Juuria ja juurettomuutta

päivis: Facebookissani lukee minusta, että "Ikuisesti Palokan tyttö". Se on vitsi, mutta myös totta, vaikka olenkin syntynyt Jyväskylässä. Olin kaksivuotias kun muutimme Palokkaan, jossa olen asunut pitkään aikuisenakin lyhyttä Jyväskylässä asumista lukuun ottamatta. Tällä hetkellä en kuitenkaan oikein tiedä, mikä on oma kotiseutuni.

Palokassa muuttolaatikot pakattuani asuin lyhyen aikaa Laukaassa, josta muutin Helsinkiin, mutta koskaan en ole tuntenut sitä kotikaupungikseni, vaikka kieltämättä viihdyinkin siellä. Ehkä silloiset työkuviot vaikuttivat siihen, että kaupunkia ei oikein tullut otettua haltuun. Enkä myöskään löytänyt sieltä paikkaa, johon olisin kiintynyt tai jonka olisin erityisesti kokenut omakseni. Ehkä en sellaista koskaan etsinytkään.

Helsingistä siirryimme vähitellen asumaan Tuusulaan. Vuosien asumisen jälkeenkään en aina oikein hahmota tämän pitkulaisen kunnan karttaa. Alkuvuosina jopa onnistuin eksymään Hyrylässä. Vanhastaan olen tiennyt Tuusulasta Rantatien ja sen arvon. Ehkä se on vähän rajoittanut ajattelemista. Mikään ei tunnu menevän sen ylitse, vaikka voisikin.

Palokassa ja muutenkin Jyväskylässä totuin siihen, että kotiseudulla on vettä; järviä ja jokia. Helsingissä oli meri, vaikka se ei ihan näköetäisyydellä kodeistamme koskaan ollutkaan. Tuusulassa on vain kaksi järveä, mutta onneksi on pitkä Tuusulanjoki, jonka rannalla asumme. Ja lammet. En oikein osaisi kuvitella asuvani paikassa, jossa ei helposti pääse veden äärelle.

Synnyinseudulta pois muutettuani en ole kokenut muuttuneeni helsinkiläiseksi, enkä nykyään oikein ole tuusulalainenkaan, vaikka virallisesti sitä olenkin. En edes tiedä, miten Uusmaalaisten laulun sanat menevät. Jokainen kai kuitenkin oman kotiseutulaulunsa sanat osaa?

Omia juuriaan ja juurettomuuttaan voi etsiä ja kokea kai monella tavalla. Olen usein toistellut kerran kuulemaani sanontaa, että koti on siellä, jossa on viettänyt kolme yötä. Se on kuitenkin kaukana siitä, mikä on oma kotiseutu ja mitkä ovat omat juuret. Jyväskylään mennessäni en enää tavoita sitä samaa kotiseututunnelmaa kuin ennen siellä asuessani, mutta jonkinlainen kaihomieli kieltämättä viivähtää usein mielessä.

Sukulaisia sukukokouksessa Joensuussa ortodoksikirkkoon tutustumassa.

Aidosti omat juureni ovat jossain paljon kauempana kuin Jyväskylässä, vaikka isovanhempanikin asuivat Palokassa silloin kun synnyin. Heidän kauttaa juureni yltävät kuitenkin toisaalle Keski-Suomeen, mutta myös rajan takaiseen Karjalaan, Viipurin seudulle ja Jääskeen. Jääski yhtenä juurenani onkin ollut lähiaikojen mukavin löytö, josta omat seikkailuni sukututkimuksen parissa toivon mukaan tuovat tulevaisuudessa paljon uutta tietoa ja ymmärrystä. Ihan oma sukutarinansa liittyy tietysti Rääkkylään Pohjois-Karjalassa. Se on paikka ja seutu, jossa eläneistä kaukaisista esivanhemmistani tiedän ehkä tällä hetkellä kaikkein eniten.

Paikkakunnilla, joissa omaa sukuaan tietää eläneen, on jostain syystä ihmiselle erityismerkitys. Näin ainakin minulle.

Kotikaupungissa

päivis: Jyväskylän maalaiskunnan ja Jyväskylän muutaman vuoden takainen kuntaliitos mahdollistaa puhumisen kotikaupungista, vaikka viimeisin Jyväskylä-kotini olikin maalaiskunnan puolella. Tosin olen syntynyt Jyväskylän kaupungissa. Nyt olin siellä taas. Tutuissa maisemissa.

Jyväskylässä tulee käytyä sen verran usein, että mitään kulttuurishokkia ei yleensä koe, vaikka muutoksia yleensä joka kerta huomaakin. Nytkin myllätään Väinönkatua ja Kilpisenkadusta osa on muuttunut yksisuuntaiseksi. Pihakatukylttejä keskustassa on siellä täällä.

Jokin kaupunkisuunnittelussa on tainnut mennä pieleen, koska moni valittaa, että autoa ei keskustassa tahdo saada enää parkkiin. Ja jos saa, pysäköinti on kallista. Nuukuttani minäkin jätin auton kauemmaksi ilmaiselle paikalle ja kävelin loppumatkan. Samalla tuli katseltua katunäkymiä, jotka tosiaan eivät kauheasti ole muuttuneet.

Tuo grilli on ollut Puistokadun varrella niin kauan kuin jaksan muistaa.

Keskustassa oli meneillään juuri alkaneeseen Jyväskylän Kesään liittynyt yleisötapahtuma. Väkeä voisi sanoa olleen paikalla kourallinen. Muistan vielä ajan, jolloin joku vastaava esitys olisi kerännyt sankoin joukoin väkeä Sokoksen kulmalle. Keskusta on hiljentynyt, sillä moni viihtyy Seppälän uudessa valtaisassa ostosparatiisissa, Seppäköhän se on nimeltään.

Niin kuin aina, oli melko turha yrittää löytää edes tutuilta näyttäviä ihmisiä. Tajusin myös, että nähdäkseen pitäisi tarkkailla ensisijaisesti vanhempaa väkeä. Eläkeläisen näköisiä. Masentavaa?

Oli minulla ihan syykin lähteä Laukaasta kaupunkiin. Vaikka Jyväskylän Kesän nykyinen tapahtumatarjonta ei kovin hyvin vastaakaan odotuksiani, päätin silti osallistua maksulliseen tapahtumaan, jonka voi maksaa Smartumin kortilla. Sinne kun on vielä jäänyt työnantajan maksamia euroja, jotka on käytettävä vuoden loppuun mennessä.

Valitsin ensi maanantain M.A. Nummisen konsertin, jossa luvattiin olevan myös jotain 1960-luvun skandaalinkäryisestä Kesän ohjelmasta. Taisin silloin olla vielä sen verran nuori, etten itse osallistunut tuohon tapahtumaan, mutta olen myöhemmin kaivanut asiaan liittyviä tietoja yliopistolle tekemäni artikkelin yhteydessä. Ehkä silloisesta Nummisen esityksestä kuullaan nyt jonkinlainen päivitetty versio.

Jyväskylän kävelykadulla on usein jotain pientä näppärää nähtävää. Nyt Käsityömuseon edustalla oli puita verhoiltu virkatuilla lappusilla. Saattavat liittyä Kesän neulontatapahtumaan, tai sitten ei.

Kauppakadun yläpäässä K-Market mainosti kauppaa mukavalla julisteella, jonka aiheet oli poimittu Jyväskylästä. Samassa paikassa on toiminut K-kauppa jo vuosikymmenet. Kauppiaat ovat vain tainneet vaihtua.