Sivun näyttöjä yhteensä

lauantai 16. tammikuuta 2021

Väärien valintojen asiantuntija * 163

Vaikka Sininauhasäätiö kasvoikin, ymmärsin, että Raha-automaattiyhdistyksen meille asettamat toivomukset ja tavoitteet eivät täyty ja vaarana oli, että minunkin palkkaukseni mahdollistanut rahoitus ei näillä eväillä jatku. Piti hyväksyä epäonnistuminen tai laitettava vauhtia tavalla tai toisella. Siihen en löytänyt keinoja asumalla Keski-Suomessa. 

Oli jälleen aika tehdä valintoja. Turvatakseni leipäni sekä toteuttaakseni sitä minkä koin kutsumuksekseni ja olevan oikein, pyysin Katalähetykseltä lisää palkatonta työlomaa. Sen myös sain. Muistan lähtöni oikein tai en, valitsin joka tapauksessa Sininauhasäätiön, vaikka tiesin sen tarkoittavan muuttoa Helsinkiin. Kun vielä Esa Toivari laittoi viestin, että tervetuloa vaan, katsotaan sinulle yhdessä työpiste Hämeentieltä, tunsin tehneeni sydämen ääntä kuunnellen valintani. 

Mukana oli pieni kangaskassillinen tavaraa, vaihtovaatteet, sauna- ja hammasharja sekä Nokian Communicator eikä juurikaan muuta. Hankin Karvisen päiväkeskuksen yhteydessä olevaan, pieneen huoneeseeni parvisängyn, jonka alla ja vieressä oli työpisteeni. Kuljin kirjaimellisesti usein yötä päivää "tuumasta toimeen", niin lyhyt oli työmatkani ja niin paljon oli työtä.

Olin onnellinen omalla laillani, vaikka sitä varjosti syyllisyys avioerostani. Avioliittoni loppuaikoina olin hyvin heikoilla, enkä osaa edes arvella mitä olisin tehnyt, jos minulla ei olisi ollut Sininauhasäätiön tarjoamaa mahdollisuutta uuteen elämään. Kirjaimellisesti, sillä niin tärkeää minulle repaleisen itsetuntoni kanssa oli työ ja ylipäätään jossain onnistuminen särkyneen avioliittoni jälkeen ja raunioilla.

Olin jälleen aloittamassa elämääni uudelleen aivan alusta, Jossain mutkassa siihen ilmestyi Päivi, minulle Päivis. En muista miksi lähettelimme sähköposti- tai tekstiviestejä, mutta olin tuntenut Päiviksen jo vuosia aiemmin. Saattoipa hän toimittajana ollessaan tehdä jonkun jutun työstäni sanomalehteenkin.

Ensimmäisen kerran kiinnitin häneen tarkemmin huomiota, kun kasasimme Jyväskylän maalaiskunnan Vihreiden kunnallisvaaliehdokkaiden listaa. Hän pyysi kokoontumisessa puheenvuoron ja sanoi, ettei lähde koko listalle, jos ei saa käräjäoikeuden lautamiehen, maallikkotuomarin paikkaa. Silloin ajattelin, että jopa on naisessa ytyä, kun vaatii itselleen luottamuspaikkaa ennen kuin vaalejakaan on käyty. Hän sai paikkansa ja viihtyikin siinä niin kauan, että saisi halutessaan herastuomarin arvon. 

perjantai 15. tammikuuta 2021

Väärien valintojen asiantuntija * 162

Ensin oli Sininauha Oy, josta tuli Sininauhaliitto. Sitten oli Raittiuskotisäätiö, josta tuli Sininauhasäätiö. Kasvun tielle päästyään Sininauhaliiton tehtävä oli myöhemmin palvella lähes satapäistä jäsenjärjestöjoukkoaan ja Sininauhasäätiön tehtävä oli vastaavasti koko ajan palvella päihdehuollon asiakkaita.

Sininauhasäätiö oli ehdotukseni Raittiuskotisäätiön hallitukselle uudeksi nimeksi. Sen kerroin edellisiltana liiton toiminnanjohtaja Jorma Niemelälle, joka katsoi otsa kurtussa. Ja kysyi, että et sitten yhtään aikaisemmin voinut kertoa. Johon minä, että en, koska asia valmistui korvieni välissä vasta nyt. Silloin tällöin joku totesi, että nimet ja järjestöt sekoittuvat toisiinsa. Sanoin, että niin on tarkoituskin sopivalla tavalla, sillä samaa konsernia ollaan. Kunnes jälkeeni myöhemmin tuli valtaa käyttämään liian isossa määrin liitosta myös säätiöön Aarno Kiviniemi. Joka puheenjohtaja Raimo Leppälän tuella ja hallituksen päätöksillä oli viedä koko säätiön omaisuuksineen jonnekin maailman ääriin.

Nuorisosäätiön surullinen tarina myöhemmin on oiva esimerkki siitä mitä pahimmillaan olisi voinut tapahtua. Niin pitkälle Sininauhasuunnitelma eteni, että uudet säännöt oli hyväksytty Patentti- ja rekisterihallituksessa. Niiden mukaan Sininauhaliitto ei olisi enää nimennyt ainuttakaan säätiön hallituksen jäsentäkään. Sininauhasäätiö oli kuitenkin luotu Sininauhaliiton työrukkaseksi, kuten yhtiöt SiniVida Oy ja myöhemmin uudelleen henkiin herätetty Sininauha Oy.

Kun itse hyppäsin Sininauhasäätiön ja -liiton puheenjohtajan saappaista toimitusjohtajaksi, oli säätiöllä kaksi työntekijää, Esa Toivari ja hänen vaimonsa Outi Åhman-Toivari. Itse yritin hoitaa työtäni Keski-Suomesta parhaani mukaan.

Hankittiin verkkaiseen tahtiin Raha-automaattiyhdistyksen avustusten turvin pieniä, kohtuuhintaisia asunto-osakkeita pitkin Helsinkiä ja valittiin asukkaiksi alan miehiä ja naisia. Joiden arvelimme olevan tavoiltaan sellaisia, että he tuen avulla istuvat kerrostalojen muun väen joukkoon. Kodit saivat yhteisen nimen, Jatko Katit.

Raha-automaattiyhdistys oli verraton kolmannen sektorin tukijalka. Sen investointiavustukset meille mahdollistivat kotien hankkimisen ja rakentamisen niitä tarvitseville. Vastaavasti projektirahoitus mahdollisti monenlaisten työkalujen kehittämisen valmiiksi tuotteiksi. Joita sitten varsin hyvällä menestyksellä myimme kunnille ja osallistuimme myöhemmin sisältöpalveluiden kilpailutuksiin. 

torstai 14. tammikuuta 2021

Väärien valintojen asiantuntija * 161

Joskus ei olisi niin väliä olla ajan hermolla eikä uskoa sattumiinkaan. Eilen mainitsin nimittäin kirjoittaessani Sininauhasäätiön ison asuinyhteisön, Ruusulankadun, jolla oli Topi Katin ja Karvisen tapaan kissanimikin, Kujan Katti.

Se on isona yhteisönä ollut kielteisesti julkisuudessa monesti ja eilinen toi siihen jatkoa. Liki sadan kodin kokonaisuudessa oli todettu lähes 40 koronatartuntaa, joista viisi henkilökunnalla. Se on paljon. Toisin kuin senioriyksiköt, Kujan Katin väki liikkuu paljon pitkin kaupunkia ja on tekemisissä monin tavoin muutenkin ympäristön kanssa.

Aikoinaan olimme hankkimassa Pitäjänmäeltä Kalevala Korun entisiä tuotantotiloja tehdäksemme sinnekin koteja niille, joille täysin itsenäisen asuminen ei ota onnistuakseen. Hanke poiki etupäässä ympäristön yrittäjiltä valituksen, jota käsiteltiin oikeudessa saakka. Se hylkäsi valitusperusteista ison osan ja palautti päihdeongelmaisille ihmisarvon, mutta vei kodit. Oikeus nimittäin päätti, että kaikki ihmiset on asutettava asuinalueille eikä teollisuuden käyttöön tehtyihin rakennuksiin.

Kun ihmisiä asutetaan tiiviisti, se lisää asunnottomuutta. Kuulemme hyvin harvoin haja-asutusalueiden asunnottomuudesta, sillä siellä on tilaa ja ehkä toisella tavalla ymmärrystäkin omituisemmillekin tavoille ja ihmisille. Jos pellon laidalla olevan laitapuolen kulkijan torpasta ei ole näkynyt valoa pariin päivään, menee joku kylältä katsomaan onko kaikki kunnossa. Vastaavasti taajaman kerrostalossa saattaa joku maata kodissaan kuukausitolkulla hengettömänä.

Ihminen on metka pakkaus. Tehdessämme Ruusulankatua jotkut vastustivat sitä kaikin tavoin. Tein valittajille julkisen tarjouksenkin pariin kertaan. Lupasin, että jokainen asuintalo, joka ottaa asukkaaksi Ruusulankadulle pyrkivän tai pyrkiviä, vähentää samalla määrällä Kujan Katin kokoa. En saanut yhtään tarjousta.

On helppo käsittää, että jos meillä ei ole kotia tai edes paikkaa minne pään kallistaa, se lisää monia ongelmia ja yleistä turvattomuutta. Emme silti halua heitä naapureiksemme emmekä edes lähistölle. Kysyessäni vastustajilta, kun ette halua ainuttakaan juoppoa taloonne, mutta oikeus päätti, että heidät on silti asutettava sinne minne muutkin ja nyt lisäksi vastustatte heidän omaakin asuinyhteisöä, niin mitä neuvoisitte?

Kun jatkan, että yhteiskunnassamme oikeuslaitos päättää kenellä on porttikielto vapaaseen yhteiskuntaan ja kuka kuuluu vankilaan tai muuhun suljettuun laitokseen, sain asunnottomien oikeuksia puolustaessani jopa tappotuomioita. 

keskiviikko 13. tammikuuta 2021

Väärien valintojen asiantuntija * 160

Kuten Sininauhasäätiön siistitystä versioista voi päätellä, Hjellmanin testamenttilahjoitusvaroilla hankittu Topi-Katti ja Karvinen, Asunto Oy Kinaporinpiha myytiin vuonna 2014. Samassa Sininauhat myivät myös kirkkonsa. Siitä minulla ei ole mitään käsitystä miten elää ja ketä hyödyttää Olgan testamenttilahjoitus tänään.

Työrupeamani jälkeen toimitusjohtajia oli Sininauhasäätiössä lyhyen ajan sisällä puolen tusinaa. Joista osa hoiti hommansa kunniakkaasti ja osa ei. Samoin oli pestien päättymisten laita. 

Sekä Katulähetyksessä että Sininauhoissakin on ollut välillä vimma myydä kaikkea omaisuutta, joka on mennyt kaupaksi ja jolle johto ei ole löytänyt järkevää käyttöä. Oma sijansa on huonolla taloudenpidolla ja uskomus, että riittävä viisaus istuu omassa päässä. Se on tuttua monelle. Murkkuikäisenä ja vanhempanakin uskoin itsekin tietäväni kaiken tarvittavan minkä tahansa tehtävän hoitoon.

Sininauhasäätiö hankki ja teki aikanani paljon asuntoja asunnottomille. Suurimmat yhteisöt, Ruusulankatu 10 ja Mäkelänkatu 50 ovat molemmat tehty y-tonteille. Se tarkottaa, että asuntoja ei voi myydä normaaleiksi osakehuoneistoksi. Aikani harmittelin, että kaavamuutostyö jäi kesken, sillä normaaleina asuntotontteina ja -kiinteistöinä ne olisivat paljon arvokkaampia. Toki nytkin ne ovat varovasti arvioiden varmasti 20 miljoonan euron molemmin puolin. Kun seurasin Kinaporinpihan myyntiä, olen sen jälkeen ollut hyvilläni, että kaavamuutokset jäivät tekemättä. Ehkä se pelasti 200 asunnottomien kotia myynniltä.

Sininauha Oy, Sininauhasäätiö ja Sininauhaliitto lunastivat sydämessäni ikuiset paikat ja niistä tuli kovin rakkaita. Ajan kanssa olen ymmärtänyt kuinka iso ja merkityksellinen asia on ollut, että olen voinut elää työtä ja vapaata, elämääni ylipäätään tunne mukana ja monesti ensimmäisenä.

Olen itkenyt yksin ja olen itkenyt toisen vaimoni Päivin, alias Päiviksen kanssa jouluisin Olga Hjellmanin haudalla sekä maannut Meilahden sydänvalvomossa elämänlanka vai hiuksenhienon matkan päässä katkeamisesta. Olen myös nauranut sekä surrut asiakkaiden kanssa, joista jotkut ovat yhä etäisiä ystäviäni.

tiistai 12. tammikuuta 2021

Väärien valintojen asiantuntija * 159

Kun sain vuoden palkattoman työloman Katulähetyksestä ja tulin valituksi Sininauhasäätiön toimitusjohtajaksi, siirtyi tekemiseni painopiste yhä enemmän Helsinkiin. Asuin silti Keski-Suomessa ja tein kaiken mahdollisen etätyönä.

En ollut Sininauhasäätiön ensimmäinen operatiivinen johtaja, vaan sitä oli toiminnanjohtaja Esa Toivari. Minua palkatessaan kysyi hallitus olisitko toiminnan- vai toimitusjohtaja? Vastasin, että yleisesti ottaen kolmannen sektorin toiminnanjohtajan erottamiseen pitää olla erityinen syy, kun taas toimitusjohtaja saattaa saada lähtöpassit pelkästään luottamuspulan vuoksi. Sen jälkeen hallituksen oli helppo päättää, että olen toimitusjohtaja.

Jo aiemmin olin toiminut  Sininauhojen hallituksissa aktiivisesti. Sininauhaliitto oli saanut Olga Hjellmanin merkittävän testamenttilahjoituksen, jossa oli kiinteää omaisuutta, rahaa ja osakkeita. Niiden tuotolla osaltaan esimerkiksi perustettiin sekä ylläpidettiin Helsingin Diakonissalaitoksen Kyläkirkon päivätupaa, Pitskua Pitäjänmäellä.

Vaikka hallituksella oli ammattimainen sijoitusneuvoja apunaan, nielaisi kurssien lasku ison palasen lahjoituksesta. Tästä kaikesta olin päättämässä ja häpesinkin itseäni, sillä en pitänyt väärien valintojen seurauksista, joita en kyennyt korjaamaan.

En halunnut olla yksi heistä, jotka hävittivät Olga Hjellmanin meille uskoman omaisuuden helsinkiläisten asunnottomien elinolosuhteiden parantamiseksi. Ehdotin, että vaihdetaan rahaksi loputkin ja ostetaan asuntoja Helsingistä, jos Raha-automaattiyhdistys avustaa hankintoja 70 %. Näin saimme "palautettua" lahjoitetun omaisuuden arvon ja tuoton lisäksi koko lahjoitus palveli nyt asunnottomia.

Mutta niin tälle, kuin monelle muullekin tapahtumalle on olemassa siistittykin versio. Sen poimin Sininauhasäätiön sivuilta: "Testamenttilahjoitus vaikutti merkittävällä tavalla Sininauhasäätiön toimintaan. Sininauhasäätiön historiassa yhdellä yksittäisellä testamenttilahjoituksella on ollut merkittävä rooli. Olga Hjellman teki Sininauhaliitolle vuonna 1978 testamenttilahjoituksen, jonka avulla hankittiin Sininauhasäätiön ensimmäisen asumispalveluyksikön Topi-Katin asunnot Hämeentieltä Helsingistä yhdessä Sininauhaliiton ja Samaria ry:n kanssa. Topi-Katissa oli noin 50 asuntoa ja kirkkosali sen asukkaille. Tämä yksikkö toimi vuoteen 2014 asti. Topi-Katin hankkimista rahoitti merkittävällä tavalla myös Raha-automaattiyhdistys.

Tarina kertoo, että testamenttilahjoituksen tehneelle Olgalle oli Sininauhaliiton toiminta tuttua, sillä hänen ystävänsä oli Sininauhaliiton hallituksessa ja Olgalla oli alkoholisoitunut läheinen, joka oli myös asunnottomuutta kokenut. 

Sininauhasäätiön toiminnan historiassa tämä oli merkittävä vaihe, jonka jälkeen toiminta laajeni uusien asumispalveluyksiköiden ja toimintojen myötä. Testamenttilahjoituksena saatujen Topi-Katin asuntojen vuokratuotoilla pystyttiin maksamaan omarahoitusosuuksia uusien asuntojen hankkimisessa, jota tuki Raha-automaattiyhdistys investointiavustusten muodossa.

Olga Hjellmanin testamenttilahjoitus oli merkittävä, jotta asunnottomille ihmisille pystyttiin tarjoamaan koteja ja uusia mahdollisuuksia. Tänä päivänä Sininauhasäätiö-konsernilla on käytössään jo noin 600 asuntoa, jotka ovat kaikki asunnottomuutta kokeneiden ihmisten koteina. Lisäksi Sininauhasäätiöllä on päiväkeskuksia sekä monta muuta toimintamuotoa, jolla kohdataan ja tuetaan asunnottomuutta kokeneita ihmisiä."

maanantai 11. tammikuuta 2021

Väärien valintojen asiantuntija * 158

Jyväskylästä löytyi monenlaista auttajaa ja ammattilaista. Erityisesti on mainittava poliisi, joka ylipäätään tuki kaikkea toimintaa, joka vähensi heidän työtään. Mutta löytyi myös niitä, joille oli tärkeää kerätä sulkia omaan hattuun. Mieleen on jäänyt yhden kolmannen sektorin toimijan puuskahdus: "Ensin Katulähetys vei juopot ja asunnottomat ja nyt se vie nuoretkin." Mutta meillä oli selvä linja ja teimme työtä sen eteen, ettei yksikään nuori tarvitsisi koskaan aikuisille tarkoitettuja palveluitamme.

Raha-automaattiyhdistys rahoitti ison osan nuorisotalon ostosta ja myös toiminnasta. Sitä kummastutti, kun halusimme Walkers-kahvilaamme flippereitä ja levyautomaatin. Vastaukseni päätyi kyseisen rahoittajan lehteenkin: "Näissä talkoissa ei hurskastelu auta. Jos kelpaa rahat, on kelvattava rahantekovälineetkin." Nuorille sanoin, että pelatkaa ja soittakaa musiikkia, jotta Ray:llä on rahaa maksaa Hakkiksen liksa. Itsekin laitoin joka kerta jonkun kappaleen soimaan.

Alkuvaiheessa elokuvateatteriketju tuki toimintaa hienolla tavalla, kuten mutkien kautta Elokuvasäätiökin. Finnkino antoi suurimman salinsa korvauksetta käyttöömme, jotta voisimme näyttää ilmaisnäytöksenä elokuvan Päättymätön tarina. Ainut löytämäni teatteriin sopiva nauhatallenne löytyi Elokuvasäätiön arkistosta. Siellä sen päällä istui sukunimeltäänkin tehtävään hyvin sopinut arkistonhoitaja Muinonen. Joka sanoi istuvansa filmien päällä kuin tatti eläkeikään saakka ja ne eivät lähde talosta ulos kuin ministerin päätöksellä.

Asia selvä, sanoin hänelle ja lopetin puhelun. Joskus sattuma korjaa satoa ajattelin, sillä olin aiemmin ostanut alkuperäisellä kattoluukulla varustetun Wartburg henkilöauton. Sen edellinen omistaja oli Claes Andersson, joka toimi kulttuuriministerinä. Soitin hänen avustajalleen ja puhuin Warresta mainiten, että haluaisin kuulla Clasulta sen historiasta. Ennen pitkää ministeri soitti ja käytiin punaisen, itäsaksalaisen auton historia läpi. 

Sen jälkeen pääsin varsinaiseen asiaan ja kerroin nuorisotyöstä ja arkistonhoitajan linjauksesta. Eikä aikaakaan, kun Muinonen soitti. Sanoi kulttuuriministerin ottaneen yhteyttä, että mihin osoitteeseen hän lähettää elokuvanauhat. Elokuviin oli kutsuttu kaikki nuoret. Sekä luottamushenkilöt ja asian kanssa tekemisissä olleet viranhaltijat, jotka muutamaa lukuunottamatta loistivat poissaolollaan.

Nuoret olivat minulta monesti kysyneet mistä olin poiminut nuorisotyön nimen. Pidän piiloviestinnästä sopivina annoksina ja lupasin kertoa nimen synnyn historian elokuvaesityksen alussa: "Jos haluat omasta elämästäsi päättymättömän tarinan, on sinun löydettävä polku ikuisuuteen." Olimmehan kristillisellä arvopohjalla toimiva yhdistys.

Mukava muisto on Hakkiksen ja nuorisotaloon sännänneen, tuohtuneen vanhemman keskustelu. Joka halusi nähdä paikan missä jälkikasvu viettää aikaansa, kun ei ole mennyt kouluun. Tähän Jarmo: "No, ei ainakaan täällä, sillä yksikään lapsi tai nuori ei voi olla nuorisotalolla koulupäivänsä aikana. Tarvittaessa viemme kouluun, mutta aivan tunnille saakka emme mene viittaamaan." Tästä vanhemmasta tuli myöhemmin loistava vastuunkantaja nuorten taustajoukkoihin. 

Nyt jätän nuoret ainakin toviksi rauhaan. Surukseni niin teki myöhemmin Katulähetyskin ja lopetti koko nuorisotyön. Ehkä ilmassa oli soiniallergian lisäksi myös hakkisallergiaa. Päättymätön tarina elää kuitenkin, tällä hetkellä ehkä Hakkisen pöytälaatikossa kommandiittiyhtiönä. 

sunnuntai 10. tammikuuta 2021

Väärien valintojen asiantuntija * 157

Kuten kerroin, luen kirjoittaessani Barak Obaman yli tuhatsivuista kirjaa "Luvattu maa", josta poimin yli 80-vuotiaan saarnamiehen. Hän sanoi tulevan presidentin vaalitilaisuudessa, että lääkäri oli todennut kolestroliarvot vähän kohonneiksi. Ja jatkoi, että ei ole huolta, sillä on olemassa hyvää ja huonoa kolestrolia. Papille oli lääkäri lisännyt, että sinulla se näyttää olevan hyvää. Vähän samantapaisesti kertoi saarnamies puhuessaan olevan Obamankin laita. Että hulluuttakin on hyvää ja huonoa. Barakilla se on hyvää.

Työmmekin oli usein loistava esimerkki hyvästä hulluudesta. Sekä kyvystä ja nöyryydestä pienentyä tai suurentua tarpeen mukaan. Oli osattava ammentaa muilta. Varsinkin nuorisotyössä josta emme tienneet mitään.

Pääelämäni oli perheessäni sekä Katulähetyksessä ja sivuelämät Vihreissä sekä Sininauhassa, joten reissasin säännöllisesti Helsinkiin kokouksiin ja neuvotteluihin. Istuin usein tapaamisten jälkeen Rautatieasemalla ja Asematunnelissa ja juttelin nuorten kanssa. Kyselin ketkä tekevät teidän kanssa juttuja oikein. Ylivoimaisesti eniten sain vastauksia, että vain Aseman lapset ja Walkers, samaa kokonaisuutta molemmat.

Taisi olla ainut kerta, jossa Hakkis etsi jarrupoljinta tai muuten kurtisti otsaansa ideoilleni. Hän taisi pelätä, että jos Päättymättömään tarinaan tulee Walkers-nuorisokahvila, se vie itsenäisyyden. Mutta kun Olavi "Olkku" Sydänmaanlakka ja Jarmo "Hakkis" Hakkarainen tapasivat, se oli ensi silmäyksestä lähtien menoa. Eikä itsenäisyydestäkään taisteltu kuin kirahvin vuoksi.

Nuorisotalo Päättymätön tarina oli aina auki yhtä soittoa kuusi vuorokautta. Seitsemännen päivän se lepäsi ja väki huolsi toisiaan. Talon toiminnasta vastasi Hakkis vuorotta ja nuoret kolmessa vuorossa. Hyvin tärkeässä osassa talon kehittymiselle oli ensimmäinen työllistetty, nimeltään Saaga. Kun hän tuli työvoimatoimiston lähete kädessään epäuskoisen näköisenä, niin työhönottaja Hakkis katsoi, "että tuo nainen on varma, että se pääsee ja se on riittävä peruste palkkaamiselle". 

Vakavasti sairas Saaga teki luomuksen, kirahvin, joka erehdyttävästi muistutti afrikkalaista tinga-tinga taidesuuntausta. Kirahvi oli Saagan maailmassa hänen elämänsä suojelija.

Tuo taideteos koristi vuosia kahvilan seinää ja sillä oli suuri merkitys paikan tunnuksena. Kirahvi aiheutti myös sen, että Walkers-merkissä, nimenomaan paikkakuntaa kuvastavassa osassa sai näkyä myös tunne. Tämän vuoksi piti tehdä monta Kivikylän tai Jyväskylän reissua. Sillä aina, kun pääsimme Olkun kanssa sopimukseen, se muuttui toiminnanjohtaja Hannu Penttisen huoneessa. 

Viimein Walkers-nuorisokahvilaketjun pääkallopaikalla tunne voitti järjen. Ja Jyväskylässä kirahvin pää keikkui kaupunkisiluetissa kirkontornia ja pilvenpiirtäjääkin korkeammalla. Asiasta herkistynyt Aseman lapset lahjoitti rauhanpiipun eleenä kirahvinaulakonkin uuteen nuorisokahvilaamme. 

lauantai 9. tammikuuta 2021

Väärien valintojen asiantuntija * 156

Kun laitoin pisteen eilisen kirjoitusannokseni päätteeksi, olin ajatellut jättää Katulähetyksen tällä erää enemmän taakseni. Mutta kun yöllä Nukkumatti vei töppösensä ja keräsi unihiekan silmistäni muille tarvitsijoille, tulivat tilalle muistot, jotka pyörivät mielessäni aamuyön tunteina.

En lähdekään vielä, vaan kirjoitan aikanani aloittamastamme nuorisotyöstä, johon lisäinnoituksen antoi yöllä lukemani, 25 vuotta sitten Mauri Mujusen kirjoittama artikkeli Citari-lehdessä.

Jos en nostaisi työtä nuorten kanssa esiin, jäisi tekemisistäni aivan liian yksipuolinen käsitys. Nimittäin, kun yhdistys tekee työtä yli 50 vuotta miesten parissa, niin siinä ajassa saattaa tulla ukkoutuminen mieleen. Varsinkin, jos samat naamat ovat työn kohteena päivästä toiseen ja yhteistä on molemminpuolinen vanheneminen.

Katulähetyskuvioissamme ei juuri nuoria liikkunut, vaan työ oli aloitettava kirjaimellisesti nollasta. Eikä ollut muuta osaamistakaan kuin itse kunkin nuoruudessa tekemät virheet ja virheettömyydet. Oma mausteensa oli, kun uusi, tavoittelemani asiakaspiiri ei suinkaan tyytynyt ainoastaan perinteiseen viinaan, vaan tinttasi itsensä sekaisin millä aineella tahansa.

Tähän kipeään kuvioon astui yhdistyksemme nuorisoprojekti Päättymätön tarina ihmeellisine kirahveineen. Koko idean ydin oli, että halusin tehdä koko jutun toisin kuin muut.

Kun haimme työntekijää, oli hakijoiden joukossa toinen toistaan ansioituneempia tekijöitä. En halunnut ketään heistä, sillä he olisivat tehneet kuten muutkin. Halusin henkilön vailla muodollisia pätevyyksiä, jolla on vankka omakohtainen, mielellään rosoinen kokemus elämästä lapsineen. Ja ennen kaikkea sydämenpalo kulkea rinnalla ja auttaa nuoria navigoimaan elämänsä kohti aikuisuutta.

Nuorisotyötä luotsaamaan valittiin Jarmo "Hakkis" Hakkarainen. Joka tätä kirjoittaessa jatkaa ansiokasta uraansa Laukaassa, Väentupa ry:n toiminnanjohtajana. Hänen sitoutuminen työhön ja nuoriin oli, jos ei esimerkillinen, niin ainutlaatuinen ainakin. Jarmo oli nuorisotalolla, voi sanoa aina. Mikään mahti ei saanut häntä pois nuorten keskuudesta. Hän ei pitänyt edes lomiaan, vaan nuoret olivat hänelle kaikki kaikessa.

