Jormas: Useat asiat vievät aikansa kypsyäkseen valmiiksi. Niin tämäkin, jossa ei mielestäni ollut varsinkaan alussa mitään järkeä. Ja ehkä ei ole lopussakaan, mutta niin vain hankimme kaksi hyönteis- eli ötökkähotellia.
Nyt sitten aamun illoin odotan milloin uusiin siipiveikkojen ja -veikottarien koteihin saapuu asukkaita ja elämää.
Aiheesta on netissä kirjoitettu niin paljon, joten en laita tässä vaiheessa itseäni kirjoittajana sen jonon jatkoksi. Ehkä jos omien hotelliemme asukkaiden kanssa syntyy yhteistä elämää tai muita kokemuksia, saatan kirjoittaakin.
Alla linkki Sonjan puutarhaan, josta löysin aiheesta mukavan kirjoituksen.
http://sonjanpuutarhassa.com/otokkahotelli/
JORMA SOINI Osoite: Soiniityntie 35, 04360 Tuusula. Puhelin: +358 (0)40 1511 105. Sähköposti: jorma.soini@in105.fi
Sivun näyttöjä yhteensä
maanantai 29. huhtikuuta 2019
lauantai 27. huhtikuuta 2019
Antti Herlin, sosiaalinen media ja valeprofiilit, osa 4
Jormas: Lupasin neljännen osan valeprofiileista. Tällä kertaa jaan kuvankaappauksina osan käymästäni somekeskustelusta.
Kyseiset sivut on muodostettu Kone Oyj pääomistajan, Antti Herlinin ympärille.
Valeprofiili-sivuilla tämä Suomen rikkain mies komeilee työpöytänsä takana lainaamassa rahaa sitä tarvitseville.
Kyseiset sivut on muodostettu Kone Oyj pääomistajan, Antti Herlinin ympärille.
Valeprofiili-sivuilla tämä Suomen rikkain mies komeilee työpöytänsä takana lainaamassa rahaa sitä tarvitseville.
torstai 25. huhtikuuta 2019
👃🙏👃🙏👃🙏👃🙏
Jormas: Jaoin oheisen kuvankappauksen Facesivuillani. Se poiki mielenkiintoisen ja vähän hämmentävänkin keskustelun. Joidenkin mielestä nopeudenvalvonta on mennyt liiallisuuksiin. Nopeuden seuranta vie luetun mukaan tarkkaavaisuutta muun liikenteen seuraamisesta.
Sen voisi käsittää niinkin, että meillä tosiaan on valikoiva lainkuuliaisuus, sovellettu rehellisyys ja liukuva omatunto. Että eletään yhdessä asetettujen pelisääntöjen ja lakien mukaan silloin, kun se sopii itselle. 😂😂😂😂
Sen voisi käsittää niinkin, että meillä tosiaan on valikoiva lainkuuliaisuus, sovellettu rehellisyys ja liukuva omatunto. Että eletään yhdessä asetettujen pelisääntöjen ja lakien mukaan silloin, kun se sopii itselle. 😂😂😂😂
tiistai 23. huhtikuuta 2019
Sosiaalinen media ja valeprofiilit, osa 3
Jormas: "Kerroin teille, että lähdin Suomen minun nuorena
olin 8vuosi kun i jäljellä Suomi
Olin 8 vuotta, kun isäni vain veli vei minut Kaliforniaan
jossa hän koulutti minut tulemaan lääketieteelliseksi kirurgiksi."
Näin keskustelu Terhikki Ylermin kanssa ei alkanut, vaan sitä edelsi pitkä kiemurteli sinne tänne. Sekä väittämä, että hän ei käytä kääntäjää. Kehnon sorttista suomea joka tapauksessa.
Kuten aiemmin aihetta käsittelemissäni blogeissa olen kirjoittanut, harrastan keskustelua valeprofiilien kanssa. En minä sillä mihinkään pyri, kunhan kulutan aikaani sosiaalisessa mediassa ja perehdyn sen saloihin.
Tämä itsensä Terhikki Ylermiksi esitellyt oli kertomansa mukaan jossain sota-alueella tai rintamalinjalla, jonne hän oli usein menossa tai sieltä palaamassa.
Koskaan hänen kanssaan en päässyt niin pitkälle, että hän olisi minulta mitään pyytänyt. Kunhan kertoi itsestään ja puhui kauniitakin.
Miksi tarina kanssani loppui ikään kuin kesken, johtuu siitä, kun sanoin hänelle, että minulla on yksi kysymys jossain vaiheessa, joka muuttaa kaiken. Mitä hän sitten minulta halusikaan.
Kun aamu koitti, hän ei muuta enää halunnut kuin tietää kysymykseni.
"Tarvitsen ymmärrystä rehellinen luottamuksen arvoinen mies
et ole oikea henkilö minulle
koska sanoitte, että halusit sanoa jotain minulle ja lopetat taas
En tarvitse tällaista miestä elämässäni." Näin hän kirjoitti.
Minulla on kämmenen kokoisessa älylaitteessa monta mielenkiintoista ominaisuutta joita myös käytän. Joukossa on parikin kuvanskannausohjelmaa.
Keskustelu Terhikki Ylermin kanssa päättyi hänen englanninkieliseen kysymykseen "Aiotko kiristää minua?" Ja hän poisti (bockkasi) minut välittömästi kaikilta hallitsemiltaan foorumeilta.
Mutta ehkä kirjoitan vielä yhden blogin aiheesta. Ja kerron kuinka Kone Oyj Antti Herlin lainailee Suomessa rahaa sitä tarvitseville.
olin 8vuosi kun i jäljellä Suomi
Olin 8 vuotta, kun isäni vain veli vei minut Kaliforniaan
jossa hän koulutti minut tulemaan lääketieteelliseksi kirurgiksi."
Näin keskustelu Terhikki Ylermin kanssa ei alkanut, vaan sitä edelsi pitkä kiemurteli sinne tänne. Sekä väittämä, että hän ei käytä kääntäjää. Kehnon sorttista suomea joka tapauksessa.
Kuten aiemmin aihetta käsittelemissäni blogeissa olen kirjoittanut, harrastan keskustelua valeprofiilien kanssa. En minä sillä mihinkään pyri, kunhan kulutan aikaani sosiaalisessa mediassa ja perehdyn sen saloihin.
Tämä itsensä Terhikki Ylermiksi esitellyt oli kertomansa mukaan jossain sota-alueella tai rintamalinjalla, jonne hän oli usein menossa tai sieltä palaamassa.
Koskaan hänen kanssaan en päässyt niin pitkälle, että hän olisi minulta mitään pyytänyt. Kunhan kertoi itsestään ja puhui kauniitakin.
Miksi tarina kanssani loppui ikään kuin kesken, johtuu siitä, kun sanoin hänelle, että minulla on yksi kysymys jossain vaiheessa, joka muuttaa kaiken. Mitä hän sitten minulta halusikaan.
Kun aamu koitti, hän ei muuta enää halunnut kuin tietää kysymykseni.
"Tarvitsen ymmärrystä rehellinen luottamuksen arvoinen mies
et ole oikea henkilö minulle
koska sanoitte, että halusit sanoa jotain minulle ja lopetat taas
En tarvitse tällaista miestä elämässäni." Näin hän kirjoitti.
Minulla on kämmenen kokoisessa älylaitteessa monta mielenkiintoista ominaisuutta joita myös käytän. Joukossa on parikin kuvanskannausohjelmaa.
Niiden avulla etsin blogin alkupuolella olevan kasvokuvan todellisen omistajan. Hän on yhdysvaltalainen naisastronautti, joka on ollut avaruudessa ainakin kolme kertaa.
Keskustelu Terhikki Ylermin kanssa päättyi hänen englanninkieliseen kysymykseen "Aiotko kiristää minua?" Ja hän poisti (bockkasi) minut välittömästi kaikilta hallitsemiltaan foorumeilta.
Mutta ehkä kirjoitan vielä yhden blogin aiheesta. Ja kerron kuinka Kone Oyj Antti Herlin lainailee Suomessa rahaa sitä tarvitseville.
sunnuntai 21. huhtikuuta 2019
Lea Salvador in memoriam
Jormas: Tämä on yksi elämäni vaikeimmista blogeista, mutta haluan kirjoittaa sen Lean muistoksi. Pitkäkin tästä voi tulla, vaikka kuinka lyhentelen ja oionkin, sillä aiheesta voisin kirjoittaa kirjan.
Halusin opiskella englantia chatin ja kielenkääntäjän avulla. Ja halusin tietää miksi katolisen maan köyhääkin köyhempi äiti rakastaa suunnattomasti lapsiaan, vaikka heillä ei ole kuin nälkä. Tästä kaikesta kirjoitin aiemmin monta blogia.
Kieltenopettajikseni valikoin 5 äitiä Angeles Citystä. Vain yhdellä on mies "tallessa", mutta lapsia heillä on 15. Heidät kaikki olen tavannut peltihökkelikylässä viime talvena. Kuukauden ajan kävelin edestakaisin 5 kilometrin matkan ja annoin säästyneet matkarahat äideille ja heidän lapsilleen.
Lea oli yksi heistä, josta tuli minulle hyvin läheinen. Juuri koskaan hän ei pyytänyt minulta mitään ja juuri koskaan hän ei hymyillyt. Olemukseltaan hän oli yksi kohtaamistani surullisimmista ihmisistä.
Ehkä hän sydämessään nauroi tai iloitsi kuitenkin joskus. Istuin silloin tällöin hänen kanssaan ja puhuimme mitä osasimme. Jos näin ei käynyt, laittoi hän illalla chatin ja pahoittelut, ettei ollut voinut viihdyttää minua sinä päivänä, koska oli ollut liian sairas.
Vaikka hänellä oli lapsensa ja paljonkin ihmisiä ympärillä, oli hän minulle hyvin yksinäinen ihminen.
Kerran jo Suomeen palattuani, oli hän yön aikana luikerrellut sydämeeni ja lähetin hänelle aamulla 2000 pesoa. Mitä lienee 35 euron paikkeilla. Silloin koin, että hän oli iloinen, sillä vain harvoin hän pystyi ostamaan itselleen tai lapsilleen mitään extraa.
Mutta myös itkin sydämessäni. Hän lähetti kiitosten lomassa toiveikkaan kysymyksen, että olemmeko nyt seurusteleva pari. Tiesin hänen kaipauksensa ja kyynelten kera kirjoitin, että sorry, sorry Lea, olemme vain hyviä ystäviä.
Yllättäin oma Golgatan tieni tuli Leasta. Ennen pääsiäistä sain tiedon, että hän oli kuollut alle 40-vuotiaana. Ehkä jotkut muutkin tiesivät Lean erityisasemasta sydämessäni, koska suru-uutinen tavoitti minut kaukana Suomessa ennen viereistä peltihökkeliä.
Kun tätä kirjoitan, on Lean hautajaispäivä. Naapurit ja ystävät ovat valvoneet ehkä viikon hänen ruumiinsa ympärillä ja tänään hän pääsee uskonsa mukaisesti Isänsä luokse. Ja minä itken jälleen.
Mutta itken muutakin. Viikon aikana selvitin kuka huolehtisi hänen lapsistaan. Löysin nuoremman sisaren, jonka kanssa puhuin paljonkin.
Lean lasten iät ovat 4, 6, 10 ja 14. Kun kysyin heidän huolehtimisesta, vastasi huolta kantava sisar, että hän huolehtii lapsista. Kun kysyin kuinka hän voi sen tehdä, hän lisäsi:
"i dont know because im only student and i cant give everything they need."
"En tiedä koska olen vain opiskelija ja en voi antaa kaikkea mitä he tarvitsevat."
Kun kysyin hänen ikäänsä, hän vastasi olevansa 17-vuotias.
Maailma on ihmeellinen ja välillä itsekäskin. Koen ymmärtäväni kaiken kirjoittamani, mutta koen myös, että kukaan ei ymmärrä miksi tämä sattuu minuun niin kovasti. Tai ehkä minun Jumalani ja Lea ymmärtävät siellä jossakin mistä aika ei enää ketään tavoita. Sinä Lea ja lapsesi elätte sydämessäni ikuisesti.
Halusin opiskella englantia chatin ja kielenkääntäjän avulla. Ja halusin tietää miksi katolisen maan köyhääkin köyhempi äiti rakastaa suunnattomasti lapsiaan, vaikka heillä ei ole kuin nälkä. Tästä kaikesta kirjoitin aiemmin monta blogia.
Kieltenopettajikseni valikoin 5 äitiä Angeles Citystä. Vain yhdellä on mies "tallessa", mutta lapsia heillä on 15. Heidät kaikki olen tavannut peltihökkelikylässä viime talvena. Kuukauden ajan kävelin edestakaisin 5 kilometrin matkan ja annoin säästyneet matkarahat äideille ja heidän lapsilleen.
Lea oli yksi heistä, josta tuli minulle hyvin läheinen. Juuri koskaan hän ei pyytänyt minulta mitään ja juuri koskaan hän ei hymyillyt. Olemukseltaan hän oli yksi kohtaamistani surullisimmista ihmisistä.
Ehkä hän sydämessään nauroi tai iloitsi kuitenkin joskus. Istuin silloin tällöin hänen kanssaan ja puhuimme mitä osasimme. Jos näin ei käynyt, laittoi hän illalla chatin ja pahoittelut, ettei ollut voinut viihdyttää minua sinä päivänä, koska oli ollut liian sairas.
Vaikka hänellä oli lapsensa ja paljonkin ihmisiä ympärillä, oli hän minulle hyvin yksinäinen ihminen.
Kerran jo Suomeen palattuani, oli hän yön aikana luikerrellut sydämeeni ja lähetin hänelle aamulla 2000 pesoa. Mitä lienee 35 euron paikkeilla. Silloin koin, että hän oli iloinen, sillä vain harvoin hän pystyi ostamaan itselleen tai lapsilleen mitään extraa.
Mutta myös itkin sydämessäni. Hän lähetti kiitosten lomassa toiveikkaan kysymyksen, että olemmeko nyt seurusteleva pari. Tiesin hänen kaipauksensa ja kyynelten kera kirjoitin, että sorry, sorry Lea, olemme vain hyviä ystäviä.
Yllättäin oma Golgatan tieni tuli Leasta. Ennen pääsiäistä sain tiedon, että hän oli kuollut alle 40-vuotiaana. Ehkä jotkut muutkin tiesivät Lean erityisasemasta sydämessäni, koska suru-uutinen tavoitti minut kaukana Suomessa ennen viereistä peltihökkeliä.
Kun tätä kirjoitan, on Lean hautajaispäivä. Naapurit ja ystävät ovat valvoneet ehkä viikon hänen ruumiinsa ympärillä ja tänään hän pääsee uskonsa mukaisesti Isänsä luokse. Ja minä itken jälleen.
Mutta itken muutakin. Viikon aikana selvitin kuka huolehtisi hänen lapsistaan. Löysin nuoremman sisaren, jonka kanssa puhuin paljonkin.
Lean lasten iät ovat 4, 6, 10 ja 14. Kun kysyin heidän huolehtimisesta, vastasi huolta kantava sisar, että hän huolehtii lapsista. Kun kysyin kuinka hän voi sen tehdä, hän lisäsi:
"i dont know because im only student and i cant give everything they need."
"En tiedä koska olen vain opiskelija ja en voi antaa kaikkea mitä he tarvitsevat."
Kun kysyin hänen ikäänsä, hän vastasi olevansa 17-vuotias.
Maailma on ihmeellinen ja välillä itsekäskin. Koen ymmärtäväni kaiken kirjoittamani, mutta koen myös, että kukaan ei ymmärrä miksi tämä sattuu minuun niin kovasti. Tai ehkä minun Jumalani ja Lea ymmärtävät siellä jossakin mistä aika ei enää ketään tavoita. Sinä Lea ja lapsesi elätte sydämessäni ikuisesti.
perjantai 19. huhtikuuta 2019
Sosiaalinen media ja valeprofiilit, osa 2
Jormas: Toissapäivänä kirjoitin otsikon aiheesta ja lupasin kirjoittaa tänään lisää valeprofiileista.
Yksi niistä tai heistä oli itseni lailla kypsään ikään ehtinyt nainen. Tosin minä miehenä. Tai ainakin hän oli naiseksi tekeytynyt. Joka kirjoitti huonolla suomenkielellä, ehkä kääntäjän avulla kuolemaan johtavista sairauksistaan ja rahahuolistaan.
Sitä nimittäin oli reipas miljoona liikaa, jonka hän halusi antaa minulle käytettäväksi yhteiskunnan aineellisesti vähempiosaisten auttamiseksi.
Hän sanoi huonon äidinkielen taitonsa syyksi, että oli kahdeksan vuotiaana monien mutkien kautta päätynyt pysyvästi ulkomaille. Äitinsä, syntyperäisen suomalaisenkin nimen hän kertoi vuolaasti. Onerva ja niin edelleen.
Tätä onnen tai minkä lienee onkijaa ei vielä pysäyttänyt sekään, kun sanoin, että hänellä on aika työ saada minut uskomaan tarinaansa. Sillä olen "Long life man", pitkän iän mies, joka on huijannut ja tullut huijatuksi.
Monesti chattailun tuoksinassa varoitin, että sopivaksi katsomanani ajankohtana esitän kiusallisen kysymyksen, josta hän ei voi päästä kuiville, jos kerrottu ei ole totta.
Ja kun se päivä tuli, sanoin, että kerroit äitisi asuneen ja kuolleen Suomessa, jossa olet itsekin syntynyt ja elänyt 8 ensimmäistä vuotta. Joten sekä sinulla ja äidilläsi on mainitsemiesi suomalaisten nimien lisäksi myös suomalaiset sosiaaliturvatunnukset. Voitko siis antaa ne?
Pitkään oli hiljaista ja viimein hän sanoi, etteivät ne ole enää tallessa. Tähän totesin, että ei varmaankaan peruskirjoituskaan sitten ole tallessa? Mutta ole huoleti, ne säilyvät Suomessa valtion arkistoissa ikuisesti, joten sieltä saat sekä omasi, että äitisi sotut. Tai vaikka minäkin, kun lähetät valtakirjan. Sen pituinen se.
Milloinkaan ei selvinnyt mitä hän minulta tahtoi. Arvaan kuitenkin, että saatuaan jonkun feikkirahojen lumoihin, tulisi jossain vaiheessa aika maksaa niitä ja näitä toimitus- ynnä muita maksuja.
Taidan vielä ensi kerralla kirjoittaa yhdestä naisesta, jonka kanssa kommunikointi päättyi minulle esitettyyn kysymykseen aionko kiristää häntä.
Yksi niistä tai heistä oli itseni lailla kypsään ikään ehtinyt nainen. Tosin minä miehenä. Tai ainakin hän oli naiseksi tekeytynyt. Joka kirjoitti huonolla suomenkielellä, ehkä kääntäjän avulla kuolemaan johtavista sairauksistaan ja rahahuolistaan.
Sitä nimittäin oli reipas miljoona liikaa, jonka hän halusi antaa minulle käytettäväksi yhteiskunnan aineellisesti vähempiosaisten auttamiseksi.
Hän sanoi huonon äidinkielen taitonsa syyksi, että oli kahdeksan vuotiaana monien mutkien kautta päätynyt pysyvästi ulkomaille. Äitinsä, syntyperäisen suomalaisenkin nimen hän kertoi vuolaasti. Onerva ja niin edelleen.
Tätä onnen tai minkä lienee onkijaa ei vielä pysäyttänyt sekään, kun sanoin, että hänellä on aika työ saada minut uskomaan tarinaansa. Sillä olen "Long life man", pitkän iän mies, joka on huijannut ja tullut huijatuksi.
Monesti chattailun tuoksinassa varoitin, että sopivaksi katsomanani ajankohtana esitän kiusallisen kysymyksen, josta hän ei voi päästä kuiville, jos kerrottu ei ole totta.
Ja kun se päivä tuli, sanoin, että kerroit äitisi asuneen ja kuolleen Suomessa, jossa olet itsekin syntynyt ja elänyt 8 ensimmäistä vuotta. Joten sekä sinulla ja äidilläsi on mainitsemiesi suomalaisten nimien lisäksi myös suomalaiset sosiaaliturvatunnukset. Voitko siis antaa ne?
Pitkään oli hiljaista ja viimein hän sanoi, etteivät ne ole enää tallessa. Tähän totesin, että ei varmaankaan peruskirjoituskaan sitten ole tallessa? Mutta ole huoleti, ne säilyvät Suomessa valtion arkistoissa ikuisesti, joten sieltä saat sekä omasi, että äitisi sotut. Tai vaikka minäkin, kun lähetät valtakirjan. Sen pituinen se.
Milloinkaan ei selvinnyt mitä hän minulta tahtoi. Arvaan kuitenkin, että saatuaan jonkun feikkirahojen lumoihin, tulisi jossain vaiheessa aika maksaa niitä ja näitä toimitus- ynnä muita maksuja.
Taidan vielä ensi kerralla kirjoittaa yhdestä naisesta, jonka kanssa kommunikointi päättyi minulle esitettyyn kysymykseen aionko kiristää häntä.
keskiviikko 17. huhtikuuta 2019
Sosiaalinen media ja valeprofiilit
Jormas: Sosiaalinen media on yksi lempiharrastuksistani, johon käytän paljon aikaa. Mutta se ei ole pelkästään huvi, sillä sen avulla olen opetellut englantia, jota muuten en ole opiskellut tuntiakaan. Nyt pystyn keskustelemaan englanniksi somessa, kun käytän välillä kääntäjää.
Sitten olen pitänyt päiviksen kanssa blogia monta vuotta. Lukukertoja tällä hetkellä siellä on reippaasti yli 300 000. Yksi syy blogien syntymiseen oli, että olen aina halunnut sanoa myös muille jotain. Järkevää ja järjetöntä. Niillekin joita en tunne. Tätä tarvetta tyydytin kirjoittelemalla mielipiteitäni lehtien palstoilla. Kunnes mittani tuli täyteen, sillä kyseisissä aviiseissa oli aina joku "vastaava", joka puolestani päätti mitä sanon ja miten tai sanonko lainkaan heidän julkaisussaan.
Nyt sanon omissa julkaisuissa mitä hyväksi näen. Usein hyvässä hengessä, mutta silloin tällöin myös mieli närästystä täynnä. Joskus on joku uhannut oikeustoimillakin, jos on yksikin asiavirhe. Ehkä ei ole ollut, sillä kutsua raastupaan ei ole tullut.
Somessa on myös mahdollista vaikuttaa, sillä joskus on joku yrittäjä pyytänyt poistamaan tai muuttamaan kirjoitustani, joka hänen mielestään voi kaataa hänen koko yrityksensä. Tässä esimerkkitapauksessa lupasin niin tehdä heti kun hänen työntekijänsä palauttaa postilaatikkomme vierestä anastamansa kukka-amppelin. Amppeli ilmestyi paikalle puolessa tunnissa, jonka jälkeen muutin kirjoitustani.
Somemaailman harrastuksiini kuuluu myös valeprofiilien paljastaminen, joista ainakin yhdestä kirjoitin moniosaisen blogisarjankin. Se poiki muun muassa etäystävyyssuhteen bulgarialaiseen sähkölaitoksen valvojaan. Jolle toimme Thaimaasta hänen harrastuksiinsa liittyen kasvien siemeniä. Ne lähetimme Suomesta Sofian kupeeseen kirjeessä. Ja voi sitä kiitosten määrää, jotka sain Messengerillä. Välillä englanniksi, välillä hänen äidinkielellään ja vähän suomeksikin. Sekä ikuisen kutsun tulla kylään. Ehkä menen joskus, ehkä en.
Huomenna tai ylihuomenna kirjoitan valeprofiileista lisää. Jotka ovat usein naisia tai naisiksi tekeytyneitä. Ehkä he ajattelevat, että naisen on helpompi huijata. Ainakin miehiä 😅.
Sitten olen pitänyt päiviksen kanssa blogia monta vuotta. Lukukertoja tällä hetkellä siellä on reippaasti yli 300 000. Yksi syy blogien syntymiseen oli, että olen aina halunnut sanoa myös muille jotain. Järkevää ja järjetöntä. Niillekin joita en tunne. Tätä tarvetta tyydytin kirjoittelemalla mielipiteitäni lehtien palstoilla. Kunnes mittani tuli täyteen, sillä kyseisissä aviiseissa oli aina joku "vastaava", joka puolestani päätti mitä sanon ja miten tai sanonko lainkaan heidän julkaisussaan.
Nyt sanon omissa julkaisuissa mitä hyväksi näen. Usein hyvässä hengessä, mutta silloin tällöin myös mieli närästystä täynnä. Joskus on joku uhannut oikeustoimillakin, jos on yksikin asiavirhe. Ehkä ei ole ollut, sillä kutsua raastupaan ei ole tullut.
Somessa on myös mahdollista vaikuttaa, sillä joskus on joku yrittäjä pyytänyt poistamaan tai muuttamaan kirjoitustani, joka hänen mielestään voi kaataa hänen koko yrityksensä. Tässä esimerkkitapauksessa lupasin niin tehdä heti kun hänen työntekijänsä palauttaa postilaatikkomme vierestä anastamansa kukka-amppelin. Amppeli ilmestyi paikalle puolessa tunnissa, jonka jälkeen muutin kirjoitustani.
Somemaailman harrastuksiini kuuluu myös valeprofiilien paljastaminen, joista ainakin yhdestä kirjoitin moniosaisen blogisarjankin. Se poiki muun muassa etäystävyyssuhteen bulgarialaiseen sähkölaitoksen valvojaan. Jolle toimme Thaimaasta hänen harrastuksiinsa liittyen kasvien siemeniä. Ne lähetimme Suomesta Sofian kupeeseen kirjeessä. Ja voi sitä kiitosten määrää, jotka sain Messengerillä. Välillä englanniksi, välillä hänen äidinkielellään ja vähän suomeksikin. Sekä ikuisen kutsun tulla kylään. Ehkä menen joskus, ehkä en.
Huomenna tai ylihuomenna kirjoitan valeprofiileista lisää. Jotka ovat usein naisia tai naisiksi tekeytyneitä. Ehkä he ajattelevat, että naisen on helpompi huijata. Ainakin miehiä 😅.
maanantai 15. huhtikuuta 2019
Ravintola Kerhon julkisivu ja puun kaato
Jormas: Hyrylän keskustassa on hieno rakennus, Upseerikerhonakin toiminut, nykyinen kuvan ravintola Kerho.
Reipas vuosi sitten pihapiirissä tapahtui kummia. Tuusulan rakennusvalvonnan valvontatarkastajan käynnillä 24.7.2017 havaittiin, että kyseisen kiinteistöjen alueella on kaadettu suurikokoisia puita yhteensä 7-8 kpl.
Kaadetusta puista 4 kpl on tammia, arviolta useamman kymmenen vuoden ikäisiä, loppujen ollessa kookkaita kuusia. Puiden kaatamiseen ei oltu haettu toimenpidelupaa, eikä kaataminen perustunut muuhunkaan viranomaishyväksyntään, kuten esim. myönnettyyn rakennuslupaan.
Näinpä Tuusula päätti ilmoittaa asiasta poliisille esitutkintaa varten (tutkintapyyntö). Tiedossani ei ole kuinka asia on edennyt. Ravintolan yrittäjän perustelut puiden kaadoille olivat oivat muun muassa kauniin rakennuksen esille tuomiseksi. Silloin pohdin, että saattoi kotikuntani hieman ylireagoida.
Nyt olen jonkin kerran ajanut Kerhon ohi ja on käynyt selväksi mitä näkyy rakennuksesta loistavasti Tuusulantielle. Kaunis, punatiilinen rakennus on saanut yhdelle sivulle uuden osaverhouksen, josta voidaan olla montaa mieltä. Yhtä mieltä kuitenkin siitä, että nyt ainakin näkyy.
Olen kuntapäättäjä, joten itseni lisäksi esitän kysymyksen myös kotikunnalleni. Että onko poliisiviranomaisille tehty ilmoitus johtanut johonkin ja miten on noin muuten onnistuttu omasta mielestä rakennuksen esille tuomisessa?
Reipas vuosi sitten pihapiirissä tapahtui kummia. Tuusulan rakennusvalvonnan valvontatarkastajan käynnillä 24.7.2017 havaittiin, että kyseisen kiinteistöjen alueella on kaadettu suurikokoisia puita yhteensä 7-8 kpl.
Kaadetusta puista 4 kpl on tammia, arviolta useamman kymmenen vuoden ikäisiä, loppujen ollessa kookkaita kuusia. Puiden kaatamiseen ei oltu haettu toimenpidelupaa, eikä kaataminen perustunut muuhunkaan viranomaishyväksyntään, kuten esim. myönnettyyn rakennuslupaan.
Näinpä Tuusula päätti ilmoittaa asiasta poliisille esitutkintaa varten (tutkintapyyntö). Tiedossani ei ole kuinka asia on edennyt. Ravintolan yrittäjän perustelut puiden kaadoille olivat oivat muun muassa kauniin rakennuksen esille tuomiseksi. Silloin pohdin, että saattoi kotikuntani hieman ylireagoida.
Nyt olen jonkin kerran ajanut Kerhon ohi ja on käynyt selväksi mitä näkyy rakennuksesta loistavasti Tuusulantielle. Kaunis, punatiilinen rakennus on saanut yhdelle sivulle uuden osaverhouksen, josta voidaan olla montaa mieltä. Yhtä mieltä kuitenkin siitä, että nyt ainakin näkyy.
Olen kuntapäättäjä, joten itseni lisäksi esitän kysymyksen myös kotikunnalleni. Että onko poliisiviranomaisille tehty ilmoitus johtanut johonkin ja miten on noin muuten onnistuttu omasta mielestä rakennuksen esille tuomisessa?
sunnuntai 14. huhtikuuta 2019
Vaalivalvojaiset
päivis: Vaalijännitys tiivistyy tähän iltaan. Niin meilläkin, vaikka vaaliväsymyksestä jo jokunen päivä sitten kirjoitinkin. Se on nyt pois pyyhitty. Jännityksen ja toivon mukaan juhlankin syynä on samaan aikaan pelattava naisleijonien mm-finaali. Jos siis hyvin käy, juhlan aihetta on useita.
Olemme valmistautuneet iltaan hankkimalla alkoholitonta kuusenkerkkä-skumppaa ja vaalikahvien kanssa syömme pakasteleivonnaista. Satuin löytämään kaupasta vegaanista piirakkaa, tai miksi sitä pitäisi nimittää. Ehkä se selviää kohta, kun juomme kahvit.
Skumppapullon taidamme avata siinä vaiheessa, kun ensimmäisiä tietoja läpi menneistä alkaa tippua. Edellyttäen, että joukossa on ehdokkaita, joiden menestyksestä haluamme iloita. Suurella todennäköisyydellä näin tulee tapahtumaan, sillä kriteerimme on varsin löysä: voimme juhlia niitäkin uusia kansanedustajia, joita emme tunne henkilökohtaisesti.
Tärkeää on tietysti, että saamme pullon tyhjennettyä illan aikana.
Meillä on jokunen kovinkin hyvä tuttu, jotka ovat nyt ehdolla eduskuntaan. Kaikkia emme voi äänestää ja jokunen tietysti on eri vaalipiirissä kuin me. Mutta kaikille pidämme peukkuja ja nostamme tietysti maljan, jos aihetta ilmenee.
Jorma haki eilen skumpan Hyrylän Alkosta ja otti samalla kuvan kaupan alkoholittomasta tarjonnasta. Hyvältä näyttää.
Olemme valmistautuneet iltaan hankkimalla alkoholitonta kuusenkerkkä-skumppaa ja vaalikahvien kanssa syömme pakasteleivonnaista. Satuin löytämään kaupasta vegaanista piirakkaa, tai miksi sitä pitäisi nimittää. Ehkä se selviää kohta, kun juomme kahvit.
Skumppapullon taidamme avata siinä vaiheessa, kun ensimmäisiä tietoja läpi menneistä alkaa tippua. Edellyttäen, että joukossa on ehdokkaita, joiden menestyksestä haluamme iloita. Suurella todennäköisyydellä näin tulee tapahtumaan, sillä kriteerimme on varsin löysä: voimme juhlia niitäkin uusia kansanedustajia, joita emme tunne henkilökohtaisesti.
Tärkeää on tietysti, että saamme pullon tyhjennettyä illan aikana.
Meillä on jokunen kovinkin hyvä tuttu, jotka ovat nyt ehdolla eduskuntaan. Kaikkia emme voi äänestää ja jokunen tietysti on eri vaalipiirissä kuin me. Mutta kaikille pidämme peukkuja ja nostamme tietysti maljan, jos aihetta ilmenee.
Jorma haki eilen skumpan Hyrylän Alkosta ja otti samalla kuvan kaupan alkoholittomasta tarjonnasta. Hyvältä näyttää.
lauantai 13. huhtikuuta 2019
Homous
Jormas: Minulla on paljon ystäviä. Tai ainakin tuttuja. Aikoinaan myydessäni palvelujani yhteiskunnalle, tarttui mukaan helmoihin yksi erityinen ryhmä. Mandaattiystävät. Joista ei montaa jäänyt, kun luovuin silloisesta asemastani yhteiskunnan jäsenenä.
Kun asema lähti, lähtivät hännystelijätkin. Jotka eivät olleet aitoja kavereita, vaan kärkkyivät etuja, joita voisivat ehkä saada minua mielistelemällä. Mandaattiystäviä siis.
Kavereiksi jäi kuitenkin kansanedustajistakin ainakin yksi, Pekka Haavisto. Jossain siinä vaiheessa ensimmäisen kerran pohdin itsenäisesti ja aivan iholle tuoden mitä homous ja homo ovat minulle henkilökohtaisesti.
Jätin pois kaikki uskonnot ja niiden uskovaisten mielipiteet, jotka tuomitsevat homouden. Ja luomiskertomuksen, jossa Jumala loi vain miehen ja naisen. Minulle jäi jäljelle ainoastaan ihminen. Toki aiheeseen olen törmännyt myöhemminkin. Muun muassa Aito Avioliitto -ryhmän jäsenenä. Ja samaa sukupuolta olevien adoptio-oikeuskeskusteluissa. Menin itseeni monta kertaa ja monta kertaa tuli ahdasta. Monta kertaa lähdin pois ja yhtä monta kertaa palasin. Siis itseeni.
Yritin monin tavoin saada keskustelua aikaiseksi huonolla menestyksellä. Kun otin esimerkiksi eläinten homoseksuaalisuuden, osa halusi erottaa minut ryhmästä.
Kysyin, että onko eläinten homous Luojan luomisvirhe vai eläinten tekemän synnin vai peräti ihmisen tekojen seurausta. Olin omituinen ja lähes mielenvikainen. Ne kaikki otin tosin myönteisenä palautteena.
Mutta homoseksuaalisuus eläinmaailmassa selvästi luultua yleisempää, kertoi asiasta jo yli kymmenen vuotta sitten eläintieteilijä Petter Böckmanin näyttely Mot naturens ordning (Luonnonjärjestystä vastaan) Oslon luonnontieteellisessä museossa.
Sen mukaan homoseksuaalista käytöstä on havaittu ainakin 1500 lajilla ja 500 lajilla asiaa on dokumentoitu tieteellisen tarkasti.
Tarkasti dokumentoituja lajeja ovat mm. leijona, norsu, seepra, gorilla, simpanssi, amerikkalainen biisoni, myskihärkä, susi, näätä, delfiini, harmaavalas ja miekkavalas. Nämä lajit ovat kookkaita ja niitä on helppo havainnoida, mutta listaan alkaa kertyä pienempiäkin lajeja, kuten eräät sudenkorennot ja suolistossa elävät loismadot.
Eläinten homoseksuaalinen käytös onkin tutkijoiden piirissä varsin vaiettu aihe. Joka johtunee mm. aiheen kiusallisuudesta ja siitä, ettei ilmiölle ole aiemmin löydetty evoluutioteorian mukaista hyötyä lajin menestykselle.
Nyt tämä tiedon puute on poistumassa. Esimerkiksi kookkailla linnuilla, kuten flamingoilla ja joutsenilla on tavallista, että koiraat muodostavat parin. Kaksi koirasta on vahvempi pari kuin koiras ja naaras, joten koiraspari voi puolustaa selvästi laajempaa reviiriä.
Naaraat parittelevat jomman kumman tai molempien koiraiden kanssa ja munivat koiraiden reviirille. Tämän jälkeen koiraat ajavat naaraat pois. Koirasparin hoitamilla poikasilla on kymmenen kertaa suurempi mahdollisuus selvitä hengissä kuin tavallisen pariskunnan hoitamilla poikasilla.
Eläinten homoseksuaaliselle käytökselle selitys löytyy myös suurelta osin siitä, että eläimetkin nauttivat seksistä ja ovat ihmisten lailla viettien houkuteltavissa. Eläimet eivät kuitenkaan tunne häveliäisyyttä tai esim. uskonnon tuomia rajoituksia käytökselle.
Tätä pohdin tänä keväänä, kun jo tutuksi tullut joutsepariskunta Jokilammillamme aloittelee pesintäänsä. Alussa joutsenia on kolme, joten onko naarasjoutsen homojoutsenpariskunnan sijaissynnytäjä tai miksi sitä sanoisinkaan?
Kun asema lähti, lähtivät hännystelijätkin. Jotka eivät olleet aitoja kavereita, vaan kärkkyivät etuja, joita voisivat ehkä saada minua mielistelemällä. Mandaattiystäviä siis.
Kavereiksi jäi kuitenkin kansanedustajistakin ainakin yksi, Pekka Haavisto. Jossain siinä vaiheessa ensimmäisen kerran pohdin itsenäisesti ja aivan iholle tuoden mitä homous ja homo ovat minulle henkilökohtaisesti.
Jätin pois kaikki uskonnot ja niiden uskovaisten mielipiteet, jotka tuomitsevat homouden. Ja luomiskertomuksen, jossa Jumala loi vain miehen ja naisen. Minulle jäi jäljelle ainoastaan ihminen. Toki aiheeseen olen törmännyt myöhemminkin. Muun muassa Aito Avioliitto -ryhmän jäsenenä. Ja samaa sukupuolta olevien adoptio-oikeuskeskusteluissa. Menin itseeni monta kertaa ja monta kertaa tuli ahdasta. Monta kertaa lähdin pois ja yhtä monta kertaa palasin. Siis itseeni.
Yritin monin tavoin saada keskustelua aikaiseksi huonolla menestyksellä. Kun otin esimerkiksi eläinten homoseksuaalisuuden, osa halusi erottaa minut ryhmästä.
Kysyin, että onko eläinten homous Luojan luomisvirhe vai eläinten tekemän synnin vai peräti ihmisen tekojen seurausta. Olin omituinen ja lähes mielenvikainen. Ne kaikki otin tosin myönteisenä palautteena.
Mutta homoseksuaalisuus eläinmaailmassa selvästi luultua yleisempää, kertoi asiasta jo yli kymmenen vuotta sitten eläintieteilijä Petter Böckmanin näyttely Mot naturens ordning (Luonnonjärjestystä vastaan) Oslon luonnontieteellisessä museossa.
Sen mukaan homoseksuaalista käytöstä on havaittu ainakin 1500 lajilla ja 500 lajilla asiaa on dokumentoitu tieteellisen tarkasti.
Tarkasti dokumentoituja lajeja ovat mm. leijona, norsu, seepra, gorilla, simpanssi, amerikkalainen biisoni, myskihärkä, susi, näätä, delfiini, harmaavalas ja miekkavalas. Nämä lajit ovat kookkaita ja niitä on helppo havainnoida, mutta listaan alkaa kertyä pienempiäkin lajeja, kuten eräät sudenkorennot ja suolistossa elävät loismadot.
Eläinten homoseksuaalinen käytös onkin tutkijoiden piirissä varsin vaiettu aihe. Joka johtunee mm. aiheen kiusallisuudesta ja siitä, ettei ilmiölle ole aiemmin löydetty evoluutioteorian mukaista hyötyä lajin menestykselle.
Nyt tämä tiedon puute on poistumassa. Esimerkiksi kookkailla linnuilla, kuten flamingoilla ja joutsenilla on tavallista, että koiraat muodostavat parin. Kaksi koirasta on vahvempi pari kuin koiras ja naaras, joten koiraspari voi puolustaa selvästi laajempaa reviiriä.
Naaraat parittelevat jomman kumman tai molempien koiraiden kanssa ja munivat koiraiden reviirille. Tämän jälkeen koiraat ajavat naaraat pois. Koirasparin hoitamilla poikasilla on kymmenen kertaa suurempi mahdollisuus selvitä hengissä kuin tavallisen pariskunnan hoitamilla poikasilla.
Eläinten homoseksuaaliselle käytökselle selitys löytyy myös suurelta osin siitä, että eläimetkin nauttivat seksistä ja ovat ihmisten lailla viettien houkuteltavissa. Eläimet eivät kuitenkaan tunne häveliäisyyttä tai esim. uskonnon tuomia rajoituksia käytökselle.
Tätä pohdin tänä keväänä, kun jo tutuksi tullut joutsepariskunta Jokilammillamme aloittelee pesintäänsä. Alussa joutsenia on kolme, joten onko naarasjoutsen homojoutsenpariskunnan sijaissynnytäjä tai miksi sitä sanoisinkaan?
perjantai 12. huhtikuuta 2019
Näistä asioista en luovu
päivis: Hesarissa on aika ajoin henkilöhaastatteluja, joissa haastateltava haastetaan myös kertomaan kolme asiaa, joista ei ole valmis luopumaan. Ihan tavanomaisuuksia, kuten perhe tai lapset, ei kolmen tärkeän asian listalle kuulu laittaa. Eipä siellä taideta hyväksyä silloista työtäkään.
Mietin aina välillä omalta kohdaltani, mitkä asiat ovat niin mieluisia, että ne voisivat päätyä tuollaiselle kolmen asian listalle. Välillä tärkeitä asioita on vaikea jopa nähdä. Mietin, että onko minulla nyt mitään sellaisia. Harrastuksetkin ovat usein aika vähissä. Lukeminenkaan ei nykyään juuri ole niin innoittavaa, että jaksaisin illalla pitää kirjaa käsissä ilman että se nukahdettuani kopsahtaa naamalleni.
Yksi takuuvarma asia, josta en luovu, on tietysti kasvissyönti. Tätä nykyä vielä tarkennettuna ja vähintään 90-prosenttisesti toteutettuna veganismi. Tuon kymmenen prosentin liukumamahdollisuuden olen sallinut itselleni siksi, että joissain tilanteissa on käytännössä aivan mahdoton välttää kasvisruokaa, jossa on maitotuotteita tai kananmunaa, usein molempia. En halua turhaan tehdä elämästäni liian ahdasta. Raja kulkee siis edelleen siinä, että minkään eläimen ei tarvitse kuolla päätyäkseen lautaselleni.
En voi myöskään kuvitella tilannetta, etten kirjoittaisi. Käytännössä se nykyään tarkoittaa tätä blogia. Siitäkin huolimatta, että joskus on niin hirveän vaikea keksiä aihetta, josta jotain kirjoittaisi. Ihan helppo tehtävä tämä ei ole, sillä joka toinen päivä on minun vuoroni tuottaa tekstiä.
Tuon blogikirjoittamisen voisi varmasti laskea harrastukseksi ja kasvissyönnin tai veganismin elämäntavaksi. Vaan mihinkä lokeroon sijoittaisi haaveilemisen? Sen voisin nimetä kolmanneksi asiaksi, josta en halua luopua.
Olen varmasti aina harrastanut haaveilemista, joskus enemmän tai vähemmän. Haaveilemalla olen voinut siirtyä johonkin toiseen todellisuuteen tai sitten voin haaveilemalla valmistautua johonkin uuteen ja tulevaan, kun haaveista tulee totta. Aina niin ei tapahdu.
Joskus haaveilun ja mielikuvissa liikkumisen ero on epäselvä. Haaveiluun kun yleensä liittyy jotain myönteistä ja tavoiteltavaa, mielikuvittelua ehkä tarvitaan myös asioissa, joissa pitää ratkoa joitakin käytännön ongelmia. Ehkä joskus mielikuvissa matkaaminen auttaa myös kipeiden asioiden kanssa elämiseen ja niistä selviytymiseen, parhaimmillaan se tarjoaa vaihtoehtoja urautuneeseen ajatteluun.
Mietin aina välillä omalta kohdaltani, mitkä asiat ovat niin mieluisia, että ne voisivat päätyä tuollaiselle kolmen asian listalle. Välillä tärkeitä asioita on vaikea jopa nähdä. Mietin, että onko minulla nyt mitään sellaisia. Harrastuksetkin ovat usein aika vähissä. Lukeminenkaan ei nykyään juuri ole niin innoittavaa, että jaksaisin illalla pitää kirjaa käsissä ilman että se nukahdettuani kopsahtaa naamalleni.
Yksi takuuvarma asia, josta en luovu, on tietysti kasvissyönti. Tätä nykyä vielä tarkennettuna ja vähintään 90-prosenttisesti toteutettuna veganismi. Tuon kymmenen prosentin liukumamahdollisuuden olen sallinut itselleni siksi, että joissain tilanteissa on käytännössä aivan mahdoton välttää kasvisruokaa, jossa on maitotuotteita tai kananmunaa, usein molempia. En halua turhaan tehdä elämästäni liian ahdasta. Raja kulkee siis edelleen siinä, että minkään eläimen ei tarvitse kuolla päätyäkseen lautaselleni.
En voi myöskään kuvitella tilannetta, etten kirjoittaisi. Käytännössä se nykyään tarkoittaa tätä blogia. Siitäkin huolimatta, että joskus on niin hirveän vaikea keksiä aihetta, josta jotain kirjoittaisi. Ihan helppo tehtävä tämä ei ole, sillä joka toinen päivä on minun vuoroni tuottaa tekstiä.
Tuon blogikirjoittamisen voisi varmasti laskea harrastukseksi ja kasvissyönnin tai veganismin elämäntavaksi. Vaan mihinkä lokeroon sijoittaisi haaveilemisen? Sen voisin nimetä kolmanneksi asiaksi, josta en halua luopua.
En haaveile keväästä, koska tiedän että se tulee piakkoin valkovuokkoineen. |
Joskus haaveilun ja mielikuvissa liikkumisen ero on epäselvä. Haaveiluun kun yleensä liittyy jotain myönteistä ja tavoiteltavaa, mielikuvittelua ehkä tarvitaan myös asioissa, joissa pitää ratkoa joitakin käytännön ongelmia. Ehkä joskus mielikuvissa matkaaminen auttaa myös kipeiden asioiden kanssa elämiseen ja niistä selviytymiseen, parhaimmillaan se tarjoaa vaihtoehtoja urautuneeseen ajatteluun.
torstai 11. huhtikuuta 2019
Unet ja niiden näkijät
Jormas: Luulen, että kaikki ihmiset näkevät unia. Joku muistaa aamulla ne kaikki, joku ei mitään ja me jotain siltä väliltä.
Päivis näki kerran unen vaalien alla oman kylän Antti Kaikkosesta, joka mitään sanomaton Finnairin hymy kasvoillaan jakoi sateenvarjoja vaalikarjalle. Siis Päiviksellekin. Hän tietty otti varjon, jonka avasi kotonaan varmana, että varjossa on jotain Kaikkosta mainostavaa. Mutta arvaus menikin aivan väärin, sillä varjossa lukikin kissan kokoisin kirjaimin PAAVO VÄYRYNEN. Mukava uni mielestäni.
Toissä yönä näin itsekin unen, jonka muistin aamulla. Siinä osaomistuskoira Niilo oli saanut hajun jostain eläimestä matkallamme tai retkellämme jonnekin. Sitä teimme teltassa yöpyen polkupyörälläni, josta joku ohikulkija sanoi, ettei tuo sinun pyöräsi loppujen lopuksi ilman satulalaukkuja ja tarakkaa niin hieno olekaan.
Unen selittäjänä ajattelen, että Harley Davidson oli muuttunut polkupyöräksi. Joka tapauksessa unessa Niilo jahtasi mustaruskeaa kärppää, jolla oli myös kaulapanta. Luulen, että kärppä oli oikeassa elämässämme pihassa vieraileva ilves, jonka kanssa Niilo haluaisi palavasti ottaa erän kuka määrää kaapin paikan Jokilaakson eläinmaailmassa.
Minä kuitenkin unessa otin kärpän kiinni ja nostin sen kaulapannasta syliini. Ja kiitokseksi tämä puri minua. Joten otin telttapressumme kupeesta metrin lankun sekä hakkasin vihamielisen retkitelttamme kuokkavieraan aivan litteäksi lituskaksi.
Ja päätteeksi mieli täynnä pyhää vihaa totesin, että täällä eivät Oulun Kärpät juhli. Tämä saattoi tulla ravintolan Helmen isännältä, joka löi kanssani vetoa, että HIFK vie lätkän mestaruuden kärppälauman nokan edestä.
Viime yönä olin aamulla saattanut päiviksen melkoiseen liisteriin. Unessa oltiin tilanteessa, jossa meidän piti näytellä kuollutta aina niin pitkälle, että oli mentävä mustiin, kullalla koristettuihin ruumisarkkuihin ja haudattavaksi. Päivis kertoi unessa pohtineensa, että ei ole kyllä mukavaa huiputtaa ihmisiä tällä tavalla ja ketähän hautajaisiinkin tulee.
Unen lopussa oli joku tuonut kuitenkin helpotuksen sanan ja sanonut, että arkut voidaankin haudata tyhjinä. Joten olemme vielä täällä elävien kirjoissa pohtimassa viimeisen unen selityksiä 😅.
Päivis näki kerran unen vaalien alla oman kylän Antti Kaikkosesta, joka mitään sanomaton Finnairin hymy kasvoillaan jakoi sateenvarjoja vaalikarjalle. Siis Päiviksellekin. Hän tietty otti varjon, jonka avasi kotonaan varmana, että varjossa on jotain Kaikkosta mainostavaa. Mutta arvaus menikin aivan väärin, sillä varjossa lukikin kissan kokoisin kirjaimin PAAVO VÄYRYNEN. Mukava uni mielestäni.
Toissä yönä näin itsekin unen, jonka muistin aamulla. Siinä osaomistuskoira Niilo oli saanut hajun jostain eläimestä matkallamme tai retkellämme jonnekin. Sitä teimme teltassa yöpyen polkupyörälläni, josta joku ohikulkija sanoi, ettei tuo sinun pyöräsi loppujen lopuksi ilman satulalaukkuja ja tarakkaa niin hieno olekaan.
Unen selittäjänä ajattelen, että Harley Davidson oli muuttunut polkupyöräksi. Joka tapauksessa unessa Niilo jahtasi mustaruskeaa kärppää, jolla oli myös kaulapanta. Luulen, että kärppä oli oikeassa elämässämme pihassa vieraileva ilves, jonka kanssa Niilo haluaisi palavasti ottaa erän kuka määrää kaapin paikan Jokilaakson eläinmaailmassa.
Minä kuitenkin unessa otin kärpän kiinni ja nostin sen kaulapannasta syliini. Ja kiitokseksi tämä puri minua. Joten otin telttapressumme kupeesta metrin lankun sekä hakkasin vihamielisen retkitelttamme kuokkavieraan aivan litteäksi lituskaksi.
Ja päätteeksi mieli täynnä pyhää vihaa totesin, että täällä eivät Oulun Kärpät juhli. Tämä saattoi tulla ravintolan Helmen isännältä, joka löi kanssani vetoa, että HIFK vie lätkän mestaruuden kärppälauman nokan edestä.
Viime yönä olin aamulla saattanut päiviksen melkoiseen liisteriin. Unessa oltiin tilanteessa, jossa meidän piti näytellä kuollutta aina niin pitkälle, että oli mentävä mustiin, kullalla koristettuihin ruumisarkkuihin ja haudattavaksi. Päivis kertoi unessa pohtineensa, että ei ole kyllä mukavaa huiputtaa ihmisiä tällä tavalla ja ketähän hautajaisiinkin tulee.
Unen lopussa oli joku tuonut kuitenkin helpotuksen sanan ja sanonut, että arkut voidaankin haudata tyhjinä. Joten olemme vielä täällä elävien kirjoissa pohtimassa viimeisen unen selityksiä 😅.
keskiviikko 10. huhtikuuta 2019
Koivun mahlaa odotellessa
päivis: Selailin parin vuoden takaisia blogeja, joista huomasin, että silloin olemme aloittaneet mahlan keräämisen näinä aikoina, ihan huhtikuun alussa. Nyt keruuta ei vielä ole aloitettu, koska yöpakkaset hidastaisivat juoksutusta ja pahimmillaan mahla ennättäisi pilaantua ennen kuin keräysastia olisi tullut täyteen.
Tämä on jo viides kevät, kun keräämme mahlaa. Ensimmäisenä keväänä oikeastaan vain kokeilimme, miten mahla juoksisi katkaistusta koivun oksasta. Huonostihan se juoksi, mutta pääsimme kuitenkin koivunmahlan makuun. Seuraavana keväänä osasimme jo varustautua paremmin keräämiseen, joka lopulta on hyvin yksinkertaista. Ehkä onnistuimme myös katsomaan tarkemmin, mitkä pihakoivut olisivat mahlan keruun kannalta sopivimmat ja parhaimmilla paikoilla. Kaksi vankkaa puuta riitti hyvin meidän tarpeisiimme.
Olemme ensin keränneet mahlaa isompiin astioihin ja pullottaneet sen jälkeen pakastamista varten muovisiin pulloihin. Pieni arkkupakastinkin piti hankkia, kun jääkaappi-pakastimen pakastinosa täyttyi tuolloin, kaksi vuotta sitten, niin nopeaan tahtiin.
Pian on taas syytä kaivaa esiin nuo pullot. Koska olemme olleet paljon pois kotoa, Jormakin puoli vuotta, mahlaa on vielä muutama pullo jäljellä. Mutta kotona ollessamme lähes joka päivä olemme sitä juoneetkin eli pakastettu määrä on ollut kutakuinkin kohdallaan.
Koivunmahlan sanotaan olevan terveellistä. Eikä se taida olla edes mikään uskon asia. Se myös maksaa melkoisesti, jos sitä haluaa ostaa kaupasta.
Käsittelemätön mahla pilaantuu helposti. Kotioloissa mahla säilyy jääkaapissa ehkä kolmesta neljään päivään. Pakastettua mahlaa sulatan yleensä aluksi huoneen lämmössä, sillä jääkaapissa se sulaa hyvin hitaasti. Pilaantuneen mahlan maun kyllä tunnistaa.
Pakastimessa mahla säilyy ainakin vuoden. Näin meillä nytkin on tapahtunut ja maku on edelleen erinomainen. Pullot ovat nimittäin olleet pakastimessa suunnilleen vuoden, sillä mahlan keruu päättyy vain muutama viikko keruun aloittamisen jälkeen. Kun ilmat lämpenevät, mahlan tulo lakkaa.
Mahlan keruu saa odottaa, kunnes pakkasyöt ovat ohi. Luonto oli viime yönä
tehnyt hauskan puuteroinnin puron jäätyneen veden pinnalle.
|
Olemme ensin keränneet mahlaa isompiin astioihin ja pullottaneet sen jälkeen pakastamista varten muovisiin pulloihin. Pieni arkkupakastinkin piti hankkia, kun jääkaappi-pakastimen pakastinosa täyttyi tuolloin, kaksi vuotta sitten, niin nopeaan tahtiin.
Pian on taas syytä kaivaa esiin nuo pullot. Koska olemme olleet paljon pois kotoa, Jormakin puoli vuotta, mahlaa on vielä muutama pullo jäljellä. Mutta kotona ollessamme lähes joka päivä olemme sitä juoneetkin eli pakastettu määrä on ollut kutakuinkin kohdallaan.
Koivunmahlan sanotaan olevan terveellistä. Eikä se taida olla edes mikään uskon asia. Se myös maksaa melkoisesti, jos sitä haluaa ostaa kaupasta.
Käsittelemätön mahla pilaantuu helposti. Kotioloissa mahla säilyy jääkaapissa ehkä kolmesta neljään päivään. Pakastettua mahlaa sulatan yleensä aluksi huoneen lämmössä, sillä jääkaapissa se sulaa hyvin hitaasti. Pilaantuneen mahlan maun kyllä tunnistaa.
Pakastimessa mahla säilyy ainakin vuoden. Näin meillä nytkin on tapahtunut ja maku on edelleen erinomainen. Pullot ovat nimittäin olleet pakastimessa suunnilleen vuoden, sillä mahlan keruu päättyy vain muutama viikko keruun aloittamisen jälkeen. Kun ilmat lämpenevät, mahlan tulo lakkaa.
tiistai 9. huhtikuuta 2019
Takatalvi ja Senkkerinmäki
jormas: Takatalvella tarkoitetaan keväällä sattuvaa kylmää jaksoa. Mitään tarkkaa määritelmää takatalvelle ei ole, mutta käytännössä takatalvesta voidaan puhua silloin, kun terminen kevät on päässyt hyvään vauhtiin. Terminen kevät tarkoittaa tilannetta, missä vuorokauden keskilämpötila on toistuvasti yli 0 °C, mutta alle 10 °C.
Tilastojen mukaan terminen kevät alkaa Suomen eteläosassa maalis-huhtikuun vaihteessa ja Suomen pohjoisosassa huhtikuun puolivälissä. Takatalveen liittyy lumisade ja ainakin yöllä myös pakkanen ja myös ankara halla mikäli terminen kasvukausi on jo päässyt käyntiin.
Jokilaaksossa Tuusulan Myllykylässä saimme juuri nyt maistaa takatalven tapaista säätä. Josta moni ei pidä, vaikka tietääkin, että kolikolla on kaksi puolta ja usein monta mieltä. Sillä vaikka onkin kerrassaan mukavaa nauttia kevätauringosta ja luonnon heräämisestä talviunesta, ei se ole kaikkien mieleen. Se tuo mukanaan myös siitepölyt, joista moni allergikko kärsii. Minäkin silloin tällöin. Keväinen sade, joka tällä kertaa teki myös maan valkoiseksi, sitoo myös hienosti siitepölyä.
Minä olen nyt vanha tai ainakin aika kauan elänyt. Minua edeltäneet sukupolvet sanoivat, että uusi lumi on vanhan lumen surma. Niin se onkin. Sukupolvesta toiseen, kun lumi tekee maan valkoiseksi termisen kevään aikoihin. Sieltä se kesä nyt tulee, tätä kirjoittaessani tuumaan.
Tällä kertaa samoihin aikoihin, juuri ennen lumisadetta tallustelin niin sanotusti kotitieni toisella puolen. Jonne ei kaikilla ole asiaa, sillä siellä on muun muassa Seepsula Oy:n kiviainestehdas. Sen maita on kaikki kuvassa näkyvä. Monelle hyvinkin outo, mutta aito maisema. Joka tietty muuttaa muotoaan koko ajan, kun siellä tehdään jokaisen suomalaisen tarvitsemaa ja käyttämää kiviainesta.
Mutta jos Big Boss Taivaanrannan tuolla puolen elonpäiviä antaa, saatan nähdä vielä suuremman muutoksen maisemassa. Suunnilleen kuvan keskelle on suunniteilla nimittäin Tallinna-tunnelin pää kaikkine oheistoimintoineen. Jos junat esimerkiksi tuovat tulevaisuudessa suuren osan Suomessa myytävistä tai Venäjälle kulkevista uusista autoista, tarvitsevat nekin melkoiset kentät.
Tilastojen mukaan terminen kevät alkaa Suomen eteläosassa maalis-huhtikuun vaihteessa ja Suomen pohjoisosassa huhtikuun puolivälissä. Takatalveen liittyy lumisade ja ainakin yöllä myös pakkanen ja myös ankara halla mikäli terminen kasvukausi on jo päässyt käyntiin.
Jokilaaksossa Tuusulan Myllykylässä saimme juuri nyt maistaa takatalven tapaista säätä. Josta moni ei pidä, vaikka tietääkin, että kolikolla on kaksi puolta ja usein monta mieltä. Sillä vaikka onkin kerrassaan mukavaa nauttia kevätauringosta ja luonnon heräämisestä talviunesta, ei se ole kaikkien mieleen. Se tuo mukanaan myös siitepölyt, joista moni allergikko kärsii. Minäkin silloin tällöin. Keväinen sade, joka tällä kertaa teki myös maan valkoiseksi, sitoo myös hienosti siitepölyä.
Minä olen nyt vanha tai ainakin aika kauan elänyt. Minua edeltäneet sukupolvet sanoivat, että uusi lumi on vanhan lumen surma. Niin se onkin. Sukupolvesta toiseen, kun lumi tekee maan valkoiseksi termisen kevään aikoihin. Sieltä se kesä nyt tulee, tätä kirjoittaessani tuumaan.
Tällä kertaa samoihin aikoihin, juuri ennen lumisadetta tallustelin niin sanotusti kotitieni toisella puolen. Jonne ei kaikilla ole asiaa, sillä siellä on muun muassa Seepsula Oy:n kiviainestehdas. Sen maita on kaikki kuvassa näkyvä. Monelle hyvinkin outo, mutta aito maisema. Joka tietty muuttaa muotoaan koko ajan, kun siellä tehdään jokaisen suomalaisen tarvitsemaa ja käyttämää kiviainesta.
Mutta jos Big Boss Taivaanrannan tuolla puolen elonpäiviä antaa, saatan nähdä vielä suuremman muutoksen maisemassa. Suunnilleen kuvan keskelle on suunniteilla nimittäin Tallinna-tunnelin pää kaikkine oheistoimintoineen. Jos junat esimerkiksi tuovat tulevaisuudessa suuren osan Suomessa myytävistä tai Venäjälle kulkevista uusista autoista, tarvitsevat nekin melkoiset kentät.
maanantai 8. huhtikuuta 2019
Vaaliväsymys
päivis: Taidan todella kokea ainakin vähän vaaliväsymystä, vaikka en ehdokkaana olekaan. Kun tuntuu, että vaaliasiaa tulee joka tuutista ja lähes kaiken aikaa, niin kai siinä väsyy. Sitä en osaa edes kuvitella, miten uuvuksissa ahkerasti vaalityötä tekevät ehdokkaat mahdollisesti ovat. Mutta minähän en siinä roolissa olekaan. Minulta odotetaan ainoastaan yhtä ääntä valitsemalleni ehdokkaalle.
En oikein keksi, kenellä on jatkuvasti aikaa kuunnella radion keskusteluja tai istua illasta toiseen television ääressä seuraamassa milloin suurta vaalikeskustelua tai pienten puolueiden vaalipaneeleja tai ketä siellä milloinkin hiillostetaan. Tuo hiillostaminen minua onkin joskus ruvennut ärsyttämään niin paljon, ettei vaalipaneelien seuraaminen juurikaan kiinnosta.
Epäilen, että radio- ja televisiokanavien yksi halvin ohjelmamuoto ovat vaalipaneelit. Ehkä panelisteille maksetaan joku palkkio osallistumisestaan, ehkä ei, mutta ainakaan mistään suurista rahasummista niissä ei varmasti ole kyse, jos verrataan tavallisempaan ohjelmatuotantoon tai ohjelmien hankintaan.
Thaimaasta paluun jälkeen en ole kovin paljon katsellut televisiota, joten sieltä tulevan vaalimainonnan kohteeksikaan en ole pahemmin joutunut. Eilen näin yhden ja en voinut muuta kuin taivastella tuon nimeltä mainitsemattoman puolueen puheenjohtajan maireaa vakuuttelua, miten nyt heidän puolueensa ansiosta maan ja sen kansalaisten asiat viimein saadaan hyvälle tolalle. Ei tarvita kuin että vaalikarja muistaa äänestää hänen puolueensa ehdokkaita.
Mutta vaikka näin kritisoin, en minä tiedä muutakaan tapaa hankkia ääniä. Jotain kuuluu aina luvata, vaikka kaikki yleensä tietävät, että nuo lupaukset harvemmin toteutuvat. Ja pianhan annetut lupauksetkin unohtuvat. Palataan taas takaisin arkeen ja sama touhu jatkuu mahdollisesti hieman erilaisin painotuksin. Riippuen tietysti siitä, minkä puolueen lupaukset ovat olleet uskottavampia tai mikä on uuden hallituksen kokoonpano.
Koskaan ei kuitenkaan ole tullut mieleen jättää äänestämättä.
Minulla ei ole ollut vaikeuksia valita omaa ehdokasta, mutta olen silti vastannut useammankin vaalikoneen kysymyksiin. Kertaakaan oma ehdokkaani ei ole vastausteni perusteella päässyt lähellekään niitä, joita minulle suositellaan. Jo pelkästään sen perusteella vähän epäilyttää, että kannattaako noita vaalikoneita edes uskoa.
En oikein keksi, kenellä on jatkuvasti aikaa kuunnella radion keskusteluja tai istua illasta toiseen television ääressä seuraamassa milloin suurta vaalikeskustelua tai pienten puolueiden vaalipaneeleja tai ketä siellä milloinkin hiillostetaan. Tuo hiillostaminen minua onkin joskus ruvennut ärsyttämään niin paljon, ettei vaalipaneelien seuraaminen juurikaan kiinnosta.
Epäilen, että radio- ja televisiokanavien yksi halvin ohjelmamuoto ovat vaalipaneelit. Ehkä panelisteille maksetaan joku palkkio osallistumisestaan, ehkä ei, mutta ainakaan mistään suurista rahasummista niissä ei varmasti ole kyse, jos verrataan tavallisempaan ohjelmatuotantoon tai ohjelmien hankintaan.
Thaimaasta paluun jälkeen en ole kovin paljon katsellut televisiota, joten sieltä tulevan vaalimainonnan kohteeksikaan en ole pahemmin joutunut. Eilen näin yhden ja en voinut muuta kuin taivastella tuon nimeltä mainitsemattoman puolueen puheenjohtajan maireaa vakuuttelua, miten nyt heidän puolueensa ansiosta maan ja sen kansalaisten asiat viimein saadaan hyvälle tolalle. Ei tarvita kuin että vaalikarja muistaa äänestää hänen puolueensa ehdokkaita.
Mutta vaikka näin kritisoin, en minä tiedä muutakaan tapaa hankkia ääniä. Jotain kuuluu aina luvata, vaikka kaikki yleensä tietävät, että nuo lupaukset harvemmin toteutuvat. Ja pianhan annetut lupauksetkin unohtuvat. Palataan taas takaisin arkeen ja sama touhu jatkuu mahdollisesti hieman erilaisin painotuksin. Riippuen tietysti siitä, minkä puolueen lupaukset ovat olleet uskottavampia tai mikä on uuden hallituksen kokoonpano.
Koskaan ei kuitenkaan ole tullut mieleen jättää äänestämättä.
Minulla ei ole ollut vaikeuksia valita omaa ehdokasta, mutta olen silti vastannut useammankin vaalikoneen kysymyksiin. Kertaakaan oma ehdokkaani ei ole vastausteni perusteella päässyt lähellekään niitä, joita minulle suositellaan. Jo pelkästään sen perusteella vähän epäilyttää, että kannattaako noita vaalikoneita edes uskoa.
sunnuntai 7. huhtikuuta 2019
Vaalisalaisuus
Jormas: "Oikeusministeriön vaalijohtaja Arto Jääskeläisen mukaan kopissa kuvaaminen on yksiselitteisesti kiellettyä." Näin ponteva oli ison päällikön mielipide, kun rahvas asiaa häneltä tiedusteli.
Mutta kun neljä päivää sitten Kokkolan kaupunginhallituksen puheenjohtaja kertoi valokuvanneensa täyttämänsä äänestyslipun, pehmeni Jääskeläisenkin ääni kellossa. Enää kuvaaminen oli vain ei suotavaa.
Tätäkin ihmettelen, sillä ymmärrän asian vain siihen saakka, että jokaisella on lakiin perustuva oikeus pitää salassa kenet on halunnut valita eduskuntaan tai vaikkapa presidentiksi. Mutta, etten saisi valintaani tarvittaessa valokuvaamalla todistaa, sitä en hyväksy.
Olen elämäni aikana valinnut satoja työntekijöitä, enkä koskaan ole tehnyt sitä salaa. Miksi siis nyt, vaikka kansanedustaja ei ammatti tai työ olekaan?
Mutta että se olisi oikein lailla kiellettyä, etten saa kuvata omaa valintaani kopissa. Sitä en usko. Mutta ymmärrän kyllä tarpeen holhota vaalikarjaa ja minuakin yhtenä siinä joukossa.
Mutta en oivalla sitäkään, miksen saisi myydä ääntäni sopivaksi katsomaani korvausta vastaan. Ehdokas kutenkin voi ja yrittääkin ostaa ääntäni julkisillakin paikoilla. Kuka herne- tai kalakeitolla, kuka makkaralenkillä tai suklaalla, kuka kangaskassilla ja kuka milläkin.
Vai onko tämä vähän samaan tapaan kuin konsanaan ilotytöllä. Joka saa myydä palveluaan tai tuotettaan, mutta sitä ei saa kukaan muu välittää saati ostaa?
Että ehdokas saa myydä itseään tai palveluksiaan, mutta niitä pitää ostaa ikään kuin salaa. Kuten aikoinaan pimeän viinapullon. Tosin sitähän ei saanut kansanedustajuuden tavoin edes laillisesti kaupata. Paitsi ravintolat samalla hinnalla ja valtion luvalla.
Joten jos äänen ostaminen 10 eurolla tai oluella on rikos, niin toreilla ja kauppojen edessä itsensä kauppaaminen hernekeittolautasellisella on vähintään lahjontayritys. Miksei siitä häkki heilu, jos sitä toistuvasti tekee?
Oli miten tahansa, en kulje ruodussa tässä asiassa. Enkä edes siinä millä perusteilla milloinkin äänestän.
Minulle on tärkeintä, että puheiden ja oman elämän välillä ei ole ristiriitaa. Voin siis olla asioista aivan eri mieltä ja äänestää nykyistä tai entistä tulisieluista taistolaista, vaikka hän olisi takkinsa vaihtanut, jos on sen rehdisti tunnustanut. Kuten Wahlroosin Nalle 😀.
Kerran äänestin Väyrystä pressaksi koska hän mielestäni sitä muita enemmän tai näkyvämmin halusi.
Mutta kun neljä päivää sitten Kokkolan kaupunginhallituksen puheenjohtaja kertoi valokuvanneensa täyttämänsä äänestyslipun, pehmeni Jääskeläisenkin ääni kellossa. Enää kuvaaminen oli vain ei suotavaa.
Tätäkin ihmettelen, sillä ymmärrän asian vain siihen saakka, että jokaisella on lakiin perustuva oikeus pitää salassa kenet on halunnut valita eduskuntaan tai vaikkapa presidentiksi. Mutta, etten saisi valintaani tarvittaessa valokuvaamalla todistaa, sitä en hyväksy.
Olen elämäni aikana valinnut satoja työntekijöitä, enkä koskaan ole tehnyt sitä salaa. Miksi siis nyt, vaikka kansanedustaja ei ammatti tai työ olekaan?
Mutta että se olisi oikein lailla kiellettyä, etten saa kuvata omaa valintaani kopissa. Sitä en usko. Mutta ymmärrän kyllä tarpeen holhota vaalikarjaa ja minuakin yhtenä siinä joukossa.
Mutta en oivalla sitäkään, miksen saisi myydä ääntäni sopivaksi katsomaani korvausta vastaan. Ehdokas kutenkin voi ja yrittääkin ostaa ääntäni julkisillakin paikoilla. Kuka herne- tai kalakeitolla, kuka makkaralenkillä tai suklaalla, kuka kangaskassilla ja kuka milläkin.
Vai onko tämä vähän samaan tapaan kuin konsanaan ilotytöllä. Joka saa myydä palveluaan tai tuotettaan, mutta sitä ei saa kukaan muu välittää saati ostaa?
Että ehdokas saa myydä itseään tai palveluksiaan, mutta niitä pitää ostaa ikään kuin salaa. Kuten aikoinaan pimeän viinapullon. Tosin sitähän ei saanut kansanedustajuuden tavoin edes laillisesti kaupata. Paitsi ravintolat samalla hinnalla ja valtion luvalla.
Joten jos äänen ostaminen 10 eurolla tai oluella on rikos, niin toreilla ja kauppojen edessä itsensä kauppaaminen hernekeittolautasellisella on vähintään lahjontayritys. Miksei siitä häkki heilu, jos sitä toistuvasti tekee?
Oli miten tahansa, en kulje ruodussa tässä asiassa. Enkä edes siinä millä perusteilla milloinkin äänestän.
Minulle on tärkeintä, että puheiden ja oman elämän välillä ei ole ristiriitaa. Voin siis olla asioista aivan eri mieltä ja äänestää nykyistä tai entistä tulisieluista taistolaista, vaikka hän olisi takkinsa vaihtanut, jos on sen rehdisti tunnustanut. Kuten Wahlroosin Nalle 😀.
Kerran äänestin Väyrystä pressaksi koska hän mielestäni sitä muita enemmän tai näkyvämmin halusi.
lauantai 6. huhtikuuta 2019
Vain yksi asia päivässä
päivis: Luin päälle kahdeksankymppisen näyttelijä Eila Roineen hauskan haastattelun. Siinä hän mainitsi muun muassa, että tuossa iässä ei päivää kohti kannata suunnitella muuta tekemistä, jos sattuu olemaan vaikka käynti hammaslääkärissä.
Noita asioita olemme joskus Jormankin kanssa miettineet, kun olemme verranneet elämäämme työvuosina ja nyt myöhemmin, kun molemmat olemme tulleet eläkeikään. Roineen havainto on täyttä totta. Ennen kalenteriin mahtui yhdelle päivälle sitä sun tätä. Nyt samaa ei enää kannata yrittääkään.
Ennen vanhaan tuon hammaslääkärikäynnin olisi hyvin hoitanut työpäivän aikana, siinä ohessa tietysti olisi voinut käydä syömässäkin. Nykyäänhän hammaslääkäritoimenpiteetkään eivät juuri vaadi kahden tunnin syömättömyyttä toimenpiteen jälkeen. Työkalenteriin olisi tietysti ollut merkittynä muutama palaverikin, jotka aikataulutettuina olisi ollut ihan helppo hoidella.
Eläkeläisen kalenterikin saattaa täyttyä monenlaisista menoista, mutta myös kalenterimerkintöjen ulkopuolella on elämää. Parhaillaan itsellä tosin kaikki meneminen keskittyy taksiharrastukseeni, kun pitkiä työvuoroja on kolmena päivänä peräkkäin. Mutta siihenkin itse tarjouduin, joten turha on valittaa, vaikka tuntuisi, että muuta ei ennätäkään tekemään.
Tänään oma kalenteripäiväni täyttyisi seuraavanlaisista merkinnöistä, jos myös kaikki työvuoron ulkopuolinen pitäisi siihen kirjata: aamulla nuku niin pitkään kuin nukuttaa, käy Niilon kanssa aamupäivälenkillä, mieti mitä syöt/syömme ja laita ruokaa, ole töissä niin pitkään kuin on sovittu tai kohtuudella jaksat, lopeta työt ja mene nukkumaan. Ja sama seuraavana päivänä ellei sitten ole jo vapaapäivä.
Vanhemmiten aikaa ja sen käyttämistä tulee ajateltua eri tavalla kuin ennen. Joskus miettii, että ihan turhuuteen ei aina vain väheneviä elämän päiviä ja tunteja viitsisi haaskata. Joskus pysähdyn sekuntienkin äärelle, kun seuraan vaikka ruoan lämmittämistä mikrossa. Ajattelen, että nuo hetket ovat menneet. Niiden tilalle uutta aikaa ei ole tarjolla.
Noita asioita olemme joskus Jormankin kanssa miettineet, kun olemme verranneet elämäämme työvuosina ja nyt myöhemmin, kun molemmat olemme tulleet eläkeikään. Roineen havainto on täyttä totta. Ennen kalenteriin mahtui yhdelle päivälle sitä sun tätä. Nyt samaa ei enää kannata yrittääkään.
Ennen vanhaan tuon hammaslääkärikäynnin olisi hyvin hoitanut työpäivän aikana, siinä ohessa tietysti olisi voinut käydä syömässäkin. Nykyäänhän hammaslääkäritoimenpiteetkään eivät juuri vaadi kahden tunnin syömättömyyttä toimenpiteen jälkeen. Työkalenteriin olisi tietysti ollut merkittynä muutama palaverikin, jotka aikataulutettuina olisi ollut ihan helppo hoidella.
Tätä menoa ei juuri kalenteriin viitsisi merkitä. Jos se kuitenkin on pakko
tehdä, ehkä oikea merkintä olisi "leppoistamaan rannalle".
|
Eläkeläisen kalenterikin saattaa täyttyä monenlaisista menoista, mutta myös kalenterimerkintöjen ulkopuolella on elämää. Parhaillaan itsellä tosin kaikki meneminen keskittyy taksiharrastukseeni, kun pitkiä työvuoroja on kolmena päivänä peräkkäin. Mutta siihenkin itse tarjouduin, joten turha on valittaa, vaikka tuntuisi, että muuta ei ennätäkään tekemään.
