Monet minut tuntevat tietävät, että olen hyvin eläinrakas. Varsinkin koirat ovat tärkeitä ja puhunkin niille paljon. Ne pitävät salaisuuteni tai en ainakaan ymmärrä, mitä ne minusta puhuvat heimoveljilleen. Sen tiedän, että ne haukkuvat monesti minua vähemmän kuin ihmiset.
Varsinkin alkuaikoina koirat pitivät kiinni reviiristään, jonne ihmiset olivat tunkeneet ison condokokonaisuuden hotelleineen. Kun allas oli viimein valmis, jäi elävästi mieleen yksi ruskeavalkoinen koira, joka ikään kuin salaa kävi uimassa rantamme portailta.
Toinenkin hauska tapaus liittyy Seven Seasin koiriin. Säilytin crocs-jalkineitani käytävällä oven ulkopuolella, vaikka siistijät niistä silloin tällöin huomattelivatkin. Ihan ymmärrettävää sekin, sillä jos käytävä on täynnä jalkineita, vaikeuttaahan se siivoamistakin aika tavalla.
Alussa eivät käytävien sähkölukot toimineet ja ovet olivat ulos auki. Yhtenä aamuna oli toinen kenkä kadonnut. Alitajuisesti olin satavarma, että joku ruokkimistamme koirista on sen vienyt. Tätä ei Päivi uskonut, kunnes silmiini sattui uutinen koirasta, jonka jäljiltä löytyi iso kasa ihmisiltä anastettuja jalkineita. Yhtenä päivänä joku talon henkilökunnasta kuitenkin palautti jostain löytämänsä kenkäni.
Sitä mukaa, kun kaikkialle tuli lisää valmista jälkeä, tuli vartijoiden toimesta myös koirille porttikielto ja lähtö kadulle sekä viereiselle, rakentamattomalle tontille. Meillä on säilynyt koko ajan oma, omituinen suhteemme koiriin, jota eivät muutaman suomalaiset katsele suopein silmin. Heidän on vaikea ymmärtää paikallisiakaan, sillä kulttuuriin ja uskoonkin kuuluu uudelleen syntyminen maan päälle eläimeksi tai henkiolennoksi. Jos tappaa tai kohtelee huonosti koiraa, se saattaa olla mummusi tai esimerkiksi nuorena kuollut lapsesi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti