Jormaksen joulukalenteri, 16. luukku

Päivälleen neljä vuotta sitten kirjoitin Faceeni näin: "Kun olin vaahtosammuttimen kokoinen ja isompikin, oli jouluaatto yksinäisen ihmisen vuoden yksinäisin ilta. Kaikki paikat olivat kiinni ja kenenkään kotiin ei voinut kutsumatta mennä. Ikkunoiden jouluvalot korostivat perheiden joulua lisäten yksinäisen kulkijan orpona olemisen tunnetta. "Sinulla ei ole paikkaa minne mennä, missä kokisit olevasi hyväksytty ja rakastettu."

Jouluaatto on ehkä aina yksinäisen ihmisen vuoden yksinäisin päivä 😢. Sitä ei poista, että moni paikka on auki, joissa voi tavata muita. Mutta on avoin sitten kylän kuppila tai kirkkosali, sydämen yksinäisyyttä se ei poista. Ehkä sitä ei poista mikään ilman toista, sydämen rakastettua.

Päiviksen kanssa koin monesti jouluna, että olemme ja kuulumme yhteen. Hänen kanssaan en ollut hetkeäkään yksinäinen saati yksin.

Nyt monen vuoden jälkeen sitä olen, enkä voi sille mitään, vaikka yritin ja yritän. Olen sitä ehkä enemmän kuin koskaan aiemmin. Sydämen yksinäisyys on jotain, jota en pysty muille selittämään. Koen, että Luojanikaan ei sitä ymmärrä.

Tuokion verran jouluyönä, kun katson ylös tähtitaivaalle, tunnen, että ymmärtää Hän. Kyynelsilmin kaipaan ymmärrystä. Että ymmärtäisin miksi Hän sallii yksinäisyyden minulle ja monille kaltaisilleni.

Mutta kaikessa surussa ja kaipauksessa on jotain äärimmäisen kaunista ja herkkää. Ehkä hetken jouluna olen seimessä syntyneelle Vapahtajalle, hänen Isälleen ja Marialle kiitollinen. Että kuulun siihen joukkoon, jotka voivat kokea laillani.

Vaikka joulu onkin syntymän juhla, on se myös kaiken menetetyn muistamisen aikaa. Suren ja muistelen kaikkia rakkaitani, jotka ovat kuolleet. Äitiä, isää, siskoani, Liisaa. Mutta myös niitä, jotka elävät ja jotka olen menettänyt.

Jouluna puhun yksin Päivikselle, pojalleni Markolle, hänen vaimolleen Päiville ja heidän tyttärelleen Sini Olivialle.

Huokaan tähtien taakse ja toivon jonakin päivänä Luojani armahtavan minut tältäkin osin.  Että Hän suo minulle elävän suhteen heihin tai edes yhteen heistä. Jouluna kaipaan heitä kaikkia, eläviä ja kuolleita, enemmän kuin vuoden kaikkina muina päivinä yhteensä.