Koirajahdissa

päivis: Kun vanhaksi elää, niin sitä huomaa päätyvänsä aina vain uudenlaisiin tilanteisiin. Sellaisiin, joihin ei etukäteen juuri ole osannut varautua. Tai kyllä nyt jo parin päivän ajan oli tiedossa, että seuraava operaatio, johon osallistumme, on melko aran äitikoiran ja seitsemän alle neliviikkoisen pennun siirto kadulta Meowin koira- ja kissayhteisöön. Mutta kaikki ei tietenkään mennyt ihan niin kuin oli suunniteltu.

Olin lapsenomaisesti kuvitellut, että emokoira jotenkin vain näppärästi houkutellaan tulemaan häkkiin, jossa se kuljetetaan pentuineen uuteen kotiin. No eipä tietenkään se näin käynyt. Tarvittiin ammattilainen, joka puhalsi niin kuin intiaanit konsanaan nukutusainetta sisältävän nuolen koiran reiteen.

Minun tehtäväkseni osui seurata koiraa, joka ei selvästikään ollut tyytyväinen takalistoon saamastaan nuolesta. Ja jo hetken päästä se oli kadonnut näköpiiristä. Huomasin, että se oli pujahtanut aidan ali entiselle asuinalueelleen, autopesulaan, joka on taas käynnistänyt toiminnan ja omistaja on työpäivän päätyttyä laittanut pesulan eteen verkkoaidan, jotta sisälle ei pääsisi luvattomia kulkijoita.

En todellakaan tuntenut itseäni 63-vuotiaaksi, kun punnersin itseni aidan sisäpuolelle kapeasta raosta. Toinen vaihtoehto olisi ollut aidan yli kiipeäminen, johon myös kuvittelin pystyväni. Enkä myöskään tullut ajatelleeksi, että olisin jotenkin luvattomasti autopesulan suljetulla alueella. Ainoana ajatuksenani oli turvata äitikoiran siirto pentuineen pois vaaralliselta alueelta.

Kauempana näin kohteen, Illaksi kutsumamme nartun, joka hoiperteli pelottavan näköisesti korkeimmalla paikalla, jonka se hallin perältä oli löytänyt. Jäin seuraamaan sen uneliaaksi muuttuvaa olemusta ja odotin, että nukutusnuolen ampunut koirajahtaaja pääsisi myös jostain aidatun alueen sisäpuolelle ja tulisi jatkamaan työtään.

Oletetun arvion mukaan Ilta olisi unten mailla noin viidessä minuutissa. Niin se tekikin ja siinä vaiheessa sen päälle laskettiin valtaisa haavi, jonka sisässä se oli turvallista kuljettaa pois alueelta. Ensin piti vähän tuumata, mistä sen saa kadun varteen, kun vaihtoehtoina oli aidan alitus tai ylitys. Alakautta se onnistui parhaiten.

Tällä välin Jorma oli vienyt kaikki seitsemän pentua koirapelastaja Louisen tuomaan koriin. Louisen kyydissä äiti ja lapset ajettiin läheiselle eläinklinikalle, sillä Ilta-äiti oli ilmiselvästi sairas. Pennut puolestaan nukkuivat tyytyväisinä korissa. Klinikan tarkastuksessa kävi ilmi, että Illalla on jokin ongelma maidontuotannossa, joka on mahdollisesti aiheuttanut sille tulehduksen. Kuumetta sillä ei onneksi kuitenkaan ollut.

Hetken tuumattuamme päätimme suunnata kohti Na Jomtienin eläinsairaalaa, jossa Ilta ja pennut voisivat viettää tulevan yön. Olisi ollut liian monta hankaluutta, jos sakki olisi tässä vaiheessa viety Meowin luokse, kuten alkuperäinen tarkoitus oli. Sairaalassa Illalle saatettiin myös aloittaa heti lääkitys ja tehdä muitankin tarpeellisia huoltotoimenpiteitä. Sen nimeksi kirjattiin Ilta. Saa nähdä, taipuuko se jatkossa thaimaalaisten suussa, kun ruotsalainen Louisekin yritti kirjoittaa sen muotoon Iltta.

Pennut nukkuivat edelleen tyytyväisinä korissaan tietämättä, että niitä oli jo kuskattu kilometrikaupalla mopon sivuvaunussa kohti uutta ja parempaa elämää.

Louisen kanssa tuumasimme, että voi kun näille edes löytyisi uusia koteja. Meow's Sanctuary kun ei oikeastaan ole tarkoitettu kuin väliaikaiseksi paikaksi terveille ja terhakoille pennuille. Pysyvän kodinkin ne toki siellä saavat, jos näin on tarkoitettu.

Käynnit eläinsairaalassa ovat tulleet jo turhankin tutuksi.

Eläinsairaalan väki hieman hymyili, kun Louisen kanssa kerroimme, minkälaisia VIP-asiakkaita me sairaalalle olemme jo senkin vuoksi, että viemme sinne saman koiraperheen jäseniä yksi vuorollaan hoidettavaksi. Ensin oli Cry, jonka liikuntakyky onnistuttiin osittain palauttamaan sairaalassa tehdyssä operaatiossa. Parhaillaan sairaalassa on toipumassa Cryn sisko, joka myös on käynyt läpi operaation, jonka tarkoituksena oli korjata sen toinen etujalka. Ja nyt tyttöjen äitikin tarvitsi uusine pentuineen sairaalan palveluksia. Ja palvelujen tarve sen kuin jatkuu, kun nartut pitää jatkossa steriloida, jotta kenenkään niistä ei tarvitsisi kokea ei-toivottuja raskauksia. Ja tulevaisuudessa olisi edes jokunen koira vähemmän kokemassa nälkää, sairauksia ja ihmisten piittaamattomuutta.

En varmasti joutuisi koskaan edes miettimään, miksi haluan sekaantua tällaiseen, elleivät jotkut (onneksi aika harvat) ihmiset tuon tuostakin arvostelisi koirien hyväksi tekemäämme työtä ja varsinkin siinä sivussa tekemiämme taloudellisia uhrauksia. Arvojamme ikään kuin haastetaan ihmettelemällä, emmekö koirien sijaan voisi auttaa vaikka kurjuudessa eläviä lapsia. Mitä näille voi edes sanoa? Eläinrakkaus on ehkä syntymälahja, jota kaikki eivät saa tai eivät edes halua. Meille eläinten suhteen ei ole vaihtoehtoja. Hädänalaisten eläinten auttaminen näyttää kuuluvan meidän ihmisyyteemme. En edes haluaisi sen olevan toisin.

Vapaat koirat

päivis: Meillä on monta koirakaveria, joita tapaamme aamulenkkimme varrella. Jokainen niistä elää aivan erilaista elämää kuin koirat kotona Suomessa. Niiden eloa ei rajoita laki koirien kiinni pidosta. Toisaalta ne ovat teiden varsilla liikkuessaan päivittäin vaarassa jäädä auton tai moottoripyörän alle. Ne eivät siis kulje ihmisten talutushihnassa. Ne ovat vapaita.

Ensin ovat vielä toistaiseksi tyhjän naapuritontin kolme koiraa, kaksi narttua ja yksi uros. Uros ja nuorin nartuista saattavat olla sisaruksia. Jos ne eivät ole tontin tien puoleisella reunalla makailemassa, ne ryntäävät paikalle jostain kauempaa puskista, kun Jorma viheltää niille. Luulisi niiden kuvittelevan, että meillä on tarjolla jotain suurempaakin herkkua, mutta niille riittää pätkä koirille tarkoitettua tikkua, jota jokainen asettuu nauttimaan valitsemaansa paikkaan. Tämä näytelmä toistuu lähes päivittäin. Ihmettelemme aina niiden rauhallista mutustelua. Emme voi olla vertaamatta niitä osaomistuskoira Niiloon, joka hotkaisisi hetkessä vastaavan makupalan.

Kävelylenkin jatkuessa tien varrella on sekalainen seurakunta joko rohkeita tai arkoja koiria. Useimmat kuitenkin ottavat vastaan niille tarjotun herkun. Osan pitää ensin vähän haukkua, mutta se kuuluu asiaan. Juuri näitä haukkujia moni suomalainenkin vierastaa ja tekee siitä tulkinnan, että koira on vihainen. Unohtaen sanonnan, ettei haukkuva koira pure. Tai ettei koiran ensisijainen ajatus ainakaan ole, että se aikoo purra. Haukuntaa kannattaa opetella kuuntelemaan.

Jos täällä koira puree, siihen on varmasti joku hyvä syy. Kävelysauvat on yksi arvaukseni. Koira luulee, että kävelijä haluaa lyödä sitä sauvalla ja varmuuden vuoksi käy päälle. Jotkut kulkevatkin kepakko kädessä ja se on kyllä varma tae, että koira pitää kävelijää vihollisenaan. Pyöräilijöistä meidän Suomi-koiramme Niilokaan ei pidä. Miksi siis täällä koirat jättäisivät pyöräilijän haukkumatta?

Erään talon pihapiirissä asustelee useampiakin koiria. Yksi niistä, valkoinen, lähtee aina peräämme. Se tietää saavansa siten useamman herkkupalan, mutta on sen katseessa myös jotain sellaista, josta voisi päätellä sen nimenomaan haluavan päästä ihmisten seuraan. Mutta tietyssä kohtaa se ymmärtää kääntyä takaisin kotiin. Ilmeisesti sen käsittämä reviiri päättyy siihen.

Minä olen Aamu ja tässä asennossa on kaikkein mukavinta istua.

Kakkosroadin varrella on vain yksi varma koirabongaus. Samalla se on poikkeus, joka vahvistaa säännön. Tämä koira on kiinni vahvassa ketjussa. Sen elämä vaikuttaa tosi ikävystyttävältä, joten todennäköisesti se viettää suurimman osan ajastaan nukkumalla. Ehkä se on kytketty ketjuun, jotta se hoitaisi vartiokoiran tehtävää. Mahdollisesti se niin tekeekin tarvittaessa.

Ja sitten ollaan jo Aamun luona. Olemme nimenneet Cry-pennun siskon Aamuksi ja oletettu äiti on nimeltään Ilta. Aamu sai nimensä siksi, että tapaamme sen yleensä aamuisin. Ilta puolestaan sopii hyvin äidin nimeksi. Olemme luopuneet ajatuksesta, että Aamu pitäisi saada vietyä Meowin luokse, jossa myös Cry on kuntoutumassa ja jonne se saa jäädäkin vaikka elämänsä loppuun saakka. Tosin Cry on niin herttainen koira, että sen joku saattaa vaikka adoptoida omakseen. Ainakin itse olen täysin sen lumoissa.

Aamu on samanlainen kurttunaama kuin sisarensa, mutta se oli jo ennen Cryn kohtaamaa onnettomuutta huomattavasti vahvempi ja jonkin verran suurempikin. Nyt kokoero näyttää vain kasvaneen. Aamu olisi varmasti aivan yhtä ihana adoption kohde kuin Cry, mutta emme ole ollenkaan vakuuttuneita, että sen elämä on kurjaa tyhjillään olevassa autonpesuhallissa, jossa sillä on seuranaan äiti ja epämääräinen joukko silloin tällöin näyttäytyviä setiä ja tätejä, ehkä isäkin. Ruokaakin se saa jostain, sillä vain harvoin se näyttää olevan nälissään.

On ollut mukava huomata, että Iltakin osoittaa nykyään riemua, kun se näkee meidät. Sen verran arka se kuitenkin on, ettei anna koskea itseenä.

Olen haastanut itseni menemään joku päivä pinsettien ja muiden tykötarpeiden kanssa Aamun luokse, jotta nyppisin siltä pois kaikki sadat punkit, joita sen pentukoiran pulleassa vartalossa on. Enköhän sen joku päivä teekin. Strategia on jo mietittynäkin.

Ihan oma lukunsa ovat kaupan koirat. Sekin on sekalainen joukko erilaisia koiria, joista osa on vaihtanut paikkaa 7-Elevenin kulmille, kun Seven Seasin tontilta tuli lähtöpassit kaikille täällä vielä vuosi sitten syksyllä asustelleille koirille. Kaupan koirille eivät herkkupatukat yleensä kelpaa. Sitäkin ahnaammin ne ottavat vastaan rapsutuksia ja taputuksia. Vähintään yhtä paljon niiden läheisyyttä kaipaa moni kaupan asiakas, me mukaan lukien.

Koirana koirien joukossa

päivis: Olen koiratarhan vapaaehtoisena kutakuinkin harrastelija, amatööri. Alkujaan Meowin tarhalle ensimmäistä kertaa mennessäni sanoinkin, että minulle täytyy antaa tehtäviä. En oikein omin nokkineni tiedä, mitä tulisi tehdä. Nyt olen oppinut kiinnittämään huomiota muun muassa siihen, missä tarvitaan kuppiin lisää vettä tai pitäisikö jotain petipaikkaa vähän siivoilla. Jonkin aikaa meni, että edes ymmärsin, mistä voi ottaa koirille tarkoitettua vettä.

Ensimmäisinä kertoina siellä käydessäni kovastikin mielenkiintoinen tehtävä oli punkkien nyppiminen pennuilta. Osa niistä on ollut yhteistyökykyisiä, osa on pannut kovasti hanttiin. Toimenpiteeseen on kuulunut myös lääkkeen laittaminen punkkiherkille alueille.

Koirien kanssa on mukava olla, koska niille voi puhua mitä kieltä tahansa. Itsestä riippuu, uskooko niiden ymmärtävän vai ei. Välillä olen laulanutkin niille.

Isompia koiria olen vain rapsutellut silloin, kun ne ovat sitä selvästi tahtoneet. Kerran minun piti tupsutella mahdollisimman monen koiran päälle punkkien ja kirppujen torjuntajauhetta. Se oli kyllä melko koominen esitys, sillä useimmat koirat läksivät livohkaan, kun huomasivat minun lähestyvän jauhepurkin kanssa. Kukaan ei kuitenkaan käyttäytynyt vihamielisesti ja lopulta suurimmalla osalla oli ainakin ripaus valkoista jauhetta turkissaan.

Meowin nykyään noin 130 (!) koiran laumaan mahtuu kaikenlaista hännänheiluttajaa. Koskaan en kuitenkaan ole tuntenut pelkoa niiden joukossa, vaikka ne välillä ärhentelevät kovastikin toisilleen. Tai osa tekee sitä. Silloin pysyttelen loitommalla tai yritän komentamalla saada tilanteen ohi. Meowiahan ne tietysti tottelevat, mutta joskus olen ollut paikalla yksinkin ja joutunut selviämään rähinöistä. Oikeasti ne hoitavat vihamielisyytensä itse, eipä siinä ihmistä tarvita.

Hyvin usien olen tuntenut koirien keskellä ollessani, että olen koirana koirien joukossa. Koen jonkinmoista tasavertaisuutta niiden kanssa. Olen niiden reviirillä, johon ne ovat päättäneet hyväksyä myös minut. Niin ystävällisiä ne kyllä ovat kaikille, että kenenkään ei varmasti ole pakko kääntyä pois Meowin luokse mennessään. Ellei sitten kertakaikkiaan pelkää välillä äänekästäkin laumaa.

Tätä hetkeä en varmaan unohda koskaan. Toimme loukkaantuneen koiranpennun
Meowin hoteisiin ja siitä alkoi Cryn pitkä ja vaivalloinen toipuminen leikkauksineen
ja sen jälkeen uudelleen kävelemään opetteluineen.

Kirjoitin äskettäin käynnistä eläinsairaalassa Cry-pennun kanssa. Kun istuin saksalaisen auton kyydissä (on toisarvoinen asia, kuka autoa ajoi tai kenen se oli) minulle tuli liikuttavan herttaista Crytä pidellessäni tunne, että voisin istua koiranpentu sylissäni vaikka tuhannen kilometrin matkan. Siinä hetkessä oli jotain sellaista, jota en missään muualla ole kokenut.

Päivän valinta

päivis: Olimme iltapäivällä Pattayalla ja kun tuli kotiinlähdön aika, aloin mumista, että tänään olisi suomalainen joulukirkko Norjan merimieskirkolla. Siihen jatkoin, että ehkä kuitenkin menisin mieluummin Meowin luokse katsomaan Cry-pentua. Valittiin jälkimmäinen.

Meowilla oli selvästi ollut raskas päivä ja hän oli myös huolissaan Crysta, joka on itkenyt yrittäessään kakkia. Ihoon oli myös tullut punaisia läiskiä, joiden syytä ei oikein keksitty. Meowin mielestä pentu piti käyttää lääkärissä, Na Jomtienin eläinsairaalassa, jossa se taannoin operoitiin. Meow arveli ensin, että jos minä lähtisin hänen kanssaan, mutta sitten paikalle tuli saksalainen koiramies, jonka Meow puhui ympäri kuskaamaan minut ja koiran eläinlääkärille.

Menimme autolla. Meowin kanssa meno olisi tarkoittanut sivuvaunullista mopoa, jonka kaikki häkit ja tasot kattoa myöten olisivat olleet täynnä koiria. Jokainen, joka on nähnyt Meowin koirineen liikenteessä, tietää miten huvittavalta tuo kuljetus näyttää. Jossain muussa tilanteessa olisin mielelläni Meowin kyytiin hypännytkin.

Kummalla on enemmän
ryppyjä naamassa?

Eläinhospitaalissa muistivat entisen potilaansa, ja siellä myös huomattiin heti, että Cryn jokin lääke on loppunut. Minulle näytettiin keltaista pilleriä, jonka oli määrä lähteä mukanani Meowin luokse. Lääkkeelle vain kävi hassusti. Se taisi jäädä eläinlääkärin takin taskuun. Ainakaan perillä sitä ei muovipussista löytynyt. Mutta nyt Cryllä on kuitenkin hieno rokotuskortti ja lääkärin antamat uudet ohjeet poo-ongelman hoitamiseksi. Poo tarkoittaa kakkaa.

Poo-probleeman syykin löytyi. Cry on eläinlääkärin havainnon mukaan syönyt hiekkaa, joka paakkuuntuu sen suoleen, eikä kakkaaminen siksi onnistu. Jatkohoitona kehotettiin antamaan peräruiskeita, laksatiivista nestettä aamuin illoin - ja hiekkaa ei saisi enää syödä. Miten se sitten onnistuukaan koiratarhalla, jossa jokainen koira, myös Cry, pääsee tutkimaan ympäristöään vapaasti.

Mistä lie johtuukaan, että poloisen pentumme mielenkiinto on kohdistunut nimenomaan hiekkaan? Mielikuvitus laukkaa tässä kohtaa: ehkä sillä on joku puutostauti, johon se alitajuisesti uskoo saavansa hiekasta avun.

Punaisista laikuista eläinlääkäri sanoi heti, että ne ovat moskiittojen puremia. Tiedä sitten. Meowin mielestä muilla tarhassa elävillä, hän itse mukaan lukien, ei vastaavia puremajälkiä näy. Itse allergisen Niilon terveyttä seuranneena ajattelin mielessäni, että jospa thaimaalainen katukoira onkin allerginen vaikka jollekin lääkkeelle tai ehkä sillekään ei sovi kaikki ruoka, jota se saa syödäkseen. Kenties sellaista vaihtoehtoa ei täällä sentään ole? Näillä nelijalkaisilla on ihan muut murheet ja vaivat.

Sain vielä eläinhospitaalireissun jälkeen saksalaiselta kyydin kotikulmille. Autosta pois noustessani ajattelin jotenkin kiitollisena, että kyllä tämä iltapuhde taisi kuitenkin yhden joulukirkon voittaa.

Kärsi kärsi, kirkkaamman kruunun saat

päivis: Mistähän lienee tuo otsikon mukainen hokema on saanut alkunsa? Se on hyvin tuttu ainakin minun ikäpolveni ihmisille. Yleensä se kyllä heitetään hetkellä, jolloin tarvitaan vähän kevennystä. Koiranpentu Crylle en sitä ole sanonut, vaikka se on tällä hetkellä varmaan kärsinyt enemmän kuin yhden pienen pennun kuuluisi kärsiä. Sen kruunu ei tästä voi enää kirkkaammaksi muuttua.

Emme voi tietää, mitä pennulle olisi tapahtunut, jos emme vajaa kaksi viikkoa sitten olisi kuulleet sen huutavan liikuntakytyttömänä tuskissaan. Me teimme niin kuin oikealta tuntui. Kannoimme sen ensin melkein toisella puolella katua olevalle eläinklinikalle, veimme sen siellä tehtyjen vähän hätäisten tutkimusten jälkeen moottoripyörän kyydissä Meowin koiratarhalle, josta se jo samana päivänä piti käyttää samalla klinikalla röntgenissä, jotta olisi voitu todeta sen vammojen todellinen laatu.

Lisää kärsimystä, kun eläinten hoitaja
pakottaa nielemään isoja pillereitä.

Pentu jatkoi tuon tuosta kovaäänistä kärsimystensä ilmaisua. En ole koskaan (onneksi) joutunut kuuntelemaan samanlaista huutoa. Huutonsa ansiosta se myös siirrettiin päivän tai parin päästä eläinsairaalaan, jossa oli tarjolla ympärivuotista hoitoa ja leikkaus, jolla sen liikuntakyky voitaisiin palauttaa.

Odotamme nyt tuon lupauksen toteutumista. Olemme tietysti malttamattomia, koska mitään liikuntakyvyn palautumiseen viittaavaa ei ole vielä tapahtunut. Mutta kärsimys sen sijaan on selvästi edelleen läsnä. Tosin, meille on kerrottu, että Cry on jo saanut kuntoutusta, jota on päivittäin jatkettava aamuin illoin.

Ehkä koiranpentu on vähän samanlainen kuin ihmislapsi. Kun sillä ei ole kokemusta miten asiat saadaan järjestymään, sen pitää itkeä. Cryn tapauksessa itku on lähes korvia viiltävää. Mutta näkee myös, että se ei "teeskentele" tippaakaan. Se on tosissaan. Sen on paha olla.