Mies joutui hallituksen puhutteluunkin, kun omat evääni eivät riittäneet työn ja ja vapaa-ajan rajaamiseen. Kun hallitus pakotti hänet pitämään kesälomansa, se antoi porttikiellon kesäloman ajaksi Päättymättömään tarinaan. Mutta eivät pitäneet hallituksenkaan kynnet. Vaan kokouksesta poislähtiessään Hakkis kääntyi ovella ja sanoi legendaariset sanat: "Mutta vapaaehtoistyötä kadulla ette voi estää." Hieno mies ja ystäväni maailman tappiin saakka sekä lapsenlapseni toinen isoisä. 

perjantai 8. tammikuuta 2021

Väärien valintojen asiantuntija * 155

Vaikka kirjani pomppii ajassa sinne tänne, on sillä alkunsa ja loppunsa. Jos olisin tehnyt taipaleeltani pitkin matkaa muistiinpanoja, olisi se auttanut johdonmukaisempaan kokonaisuuteen. Enkä en silloin toistelisi itseäni niin paljon tai kertoisi samaa tarinaakaan uudelleen ja uudelleen hieman eri sanankääntein. Kaiken kuitenkin kirjoitan, kuten kirjoitushetkellä muistan ja koen.

Ajomatka Sininauhan ja Raha-automaattiyhdistyksen tapaamisesta kotiini Kalliomäkeen oli täynnä sekavia tunteita. Ahdistusta, iloa, tuskaa, pettymystä ja riemua uuden, raollaan olevan oven ilmestymisestä elämääni. Avioliittoni oli kulkemassa vääjäämättömästi kohti loppuaan ja niin oli myös kutsumustyöni Katulähetyksessä.

Kun puhuin niille ketkä kuuntelivat ajatuksiani siirtymisestä Sininauhaätiöön, he kokivat, "että jaa, vai Helsinkiin suurempiin ympyröihin". Kukaan ei käsittänyt asian olevan aivan päinvastoin. Olin aloittamassa taas alusta siitä mistä aloitin Katulähetyksessäkin. Olin antanut Jyväskylässä päihdetyöhön kaiken, paljon uutta luomista sisältäneen mitä itsestäni löysin. Tiesin, että voisin siirtyä hieman leppoistamaan ja huolehtimaan syntyneen ja olemassa olevan säilyttämistä. Mutta minusta ei ollut siihen, vaan halusin yhä luoda uutta. Silloinkin kyselin itseltäni milloin ihminen on liian vanha aloittamaan alusta? Ja vastasin, etten tiedä, muttei ainakaan vielä. 

Jälkeenpäin ajatellen ehkä lapsuuteni ja nuoruuteni rauhaton sielu oli jalostunut yhteiskuntakelpoiseksi ja hyödylliseksi pääomaksi. Halusin myös maksaa velkaani yhteiskunnalle, joka oli antanut minulle niin paljon ja jota vastaan olin rikkonut niin paljon. Halusin tasata puntit. 

Pyysin vuoden palkatonta työlomaa, joten aivan ilman selustan turvaa en halunnut hypätä tuntemattomaan. Olin osaltani saanut kouluja käymättömänä hyvää aikaan enkä aikonut menettää tätä ilman tulevaisuuden turvaa. 

Katulähetys myönsi anomani ja olin valmis pakkaamaan reppuni ainakin vuodeksi. Kun tuli tietoon, että olen jäämässä pois, useampikin työntekijä kysyi: "Olisiko mahdollisuuksia, jos hakisin pestiin?" Kaikille vastasin samalla tavalla: "Hallitus tekee valinnan, ottaa kaikki hakijat tasavertaisesti huomioon enkä osallistu edes mielipiteelläni tähän."

Vaan toisin kävi. Kun tuli valinnan aika, hallitus otti pöytälaatikosta Sakari Pihlajan ja valitsi hänet määräaikaiseksi toiminnanjohtajaksi. Tuntui äärinmäisen epäoikeudenmukaiselta, kun oma ja ainut esimieheni päätti vetää minut henkilökunnan silmissä loppumetreillä kölin alta. Ei siksi, että se teki valinnan, vaan miten se teki sen. Vetämällä muutkin hakijat kanssani saman kölin alta jättämällä täysin huomiotta tehtävästä kiinnostuneet Katulähetyksen monivuotiset työntekijät.

Ehkä ainoan kerran uhmasin esimiestäni. Vapaiden suuntien kristityt ja luterilaiset ovat yhtä pataa ja hymyilevät toisilleen niin kauan kunnes tulee totisempi, erimielisyyden paikka. En hyväksynyt valintatapaa. Sain taakseni luterilaiset hallituksen jäsenet, joita oli yksi enemmän kuin muita. Kun hallitus havaitsi miten on käymässä, se veti tekemänsä päätöksen takaisin ja laittoi työpaikan julkiseen hakuun. Työntekijähaastatteluiden jälkeen se valitsi tehtävään yksimelisesti Erkki Arvajan. Sakari Pihlaja ei edes hakenut paikkaa. 

Meni kauan ennen kuin Sakari antoi tekemäni anteeksi tai edes ymmärsi miksi tein kuten tein. Ehkä hän ajatteli, että se oli minulta jotain henkilökohtaista. Ei ollut, sillä olin aiemmin itse pyytänyt Sakaria ja hänen vaimoaan ylipäätään Katulähetykseen töihin. Mutta kaikki vaikuttaa kaikkeen, sanotaan. Jos hallitus olisi heti haastatellut muutkin katulähetystyöntekijät, jotka paikkaa hakivat ja valinnut sitten Pihlajan, olisi hänestä tullut toiminnanjohtaja. 

Miksi sitten halusin kirjoittaa tämän kirjaani? Siksi, että se on oleellinen, pieni osa katulähetyshistoriaa, josta ei mainintaa löydy mistään. Kuten ei tarkistamatonta pöytäkirjaakaan Pihlajan valinnasta. 


torstai 7. tammikuuta 2021

Väärien valintojen asiantuntija * 154

Jyväskylän Katulähetys oli ja on yhä yksi merkittävimmistä, paikallisista päihdehuollon toimijoista valtakunnallisestikin. Sen toiminnanjohtajana olin yhtä aikaa Sininauhaliiton ja Sininauhasäätiön puheenjohtaja, joten aikaa meni merkittävästi muidenkin päihdetyön tehtävien hoitoon.

Vastaavasti samoihin aikoihin Jyväskylän Katulähetyksen puheenjohtaja Jaakko Koivunen toimi Katulähetysliiton puheenjohtajana ja muistini mukaan myöhemmin toiminnanjohtajana. Kuten vastaavasti minäkin sittemmin Sininauhasäätiössä ja Sininauha Oy:ssä. Vastasinpa aikani Sininauhaliiton kollektiivisesta johtoryhmästäkin Niemelän tehdessä väitöskirjaansa. 

Tieni Sininauhasäätiön työntekijäksi on oma tarinansa. Raha-automaattiyhdistys oli kutsunut neuvotteluun Sininauhaliiton toiminnanjohtajan sekä minut liiton ja säätiön puheenjohtajana.

