Jormaksen joulukalenteri, 4. luukku

Tekstiin olen käyttänyt paljon Arno Forsiuksen kirjoittamaa. Nykyajan joulupukki on saanut monien  vaiheiden kautta hahmonsa nykyisen Turkin valtion lounaisosassa sijainneen Myran kaupungin 300-luvulla eläneestä piispasta, jonka nimenä oli kreikaksi Nikolaos (kansan voittaja) ja latinaksi Nicolaus.

Hän oli vanhan ajan lopulta lähtien eräs kristikunnan suosituimmista pyhimyksistä, jonka nimi on säilynyt läntisessä maailmassa lukemattomina muunnoksina ihmisten ja paikkakuntien nimissä. Hänen kuolinpäivänsä oli 6.12., jota vietetään edelleen hänen muistopäivänään.

Silloin on tai oli myös suomalaisessa almanakassa Nikolauksen ja Niilonkin nimipäivä. Onkin oikein mukavaa, että osaomistuskoira Niilomme nimi juontaa Nikolauksesta ja sen myötä Joulupukista.

Pyhää Nikolausta oli kunnioitettu jo varhain pyhimyksenä kristillisen kirkon itäisellä alueella, myöhemmän ortodoksisen kirkon piirissä. Häntä pidettiin erityisesti merenkulkijoiden, kalastajien, saaristolaisten ja kauppiaiden suojelijana.

Nikolauksesta kerrotaan, että hän oli jo lapsena kieltäytynyt imemästä äitinsä rintaa keskiviikkoisin ja perjantaisin, jolloin kunnon kristityn tuli paastota.

Myöhemmin hän pelasti merimiehiä myrskyn keskeltä ja antoi köyhän perheen kolmelle tyttärelle pussilliset kultarahoja myötäjäisiä varten heittämällä ne yöllä ikkunasta sisään. Viime mainitusta tapahtumasta on saanut alkunsa lahjojen antaminen lapsille, aluksi 6.12. ja myöhemmin jouluna.

Keskiajalla legendaan lisättiin kertomus, miten hän ihmeellisellä tavalla pelasti henkiin kolme opiskelijaa, jotka ilkeä majatalon isäntä oli surmannut, paloitellut ja kätkenyt suolatynnyriin.

Nikolauksella on ollut huomattavana pyhimyksenä oma merkityksensä myös suomalaisessa kansanperinteessä, jossa häntä pidettiin metsänjumalana, metsän lintujen suojelijana ja Pohjolan isäntänä. Yleisenä sanontana oli: "Minkälaista on ilma Nikolauksen päivänä, sellaista on koko joulukuun.

Nikolaus oli Euroopassa jo keskiajalla lasten suojelija ja monin paikoin lapsille jaettiin lahjoja Nikolauksen päivänä.

Katolisen uskon kulttuureissa Pyhällä Nikolauksella oli yleensä yllään piispan punainen viitta ja päässään piispan punainen hiippa. Eräissä Euroopan maissa Nikolauksen mukana kulki tummaihoinen orja tai apulainen ”Musta Pekka”. Kun Nikolaus jakoi lahjoja kilteille lapsille, joutuivat tuhmat lapset tekemisiin ”Mustan Pekan” kanssa.

Kertomukset lahjoja tuovasta Nikolauksesta alkoivat tulla tunnetuiksi Suomessa 1800-luvun alussa. Ne sekoittuivat meillä joulunaikoina pukiksi naamioituneisiin nuorukaisiin, joilla oli tapana kierrellä taloissa ruokaa ja ryyppyjä kerjäämässä.

Tuloksena oli suomalainen joulupukki, joka aluksi pukeutui paksuun harmaaseen turkkiin. Nykyajan kannalta suurin merkitys Nikolauksella on kuitenkin ollut yhdysvaltalaisen joulupukin Santa Clausin alkuhahmona.

Alankomaalaiset protestantit veivät Yhdysvaltoihin siirtolaisina muuttaessaan tämän perinteen mukanaan ja siellä pyhimyksestä kehittyi vähitellen punanuttuinen ja punamyssyinen, savupiipun kautta lahjoja jakava ja poroilla matkaava joulupukki.

Suomessa hänestä jäi vain nimi muistuttamaan maaseudun naamiopukeista. Suomalainen joulupukki ei suostunut kuitenkaan kulkemaan savupiipun kautta, mutta meilläkin siihen on liitetty tapa antaa lapsille lahjoja aattoaamuna uunin kylkeen kiinnitetyissä sukissa. Joululahjojen tuojan on yleensä ajateltu asuvan jossakin kaukaisessa ja sadunhohtoisessa paikassa.

Suomessa nykyajan joulupukin asuinpaikkana on pidetty Lapin Korvatunturia. Tätä uskomusta on vahvistettu ulkomaillakin näyttämällä televisiossa, miten Joulupukki lähtee aattoaamuna lumisessa tunturimaisemassa poron vetämässä pulkassa jakamaan lahjoja lapsille. Samoin on kaupallinen ”Joulumaa” pukin pajoineen sijoitettu napapiirillä sijaitsevalle Rovaniemelle.