Jormaksen joulukalenteri, 20. luukku

Moni puhuu kielteiseen sävyyn kaupallisesta joulusta, jossa toki on paljon totta. Me joudumme tähän koukkuun monestakin syystä. Yksi on, että haluamme saada jouluna hyvän mielen, joka on vaikeaa, jos kantaa huonoa omaatuntoa tai syyllisyyttä jostain.

Iloinen ja surullinen esimerkki ovat vanhainkotien joulut, jolloin pihat ovat täynnä autoja. Monet ihmiset käyvät silloin vanhempiensa luona, jotka ovat laitoksessa muutoin koko vuoden aivan liian yksin.

Vaikka eivät ole hetkeäkään yksin. Heillä on ostettua hoivaa, kavereitakin ja välittämistä, mutta rakkaimmat puuttuvat. Niin monta joulua olen joulupukin muodossa senioreiden keskuudessa kiertänyt, jotta tiedän tämän sydämeni pohjassa saakka.

Toinen mielenkiitoinen joulun vierailupaikka tai oikeastaan syyt siihen ovat hautausmaat, joissa vierailen itsekin aika usein. Myös jouluisin.

Hautausmaa, äitini, isäni ja siskoni hauta on minun kirkkoni, minun hengellisen elämäni pyhin paikka, joka on minulle tärkeä.

Mutta miksi erityisesti jouluna? Yritämmekö silloinkin hyvittää jotain? Entäpä joululahjat? Peitänkö hankkimillani lahjoilla syyllisyyttä, ostanko hyvää omaatuntoa tai vain joulumieltä? Niin tai näin, näin on hyvä, ainakin minulle.

Joulukirje tai kirje joulupukille perinne lienee saanut alkunsa Nikolaoksen taipaleesta joulupukiksi. Nikolaoksen kuolinpäivää 6. joulukuuta on juhlittu vuosisatoja Venetsiassa ja muualla Pohjois-Italiassa.

Juhlapäivän aattona 5. joulukuuta lapsilla on tapana kirjoittaa kirje Nikolaokselle ja jättää sitten kirje jonnekin kotonaan. Seuraavana päivänä kirjeen paikalla lasta odottaa yllätys; paikalla on omena, mandariini, karamellejä tai joku muu lahja ja tuhmille lapsille hiilenpaloja.

Taustalla on legenda, jonka mukaan pyhimys antaa kolmelle köyhälle lapselle kullekin punaisen omenan, jotka yön aikana muuttuvat kultaisiksi."