Aiheita oli oikeastaan vain yksi. Y-säätiö oli jo silloin merkittävä asunnottomuuden poistaja ja saikin huomattavia investointiavustuksia asuntojen hankintaan. Mutta se ei tuottanut asumisen sisältö- tai tukipalveluita. Ray halusi sellaisen, joka investointien lisäksi piti huolta myös asukkaista sekä olisi riittävän vikkeläliikkeinen ja luotettava, kuten he asian ilmaisivat.

Syistä, joita en tiedä, oli Ray:n haaviin tarttunut tarkoitusta varten Sininauhasäätiö ja rahoittaja oli valmis merkittäviin investointeihin asunnottomuuden poistamiseksi määrätyin ehdoin. Kun Niemelä kysyi, mitä se edellyttäisi meiltä, oli vastaus, että molemmilta Jormilta merkittävää sitoutumista, joka on jotain enemmän kuin luottamushenkilön rooli.

Kokous päättyi yhteiseen tavoitteeseen sitoutumiseen ja kädenpuristuksiin. Kun matkasimme Sininauhataloa kohden, kysyi Niemelä minulta: "Niin, että minulla on palkkatyö Sininauhaliitossa, mutta mitä sinä aiot itse tehdä?" Vastasin meneväni Keski-Suomeen, ajattelevani matkan ajan, tekeväni tunnusteluja ja ilmoittavani sinulle. Tästäkin lyötiin kättä päälle, joka on aina ollut itselleni enemmän kuin sata allekirjoitettua paperia. 

keskiviikko 6. tammikuuta 2021

Väärien valintojen asiantuntija * 153

Elämäni raskaimpia valintoja ja päätöksiä oli avioeron hakeminen Liisasta. Ehkä en koskaan saa tietää enkä ymmärtää mikä meni väärin tai menikö mikään. Tuotin syvän surun, mutta ehkä se pelasti meidät molemmat elämää hallitsevalta katkeruudelta toisiamme kohtaan.

En tiedä miksi riitelimme viime vuosina niin paljon. Tai riitelimmekö koko ajan ja itselläni tuli vaan malja lopullisesti täyteen. Oli laiha lohtu kuulla, että kärsi kärsi, taivaassa saat kirkkaaman kruunun ja jokaisella on oma perhehelvettinsä. Joka tapauksessa liian usein mielessäni pyöri, että enkö pääse omastani eroon kuin tappamalla itseni, luisumalla takaisin lavealle tielle tai juomalla muuten itseni hautaan. En tehnyt mitään näistä, vaan valitsin elämän.

Lähes kaikki kristityt yhteisöni tai tunnustavina kristittyinä itseään pitävät ystäväni hylkäsivät minut. Minut, joka olin jättänyt ramman vaimoni. Näin he sanoivat suoraan ja eri sanankääntein selkäni takana. Tätä mietin joskus edelleenkin, kun pohdin minne saakka itse kunkin käsitys tasa-arvosta yltää ja riittää. Että jos ei eroa puolisostaan vammaisuuden vuoksi, niin voiko siitä tulla jossain vaiheessa kahden, toisiaan inhoavan sääliavioliitto. 

Eivätkä hylkääjät olleet vain tässä. Liisan mukana perhetuttuja oli tullut myös vammaisjärjestöistä. Hekin sulkivat ovensa. Tai oikeastaan ihmiset niissä. Ketään ei kiinnostanut minun elämäni tuska eikä kuinka sen koin. En ollut kunnon vammainenkaan, olin vain entinen juoppo. Huonoina, yksinäisyyden hetkinä koin itse sopan keittäneeni ja hyvinä hetkinä, että myrkynkeittäjiä tai hämmentäjiä olimme molemmat.

Ehkä kirjani tähän asti merkittävin anti itselleni on, että olen saanut kokemuksen Liisan ikuisesta rakkaudesta. Tätä ei tiennyt, kokenut tai ei kyennyt välittämään minulle poikani eikä hänen puolisonsa. Avioeroni jälkeen, 15 vuotta myöhemmin lähes ainut Liisan ystävä, joka on raottanut minulle sydämensä ovea, on kielenkorjaajani.

Kun Liisa myöhemmin jätti osaltaan Kalliomäen, lähti hän sieltä itsenäisempänä kuin sinne tullessaan. Vaikken olisi halunnut hänen hylkäävään kotiaan enkä ystäviään Kalliomäessä, tunsin surun lisäksi myös iloa. Liisa uskoi siipiensä kantavan uuteen elämään Espanjassa. Sieltä hän ei enää elävänä palannut ja hänet on haudattu sukuhautaan Haapamäellä. 

tiistai 5. tammikuuta 2021

Väärien valintojen asiantuntija * 152

Luulen, että lähes kaikki tekevät ainakin jonkun kerran suuria valintoja, jotka vaikuttavat elämän suuntaan paljon. Mutta valintoja tehdessä, vain harvoin tietää minne itse kunkin tie niiden johdosta johtaa.

Ehkä ensimmäinen valintani, jonka tiedän vaikuttaneen elämääni merkittävästi, oli yhteiskoulu, jonne vanhempani huokuttelivat minut. Menin, vaikken halunnut.

Toinen suuri kouluun liittyvä päätökseni oli, kun en suostunut menemään enää mihinkään kouluun oppivelvollisuusiän tullessa 16-vuotiaana täyteen. Tosin tästä horjuin, sillä kävin sen jälkeen pitkän pätkän iltakauppakoulua. Sielläkään en viihtynyt enkä pärjännyt. Mieleni oli liian levoton. Loppuun asti olen käynyt vain rippi- ja autokoulun. Jälkimmäisen useammankin kerran. 

Kolmaskin iso valinta liittyi kouluun, sillä viikon kurssilla tapasin Liisan ja sain tiedon, että minut on hyväksytty merimiesammattikouluun. Sinne halusin, sillä ensimmäinen nainen, jonka kanssa ylipäätään suunnittelin avioliittoa, oli merinainen. Mutta Tarun ja minun luonteet olivat liian villejä eikä hänestä tullut vaimoani. Halusimme olla liikaa toisissamme kiinni ja halusimme olla liikaa vapaita. 

Piti tehdä valinta. Kysyin Liisalta, että sopiiko, jos tulen käymään luonasi ensi kesänä. Hän vastasi, että sopiihan se. Ja minä valitsin merimiesammattikoulun sijaan kesän vierailun Keski-Suomeen.

Sillä kyläreissulla meni 20 vuotta. Join edelleen päivittäin puolitoista vuotta ja jossain vaiheessa kosin Liisaa. Hän toivoi minun ymmärtävän, ettei meillä ole yhteistä tulevaisuutta niin kauan kuin juon.

Ymmärsinhän minä, sillä jo ajat sitten olin käsittänyt, ettei minulla ole ylipäätään tulevaisuutta, jos en lopeta juomista. Joten pidin koiralleni antamani lupauksen ja valitsin raittiuden etsimisen. Päihdetyöstä tuli ammattini ja elämäni tärkeä sisältö 30 vuodeksi.

Mutta tärkeintä oli Liisa kahdenkymmenen vuoden ajan. Jossain avioliittoni vaiheessa sanoin hänelle, etten tiedä mitä on suuri rakkaus. Ja jatkoin, että olimme vain kaksi lastua virran vietävänä ja takerruimme epätoivoissamme toisiimme. Sekä lisäsin, että tilallani, kuten myös sinun, olisi voinut olla joku toinenkin. Hän suuttui, mutta muutaman päivän kuluttua hän tuli luokseni, sanoi ajatelleensa ja totesi sen olevan totta.

Hänet olin kuitenkin valinnut puolisokseni tarkoituksena kulkea rinnakkain kunnes kuolema meidät erottaa. Ehkä jossain vaiheessa itsenäistyimme eri suuntiin, päästimme irti toisistamme ja avioliitto päättyi eroon. Paljon myöhemmin, lähes kuokkavieraana hänen hautajaisissaan ymmärsin kuinka paljon häntä rakastin. Kenenkään ihmisen haudalla en ole itkenyt niin paljon sydämeni pohjasta.

Olin oppinut jotain suuresta rakkaudesta, sillä vuosien kuluttua käsitin hänen rakastaneen minua loppuun saakka. Vaikka Liisan huone sydämessäni on monesti surun, murheen ja ehkä ikävänkin täyttämä, on siellä läsnä myös ikuinen rakkaus. Anteeksi antaminen ja saaminen on tullut itselleni todeksi omalla, omituisella tavalla: "Sitä se kurittaa, ketä se rakastaa." 

maanantai 4. tammikuuta 2021

Väärien valintojen asiantuntija * 151

Katulähetyksessä panostimme paljon viihtymiseen, sillä jotta "kantilla kuivilla olosta" muodostuisi mielen ja ruumiin raittiutta, oli sen oltava enemmän kuin entinen elämä. Helppoa se ei usein ollut ja lieneekin niin, että päihdeongelma on keskuudessamne niin kauan kuin isolle osalle ihmisistä on mukavaa olla pikku hiprakassa vähintään silloin tällöin. Sitä se oli aikansa minustakin, enemmänkin kuin silloin tällöin. 

Yksi tärkeä osa-alue oli kesät ja kesäpaikat, joita meillä oli useita. Mutta Vatianjärven rantaa lukuunottamatta ei omia, vaan ne olivat erilaisilla sopimuksilla käytössämme. Tessio Backan Vatianjärven lisäksi yksi huippuvisio oli Päijänteen rannalla, Sammallahdessa sijainnut teollisuuskiinteistö, jonka rakennuksilla ei ollut mitään arvoa. Pihakin oli täynnä romua ja ehkä siksikään muut eivät siinä järkeä nähneetkään.

Mutta me näimme. Olin tehnyt tunnusteluja ja saanut lupauksen, että nimenomaan Katulähetyksellä voisi olla mahdollisuus saada tontille kaavamuutos rivitalokoteja, päiväkeskusta ja rantasaunaa varten. Tiellä oli rahan puutteen lisäksi muitakin isoja ongelmia. Yksi, eikä suinkaan vähäisin oli kunnan etuostooikeus, sillä kiinteistö sijaitsi ainutlaatuisella paikalla.

Kunnanhallituksen esittely asiasta kuului apulaiskunnanjohtajan tontille, joka olikin "yleisesti ottaen sitä mieltä, että jos joku on ylipäätään paikkaa ostamassa, kunnan olisi ehkä syytä käyttää etuosto-oikeutta". Varovasti sanottu, mutta piti sisällään selvän viestin mahdollisille ostajille, joka esti myyntiä tehokkaasti. 

Kunnanjohtaja ja kunnanhallituksen puheenjohtaja olivat toista mieltä. Oli silti ilmeistä, että kunnanhallitus päättää esittelyn mukaisesti. Piti siis tehdä strategia. Ensin selvitin milloin apulaiskunnanjohtaja Erkki Talvitiellä on kesäloma. Sitten neuvottelin kaupan ja Katulähetyksen jäsenistö teki päätökset niin, että mahdollinen osto voitiin esitellä kunnanhallitukselle Talvitien loman aikana kunnanjohtaja Tarmo Pipatin toimesta. Hän, kuten kunnanhallituksen puheenjohtaja Hannu Kylmänenkin pitivät sanansa ja kunta ei käytttänyt etuosto-oikeutta. Sanoivat vain, että hienosti hoidettu ja Katulähetys tekee hyvää työtä.

Hyvät suhteet olivat kurssissa ja yhtenä päivänä reilu vuosikymmen myöhemmin minuun oltiin yhteydessä. Kuulin Katulähetyksen olevan myymässä Saharantaa, joka yhdistyksen keskuudessa kulki nimellä Pikkusielu. Nimensä se sai huomionosoituksena niille, jotka aikoinaan vastustivat kauppaa. Joka tapauksessa tontin ostajaehdokkaan edustaja kertoi, että he tietävät historian, eikä Vattenfall osta paikkaa, jos en sitä hyväksy. Olin otettu, mutta mitä me olisimme sillä enää tehneet, kun ei ketään kiinnostanut edes miksi se oli aikoinaan hankittu. Katulähetyksen saama kauppahinta oli arvoon nähden olematon. Työtoiminnan ja vuokratuottojen avulla Saharannasta ei myöskään ollut koko aikana kuluja. Ehkä myymisen syy olikin soiniallergia. 

Katulähetys pääsi aikanani Pikkusielun kanssa niin pitkälle, että saunarakennus päiväkeskuksineen oli saamassa rakennusluvan ja rivitalokodeista oli luonnokset tehty. Rahoituskin oli suunniteltu ja neuvoteltu valmiiksi. 

sunnuntai 3. tammikuuta 2021

Väärien valintojen asiantuntija * 150

Kun istuin hallituksen kanssa katulähetysjunan veturissa lähes 20 vuotta, käytin paljon aikaa visiointiin ja uuden suunnitteluun. Kiertelin seutua ristiin rastiin ja ajattelin ajattelemasta päästyäni. Tämän tein normaalien työrutiinien lisäksi, joten puuhapäiville viikonloppuineen tuli pituutta.

Alkuvuosina tämä kaikki oli myös mielestäni niin amatöörimäistä, että sitä oli hyvä harrastaa normaalin työajan ulkopuolella vapaaehtoistyönä. Muistan hyvin useammankin peräkkäisen yön, kun taistelin talouden tasapainottamisen kanssa valvoen. Viimein yhtenä aamuna olin löytänyt ratkaisun. Oli vapauttavaa ajatella, että jokainen säilyttää kotinsa ja satapäinen työntekijäjoukko saa leivän myös seuraavana vuonna.

Siitä lähtien olen pitänyt ajatustyötäni varsinkin päihdetyöstä sen verran ammattimaisena, että siitä voi ottaa vastaan hyvillä mielin taloudellisen korvauksen, jota voi kutsua myös palkaksi. Joskus valvotun, hyvään lopputulokseen päättyneen yön jälkeen saatoin aamusella todeta, että päivän työt on tehty. 

Ehkä suurimmat erot Katulähetyksen nykymenoon olivat, etten koskaan kuvitellut olevani oikeassa kaikessa ja osasin myös pyytää apua. Itsensä korottaminen muita pienentämällä tai painaen on yhä minulle vieras ajatus. Toinen merkittävä ero oli, että vaikeuksien kohdatessa en milloinkaan käpertynyt. Enkä etsinyt vaihtoehtoja toimintojen supistamisista tai karsimisista.

