Sivun näyttöjä yhteensä

maanantai 29. helmikuuta 2016

Paluu arkeen

päivis: Tänään koitti taas työpäivä kuuden viikon eläkejakson ja viiden lomapäivän (neljän työpäivän ja lauantain) jälkeen. Osin kaikki oli ennallaan, osin ei. Työpöytää sentään kukaan ei ollut avokonttorissamme vienyt tai edes lainannut, sillä pöydän tason korkeus näytti edelleen lukemaa 102. Ilmeisesti tarkoittaen centtimetrejä. Jorman mielestä luvun pitäisi varmaan olla 105, kuten meillä niin moni asia tahattomasti tai tarkoituksella on.

Aloitan yleensä työt jo junassa matkalla Leinelän asemalta Pasilaan. Nyt jouduin vain ihmettelemään, miksi puhelimeeni ei tullutkaan lehtiuutisten koostetta, joka normaalisti ilmestyy sähköpostiin klo 8.15. Kooste sisältää omaan työalaani kuuluvia uutisia ja muuta julkaistua tietoa, jota hyödynnän muun muassa työ-Facebookia päivittäessäni.
Thaimaalaisen auton kojelaudalla asetellut ankat eivät mitenkään
liity tähän juttuun, mutta siinäpä nyt ovat kuitenkin.
Vähän myöhemmin, kun olin jo työpöydän ääressä, selvisi syy, miksi kyseistä sähköpostia ei tullut. Joku ylivertainen Microsoft-ohjelma oli päättänyt, että en tarvitse kyseisiä viestejä, koska minulta on jäänyt avaamatta viisi saman lähettäjän vastaavaa aamutiedotetta. Laite siis luulee olevansa fiksumpi kuin ihminen.

Hetken hampaita kiristeltyäni, siis omia hampaitani, keksin netistä paikan, josta pääsin korjaamaan tuon virheen. Uskon, että huomenna tuttu sähköposti on taas luettavissa vartin yli kahdeksan.

Mutta ei tosiaan tarvitse olla pois kuin seitsemän viikkoa, jonka kaikki minuun nähden esimiesasemassa olevat tiesivät, kun silti joku jo alkaa säätää töitä, joita minun oli tarkoitus jatkaa takaisin tultuani. Minulla ei ole mitään sitä vastaan, että saan apuvoimia omaan työhöni, mutta se ei ole kovin kiehtovaa, että asiasta ei kerrota. Saa vain lukea sähköposteilta tai kuulla puhelimessa toiselta puolelta Suomea missä mennään.

Ups. Tulipa kirjoitettua työasioista, vaikka olen pyhästi vannonut, etten tee sitä koskaan. Ehkä sille ei voi mitään, että joskus pitää syödä sanansa.

sunnuntai 28. helmikuuta 2016

Meri-Teijo

jormas: Eilen päivis sivusi blogissaan meidän Meri-Teijossa olevaa, Suomen pienintä tonttia. Sitä se varmasti onkin kunnes joku uskomuksemme vääräksi osoittaa. Nythän olemme laajentaneet tiluksiamme ja aiemman 24 m2 lisäksi syksyllä hankimme lisää maata 18 neliötä. Joten yhteensä vierekkäiset palstat ovat reipas 40 m2, joten kyllä siihen passaa kesällä Matkakodin parkkeerata ja pulahtaa viiden metrin päässä olevaan mereen uimaan.

päivis ja Niilo Meri-Teijossa "omalla maalla"
Meri-Teijon Matildedahlin sataman uudistus laitureineen ja uusine klubirakennuksineen on edennyt huimaa vauhtia tähtäimenä, että toukokuussa on avajaiset. Hieno juttu ja hieno paikka. Tänään kevätkelikin oli oikein suotuisa varmastikin kolmen taivaalla kaartelevan merikotkankin mielestä.

Matkaa Jokilaaksosta on Salon laitamille 150 kilometrin molemmin puolin. Ja ajoon aikaa menee elokuvan keston verran, ehkä hieman vähemmänkin, varsinkin jos ajelee Turun moottoritietä. Ensi kesänä on tarkoitus viettää aikaa jokunen tovi enemmän kauniissa ruukissa, kun Matkakotiparkkimme tasauskin näytti valmiilta.

Joskus on tullut tehtyä epäonnistuneita hankintoja, mutta se sama hulluus on myös saanut aikaan sen, että joistakin kaupoista on jäänyt onnistumisen maku. Osa Satamaparkki-tilasta on sellainen. Kun käytännössä tyhjätasku olen, on hyppysiin jäänyt pääsääntöisesti vain niitä hankintoja, joissa muut eivät ole nähneet mitään järkeä. Sillä niissä missä muut näkevät järkeä, on näiden näkijöiden joukossa myös rahamiehiä ja -naisia, jotka koppaavat em. hankkeet itselleen lihavampien rahamassiensa ansiosta.

Mutta hyvä näin. Hulluja hankintojani ovat työvuosiltani Sininauhasäätiö ja Jyväskylän Katulähetys pullollaan, joita riittää myytäväksi saakka nykyisille vallanpitäjille. Rahaa siinä lystissä menee, sillä moni hullu hankinta olisi ennen myyntiä kaivannut jalostamista. Sitä ei valitettavasti tapahdu joko näkemysten puutteen vuoksi tai siksi, että pelissä eivät ole omat rahat. Osaamisesta se ei nimittäin ole kiinni, sillä sitä on maailma täynnä, jota voi ostaa rahalla.

Omia hulluja hankkeita ovat olleet Keuruun Haapamäellä Syrjäntakanen, Tuusulan Myllykylässä Jokilaakso ja Salon Meri-Teijossa Satamaparkki. Toki muitakin on, joista kerron ehkä joskus.

lauantai 27. helmikuuta 2016

Maalaiskoira-Niilo

päivis: Paluu Jokilaaksoon merkitsi myös osaomistuskoira-Niilon siirtymistä maalaiskotiinsa eli meille. Koiraperheen arki on hieman erilaista kuin koirattoman. Niilon kaupunkikodissa on laskeskeltu, että ilman koiraa päivään tulee kolme lisätuntia, jotka mahdollistavat ties mitä muuta tekemistä. Kääntäen tuo tarkoittanee, että Niilon kanssa ollessa jotain muuta pitää jättää tekemättä.

Niilon tapaaminen oli taas ratkiriemukas. On mukava huomata, miten se aina on niin innoissaan useamman viikon eron jälkeen. Eikä sille kodin vaihtaminen näytä tuottavan mitään ongelmaa.

Niilon päähän ei ole laitettu
punaista rusettia, vaikka siltä
saattaakin näyttää.
Niilolla on Jokilaaksossa yleensä paljon virikkeitä sisälläkin, koska Merikonttikodin ikkunat yltävät lattiaan asti. Se näkee ulos vaikka makuultaan. Ja niin se usein tekeekin. Heti ensimmäisenä päivänä ulkona ei kuitenkaan ollut juuri mitään vahdittavaa, sillä kaneja ei nyt jostain syystä ole näkynyt ainuttakaan. Luotan kuitenkin siihen, että jostain ne taas ilmestyvät pihaamme. Niin kuin aina ennenkin.

Päin vastoin kuin yleensä, Jorma totesi tällä kertaa Niilon nähdessään, ettei se ole ollenkaan laihtunut. Yleensä käy niin, että meillä ollessaan se saa takaisin kilot, jotka se kaupunkijaksollaan on karistanut.

Kieltämättä minustakin näytti, että paino on pysynyt ennallaan. Tosin vyötärön kohdalla oli kuitenkin suositeltava kaari. Ehkä lähdemme oletuksesta, että Niilo on nyt normaalipainoinen. Mitä se sitten rotujen koiran kohdalla tarkoittaakaan. Se kun on täydellisesti oma itsensä ilman vaadittavaa säkäkorkeutta tai muuta rotukoirien elämään kuuluvaa asiaa.

Päätän raporttini Niilosta tähän, sillä minulla on nyt täytettävänä tuo alussa mainittu kolmetuntinen. Tai kun Niilo tuli meille vasta iltapäivällä, ehkä tämän päivän koirasisällöksi riittää 1,5 tuntia. Siitä on käyttämättä tasan sen verran, että vielä on aikaa iltalenkin verran jäljellä.

perjantai 26. helmikuuta 2016

Suomeen totuttelua

jormas: Takana on kuuden viikon sessio Thaikodissa Jomtien-Pattayalla. Oli mukavaa. Mutta mukava oli tulla Jokilaaksoonkin, jossa riittää puuhastelua joiksikin päiviksi, jotta kaikki on ennallaan. Talvi nimittäin ei tule vain sanana, vaan mukana tulee usein lunta ja roimasti pakkastakin. Ne molemmat tekevät yhtä jos toista niin teknisille laiteille kuin rakenteillekin jo pelkästään rakennuksissa. Merikonttikotimme ja Konttisaunan vedet eivät tule sisään eivätkä mene ulos ilman itserakennettua tekniikkaa. Samoin on veden lämmityksen laita. Jokilaaksoon mahtuu myös paljon muuta tekniikkaa.