Tänään oma kalenteripäiväni täyttyisi seuraavanlaisista merkinnöistä, jos myös kaikki työvuoron ulkopuolinen pitäisi siihen kirjata: aamulla nuku niin pitkään kuin nukuttaa, käy Niilon kanssa aamupäivälenkillä, mieti mitä syöt/syömme ja laita ruokaa, ole töissä niin pitkään kuin on sovittu tai kohtuudella jaksat, lopeta työt ja mene nukkumaan. Ja sama seuraavana päivänä ellei sitten ole jo vapaapäivä.
Vanhemmiten aikaa ja sen käyttämistä tulee ajateltua eri tavalla kuin ennen. Joskus miettii, että ihan turhuuteen ei aina vain väheneviä elämän päiviä ja tunteja viitsisi haaskata. Joskus pysähdyn sekuntienkin äärelle, kun seuraan vaikka ruoan lämmittämistä mikrossa. Ajattelen, että nuo hetket ovat menneet. Niiden tilalle uutta aikaa ei ole tarjolla.
perjantai 5. huhtikuuta 2019
Jokilaakso ja Martti Sirola
Jormas: Tuusulan Ruotsinkylässä asuu oiva sarjakuva- ja piirrostaiteilija Martti Sirola. Puupää-hatun ja palkinnonkin saanut.
Jokunen vuosi sitten hän oli saanut tehtäväkseen tehdä Ruotsinkylästä kartan, jossa onkin riittänyt meillä tutkimistä, sillä Merikonttikotimme ja Jokilaakso Myllykylässä on saanut kartassa merkittävän osan.
Eilen laitoin Faceen kuvan iltauinniltamme tilamme Jokilammilla. Eräänlainen helmi luontoineen, jossa ei uima-asuja tarvita. Niinpä Sirola onkin ikuistanut minut Aatamin asuisena, koska vaatteeni on anastettu useammankin varkaan toimesta. Housut on vienyt kuvan kettu ja paita on joutunut jonkin sortin linnunpelättimen asuksi. Siitä huolimatta varis on vienyt grillistä makkarani.
Päiviksen eilisessä blogissakin mainitsema joutsenpariskunta seuraa lammelta tilannetta. Samoin näyttää tekevän metsästäjä koiransa kanssa. Ja parempi onkin, sillä kaikki metsästäminen ja kalastaminenkin on kiellettyä Jokilaaksossa. Vihreä ja vehreä keitaamme on eläinten ja kasvien turvapaikka, jossa saavat elää niin Himalajan balsami kuin nokkonenkin rinta rinnan lupiinien kanssa.
Myös Duokotimme on päässyt mukaan päivänvarjoineen ja peräti terassin alla olevine takkapuineen.
Niin tarkkaan on yksityiskohtia ikuistettu karttaan, että jonkun on pitänyt hiippailla kotinurkillamme meiltä salaa. Myös sukunimestä tuleva Soiniityntie on siltoineen päässyt mukaan. Jonkun yön olen nukkunut Matkakodissa sillalla. Superlyhyt aamu- ja iltauintimatka. Ja parempi nukkua siinä kuin sillan alla 😂.
Ruotsinkylän kartta Myllykylineen pitää sisällään vielä monta arvoitusta. Kuten miksi kylän rajojen ulkopuolella näyttää olevan ikuinen talvi.
Jokunen vuosi sitten hän oli saanut tehtäväkseen tehdä Ruotsinkylästä kartan, jossa onkin riittänyt meillä tutkimistä, sillä Merikonttikotimme ja Jokilaakso Myllykylässä on saanut kartassa merkittävän osan.
Eilen laitoin Faceen kuvan iltauinniltamme tilamme Jokilammilla. Eräänlainen helmi luontoineen, jossa ei uima-asuja tarvita. Niinpä Sirola onkin ikuistanut minut Aatamin asuisena, koska vaatteeni on anastettu useammankin varkaan toimesta. Housut on vienyt kuvan kettu ja paita on joutunut jonkin sortin linnunpelättimen asuksi. Siitä huolimatta varis on vienyt grillistä makkarani.
Päiviksen eilisessä blogissakin mainitsema joutsenpariskunta seuraa lammelta tilannetta. Samoin näyttää tekevän metsästäjä koiransa kanssa. Ja parempi onkin, sillä kaikki metsästäminen ja kalastaminenkin on kiellettyä Jokilaaksossa. Vihreä ja vehreä keitaamme on eläinten ja kasvien turvapaikka, jossa saavat elää niin Himalajan balsami kuin nokkonenkin rinta rinnan lupiinien kanssa.
Myös Duokotimme on päässyt mukaan päivänvarjoineen ja peräti terassin alla olevine takkapuineen.
Niin tarkkaan on yksityiskohtia ikuistettu karttaan, että jonkun on pitänyt hiippailla kotinurkillamme meiltä salaa. Myös sukunimestä tuleva Soiniityntie on siltoineen päässyt mukaan. Jonkun yön olen nukkunut Matkakodissa sillalla. Superlyhyt aamu- ja iltauintimatka. Ja parempi nukkua siinä kuin sillan alla 😂.
Ruotsinkylän kartta Myllykylineen pitää sisällään vielä monta arvoitusta. Kuten miksi kylän rajojen ulkopuolella näyttää olevan ikuinen talvi.
torstai 4. huhtikuuta 2019
Kevään merkit
päivis: Luonto on ollut perinteisesti paras tapa seurata kevään tuloa ja edistymistä. Näin on varmaan edelleen aidolla maaseudulla, mutta monelle vähänkin tiheämpään rakennetulla alueella asuvan ensimmäinen mieleen tuleva kevään merkki on leskenlehden kukka. Nehän ilmestyvät törkyisempienkin asfalttiteiden pientareille heti lumien alettua sulaa.
Kevään merkiksi voi myös ajatella vaatetuksen muuttumisen. Kun päivälämpötilat ovat plussan puolella, tekee mieli luopua talvikamppeista.
Minä ajattelen vuodenaikoja edelleen kalenterin perusteella. Kevään alun sijoitan vapun tienoille eli toukokuun alkuun. Mutta kyllä huhtikuutakin mielelläni nimitän kevääksi, koska sen aikana yleensä lumi on jo sulanut pois. Ellei sitten uutta ole tullut tilalle.
Kevät puiden ja pensaiden puhkeavine silmuineen onkin melko lyhyt, koska minun kalenterissani kesä alkaa kesäkuusta. Kesä taas päättyy elokuun loppuun. Käytännössä nykyään ilmastonmuutoksen vaikutuksesta, ehkä, kesä jatkuu usein pitkälle syyskuuhun. Mutta on syksyllä kesäisiä päiviä ollut ennenkin. Ilmiötä kutsutaan silloin intiaanikesäksi.
Lokakuun on vielä syksyä, koska silloin viimeiset lehdet putoavat puista. Pitkä talvi alkaa marraskuussa päättyäkseen tuohon ehkä vähän epämääräiseen kevään alkuun. No, voin siinä antaa periksi. Ehkä huhtikuu on jo monine sään ja luonnonilmiöiden muutoksineen selvästi kevättä.
Olen huono tunnistamaan lintuja, mutta joutsenen toki tunnen. Niitä on taas meillä Jokilammella ainakin kaksi kappaletta. Se on hyvä merkki. On mahdollista että ne pesivät jälleen lammella, kuten viime kesänäkin. Joutsen ei tietenkään ole mikään varsinainen kevään merkki, koska ne saattavat talvehtiakin Suomessa. Mutta meille ne jostain aina ilmestyvät oltuaan kuukausia muualla.
Hanget ovat myös keväällä erilaisia kuin talvella. Talvella upottaa, mutta keväällä sopivalla säällä hanget kantavat varsinkin aamuisin. Niitä hankia pitää aina hyödyntää Niilon kanssa aamulenkeillä käydessä.
Kevään ensimmäisiä nokkosia voi tietysti jo alkaa odotella. Ne ovat parasta heti kotipihalta saatavaa ruoan ravintoarvon täydennystä. Olen vain niin mahdottoman laiska keräämään ja ryöppäämään niitä. Yleensä käy niin, että nokkoset jo rehottavat vähän turhankin pitkinä ja kerääminen pakastamisineen jää muutamaan kertaan.
Mutta ehkä ihan vielä ei nokkosten aika olekaan. Pitää nyt vain ensin tarkkailla ihka ensimmäisenä kukkivan näsiän tilannetta, nähdä ensimmäinen västäräkki ja varmaan koivunmahlatkin on ensin juoksutettava ja haalittava pakastimet täyteen tuota luonnon ilmaista terveysjuomaa.
Kevään merkiksi voi myös ajatella vaatetuksen muuttumisen. Kun päivälämpötilat ovat plussan puolella, tekee mieli luopua talvikamppeista.
Minä ajattelen vuodenaikoja edelleen kalenterin perusteella. Kevään alun sijoitan vapun tienoille eli toukokuun alkuun. Mutta kyllä huhtikuutakin mielelläni nimitän kevääksi, koska sen aikana yleensä lumi on jo sulanut pois. Ellei sitten uutta ole tullut tilalle.
Tulva Tuusulanjoella on varma kevään merkki. Tulvia voi kyllä syksylläkin. |
Lokakuun on vielä syksyä, koska silloin viimeiset lehdet putoavat puista. Pitkä talvi alkaa marraskuussa päättyäkseen tuohon ehkä vähän epämääräiseen kevään alkuun. No, voin siinä antaa periksi. Ehkä huhtikuu on jo monine sään ja luonnonilmiöiden muutoksineen selvästi kevättä.
Olen huono tunnistamaan lintuja, mutta joutsenen toki tunnen. Niitä on taas meillä Jokilammella ainakin kaksi kappaletta. Se on hyvä merkki. On mahdollista että ne pesivät jälleen lammella, kuten viime kesänäkin. Joutsen ei tietenkään ole mikään varsinainen kevään merkki, koska ne saattavat talvehtiakin Suomessa. Mutta meille ne jostain aina ilmestyvät oltuaan kuukausia muualla.
Hanget ovat myös keväällä erilaisia kuin talvella. Talvella upottaa, mutta keväällä sopivalla säällä hanget kantavat varsinkin aamuisin. Niitä hankia pitää aina hyödyntää Niilon kanssa aamulenkeillä käydessä.
Kevään ensimmäisiä nokkosia voi tietysti jo alkaa odotella. Ne ovat parasta heti kotipihalta saatavaa ruoan ravintoarvon täydennystä. Olen vain niin mahdottoman laiska keräämään ja ryöppäämään niitä. Yleensä käy niin, että nokkoset jo rehottavat vähän turhankin pitkinä ja kerääminen pakastamisineen jää muutamaan kertaan.
Mutta ehkä ihan vielä ei nokkosten aika olekaan. Pitää nyt vain ensin tarkkailla ihka ensimmäisenä kukkivan näsiän tilannetta, nähdä ensimmäinen västäräkki ja varmaan koivunmahlatkin on ensin juoksutettava ja haalittava pakastimet täyteen tuota luonnon ilmaista terveysjuomaa.
keskiviikko 3. huhtikuuta 2019
Köyhäkö mä oon.....?
Jormas: Kun olin nuori ja otin ensi askeleita palkkatyöläisenä, kelpasi kaikki työ. Ja sitä paremmin mitä enemmän siitä sai rahaa. Minkinpaskaakin tuli lapioitua eräskin kuorma kesähelteessä. Päivätienestillä ostettiin kaikkea hyödyllistä.
Kuten pikku-Boston, kymmenen savukkeen aski ja oltiin isompia kuin oltiinkaan. Tienesteillä pelattiin pajatsoakin alaikäisinä, kunnes viimeinenkin 20 markan kolikko oli kadonnut koneen pohjattomaan mahaan.
Mutta kun ikää tuli lisää, piti työstä saada muutakin kuin rahaa. Ei riittänyt enää itsensä orjaksi myyminen vain rahalla, vaan piti olla myös mielekästä sisältöä tekemisessä. Kuten autonkuljettajana, joka siihen aikaan oli monen kaltaiseni toiveammatti.
Raha kuitenkaan ei ole koskaan ollut intohimoni, vaikka nuorena ajattelinkin, että se toisi rauhan ja onnen elämääni. Nyt tiedän, että näin ei ole eikä olisi koskaan ollutkaan.
Nykyäänkään en tavoittele köyhyyttä, mutta tavoittelen niiden ihmisten onnea, joilla ei paljon ole maallista mammonaa. Yritän siis ymmärtää onnen todellista olemusta. Uskon sitä olevan aineellisesti köyhillä enemmän kuin maallisessa mammonassa kieriskelevillä.
Luulen, että ihmisen on kohtalaisen vaikea myöntää itselleen ja muille kuinka paljon elämän tarkoitusta ja sisältöä itse kukin saa rahan hankkimisesta. Rahasta on tullut yksi elämän tärkeistä sisällöistä, vaikka sen taipaleen loppupää on järjettömyydessään ylivertainen. Kuolla rikkaana kassakaappi tai tili täynnä rahaa ja muita sijoituksia.
Minulle ei näin tule käymään. Näin on tietysti helppo puhua, kun kotona olevassa kassakaapissa ei ole jääkaapin lailla edes valoa.
Joskus onkin mukava pyöritellä omien asioiden lisäksi myös muiden mielipiteitä ja julkilausuttuja viisauksia pirullisesti tai muuten poikkeavalla tavalla.
Kuten poliitikkojen ja muiden puolisiipiveikkojen, joiden palkan maksaa Suomen kansa. Minäkin edelleen myös eläkkeestä, vaikka olen itse itselleni eläkerahat säästänyt.
Nämä mainitsemani siipiveikot, joita huudan talkoisiin auttamaan Suomeenkin paremman leivän toivossa tulleita, möykkäävät, että ihmisiä on hyvä auttaa heidän synnyinmaassaan tai ylipäätään siellä mistä ovat kaukaiseen Suomeen lähteneet.
Että kuinkahan moni on testamentannut edes osan omaisuudestaan sinne, missä ei tarvitse laittaa leivän päälle mitään, koska ei ole leipääkään. Suomeen toivotan tervetulleeksi sairaat, lapset ja työtä tekevät.
Kuten pikku-Boston, kymmenen savukkeen aski ja oltiin isompia kuin oltiinkaan. Tienesteillä pelattiin pajatsoakin alaikäisinä, kunnes viimeinenkin 20 markan kolikko oli kadonnut koneen pohjattomaan mahaan.
Mutta kun ikää tuli lisää, piti työstä saada muutakin kuin rahaa. Ei riittänyt enää itsensä orjaksi myyminen vain rahalla, vaan piti olla myös mielekästä sisältöä tekemisessä. Kuten autonkuljettajana, joka siihen aikaan oli monen kaltaiseni toiveammatti.
Raha kuitenkaan ei ole koskaan ollut intohimoni, vaikka nuorena ajattelinkin, että se toisi rauhan ja onnen elämääni. Nyt tiedän, että näin ei ole eikä olisi koskaan ollutkaan.
Nykyäänkään en tavoittele köyhyyttä, mutta tavoittelen niiden ihmisten onnea, joilla ei paljon ole maallista mammonaa. Yritän siis ymmärtää onnen todellista olemusta. Uskon sitä olevan aineellisesti köyhillä enemmän kuin maallisessa mammonassa kieriskelevillä.
Luulen, että ihmisen on kohtalaisen vaikea myöntää itselleen ja muille kuinka paljon elämän tarkoitusta ja sisältöä itse kukin saa rahan hankkimisesta. Rahasta on tullut yksi elämän tärkeistä sisällöistä, vaikka sen taipaleen loppupää on järjettömyydessään ylivertainen. Kuolla rikkaana kassakaappi tai tili täynnä rahaa ja muita sijoituksia.
Minulle ei näin tule käymään. Näin on tietysti helppo puhua, kun kotona olevassa kassakaapissa ei ole jääkaapin lailla edes valoa.
Joskus onkin mukava pyöritellä omien asioiden lisäksi myös muiden mielipiteitä ja julkilausuttuja viisauksia pirullisesti tai muuten poikkeavalla tavalla.
Kuten poliitikkojen ja muiden puolisiipiveikkojen, joiden palkan maksaa Suomen kansa. Minäkin edelleen myös eläkkeestä, vaikka olen itse itselleni eläkerahat säästänyt.
Nämä mainitsemani siipiveikot, joita huudan talkoisiin auttamaan Suomeenkin paremman leivän toivossa tulleita, möykkäävät, että ihmisiä on hyvä auttaa heidän synnyinmaassaan tai ylipäätään siellä mistä ovat kaukaiseen Suomeen lähteneet.
Että kuinkahan moni on testamentannut edes osan omaisuudestaan sinne, missä ei tarvitse laittaa leivän päälle mitään, koska ei ole leipääkään. Suomeen toivotan tervetulleeksi sairaat, lapset ja työtä tekevät.
tiistai 2. huhtikuuta 2019
Kiva olla taas töissä
päivis: Eilen ajoin Thaimaasta paluun jälkeen ensimmäisen taksivuoroni. Vähän pelkäsin, että parin kuukauden aikana olisin unohtanut kaikki taksilaitteista oppimani asiat, jotka eivät vieläkään oikein ole takaraivossa tai selkäytimessä. En kuitenkaan ollut unohtanut, vaikka navigaattorin kanssa tuntui aluksi olevankin vähän ongelmia. Muutenkin homma oli samanlaista kuin ennenkin. Ja asiakkaat yhtä mukavia tai hiljaisia niin kuin viimeksikin.
Minulla on kaksi asiaa, jotka usein tulen toistaneeksi ulkomaalaisten asiakkaiden kanssa jutellessa. Toinen on Suomen satavuotinen itsenäisyys, tai nyt siis jo 101-vuotias. Ja toinen ruotsin kieli. Varsinkin ruotsalaisten on vaikea uskoa, että meillä kaikki koululaiset opiskelevat ruotsia, laihoin tuloksin.
Eilen viimeksi kerroin tämän ruotsalaisporukalle, jotka vein hotellilta toiselle. Eivät varmaan uskoneet siksikään suomalaisten olematonta ruotsin kielen taitoa, kun yllättäen pystyin keskustelemaan suhteellisen sujuvasti heidän äidinkielellään. Sain jopa kehuja.
Silti pidän omaa ruotsiani tosi kehnona, mutta haluaisin osata puhua sitä kuin vettä vaan. Mutta kuinkas opit, kun se yksi ja ainokainen jopa ystäväksi kutsuttava ruotsalainenkin vaihtaa aina keskustelun englannin kielelle, kun yritän sanoa jotain på svenska.
Suomen itsenäisyydestä pääsin myös eilen puhumaan, kun sain lentokentältä kyytiin belgialaisen. Hän oli kiinnostunut tietämään kaikenlaista Suomesta ja suomalaisista. Muun muassa sen, että olemmeko erityisen masentuneita, kun täällä on niin pimeää talvella. Belgialaisiakin kuulemma vaivaa kaamosmasennus. Ehkä hän ei kuitenkaan tarkalleen tuota sanaa käyttänyt, mutta asia oli sama.
Belgialainen kysyi myös, onko Suomi ollut osa Neuvostoliittoa. Kysymyksellään viittasi asemaan, joka muun muassa Puolalla on ollut suhteessa sosialistiseen itänaapuriimme. Sain luultavasti oikaistua tuon mielikuvan. Maahanmuutosta ja asunnottomistakin puhuimme.
Työvuoron lopuksi kävin vielä kaupassa. En muista koskaan ennen olleeni ruokaostoksilla kahden aikaan yöllä. Muitakin yökyöpeleitä kaupassa oli. Tällekin palvelulle on siis kysyntää.
Lippu salkoon. |
Minulla on kaksi asiaa, jotka usein tulen toistaneeksi ulkomaalaisten asiakkaiden kanssa jutellessa. Toinen on Suomen satavuotinen itsenäisyys, tai nyt siis jo 101-vuotias. Ja toinen ruotsin kieli. Varsinkin ruotsalaisten on vaikea uskoa, että meillä kaikki koululaiset opiskelevat ruotsia, laihoin tuloksin.
Eilen viimeksi kerroin tämän ruotsalaisporukalle, jotka vein hotellilta toiselle. Eivät varmaan uskoneet siksikään suomalaisten olematonta ruotsin kielen taitoa, kun yllättäen pystyin keskustelemaan suhteellisen sujuvasti heidän äidinkielellään. Sain jopa kehuja.
Silti pidän omaa ruotsiani tosi kehnona, mutta haluaisin osata puhua sitä kuin vettä vaan. Mutta kuinkas opit, kun se yksi ja ainokainen jopa ystäväksi kutsuttava ruotsalainenkin vaihtaa aina keskustelun englannin kielelle, kun yritän sanoa jotain på svenska.
Suomen itsenäisyydestä pääsin myös eilen puhumaan, kun sain lentokentältä kyytiin belgialaisen. Hän oli kiinnostunut tietämään kaikenlaista Suomesta ja suomalaisista. Muun muassa sen, että olemmeko erityisen masentuneita, kun täällä on niin pimeää talvella. Belgialaisiakin kuulemma vaivaa kaamosmasennus. Ehkä hän ei kuitenkaan tarkalleen tuota sanaa käyttänyt, mutta asia oli sama.
Belgialainen kysyi myös, onko Suomi ollut osa Neuvostoliittoa. Kysymyksellään viittasi asemaan, joka muun muassa Puolalla on ollut suhteessa sosialistiseen itänaapuriimme. Sain luultavasti oikaistua tuon mielikuvan. Maahanmuutosta ja asunnottomistakin puhuimme.
Työvuoron lopuksi kävin vielä kaupassa. En muista koskaan ennen olleeni ruokaostoksilla kahden aikaan yöllä. Muitakin yökyöpeleitä kaupassa oli. Tällekin palvelulle on siis kysyntää.
maanantai 1. huhtikuuta 2019
Eläkeläisen lakkoaseet
Jormas: En ole koskaan hyväksynyt saati arvostanut lakkoja enkä lakkoilijoita. Samoin en myöskään ole arvostanut työnantajia, jotka pitävät työntekijöitään vain tapana täyttää omaa, pohjatonta rahapussiaan.
Lakkoasetta käytetään minun maailmasta katsottuna kovin väärin.
Mitenkä niin, voisi joku ajatella. Jos koululainen tai työntekijä ei pääse hoitamaan päivänsä valvotteita siksi, että bussi- tai taksinkuljettaja on lakossa koska jotkut ahtaajat jossain satamassa saavat mielestään liian vähän liksaa tai vapaata, ei tämä istu minulle.
Tai itse en saa lääkärin palveluja siksi, että kotikuntani ei maksa jollekin lekurille mielestään riittävää palkkaa.
Tai sitten koululaiset menevät lakkoon ilmanlaadun puolesta kuin se olisi koululaitoksen syytä. Tosin tämän hyväksyn, sillä tästä lakkoilusta eivät joudu ulkopuoliset juurikaan kärsimään.
Koska lakkoaseen käyttö on lailla säädelty, istuu lakkokenraaleille ja kenraalittarille laittomat lakot tai mielenilmaisut yhtä hyvin. Sakkoihin on varaa, kun kirstut ovat pullollaan työläisten maksamia jäsenmaksuja.
Vaan entäpä eläkeläinen? Miten hän käyttää lakkoasetta, jos eläke ei riitä leipään tai lämpöön kodissa? Meneekö hän syömälakkoon vai miten hän mielensä ilmaisee? Vai ilmoittaako hän Kelalle tai Ilmariselle, ettemme nosta eläkettä, ellei siihen tule sitä tai tätä korotusta?
Kun ihminen tulee ikään, jolloin hän ei enää ole yhteiskunnalle hyödyksi, ei hänestä aidosti välitä yksikään päättäjä. Näin luulen. Välittämiseksi naamioitu itsekkyys sen sijaan herää henkiin kausittain. Silloin kun pitää saada ääni omaan pussiin.
Ehkä tältä osin osaan pysyä nyt paremmin suutarin tapaan lestissäni kuin moni Arkadianmäelle pyrkivä. Sillä jos sinne haluaisin ja pääsisin, olisivat Suomen asiat vielä paljon huonommin.
Lakkoasetta käytetään minun maailmasta katsottuna kovin väärin.
Mitenkä niin, voisi joku ajatella. Jos koululainen tai työntekijä ei pääse hoitamaan päivänsä valvotteita siksi, että bussi- tai taksinkuljettaja on lakossa koska jotkut ahtaajat jossain satamassa saavat mielestään liian vähän liksaa tai vapaata, ei tämä istu minulle.
Tai itse en saa lääkärin palveluja siksi, että kotikuntani ei maksa jollekin lekurille mielestään riittävää palkkaa.
Tai sitten koululaiset menevät lakkoon ilmanlaadun puolesta kuin se olisi koululaitoksen syytä. Tosin tämän hyväksyn, sillä tästä lakkoilusta eivät joudu ulkopuoliset juurikaan kärsimään.
Koska lakkoaseen käyttö on lailla säädelty, istuu lakkokenraaleille ja kenraalittarille laittomat lakot tai mielenilmaisut yhtä hyvin. Sakkoihin on varaa, kun kirstut ovat pullollaan työläisten maksamia jäsenmaksuja.
Vaan entäpä eläkeläinen? Miten hän käyttää lakkoasetta, jos eläke ei riitä leipään tai lämpöön kodissa? Meneekö hän syömälakkoon vai miten hän mielensä ilmaisee? Vai ilmoittaako hän Kelalle tai Ilmariselle, ettemme nosta eläkettä, ellei siihen tule sitä tai tätä korotusta?
Kun ihminen tulee ikään, jolloin hän ei enää ole yhteiskunnalle hyödyksi, ei hänestä aidosti välitä yksikään päättäjä. Näin luulen. Välittämiseksi naamioitu itsekkyys sen sijaan herää henkiin kausittain. Silloin kun pitää saada ääni omaan pussiin.
Ehkä tältä osin osaan pysyä nyt paremmin suutarin tapaan lestissäni kuin moni Arkadianmäelle pyrkivä. Sillä jos sinne haluaisin ja pääsisin, olisivat Suomen asiat vielä paljon huonommin.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)