Jälkeeni on puikossa ollut 3-4 toiminnanjohtajaa ja oikeastaan vain Erkki Arvaja oli kiinnostunut miksi joku toiminta tai kiinteistö oli hankittu ikään kuin tulevaisuutta silmällä pitäen. Sen jälkeen, jos uusi johtaja ei jossain aiemmin hankitussa nähnyt järkeä, ei hän tarkoitusta tai syitä juuri toisilta kysellyt, vaan myi pois. Vaikka talous ei sitä olisi sillä hetkellä vaatinutkaan. 

Kun loin ja loimme uutta, pärjäsimme etupäässä vain sellaisissa kohteissa, joissa muut eivät nähneet riittävästi järkeä. Sillä jos näkivät, oli mukana myös niitä, joilla oli taskut täynnä rahaa. Tai ainakin enemmän kuin meillä.

Ehkä yksi elämäni tärkeimmistä polttoaineista, mutta myös yksinäisyyteni aiheuttajista, on kulkea omia polkuja, joilla ei ole vastaantulijoita eikä rinnalla kulkijoita. Katulähetyksessä ja Sininauhassa tämä oli mahdollista, jos nautti oman esimiehen, hallituksen luottamusta.

Sitä enemmän sai työhön itsenäisyyttä, mitä paremmin pystyi aistimaan missä asioissa ja miten hallitus halusi tahtonsa näkyvän. Jos ei tätä ymmärtänyt, niin hallitus poukkoili välillä sokeankin kanan lailla ja puuttui milloin mihinkin. Kuten jonkun asiakkaan tekemän runon monistamiseen yhdistyksen kopiokoneella.

Minulla oli koko 30-vuotisen taipaleen ajan loistavat hallitukset. Mutta jokaisessa junassani mukana kiskoilla kulkivat viimeisinä omat Jere Jarruvaununsa, jotka nekin olivat tarpeellisia. Sillä pysyäkseni tällä luonteella oikeassa suunnassa, tarvitsin ruusuista myös piikit sekä vastarannan kiisket.

lauantai 2. tammikuuta 2021

Väärien valintojen asiantuntija * 149

Yön yli nukuttuani päätin, että viivähdän vielä tovin Katulähetyksen tämän hetken alakuloisessa arjessa, sillä osa siitä on tarttunut minuun.

Jos tekee työtään tai mitä nyt sitten tekeekään vuosikaudet tunteella ja rakkaudella, ei aina huomaa kuinka salakavalasti on rakastunut myös rakenteisiin. Kun pysähdyn toviksi, on helppo ymmärtää miksi oma koti on usein kullan kallis. Vaikka matkustajakoti olisi vielä kalliimpi. Majapaikasta puuttuu monesti rakkaus, mutta kodissa ja usein muissakin rakenteissa on tunne ja eletyt vuodet vahvasti mukana. Se kaikki on, jos ei kallista, niin kallisarvoista vähintään. 

Kun aikoinaan jouduin lähtemään paikasta, jota pidin kotinani päätin, etten koskaan enää rakastu yhteenkään paikkaan. Vaan kaiken kannan loppuun saakka aina mukanani. Sattui, kun piti luopua yhteisöstä, jossa olin toivonut voivani viettää vanhuuteni. Mutta toisin kävi ja nykyinen kotini, Jokilaakso merikontteineen on tullut hyvin rakkaaksi. Samoin oli ja on yhä Katulähetyksen laita.

Elämässäni olen jonkun kerran ollut tilanteessa, milloin en ole päässyt edessä olevan muurin yli enkä läpi. On pitänyt luopua jostain tai etsiä kiertotie voidakseen tehdä sen minkä oikeaksi kokee.

Mutta mitä silloin jää Katulähetyksestä rakenteista luopumisen jälkeen jäljelle? Jää tärkein, se miksi yhdistys on olemassa. Ehkä on tullut aika etsiä vaihtoehto, jotta Katulähetystä tarvitsevat eivät joudu kärsimään. Ehkä on aika etsiä aivan uusi polku. 


perjantai 1. tammikuuta 2021

Väärien valintojen asiantuntija * 148

Viimeisen viiden vuoden aikana minua on monesti pyydetty auttamaan Jyväskylän Katulähetystä, sillä se on edelleen monelle sydämenasia. Olin vastannut joka kerta, että "huonoin vaihtoehto on haluta nykyinen johto tai kalifi alas, jos ei ole mitään uutta tarjottavaa. Pitäisi olla jotain tilalle tai joku kalifiksi kalifin paikalle". 

Mutta parin viime vuoden aikana olen havainnut, että Katulähetys kaatuu tai jää pieneksi toimijaksi, jos isoa muutosta ei pystytä tekemään. Siispä kesällä sanoin pyytäjille, että lähden mukaan. Ensimmäiseksi soitin puheenjohtaja Arposuolle kysyäkseni, jos hän suostuisi tapaamaan entisen puheenjohtajan ja entisen toiminnanjohtajan eli minut ja yrittäisimme löytää yhdessä ratkaisun. Kun hän ei edes soittanut takaisin, ymmärsin hänen päättäneen pitää asemastaan sekä vallasta kiinni. Joko minusta oli tullut niin pieni, etten ollut enää tapaamisen arvoinen tai puheenjohtajasta oli tullut niin suuri, etten ollut enää tapaamisen arvoinen.

Sen jälkeen keräsimme hallitukseen ehdokkaiksi vuosikymmenten aikana hankitun osaamisen. Puheenjohtajan pestiin ehdokkaaksi suostui aiemminkin tehtävässä toiminut Sakari Pihlaja. Tarvittaessa olin itse valmis varapuheenjohtajaksi. Talkoisiin sekä hallitukseen oli lupautunut myös vankila- ja hoitokotityöstä vastannut työntekijä, samoin nuorisotyön, kuten kierrätys- ja kuntouttavan työtoiminnankin vetäjät ynnä tuetun asumisen osaajat. Hyvin monipuolisesti entistä johtoa vuosien varrelta.

Uskon yhä lujasti, kuten muutkin mukaan lupautuneet, että tästä vastuunkantajajoukosta olisivat löytyneet tarvittavat eväät nostaa Katulähetys entiselle paikalleen. Yksikään mainituista henkilöistä ei tullut edes valituksi hallitukseen.

Katulähetyksellä on kolme tuhoon vievää työkalua käytössään mitkä vauhdittavat syöksykierrettä. On lopetettu toimintamuotoja vankila-, hoitokoti- ja nuorisotyöstä lähtien. Käyttötaloutta on pönkitetty mittavalla kiinteistöjen ja muun omaisuuden myymisellä. Kun se ei ole aina mennyt kaupaksi, on sitä vastaan otettu lisää velkaa.

Joku voi ajatella "happamia, sanoi kettu pihlajanmarjoista" tai rannalle ruikuttamaan jääneen, vanhan miehen vuodatusta. Hyväksyn arvion, sillä siinä on osa totta. Ehkä eniten kirjoittamiseen kuitenkin vaikuttaa, että jäsenistön hylkäämä vaihtoehto ei tule näkymään missään historiikissa.