Väärien valintojen asiantuntija * 10

Säilytän ja jaan nimeni.

Soini, asemies ja aseenkantaja ovat tarkoittaneet jotakuinkin samaa. Sitä perua ritarihuonejärjestyksessämme oli kreivien ja vapaaherrojen alapuolella erikseen ritari- ja asemiesluokka (riddare- / svenneklassen), kunnes nuo kaksi alinta luokkaa 1860-luvulla yhdistettiin.

Soini oli siis eräänlaisessa ritarin oppisopimuskoulutuksessa. Jotkut pysyivät ritareiden kisälleinä ja miekankantajina ikänsä, joistakin tuli ritareita ja joistakin mitä lie tai ei mitään.

Onko skandinaavisissa juurissani viikinkiverta, on myös mielenkiintoinen ajatus. Joka sinänsä istuisi mainiosti ikivanhaan, tanskalaisruotsalaiseen lautturisukuuni.

Vielä on kesävaatteiden aika, mutta
juhlan kunniaksi on puku päälläni. 

, Jossa ei kyllä ole kerskaamisen aihetta, sillä aika on kullannut ja patinoinut viikingit nykyihmisten silmissä hovikelpoisiksi. He taisivat muodostaa merirosvojakin pahempia rosvojoukkoja. Jotka laivojen ryöstelyn lisäksi tekivät pahojaan myös ja ehkä varsinkin maissa. Myös Suomeen, joka silloin ei ollut oma valtio. Toisaalta olenhan minäkin joskus esitellyt rosvousreissujani. Silloin kun etsin elämääni suuntaa. Missä voisi kohdata itsensä eikä tarvitsisi pelätä päivin eikä öin.

Sitäkään en tiedä onko aina ollut etu- ja sukunimiä, vai oliko aikoinaan henkilönimiä ja lisänimiä. Olisinko ollut Jorma Ihannonpoika tai isän puuttuessa Jorma Annikinpoika?

Soini joka tapauksessa on ollut sukunimen lisäksi naisen ja miehen nimi. Varsinkin kansallistunnon ollessa voimissaan 1900-luvun molemmin puolin, se oli monen tytön etunimi. Nimipäiväkalenteriin nykyiselle paikalleen se on tullut syntymävuonnani 1950.

Jos syksyllä minusta tulee pienen lapsen isä, jolle voin olla antamassa nimeä, siinä tulee olemaan yhtenä nimenä Soini. Riippumatta onko hän tyttö tai poika. Oikeuden vahvistama isä olen nytkin, mutta Markolla oli nimi pojakseni tullessaan. Johon hän on tainnut tehdä lisäyksen. Olisiko sinne tullut Marko Kristianin lisäksi isoisältään ja minulta perintönä Veino?

Väärien valintojen asiantuntija * 8

Miksi olen Soini?

Aiemmin, mutta varsinkin tänä vuonna yritin selvittää miksi olen Soini. Pitkälle en päässyt, mutta jonnekin kuitenkin. Isoisäni Jurvan Kentankylässä sanotaan ottaneen sukunimekseen Soinin yhden talon nimestä. Syyksi kertovat koska pienessä kylässä oli niin paljon Kenttia. Joka on yksi sukuni nykyisistäkin nimistä. Mutta miksi talo oli Soini, se ei selvinnyt.

Kantavanhemmikseni sanotaan Petter Hä(e)llströmiä ja hänen Elisabeth vaimoaan. Ehkä Petter on päässyt asemaansa kantaisänä koska hänen mukanaan suku tuli Suomeen. Lauttureita, jotka Juutinrauman Helsingboreissa harjoittivat aiemmin suvussa alkanutta ammattia.

Lapsista vain Carlin jälkeläiset ovat säilyttäneet sukunimensä, joka on saanut lisäyksen af, sillä se on aatelissukuhaara.

Mutta pitemmällekin olen päässyt sukututkimuksissani. Aina 1500-luvulle saakka Ruotsiin ja Tanskaan. Varhaisin nettilöytöni suorassa polvessa on Olof Traebeen (Puujalka). Lautturi hänkin, mutta myös porvarikaartin musketööri.

Sukuni viiri eli pöytästandaardi. 

Sukuuni mahtuukin henkirikoksista aatelisiin ja juoksijoista puujalkaan. Jonka tarpeen syntyyn en ole löytänyt vastausta. Joku arvostaa aatelisia, mutta minun makuuni on puujalkainen muskettisoturi.

Monesti olen yrittänyt penkoa menneisyyttä myös äitini puolelta, mutten ole siinä juurikaan onnistunut. Yksi viimeisistä yhteyksistä oli äitini veljeen Kaleviin ja hänen puolisoonsa Suomaan. Jotka tulivat hakemaan vähintäänkin ystävääni Tarua ja minua pullomeren keskeltä Taivalkosken ja Posion väliltä, Kostonjärven erämaakämpästä kotiinsa kyläilemään.

Ehkä he luulivat kaikkia tyhjiä pulloja meidän juomiksi. Vaikka niissä oli metsä- ja kalamiesten vuosien janonsammutus- ja hauskanpitoaineiden kuoret. Joka tapauksessa he aikansa silmäilivät ympärilleen sekä toisiaan. Todeten viimein, että eiköhän ole parempi, että jäätte tänne. Ja menivät menojaan. Se oli viimeinen tapaamisemme.

Kaikki eivät kelpaa kaikille sellaisinaan eikä millaisinaan. En ainakaan minä enkä ehkä haluakaan. Joskus olen Kalevia muistellut, sillä hän kävi silloin tällöin kotonani Tuusulassa Kuusamosta. Ja oli aina tervetullut valitsemassaan kunnossa ja seurassa yökyläänkin. Juuri sellaisena kuin oli.