Kuuautomme
Lumi ynnä tuuli olin kaatanut biokompostorimme päälle reiden paksuisen lepän, joten oli otettava moottorisaha heti aamusta käyttöön, jotta saimme kompostorin sille tolalle mille pitääkin. Matkakodin starttiakku oli myös tyhjentynyt ylläpitolatauksessa olostaan huolimatta. Joten saapa nähdä tuleeko kevään korvalla akun osto, sillä lähes 40 asteen pakkanen ei liene tehnyt hyvää tyhjälle akulle. Myös Matkakodin katos oli saanut uutta lumikuormaa sen verran, että niitäkin piti pudotella, vaikka sitäkin puuhaa ja jeesiä Timo ja Liisa olivat ansiokkaasti tehneet reissumme ajan.

Myös Suzukin akku oli sanonut yli kymmenen vuotta kestäneet virranantosopimuksen irti, joten hinattiin auto käyntiin ja käytiin akkukaupassa. Ja tietty Omia polkuja kulkevien kaupalla. Siellä oli kaikki tolallaan, josta iso kiitos kaikille teille, jotka kannatte siitä vastuuta.

Samalla reissulla haettiin saranoitavana ollut Kuuautomme tuulilasi, jotta on vähän mukavampi jatkaa lumihommissa, sillä suojalunta on riittämiin. Sitä kyllä riitti lapiohommiinkin saakka päivikselle ja minulle.

Nuoskalumi ei estänyt meitä tamppaamasta moottorikelkoilla Johanssonin hevoshaan lenkkiä kävelykuntoon huomista varten, kun osaomistuskoira Niilo tule viettämään maalle koiranelämää. Samalla reissulla haimme parikymmentä litraa juomavettä tutkituttamastamme luonnonlähteestä.

Oikein mukavan kevään merkin Jokilammillemme toi muutama joutsen, jotka arvatenkin kosiopuuhissaan pitivät melkoista metakkaa. Kanit loistavat poissaolollaan, mutta elämme toivossa, että ainakin joku selviäsi ensi kevään suvunjatkohommiin.

Televisiota katselemme täällä sekä normaalilla että myös lautasantennilla. Sen lisäksi haravoimme kotivastaanottimeen netin 4 G-yhteyden avulla lisää kanavia. Sangen monipuolisesti siis. Kun kyseinen tekniikka on pari kuukautta käyttämättä, on siinä monen kanavan ja ohjelmiston päivitystä. Jos en aikoinaan olisi tehnyt päätöstä pysyä tässä ja ylipäätään tietokonetekniikan kehityksessä mukana, olisin kyllä auttamattomasti pudonnut kärryiltä tai veneestä. Se on ollut päätös, jota en ole katunut. Palkitsevaa ja mukavaakin on, kun voi vähän tässä asiassa itseäni tumpelompia jeesaillakin.

Mutta niin kiire ei ollut, etteikö ehditty käymään Suomi-Seuran pääkallopaikalla Kivikylässä Mariankadulla. Yritettiin saada neuvoa, maksettiin parin vuoden jäsenmaksurästin sekä valikoitiin parikymmentä kirjaa vietäväksi Pattayalla Seuran kirjastoon, mutta myös Pattayan suomalaiselle koululle. Jätimme myös sinne henkilökunnalle pohdittavaksi, josko ryhtyisimme  Pattayan seudulla tukihenkilöiksi.

Tämän pulputuksen jälkeen kysyin itseltäni, miksi tämän kirjoitin. Ja vastasin saman tien, että en tiedä.

torstai 25. helmikuuta 2016

Matkalla kohti kotia

päivis: Viljelimme aikoinaan sanontaa, että koti on korvien välissä. Siihen aikaan näin usein olikin. Elämä oli hyvin työntäyteistä ja matkallakin olimme usein. Nyt ovat työt jääneet vähemmälle, mutta matkalla oloa taitaa olla jopa entistä enemmän. Ainakin kaukomatkailua.

Hauskoja nimiä näkee silloin tällöin
eri puolilla maailmaa.
Nyt koteja on mahdollisten korvien välin lisäksi Thaimaassa, Tuusulassa ja välillä Laukaassakin. Ellei sitten jopa toisinaan Matkakodissa. Sillä varmaan viimeistään kesällä tulee taas oleiltua jonkin verran Meri-Teijon Mathildedalissa, josta Elämän tähden ry hankki ehkä Suomen pienimmän tontin.

Kirjoitelen tätä välilaskun aikana Moskovan kentällä, josta löytyi vaivatta langaton - ja toimiva - nettiyhteys. Hyödynnän nyt sitä edes sen hetken, että kirjaan tänne muutaman lauseen. Sisäinen kello tosin näyttää jo kello kymmentä, joka thaimaalaiselämässämme tarkoittaa hyvinkin myöhäistä nukkumaanmenoaikaa. Tai ehkä vielä ei muuten väsyttäisi, mutta takana on kuitenkin lento Bangkokista Moskovaan. Siitä Jorma onkin kirjoittanut jatkaessaan eilen huonojen yhteyksien vuoksi kesken jäänyttä blogiaan.

Laitan tähän vielä pari valokuvaa eiliseltä Bangkokin-pyrähdykseltä ja toisen täältä Moskovan lentokentältä. Kahvilasta otettu kuva molemmissa. Bangkokissa meidät johdatti pienehkössä ostoskeskuksessa olevaan kahvilaan janojuomalle kahvilan suomalaisittain erikoiselta vaikuttanut nimi kerrosten nimikyltissä. Ihan pakko oli mennä katsomaan, oliko kyseessä tosiaan kahvila.

Moskovan kentän kahvilassa ei ole mitään muuta erikoista kuin että se on Moskovassa. Kunhan kuvasin.

keskiviikko 24. helmikuuta 2016

Lentokenttähotellin ja Bangkokin kautta kohti Jokilaaksoa

jormas: Eilen oli tosiaan niin huono nettiyhteys Bangkokin lentokenttähotellissa, että kirjoitin yrittäväni aamulla lentokentältä uudelleen tai sitten Moskovasta tai vasta Suomesta.... Nyt olemme sitten Moskovan kentällä odottamassa jatkolentoa Helsinkiin ja nettiyhteyskin on aivan kelvollinen.

Me lähdimme tosiaan eilen aamulla Jomtien-Pattayalta linja-autolla Suvarnabhumin lentokentälle, josta jatkoimme varaamamme hotellin pikkubussilla kahdeksi yöksi muutaman kilometrin päässä kentästä sijaitsevaan hotelliin. Olemme pitäneet meille sopivana ja mukavana, että hotelli on jotenkin käypäsen matkan päässä lentokentän ja Bangkokin välisestä junaradasta, sillä siinä on matkustaa reippaasti yli kymmenen miljoonan ihmisen kaupunkiin ja jatkaa ilmajunalla ihmisenä paikallisten ihmisten joukossa.

Hotelli oli oikein kelvollinen hintoineen, huoneineen, aamupaloineen kuljetuksineen, uima-altaineen ja ystävällisine henkilökuntineen, vaikka sitä oli netissä haukuttukin. Hotelli oli remontoitu pari-kolme vuotta sitten, joten kohtuuhintainen, hyvä valinta, varsinkin jos haluaa piipahtaa Thaimaan pääkaupungissa. Mitään asiaa ei meillä sinne ollut. Kunhan kierrettiin China Townissa, jonne pääsee hyvin metrolla. Sieltä menimme joelle, jossa jokunen väli pitkin vettä reittiveneellä. Pitkähäntäisellä jokiveneellä retkeä voi suositella, vaikka se meiltä jäikin tällä kertaa. Jokivenesatamaan pääsee ilmajunalla aivan viereen, joten reissu sopii kaikin tavoin myös hieman kehnommin jaloillaan liikkuvillekin.

Moskovan lennosta on pakko sanoa, vaikka olenkin varsin isänmaallinen suomalainen, että vaikea oli löytää Russian Airlinesin yli 400-paikkaisesta koneesta jotain, joka olisi huonommin kuin Finnairilla. Boeing 777 toi tyylikkäästi Moskovaan, jossa nyt odottelemme jatkolentoa Helsinkiin. Jopa kosteuspyyhkeet olivat isompia ja pehmeämpiä. Kuulutukset tulivat ensin kotimaisella kielellä venäjäksi ja perään englanniksi. Toista se on valtionyhtiömme Finnair, joka sanoo toisella suupielellä, että "lennä suomalaisin siivin" ja toisella suupielellä, että "vähennämme suomenkielisiä kuulutuksia".

tiistai 23. helmikuuta 2016

Pitkästä aikaa television ääressä

päivis: Tänään satuin pitkästä aikaa katsomaan televisiota ymmärtämättä katsomastani oikeastaan yhtään mitään. Television katselun mahdollistaa se, että olemme Bangkokissa hotellissa. Thai-kodissamme kyseistä laitetta, joka kai muiden kuin lestadiolaisten mielestä on välttämättömyys, ei ole.

Katsoin ensin hupailua, jossa näyttelijät olivat pukeutuneet upeisiin pukuihin. Jos en ole ihan väärässä, kaikissa naisrooleissakin esiintyi mies. Se taitaa olla tyypillistä tällä pallon puolikkaalla. Ainakin Japanissa on joku vastaava, pitkän historian omaava teatteri, jonka kaikki näyttelijät ovat miehiä.

Seuraavasta ohjelmasta ymmärsin sen verran, että kyse oli puutarhoista ja kasvien viljelystä. Siinäkin ohjelman toimittaja selvästi hupaili. Sen pystyi käsittämään, vaikka kielestä en mitään ymmärtänytkään. Ohjelmaa seurattuani jäin miettimään, minkälainen thaimaalaisten suhde luontoon mahtaa olla.

Kookospalmuja kasvaa kaikkialla.
Kookoksia niistä keräävät varmaan
muutkin kuin palmujen omistajat.
Kokemuksen kautta luulen tietäväni siitä jotain. Kotimme parvekkeelta olen voinut seurata, miten naapurit viljelevät kadun varressa ruukuissa koristekasvien lisäksi yrttejä. Ravintoloiden kokit käyvät välillä leikkaamassa tuoreita mausteita asiakkaan tilaamiin ruokiin. Myös teiden varsilla kasvaa pensaita, joita ohikulkijat näyttävät toisinaan poimivan.

Tuosta jälkimmäisestä voisi päätellä, että vaikka Thaimaassa ei taidakaan olla Suomen kaltaista jokamiehen oikeutta, villinä kasvavien yrttien ja lehtien poimiminen on silti sallittua toisen mailta. Myös leiriytyminen esimerkiksi rannoilla on melko tavallista. Siihen on tuskin tapana hakea maanomistajan lupaa. Ihan oma juttunsa on pysyvämpi asuminen. Metsiköissä näkee usein erilaisista pressuista, pahveista ja pelleistä kyhättyjä asumuksia, joiden lupa-asioita tuskin asukas on selvittänyt.

Harhauduin aiheesta. Tämän päiväisessä TV-ohjelmassa näytettiin myös, miten viljelyksiä myrkytettiin. Meillä sanotaan tietysti, että levitettiin kasvinsuojeluainetta. Tai mistä sitäkään voisin tietää, voihan olla, että kyse oli jostain biologisesta hyönteisten torjunnasta. Tuskin kuitenkaan. Voisi kuvitella, että Thaimaassa on vähän hankalampi harjoittaa luonnonmukaista viljelyä.

Saatan luomun suhteen olla väärässä, mutta ainakin erilaisten torjuttavien tuhohyönteisten määrä varmaan on huomattavasti Suomea suurempi. Jokilaaksossa emme juuri koskaan joudu sisällä käyttämään Raidia tai muita vastaavia myrkkyjä, Thaimaassa myrkkyihin on pakko turvautua tuon tuostakin.

Tänään epähuomiossa laitoin vaatteeni hotellin uima-altaan reunalla olevalle pöydälle huomaamatta lainkaan, että pöydässä vilisti melkoinen joukko pienen pieniä muurahaisia. Kannoin niitä sitten vaatteiden mukana hotellihuoneeseen saakka. Se nyt ei kauheasti olisi haitannut, mutta kun muurahaisten suhteen näyttää pätevän logiikka, että mitä pienempi se on, sen kipeämmin se puraisee. Näin ainakin Thaimaassa.

maanantai 22. helmikuuta 2016

Thaimaassa suomalaisena, muttei maahanmuuttajana

jormas: Kuten kirjoitimme, moni asia on toisin Thaimaassa. Mutta joku asia on lähempänä kuin luulemmekaan. 7-Eleven on johtava kioskiketju. Vähän samaan tapaan kuin meillä Suomessa R-kioskit. Vaikka moni mieltää R-kioskit kovasti suomalaisiksi, niin toisin on. Omistaja on sama molemmissa.

Norjalainen Raitan Groupin 7-Eleven on tunnettu kioskiketju Pohjoismaissa. 7-Eleveneissä myydään lämmintä pikaruokaa R-kioskeja enemmän. Reitan korostaa, että vielä ketjun Suomeen laajeneminen ei ole ajankohtaista. Ehkä tulevaisuudessa, mutta ei nyt. Nykyään työskentelemme kovasti parantaaksemme R-kioskeja entisestään. Haluamme pitää huolta tuotemerkistä R-kioski.

Apteekkeja ja yksityisiä lääkäreitä sekä lääkäriasemia on Jomtien-Pattayalla paljon. Samoin on hammaslääkäreiden laita. Moni suomalainen hoidattaakin purukalustoaan Thaimaassa, sillä se on paljon halvempaa. Eläinlääkäreitä ja -asemia täällä on Suomen tapaan. Eilen sattui silmiimme myös ehkä ensimmäisen kerran eläinambulanssi. Kaupunkikanat ja kukot ovat arkipäivää, kuten vapaana kulkevat koirat ja kissatkin. Melkein voisi sanoa, että jos koira on kiinni, on sillä jotain tekemistä farangin eli ulkomaalaisen kanssa.

Käytännössä ympäri vuoden 25 asteen molemmin puolin paistava aurinko tuo ehkä yhden merkittävimmän eron katukuvaan. 13 kilometriä pitkälle hiekkarannalle mahtuu eräskin aurinkovarjo ja -tuoli. Keskiviikkoa lukuun ottamatta joka ilta ne kasataan yhteen nippuun ja aamulla takaisin. Keskiviikkoisin rannat on pyhitetty siivoamiseen sekä auringonottoon ilman istuimia ja varjoja.

Merkittävä ero on myös turisteille, mutta myös maan kansalaisille tarkoitettu vapaa-ajan asumismuoto. Ne ovat condot, kerrostalot, jotka ovat täynnä kalustettuja huoneistoja viikkovuokrasta aina vuosienkin mittaisiin sopimuksiin. Niitä on myös eri tasoisia pienistä monikymmenkerroksisiin kokonaisuuksiin. Mekin olemme tulevaisuudessa condon asukkaita, sillä sen voi hankkia myös omaksi. Viimeistään syksyllä valmistuvaan Thaikotiimme pääset tutustumaan tästä.

Kulkemisesta voi sanoa, että lähes jokaisessa pienessäkin asunnossa on paikallisilla avolava-auto tai mopo, joka todellisuudessa on skootterimallinen kevytmoottoripyörä. Mielestäni thaimaalainen on huomattavasti innottomampi kävelemään, kuten ehkä myös muutenkin hoitamaan kuntoaan verrattuna suomalaisiin. Suomalaisten ja varmasti vähän muidenkin mukana on katukuvaan tullut silloin tällöin näkyvät sauvakävelijätkin. Jotkut suomalaiset harrastavat täällä myös polkupyöräilyä, joka saattaa olla myös meidän tulevaisuuden ohjelmistossa, sillä Merikonttikotimme varastoissa niitä lojuu häälahjaksi saadusta tandempyörästä lähtien lähes käyttämättöminä.





sunnuntai 21. helmikuuta 2016

Kaikkeen tottuu Thaimaassakin

päivis: Voin suositella kaikille matkailua ja varsinkin kaukomatkailua. Sen ansiosta oppii, että ihmiset ovat muualla aivan erilaisia kuin Suomessa ja muutenkin elämä on erilaista. Olisi pitänyt tietysti kirjoittaa, että ihmiset ovat kaikkialla samanlaisia. Niinhän meille opetetaan, kun tarkoitetaan, etteivät nyt ainakaan suomalaiset ole parempia kuin muut. Mutta ainakin thaimaalaiset ovat erilaisia. Minkäs teet.

Lähden nyt siitä ajatuksesta, että thaimaalaiset ovat iloisempia ja ystävällisempiä kuin suomalaiset. Kun annan noin positiivisen arvion täkäläisistä ihmisistä, sallin itselleni myös pientä ihmettelyä, ellei jopa kritiikkiäkin thaimaalaisia kohtaan.

Olemme esimerkiksi seuranneet, miten kotikadullamme vastapäisten talojen edustalla välillä seisoo vesi, jonka alkuperä on ollut arvoitus. Sitä ei ole vain pienenä lätäkkönä. Vesi suorastaan saartaa kymmeniä metrejä pitkän talojonon edustan.

Myös edessämme oleva poikkikatu on veden vallassa. Siitä ei pääsisi kävelemään jalkojaan kastelematta, ellei kadulle olisi tuotu aina uusia kivilaattoja ja laudan palasia. Niille kun astuu sukkelaan, ei tarvitse kastella varpaitaan ja kenkiään. Mutta jos kesken kaiken jää vähän empimään, saattaa käydä niin, että horjahtaa veteen. Tiedän mistä puhun.

Yhtenä aamuna vastapäisen hotelli-ravintolan tomera nuorimies oli selvästi ottanut asiakseen oman talo-osuutensa edustan putsaamisen vedestä. Eihän se tietenkään onnistunut kuin osittain, sillä uutta vettä valui koko ajan tilalle. Jotain oli kuitenkin jossain tapahtunut, kun seuraavana päivänä naapurikiinteistön eteen ajoi paikallinen loka-auto, joka aikansa imettyään sai veden vähenemään ja poikkikatukin kuivui. Voi sitä intoa, jolla kaikki tuntemattomasta tulvasta osansa saaneet putsasivat omien kiinteistönosiensa edustoja.

Parvekkeemme on Soi Welcomen vesiteatterin aitiopaikalla.
Kunnes koitti huominen ja vettä oli taas alkanut levitä samasta kohtaa, jossa loka-auto kävi. Nyt myös veden väri näytti muuttuneen - ja hajukin. Talojen edustat on taas reunustettu vedellä, jonka seassa lillii vihreää lietettä. Ja taas on kaivettu tarpeelliset kivilaatat ja muut askeltamisen apuvälineet esiin.

Uutta vesiteatteria on nyt katseltu viikon päivät. Matami, jonka pienessä kaupassa usein poikkeamme, oli kuin maansa myynyt kun pari päivää sitten haimme häneltä juomavesikanisterin. Sanoi happaman naamansa syyksi takaoven edessä olevan vesivallin. "Water, water, hoki matami ja viittoili takaovelleen.

On kai jotenkin thaimaalaisille tyypillistä ottaa vastaan se mitä naapurin puolelta tulee, sillä ei ole sopivaa aiheuttaa toiselle mitään sellaista, jossa hän "menettäisi kasvonsa". Tässä tapauksessa siis sille, jonka kiinteistön kohdalta vesi leviää koko naapuruston harmiksi, ei voi mennä lyömään nyrkkiä pöytään ja vaatimaan, että tälle on nyt tehtävä jotain. Ja heti. Luultavasti pitää vain malttaa odottaa, että naapuri keksii sen itse.

lauantai 20. helmikuuta 2016

Suomalaisena Suomessa ja Thaimaassa

jormas: Kun viettää aikaansa Thaimaassa suomalaisena, on moni asia toisin kuin Suomessa suomalaisena. Jos matka kestää yli 60 vuorokautta, on nykyisen käytännön mukaan hankittava viisumi. Niitä on monenlaisia, joka riippuu siitä mitä teet ja kauanko maassa olet. Nyt on Suomessakin nostamassa päätään, että ulkomaalaisen on selvitettävä Suomen viranomaisille miten aikoo itsensä elättää. Tosin luulen, että vastaavia selvityksiä on pitänyt tehdä jo aiemmin esimerkiksi olevasta tai tulevasta thaivaimosta ja maahan pääsy tai siellä olo on saattanut tyssätä siihenkin, jos suomalainen, tuleva puoliso on itse hakenut elantoaan innokkaasti sosiaalitoimen toimeentuloluukulta. Joten nykyisessä Thaimaan käytännössä ei ole kuin vivahde-eroja.

Uusia käytäntöjä on syytä opetella viimeistää  lentokentällä, jotta ei käy köpelösti jo lähtöruudussa. Thaimaassa on vasemmanpuoleinen liikenne, josta mielestään maailmoja ja kaiken muunkin nähnyt suomalainen saattaa sanoa, että ajavat täällä väärällä puolella. Taitaa kylläkin olla niin, että auton ratteja on maailmassa Suomen lailla vasemmalla laidalla vähemmän kuin oikealla. Liikenteeseen liittyen on syytä muistaa, että Thaimaassa ei suojateillä ole samaa merkitystä tai kulkijan turvaa kuin Suomessa. Joka tosin valitettavasti on murenemassa Suomessa sekin. Meillä Helsingin seutuvilla onkin havaintoina, että virolaisen autoilijan tuntee siitä, että se pysähtyy suojatien edessä.

Joukkoliikenne on myös kovin toisenlaista, joka riippuu osin siitä missä päin maata kuljet. Maan pääkaupungissa Bangkokissa se on huomattavasti monipuolisempaa kuin Suomessa. Jokia pitkin kulkee reittiveneitä, ilmassa ja maan alla kiskoja pitkin kulkee junia ja joukkoliikennelinja-autoja on kuin Suomessakin. Takseja samoin, mutta huomattavasti monipuolisemmin. Perinteisten taksiautojen lisäksi on mopotakseja. Ne ovat skootterimallisia kevytmoottoripyöriä, joita ajavat nuoret miehet, joskus toki naisetkin. Kyytiin satulan taakse pääsee yksi matkustaja, mutta joskus toinenkin. Thaimaalaisia samalla pelillä saattaa yhtäaikaisesti kulkea koko perhe pari lapsen, kanan ja koiran kanssa. Sitten varsinkin Bangkok on täynnä tuk-tukeja. Katettuja kolmipyöräisiä skoottereita, jossa kuljettaja istuu edessä ja hänen takanaan matkustajat yhdellä tai kahdella penkkirivillä. Aivan oma lukunsa joka puolella maata ovat katetut avolava-autot, lavataksit. Matkustajia ne kuljettavat kerrallaan kymmenen molemmin puolin erittäin halpoja taksireittejä myöten tai kalliimmalla lähes minne tahansa.

Thaimaassa on paikallisella väestöllä hymy herkässä ja maata sanotaankin hymyjen maaksi. Sen kitkemiseksi tekee moni suomalainen, mutta myös esimerkiksi venäläinen hartiavoimin töitä kohtelemalla paikallisia epäkohteliaasti ja varsinkin ilman ystävällistä hymyä. Monella hymyttömällä on oma näkemyksensä, että eivät ne ole kuitenkaan aitoja hymyjä. Ne ovat lähes aina huomattavasti aidompia, kuin turisti usein ansaitsisi. Suomessa hymyä, jolla ei ole mitään merkitystä, kutsumme Finnairin hymyksi. Kyseisen hymyn saa hymyttömyyden vaihtoehtona monessa muussakin paikassa Suomessa osakseen. Ehkä merkityksettömän hymyn juuret ovat siinä, kun esimerkiksi esimies on sanonut, että työssäsi kuuluu hymyillä asiakkaille. Ja jos sitä ei irtoa, tulee viime kädessä kenkää. Jolloin hymyn ainut merkitys on, että säilyy työpaikka ja asiakas ei tule toista kertaa.

Erilaisuuden pohtimisessa en tässä blogissani päässyt juuri Suvarnabhumin lentokenttää pitemmälle. Mutta ehkäpä jatkan tästä kanssanne virtuaalimatkaa seuraavalla kerralla.

perjantai 19. helmikuuta 2016

Turistina Thaimaassa

päivis: Elämä Thaimaassa tuntuu aina vain enemmän osa-aikathaimaalaisuudelta kuin turismilta. Siitäkin huolimatta, että kaikki ne lukemattomat kerrat, kun olen tänne matkustanut, olen oleskellut täällä turistiviisumilla ja joillakin alle 30 päivän matkoilla viisumia ei edes ole tarvinnut.

Ympärivuotisesti vuokrattu asunto antaa sen mahdollisuuden, ettei tänne tullessa tarvitse juuri tuoda tavaraa mukanaan. Lähes kaikki tarvittava on täällä valmiina. Ajan kanssa hankittuna tai osa Suomesta tuotuna. Emme siis tarvitse yleensä tulomatkalle kuin käsimatkatavarat. Meille tärkein Suomesta mukana tuotava tavara on kahvi. Suunnilleen neljällä paketilla selviämme reilun kuukauden reissusta.

Eräs tuttavamme huokaili pitkää mökkimatkaa kotimaassa, kun huomasi sen kestävän pitempään kuin lento Thaimaahan. Ehkä Thaimaassa oleskeluamme voisikin verrata mökkeilyyn.

Naapurikadulla oli todennäköisesti ulkomainen filmiryhmä kuvaamassa
elokuvaa. Kuvattava kohtaus tapahtui taksissa, jossa takapenkillä istui
turistimies thaimaalaisen naisen kanssa. Suuren kuvausryhmän väki ja
kalusto oli levittäytynyt myös viereiselle kakkoskadulle.
Tänään vietimme osittain turistielämää, osin jotain muuta. Ehkä siis mökkeilimme. Aamupäivällä ennen rannalle menoa kävelimme niin kuin asiaan kuuluu ja kävimme pankissa. Olen tuonut Suomesta rahaa pikkuhiljaa lähestyvään asunnon viimeisen erän maksuun. Tai jos sen suurimmaksi osaksi maksankin Suomesta käsin pankin kautta, edessä on kuitenkin monenlaista pakollista maksua ja ostosta.

Asunnon hankinnasta on maksettava vero, kuten meillä Suomessakin. Tuo maksu liittyy asunnon rekisteröintiin omiin nimiin. Sitten maksetaan niin kutsuttu sinking fund, joka on jonkinlainen maksu, jolla uusi taloyhtiö pääsee varautumaan mahdollisiin korjauksiin. Se summa ei ole kuitenkaan kovin suuri. Vuoden vastikekin pitänee maksaa heti alussa.

Uusi asunto, vaikka se onkin valmiiksi kalustettu, vaatii myös sitä sun tätä hankintaa. Ja suunnitelmissa on ostaa skootteri, jotta pääsen kätevästi sinne, mihin milloinkin mieli tekee mennä. Lykkään skootterin ostoa siihen asti, että sen saa turvallisesti pysäköidä uudelle kotipihalle tai mahdollisesti kiinteistön parkkihalliin. Enimmäkseen skootteri tulee palvelemaan minua kauppamatkoilla. Päin vastoin kuin useimmat muut tuntemani ihmiset, minusta on mukava luuhata ruokakaupoissa.

Pankissakin on mukava käydä. Täällä asiakasta palvellaan kuin kuningasta. Kumarrellaan, neuvotaan ja opastetaan. Avataan ovea. Tuntuu uskomattomalta.

Päivän turistiosuutta vietimme istuskelemalla rannalla päivänvarjojen alla. Sielläkin palvellaan. Rannan jälkeen kävimme syömässä vain salaatit, sillä illemmalla oli tiedossa Pattaya Suomi-Seuran toiminnassa mukana olevien kanssa yhteinen illallinen hotelli Apexissa. Seuraan liittyvät asiat ovat usein sellaisia, että niiden kanssa varsinkaan ei itseään oikein tunne turistiksi. Niin tänäänkin.

Apexin illallisen jälkeen ajelimme vielä moottoripyörällä köyhien Jokilaaksoksi kutsumaamme paikkaan. Siellä tutuksi tulleet koirat luultavasti yllättyivät saadessaan illallista syödäkseen. Koirin ruokkiminen tuntuu hyvältä, mutta toisaalta pahalta, jos antaa itselleen luvan ajatella, että mistähän ne olisivat seuraavan ruokansa löytäneet, ellemme olisi sattuneet menemään sinne ruokapusseinemme. Ainakin osa jokivarren koirista on tosi nälkäisiä.

Liikumme hyvin harvoin myöhään ulkosalla. Siinäkin suhteessa olemme vähän kehnoja turisteja. Ehkä kannattaisi liikkua, sillä päivällä tyhjillään olevissa ravintolasaleissa näkyi olevan oikein mukavasti väkeä. Jos tuon olisi tiennyt, ei olisi turhaan tarvinnut harmitella ravintolayrittäjien heikosti sujuvia bisneksiä.

keskiviikko 17. helmikuuta 2016

Takinkääntäjät

päivis: Joitakin moititaan silloin tällöin takinkääntäjiksi, kun vaihtavat mielipidettään jostain asiasta, yleensä päinvastaiseksi. Varsinkaan poliitikko ei kai äänestäjien mielestä saisi sitä tehdä, koska sen voidaan joissain asioissa väittää tarkoittavan vähintään äänestäjien pettämistä.

Ihmiselämässä on kuitenkin usein tilanteita, että omaa mielipidettään pitää tarkistaa ja ehkä jopa siis muuttaa sitä kokonaan. Jos aikaisemmin uskoi vankasti sosialistisen järjestelmän paremmuuteen, joutui todennäköisesi ajattelemaan asioita uusiksi, kun Neuvostoliitto ja moni sen lähipiiriin kuulunut maa sanoi hyvästit sosialismille. Tosin Suomessakaan kaikki eivät mielipidettään muuttaneet muurien murtuessa. Siitä merkkinä meillä edelleenkin on ainakin Suomen Kommunistinen puolue.

Joudun aina silloin tällöin pohtimaan omia mielipiteitäni. Toisinaan niiden ajatteleminen suorastaan ahdistaa. Mietin, onko ihan pakko kaikista asioista olla jotain mieltä. Kun esitetään vaikka gallup-kysymyksiä, niissäkin on yleensä yhtenä vaihtoehtona "en osaa sanoa". Saattaisi siis olla ihan hyväksyttävää, vaikka ei joka asiaan pystyisi tai haluaisi sanoa tiukkaa kantaa. Tai kantaa ei olisi ollenkaan. Kansanedustajatkin voivat halutessaan äänestää tyhjää.

Mielipiteet voivat joskus olla pieninä palasina niin kuin tämä maan
tasalla hajotettu talo Thaimaan Pattayalla. Tilalle voi syntyä kokonaan
uusi talo. Mielipiteetkin voivat joskus mennä uusiksi.
Saattaa tietysti vaikuttaa tyhmältä, jos ei osaa sanoa, mitä mieltä jostain asiasta on. Suunnilleen yhtä tyhmältä vaikuttaa sekin, kun esimerkiksi misseiltä tai malleilta kysytään kantaa asioihin, jotka arvatenkaan eivät ainakaan ihan ensimmäisinä ole heidän intresseissään. Mutta näin silti tehdään. Missit, mallit ja muusikot muun muassa tuntuvat olevan monessakin asiassa jonkinlaisia mielipidevaikuttajia. Tai ainakin heidän sanomisiaan luultavasti luetaan ja kuullaan hanakammin kuin joidenkin tylsiltä vaikuttavien ajattelijoiden mietteitä.

Kun nyt näin alustin aihetta takinkääntämisestä, olisi kai kohtuullista, että avaisin niitä asioita, joissa olen itse joutunut tai halunnut vaihtaa mielipidettäni. Pitää tietysti harkita, mitä paljastan vai paljastanko mitään, mutta voin tunnustaa toisinaan olevani kuin tuuliviiri. Saatan kuulla yhdestä suusta hyvän perustelun jollekin asialle ja olla välittömästi samaa mieltä. Kun tulee joku toinen, joka kääntää asiasta esiin toisen puolen, mahdollisesti lähden hänen kelkkaansa.

Omat mielipiteeni maahanmuutosta ovat yksi esimerkki, jossa omaa kantaa on pitänyt hakea lähes laidasta laitaan. Tosin en ole koskaan kuulunut niihin, jotka nykyisen turvapaikkahakijaliikehdinnän alussa innostuivat heiluttelemaan Welcome-kylttejään. Ihmisten lähtöön omilta kotiseuduiltaan liittyy niin monenlaisia asioita, ettei siitä kai voisikaan olla vain yhtä mieltä. Siksi en haluaisi kuulua niihinkään, jotka yhdistävät maahanmuuttajat vain raiskauksiin ja naisten ahdisteluun, mutta en myöskään jaksa sietää sitä, että raiskaukset ja naisten ahdistelu on maahanmuuttajien myötä lisääntynyt.

Olisin voinut olla kirjoittamatta koko maahanmuutosta, koska olen Thaimaassa ollessani ollut aiheen suhteen lähes uutisvapaalla vyöhykkeellä. Ei ole muutamaan viikkoon juuri tarvinnut miettiä eikä testata omia ajatuksiaan. Siihen on liittynyt myös se helpottava tunne, kun ei ole ollut tarvetta arvioida, olenko nykyisine mielipiteineni jotenkin turtunut koko asiaan. Mutta ei tähän aiheeseen liittyvien mielipiteiden esittäjistä pääse täälläkään karkuun.

Vasta tässä päivä tai pari sitten tapasin suomalaisnaisen, joka aivan yllättäen otti aiheen esille ja ilmaisi samalla oman, hyvin tiukan kantansa asiasta. Tapaamani naisen jos kenen tausta oli sellainen, että hänen suustaan ei ihan heti olisi uskonut kuulevansa niinkin maahanmuuttokielteistä puhetta.

Kun Heikki Hiilamo Helsingin yliopistosta varmasti uskoi viikonlopun Hesarissa julkaistussa kirjoituksessaan osuneensa nappiin kertoessaan mistä maahanmuuttokielteisyys kumpuaa, hän saattoi kokonaan unohtaa nämä hyvin koulutetut ja maailmaa nähneet naiset, jotka yllättäen ovatkin mielipiteissään hyvin lähellä Hiilamon mainitsemia, "toivonsa menettäneitä tehdaspaikkakuntien asukkaita". Mutta taitavat yliopistojen tutkijat joskus katsella maailmaa omasta norsunluutornistaan, jossa ollaan liian kaukana siitä arjen todellisuudesta, jota ihmiset elävät.

tiistai 16. helmikuuta 2016

Minä olen onnellinen veronmaksaja

jormas: Olen suhteellisen tyytyväinen ja onnellinen veronmaksaja, vaikka kieltämättä joskus kirpaisee itseäkin. Kyseiseen, minua miellyttävään elo- ja olotilaan olen päätynyt ajattelemalla asioita määrätyllä tavalla.

Koska en halua Suomeen Saddamin enkä edes Aatun kaltaista diktaattoria enkä ylipäätään diktatuuria, vaikka sodassa saksalaisten aseveljiä olimmekin, jää jäljelle hyväksi vaihtoehdoksi demokratia. Siinä me kaikki yhdessä, siis koko Suomen kansa valitsemme presidentin, mielestämme ehdolla olevista kandidaateista 200 parasta Arkadianmäelle kansanedustajiksi sekä kuhunkin kuntaan 50 molemmin puolin kunnan- ja kaupunginvaltuutettua. Tavan pitäisi olla varsin oikeudenmukainen ja  tasapuolinenkin, sillä myös sen ääni kuuluu, joka ei äänestä lainkaan tai äänestää tyhjää.

Työelämän peruspilareihin olisi hyväksi kuulua, että kun työntekijä on valittu, saa hän koko työyhteisön, mutta vähintään esimiestensä täyden tuen. Mutta mitä teemme me äänestäjät, kun valitsemme edellä mainitut asioidemme hoitajat? Tuemmeko valitsemiamme tekijöitä tehtävissään antamamme valtakirjan mukaisen ajan? Kaikkea muuta. Riippumatta siitä ketkä tulevat valituksi, viisaus ei ison joukon mielestä kuljekaan aseman mukana. Vaan se jää aina kansan keskuuteen, josta osa kumpuaa muiden korviin ja silmiin oppositiosta. Suurin tyhmyys sen sijaan on kuitenkin aina hallituksessa, riippumatta keitä siellä istuu.

Saa siis hakea nurjamielisempää ja tyytymättömämpää työnantajaa kuin mitä me kansana olemme. Kun lukee elämöintiä mielipidepalstoilta tai sosiaalisesta mediasta tai kuuntelee Kansanradiota, voisi hyvinkin ajatella, että kyseessä on vähintäänkin työpaikkakiusaaminen. Mutta ehkä se on niin, että koska kansanedustajan ja valtuutetun työ ei ole työ, ei ole työpaikkakiusaamistakaan. Kunnianloukkaus kuitenkin on ja sen muotoja välillä testaillaan veronmaksajien kustantamissa tuomioistuimissa ja oikeusasteissa.

Pois on meistä ajattelu, jonka Pertti Paasio aikoinaan sanoi, kun Paavo Lipponen valittiin demareiden puheenjohtajaksi. Hän sanoi, että "meillä demareissa on tapana keskustella reippaasti ennen valintaa. Mutta kun valinta on tehty, sen tuolin jalan sahaaminen loppuu siihen". Me tunnumme päättäjiä valitessamme oikein odottavan ketkä tulevat valituksi. Jotta päästään tositoimiin heti kun tiedetään kenen jakkaroita sahailla. Itselleni ei ole selvinnyt missä tässä piilee kansan etu.

Mutta onnellinen verojen maksaminen ja sen myötä elettävän elämän logiikka menee kohdallani niin, että koska minulle on annettu mahdollisuus olla mukana valitsemassa asioitteni hoitajat, he myös päättävät paljonko maksan veroja ja mihin níitä käytetään. Jos ei jälki miellytä, voin jonkun vuoden jälkeen olla taas mukana valitsemassa toisin. Mitä siitä muille kitisemään? Vielä omista valinnoista, sillä vastuunsa se on meillä valinnat tehneillä äänestäjilläkin.

Vaikka eläkkeen määrällä en elvistellä voikaan, jää itsellekin verojen jälkeen kelpo läjä. Joka tipahtaa Ilmariselta tilille, laitan sitten tikkuja ristiin, numeroita Sudokuun tai en kumpaakaan. Verojen maksua minulla oli ylipäätään aikaa ja aihettakin pohdiskella Meilahden sydänvalvomossa sydäninfarktin jälkeen. Siitä selvisin, kiitos loistavan, veronmaksajien rahoilla palkatun henkilökunnan.

Sydäninfarktin vuosipäivää ja sen jälkeistä elämää vietän Suomessa kesäisin lampien, jokien, järvien ja meren rannalla Merikontti- tai Matkakodissamme. Joskus tulee käytyä katsomassa maailmaa liikkuvalla asunnollamme Turkin Alanyassa tai vaikkapa Atlantin rannikolla. Tai skootterilla tai polkupyörällä ihmettelemässä Maarianhaminassa tai Tukholmassa suomalaisia, jotka luulevat olevansa ruotsalaisia tai ainakin näyttelevät sitä. Merkillisiä ovat ihmisten arvot ja arvottamiset, sillä Tallinnassa tapaa harvemmin suomalaista, joka uskottelee itselleen ja muille olevansa virolainen.

Talvisin vietämme aikaa paljon Thaimaassa vuokra-asunnossamme, josta maksamme kuukaudessa vuokraa 130 euroa. Sen ja matkan hinnan säästämme syömällä enemmän tai vähemmän halpahintaista thairuokaa. Ruokitaan lisäksi kulkurikoiria, kävellään pitkin rantoja lähes päivittäin mieluummin kymmenen kuin viisi kilometriä, jos tapa vaikka antaisi jonkun päivän lisää itselle tällä pallolla. Joku jolla on maallista mammonaa vielä meitäkin vähemmän, saa hänkin roposensa silloin tällöin. Jotenkin siitäkin oma mieli tulee paremmaksi. Kun edes ripauksen antaa muille omasta itsekkyydestä. Yhteiskuntavastuuta kannamme Thaimaassakin monin tavoin. Niistä yksi on kerätä kerran viikossa rannalta turistien ja paikallisten sinne jättämiä roskia tunti tai pari.

Aikaa menee lisäksi uima-altailla tai 13 kilometriä pitkän rannan kansituolissa aurinkovarjon alla kuunnellessa, kun suomalaiset haukkuvat itse valitsemiaan päättäjiä, omaa kotimaataan ja Finnairia. Minäkin joskus, kun kuun sirppi oli yöllä toisin kuin Suomessa. Tai linnut laulavat väärään aikaan. Eikä kukkokaan osaa kunnolla kiekua.

maanantai 15. helmikuuta 2016

Maassa maan tavalla

päivis: Suomalaiset sanovat mielellään, että "maassa maan tavalla". Se on oikein hyvä sanonta, sillä on väärin ajatella, että johonkin maahan voisi mennä öykkäröimään miten sattuu. Vierasta maata pitää arvostaa edes sen verran, että ainakin yrittää toimia niin kuin maan tapa on.

Tähän asti varmaan meni nappiin. Näinhän me ajattelemme, kun Suomeenkin on tullut sankoin joukoin turvapaikanhakijoita ja siinä ohessa varmaan vähän muitakin kaukaisten maiden ihmisiä. Tulijoiden on syytä oppia meidän tavoillemme, eikä päin vastoin.

Mutta mitähän ajattelee suomalainen, kun itse menee ulkomaille? Olen varmaan johonkin blogiin joskus kirjoittanutkin ikimuistoisen lausahduksen, kun TV-dokumentissa tai uutislähetyksessä suomalainen rekkakuski tokaisi vaikeuksiin jouduttuaan jossain Siperian laitamilla venäläiselle virkamiehelle, että "p--kele, puhu suomea". Jos suomalainen ei osaa paikallisen maan kieltä tai edes englantia, hän kai olettaa, että vastapuoli osaa suomea.

Thaimaassa sekin on mahdollista, ainakin melkein. Jos suomalaiset tottuvat käyttämään tiettyjä, samoja paikkoja, joissa on palvelua tarjolla, ei mene aikaakaan, kun asiointi sujuu suomen kielellä. Ainakin jollakin tasolla.

Suomalainen olisi mielellään päällepäsmäröinyt, kun thaimaalaisilla meni
aika pitkä tovi, ennen kuin kadulle valuvan veden syy selvitettiin ja lopulta
lätäköt kuivattiin ja paikat siivottiin. Mutta tämäkin kuuluu sarjaan
maassa maan tavalla. First things first tai asia kerrallaan.
Tämän blogin aihetta miettiessäni Jorma heitti ajatuksen, että taitaisi äkkiä käydä huonosti, jos Thaimaassa alkaisi noudattaa oikeanpuoleista liikennettä, vaikka täällä se on vasemmanpuoleinen. Siihen totesin, että etkös muista miten juuri yhtenä päivänä pelastin sinut jäämästä mopon alle, kun kuski ajeli noin: vastaantulijoiden kaistalla. Mutta sehän onkin maan tapa, että välillä oikaistaan ja ajellaan isommillakin teillä väärään suuntaan. Onneksi näin yleensä tekevät vain kaksipyöräisten kuljettajat, jotka vievät ainoastaan kapean tilan tiestä.

Aika monen täällä pitkiä aikoja oleskelevan elämä näyttää melko ikävältä, jos on uskominen siihen, miten he kokevat Thaimaan ihmiset ja tavat. Tänään taisin saada aikaan pienen myrskyn vesilasissa, kun kommentoin Facebook-kirjoitusta, josta ei tarvinnut edes lukea rivien välistä, että Thaimaassa asiat ovat jotenkin kertakaikkisen poskellaan. Välillä voisi luulla suomalaisten juttuja kuunnellessa, että jos suuri osa kansasta ei ole rikollisia, niin epärehellisiä ainakin.

En ymmärrä, miksi tänne pitää tulla ja varsinkaan jäädä, jos elämä kerran on niin vaikeaa. Jos Suomessa kuulisimme jotain vastaavaa siellä oleskelevien ulkomaalaisten suusta, siitä nousisi varmasti hirveä poru. Suomestahan ei saa ääneen sanoa mitään kielteistä, oli sanoja sitten Italian pääministeri tai syyrialainen turvapaikanhakija. Mutta täällä Thaimaassa suomalaiset ilmeisesti kuvittelevat, ettei ole ollenkaan epäkorrektia huomautella joka käänteessä, jos paikalliset tavat eivät itseä miellytä.

sunnuntai 14. helmikuuta 2016

Orpojen lasten kodissa lähellä Burman rajaa....

Lastenkodin entinen päärakennus
jormas: Olisin voinut oivallisella tavalla jatkaa päiviksen eilisestä blogikirjoituksesta kokovartalokuvista, mutta teen sen myöhemmin.....

Sitä odotellessa linkitän päiviksen oivan artikkelin paikallisesta aviisista Thaimaan suomalainen. Olkaa hyvät..... edellä olevan linkin takana.

lauantai 13. helmikuuta 2016

Kokovartalokuvia osa 2

päivis: Tänään keskustelimme Jorman eilisestä blogista, jonka sisältönä oli piirroshahmoja Jormasta ja minusta. Ehdotin jo eilen Jormalle, että olisi saanut vähän selittää, mistä tuli yhtäkkinen into piirtämiseen. Selittäminen jäi minulle, vaikka olenkin yrittänyt olla selittelemättä asioita.

Juttu alkoi kai oikeastaan siitä, kun rupesin puhumaan sarjakuvapiirtämisestä. Ajattelin kaivaa esiin vanhan, mutta sitäkin rakkaamman harrastukseni: piirtämisen. Olen kaivannut kynää käteeni ja siitä paperille syntyvää kuvaa. Kauan, kauan sitten piirsin paljon. Aina. Näin ainakin muistelen.

Osa-aikaeläkkeellä olo tuntui sopivalta ajankohdalta aloittaa. Sain ideankin, mitä ja miten piirtäisin. Tuntui kuitenkin, että kättä pitää ensin harjoittaa. Nykyään tulee käytettyä kynää tosi vähän. Ja toimittajan hommissa käsialakin muotoutui ihan kauheaksi. Monesti muistiinpanoja tehdessä tuli sutaistua paperille jotain sellaista, josta ei myöhemmin saanut kunnolla selvää. Olen viime vuodet yrittänyt tietoisesti parantaa käsialaani.

Olen ehdottomasti kaunokirjoittamisen kannattaja ja hyvin pahoillani siitä, ettei sitä enää opeteta koulussa. Näin olen ymmärtänyt.


Osa piirtämisen aloittamista oli sopivan paperin löytäminen. Thaimaassa on aivan HURJASTI monenlaisia hauskoja pikkuvihkoja, joita mielelläni käyttäisin tähän tarkoitukseen. Mutta sitten tulee mutta. Jos on sata erilaista vihkoa, ainakin 98:ssa on viivat. Jorma kuitenkin löysi minulle yhden pienen vihkosen, jota aloin kantaa mukanani. Siihen ja yhteen viivavihkoon aloin suunnitella henkilökuvaa, jota olen ajatellut käyttää yhden ruudun sarjakuvissani.

Uudelleen virinneen harrastuksen pitkä loikka eteenpäin oli se, kun aivan sattumalta löysin Rotringin mustekynän Pattayan Central Festivalin ostosparatiisin yhdistetystä käsityö-, askartelu-, levy-, paperi- ja kirjamyymälästä. Silloin ennen, kun piirsin paljon, kynän piti aina olla Rotring.

Jaa, mitenkäs tämä sitten liittyy Jorman eiliseen blogiin? Se liittyy siihen niin, että Jormakin sai inspiraation, kun huomasi, että matkapuhelimeen voi ladata piirtämisohjelman. Piirtää voi vaikka peukalolla ja säätää ohjelman käyttämään juuri niin ohutta tai paksua viivaa kuin itse haluaa. Samalla reissulla, kun löysin Rotringin, löysin myös tuohon tarkoitukseen soveltuvan kynän, jonka toin Jormalle tuliaiseksi Pattayan-reissultani. Ettei tarvitse peukalolla piirtää.

Nuo eiliset kuvat ovat siis kaikkeen tuohon edellä kerrottuun liittyviä tuotoksia. Ellei sitten Jorma ole sitä mieltä, että eihän se noin mennyt.

perjantai 12. helmikuuta 2016

Monimutkaisen mielen yksinkertaiset sarjakuvahahmot

jormas: Tänään en kirjoita blogia, vaan julkaisen eilisellä kalastusmatkalla ja tänä aamuna tekemiäni kokovartalokuvia meistä.


torstai 11. helmikuuta 2016

Kalastusretkellä voi olla kalastamattakin

päivis: Olimme taas retkellä. Tällä kertaa kalastamassa. Tosin emme kumpikaan tarttuneet kalastusvälineisiin. Kymmenen muuta retkellä ollutta sen sijaan kalastivat ahkerasti meidänkin puolestamme.
Toiset kalastivat. Me keksimme muuta ajankulua.
Toisten kalastaessa hauskuutimme itseämme muun muassa tekemällä listan laivaretken tuotteen sisällöstä. Nimenomaan tuotteestahan tuossa tämän päiväisessä oli kyse. Jos jätetään pois laivalle menomatka, tuotetta on se osuus joka tapahtui laivalle päästyämme. Ja jos ihan tarkkoja ollaan, tuotteeseen kuului myös rohkea taiteilu kapealla lankulla, jotta olisimme päässeet sisälle laivaan. Laiva oli todella laiva, eikä mikään vene.

Tuote nimeltä laivamatka piti siis sisällään kalastamisosuuden. Se tapahtui välineillä, joilla tuskin on mitään nimeä. Pitkä siima oli sidottu tyhjiin muovipulloihin ja siiman toisessa päässä oli useita koukkuja. Se mahdollisti useamman kalan samanaikaisen nappaamisen. Syöttinä käyttivät mustekalan tai jonkun vastaavan kuutioituja palasia.

Kalastaminen oli tärkeää, sillä laivaretkellä tarjottu ateria koostui pääasiassa ongituista ja paikan päällä kypsennetyistä kaloista. Jos ei olisi tullut kalaa, ei olisi ollut ruokaa. Lukuun ottamatta erikseen retkeä varten varattua kanaa ja sämpylöitä. Ja minulle kasviksia.
Ne kehuivat näitä, jotka söivät. Maiston minäkin pienen palan.
Yksi osa tuotteesta oli laivan henkilökunnan humalatilan arviointi. Kapteeni saattoi olla lähtiessä krapulainen, mutta laivan apumies sen sijaan keskittyi huolella humaltumisen varmistamiseen. Täysi viskipullo vajeni vauhdilla päivän edistyessä. Matkamme sujui kuitenkin turvallisesti. Kiitos kapteenin, joka otti ankkurissa ollessamme päivätirsat.

Henkilökunnan humalainen jäsen luultavasti erehtyi luulemaan meitä venäläisiksi tai sitten hänelle oli yksi ja sama asia, olimmeko suomalaisia vai venäläisiä. Apumiehen rooliin näytti kuuluvan säännöllinen kiljahdus: davai, davai. Sehän on venäjää ja tarkoittaa suunnilleen samaa kuin okei, okei tai tehdään, tehdään tai jotain muuta vastaavaa. Emme alkaneet sivistää häntä näissä Suomi-Venäjä-asioissa.

Tuotteeseen kuului myös uiminen ja kaikille halukkaille oli myös mahdollisuus pulahtaa liukumäkeä pitkin kirkkaaseen, Koh Larnin saaren edustan meriveteen. Jorma liukui, minä tyydyin sukeltamaan pää edellä laivan perästä. Olisi kannattanut jättää sukeltamatta, sillä lähes metrin korkeudesta sukeltaminen on ihan eri asia kuin sukeltaminen uima-altaaseen, jonka veden pinta on suunnilleen samalla tasolla kuin altaan reuna. Huomasin sen vasta siinä vaiheessa, kun olin juuri lätsähtämässä mahalleni edellä mainittuun kirkkaaseen veteen.

Tuote nimeltä laivaretki antaa myös mahdollisuuden loikoiluun kansituolilla. Noita samoja tuoleja Pattayan ja Jomtienin rannoilla on vierivieressä, mutta laivamatkalla hintaan sisältyy myös mukava aaltojen aiheuttama keikutus. Se houkuttaa ottamaan päiväunet, kuten kapteenin esimerkki osoitti.

Tuotteen loppuhuipennus oli laivasta pois kapuaminen. Kapteenin onnistui ajaa laivansa laituriin siten, että kapea lankku saatiin nyt lähes vaaka-asentoon. Aamulla laivaan mennessä se jostain syystä oli niin kallellaan, että melkein piti kavuta kyytiin kuin aikoinaan Kekkonen palmuun.
Laivasta poistuminen oli helpompaa kuin sinne meno. Se ei selvinnyt,
miksi lankun piti olla noin onnettoman kapea.
Matkaseura ei kuulu kapteenin ja apumiehen tarjoamaan tuotepakettiin. Tuurista riippuu, minkälaiseen seuraan pääsee tai joutuu. Meitä onnisti.

keskiviikko 10. helmikuuta 2016

Pattayan jätteet

jormas: Yritin herätellä Pattaya Suomi-Seuran Face-sivuilla keskustelua Pattayan jätehuollosta, kun niin moni tuntuu tietävän asian oikean laidan tietämättä asiasta yhtään mitään. Kuulun itsekin samaan joukkoon, joten olen päättänyt ottaa asiasta selvää. Keskustelusta alla pätkä suomalaista viisautta aidoimmillaan:

Pattaya Suomi-Seura ry Näyttää siltä, että nimenomaan sitä minne lähinnä biojäte roudataan ei tunnuta tietävän. Mutta selvitän sen, jos ei varmaa tietoa löydy.
TykkääVastaaKommentoija: Soini Strandén15 t
Pattaya Suomi-Seura ry Sitä nimenomaan en usko.
TykkääVastaaKommentoija: Soini Strandén20 t
Kaisa Hemmilä Tienvarret on jo nykyään pienempiä ja isompia kaatopaikkoja! Tätä on ihmetelty 20v ajan siellä lomaillessa että jätehuolto ei ole edistynyt tippaakaan. Kammottavaa hajua ja näkymät inhottavat. Samoin kävelykatujen kunnossapito on ihan rempallaan!
TykkääVastaaViesti118 t
Hannu Lehtolahti Nakluan puolella on laituri, josta kipataan proomuihin ja proomut vedetään merelle ja tyhjennetään, That is simply, vai mitä???
TykkääVastaaViesti118 t
Erkki Pörhö Tosiaan roskan määrä ja karmee haju pahenee joka vuosi, ett tuo koko Thaimaa kohtapuolin on iso kaatopaikka !!
TykkääVastaaViesti116 t
Pentti Ojala Hua Hinissä ne näkyvät polttavan vuoren rineellä😈
TykkääVastaaViesti218 t
Sirpa Hakala Tien varret ovat varmaan tuleva paikka!
TykkääVastaaViesti118 t
Mauri Ojala taitaa olla meressä
TykkääVastaaViesti121 t
Väinö Och Silja Tarkiainen Eiköhän tieto siitä paikasta ole siellä, toivotaan, toivotaan!
TykkääVastaaViesti15 t
Outi Siltaniemi Poltto luultavasti?
TykkääVastaaViesti15 t
Dora Birgitta Müntzel Hakokorpi Ei harmainta aavistusta.


Pengoin myös netistä edellä mainittua suomalaista viisautta, jota tästäkin aiheesta löytyy roppakaupalla. Yksi on nähnyt vedessä kortongin, josta hän päättelee, että kaikki jätteet kipataan mereen, toinen päättelee muovipussista saman asian ja niin edelleen. Ja kun joku näkee ulapalla pressuilla peitetyn proomun, näkee hän oitis sielunsa silmin aluksen kuljettamassa lastiaan mereen upotettavaksi.

Mutta oikeaa asiatietoa suomenkielellä en netistä löytänyt. päivis sen sijaan löysi englanniksi jotain. Kuten esimerkiksi kaatopaikan tai kaksi, joista vastuussa on Pattayan kaupunki. Kaatopaikoilla tai mikä käsittelylaitos se nimeltään milloinkin lieneekään, harrastetaan myös kierrätystä. Missä muodossa, sitä en vielä tiedä.

Nämä eivät päädy Jomtien-Pattayallakaan mereen
Joka tapauksessa jätteet viedään Pattayallakin kaatopaikoille ja ainakin osin käsiteltäväksi. Sekin tuli selväksi, että kaatopaikkojen kapasiteetti on pääosin turismin kasvun ansiosta riittämätön. Mitä se sitten tarkoittaakaan. Pattayan lähin saari aivan rannan kupeessa on Koh Larn. Sielläkin on oma kaatopaikkansa. Saarella jätettä kertyy 20-30 tonnia päivässä. Josta osa kuljetetaan Pattayalla käsiteltäväksi. Maantäyttämiseen jätettä ylipäätään käytetään aika tavalla. Sen itse kukin Thaimaassa aikaansa viettävä voi itsekin hyvin havaita. Mutta että jätteitä kipattaisiin missään muodossa mereen, sille väittämälle en löydä tietoon perustuvaa tukea mistään.

Aivan oma lukunsa on jätevesien puhdistus. Sen suhteen veden laatu on Pattayalla parantunut vuosikymmenen aikana valtavasti. Mutta jo reipas vuosikymmen sitten Pattayan vedet täyttävät hyvinkin uimaveden vaatimukset. Mutta katujen sadevedet menevät mereen käsittelemättöminä, näin uskon. Joka tarkoittaa, että kun heitän roskan kadulle, saan uida sen kanssa seuraavan sateen jälkeen.

Mielenkiintoinen vertailukohta nimenomaan jäte- ynnä muiden vesien suhteen on kotoisen Helsinkimmekin edustalla oleva Suomenlahti. Jonne edelleen suomalaisesta maataloudesta laskee aikamoinen määrä lannoitteita ja eläinten ulosteita. Tähän lisänä osa risteilyaluksista ja tietty muistakin laivoista laskee jätevetensä yhä sellaisenaan veteen. Aivan oma lukunsa on lahden perukalla olevan Pietarin, mutta myös muiden rantojen jäte-, maa- sekä eläintalousvedet. Pietarin jätevedenpuhdistamoiden saamisessa nykyiselle tolalle, on iso rooli meillä suomalaisilla. On kuitenkin hyvinkin todennäköistä, että Suomen merissä uidaan huomattavasti huonolaatuisemmassa vedessä kuin Pattayalla konsanaan. Jäteaiheeseen palaan, kun sitä sulattelen ja ongin lisätietoa.

Mutta tänään on päiviksen ja minun viikon yhteiskuntavastuupäivämme ja menemme rannalle pariksi tunniksi keräämään ihmisten sinne jättämiä roskia.