Thaimaassa madonlukuja lukee Buddha, mutta Filippiinellä on elonlaita toisin. Siellä moni hakee suuntaviivoja menoonsa raamatusta ja kristillisestä uskosta.
Vaikka kaikkien valekirjanoppineiden mielestä en kunnon kiistitty olekaan, olen sitä sen verran, että voin sanoa nähneeni taksin hansikaslokeron turhemmassakin käytössä.
Joiltakin osin Filippiinit onkin niin sanotusti vanhan liiton katotolisia maita, joissa muun muassa avioero on monesti mahdoton juttu.
On ollut mielenkiintoista seurata miten se näkyy arjessa, kun monet, käytännössä teininä solmitut avioliitot jatkuvat koko elämän, mutta puolisot eivät elä yhdessä.
Lasten huoltamisessa ja kasvattamiseen tämä tuo köyhyyden lisäksi omat haasteensa. Mutta voidakseen tietää ja vielä sanoakin siitä jotain, on päästävä mukaan paikalliseen arkeen päivin sekä öin. Sitä haistelin vuosi sitten kuukauden kaikki päivät, mutta yöt olin hotellissa. Kaikkiaan kiehtova ja mieltä avartava kokemus.
Kun siitä kirjoitin, ei se tietenkään ollut kaikille mieleen. Vaan he tiesivät enemmän ja paremmin. Ei istunut jakeluun, vaikka sanoin kertovani omista kokemuksistani. Niistä jatkan nyt, vuosi myöhemmin. Sillä erolla, että itselläni oli vuosi aikaa etsiä perheyhteisö, jonne olen tervetullut asumaan toviksi.
Sinne olen matkalla. Suuntana on Subicin osa, Olongapo. Innolla odotan tulevaa. Luulen, että jos ennakkoluulojen sijaan on roppakaupalla avointa mieltä, se auttaa pitkälle. Näillä eväillä otan paikallisen ensi vuoden vastaan.
Vaikka kulunut vuosi piti sisällään yhden elämäni suurimmista pettymyksista, en ensi vuodelle toivo yhtään enempää. Minulle riittää jos selviän tulevastakin vuodesta hengissä. Joten hyvää vuotta 2020 kaikille.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti