Silti he saattavat kastattaa ja antaa lapsilleen kutsumanimet papin edessä, laittaa heidät rippikouluun, vahvistaa avioliittonsa Jumalan kanssa ja lähteä viimeiselle matkalle kirkonmiehen tai nykyisen myös -naisen saattelemana.
Viimeinen oljenkorsi oli minulle pienenä poikana paljon enemmän. Se oli kaikenvara. Kuin eilisen muistan kauan sitten kuolleen äitini, joka rukoili iltaisin vuoteeni laidalla...... jos sijaltain en nousisi, taivaaseen ota tykösi..... Se riitti ja oli turvallista nukahtaa vaikka ikiuneen.
Eilinen blogini, korona-virus, 105 päivää kestänyt talvisota sekä jotkut muut, iloisetkin tapahtumat laittoivat minut pohtimaan rukousta ja huokaisemaankin sinne jonnekin. Elävästi koin isäni rintamalla ja äitini lottana vahtimassa milloin pommikoneet tulevat pudottamaan lastinsa lasten ja aikuisten päälle tuhoten ja tappaen.
Elämässäni on ja on ollut asioita, joiden kanssa en ole päässyt toivomaani lopputulokseen Jumalan kanssa enkä ilman. Silti uskon ja haluan uskoa, vaikka persoonallinen Luojani onkin alati kateissa.
Minulle opetettu Big Boss Hän ei ehkä ole, sillä Hän ei päästä yhtäkään luomustaan manan maille. Uskoni on harhaa, sanovat jotkut ihmisten kirjoittamaan kirjaan uskovat.
Tänään rukoilen ja pyydän, että Luojani vapauttaisi ihmiset korona-viruksesta. Itse en voi viimeisen oljenkorteni lisäksi kuin pestä käsiäni. Pieni ja mitätön olen siis.
Mutta uskoani eivät voi horjuttaa feikkifariseukset, jotka eivät osaa selittää minulle edes miksi tervapääsky osaa lähteä Afrikasta Suomeen nykyisin aikaisemmin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti