Poikatukan paluu - kampaajalla Thaimaassa

päivis: Eipä ole tullut käytyä vuosiin kampaajalla hiuksia leikkuuttamassa. Mutta nyt sen tein. Olin jo jonkin aikaa miettinyt, että hiukset voisivat olla reilusti lyhyemmät, kun tulee niin paljon lotrattua vedessäkin. Kuivuisivat nopeammin. Totuttuun tapaan tietysti ajattelin, että otan vaan sakset ja leikkelen hiukseni uuteen uskoon. Hyvä kun en tehnyt niin, vaan turvauduin ammattilaisen apuun.

Lopetin kampaajalla käynnit, kun aloin vuosia sitten pitää polkkatukkaa, jota on helppo lyhentää itse. Takaakin. Pari kertaa olen ajellut hiukset koneella. Ensimmäisen kerran koiratrimmerillä. Silloin hiukset olivat tosi lyhyet ja muutama viikko piti kulkea hattu päässä. Kesällä. Toisen kerran käytin kotiparturilaitetta. Silloin hiukset jäivät himpun verran pitemmiksi.

Aika spontaanisti päätös hiusten leikkuusta tuli lopulta tehtyä. Kävelin vain lähimpään kampaamoon. Siellä kampaajan tytär makaili sohvalla ja katseli televisiosta jotain lasten ohjelmaa. Kampaajarouva itse ei ensin näyttänyt kovin ilahtuneelta, kun taisin mennä häiritsemään jotain hänen iltatouhujaan. Lupasi kuitenkin pestä ja leikata hiukset.

Oli melkoinen työ saada leikkuuvaiheessa kampaaja ymmärtämään, että haluan ihan kunnolla lyhyemmät hiukset kuin ne ennen leikkaamisen aloittamista olivat. Yritin elekieltä, sillä kampaajan englannin kielen sanavarastoon näytti kuuluvan aiemmin sanotun wash-sanan lisäksi vain sanat sexy, madam ja okey. Niitä hän sitten moneen kertaan toistelikin leikkauksen edistyessä. Mutta kieltämättä olen ihan tyytyväinen lopputulokseen.

Kumpikohan oli vaikeampi asia? Saada thaimaalainen
kampaaja ymmärtämään, että haluan kunnolla lyhyemmät
hiukset vai tämän selfien ottaminen? Eikä tuossa kuvassa
oikein edes näy minun nykyinen poikatukka-lookinikaan.

Olen elämäni aikana käynyt monenlaisissa kampaamoissa. Ensimmäinen muistoihini jäänyt kampaamokäyntini oli alle kymmenvuotiaana, kun halusin päästä eroon pitkistä leteistäni, jotka Anna-mummu aina minulle palmikoi. Ja ne muuten olivat niin kireät, että niitä ei tarvinnut uusia kuin lettien avaamista seuranneen pesun jälkeen pari kertaa viikossa. Tai jopa harvemmin.

Muistan kun isä-Kauko vei minut kampaamoon, jossa letit katkaistiin ja minulle leikattiin toivomani "poikatukka". Mummun letittämät palmikot kulkivat mukanani vielä aikuisenakin, mutta johonkin ne ovat jossain vaiheessa kadonneet. Olen jopa saattanut heittää ne roskiin, kun joskus jo ennen KonMarittamisen muotivillitystä olen ajatellut niiden olevan turhaa kaapissa pyörivää rompetta.

Lapsuuden lettimuistot palasivat mieleeni, kun katselin itseäni peilistä kampaajalta palattuani. Hiusmallini kun muistutti erehdyttävästi sitä samaa poikatukka-lookia, joka minulla silloin kauan sitten oli monet vuodet. Kunnes halusin näyttää huippumalli Twiggyltä ja sen jälkeen ties keneltä muulta. Usein siis joltakin toiselta kuin omalta itseltäni.