Olemme ymmärtäneet, että ainakin osittain, ehkä suurelta osinkin, sen huuto liittyy kipuihin, joita se tuntee, kun ei pysty kakkimaan. Pissat se onnistui eilen tekemään alleen itse, mutta vaivoin senkin. Kakkaamisen apuna on ollut klinikan eläinlääkäri, joka myös leikkasi sen.

Tänään oli ehkä vähän turhauttavaa käydä pennun luona, kun paikalla ei ollut tuota tohtoria, joka olisi voinut jotenkin kommentoida pennun tilaa ja kenties ainakin yrittää uskotella meille, että sen kipuja voitaisiin tässä ja nyt lievittää jollain tavoin.

Voi tietysti olla, että me olimme Cryn tavoin malttamattomia, jos ajattelimme, että hänelle juuri silloin annetut lääkkeet toisivat heti helpotuksen. Se joutui kovasti vastustellen nielemään monta pilleriä, joista yhden toivoimme olevan sen sortin ulostuslääke, joka toisi laakista helpotuksen ainakin hänen vessaongelmaansa.

Cry-pentu on operoitu

päivis: Noin viikko sitten kirjoitin tänne viimeksi koiranpennusta, jolle annoimme nimen Cry. Löysimme liikuntakyvyttömän pennun itkemässä sydäntäsärkevästi läheisessä, entisessä autonpesuhallissa, jossa se on asustellut äitinsä ja siskonsa kanssa. Olemme tutustuneet tähän koiraperheeseen aamulenkeillämme ja tottuneet viemään niille makupaloja.

Kiikutimme pennun läheiselle elänklinikalle, josta se sai mukaansa pussillisen lääkkeitä, kun seuraavaksi veimme sen Meow's Sanctuary -nimiselle koiratarhalle. Meow ymmärsi heti, että pentu on joutunut auton tai mopon töytäisemäksi. Siksi se piti käyttää uudelleen klinikalla röntgenissä. Meowin diagnoosi oli oikea, mutta kun lääkkeetkään eivät enää sen oloa näyttäneet helpottavan, se vietiin toiselle klinikalle, jossa on henkilökuntaa yötäpäivää. Pennun tilanne saatiin siellä rauhoittumaan, mutta siellä myös varmistui, että se tarvitsee leikkauksen kyetäkseen jälleen kävelemään.

Mitähän tämän pienen mielessä mahtaa liikkua? Tässä se aamulla odotti itse sitä tietämättä edessä ollutta operaatiota, joka palauttaisi sen kyvyn liikkua.

Leikkausta on pitänyt siirtää muutamalla päivällä, sillä pennun verestä löytyi loisia, jotka on ensin pitänyt hoitaa. Tänään viimein koitti päivä, jolloin operaatio saatettiin toteuttaa. Äsken tullee viestin mukaan pennulla on kaikki hyvin ja huomenna selviää, kauanko sen on oltava eläinsairaalassa, ennen kuin se voidaan viedä takaisin Meowin hoiviin.

Olen usein ajatellut mielessäni, että varmasti joskus eteen tulee tilanne, että kohtaamme täällä jonkun hätää kärsivän koiran, joka on ihan pakko toimittaa hoitoon. Nyt tuo aavistus konkretisoitui ja vielä toistaiseksi näyttää siltä, että se myös tulee meille melkoisen kalliiksi. Mutta, kuten tänään eläinklinikalla käydessäni totesin Meowin kautta tutuksi tulleelle ruotsalaiselle Louiselle, että Suomessa olevaa sanontaa, "kaveria ei jätetä", noudattaen, me emme nyt nosta käsiä pystyyn.

Louise ja Meow ovat jo levittäneet sanaa, jotta pennun kuntoon saattamisesta aiheutuviin kustannuksiin löytyisi muitakin rahoittajia. Vähän on jo tiedossa apuja, mutta ainakin tässä vaiheessa hoidot maksetaan pääosin meidän matkakassastamme.

Koiraperheen auttamista ei oikein haluaisi jättää vain tähän. Louisen kanssa on keskusteltu siitä, antaisiko äitikoira ottaa itsensä kiinni, jotta se voitaisiin toimittaa sterilisaatioon. Syntyvyyden vähentäminen on pitkällä tähtäyksellä tehokkain keino hillitä Thaimaan koiraongelmia. Jokunen koira on aiemmin avustuksemme turvin voitukin käyttää sterilisaatiossa. Se on täällä edullinen operaatio. Näihin talkoisiin haluaisin haastaa kaikki Thaimaan-kävijät, mutta erityisesti kaikki koiriin vihamielisesti suhtautuvat, jotta he voisivat oman räksytyksensä sijaan tehdä jotain todella hyvää ja konkreettista.

