Sivun näyttöjä yhteensä

lauantai 7. joulukuuta 2019

Jormaksen joulukalenteri, 7. luukku

Olin jo päättänyt jättää eilen taakseni itsenäisyyspäivän vieton enkä seuraa koko partyjä, kun ne tulevat thaimaalaisittain vähän outoon aikaan.

Mutta kuinka ollakaan, oli Nukku-Matti vienyt yksinäisen ja huonon mieleni vuoksi unihiekan sitä ehkä enemmän tarvitsevalle. Joten niin seurasin vuoteessani älylaitteeni reippaan seisemän tuuman näytöltä Linnan juhlia neljään asti aamuyöhön.

Ja poimin aikani kuluksi, mitä ovat lehdet kirjoittaneet tasan 102 vuotta sitten, itsenäisyytemme ensimmäisenä aamuna. Siinä ohessa kuvakaappasin eilisistä pirskeistä näytöltäni edellisen presidenttiparimme ja nykyisen.

Voi olla, että jokunen aika menee, että meillä on mahdollisuus neljän maamme presidentin ja heidän puolisoidensa yhteiskuvaan. Sellainen tilanne oli, kun Koivisto oli vielä elossa.

Mutta näin kirjoitti Markus Määttänen Aamulehdessä 7.12.1917:

"Suurena merkkipäivänä tulee Suomen kansan historiassa aina säilymään joulukuun 4. päivä. Se on meidän julkisen, virallisen itsenäisyyspyrkimyksemme ajanluvussa toinen suuri merkkikohta, jolloin on astuttu pitkä askel lähemmäksi kauneimman unelmamme lopullista toteutumista.

Ensimmäisenä virstanpylväänä tällä tiellä, joka meitä johtaa kohden oman itsemme toteuttamista, on marraskuun 15 päivä, jolloin kansamme eduskunta katsoi tilanteen kehittyneen sellaiseksi, että se julistautui tämän maan korkeimman valtiovallan haltiaksi.

Se sattui ajankohtaan, jolloin sisäinen sekasortomme oli surullisimmalla asteellaan joka kiinnitti enemmän sekä meidän että myöskin ulkomaailman huomiota, kuin eduskunnan toimenpide kaikkine laajakantoisine mahdollisuuksineen.

Siksipä tuo merkkitapaus meni ohi suuremmatta huomiotta, jonka se kuitenkin olisi ansainnut. Korkeimman valtiovallan haltuunsa ottanut eduskuntamme asetti 26 pnä marraskuuta uuden hallituksen, joka jo ohjelmassaan ilmaisi ensimäisenä ja tärkeimpänä tehtävänänsä tulevansa pitämään Suomen valtiollisen itsenäisyyden toteuttamista ja turvaamista.

Nyt 4:nä jouluk. tämä itsenäisyyshallituksemme antoi eduskunnalle ja sen kautta koko sen edustamalle Suomen kansalle, jättäessään m. m. esityksen uudeksi hallitusmuodoksi, jonka mukaan Suomi on itenäinen, riippumaton tasavalta, julistuksen, jossa kansamme halu päästä täydelliseen riippumattomuuteen saa mahdollisimman selkeän ja miehekkään varman ilmauksen ja jossa myös viitotaan ne tärkeimmät toimenpiteet, jotka sen toteuttamisessa ensi kädessä ovat tarpeen.

Suomen kansan on astuttava muiden maailman kansojen rinnalle itsenäisenä kansakuntana," kuuluu tuon julistuksen ydin. Se on se tunnus, jonka ympärille Suomen kansa ilomielin yhtyy. "Suomen kansa tuntee syvästi, ettei se voi täyttää kansallista tehtäväänsä, muuten kuin täysin vapaana." Sillä täytyy siis olla siihen oikeus, ja nyt on hetki koittanut sen toteutumiselle."

Ei kommentteja: