sen katsastamista joka vuosi. Onneksi löysimme merikontit. Kun saimme vielä tietää, ettei Suomessa ollut ainuttakaan rakennusluvan saanutta merikonttikotia, päätimme ottaa haasteen vastaan.
 

Ensin pitää karsia

ennakkoluulot 
 

Halusimme osoittaa, että merikontit ovat asuntorakentamisessa todellinen vaihtoehto. Meille on käynyt selväksi, että ne, joille merikonttien hyödyntäminen rakentamisessa on vieras asia, mieltävät merikonttiasukkaan lähinnä Aki Kaurismäen Mies vailla menneisyyttä -elokuvan syrjäytyneeksi reppanaksi.
  

Merikonttirakentamiseen liittyy vahvoja ennakkoluuloja. Olen joutunut monet kerrat vastaamaan epäluuloisille kysyjille, että ”kyllä, kodissamme on ikkunoita ja vieläpä aika monta”. Lasisia ulko-oviakin pienessä talossamme on peräti kolme.

Myös merikontissa tarkeneminen talvipakkasilla arveluttaa monia. Hyvin tosiaan tarkenemme, sillä merikontista kodin rakentavan edellytetään eristävän talonsa täsmälleen samojen rakennusmääräysten mukaan kuin muidenkin rakentajien. Ja lämpöä saamme puolivaraavan takan ja ilmalämpöpumpun avulla. Muutama säteilylämmitinkin, jotka tosin olivat täysin turha investointi, kotimme katon rajasta löytyy. Talossa on lisäksi lämmöntalteenottojärjestelmä.
 

Asumisemme merikonttikodissa alkoi Hyvinkään vuoden 2013 Asuntomessujen jälkeen. Kotimme oli varmasti yksi kuukauden kestäneiden messujen erikoisimmista kohteista. Messuvieraita poikkesi taloon arviolta 70 000. Osa ihasteli, osa hämmästeli ja osa ei tuntunut osaavan sanoa oikein mitään. Kaikkein kriittisimmät eivät rohjenneet edes astua sisään.
 

Merikontti sopii niin

köyhälle kuin rikkaallekin
 

Merikontteihin rakennettavista asunnoista puhutaan meillä Suomessa tällä hetkellä lähinnä erityisryhmien tilapäisenä asumisratkaisuna. Kokemukset maailmalla osoittavat kuitenkin, että merikonttiasunnot ja -asukkaat voivat olla mitä ja ketä tahansa. Ennen rakentamispäätöstä saimme käsiimme kirjan, jossa näytettiin miten ympäri maailman, Suomea lukuun ottamatta, merikontteja hyödynnetään rakentamisessa. Emme olleet uskoa silmiämme. Kirja esitteli upeita omakotitaloja ja viehättäviä merikonteista rakennettuja pientaloja – ja monenlaisia muita pieniä ja suuria rakennuksia. 
 

Kiinnostavaa on, että varakkaille ihmisille huippuarkkitehtien suunnittelemien asuntojen ohella sama metalliaihio toimii runkona myös kaikkein köyhimpien kodeille. Helteisillä maailman kolkilla vaatimaton koti syntyy pelkästään tekemällä kontin seiniin ikkuna-aukot. 
 

Hyvinkään Asuntomessuillakin sisään astujat saattoivat ajatella, että tällainen asunto sopii varmasti ”niille”. Niillä he tarkoittivat asunnottomia tai muuten vaikeasti asutettavia. Hetken ympärilleen katseltuaan moni oivalsi yllättäen, että tämähän sopisi meidän mummulle tai vaarille, jolle voitaisiin merikonteista rakentaa pientalo perheen omakotitontin kulmalle. Tai teini-ikään tulleet lapset voisivat omassa pihapiirissä harjoitella itsenäistä asumista merikonttikodissa. Aika moni alkoi myös ääneen haaveilla merikonttiin rakennetusta kesämökistä. 
 

Oma merikonttikotimme näyttää ulkoapäin siltä, mikä se onkin: kahdesta pitkästä merikontista rakennettu talo, jota ei ole lainkaan verhoiltu. Vain lukuisat ikkunat paljastavat, ettei kyse ole varastorakennuksesta. Merikonttikotien sijoitusmahdollisuudet asumiseen kaavoitetuilla alueilla lisääntyvät huomattavasti, jos ne eristetään ja verhoillaan ulkopuolelta. Silloin vain talon mittasuhteet ja kantikas muoto voivat vihjata, mistä rakennuksen runko on peräisin. Harjakatto häivyttää viimeisenkin mielikuvan valtamerillä seilaavien rahtilaivojen lasteista.

 

KUUMA-kunnat ja asuminen

päivis: Vastasin tänään KUUMA-kunnissa asumista koskevaan kyselyyn. Kyseisiä kuntia ovat Tuusulan lisäksi Järvenpää, Nurmijärvi, Hyvinkää, Vihti, Kirkkonummi, Kerava, Mäntsälä, Pornainen ja Siuntio.

Kyselyssä haluttiin selvittää nykyistä asumistapaa ja ilmeisesti varsinkin tulevia asumistoiveita. Hieman kysymyksenasettelussa häiritsi se, että kaikkien vastaajien uskottiin haaveilevan muutosta pois jonnekin. Kaikkiin kysymyksiin en edes voinut vastata, kun ajatuksissa ei ole muuttaa minnekään Jokilaaksosta. Toivon mukaan vastaukseni otetaan kuitenkin huomioon lopullisessa selvityksessä.

Kyselyn lopussa oli tilaa vapaille kommenteille. Kirjoitin siihen lyhyesti haja-asutusalueella asumisesta. Kun tämän asumismuodon on valinnut, ei ole oikein vaatia yhteiskunnan palveluja lähialueelle. Syyt viihtyä syrjässä löytyvät muualta kuin palveluista. Joukkoliikenteen toimivuutta, tavalla tai toisella, pitäisi silti olla oikeus odottaa.

Kyselyssä haluttiin tietää muun muassa, että riittääkö parveke vai pitääkö
olla suuri tontti. Kun nykyisin pihassa on kaksi lampeakin, mikään
vähempi ei nyt taitaisi oikein kiinnostaa.

Oikeastaan nyt tajusin, miten esimerkiksi meillä Myllykylässä saattaa olla vanhempaa väkeä, joka tavallaan on jumittunut tänne. Ennen niin virkeän kylän palvelut ovat kadonneet (ainakin kaksi kauppaa), mutta kaikilla ei ole edes omaa autoa päästäkseen palvelujen äärelle. Kun julkinen liikenne toimii niin kuin toimii, apua kauppareissuille ja muuhun asiointiin voi odottaa vain mahdollisilta sukulaisilta tai naapureilta.

Muiden KUUMA-kuntien tilannetta en tunne, mutta ainakin Tuusulalla on vaikeuksia houkutella tänne uutta väkeä asumaan. Ihan niin kuin emme itsekään oikein näkisi, mitä hyvää Tuusulassa on. Monesti olemme tätä ihmetelleet. Viimeksi luettuamme, ties monennenko kerran, ilmoitusta vapaista vuokra-asunnoista entisellä varuskunta-alueella. Asuntojen takuuvuokratkin ovat niin pienet, että vuokraamisen vaikeutta ei voi oikein käsittää.

Epäilenkin, että vuokrailmoituksen laatijoilla ei ole ollut näkemystä siitä, miten muutto juuri näihin asuntoihin voitaisiin tehdä houkuttelevaksi. Asuminenhan jossakin ei tarkoita vain sitä, montako neliötä neljän seinän sisällä on. Kuten alussa mainitussa kyselyssäkin todettiin, ihmisillä on monenlaisia toiveita asumiseensa liittyen. Ehkä näiden asuntojen vuokraamisessa on kyse työmarkkinoilta tutuksi tulleesta kohtaanto-ongelmasta.

Jos Tuusula ei pelkkänä asuinpaikkana houkuta, minkähän verran asunnontarvitsijoita mahdollisesti kiinnostaisi esimerkiksi se, että kyseisten vuokra-asuntojen lähituntumassa sijaitsee Tuusulan maanmainio uimahalli, liikuntakeskus ja linja-autoasemakin on vain lyhyen kävelymatkan päässä. Jo nuo tiedot lehti-ilmoittelussa varmasti herättäisivät liikunnallisten, mutta kenties autottomien vuokra-asunnon etsijöiden kiinnostuksen.