Cry-pennun äiti ja sisko asustelevat nyt kaksistaan tyhjässä autonpesuhallissa.

Arka emo on toistaiseksi vain kerran uskaltanut tulla niin lähelle, että on ottanut kädestä makupalan. Ehkä yritämme hieroa lähempää tuttavuutta sen kanssa. Toinen tyttöpennuista voitaisiin Louisen mukaan viedä Meowin luokse, jossa silläkin olisi siskonsa tavoin paremmat elinolosuhteet. Tosin, kovin ahtaaksi alkaa Meowin tarhakin käydä, vaikka koirat voivat tulla ja mennä täysin vapaina. Kukapa sieltä herkullisten ruokapatojen ääreltä muualle lähtisi nälkää ja janoa näkemään. Facebookin mukaan tällä välin sinne on kaiken lisäksi toimitettu turvaan neljä uutta pentua. Ne kyllä ovat kuvan mukaan niin söpöjä, että niille uskoisi löytyvän pian oikeat kodit, jonne ne adoptoitaisiin.

Apuna koiratarhalla Thaimaassa

päivis: Thaimaassa on varmasti paljonkin koiratarhoja, joihin eläinrakkaat ihmiset voivat hakeutua tekemään vapaaehtoistyötä. Itse olin tänään apuna vähän epävirallisemmalla tarhalla. Kun edellisen kerran viime talvena kävin tuolla Meowin koira- ja vähän kissatarhallakin, koiria oli kuutisenkymmentä. Nyt niiden määrä oli tuplaantunut. Avun ja auttajien tarve on loputon.

Lupasin viime viikolla Meowille, että tulen seuraavalla viikolla yhtenä päivänä avuksi. Puhuttiin siivoamisesta. Niissä ajatuksissa ajelin tänään aamupäivällä Meowin paikkaan. Hänellä oli juuri työn alla asia, jonka hän sujuvasti siirsi minulle. Muuta apuvoimaa paikalla ei ollutkaan.

Meow näytti, että koirien tassuista pitää nyppiä punkkeja. Ihmettelin ääneen, että noinkohan ne antavat minun tehdä sitä. Meowin laumaan kun kuuluu jos jonkinlaista hännänheiluttajaa. Osa niistä oli jo ennättänyt haukkua minut pataluhaksi, osa onneksi sentään lähestyi minua hyvinkin ystävällisin elkein. Suorastaan tunkivat jalkoihini.

No, ei hätää. Meow totesi, että saan huolehtia pentukoirista, joita tarhalla on kymmenkunta. Siinä samalla hän pyöräytti valmiiksi keltaisen seoksen, jolla koirien tassut ja vähän muutkin punkkiarat paikat pitää sivellä.

Pennut majailivat tarhan nurkkauksessa, josta niitä olisi helppo poimia käsiteltäväksi vuoron perään. Tosin yksi niistä oli kateissa. Meow oli selvästi huolissaan, kun pentua ei vain löytynyt mistään.

Meowin luona olevat koira saavat liikkua vapaana. Välillä ne makaavat aivan
raatoina betonilattialla ja nauttivat, kun tuuletin viilentää muuten niin lämmintä ilmaa.

Mietin mielessäni, että mitenkähän muistan, keneltä olen jo nyppinyt punkit, joita jokaisen koiran tassuissa oli kymmenittäin ja vähän lisää siellä sun täällä. Se ei lopulta ollut ongelma, sillä tuhrasin keltaista ainetta sen verran runsaalla kädellä, että taatusti huomasin, kuka oli jo ollut käsittelyssäni.

Onneksi thaimaalaiset punkit lähtevät koiran iholta helpommin kuin suomalaiset. Homma onnistui tavallisilla pinseteillä. Ainut hankaluus oli se, että pennut eivät olleet kovin yhteistyökykyisiä. Muutama niistä oli oikea voimapesä, joten oli täysi työ saada ne pysymään paikoillaan nyppimisen ajan.

Lopulta Meow löysi karkulaisenkin. Se oli painellut pitkälle tarhan ulkopuolelle ja joutui siitä syystä telkien taakse. Se oli uskoakseni ainut pennuista, joka sai pitää punkkinsa. Todennäköisesti toisillakin on jo muutaman päivän päästä samanlainen punkkilauma harminaan. Punkkien nyppiminen on homma, joka näissä oloissa on toistettava aina uudelleen ja uudelleen. Kunhan vain löytyy niitä, jotka sitä jaksavat tehdä. Jos ei ole muita, Meow tekee senkin.

Tässä Meowin käsittelyssä oli aikuinen koira, jolla varmasti
oli punkkeja niin paljon kuin kaikilla pennuilla yhteensä.

Oleellinen osa koirista huolehtimista on niiden sterilisaatio. Meow kysyi, löytäisinkö minä ihmisiä, jotka voisivat antaa taloudellista tukea niiden tekemiseen. Tällä hetkellä kymmenen koiraa olisi sterilisaation tarpeessa. Yhden toimenpiteen hinta on 700 bahtia, noin 18 euroa.

Sanoin Meowille, että minä voin antaa vähän rahaa, jolloin hän parahti, ettei halua minulta rahaa. Haluaa mieluummin, että käyn auttelemassa. Lupasin tehdä molemmat ja annoin hänelle rahat kahteen sterilisaatioon.

Kun ajelin iltapäivällä kotiin, ajattelin, että olipa palkitseva nelituntinen. Sen verran aikaa pentujen parissa puuhasteluun suunnilleen kului. Huomasin myös, että enpä ole aikoihin ollut yhtä likainen kuin tänään. Likainen mutta onnellinen.

Herran kukkarossa

päivis: Seven Seasin portinvartija näytti tänään uutta työlaitettaan, kaukosäädintä, ja totesi hymyillen, että "very good". Kaukosäädin on vartijan vallankahva, jonka avulla hän voi päättää, pääseekö joku kulkemaan alueellemme vai ei. Tai pääseekö täältä pois.

Seven Seasin alueelle on kaksi sisäänkäyntiä ja noiden molempien lähelle asennetut puomit on nyt laitettu toimimaan. En tiedä, miten sitovaksi portinvartijoiden työ on pienten kaukosäätimien johdosta muuttumassa. Kulkijoita on kuitenkin melkoinen määrä. Asukkaiden lisäksi alueella liikkuu edelleen varmaan satoja työntekijöitä. Puomi on avattava jokaiselle, sillä jalankulkijoitakaan varten porttiin ei ole jätetty pientäkään aukkoa.

Toistaiseksi vielä puomi aukeaa kaikille ilman selittelyjä tai kulkulupaa.

Vartiointi täällä on jo pitkään, ehkä koko rakentamisen ajan, toiminut periaatteella 24/7. Toistaiseksi portilla ei kai kenenkään tarvitse selitellä syitään tulla Seven Seasiin, mutta ulko-ovien vieressä olevista laitteista voisi päätellä, että vielä tulee sekin aika, kun rakennusten sisälle pääsee vain kulkukortilla. Silloin voi varmaan sanoa, että olemme täällä kuin herran kukkarossa.

Toistaiseksi ulko-ovet ovat välillä selkosen selällään illallakin. Kulkemisen helppoutta käyttävät myös koirat hyväkseen.

Ainakin Jorma on kirjoittanut Allaskoiraksi kutsumastamme koirasta, jonka kerran yllätimme kahluupuuhissa asuntomme edustalla olevilla, altaaseen laskevilla portailla. Tänään pensasaidan välistä beachillemme pyyhälsi Venyttelijäkoira. Se puolestaan on saanut nimensä siksi, että se venyttelee poikkeuksellisen ahkerasti. Koira säikähti ensin minua ja oli aikeissa kääntyä takaisin, mutta kun lepertelin sille, se uskalsi juosta ohitseni.

Kuvittelin, että koira tulee saman tien takaisin, sillä piha-alueeltamme ei pääse mihinkään. Mutta terhakka Venyttelijä onkin ilmeisen tottunut liikkumaan Seven Seasissa ja tiesi käyttää hyväkseen altaan kapeita reunuksia. Ennätin juuri nähdä, kun se häntä heiluen vilahti avoimesta ovesta alakerran käytävään. Koska ovet ovat auki, se on edelleen voinut jatkaa matkaansa talon toisella puolella jatkuvalle allasalueelle tai mennä pääovemme kautta ulos.

Melkoisia taitureita koirat kyllä ovat. Vaatii melkoista oppia ja kokemusta, että osaa etsiä täältä reitin ulos. Siinä kun on vielä sekin vaara, että ulko-ovet on sittenkin jo ennätetty laittaa kiinni. Silloin ei auta muu kuin jäädä yöksi Seven Seasiin. Sekään ei täällä ikänsä eläneiden koirien mielestä ehkä ole maailman kurjin vaihtoehto.