Jormaksen joulukalenteri, 18. luukku

Kun olin lapsi, rukoili äitini iltaisin vuoteeni reunalla istuen:

"Levolle lasken Luojani,
armias ole suojani.
Jos sijaltain en nousisi,
taivaaseen ota tykösi."

Silloinen lapsen uskoni oli täydellinen. Ymmärsin oivallisesti mitä Isältä jossain taivaanrannan ylisten tuolla puolen joka ilta pyysin. Luotin ja uskoin siihen, että jos en aamulla herää, olen turvallisesti Hänen luonaan. Odotan vaan Jeesuksen kanssa rakkaitani maan päältä milloin tulevat luokseni.

Tämän kaiken enemmän tai vähemmän olen kadottanut aikuisena. Kun joskus illalla ajatuksiin tulee Nukku-Matin sijaan Tuonelan herra, on uni tipotiessään. Poissa on luottamus ja poissa on osa uskostakin.

Mutta joulun seimen Lapseen luotan ja turvaan loppupelissä viimeiseen hengenvetoon elämässäni. Joka kaikessa karuudessaan on kaunis, joskus taakaksi asti alakuloinen, mutta ei koskaan viheliäinen.

Aikoinaan poistuessani lavealta tieltä valitsin väylän, jossa tärkeintä ei enää ollut leveys, vaan että eläisin oikein. Moni asia muuttui silloin.

Joskus mieleni matkoilla pohdin, jos olisin konnana kulkiessani ajanut juovuksissa jonkun lapsen rammaksi tai kuoliaaksi. Niin kuka sen minulle anteeksi antaisi niin, että kokisin sen myös saaneeni anteeksi.

Luissani tiesin, että siihen ei riittäisi ihmisen anteeksianto. Ei asianomaisen, ei vanhempien eikä kenenkään muunkaan. Maailmassani ainoastaan jouluna syntyneellä Vapahtajalla oli ja on riittävän täydellinen valtakirja mieleni ja sydämeni sopukoihin sekä täydelliseen anteeksiantoon.

Siihen Häntä tarvitsin ja tarvitsen. Sen sijaan täydellinen mysteeri itselleni on, mihin Hän minua tarvitsee. Usein itseltään kadoksissa olevaa mustaa lammastaan. Ehkä sen ymmärtämiseen tarvitaan Hänen minullekin jakamaa rakkautta. Enemmän kuin silmän lumeeksi.

Yhä uudelleen syntyvään Lapseen turvaan kuten itsekkyydessäni pystyn tänäkin jouluna. Ja urheilijan termein katson mihin se riittää. Pääsenkö joskus sisään ja ovesta jollekin osastolle, vaiko Repe Helismaan, Tapsa Rautavaaran ja Ontuvan Erikssonin kanssa portin pieleen. Mutta ehkä siinäkin olisi hyvä olla. Katsella kuka menee minnekin.

Tällainen on mieleni mutkissa jouluni ydin, johon turvaan vaihtelevalla menestyksellä. Tiedän kuitenkin hyvillä mielin, että se ei ole ainoaltakaan ateistilta eikä muultakaan toisin ajattelevalta pois.