Unelmakodit

päivis: Katsoin muutaman vuoden takaa vanhoja blogikirjoituksiamme, joista yksi käsitteli koteja. Olin kirjoittanut tuon blogin katseltuani telkkarista ohjelmaa, jossa puhuttiin unelmien kodeista ja eri vuosikymmenten vaihtuvista käsityksistä, mikä on hyvää asumista. Totesin siinä, että ainakin sodan jälkeiset rintamamiestalot ovat tainneet antaa hyvän vastineen ihmisten unelmille.

Tietysti oli kyse varallisuudestakin, köyhän piti tyytyä vähempään, mutta periaatteessa rintamamiestalon saattoi muuten rakentaa juuri sellaiseksi, mitä perhe kodiltaan odotti. Eikä suunnittelussa paljon tarvinnut päätään vaivata: valmiita piirustuksia oli joka lähtöön.

Katsoin sen dokumentin jälkeen uudelleen sodan jälkeen rakennettua asuntokantaa ja huomasin, että taloissa on tosiaan selviä eroja. Kaikkia ei todellakaan ole rakennettu samoilla piirustuksilla, vaikka näin helposti saattaa ajatella.

Tuon dokumentin mukaan lähempänä tätä aikaa ovat ekologiset asuinalueet, jotka toisaalta eivät ole kaukana siitä, mitä rintamamiestalo aikoinaan ja edelleenkin tarjoaa asukkailleen. Ekotaloissa jotkut asiat ovat ehkä vasta testiasteella, mutta niin kuin sodan jälkeisinä vuosina, ekotaloissakin näkyy olevan tärkeää, että asukkailla on yhteys maahan. Viljelypalstat kuuluvat edelleen asiaan niin kuin entisaikoina kuuluivat omat hyötypuutarhat marjapensaineen, omenapuineen ja perunapeltoineen.
 

Joskus 1970-luvun tietämissä Asuntohallitus toi markkinoille koetalot, jotka muistuttivat aika tavalla Merikonttikotiamme. Kantikkaista taloista ei meillä innostuttu. TV-dokumentissa syyksi arveltiin, ettei taloissa ollut oikein mitään tuttua. Muistan Hyvinkäältä vuoden 2013 Asuntomessuiltakin, miten Merikonttikotimmekin oudoksutti monia. Silloin tosin kyse taisi olla paremminkin siitä, että kotimme ulkonäkö oli tuttu, mutta se oli väärässä yhteydessä. Merikonttikotimme, tai Duokoti, kuten sitä silloin kutsuttiin, oli paremminkin tuttu rahtilaivoilta ja satama-alueilta.

Oma unelmakotimme kuvattuna viime syksynä. Niilokin viihtyy.

Myös 1960-luvun palkkien varaan rakennetut dominotalot menivät joiltakin yli ymmärryksen. Pitkäaikainen dominotalon asukas sen sijaan ylisti dokumentissa ideaa, jossa esimerkiksi lapseton pari saattoi aloittaa pienemmällä asunnolla ja laajentaa samaa periaatetta käyttäen sitä mukaa, kun perhe kasvoi. Kun oli onnistunut hankkimaan mieleisensä tontin, ei ainakaan perheenlisäyksen takia ollut tarve muuttaa muualle. Sen kun lisäsi taloon huoneen tai pari.

En tiedä, ovatko ideat uudenlaisiksi omakotitaloiksi vähitellen ehtyneet. Vanhaakin on tullut kerrattua melkein kyllästymiseen asti. Ehkä nyt onkin vuoro kehittää vaihtoehtoja kerrostaloasumiseen. Tänään Hesari kirjoitti puukerrostalosta, joka valmistuu Helsingin Jätkäsaareen. Tosin se ei ole ihan uusinta uutta. Muun muassa Jyväskylän Asuntomessualueelle valmistui vuonna 2014 palkittu puukerrostalo. Myös Tuusulasta löytyy puusta rakennettu kerrostaloyhtiö. Saattaapa jopa olla lajissaan Suomen ensimmäinen.